2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä."

Transkriptio

1 SULKAVANKYLÄNKYLÄN METSÄSTYSSEURAN KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA KALINGISSA KLO 19:00 1. Vesa Laitila avasi kokouksen. Käytiin läpi riistakantojen tilannetta seuran alueella. 2. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Veli Kujala ja sihteeriksi Ville Neste. 3. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Juha Neste ja Jyrki Leppälä. Ääntenlaskijoina toimivat samat henkilöt. 4. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kesäkokous ilmoitus Lakeuden Portti -lehdessä ke ja seuran nettisivuilla jo aiemmin. 5. Hyväksyttiin kokouksen työjärjestys sellaisenaan. 6. Jäsenmaksut todettiin esityslistan mukaisiksi. Päätetty seuran talvikokouksessa. Jäsenmaksut tulevat metsästäjäliiton keskitetyn jäsenlaskutuksen kautta ja osalle seuran jäsenistä jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa, on maksut tullut myös sähköpostilla. 7. Vierailijakäytäntö / tuhoeläinmetsästys. -työjärjestyksen mukainen 8. Rauhoitusalueet. -n. 3000ha (tiedot rauhoitusalueista saa johtokunnan jäseniltä ja reviiri sekä omariista palvelusta) 9. Metsästysajat. -Päätettiin että noudatetaan esityslistan mukaisesti valtion metsästysaikoja. 10. Rauhoitukset ja saaliskiintiöt.

2 Johtokunnan esitys että odotetaan mahdollisia valtion rajoituksia metsäkanalintujen metsästyksen osalta ja valtuudet annetaan johtokunnalle päättää kiintiöistä ennen kanalintujen metsästyksen alkua, hyväksyttiin kokouksessa. Kiintiöistä ilmoitetaan Lakeuden Portti -lehden Seuratoimintapalstalla ja seuran nettisivuilla. Joulurauha annetaan riistalle välisenä aikana. Johtokunnalle annetaan valtuudet muuttaa metsästysaikoja tarpeen vaatiessa. 11. Sorsastuslupakäytäntö. - Työjärjestyksen mukainen. Johtokunnan jäsenet ja Markus Paananen / Alavus kirppis myyvät sorsalupia. 12. Karhunmetsästys. - Alavus, Kuortane((osa alueesta)), Alajärvi, Lehtimäki, Soini ja Ähtäri yhteislupa-alue. Seura osallistuu karhujahtiin. - Karhujahdissa henkilökohtainen osallistumismaksu 10. -Karhujahdin aloituksesta ja aloituspaikasta ilmoitetaan myöhemmin. -Jyrki Leppälä valittiin karhujahdin aluejohtajaksi Sulkavankylän metsästysseuran alueelle. 13. Pienpetokisan palkinnot. 450 jaetaan seuran talvikokouksessa Syksyn hirvikokous seuran majalla klo Syksyn kauris/kauriskokous seuran majalla klo Kauriin metsästys, johtokunnan laatiman esityksen mukaisesti (Johtokunnan esitys kauriinmetsästyksen säännöistä tämän pöytäkirjan liitteenä). Kauris- ja peuraporukka tekee päätökset omasta metsästyskäytännöstään noudattaen tämän kokouksen hyväksymiä

3 johtokunnan laatiman esityksen linjauksia. Kaurisjahdin aloitus seuran alueella Lisäksi tarkennus johtokunnan esittämiin sääntöihin: Myös kauris- ja peuraporukalla ammutut kauriit ovat seuran yhteisestä kiintiöstä pois. Vierailijalla ei kauriinmetsästysoikeutta! Kaurista metsästäviltä vaaditaan ilmoitus ennen metsästyskauden alkua kaurisyhteyshenkilölle tai johtokunnalle. Kaurisyhteyshenkilölle ilmoitettava/esitettävä suoritettu ampumakoetodistus luodikolla metsästettäessä. Kaatoilmoitus on metsästäjän tehtävä itse ja ilmoitettava myös kaurisyhteyshenkilölle kaadosta. Mahdollinen kauriin ruokinta on jokaisen metsästäjän kustannettava itse. Kaurisyhteyshenkilöksi valittiin Markku Korpi (p ) ja varalla Vesa Laitila. Laitetaan kaurisyhteyshenkilön yhteystiedot seuran nettisivuille. 16. Muut asiat. ( Hirvihaukkukoe syksyllä, ja Yksi lintukoe ) Villisian metsästys: Näytepusseja Evira lihanäytteiden ottoa varten saatavilla Veli Kujalalta. Villisian metsästys erittäin suositeltavaa, jotta saadaan kanta pidettyä kurissa. Sorsastuksesta päätti kesäkokous suositella, että sorsastus päätetään klo 22:00 tai viimeistään pimeän tultua ja aloitus aikaisintaan klo 6:00. Seuran mestaruusammunnat klo 13:00 16:00 Ilveslupa asia vielä kesken, ilmoitellaan myöhemmin mahd. saaduista luvista. Viimevuonna ei saatu lupia RHY:n alueelle. Sulkavankylän Metsästysseura on mukana mahdollisessa Rhy:n ilvesyhteislupahakemuksessa. Haasteammunta Länsipuoli-Sulkava klo 18:00 Käytiin läpi Metsästäjäliiton Pohjanmaan piirin ajankohtaista asiaa. 17. Kokous päätettiin klo 20:02

4 pj. Veli Kujala sihteeri Ville Neste pöytäkirj. tark. Jyrki Leppälä Juha Neste

5 SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU KLO TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA 4. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS 5. HYVÄKSYTÄÄN KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 6. JÄSENMAKSUT (ILMOITUS ) JÄSENMAKSU xx, LIITTYMISMAKSU xxx JA VIERAILUMAKSU 10. JÄSENMAKSULASKUT TULEVAT METSÄSTÄJÄLIITOLTA POSTITSE KESKITETYN JÄSENLASKUTUKSEN KAUTTA. 7. VIERAILIJAKÄYTÄNTÖ / TUHOELÄINMETSÄSTYS JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ENTISTÄ KÄYTÄNTÖÄ ( 5 PÄIVÄÄ VIERAILIJA / JÄSEN. AINOASTAAN YKSI VIERAILIJA / JÄSEN. TUHOELÄINJAHDISTA EI VIERAILIJAMAKSUA, MUTTA SEURAN JÄSENEN AINA OLTAVA MUKANA JA LUPA VIERAILIJALLE KYSYTTÄVÄ JOHTOKUNNAN JÄSENELTÄ ENNEN JAHTIA. YHTEISRUSAKKOJAHTIIN OSALLISTUVA VIERAILIJA EI MAKSUJA.) VIERAILIJAN SAALIS POIS ISÄNNÄN KIINTIÖSTÄ. 8. RAUHOITUSALUEET JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ENTISIÄ ALUEITA (YLI 3000 HA HIRVIELÄIMILLE JA TUHOELÄIMILLE VUOKRATTUJA ALUEITA ) 9. METSÄSTYSAJAT JOHTOKUNTA ESITTÄÄ METSÄSTYSAJOIKSI VALTIONAIKOJA. JOKAINEN JÄSEN ON VELVOLLINEN TARKASTAMAAN MYÖS MAHDOLLISET VALTION METSÄSTYSRAJOITUKSET. 10. RAUHOITUKSET JA SAALISKIINTIÖT JOHTOKUNTA ESITTÄÄ ETTÄ ODOTETAAN MAHDOLLISIA VALTION RAJOITUKSIA KANALINTUJEN METSÄSTYKSESTÄ JA VALTUUDET ANNETAAN JOHTOKUNNALLE PÄÄTTÄÄ KIINTIÖISTÄ ENNEN KANALINTUJEN METSÄSTYKSEN ALKUA. KIINTIÖISTÄ ILMOITETAAN LAKEUDEN PORTTI LEHDEN SEURATOIMINTA PALSTALLA JA SEURAN NETTISIVUILLA. JOULURAUHA RIISTALLE JOHTOKUNNALLE VALTUUDET MUUTTAA METSÄSTYSAIKOJA TARPEEN VAATIESSA. 11. SORSASTUSLUPAKÄYTÄNTÖ JOHTOKUNNAN JÄSENET MYYVÄT JAKOKUNNAN SORSALUPIA. JÄRVIKOHTAINEN 5 EUROA, 2-3 JÄRVEÄ 10 EUROA JA KOKO JAKOKUNNAN ALUE 15 EUROA. ESITETÄÄN ETTÄ ALAVUDEN KIRPPIS / MARKUS PAANANEN MYYVÄT MYÖS SORSALUPIA. SULKAVANKYLÄN PAANAN ALUEELLA SORSASTUS LUPA VAIN SEURAN JÄSENILLÄ. PUIMATTOMILLA PELLOILLA KULKEMINEN EHDOTTAMASTI KIELETTY! 12.KARHUNMETSÄSTYS KAKSI LUPAA, (ALAJÄRVI, ALAVUS, KUORTANE ((osa alueesta)), LEHTIMÄKI, SOINI JA ÄHTÄRI YHTEISLUPA-ALUEELLE. SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURAN JÄSENILLÄ OIKEUS OSALLISTUA JAHTIIN. KARHUJAHDISSA HENKILÖKOHTAINEN

6 OSALLISTUMISMAKSU (10 ). EDELLÄMAINITULLA MAKSULLA SAAVAT KAIKKI METSÄSTYSSEURAN JÄSENET OSALLISTUA KARHUJAHTIIN. MAKSU MAKSETAAN KARHUJAHDIN ALOITUKSESSA KOKOONTUMISPAIKALLA NIMENKERUUN YHTEYDESSÄ. VALITAAN KARHUJAHDIN ALUEJOHTAJA SEURAN ALUEELLE (LEPPÄLÄ JYRKI?). 13. PIENPETOKISAN PALKINNOT (JOHTOKUNTA ESITTÄÄ 450 EUROA PALKKIOIHIN) 14. SYKSYN HIRVIKOKOUS ( seuran majalla klo 19.00) SYKSYN KAURIS/PEURAKOKOUS ( seuran majalla klo 19.00) 15. KAURIIN METSÄSTYS (Talvikokouksen päätöksellä kauris on vapautettu 1kauris/seuran jäsen) Työjärjestyksen liitteenä erillinen johtokunnan esitys kaurisjahdin säännöistä. Valitaan kaurisyhteyshenkilö seuran alueelle (Korpi Markku p ja varalla Vesa Laitila). 16. MUUT ASIAT (1 hirvikoe syksyllä, ) (1 lintukoe syksyllä, ) VILLISIAN METSÄSTYS SEURAN MESTARUUSAMMUNNAT klo ILVESLUPA ASIA Metsästäjäliitolta tärkeimpiä: La 5.8 klo 9-13 on vähemmän ampuneille haulikkoammuntapäivä Peräseinäjoen ampumaradalla. Su 6.8 Ylistaron Järvirannan ampumaradalla Compak- haulikkolajin tutustumispv klo Ti 8.8 Kurikan Monnarilla jousimetsästyskoulutusta klo 18:00 alkaen ja pe klo Lappajärven ms majalla jousimetsästyskoulutusta. Lisätietoa piirin kotisivuilta ja facesta. Suomen Suurimmat Peijaiset pidetään la yhtä aikaa koko Suomessa. Tapahtuma on osa Suomi 100 tapahtumaketjua. Metsästäjäliitto kannustaa jäsenseurojaan järjestämään hirvikeitto, peurakeitto, makkaranpaistotilaisuuden tms. seuran alueella maanomistajille, seuran jäsenille ja yhteistyökumppaneille osana Suomi 100 tapahtumia. 17. KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN

7 Johtokunnan esitys kaudelle kauriin metsästyksen säännöistä. Kauriin metsästys on vapautettu talvikokouksessa 2017 seuran jäsenistölle siten että 1 kauris / seuran jäsen. Saaliskiintiö on kokonaisuudessaan 30 kaurista seuran alueella. Saaliskiintiö on yhteinen seuran kauris- ja peuraporukan kanssa. 1 kauris/ seuran jäsen, lupa henkilökohtainen, kaurislupaa ei saa antaa toiselle. Ilmoittautuminen ennen jahtikauden alkua kaurisyhteyshenkilölle vaaditaan, jos jäsen aikoo metsästää kaurista. Kaurisjahdin aloitus seuran alueella aikaisintaan eli syyskuun viimeisenä lauantaina. Perustetulla riistapellolla ja ruokintapaikalla metsästykseen täytyy kysyä aina lupa ruokintapaikan perustajalta / ylläpitäjältä. Vierailijoilla ei kauriinmetsästysoikeutta. Kaurismerkki on oltava suoritettuna luodikolla metsästettäessä. Kyttäyspaikalla ei suositella käytettäväksi haulikkoa, haavoittamisriski. Kauriin kaatajan on itse tehtävä lakisääteinen kaurisilmoitus riistakeskukselle ja sen lisäksi ilmoitettava kaadosta heti seuran kaurisyhteyshenkilölle (Korpi Markku p ja varalla Vesa Laitila). Kaurisyhteyshenkilö pitää yllä saalistilastoa ja seuraa kiintiön täyttymistä. Jokainen metsästäjä on velvollinen tarkastamaan, että metsästää kaurista luvallisella alueella. Haavakko kauriista ilmoitettava heti kaurisyhteyshenkilölle ja ampujan on kerättävä porukka haavakko kauriin jäljitykseen. Jos ilmenee että ammutusta haavakosta ei ole ilmoitettu ja raato löytyy myöhemmin, seuran johtokunta päättää sanktioista. Eläimen tunnistamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota että kyseessä on kauris eikä valkohäntäpeura. Kauriin nylkeminen ja paloittelu on jokaisen jäsenen suoritettava omissa tiloissa. Kauris- ja peuraporukalla oikeus nylkeä ja paloa ruhot hirvimiesten nylkyladossa sillä he maksavat omat sähkö ym. kulunsa. Kauris- ja peuraporukalla on oikeus myös metsästää kaurista. Kauris ja peuraporukan yhteisjahdissa ammutut kauriit menevät kaikki porukan yhteiseen jakoon, täten on mahdollisuus ampua useampikin kaurisyksilö.

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 12.8.2018 KLO 19.00 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA

3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI ÄÄNTEN LASKIJAA SULKAVANKYLÄN METSÄSTYSSEURA RY:N KESÄKOKOUS SEURAN MAJALLA SU 2.8.2015 KLO 19.30 TYÖJÄRJESTYS 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. VALITAAN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 3. VALITAAN KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA, JA KAKSI

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 17:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 17:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su 05.08.2018 klo 17:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 17.00 Pidettiin hijainen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2013 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 24 jäsentä 2 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo:18.10 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä.

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä. Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous su 06.08.2017 klo 15:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 20 Jäsentä. 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 15.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys

Mattila-Harjan kyläosasto. Kauriin ja Peuran metsästys Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys Metsäkauris : Ei kesäjahtia. Metsästysaika 1.9.2014 31.1.2015. Ajavaa koiraa käyttäen 28.9.2014 31.1.2015. Mattila-Harjan kyläosaston yhteinen saaliskiintiö

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2017-2018 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: - Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto

Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauhajoen metsästysseura Mattila-Harjan kyläosasto Kauriin ja Peuran metsästys 2018-2019 Metsäkauriin ja valkohäntäpeuran ruokinta: Kaikki jäsenet voivat omatoimisesti perustaa ruokintapaikkoja maanomistajan

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 05.08.2016 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo:18.05 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt

Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Vuoden 2018 metsästysajat sekä saaliskiintiöt Metsästysajat Merihanhi ja kanadanhanhi peltoalueella maanomistajan luvalla 10.8. klo 00.00 kauden loppuun. Merihanhi ja kanadanhanhi 20.8 klo 12.00 kauden

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja klo Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 19.8.2016 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5)

Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5) Vahdon Metsämiehet ry Esityslista 1 (5) Kesäkokous Paikka Vahdon metsästysmaja Aika 6.8.2017 klo 17.00 Läsnä 1 Kokouksen avaus 2 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa

Lisätiedot

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala

PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY. Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja. 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala PERÄ-UURASTEN METSÄSTYSSEURA RY Perä-Uurasten MS ry:n kesäkokouksen pöytäkirja 14.8.2015 klo 19.00 Hukkapenkka Kivimäentie 248, Kotala 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Ari Tapanainen avasi kokouksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille

lupamaksu 1700 (10x xx50 ) maksettava lokakuun loppuun mennessä Marttilan Seudun Rhy:n tilille Hirvijahti 2008 luvat 10 + 10 > Kangas 5 + 5 > Myllykylä 5 + 5 aikuisista enintään puolet uroksia > molemmat seurueet voivat ampua kolme naarasta > ensimmäisen seurueen saatua saaliiksi kolme urosta >>>

Lisätiedot

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen.

3 KOKOUKSEN PÄÄTÖSVALTAISUUS Todettiin, että kokouksesta oli tiedotettu sääntöjen mukaisesti, joten se oli päätösvaltainen. KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 12.07.2012 klo 18.00 19.50 Ampumarata Yhteensä 43 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen ja totesi runsaan osallistujamäärän.

1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen ja totesi runsaan osallistujamäärän. KESÄKOKOUS Aika: 20.07.2017 klo 18 19.10 Paikka: Kalimen maja Läsnä: Yhteensä 44 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen ja totesi runsaan osallistujamäärän.

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous

Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Iin seudun riistanhoitoyhdistys PÖYTÄKIRJA Pokholmintie 30 95100 KUIVANIEMI Puh 0400-936 333 Email ii@rhy.riista.fi 23.2.2016 Iin seudun Rhy:n Vuosikokous Aika: 23.2.2016 klo 18.00-20:15 Paikka: Läsnä:

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri.

1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. 2 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Ypäjän Riistamiehet ry Pöytäkirja Vuosikokous 8.3.2019 Paikka: Ypäjänkylän Seuraintalo 1 Kokouksen avaus ja hiljainen hetki. Seuran puheenjohtaja Risto Rantanen avasi kokouksen klo 19.03. Kokousväki vietti

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Edustajiston sääntömääräinen syyskokous Esityslista Aika: 21.11.2017 klo 17.00 Paikka: Kutsu:, Helsinki. P317 Edustajiston jäsenet Hallitus KOKOUSTEKNISET ASIAT 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen

Lisätiedot

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 16.07.2015 klo 19.30 20.10 Kellon Nuorisoseura Yhteensä 59 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen, joka pidettiin seuran

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo

Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1. Ursan puheenjohtaja Tapio Markkanen avasi kokouksen klo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2011 Paikka: Tieteiden talo, sali 104, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 8.11.2011 kello 19.15. 1. KOKOUKSEN AVAUS Ursan puheenjohtaja

Lisätiedot

Piehingin Erämiehet ry klo 18 KESÄKOKOUS PÖYTÄKIRJA

Piehingin Erämiehet ry klo 18 KESÄKOKOUS PÖYTÄKIRJA Piehingin Erämiehet ry 2.8.2018 klo 18 KESÄKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. Sakari Koivikko avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. 2. Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta. Kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

************************************************ TUUSNIEMEN RIISTANHOITOYHDISTYS. Metsästysseurojen käyttövuorot Tuusjärven ampumaradalla V-2018

************************************************ TUUSNIEMEN RIISTANHOITOYHDISTYS. Metsästysseurojen käyttövuorot Tuusjärven ampumaradalla V-2018 HUOMIO! Lauantaina 11.8.2018 kello 14:00 seuramme ampumakilpailut Tuusjärven radalla kello 14:00 alkaen. Kesäkokous tämän jälkeen kello 17:00 alkaen Honka Kodalla. ************************************************

Lisätiedot

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää.

Toiminnantarkastajaksi valittiin Antti Marvia ja varalle Heikki Suonpää. SYYSKOKOUS 2017 Aika 30.11.2017, klo. 18.30-20.00 Paikka Hämeenkylän Kartano Osallistujat 10 henkeä, liite 1 1. Kokouksen avaus Markus Lyyra avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2. Kokouksen

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo KESÄKOKOUS Aika: Paikka: Läsnä: 17.07.2014 klo 18.00 19.20 Kalimen maja Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo 1 KOKOUKSEN AVAUS Matti Roivainen avasi kokouksen 2 KOKOUKSEN TOIMIHENKILÖIDEN

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola.

Aika: Valtakirjojen tarkistus alkaen. Kokous alkaa kello Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. Suomen Judoliitto ry Sääntömääräinen syyskokous 2015 Aika: 28.11.2015. Valtakirjojen tarkistus 12.30 alkaen. Kokous alkaa kello 13.00. Paikka: Sokos-Hotelli Vaakuna, Hovioikeudenkatu 2, Kouvola. PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 LEPPÄVEDEN METSÄSTYSSEURA r.y TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2015 YLEISTÄ (jäsenistö, kokoukset, maanvuokraus) Seuran hallituksen kokous pidettiin 19.01.2015 Pertti Parkkosella. Toimintavuoden 2015 vuosikokous

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 11.02.2011 klo 18:00 Läsnä 17 jäsentä 2 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja P. Lähdevuori avasi kokouksen ja toivotti kaikki tervetulleeksi. 2 Palkitsemiset ja muistamiset.

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI.

KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. Jämsän seudun rhy / V-ML KARHUNMETSÄSTYKSEN YHTEISLUPA SÄÄNNÖT 2017. ALUEENA JÄMSÄ JA KORPILAHTI. YLEISTÄ Alueella on vakiintunut ja voimakkaasti kasvava karhukanta. Karhuhavainnot, myös pentuehavainnot

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (7) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 16:40 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen

Lisätiedot

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla Kollajanniemen MS:n vuosikokous 28.01.2017 taukotuvalla Läsnä: Vesa Vähäkuopus, Pekka Niemitalo, Aarne Niemitalo, Jari Pikkuaho, Jussi Pönkkö, Arto Ruonakangas, Ville Harjukelo, Erkki Takkinen, Simo Kaukko,

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PIRAATTIPUOLUE 22.9.2008 1(5) PÖYTÄKIRJA Piraattipuolue ry Hallituksen kokous 11/2008 Aika: 15.9.2008 kello 18.30 Paikka: Läsnä: #hallituskokous PirateNet-IRC-verkossa Pasi Palmulehto (pj) Ahto Apajalahti

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1).

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi (KL 7:4,1). ASIKKALAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA/ PÖYTÄKIRJA 1/2018 VAALILAUTAKUNTA Aika 20.6.2018 klo 16.30 Paikka Iltarusko, Sirkkusentie 1 Läsnä Kari Karjalainen pj Timo Ristkari jäsen Lasse Lappalainen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.

TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen. TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

Sivu 1 / KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Pertti Similä avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kesäkokoukseen.

Sivu 1 / KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Pertti Similä avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kesäkokoukseen. Sivu 1 / 5 KELLON METSÄSTYSSEURA Ry KESÄKOKOUS Aika; Paikka; Läsnä; 19.07.2019 klo:18:00 Kalimen maja Paikalla 36 jäsentä, liite 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Pertti Similä avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio.

UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS. 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja Mika Aikio. UTSJOEN KIRKONKYLAN YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN VARSINAINEN KOKOUS POYTAKIRJA Paikka: Utsjoen kunnantalo, valtuustosali Aika: 28.03.2015 klo 12:00-15:15 1 KOKOUKSEN AVAUS, hoitokunnan puheenjohtaja

Lisätiedot

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja

Pöytäkirja. Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, Jaala. Muut osallistujat Janhunen Ritva seurakuntaneuvoston edustaja Pöytäkirja 4/2019 Jaalan kappelineuvoston kokous Kokousaika Kokouspaikka klo 17:00 Jaalan Raitti, Keskuskaari 1A, 47100 Jaala Jäsenet Vainio Juha puheenjohtaja Hietanen Seija jäsen Lemminkäinen Tuomas

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Veturitallinkatu 6, Jyväskylä. Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa. 07/2016 Aika: Tiistai 16.8.2016 klo 16.00 18.00 Paikka: Veturitallit, Veturitallinkatu 6, 40100 Jyväskylä ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Olli Lintu avaa kokouksen klo 16.08. 2. Kokouksen

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous

PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aalto ENG Sivu 1 (5) PÖYTÄKIRJA Ensimmäinen syyskokous Aika: Torstai 2.11.2017 klo 16.30 Paikka: K215, Konetekniikka K1, Otakaari 4 Läsnäolijat: Lista läsnäolijoista on liitteenä 1. 1. Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017

Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Perussuomalaiset ry. Syyskokous 2017 Forssan Seudun Pöytäkirja 1 / 5 Paikka: Hotelli Koskenniska, Turuntie 1 Forssa Aika: 17.10.2016 klo 19 Paikalla: Jari Kantelus,, Matti Luostarinen,, Tommi Holopainen, Aila Lahtinen, Lisäksi paikalla olivat

Lisätiedot

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY

SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY 1 ESITYS: AIKA: PAIKKA: SUOMEN METSÄSTÄJÄLIITON KYMEN PIIRI RY PIIRIN 64:N TOIMINTAVUODEN TYÖJÄRJESTYKSEKSI 22.03.2018 KLO 18.00 valtakirjat klo 17 alkaen IMATRAN KYLPYLÄ; Purjekuja 2, 55420 Imatra 1.

Lisätiedot

SYYSKOKOUS

SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 29.11.2016 Aika 29.11.2016, klo. 19.00-20.15 Paikka Hämeenkylän kirkon seurakuntasali Osallistujat Liite 1 1. Kokouksen avaus Ville Hurmalainen avasi kokouksen. 2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Tiistaina klo 19.30 19.43 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /7

Kalannin kappelineuvosto /7 Kalannin kappelineuvosto 22.1.2015 1/7 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1 / 2015 Aika: To 22.1.2015 klo 18.30 20.00 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: kappalainen

Lisätiedot

Vuosikokouspöytäkirja

Vuosikokouspöytäkirja Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 19.3.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 19.3.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sivu 1 / KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Matti Roivainen avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kesäkokoukseen.

Sivu 1 / KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Matti Roivainen avasi kokouksen ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi kesäkokoukseen. Sivu 1 / 5 KELLON METSÄSTYSSEURA Ry KESÄKOKOUS Aika; Paikka; Läsnä; 19.07.2018 klo:00 Kalimen maja Paikalla 43 jäsentä, liite 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Matti Roivainen avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2).

4. Hyväksytään seuraavan vuoden toimintasuunnitelma; Hyväksyttiin vuoden 2013 ja 2014 toimintasuunnitelma (liite 2). 1 Selkämeren kansallispuiston ystävät yhdistys Yhdistyksen ensimmäinen kokous Aika: 28.8.2013 klo 19-20 Paikka: Luontotalo Arkki, Pori Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Lasse Lovén avasi kokouksen ja totesi,

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous 25.01.2015 klo 18:00 Läsnä 19 jäsentä 1 Kokouksen avaus: Puheenjohtaja Pertti Lähdevuori avasi kokouksen klo 18.00 toivottaen osallistujat tervetulleeksi. 2 2 Palkitsemiset

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Kerosiinitie TURKU 18.11.2017 1/5 I VALTAKIRJOJEN TARKASTUS klo 11:30 12:00 II LOUNAS klo 12:00 13:00 III LIITON SYYSKOKOUS klo 13:00 sääntöjen 12 :n mukaisten asioiden käsittely: 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT

Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Jurvan Metsästysseura Ry SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Jurvan metsästysseura Ry ja kotipaikka Jurvan kunta. 1 2 Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää jäsenilleen mahdollisimman laajat ja monipuoliset metsästysharrastusmahdollisuudet

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNNAN VALTUUSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNNAN VALTUUSTO Valtuuston I ylimääräinen kokous Aika sunnuntai 15.5.2011 klo 16.00-16.30 Paikka Läsnä Poissa Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi

Lisätiedot

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen PÖYTÄKIRJA 1 (8) 20.9.2017 LINTUVAARAN KOULU Johtokunnan kokous Aika 20.9.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Lintuvaaran koulun opettajanhuone Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa

Lisätiedot

Päätöksentekijät: Sonja Pukkila edustajiston jäsen, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg edustajiston jäsen, poistui kohdassa 5, 15.35.

Päätöksentekijät: Sonja Pukkila edustajiston jäsen, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg edustajiston jäsen, poistui kohdassa 5, 15.35. 1(5) Aika: 21.3.2015, klo. 12.00 16.00 Paikka: Wanha Walimo, kokoushuone Winssi (Vesijärvenkatu 25,15140 Lahti) Päätöksentekijät: Sonja Pukkila, poistui kohdassa 10, 15.44. Milla Risberg, poistui kohdassa

Lisätiedot

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO 1 ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 SEURAKUNNAN NEUVOSTO Seurakunnan neuvoston kokous Aika 17. maaliskuuta 2015 klo 16.00 Paikka Seurakuntatalo, Mantsintie 7 Ilomantsi Läsnä isä Ioannis

Lisätiedot

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT

Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT Metsästysseura Laitilan Kaiku ry SÄÄNNÖT 2 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, PERUSTAMISAIKA, KIELI, JÄSENLIITTO JA PIIRI Yhdistyksen nimi: Kotipaikka : Seuran kieli: Metsästysseura Laitilan Kaiku ry Laitila

Lisätiedot

SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA

SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA Sivuja: 1(7) SORKKAELÄINTEN METSÄSTYKSEN TOTEUTUS 2017-2018 VASKION METSÄSTYSSEURAN ALUEELLA Metsästyksen johtaja Väinö Koli 0443424000 Varajohtaja Kalle Mäkinen 0445448288 Nämä ohjeet ja liitteet voit

Lisätiedot

KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ

KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ KIUKAISTEN METSÄSTÄJÄT Ry METSÄSTYSSÄÄNTÖ 1. YLEISTÄ - Metsästyksen suunnittelussa ja toteutuksessa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä sekä naapuriseurojen kanssa tehtyjä sopimuksia - Ampujana seuran

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 01.02.2018 Paikka: Pyhäjoen kunnantalo KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN; PUHEENJOHTAJAN,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: Torstai klo 18.00 20.35 Paikka: Klaukkalan yläasteen auditorio Läsnä: Antti Ainasoja Kati Hiisvirta Taija Huuskonen Asko Jortikka Juha Karppinen Harri Lepolahti Sirpa Malmström

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkoneuvosto 12.4.2018 1 (6) KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstaina 12.4.2018 klo 16:30 Paikka Uudenkaupungin seurakuntakeskus Kirjasto, Koulukatu 6 Läsnä Esa Mierlahti puheenjohtaja Lasse Virtanen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

A S I A L U E T T E L O

A S I A L U E T T E L O IMATRAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 (6) A S I A L U E T T E L O 16. Kokouksen avaus 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjan tarkastajien valinta 19. Ääntenlaskijoiden valinta 20.

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous

SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA PÖYTÄKIRJA Osuuskuntakokous 29.03.2012 Kokousaika Keskiviikkona 28.03.2012 klo 18.00-19.50 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Läsnä:

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017

Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017 Juvanpuiston koulun johtokunnan kokouksen PÖYTÄKIRJA :03/2017 Aika 28.09.2017 klo 18.00 Paikka Läsnä Juvanpuiston koulu opettajienhuone Jarkko Hankaa (pj), Loukiainen Anu, Murtosaari Milla, Saara Kuusisto,

Lisätiedot