Kuopion Kalevalaiset ry 70 vuotta 2013 Tuulikki Karhunen
KUOPION KALEVALAISET (Kuopion Kalevalaiset Naiset) 70 VUOTTA Muistatko ajan mokoman, ajan kaiken kaukahisen, vuotten kymmenten takoa, kolmenkymmenen perästä? Mitä kuului Kuopiosta, kajahteli kaupungista, kun emännät iloisin mielin, kaikki naiset naurusuulla, kun emännät iloisin mielin, kesken kirjon neulomisen, pyykin puhtahan teosta, leivän leipomasijoilta, opettajat kouluistansa, kaupasta kätevät naiset, toimiston tytöt topakat ne tänne jokena juoksi, ihan virtana vilisi, ajatukset aivoissansa, mielessä totiset tuumat: Miten säilyis Suomenmaassa, kestäis kaikissa kodeissa hengen viljely vakainen, työn kasvu kaikenlaisen, ison entisen osaama, taaton taitavan tekemä, mummon muinoin muistelema, oman emon ennättämä. 1. YHDISTYKSEN PERUSTAMINEN JA ENSIMMÄINEN VUOSIKYMMEN Näin runoillen kuvaa Leena Ruotsalainen yhdistyksen perustamista vuonna 1943 sen 30-vuotishistoriikissa vuonna 1973.Tätä historiikkia minäkin olen käyttänyt tärkeänä lähteenä. Jo aikaisemmin Helsingissä perustettu yhdistys oli laatinut säännöt, joitten pohjalta Kuopioonkin perustettava yhdistys suunnitteli toimintaansa. Näin säännöissä sanottiin: Yhdistyksen tarkoituksena on suomalaiskansallisen hengen elvyttäminen ja kehittäminen pitäen perustana sitä korkeata suomalaista sivistystä, josta Kalevala ja muu kansanperinteemme sekä muinaislöydöt ovat todisteena. Perustava kokous pidettiin 9. huhtikuuta 1943 Osuusravintolassa. Kokouksen avasi väliaikaisen toimikunnan puolesta rouva Tyyne Nissinen, joka teki selkoa Lottahovissa pidetystä esitelmätilaisuudesta, jolloin oli asetettu väliaikainen toimikunta viemään asiaa eteenpäin. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin piispatar Anna Sormunen, joka valittiin myös yhdistyksen puheenjohtajaksi, kun yhdistys ensin oli päätetty perustaa. Varapuheenjohtajaksi valittiin maanviljelysneuvoksetar Tyyne Nissinen, rahastonhoitajaksi rouva Aimi Heikkinen, sihteeriksi opettaja Laimi Korhonen ja muiksi johtokunnan jäseniksi rouvat Hanna Sjöman, Hilja Helkiö, Aino Soininen, Edith Paasonen, neidit Lovisa Korkolainen ja Hanna Ronkainen. Päätettiin panna toimeen jäsenten keräys. Koska yhdistyksen alkuvuodet olivat sota-aikaa, kalevalaisten naisten päätavoitteena kautta maan oli sosiaalinen työ: äitikodit. Niinpä Kuopiossakin etsittiin innokkaasti sopivaa taloa tuohon tarkoitukseen. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, mutta sen sijaan hankittiin Kalevalaisten Naisten Liitolta (myöhemmin käytän nimeä Liitto) saadun raha-avun turvin kangaspakkoja, joista aloitettiin liinavaatteiden valmistus.jo tällöin suunniteltiin nuorisotyötä ja kummilapsen ottamista. Perustettiin myös alaosastot Suonenjoelle ja Iisalmeen. Jäseniä oli 45. Jo alkuvuosilta ovat peräisin jotkut vieläkin vietettävät juhlat. Toisena toimintavuonna oli Kalevalajuhla, ja kerran se vietettiin yhdessä karjalaisten kanssa. Kolmantena vuonna oli kirkkojuhla, mikä perinne jatkuu adventtikirkkona ja siihen liittyvänä kahvitilaisuutena. Pikkujoulu on viime vuosina kulkenut nimellä Joulun odotusta Korttelimuseossa ; pula-ajan pikkujoulusta on erikoismaininta: Oli saatu muutamia oikeita kynttilöitä. Floranpäivän juhlaa ei ilmeisesti kauaa vietetty. Mutta Liitosta saatiin vieraita, kun puheenjohtaja Elsa Heporauta vieraili 40-luvun lopulla maisteri Valma Makkosen puheenjohtaja-aikana. 1
Sitten oli muutamia uneliaita vuosia, joista pöytäkirjat eivät kerro mitään. Pari kansallispukuesittelyä kuului pidetyn, samoin koko maata käsittävä lausuntakilpailu koulunuorisolle; osanottajien joukossa mm. kuopiolainen koulupoika Terho Pursiainen. Tuttuja asioita molemmat: kansallispukuesittelyjä on pidetty viime vuosinakin, ja koululaisille on vuosien saatossa järjestetty erilaisia kilpailuja on kirjoitettu, piirretty, tehty Louhelle naamoja, viimeisimpänä 70-vuotisjuhlavuoden sarjakuvakilpailu ala- ja yläkoululaisille. 2. TOIMINTA MONIPUOLISTUU Vuonna 1955 tarttui yhdistyksen peräsimeen aikaansaapa kolmikko: puheenjohtajana opettaja Elvi Riihijärvi, sihteerinä opettaja Anna Veivo ja rahastonhoitajana innokkaasti toisia mukaan vetävä rouva Ida Laaksonen. Ehkä merkittävin ja pitkäkestoisin saavutus oli helkatyön aloittaminen ohjaajana Leena Ruotsalainen - seuraavat 20 vuotta apunaan useita nuoria opettajia ja koulutyttöjä. Heti alkuun ilmoittautui 40 tyttöä, jopa neljä samasta perheestä. Harjoituksia oli viikoittain ja esiintymisiä omissa ja ulkopuolisissa tilaisuuksissa oli kaupungin 175-vuotisjuhlat, Kuopion TV-aseman avajaiset, kirkkoa, vanhainkotia, vankilaa yhtenäkin vuonna 46 esiintymistä. Lisäksi käytiin valtakunnallisissakin kilpailuissa, suvijuhlilla ja helkaleireillä. Myöhempien vuosien pitkäaikaisin helkaohjaaja oli Riitta Saastamoinen, entinen helkatyttö. Savon Messuilla 55 oli ensimmäinen kalevalakorunäyttely. Jatkossa koruja myytiin Jenny Lyytikäisen muotiliikkeessä ja jokavuotisilla Naisten messuilla. Vuonna 1958 Kalevala Koru alkoi valmistaa Elvi Markkasen ja Leena Ruotsalaisen aloitteesta Haminalahden solkea, Kuopion nimikkokorua. Tuli myös kaksi muuta haminalahtelaiskorua, joista hopeista pikkuriipusta Kalevalaiset Naiset lahjoittivat ylioppilaiksi tulleille helkatytöille. Mainittakoon, että myös vuonna 1994 olimme korumarkkinoilla, kun toimitimme Kuopion museosta KalevalaKorulle Minna Canthin aikalaisten valokuvia, joista tehtiin Minna-koru kirjailijan juhlavuoden kunniaksi. Tilasimme myös saman vuoden syysseminaariin Helsinkiin Trubelta Minna-leivokset. Elvi Riihijärven aikana jäsenmäärä kohosi 140:een. Alettiin viettää sisariltoja kuukausittain, ja nykyisinkin kokoonnumme yleensä kerran kuussa jäseniltojen nimellä. Tavaksi tuli myös tehdä kevätretkiä maakuntaan yhdessä helkatyttöjen kanssa. Usein perillä osallistuttiin jumalanpalvelukseen, laskettiin kukat sankarihaudalle, tutustuttiin kotiseutumuseoihin ja jopa pantiin pystyyn yleisöjuhlat. Helkatyö oli yhdistyksen sydämenasia, sen hyväksi pidettiin jatkuvasti juhlia, myyjäisiä ja arpajaisia sekä hankittiin tytöille kansallispukuja. Vielä ainakin 80-luvun alussa järjestettiin Pohjois-Savon opistolla kansallispukutalkoot. Kokoontumispaikkana oli pitkään vanha Raittiustalo, ja siellä oli tilaa isommillekin pidoille.vuonna 1958 alkoi kekrijuhlaperinne. Siellä häärivät keittiössä kalevalaiset sisaret milloin minkin maakunnan ruokien kimpussa, mutta ehkä kuitenkin tyypillisimpiä tarjottavia olivat kotiseudun tappaiskeitot mykyineen, karjalanpaistit, kalakukot ja talkkuna tirripaistin kera. Kekrijuhlaperinne loppui Raittiustalon purkamiseen. Ruokailun merkeissä on viime vuosikymmeninäkin kokoonnuttu. Esimerkiksi Liiton 60-vuotisjuhlien merkeissä illastettiin nykyisessä ravintola Kallavedessä, yhdistystä 60-vuotiaaksi syötiin Savoniassa, jossa muulloinkin on kokoonnuttu ruuan merkeissä kuten myös Ammattioppilaitoksella. Liiton teemakin oli v. 2004 ruoka. 60-luvun aktiviteeteista mainittakoon vielä osallistuminen vappuisin keskustan pankkisalissa järjestettyihin katettujen pöytien näyttelyyn. 2
3. LAVEAMMILLE VESILLE Vuonna 1956 oli Liiton ensimmäinen suvijuhla Äänekoskella, ja siitä alkaen on jäseniämme osallistunut vuorovuosina pidettyihin suvijuhliin ja kulttuuripäiviin. Alkukesän suvijuhlat ja loppukesän kulttuuripäivät ovat olleet paitsi perinnekulttuurin myös kunkin maakunnan oman osaamisen ja paikalliskulttuurin riemujuhlaa. Näin on tullut tutuksi moni sellainenkin Suomen kolkka, jonne ei muuten tulisi lähdetyksi. Paikallisyhdistykset eivät todella ole säästelleet vaivojaan! Mitä nykyaikaan tulee, juhlia pidetään joka toinen vuosi, ja ne kulkevat yleensä suvijuhlien nimellä, elleivät ole esimerkiksi praasniekat. Välivuosina Liitto tekee nykyisin jonkin ulkomaanmatkan, mutta matkoista myöhemmin. Muista Liiton tilaisuuksista mainittakoon vuosikokouspäivät keväällä vuoroin Helsingissä, vuoroin muualla, sekä syysseminaari, useimmiten Helsingissä, mutta esimerkiksi 2012 Hämeenlinnassa. Kuopion vuoro tuli järjestää suvijuhlat vuonna 1965. Jo edellisenä syksynä oli perustettu toimikuntia, istuttu puhelimessa, kirjoitettu kirjeitä, harjoiteltu näytelmiä ja helkatyttöjen esityksiä, valvottu öitä. Mutta into oli kova ja sisarhenki loistava. Helluntailauantai 5.6. toi Kuopioon yli 300-päisen vierasjoukon. Seurasi juhlakulkue seppeleenlaskuineen, kiertoajelu, Puijo ja museot, sisarilta. Sunnuntaina täyttyi tuomiokirkko ja pääjuhlassa silloin uusi teatteritalo. Siellä juhlapuheen piti piispa Eino Sormunen, joka mm. viittasi uusiin asuntolähiöihin ja toivoi niissäkin säilyvän kansallisen perinteen. Kulttuuripäivien vietto tuli syksyllä 1981. Ne pidettiin Pohjois-Savon opistolla, olihan opiston silloinen rehtori Anneli Koponen yhdistyksemme puheenjohtaja. Lauantain kiertoajalulla vieraat viehättyivät erityisesti Väinölänniemestä, satamasta ja rännikatujen puutaloista, joita ilmeisesti oli vielä silloin nykyistä enemmän. Seurakunnan tarjoamien kahvien jälkeen seurasi seminaariosuus, puhujina silloinen kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Raili Syrjä sekä Anja Hinkkanen, joka puhui helkatyöstä. Lauantain sisarillassa kukki savolainen huumori Elina Karjalaisen, Unto Eskelisen ja nuoren Topi Taskisen ollessa takuumiehinä. Sunnuntain jumalanpalveluksessa saarnasi piispa Jukka Malmivaara ja pääjuhlassa puhui prosessori Matti Kuusi. On meillä järjestetty valtakunnallisia tapahtumia myöhemminkin. Vuonna 1990 kalevalainen kansa kokoontui tänne vuosikokouspäiville, jotka pidettiin hotelli Scandicissa, silloisessa Rivolissa. Lauantain ohjelmassa oli lisäksi kiertoajalu, musiikkihartaus ja teatteriesitys. Sunnuntaina tutustuttiin nykyiseen Taitemiaan ja uuteen Kuopion pukuun sekä myös uuteen Valtuustotaloon ja siellä videon avulla Kuopion yliopiston tutkimushankkeisiin. Rivolissa pidettiin myös yhdistyksen 50-vuotisjuhlat syksyllä 1992 KalevalaKorun vaate-ja korunäytöksen sekä maakunnallisten kahvikutsujen merkeissä. Seuraava suururakkamme olivat suvijuhlat kesäkuussa 1998. Koska käden taidot olivat sen vuoden teema, esiteltiin nytkin Taitemiaa. Kun juhlapaikkana oli Lyseo, siitä oli näppärä pujahtaa katsomaan torielämää ja Torikujan käsitöitä. Päiväkahvit nautittiin kaupungintalolla, minkä jälkeen kukin tutustui mieleiseensä museoon ennen hanurin säestyksellä tehtyä laivaristeilyä. Illan yllätys oli karjankutsuhuuto Väinölänniemellä, josta siirryttiin sisariltaan hotelli Arctiaan, nykyiseen Scandiciin. Sunnuntain ohjelmassa oli kukkien lasku Minna Canthin haudalle, jumalanpalvelus Männistön Pyhän Johanneksen kirkossa, käynti Puijolla ja lounas Savoniassa. Pääjuhlassa Lyseon salissa juhlapuheen piti fil.tri Tellervo Krogerus aiheenaan Käden taidot suomalaisessa kirjallisuudessa. Mainittakoon vielä, että juhlien suojelijana ja kunniavieraana oli rouva Eeva Ahtisaari Ylä-Savon kansallispuvussaan. 3
4. SALMEN AIKA Yhdistyksemme pitkäaikaisin puheenjohtaja Salme Turunen tarttui ohjaksiin vuonna 1966 Elvi Riihijärven muutettua paikkakunnalta. Hänen ansiokas kautensa kesti vuoteen 1979. Sen jälkeenkin hän osallistui aktiivisesti niin yhdistyksen kuin Liitonkin toimintaan. Tässä yhteydessä on huomautettava, että enää noin pitkä yhtäjaksoinen ura sen paremmin puheenjohtajana kuin hallituksen jäsenenäkään ei ole mahdollista niin Liiton kuin useimpien yhdistystenkään sääntöjen mukaan. Mutta muutaman vuoden levättyään henkilö voi taas olla valmiina tarttumaan töihin, ehkä uusia ideoita keränneenä! Näiden 12 vuoden aikana reviiri laajeni monella tavoin. Yhteistyö lähiyhdistysten kanssa lisääntyi vierailujen merkeissä. Suonenjoelle ja myöhemmin Riistavedelle perustetut yhdistykset nukkuivat Ruususen unta, mutta 1970-luvulla ne herätettiin henkiin. Muut maakunnat tulivat tutuiksi sisariltojen ohjelmissa. Liitossa oli otettu käyttöön vuoden teemat, mikä osaltaan helpotti yhdistyksiä ohjelman suunnittelussa. Nämä teemat tulivat esille muun muassa Kalevalajuhlissa. Suvijuhlissa, kulttuuri- ja vuosikokouspäivillä käytiin usein suurellakin joukolla. Maailma laveni myös ulkomaille. Salme järjesti yhdistykselle matkoja ainakin Viroon, Latviaan, Petroskoihin ja Pietariin, Lontooseen, Kaliniin, Novgorodiin ja Zagorskiin. Näiden lisäksi monet yhdistyksemme jäsenet osallistuivat Liiton matkoille, joita Salme toimiessaan kulttuurijaoston puheenjohtajana johti. Näitäkin tehtiin Baltian maihin, mutta myös Tukholmaan, Moskovaan ja Unkariin, sinne kaksikin matkaa. Toisella matkalla sattui oppaaksi Ilona Tarr Budapestin kansallismuseosta, ja hän vieraili myöhemmin Kuopiossa ja Suonenjoella kertomassa roomalaiskatolisista pääsiäisperinteistä. Tässä yhteydessä muutama sana kokoontumispaikoistamme. 1. Vanha Raittiustalo, jossa pidettiin myös juhlat 2. Ns. kivijalka Minna Canthin kadun ja Ajurinkadun kulmassa 3. NNKY:n talo Myllykadulla, jossa esim. adventtikahvit kivijalan aikaan 4. Entinen tykkihalli, nykyinen kansalaisopiston Puistokartano 5. Diakoniakeskus Sorvarinkadulla syksyyn 2003 6. Lounas-Salonki ja Mummon mökki 7. Kaupungintalo kautta vuosien suurimmissa juhlissa Puistokartanon aikana yhdistys hankki runsaasti kahvikuppeja ja muuta kalustoa, mutta muutettuamme Diakoniakeskukseen emme niitä enää tarvinneet. Kun sitten tuli aika lähteä sieltäkin seurakunnan luovuttua paikasta, myimme ne itsellemme. Kuka sitten huolehti kahvinkeitosta? Jo 50-luvulla oli perustettu usean hengen taloustoimikunta, mutta jostakin syystä (jäsenten vanheneminen?) sen toiminta loppui ehkä 90-luvulla. Tämän jälkeen kyseltiin aina seuraavan jäsenillan kahvinkeittäjiä, mutta yhä useammin tehtävä pyrki lankeamaan samoille, yleensä hallituksen jäsenille. Niinpä olemme sen jälkeen kokoontuneet sellaisissa paikoissa, kuten Lounas-Salongissa, jossa jokainen on ostanut mitä on ostanut; tästä ei tietenkään ole kertynyt entiseen tapaan kahvirahoja. Arpajaisia sen sijaan on edelleen järjestetty ja niistä saatu hiukan tuloja jäsenmaksujen lisäksi. Toinen asia, joka on vuosien saatossa jäänyt pois käytännöstä, on ollut alku- ja muukin laulu. Allekirjoittanut tuntee ehkä tässä asiassa pientä syyllisyyttä, mutta ei kuitenkaan katumusta. Ehkä yhteislaulu ei oikein istu nykynaisten kokoontumisiin. Tähän sopinee eräs Liiton vuoden teema, mielestäni yksi osuvimmista teemoista: Täyttä vauhtia tätä päivää perinteen eväin. Tässä yhteydessä haluan kiittää Salme Turusta mielenkiintoisista keskusteluista, joita kävimme suunnitellessani tätä historiikkia. 4
5. VEDENJAKAJALLA 1980-lukua pitäisin monessa suhteessa vedenjakajana. 40 vuotta toiminnassa olleet jäsenet alkoivat ikääntyä, joskin he keväällä 1984 vielä järjestivät isot 40-vuotisjuhlat kaupungintalolla ja päivälliset Atlaksessa. Juhlista on olemassa Katri Miettisen hauska runomuotoinen kronikka. Aika oli tuonut varsinkin nuoremmille uusia, erilaisia harrastuksia, kuten liikuntaa, lisääntyvää matkailua ja merkitsi myös kasvavaa työssä käyvien naisten joukkoa. Kun kyselimme sen ajan jäseniltojen ohjelmasta, se Anneli Koposen mukaan oli pitkälti samaa kuin ennenkin: Kalevalaa, nuorten ohjelmaa, tarinoiden ja kaskujen kerrontaa sekä päättämistä kahvinkeittovuoroista. Tässä alkoi jo näkyä yleinen talkoohengen väheneminen, ja niinpä varsinkin nuoremmat jäsenet osallistuivat etupäässä matkoihin. Itse olin yksi tällainen. Ehkä jäsenhankintakaan ei ollut erityisen tehokasta, mutta toisaalta pitkäaikaisille jäsenille oli muodostunut pysyvä ystäväpiiri, jonka turvallisuutta lisäsi kokoontuminen joka kuukauden ensimmäinen tiistai samassa paikassa. Helkatyö oli voimissaan noin 90-luvun puoliväliin. Sitten se välillä nukkui, välillä herätettiin henkiin. Nyt sitä ei valitettavasti ole. Yhtenä syynä on ohjaajapula, toisena luultavasti myös lasten piirissä lisääntynyt harrastusten kirjo. Kaikkeen ei riitä tulijoita. 6. 1990-LUVULTA TÄHÄN PÄIVÄÄN Viime vuosikymmenille löydän sellaisen yhteisen piirteen kuin liikkuvuus. Se merkitsee monia asioita. Konkreettisesti se merkitsi ensiksi sitä, että 2000-luvulle tultaessa siihen oli pakko, kun vakiokokoontumispaikkamme Diakoniakeskus ei enää ollut käytettävissä. Toinen syy liikkuvuuteen oli jo 90-luvulla halu järjestää erilaisia tilaisuuksia erilaisissa paikoissa. Tällöin ei aina onnistunut kuukauden ensimmäinen tiistai -kuvio, mikä ei ehkä miellyttänyt kaikkia jäseniä. Missä me sitten liikuimme? Tutustuimme moniin ammatillisiin oppilaitoksiin, kuten Talouskouluun, Terveydenhoito-oppilaitokseen, Ammattioppilaitokseen, Ingmaniin, Taitemiaan ja Ravintolakouluun useimmat näistä lienevät nykyisin Savonia-nimen alla. Kokoonnuimme pankeissa ja teollisuuslaitoksissa kuten Saurumilla, ja teimme kulttuurikävelyjä niin Minna Canthin jäljillä kuin hautausmaallakin. Olemme pitäneet edelleen yhteyttä lähiyhdistyksiin, viimeksi tänä vuonna Kaaville koillissavolaisten Nuutinpäivätapahtumassa. Teatterimatkoja on tehty Lapinlahdelle, Syvänniemelle, Joensuuhun, Jyväskylään ja Kajaaniin, ehkä muuallekin. Myös me olemme saaneet teatterivieraita muista yhdistyksistä. Jäsenmäärämme on heilahdellut niin luonnollisen poistuman kuin muidenkin syiden vuoksi. Nyt se on jälleen nousussa huidellen sadan paikkeilla. Koska puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi kertaa kolme vuotta, tämä vaihtuvuus merkitsee sitä, että kukin aktiivijäsen tuo uusia, omanlaisiaan jäseniä. 1990-luvulla meillä oli suoranainen nuorisobuumi, kun nuoret jäsenet perustivat alaosaston Pohjanakat, jonka puitteissa he saattoivat harrastaa heitä kiinnostavia asioita. Toki he osallistuivat yhteiseenkin toimintaan; nousihan heidän joukostaan aktiivinen yhdistyksen puheenjohtajakin, Ulla Honkalampi. Ohjelman suunnittelussa meitä ovat jossakin määrin auttaneet Liiton vuoden teemat. Niiden avulla olemme kutsuneet vieraiksi täällä asuvia ulkomaalaisia kuin myös ulkomailla asuneita suomalaisia. Olemme tutustuneet uskontojen juhlaperinteisiin ja keskustelleet erilaisten rajojen merkityksestä. 5
Olemme hyödyntäneet eri aloja edustavien jäsentemme taitoja myös myöhemmin kuin 1980-luvun lopussa, jolloin Nainen ammatissaan oli Liiton teemana. Meillä on useita vuosia toiminut kirjallisuuspiiri Elsat, joka nimestä päätellen syntyi Elsa Heporaudan edellisen juhlavuoden aikoihin. Toki me käsittelemme Kalevalaakin, mutta enemmän kuitenkin nykykirjallisuutta tai muuten ajankohtaista kirjailijaa, kuten vuonna 2011 Juhani Ahoa, jonka kuopiolaiset kouluvuodet sopivat sen vuoden teemaan Tavat on. Elsat pohdiskelevat kirjallisuutta toisinaan Lounas-Salongissa, toisinaan seurakunnan Mummon mökissä, jossa muutama vuosi sitten keksittiin herättää henkiin Wanhan ajan ompeluseura - tietenkin kahvia keittäen ja juoden. Ompelus ei kuitenkaan ole pakollinen, tärkeämpää on keskustelu. Kalevalajuhlatkin ovat kokeneet muodonmuutoksia. Vuonna 2000 Pohjanakat järjestivät nuorille taidetapahtuman. Syntytarinat olivat antoisa aihe poikkitaiteellisiin esityksiin. Oli näytelmiä, nykytanssia, musiikkia, elokuvia ja kuvataidetta, ja monet koululuokatkin vaelsivat nuorisokeskukselle ja nauttivat. Jatkossakin olemme pyrkineet juhlia järjestäessämme ottamaan huomioon eri ikäkaudet. Lapset ja nuoret olivat myös vuoden 2009 juhlan tekijöinä. Tällä kertaa poikkitaiteellisuuteen liittyi myös perinneruokien valmistus sekä kilpailuja. Koululaisten piirustuksista työstettiin yhdistykselle postikortteja, ja yhdistyksen uusi logo ja tulevien kotisivujen ulkoasu toteutettiin Muotoiluakatemiassa oppilastöinä kuten myös t-paitojemme suunnittelu. Vuoden 2011 Kalevalajuhlamme muodosti Liiton nykyisen puheenjohtajan Sari Kaasisen konsertti, joka luonnollisesti keräsi kaupungintalon täyteen eri-ikäistä kansaa. Samoin oli tänä vuonna, kun jaoimme 70-vuotisjuhlamme kunniaksi peruskoululaisille järjestämämme sarjakuvakilpailun palkinnot. Palkituista töistä oli seuraavalla viikolla näyttely kaupunginkirjastolla, ja muutamista töistä tulee yhdistykselle uusia kortteja. Juhlien ohella olemme pyrkineet näkymään kulttuurivaikuttajina esimerkiksi järjestämällä yhdessä kaupunginkirjaston kanssa esitelmätilaisuuksia. Viimeksi tämän vuoden toukokuussa Liiton hallituksen jäsen Helena Rossi oli kertomassa Elsa Heporaudasta. Myös jokavuotinen adventtikirkko- ja -kahvitilaisuutemme on pitkä perinne. Valtakunnallisesti pitää mainita, että monet yhdistyksemme jäsenet ovat yli 20 vuoden ajan pitäneet muiden yhdistysten sisaria ajan tasalla Kuopion tapahtumista. Pirtaan ovat päässeet myös muutamat koulunuorison kirjoitukset jotkut ehkä kirjoituskilpailujen satona. En voi olla mainitsematta, että Pohjanakkojen vuoden 2000 tapahtumasta raportoi silloinen Minna Canthin yläasteen oppilas Elina Lappalainen, joka sai vuoden 2012 Tieto-Finlandian teoksellaan Syötäviksi kasvatetut. Täyttä vauhtia tätä päivää perinteen eväin oli kerran Liiton vuoden teema. Kuopion Kalevalaiset kunnioittaa perinteitä, mutta on avoin uudelle kulttuurille siinä määrin kuin se sopii periaatteisiimme! Uudistumisestahan viestii jo nykyinen nimemme: vuonna 2004 ovet avattiin myös miehille. 6
LIITE Toimihenkilöt PUHEENJOHTAJAT: Anna Sormunen 1943 46 Valma Makkonen 1946 49 Helmi Karjalainen 1949 52 Rauni Suhonen 1952 53 Sirkka Hietakari 1953 55 Elvi Riihijärvi 1955 66 Salme Turunen 1966 79 Anneli Koponen 1979-84 Maija-Liisa Laitinen 1984 87 Anja Hartikainen 1987 90 Kirsti Salo 1990 Anja Hartikainen 1990 93 Tuulikki Karhunen 1993 96 Rauni Pulkkinen 1996 2002 Lea Honkalampi 2002 2008 Ulla Honkalampi 2008 2011 Liisa Kiianlinna 2011 - SIHTEERIT: Laimi Korhonen Hanna Sjöman Ida Räsänen Anna Veivo Oiva Korhonen, toistakymmentä vuotta Maija-Liisa Laitinen Eeva-Liisa Mustonen Aila Mustonen Tuija Saarinen Eeva-Liisa Ryynänen Aila Mustonen, toistakymmentä vuotta RAHASTONHOITAJAT: Aimi Heikkinen Elsa Marttinen Ida Laakkonen Hilja Torvinen Brita Koistinen Liisa Antikainen Anna Korhonen Anja Hartikainen Maila Penttilä Katri Halla-aho Sirkka Lintula Anneli Myllys Annikki Antikainen Jaana Nieminen - Maire Avento, pitkään kirjanpitäjänä HELKAOHJAAJAT: Leena Ruotsalainen 1955 74 Riitta Saastamoinen Sylvi Koponen Inkeri Hakulinen Ulla Eskelinen Virva Riekkinen (Eskelinen) Asta Kotiranta 7
KALEVALAISTEN NAISTEN LIITOSSA: Salme Turunen, hallitus 1968 74 ja 1976 81 (1. ja 2. vpj.) Kulttuurijaoston pj.1981 - Eeva-Liisa Mustonen, 1883 84 Kalevala Korun yhtiökokousedustaja Helka Nurmi Kulttuurijaosto 1987 93 Anneli Koponen hallitus 1989-95 (edusti Joensuuta) vpj. Liiton puheenjohtaja 1997 2003 (edusti Suonenjokea 2004 alk. ja Kuopiota v:sta 2000) Tuulikki Karhunen, hallitus 1990-96 Aila Mustonen, hallitus 1996 2002 Tuija Saarinen, hallitus 2003 09, 2.vpj. (v:sta 2004 edusti Joensuuta) Liisa Kiianlinna, hallitus 2013-8
9
10
11
12