Jäsenasioiden koulutuspäivä

Samankaltaiset tiedostot
Sähköiset palvelut. omayhdistys kiertue. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

OHJE. Jäsenilmoitus / ammattiyhdistyksen perintäsopimus -kaavakkeen täyttöä varten

Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015

Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi

Jäsenenä ammattiliitto Prossa

Jäsen täyttää täyttöohjeet takasivulla!

Jäsenmaksuohjesääntö 2018

Jäsenmaksuohjesääntö 2015

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri Ohjeita yhdistyksille

TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA

TALOUSARVIO, JÄSENMAKSUT JA JÄSENMAKSUPERINTÄ 2012

YHTEISTYÖSSÄ ON VALOVOIMAA

YHDISTYKSEN JA SEN TOIMIJOIDEN TEHTÄVÄT

Jäsenmaksuohjesääntö 2016

Yhdistyksen jäsenyys.

Työttömyyskassa Statian uudet säännöt hyväksyttiin Finanssivalvonnassa.

Yhdistyksen nimi on Suomen Opiskelija Allianssi OSKU ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toimialueena koko Suomi.

Aivoliitto ry:n jäsenrekisteri - Ohjeita yhdistyksille

Sähköinen verkkopalvelu on kätevä tapa pitää yhteyttä työttömyyskassaan

Jäsenopas. Vakuutusväen Liitto VvL ry Vakuutusväen Työttömyyskassa

Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset

Invalidiliiton Kilta-rekisteri

Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

OPISKELIJA- JÄSENEKSI SUPERIIN ILMAINEN JÄSENYYS JA PARHAAT JÄSENEDUT!

Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh

Yhdistyksen nimi on Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry, josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys.

Tietosuoja. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

JÄSENTIEDOTE 2/2012 JHL 012

Tervetuloa Ammattiliitto Pro ry:n jäseneksi

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Yhdistys voi saavuttaa nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.

Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhteisjärjestöt

2 Yhdistyksen tarkoituksena on tarjota monimuotoista ja joustavaa tukea turvapaikanhakijana Suomeen tulleille.

Jäsenyys ja jäsenhankinta

Jäsenyydelle tulee syvempää merkitystä ja arvoa. Muutos vaikuttaa niin yksittäisten ihmisten kuin koko JHL:n toimintaan.

Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019

MyLCI verkkosivusto. Jäsentiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolaki (523/1999) 10 ja 24 Laatimispäivä Viimeisin ajantasaistus

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

Suomen Lions-liitto ry

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET

Muutosturvainfo PIONR

Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Hangö JHL Hangon JHL rf,ja sen kotipaikka on Hanko 2.

LAMK Seniorit ry säännöt

Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012

JHL ry Yhdistyksen ennakkotarkastetut mallisäännöt 1(12)

Suomen Lions-liitto ry

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Yritysyhdistysten tuet ja hakuohjeet 2019

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

Yhdessä teemme ihmeitä.

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

2. edistää ja kehittää jäsenten ammattitaitoa ja osaamista sekä tilintarkastustoiminnan laatua,

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Liity SuPeriin LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN OMAAN LIITTOON

TYÖTTÖMYYSPÄIVÄRAHAHAKEMUKSEN TÄYTTÖ- JA TARKISTUSOHJEET

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

Turun Urheiluautoilijat ry SÄÄNNÖT

Jäsenrekisterin käytön perusteet

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Espoo JHL tiedotustilaisuus yhdistysten yhdistymissuunnitelmasta. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Kilta-koulutus Marja Meltti

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Jäsenrekisterin käytön perusteet

Kilta-rekisterin ohje Yhdistyskäyttäjille

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

1. NIMI JA KOTIPAIKKA 1.1. Yhdistyksen nimi on Erasmus Student Network Finland ry (myöhemmin ESN Finland)

1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

ENSISILMÄYKSIÄ KILTAAN

Yhdistyksen nimi on Turun Taksit ry ja kotipaikka Turku (kunta)

2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis- ja pöytäkirjakielenä on suomi.

Jäsenasiamuistio 2014

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

JÄSENTIETOJEN PÄIVITTÄMINEN

3. Tietosuojamateriaalikohteet ( kohteet A-H samat selosteen kohdissa 3-9 )

PESÄPUU ry Säännöt

Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja

Transkriptio:

Jäsenasioiden koulutuspäivä 27.1.2018 Scandic Tampere Station Maarit Kapanen JHL / Jäsenyys- ja yhdistyspalveluiden yksikkö

Jäsenyys- ja yhdistyspalveluiden yhteystiedot Jäsenpalvelut p. 010 7703 430 (ma - to, klo 9-15.), jasenpalvelu@jhl.fi Alueesi yhteyshenkilö jäsenpalveluyksikössä: Maarit Kapanen p. 010 7703 284 Työnantajatilitykset, jäsenmaksuperintä, varojenjako p. 010 7703 530 ma - pe klo 9-15, maksupalvelu@jhl.fi Järjestelmät, listaukset, raportit, tuki p. 010 7703 630 ma - pe klo 9-15, jarjestelmapalvelut@jhl.fi Yhdistyksien purkautuminen, PRH ja hallinnolliset asiat p. 010 7703 333 Paula Huttu Jäsenpalvelupäälikkö Jutta Pekonen p. 010 7703 281 2

Yhteystiedot Sähköpostitse: Henkilökohtaiset yhteydenotot etunimi.sukunimi@jhl.fi Materiaalitilaukset (mm. lomakkeet) tilaukset@jhl.fi Verkkosivujen kirjautumisongelmat salasanat@jhl.fi Internetissä Jäsenille - Jäsenpalvelu 24h www.jhl.fi/24h Omat jäsenmaksut, maksuvapautukset, kurseille ilmoittautuminen Sähköinen liittymislomake, muut lomakkeet pdf-versioina Jäsenpalvelun yhteydenottolomake Yhdistyksen muutoslomake Toimihenkilöille ja luottamustehtäviä hoitaville - Aktiivisivut Jäsenpalvelu 24h Listat Asiakirjamallit, lomakkeet, ohjeet Ohjeistuksia ja tulkintoja edunvalvontaan omayhdistys yhdistysten tietojärjestelmä 3

Liittyminen JHL:ään JHL:ään voi liittyä jäseneksi henkilö, joka työskentelee: Valtiolla, kunnassa, kuntayhtymässä, seurakunnalla em. omistuksessa olevassa liikelaitoksessa tai yhtiössä Järjestössä Yleishyödyllisessä yhteisössä Julkiselle sektorille palveluja tuottavan yrityksen tai yhteisön palveluksessa tai vastaavalla toimialalla. Kotiapulaisena perheessä Henkilö, joka on kunnalta vastaanottanut toimeksiannon ja suorittaa vastaavaa toimialaa Ammatinharjoittaja Järjestäytymismahdollisuuden JHL:ään ratkaisee henkilön työnantaja tai toimiala, millä hän työskentelee. Poikkeus: Henkilö, joka osoittaa kuuluneensa vastaavaan pohjoismaiseen ammatilliseen järjestöön, hyväksytään JHL:n yhdistyksen jäseneksi työttömänä. Opiskelijajäseneksi voi liittyä, jos opiskelee edellä mainituille aloille valmistavissa oppilaitoksissa tai opiskelu tähtää muuten työllistymiseen näille aloille. 4

Yhdistyksen säännöt 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen toimialueena on..maantieteellinen alue.. ja sen tarkoituksena on koota toimiala työskentelevät ja opiskelevat liiton piiriin. JHL:n jäsenyhdistykset eroavat toisistaan järjestäytymisalansa suhteen. Jokaisella JHL:n yhdistyksellä on erilainen järjestäytymis-ala, joka on määritelty yhdistyksen sääntöjen 2 :ssä. Henkilö liittyy siihen JHL:n yhdistykseen, jonka järjestäytymisalalla hän työskentelee. Yhdistyksen järjestäytymisalalla ja yhdistyksen kautta toteutettavalla edunvalvonnalla on selkeä yhteys. 5

Liittymisprosessi Jäseneksi liittyvällä henkilöllä tulee olla voimassa oleva työsuhde, poikkeuksena opiskelijat, omaishoitajat ja ammatinharjoittajat Liittymislomakkeen kulku jäsenyyttä hakeva yhdistys palkanlaskija liitto. Yhdistyksessä sovittava toimintamalli. Kaikkien järjestö- sekä luottamustehtävien haltioiden ja jäsenhankkijoiden pitää olla sitoutuneet yhteiseen toimintamalliin. Henkilön tulee täyttää joko sähköinen liittymislomake tai paperinen, jolla hän hakee JHL:n jäsenyhdistyksen jäsenyyttä. Paperinen liittymislomake toimitetaan joko yhdistykselle tai suoraan liittoon. Yhdistyksen toimihenkilö huolehtii, että liittymislomake käsitellään seuraavassa hallituksen kokouksessa. Yhdistyksen hallitus päättää hyväksytäänkö jäsenyyttä hakeva yhdistyksen jäseneksi ja päättää liittymisajankohdasta. Huom. Liittymispäivä ei voi olla aikaisempi kuin allekirjoituspäivä! Osa tavallisista lomakkeista tulee suoraan liittoon ilman yhdistyksen hyväksyntää. Nämä ja sähköisesti liittyneet yhdistys hyväksyy koontilistalta, joka lähetetään viikoittain. Listalle kirjautuu kaikki uudet jäsenet kyseiseltä ajankohdalta. Lista liitetään pöytäkirjan liitteeksi 6

Jäsenmaksun työnantajaperintä ja perintäsopimus Perintäsopimustyyppejä: Monitoimilomake, web-liittymisen yhteydessä tulostettava lomake ja esitäytetty perintäsopimus. Perintäsopimus on voimassa toistaiseksi ja se kumoaa aikaisemmat valtakirjat. Valtuutus raukeaa työsuhteen päättyessä tai työntekijän ilmoituksen perusteella. Määräaikaisissa työsuhteissa valtuutus on voimassa, jos uusi työsuhde alkaa kuukauden kuluessa edellisen päättymisestä. Perintäsopimuksesta tulee aina lähettää kopio palkanlaskijalle. Ja palkanlaskijan merkinnöillä varustettu perintäsopimuksesta lähetetään kopio jäsenpalveluyksikköön! Jäsenpalvelu lähettää jäsenelle automaattisesti tilisiirron, jos työnantaja ei peri jäsenmaksua liittymispäivästä ja/ tai työsuhteen alkupäivästä lähtien. Jäsen maksaa itse jäsenmaksun työnantajaperintää edeltävältä ajalta. 7

Jäsenmaksun maksaminen itse Liittymislomakkeeseen merkitään ruksi, että haluaa maksaa jäsenmaksun itse Jäsenpalvelu lähettää viitelistat jäsenmaksun maksamista varten. Kuukausikohtainen viitenumero ja eräpäivä on aina seuraavan kuukauden 15. päivä. Jäsen voi maksaa jäsenmaksun myös suoraan Jäsenpalvelu 24h - palvelussa verkkopankkiyhteyden kautta (Nordean, Danske Bank ja Osuuspankin verkkopankit). www.jhl.fi/laskuri 8

Liittymislomake Muista nämä! Liittymis- /siirtymisaika pvm: Yhdistys päättää, mistä päivästä lähtien henkilö otetaan jäseneksi. Työsuhteen alkamispäivä: Liittyminen edellyttää voimassaolevaa työsuhdetta. Työsuhteen kestolla ei ole merkitystä (määräaikainen/vakituinen). Jos työsuhde on alkanut paljon aiemmin riittää, että kohtaan merkitsee vuosiluvun. Päiväys: Allekirjoituspäivämäärä on ensimmäinen mahdollinen liittymispäivä! Saapunut pvm: Kirjattava jäsenen allekirjoituspäivä, eli se päivä kun yhdessä täytätte lomakkeen. Työttömyyskassan jäsenyys alkaa virallisesti vasta siitä päivästä, mistä lähtien jäsenmaksun maksaminen on alkanut. Mikäli kassan jäsenmaksu jää kokonaan maksamatta, katsotaan kassassa, ettei jäsenyys ole koskaan alkanutkaan, tällöin jäsenelle ei muodostu oikeutta kassan maksamaan ansiopäivärahaan ja vuorottelukorvaukseen. 9

Liittymisprosessi Potentiaalinen jäsen Liittymislomake (paperinen tai sähköinen) Viesti ja infopaketti Jäsen Jäsenmaksun perintäsopimus jäsenrekisteri Lista Yhdistys Työnantaja Jäsenmaksun perintäsopimus 10

Uuden jäsenen info Kun jäsenyys rekisteröidään, lähtee uudelle jäsenelle välittömästi tekstiviesti. Kun/jos jäsenellä on sähköpostiosoite, lähtee liittymistä seuraavana päivänä automatisoitu meili (suomi ja ruotsi), jossa kerrotaan laajemmin liiton jäsenyydestä ja palveluista. Noin 1-2 viikon kuluttua saapuvassa uuden jäsenen tervetulokirjeessä on Jäsenyhdistyksen nimi ja numero Yhdistyksen puheenjohtajan ja jäsenasiainhoitajan nimet puhelinnumeroineen sekä aluetoimiston yhteystiedot Jäsenkortti / vaihtoehtoisesti mobiilikortin latauslinkki puhelimeen Jäsenkalenteri ja jäsenetuesite Ohje jäsenyyden hoitamiseen 11

Opiskelijajäsenyys Pääsääntöisesti henkilö joka opiskelee, ohjautuu yhd. Julkisten ja hyvinvointialojen opiskelijat JHL ry, 850 (valtakunnallinen opiskelijayhdistys). Perusyhdistyksellä on oikeus ottaa opiskeleva henkilö jäsenekseen, mutta silloin tulee muistaa myös yhdistyksen velvollisuus ohjata ja neuvoa jäsentä esim. työttömyyskassan osalta. Perusyhdistykseen järjestäytyminen on perusteltua, jos opiskelijajäseniksi pyrkivä opiskelee tiettyyn ammattiin em. perusyhdistyksen järjestäytymisalalla ja varsinkin silloin jos henkilö on työssä tällä alalla lomaaikanaan. Opiskelijajäsenillä on kaikki samat jäsenedut kuin muillakin jäsenillä. Opiskelijajäsenyys jatkuu opintojen jälkeen varsinaisena jäsenyytenä. 12

Opiskelijajäsenyys - periaatteet Opiskelijajäsenellä on oma liittymislomake. Opiskelijat voivat liittyä liittoon myös sähköisellä lomakkeella. Opiskelija jolla ei ole työsuhdetta, liittyy vain liittoon OJ Opiskelija jolla on työsuhde, voi liittyä sekä liittoon että työttömyyskassaan OT. OJ opiskelija voi liittyä työttömyyskassaan heti, kun hänellä on voimassaoleva työsuhde. OT opiskelijat maksavat ansiotuloistaan työttömyyskassan jäsenmaksun. Opiskelun päättyessä jäsenlajit muutetaan, ja opiskelijajäsenyys päättyy, liiton ja mahdollinen työttömyyskassan jäsenyys jatkuu. 13

Yhdistyksen muutos Paikallisen edunvalvonnan kannalta on tärkeää, että jäsenet kuuluvat oikeaan yhdistykseen. Jäsen voi vaihtaa yhdistystä, mikäli työnantaja toimii uuden yhdistyksen järjestämisalalla. Poikkeus: Henkilö, joka muuttaa paikkakunnalle työttömänä ja menee työvoimatoimistoon työnhakijaksi, voi järjestäytyä uuden paikkakuntansa vastaavaan JHL- yhdistykseen. JHL:n jäsen voi vaihtaa yhdistystä sähköisellä lomakkeella tai paperisella monitoimilomakkeella. Sähköisen lomakkeen täyttäjälle lähetetään tarvittaessa esitäytetty perintäsopimus. 14

Jäsenlajit ja maksuperusteet Lyhenne Jäsenyys Selite Jäsenmaksuperuste Maksuväli J Liitto + tk Varsinainen jäsen 1.38 % ansiotuloista kuukausittain Y Liitto + tk Yrittäjä 20 /kk kuukausittain MJ Liitto + tk Ei ansiotuloja 8 /kk 4 x vuodessa L Liitto Liiton varsinainen jäsen 1.00 % ansiotuloista ¹ kuukausittain AL Liitto Ammatinharjoittaja 14.50 /kk kuukausittain ML Liitto Ei ansiotuloja 8 /kk 4 x vuodessa OT Liitto + tk Opiskelija (päätoiminen) 0.38 % ¹ ² 4 x vuodessa OJ Liitto Opiskelija (päätoiminen) jäsenmaksuvapautettu E Liitto + (tk) Eläkeläinen 96 /vuodessa vuosimaksu VT Liitto + tk Liiton vapaajäsen 0.38 % ansiotuloista ² 4 x vuodessa VL Liitto Liiton vapaajäsen jäsenmaksuvapautettu TJ liitto + tk Työttömyyseläkeläinen jäsenmaksuvapautettu tk = työttömyyskassa ¹ = työnantajaperintä ei ole mahdollinen ² = vapautettu liiton jäsenmaksuista 15

Minimijäsenmaksu Minimijäsenmaksu on 8 /kk, se maksetaan neljännesvuosittain Eläkkeellä oleva jäsen maksaa jäsenmaksun kerran vuodessa, 96 euroa. Minimijäsenmaksua maksaa jäsen, joka on ilman ansiotuloja ja: Eläkkeellä (pysyvä eläke) omalla lomalla Au pair Suorittamassa vapausrangaistusta Palkattomalla työlomalla Virkavapaalla Omaishoitaja ja perhehoitaja Vuorotteluvapaalla eikä saa työttömyyskassasta korvausta 16

Jäsenmaksuvapautukset Jäsen on oikeutettu määräaikaiseen jäsenmaksuvapautukseen, jos hän on ilman ansiotuloja ja: kuntoutustuella tai kuntoutusrahalla äitiys-, isyys-, vanhempainlomalla tai hoitovapaalla/kotihoidontuella palkattomalla sairauslomalla suorittamassa asevelvollisuutta tai siviilipalvelua työtön, joka ei ole oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan Opiskelemassa: Päätoiminen opiskelija, on pääsääntöisesti päivät koulussa, on oikeus nostaa opintotukea, ei ole oppisopimus- tai monimuoto-opiskelija, ei ole normaalissa päivätyössä Jäsenen oma ilmoitus maksuvapaudesta riittää. Maksuvapauden kirjaaminen ja hyväksyminen edellyttää, että tiedossa on: jäsennumero tai syntymäaika, maksuvapautuksen peruste ja maksuvapautusaika. 17

Jäsenyydenpolku 18

Maksumuistutus Maksumuistutus on kevyt huomautus puuttuvista jäsenmaksutiedoista, muistutukseen huomiotta jättäminen ei suoraan johda toimenpiteisiin. Muistutus lähetetään joko sähköpostitse tai tekstiviestillä niille J-jäsenille (liiton sekä työttömyyskassan jäsen, jäsenmaksu 1.38 % ansiotuloista), joilta puuttuu jäsenmaksut 3 kk ajalta. Tämä on jäsenelle tiedoksi, jos hän ei asiaan reagoi, seuraava huomautus on kuulemiskirje 19

Maksumuistutukset 2018 Työnantajaperinnässä olevat jäsenet Tarkasteluaika Sähköposti/tekstiviesti lähetetään 1.10. - 31.12.2017 viikolla 7 ja 8 1.1. - 31.3.2018 viikolla 21 ja 22 1.4. - 30.6.2018 viikolla 34 ja 35 1.7. - 30.9.2018 viikolla 47 ja 48 Itsemaksavat jäsenet Tarkasteluaika Sähköposti/tekstiviesti lähetetään 1.10.- 30.11.2017 Viikko 1 1.11. - 31.12.2017 viikko 10 1.1. - 28.2.2018 viikko 14 1.2. - 31.3.2018 viikko 18 1.3. - 30.4.2018 viikko 23 1.5. - 30.6.2018 viikkojen 31-33 välillä 1.6. - 31.7.2018 viikko 36 1.7.- 31.8.2018 viikko 40 1.8. - 30.9.2018 viikko 45 1.9. - 31.10.2018 viikko 49 20

Eroaminen JHL:stä ja työttömyyskassasta Vain kirjallinen ja henkilökohtainen eroilmoitus hyväksytään. Pääsääntöisesti käytetään JHL:n eroilmoitusta, mutta jäsenen itse tekemä ilmoituskin käy, jos siinä on mainittu myös työttömyyskassasta eroaminen. Jos ei ole mainintaa kassasta, lähetetään jäsenelle JHL:n erolomake täytettäväksi. Hyväksytään myös toisten liittojen/työttömyyskassojen eroilmoitukset, jos jäsen on antanut uudelle liitolle/kassalle tähän valtuutuksen.. Eroilmoitukset tulee arkistoida pysyvästi. Peruutusvaltakirjaa voi myös käyttää eroamiseen, ruksattava ero-kohta. Listat eronneista ja toiseen yhdistykseen siirtyneistä ajetaan yhdistyksille kuukausittain. 21

Erottaminen JHL:stä ja työttömyyskassasta Jos yhdistyksen jäsen laiminlyö jäsenmaksun suorittamisen yli neljän kuuden (4) kuukauden ajalta, jäsenyhdistyksen hallituksen on katsottava hänet eronneeksi yhdistyksestä. Kuuleminen 4 kertaa vuodessa. Liitto lähettää kirjeen puuttuvista jäsenmaksuista. Mikäli jäsen ei määräaikaan (noin kuukausi) hoida jäsenyyttään kuntoon, liiton jäsenpalveluyksikkö merkitsee hänet eronneeksi liiton yhdistyksestä ja lähettää erottamispäätöskirjeen jäsenelle. Jäsenpalveluyksikkö lähettää listat kuulemiskirjeen saajista yhdistyksiin kuulemisprosessin alkaessa. Lista laitetaan myös Jäsenpalvelu 24h:n Listat -palveluun. Yhdistyksen tulee käsitellä esim. hallituksessa kuulemisprosessissa olevien jäsenten listaus. Listalla olevista jäsenistä on hyvä tiedottaa myös yhdistyksen luottamushenkilöitä. Käsiteltäessä prosessissa olevia henkilöitä, noudattakaa prosessin aikataulua, eli laittakaa saamanne tiedot eteenpäin jäsenpalveluyksikköön ajoissa. Hallituksen pöytäkirjaan tulee kirjata päätös erottamisesta, eronneidenlistan perusteella (erosyynä: 010 Rästi ero). Jäsen joka on siirtynyt pysyvästi pois liiton järjestäytymisalalta, voidaan myös erottaa yhdistyksestä. Asiasta tulee aina keskustella jäsenen kanssa ennen erottamista. Jäsenen erottamista muista syistä kuin edellä kerrotuista on tarkoin harkittava. Yhdistyksen hallituksen tulee tällaisissa tapauksissa ottaa yhteys liiton oikeudelliselle - tai järjestöosastolle. 22

Kuulemisprosessi Maksaa puuttuvat jäsenmaksut tai ilmoitta oikeudestaan jäsenmaksuvapautukseen Jäsenyys jatkuu Kirje jäsenelle puuttuvista jäsenmaksuista Ei hoida jäsenyyttä kuntoon Jäsen erotetaan ja hänelle lähetetään erottamispäätös. Mahdollisuus valittaa päätöksestä. 23

Kuulemisen aikataulu 2018 J-jäsenlaji Tarkasteluaika Kuulemiskirje jäsenellä Viimeinen yhteydenottopäivä Erottamispäätös 1.9. 31.12.2017 viikko 4 13.2.2018 viikko 10 1.12.2017-31.3.2018 viikko 15 9.5.2018 viikko 22 1.3. 30.6. 2018 viikko 33 13.9.2018 viikko 40 1.6. 30.9.2018 viikko 42 12.11.2018 viikko 49 Tarkasteluaika: Jäsenmaksut ja/tai tieto oikeudesta jäsenmaksuvapautukseen puuttuu rekisteristä kyseiseltä ajalta. Maksupuutteita saattaa olla myös ennen tai jälkeen tarkasteluajan Kuulemiskirjeessä: On ohje miten toimia, lisäksi mukana on selvityslomake ja palautuskuori. Viimeisenä yhteydenottopäivänä: Jäsenen on pitänyt tilata tilisiirrot jäsenmaksun maksamista varten tai ilmoittaa oikeudestaan maksuvapautukseen. Erottamispäätös: Ilmoitus liiton (ja työttömyyskassan jäsenyyden päättymisestä, eropäivä on viimeinen jäsenmaksupäivä. Liitteenä: muutoksenhaku ja valitusoikeusohje. 24

JÄSENASIAINHOITAJAN TEHTÄVÄT Yhteyshenkilönä jäsenasioissa liittoon, jäsenistöön, palkanlaskentaan Oman yhdistyksen järjestäytymisalan tunteminen Jäsenten ohjaus ja neuvonta, päivystys / tavoitettavuus Jäsenpalveluyksikön sääntöjen pohjalta tehtyjen ohjeiden tunteminen ja noudattaminen Jäsenpalveluyksikön ilmoittamien jäsenasioihin liittyvien aikataulujen noudattaminen Jäsenasioihin liittyvän aineiston arkistointi, sekä vastaanottaminen, tarkistaminen ja toimittaminen eteenpäin Vastuu voimassaolevien lomakkeiden käyttämisestä ja uusin tilaamisesta Vastuu yhdistyksen jäsenrekisteriohjelman käyttämisestä ja 24h:n lista-palvelusta Toimiminen työttömyyskassan asiamiehenä perusasiat Hallitukseen vietävät jäsenasiat Toimihenkilöiden/hallituksen ohjaus/kouluttaminen perusasioissa, myös jäsenhankkijat Jäsenhankinta 25

Sähköiset palvelut aktiiveille ja jäsenille www.jhl.fi Tietoa liitosta ja jäsenyydestä Sähköiset liittymislomakkeet Kirjautuminen jäsenpalveluihin Jäsenille Jäsenpalvelu 24h www.jhl.fi/24h Työttömyyskassan Nettikassa ewertti jäsenrekisteri JHL shop Omat jäsentiedot Aktiiveille Aktiivit - sivusto OD1 tai OD2 -tehtävä omayhdistys 26

Sähköiset palvelut Sähköiset lomakkeet: Liittymislomakkeet Yhdistyksen muutoslomake Esitäytetyn perintäsopimuksen tilauslomake Yhteydenottolomake jäsenille Jäsenasiainhoitajien sähköinen ohjekirje Jäsenpalvelu 24h omayhdistys palvelu Mobiilijäsenkortti 27

omayhdistys palvelu 29.1. aukeaa! Ajantasaiset jäsentiedot Viestintä jäsenistölle, myös ryhmittäin Toiminnan suunnittelun apuväline Tilastotietoja toimintakertomukseen Ryhmätyötila jäsenasiainhoitajille Yhteydenotto toiminto OpenDoran käyttäjien ja Listat-palvelun käyttäjien käyttöoikeus oikeuttaa omayhdistyksen käyttöön Päivitysoikeus v. 2019 alkupuolella OD1 oikeuksilla Yhdistyksen hallitus tekee päätöksen käyttöoikeuden myöntämisestä ja lähettää kopion pöytäkirjasta jarjestelmapalvelut@jhl.fi Max 5 oikeutta/yhdistys 28