50-VUOTIS- HISTORIIKKI

50-VUOTIS- HISTORIIKKI Piippolan Metsästysyhdistys ry

Reino Ojakoski ja ketunpojat Etusivun kuva: vasemmalta Toivo Piippo, Pekka Kallio ja Väinö Ikola Pentikäisen kämpällä 20.8.1962 Historiikkitoimikunta: Mikko Äijälä, Ilmari Ojakoski, Juha Piippo, Juhani Jarva, Juhani Paakkonen, Matti Laukkanen, Seppo Ritola, Veikko Filppula ja Ulla Paakkonen Taittanut: Petra Leskinen Piippolan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos 2

LUKIJALLE Metsästys erimuodoissaan on kautta aikojen kuulunut suomalaisten elä-mään, erityisesti maaseudulla, eikä Piippola ole ollut tässä suhteessa mikään poikkeus. Erälläkäynnistä on saatu niin ravintoa kuin muitakin tarveaineita. Muun muassa turkikset olivat merkittävää kauppatavaraa. Sotien jälkeen, evakkojen asettuessa uusille asuinsijoilleen, käynnistyi maassamme voimakas jälleenrakennusvaihe. Noita aikoja leimasi myös raskaiden sotakorvausten maksamiseksi tarvitun teollisuuden nousu. Voimakas jälleenrakentaminen ja muuttoliike kaupunkeihin tyhjensivät maaseutua 1950-luvulla. Kaupungit kasvoivat muuttoliikkeen ansiosta, maalta tulleet kouluttautuivat ja jäivät usein myös asumaan työnsä lähelle. Maaseudulla elämään ja tekemään tottuneelle, sodan karkaisemalle väestölle pikkuhiljaa lisääntyvä vapaa-aika ja harrastusmahdollisuuksien puute kaupungeissa oli outoa. Maaseudulla asuessaan he eivät olleet kohdanneet vapaa-ajan ongelmia. Metsästyksen voidaan katsoa kuuluneen jossain muodossa liki jokaisen maalta muuttaneen miehen elämään ja kaupungissa siihen ei enää ollutkaan mahdollisuutta, ainakaan samassa laajuudessa. Samoihin aikoihin ajoittunut erilaisten yhteisöjen muodostaminen ja niiden toiminnan virallistaminen oli varsin voimakasta. Erilaisia aatteellisia ja yleishyödyllisiä yhdistyksiä syntyi maahamme ennätystahtia. Näiden seikkojen voitaneen katsoa olleen voimakkaana sysäyksenä myös Piippolan Metsästysyhdistys ry:n perustamiseen toukokuussa 1960. Tämä todetaan myös perustamiskokouksen pöytäkirjassa kohdassa seuran tarkoitusperät sekä muussa seuran perustamisen valmistelussa tuotetussa materiaalissa. Kaikin ajoin toiminta ja jäsenistön yhtenäisyys ei ole ollut itsestäänselvyys. Kulloiseenkin aikaan joustavan määrätietoisesti mukautunut yhdistyksemme on säilynyt yhtenäisenä ja voi hyvin 50-vuotiaanakin. Käsissäsi oleva Piippolan Metsästysyhdistyksen 50-vuotis historiikki on eräs, noina aikoina alkunsa saaneen jatkumon tiivistetty katsaus, joka jatkuu edelleen. Tästä suuri kiitos kuuluu kaikille vuosien saatossa yhdistyksen toimintaan osallistuneille ja vaikuttaneille henkilöille ja toimijoille sekä tietysti koko jäsenistölle. Unohtamatta tärkeintä, toiminnan mahdollistaneita maanomistajia, jotka ovat pyyteettömästi vuokranneet maidensa metsästysoikeuksia seuran jäsenten käyttöön jo puolen vuosisadan verran. Kunnioittava kiitos Teille kaikille! Piippolassa 27.11.2010 Mikko Äijälä, puheenjohtaja 3

METSÄSTYKSEN ALKUAJAT JA KEHITTYMINEN NYKYPÄIVÄÄN Metsästäminen on maamme asutuksen alkuajoista lähtien ollut tärkeä osa ihmisten elämää sekä ravinnon että vaatetuksen osalta. Jo 98 jkr mainittiin turkiskauppoja koskevissa asiakirjoissa Pohjolan tummaveriset turkikset haluttuna vaihtotavarana, käytettiinhän niitä myös veron maksussa. Ensimmäiset kirjoitetut metsästyssäännökset Ruotsi-Suomen laissa ovat 1200-luvulta. Vanhimmissa valtioissa metsästysoikeus kuului vain kuninkaalle ja aatelisille, mutta Suomessa metsästys on perinteisesti ollut talonpojan oikeutena. Vuonna 1442 antoi kuningas Kristofer uuden maalain, jossa määrättiin turkisriistojen rauhoitusajan ohella myös maanomistajille kuuluva metsästysoikeus. 1600-luvulla haluttiin lopettaa villiintynyt salametsästys. Kustaa Aadolfin määräyksestä langetettiin rangaistukseksi alkuun sakkoja, esimerkiksi hirvenkaadosta kolme paria härkiä sekä jäniksen kaadosta yksi härkä. Kun nämäkään rangaistukset eivät saaneet salametsästystä loppumaan, määräsi kuningas hirvenkaadosta kuolemantuomion, jonka vain hän saattoi armahtaa. Itsenäisen Suomen ensimmäinen metsästyslaki tuli voimaan vasta vuonna 1934. Siitä lähtien on jokaisen metsästäjän täytynyt hankkia metsästyskortti. Tämän lain voimaantulon jälkeen perustettiin maahamme yleiset riistanhoitoyhdistykset. Vuonna 1936 perustettiin silloisten Piippolan, Kestilän, Pulkkilan ja Pyhännän kuntien yhteinen yhdistys, joka kulki nimellä Piippolan seudun kuntien yleinen riistan-hoitoyhdistys. Tämä yhdistys toimii edelleen Piippolan seudun riistan-hoitoyhdistyksen nimellä. Metsästäjien järjestäytyminen Metsästäjien keskusjärjestön syntymisen ja Suomen Metsästäjäliiton toiminnan uudelleen viriämisen myötä alettiin perustaa ympäri maata vapaaehtoisuuteen perustuvia yhdistyslain alaisia metsästysseuroja. Suomen yleinen metsästäjäliitto perustettiin vuonna 1921, joskin juuret ylsivät yli puolta vuosisataa taemmas, vuonna 1865 Hänen Keisarillisen Majesteettinsa Armollisen luvalla perustettuun Suomen Metsästysyhdistysnimiseen yhteenliittymään. Piippolassa järjestötoiminta sai alkunsa vasta 1950 60-lukujen vaihteessa, kun alkoi kuulua kuiskeita kaupunkilaismetsästäjien maanvuokrauspyrkimyksistä. Tuolloin alettiin tosissaan miettiä oman metsästysseuran perustamista ja sille metsästysmaiden vuokraamista. Ajatus sai myös vastustusta, koska oletettiin, että metsästys voisi jatkua vapaasti kuten ennenkin. Valmistelevien kokousten ja neuvottelujen jälkeen oltiin kuitenkin valmiita kutsumaan perustava kokous koolle Piippolan kunnantalolle 15.5.1960. Tässä kokouksessa allekirjoittivat Piippolan Metsästysyhdistyksen perustamisasiakirjan Johannes Partanen, Leevi Tuohimaa, Vilho Haapala, Eino Aho, Veikko Koskelo, Viljo Jalonen, Vilho Tuohimaa ja Antti Ilorinne. Allekirjoittajat muodostivat samalla yhdistyksen ensimmäisen johtokunnan puheenjohtajanaan Johannes Partanen ja varapuheenjohtajana Eino Aho. 4

HALLINTO Yhdistyksen yleiset kokoukset käyttävät korkeinta päätösvaltaa yhdistyksessä. Tästä johtuen kaikilla seuran jäsenillä on yhtäläinen mahdollisuus osallistua seuran päätöksentekoon ja olla määrittämässä toimintaa jäsenistön haluamaan suuntaan. Seuran ensimmäinen kokous pidettiin 15.5.1960. Tämän jälkeen talvikokoukset on pidetty säännöllisesti vuosittain tammi-maaliskuun aikana ja kesäkokoukset kesä-heinäkuun aikana. Yleisten kokousten osallistujamäärät ovat vaihdelleet vuosien saatossa perustamiskokouksen 6 henkilöstä lähes sataan osallistujaan. Alkuvuosien jälkeen, seuran toiminnan päästyä täyteen vauhtiin, tarvittiin johtokunnalle apuelimiä työ rukkasiksi. Parhaimmillaan 1970-luvulla yhdistyksellä oli seitsemän erillistä, omaa tehtäväänsä hoitavaa jaostoa: kanalintu-, ampumakilpailu-, kennel-, vesilintu-, hirvi-, jänis- ja vahinkoeläinjaosto. Vuosikymmenten aikana toimintatavat ja -ympäristö ovat voimakkaasti muuttuneet ja niinpä jaostojakin on noista huippuvuosista lakkautettu niiden tehtävien vähetessä tai toimintaa järjesteltäessä. Nykyisin Piippolan Metsästysyhdistyksellä on johtokunnan apuna vain hirvi- ja kaurisjaosto. Muut jaostot on korvattu johtokunnan jäsenille määritellyillä vastuualueilla sekä tarvittaessa valittavilla väliaikaisilla toimikunnilla. Yhdistyksen puheenjohtajan ovat jäsenet valinneet talvikokouksessa vuosittain. Puheenjohtaja on vaihtunut suhteellisen tasaisin väliajoin. Keskimäärin puheenjohtajan toimikausi on ollut noin viiden vuoden mittainen, nykyisen puheenjohtajan ollessa järjestyksessään yhdestoista. Seuran puheenjohtajina ovat toimineet Johannes Partanen, Toivo Kyllönen, Eino Aho, Jussi Partanen, Aimo Pekkarinen, Ilmari Ojakoski, Jouko Koskelo, Veikko Filppula, Matti Laukkanen, Voitto Mähönen ja vuodesta 2009 alkaen Mikko Äijälä. Yhdistyksen hallintoa on koko yhdistyksen toiminnan ajan leimannut alueellinen edustavuus ja yhtenäisyys. Jäsenistön kulloinkin hallintoon valitsemat henkilöt ovat nauttineet luottamusta vaikeimpinakin aikoina. Säännöt ja niiden kehitys Perustamiskokouksessa yhdistykselle hyväksyttiin säännöt. Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa vuokraamillaan mailla järkiperäistä metsästystä ja riistanhoitoa sekä niiden edellyttämää luonnonsuojelua. Sääntöjä pyrittiin muuttamaan 1970-luvulla useampaankin otteeseen, mutta oikeusministeriö ei esitettyjä muutoksia kaikilta osin hyväksynyt. Perustamiskirjan säännöistä poistetut ammunnan harjoittelu, ammuntakilpailujen ja ampumaradan pito sekä kenneltoiminta on kuitenkin saatu 1970-luvun lopulla sääntöihin mukaan. Seuran sääntöjä on pyritty muuttamaan aina kulloisenkin tarpeen mukaiseksi. Sääntömuutoksia onkin tehty kaikilla toiminta-ajan vuosikymmenillä, toisinaan jopa useampaan kertaan. Viimeisin sääntömuutos on hyväksytty yhdistyksen talvikokouksessa tammikuun lopulla 2010. 5

Ensimmäiset viittaukset seuran hirvenmetsästyssääntöön löytyvät pöytäkirjaaineistosta 1970-luvun puolivälin taitteesta. Tuon aikaisia hirvenmetsästyssääntöjä ei ilmeisesti kuitenkaan ole säilynyt nykypäiviin saakka. Ensimmäisiä säilyneitä hirvenmetsästyssääntöjä löytyy vasta 1980 1990-lukujen vaihteen ajoilta. Nykyisten ja tuolloisten hirvenmetsästyssääntöjen välillä ei kovin oleellisia periaatteellisia eroja ilmene, vaikkakin nykyiset vuonna 2010 hyväksytyt säännöt ovat huomattavasti yksityiskohtaisemmat ja laajemmat. JÄSENISTÖ Seuran säännöissä ei ole muita määräyksiä jäsenyyden edellytyksistä kuin, että jäseneksi voidaan valita hyvämaineinen henkilö, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja määräyksiä. Seuran linjaksi on vuosikymmenien saatossa muotoutunut, että jäseneksi on hyväksytty Piippolan kunnassa kirjoilla olevien lisäksi ne kunnan ulkopuolella asuvat, Jussi Hakola ja metso jotka omistavat kunnassa maata ja ovat vuokranneet maansa seuran käyttöön. Tämä periaate on pitänyt pitkälti tähän päivään saakka. Seuran jäsenmäärä on elänyt varsin tasaisesti eri vuosikymmenillä. Yhdistyksen perustamisen jälkeisinä vuosina jäsenmäärä luonnollisesti kasvoi vauhdikkaasti, mutta on sen jälkeen asettunut noin 350 400 jäsenen tasolle. Jäsenmäärän huippuvuodet ovat toistaiseksi ajoittuneet 1990-luvun puoliväliin, jolloin seuran jäsenrekisterissä oli 500 jäsentä. Seuran täyttäessä 50 vuotta on seuran jäsenmäärä noin 430 jäsentä. Ison, koko pitäjän käsittävän seuran toiminta ei aina ole ollut itsestään selvää ja ristiriidatonta. Seuran johto on onnistunut jäsenistön tuella kriittisissäkin tilanteissa mukauttamaan toimintansa sellaiseksi, että asiat ovat hoituneet ja seuran yhtenäisyys on säilynyt. METSÄSTYSOIKEUKSIEN VUOKRAUS Metsästysseuran toiminnan edellytys on säilyttää hyvät suhteet maanomistajiin. Seuran vuokralle saamat metsästysoikeudet ovat osaltaan merkki siitä, että suhteet maanomistajiin ja sidosryhmiin ovat hyvät. Hyvien yhteistyösuhteiden vaaliminen onkin ollut 6

ensiarvoisen tärkeää seuran toiminnan kannalta. Niitä on vaalittu vuosittaisilla kaikille avoimilla hirvipeijaisilla. Lisäksi Piippolan Metsästysyhdistys on halunnut kantaa vastuuta myös erityisryhmistä. Esimerkkinä tästä voidaan mainita yli kahdenkymmenen vuoden ajan yhtäjaksoisesti sotaveteraaneille lahjoitettu hirvi sekä kunnan vanhainkodille lahjoitettu hirvikeitto. 1990-luvulta on käytäntönä ollut tukea maanomistajia niin sanotun maanomistajahirven muodossa, jonka tuotto on osoitettu paikalliselle maataloustuottajien yhdistykselle. Metsästysoikeuksien vuokraus on koko seuran historian kuulunut johtokunnalle tai sen nimeämänä seuran hirviseurueille. Hirviseurueiden operointi metsästysvuokraasioissa onkin osoittautunut toimivaksi erityisesti siitä syystä, että he tuntevat hyvin pyyntialueensa maanomistajat ja ovat luonnostaan tekemisissä heidän kanssaan. Piippolan Metsästysyhdistys on toimintansa aikana pyrkinyt korostetusti tasapuolisuuteen kaikkia maanvuokraajia kohtaan. Tästä kertoo myös maanomistajien lihaosuuksien jako kiertolistaperiaatteella. Seura on onnistunut vuokraamaan koko historiansa ajan varsin kattavasti metsästysoikeuksia, sillä seuralla on ollut metsästysoikeudet vuokrattuna hieman ajankohdasta riippuen 80 90 % koko kunnan pinta-alasta eli noin 40 000 hehtaaria. Yhtenäisen ison metsästysalueen hyvät puolet korostuvat kaikkein selvimmin koirilla tapahtuvissa hirven, ketun ja jäniksen pyynnissä, koska koirat eivät tunnetusti lupa-aluerajoista ymmärrä. VARSINAINEN TOIMINTA Seuran toiminta oli alkuaikoina hiukan hapuilevaa kokemuksen puutteesta johtuen. Suurena apuna olivat silloisen riistanhoitopiirin riista-päällikkö Lars Mikkolan ja opettaja Erkki Hilpisen neuvot sekä seuratoimintaa että riistanhoitoa koskien. Alkuvuosien hapuilun jälkeen on yhdistystoiminta sen kaikkine ulottuvuuksineen tullut yhdistyksen toimijoille tutuksi. Myös muihin seuran toimintoihin kuuluviin osaalueisiin on kouluttauduttu ja saatu tietoa toimintavuosien karttuessa. Seuran talous on perustunut tiukkaan taloudenpitoon, mikä onkin osaltaan mahdollistanut ampumaratainvestoinnit ja muut toimet. Valmisteilla on jälleen varsin mittava ampumaratainvestointi, johon onkin kerätty rahaa muutamien vuosien aikana hirviporukoiden kesken myydyillä hirvenkaatoluvilla. RIISTANHOITO Riistanhoito on ollut tärkeä osa metsästysseuran toimintaa ja riistanhoitovelvoite on yksittäisen jäsenen lisäksi koskenut käytännössä kaikkia seuran jaostoja jossakin muodossa. Onpa toiminnan alkuvuosikymmeninä ollut palkattujakin riistapeltojen tekijöitä. Vuosien aikana on riistanhoitotyötä edistetty ja tehty varsin laaja-alaisesti. Seuran alkutaipaleella erityisesti riistanhoitoyhdistykseltä ja -piiriltä saatu riistanhoitoon 7

opastanut koulutus on ollut varsin merkittävässä roolissa. Ensimmäisten vuosikymmenten aika pyrittiin vaikuttamaan metsäammattimiehiin niin, että metsätaloussuunnitelmien tekoaikana otettaisiin huomioon myös riista, erityisesti kanalinnut ja niille sopivat elinympäristöt ja soidinpaikat. Sittemmin kyseiset asiat ovat tulleet pysyväksi osaksi vastuullista metsien käyttöä. 1970-luvulla jäsenistöä innostettiin riistanhoitoon riistanhoitokilpailun avulla, jossa sai pisteitä riistanhoitotöistä ja -ruokinnasta sekä petojen pyynnistä. Palkintona kilpailussa oli erilaisia metsästys- ja erätarvikkeita ja voittaja palkittiin pienoiskiväärillä. Vuonna 1974 yhdistys hankki yhdessä riistanhoitoyhdistyksen kanssa Metsästäjien keskusjärjestön tuella moottorikelkan talviaikaisen metsästyksen valvonnan sekä riistanhoitotoiminnan helpottamiseksi. 1970-luvun puolivälissä yhdistys päätti luopua omasta viljanviljelytoiminnasta ja ostaa riistanruokintaan tarvittavan viljan suoraan paikallisilta maanviljelijöiltä. Yksittäisten jäsenten riistanhoitovelvoitteesta luovuttiin käytännössä 1990-luvun loppupuolella. Tämän jälkeen riistahoitotoimista ovat pitkälle vastanneet seuran hirviseurueet sekä joukko aktiivijäseniä. Alun perin riistanhoitopiirin toimesta alkanut suolakivien tarjoaminen riistalle lienee nykyisin suosituin yksittäinen riistanhoitotoimi. Oikein sijoitettuna suolakivien tarjoamisella on ollut huomattava merkitys hirvien aiheuttamien taimikkotuhojen ja liikenneonnettomuuksien eh-käisyssä. Toiminnan alkuvuosien muutamien aarien riistapellot ovat vuosien saatossa kasvaneet uuteen hehtaari kokoluokkaan. 2000-luvulla riistapel- Kuva sorsanruokintalautalta tojen tekoon on kannustanut myös maataloustukien suotuisat ehdot. Riistapeltojen lisäksi riistaa on ruokittu erityisillä ruokintapaikoilla. Tästä tarjoilusta ovat oman osansa saaneet likimain kaikki merkittävät riistaeläinlajit. Merkittävä riistanhoidollinen toimi on ollut pienpetokantojen kurissapito. Lähes 2000-luvulle saakka seura on maksanut pienpetojen tapporahaa. Tapporahan maksamisessa on yhteistyökumppanina ollut Piippolan kalastuskunta, joka rahoitti osan tapporahan kustannuksista. Tapporahasta luopumisen jälkeen tilalle otettiin vuosittainen pienpetojen pyyntikilpailu palkintoineen. Nämä toimet ovat tuottaneet myös tulosta, eivätkä pienpetokannat ole päässeet hallitsemattomalle tasolle seuran alueella. Pienpetojen pyynnistä seuran alueella puhuttaessa on vaikea sivuuttaa Eino Vilmingon tekemää riistanhoitotyötä. Nuoremmissa jäsenissä Einon manttelin perijäksi on ehdolla useampikin henkilö. 8

AMPUMARADAT Jäsenten ampumaharrastuksen lisääntyessä ampumaratojen rakentaminen tuli aiheelliseksi. 1970 1980-luvuille ajoittui vilkas ampumaratojen rakentamisaika. Ratojen rakentaminen ja taloudellinen vastuu annettiin Piippolan Metsästysyhdistyksen 1970-luvun alkuvuosina perustetulle, Pekka Hyyrysen johtamalle ampumakilpailujaostolle, joka onkin yhdistyksen jaostoista vanhin. vasemmalta Juha Väyrynen, Leo Lastumäki ja Juhani Aer Ensimmäinen 25 metrin pienoishirvirata rakennettiin talkoilla riistanhoi-toyhdistyksen vuokraamalle maa-alueelle. Koska pienoishirviradan mitan tuli sääntöjen mukaan olla 50 m, rakennettiin vuonna 1976 talkoilla 50 metrin villikarjurata Pentti Partaselta vuokratulle maa-alueelle. Radan sähköistäminen valmistui vuonna 1980 ja radan virallinen avauslaukaus ammuttiin Piippolan Pamaus-kilpailun yhteydessä. Avauslaukauksen ampui lääkintäneuvos Juhani Aer. 1980-luvulle tultaessa haulikkoammunnan harrastus oli voimakkaassa nousussa, mutta kunnon rata puuttui. Niinpä seura päätti rakentaa oman haulikkoradan, joka oli heti valmistuttuaan hyvin vilkkaassa käytössä sekä paikallisten että lähikuntien ampujien toimesta. Alkuaikoina kilpailut ampumaradoilla olivat lähinnä seurojen välisiä kilpailuja. Seuraotteluita käytiin naapurikuntien kuten Pulkkilan ja Otanmäen kanssa. Myöhemmin radoilla järjestettiin Suomen Metsästäjäliiton SM-karsintakilpailuja useampina vuosina. Radoilla järjestettiin Piippolan Pamausta, josta kehittyi valtakunnallisestikin ajatellen huomionarvoinen kilpailu. Pamauksessa nähtiin tunnettuja julkisuuden henkilöitä menestyneiden ampujien lisäksi, joukossa olympialaisissa kilpaillut Markus Remes ja näyttelijä Leo Lastumäki. Lastumäki oli usein myös kilpailujen päätteeksi Hiihtomajalla pidetyissä tansseissa esiintyjänä. Tultaessa 2000-luvulle ympäristöviranomaiset asettivat radat toimintakieltoon pohjavesien suojelemiseksi ja lopettivat lähes kokonaan ampumaratojen käytön. Alueella toimii nykyisin ainoastaan Riistanhoitoyhdistyksen omistama isohirvirata, johon on saatu käyttölupa vuodeksi kerrallaan. Yhdistyksellä on käynnistymässä uuden ampumaradan rakentaminen, jonne sijoitetaan isohirvi-, pienoishirvi-, villikarju- ja luodikkorata. Ammunnan harrastuksen ollessa seuran jäsenten keskuudessa aktii-vista, on se tuottanut myös tuloksia. Haulikossa nuorten SM-mestaruuden on saavuttanut skeetissä Asko Lundberg. Hirviammunnassa piirinmestaruuden ovat saavuttaneet Aimo Pekkarinen ja Marko Tervonen. Muita menestyneitä kilpailijoita ovat olleet Pentti Kyllönen, Marko Filppula, Jouko Koskelo, Urho Moilanen, Kusti Pennanen sekä riistapolkukilpailun 9

piirinmestari Niilo Väyrynen. Ampumaharrastuksen kasvaessa mukaan tullut sisällä tapahtuva ilmakivääriammunta käynnistyi syksyllä 2003 Vilho Saastamoisen aktiivisen toiminnan tuloksena. Ensimmäiset vuodet ammunta järjestettiin Piippolan työväentalolla kahdella ilmakiväärillä sekä liikkuvaan että paikallaan olevaan maaliin. Syksystä 2007 lähtien ammunta on tapahtunut Piippolan käsi- ja taideteollisuusopistolla led-valoon perustuvilla Noptelin ST-2000-laitteilla. Piipposten osallistuminen ammuntaan on ollut aktiivista, mutta ampujia on ollut myös muilta paikkakunnilta aina ulkomaita myöten. Nykyaikaiset laitteet ovat houkutelleet koululaisia tutustumaan ryhminä ampumaharrastukseen. Kilpailuja on järjestetty ja messutapahtumiin osallistuttu ja saatu toiminnasta paljon myönteistä palautetta. Nuoria on saatu innostumaan ammunnasta ja sitä kautta uusia metsästäjiä seuraan mukaan, niin kuin toimintaa aloitettaessa oli tarkoituskin. METSÄSTYS Metsästys on aina ollut Suomessa yleistä. Se on ollut arvostettu, tavallisen ihmisen, asemasta tai varallisuudesta riippumaton tapa hankkia leivän jatketta ruokapöytään. Metsästyksellä on ollut ja on edelleen huomattava monialainen yhteiskunnallinen merkitys. Metsästys on yhdistänyt erilaiset ihmiset vapaaehtoisuuteen perustuvaan yhdistystoimintaan. Kunkin ajan metsästys on ollut aina aikansa kuva. Siinä kun petoja metsästettiin aikanaan turkisten vuoksi, on se nykyään tärkeää riistanhoitoa. Eri metsästysmuotojen suosio on vaihdellut vuosikymmenien aikana, kulloisenkin arvostuksen ja riistakantojen mukaan. Vaikka vuosien saatossa ovat jotkin pyyntimuodot ja eläinkannat pikkuhiljaa hiipuneet unholaan, on myös uusia muotoja ja riistaeläimiäkin levittäytynyt Pohjolaamme. Seuramme Vasemmalta Eero Haapala ja Petri Veikkola alueen uusimpana metsästettävän kannan saavuttaneena riistaeläimenä on metsäkauris. Päästiinpä vuonna 2008 pitkästä aikaa susijahtiinkin, mitä ei ole tapahtunut ihan lähihistoriassa. 10

Pienriistan metsästys Yhdistyksen perustamisen alkuaikoina pienriistan metsästys oli tärkein ja pääsääntöinen metsästysmuoto. Kanalintujen metsästys lienee ollut kaikkein suosituin pienriistanmetsästysmuoto. Kanalinnuista metsästettiin teertä, metsoa ja riekkoa, joiden kannat ovatkin olleet aika-ajoin varsin runsaat. Kanalintujen metsästys on heikentyneistä lintukannoista huolimatta säilyttänyt suosiotaan nuortenkin metsästäjien keskuudessa. 1970 1980-luvuilla jäniksenmetsästys oli varsin runsasta ja seuran jäsenet pyrkivät myös nostamaan ajokoiraharrastuksen suosiota. Ajokoirametsästys ei kuitenkaan saanut vahvaa jalansijaa jäsenistön keskuudessa ja vuosien myötä myös jäniksenmetsästys on hiipunut parhaista vuosistaan. Toki innokkaita ja aktiivisia jänismiehiä koirineen löytyy nykyisinkin yhdistyksen jäsenten keskuudesta. Yleinen kehitys on muuttanut myös pienriistan metsästystä vahvasti. Siinä missä toiminnan ensimmäisten vuosikymmenten aikana metsällä erämaissa viivyttiin useita päiviä kämpissä yöpyen, ajetaan nykyisin metsälle samoihin maisemiin sujuvasti metsäautoteitä pitkin. Useat vanhat jäsenet pitävätkin yleisen kehityksen aiheuttamia laajoja muutoksia pitkälti syynä viime vuosikymmenten heikkoihin riistakantoihin ja oikeiden erämaiden katoamiseen. Vesilintujen metsästys Pienriistan metsästyksestä oman erityishuomionsa ansaitsee vesilintujen metsästys, kotoisammin sorsanpyynti. Vesilintuja metsästettiin vilkkaasti jo heti 1960-luvun alussa ja nykypäivänäkin sorsanpyynnin aloitus saa laajimmat metsästäjäjoukot liikkeelle elokuun puolivälin jälkeen. Piippolan Metsästysyhdistyksen toiminnan sorsastuksen kulta-ajat ajoittuvat Kortteisen ja Vähä-Lamun tekojärvien rakentamisen jälkeiseen aikaan ja erityisesti 1970- ja 1980-luvuille. Näistä järvistä muodostui noina aikoina käsite sorsanpyynnin ystävien keskuudessa varsin laajalla alueella. Erityisen jäljen vierailustaan ovat jättäneet savolaiset, joka näkyy vieläkin kaakanoineen ja muine sanontoineen. Vahvojen sorsakantojen houkuttelemat Pekka Kallio 20.8.1962 metsästäjät tapasivat laittaa jalalla koreasti Paskokankaan isolla majalla sorsatanssien merkeissä aloitusta edeltäneenä iltana. Järvien sorsastuksen taloudellista merkitystä kuvannee se, että 1970-luvun loppupuolella käytiin metsästysyhdistyksen ja Piippolan kalastuskunnan kesken varsin tiukkoja ja ehkä aavistuksen kiivaitakin neuvotteluja sorsanpyyntilupien tulojen jaosta. 11

Loppujen lopuksi neuvotteluissa päästiin hyvään yhteisymmärrykseen tulojen tasajaosta, vaikka osapuolten yleiset kokoukset olivatkin päättäneet luovuttaa hyväntahtoisuuttaan vastapuolelle 25 % lupatuotosta. Ajansaatossa tekojärvien tarjoamat vesilinnuille mieluisat ja suojaiset elinympäristöt ovat vähentyneet ja rannat kasvaneet umpeen, minkä vuoksi sorsakanta on taantunut huippuvuosista. Viime vuosina on kuitenkin jälleen alettu muutamien aktiivien taholta herätellä haaveita paluusta parin vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen. Vesilinnuille on kunnostettu pienehköjä alueita ja uusiakin suunnitelmia on vireillä. Hirvenmetsästys Hirvenmetsästys on kokonaisuudessa arvioiden ollut seuran historian toistaiseksi merkittävin metsästysmuoto. 1950-luvulla Piippolassa oli 10 15 miestä, jotka metsästivät hirveä. Lupa-asiat hoiti pääsääntöisesti Piippolan seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Eino Aho. Lupia saatiin Piippolaan 1 3 hirvelle, jotka pyydettiin aina Kiuruveden rajoille saakka yltäneillä, yksityisiltä ja yhteisömaanomistajilta vuokratuilla mailla. Hirvikanta oli vähäinen, minkä vuoksi yhteispyyntiä harjoitettiin valtionmailla yhdessä Kiuruveden metsästäjien kanssa. Tuohon aikaan hirvenmetsästäjillä oli pitäjän eri kulmilla oma valvonta-alue, Lauri Ojakoski, Ilmari Ojakoski, Antero Niva, Reijo Viirelä, Tapani Kuvassa seisomassa vasemmalta Reino Ojakoski, Jouko Veikkola, jolta tuli tarkastaa Hankonen ja Mauri Lamusuo sovituin väliajoin oliko kyykyllään vasemmalta Raimo Juntunen, Juhani Paakkonen ja Pentti hirviä tullut pyyntialueelle. Pyynti ta- Aho syksyllä 1978 pahtui passittamalla hirvien kulkupaikat, koiramiesten lähtiessä hirvien jäljille. Piippolan hirvimiehillä oli jo tuolloin käytössä 3 5 pysäyttävää hirvikoiraa. Hirvenpyyntiporukka pysyi lähes muuttumattomana aina rauhoitusvuosiin 1970 1971 saakka. Rauhoitusvuosien jälkeen hirvenmetsästyksen johtaminen ja valvominen tuli Piippolan Metsästysyhdistys ry:n toiminnaksi. Hirvenmetsästäjien määrä kasvoi heti 30 40 12

metsästäjään. Piippolassa oli tuolloin Kirkonkylän, Lamun ja Leskelän pyyntiporukat. Hirvikannan elpyessä vuodelle 1974 oli Piippolan Metsästysyhdistys ry:llä 7 aikuisen ja 3 vasan lupaa. Teiden puuttuessa saalis kannettiin suurilla repuilla tai manillasäkeillä useiden kilometrien päästä porukoiden lihanjakopaikoille. Vuonna 1979 Piippolassa hirveä pyydettiin neljässä porukassa, Kirkonkylän pyyntiporukan jakaannuttua Kirkonkylän ja Kangaskylän pyyntiporukoiksi. Hirvenmetsästäjiä oli tuolloin kaikkiaan 83 ja hirvenkaatolupia 10 aikaiselle ja 8 vasalle. Hirvikanta kasvoi hyvin nopeasti 1980-luvulla ja vuosien 1982 1987 välisenä aikana ilmaantui alueellemme varsin suurisarvisia hirvisonneja. Tuolloin ammuttiin useita kymmeniä suuria sarvipäitä, jonka seurauksena monen piippolalaisen hirvenmetsästäjän pirtinseinää koristaa kultamitalilla palkitut hirvensarvet. Kainuusta saatuihin tietoihin nojaten epäiltiin hirvien tulleen itärajan takaa. Tätä uskomusta vahvisti hirvien korvissa esiintyneet poromerkkien tapaiset merkit. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa oli tultu erääseen hirvenmetsästyksen taitekohtaan. Valtion tukemia metsäautoteitä rakennettiin puuhuollon helpottamiseksi. Sydänmaat pienenivät ja syntynyt tiestö helpotti metsästäjien liikkumista ja saaliin metsästä kuljettamista. Pysäyttäviä hirvikoiria alkoi olla apureina jokaisessa pyyntiporukassa. Hirvitiheyksien noustessa kaatolupamäärätkin nousivat, mikä innoitti hirvenpyyntiporukat rakentamaan nylkyvajoja. Niiden rakentamisen myötä saaliin käsittely helpottui ja samalla lihanlaatu parani riiputuksen ja kohentuneen hygienian ansiosta. 1990-luvulle lähdettäessä hirveä pyydettiin kuuden hirviporukan voimin, joissa pyytäjiä oli 140 henkilöä. Kaatolupia seuralle myönnettiin 59 aikaisen ja 32 vasan pyyntiin. Noihin aikoihin Piippolan Metsästysyhdistys ry ja Pulkkilan Erä ry muodostivat yhteislupatahon, jossa vastuu lupien anomisesta sekä hirvenpyynnin johtamisesta vaihtuu vuosittain. Tämä selkeä ja joustava menettely on käytössä vielä tänään-kin. Voimakas metsästys alkoi näkyä hirvikannan pienentymisenä ja kanta putosi yhtä nopeasti kuin se oli noussutkin. Niinpä vuonna 1995 oltiin tultu vuosikymmenten vaihteen reilusta 130 hirven kaatoluvasta 20 kaatoluvan tasoon. Samoihin aikoihin alkoivat tekniset apuvälineet tehdä tuloaan koirien seurantaan hirvenmetsästyksessä. Tekniset laitteet kehittyivät nopeasti 2000-luvulla. Satelliittien avulla voitiin todeta koiran tarkka sijainti sekä havainnoida sen toimintaa. Reppupyyntiajasta oli siirrytty GPS-paikantamisaikaan. Tänään metsästämme kahdeksassa eri pyyntiporukassa: Kirkonkylän, Lamun, Leskelän, Kangaskylän, Honkaperän, Kalliomaan, Ukonmurron ja Äijäahon porukoissa. Hirvikanta on kutakuinkin suositusten mukaisella tasolla ja kaatolupia syksyn hirvenpyyntiin on käytettävissä 80 kappaletta. 13

Kauriinmetsästys 2000-luvulla seuran alueella uudeksi metsästettäväksi riistalajiksi on noussut metsäkauris. Ensimmäiset havainnot kauriista tehtiin 1980-luvun puolivälissä Leskelässä Alijoella, jonne kauriit todennäköisesti olivat tulleet jokivartta seuraillen. Toivo Alilan aloitteesta kauriita alettiin ruokkia 1990-luvulla Säisänperällä. Aktiivinen pienpetojen pyynti ja Vesa Piippo, metsäkauris ja kettu kauriiden ruokinta edesauttoivat kannan vahvistumista ja keskittymän syntymistä Leskelään. Sittemmin kanta on vahvistunut ja levittäytynyt koko seuran alueelle. Alkuvaiheessa kannan kehittymistä uhkasivat liikenne, petoeläimet ja ravinnonniukkuus talvella. Kauriiden ruokinnan yleistyminen koko seuran alueelle on osaltaan mahdollistanut metsästystä kestävän kannan kehittymisen, joskin uusimpana uhkana on kasvava ilveskanta, joka voi aiheuttaa kovaakin verotusta talvikantaan. Ensimmäiset kauriiden kaatoluvat seura haki vuonna 2002. Oulun riistanhoitopiiri myönsikin yhden kaatoluvan, vaikkei riistanhoitoyhdistys puoltanutkaan hakemusta. Näin aloitettiin seuran alueella uuden riistaeläimen pyyntikulttuurin luominen. Kauriin vapauduttua kaatoluvista on seura määritellyt metsästyksen tason niin, että kantaa ei vaaranneta, josta johtuen kauriin metsästys on tapahtunut kaikille jäsenille avoimena seuruepyyntinä. Kauriiden kaatomäärä on ollut noin viiden kauriin luokkaa vuosittain. Seppo Ritolan aloitteesta lähteneen seuran kauriinpyynnin erityispiirre on ollut se, että saalis on syöty pyyntiporukan kesken yhteisellä illallisella Kairanmaatalolla jo toisesta pyyntivuodesta lähtien. Tämä tapa on tutustuttanut ison seuran jäseniä toisiinsa, sillä illallisille on jokainen voinut tuoda puolisonsa tai kaverinsa mukanaan ja lisäksi paikalla on ollut maanomistajia, sponsoreita tai niitä naapuriseurojen jäseniä, joiden apua on joskus pyynnissä tarvittu. Illallisten järjestäminen ammattikokin toimesta on antanut eräille seuran jäsenille mahdollisuuden saada opastusta riistaruokien valmistamisessa. Jatkuuko tapa tulevaisuudessa vai haetaanko erilaista toimintamallia niin pyynnin kuin saaliinjaonkin suhteen riippuu täysin seuran jäsenten kokouksissaan tekemistä päätöksistä. 14

KENNELTOIMINTA Koiria oli käytetty Piippolassa metsästyksessä apuna jo ennen seuran perustamista. Yhdistyksen perustamisen aikaan Piippolassa ei kuitenkaan ollut tiedollisia ja asenteellisia valmiuksia lähteä kaikenlaisiin herrojen hömpötyksiin mukaan. Piippolan Metsästysyhdistys ry:n kenneljaosto perustettiin seuran talvikokouksessa vuonna 1979. 1960-luvulla Piippolassa oli jo liki joka talossa koira, osa erittäin hyviä käyttökoiria, jotka isäntä oli koulinut mieleisekseen. Yleensä ne olivat isäntäuskollisia sekarotuisia kaikenriistankoiria, jotka riittivät yleisesti tuon ajan metsästäjille. Eräälle tällaiselle, Eemil Laukkasen Toveri-nimiselle koiralle ammuttiin isännän kertoman mukaan yli sata hirveä 1950- ja 1960-luvuilla. Olli Kananen oli monen muun tavoin muuttanut 1950-luvulla Ouluun, jossa hän perehtyi ensimmäisenä Piippolan Metsästysyhdistyksen jäsenenä kenneltoimintaan. Ollin työ palkittiin Karjalan karhukoirien SF KVA, HK-65 Jekke, omistaja Olli Kananen valtakunnan Hirvenhaukut-ottelussa, kun hänen omistansa karjalankarhukoira Jekke voitti hirvikuninkuuden vuonna 1965. Jekke sijoittui vielä seuraavanakin vuonna toiseksi, häviten voittajalle vain puolella pisteellä. Olli Kanasen koiran menestyksen siivittämänä alkoivat Piippolankin metsästäjät puhua koiranjalostuksesta sekä hankkia vaivihkaa puhdasrotuisia koiria. Hankittavien rotujen kärkipäässä olivat suomenajokoira, suomenpystykorva ja karjalankarhukoira, muutamat seuran jäsenet hankkivat myös harmaita hirvikoiria. Ensimmäisten joukossa harmaan norjanhirvikoiran hankki Jussi Karppinen. Samoihin aikoihin alettiin kiinnostua myös koirilla kilpailemisesta. Aktiivisimmat kennelharrastajat osallistuivat eriasteiseen kenneltoiminnan koulutukseen ja osa heistä pätevöityikin hirvenmetsästyskokeiden palkintotuomareiksi. Yrityksistä huolimatta ajokoiratoiminta ei kilpailumielessä onnistunut saavuttamaan merkittävää suosiota Piippolan metsästysyhdistyksen jäsenistön piirissä 1960 1980-luvuilla. Vuonna 1979 Jouko Koskelon Pomo saavutti käyttövalion arvon. Pomo menestyi karjalankarhukoirien Suomenmestaruuskilpailuissa voittaen hirvikuninkuuden. 1980-luvulla vahvojen hirvikantojen siivittämänä hirvikoiratoiminta olikin erityisen aktiivista. Haukkukokeita järjestettiin useampia vuodessaan ja väkeä osallistui kymmenittäin tuomarikursseille. Kenneltoiminnassa alkoi näkyä työ, jota seuramme jäsenet olivat koulutuksella ja erirotuisia hirvikoiria hankkimalla saaneet aikaan. Keväällä 1981 pidettyyn koiranäyttelyyn osallistui noin 110 koiraa. Kehitys huomioitiin myös muualla ja niinpä Piippolan Metsästysyhdistys järjesti- 15

kin vuosikymmenen aikana Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin mestaruusottelun hirvenhaukkukokeissa ja harmaahirvikoirien Pohjanlohkon valintakokeen sekä Pohjan-lohkon kennelpiirien ystävyysottelun. Harrastajakunnassa ilmeni halukkuutta myös linnunhaukkukokeiden järjestämiseen. Toiminta lähti liikkeelle, kun puolenkymmentä suomenpystykorvaharrastajaa kouluttautui SF KVA, HK-79 Pomo, omistaja Jouko Koskelo linnunhaukkukokeiden palkintotuomareiksi, lisäksi Matti Laukkanen kouluttautui myös linnunhaukkukokeen ylituomariksi. Linnunhaukkukokeiden järjestämisestä tulikin vuosittainen tapahtuma. Kenneltoiminnan hiipuminen alkoi olla nähtävissä 1990-luvulle tultaessa myös naapurikuntien metsästysseurojen kenneltoiminnan osalla. Piippolan Metsästysyhdistyksen kenneljaosto kutsuikin koolle lähiseurojen kenneltoiminnan edustajat keskustelemaan asiasta. Keskustelujen tuloksena päätettiin perustaa alueelle yksi yhteinen uusi kennelseura. Vuonna 1992 yhdistysrekisteriin merkittiin alueellinen Keskipisteen Koiraharrastajat ry, kotipaikkanaan Piippola. Tällä toimella turvattiin suuren noin 200 kennelharrastajan toiminnan jatkuminen ja kehittäminen. Matti Koskelon jämtlanninpystykorva Taitolan Rita on ollut kuitenkin ylitse muiden, kun mittarina pidetään koiran koesaavutuksia valtakunnan tasolla. Taitolan Rita haukkui 41 kertaa voittajaluokan ykkösen ja kerran täydet 100 pistettä. Rita voitti kaikkiaan neljä Suomen mestaruutta. Suomen Harmaahirvikoirajärjestön mestaruus tuli vuosina 2001 ja 2004. Vuonna 2005 Taitolan Rita ja Matti Koskelo voittivat Suomen harmaahirvikoirien Hirvimestaritar-ottelun sekä heti perään Hirvimestaruus- 16 SF K&MVA, M-01, M-04, MR-05, M-05 Taitolan Rita, omistaja Matti Koskelo

ottelun. Taitolan Rita oli jälleen mukana Hirvimestaruusottelun kärkikahinoissa vuonna 2007, sijoittuen toiseksi voittajan kanssa samalla tuloksella 97,0 p. Voittajaksi kruunattiin tuolloin Taitolan Ritan poika Huhtian Retu. Etsittäessä kaikkien aikojen menestyneintä suomalaista hirvikoiraa on Taitolan Rita hyvin ansainnut paikkansa eturivistä. Pitkäjänteisestä koiran jalostustyöstä on osoituksena Pentti Koskelon Usvanniityn kennelin saama Vuolasvirta-palkinto. 17

18

19

20