1 Johdanto Tämän palvelukuvauksen tarkoituksena on kuvata henkilökohtaisella budjetilla järjestettäväksi palveluksi soveltuvan sosiaalihuoltolain mukaisen lapsiperheiden kotipalvelun sisältöjä ja periaatteita palveluntuottajien velvoitteiden näkökulmasta. Lapsiperheiden kotipalvelua voidaan tuottaa järjestäjän omana toimintana, ostopalveluna tai henkilökohtaisella budjetilla. Tämä palvelukuvaus on laadittu henkilökohtaisella budjetilla tuotetun tilapäisen ja säännöllisen lapsiperheiden kotipalvelun laadun, turvallisuuden, saatavuuden, kustannusvaikuttavuuden ja asiakaslähtöisyyden takaamiseksi. Palvelukuvauksen velvoitteet ja ehdot koskevat myös nykyisellä palvelusetelillä tarjottavia palveluja. Palvelukuvaus pyrkii takaamaan, että järjestäjän ja palveluntuottajan välinen dialogi vahvistuu, lapsiperheiden kotipalveluun liittyvä innovointi lisääntyy ja osaaminen kehittyy. Tässä palvelukuvauksessa määriteltyjen palvelukohtaisten edellytysten lisäksi palveluntuottajan on täytettävä sääntökirjassa ja palveluntuottajan yleisissä ehdoissa kuvatut edellytykset. 2 Lapsiperheiden kotipalvelun tarkoitus ja tavoitteet Lapsiperheiden kotipalvelun keskeisin periaate on, että palvelu toteutetaan perheen yksilöllisen palvelusuunnitelman mukaisesti tukemalla perheen selviytymistä ja toimintaa arjessa pääsääntöisesti asiakkaan omassa kodissa. Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista, suunnitelmallista ja määräaikaista yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjessa selviytymisen tukemista. Lapsiperheiden kotipalvelu voi olla joko tilapäistä tai säännöllistä. Tilapäinen kotipalvelu on lyhytkestoisiin ja tilapäisiin tarpeisiin tarkoitettua perheiden arjessa selviytymisen tukemista. Tilapäinen kotipalvelu riittää avuksi suurimmalle osalle perheitä. Säännöllinen kotipalvelu on tarkoitettu pidempiin ja välttämättömiin, kuitenkin aina määräaikaisiin, tuen tarpeisiin. Lapsiperheiden kotipalvelun yleisenä periaatteena on, että tilapäistä kotipalvelua tarjotaan maksimissaan neljän (4) kuukauden ajan ja säännöllistä kotipalvelua maksimissaan kolme (3) kuukautta tilapäisen kotipalvelun lisäksi. Lapsiperheiden kotipalvelu on tavoitteellista ja suunnitelmallista yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden sekä arjessa selviytymisen tukemista. Palvelun tarkoituksena on tukea asumiseen, perheen henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, toimintakyvyn ylläpitoon, lastenhoitoon ja kasvatukseen, asiointiin sekä muuhun tavanomaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista tai niissä avustamista. Lapsiperheiden kotipalvelun tavoitteena on ylläpitää perheen hyvinvointia, vahvistaa perheen omia voimavaroja sekä tukea selviytymistä erilaisissa elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistä ongelmien pahenemista ja kasautumista, ja siten vähentää muiden erityispalvelujen tai lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelun tarvetta.
3 Lapsiperheiden kotipalveluun liittyvät ehdot 3.1 Palvelun varaaminen ja peruutukset Palveluntuottajan tulee ilmoittaa asiakkaalle odotusaika palvelun tilaamisesta palvelun järjestämiseen asiakkaan tarpeen mukaan kohtuullisessa ajassa, kuitenkin viimeistään kahden (2) arkipäivän kuluessa asiakkaan yhteydenotosta. Käynnistetyn palvelun osalta palveluntuottajan tulee järjestää palvelu asiakkaan pyynnön mukaisesti asiakkaan tilatessa palvelun viisi (5) vuorokautta ennen haluttua ajankohtaa. Mikäli palveluntuottaja ei voi tuottaa palvelua asiakkaan kanssa sovitun mukaisesti, palveluntuottajan tulee ilmoittaa peruutuksesta asiakkaalle viimeistään seitsemän (7) vuorokautta ennen palvelun sovittua alkamisaikaa. Muissa tilanteissa palveluntuottaja tiedottaa palvelun toteuttamisen esteestä asiakkaalle heti, kun se on palveluntuottajan tiedossa ja sopii korvaavasta palvleusta asiakkaan kanssa. Palveluntuottajan tulee tehdä ilmoitus soittamalla asiakkaalle, tai mikäli asiakkaan kanssa on sovittu, lähettämällä asiakkaalle sähköpostin tai tekstiviestin. Asiakas voi peruuttaa ennalta sovitun palvelukerran ilman veloitusta ilmoittamalla palveluntuottajalle peruutuksesta viimeistään 24 tuntia ennen sovittua palvelukertaa. 3.2 Palveluntuottajan vastuulla olevat asiakkaat Tämän palvelukuvauksen mukaista henkilökohtaisella budjetilla järjestettävää lapsiperheiden kotipalvelua voidaan tuottaa perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia. Asiakkuuksien kestot vaihtelevat kertaluonteisesta ohjauksesta ja neuvonnasta vuosien asiakkuuteen. Perheen tarve määrittelee asiakkuuden keston. Lapsiperheiden kotipalvelun asiakkuuden syynä voi olla esimerkiksi: - Raskauteen tai synnytyksen liittyvä erityinen avuntarve - Sairauteen, vammaan tai muuhun vastaavanlaiseen toimintakykyä alentavaan syyhyn liittyvä perheen palvelutarve - Äkillisistä elämänmuutoksista tai perheen kriisitilanteesta johtuva käytännön avun tarve - Vanhemman väsymys tai uupumus - Ohjauksen ja neuvonnan tarve perheen arkirutiinien hallinnassa ja perheen oman toimintakyvyn vahvistamisessa - Lasten hoidollisen tai kasvatuksellisen ohjauksen tarve - Muu erityinen tarve (arvioidaan yhdessä muiden perheen kanssa työskentelevien tahojen kanssa) Palveluntuottajan tulee tuottaa tämän palvelukuvauksen mukaista palvelua kaikille niille henkilöille, joiden kanssa palveluntuottaja on sopinut lapsiperheiden kotipalvelun tuottamisesta henkilökohtaisella budjetilla. Vastuun siirtymistä palveluntuottajalta toiselle on kuvattu tarkemmin palveluntuottajan yleisissä ehdoissa.
3.3 Palvelujen sisältö 3.3.1 Palvelut, jotka kuuluvat henkilökohtaisella budjetilla järjestettävään lapsiperheiden kotipalveluun Lapsiperheiden kotipalvelua voidaan tuottaa joko tilapäisenä tai säännöllisenä kotipalveluna. Tilapäisen kotipalvelun tarve liittyy äkillisiin ja ennalta odottamattomiin tilanteisiin, joihin perhe tarvitsee tilapäistä tukea ja apua. Palvelun tarve voi liittyä yllättävään vanhemman sairastumiseen tai kriisitilanteeseen, vanhemman uupumiseen tai muuhun vaikeaan elämäntilanteeseen. Tilapäisessä kotipalvelussa käyntejä toteutetaan harvemmin kuin kerran viikossa. Palvelua voidaan sopia yksi tai muutama käyntikerta kerrallaan. Säännöllisessä kotipalvelussa perheen avuntarve on säännöllistä ja jatkuvaa, ja käyntejä toteutetaan vähintään kerran viikossa. Säännöllisen kotipalvelun tarve voi liittyä tilanteisiin, joissa perhe tarvitsee tukea arkielämään liittyvässä asioiden hoidossa ja lasten hoidossa sekä kasvatukseen ja kehitykseen liittyvissä tuen tarpeissa eikä perheen käytettävissä ole lähiverkostoa tai muita keinoja. Palvelun sisältö ja määrä määritellään perhekohtaisesti palvelutarpeen arvion perusteella laaditussa yksilöllisessä palvelusuunnitelmassa. Palvelu sisältää konkreettista ja suunnitelmallista apua, tukea, ohjausta ja neuvontaa perheen arkielämään, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Tavoitteena on tukea ja ohjata perhettä selviytymään omatoimisesti arjessa. Tämä tapahtuu opastamalla perhettä lasten ja kodinhoidossa sekä vahvistamalla arjen taitoja. Alla olevassa listassa on kuvattu esimerkkejä lapsiperheiden kotipalveluun kuuluvista asioista, joissa perhe voi tarvita sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön apua, tukea tai kannustusta yksilöllisestä tilanteesta riippuen. Palveluntuottajan on tuettava asiakasta alla mainituissa toimissa ja muissa vastaavissa toimissa myös silloin, kun näistä ei ole etukäteen sovittu palvelusuunnitelmassa, mikäli perheen yksilöllinen ja ajankohtainen tilanne sitä edellyttää. Lapsiperheiden kotipalveluun kuuluvat tehtävät: - Lapsen päivittäisissä toimissa avustaminen ja tukeminen (mm. perushoito, leikki, ulkoilu) - Kasvatuksessa ohjaaminen sekä vanhemmuudessa tukeminen - Vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen - Kotitapaturmien ehkäiseminen ja tapaturmavaaran minimointi - Välttämätön kodinhoitoapu (mm. ruoka- ja vaatehuolto, ylläpitosiivous) - Sosiaalisten ja psyykkisten ongelmien huomioiminen, seuraaminen ja perheen tukeminen - Välttämätön asiointiapu - Välttämättömät ja kiireelliset kiinteistön hoitoon liittyvät työt (polttopuiden haku, lumityöt) 3.3.2 Palvelut, jotka eivät kuulu henkilökohtaisella budjetilla järjestettävään lapsiperheiden kotipalveluun Henkilökohtaisella budjetilla järjestettävä lapsiperheiden kotipalvelu ei ole tarkoitettu seuraaviin tilanteisiin:
- Pelkkään siivouksen tarpeeseen - Vanhempien työssä käymisestä tai kotona tehtävästä etätyöstä johtuvaan lastenhoitotarpeeseen - Vanhempien opiskeluun tai luennoilla käynteihin tai kotona tehtävään etätyöhön - Päivähoitoikäisten lasten pelkkään lastenhoidolliseen tarpeeseen - Pienten koululaisten aamu-, iltapäivä- ja loma-ajoista johtuviin lastenhoitotarpeisiin - Lapsen äkillisestä sairastumisesta johtuvaan avun tarpeeseen, jos vanhemmalla on oikeus jäädä hoitamaan lasta - Vanhempien harrastusten tai yhteisen ajan mahdollistamiseen - Pääsääntöisesti vanhempien parisuhteen hoitoon - Henkilökohtaisen avustajan tarpeeseen - Kotisairaanhoitoon tai lääkehoidollisiin tarpeisiin - Pelkkään kuljetuksen tarpeeseen 3.3.3 Palvelujen toteuttaminen Lapsiperheiden kotipalvelu toteutetaan palvelusuunnitelman mukaisesti siten, että asiakas voi käyttää omia voimavarojaan auttamistilanteissa, lasten hoidossa ja kotitöiden suorittamisessa. Tavoite on ohjaamalla ja yhdessä tekemällä edistää perheen arjessa selviytymistä sekä lapsen hyvää kasvua ja kehitystä. Asiakasta tulee henkisesti tukea ja kannustaa tekemään itse kotitoimia ja asiakkaan puolesta ei tehdä sitä, mihin hänen omat voimavaransa riittävät. Asiakasta tulee kuunnella, aktivoida keskustelemaan sekä olla vuorovaikutuksessa tämän kanssa laaja-alaisesti. Palveluntuottajan tulee nimetä asiakkaalle perhekohtainen vastuuhoitaja, joka on pääasiallisesti vastuussa asiakkaan hoidosta ja yhteydenpidosta omaisiin/läheisiin, ja muihin asiakkaan hoitoon osallistuviin tahoihin. Asiakkaalla sekä hänen omaisilla/läheisillä on oltava tiedossa, kuka vastuuhoitaja on. Mikäli palveluntuottaja havaitsee, ettei se ole pystynyt vastaamaan kaikkiin asiakkaan välittömiin tarpeisiin, tai jokin asia on jäänyt tekemättä (esim. koska asiakas ei avaa ovea), palveluntuottajan on ryhdyttävä tilanteen edellyttämiin toimenpiteisiin välittömästi. Palveluntuottajan tulee selvittää syy oven avaamattomuuteen. Tarvittaessa palveluntuottajan tulee tehdä yhteistyötä esimerkiksi taloyhtiön, omaisten ja järjestäjän kanssa. Tämän palvelukuvauksen mukaiset palvelut toteutetaan pääsääntöisesti kotikäynteinä. Perheen yksilöllisen tarpeen mukaan palvelua voidaan toteuttaa myös etäyhteyksillä tai muulla soveltuvalla tavalla asiakkaan tarpeesta riippuen. Palveluntuottaja voi tuottaa palvelua etäyhteydellä tai muulla soveltuvalla tavalla, mikäli asiakkaan palvelusuunnitelmassa on tästä mainittu ja palveluntuottaja on kuvannut palvelumuodon omassa palvelukuvauksessaan niin, että asiakkaalla on mahdollisuus tutustua sen sisältöön. Asiakaspalveluprosessia suunnitellessa, kuvatessa ja toteuttaessa tulee huomioida eri palvelukanavien välityksellä toteutettujen palvelujen sujuvuus, asiakaslähtöisyys sekä saatavuus ja saavutettavuus. Henkilökohtaisella budjetilla tuotettavan lapsiperheiden kotipalvelun korvaukset voivat riippua palvelumuodosta. 3.4 Palvelutarpeen arviointi, palvelusuunnitelma ja kirjaaminen Järjestäjä vastaa henkilökohtaisen budjetin palveluihin liittyvästä asiakkaan palvelutarpeen arvioinnista, palvelusuunnitelman teosta ja sen seurannasta sekä päätöksenteosta. Palvelusuunnitelma ohjaa asiakkaan palvelukokonaisuudesta vastaavia toimijoita, asiakasta itseään ja
heidän läheisiään sekä palveluntuottajia toimimaan asiakkaan tavoitteita tukien. Palvelusuunnitelma tehdään asiakkaan kanssa yhdessä. Asiakkaalla tulee olla mahdollisuus antaa palautetta sen toteutumisesta omalle asiakasohjaajalleen. Palveluntuottajan tulee raportoida asiakkailleen antamien palveluiden käyntitiedot ja tiedot käyntien sisällöstä järjestäjälle pyydettäessä. Palvelupalautteessa palveluntuottaja ilmoittaa palvelun tuottamisen päivämäärät, kellonajat 15 minuutin tarkkuudella ja mahdolliset lisätiedot raportoiduista palvelutapahtumista. Raportoituja tietoja voidaan verrata asiakkaan henkilökohtaisen budjetin saldoon. Palveluntuottajalla on raportointia tehdessään mahdollisuus lähettää järjestäjälle palvelutapahtumaa koskevia lisätietoja tai palautetta. Asiakkaan tulee voida hyväksyä ennakolta palveluntuottajan raportoimat tiedot. Palvelun päättyessä palveluntuottaja toimittaa loppuarvion järjestäjälle. Väliarvio tulee toimittaa pyydettäessä. Palveluntuottaja on velvollinen osallistumaan tämän palvelukuvauksen mukaisen palvelun tulosten arviointiin järjestäjän määrittämällä tavalla (esim. palveluntuottaja tuntee asiakkaan paremmin kuin järjestäjän taholla työskentelevä omatyöntekijä) ja asiakkaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Mikäli palveluntuottaja havaitsee palvelusuunnitelman päivitystarpeita, tämän tulee ilmoittaa näistä viivytyksettä järjestäjän nimeämälle yhteyshenkilölle. 3.5 Palvelun tuottamiseen käytettävän henkilöstön vaatimukset Palveluntuottajan on nimettävä jokaisen yksittäisen toimintayksikkönsä vastuuhenkilö. Mikäli palveluntuottajalla on työsuhteessa enemmän kuin kolme (3) työntekijää, vastuuhenkilöllä on sosiaalija/tai terveysalan korkeakoulututkinto tai vastaava tutkinto ja riittävä, vähintään kolmen vuoden työkokemus alalta. Palveluntuottajalla ja tuottajan henkilökunnalla tulee olla sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen kelpoisuus. Henkilöstöltä edellytetään vähintään kodinhoitajan, taloudenhoitajan, kotiavustajan, kotipalvelutyöntekijän tai vastaavaa pätevyyttä. Lisäksi henkilöillä tulee olla kokemusta lasten ja perheiden kanssa työskentelystä. Palveluntuottajan henkilöstöltä edellytetään rikostaustaselvitys (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002). Palveluntuottajan vastuuhenkilöllä ja henkilöstöllä tulee olla vähintään hyvä suomen tai ruotsin kielen taito. 3.6 Palveluntuottajan toimintaympäristö 3.6.1 Palvelutoiminnan toimintaympäristö Kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) mukaan vastuu palvelujen turvallisuudesta on palveluntuottajalla. Palveluntuottajan on varmistettava, ettei palvelu aiheuta vaaraa käyttäjälleen. Palveluntuottaja edistää turvallisuutta noudattamalla lakeja, säädöksiä, ohjeita ja hyväksi tunnettuja menettelytapoja, ilmoittamalla vaaratilanteista viranomaisille ja asiakkaille sekä tekemällä jatkuvaa laadunvarmistustyötä (esim. testauttamalla tuotteidensa ja välineidensä turvallisuutta (tavarat) ja kouluttamalla henkilöstöä hätätilanteiden varalle (palvelut). Palveluntuottajan on noudatettava valtakunnallisia ja järjestäjän määrittämiä hygieniaohjeita niiltä osin kuin niiden sisältöjä on tarpeen ja mahdollista soveltaa asiakkaan kotiympäristössä.
Mikäli toimintaympäristö ei täytä sille asetettuja vaatimuksia joko asiakkaan tai palveluntuottajanhenkilöstön näkökulmasta, palveluntuottajan tulee ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin asiakkaan kanssa sovitulla tavalla. 3.6.2 Toimintaan liittyvät hoitotarvikkeet ja työvälineet Palveluntuottaja vastaa tämän palvelukuvauksen mukaiseen palvelutuotantoon vaadittavasta laitteistosta, tarvikkeista, ohjelmistosta, materiaalista ja hoitovälineistä, ellei toisin ole sovittu järjestäjän ja palveluntuottajan välillä. Palveluntuottajan henkilöstöllä tulee olla käytössään seuraavat hoitovälineet ja suojaimet: käsidesi, kertakäyttökäsineet, suu-nenäsuojain, kertakäyttöesiliina ja kertakäyttöiset kengänsuojat. Palveluntuottaja vastaa itse tämän palvelukuvauksen mukaiseen palvelutuotantoon liittyvistä hankinnoista ja palveluista, ellei järjestäjän ja palveluntuottajan välillä ole toisin sovittu. Järjestäjä voi tarkastaa palveluntuottajan tai tämän alihankkijan laitteiston, välineistön sekä toimintaan liittyvät palvelut ja osaamisen ennalta ilmoittamatta ja ilman erillissyytä.