ESITYSLISTA Suomen Kääpiöpinserit ry Kevätkokous 2018 Aika Sunnuntaina 21.4.2018 klo 12:00 Paikka ShowHau Center, os. Nilsaksenpolku 2, Vantaa. 1. Kokouksen avaus 2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Esitetään hallituksen ja jalostustoimikunnan toimintakertomukset vuodelta 2017 6. Esitetään toiminnantarkastajien lausunto sekä tilinpäätös vuodelta 2017 7. Vahvistetaan tilinpäätös 8. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille 9. Valitaan edustaja Suomen Agilityliiton vuosikokouksiin 10. Muut hallituksen esittämät sekä jäsenten 31.1. mennessä hallitukselle kirjallisesti esittämät asiat 11. Muut esille tulevat asiat, joista voidaan keskustella, mutta päättää vain yksimielisellä päätöksellä 12. Kokouksen päättäminen
SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY 1. YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Suomen Kääpiöpinserit ry:n kahdeskymmenesensimmäinen (21) toimintavuosi. Suomen Kääpiöpinserit ry on sai rotujärjestöoikeudet 1.1.2012 alkaen ja kuuluu jäsenenä Suomen Kennelliittoon, Suomen Agilityliittoon sekä ISPU:n. 2. JÄSENISTÖ Yhdistyksen jäsenmäärä vuoden 2017 lopussa (31.12.2017) oli 368 varsinaista jäsentä (joista kolme kunniajäsentä), 31 perhejäsentä ja 1 tukijäsen. Yhteensä 400 jäsentä. 3. HALLINTO Vuoden 2017 aikana yhdistyksen puheenjohtajana on toiminut Ville Meronen ja varapuheenjohtajana 1.1.- 20.9.2017 välisen ajan Linda Laurikainen ja loppuvuoden Marika Tukiainen. Sihteerinä on toiminut Sanna Karumaa 1.1.-19.9.2017 välisen ajan, jaloppuvuoden Linda Laurikainen. Rahastonhoitajana on toiminut Jari Kuronen. Hallituksen varsinaisina jäseninä ovat toimineet Riitta Turkkila, Marja-Leena Kurvinen, Linda Laurikainen, Marika Tukiainen, Eeva Kuoppala sekä 1.1.-18.10.2017 välisenä aikana Eija Pikkarainen. Hallituksen varajäseninä ovat toimineet Sanna Karumaa ja Miia Anttila. Hallitus on kokoontunut kymmenen (10) kertaa ja käsitellyt kokouksissaan yhteensä 127 pöytäkirjaan kirjattua pykälää. Sähköpostikokouksia näistä on ollut kolme (3). Kokouksiin osallistuminen vuonna 2017: Ville Meronen 10/10, Linda Laurikainen 9/10, Marika Tukiainen 9/10, Marja-Leena Kurvinen 10/10, Riitta Turkkila 9/10, Eeva Kuoppala 8/10, Eija Pikkarainen 5/8, Sanna Karumaa 6/10 ja Miia Anttila 3/10. Muina toimihenkilöinä yhdistyksessä ovat toimineet: Jalostustoimikunnan puheenjohtajana on toiminut Sari Salmi ja varapuheenjohtajana Eija Pikkarainen. Sihteerinä on toiminut Minna Härkönen. Jalostustoimikunnan varsinaisina jäseninä ovat toimineet Taina Vainio ja Marika Lehtonen. Kuuntelujäsenenä on toiminut Emma Vilén ja asiantuntijajäsenenä Taru Kangasniemi. Pentuvälittäjänä on toiminut Marika Lehtonen. Vuonna 2017 ei ollut nimettynä erikseen näyttelytoimikuntaan, vaan on päätetty että erikoisnäyttelylle valitaan vuosittain oma toimikunta. Pääerikoisnäyttelyn 2017 toimikunnassa olivat puheenjohtajana Riitta Turkkila, rahastonhoitajana Jari Kuronen ja sihteerinä Ville Meronen. Näyttelytoimikunnat ovat vastanneet erikoisnäyttelyiden anomisesta sekä niiden järjestelyistä. Jäsensihteerinä on toiminut Jari Kuronen. Yhdistyksen sivujen webmasterina Marika Tukiainen. Kirjanpitäjänä on toiminut Mervi Ikonen. Toiminnantarkastajina ovat toimineet Sari Holm ja Maimu Strang. Varatoiminnantarkastajana on toiminut Pirjo Ojala-Laine. Kerhotuotevastaavana on toiminut Jari Kuronen. Lehtitoimikunnan edustajana on toiminut Sari Salmi sekä lehden palstanpitäjänä Sara Kumpulainen. Alkuvuodesta 2017 perustettiin uusi snapi-rotujen ulkomuototuomaritoimikunta, joka vastaa yhteistyössä rotujärjestöjen kanssa ulkomuototuomarikoulutuksesta. Alueellisina yhteyshenkilöinä: Marjo Ikonen (Lahti), Heli Kätkä (Kaustinen), Annika Hohenthal (Kokkola), Minna Härkönen (Sotkamo), Mari Tyynelä (Oulu), Sanna Hujanen (Iisalmi) ja Suvi Rötkö (Etelä-Karjala). 4. YLEISKOKOUKSET Suomen Kääpiöpinserit ry:n kevätkokous pidettiin 23.4.2017 Helsingissä, jossa paikalla kaksikymmentä (20) jäsentä ja neljätoista (14) edustettuna valtakirjalla. Syyskokous pidettiin 22.10.2017 Helsingissä, jossa paikalla seitsemäntoista (17) yhdistyksen jäsentä sekä kuusitoista (16) edustettuna valtakirjalla. 5. TOIMINTA Nimetty Vuoden Kääpiöpinserit 2016:
- Vuoden Kääpiöpinseri Miniatyyri Sirkus Geronimo JR, om. Taru Västilä, Kangasala - Vuoden VSP A dreams Black Karma, om. Linda Laurikainen, Lappeenranta - Vuoden Veteraani Pinserella s Masterpiece, om. Johanna Tammiala - Vuoden Pentu A dreams Black Oskar, om. Sari-Sisko Haapaniemi - Vuoden Kasvattaja kennel A dreams, om. Marja-Leena Kurvinen - Vuoden Agilitykääpiöpinseri Crazy Cowboy's Hot Chill, om. Tiina Sauvola - Vuoden Agilitytulokas Mehtäpirun Onnenliekki, om. Sanna Rahunen - Vuoden TOKO-kääpiöpinseri Wildway's Its Only Love, om. Nina Jäntti - Vuoden Rally-Toko Kääpiöpinseri Pinserella's Iconis, om. Pauliina Sarilo - Vuoden Rally-Toko tulokas Pinserella's Iconis, om. Pauliina Sarilo Järjestettiin luonnetesti yhteistyössä Cane Corso Club Finland ry:n kanssa 9.-10.6.2017. Paikkana Valkeakosken kennelkerhon Koiramäki. Tuomareina testissä Marco Vuorisalo ja Katri Leikola. Viikonlopun aikana luonnetestattiin seuraavat kääpiöpinserit: Achina s Harakan, Herzlich Prinz Graziáno, Bolria s Adeena, Herzlich Prinzessin Krezéntia, Denwest Just Me, Bolria s Adrian, Achina s Issek, Didaktic s Supersonic. Järjestettiin pääerikoisnäyttely 22.7.2017 Espoossa Oittaan kartanolla. Tuomareina Anja Kopp ja Dietmar Freudenberger. Erikoisnäyttelyssä rotunsa parhaana palkittiin A dreams Black Oskar, om. Sari-Sisko Haapaniemi. Lisäksi järjestettiin 20-vuotisjuhlaillallinen erikoisnäyttelyn iltana, jossa palkittiin Vuolasvirtapalkittuja kasvattajia ja aktiivisia yhdistystoimijoita. Illalliselle osallistuivat myös erikoisnäyttelyn tuomarit. Osallistuttiin Suomen Snautserikerho ry:n järjestämiin Rallytokon ja tokon rotumestaruuskilpailuihin 2.- 3.9.2017, joissa rallytokon rotumestarina palkittiin Rapid Master's I'm Angel Of Hope, om. Jaana Santikko. Tuomarina kilpailussa toimi Taru Leskinen. Tokon rotumestarina palkittiin Rockaholic Betty Boop, om. Tiia Salonen, tokon tuomarina toimi Mari Väänänen. Järjestettiin agilityn rotumestaruuskilpailut Oulussa Active Dogs ry:n järjestämien agilitykilpailujen yhteydessä 11.-12. marraskuuta. Agilityn rotumestarina palkittiin Agabelle s Don Devil, om. Oona Haikonen. Tuomarina kilpailuissa toimi Marko Mäkelä. Rotumestaruuskilpailuihin osallistui yhteensä 10 kääpiöpinseriä. Suomen Kääpiöpinserit ry:n jäsenet ovat järjestäneet joukkotarkastustilaisuuksia vuoden aikana. Inventoitiin yhdistyksen omaisuutta, ja karsittiin ylimääräiset ja huonokuntoiset tavarat. Kerhotuotetavarat pilaantuneet säilytysolosuhteista johtuen, joten päädytty lopettamaan kerhotuotemyynti sen ja minimaalisen kysynnän vuoksi ja hävittämään jäljellä olevat pilaantuneet tuotteet. Kirjoitettiin tulosjulkaisua vuodelta 2017, sekä juhlajulkaisua liitteeksi vuoden 2016 tulosjulkaisuun. Vuoden 2016 tulosjulkaisu vastaanotettu keskeneräisenä edellisvuoden tekijöiltä syyskuussa, kirjoitettu osa näyttelyistä ja koe- ja terveysosiot kokonaisuudessaan loppuun. 6. JULKAISUTOIMINTA JA TIEDOTTAMINEN Yhdistys on ollut mukana Snautseri-Pinseri-lehden julkaisemisessa (4 krt vuodessa) yhdessä affenpinsereiden, pinsereiden ja snautsereiden kanssa. Muistettu yhteistyökumppaneita joulukorteilla, joita postitettu yhteensä 20 kpl. Hallituksen sisäiseen tiedottamiseen on käytetty sähköpostia sekä salaista Facebook-ryhmää. Ulkoisen tiedottamisen virallisina tiedotuskanavina on käytetty yhdistyksen internetsivuja, Snautseri-Pinseri lehteä sekä yhdistyksen Facebook sivua. 7. TALOUS Yhdistyksen taloudellinen tilanne ilmenee erillisestä tuloslaskelmasta, taseesta sekä toiminnantarkastajien antamasta toiminnantarkastuskertomuksesta.
Suomen Kääpiöpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 Jalostustoimikunta Vuonna 2017 jalostustoimikuntaan kuuluivat (toimikausi 2017 2018) Sari Salmi Eija Pikkarainen Minna Härkönen Taina Vainio Marika Lehtonen Emma Vilen Taru Kangasniemi puheenjohtaja, jäsen varapuheenjohtaja, jäsen sihteeri, jäsen pentutiedustelut, jäsen jäsen kuunteluoppilas ELL, asiantuntijajäsen Toimikunta kokoontui vuoden 2017 kaksi kertaa: 2.4. ja 17.9. Anjalankoskella. Lisäksi facebook-kokoukset pidettiin 3.1. ja 27.2. Urostiedustelut Toimikunta sai vuoden 2017 aikana kaksi urostiedustelua. - Nartulle Agabelle s Leonora esitettiin uroksia Cherryfellow s Midnight Magic, Tiny Harridan s Quantum of Solace, Aurra Sing Van Halen ja Black Joker s Cool Casanova. - Nartulle Jianna Jeleznya V. Nobel Line esitettiin uroksia Menor Heksagram, A Dreams Black Sisu, Lovely Bawlers Forever Young ja Grande Gremin s Qaspar. Pyydetty huomioimaan että kaikilla esitetyillä uroksilla ei ole voimassaolevia terveystuloksia. Pentuvälitys - Pentuvälitystä on hoitanut Taina Vainio. Pentutiedusteluja on tullut vuoden aikana ainoastaan yksi. Jalostustoimikunnan sihteerille on tullut kaksi puhelua, joissa molemmissa
on haluttu varmistaa että jalostukseen suunnitelluilla koirilla on vaadittavat terveystulokset kunnossa. - Yhdistyksen pentuvälityksessä on vuoden 2017 aikana ollut yhteensä 43 pentuetta, joissa yhteensä 144 pentua. Pennuista uroksia on ollut 69 ja narttuja 75. Värijakauma on ollut 116 bt ja 28 punainen/ruskea. - Päätetty että rotujärjestön puolto jätetään Kennelliiton pentulistalta pois. - Suomen Kääpiöpinserit ry:n pentulistakriteerit vuonna 2017 ovat olleet: Kasvattajan on oltava Suomen Kääpiöpinserit ry:njäsen Molemmilla vanhemmilla tulee olla näyttelyistä EH/ERI tai jalostustarkastuslausunto, jossa kokonaisvaikutelma erittäin hyvä tai erinomainen. Molemmilla vanhemmilla tulee olla virallinen polvitarkastuslausunto Suomen Kennelliiton koirarekisteriohjeen mukaisesti. Toisella vanhemmalla polvitarkastustulos saa olla korkeintaan 1/1, jolloin toisella vanhemmalla oltava 0/0 lausunto. Mikäli koiralla on kaksi eriävää tulosta, huonompi tulos jätetään voimaan, ellei koira ole käynytpolvipaneelissa. Molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassa oleva, alle 18kk vanha silmätarkastustulos. Koiran, jolla on todettu harmaakaihi, PRA, linssiluksaatio tai PHTVL/PHPV aste 2-6, pentuetta ei oteta pentulistalle. Toisella vanhemmalla saa olla korkeintaan PHTVL/PHPV aste 1, jolloin toisella vanhemmalla oltava 0 -lausunto. Mikäli koiralla on kaksi eriävää tulosta, huonompi tulos jätetään voimaan, ellei koira ole käynytsilmäpaneelissa. Nartun tulee astutushetkellä olla täyttänyt 18kuukautta Nartulla ei ole yli 5:ttäpentuetta Narttu ei ole täyttänyt kahdeksaa (8)vuotta Alle 6-vuotiaan uroksen jälkeläismäärä ei saa ylittää 60 pentua. Yli 6-vuotiaan uroksen jälkeläismäärä ei saa ylittää 100pentua Kasvattaja vakuuttaa, ettei pentueen vanhemmilla olevarvasanomaliaa. Kääpiöpinseripentuja rekisteröitiin vuonna 2017 275 kpl (vuonna 2016 300kpl) Pentueita rekisteröitiin 77 (78). Tuontikoiria rekisteröitiin 10 (9). Vuonna 2015 käyttöön otettu pentueseurantalomake on vuoden 2017 aikana toimitettu 6 pentueesta. Kaikissa normaalit astutukset. Synnytykset kestäneet pääsääntöisesti 2 4 tuntia. 2 synnytyksessä on jouduttu turvautumaan keisarinleikkaukseen. Yhdellä pennulla todettu napatyrä. Yksi synnytys kestänyt avustetusti noin 6 tuntia. Tässä synnytyksessä kaksi ensimmäistä pentua juuttuivat sunnytyskanavaan, ensimmäinen ehti olla jumissa noin 2 tuntia ennenkuin eläinlääkäri sai pennun vedettyä ulos. Molemmat jumissa olleet pennut menehtyivät. Kaikki nartut hoitaneet pennut normaalisti.
Terveys Silmätutkimuksissa vuoden 2017 aikana kävi yhteensä 213 (v. 2016 222) kääpiöpinseriä. Kataraktamerkinnät jakautuivat seuraavasti: Kortikaalinen katarakta, todettu,lievä 2 Nukleaarinen katarakta, todettu 4 Posterior polaarinen katarakta, todettu 1 Muu vähämerkityksellinen kaihi, todettu 1 Muita poikkeavia silmälausuntoja annettiin seuraavasti: Lasiaisen rappeuma, todettu 6 PHTVL/PHPV, sairauden aste 1 3 Keratiitti, todettu 1 PPM, iris-iris, todettu 1 Vuonna 2017 polvitarkastettiin 155 (160) kääpiöpinseriä. Näistä 7 koiran lausunto ei ole 0/0. Asteen 0/1 löydöksiä oli 2, 1/1 löydöksiä oli 1, 0/2 löydöksiä oli 1 ja 2/2 löydöksiä 3. Lisäksi vuonna 2017 tutkittiin kyynärnivelet 6 koiralta, kaikki tulokset 0/0. Lonkat tutkittiin 6 koiralta, näistä kahden tutkimustulos oli A/A, kahden B/A, yhden B/B ja yhden C/B. Selkäkuvauksissa kävi vuonna 2017 6 koiraa tuloksilla LTV0 6 koiralla, SPO0 4 koiralla ja VA0 5 koiralla. Sydänkuunteluita ei ole tehty vuoden 2017 aikana. Kääpiöpinserit ovat edelleen mukana kaihin (katarakta) ja epilepsian osalta Helsingin Yliopiston Hannes Lohen geeni- tutkimuksessa (www.koirangeenit.fi), jonne toivotaan koirien terveystietojen päivitystä sekä käyttäytymiskyselyn täyttämistä. Epilepsiatutkimukseen liittyen yhdistys on tukenut sairaiden koirien verinäytteenottoa kuittia vastaan enintään 20 vuosina 2016-2017. Silmätarkastustukea yli 6-vuotiaana tutkituista kääpiöpinsereistä on vuoden 2017 aikana maksettu yhteensä 14 koirasta á 20, tuen maksamista on päätetty jatkaa
vuoden 2018 loppuun saakka. Tukea on voinut hakea kerran kalenterivuodessa/koira. Patologisen tutkimuksen tukea on vuonna 2017 maksettu yhden koiran avauksesta. Yhdistyksen terveyskyselyitä on vuoden 2017 aikana toimitettu 13 kpl. Yhteenveto 2017 saaduista vastauksista: Luuston viat ja sairaudet: häntämutka 1kpl, välilevytyrä 1kpl Purentaviat ja hammassairaudet: hampaan kiillevaurio 1kpl, hammasjuurien tulehdus 1kpl, tasapurenta 1kpl, paradontiitti 1kpl, Sisäelinsairaudet: maksashuntti 1kpl, sydänvika 1kpl, keuhkovaltimon ahtauma 1kpl Munuais- ja virtsatiesairaudet ja virtsakivet: virtsakivet, sekä struviitti- että kystiinikiviä 1kpl, Hengitystiesairaudet: astma 1kpl, trakeakollapsi 1kpl Syöpä ja muut kasvaimet: pahanlaatuinen kilpirauhaskasvain 1kpl Epilepsia ja muut hermostolliset sairaudet: epilepsia 2kpl Allergiat: ruoka-aineallergia 1kpl Muut sairaudet: rokotusreaktio 1kpl, granulamatoottinen meningoenkefaliitti 1kpl Toiminta - Annettu pentu-, uros-, ja jalostusneuvontaa. - Kerätty tietoa kääpiöpinsereillä esiintyvistä sairauksista. - Lista tiedossa olevista epilepsiaan sairastuneista koirista sukutauluineen löytyy yhdistyksennettisivuilta. Tietoja kerätään edelleen. - Viimeistelty tulosjulkaisua 2016. - Koottu tulosjulkaisua 2017. - Järjestetty silmä-, sydän ja polvitarkastus Tampereella 30.3.2017. Tarkastajana Lotta Axelsson. - - Perustettu ulkomuototuomaritoimikunta yhdessä kääpiösnautsereiden kanssa. Toimikunnan puheenjohtajana toimii Soile Bister, sihteerinä Päivi Takkinen sekä muina jäseninä Anneli Alftan, Auli Vitikainen, Irina Poletaeva ja Ville Meronen. Ulkomuototuomaritoimikunta tulee yhtenäistämään FinnSieger-tittelin sääntöjä. Jatkossa ulkomuototuomarikoulutus järjestetään keskitetysti snautseri-pinseri rotujen osalta. Jalostustoimikunta noudattaa ulkomuototuomaritoimikunnalta saamiaan ohjeita tilaisuuksien järjestämiseen. - 25.5.2017 järjestetty tuomarikoulutus ja kollegio Klaukkalassa. Valvoja on toiminut Mervi Raisaari ja vastaanottajina Marja-Leena Kurvinen ja Anneli
Alfthan. Uusina ulkomuototuomareina kääpiöpinsereille pätevöityivät Kaisa Metteri-Gold, Juha Palosaari ja Marjo Nygård. - 10.-11.6,2017 järjestetty luonnetesti Valkeakoskella yhdessä Cane Corso Finland ry:n kanssa. Tuomareina toimivat Marco Vuorisola ja Katri Leikola. Testiin osallistui 8 kääpiöpinseriä. - Järjestetty silmä-, sydän ja polvitarkastus Tampereella 23.10.2017. Tarkastajana Lotta Axelsson. - Lappeenrantaan 4.11.2017 sovittu SaimaanSnaPit/SKPIN ry:n järjestämä jalostustarkastus peruuntui liian vähäisen osallistujamäärän vuoksi. (Tarkastajiksi olivat lupautuneet Anneli Alftan & Marja-Leena Kurvinen) - Viimeistelty JTO 2018 2022 ja toimitettu se Kennelliiton käsiteltäväksi - Laadittu toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018 - Laadittu kevätkokoukselle 2017 esitys kääpiöpinsereiden PeViSa-ohjelmasta 2018-2022 PEVISA-ohjelmaesitys 1 Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, alle 24 kk vanha silmätarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu HC, PRA, linssiluksaatio, tai PHTVL/PHPV aste 2-6, jälkeläisiä ei rekisteröidä. Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, yli 12 kk iässä annettu polvitarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu patellaluksaatio aste 2-4, jälkeläisiä ei rekisteröidä. Nartun tulee astutushetkellä olla täyttänyt 18 kk. Alle 4 vuotiaan uroksen jälkeläismäärä ei astutushetkellä ylitä 30 rekisteröityä pentua. Jälkeläismäärärajoituksen täyttyessä viimeinen pentue rekisteröidään kuitenkin kokonaan. PEVISA-ohjelmaesitys 2 Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, alle 18 kk vanha silmätarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu HC, PRA, linssiluksaatio, tai PHTVL/PHPV aste 2-6 jälkeläisiä ei rekisteröidä. Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, yli 12 kk iässä annettu polvitarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu patellaluksaatio aste 2-4, jälkeläisiä ei rekisteröidä. Nartun tulee astutushetkellä olla täyttänyt 18 kk. PEVISA-ohjelmaesitys 3 Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, alle 24 kk vanha silmätarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu HC, PRA, linssiluksaatio, tai PHTVL/PHPV aste 2-6, jälkeläisiä ei rekisteröidä. Pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla voimassaoleva, yli 12 kk iässä annettu polvitarkastustulos seuraavin erityisehdoin: koiran, jolla on todettu patellaluksaatio aste 2-4, jälkeläisiä ei rekisteröidä. Nartun tulee astutushetkellä olla täyttänyt 18 kk
SUOMEN KÄÄPIÖPINSERIT RY PENTULISTALLE ILMOITETUT PENTUEET 2017 13.1.2017, 1 b&t u, 1 pun u, 1 pun n HERZLICH Elisa Simola, Lempäälä i. Pinserella s Rinaldo Rosso e. HerzlichPrinzessinKrezentia i. Achinas Kheva e. Kleinwesen Marilyn 28.2.2017, 2 b&t n AURETAN Jorma Kärkkäinen, Vantaa i. Sakeros Sisu e. Auretan Queen Quintina 22.01.2017, 1 b&tan u, 1 b&tan n BARON CASTLE Taru Hart, Nurmijärvi i. Kellogg's Kevin Costner e. Chanel Simpatija 3.2.2017, 3 pun n, 1 b&t n GRANDE GREMIN S Wahlman Anne & Heidi i. Multatuli Yuniton e. Grande Gremin's Kassandra 8.2.2017, 3 b&t n AGABELLE S Päivi Vastén, Lappeenranta i. Santa Julf David e. Agabelle's Leonora 10.2.2017, 1 b&t n, 2 b&t u PINSERELLA S Johanna Tammiala, Turku i. Semper Ante Kind of Magic e. Pinserella s Icona 15.2.2017, 1 pun n FAMINI Minna Katisko, Hyvinkää i. Achina'sHalldor e. Famini Yes Or No 16.2.2017, 2 b&t n ACHINA S Jaana Mähönen, Valkeakoski i. Multatuli Yuniton e. Achina's Harakan 22.2.2017, 1 b&t u KLEINWESEN Eeva Kuoppala, Espoo 25.3.2016, 2 b&t u, 3 b&t n TRIPLE POUT Päivi Siiskonen, Otava i. A'dreams Black Winner Jr a. A'dreams Black Xabina 26.3.2017, 3 b&t u A DREAMS Marja-Leena Kurvinen, Vantaa i. A'dreams Black Janco a. A'Dreams Black Fria Ference 30.3.2017, 4 b&t n BLACK ELITE Linda Laurikainen, Lappeenranta i. A'Dreams Black Winner JR e. JiannaJeleznya V. Nobel Line 1.4.2017, 2 pun u, 1 pun n SELPIVIL Emma Vilén i. Selpivil Dino Danonino e. Selpivil Extempore Esmeralda 4.4.2017, 2 b&t u, 2 b&t n A DREAMS Marja-Leena Kurvinen, Vantaa i. Kaden Tikras Biciulis e. A'dreams Black Walentina 20.4.2017, 1 b&t u, 2 b&t n HERZLICH
Elisa Simola, Lempäälä i. ZilberVasserfal Eclipse of Echo e. Herzlich Queen Mary Elisabeth Nina Kallio, Oulu i. A'Dreams Black Echo e. Zhovintas Geneva RobustoEvo 25.4.2017, 1 pun ur, 2 b&t n PINSERELLA S Johanna & Tarja Tammiala, Turku i. Kinghill s Speak of the Devil e. Pinserella skoh-i-nor 9.5.2017, 1 b&t u, 1 pun n ACHINA S JaanaMähönen, Valkeakoski i. Pinserella'sRinaldo Rosso e. Achina'sKherry 14.7.2017, 3 b&t u, 3 b&t n AJAWIXEN S Nina Kallio, Oulu i. A'Dreams Black Echo e. Semper Ante Unique 23.7.2017, 1 b&t n, 1 pun u PINSERELLA S Johanna & Tarja Tammiala, Pöytyä i. Pinserella s Dark Velvet e. Smile Of An Angel My Darling 17.5.17, 1 b&t n MARZAN Marja Leena Koski, Kemi i. Cherryfellow s Midnight Magic e. Efkeria s Izabel 7.8.2017, 1 b&t u, 1 pun u, 3 b&t n EFKERIA S Riitta Turkkila, Helsinki i. A dreams Black Janco e. Gracious Gift Von Veynau 28.5.2017, 2 b&t u, 2 b&t n AURRA SING Marika Lehtonen, Hamina i.a'dreams Black Janco e. Aurra Sing Orient 15.6.2017, 2 b&t u, 1 b&t n AJAWIXEN S Nina Kallio, Oulu i. ZilberVasserfal Eclipse of Echo e. Metsätien Mini Absinthe 19.6.2017, 2 pun u, 2 pun n TINY HARRIDAN S Susanna Mahlavuori, Lappeenranta i. Oompa Loompa'sTigerlike e. Tiny Harridan's Nothing Else Matters 24.6.2017, 1 b&t u, 1 b&t n, 2 pun n GONNABE Kristina Lehtomäki, Nummela i. Senicitas Johnny Guitar e. MildstreamGonnabe Feeling Chic 3.7.2017, 2 b&t u. 2 b&t n AJAWIXEN S 18.8.2017, 1 b&t u, 1 b&t n MILDSTREAM Laura Sällström, Pornainen i. Villin Lännen Parasta Just Nyt e. Mildstream One In A Million 10.9.2017, 3 b&t u, 1 b&t n METSÄTIEN MarjaanaKinnunen, Pihtipudas i. A'Dreams Black Sisu e. Semper Ante The Best Or Nothing 12.9.2017, 2 b&t u, 2 b&t n ARYATAN S Tanja Mikkola, Karkkila Kellogg's Kevin Costner Baron Castle Star Of Africa 14.9.2017, 3 b&t u MILDSTREAM Laura Sällström, Laukkoski i. My Alter Ego's Freece Police e. Mildstream Dark Magnolia 14.9.2017, 1 b&t u MILDSTREAM
Laura Sällström, Laukkoski i. Bulletproof Simpatija e. Mildstream Qui Bella 21.9.2017, 2 b&t u, 2 b&t n ROYAL BANDITS Annika Hohenthal, Kokkola i. Super Shine Double Strike e. Darda 21.9.2017, 1 b&t n, 1 b&t u, 1 pun u, 1 pun n ROCKAHOLIC Maru Perälä, Tampere i. Solo Vision Efrat e. Rockaholic Rose Tattoo 27.9.2017, 2 pun u, 2 pun n BYTHEKEEPER Tarja Toiviainen, Lahti i. Blue-Star Tarkan e. Schelmenstreich Ninya 2.11.2017, 1 b&t n TINY DRAGON S Heli Rinta-Rasula, Seinäjoki Nelson Magic Dogs & Kristianden Tiny Dragon's Must be Magic 9.10.2017, 3 b&t u, 1 b&t n A DREAMS Marja-Leena Kurvinen, Vantaa A'dreams Black Janco Hennessi ror A'dreams Iz Zamka Priora KLEINWESEN Eeva Kuoppala, Espoo i. Pinserella's Rinaldo Rosso e. Kleinwesen Olympia 25.12.2017, 2 b&t n, 1 pun u PINSERELLA S Johanna & Tarja Tammiala, Pöytyä i. Pinserella s Dark Velvet e. Smile of An Angel My Darling 25.12.2017, 2 b&t u, 1 b&t n RIIHIKARSINAN Saaga Kiuru, Unaja i. A'dreams Black Echo e. Riihikarsinan Lisa Lopes Kaksoisastutus 25.12.2017, 1 b&t n RIIHIKARSINAN Saaga Kiuru, Unaja i. Zilber Vasserfal Eclipse of Echo e. Riihikarsinan Lisa Lopes Kaksoisastutus 26.12.2017, 1 b&t u, 2 b&t n MILDSTREAM Laura Sällström, Laukkoski i. Mildstream Dirty Lover e. Eria Pro Olimpika 10.10.2017, 4 b&t u, 3 b&t n RIIHIKARSINAN SaagaKiuru, Unaja i. Elroy To Win IzZamkaPriora e. Riihikarsinan Hermione 13.12.2017, 4 b&t u, 2 b&t n LOVELY BAWLERS Minna Härkönen, Sotkamo A'Dreams Black Winner Jr Lovely Bawlers Chasing The Sun PENTUEITA 43 PENTUJA 144 Uroksia 69 Narttuja 75 VÄRIJAKAUMA B&T 116 PUN/RUSKEA 28 13.12.2017, 4 b&t u, 1 b&t n ROYAL BANDITS Annika Hohenthal, Kokkola i. Lovely Bawlers Forever Young e. Royal Bandits Catch My Dream 23.12.2017, 1 pun u, 1 pun n, 2 b&t n