Hindulaisuus sukellus tyystin toisenlaiseen todellisuuteen

Hindulaisuus sukellus tyystin toisenlaiseen todellisuuteen Hindulaisuus on kannattajamäärältään maailman kolmanneksi suurin uskonto, mutta silti meille länsimaalaisille aika vieras. Se ei kovin paljoa vaikutakaan täällä läntisellä pallonpuoliskolla, mitä nyt ns. uususkonnollisuuden kautta. Ihmisillä on tässäkin ajassa tarve löytää vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, ja myös monet länsimaiset ihmiset ovat löytäneet vastauksia ja uudenlaista henkisyyttä vanhoista idän uskonnoista, kuten hindulaisuudesta. Siksi meidän on hyvä olla tietoisia, mistä noissa idän uskonnoissa on kyse. Ja koska hindulaisuus on idän uskonnoista selkeästi suurin, ja vaikuttanut myöhemmin mm. buddhalaisuuden ja sikhismin syntyyn, niin perehdymme seuraavaksi siihen aivan erilaiseen maailmaan- missä hindut elävät. Hindulaisuus vaikuttaa edelleenkin pääasiassa sen syntysijoilla eli nykyisen Intian valtion alueella, mutta jossain määrin myös Intian naapurimaissa ja kaikkialla maailmassa, mihin vain intialaisia on muuttanut ja intialaisten yhteisöjä syntynyt (myös ns. new age -uususkonnollisuuden kautta lähestulkoon kaikkialla). Hindulaisuuden sisällä on tosin niin monia erilaisia uskonnollisia käytäntöjä ja uskomuksia, että on oikeastaan mahdotonta pitää niitä kaikkia samana uskontona. Mutta sama juuri noilla monilla toisistaan eriävilläkin uskomuksilla ja käytänteillä on ne nimittäin perustuvat samoihin sanskriitinkielisiin pyhiin kirjoituksiin, vaikka paikalliset kansanuskon muodot ovatkin vanhaa perinnettä vuosituhansien saatossa muokanneet. On myös olemassa joitakin sellaisia käsitteitä ja perusperiaatteita, joiden voidaan katsoa olevan kaikille hinduille yhteisiä. Näitä ovat dharma, karma ja moksha ja samsara. Dharma on hyvin laaja käsite ja tarkoittaa oikeastaan koko olemisen tai elämän lakia sanalla dharma voidaan viitata yhtä hyvin niin erilaisiin säännöksiin, käytäntöihin, velvollisuuksiin, oikeudenmukaisuuteen, moraalisuuteen, hyveeseen, uskontoon,

hyviin tekoihin kuin kaikkeen toimintaankin. Dharma on hindun oikea elämäntapa. Se yhtä aikaa on ja ei ole kaikille sama; jokaisella on oma dharmansa siinä mielessä, että esimerkiksi jokaisella kastilla ja eri elämänvaiheissa elävillä on juuri heitä koskevat sosiaaliset ja moraaliset sääntönsä ja velvollisuutensa. Toisaalta dharman ajatellaan olevan jotain ikuista ja pysyvää, eikä koskaan puhutakaan eri dharmoista vaan yksikössä dharmasta. Perusajatuksena hindulaisuudessa on, että jokainen osallistuu maailmankaikkeuden järjestyksen ylläpitämiseen elämällä oman dharmansa mukaan. Karma tarkoittaa syyn ja seurauksen lakia siis sitä, että ihmisen jokaisella teolla on seurauksensa, eivätkä ne seuraukset rajoitu vain tähän elämään. Esimerkiksi se hindulaisen yhteiskunnan taso eli käytännössä kasti, johon ihminen on syntynyt, on määräytynyt sen mukaan, kuinka ihminen on elänyt aiemmissa elämissään näin hindut uskovat. Tähän karman käsitteeseen liittyykin läheisesti samsaran eli jälleensyntymisen käsite. Jokainen syntymä ja siten jokainen elämä määräytyy ihmisen aiemmissa elämissä tekemiensä tekojen perusteella, sattumaa ei ole. Ja vain jos ihminen noudattaa omaa dharmaansa, hänellä voi olla toivoa jonkinlaisesta ylenemisestä eli syntymisestä seuraavassa elämässä parempiin olosuhteisiin. Näin jälleensyntymien kautta voi edetä kohti korkeinta tavoitetta, mokshaa eli vapautusta. Moksha on hindun elämän korkein tavoite. Se tarkoittaa sielun vapautumista jälleensyntymien kierrosta ymmärryksen tai oivalluksen kautta. Moksha ei edellytä pelkkää älyllistä tietoa tai ymmärrystä todellisuuden luonteesta, vaan sellaista aktiivista ymmärtämistä, mitä ei oikein sanoin osata selittää; pelkkä tieto tai usko ei yksinään riitä, vaan niiden on jotenkin tultava yhdeksi. Mokshaa kuvataankin usein sen tosiasian kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi, että kaikki on yhtä. Toisinaan taas

vapautus jälleensyntymien kiertokulusta kuvataan itsen sulautumiseksi maailmankaikkeuteen. On hindulaiselle ajattelulle hyvin luonteenomaista, että ihmisen tavallista kokemuspiiriä ja arkista elämää pidetään esteenä tiellä vapautukseen. Mutta hieman paradoksaalisesti kuitenkin ainoastaan noudattamalla omaa dharmaansa eli toimimalla varsin käytännöllisesti ihminen voi tuota vapautusta kohti edetä. Lopullisen vapautuksen ajatellaan edellyttävän paitsi sitä, että on jo yläkastinen, myös muuta kuin käytännöllistä aktiivisuutta mokshan tavoittelussa. Yleisimmin uskotaan, että mokshan saavuttaminen edellyttääkin kaikista maallisista siteistä luopumista ja hyvin meditatiivista ja askeettista elämää. Askeesi-ihanteen mukaan varsinkin monet yläkastiset miehet elävät. Kun he ovat suorittaneet ns. maalliset velvollisuutensa (ts. hoitaneet perheensä ja lapsetkin ovat jo aikuisia) monet miehet jättävät maallisen elämän ja ryhtyvät askeesiin, ns. kiertäviksi sadhuiksi, pyhiksi miehiksi (tosin kaikki eivät käy perhevaihetta läpi). Sadhuja on paljon ja heitä näkee joka puolella Intiaa; heidät tunnistaakin varsin helposti koska he eivät omista yhtään mitään korkeintaan päällänsä olevan vaateparren, jos sitäkään. He keskittyvät täysin meditoimiseen ja maailmallisuudesta irtautumiseen monenlaisin itsekuria vaativin keinoin- ja usein tuntuu siltä, että nämä ihmiset ovat kuin ovatkin pystyneet karistamaan identiteettinsä kokonaan. Naisia tällainen mahdollisuus ei kuitenkaan koske. Yläkastinenkaan nainen ei voi nimittäin hindujen mukaan saavuttaa mokshaa muuten kuin aviomiestään palvelemalla. Aina on tietysti se toivo, että syntyy seuraavassa elämässä yläkastiseksi mieheksi.. Kuten on jo ehkä ilmennytkin, kasti ja kastijärjestelmä liittyvät erottamattomasti hindulaisuuteen. Kastijärjestelmä on virallisesti historiaa, se todetaan selkeästi jo esimerkiksi Intian valtion perustuslaissa. Virallinen totuus on, että kastijärjestelmää

ei enää ole. Mutta kuitenkin kastijärjestelmä on, elää ja vaikuttaa vahvasti eikä ole edes mitenkään liioiteltua sanoa, että tänäkin päivänä kasti on kaikista olennaisin ihmisten elämää määrittävä tekijä hindulaisuuden vaikutuspiirissä. Se on niin merkittävä asia, että vaikuttaa hindulaisuuden vaikutuspiirissä jopa hindulaisuuden ulkopuolella, vaikka perustuukin hindulaisuuden pyhiin kirjoituksiin. Usein sanotaankin ihan aiheellisesti, että intialainen voi vaihtaa uskontoaan, muttei kastiaan. Kastijärjestelmä perustuu hindulaisuuden pyhiin teksteihin, erit. Manun lakiin (Manusmriti = muinaisen mytologisen lainsäätäjä Manun nimiin kirjattu uskonnollisyhteiskunnallinen lakikokoelma, osa hindujen pyhiä kirjoituksia eli Vedakirjallisuutta). Siinä kerrotaan neljän varnan eli pääkastin syntyneen myyttisen alkuihmisen, Purushan (Ainoan-Olemassaolevan) ruumiista niin, että sen suusta muodostuivat brahmaanit eli ylin kasti, pappiskasti. Käsivarsista kshatrijat (sotilaat, hallitsijat, ruhtinaat), reisistä vaishijat (elinkeinojen harjoittajat; kauppiaat, käsityöläiset, maanomistajat) ja jaloista sudrat (palvelijat). Samassa tekstissä, jossa kerrotaan näistä neljästä ns. pääkastista, kuvataan myös chandaloita, jotka olivat brahmaaninaisen ja sudramiehen eli epäpyhimmän mahdollisen liiton jälkeläisiä, ja näiden täysin epäpuhtaiden chandaloiden katsottiin muodostavan oman, ulkopuolisen, ns. viidennen kastinsa (panchama). Heitä alettiin myöhemmin kutsua kastittomiksi ja kohdella koskettamattomina, ja tilanne on tämä tänäkin päivänä. Perinteisesti intialaisessa yhteiskunnassa kunkin kastin jäsenet ovat harjoittaneet kyseisen kastin traditionaalista, sukupolvelta toiselle periytyvää ammattia. Mutta kun kasti rinnastetaan jonkin henkilön ammattiin, niin silloin tarkoitetaan oikeastaan hänen jatiaan (eli ns. alakastia). Näitä on jopa tuhansia; siis tuhansia eriarvoisia ihmisryhmiä. Jatit eli alakastit ovat yleensä melko paikallisia järjestelmiä, ja koska niitä on tuhansia, ovat eri alueiden järjestelmät jossain määrin yhteen

sovittamattomia. Näin ollen ei aina ole itsestään selvää, kuka on ketäkin alempi tai ylempi, mutta tietyllä maantieteellisellä alueella hierarkiarajat ovat varmasti kaikkien tiedossa, eikä niitä sovi rikkoa. Jopa nekin hindut, joita ylemmät kastit pitävät kastittomina ja siten kastin ulkopuolisina, arvottavat toisiaan ja määrittelevät keskinäistä asemaansa näin, että ketkä ovat ylempi- ja ketkä alempiarvoisia. Kastihierarkia siis lävistää koko hindulaisen yhteiskunnan. Kastijärjestelmä on niin vahva, että se vaikuttaa Intiassa myös muiden uskontojen kuin hindulaisuuden piirissä (vaikka olisit uskonnoton ateisti, niin samalla lailla ympäröivä yhteiskunta arvottaa sinua kastisi mukaan). Jos puhutaan kastijärjestelmän vaikutuksesta esimerkiksi Intian kristittyjen tai muslimien tai sikhien keskuudessa, saattaisi olla todenmukaisempaa puhua enemmänkin näennäiskasteista, koska muissa uskonnoissa kuin hindulaisuudessa kastia ei oikeuteta pyhillä teksteillä. Mutta silti kasti on ja vaikuttaa, kaikessa ja kaikkialla. Esimerkiksi muslimiyhteisöjen sosiaalinen rakenne hindulaisuuden vaikutuspiirissä muistuttaa hyvin pitkälti hinduyhteisöjen sosiaalista rakennetta. Ja kylissä hindujen ja muslimien jatit eli alakastit muodostavatkin usein toisiaan täydentävän järjestelmän, jossa molemmat uskontoryhmät ovat erikoistuneet tiettyihin ammatteihin. Hyvin usein kastijärjestelmää kuvataan myös puhtaus-epäpuhtaus-järjestelmänä, ja ihan oikeutetusti, koska hindulaisuuden läpäisemässä yhteiskunnassa ihmiset todella ovat enemmän tai vähemmän puhtaita ja osa ihmisistä on kastittomia eli täysin epäpuhtaita. Heitä pidetään ja myös nimitetään koskettamattomiksi, koska heidän pelkän kosketuksensa ajatellaan saastuttavan kaiken. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kastittomat eristetään monin tavoin yhteiskunnan laitamille; heillä ei perinteisesti ole ollut pääsyä esimerkiksi kastihindujen käyttämille teille, laivoille, sairaaloihin, kouluihin eivätkä he ole voineet edes käyttää samoja kaivoja.

Kastittomat joutuvat myös harjoittamaan kastihindujen likaisina pitämiä ammatteja ( = kuolemaan liittyvät ja nahan tai ulosteiden käsittelyä edellyttävät ammatit, maaseudulla tosin myös raskaat maataloustyöt, joita sinänsä ei pidetä likaisina, pelkästään raskaina). Koskettamattomilta on myös evätty pääsy hindutemppeleihin. Siksi heidän uskontonsakaan ei ole samanlainen kuin kastihindujen; alempiin kasteihin kuuluvat ja kastittomat palvovat eri jumalia; sellaisia jumalia, jotka ovat alisteisia ylempien kastien palvomille jumalille. Se hierarkia, mikä ilmenee ihmisten maailmassa, heijastuu siis myös jumalmaailmassa. Avioliittoja eri jatien eli alakastien välillä ei ole perinteisesti suvaittu, eikä niitä juuri suvaita vieläkään. Jos joku avioituu omaan jatiin kuulumattoman kanssa, hänen katsotaan saastuttaneensa oman jatinsa veren, ja tästä seuraa rangaistus. Useimmiten se rangaistus on ko. henkilön täydellinen erottaminen yhteisöstä, joissain tapauksissa koko hänen perheensä ja sukunsa erottaminen yhteisöstä ja niitäkin tapauksia on ollut, että tällaisen teon tehnyt henkilö surmataan. Ihmisen koko elämänkulku määräytyy siis edelleenkin pitkälti sen mukaan, mihin kastiin hän sattuu syntymään (tosin hindut eivät ajattele tätä sattumana, vaan karman lain seurauksena). Kaikista vahvimmin kastilaitos vaikuttaa tänä päivänä maaseudulla, missä intialaisten enemmistö yhä asuu. Kaupungeissa länsimaistuneen ylä- ja keskiluokan jäsenet eivät enää välttämättä noudata kastisäännöksiä aivan yhtä tarkasti. Silti esimerkiksi ja etenkin vähintään avioliittomarkkinoilla ja poliittisessa äänestyskäyttäytymisessä kasti yhä vaikuttaa ja vahvasti vaikuttaakin. Jotkut painottavat kastia jopa merkittävästi enemmän kuin uskontoa. (Ajatus, että intialainen voi vaihtaa uskontoaan, muttei kastiaan..) Hindulaisuuden jumalmaailma

Toisin kuin esimerkiksi kristinuskolla ja islamilla, hindulaisuudella ei ajatella olevan yhtä yksittäistä perustajaa tai vapahtajaa, ei ylintä auktoriteettia eikä kaikkia hinduja sitovia opinkappaleita. Oppeja tärkeämpää on oikeastaan noudattaa perinteistä käyttäytymistä, dharmaa. Hindulaisuudessa jumalallisen katsotaan olevan ihmistä lähellä koko ajan; kaikki olemassa oleva on nimittäin osa jumaluutta, ja niinpä tätä voidaan myös palvoa monin eri tavoin. Jokainen voi oikeastaan itse valita niin palvontansa kohteen kuin sen muodotkin. Kun puhutaan palvonnan kohteesta, tarkoitetaan tietysti Jumalaa. Ja erilaisia jumalia on hindulaisuudessa paljon, ainakin tuhansia, joidenkin näkemysten mukaan jopa satoja miljoonia erilaisia puolijumalia. Periaatteessa hindut kuitenkin uskovat yhteen ylimpään jumalaan, jota voidaan kutsua monilla nimillä ja joka voi ilmetä lukemattomissa erilaisissa hahmoissa. Tuo yksi ylin jumaluus, johon hindut uskovat, on persoonaton, muotoa vailla oleva ja kaikkialla läsnä oleva olemassaolon perusta, ja sitä kutsutaan usein nimellä brahman. Tätä brahmania sanotaan olevan mahdoton määritellä tai kuvailla millään inhimillisillä käsitteillä. Siksi erilaiset persoonalliset jumalat ovat tarpeellisia; niiden kautta ihmiset voivat ajatella ja palvoa brahmania. Hindulaisten pääjumalia ovat Brahma, Vishnu ja Shiva. Brahma on luojajumala, Vishnu ylläpitäjä ja Shiva tuhoaja, joka tekee tietä uuden elämän syntymiselle. Tämä jumalkolmikko heijasteleekin hindulaisuuden syklistä aikakäsitystä, jossa kullakin jumalalla on oma tehtävänsä. Maailmankaikkeus noudattaa ikuista luomisen ja tuhoutumisen kiertokulkua. Brahma kuvataan usein nelikasvoisena, kaikkiin ilmansuuntiin näkevänä hahmona. Luojajumalan asemastaan huolimatta Brahma on kuitenkin jäänyt kansalle aika etäiseksi ja itse asiassa koko suuressa Intiassa hänelle on omistettu vain muutama temppeli. Kaikista palvotuimpia jumaluuksia ovat Vishnu, Shiva sekä äitijumalatar, Shivan puoliso Shakti. Hindulaisuuden kolmena päähaarana voidaankin pitää

vaisnavismia (eli Vishnun palvojia), saivismia (eli Shivan palvojia) ja saktismia (äitijumalattaren palvojia). Erikoista hindulaisuuden jumalmaailmassa on se, että näillä jumalilla ja jumaluuksilla saattaa olla hyvinkin merkittäviä luonne-eroja. Esimerkiksi Vishnu on suosittu ja ihmisläheinen jumala ja hänet esitetään usein syleilyssä puolisonsa Lakshmin kanssa. Suuressa hyväntahtoisuudessaan Vishnu aika ajoin laskeutuu maailmaan erilaisissa hahmoissa palauttaakseen oikean maailmanjärjestyksen ja hyveellisyyden. Näitä Vishnun ruumiillistumia eli avataroja katsotaan olevan kymmenen, ja jotkut niistä ovat eläinhahmoisia. Suosituimpia ja kuuluisimpia ruumiillistumia lienevät Krishna ja Rama ja Rama-jumalan apinapalvelija Hanuman (jumala hänkin). Shiva puolestaan on paradoksaalinen jumala, jossa erilaiset vastakohdat yhtyvät. Hän on sekä suuri askeetti että hedelmällisyyden jumala, jota palvotaan fallossymbolein. Shiva edustaa samalla kertaa sekä hyvää että pahaa, ikuista rauhaa että lakkaamatonta toimintaa. Hän on ehkä hieman pahaenteinen, ennakoimaton ja pelottavakin; kesyttämätön jumaluus jolla on seuranaan joko villieläimiä tai härkä. Shivan puolisoa nimitetään Shaktiksi ja tämä monilla eri nimillä tunnettu suuri äitijumalatar on myös itsenäinen palvonnan kohde. Jumalattaren palvonta on Intiassa ikivanhaa perua. Hänetkin esitetään vain harvoin lempeässä hahmossaan (Uma, Parvati) ja tavallisemmin kauhistuttavissa, verenjanoisissa hahmoissa (Durga, Kali). Hindun uskonelämä Hinduille ihmiselämä ei ole ainutkertainen, vaan vain uusin lenkki lukemattomien elämien ketjussa. Sielunvaellus (samsara) merkitsee elämän pitkittymistä ikuisesti, eikä tällainen ajatus tunnu hinduista miellyttävältä. Korkein tavoite on siis moksha,

jälleensyntymien kiertokulusta vapautuminen. Kerroinkin jo, että mokshaa kuvataan usein sen tosiasian kokonaisvaltaiseksi ymmärtämiseksi, että kaikki on yhtä. Suurin osa hinduista varmaankin ajattelee jotakuinkin näin. Tuon vapautuksen saavuttamisesta on kuitenkin hieman erilaisia näkemyksiä; usein tunnustetaan kyllä erilaisia vaihtoehtoisia teitä vapautuksen saavuttamiseen. Tiedon tieksi nimitetään näkemystä, jonka mukaan vapautus saavutetaan oivaltamalla. Oivaltamalla itsensä todellisen luonteen voi vapautua samsarasta. Juuri tällaisen pelastusnäkemyksen suosiminen on rohkaissut usein askeesiin ja maailmasta vetäytymiseen. Kerroinkin jo sadhuista, pyhistä miehistä, jotka ovat hyljänneet perheensä, kotinsa, ammattinsa ja kaikki maailmalliset siteet. Ajatellaan, että kaikesta luopunut askeetti pystyy parhaiten omistautumaan henkiseen harjoitukseen, joogaan, mietiskelyyn ja palvontaan. Tekojen tie on puolestaan pelastustie, jolla voivat pelastua myös maailmassa aktiivisesti toimivat arkisen elämän eläjät, eivät vain askeetit. Vain itsekkäin motiivein tehdyt teot nimittäin saavat aikaan karmaa ja sitovat ihmisen jälleensyntymien kiertokulkuun. Siksi pelastus voidaan saavuttaa aktiivisen toiminnan ohella, jos toiminnassa (ts. tavallisessa elämässä) luovutaan kaikista itsekkäistä pyrinnöistä ja suoritetaan omat velvollisuudet kiintymättä toiminnan tuloksiin. Sitten on vielä kolmas pelastustie; jumalan rakastavan palvonnan eli antaumuksen tie. Sillä pelastus saadaan jumalan lahjana omien ponnistelujen sijasta; ihminen omistaa koko elämänsä jumalan rakastavaan palveluun, jolloin jumala suo hänelle pelastuksen. Kun kaikki ajatukset, sanat ja teot uhrataan jumalalle, ei tekijälle itselleen keräänny karmaa ja hän pääsee lopulta ikuiseen yhteyteen jumalan kanssa. Antaumuksen tiehen kuuluu lukuisia rituaaleja, loisteliaita temppeleitä ja

jumalankuvia sekä uskonnollisia lauluja ja rukouksia; palvonnan ja antautumisen muodot ovat moninaisia. Nämä kolme pelastustietä eivät sulje toisiaan pois. Niissä korostetaan eri asioita, mutta ne voivat käytännössä ilmetä samassa uskonnonharjoituksessa ja usein ilmenevätkin. Hindulaisuuden rituaalielämä on ylipäätään hyvin rikasta ja monimuotoista. Monet vuotuiset juhlat voivat olla joko aivan paikallisia tai yleisintialaisia. Pyhiinvaellus on yksi keskeinen osa hindulaisuutta. Kaikkialla Intiassa on pyhiä paikkoja, joilla on oma erityisluonteensa ja tehtävänsä. Niistäkin toiset paikat ovat pyhiä vain ns. paikallisesti ja toiset taas yhteisesti pyhiä kaikille hinduille. Esimerkiksi Varanasi ja erityisesti sen läpi virtaava Ganges-joki on yksi yleisesti pelastuksen paikkana pidetty pyhiinvaelluskohde. Eräässä hindujen pyhässä tekstissä sanotaankin, että jokainen elävä olento voi välittömästi puhdistaa mielensä aineellisesta saastutuksesta koskettamalla Gangesvirran ylimaallista vettä, ja kuitenkin sen vesi säilyy ikuisesti puhtaana. Rituaaliset käsitykset puhtaudesta ja saastaisuudesta leimaavat hindujen jokapäiväisiä askareita ja tämä arkinenkin elämä on jumalanpalvontaa, jos se rituaalisesti oikein eletään. Erityisen tärkeitä hinduille ovat erilaiset ruoankäsittelyä koskevat säännökset (useimmat hinduthan eivät muuten syö lihaa). Kaikkia ihmisen eritteitä pidetään saastaisina, mutta suurin saastaisuuden lähde on kuolema. Kuolleen omaisetkin ovat saastuneessa tilassa, kunnes puhdistautuvat rituaalisesti. Tärkein rituaalinen puhdistautumisväline on juokseva vesi, mutta esimerkiksi lehmänlannasta poltettua tuhkaa pidetään myös puhdistavana. Lehmä on muuten hinduille pyhä eläin siksi, että sitä pidetään yltäkylläisyyden ja hedelmällisyyden symbolina. Useimmat hindut kunnioittavatkin lehmää matriarkaalisena hahmona ja yhdistävät sen Äiti Maahan. Lehmä ei ole Intiassakaan varsinaisesti palvonnan kohde, mutta sitä kohdellaan kunnioittavasti.

Jumalanpalvelus hindulaisuudessa on yleensä hyvin yksilöllistä; suuri osa palvontatoimituksista suoritetaan nimittäin kodeissa ja vain osa temppeleissä. Hindujen kodeissakin on vähintään jumalankuvalla varustetut alttarit, joilla voidaan palvoa. Temppeleissä alttarihahmoa on tapana palvella kunnioittavasti; jos alttarihahmo on patsas, sitä voidaan kylvettää (mieluusti lehmänmaidossa) ja pukea hienosti, sille voidaan tuoda uhrilahjoja, sen edessä polttaa suitsukkeita, suorittaa tulirituaaleja jne. Myös hindujen eri elämänvaiheisiin liittyy moninaisia uskonnollisia seremonioita eli ns. siirtymäriittejä. Lopuksi Jos kokonaiskuva hindulaisuudesta ei vielä tämän pintaraapaisun perusteella hahmottunut, ei huolta; ei se ole nimittäin täysin hahmottunut minullekaan vaikka olen jo puolet elämästäni tuohon ajattelu- ja uskomusmaailmaan sekä yhteiskunnalliseen todellisuuteen perehtynyt ja sitä tutkinut. Hindulaisuus on jotain niin perin juurin erilaista kuin meidän kristillinen tai ylipäätään länsimainen ajattelumme, että meillä on tässä kaikessa varmaan aika paljon sulattelemista. Mutta tätä sulatellessammekin yritetään pitää mielessä se, että myös hindut ovat meidän sisariamme ja veljiämme vähintään sen perusteella, että Jumala on luonut meidät kaikki. Suurimmalla osalla hinduista ei ole mitään ongelmaa kohdata kristittyjä tai muidenkaan uskontojen edustajia, päinvastoin hindulaisuus on loppujen lopuksi hyvin suvaitsevainen muita katsomuksia kohtaan. Ollaan mekin siis suvaitsevaisia ja pidetään mielessä Paavalin neuvo (Room. 12:18): Jos on mahdollista, ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa. --

Jos sinua kiinnostaa perehtyä hindulaisuuteen syvemmin, suosittelen seuraavaa lukemistoa: Cross, Stephen: Hindulaisuus. Dwyer, Rachel: Mihin uskovat hindut. Grönblom, Rolf: Intian uskonnot: Elämänkatsomus ja yhteiskunta. Parpola, Asko (toim.): Intian kulttuuri. Pyysiäinen, Ilkka: Jumalan selitys. Terhart, Franjo & Schulze, Janina: Nykymaailman uskonnot: Alkuperä, historia, usko, maailmankuva. Jos olet enemmänkin kiinnostunut kristinuskon ja hindulaisuuden suhteesta ja niiden yhteenkietoutuvuudesta, voit perehtyä mm. seuraaviin teoksiin: Malkavaara, Mikko: Intialainen dalit-teologia. Vapautuksen teologiaa ja ihmisoikeuskamppailua Komulainen, Jyri: Guru Jeesus. Tutkielmia hindulaisuudesta ja kristinuskosta Robinson, Rowena: Christians of India