Jäsenasiamuistio 2014
|
|
- Liisa Ahonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Esityslistan kohta 3.5 Jäsenasiamuistio Miksi jäsenedellytyksiä käsitellään taas? Suomen Journalistiliiton jäsenedellytyksiä on käsitelty moneen kertaan viime vuosina. Lukuisat työryhmät ovat pohtineet asiaa ja kirjoittaneet muistioita. Jäsenvaliokunnassa on tehty kulloistenkin ohjeiden perusteella ratkaisuja tilanteissa, jotka ovat yhä monimutkaisempia. Asioiden monimutkaistuminen kertoo karua kieltä alan työtehtävien ja työtilaisuuksien muutoksesta. Yhä pienempi osa liiton jäsenrekisterin käsiteltäväksi tulevista tapauksista on rutiininomaisia ns. helppoja tapauksia. Työelämän muutokset ja edunvalvonnan uudelleenarvioinnit ovat johtaneet siihen, että kierros kierrokselta liiton jäsenrajoja on väljennetty. Tähän asti laadituille jäsenasiaohjeille on ollut yhteistä, että jäsenrajaa on haettu jostain markkinaviestinnän ja oikean journalismin rajapinnalta. Jäsenrajoja on avattu harkitusti, yleensä ammattiryhmä kerrallaan. Viimeisimmässä, vuonna 2011 hyväksytyssä ohjeistossa rajausta tehtiin sen perusteella, voiko työtehtävässä noudattaa journalistin ohjeita. Samoin pidettiin kiinni siitä, että työllä, jossa on journalistisia elementtejä vähintäänkin puolet, on pystyttävä ansaitsemaan niin paljon, että toimintaa voidaan pitää lähes täysipäiväisenä. Tässä muistiossa asiaa lähestytään toisesta näkökulmasta. Työryhmä esittää, että Journalistiliiton jäseneksi voidaan ottaa henkilö, jonka työ sisältää olennaisena osana journalistisia elementtejä, ja jonka työ on ammattimaista ja tuottaa siis taloudellista tulosta. Tämä muistio keskittyy ainoastaan jäsenedellytyksiin ja niiden muutoksesta seuraaviin asioihin. Vaikutukset mm. edunvalvontaan, jäsenmaksuihin ja liiton järjestörakenteeseen käsitellään liiton muissa elimissä. 2. Jäsenedellytykset: journalistisuus ja ammattimaisuus Suomen Journalistiliiton jäsenyyttä tarkastellaan ensisijaisesti jäsenen tekemän työn perusteella. Esimerkiksi koulutus ei vaikuta jäsenyyteen muiden kuin alan opiskelijoiden osalta.
2 Esityslistan kohta 3.5 2(6) Jäseneksi pyrkivän työltä edellytetään, että se sisältää olennaisena osana journalistisia elementtejä. Kantaa ei kuitenkaan oteta siihen, miten suuren osuuden työtehtävästä nämä journalistiset elementit muodostavat. Rajaus mahdollistaa käytännössä jäsenyyden tiedottajille, joiden tehtäviin kuuluu uutistyyppisen materiaalin tuottaminen joko yhteisön omaan käyttöön tai laajempaan julkisuuteen. Jäseneksi pyrkivän työn on oltava ammattimaista ja tuottaa taloudellista tulosta. Tällä tarkoitetaan, että hakija ansaitsee vähintäänkin merkittävän osan tuloistaan työllä, joka sisältää journalistisia elementtejä. Rajaus sulkee edelleenkin pois hakijat, jotka harjoittavat esim. omaehtoista bloggaamista ilman ansaintalogiikkaa tai avustavat lehtiä niin satunnaisesti, että toimintaa on pidettävä harrastusluontoisena. Ammattimaisuudella ei tarkoiteta kokoaikaisuutta. Myös osa-aikaiset hakijat voivat olla jäsenkelpoisia. Tarkoista päätoimisuutta mittaavista tulorajoista luovutaan. Jos hakijan päätoimi kuitenkin on ilmiselvästi toisella alalla, jäseneksi hyväksyminen edellyttää, että journalistinen työskentely on vakiintunutta ja ammattimaista. Hakijan omaan arvioon luotetaan Merkittävä muutos liiton aikaisempaan jäsenasiakäsittelyyn on, että tehtävän journalistisuus ja ammattimaisuus jätetään hakijan itsensä ratkaistavaksi. Jättämällä hakemuksen ja esittämällä riittävät selvitykset työnsä sisällöistä hakija osoittaa, että arvioi olevansa sopiva Journalistiliiton jäseneksi. Liiton hallitus hyväksyy edelleenkin kaikki uudet jäsenet jäsenvaliokunnan esittelyn perusteella. Hallitus voi tehdä jäsenyydestä myös kielteisen päätöksen, jos katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Jäsenedellytysten tarkistaminen Jäsenedellytykset tarkistetaan työpaikan vaihdoksen yhteydessä ja opiskelijana liittyneen jäsenedellytykset opiskelujen päätyttyä. Jäsentä ei jatkossa eroteta jäsenedellytysten puuttumisen perusteella, mikäli jäsen itse ei eroa. Mikäli vanha jäsen siirtyy tehtävään, jossa jäsenedellytykset eivät täyty, hän voi siis halutessaan pysyä jäsenenä. Opiskelijana liittyneiltä kuitenkin edellytetään sijoittumista jäsenkelpoiseen työhön noin vuoden kuluessa valmistumisestaan. Jäsenmaksun maksamatta jättäminen johtaa edelleenkin erottamiseen liitosta.
3 Esityslistan kohta 3.5 3(6) 3. Jäsenet Suomen Journalistiliiton säännöissä Mikäli jäsenedellytyksiä muutetaan tässä muistiossa kuvatulla tavalla, sääntömuutoksen tarpeellisuus on harkittava erikseen. Säännöissä jäseneksi hyväksyminen ja erottaminen on ilmaistu niin, että hallitus voi joko hyväksyä tai erottaa. Ehdotonta määräystä ei ole annettu, mikä antanee tilaa tulkinnalle. Jäseneksi ottaminen Jäsenedellytykset määritellään liiton säännöissä (vuoden 2012 muutosten jälkeen) seuraavasti: 7 1. Liiton jäseneksi voidaan hakemuksesta hyväksyä: a) Henkilö, joka on työsuhteessa toimituksellisessa työssä tai ohjelmatyössä tiedotusvälineessä, pääasiassa tiedotusvälineitä palvelevassa artikkeli-, uutis- tai kuvatoimistossa tai muussa viestintä- tai kustannusalan yrityksessä. b) Muu työsuhteessa oleva henkilö, joka saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. c) Freelance-journalisti, joka olematta työsuhteessa saa pääasiallisen toimeentulonsa journalistisesta työstä. d) Liiton tai sen jäsenyhdistyksen toimihenkilö. e) Alan opettaja tai tutkija. f) Journalistiseen ammattiin opiskeleva henkilö. 2. Jäsenyyden voi säilyttää määräaikaista yhteiskunnallista tai kansainvälistä tehtävää hoitava jäsen sekä eläkkeelle siirtynyt jäsen Jäsenen pääasiallisiin tehtäviin ei saa kuulua viestintäalalla toimivan yrityksen taloudellisten etujen valvominen tai ratkaiseva päätösvallan käyttäminen työsuhteiden ehtoja koskevissa asioissa. 2. Mikäli jäsenedellytykset ovat 7 :n ja 8 :n 1 kohdan mukaisesti olemassa, jäsenyyden esteenä ei ole se, että journalistilla ammatinharjoittajana tai yrittäjänä on palveluksessaan
4 Esityslistan kohta 3.5 4(6) toimituksellisia toimihenkilöitä. Edellä tarkoitetulla jäsenellä ei kuitenkaan ole äänioikeutta eikä vaalikelpoisuutta osastotasolla, eikä hän voi osallistua työpaikkatason järjestötoimintaan työehtoja koskevissa asioissa. Saavutetut jäsenedut säilyvät. Jäsenen erottaminen: Jos henkilöjäsen toimii vastoin liiton tarkoitusperiä, rikkoo näitä sääntöjä tai kieltäytyy noudattamasta liiton johtoelinten päätöksiä tai määräyksiä tai esiintyy ammatin arvoa alentavasti, hänet voidaan a) erottaa liitosta määräajaksi, b) erottaa liitosta pysyvästi. 2. Henkilöjäsen voidaan erottaa myös, jos hänen jäsenedellytyksensä ovat lakanneet tai hän laiminlyö valtuuston vahvistaman jäsenmaksun maksamisen huomautuksesta huolimatta. Suojalauseke: Sääntöjen muutos ei kumoa jo saavutettua jäsenoikeutta. 3. Erilaisten ryhmien jäsenedellytyksistä Opiskelijat Jäseneksi hyväksytään journalistiseen ammattiin opiskelevia henkilöitä. Jäsenedellytyksiä tarkastellaan joko opiskelun tai työkokemuksen tai molempien perusteella. Listaa jäsenkelpoisuuden tuottavista oppilaitoksista ei erikseen pidetä yllä. Pääsääntönä pidetään, että journalistisiin ammatteihin opiskellaan yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa (medianomin tutkinto). Jäsenkelpoisia ovat ne opiskelijat, jotka opiskelevat yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa media-alan ammattiin johtavaa tutkintoa. Heiltä ei edellytetä työkokemusta. Jäsenedellytykset ovat voimassa opintojen alusta asti. Muissakin oppilaitoksissa tai muuta kuin journalistiikkaa tai viestintää opiskeleva voi hakea jäsenyyttä, jos hänen tavoitteenaan on ryhtyä journalistiksi ja hänellä on alan työkokemusta. Mitä vähemmän opiskeltavalla alalla on tekemistä journalismin kanssa, sitä enemmän hakijalta edellytetään alan työkokemusta.
5 Esityslistan kohta 3.5 5(6) Oppisopimusharjoittelijat ovat pääsääntöisesti jäsenkelpoisia, koska he ovat työsuhteessa yritykseen. Jos työvoimapoliittisella harjoittelijalla on takanaan riittävästi alan opintoja tai työkokemusta, jäsenedellytykset ovat olemassa. Tiedotus- ja viestintätehtävät Mikäli työtehtävät sisältävät olennaisena osana journalistisia elementtejä ja työ on ammattimaista, jäsenyyttä voi hakea henkilö, joka työskentelee tiedotus- tai viestintätehtävissä esim. julkishallinnossa (kunnat, kuntainliitot, valtion keskushallinto, ministeriöt tms.) ammatti- tai kansalaisjärjestössä tai yleishyödyllisessä yhteisössä/yrityksessä puolueissa seurakunnissa viestintätoimistoissa, asiakaslehdissä ja yrityksissä Jos jäsen tulee valituksi kansanedustajaksi, EU-parlamentaarikoksi tms, hän voi säilyttää jäsenyytensä. Jäsenyys säilyy myös mm. UM:n (esimerkiksi lehdistöneuvos) ja EU:n viestintätehtävissä. Esimiestehtävät Jäsenkelpoinen on jokainen, joka työskentelee liiton työehtosopimusten soveltamisalalla riippumatta esimiesasemastaan. Henkilö on jäsenkelpoinen myös, jos hän työskentelee viestintävälineen journalistisissa johtotehtävissä, vaikka tehtävä ei olisikaan tes:n soveltamisalalla. Jos jäsen toimii työnantajan nimeämänä neuvottelijana työehtoja koskevissa tilanteissa, joissa toisena osapuolena ovat työntekijäjärjestön edustajat, hän ei voi osallistua paikalliseen järjestötoimintaan työehtoja koskevissa asioissa. Paikallisella järjestötoiminnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä mm. pääluottamusmiestehtävän hoitamista ja osallistumista työpaikkaosaston äänestyksiin paikallisista sopimuksista. Jäsenyyden este ei ole, että journalistilla ammatinharjoittajana tai yrittäjänä on palveluksessaan toimituksellisia toimihenkilöitä. Tällainen jäsen ei kuitenkaan voi osallistua paikalliseen järjestötoimintaan työehtoja koskevissa asioissa. Muut ryhmät Jäsenkelpoisia ovat kaikki SJL:n työehtosopimusten piirissä työskentelevät.
6 Esityslistan kohta 3.5 6(6) Korkeakouluissa ja ammattikorkeakouluissa journalistisia aineita opettavat henkilöt ovat jäsenkelpoisia. Hakijan työhistorian sekä opintojen luonteen ja laajuuden perusteella myös muiden oppilaitosten viestinnän tai journalismin opettajat voivat olla jäsenkelpoisia. Tutkijoista jäsenkelpoisia ovat henkilöt, joiden tutkimusala liittyy suoranaisesti viestintään tai journalistiikkaan. Media- ja kirjankustantamoille tehtävät käännöstyöt täyttävät jäsenkelpoisuusehdot Liiton jäseneksi voidaan hyväksyä joko muulta tai omalta alalta eläkkeelle jääneet henkilöt, joiden työskentely täyttää journalistisuuden ja ammattimaisuuden edellytykset.
Jäsenasiaohjeet Miksi uudet jäsenasiaohjeet? 2. Jäsenet Suomen Journalistiliiton säännöissä. Vanhojen sääntöjen mukainen 7
Jäsenasiaohjeet 2013 Jäsenasiaohjeet 2013 1. Miksi uudet jäsenasiaohjeet? Suomen Journalistiliiton jäsenasiaohjeet uusittiin perusteellisesti vuonna 2009. Niillä pyrittiin vastaamaan muuttuneen työelämän
Yhdistys voi saavuttaa nimiinsä oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata.
KESKI-SUOMEN JOURNALISTIT RY:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Journalistit ry ja kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistys on Suomen Journalistiliitto Finlands
1 2 II Yhdistyksen jäsenet 3
1 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys ry. 2. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu. 3. Yhdistys on Suomen Journalistiliitto - Finlands Journalistförbund ry:n jäsenyhdistys. 2 1. Yhdistyksen
Satakunnan Journalistit ry:n säännöt (hallituksen esitys 14.11.2007)
Satakunnan Journalistit ry:n säännöt (hallituksen esitys 14.11.2007) 1 Sääntömuutoskohdat kursivoitu Sääntömuutosesitykset lihavoitu I Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 1. Yhdistyksen nimi on
RADIO- JA TELEVISIOTOIMITTAJIEN LIITTO - Liite 1 RADIO- OCH TELEVISIONSREDAKTÖRERNAS FÖRBUND r.y. S Ä Ä N N Ö T
RADIO- JA TELEVISIOTOIMITTAJIEN LIITTO - Liite 1 RADIO- OCH TELEVISIONSREDAKTÖRERNAS FÖRBUND r.y. S Ä Ä N N Ö T Hyväksytty yhdistysrekisterissä 12.3.1983, rekisterinumero 109487 Muutettu vuosikokouksessa
Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi.
1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Elokuvakoneenhoitajien yhdistys EKH ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on koko Suomi. 2 Tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen tarkoituksena
Jäsenmaksuohjesääntö 2015
Jäsenmaksuohjesääntö 2015 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää
Lukijatutkimus 2015. Tutkimusraportti 11.8.2015 Focus Master Oy
Lukijatutkimus 05 Tutkimusraportti.8.05 Focus Master Oy Lukijaprofiili () työtehtävät % työnantaja % toimittaja 9 tuottaja / toimitussihteeri toimituksen esimies / päällikkötoimittaja freelancetoimittaja
Jäsenmaksuohjesääntö 2018
Jäsenmaksuohjesääntö 2018 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää
Yhdistyksen jäsenyys. www.pohjois-savonkylat.fi
Jäsenyys ja jäsenet Yhdistyksen jäsenyys Yhdistyksen jäsenenä voi olla yksityinen henkilö, yhteisö tai säätiö (katsokaa säännöt) Yhdistyksen jäsenistä on pidettävä luetteloa, johon merkitään kunkin jäsenen
Jäsenmaksuohjesääntö 2014
Jäsenmaksuohjesääntö 2014 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton jäsenen tulee liiton sääntöjen mukaan maksaa jäsenmaksua, ellei hän ole oikeutettu jäsenmaksuvapautukseen. Jäsenmaksun suuruudesta päättää
Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt
Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 1 (6) Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2.4.2016 Viestintäalan toimihenkilöt Grafinet ry Työpaikka- ja alueosaston säännöt 2 (6)
Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.
KUMITEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 20.9.1961 Sääntöjen muutokset 15.1.2002, 29.4.2004 ja 14.1.2008 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kumiteollisuus ry Gummiindustrin rf ja
Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )
Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on
ALV:n SÄÄNNÖT Sisällys
ALV:n SÄÄNNÖT Sisällys 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue... 1 2 Tarkoitus ja tehtävät... 1 3 Jäsenet... 2 4 Jäsenmaksut... 2 5 Jäsenen eroaminen liitosta... 3 6 Jäsenen erottaminen liitosta... 3 7 Liiton
1. Yhdistyksen eli liiton nimi on Alkon Liikeväki ALV ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja sen toiminta-alue on koko Suomi.
ALV:n SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen eli liiton nimi on Alkon Liikeväki ALV ry ja sen kotipaikka on Helsinki ja sen toiminta-alue on koko Suomi. 2 Tarkoitus ja tehtävät 1. Liiton
Jäsenmaksuohjesääntö 2016
Muutokset on esitetty punaisella värillä ja selitykset kursiivilla. Jäsenmaksuohjesäännössä perusmaksu on korvattu kauttaaltaan ilmauksella minimimaksu. Jäsenmaksuohjesääntö 2016 1. Jäsenmaksu Suomen Journalistiliiton
Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on.
1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Työpaikka- ja alueosaston nimi on ja sitä nimitetään näissä säännöissä työpaikka- tai alueosastoksi. Työpaikka- tai alueosaston kotipaikka on. 2 Työpaikka- ja alueosaston tarkoitus
TEHYYN ON OIKEUS KUULUA TEHY ON VAHVA VAIKUTTAJA TEHY EDUSTAA SINUA
TEHY OPISKELIJAT ON OIKEUS KUULUA TEHYYN Tehy on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto. Jäseninä voivat olla kaikki alan tutkinnon suorittaneet sekä alaa opiskelevat toisesta asteesta korkeakoulututkintoon
Yhdistyksen nimi on Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry, josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys.
Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry, josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen toimipaikka on Helsingin kaupunki
JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT
JOURNALISTISEN TYÖN SIIRTYMÄT 2014-2016 S E L V I T Y S 24.4.2017 tytti.oras@journalistiliitto.fi TYÖEHTOJEN MÄÄRÄYTYMINEN Yleissitova TES Valtakunnallinen, työnantajat ja työntekijät edustavasti järjestäytyneet
TARKAN SÄÄNNÖT. Tampereen rakennusarkkitehtiopiskelijoiden kerhon säännöt
TARKAN SÄÄNNÖT n säännöt 2(6) 1 Kerhon nimi ja kotipaikka Kerhon nimi on Tarkka, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Kerhon kotipaikka on Tampereen kaupunki. 2 Kerhon tarkoitus Kerhon tarkoituksena
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja
Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat
Työmarkkinoiden pelikenttä
Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö
2. edistää ja kehittää jäsenten ammattitaitoa ja osaamista sekä tilintarkastustoiminnan laatua,
SÄÄNNÖT 1 (6) 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Tilintarkastajat ry, ruotsiksi Finlands Revisorer rf. Yhdistyksestä voidaan käyttää kansainvälisissä yhteyksissä epävirallista
Kotimainen kirjallisuus
Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen
MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT
1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu
Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh
Lapuan kaupunki ja ohjeet nro 370 n säännöt Hyväksytty: Kh 29.4.2019 4 Voimaantulo: 30.4.2019 2 1 Tarkoitus 2 Toiminta toimii lapualaisen nuorison äänitorvena, järjestää nuorille toimintaa sekä edistä
3.1. Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Liikennelentäjiä kokoavana aatteelisena kattojärjestönä
Suomen Lentäjäliitto - Finnish Pilotsʼ Association Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Lentäjäliitto Finnish Pilots Association. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa.
Vaasan Palloseuran Juniorit ry:n hallinto- ja toimintasääntö
Vaasan Palloseuran Juniorit ry:n hallinto- ja toimintasääntö Vaasan Palloseuran Juniorit ry:n hallituksen yhdistyksen sääntöjen 5 :n nojalla tekemän päätöksen mukaisesti määrätään: 1 Hyvä hallintotapa
Vakuutuskassatoiminnasta hyvinvointia. Vakuutuskassat ry
Vakuutuskassatoiminnasta hyvinvointia Vakuutuskassa Vakuutuskassa on vakuutuslaitos, joka vakuutustoimintaa liikemäisesti harjoittamatta myöntää mm. korvausta kuoleman, sairauden, vian tai vamman johdosta
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE
Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry SÄÄNNÖT NIMI JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Talentian Sosiaalialan Opiskelijat TaSO ry. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä yhdistys. Yhdistys
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T
YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015
Toimintansa tukemiseksi järjestö voi omistaa ja hallita kiinteää omaisuutta ja arvopapereita.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry, ruotsiksi käännettynä Finlands teaterregissörer och dramaturger, josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY PERNIÖN-SÄRKISALON RESERVILÄISET RY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue...3 2 Tarkoitus ja toiminta...3 3 Lahjoitukset...3 4 Jäsenyyttä koskevat
Lisäysesitys: järjestää kokouksia, esitelmä- ja neuvottelutilaisuuksia sekä kursseja eri puolilla Suomea
Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. Lisäysesitys: Muutokset sääntöihin hyväksytty yhdistyksen kokouksessa
Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.
SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1
Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29
Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.
14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi pyrkivän henkilön on ilmoitettava henkilötietonsa. Päätöksen jäseneksi ottamisesta tekee yhdistyksen hallitus.
1/5 Autoteknillisen Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Tampereen Autoteknillinen Yhdistys ry. 2. Kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Tampere 3. Kieli Yhdistyksen kieli on suomi
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer
Lähi- ja perushoitajien ammattiliitto SuPer SuPer on Suomen suurin sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan toisen asteen tutkinnon suorittaneiden ja aloille opiskelevien ammattiliitto. Me teemme lähihoitajille
Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen ammattilaiset ry ja sitä nimitetään näissä säännöissä yhdistykseksi.
1 (6) Sähköistenalojen ammattilaiset ry:n säännöt 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen ammattilaiset ry... ja sen kotipaikka Tampere... Yhdistyksen nimi on Sähköistenalojen
JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA 2015-2018
JOURNALISTILIITON TOIMINTA- JA TALOUSOHJELMA 2015-2018 Journalistien liitosta media-alan liitoksi Journalistiliitto on suomalaisen mediakentän keskeinen toimija, jonka tärkein tehtävä on liiton jäsenten
Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset
Vanhojen sääntöjen mukaiset kirjaukset Fivan 4.8.17 vahvistamat säännöt: 2 JÄSENYYDEN EHDOT Kassan jäseneksi pääsee jokainen työttömyysturvalain soveltamisalaan kuuluva ja työ- tai virkasuhteessa oleva
Yhdistys voi ylläpitää lomakotia ja harjoittaa muuta välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää elinkeinotoimintaa.
PÄIJÄT-HÄMEEN NÄKÖVAMMAISET RY:N SÄÄNNÖT Rn 128 934 Hyv.: PHN ry / kevätkokous 2.4.2016. Hyv.: PRH/Raimo Pölönen 12.5.2016. 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen Näkövammaiset
ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt
ESPOON GOLFSEURA r.y.: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura r.y. ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap r.f. Yhdistyksestä
RUUSU RISTI RY:N SÄÄNNÖT
RUUSU RISTI RY:N SÄÄNNÖT I YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Ruusu Risti ry. Perustettu 14 päivänä marraskuuta 1920. 2 Ruusu Ristin kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Ruusu
SUOMEN CF-YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
1 (5) SUOMEN CF-YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi: Suomen CF-yhdistys Kotipaikka: Helsinki Toimialue: Koko maa Kieli: suomi Yhdistys voi perustaa paikallista toimintaa
VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI
sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.
Haen liiton ja työttömyyskassan jäsenyyttä Työpaikan vaihto Jäsenyhdistyksen vaihto Yhteistoimintajäsen
maksamistaan perimään maksamistaan etuuksista etuuksista liiton jäsenmaksu. liiton jäsenmaksu. Valtuutus raukeaa Valtuutus työsuhteen raukeaa työsuhteen päätyttyä. päätyttyä. perii jäsenmaksun perii jäsenmaksun
LOGISTIIKKAYRITYSTEN LIITTO Ry:n SÄÄNNÖT
23.5.2012 1 LOGISTIIKKAYRITYSTEN LIITTO Ry:n SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Logistiikkayritysten Liitto ry ja kotipaikka Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä käytetään nimeä:
HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT
HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. Yhdistyksestä
Nina Jaara-Sagulin, yhdistyksen puheenjohtaja
Kokouskutsu Tehyn Vapaat Vaikuttajat ry 1/2014 Elin: Hallitus Aika: 3.2.2014 klo 17.30 Paikka: Messukeskus, Helsinki Asialuettelo Pykälä Käsiteltävä asia 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen päätösvaltaisuus
JSA-Tekniset ry:n säännöt
JSA-Tekniset ry:n säännöt Vuosikokouksen 23.03.2001 hyväksymät säännöt. Säännöt on merkitty yhdistysrekisteriin 06.09.2001 numerolla 138924. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on JSA-tekniset ry, josta
2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa
HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening
LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT
LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT 1. Yleistä Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan Palvelualojen Ammattiliitto PAMin hallituksen vahvistamia luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä. Näillä säännöillä ei ole
Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)
Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien
Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012
Excursioryhmän yleiset säännöt, EXCU-2012 I Soveltaminen 1 Tätä sääntöä sovelletaan TTYY:n alaisiin excursioryhmiin. II Ryhmän jäsenet 2 Ryhmän jäseniä ovat perustamiskokouksessa hyväksytyt jäsenet. 3
Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys
Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti
1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa.
Lieksan taitoluistelijat ry SÄÄNNÖT 20.3.1998 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015
YHTEENVETO KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN JA HAJOITTELIJOIDEN PALKKAUKSESTA KUMITEOLLISUUDESSA VUONNA 2015 1. TUTUSTU TYÖELÄMÄÄN JA TIENAA-KESÄHARJOITTELUOHJELMA 2. TYÖNTEKIJÄT Kesäharjoitteluohjelman tarkoituksena
ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt
ESPOON GOLFSEURA ry: n säännöt NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Golfseura ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. Yhdistyksen nimi ruotsin kielellä on Esbo Golfsällskap rf. Yhdistyksestä
Suomen Soodakattilayhdistys YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Suomen Soodakattilayhdistys ja kotipaikka Helsinki.
1(6) Suomen Soodakattilayhdistys YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Soodakattilayhdistys ja kotipaikka Helsinki. Kansainvälisissä yhteyksissä yhdistys voi käyttää epävirallisia
Yhdistyksen nimi on Ohjelma-avustajat ry, jonka kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistys on perustettu 2.9.1970.
OHJELMA-AVUSTAJAT RY SÄÄNNÖT 1 (5) OHJELMA-AVUSTAJAT RY 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ohjelma-avustajat ry, jonka kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistys on perustettu 2.9.1970. 2 Tarkoitus
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA
PALKKIOSÄÄNTÖ KEMIÖNSAAREN KUNTA Järjestelytoimikunnan hyväksymä 16.9.2008 Valtuuston vahvistama 12.11.2008 Astuu voimaan 1.1.2009 Valtuusto muuttanut 17.6.2009 Valtuusto muuttanut 12.12.2012 Valtuusto
LAMK Seniorit ry säännöt
LAMK Seniorit ry säännöt 14.3. 2017 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on LAMK Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahti. 2 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on: - edistää jäsentensä hyvinvointia
Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.
VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä
LTOL. Lastentarhanopettajaliitto
LTOL Lastentarhanopettajaliitto SISÄLLYS Postiosoite Rautatieläisenkatu 6, 00520 Helsinki Käyntiosoite Kellosilta 7, 00520 Helsinki Sähköposti liitolle lastentarha@lastentarha.fi, henkilöille etunimi.sukunimi@lastentarha.fi
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt
European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-
(hyväksytty vuosikokouksessa Porissa , voimassa alkaen PRH:n hyväksymänä)
AKOL:n säännöt (hyväksytty vuosikokouksessa Porissa 13.4.2014, voimassa 16.6.2014 alkaen PRH:n hyväksymänä) AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Liiton nimi on Aikuisopettajien
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.
AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka
KOULUTETUT TEKNIIKAN ASIANTUNTIJAT KT RY
KOULUTETUT TEKNIIKAN ASIANTUNTIJAT KT RY Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Koulutetut Tekniikan asiantuntijat KT ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen
Edellinen liitto jäsenyysaika alkoi päättyi
001 Kirkonpalvelijat 002 Helluntaiseurakuntien Kirkon Nuorisotyöntekijät työntekijät HELP 003 Kirkon Lähetyssihteerit 009 Kristillisten järjestöjen Järjestöjentyöntekijät Työntekijät 012 Kirkon Toimihenkilöt
Suomen geoteknillinen yhdistys - Finlands geotekniska förening r.y. Finnish Geotechnical Society
SGY Säännöt 1(5) Suomen geoteknillinen yhdistys - Finlands geotekniska förening r.y. Finnish Geotechnical Society SÄÄNNÖT 1 $ Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen geoteknillinen yhdistys
Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu
1 Kieli- ja viestintäopinnot ja valmentavat kieliopinnot Karelia ammattikorkeakoulussa 2019 Merja Öhman Kielten lehtori Karelia ammattikorkeakoulu 2 Sisältö - Miksi opiskella kieliä? - Miksi opiskelisin
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ
KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin
Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt
1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden
SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 FI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. heinäkuuta 2015 (OR. en) SN 4357/1/15 REV 1 ILMOITUS Asia: Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan menettelysäännöt SN 4357/1/15 REV 1 team/kr/jk 1 EUROOPPA-NEUVOSTON PUHEENJOHTAJAN
Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista
Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.
Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, Helsinki Puh
Rekisteriseloste Päivitetty 24.5.2018 1. Rekisterin pitäjä Suomen Muusikkojen Liitto ry Pieni Roobertinkatu 16, 00120 Helsinki Puh. 09-6803 4070 www.muusikkojenliitto.fi Edustaja Tietosuojavastaava Jouni
Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt
Suomen Gynekologiyhdistys ry Finlands Gynekologförening rf Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Gynekologiyhdistys - Finlands Gynekologförening ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen virallinen
Rautjärven matkailu ry
Rautjärven matkailu ry Säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Rautjärven matkailu ry. Yhdistyksen kotipaikka on Rautjärvi. Tarkoitus ja toiminta 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: edistää Rautjärvellä
4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE
1 G6 Opistot/ Mari Uusitalo RAPORTTI 4.4.2013 SIJOITTUMISKYSELY NUORISO- JA VAPAA-AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO- KOULUTUKSESTA VUOSINA 2008 2012 VALMISTUNEILLE Sijoittumiskyselyn kohderyhmä Sijoittumiskyselyn
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry:n. Yhdistys ry:n, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf:s
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry Lapin terveydenhoitajayhdistys ry hyväksytty PRH 15.2.2015 Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry:n Yhdistys ry:n, Finlands Hälsovårdarförbund FHVF rf:s Förening rf:s
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
HENGITYSLIITTO RY 1 (6) Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Hengitysyhdistys ry
HENGITYSLIITTO RY 1 (6) HYVINKÄÄN HENGITYSYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen nimi on Hyvinkään Hengitysyhdistys ry Yhdistyksen kotipaikka on Hyvinkää
SÄÄNNÖT. Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA. 1 Yhdistyksen nimi on Porin Lintutieteellinen Yhdistys PLY ry.
Porin Lintutieteellinen Yhdistys ry SÄÄNNÖT TARKOITUS JA TOIMINTA NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Porin Lintutieteellinen Yhdistys PLY ry. Yhdistyksen kotipaikka on Pori. TARKOITUS JA TOIMINNAN
Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus
Jäsenkriteerit 2017 Vierumäen 2016 jäsenkriteerityöpajan keskustelun pohjustus Työmarkkinoiden muutokset heijastuvat myös koulutusjärjestelmäämme ja tutkintoihimme. Korkeakoulutuksen järjestäminen, tulevaisuuden
JHL Sääntömuutostiivistelmä 2015
JHL Sääntötiivistelmä 2015 1 (9 ) LIITON SÄÄNNÖT 2 Liiton tarkoitus 1. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry toimii edunvalvonta- ja painostusjärjestönä sekä yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä
OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat
Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa
SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO
KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.
KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. Yhdistyksen toiminta-alueena on Kempele
Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014
Henkilöstö ja koulutustiedustelu 2014 Kysely koskee yrityksen / organisaation henkilöstöä Suomessa 1 YRITYKSEN HENKILÖSTÖMÄÄRÄ JA ENNUSTE llmoittakaa yrityksenne palveluksessa olevan henkilöstön lukumäärä