Vastausten ajallinen jakauma

Samankaltaiset tiedostot
Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli asukkaan kaupungit

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KUNTARATING TOP 20 EPSI RATING FINLAND 2016 Indeksi 0-100

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Indeksitalo tutkimus

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

HÄMEENKYRÖN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2017

KUNTIEN YRITYSILMASTO Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

EK:n Kuntaranking Keskeiset tulokset

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Kuntien yritysilmasto Helsingin seutukunta

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

IITTALA village. Muotoilun, kulttuurin ja taiteen kylä (sis. lifestyle, kyläkulttuuri, kaikenlainen taide, käsityö, luonto)

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Kuntien yritysilmasto Helsinki Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntien yritysilmasto Vaasan seutukunta

MÄÄRÄYS Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika toistaiseksi

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet. Muutokset mahdollisia!

UUSIVUOSI ASIAKASPALVELUKESKUS

Kuntien yritysilmasto Kuopion seutukunta

TOIMINNALLISET ALUEET JA KASVUVYÖHYKKEET SUOMESSA (ToKaSu)

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

Kuntien yritysilmasto Lahden seutukunta

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

Kuntien yritysilmasto Jyväskylän seutukunta

KAUKOLIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenteestä taulukoissa näkyvät kaukoliikennettä täydentävät yhteydet.

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

Kuntien yritysilmasto Oulun seutukunta

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä ,8 0,6 8,3 2,9

Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% JYTY Naantalin seutu ry 1,35% Jyty Nurmes ry 1,2% Jyty Sakky ry

TAMMIKUU VIIKKO MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Lipposen Talvirallisprint, Rantasalmi - K. Suonenjoki ralli - HRT

Kuntien yritysilmasto Lappeenrannan seutukunta

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT HSL-alueen sisäinen lähiliikenne ei sisälly taulukoihin.

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina klo

Nuorisotyöttömyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Kiinteistö- ja mittaustoimi v Tontin lohkomistoimituk sen kesto keskimäärin (vrk)

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

MATKUSTAJALIIKENTEEN AIKATAULUT Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi, Helsinki Vantaankoski ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin.

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1942 N:o

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

Palvelujen säilyminen kunnan järjestämänä

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Kuntalaiset kunnan toiminnan ja päätöksenteon seuraajina

Palvelujen käyttäjien ottaminen mukaan kunnan palvelujen suunnitteluun ja kehittämiseen

KIERTOKIRJE KOKOELMA

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

Aluejärjestöraportti Uudenmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

Lapin maahanmuuttotilastoja

OMAKOTI-messut, Myyrmäki-halli Vantaa

KIERTOKIRJEKOKOELMA 1945 N:o

Kuntien yritysilmasto Kouvolan seutukunta

KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN N:o

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma

Tulosten ohjeellinen tulkinta-asteikko on seuraava: alle 60 huono taso välttävä / tyydyttävä hyvä / erittäin hyvä.

Messututkimus Rakenna & Remontoi -messut 2009, Myyrmäki-halli, Myyrmäki

Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa

Maakunnallisen aluemielikuvakartoituksen tulokset

Hoitotakuun toteutuminen terveyskeskuksissa (ei sisällä suun terveydenhuoltoa) Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, huhtikuu 2008

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus


N:o Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

Indeksitalo 2017 Varsinais-Suomi

LIITE 1: Omistajat SITOVASTI MUKANA OLEVAT YHTEISÖT. KuntaPro Oy

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto. Olli Snellman, Maahanmuuttovirasto Espoon monikulttuurisasiain neuvottelukunta

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi kukin piirijärjestö saa yhden edustajapaikan

Puoluekokous äänivaltaiset edustajat Alla mainittujen lisäksi jokainen piirijärjestö saa yhden edustajan

Transkriptio:

Vastausten ajallinen jakauma Toukokuu 49 kpl Kesäkuu 293 kpl Heinäkuu 305 kpl Elokuu 132 kpl Syyskuu 28 kpl Ei mainittu aikaa 10 kpl Yhteensä 817 kpl

Vastanneiden sukupuolijakauma Naisia 596 Miehiä 180 Ei ilmoittanut 41 Yhteensä vastanneita 817

Vastanneiden seurueet Vastanneiden seurueissa oli vierailijoita 2534 hlöä, joista lapsia 300 hlöä (12 %). Keskikoko per seurue oli 3 hlöä. Otokseen sisältyi 15 ryhmää, keskikoko 32 hlöä

Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma 20.5.-17.8. (N=667) 0,90% 0-12 v. ala-aste, 12 hlöä 21,20% 1,90% 2,90% 6,90% 13-15 v. yläaste, 6 hlöä 25,40% 40,80% 16-18 v. lukio/ammatillinen, 18 hlöä 19-29v. nuoret aikuiset, 43 hlöä 30-59v. työikäiset perheelliset, 256 hlöä 60-67v. jäähdyttelevät työikäiset, 159 hlöä 68- eläkeläiset, 133 hlöä

Kyselyyn vastanneiden ikäjakauma 20.5.-20.9 (N= 776) 23,6% 183 hlöä 1,68% 13 hlöä 1,16% 9 hlöä 2,45% 19 hlöä 21,6% 168 hlöä 8,12% 63 hlöä 41,4% 321 hlöä 0-12 v. 13-15v. 16-18v. 19-29v. 30-59v. 60-67v. 68- v.

Hämeenlinna Parola Turenki,Tervakoski Riihimäki Hausjärvi Hyvinkää Nummela, Nurmijärvi Porvoo, Askola Kerava, Järvenpää Vantaa Helsinki Espoo Tammisaari, Karjaa Lohja, Askola, Pornainen Akaa Valkeakoski Lempäälä Tampere Sastamala Pohjoinen Pirkanmaa/eteläinen KS Jyväskylä, Äänekoski Säkylä, Ulvila, Pori, Kankaanpää, Uusikaupunki Forssa, Tammela, Humppila Turku, Lieto, Kaarina, Salo, Lammi, Lahti, Hollola, Kärkölä, Kouvola, Kuuusankoki, Imatra, Parikkala, Lieksa Oulun seutu + pohjoisempi Kotka Vaasa Kuopio 138 Kyselyyn vastanneiden kotipaikkakunta (N= 667) 120 69 19 13 18 6 17 9 8 12 22 35 3 4 7 33 14 7 6 8 12 2 7 29 26 7 3 8 2 2 1

Iittala

Oliko Iittalan lasimäki matkasi pääkohde? N=667 (20.5.-17.8) 100% 90% 80% 70% 72,9% 60% 50% 40% 30% 27,1% 20% 10% 0% Kyllä Ei

Oliko Iittalan lasimäki matkasi pääkohde? N=817 (20.5.-20.9.) 100% 90% 80% 70% 72,0% 60% 50% 40% 30% 28,0% 20% 10% 0% Kyllä Ei

Pääasialliset vierailijaprofiileja Naivistit 1. Eläkeläispariskunta lapsen kanssa Hämeenlinnan seudulta ja Tampere Helsinki moottoritien varresta, myös Turusta Hml:aan päin ja Lahdesta Hämeenlinnaan päin (30 min säde, tunnin säde, 1,5 tunnin säde), 187 vastausta 2. Eri-ikäiset terveydenhoitoalan naiset Lähihoitajat, sairaanhoitajat, terveydenhoitajat, fyssarit Lempäälä-Akaa-Vki-Hml:n seutu Janakkala-Hyvinkää akselilta erityisesti. Nuoremmat ja erikoistuneemmat myös kauempaa (Tre ja pääkaupunkiseutu), 78 hlöä 3. Opetusalan ja varhaiskasvatuksen ammattilaiset Opettajat, erityisopettajat, rehtorit, lastentarhanopettajat, perhepäivähoitajat, avustajat, sosiaalityöntekijät, moottoritien varresta, 43 vastausta

100% Mitkä syyt toivat Iittalaan Lasimäelle? N=667 (20.5-17.8) 90% 80% 70% 60% 53,9% 50% 40% 34,6% 30% 20% 10% 0% 7,8% 2,4% 1,3% 2,8% 6,6% 11,2% 1,0% 8,8%

Mitkä syyt toivat Iittalaan Lasimäelle? N=817 (20.5.-20.9.) 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 53,0% 36,1% 30% 20% 10% 0% 7,6% 2,6% 1,3% 2,6% 5,8% 11,5% 1,2% 8,4%

Muu syy, joka toi Iittalaan Lasimäelle (N=54) 20.5.-17.8. Leikkikenttä koulun pihalla 1 Museot 2 Lounas 5 Ostoskohde Muu käynti Iittalassa 7 7 Poikkeaminen ohikulkumatkalta 12 Kesäperinne Näyttely 10 10 0 2 4 6 8 10 12 14 (lkm)

Millä kulkuneuvolla saavuit Lasimäelle? (N=667, 20.5-17.8) 100% 90% 89,5% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1,2% 2,4% 2,4% 0,3% 4,2%

Millä kulkuneuvolla saavuit Lasimäelle? (N=817, 20.5 20.9.) 100% 90% 89,5% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 2,0% 2,3% 2,2% 0,4% 3,7%

Muu kulkuneuvo, mikä? (N 28 kpl, 20.5-17.8) taksi 1 mopo tai moottoripyörä 9 Kävellen tai polkupyörällä 18

Oliko saapuminen Iittalaan ja Lasimäelle helppoa ja hyvin opastettua? N=667, 20.5.-17.8 100% 99,1% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Kyllä 0,9% Ei. Havaitut puutteet:

Oliko saapuminen Iittalaan ja Lasimäelle helppoa ja hyvin opastettua? N=817, 20.5. - 20.9. 100% 90% 98,4% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Kyllä 1,6% Ei. Havaitut puutteet:

Parannettavaa opastamisessa Iittalaan ja Lasimäelle kartta lasimäen nettisivuille tulostettavaksi bussi ja juna-aikataulut sekä reitit junalla saapuvan reitti (suomi + englanti) enemmän vuoroja

Mistä sait tietoa Iittalasta ja Lasimäestä? N=654 (20.5.-17.8.) 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 22,3% 4,1% 31,3% 16,4% 10,1% 0,5% 35,2%

Mistä sait tietoa Iittalasta ja Lasimäestä? N=797 (20.5.-20.9.) 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 22,6% 4,6% 31,6% 16,6% 10,8% 0,6% 35,1% 0%

Muu tietolähde, mikä (163 sisältövastausta) Paikanpäällä 5 museot.fi 2 Tienvarsiopasteet 6 Naivistien suoramainonta: www.naivistitiittalassa.fi; facebook, sähköpostikutsu, Naivistien esite 38 Paikallinen tai lähiasukas itse tai suosittelijana 17 Entuudestaan tuttu kohde jokakesäinen lomaperinne 95 0 20 40 60 80 100

100% 90% Kuinka usein vierailet Iittalan Lasimäellä? (N=662, 20.5.-17.8.) 80% 70% 60% 58,8% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 0,9% 1,2% 10,4% 19,2% 9,5% viikoittain kuukausittain useita kertoja vuodessa 1-2 kertaa vuodessa harvemmin vierailen nyt ensimmäistä kertaa

100% 90% Kuinka usein vierailet Iittalan Lasimäellä? (N=809, 20.5.-20.9.) 80% 70% 60% 56,0% 50% 40% 30% 20% 10% 0% 1,1% 1,0% 9,8% 20,4% 11,7% viikoittain kuukausittain useita kertoja vuodessa 1-2 kertaa vuodessa harvemmin vierailen nyt ensimmäistä kertaa

Miten tyytyväinen olet kokonaisuudessan vierailuusi Iittalan Lasimäellä? (20.5.-17.8) 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 54,5% 38,9% 20% 10% 0% 0,3% 1,6% 4,7% Erittäin Tyytymätön Tyytymätön En osaa sanoa Tyytyväinen Erittäin Tyytyväinen N Keskiarvo Keskihajonta Mediaani 637 4,30 0,66 4,00

Miten tyytyväinen olet kokonaisuudessaan vierailuusi Iittalan Lasimäellä? (20.5.-20.9.) N Keskiarvo Keskihajonta Mediaani 777 4,28 0,66 4,00

Kohdekohtaiset vastaukset lkm kohteittain 20.5.-20.9. Iittala Outlet 789 Kultasuklaa 788 Iittalan lasitehdas 775 Naivistit Iittalassa -näyttely 803 Design museo 761 Kahvila-Ravintola Aino 783 Anubis -keramiikkapaja 760 Iittalan kirja ja paperi 755 KoruKoru / Moda Italia Outlet 759 Hyvän Olon Aitta / Hunaja-Aitta 746 muu, mikä? Kirjoita nimi kommentit kenttään muu, mikä? Kirjoita nimi kommentit kenttään 117 64

Iittala Outlet (N=789) Heikko 0,8% Tyydyttävä 6,2% Hyvä 41,3% Kiitettävä 28,6% en vieraillut 23,1%

Kultasuklaa (N=788) Heikko 0,1% Tyydyttävä 3,3% Hyvä 22,8% Kiitettävä 32,0% en vieraillut 41,8%

Iittalan lasitehdas (775) Heikko 0,4% Tyydyttävä 1,9% Hyvä 16,5% Kiitettävä 18,1% en vieraillut 63,1%

Naivistit Iittalassa näyttely (N=803) Heikko 0,5% Tyydyttävä 1,0% Hyvä 12,1% Kiitettävä 66,0% en vieraillut 20,4%

Design museo (N=761) Heikko 0,4% Tyydyttävä 2,5% Hyvä 14,3% Kiitettävä 16,4% en vieraillut 66,4%

Kahvila-Ravintola Aino (N=783 ) Heikko 6,4% Tyydyttävä 11,6% Hyvä 25,2% Kiitettävä 17,0% en vieraillut 39,8%

Anubis keramiikkapaja (N=760) Heikko 0,4% Tyydyttävä 4,2% Hyvä 26,2% Kiitettävä 17,4% en vieraillut 51,8%

Iittalan kirja ja paperi (N=755) Heikko 0,7% Tyydyttävä 2,8% Hyvä 14,3% Kiitettävä 11,5% en vieraillut 70,7%

Moda Italia Outlet Koru Koru (N=759) Heikko 1,7% Tyydyttävä 11,9% Hyvä 21,1% Kiitettävä 12,0% en vieraillut 53,4%

Hyvän Olon Aitta / Hunaja-Aitta (N=746) Heikko 0,4% Tyydyttävä 4,4% Hyvä 15,0% Kiitettävä 13,0% en vieraillut 67,2%

Muita mainittuja käyntikohteita Iittalassa Finlayson pop up Soilin käsityö Haapsamon kirppis Navettapuoti Kiviklubi Linnanrouva Opetustaulunäyttely Kampaamo S-Market Leikkikenttä Jäätelökioski Kalvolan kirkko Hyvinvointikeskus Iittalan puutarha Kontiomäen ratsastustalli Shell Jalavaniemen matkailualue Könnölän lomamökit Niemikotkan lomamökit Pirttikosken kesäteatteri Lasihelmi pizzeria Kalvolan kotiseutumuseo KIITOKSET POSTILAATIKOSTA

Suosittelisitko Lasimäkeä ja Iittalaa vierailukohteeksi ystävillesi? (N=793) 97,2% 2,8% Kyllä En. Kommentit

HAJANAISIA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Iittalan lasi- ja taide(muotoilu)kylä visio on oikea ja sitä kannattaa vahvistaa (palvelut, sijoittumiset, markkinointiviestintä, infra) Naivistit Iittalassa kesänäyttely on valtakunnan / kv -tason nähtävyys koko kylä mukaan yhteiskehittämiseen Iittala on vierailijoille pääasiallinen käyntikohde Päiväretkikohde potentiaalia on Hki-Tre akselilla Helppo tulla autolla Määrällinen tavoite 500.000 vierailijaa 2030 mennessä epärealistinen Ostoskohteesta vierailukohteeksi

Iittalan lasi- ja taidekylä kasvun mahdollisuuksia Kävijöiden alueella viipymää pidemmäksi Vierailijoiden käyntitiheyden nostaminen Vierailijaprofiilin nuorentaminen Uusien kävijöiden saaminen alueelle Uudistuminen ja jatkuva kehittäminen koko Iittalan toimijat yhdessä + kaupunki Uusien palvelujen ja markkinoinnin kehittäminen Tapahtumista tieto yhteen paikkaan Seurue koon kasvattaminen / lisää ryhmiä: tarinat, oppaat, kumppanit Sisääntuloväylät ja ohikulkevien houkuttelu Kumppaneita lisää Omaleimaisuuden vahvistaminen Pääsesongit kesä ja joulukylä

Iittalan lasi- ja taidekylä kasvun mahdollisuuksia Lasten viihtyminen 0-15v lasten Iittala Toinen kahvila kesälle Aukioloajat näyttelyn aikana pidemmiksi / laajat aukioloajat kesäkaudella Alueen sisäinen opastaminen (suosittelu + opastus) Puistomaisuuden kehittäminen / huoliteltu ja kaunis ympäristö Tilat ja toiminnot hajallaan alueella, myös vajaakäytössä Pieniä persoonallisia laadukkaita käsityöputiikkeja lisää Esteettömyys Paikalliset asukkaat

Iittalan lasi- ja taidekylä kasvun mahdollistavia yhteistyötahoja Paikalliset yritykset Lasimäen kauppiasyhdistys Lasimäen kiinteistöyhtiö Paikalliset yhdistykset Aktiiviset paikalliset asukkaat Linnan Kehitys Hämeenlinnan kaupunki Yhteiskuntataiteilija hanke Liikennevirasto ELY keskus Kumppaniyritykset Oppilaitokset..