SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2015"

Transkriptio

1 Sivu 1 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo Paikka Kuivajärventie 195, Yli-Vuokki (Domnan pirtti) Läsnä Tommi Niskanen puheenjohtaja Mika Karhunen sihteeri Ari Pyykkönen Lauri Karttimo Arssi Laaksoviita Tapio Huovinen Satu Moilanen 1. Kokouksen avaaminen Veikko Huovinen Kauko Mannermaa Teijo Vornanen Teijo Vornanen Kuivajärven Eränkävijät ry:n puheenjohtaja Tommi Niskanen avasi kokouksen klo Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Tommi Niskanen ja sihteeriksi Mika Karhunen. Pöytäkirjantarkastajiksi sekä ääntenlaskijoiksi valittiin Ari Pyykkönen ja Veikko Huovinen. 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokouskutsu on julkaistu yhdistyksen sääntöjenmukaisella tavalla Ylä-Kainuu nimisessä sanomalehdessä Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Esityslistan hyväksyminen Esityslista hyväksyttiin sellaisenaan kokouksen työjärjestykseksi (liite 1). 5. Vuoden 2014 toimintakertomuksen esittely ja hyväksyminen Puheenjohtaja esitteli johtokunnan laatiman vuoden 2014 toimintakertomuksen (liite 2). Kokous totesi toimintakertomuksen paikkansapitäväksi ja hyväksyi sen sellaisenaan. 6. Tilien ja tilinpäätöksen sekä toiminnantarkastuskertomuksen hyväksyminen Rahastonhoitaja esitteli tilinpäätöksen tilikaudelta 2014(liite 3), joka oli 1654,20 ylijäämäinen. Puheenjohtaja esitteli toiminnantarkastuskertomuksen ja toiminnantarkastajien lausunnon tilikaudelta Yhdistyksen tilit ja tilinpäätös hyväksyttiin. 7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille Kokous myönsi vastuuvapauden johtokunnalle ja muille tilivelvollisille. 8. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta Kauko Mannermaa esitti nykyistä puheenjohtajaa Tommi Niskasta jatkamaan puheenjohtajana. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Tommi Niskanen.

2 Sivu 2 / Johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten tilalle Johtokunnan erovuoroinen jäsen on Ari Pyykkönen. Veikko Huovinen esitti Ari Pyykköstä jatkamaan johtokunnassa. Ari Pyykkönen valittiin jatkamaan johtokunnassa. 10. Toiminnantarkastajien ja heidän varajäsenten valinta tilikaudelle 2015 Kauko Mannermaa esitti entisiä toiminnantarkastajia ja heidän varajäseniään jatkamaan pestissä. Toiminnantarkastajiksi valittiin Toivo Saavinen ja Matti Rantaeskola. Ja heidän varajäseniksi valittiin Lauri Karttimo ja Teijo Vornanen. 11. Päätetään yhdistyksen uusista jäsenistä Yhdistyksen jäsenyyttä on anonut Jarkko Juntunen, Matti Huovinen ja Veikka Laaksoviita. Yhdistyksen jäsenyyttä anoneet Jarkko Juntunen, Matti Huovinen ja Veikka Laaksoviita hyväksyttiin yhdistyksen jäseneksi kokouksen yksimielisellä päätöksellä. 12. Vuoden 2015 toimintasuunnitelman hyväksyminen Puheenjohtaja esitteli johtokunnan valmisteleman toimintasuunnitelman vuodelle Johtokunnan valmistelema toimintasuunnitelma vuodelle 2015(liite 4) hyväksyttiin sellaisenaan. 13. Tilikauden 2015 taloussuunnitelman hyväksyminen Rahastonhoitaja esitteli johtokunnan valmisteleman taloussuunnitelman vuodelle Kokous hyväksyi johtokunnan valmisteleman taloussuunnitelman tilikaudelle 2015(liite 5) muuten johtokunnan esittämänä, ainoastaan jäsenmaksun korotuksesta luovuttiin. Liittymismaksuun 20,00, jäsenmaksuun 30,00 ja lahtivajamaksuun 270,00 ei tehty muutoksia edellisvuoteen verrattuna. Sihteerin/rahastonhoitajan palkkio päätettiin myös pitää entisellään 120,00 :ssa. Syksyn 2015 hirvimaksuista päätetään tarkemmin kesäkokouksessa. 14. Valitaan jäsenet riistanhoito- ja hirvenmetsästysjaostoon Hirvenmetsästysjaostoon valittiin Ari Pyykkönen, Veli-Matti Rantaeskola, Teijo Vornanen, Hannu Kymäläinen ja Veikko Huovinen. Riistanhoitojaostoon valittiin Veikko Huovinen, Tommi Niskanen, Teijo Vornanen ja Toivo Saavinen. 15. Päätetään ulkomaalaisten metsästäjien osallistumisesta hirvenmetsästykseen syksyllä Muut asiat Päätettiin, että vieraita otetaan mukaan hirvenmetsästykseen, jos heitä on tulossa. Perittävistä maksuista päätetään kesäkokouksessa. Keskusteltiin hirvenmetsästyksen aloituksesta ja päätettiin, että aloitetaan se viimevuotiseen tapaan viikkoa virallista aloitusta myöhemmin eli Keskusteltiin hirvenmetsästyksen johtajan tehtävästä, koska Veli-Matti Rantaeskola ei ole käytettävissä ensisyksyn jahdissa. Lisäksi yhteislupajohtajan tehtävä saattaa tulla meidän porukalle. Ari Pyykkönen lupasi alustavasti suostua molempiin tehtäviin.

3 Sivu 3 / Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo puheenjohtaja Tommi Niskanen sihteeri Mika Karhunen Liitteet 1) Esityslista 2) Toimintakertomus ) Tilinpäätös ) Toimintasuunnitelma ) Taloussuunnitelma 2015 Olemme tarkastaneet kokouksen pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulkua vastaavaksi. Veikko Huovinen Ari Pyykkönen

4 ESITYSLISTA Sivu 4 / 12 Kuivajärven Eränkävijät ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN 2015 Aika klo Paikka Kuivajärventie 195, Yli-Vuokki (Domnan Pirtti) 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen Puheenjohtaja sihteeri pöytäkirjantarkastajat ja ääntenlaskijat (2kpl) 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Vuoden 2014 toimintakertomuksen esittely ja hyväksyminen 6. Tilien ja tilinpäätöksen sekä toiminnantarkastuskertomuksen hyväksyminen 7. Tili- ja vastuuvapauden myöntäminen johtokunnalle ja muille tilivelvollisille 8. Yhdistyksen puheenjohtajan valinta 9. Johtokunnan jäsenten valinta erovuoroisten tilalle 10. Toiminnantarkastajien ja heidän varajäsenten valinta tilikaudelle Päätetään yhdistyksen uusista jäsenistä 12. Vuoden 2015 toimintasuunnitelman hyväksyminen Kuivajärven eränkävijät 50v. 13. Tilikauden 2015 taloussuunnitelman hyväksyminen päätetään yhdistyksen jäseniltä perittävistä maksuista toimihenkilöiden palkkiot 14. Valitaan jäsenet riistanhoito- ja hirvenmetsästysjaostoon 15. Päätetään ulkomaalaisten metsästäjien osallistumisesta hirvenmetsästykseen syksyllä Muut asiat 17. Kokouksen päättäminen Liitteet

5 Kuivajärven Eränkävijät Ry:n Sivu 5 / 12 Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS 2014 Metsästysalueet Suomussalmen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Tommi Niskanen Varapuheenjohtaja Veli-Matti Rantaeskola Muut johtokunnan jäsenet Mika Karhunen Veikko Huovinen Hannu Kymäläinen Ari Pyykkönen Toiminnantarkastajat sihteeri/rahastonhoitaja Riistanhoitojaosto Toivo Saavinen Matti Rantaeskola Lauri Karttimo Teijo Vornanen Veikko Huovinen Tommi Niskanen Teijo Vornanen Toivo Saavinen Hirvenmetsästysjaosto Ari Pyykkönen Veli-Matti Rantaeskola Teijo Vornanen Hannu Kymäläinen Veikko Huovinen varalla varalla Yhdistyksen jäsenmäärä oli henkilöä. Kokoukset Yhdistyksestä erosi vuonna 2014 yksi henkilö. Johtokunnan kokous Vuosikokous Kesäkokous Metsästysalueet Yksityismaat pienriistanmetsästykseen 1350 ha Yksityismaat hirvenmetsästykseen 1350 ha

6 KIINTEISTÖT JA NIIDEN HUOLTO Lahtivaja Maalattiin kylmiön lattia. Sivu 6 / 12 Ampumarata RIISTANHOITO Kunnostettiin matalan tornin katto. Ruokittiin jäniksiä heinillä ja kaatamalla haapoja syönnöksiksi. Puhdistettiin telkänpöntöt. Pidettiin kolme talkoopäivää, joissa rakennettiin uusia telkänpönttöjä. Vietiin uusia telkänpönttöjä maastoon. Hirville tehtiin kaksi riistapeltoa ja vietiin suolakiviä n. 250 kg vanhoille paikoille. Pyydettiin pienpetoja. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT METSÄSTYS Suoritettiin vesilintujen laskentaa kolme kertaa vuoden aikana Riistakolmio laskettiin keväällä ja kesällä. Hirvien määrä alueella edellisvuoden tasolla ja lupamääriin nähden kohtuullinen. Metsäkanalintukanta oli alueella huono, varsinkin teeren osalta. Hirviä metsästettiin 4 kpl aikuisia ja 4 kpl vasoja. Kaikki luvat saatiin käytettyä. Viimeinen hirvi ammuttiin , jollin saatiin pyydettyä viimeinen aikuinen hirvi. Syksyn hirvenmetsästykseen osallistui lihaosuudella 24 metsästäjää. Lisäksi pyynnissä oli mukana kaksi Saksalaista metsästäjää, joista toinen ampui 1+1 piikkisen ja toinen 6+5 piikkisen hirvisonnin. TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA Hirvipeijaiset järjestettiin Domnan pirtillä HUOMIONOSOITUKSET MUUTA Ostettiin Veikko Huoviselle tommi puukko 70v. päivän ja pitkäaikaisen sihteerin pestin kunniaksi.

7 Tuloslaskelma Sivu 7 / VARSINAINEN TOIMINTA Varsinaisen toiminnan tuotot Yhdistys Toiminnan tuotot yhteensä 0,00 0,00 Hirviporukka Tulot ulkomaalaisista metsästysvieraista 1525, ,00 Toiminnan tuotot yhteensä 1525, ,00 Varsinaisen toiminnan tuotot yhteensä 1525, ,00 Varsinaisen toiminnan kulut Yhdistys Henkilöstökulut Palkkiot 120,00 120,00 Henkilöstökulut yhteensä 120,00 120,00 Muut kulut Maanvuokrakulut(yhdistys) 158,50 158,50 Postikulut 2,50 0,00 Pankkikulut 108,00 104,00 Toimistotarvikekulut 3,85 4,29 Lehti-ilmoitukset 160,30 187,74 Riistanhoitokulut 576,89 213,62 Nettisivukulut 45,37 45,37 Kalakilpailujen järjestämiskulut 0,00 181,58 Metsästäjäliiton jäsenmaksu 630,00 630,00 Kokouskulut 0,00 96,40 Muut yhdistyksen kulut 130,00 14,00 Muut kulut yhteensä 1815, ,50 Hirviporukka Muut kulut Hirvilupamaksut 680,00 700,00 Hirvenmetsästysluvat valtionmaille 714,00 714,00 Puhelinkulut 118,67 107,76 Lahtivajan pientarvikkeet ja korjaukset 0,00 95,00 Lahtivajan sähkö 450,44 446,46 Hirvipeijaisten järjestämiskulut 344,00 520,00 Kulut ulkomaalaisista metsästysvieraista 166,03 96,00 Rakentaminen 0,00 699,00

8 Sivu 8 / 12 Maanvuokrakulut(hirvi) 186,85 158,50 Hirviporukan muut kulut 50,00 30,00 Muut kulut yhteensä 2709, ,72 Varsinaisen toiminnan kulut yhteensä 4645, ,22 Tuloslaskelma VARSINAINEN TOIMINTA YHTEENSÄ -3120, ,22 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ -3120, ,22 VARAINHANKINTA Varainhankinnan tuotot Yhdistys Jäsenmaksutulot 1860, ,00 Myyntitulot 138,00 0,00 Varainhankinnan tuotot yhtensä 1998, ,00 Hirviporukka Hirvimaksut 2040, ,00 Hirvenmetsästysluvat valtionmaille 504,00 630,00 Lahtivajamaksut 270,00 365,00 Ylimääräiset lahtivajamaksut 20,00 760,00 Varainhankinnan tuotot yhtensä 2834, ,00 Varainhankinnan tuotot yhteensä 4832, ,00 Varainhankinnan kulut Yhdistys Jäsenmaksujen postituskulut 37,44 21,79 Varainhankinnan kulut yhteensä 37,44 21,79 Hirviporukka Hirvimaksujen postituskulut 19,96 26,79 Varainhankinnan kulut yhteensä 19,96 26,79 Varainhankinnan kulut yhteensä 57,40 48,58 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ 4774, ,42 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 1654, ,20 SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINTA

9 Sivu 9 / 12 SIJOITUS JA RAHOITUSTOIMINTA YHTEENSÄ 0,00 0,00 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ 1654, ,20 SATUNNAISET ERÄT SATUNNAISET ERÄT YHTEENSÄ 0,00 0,00 YLEISAVUSTUKSET YLEISAVUSTUKSET YHTEENSÄ 0,00 0,00 Tuloslaskelma Tilikauden tulos(hirviporukka) 1629, ,49 TILIKAUDEN TULOS(koko yhdistys) 1654, ,20 TILINPÄÄTÖSSIIRROT TILINPÄÄTÖSSIIRROT YHTEENSÄ 0,00 0,00 TILIKAUDEN YLIJÄÄMÄ(ALIJÄÄMÄ) 1654, ,20 Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ 0,00 0,00 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Jäsen- ja liittymismaksusaamiset 150,00 90,00 Lyhytaikaiset saamiset yhteensä 150,00 90,00 Rahat ja pankkisaamiset Käteiskassa 30,00 30,00 Pankkitili 4766, ,71 Rahat ja pankkisaamiset yhteensä 4796, ,71

10 Sivu 10 / 12 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ 4946, ,71 VASTAAVAA YHTEENSÄ 4946, ,71 VASTATTAVAA Oma pääoma Edellisten tilikausien ylijäämä (alijäämä) 3163, ,31 Tilikauden ylijäämä (alijäämä) 1654, ,20 Oma pääoma yhteensä 4817, ,51 Vieras pääoma Saadut ennakot(pitkäaikaiset) 0,20 145,20 Saadut ennakot 129,00 72,00 Vieras pääoma yhteensä 129,20 217,20 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 4946, ,71

11 Kuivajärven Eränkävijät Ry:n Sivu 11 / 12 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Metsästysseura TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 Kesäkokous pidetään elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. RIISTANHOITO (riistanhoitosuunnitelmat, elinympäristöjen hoito ja parantaminen, riistapellot, pienpetojen ja rauhoittamattomien eläinten pyynti, pöntötys, ruokinnan suunnittelu ja toteutus, riistaistutukset, talkoot, riistavahinkojen estäminen, muuta) Tehdään riistapeltoja ja viedään suolakiviä metsään hirville. Ruokitaan jäniksiä. Huolletaan vesilintujen pöntöt. Pyydetään pienpetoja. Vesilinnunpönttöjä on vielä varastossa, joten viedään niitä lisää maastoon. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT (hirvieläinten seuranta, suurpetoyhdysmiehet, riistakolmiot, vesilintulaskennat, muut laskennat, muuta riistan seurantaa, havaintoja riistakantojen tilasta) Suoritetaan vesilintujen laskenta. Lasketaan riistakolmio talvella ja kesällä. Ilmoitetaan suurpeto havainnot suurpetoyhdysmiehille. METSÄSTYS (metsästyksen suunnittelu, hirvieläinten metsästyksen järjestelyt, vieraskortit, valvonta, muuta) Metsästetään hirviä entiseen tapaan ja jatketaan hirvenmetsästyksen yhteisluvassa. TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA (peijaiset, yleisötilaisuudet, yhteistyö maanomistajiin ja sidosryhmiin, tiedotustapahtumat, muuta) Järjestetään pilkkikilpailut seuranjäsenille ja kyläläisille. Järjestetään hirvipeijaiset syksyllä. Yhdistyksen 50v. juhla. Mietitään kiekonammuntaa syksyn talkoopäivälle. HUOMIONOSOITUKSET (ansiomerkit, viirit, muut huomionosoitukset) MUUTA Yhdistyksen 50v. juhlavuotta suunnittelee johtokunta, joka kokoaa tarvittavan porukan järjestelytoimikuntaan.

12 TALOUSSUUNNITELMA 2015 Sivu 12 / 12 Tulot Menot Jäsenmaksut 65 x 30, ,00 Maanvuokrakulut 282,00 Liittymismaksut 60,00 Pankkikulut 108,00 Posti (kaikki) 40,00 Lehti-ilmoitukset 160,00 Riistanhoito 220,00 Kalakilpailut 200,00 Metsästäjäliiton jäsenmaksu 780,00 Sihteerin palkkio 120,00 Nettisivut 46,00 50v. 400,00 Muut kulut 20,00 Yteensä 2010,00 Yhteensä 2376,00 Yhdistyksen jäsenilta perittävät maksut Liittymismaksu 20,00 Jäsenmaksu 30,00 Lahtivajamaksu 270,00 Varojen käytön päätavoitteet Ylläpidetään yhdistyksen toimintaa Ylläpidetään ja kehitetään metsästystoimintaa Riistanhoito Tulojen hankintaan liittyvät toimenpiteet Liittymis- ja jäsenmaksun eräpäivä on Hirvimaksuista ja niiden eräpäivästä päätetään kesäkokouksessa Uusilta hirviporukan jäseniltä peritään lahtivajamaksu hirvimaksujen yhteydessä

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 Kantosyrjän Erä-Veikot ry Metsästysseura/seurue TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Sääntöjensä mukaisesti seuran tarkoituksena on harjoittaa 1) järkiperäistä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) HIMANGAN METSÄTYSSEURA Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet : Himangan kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) KAITURIN ERÄ RY. Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Ruokolahden kunnassa/kunnissa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Sihteeri Rahastonhoitaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Lietson Erä ry Metsästysseura/seurue TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015 Metsästysalue Kiteen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Kari Havukainen Mika Heikkinen Kaija

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS 1/2 PÖYTÄKIRJA 28.3.2017 TaLVI ry hallitus 2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS Aika 28.3.2017, klo 19:00 Paikka Prisma Kaleva, Sammonkatu 75, 33540 Tampere Läsnä Kalle Kanninen Iida Päivömaa Jenni Rantanen

Lisätiedot

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS

SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS SUOMEN PETANQUE-LIITTO SP-L RY:N KEVÄTLIITTOKOKOUS AIKA Sunnuntai 30.3.2014 klo 12:00. Valtakirjojen tarkistus klo 11:30 alkaen PAIKKA Helsinki Petankin halli, Pasila, Tallikatu 99 ALUSTAVA ESITYSLISTA

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Tuula Lempinen avasi kokouksen klo 18:05 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 16.5.2016 klo 18:05 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulu, Nurmijärvi 5 henkilöä liitteenä olevan ääniluettelon

Lisätiedot

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10

NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS. 1 Kokouksen avaaminen Hallituksen puheenjohtaja Janne Kaipainen avasi kokouksen klo 18:10 , NJVOK PÖYTÄKIRJA 1/5 NUKARIN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN VARSINAINEN OSUUSKUNTAKOKOUS Kokousaika: 8.5.2017 klo 18:00 19:27 Kokouspaikka: Läsnäolijat: Nukarin koulun kylätila, Nurmijärvi 7 henkilöä liitteenä

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Pyhä-Saukko ry Metsästysseura TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet Pelkosenniemen kunnassa HALLINTO JA JÄSENET Johtokunta Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet

Lisätiedot

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo

Metsästysseura Espoon Ähöttäjät RY. Esityslista 1/2017 iivisniemenkuja 4 e Espoo YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika 8.4.2017 Klo 18:00 Paikka Luomannotko 2 saunatila. 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valittaneen kokoukselle puheenjohtajaksi Mikko Lang sihteeriksi

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu

Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi III KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi III -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IV KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19. KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika 22.8.2012 alkaen klo 19.00 Läsnä osanottajaluettelossa mainitut 55

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli

Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja TALVIKOKOUS Aika: klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli Pyhä-Saukko ry Pöytäkirja 24.2.2019 TALVIKOKOUS Aika: 23.2.2019 klo 12:00 Paikka: Pyhän Asteli 1) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa Puheenjohtajaksi

Lisätiedot

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin 19.01.2015 Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2015 vuosikokous

Lisätiedot

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.

Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 24.01.2016 klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 17.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry

,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry ,~} Partiolippukunta Nummen Erankavijat ry TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2016-31.12.2016 Sisalto: Tuloslaskelma 5.1 Tase 5.4 Tilikartta 5.5 Hallituksen allekirjoitukset 5.7 Tilinpaatosmerkinta 5.7 Tilikausi

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014

KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 2 (12) KEVÄTLIITTOKOKOUS 2014 Aika Perjantai 21.3.2014 klo 8.17 8.48 Paikka Läsnä Jyväskylän Paviljonki Simo Tarvainen, kokouksen puheenjohtaja Ari Keijonen, kokouksen sihteeri 40 muuta liiton jäsentä

Lisätiedot

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien

VUOSIKOKOUS. 7 Vuoden 2018 toimintakertomuksen, myös jalostustoimikunnan (liite 2), tilinpäätöksen (liite 3) ja toiminnantarkastajien PÖYTÄKIRJA Aika la 16.03.2019 klo 12.04 13.28. Paikka Hotelli Alba, Ahlmaninkatu 4, 40100 Jyväskylä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12.04. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA Ry TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2017 (numerotiedot liitteenä, sivu 4) Metsästysalueet sijaitsevat Laukaan kunnassa, Leppäveden kylässä HALLINTO JA JÄSENET Hallitus Puheenjohtaja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Vuosikokous. Aika: alkaen kello Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio

Vuosikokous. Aika: alkaen kello Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio Kuopion riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA 1/18 1 (5) Vuosikokous Aika: 20.2.20187 alkaen kello 18.00 Paikka: Hotelli IsoValkeisen IsoValkeinen-sali, Majaniementie 2, Kuopio 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44

TASE VASTAAVAA. SAAMISET MYYNTISAAMISET 1700 Myyntisaamiset 0,00 0,00 340,50 340,50 SIIRTOSAAMISET 1870 Ennakkomaksut 5484,25 5484,25 4657,44 4657,44 TASE VASTAAVAA 31.12.2014 31.12.2013 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEETTOMAT OIKEUDET 1031 ATK-ohjelmat 0,00 0,00 220,00 220,00 AINEETTOMAT HYÖDYKKEET yhteensä 0,00 220,00 AINEELLISET

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys ry

RI Riistanhoitoyhdistys ry RI Riistanhoitoyhdistys ry TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Tulot Valtionavustus Metsästäjätutkinto Metsästäjäkurssit Ampumakoe Ulkomaalaisten ampumakoetod. Harrastustodistukset Metsästyksenvalvonta

Lisätiedot

Porslahden venekerho ry

Porslahden venekerho ry 1 Porslahden venekerho ry Y: 2043375-1 TASEKIRJA 01.01.2012-31.12.2012 2 Tasekirjan julkinen osio TASE VASTAAVAA... 3 TASE VASTATTAVAA... 4 TULOSLASKELMA... 5 KÄYTETYT KIRJANPITOKIRJAT... 7 TOSITELAJIT...

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS Aika Maanantai 22.5.2017 klo 12.00 (mahdollisuus oppilaitoslounaaseen klo 11.15 11.50) Paikka Tampereen yhteiskoulun lukio, auditorio, Hallituskatu 32, Tampere

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012

Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJA 1.1.2012-31.12.2012 31.12.2012 Kognitiivisen psykoterapian yhdistys ry SISÄLLYSLUETTELO Tase 3-4 Tuloslaskelma 5 Liitetiedot 6 Liitetiedot 7-8 Käytetyt kirjanpitokirjat 9 Tililuettelo 10-11 Allekirjoitukset

Lisätiedot

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA

ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA ETELA-SAVON VASEMMISTO RY. TASEKIRJA TILIKAUSI 1.1.2012-31.12.2012 TASEKIRJAN SISALLYSLUETTELO Vertaava tuloslaskelma Vertaava tase Tase-erittely Paivays ja allekirjoitus, tilintarkastusmerkinta Luettelo

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y.

TILINPÄÄTÖS Suomen Triathlonliitto r.y. 1 / 12 TILINPÄÄTÖS Ytunnus: 01.01.2018 31.12.2018 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2028 asti 2 / 12 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2018 31.12.2018 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma... 5 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot