TAMMENLEHVÄN PERINNELIITTO KERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Sotiemme veteraanien valtakunnalliset liitot perustivat Tammenlehvän Perinneliiton huhtikuussa 2003 varmistaakseen keskeisten muistojen ja arvojen säilymisen sotien 1939 1945 veteraanien teoista ja aikaansaannoksista Suomen kansan keskuudessa. Liiton avulla siirretään veteraaniaikakautta koskeva perintö aina uusien sukupolvien vaalittavaksi. Tavoitteena on aikaansaada hyvin suunniteltu, oikein kohdistettu ja resursseiltaan riittävän kattava toimintakokonaisuus ohjaamaan, kokoamaan ja kannustamaan tätä perinnetyötä. Tammenlehvän Perinneliiton varsinainen toiminta käynnistyi vuoden 2005 aikana ja jatkui vuonna 2017 aiemmin suunnitellulla tavalla. 1. Liiton tarkoitus ja toiminta-ajatus Liiton tarkoituksena on hoitaa ja vaalia Suomen vuosina 1939 1945 käymien sotien veteraanien perinteitä ja arvoja. Liiton toiminta-ajatuksena on koota yhteen yhteisöjä, jotka ovat kiinnostuneita, halukkaita ja kykeneviä osallistumaan liiton tarkoitusta edistävään perinnetyöhön. Liiton toiminnan painopiste on valtakunnallisesti merkittävän perinneaineiston vaalimisessa ja veteraanisukupolven arvojen vaalimisessa. Kentällä liitto toimii jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaniensa organisaatioiden kautta. 2. Järjestötoiminta Liiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin ravintola Makun tiloissa Pasilassa 26.4.2017. Paikalla oli 17 jäsenjärjestön viralliset edustajat. Liiton jäsenet Liitto kutsuu tai anomuksesta hyväksyy varsinaisiksi jäsenikseen yhteisöjä, jotka ovat valmiit toteuttamaan liiton säännöissä mainittuja päämääriä, ottamaan hoitaakseen sovittavia perinnetehtäviä ja jotka oman toimintansa luonteen sekä laadun puolesta ovat sopivia liiton jäseniksi. Liiton varsinaisia jäseniä olivat koko toimintavuoden ajan seuraavat 22 yhteisöä: Sotainvalidien Veljesliitto ry, Suomen Sotaveteraaniliitto ry, Rintamaveteraaniliitto ry, Jatkosodan Siviiliveteraanit ry, Kaatuneitten Omaisten Liitto ry, Kadettikunta ry, Maanpuolustuskiltojen liitto ry, Reserviläisliitto ry, Rintamaveteraaniliiton kannatus- ja perinnesäätiö, Sotainvalidien Perinnejärjestö ry, Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ry, Sotaveteraanien tuki- ja perinnesäätiö, Sotilaspoikien Perinneliitto ry, Sotilaskotiliitto ry, Suojeluskuntien ja Lotta Svärdin Perinteiden Liitto ry, Suomen Kotiseutuliitto ry, Suomen
2 Lottaperinneliitto ry, Suomen-poikien perinneyhdistys ry, Suomen rauhanturvaajaliitto ry, Suomen Reserviupseeriliitto ry, Vapaussodan Perinneliitto ry ja Veteraanivastuu ry. Hallitus Liiton hallituksen puheenjohtajana oli filosofian tohtori Eino Siuruainen (varajäsen YTK Anneli Taina) 26.4.2017 asti. Vuosikokouksessa Eino Siuruainen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä hallituksen puheenjohtajaa valittaessa. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti vuorineuvos Jukka Viinanen, ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen yhteiskuntatieteiden kandidaatti Anneli Taina. Hallituksen jäseninä olivat toimikaudeksi 2016-2017 valitut valtiotieteiden maisteri Klaus Halla (varajäsen ylijohtaja Riitta Kaivosoja), maakuntaneuvos Kimmo Kajaste (varajäsen prikaatikenraali evp. Hannu Luotola), vuorineuvos Jukka Viinanen (varajäsen kunnallisneuvos Tero Tuomisto) ja kontra-amiraali Timo Junttila (varajäsen prikaatikenraali Kim Mattsson) Hallituksen jäseniksi toimikaudeksi 2017 2018 valittiin yksimielisesti lääkintäkenraalimajuri evp. Timo Sahi (varajäsen oikeustieteen kandidaatti Jari Rantala), ekonomi Matti Niemi (varajäsen diplomi-insinööri Yrjö-Pekka Rautalahti), kenraaliluutnantti evp. Paavo Kiljunen (varajäsen pääsihteeri Juha Tammikivi) ja professori Aura Korppi-Tommola (varajäsen hallituksen jäsen Tuija Saura). Jukka Viinasen tultua valituksi hallituksen puheenjohtajaksi hänen tilalleen hallitukseen yksivuotiskaudeksi 2017 valittiin ministeri Matti Louekoski. Tero Tuomiston luovuttua Jukka Viinasen varajäsenyydestä valittiin hänen tilalleen varatuomari Juhani Saari. Hallituksen keskuudestaan valitsemana varapuheenjohtajana toimi Matti Niemi. Hallituksen kokouksia pidettiin viisi. Jäsenten osallistumisprosentti kokouksiin oli 95. Työvaliokunta Hallituksen keskuudestaan nimeämään työvaliokuntaan kuuluivat Matti Niemi (puheenjohtaja), Kimmo Kajaste, Klaus Halla ja Paavo Kiljunen. Työvaliokunta piti viisi kokousta. Neuvottelukunta Toimintavuotena neuvottelukunnan puheenjohtajana oli entinen pääministeri Paavo Lipponen. Neuvottelukunnassa oli puheenjohtajan lisäksi 21 jäsentä. Puheenjohtajan ohella neuvottelukunnan kutsuttuina jäseniä olivat puheenjohtaja Mikko Halkilahti Suomen Reserviupseeriliitto ry, puheenjohtaja Kaija Vesala Suomen Lottaperinneliitto ry, vuorineuvos Jukka Härmälä Capman Oyj, pääjohtaja Erkki Moisander LähiTapiola-ryhmä, vararehtori Anna Mauranen Helsingin yliopisto, professori Markku Löytönen Helsingin yliopisto, pääsihteeri Markku Honkasalo Sotainvalidien Veljesliitto ry, vakuutusneuvos Harri Kainulainen Sotavahinkosäätiö, hallituksen puheenjohtaja Kirsi
3 Moisander Suomen Kotiseutuliitto ry, kenraaliluutnantti Pentti Lehtimäki Kaatuneitten Omaisten Liitto ry, puheenjohtaja Pirjo Björk Lotta Svärd Säätiö, professori Ohto Manninen, puheenjohtaja Kirsi Patrikainen Sotilaskotiliitto ry, pääjohtaja Taavi Heikkilä SOK-yhtymä, pääjohtaja Jussi Nuorteva Kansallisarkisto, teologian maisteri Tapani Ruokanen, kansliapäällikkö Jukka Juusti Puolustusministeriö, puheenjohtaja Lea Sairanen Marttaliitto ry, valtuuston puheenjohtaja Antti Simola Rintamaveteraaniliitto ry, kenraali Jaakko Valtanen ja puheenjohtaja Janne Virkkunen Helsingin Sanomain Säätiö. Neuvottelukunnan kokous pidettiin Pasilassa 26.10.2017. Kokoukseen osallistui puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä. Kokouksessa käsiteltiin mm. liiton ajankohtaisia asioita, digimediahankkeen ja muiden hankkeiden nykytilaa sekä kansallisen veteraanipäivän uudistamistyötä. Nimitystoimikunta Vuosikokous valtuutti liiton hallituksen perustamaan erityisen nimitysvaliokunnan. Sen tehtävänä olisi tehdä vuosikokoukselle esitys hallituksen puheenjohtajasta, hallituksen jäsenistä ja tilintarkastajista. Liiton kullakin perustajajärjestöllä olisi kullakin oikeus valita nimitysvaliokuntaan yksi jäsen. Valiokuntaan kutsuttaisiin myös muiden jäsenjärjestöjen edustajia. Myöhemmin hallituksen kokouksessa 3/17 (12.9.2017) todettiin, että liiton sääntöjen 8:n mukaan Hallitus voi nimetä työvaliokunnan ja asettaa toimikuntia. Näin ollen päätettiin ao. elimestä jatkossa käyttää nimitystä Nimitystoimikunta. Päätettiin edelleen, että nimitystoimikuntaan kuuluvat puheenjohtajana Tammenlehvän Perinneliiton hallituksen puheenjohtaja, ja jäseninä edustaja Sotainvalidien Veljesliitosta, Suomen Sotaveteraaniliitosta, Rintamaveteraaniliitosta, Reserviupseeriliitosta, Kadettikunnasta ja Suomen Lottaperinneliitosta (1+6). Todettiin, että toimikunnan jäseniä tulee vaihtaa säännöllisin väliajoin. Nimitystoimikuntaan kuuluivat puheenjohtaja Kaija Vesala (Suomen Lottaperinneliitto), varapuheenjohtaja Pertti Suominen (Suomen Sotaveteraaniliitto), päätoimittaja Markku Honkasalo (Sotainvalidien Veljesliitto), toiminnanjohtaja Heikki Karhu (Rintamaveteraaniliitto), hallituksen jäsen Yrjö-Pekka Rautalahti (Suomen Reserviupseeriliitto) ja pääsihteeri Juha Tammikivi (Kadettikunta). Toimikunnan puheenjohtajana toimi liiton puheenjohtaja Jukka Viinanen. Tilintarkastajat Liiton tilintarkastajana oli KHT Hannu Riippi ja varatilintarkastajana KHT Juha Selänne sekä toisena tilintarkastajana ja varatilintarkastajana KHT-yhteisö BDO. Pankkiyhteydet Liiton pankkitilit (2) ovat Helsingin OP Pankissa.
4 Toimihenkilöt ja toimitilat Liiton toiminnanjohtajana toimi eversti evp., VTM Pekka Holopainen. Liiton kirjanpito- ja taloushallintopalveluja on hoitanut Tilitoimisto Aureelia Ky. Liiton toimisto on ollut veteraani- ja perinnejärjestöjen yhteisissä toimitiloissa Helsingin Itä- Pasilassa (Ratamestarinkatu 9). Järjestöjen kesken on allekirjoitettu helmikuussa 2008 yhteistoimintasopimus, jonka mukaisesti liitto on hoitanut yhteisten tilojen käytännön hallinnointia sekä sopimus- ja maksuliikenneasioita. 3. Perinnetyö Kansallisen veteraanipäivän tulevaisuussuunnittelu Vuoden 2016 lopulla valmistunut esitys Kansallisen veteraanipäivän uudistamiseksi (allekirjoitettu 16.12.2016) lähetettiin tiedoksi liiton jäsenjärjestöille sekä Kansallisen veteraanipäivän valtakunnalliselle päätoimikunnalle tammikuussa. Asia esiteltiin pääministeri Juha Sipilälle ja valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri Paula Lehtomäelle 25.1.2017, ja Tasavallan presidentille 9.2.2017. Alueellinen perinnetyö Alueellisen perinnetyön toimintamallia kehiteltiin edelleen yhdessä Suomen Sotaveteraaniliiton kanssa eri puolilla maata pidetyissä yhteensä 15:ssä alueellisen perinnetyön suunnittelukokouksessa. Suunnittelun ja yhteistyön pohjaksi laadittua liiton perinnetyön visiota 2020 esiteltiin eri yhteyksissä jäsenyhteisöille ja yhteistyökumppaneille. Veteraaniperinteen seminaari Järjestyksessä 13. veteraaniperinteen seminaari järjestettiin Joensuussa 17.11.2017 Itä- Suomen yliopistossa. Seminaarin teemana oli Ympäristö muuttuu, muuttuuko perinteen sanoma?. Seminaariin osallistui 66 henkilöä. Asiantuntevien alustusten pohjalta käytiin vilkas keskustelu ja palaute tapahtumasta oli myönteistä. Veteraaniaikakauden historia Sotiemme veteraanit. Rintamalta rakentamaan -teoksen nimikoidut kappaleet luovutettiin toimintavuoden aikana seuraavasti: - Valtiokonttorin toimialajohtaja Jyri Tapper 12.4. ja - Valtiokonttorin apulaisjohtaja Hanna Koskinen 12.4.
5 Veteraaniperinteen vaalija-kilpi Liiton puheenjohtaja luovutti 4.10. 2017 yhdessä toiminnanjohtajan kanssa Hangon Rintamamuseolle veteraaniperinteen vaalija -kilven, joka oli myönnetty 12.9. Itsenäisyyden veteraanitammi Vuonna 2014 liiton aloittama hanke Itsenäisyyden veteraanitammen istuttamiseksi arvokkaalle ja näkyvälle paikalle Helsinkiin toteutui vihdoin. Pitkähköjen byrokraattisten vaiheiden jälkeen Helsingin kaupunki löysi veteraanitammelle arvoisensa sijoituspaikan Finlandia-talon ja Töölönlahden väliseltä uudelta puistoalueelta Karamzininrannan varrelta. Liitto järjesti 14.11.2017 Suomen itsenäisyyden veteraanitammen muistolaatan paljastustilaisuuden pienimuotoisena juhlahetkenä. Muistolaatan paljasti Eduskunnan puhemies Maria Lohela, ja paikalla oli 27 kutsuvierasta. Paljastuspuheen piti hallituksen jäsen Kimmo Kajaste. Kaartin jääkärirykmentti oli asettanut tilaisuuteen lippuvartion ja neljä kunniavartiomiestä. Muu perinnetyö: Muistomerkkihanke ja perinnematkat Liitto aloitti juhlavuoteensa (10 v) liittyvän hankkeen vuonna 2013, jossa tarkoituksena oli kartoittaa viime sodista ja niiden veteraaneista kertovat muistomerkit ja muistolaatat kaikissa Suomen kunnissa. Hankkeen tavoitteena oli muistomerkkejä koskevan tiedon kokoaminen liiton perinneportaaliin muistomerkkien kunnon toteaminen muistomerkkeihin liittyvien perinnetapojen kartoittaminen yhteistyön testaaminen alueellisessa perinnetyössä veteraaniperinteen tunnetuksi tekeminen perinnetyön tunnettuuden lisääminen liiton ja muiden perinnetyön tekijöiden tunnettuuden lisääminen. Hanketta on jatkettu edelleen mm. saadun materiaalin päivityksen ja portaaliin viennin muodossa. Hallituksen jäsenistä kaksi (Viinanen sekä Sahi) osallistui toiminnanjohtajan ohella Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen järjestämälle perinnematkalle Kaunas Kaliningrad - Riika -alueille 22. 25.8.2017. Edelleen hallituksen jäseniä osallistui Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaan Lahdessa 27.4.2017. Liitto järjesti Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton 32 jäsenelle sekä kenraali Jaakko Valtaselle perinnematkan Kannaksen taistelupaikoille 1. 3.8.2017. Matkan rahoitti jälleen Kaatuneiden Muistosäätiö. Matkasta saatu palaute oli erittäin myönteistä. Toiminnanjohtaja oli liiton edustajana Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisessa päätoimikunnassa.
6 4. Viestintä ja suhdetoiminta Liiton viestinnän keskeisin tavoite on pitää suomalainen yhteiskunta pysyvästi tietoisena sotiemme veteraanien teoista, aikaansaannoksista ja perinnöstä sekä maanpuolustustahdon tärkeydestä. Liiton tunnettuuden saavuttamiseksi toteutettiin toimintavuoden aikana seuraavat toimenpiteet: - jatkettiin liiton kotisivujen rakenteen ja sisällön uudistamista vastaamaan tämän päivän vaatimuksia (www.tammenlehva.fi) yhteistoiminnassa Integral Oy:n, ArmiCreatives Oy:n ja WodeMedia Oy:n kanssa; hankkeen rahoitti Kaatuneiden Muistosäätiö; - ylläpidettiin ja täydennettiin veteraaniperinteen portaalia osoitteessa www.veteraaniperinne.fi; - laadittiin jäsenliittojen ja kumppanien julkaisuihin artikkeleita - laadittiin mediatiedotteita perinnetyöhön liittyvistä hankkeista ja muistannoista ja - käytiin esittelemässä liiton toimintaa jäsenliitoille sekä muille yhteistyötahoille. Facebook- ja Twitter-tilien käyttöä sosiaalisena mediana jatkettiin. Facebook-sivuilla oli yli 1 200 tykkäystä. Toimintavuoden aikana luovutettiin liiton standaareja seuraavasti: - 9.5. neuvottelukunnan jäsen, vakuutusneuvos Harri Kainulainen (70 v. 25.3., myönnetty 7.3.2017) sekä hallituksen varajäsen kunnallisneuvos Tero Tuomisto (70 v. 23.2., myönnetty 7.3.2017) - 2.6. kenraaliluutnantti Sakari Honkamaa (hallituksen jäsenyyden päättyminen, myönnetty 2.5.2016). 5. Liiton talous Valtion talousarviossa Opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokkaan sisältyvänä avustuksena liiton toiminnalle saatiin 63 000. Liiton perinnetyön kannalta merkittäviä ovat olleet veteraanijärjestöjen, Lotta Svärd Säätiön, Sotavahinkosäätiön ja Kaatuneiden Muistosäätiön myöntämät avustukset. Veteraanijärjestöjen yhteisten toimitilojen vuokrakuluihin saatiin STEA:lta (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) avustuksena 295 000, millä summalla kyettiin kattamaan vuokrattujen tilojen vastikkeet. Liiton tilinpäätös vuodelta 2017 osoittaa 15 690,17 euron ylijäämää, joka esitetään kirjattavaksi liiton tappio/voittotilin lisäykseksi. Liiton toiminnan jatkuva ylläpitäminen edellyttää, että valtioneuvoston tuki edelleen säilyy ja että muuhun kuin varsinaiseen perinnetyöhön tarvittavan rahoituksen määrää ja samalla liiton maksuvalmiutta voidaan oleellisesti kasvattaa. Perinnetyön rahoitus perustuu pääosin rahastoilta, säätiöiltä ja muilta toimijoilta saataviin hankekohtaisiin avustuksiin.