Ramirent TrafficSolve TM RAMIRENT LIIKENNETURVATUOTTEET 1
TAVOITTEEMME ON TEHDÄ TIETÖISTÄNNE MAHDOLLISIMMAN TURVALLISIA Työntekijöidenne turvallisuus on kaiken A ja O. Oikealla tietoudella ja varustuksella ehkäistään vahinkoja ja onnettomuuksia. Ramirent auttaa arvioimaan tietöiden riskit ja minimoimaan ne. Tarjoamme monia palveluja, koulutuksia ja tuotteita, jotka tekevät työstä tehokkaampaa ja turvallisempaa sekä tietyöntekijöille että tienkäyttäjille. Koulutustemme avulla pidätte kaikki työntekijät ajan tasalla turvallisuuskysymyksissä ja varmistatte oikeanlaisen osaamisen. Ramirent auttaa suunnittelemaan tietyöt siten, että kaikki turvallisuusnäkökohdat otetaan huomioon heti alusta lähtien. Vuokraamme kaikki mahdolliset varusteet tarpeisiinne. Ramirent on myös kehittänyt omia uniikkituotteita, jotka parantavat kaikkien tietyömaalla työskentelevien sekä tiellä liikkujien turvallisuutta. SELVITÄMME TARPEENNE PERUSTEELLISESTI Kuljemme kanssanne koko projektin ajan auttaen suunnittelussa, koulutuksessa, toimituksissa, varustautumisessa, tuessa, purussa ja arvioinnissa. Joustavaa, kustannustehokasta ja turvallista. 2
3
MITÄ TARVITSETTE? HELPPOKULKUISUUS Suojattomimpien tienkäyttäjien, kuten jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden, kulkemisen helpottamiseksi tarjoamme muun muassa kävelysiltoja ja kevyen liikenteen kaiteita. Tarvittaessa toimitamme myös tielevyjä. Huolehdimme lisäksi siitä, että tilapäiskyltitys on paikallaan ja että se johtaa liikenteessä kulkijat turvallisesti oikeaan paikkaan. LIIKENNEJÄRJESTELYT Tietyissä tilanteissa alueen liikennettä on säädeltävä liikennevaloin sekä mahdollisesti ajohidastein ja nopeusrajoituksin. Eri järjestelyt vaativat erilaiset merkinnät Ramirentin valikoimasta löytyy ratkaisu kaikkiin tilanteisiin.
TURVAJÄRJESTELYT Huolehdimme sulkumateriaaleista kuten ajorata-aidoista ja törmäyshidasteista, joilla parannetaan sekä tienkäyttäjien että tietyöntekijöiden turvallisuutta. Liikenneviraston ja kuntien vaatimusten täyttäminen on meille Ramirentillä itsestäänselvyys. LIIKENNEMERKIT Tietöissä tarvitaan usein erilaisia liikennemerkkejä. Ramirent tarjoaa monia eri vaihtoehtoja erityyppisiin asennuksiin ja tilanteisiin. Erilaiset säädökset määrittävät liikennemerkkien koon ja tyypin. Oikea liikennemerkki oikeaan paikkaan! 5
TIETYÖT ON MERKITTÄVÄ Ramirentillä on laaja valikoima tuotteita, joiden avulla tietyöt hoituvat mahdollisimman turvallisesti. Vuokraamoita on Suomessa noin 55 paikkakunnalla. Poikkea vuokraamossamme kerromme lisää tuotteista ja palveluista, joilla takaamme tietöiden turvallisuuden. 6
LIIKENNEKYLTITYS Ramirentillä on laaja valikoima tietöissä tarvittavia kylttejä ja tiedotteita. Me toimitamme ja asennamme ne, jolloin asiakkaamme voi keskittyä varsinaisiin tietöihin. Kun työ on valmis, puramme ja kuljetamme tuotteet takaisin toimipisteellemme. Esimerkki: Kaikki tarvittavat liikennemerkit Kylttitelineet Liikennevalot SULKUKALUSTO Tarjoamme parhaan sulkukaluston, joka vähentää tienkäyttäjiin ja tietyöntekijöihin kohdistuvia riskejä. Esimerkki: Kulkuesteet Kevyen liikenteen kaiteet Törmäyshidasteet KULUNOHJAUS Kulkuratkaisumme minimoivat tietöiden haitat liikenteelle tarve on suurin asutuskeskuksissa. Ramirentin tuotteiden ansiosta jalankulkijat, pyöräilijät ja moottoriajoneuvot ohittavat alueen turvallisesti. Esimerkki: Tielevyt Kävelysillat Kulkuesteet AJOHIDASTEET Kaikkien osapuolien turvallisuus tietöiden yhteydessä paranee, kun nopeudet pidetään alhaisina. Ramirent tarjoaa erilaisia ajohidasteita, jotka auttavat säätelemään tiellä liikkujien, autoilijoiden ja pyöräilijöiden ajonopeuksia. Esimerkki: Ajoneuvojen ajohidaste Kevyen liikenteen matto, vain Ramirentiltä 7
8
LIIKENNETURVATUOTTEITA JOITA SAATAVILLA VAIN RAMIRENTILTÄ SafePass on Ramirentin itse kehittämä estejärjestelmä tiellä tai tienvierustalla tehtäviin töihin. Joustava järjestelmä on täydellinen ratkaisu, joka suojaa kaikkia lähistöllä olevia: tiellä liikkuvia, suojaamattomia kulkijoita ja tietyöntekijöitä. SAFEPASS LIIKENNEKAIDE- JÄRJESTELMÄ ON KEHITETTY VIIDEN PERUSKRITEERIN POHJALTA: Autoilijoiden ja suojaamattomien tienkäyttäjien turvallisuus Turvallinen työympäristö tietyöntekijöille Turvalliset asennukset Joustava ja nopea pystytys Yksinkertainen logistiikka SafePass on markkinoiden ensimmäinen järjestelmä, joka ottaa kokonaisvaltaisesti huomioon kaikkien osapuolien turvallisuuden, oli kyse sitten tietyötuotteiden turvallisemmasta asennuksesta tai suojaamattomien liikenteessä olijoiden tapaturmariskin eliminoimisesta. Liikennekaidejärjestelmä tarjoaa myös kapasiteettietuja lyhyen asennusajan ja pienen työskentelyleveyden muodossa. SafePass täyttää A-vahinkoriskiluokan vaatimukset hyvällä marginaalilla. 9
SAFEPASS TM LIIKENNEKAIDE- JÄRJESTELMÄ Väliaikaisten liikennekaidejärjestelmien käytössä erottuu kaksi ongelmaosa-aluetta: turvallisuus niitä käsiteltäessä sekä tienkäyttäjien turvallisuusriskit. Ratkaisuamme, jolle on haettu patenttia, on testattu erittäin hyvin tuloksin EN 1317-2, kapasiteettiluokka T3:n mukaisesti. Esteen muotoilu minimoi kuljettajalle kolarissa aiheutuvat vauriot. Kaiteessa ei ole myöskään teräviä reunoja tai esiin työntyviä osia, jotka saattavat olla vaaraksi moottoripyöräilijöille ja kevyen liikenteen kulkijoille. Alhainen painopiste vähentää kaatumisriskiä. Ainutlaatuinen itselukittuva kiinnitys yhdessä ohjaavan ponttipäädyn kanssa tekee asennuksesta nopeaa ja helppoa, eikä käsien tai jalkojen puristumisriskiä ole. Esteitä voi myös pinota ilman välipuita, minkä ansiosta vältytään korkealla tehtävältä työltä. SafePass -liikennekaidejärjestelmässä on huoltokanava, joka mahdollistaa esimerkiksi kevyen liikenteen puomien, liikennekylttien, meluesteiden ja kaapelien asennuksen. Kumivahvisteiset jalat lisäävät kitkaa alustaa vasten ja päästävät veden läpi. Muiden SafePass -tuotteiden tapaan liikennekaidejärjestelmä näkyy erinomaisesti keltaisen väriraitansa ansiosta. Täydellisen järjestelmän, johon kuuluu 100 m estettä ja 120 m kevyen liikenteen puomia, voi kuljettaa kokonaisuudessaan yhdellä kertaa standarditrailerilla. Estettä voi liikutella myös raksilla, haarukkatrukilla ja nostosaksilla. TIETOA Kapasiteettiluokka T3 Työskentelyleveys W3 (1,0 m) Testattu pituus 57 m (67 m) Vahinkoriskiluokka A Paino 1 200 kg P: 5,16 m (5,26), L: 0,45 m, K; 0,70 m Nopea, suunnasta riippumaton asennus Alhainen painopiste Itselukittuva kiinnitys Voi käsitellä raksilla/haarukkatrukilla/ nostosaksilla 100 m estettä voi kuljettaa standarditrailerilla 10
Kaiteen muoto mahdollistaa vakaan pinoamisen ilman välipuita. Esteitä voi yhdistellä eri tavoin mm. kevyen liikenteen järjestelmiin, jolloin kyetään luomaan ratkaisu joka tilanteeseen. Alhainen painopiste merkitsee maksimaalista vakautta. Kumijalat pitävät kaiteen tukevasti paikallaan ja sallivat veden valumisen tiealueella. Kaiteen pontatut päädyt ja itselukittuvat liitännät lisäävät turvallisuutta ja helpottavat asennusta. Keskitetty nostoreikä mahdollistaa turvallisen lastauksen ja purun haarukkatrukilla. 11
LIIKENNEKAIDE 5,16 M Täysimittaisen esteen mukana yksi liitoskappale. Pitkille suorille ja loiviin mutkiin. Paino 1200 kg LIIKENNEKAIDE 2,58 M Lyhyemmän kaiteen mukana yksi liitoskappale. Jyrkempiin mutkiin ja lyhyempinä osina. Paino 625 kg PÄÄTYELEMENTTI 5,16 M Viisto päätyeste sulun kumpaankin päähän, mukana yksi liitoskappale. Ankkuroidaan paikalleen maapiikillä. Paino 800 kg 12
PÄÄTYELEMENTTI 2,65 M Lyhyempi päätyelementti ilman viistoa osaa. Ankkuroidaan paikalleen maapiikillä. Mukana yksi liitoskappale. Täydennysosia SoftEnd ja kevyen liikenteen kaide. Paino 600 kg KULMAELEMENTTI Kulmaelementti, jossa portaaton säätö ± 95. Varustettu kevyen liikenteen kaiteen pidikkeellä. Ankkuroidaan paikalleen maapiikillä. Mukana yksi liitoskappale. Paino 680 kg MONITOIMIKIINNIKE Käytetään kevyen liikenteen kaiteen ja kylttien pidikkeenä. Sopii sekä halkaisijaltaan pyöreille että neliömäisille putkille. Lukitaan kääntösalvalla asennusurassa. Paino 3,3 kg LAMELLIKIINNIKE Helposti ja nopeasti asennettava kiinnike lamelleille. Lukitaan kääntösalvalla asennusurassa. Paino 1,2 kg SOFTEND Tietyökohteesta turvallisempi suojaamattomille tienkäyttäjille SoftEndin avulla. Päätysuoja, joka on päällystetty kestävällä PVC-kankaalla Paino 3 kg 13
14 SAFEPASS TM TARJOAA TURVAA KAIKILLE
SAFEPASS TM KEVYEN LIIKENTEEN KAIDEJÄRJESTELMÄ Tietyö vaikuttaa kaikkeen. Etusijalla on ymmärrettävästi tietyöntekijöiden ja tiellä liikkuvien turvallisuus eikä tämä koske vähiten suojattomia jalankulkijoita ja pyöräilijöitä. Rakennusteollisuuden suojavälineiden kehittämisestä hankkimallamme tietämyksellä ja kokemuksella olemme kehittäneet uusia, innovatiivisia ja helppokäyttöisiä tuotteita, joiden ensisijainen päämäärä on suojata pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. Jotakin sellaista, joka on aiemmin puuttunut. KEVYEN LIIKENTEEN KAIDE/ KEVYEN LIIKENTEEN LED-KAIDE Ramirent on kehittänyt täysin ainutlaatuisen kevyen liikenteen kaiteen erottamaan pyöräilijät vaaroista ja pysäyttämään törmäysvoimat onnettomuuden sattuessa. Tiivis verkko estää ohjaustangon tarttumisen siihen, ja kaiteen erinomainen erottuvuus varoittaa pyöräilijöitä hyvissä ajoin. Kaidetta on kahta versiota: toisessa on heijastimia ja kontrastivalkoinen alue, ja toisessa LED-valaistus lisäämään näkyvyyttä pimeässä. Kaide on niin korkea, ettei pyöräilijä lennä törmäystilanteessa sen yli. Kaide on kevyt ja vankka, ja se on asennettavissa helposti ja nopeasti ilman erikoistyökaluja. Osat helppo liittää toisiinsa Kevyen liikenteen kaide on suunniteltu erottumaan maksimaalisesti päivänvalossa ja hämärässä Paino, kevyen liikenteen kaide: 14 kg Kevyen liikenteen LED-kaide erottuu erittäin hyvin vuorokauden ympäri Paino, kevyen liikenteen LED-kaide: 14,5 kg 15
KL-AIDAN JALKA Jalka takaa kevyen liikenteen aidalle vakaan alustan. Jalka on reunoista viistetty, jolloin pyöränrenkaisiin ei osu teräviä reunoja ja lisäksi kompastumiset vähenevät. Jalka on hiekkamaalattu, mikä eliminoi liukastumisriskin. Kuumasinkityn tolppakiinnikkeen paikkaa voi siirtää, jotta saadaan yksi sivu kokonaan vapaaksi. Paino 18 kg KEVYEN LIIKENTEEN MATTO Kevyen liikenteen matolla alennetaan pyöräilijöiden nopeutta helposti ja turvallisesti esimerkiksi tietyöalueilla. Kumista valmistetussa matossa on liukumaton pinta, joka minimoi onnettomuusriskin. Jo maton paino pitää sen hyvin paikoillaan, minkä lisäksi sen voi myös kiinnittää maapiikillä tai asfalttiruuveilla, kun sen halutaan pysyvän täysin paikallaan. Helppokäyttöinen Tehokas Liukumaton Paino 32,8 kg 16 AKKULAATIKKO Tuottaa virtaa kevyen liikenteen LED-aidalle siellä, missä verkkovirtaa ei ole saatavilla. Täydellinen pakkaus sisältää kaiken tarvittavan jopa 40 kaiteen akkukäyttöön kahden viikon ajaksi. Valorele optimoi käyttöajan. Sisäänrakennettu akkulaturi. Voidaan käsitellä raksilla/kettingeillä ja haarukkatrukilla. 48 V Paino 117,2 kg VERKKOVIRTA- LÄHDE Käytetään LED-aidan valaisemiseen, kun verkkovirtaa 230 V on käytettävissä. Mahdollistaa jopa 100 aitaelementin liitämisen samaan ketjuun. Käyttöjännite 48 V. 230 V -> 48 V Paino 2,2 kg
KEVYEN LIIKENTEEN JALAN KANTOKAHVA Kätevä kantokahva, joka helpottaa kevyen liikenteen aidan käsittelyä. Paino 0,80 kg KEVYEN LIIKENTEEN AITAKIINNITIN Liittää tarvittaessa kevyen liikenteen aidat yhteen. Paino 0,25 kg KULJETUSLAATIKKO Lämpöesisinkitty kuljetuslaatikko on erityisesti suunniteltu Ramirentin suoja-aidoille. Laatikkoon mahtuu 27 kpl SafePass -kevyen liikenteen aitaa tai muita aitoja Ramirentin muusta valikoimasta. Pinottava Paino 58 kg Paino pakattuna (27 kpl kevyen liikenteen kaiteita) 450 kg TELINE AIDAN JALOILLE Kevyen liikenteen teline tarjoaa ergonomisen ja fiksun tavan käsitellä aidan jalkoja. Telineeseen mahtuu 28 kpl jalkoja. Voidaan käsitellä raksilla/ kettingeillä ja haarukkatrukilla. Pinottava Paino 67 kg Paino pakattuna (28 kpl jalkoja) 570 kg 17
HYÖDY KOKEMUKSESTAMME KOKO PROJEKTIN AJAN Jotta tieprojektistanne saataisiin mahdollisimman turvallinen, panostamme suunnitteluun jo heti projektin alussa. Investoiminen ohjelma- ja suunnitteluvaiheeseen on hyvä tapa parantaa hankkeen kokonaistaloutta. Suuri osa turvallisuusajattelustamme ja ideoistamme on peräisin rakennusteollisuudesta, jossa Ramirentillä on erittäin pitkä kokemus työsuojelusta. Selvitämme tarpeenne neljässä vaiheessa, suunnittelusta purkuun. Pyrimme yksinkertaistamaan kutakin vaihetta ja sitä kautta varmistamaan tieprojektinne turvallisuuden ja tehokkuuden. Oikea tietous, oikea varustus ja hyvä suunnittelu ovat parhaita tapoja turvallisuuden ja tehokkuuden lisäämiseen. Ne takaavat, että tieprojektinne hoituu häiriöttä. Haluamme auttaa teitä. 4. TUOTANTO Täydellinen tuotevalikoima Asennus Pystytys Dokumentaatio Visualisointi BIM- mallinnuksen avulla * Turvakierrokset Jatkuva kontrolli/huolto Purku 3. TUOTANTO- SUUNNITTELU 3. PROJEKTI- SUUNNITTELU Yksityiskohtainen riskianalyysi Toimintatapakuvaus Visualisointi BIM-mallinnuksen avulla * Työvalmistelut TA-suunnitelma APD-suunnitelma Kustannuslaskelma Lupakäsittely Koulutus/sertifiointi Kattava riskianalyysi Tekniset ratkaisut/ toimintatapojen valinta Visualisointi BIMmallinnuksen avulla * Virtuaalinen turvakierros Erityisratkaisut 1. OHJELMAVAIHE Tavoitteiden asettaminen Työympäristösuunnitelma 18 * BIM Building Information Modelling
KOULUTUS ON ENSIMMÄINEN ASKEL KOHTI TURVALLISUUTTA Tieto vähentää kaikkien tietöitä tekevien riskejä. RamiPro-koulutukset on suunniteltu moderni tekniikka huomioon ottaen, ja ne noudattavat kaikkia voimassa olevia lakeja ja säädöksiä. Koulutusten avulla ei ainoastaan saada työntekijöitänne tekemään parempaa työtä, vaan he tuntevat myös olonsa turvallisemmaksi työpaikallaan. TIETURVA 1 & 2 Koulutukset on suunnattu henkilökunnalle, joka tekee tietöitä siellä, missä tienpidosta vastaa Liikennevirasto. Koulutukset on suunnattu eri ammattiryhmille, jotka suunnittelevat tai suorittavat töitä tietyöpaikalla tai sijaitsevat siellä. Kaikki koulutus toteutetaan Liikenneviraston vaatimusten mukaisesti. Hyväksytyn kokeen jälkeen kurssin osanottaja saa Liikenneviraston pätevyysvaatimusten mukaisen valtuutuksen. Lisää koulutuksista osoitteessa: www.ramipro.fi 19
Ramirent on johtava konevuokrausalan yritys, joka tarjoaa asiakkailleen ensiluokkaisia laitteita, palveluja ja osaamista. Tarjoamme vuokraratkaisuja, jotka helpottavat asiakkaittemme toimintaa. Asiakkaisiimme kuuluu yrityksiä niin rakennus- kuin muusta teollisuudesta sekä julkiselta sektorilta. Ramirent Finland Oy on Ramirentin Suomessa toimiva tytäryhtiö. Olemme Suomen suurin ja kattavin rakennuskonevuokraamo, joka palvelee asiakkaitaan maanlaajuisesti yli 50 vuokraamon verkostollaan ja yli 500 luotettavasta rakennuskonepalvelun ammattilaisesta koostuvan henkilöstön voimin. Laajan toimipisteverkon ansiosta olemme lähellä asiakkaitamme ja voimme palvella asiakkaitamme tarjoamalla aina heille parhaimman ratkaisun. Rakennusala on suurin yksittäinen asiakasryhmämme, mutta asiakaskuntaamme lukeutuu myös asennusliikkeitä, teollisuuslaitoksia, telakoita, kunnan ja valtion viranomaisia sekä yksityisiä kotitalouksia. Ramirent More Than Machines. Asiakaspalvelu puh. 0800 171 414 Lähimmän vuokraamon löydät: www.ramirent.fi. 20