1 FinNuclear Workshop Hanasaari 28.8.2008 Korkeatasoinen ja koeteltu ydinteknisen alan osaaminen viennin tukena Jukka Laaksonen Director General STUK
2 Puheenvuoroni pohjautuu ajatuksiin, joita herätti espanjalaisen Empresarios Agrupados-yhtiön Senior Vice President Antonio Gonzálezin esitys IAEA:n 1.-3.7.2008 järjestämässä workshopissa; workshopin kuulijakunnassa oli edustettuna useiden nykyisten ydinenergiamaiden lisäksi 25 uutta ydinenergian käyttöön ottoa suunnittelevaa maata. Espanja on hyödyntänyt ulkoa ostettua osaamista ja kehittänyt menestyvän laajan liiketoiminnan, joka palvelee sekä kotimaista ydinvoiman tuotantoa että vientiä. Siihen kuuluu mm. ydinpolttoainetehdas ja reaktorin primaaripiirin raskaita komponentteja valmistava tehdas. Suomella olisi tänä päivänä mahdollisuus kehittää nopeasti samantyyppinen sekä omia voimayhtiöitä että vientiä tukeva infrastruktuuri. Tarvittava osaaminen on jo olemassa.
3 Menestyvä vienti ei voi perustua pienimuotoisen konsultoinnin tai puhtaan laitevalmistuksen varaan. Jos halutaan kehittää ydinenergia-alan vienti kansallisesti merkittävälle tasolle, on työnjako suunniteltava ja voimat yhdistettävä järkevällä tavalla. Espanjalaisen mallin mukaan tehokas tapa kehittää kansallinen ydinenergia-alan liiketoiminta on verkosto, jossa keskeisessä neuvonantaja-, valmentaja- ja markkinointiroolissa on pätevä insinööritoimisto ( A-E eli Architect Engineering-organisaatio) ja jäseninä eri tehtäviin erikoistuneita yhteistyökumppaneita. Todellisen ja uskottavan kattavan osaamisen syntyminen edellyttää, että uusia ydinlaitoshankkeita koordinoi kotimainen osapuoli; tämä on vastakohtana avaimet käteen toimitukselle. Loviisa projektissa luotiin aikanaan hyvä asiantuntijaorganisaatio IVO:n sisälle, mutta osaamisen ja palvelujen kehittämistä sen ympärille ei jatkettu vastaavalla tavalla kuin Espanjassa.
4 Espanjan kolme vanhinta laitosta (1964-70) oli avaimet käteen toimituksia ja niissä kotimaisuusaste oli 42-44 %. Vuosina 1971-1983 Espanjaan rakennettiin viisi noin 1000 MW laitosyksikköä niin, että projektijohto oli voimayhtiöllä. Kotimaisuusaste oli 70-75 %. Espanjan uusimmat 2 noin 1000 MW laitosyksikköä rakennettiin myös voimayhtiövetoisesti ja kotimaisuusaste oli 85 %.
5 Toimintakaavio voimayhtiövetoisessa rakentamisessa Voimayhtiö Voimayhtiön suorahankinnat A-E / rakennuttajayhtiö Koordinointi ja valvonta Ydinpolttoaine Reaktorilaitos Turbiinilaitos Laitevalmistajat Rakennus- ja asennusyhtiöt Ulkomaiset alihankkijat Kotimaiset alihankkijat
6 Uudet alalle tulevat yhtiöt kohtaavat mm. seuraavia tyypillisiä ongelmia: laatujärjestelmät eivät ole kaikilta osin ydinenergia-alan vaatimusten mukaisia, vaikka ne täyttäisivätkin ISO 9000 vaatimukset ydinturvallisuusvaatimuksista ja ydinalan standardeista ei ole selvää käsitystä eikä käytännön kokemusta kansallisen ydinturvallisuusviranomaisen valvontamenettelyistä ei ole käsitystä; ei myöskään valmistuksen edellytyksenä vaadittavista suunnittelu- ja valmistusasiakirjoista suunnittelu- ja analyysikapasiteetti on riittämätön yhtiön omat testaus-, tarkastus- ja laadunvalvontajärjestelmät ovat vajavaiset tarvittavia kontakteja testauslaboratorioihin ei ole
7 Voimayhtiöiden tueksi ja kotimaisen teollisuuden alalle tulon helpottamiseksi Espanjaan perustettiin kaikkia voimayhtiöitä yhteisesti palveleva A-E, jolla oli alussa tiedon siirtoon tähtäävä yhteistyösopimus kokeneen ulkomaisen A-E-organisaation kanssa kaikki voimayhtiöt ovat A-E:n osakkaina koordinoiva A-E ja sen kotimaiset kumppanuusyhtiöt pystyvät tuottamaan kaikki Espanjassa tarvittavat suunnittelu- ja tuotantotekniset palvelut koordinoiva A-E tuottaa palveluita, konsultoi ja valmentaa uusia alalle tulijoita mm. seuraavilla alueilla: projektin johto, suunnittelu ja tuotantotekniikka, laitteiden ja palvelusten hankinta, rakennuttaminen, laitosten testaus ja käynnistys, laadunvarmistus, tekninen tuki käyville laitoksille
8 Kokeneen A-E-organisaation apu on arvokasta alalle tuleville teollisuus-/rakennusyrityksille erityisesti seuraavissa asioissa: opastus ja tuki QA-käsikirjojen laadinnassa ja QA-järjestelmän toimeenpanossa laitespesifikaatioiden ja sopimusten sovittaminen kansallisen teollisuuden rakenteeseen ja toimituskykyyn ydinteknisten koodien ja standardien sisäistäminen ja tulkinta spesifikaatioiden vaatimuksista poikkeamien käsittely ja hyväksyttävien ratkaisujen löytäminen tarvittavan yhteistyön organisointi ulkomaisten yhtiöiden kanssa räätälöity suunnittelu ottaen huomioon kansallisen valmistuksen tuotantokyvyn laadun ja turvallisuuden osoittamiseksi tarvittavien analyysien tekeminen ja raportointi tuotettavien laitteiden kelpoistaminen henkilöstön kouluttaminen
9 Suomessa on tänä päivänä monipuolista osaamista (1) Suunnittelu ja valmistus ydinvoimalaitoksen lay-out- ja prosessijärjestelmien suunnittelu rakennustekniikka: kaikki tarvittava suunnittelun, rakentamisen ja rakennuttamisen osaaminen mekaanisten laitteiden suunnittelu ja valmistus: muut kuin primaaripiirin paineastiat, pumput, venttiilit ja putkistot; teräsrakenteet ja säiliöt automaatiojärjestelmät turvallisuusluokan 2 suojausjärjestelmiä lukuun ottamatta säteilymittausjärjestelmät, turvavalvontajärjestelmät sähköjärjestelmät ja muut kuin eräät sähköjärjestelmien erikoislaitteet ilmastointijärjestelmät ja laitteet vesienkäsittelyjärjestelmät ja laitteet nostolaitteet
Suomessa on tänä päivänä monipuolista osaamista (2) Turvallista käyttöä tukeva osaaminen reaktorin lataussuunnittelu kaikki turvallisuusanalyysit todennäköisyyspohjaiset riskianalyysit (PRA-mallit ja niiden ratkaisuohjelmat) ohjaajien ja muiden osaajien koulutus NDT-tarkastukset ikääntymisen valvonta, materiaalitestaus seisokkien suunnittelu ja hallinnointi käytön ja kunnossapidon hallinnointi radioaktiivisten jätteiden huolto 10
Kaikkea ei Suomessa kannata tehdä liian pienten / kilpailtujen markkinoiden ja suhteessa niihin korkeitten kehityskustannusten vuoksi? polttoaineen suunnittelu ja valmistus (kvalifiointivaatimukset testireaktoreissa ja muissa koelaitteissa, vaativa laadunvalvontajärjestelmä, safeguardskustannukset,...) primaaripiirin päälaitteet (vrt. Loviisan pääkiertopumput) turpiinilaitoksen päälaitteet suuret erikoisventtiilit (suojarakennuksen eristysventtiilit, varoventtiilit, ulospuhallusventtiilit, säätöventiilit) turvallisuusluokan 2 suojausautomaatio reaktorin instrumentointi 11
12 Turvallisuusratkaisut ovat periaatteessa globaaleja ja niitä on tarjolla vain laitostoimittajilla tulevaisuuden tavoite turvallisuusratkaisuissa on harmonisointi, ei omat kansallisesti räätälöidyt ratkaisut kansallisilla viranomaisilla on tiivis keskinäinen yhteistyö tämä ei ole sellainen liiketoiminta-alue, joka voitaisiin liittää muuhun vientitoimintaan turvallisuusvalvontaa voivat tehdä vain kansalliset viranomaiset, mutta heidän valmentamisensa voidaan organisoida kahdenvälisin sopimuksin tai IAEA-tuella nykyistä yhteistyötä tehostaisi esim. pitkien (yli 6 kk) keskinäisten vierailujen edistäminen