Krokettikonklaavi ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 16.8.2016 Yleistä 1 Yhdistyksen nimi on Krokettikonklaavi ry, englanniksi Croquet Conclave, ja sen kotipaikka on Espoo. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää kroketista kiinnostuneita Aalto-yliopiston opiskelijoita ja edistää krokettikulttuurin tuntemusta yliopiston piirissä. Lisäksi yhdistys tukee jäsentensä kiinnostusta kroketista ja kehittymistä siinä. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää yksittäisiä krokettipelejä, krokettiturnauksia, krokettikokeiluja yksityishenkilöille ja yhdistyksille, kerätä ja välittää tietoa kroketin pelaamisesta sekä tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa. Jäsenet ja maksut 4 Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kroketista ja kroketin pelaamisesta kiinnostunut henkilö. Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallituksen kokous. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsen voidaan hyväksyä aaltojäseneksi, muut ulkojäseniksi. Jokaisella aaltojäsenellä on oikeus äänestää yhdistyksen kokouksissa. 5 Yhdistyksen jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle. 6 Jäseniltä voidaan periä jäsenmaksu kerran vuodessa. Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen eri jäsenryhmillä. Hallitus voi katsoa eronneeksi jäsenet, jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksunsa yli puolen vuoden ajan. 7 Hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei täytä jäsenyysehtoja tai on aiheuttanut vahinkoa yhdistykselle tai sen jäsenille. Erotettavalla on oikeus tulla kuulluksi ennen päätöstä. Kokoukset 8 Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään viikkoa aikaisemmin julkaisemalla kutsu yhdistyksen sähköpostilistalla. 9 Kevätkokouksessa tammi-huhtikuussa vahvistetaan edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään, myönnetäänkö vastuuvapaus hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille. Lisäksi hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään jäsenmaksujen suuruus ja eräpäivä. 10 Syyskokouksessa loka-joulukuussa valitaan puheenjohtaja ja muu hallitus sekä toiminnantarkastajat seuraavaksi kalenterivuodeksi. 11 Yhdistyksen kokouksessa päätökset tehdään, ellei näissä säännöissä toisin määrätä, yksinkertaisella äänienemmistöllä. Äänten mennessä tasan kokouksen puheenjohtajan ääni ratkaisee. Yhdistyksen kokouksissa jokaisella aaltojäsenellä on yksi ääni.
Krokettikonklaavi ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 16.8.2016 12 Yhdistyksen kokouksessa henkilövaalin mennessä tasan vaalin ratkaisee arpa. 13 Jokaisen yhdistyksen kokouksen päätteeksi on pelattava vähintään yksi krokettipeli. Jos kokouksessa on valittu yhdistykselle uusi hallitus, on juuri valitun uuden hallitusten jäsenten osallistuttava kokouksen päättävään krokettipeliin. Hallitus ja talous 14 Hallitukseen kuuluu 3-12 jäsentä, puheenjohtaja mukaan luettuna. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet hallitukseen valituista, kuitenkin vähintään kolme henkilöä. 15 Hallitus voi valita keskuudestaan varapuheenjohtajan hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä, kun tämä on estynyt tai esteellinen. 16 Hallitus voi nimittää yhdistykselle toimihenkilöitä kuluvalle toimikaudelle. 17 Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai hallituksen oikeuttama henkilö. 18 Toiminnantarkastajaksi valitaan yksi tai kaksi hallituksesta riippumatonta henkilöä ja heille varahenkilöt. 19 Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Muuta 20 Sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkautumisesta päätetään kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi viikkoa ja enintään kolme kuukautta. Päätökseen vaaditaan molemmissa kokouksissa vähintään ¾ enemmistö annetuista äänistä. 21 Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat siirtyvät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle krokettiharrastuksen edistämistä varten.
Krokenttikonklaavi ry Hallitus ja toimihenkilöt 2017 Hallitus Puheenjohtaja: Miika Mäkelä miika.makela@aalto.fi Rahastonhoitaja: Olli Niskanen olli.niskanen@gmail.com xxx: Alina Saaranto alina.saaranto@aalto.fi Sääntövastaava: Mikko Karjalainen mikko.karjalainen@aalto.fi Molovastaava: Marianne Honkasaari marianne.honkasaari@aalto.fi Tiedottaja: Hannu Pantsar hannu.pantsar@aalto.fi Toimihenkilöt
KROKETTIKONKLAAVI PÖYTÄKIRJA YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS 18.8.2016 Aika: 18.8.2016 klo 22.00 Paikka: Gorsu, Jämeräntaival 5A, Otaniemi, Espoo Paikalla: Ilkka Särkiö Viktor Honkanen Leo Norilo Olli Niskanen Marianne Honkasaari Alina Saaranto Hannu Pantsar Miska Rissanen Eetu Ahonen Jonne Itäpuro Juho Timonen Mikko Karjalainen 1. Kokouksen avaus Hannu Pantsar avasi kokouksen kello 22.10. 2. Kokouksen järjestäytyminen Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi Hannu Pantsar ja sihteeriksi Ilkka Särkiö. Valittiin pöytäkirjantarkastajiksi Eetu Ahonen ja Marianne Honkasaari. 3. Työjärjestys Niskanen esitti työjärjestykseksi valmisteltua esityslistaa (liite 1). Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. 4. Sääntöjen hyväksyminen Puheenjohtaja esitteli sääntöluonnoksen (liite 2), jota oli työstetty ja johon oli tutustuttu etukäteen. Yhdistyksen säännöt hyväksyttiin luonnoksen mukaan. 5. Yhdistyksen perustaminen Yhdistys Krokettikonklaavi perustettiin. Läsnäolijat allekirjoittivat perustamiskirjan (liite 3). Yhdistyksen ensimmäinen vuosikokous alkoi perustamisen myötä Marianne Honkasaari saapui klo 16.32 Lauri Seppäläinen saapui klo 16.38 Konsta Kantola saapui klo 16.39 Valittiin kohtiin 8,9 ja 10 kokouksen puheenjohtajaksi Joona Kontula. 6. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta vuodelle 2016 Puheenjohtaja avasi keskustelun hallituksen koon päättämisestä. Reilussa hengessä selvitettiin hallituksen jäseneksi haluavien lukumäärä ja osoittautui, että seitsemän 1/3
KROKETTIKONKLAAVI PÖYTÄKIRJA YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS 18.8.2016 henkilöä olivat halukkaita asettumaan ehdolle hallitukseen. Hallituksen kooksi päätettiin 7 henkilöä mukaan lukien puheenjohtaja. Puheenjohtaja avasi keskustelun hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinnasta. Olli Niskanen ilmoitti olevansa käytettävissä puheenjohtajan tehtävään. Ilkka Särkiö, Leo Norilo, Marianne Honkasaari, Alina Saaranto, Hannu Pantsar ja Viktor Honkanen ilmoittivat olevansa käytettävissä hallituksen jäseneksi. Olli Niskanen valittiin yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi. Ilkka Särkiö, Leo Norilo, Marianne Honkasaari, Alina Saaranto, Hannu Pantsar ja Viktor Honkanen valittiin yhdistyksen hallituksen jäseniksi 7. Yhdistyksen toimintasuunnitelma ja talousarvio vuonna 2016 Puheenjohtaja avasi keskustelun vuoden 2016 toimintasuunnitelmasta. Niskanen referoi päässään olevaa hahmotelmaa toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Niskasen esitys raukesi kannattamattomana. Kokous päätti olla hyväksymättä toimintasuunnitelmaa ja talousarviota. 8. Yhdistyksen jäsenmaksun suuruus ja eräpäivä vuonna 2016 Kokous päätti, ettei yhdistyksellä ole jäsenmaksua vuonna 2016. Vastavalitut yhdistyksen hallituksen jäsenet todettiin esteellisiksi seuraavan kokouskohdan ajaksi. Miska Rissanen siirtyi kokouksen puheenjohtajaksi 9. Toiminnantarkastajan valinta vuodelle 2016 Puheenjohtaja avasi keskustelun toiminnantarkastajan valinnasta vuodelle 2016. Eetu Ahonen suostui keskustelun jälkeen olevan käytettävissä toiminnantarkastajaksi. Jonne Itäpuro ilmoitti olevansa käytettävissä varatoiminnantarkastajaksi. Eetu Ahonen valittiin yhdsityksen toiminnantarkastajaksi ja Jonne Itäpuro varatoiminnantarkastajaksi. Hannu Pantsar palasi kokouksen puheenjohtajaksi. 10. Yhdistyksen kokouskroketti Yhdistyksen vastahyväksyttyjen sääntöjen 13 velvoittaa yhdistyksen jäseniä pelaamaan krokettipelin yhdistyksen kokouksen päätteeksi. Kokous siirtyi pihamaalle pelaamaan peliä. Krokettipeli pelattiin neljällä portilla ja pelisäännöistä keskusteltiin kiivaasti. Ari Viitala saapui kokoukseen ajassa 22.32 Rissanen ja Ahonen poistuivat ajassa 22.34 Peli pelattiin arvonnan jälkeen joukkueissa: Norilo ja Särkiö Viitala ja Saaranto 2/3
KROKETTIKONKLAAVI PÖYTÄKIRJA YHDISTYKSEN PERUSTAMISKOKOUS 18.8.2016 Pantsar ja Honkasaari Niskanen ja Honkanen Karjalainen ja Timonen Erittäin tiukan ja monivaiheisen pelin jälkeen voittajaksi selvisivät Niskanen ja Honkanen, Pantsar ja Honkasaari tulivat niukasti toiseksi ja väittivät kivenkovaan voittaneensa pelin. 11. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen krokettipelin jälkeen ajassa 23.57. Hannu Pantsar Miska Rissanen Ilkka Särkiö puheenjohtaja puheenjohtaja sihteeri Pöytäkirjan ovat tarkastaneet Eetu Ahonen Marianne Honkasaari Liitteet: Liite 1: Esityslista Liite 2: Krokettikonklaavin säännöt Liite 3: Yhdistyksen perustamiskirja 3/3