Kulttuuria kaikille Kaikukortti Kainuussa Aura Linnapuomi, Kulttuuria kaikille -palvelu Hanna-Riikka Karjalainen, Paltamon kunta 7.2.2018
Mikä Kaikukortti on? - Pahvinen, maksuton henkilökohtainen kortti - Tarkoitettu sosiaali- ja terveysalan yli 16-vuotiaille asiakkaille, jotka ovat taloudellisesti tiukassa tilanteessa. Kaikukortti mahdollisti sen, että ylipäätänsä tulin Kuhmoon kuuntelemaan kamarimusiikkia. - - Minulle Kuhmon [Kamarimusiikin] käynti oli tämän kesän kohokohta. -- Kun mieli on hyvä niin kehokin voi paremmin. Buranaa yms. ei ole mennyt läheskään niin paljon. (Kaikukortin haltija Kainuussa. 2016) Kaikukortilla voi hankkia maksuttomia pääsylippuja ja kurssipaikkoja kulttuuripalveluihin, kuten elokuviin festivaaleille kansalaisopistoihin museoihin teattereihin Maksuttomia pääsylippuja myös omille lapsille ja lapsenlapsille. Kaikukortti käy ristiin yli kuntarajojen kaikilla Kaikukorttialueilla.
Missä Kaikukortti on käytössä? Mustalla alueet joilla Kaikukortti on käytössä. Oulun kaupunki* Kainuun maakunta Punaisella ja tähdellä merkittynä alueet jotka kokeilevat Kaikukorttia vuonna 2018. Karkkilan kaupunki* Espoon kaupunki Savonlinnan kaupunki* Lappeenrannan kaupunki Kaikukortti-toiminta on kaupungin kulttuurihyvinvointistrategian mukaista toimintaa, ja kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteen saattamista konkreettisesti. Kajaanin kaupungin sivistysjohtaja Mikko Saari
Kaikukortin tavoitteena: - Yhdenvertaiset osallistumismahdollisuudet ja kulttuuripalvelujen saavutettavuus - uusien yleisöjen tavoittaminen - Kulttuuri osana hyvää elämää - uusi työväline sosiaaliseen kuntoutukseen - Osallisuus ja hyvinvointi - Osallistuminen mahdollista myös yhdessä työntekijän ja useilla alueilla myös kulttuurikaverin kanssa. - Kulttuuri- ja sotealan väliset yhteistyörakenteet - kuntien hyvinvointikertomukset ja kuntien ja maakuntien hyte-työ ja -työryhmät Kaikukortti asiakkaiden myötä tilaisuuksien kävijämäärä kasvaa. Myös talon tarjoamat tapahtumat tulevat tutummiksi ja kynnys osallistua madaltuu. Myös toiminnan imago, että kulttuuri kuuluu kaikille tulee selvästi esille. (Kainuun Kaikukortti-verkoston kulttuuritoimija v. 2017) Auttanut erityisesti vähävaraisten asiakkaiden elämän sisällön tukemisessa ja toiminut ennalta ehkäisevänä toimintana päihdetyössä. (Kainuun Kaikukortti-verkoston sotetoimija v. 2017) - Kaikukortti-rakenteissa mukana myös 3. sektori sekä kulttuuri- että sote-puolelta.
Kaikukortti Kainuussa Hyrynsalmen kunta Sotkamon kunta
Kaikukortti Kainuussa: Kokeilu vuosina 2016-2017. Toiminta jatkuu vuonna 2018. Mukana kaikki 8 kuntaa, kortti käynyt koko ajan yli kuntarajojen. Ylläpitäjänä Kainuun soten Kehittäminen ja suunnittelu sekä kaikkien Kainuun kuntien kulttuurivastaavat. Alustavia tilastoja vuodelta 2017: Jaettuja Kaikukortteja : 1500 kpl Käyttökertoja: 727 Sote-kohteita eli Kaikukortin jakajia 2018: 40 kpl. Kulttuurikohteita 2018: 34 kpl.
Kaikukortti Paltamossa Paltamon kunnan palveluista Kansalaisopiston kausikortti Kaikukortilla. Kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita ohjattu yhteistyössä Kaikukortilla kansalaisopiston kursseille. Yhteistyö muiden kuntien kanssa on laajentanut kulttuuritarjontaa Kaikukorttiasiakkaille: Kajaanin teatteri, elokuvat. Kulttuuritoimen kuten muunkin sivistystoimen yhteistyö tiivistä, on suunniteltu yhdessä palveluita. Aluksi ongelmia kortin myöntämisperusteissa, keskustellen toimijoiden kanssa, eri toimijoiden myöntämisperusteet on saatu yhtenäisiksi. Pohdittavana tällä hetkellä se, että voisiko esim. kunnan kulttuuriavustusten ehtona olla se, että tapahtumissa olisi Kaikukorttikiintiö.
JATKOSSA VALTAKUNNALLISESTI: Kaikukortin kehittäminen ja levittäminen jatkuu ainakin vuoden 2019 loppuun saakka (rahoitus mm. OKM:ltä). Tavoitellaan uusia kiinnostuneita alueita. Mallinnetaan Kaikukortin tukipalvelua. Kehitetään Kaikukortti-käyntien rekisteröintiä.
KIITOS! Aura Linnapuomi aura.linnapuomi@cultureforall.fi 040 931 0576 www.facebook.com/ kaikukortti Hanna-Riikka Karjalainen hanna-riikka.karjalainen@paltamo.fi 044 2885 400