Selvitys vankilasielunhoidosta ja kirkollisesta vankilatyöstä 2011-2012 Diakonia ja sielunhoito
[1] Julkaisun nimi: Selvitys vankilasielunhoidosta ja kirkollisesta vankilatyöstä 2011-2012 Julkaisuvuosi: 2013 Tekijä: Sami Puumala Julkaisija: Kirkon vankilasielunhoidon neuvottelukunta Tilaukset: Saatavana sähköisenä julkaisuna Kirkkohallituksen julkaisumyynnistä www.sakasti.evl.fi / tutkimukset ja julkaisut / julkaisumyynti Puh. (09) 1802 315 julkaisumyynti(at)evl.fi ISBN 978-951-789-421-0
[2] Sisällys JOHDANTO... 4 1. KYSELY VANKILOIDEN JOHTAJILLE... 5 1.1 Vastaajat... 5 1.2 Näkemys vankilasielunhoidon viran järjestämisestä... 5 1.3 Näkemys vankilasielunhoitajan muista työtehtävistä... 6 1.4 Vastuu uskonnonharjoittamiseen liittyvistä kysymyksistä vankilassa... 6 1.5 Vankiloiden johtajien muut kommentit... 7 2. KYSELY EVANKELIS-LUTERILAISILLE SEURAKUNNILLE... 7 2.1 Vastaajat... 7 2.2 Seurakuntien työn jakautuminen eri osa-alueisiin... 7 2.3 Seurakuntien vankilatyön määrä... 8 2.4 Edellytykset seurakuntien vankilatyölle... 9 2.5 Seurakuntien kriminaalityö vankiloiden ulkopuolella... 9 2.6 Seurakuntien vankilatyöhön liittyvät muut kommentit... 9 3. KYSELY VANKILASIELUNHOIDON VIRANHALTIJOILLE...10 3.1 Vastaajat...10 3.2 Esimiesjärjestely vankiloissa...10 3.3 Vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työn sisältö...11 3.3.1 Jumalanpalvelukset...11 3.3.2 Hartaudet...12 3.3.3 Kirkolliset toimitukset...12 3.3.4 Rippikoulut...12 3.3.5 Ryhmätoiminta...13 3.3.6 Yksilöllinen sielunhoito...13 3.3.7 Vankilan muihin tehtäviin osallistuminen...14 3.3.8 Vankiloiden kirkollisen ja hengellisen työn koordinaatio...15 3.3.9 Vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työssään kokemat ongelmat...16 4. KIRKKOKUNTIEN JA USKONYHTEISÖJEN VANKILATYÖ...16 4.1 Kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen osuudet vankiloiden kirkollisessa työssä...16 4.1.1 Evankelis-luterilaiset seurakunnat...16 4.1.2 Muut kirkkokunnat ja uskonyhteisöt...17
[3] 4.2 Kirkkokuntien jumalanpalvelukset, hartaudet ja hengelliset tilaisuudet...17 4.2.1 Evankelis-luterilaiset seurakunnat...17 4.2.2 Helluntaiherätys...17 4.2.3 Vapaakirkko...18 4.2.4 Adventtikirkko...18 4.2.5 Pelastusarmeija...18 4.2.6 Ortodoksinen kirkko...18 4.2.7 Rauhanyhdistykset...18 4.2.8 Muut kirkkokunnat ja uskonyhteisöt...18 4.3. Seurakuntien, kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen ryhmätoiminta vankiloissa...19 4.4 Kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen järjestämät vankien yksilölliset tapaamiset...19 5. YHTEENVETO...20 TAULUKOT: VANKILOIDEN JOHTO...23 TAULUKOT: SEURAKUNNAT...25 TAULUKOT: VANKILASIELUNHOIDON VIRANHALTIJAT...28
[4] JOHDANTO Kirkon vankilasielunhoidon neuvottelukunta on kirkkohallituksen asettama asiantuntijaelin, jonka tehtävänä on seurata ja edistää uskonnonharjoittamisen toteutumista vankiloissa, tukea kirkon ja Rikosseuraamuslaitoksen yhteistyötä sekä käsitellä Rikosseuraamuslaitoksen ja kirkon yhteisiä kysymyksiä. Neuvottelukunta toimii neuvoa antavana asiantuntijaelimenä kirkolle ja Rikosseuraamuslaitokselle uskonnonharjoittamista vankiloissa, vankilasielunhoitoa ja kirkon työtä vankiloissa koskevissa asioissa. Toimikaudeksi 19.8.2009-31.5.2012 valittu neuvottelukunta asetti keskeiseksi tehtäväkseen selvittää eri tavoin rangaistujen ja heidän perheidensä sielunhoidon ja kirkollisen palvelun järjestämisen malleja. Tässä tehtävässä heräsi tarve selvittää vankilasielunhoidon ja vankiloiden kirkollisen työn kokonaistilannetta: vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työn sisältöä ja vankiloiden kirkollisen työn sisältöä sekä vankiloiden johdon näkemyksiä vankilasielunhoidon järjestämisestä. Neuvottelukunnan sihteeri, työalasihteeri Sami Puumala sai tehtäväkseen selvityksen laatimisen. Neuvottelukunnan esityksestä Kirkkohallitus hankki avustajaksi selvityksen tekemiseen teologian ylioppilas Minna Kumpukallion. Selvityksen perustana olevat kyselyt on kohdistettu vankilasielunhoidon viranhaltijoille, vankiloiden johtajille sekä valituille vankilatyötä tekeville seurakunnille maan eri osissa. Kysely lähetettiin vastaajille joulukuussa 2011 ja vastaukset saatiin pääosin tammikuussa 2011 sekä osa vastauksista helmikuussa 2012. Tässä raportissa esitetään selvityksen keskeiset tulokset. Tuloksiin liittyvät taulukot on koottu raportin loppuun.
[5] 1. KYSELY VANKILOIDEN JOHTAJILLE 1.1 Vastaajat Kysely osoitettiin kaikkien suljettujen vankiloiden ja avovankiloiden johtajille, joita pyydettiin vastaamaan itse tai osoittamaan vastaaminen vankilan kuntouttavasta toiminnasta vastaavalle apulaisjohtajalle, jos tämä on vankilasielunhoidon viranhaltijan lähiesimies. Kysely lähetettiin 20 vankilaan. Vankiloiden johto vastasi kyselyyn kattavasti. Kaikista vankiloista saatiin vastaukset. Kyselyyn vastasi 18 vankilanjohtajaa, 7 apulaisvankilanjohtajaa ja 1 rikosseuraamusesimies.11 vankilassa vastasi vankilanjohtaja. Viidessä vankilassa vastasi sekä johtaja että apulaisjohtaja. Kahdessa vankilassa vastasi vain apulaisjohtaja. Yhdessä vankilassa vastasi johtajan lisäksi rikosseuraamusesimies. Vastanneista johdon edustajista useimmilla oli melko paljon työkokemusta rikosseuraamusalalla. Vastanneiden johtajien ja apulaisjohtajien keskimääräinen palvelusaika rikosseuraamusalalla oli 19 vuotta. Nykyisessä virassa keskimääräinen palvelusaika oli kolme vuotta. Vain kahdella vastaajalla ei ollut rikosseuraamusalan työkokemusta ennen nykyistä virkaa. Yleisin aiempi tehtävä rikosseuraamusalalla oli vankilan johtaja tai apulaisjohtaja (12/26 vastaajasta), sosiaalityöntekijä (9/26) sekä erikoissuunnittelija (3/26). 18 vastaajista on ylempi korkeakoulututkinto. Yleisimpiä tutkintoaloja olivat yhteiskuntatieteet (6/26 vastaajasta), hallintotieteet (4/26) sekä oikeustiede (3/26). Muita tutkintoja ovat olleet esimerkiksi yomerkonomi, sosionomi AMK ja kasvatustieteiden tutkinnot. Yhteensä eri koulutusaloja on 24. 1.2 Näkemys vankilasielunhoidon viran järjestämisestä Vankilan johtajilta kysyttiin heidän näkemystään vankilasielunhoidon viran sopivimmasta järjestämistavasta. Kyselyssä annettiin viisi vaihtoehtoa Ensimmäinen vaihtoehto on järjestely, jossa päätoiminen vankilasielunhoidon viranhaltija kuuluu vankilan henkilökuntaan eli on työsuhteessa Rikosseuraamuslaitokseen. Se on nykyinen vankiloiden pappien virkojen järjestämisessä käytetty malli. Pappisviran osalta esimies on sen hiippakunnan piispa, johon vankila kuuluu. Nykyisen mallin kannalla oli kuusi vastaajaa 26:sta. Toinen vaihtoehto on järjestely, jossa päätoiminen vankilasielunhoidon virka on sijoitettu kirkon hallintoon. Se on nykyinen vankiladiakonien virkojen järjestämisessä käytetty malli. Viranhaltija on työsuhteessa tuomiokapituliin, jolle kirkon keskusrahasto järjestää varat palkkaukseen. Esimies on sen hiippakunnan dekaani, johon vankila kuuluu. Tätä vaihtoehtoa kannatti 10 vastaajaa 26:sta. Kolmas vaihtoehto vastaa ensimmäistä vaihtoehtoa (vankilan hallintoon sijoitettu virka) sillä erotuksella, että virka on osa-aikainen. Samaan aikaan tiedusteltiin arviota osa-aikaisuuden sopivasta määrästä. Tätä vaihtoehtoa kannatti yksi vastaaja, jonka mukaan sopiva järjestely olisi puolipäiväinen virka. Tämän vastauksen osalta kuitenkin kyseessä olevan vankilan johdon toisen vastaajan mukaan (vankilasielunhoidon viranhaltijan lähiesimiehenä oleva apulaisjohtaja) sopiva järjestely on päätoiminen vankilan hallintoon sijoitettu virka.
[6] Neljäs vaihtoehto vastaa toista vaihtoehtoa (kirkon hallintoon sijoitettu virka) osa-aikaisena virkana. Tätä kannatti kolme vastaajaa. Kyseessä on kolme avovankilaa joissa vankilasielunhoito on järjestetty sivutoimisen vankilapapin tai -diakonin viran kautta (työmäärä muutama tunti viikossa). Lisäksi tämän vaihtoehdon kannalla oli yksi suljetun vankilan johtaja (puolipäiväinen virka). Viidennessä vaihtoehdossa vankilassa ei ole lainkaan vankilasielunhoidon virkaa, vaan vankilasielunhoidossa käytetään muuta järjestelyä (esimerkiksi seurakuntien viranhaltijoiden vierailut). Tätä kannatti kolme vastaajaa, joista kaksi saman vankilan johdon edustajia. He esittivät kyseisessä vankilassa jo käytössä olevaa ns. ostopalvelumallia, jossa vankila maksaa seurakuntien viranhaltijoiden työstä seurakunnille tuntiperusteisen hinnan. (Mallissa on sovellettu kirkon perheasiain neuvottelukeskuksissa yleisesti käytettyä mallia, jossa seurakunnat tai kunnat ostavat keskukselta palveluja). Yhteenvetona vankiloiden johtajien näkemyksistä voi todeta, että selvä enemmistö johtajista piti tärkeänä päätoimisen vankilasielunhoidon viran järjestämistä vankilaan. Useat johtajat korostivat erikseen sanallisena lisäyksenä vankilapapin tai -diakonin työn merkitystä koko vankilan toiminnalle. Enemmistö johtajista pitää sopivimpana viran sijoittamista kirkon hallintoon. Kyselyssä ei tarkemmin määritelty, mitä viran sijoittaminen kirkon hallintoon merkitsisi. Oletettavasti vastaajat ovat mieltäneet sen tarkoittavan lähinnä nykyistä vankiladiakonien virkojen järjestämisen mallia. 1.3 Näkemys vankilasielunhoitajan muista työtehtävistä Vankilan johtajilta tiedusteltiin, tuleeko vankilasielunhoidon viranhaltijan toimenkuvaan kuulua muita kuin papin tai diakonin tehtäviä. Jos vastaus oli kyllä, pyydettiin vastaajaa arvioimaan muihin tehtäviin sopivaksi katsomansa työmäärä ja erittelemään muiksi tehtäviksi sopivaa työtä. Kolmen vastaajan mukaan vankilasielunhoidon viranhaltijalle ei tule kuulua muita kuin papin tai diakonin tehtäviä. Kaksi vastaajaa ei vastannut. 18 vastaajan mukaan vankilasielunhoidon viranhaltijan toimenkuvaan tulee kuulua muutakin kuin varsinaista papin tai diakonin työtä. Sopiviksi muiksi tehtäviksi katsottiin erityisesti perhetyö (13 vastaajaa) ja kuntouttava toiminta (esimerkiksi päihdetyö, koulutus, vapautumiseen liittyvä työ), työyhteisön kehittämiseen liittyvät tehtävät ja työyhteisön tukeminen. Arvio muiden tehtävien sopivasta osuudesta vankilasielunhoidon viranhaltijan työssä koettiin hankalaksi. 14 vastaajaa arvioi sopivaksi osuudeksi 20-30 % kokonaistyöstä (vaihteluväli 10-60 %). 1.4 Vastuu uskonnonharjoittamiseen liittyvistä kysymyksistä vankilassa Vankilanjohtajilta kysyttiin, kenelle heidän vankilassaan kuuluu vastuu uskonnonharjoittamiseen liittyvissä kysymyksissä. Vastaajista 13 mukaan (vastaajia yhteensä 23) vastuu uskonnonharjoittamiseen liittyvissä kysymyksissä kuuluu yksin vankilasielunhoidon viranhaltijalle. Kuuden vastaajan mukaan vastuu kuuluu vankilasielunhoidon viranhaltijan lisäksi toiminnasta vastaavalle apulaisjohtajalle. Yhden vastaajan mukaan vastuu kuuluu vankilasielunhoidon viranhaltijan ja apulaisjohtajan lisäksi vankilanjohtajalle.
[7] 1.5 Vankiloiden johtajien muut kommentit Kyselyn lopuksi annettiin mahdollisuus esittää muita vankilasielunhoitoon ja kirkon vankilatyöhön liittyviä kommentteja. Vastaajista 12 esitti muita kommentteja. Useimmat kommentit koskivat seurakuntien vierailuja vankiloissa, jolle vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työn tavoin katsottiin olevan paljon kysyntää ja se nähtiin merkityksellisesti. Lisäksi korostettiin sitä, että vankilasielunhoidon viranhaltijan tulee kuulua vankilan työyhteisöön kirkollisen vankilatyön kokonaisuuden hallitsemiseksi. Vastaajilta pyydettiin myös kommentteja mahdollisista ongelmista vankilasielunhoidon ja muun kirkollisen vankilatyön järjestämisessä. Kommenttien mukaan ongelmia ei kovin paljon ole. Kommentit koskivat lähinnä sitä, että iltaisin on vaikea järjestää hengellistä toimintaa (koska vankilassa on iltaisin vähän valvontahenkilöstöä) ja se voi olla ongelma seurakuntien vapaaehtoistyötekijöiden toiminnalle vankiloiden kirkollisessa työssä. 2. KYSELY EVANKELIS-LUTERILAISILLE SEURAKUNNILLE 2.1 Vastaajat Kysely osoitettiin vankiloissa työtä tekeville valituille seurakunnille. Seurakunnat valittiin siten, että kyselyyn vastaajia on kaikilta rikosseuraamusalueilta ja erikokoisia seurakuntia. Kyselyyn vastasivat seurakuntien kriminaalityöstä vastaavat viranhaltijat, joista kaikki ovat diakoniatyöntekijöitä. Vastaajilta kysyttiin, miten seurakunnassa on järjestetty vankilatyö. Lähes kaikissa vastauksissa vankilatyö oli osa vastaajan hoitaman diakonian viran työtä. Useimmilla heistä kriminaalityö on erityisesti nimettynä viran vastuualueena. Vastanneista seurakunnista kahdeksan työskentelee vain yhdessä vankilassa. Kahdessa vankilassa työskentelee neljä seurakuntaa. Neljässä vankilassa käy kolme seurakuntaa. Kuudessa vankilassa työskentelee kolme seurakuntaa. Vastaajia pyydettiin ilmoittamaan välimatkat seurakunnasta työn kohteena oleviin vankiloihin. Vastaajista 12 ilmoitti välimatkat (kokonaisvastausmäärä 19). Keskiarvo näille matkoille oli 101,5 kilometriä, mediaani 88 km. Lyhimmillään matka oli 0,5 km ja pisimmillään yli 500 km. 2.2 Seurakuntien työn jakautuminen eri osa-alueisiin Vastaajilta kysyttiin seurakuntien vankilatyön muotoja ja eri työmuotojen määrää vuonna 2011. Työmuotoja olivat hengelliset tilaisuudet, ryhmätoiminta ja yksilökeskustelut. Kaikkien vastanneiden seurakuntien kesken tarkasteltuna arvio työn jakautumisesta oli keskimääräin seuraava: Puolet työstä muodostui yksilökeskusteluista (mediaani 40 % työstä), kolmannes työstä muodostui ryhmätoiminnasta (mediaani 20 % työstä) ja viidennes työstä muodostui kirkollisista tilaisuuksista (mediaani 5 %).
[8] Jumalanpalvelukset Jumalanpalveluksia oli pitänyt 7/19 seurakuntaa. Enimmillään pidettiin 12 jumalanpalvelusta vuodessa ja vähimmillään yksi. Keskiarvo on 4 ja mediaani neljä. Näistä jumalanpalveluksen messuna piti 2 seurakuntaa, toinen 12 ja toinen kolme messua vuodessa. Hartaudet Hartauksia ja muita hengellisiä tilaisuuksia oli pitänyt 7/19 seurakuntaa. Hartauksia pidettiin keskimäärin 9 vuodessa (oikeammin suuntaa antavana mediaani 5). Enimmillään niitä oli 20 ja vähimmillään yksi. Ryhmätoiminta Raamatturyhmiä oli vuonna 2011 pitänyt vastaajista yksi seurakunta, yhteensä 20 kertaa. Avoimia keskusteluryhmiä oli pitänyt vastaajista seitsemän seurakuntaa. Keskimäärin pidettiin 8 avointa ryhmäkokoontumista vuodessa (vaihteluväli 14-3). Ohjelmallisia tai kuntouttavia ryhmiä oli pitänyt vastaajista viisi seurakuntaa. Keskimäärin pidettiin seitsemän ohjelmallista ryhmäkokoontumista. Ohjelmallisina ryhminä mainittiin päihdekuntoutusryhmä, kasvuryhmä, naisten päihteettömän osaston keskusteluryhmä sekä kotipaikkaryhmä. Vankien yksilölliset tapaamiset Kyselyyn vastanneista seurakunnista useimpien vankilatyöhön on sisältynyt yksilöllisiä sielunhoidollisia keskusteluja. Niitä käytiin 18 seurakunnassa (19 vastanneesta). Yksilöllisiä tapaamisia oli vuoden aikana keskimäärin 18 (mediaani 10). Enimmillään yksilöllisiä tapaamisia oli 52 ja vähimmillään yksi vuodessa. Yksilöllisistä sielunhoitosuhteista suurin osa sisälsi 1-5 tapaamista. Niitä oli 16 seurakunnalla, keskimäärin 9-13 tällaista sielunhoitosuhdetta vuodessa. Vastanneista 19 seurakunnasta seitsemällä oli 5-10 tapaamista sisältäneitä sielunhoitosuhteita, keskimäärin 12 tällaista sielunhoitosuhdetta seurakuntaa kohti. Kahdella seurakunnalla oli 10-20 tapaamista sisältäneitä sielunhoitosuhteita, keskimäärin neljä tällaista suhdetta vuodessa. Vastanneista seurakunnista yhdelläkään ei ollut yli 20-50 tapaamista vuodessa sisältäneitä sielunhoitosuhteita. 2.3 Seurakuntien vankilatyön määrä Seurakunnilta kysyttiin vankiloissa tehtävään työhön käytettävissä olevaa aikaa. Vastaajista 11 (yhteensä 19 vastaajaa) ilmoitti ajankäytön tunteina kuukaudessa. Näissä vastauksissa arvio kuukausittaiselle työmäärälle oli keskimäärin 10,5 tuntia (mediaani kahdeksan tuntia). Yksi vastaaja ilmoitti tekevänsä yhden työpäivän kuukaudessa ja yksi yhden työpäivän puolessa vuodessa. Näissä vastauksissa kuvastuu keskimääräisen vankilatyötä tekevän yksittäisen seurakunnan työn laajuus. Muutamassa suurimmassa seurakuntayhtymässä on päätoimisesti kriminaalityöhön ja päihdetyöhön osoitettuja diakonian virkoja. Tätä seurakuntien vankilatyön enimmäistä laajuutta edustavat ne kolme vastaajaa, jotka kertoivat työmäärän tunteina viikossa. Heillä työtunteja viikossa oli keskimäärin 5,5.
[9] Yleisesti vastaajat totesivat vaikeaksi arvioida vankilatyöhön käytettyä työmäärä kuukauden tai viikon tasolla. Se vaihtelee huomattavasti vankien tarpeen mukaan. Seurakunnat kohdistavat vankilatyönsä omiin jäseniinsä ja omassa kunnassaan kirjoilla oleviin vankeihin. Enimmillään työtä tehtiin 10-12 tuntia viikossa ja vähimmillään yhtenä päivänä kerran puolessa vuodessa. Matka vankiloihin lisää työaikaa huomattavasti. 2.4 Edellytykset seurakuntien vankilatyölle Vastaajilta kysyttiin avoimella kysymyksellä, mitä ovat heidän välttämättömiksi katsomansa edellytykset työlleen vankiloissa. Edellytyksistä tärkeimmäksi nousi yhteys vankilassa työskentelevään sielunhoidon viranhaltijaan. Lähes yhtä tärkeäksi katsottiin sujuva yhteistyö vankilan ja sen eri työntekijöiden (esimerkiksi valvonnan ja sosiaalityöntekijän) kanssa. Useat vastaajat korostivat vankilasielunhoidon roolia yhteistyön mahdollistajana seurakunnan ja vankilan muiden työntekijöiden välillä. Edellytyksenä seurakuntien omassa työyhteisössä korostuivat työmuodon hyväksyntä ja taloudellinen mahdollistaminen. Haasteelliseksi nähtiin työajan käyttöön ja pitkiin matkoihin liittyvät resursoinnin kysymykset. Vastaajien mukaan työresurssit eivät voi juurikaan kasvaa vankiloissa tehtävän työn osalta. Sen sijaan on mahdollista ja vankien tarpeiden sekä yhteiskunnallisen tilanteen kannalta tarkoituksenmukaista suunnata mahdolliset resurssien lisäykset vapautumisvaiheessa oleviin vankeihin, entisiin vankeihin ja vankien läheisiin. 2.5 Seurakuntien kriminaalityö vankiloiden ulkopuolella Yleisimpiä seurakuntien kriminaalityön muotoja olivat diakoniavastaanotot, taloudellinen apu, sielunhoito sekä neuvonta yhteiskunnassa olevien palvelujen hankkimisessa ja hoitoonohjaus. Lisäksi yleisiä toimintamuotoja olivat avohuoltomuotoinen päihdetyö ja asuntoasioissa avustaminen. Seurakunnat tukevat rikoksista tuomittuja myös yhdyskuntapalvelupaikkoina ja valvotun koevapauden sekä ehdonalaisen vankeuden järjestämiseen osallistumalla. Myös vankien läheisten tukeminen on lisääntynyt. 2.6 Seurakuntien vankilatyöhön liittyvät muut kommentit Osa vastaajista toivoi vankiloiden kutsuvan seurakuntia aktiivisemmin toimimaan vankiloissa. Samalla korostettiin tarvetta ammatilliseen yhteistyöhön vankilaa edustavan kirkollisen työn asiantuntijan kanssa. Useat vastaajista totesivat tyypilliseksi ongelmaksi sen, että vankilat suljetaan herkästi ulkopuolisilta ja tapaamiset tai muut suunnitellut toiminnot peruuntuvat joskus hyvinkin äkkiä. Esimerkiksi vankilavierailussa ongelmana on voinut olla seurakunnan työntekijän vankilakäyntiä koskevan tiedon häviäminen vankilassa ja sen myötä työtilanteen hankaloituminen tai jopa estyminen. Yhdistettynä varsin pitkiin matkoihin seurakunnasta vankilaan tämä koettiin erittäin turhauttavaksi ja syyksi vankilatyöhön osoitettujen resurssien kriittiseen harkintaan.
[10] Yhteydenpito vankeihin koettiin vaikeaksi. Seurakuntien mukaan vankilan henkilökunnalta ei saa aina lainkaan vastausta tiedusteluihin vankien tarpeesta seurakuntien palveluun. Ilman riittävää vankilan aloitteellisuutta seurakunnat ovat epätietoisia siitä, onko työlle vankilassa tarvetta. Vastauksissa ongelmana nousi esiin myös kirkollista toimintaa koskevan tiedotuksen puute vankiloissa. Esimerkiksi vangit eivät ole aina tienneet mahdollisuudesta seurakunnan ryhmään tai tilaisuuteen osallistumisesta tai työntekijän tapaamisen mahdollisuudesta. Edellä kuvattujen tyypillisten seurakuntien vankilatyössään kokemien ongelmien ehkäisemisessä ja ratkaisemisessa vastaajat korostivat vankilapapin tai -diakonin roolia. Myös osa vankiloiden johtajista toi omissa vastauksissaan tämän esiin. Useissa vastauksissa todettiin ongelmalliseksi vankilahenkilökunnan, etenkin vartijoiden toisinaan osoittama kielteinen suhtautuminen seurakunnan työhön vankiloissa ja joskus sen hyvinkin suora ilmaiseminen seurakuntien työntekijöille. Sama kriittinen näkökohta esitettiin myös seurakuntien suhtautumisesta omien työntekijöidensä vankilatyöhön. Osa vastaajista koki saavansa seurakunnaltaan vähän tukea vankilatyöhön ja työhön liittyvää väheksymistä. 3. KYSELY VANKILASIELUNHOIDON VIRANHALTIJOILLE 3.1 Vastaajat Kysely osoitettiin kaikille vankilasielunhoidon pää- ja sivutoimisille viranhaltijoille: 15 päätoimista ja kaksi sivutoimista pappia, kolme päätoimista ja yksi sivutoiminen diakoni. Vastaajien keskimääräinen aloitusvuosi nykyisessä tehtävässään oli 2002 (mediaani 2005), aikaisin aloitusvuosi 1983 ja myöhäisin 2011. Kahdeksan vastaajaa oli toiminut aiemmin muussa vankilassa ja heidän keskimääräinen aloitusvuotensa vankilasielunhoidossa oli 1997. 3.2 Esimiesjärjestely vankiloissa Seitsemän vastaajaa ilmoitti vankilassa olevaksi esimiehekseen vankilanjohtajan (yhteensä 21 vastaajaa). Vankilan toiminnasta vastaava apulaisjohtaja oli 12 vastaajan ilmoittama esimies. Kahdella vastaajista esimiehiä olivat sekä vankilanjohtaja että apulaisjohtaja. Vastaajia pyydettiin kertomaan työnsä kehittämisestä ja seurannasta esimiestensä kanssa, esimerkiksi kehityskeskusteluista. Seitsemän vastaajaa 7 (yhteensä vastaajia 21) ilmoitti käyvänsä esimiehensä kanssa kehityskeskustelun kerran vuodessa. Yhdeksän vastaajaa ilmoitti käyvänsä kehitys- ja tuloskeskusteluita kaksi kertaa vuodessa. Yksi vastaaja mainitsi, että nämä keskustelut käydään ryhmämuotoisena muiden kuntouttavaan työhön osallistuvien vankilan työntekijöiden kanssa. Neljä vastaajaa ilmoitti, ettei kehityskeskusteluita käydä lainkaan. Lisäksi yksi vastaaja tarkensi käyvänsä keskusteluja esimiestensä kanssa, muttei varsinaisia kehityskeskusteluja.
[11] Vastaajilta kysyttiin myös heidän työnsä seurannasta, tukemisesta ja valvonnasta heidän kirkollisen esimiehensä toimesta. Vankilan papin kirkollinen esimies on hiippakunnan piispa ja vankiladiakonin esimies hiippakunnan dekaani. Vastaajia pyydettiin mainitsemaan toimenpiteet ja niiden määrä. Vastaukset kysymykseen olivat hyvin vaihtelevia. Neljä vastaajaa kertoi piispan tapaavan hiippakuntansa vankilasielunhoitajat kerran vuodessa yhteisessä tapaamisessa. Kaksi vastaajaa ilmoitti käyvänsä piispan kanssa kehityskeskustelun kerran kahdessa vuodessa. Yksi vastaaja ilmoitti käyvänsä keskustelun piispan kanssa kerran vuodessa. Kolme vastaajaa ilmoitti tapaavansa piispan kerran vuodessa, piispan vankilassa pitämän jouluhartauden ohessa. Suurin osa vastaajista ilmoitti, että kirkollinen esimies on heidän oletuksensa mukaan käytettävissä tarvittaessa ja vastauksen yhteydenottoon saa aina. Osa vastaajista ilmoitti, ettei kirkollinen esimies ole heihin oma-aloitteisesti yhteydessä. Kaksi vastaajaa ilmoitti, ettei heillä ole minkäänlaista yhteyttä kirkolliseen esimieheensä. Muutama vastaaja ilmoitti kirkollisena esimiehenään muun kuin virallisen esimiehensä. Tämä on tilanne sivutoimisilla vankilasielunhoidon viranhaltijoilla, heidän ollessaan päätoimisessa virassa seurakunnissa. 3.3 Vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työn sisältö 3.3.1 Jumalanpalvelukset Vastaajia pyydettiin kertomaan vuonna 2011 toimittamiensa jumalanpalvelusten määrä. Kysymykseen vastasi 16 kaikkiaan 21 vastaajasta, vankiloiden papin virassa olevat. Keskimäärin jumalanpalveluksia toimitettiin 31 vuodessa (mediaani 26). Enimmillään vankilan pappi toimitti jumalanpalveluksen 65 kertaa ja vähimmillään kerran. Kaikki vastaajat toimittivat ainakin osan jumalanpalveluksistaan messuina (ehtoollinen). Messuja toimitettiin keskimäärin 22 vuodessa (mediaani 15). Enimmillään messuja toimitettiin 62 kertaa vuodessa ja vähimmillään kerran vuodessa. Keskimäärin messujen osuus kaikista vankiloiden jumalanpalveluksista oli 3/4-4/5. Enimmillään messujen osuus kaikista jumalanpalveluksista oli 100 % ja vähimmillään 17 %. Vastaajilta kysyttiin myös, olivatko he pitäneet muita kuin suomenkielisiä jumalanpalveluksia. Kolme vastaajaa ilmoitti pitäneensä englanninkielisiä ja yksi ruotsinkielisiä jumalanpalveluksia. Vastaajia pyydettiin myös kertomaan, oliko jumalanpalveluksissa mukana kanttori ja jos oli niin kuinka suuressa osassa jumalanpalveluksia. Kymmenellä vastaajalla (yhteensä 16 jumalanpalveluksia toimittaneista vastaajasta) oli mukana kanttori. Keskimäärin kanttori oli mukana 3/4 jumalanpalveluksista. Enimmillään kanttori oli mukana kaikissa jumalanpalveluksissa ja vähimmillään 5 % jumalanpalveluksista. Kanttorien työstä suurimman osan olivat toimittaneet seurakuntien viroissa olevat kanttorit sivutyönään, josta vankila maksoi heille korvauksen. Vastaajia pyydettiin kertomaan, miten usein vangeilla oli mahdollisuus osallistua jumalanpalveluksiin ja ehtoolliselle. Vaihtelu oli suurta. Osassa vankiloista jumalanpalveluksiin pääsi joka sunnuntai ja osassa vankiloista harvimmillaan 2-3 kuukauden välein. Suurimmassa osassa vankiloista jumalanpalveluksiin pääsi vähintään kaksi kertaa kuukaudessa. Ehtoolliselle vanki pääsi useimmillaan osallistumaan kaksi kertaa kuukaudessa ja harvimmillaan 2-3 kertaa vuodessa. Yleisin vastaus oli 1-2 kertaa kuukaudessa. Ju-
[12] malanpalvelukseen ja ehtoolliseen osallistumisen mahdollisuudessa ei ollut suurta eroa suljettujen vankiloiden ja avovankiloiden välillä. 3.3.2 Hartaudet Hartauksia oli vuoden 2011 aikana pitänyt kymmenen vastaajaa (yhteensä 21 vastaajasta). Keskimäärin niitä pidettiin 17 vuodessa (mediaani 15). Enimmillään niitä pidettiin 50 ja vähimmillään yksi vuodessa. Muita hengellisiä tilaisuuksia, esimerkiksi seuroja tai hiljaisuuksien hetkiä piti 12 vastaajaa. Keskimäärin niitä pidettiin kuusi (mediaani 3), enimmillään 20 ja vähimmillään yksi vuodessa. Yksi vastaaja ilmoitti pitäneensä kuusi englanninkielistä hartautta. Kolme vastaajaa ilmoitti ortodoksisen kirkon pitävän heidän vankilassaan venäjänkielisiä jumalanpalveluksia (2-12 kertaa vuodessa). Yksi vastaajista ilmoitti pitävänsä yhdessä muun työntekijän kanssa romanian ja venäjänkielisiä jumalanpalveluksia (pari kertaa vuodessa). 3.3.3 Kirkolliset toimitukset Vastaajia pyydettiin kertomaan, kuinka monta kirkollista toimitusta he olivat vuoden 2011 aikana toimittaneet (kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen, hautaan siunaaminen). Tähän kysymykseen vastasivat kaikista vankiloiden päätoimiset papit (15 vastaajaa). Kasteita oli toimittanut seitsemän vastaajaa. Keskimäärin kastetoimituksia oli kaksi vuodessa. (enimmillään neljä ja vähimmillään yksi). Konfirmaatioita oli toimittanut 11 vastaajaa. Keskimäärin niitä oli kaksi vuodessa (enimmillään viisi ja vähimmillään yksi). Avioliittoon vihkimisiä oli toimittanut 13 vastaajaa. Keskimäärin niitä oli viisi vuodessa (enimmillään 15 ja vähimmillään yksi vuodessa). Hautaan siunaamisia oli toimittanut neljä vastaajaa. Keskimäärin niitä oli yksi vuodessa (enimmillään kaksi). Lisäksi oli pidetty muistohetkiä, rippejä, avioliiton siunaaminen, sellin siunaaminen sekä toimitettu hautaan siunaamisia myös vankilan henkilökunnan jäsenille. Kaksi vastaajaa mainitsi kastaneensa vankien lapsia. Avioliittoasioissa vastaajat olivat avustaneet myös siviilivihkimisten järjestämisessä. 3.3.4 Rippikoulut Vastaajia pyydettiin ilmoittamaan pitämiensä rippikoulujen määrä. Ryhmärippikouluja ei pitänyt kukaan vastaajista. 12 vastaajaa oli pitänyt yksityisrippikouluja. Niitä pidettiin keskimäärin kaksi vuodessa (enimmillään kuusi ja vähimmillään yksi).
[13] 3.3.5 Ryhmätoiminta Vastaajia pyydettiin kertomaan vankilassa ohjaamiensa ryhmien muoto ja määrä. Raamatturyhmiä oli ohjannut 11 vastaajaa (yhteensä 21 vastaajasta). Keskimäärin niitä pidettiin 28 kertaa vuodessa (mediaani 30, enimmillään 52 kertaa ja vähimmillään 7). Keskusteluryhmiä oli ohjannut 10 vastaajaa. Keskimäärin niitä pidettiin 33 kertaa vuodessa (mediaani 21, enimmillään 80 ja vähimmillään 2). Näitä olivat esimerkiksi ryhmä pelkääjille, ryhmä päihdekuntoutusosastolle, hengellisen ohjauksen ryhmä, naisten ryhmä, kasvuryhmä, avoin keskusteluryhmä, rukouspiiri ja kuntoutusryhmä. Muiksi ryhmiksi nimeämäänsä toimintaa oli ohjannut edellisten lisäksi kahdeksan vastaajaa. Keskimäärin näitä muita ryhmiä pidettiin 23 kertaa (mediaani 16, enimmillään 70 ja vähimmillään yksi). Nämä ryhmät ovat samankaltaisia kuin edellisessä kohdassa tarkoitetut ryhmät, esimerkiksi päihdekuntoutusta, hengellisiä ryhmiä, kotipaikkaryhmiä, kuntoutusryhmiä, saapasryhmiä sekä musiikki- ja teatteriryhmiä. 3.3.6 Yksilöllinen sielunhoito Vastaajia pyydettiin arvioimaan vuonna 2011 järjestämiensä yksilösielunhoidollisten keskusteluiden määrää ja sielunhoitosuhteiden kestoa sekä sielunhoidollisten keskusteluiden sisältöä. Yhteensä yksilösielunhoidollisia keskusteluja oli vankilasielunhoitajalla keskimäärin 344 vuodessa. Kaikki vastaajat kertoivat käyneensä vangin kanssa ennalta sovittuja yksilösielunhoidollisia keskusteluja. Keskimäärin niitä käytiin 205 (mediaani 207) vuodessa. Enimmillään niitä käytiin 550 ja vähimmillään kaksi vuodessa. Ennalta sopimattomia, vangin aloitteesta eri tilanteissa syntyneitä yksilösielunhoidollisia keskusteluja ilmoitti järjestäneensä 19 vastaajaa (yhteensä 21 vastaajasta). Keskimäärin niitä oli 139 vuodessa (mediaani 60, enimmillään 720 kappaletta ja vähimmillään 2). Vastaajia pyydettiin arvioimaan järjestämiensä yksilösielunhoidollisten suhteiden kestoa tapaamiskertojen mukaan. 50 tai enemmän tapaamiskertaa vuodessa sisältäviä yksilösielunhoidollisia suhteita ei ollut kenelläkään vastaajista. 20-50 tapaamiskertaa vuodessa sisältäviä yksilösielunhoidollisia suhteita oli 10 vastaajalla. Keskimäärin tällaisia suhteita oli 7 vuodessa (mediaani 3, enimmillään 30 ja vähimmillään 2). 10-20 tapaamiskertaa vuodessa sisältäviä yksilösielunhoidollisia suhteita oli 15 vastaajalla. Keskimäärin tällaisia suhteita oli 12 vuodessa (mediaani 8, enimmillään 50 ja vähimmillään 1). 5-10 tapaamiskertaa sisältäviä yksilösielunhoidollisia suhteita oli 17 vastaajalla. Keskimäärin niitä oli 19 vuodessa (mediaani 10, enimmillään 54 ja vähimmillään 1). 1-5 tapaamiskertaa sisältäviä yksilösielunhoidollisia suhteita oli kaikilla vastaajilla. Keskimäärin niitä oli 74 vuodessa (mediaani 55, enimmillään 300 ja vähimmillään 1).
[14] Vastaajia pyydettiin arvioimaan sielunhoidollisten keskustelujen sisältöä aihepiireittäin. Vastausvaihtoehdoiksi annettiin erilaisia aihepiirejä ja pyydettiin arvioimaan niiden toistuvuus sielunhoidollisissa keskusteluissa. Toistuvuus pyydettiin arvioimaan seuraavasti: 1 = aihepiiri esiintyy kaikissa tai lähes kaikissa keskusteluissa 2 = aihepiiri esiintyy noin joka toisessa keskustelussa 3 = aihepiiri esiintyy vähemmän kuin joka toisessa, mutta enemmän kuin joka viidennessä keskustelussa 4 = aihepiiri esiintyy harvemmin kuin joka viidennessä keskustelussa Eri aihepiirien toistuvuus asettui seuraavaan järjestykseen (toistuvin ensimmäisenä): Perheasiat ja ihmissuhdekysymykset Vankeuteen liittyvät kysymykset Päihteisiin liittyvät kysymykset Sosiaaliset kysymykset Uskonnolliset kysymykset Mielenterveyttä koskevat ja muut psyykkiset kysymykset Vapautumiseen liittyvät kysymykset Fyysistä terveyttä koskevat kysymykset Kaikki aihepiirit toistuivat keskimäärin joka toisessa keskustelussa. Kaksi yleisintä aihepiiriä esiintyi jokaisen vastaajan lähes jokaisessa sielunhoidollisessa keskustelussa. Samoin neljä seuraavaksi yleisintä aihepiiriä esiintyivät useimpien vastaajien useimmissa keskusteluissa eli vähintään joka toisessa. Lisäksi toisinaan esiintyviä aihepiirejä tiedusteltujen aihepiirien ohessa olivat mm. rikosten selvittämiseen liittyvät asiat, ulkomaalaisten vankien kysymykset, kuolemaan liittyvät kysymykset sekä taiteisiin liittyvät kysymykset. Yhteenvetona sielunhoidollisesta yksilötyöstä voidaan todeta, että vankilasielunhoitajalla on useita satoja keskusteluja vuodessa ja ne kattavat hyvin laajan aihepiirin, jossa vangit hakevat apua oman ja läheistensä selviytymiseen. Yksilösielunhoidollisten keskustelujen lisäksi lähes kaikki päätoimiset vankilasielunhoitajat järjestävät vuosittain useita kymmeniä perhekeskusteluja vangin ja hänen läheisensä kanssa. 3.3.7 Vankilan muihin tehtäviin osallistuminen Vastaajia pyydettiin kertomaan muista kuin kirkollisista työtehtävistään vankiloissa. Usein toistuvia vastauksia olivat päihdetyö, perhetyö ja erilaiset kasvuryhmät. Lisäksi toistuvaa oli osallistuminen vankilan kuntouttavan toiminnan suunnitteluun sekä hoito-ohjelmiin. Kaksi vastaajaa ei kertomansa mukaan ollut osallistunut vankilan muuhun kuntouttavaan toimintaan (sivutoimisia viranhaltijoita). Ensisijainen vastuu jostakin vankilan kuntouttavan toiminnan osa-alueesta oli 9 vastaajalla. Ensisijaisia vastuutehtäviä oli yleisimmin perhetyössä ja kriisityössä. Osallistuminen vankeja koskeviin vankilan kokouksiin on yleinen muiden kuin kirkollisten tehtävien muoto. Toistuvimpia vastauksia olivat rangaistusajan suunnitelmaa koskevat kokoukset sekä KKS - koko-
[15] ukset (koulutus-kuntoutus-sosiaalityö). Vain yksi (sivutoimisessa virassa oleva) vastaaja ilmoitti, ettei osallistu mihinkään kokouksiin. Osallistuminen vankilan työyhteisön hyväksi tehtävään työhön on myös yleinen muiden kuin kirkollisten tehtävien muoto. Toistuvimpia vastauksia olivat erilaiset työyhteisön hyvinvointiin liittyvät tehtävät, kuten retkien järjestäminen ja työntekijöiden henkilökohtainen tukeminen sekä työpaikkapappina toimiminen. Myös vastuu kriisityöstä mainittiin. Näitä tehtäviä oli ollut 15 vastaajalla (sivutoimiset pois lukien 17 vastaajasta). Vankilan vankiopetukseen sekä henkilöstökoulutustoimintaan osallistumisena mainittiin teologiharjoittelun ja diakoniaopiskelijoiden harjoittelun ohjaus, vartijakokelaiden perehdyttäminen, henkilökunnan yhteiseen koulutukseen osallistuminen, yhteydenpito vankien opiskelun yhteistyötahoihin sekä opetustehtävät. Näitä tehtäviä oli puolella vastaajista. Vankilan kulttuuri- ja vapaa-ajan toimintaan osallistumisessa toistuvimpia tehtäviä olivat erilaisten kulttuuritapahtumien järjestäminen vankilassa sekä urheilutoimintaan osallistuminen. Lisäksi vastaajat ilmoittivat olevansa vastuussa erilaisten, esimerkiksi vuoden juhla-aikoihin liittyvien juhlien järjestämisessä. Näitä tehtäviä oli ollut puolella vastaajista. Useat vastaajat totesivat, että muihin kuin kirkollisiin tehtäviin ei kirkollisilta tehtäviltä jää aikaa. Työyhteisön hyvinvoinnista huolehtimista pidettiin tärkeänä tehtävänä ja samoin vankilan toimintaa koskevien eettisten näkökohtien esillä pitoa. 3.3.8 Vankiloiden kirkollisen ja hengellisen työn koordinaatio Vankilasielunhoidon viranhaltijat hoitavat vankilan yhteydet seurakuntiin, kirkkokuntiin ja uskonyhteisöihin. Yhteyksiä pidetään tapaamisilla, puhelimitse, kirjeitse ja sähköpostitse. Vangin pyynnöstä otetaan yhteys vankilan ulkopuolisiin kirkollisiin toimijoihin. Niissä vankiloissa, joissa ei ole päätoimista vankilasielunhoidon viranhaltijaa, voivat vankilavirkailijat konsultoida sivutoimista vankilasielunhoitajaa. Tärkeimpänä yhteistyön onnistumiselle pidettiin säännöllistä yhteydenpitoa seurakuntiin ja muihin kirkollisiin toimijoihin. Sekä vankilasielunhoitajien että vankiloiden johtajien mukaan vankilasielunhoidon viranhaltijan erityisellä vastuulla on kaiken hengellisen toiminnan koordinointi ja myös siihen liittyvä yhteydenpito vankilan muihin työntekijöihin. Vastauksissa korostui vastuu kirkollisten toimijoiden koulutuksesta, ohjauksesta ja neuvonnasta. Se edellyttää kirkollisen työn asiantuntemusta ja vankilan toiminnan tuntemusta. Tärkeimmäksi ohjaus-, koulutus- ja neuvontatyön muodoksi nousi keskustelujen käyminen vankilassa vierailevien kirkollisten toimijoiden kanssa. Vastaajista suurin osa (14 vastaajaa 18 päätoimisesta vastaajasta) ilmoitti olevansa läsnä myös muiden kirkollisten toimijoiden vankilassa järjestämissä tilaisuuksissa. Usein toistuvia koordinaation ja yhteistyön muotoja olivat vankilakohtaisesti järjestettyjen koulutustapahtumien lisäksi alueellisiin ja valtakunnallisiin kirkollisten toimijoiden koulutuksiin osallistuminen. Näitä koulutustilaisuuksia on vuosittain. Vankiloissa kirkollista työtä tekevien seurakuntien, kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen koulutusta järjestetään Suomessa ekumeenisessa yhteistyössä, johon kaikki vankilasielunhoidon viranhaltijat ovat osallistuneet.
[16] 3.3.9 Vankilasielunhoidon viranhaltijoiden työssään kokemat ongelmat Useiden vastaajien mukaan vankilan osastointi ja byrokratia vaikeuttavat kirkollisten tilaisuuksien järjestämistä. Tilojen järjestämien hengellisille tilaisuuksille koettiin myös toisinaan vaikeaksi. Useiden vastaajien mukaan vankilan muu henkilökunta ei välttämättä arvosta heidän työtään eikä tue sitä. Suhtautumista on kuvattu toisinaan jopa aggressiiviseksi. Voi riippua työvuorossa olevasta henkilöstä, onko vanki päässyt hengelliseen tilaisuuteen joko vankilan sisällä tai sen ulkopuolelle. Hengellisiä tilaisuuksia on ollut myös vaikea järjestää sen takia, ettei valvontahenkilökuntaa ole ollut tarpeeksi - erityisesti iltaisin. On vaikea sovittaa ulkopuolisille toimijoille sopivat ajat vankilalle sopiviin aikoihin. Useimpien vastaajien mukaan työaikaa on liian vähän kirkollisen työn kokonaisuuden hyvään hoitamiseen. Aikaa menee paljon vankilan hallintoon liittyvien järjestelyjen hoitamiseen, joka toisaalta on välttämätöntä työlle. 4. KIRKKOKUNTIEN JA USKONYHTEISÖJEN VANKILATYÖ Tässä esitetyt tiedot kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen vankilatyöstä perustuvat vankilasielunhoidon viranhaltijoille tehtyyn kyselyyn. Koska vankilassa toiminta edellyttää kirkollisten toimijoiden osalta vankilapappien ja -diakonien vankiloiden johtoa varten valmistelemaa lupaa, kuvaavat heille osoitetusta kyselystä saadut tiedot varsin luotettavasti käsillä olevaa asiaa. 4.1 Kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen osuudet vankiloiden kirkollisessa työssä 4.1.1 Evankelis-luterilaiset seurakunnat Lähes kaikissa vankiloissa (19/22) oli vuonna 2011 käynyt evankelis-luterilaisten seurakuntien työntekijöitä. Pappeja kävi lähes kaikissa vankiloissa (18/22): keskimäärin 8 vuodessa vankilaa kohti (mediaani 4, enimmillään 40 ja vähimmillään 1). Diakoniatyöntekijöitä kävi lähes kaikissa vankiloissa (19/22): keskimäärin 7 vuodessa vankilaa kohti (mediaani 6, enimmillään 20 ja vähimmillään 1). Kanttoreita kävi lähes joka toisessa vankilassa (9/22): keskimäärin 8 vuodessa vankilaa kohti (mediaani 5, enimmillään 35 ja vähimmillään 1). Evankelis-luterilaisten seurakuntien vapaaehtoisia työntekijöitä kävi 14/22 vankilassa: keskimäärin 10 vuodessa vankilaa kohti (mediaani 9, enimmillään 22 ja vähimmillään 1).
[17] 4.1.2 Muut kirkkokunnat ja uskonyhteisöt Helluntaiherätyksen vankilalähettejä kävi lähes kaikissa vankiloissa (20/22): keskimäärin 19 henkilöä vuodessa vankilaa kohti (mediaani 10, enimmillään 62 ja vähimmillään 2). Vapaakirkon vankilalähettejä kävi 14/22 vankilassa: keskimäärin 5 henkilöä vuodessa vankilaa kohti (mediaani 4, enimmillään 12 ja vähimmillään 1). Adventtikirkon vankilalähettejä kävi 7/22 vankilassa: keskimäärin 5 henkilöä vuodessa vankilaa kohti (mediaani 4, enimmillään 12 ja vähimmillään 1). Pelastusarmeijan vankilalähettejä kävi 8/22 vankilassa: keskimäärin 2-6 henkilöä vuodessa vankilaa kohti (mediaani 4, enimmillään 12 ja vähimmillään 1). Ortodoksisen kirkon pappi vieraili 9/22 vankilassa. Rauhanyhdistysten vankilalähettejä kävi lähes kaikissa vankiloissa (19/22): keskimäärin 5 henkilöä vuodessa vankilaa kohti (enimmillään 10 ja vähimmillään 2). Muiden kirkkokuntien tai uskonyhteisöjen yksittäisiä edustajia vieraili 12 vankilassa: baptistikirkosta, roomalais-katolisesta kirkosta, metodistikirkosta, Jehovan todistajia, mormoneja, esikoislestadiolaisia, Raamattu puhuu -seurakunnan jäseniä, Evankeliointi- ja vankilalähetys Ry:n jäseniä, Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen jäseniä, Veljesseurakunnan jäseniä, Rauhan sanan jäseniä sekä Healing roomin edustajia. 4.2 Kirkkokuntien jumalanpalvelukset, hartaudet ja hengelliset tilaisuudet 4.2.1 Evankelis-luterilaiset seurakunnat Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät jumalanpalveluksia 14/22 vankilassa: keskimäärin 14 vuodessa (mediaani 10, enimmillään 40 ja vähimmillään 3). Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät hartauksia 10/22 vankilassa: keskimäärin 19 vuodessa (mediaani 12, enimmillään 62 ja vähimmillään 1). Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät muita hengellisiä tilaisuuksia (esimerkiksi seuroja, hengellisiä musiikki- tai juhlatilaisuuksia yms.) 11/22 vankilassa: keskimäärin 7 vuodessa (mediaani 5, enimmillään 23 ja vähimmillään 2). 4.2.2 Helluntaiherätys Helluntaiseurakunnat järjestivät jumalanpalveluksia 9/22 vankilassa: keskimäärin 17 vuodessa (mediaani 13, enimmillään 40 ja vähimmillään 6). Helluntaiseurakunnat järjestivät hartauksia 14/22 vankilassa: keskimäärin 20 vuodessa (mediaani 21, enimmillään 40 ja vähimmillään 5).
[18] Helluntaiseurakunnat järjestivät muita hengellisiä tilaisuuksia (esimerkiksi seuroja, hengellisiä musiikkitai juhlatilaisuuksia yms) 8/22 vankilassa: keskimäärin 4 vuodessa (mediaani 3, enimmillään 10 ja vähimmillään 1). 4.2.3 Vapaakirkko Vapaaseurakunnat järjestivät jumalanpalveluksia 5/22 vankilassa: keskimäärin 4-5 vuodessa, sekä hartauksia 8/22 vankilassa: keskimäärin 9 vuodessa (mediaani 10, enimmillään 16 ja vähimmillään 3) ja muita hengellisiä tilaisuuksia 2 vankilassa. 4.2.4 Adventtikirkko Adventtiseurakunnat järjestivät yksittäisiä jumalanpalveluksia 2 vankilassa ja hartauksia 6 vankilassa: keskimäärin 9 vuodessa (mediaani 8, enimmillään 22 ja vähimmillään 1) ja muita yksittäisiä hengellisiä tilaisuuksia 3 vankilassa. 4.2.5 Pelastusarmeija Pelastusarmeija järjesti 3-4 jumalanpalvelusta 5 vankilassa ja hartauksia 6 vankilassa: keskimäärin 6 vuodessa (mediaani 5, enimmillään 12 ja vähimmillään 2). 4.2.6 Ortodoksinen kirkko Ortodoksinen kirkko järjesti 2-6 jumalanpalvelusta 7 vankilassa ja 1-6 hartautta 4 vankilassa sekä yksittäisiä muita hengellisiä tilaisuuksia parissa vankilassa. 4.2.7 Rauhanyhdistykset Rauhanyhdistykset järjestivät jumalanpalveluksia 10/22 vankilassa, keskimäärin 5 vuodessa ja hartauksia 10 vankilassa: keskimäärin 6 vuodessa (enimmillään 12 ja vähimmillään 4) ja muita yksittäisiä hengellisiä tilaisuuksia (seurat) 10 vankilassa. 4.2.8 Muut kirkkokunnat ja uskonyhteisöt Muiden kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen (ks. luku 4.1) edustajat pitivät hartauksia 7 vankilassa, keskimäärin 15 (mediaani 10, enimmillään 35 ja vähimmillään 2), yksittäisiä muita hengellisiä tilaisuuksia 5 vankilassa sekä yksittäisiä jumalanpalveluksia parissa vankilassa.
[19] 4.3. Seurakuntien, kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen ryhmätoiminta vankiloissa Evankelis-luterilaiset seurakunnat järjestivät ryhmiä 11 vankilassa, keskimäärin 33 kertaa vuodessa (mediaani 30, enimmillään 120 ja vähimmillään 2). Helluntaiseurakunnat järjestivät ryhmiä 7 vankilassa, keskimäärin 17 kertaa vuodessa (mediaani 13, enimmillään 40 ja vähimmillään 2). Adventtiseurakunnat järjestivät ryhmiä 4 vankilassa, keskimäärin 7 kertaa vuodessa (enimmillään 11 ja vähimmillään 1). Vapaaseurakunnat järjestivät ryhmiä 4 vankilassa, keskimäärin 11 kertaa vuodessa (enimmillään 20 ja vähimmillään 4). Ortodoksinen kirkko ja Pelastusarmeija järjestivät pari yksittäistä ryhmää parissa vankilassa. Rauhanyhdistykset järjestivät ryhmiä 4 vankilassa, keskimäärin 6 kertaa vuodessa (enimmillään 9 ja vähimmillään 2). Muut kirkkokunnat ja uskonyhteisöt pitivät ryhmiä 7 vankilassa, keskimäärin 38 kertaa vuodessa (mediaani 30, enimmillään 160 ja vähimmillään 1). 4.4 Kirkkokuntien ja uskonyhteisöjen järjestämät vankien yksilölliset tapaamiset Evankelis-luterilaisilla seurakunnilla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 17 vankilassa, keskimäärin 32 vuodessa (mediaani 15, enimmillään 100 ja vähimmillään 2). Helluntaiseurakunnilla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 18 vankilassa, keskimäärin 34 vuodessa (mediaani 30, enimmillään 50 ja vähimmillään 2). Vapaaseurakunnilla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 10 vankilassa, keskimäärin 18 vuodessa (mediaani 6, enimmillään 80 ja vähimmillään 1). Adventtiseurakunnilla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 5 vankilassa, keskimäärini 22 vuodessa (mediaani 20, enimmillään 50 ja vähimmillään 4). Ortodoksisilla seurakunnilla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 11 vankilassa, keskimäärin 4 vuodessa (enimmillään 10 ja vähimmillään 1). Pelastusarmeijalla oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 4 vankilassa, keskimäärin 15 vuodessa (enimmillään 20 ja vähimmillään 11). Rauhanyhdistyksillä oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 7 vankilassa, keskimäärin 8 vuodessa (mediaani 9, enimmillään 15 ja vähimmillään 2). Muilla kirkkokunnilla tai uskonyhteisöillä oli vankien yksilöllisiä tapaamisia 9 vankilassa, keskimäärin 25 vuodessa (mediaani 18, enimmillään 100 ja vähimmillään 3).
[20] 5. YHTEENVETO Vankiloiden johto Vankiloiden johdon vastaukset saatiin kaikista vankiloista. Useimmat vankiloiden johtajat vastasivat itse. Joissakin vankiloissa johtajan lisäksi vastasi toiminnoista vastaava apulaisjohtaja, joka näissä vankiloissa on myös vankilasielunhoidon viranhaltijan lähiesimies. Näissä vankiloissa oli osin eroa johtajan ja apulaisjohtajan vastauksissa sopivimmasta vankilasielunhoidon virkajärjestelystä: Lähiesimiehenä toimiva kannatti päätoimista virkaa. Vankiloiden johdon vastaajilla on varsin laaja työkokemus rikosseuraamusalalla. Koulutustausta vaihtelee melko paljon perustutkinnon osalta. Vastaajista useat ovat edenneet rikosseuraamusalan tehtävissä, erityisesti vankilan muissa viroissa. Osalla on myös kokemusta johtajan tehtävistä useammassa kuin yhdessä vankilassa. Johdon selvän enemmistön mukaan sopivin vankilasielunhoidon virkajärjestely on päätoiminen pappi tai diakoni. Enemmistö kannattaa virkaa kokonaan kirkon hallintoon kuuluvaksi. Keskeisimpinä perusteluina viran päätoimisuudelle esitetään työn merkittävä tarve ja työn sujuvuus. Vastaajista neljännes ja suljettujen vankiloiden johdosta kolmannes kannattaa päätoimista virkaa valtionhallintoon kuuluvana. Perustelu on työn sujuvuus ja vankilan työyhteisön sisäisen yhteistyön merkitys. Osa-aikaista virkaa kannattavat lähinnä niiden vankiloiden johtajat, joissa virkajärjestely on perustunut sivutoimiseen pappiin tai diakoniin. Kyse on avovankiloista. Parin suljetun vankilan johdon vastaukset poikkesivat muista siten, että niissä ei kannatettu päätoimista eikä sivutoimista virkaa, vaan kirkollisen työn hoitamista muilla järjestelyillä. Jos vankilasielunhoidon virka kuuluu vankilan hallintoon, tulee lähes kaikkien johtajien mukaan viran tehtäviin sisältyä myös muita vankilan tehtäviä kuin varsinaiset kirkollisen viran tehtävät. Sopivana muiden tehtävien osuutena pidetään vastauksissa n. 20-30 % viran kokonaistyömäärästä. Jos virka kuuluisi kirkon hallintoon, ei johtajien mukaan siihen voisi edellyttää sisältyvän muita kuin kirkollisen viran tehtäviä. Johtajien mukaan vastuu uskonnonharjoittamiseen liittyvistä asioista vankilassa kuuluu ensisijaisesti vankilasielunhoidon viranhaltijalle. Muutamassa vastauksessa todetaan vastuun kuuluvan lisäksi toiminnoista vastaavalle apulaisjohtajalle. Vain yhdessä vastauksessa todettiin vastuun kuuluvan vankilan johtajalle. Seurakunnat Vastanneet seurakunnat edustavat kirkon vankilatyötä kaikilla rikosseuraamusalueilla ja kaikissa hiippakunnissa, paitsi Porvoon hiippakunta. Kyselyn saaneista seurakunnista vastaukset saatiin määräajassa n. kahdelta kolmasosalta. Useimmat seurakunnat tekevät työtä yhdessä tai enintään kahdessa vankilassa. Matka seurakunnista vankiloihin on varsin pitkä ja tämä näkökohta mainitaan usein työtä kuormittavana tekijänä. Toisena kuormittavana tekijänä esitetään useissa vastauksissa vankiloissa tehtävään työhön kuluva aika, joka on varsin suuri suhteessa vankitapaamisten määrään ja pidettyjen tilaisuuksien määrään. Seurakuntien työ vankiloissa painottuu vankien yksilölliseen tapaamiseen, jossa sisältö suuntautuu sielunhoidollisiin ja diakonisiin kysymyksiin. Pienryhmätoiminta on seurakuntien vankilatyön toinen kes-
[21] keinen toimintamuoto. Seurakuntien välillä on merkittävääkin eroa yksilötyön ja ryhmätyön keskinäisessä suhteessa. Useiden vastanneiden seurakuntien mukaan Rikosseuraamuslaitoksen rakennemuutokset, vankisijoittelun muutokset sekä vankiloiden muutokset esim. osastoinnin vuoksi muodostavat haasteita seurakuntien työlle: oman asuinalueen vankien saaminen kokoon ryhmätoimintaan on usein hyvin hankalaa. Kolmas seurakuntien yleinen vankilatyön muoto on jumalanpalvelusten ja muiden hengellisten tilaisuuksien järjestäminen. Tämä toimintamuoto ei näy suoraan seurakuntien vastauksissa, koska vastaajina ovat seurakuntien kriminaalityöstä vastaavat diakonian viranhaltijat. Heidän tehtäviinsä kuuluvat edellä kuvatut vankilatyön muodot. Jumalanpalveluksista vastaavat puolestaan papit ja kanttorit. Tämä seurakuntien vankilatyön muoto näkyy hyvin vankilasielunhoidon viranhaltijoiden vastauksissa: papit ovat suurin seurakuntien vankilatyöhön osallistuva henkilöstöryhmä. Seurakuntien vastauksissa vankilatyön välttämättömänä edellytyksenä korostuu yhteistyön sujuvuus vankilasielunhoidon viranhaltijan sekä vankilan muun henkilöstön kanssa. Seurakuntien mukaan työ vankilan ulkopuolelta tulevana on hyvin hankalaa, ellei yhteistyöstä sopimassa ja toimintaa vankilassa ohjaamassa ole kirkollisen työn hyvin tunteva vankilan viranhaltija. Vankilan muun henkilöstön yhteistyökykyisyys ja yhteistyöhalu koettiin samoin välttämättömänä ja siitä esitettiin useissa vastauksissa myös kritiikkiä. Haastavinta vankilatyölle on useiden seurakuntien vastaajien mukaan seurakunnan työyhteisön ja hallinnon suhtautuminen vankilassa tehtävään työhön. Sen tarkoituksenmukaisuutta työn vaatimien resurssien suhteen arvioidaan useissa seurakunnissa hyvin kriittisesti. Vankilatyöhön käytetty aika seurakunnissa on vastausten mukaan keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa ja sen lisäksi matkoihin kuluva aika. Tähän ei lukeudu vapautuneiden vankien kanssa tehtävä työ, jota useiden seurakuntien mukaan on selvästi enemmän kuin vankilassa tehtävää työtä. Vain parissa isoimmassa seurakunnassa vankilassa tehtävää työtä on viikossa enemmän kuin kolme tuntia. Vankilasielunhoitajat Kaikki vankilasielunhoidon viranhaltijat vastasivat kyselyyn. Vankiloissa oli kyselyn tekoaikana 14 päätoimista ja kolme sivutoimista pappia sekä kolme päätoimista ja yksi sivutoiminen diakoni. Vankilasielunhoitajien toimenkuva painottuu yksilölliseen sielunhoitoon. Vankien yksilötapaamisten määrän, sielunhoitosuhteiden keston sekä yksilökeskustelujen sisällön ilmoittaminen oli useimmille vastaajille hankalaa. Niitä koskevia tietoja ei ole systemaattisesti talletettu. Vastaukset perustuvat siten jossain määrin vastaajan arvioon. Vastausten perusteella vankilasielunhoitajien työtä yhdistävä tekijä on vuosittain useiden satojen yksilövastaanottojen järjestäminen vangeille. Vankiloiden koko ei vaikuttanut yksilökeskustelujen määrään. On arvioitavissa, että yksittäisen vankilasielunhoidon viranhaltijalle yksilötyötä vankilassa on tehtäväksi niin paljon kuin viran kokonaistyömäärään sopii. Vankiloiden välillä on vastausten mukaan merkittävää eroa muiden tehtävien osalta: esimerkiksi suurimmissa vankiloissa hallinnollinen työ hengellisten tilaisuuksien ja seurakuntien työn järjestelyissä vie paljon aikaa. Sielunhoidollisten yksilökeskustelujen sisällössä korostuivat perheasiat ja ihmissuhdekysymykset sekä vankeuteen liittyvät kysymykset, joita käsiteltiin lähes jokaisessa sielunhoitotapahtumassa. Lähes joka toisessa sielunhoitotapahtumassa käsiteltiin myös päihteisiin liittyviä kysymyksiä, sosiaalisia kysymyksiä, uskonnollisia kysymyksiä sekä mielenterveyttä koskevia kysymyksiä. Lisäksi yksilösielunhoidon sisällöis-