Harrastatko itse musiikkia?



Samankaltaiset tiedostot
Taidetestaajat Valtakunnallinen lastenkulttuurifoorumi

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista

VARHAISEN PUUTTUMISEN MERKIT KYSELYN TULOKSET MINNA IIVONEN SUSANNA VILAMAA HEIDI VIRTANEN NUVAV14S

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki -

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 2:2009

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Koululaiset toivovat lisää harrastetunteja ja omatoimista harrastamista koulupäivän yhteyteen

Mu2 MONIÄÄNINEN SUOMI, jaksoissa 2, 3 ja 5 Mikä on suomalaista musiikkia, millaista musiikkia Suomessa on tehty ja harrastettu joskus

Koululaisen arki. Vapaa-aika 2-4 h. Perheen kanssa 3-5 h. Uni h. Koulu 4-6 h. Läksyt min. Oppilaiden ajankäyttö ja harrastukset Lapua 2014

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Dokumenttia hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot:

ETELÄ-POHJANMAAN MUSIIKKIOPISTO VIRVATULI-ITSEARVIOINTIHANKKEESEEN LIITTYVÄ ARVIOINTIRAPORTTI 2014 KYSELY 13-VUOTIAILLE JA SITÄ VANHEMMILLE OPPILAILLE

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Sohvalle vai lenkille?

Joukkoliikenteen asiakastyytyväisyystutkimus, mittausjakso 1:2009

Avoin alku Haarajoen koulussa LV Vanhempien kysely - Tulokset. Haarajoen koulu, Jan Mikkonen

STAALON TEATTERIFESTIT LAPIN MATKAILUPARLAMENTTI Veli Matti Hettula

Liite 1 Keuruun nuorisopalveluiden käyttäjäkysely

Kokemuksia Unesco-projektista

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Kansainvälinen kulttuuritapahtuma

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

TRAFI, AJOVARMA JA KATSASTUS. Lämmittely. Tykkäätkö autoista? Millaisista? Ajatko paljon? Millä matkustat?

o l l a käydä Samir kertoo:

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

TUNTEMATON on kirjoituskoneen sävyttämä tarina lapsuusmuistoista ja nuorille osoitetuista paineista

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

SIIPESI KANTAVAT VAIKUTTAVUUSTUTKIMUKSEN TULOKSET TIIVISTELMÄ

JOKA -pronomini. joka ja mikä

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

9.1. Mikä sinulla on?

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

Galactor and the Codebreakers: - oppimispeli online maailman sudenkuopista

Koululaisten oma yhteiskunta

klo 9 16 oopperatalossa Helsingissä

MITÄ KUULUU NUORTEN OSALLISUUDELLE SATAKUNNASSA? POIMINTOJA NUORET LUUPIN ALLA HANKEAINEISTOSTA

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu

Kansainvälinen neulontapäivä Taito Helskyssä!

Nokian kirjastoauton asiakaskysely Nokian kaupunginkirjasto Päivi Kari

Perustiedot - Kaikki -

Mä ammun teidät kaikki

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Someron Esa

Kevään 2009 valtakunnallinen 5-6 luokan FyKe koe tilanne FyKe kevät 2009

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

Vuoden 2017 tapahtumia

CCI-sanomat

Meidän koulu. Isojoen koulukolmio luokat 6-9. Eveliina Huhtala 8.lk

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

Preesens, imperfekti ja perfekti

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?


Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

PAJAVIIKKO Viikolla 4. korvataan normaali opetus erilaisilla pajoilla.

Joshua Salzman Ryan Cunningham I LOVE YOU BECAUSE. Hillevi Avikainen, Disa Kamula

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/12. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/12

Kysely PGK:n naisjäsenille. Luotu :49

Venla, Joona ja Simone. Tennis

Meidän koulu -kysely. Isojoen Koulukolmio 6-9.lk Niko Halkola 8.lk

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

Yllättävän immersiivinen fanikokemus mitä avoimella yhteistyöllä ja kokeiluilla voidaan saavuttaa?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Lucia-päivä

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Rotisseur R s otisseur Sav Sa o v jäsenkysely jäsenky 2012 Vastauksia 36kpl

Kysely kuntosuunnistajille

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

TULE MUKAAN! KIRKKONUMMEN MUSIIKKILUOKAT

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Kevään 2010 fysiikan valtakunnallinen koe

NAAMIOIDEN TAKAA -hanke. Auttaa vahvistamaan nuorten itsetuntoa.

Martin McDonagh HIRTTÄJÄT. Viiltävä farssi SUOMEN KANTAESITYS PIENELLÄ NÄYTTÄMÖLLÄ

Baletti - Kysely huoltajille 2015

Assari 2.0 Kevät Aloitustapaamisen ajatuksia (muistiinpanot Systeemianalyysin laboratorion assistenttikoulutukseen osallistuneille)

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

Transkriptio:

Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperaan! Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteisen Oopperaan!-hankkeen ansiosta noin 6 400 seitsemäsluokkalaista opettajineen eri puolilta Suomea sai maksuttomaan oopperaelämyksen Kansallisoopperassa vuonna 2011. Tavoitteena oli lisätä oopperamusiikin tunnettuutta nuorison keskuudessa sekä madaltaa taidemuodon osallistumiskynnystä. Suomen Kulttuurirahasto kustansi koululaisten ja heidän valvojiensa pääsylippu- ja matkakulut, Kansallisooppera tarjosi opettajille koulutuksen, jonka avulla oppilasryhmät voivat ennakolta valmistautua oopperakokemukseen. Oppilaat kävivät vuoden aikana katsomassa seuraavia esityksiä: Jukka Linkolan Robin Hood, Gioachino Rossinin Sevillan parturi, W. A. Mozartin Taikahuilu, Olli Kortekankaan Isän tyttö, Gioachino Rossinin La Cenerentola, Giacomo Puccinin Il trittico, Richard Wagnerin Reininkulta ja Modest Musorgskin Boris Godunov. Hankkeeseen osallistuneita koululaisia ja opettajia pyydettiin vastaamaan palautekyselyyn: siihen vastasi noin 1 600 henkilöä. Tässä koosteessa esitellään osa kyselyn tuloksista. Sitaatit ovat oppilaiden vapaita kommentteja.

Harrastatko itse musiikkia? Postinumerot 94-99 84-93 70-83 60-69 45-59 40-44 30-39 20-29 11-19 00-10 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Harrastan klassista musiikkia Harrastan klassista ja muita musiikin lajeja Harrastan muita musiikin lajeja En harrasta musiikkia Naislaulaja pääsi tosi korkealle, ja kaikki lauloivat hienoja puhtaita ääniä. Ihan mukava kokemus, muttei nyt aivan erityisesti rakastuttanut. Mutta rispektit hienoille laulajille.

Harrastuksen vaikutus oopperakokemukseen Harrastatko itse musiikkia? En harrasta musiikkia Harrastan muuta musiikkia Harrastan klassista musiikkia 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Ooppera oli liian pitkä Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Oopperassa sai sellaisen tunnelman, että esiintyjät olivat siinä vain meitä varten

9,5 Harrastan klassista musiikkia Harrastan muuta musiikkia En harrasta musiikkia 9 8,5 8 7,5 7 Hmmm rehellisesti sanoen? Muutamat näyttelijät olivat söpöjä. Pidin myös musiikista paljon ja siitä, että välillä, kun näyttelijät lauloivat todella hyvin, niin se lähetti kylmiä väreitä selkääni pitkin.

9 Tyttö Poika 8,5 8 7,5 7 Suurimpana ongelmana oli mielestäni sekavana hidaspontisuus joissain kohdin.

Käytkö konserteissa, oopperassa, baletissa tai teatterissa? Postinumerot 94-99 84-93 70-83 60-69 45-59 40-44 30-39 20-29 11-19 00-10 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % kyllä, usein kyllä, harvoin en ole käynyt aikaisemmin Lavasteet olivat aivan mahtavia. Näyttelijät näyttelivät hyvin ja puvut olivat kekseliäitä. Tarina oli hieman uuvuttava ja väsyttävä. PAMAUS saa plussaa :DD lisäksi koirat! penkit olivat ihanan pehmeät ;D Se musiikki koska se orkesteri soitti erityisen hyvin koska en ole ennen nähnyt noin hienoja soittimia ja edes noin valtavia <3 ORKESTERI RULAS!

Käytkö konserteissa, oopperassa jne? En ole käynyt aikaisemmin Kyllä, harvoin Kyllä, usein 4 6 8 10 pojat tytöt Erityisen hienoa oli se kuinka valaistuksella saatiin tilaan suuruutta ja kolmiulotteisuutta. Valaistus oli loistava! Ja ne räjähdykset Loistavaa!

Käytkö konserteissa, oopperassa, baletissa tai teatterissa? Kyllä, usein Kyllä, harvoin 9 8,5 8 En ole käynyt aikaisemmin 7,5 7 Lavastus on AIVAN mahtava ja tuntui kuin olisi ollut itse mukana tapahtumissa!! Laulajat osasivat käyttää ääntään todella upeasti niin että laulusta sai selvää ilman tarkkaa kuuntelua.

Aiemmat kulttuurikokemukset Käytkö konserteissa, oopperassa, baletissa tai teatterissa? En ole käynyt aikaisemmin Kyllä, harvoin Kyllä, usein 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Ooppera oli liian pitkä Ooppera oli sopivan mittainen Ooppera oli liian lyhyt Olisin odottanut kyseisen näytöksen näyttävämmäksi. Se oli aika tylsä. Takaseinällä olleet valot olivat hirveän kirkkaat, joten pääni tuli nopeasti kipeäksi. Esitys oli myös liian sekava. En pysynyt aina mukana, varsinkaan lopussa. Odotin enemmän.

Onko sinulla aiempaa kokemusta oopperasta? Postinumerot 94-99 84-93 70-83 60-69 45-59 40-44 30-39 20-29 11-19 00-10 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % kyllä, olen ollut katsomassa oopperaesitystä kyllä, olen katsonut/kuunnellut oopperaa muulla tavalla ei ole Se oli ehkä vähän ärsyttävää, kun melkein koko ajan laulettiin sitä oopperaa & se kuulosti välillä vähän oudolta. Ja tarina oli ehkä hiukan epäselvähkö.

Onko sinulla aiempaa kokemusta oopperasta? Kyllä Ei 9 8,5 8 7,5 7 Ei ollut mitään huonoa paitsi musiikki oli vähän liian lujalla

[ainoastaan Robin Hood] Asuinpaikka: 9 Postinumerot 00-30 Postinumerot 40-60 Postinumerot 70-90 8,5 8 7,5 7 Hei, kiitti hyvästä esityksestä! Oli tosi mahtava kokemus, eikä yhtään kaduttanut Helsinkiin asti matkustaminen tuota katsomaan! Varmana menen vielä joskus katsomaan oopperaa, kun vaan ehdin!

Teitkö opettajan kanssa oopperaan liittyviä harjoituksia etukäteen? 9 8,5 kyllä ei 8 7,5 7 Ehkä vähän liian pitkä ja tarina oli vähän outo, hyppi asiasta toiseen, jos en olisi tutustunut näytökseen ennen oopperaa en olisi tajunnut mitään.

koululaiset opettajat koululaiset opettajat 9,5 0,5 9 0,25 8,5 8 0 7,5-0,25 7-0,5 NÄYTTELITTE, SOITITTE, LAULOITTE, PUVUSTITTE, MIETITTE, LAVASTITTE, MASKEERASITTE YMS. KAIKEN TOSI HIENOSTI/HIENOKSI!! <3 TSEMPPIÄ! OOPPERA OLI UPEA! TERKKUJA KAIKILLE. HIENOA VAIVAA OLI NÄHTY SEN ETEEN!!

Taikahuilu Robin Hood Sevillan parturi Isän tyttö La cenerentola Reininkulta Il trittico Boris Godunov 4 5 6 7 8 9 10 pojat tytöt Skulle ni kunna göra en opera av någon Jane Austen bok eller en av Bronte-systrarna? Eller något med vampyrer, varulvar eller häxor? Det skulle vara häftigt, speciellt med vampyrer eftersom de är så populära!

Lähtisitkö uudestaan oopperaan? pojat tytöt 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kyllä mielelläni Kyllä, jos ei ole parempaa tekemistä En halua enää oopperaan Lavasteet olivat mielettömät ja valoitus mitä mainioin, äänet olivat jumalaiset ja kaikenkaikkeaan todella mielenkiintoinen koostumus.

Lähtisitkö uudestaan oopperaan? Taikahuilu Robin Hood Sevillan parturi Isän tyttö La cenerentola Reininkulta Il trittico Boris Godunov 0% 20% 40% 60% 80% 100% Kyllä, mielelläni Kyllä, jos ei ole parempaa tekemistä Kiitos todella paljon! Saitte kiinnostukseni oopperaa kohtaan heräämään ja tulen varmasti jatkossakin käymään oopperoissa! Upeaa työtä, kovien harjoitusten tulos näkyy! IHANA Marian ja serffin koirat ROCK!! Vielä kerran syvä ja lämmin kiitos!!!