Perusturvalautakunta 21 10.04.2012 Perusturvalautakunta 31 25.05.2012 Perusturvalautakunta 40 16.08.2012 Kunnanhallitus 85 03.09.2012 Kunnanhallitus 90 19.09.2012 Kunnanhallitus 104 15.10.2012 Kunnanhallitus 236 28.11.2013 Oikaisuvaatimukset/Vastaavan lääkärin viran täyttäminen Ptltk 10.04.2012 21 Perusturvaltk 8 (28.2.2012) Valmistelija: perusturvajohtaja Aila Alasalmi, p. 044-4973520. aila.alasalmi at hailuoto.fi Hailuodon kunnan vastaava lääkäri on sanoutunut irti virastaan 10.12.2011 alkaen siten, että viimeinen virantoimituspäivä on ollut 9.12.2011. Hailuodon lääkäripalvelut ostetaan Doctoradvice OY:ltä, ostosopimus on voimassa 31.3.2012 saakka. Perusturvajohtajan esitys: Perusturvalautakunta päättää julistaa vastaavan lääkärin viran haettavaksi Kalevassa, Lääkärilehdessä, Mol:n avoimet työpaikat verkkosivuilla, kunnan kotisivuilla ja kuntatiedotteessa. Hyväksyttiin Perusturvaltk 21 Talousarvion 2012 päätöksen yhteydessä on päätetty, että avoimeksi tulevia virkoja tai toimia ei saa julistaa haettavaksi tai muutoinkaan täyttää ilman, että sitä ennen perusteellisesti selvitetään, voidaanko ko. tehtävät jatkossa hoitaa ao. töiden uudelleenjärjestelyllä, osa-aikatyöllä tms. keinoin, viime kädessä palvelun tasosta ja laadusta tinkien. Virat on aina käsiteltävä ao. lautakunnassa ja kunnanhallituksessa ja myös valtuustossa, ennen kuin toimenpiteisiin ko. viran tai toimen täyttämiseksi ryhdytään. Kunnallinen lääkärien virkaehtosopimus määrittää terveyskeskusten ylilääkärien/verrattavassa asemassa olevien lääkäreiden kelpoisuutta niin, että lääkäriltä edellytetään tehtävään soveltuvaa erikoislääkärin oikeutta. Perusturvajohtaja:
Perusturvalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että Hailuodon terveyskeskuksen vastaavan lääkärin virka julistetaan haettavaksi 80 %: na. Edelleen perusturvalautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle ja valtuustolle, että vastaavalta lääkäriltä edellytetään yleislääketieteen tai muun soveltuvan alan erikoislääkärin oikeutta. Ptltk 25.05.2012 31 Hyväksyttiin. Perusturvalautakunta on hakenut vastaavaa lääkäriä vakituiseen virkasuhteeseen hakuilmoituksilla Kalevassa, Lääkärilehdessä, Mol:n avoimet työpaikat verkkosivuilla, kunnan kotisivuilla ja kuntatiedotteessa. Yhtään hakemusta vastaavan lääkärin virkaan ei ole tullut. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää julistaa uudelleen haettavaksi vastaavan lääkärin viran Kalevassa, Lääkärilehdessä, Mol:n avoimet työpaikat verkkosivuilla, kunnan kotisivuilla ja kuntatiedotteessa. Hyväksyttiin lisäyksellä, että viranhaku on 15.7.2012 saakka. Ptltk 16.08.2012 40 Määräaikaan 15.07.2012 mennessä vastaavan lääkärin virkaa haki kaksi henkilöä; lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää sekä yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri Lauri Kemppainen. Hakijat haastateltiin Pirkko Hyrynkangas - Järvenpää 30.07.2012 ja Lauri Kemppainen 14.08.2012. Haastattelussa todettiin, että Pirkko Hyrynkangas - Järvenpäällä ei ole erikoislääkärin oikeutta, jonka Hailuodon kunnanvaltuusto on kokouksessaan 13.4.2012 14 päättänyt vastaavan terveyskeskuslääkärin kelpoisuudeksi terveyskeskuksessaan. Kunnan kotisivulla kokonaisuudessaan olleessa ilmoituksessa 15.7.2012 päättyneessä virkahaussa oli teksti Palkkaamme vakituiseen virkasuhteeseen laillistetun lääketieteen lisensiaatin, lisäksi hänellä tulee olla yleislääketieteen erityiskoulutus tai muu tehtävään soveltuva erikoislääkärin oikeus esim. geriatria tai sisätaudit. Pirkko Hyrynkangas-Järvenpään kokonaispalkkavaatimus on Hailuodon kunnan vastaavan lääkärin 80%:sta työajasta 7300 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen LS 2012-2013 liite yhden
mukaan kokonaispalkka voisi olla 80 %:sta työajasta 4094,48 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Edelliselle vakituiselle vastaavalle lääkärille on maksettu 80 %:sta työajasta kokonaispalkka 5638,38 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Haastattelussa 30.07.2012 käytiin keskustelu palkkavaatimuksesta. Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää ei palkkavaatimustaan alenna. Lauri Kemppainen esittää omat palkka- ja työtehtävätoiveensa koottuna seuraavasti: - Lääkärille virka- / työtehtävän hoidosta maksettava palkka / korvaus on 70,00 /tunti toteutuneiden työaika- ja matkatuntien mukaan - Työaika on kahdeksan (8) tuntia viikossa, ja siihen lasketaan sisältyväksi työmatka-aika, joka alkaa Oulunsalon Riutunkarista ja päättyy Oulunsalon Riutunkariin - Lisäksi vastaavan terveyskeskuslääkärin työtehtävästä kunta suorittaa erillisen kiinteän korvauksen 1650,00 /kuukausi - Kunta järjestää ja kustantaa omalla kustannuksellaan kaikki työn hoitoon liittyvät matkat Lauri Kemppaisen asuinpaikasta Kempeleestä, Hailuodon terveysasemalle ja takaisin kustannusvapaasti taksilla Lauri Kemppaisen palkkatoive vastaavan lääkärin tehtävien hoitamisesta on 1650 /kk ja vastaanottotyöstä 70 /tunti x 32 tuntia = 2240 /kk yhteensä 3890 /kk Kunnallisen lääkärien virkaehtosopimuksen LS 2012-2013 liite yhden mukaan kokonaispalkasta 100 %:n työajan mukaan laskettu tuntipalkka on 32,43 x 32 tuntia =1037,62 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Edelliselle vakituiselle vastaavalle lääkärille maksetusta kokonaispalkasta 100 %:n työajan mukaan laskettu tuntipalkka on 44,05 x 32 tuntia = 1409,59 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Perusturvajohtaja: Haastattelujen pohjalta esitän, että tehtävään valitaan lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää vuoden määräajaksi puuttuvan erikoislääkäri oikeuden vuoksi ja valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen sillä edellytyksellä, että valitun on toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Edelleen perusturvalautakunta päättää, että vastaavan lääkärin 80 %:sta virasta maksetaan lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpäälle kokonaispalkka 5638,38 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä
Kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi klo 16.45-17.00 Leo Sauvola esitti Teija Siekkisen kannattamana, että valitaan lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää vastaavaksi lääkäriksi vakituiseen virkasuhteeseen ja hänellle maksetaan 80 %:sta virasta kokonaispalkka 7300 /kk. Edelleen lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää on suorittanut koeajan, joten sitä ei tarvita. Puheenjohtaja totesi, että on tehty perusturvajohtajan esityksestä poikkeava esitys, joten asia on ratkaistava äänestämällä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka ovat perusturvajohtajan esityksen kannalla äänestävät "jaa" ja ne, jotka ovat Leo Sauvolan esityksen kannalla äänestävät "ei". Jos "ei" voittaa on Leo Sauvolan esitys tullut perusturvalautakunnan päätökseksi Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin (1) "jaa" ääni ja (6) "ei" ääntä. Puheenjohtaja totesi perusturvalautakunnan hyväksyneen Leo Sauvolan esityksen. Merkittiin, että "jaa" äänen antoi Raili Louhimaa ja "ei" ääniä antoivat Raija Tuhkanen,Oiva Tanskanen, Teija Siekkinen, Leo Sauvola, Matti Kalaja ja Minna Maikkola. Khall 03.09.2012 85 Perusturvajohtaja jätti päätökseen eriävän mielipiteen, joka on liitetty pöytäkirjaan. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat ilmoittaneet, että kunnanhallitus käyttää otto-oikeutta perusturvalautakunnan päätökseen. Otto-oikeuden käyttämisen perusteet: 1. Perusturvalautakunta on päätöksessään poikennut kunnanvaltuuston 14 asettamista kelpoisuusvaatimuksista ja ylittänyt toimivaltansa ko. asiassa. 2. Perusturvalautakunta on päätöksessään ylittänyt toimivaltuutensa päättäessään osaston henkilöstön palkoista. Ko. asiat päättää Hailuodon kunnanhallitus hallintosäännön 20 mukaisesti. 3. Perusturvalautakunta on päätöksessään täyttänyt viran ilman lakisääteistä koeaikaa (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 11.4.2003/3049 8) Otto-oikeudesta yleensä: Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että alemman viranomaisen käsittelmä asia siirtyy kokonaan kunnanhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi. Nämä eivät ole sidottuja alemman viranomaisen tekemään
ratkaisuun. Kunnanhallituksella ja lautakunnalla on asiaa käsitellessään sama toimivalta kuin alemmallla viranomaisella on ollut. Se on velvollinen tekemään asiasta päätöksen. Jos puheenjohtaja, kunnanjohtaja tai johtosäännössä määrätty viranhaltija on käyttänyt otto-oikeutta, itse toimielin voi kuitenkin asiaratkaisua tekemättä todeta, ettei asia anna aihetta toimenpiteisiin. Käsiteltäväksi otetussa asiassa voidaan tehdä uusi päätös tai aiemmin tehty päätös voidaan pysyttää, kumota tai muuttaa taikka asia voidaan palauttaa päätöksen tehneen viranomaisen käsiteltäväksi. Päätösehdotus: Perusturvajohtaja antaa selvityksen asiasta ja kunnanhallitus käy sen perusteella keskustelun asiasta. Päätösesitys annetaan kokouksessa Kunnanjohtaja teki päätösehdotuksen, jonka mukaisesti asia käsitellään seuraavassa kokouksessa. Päätösehdotus hyväksyttiin. Oiva Tanskanen teki seuraavan esityksen: "Kunnanhallitus katsoo Pirkko Hyrynkangas- Järvenpään koulutuksensa ja työkokemuksensa perusteella olevan pätevä terveyskeskuksen vastaavan lääkärin virkaan ja pitää voimassa perusturvalautakunnan asiasta tekemän päätöksen" Khall 19.09.2012 90 Esitystä ei kannatettu. Päätösehdotus Esitän, että tehtävään valitaan lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää vuoden määräajaksi puuttuvan erikoislääkäri oikeuden vuoksi ja valinnassa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen sillä edellytyksellä, että valitun on toimitettava hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Edelleen kunnanhallitus päättää, että vastaavan lääkärin 80 %:sta virasta maksettava palkkio on 5638,38 /kk ja siihen lisättynä tavalliset terveyskeskuslääkärille maksettavat toimenpide- sekä Tämän lisäksi kunnanhallitus päättää palauttaa asian perusturvalautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi sekä kehoittaa tarkastelemaan samassa yhteydessä myös muita vaihtoehtoisia terveydenhuollon järjestämistapoja. Kunnanjohtaja täydensi esitystään kokouksen kuluessa siten, että valitun on toimitettava "työterveyshuollon laatima" hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan
Kunnanhallitus päätti ääänin 4-3, että kunnanhalltius toteaa, että asia ei anna aihetta toimenpiteisiin. Tehdyt esitykset ja äänestysselostus: Oiva Tanskanen esitti, että kunnanhallitus toteaa, että asia ei anna aihetta toimenpiteisiin. Sauli Pramila kannatti esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty päätäösehdotuksesta poikkeava esitys ja suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että päätösesitystä kannattavat äänestävät JAA ja Tanskasen esitystä kannattavat äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin neljä EI-ääntä(Tanskanen, Nieminen, Parrila, Pramila) ja kolme JAA-ääntä(Isola, Stöckell, Suomela). Khall 15.10.2012 104 Kunnanjohtaja Nurkkala ja hallituksen puheenjohtaja Suomela jättivät eriävän mielipiteensä päätökseen. Liitetään pöytäkirjaan Kunnanhallituksen 19.9.2012 90 päätöksestä on jätetty säädetyssä ajassa kaksi oikaisuvaatimusta. Kari Poikolainen ja Raili Louhimaa pyytävät kunnanhallitusta 2.10.2012 saapuneessa oikaisuvaatimuksessa oikaisemaan vastaavan lääkärin viran täyttämistä koskevaa päätöstään seuraavasti: "OIKAISUVAATIMUS HAILUODON KUNNAN KUNNANHALLITUKSEN PÄÄTÖKSEEN KOKOUS 19.9.2012, 90, VASTAAVAN LÄÄKÄRIN VIRAN TÄYTTÄMINEN Hailuodon kunnan kunnanhallitus on käyttänyt otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan päätökseen, joka koskee vastaavan lääkärin viran täyttämistä. Otto-oikeudenalaisen asian käsittely kunnanhallituksen kokouksessa on päättynyt äänestykseen, jossa on voittanut esitys, jossa kunnanhallitus toteaa, että asia ei anna aihetta toimenpiteisiin. Koska kunnanhallitus ei otto-oikeutta käyttäessään ole korjannut perusturvalautakunnan päätöksen sisältämiä lakien ja hallintosäännön vastaisia päätöksiä, pyydämme kunnanhallitusta oikaisemaan vastaavan lääkärin viran täyttämistä koskevaa päätöstään. 1. KELPOISUUSEHTOJEN TÄYTTYMINEN Laissa kunnallisesta viranhaltijasta (5 )säädetään, että virkasuhteeseen voidaan ottaa vain henkilö, joka ennen hakuajan päättymistä täyttää kelpoisuusvaatimukset. Laki edellyttää myös, että hakemukseen on liitetty selvitys hakijan kelpoisuudesta. Kunnan ylin päättävä elin, kunnanvaltuusto, on kokouksessaan 13.4.2012 14 päättänyt vastaavan terveyskeskuslääkärin kelpoisuusvaatimuksista terveyskeskuksessaan seuraavasti; valitulla tulee olla lääketieteen lisensiaatin kelpoisuuden lisäksi yleislääketieteen erityiskoulutus tai muu tehtävään soveltuva erikoislääkärin oikeus esim. geriatria tai sisätaudit. Päätös on yhteneväinen kunnanhallituksen ja perusturvalautakunnan
päätöksen kanssa. Kaikki päätökset on tehty yksimielisesti. Valittu lääketieteen tohtori Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää ei ole esittänyt dokumenttia erikoislääkärin oikeudesta, minkä vuoksi häntä ei olisi voitu valita viran vakinaiseksi hoitajaksi. Perusturvalautakunta on ylittänyt toimivaltuutensa muuttaessaan kelpoisuusehtoja valintatilanteessa. Kunnanhallitus on päätöksellään syyllistynyt samaan, koska ei ole oikaisut perusturvalautakunnan päätöstä. Kunnanvaltuuston päättämiä kelpoisuusehtoja voi muuttaa vain kunnanvaltuusto. Pyydämme kunnanhallitusta oikaisemaan virheellisen päätöksensä. 2. LÄÄKÄRIN PALKKA JA PÄÄTÖKSEN PERUSTELEMINEN Virkaan valitun kokonaispalkkavaatimus 80 %:sta työajasta on 7300 /kk; edelliselle vakituiselle vastaavalle lääkärille on maksettu samasta työajasta 5638 /kk ja Kunnallisen lääkärin virkaehtosopimuksen LS 2012-2013, liite yhden, mukaan kokonaispalkka 80 %:sta työajasta on 4094 /kk. Perusturvalautakunta on ylittänyt toimivaltansa hyväksymällä valitulle lääkärille kokonaispalkan 7300 euroa/kk. Hailuodon kunnan hallintosäännön 22 :n mukaan kunnanhallitus päättää osastopäälliköiden ja osastojen henkilöstön palkoista, eli kunnanhallituksen olisi pitänyt tehdä päätös palkasta ei lautakunnan. Kunnanhallitus ei otto-oikeutta käyttäessään ole tehnyt päätöstä vastaavan lääkärin palkasta. Hallintolain 45 :n mukaan päätös on perusteltava. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset. Saman pykälän mukaan päätöksen perustelut on esitettävä myös monijäsenisen toimielimen toimittamassa vaalissa, jos päätös merkitsee olennaista muutosta vakiintuneeseen käytäntöön. Pyydämme kunnanhallitusta tekemään päätöksen vastaavan lääkärin palkasta, sekä myös perustelemaan päätöksen, jos palkka eroaa olennaisesti aikaisemman lääkärin palkasta. 3. TERVEYDENTILAA KOSKEVA SELVITYS Laki kunnallisesta viranhaltijasta (7 ) säätää, että virkasuhteeseen ottamisen edellytyksenä on, että siihen otettava henkilö antaa viranomaisen pyynnöstä ottamisesta päättävälle viranomaiselle tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot sekä osallistuu lisäksi tarvittaessa asian selvittämiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Laki edellyttää myös, että jollei terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja ole käytettävissä virkasuhteeseen otettaessa, ottaminen on suoritettava ehdollisena. Perusturvalautakunta ei päätöksessään ole edellyttänyt terveydentilaa koskevan selvityksen toimittamista. Myöskään kunnanhallitus ei ole ottanut asiaa esille otto-oikeutta käsitellessään. Pyydämme kunnanhallitusta oikaisemaan päätöstään koskien terveydentilaa koskevaa selvitystä. 4. KOEAIKA Vastaavan lääkärinviran 15.07.2012 päättyneessä haussa on määritelty 6 kk:n koeaika (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 11.4.2003/3049 8).
Valittu henkilö ei ole ollut aiemmin virkasuhteessa Hailuodon kuntaan. Perusturvalautakunta tai kunnanhallitus eivät ole päätöksissään perustelleet, miksi koeaikaa ei tarvita. Päätös poikkeaa Hailuodon kunnan yleisestä käytännöstä. Hallintolaki (45 ) edellyttää, että viranomaiset perustelevat päätöksensä. Pyydämme kunnanhallitusta oikaisemaan päätöstään koskien koeaikaa ja määräämään ilmoituksenmukaisen kuuden kuukauden koeajan. Hailuodossa 1.10.2012 Kari Poikolainen rakennusmestari, eläkeläinen asuinkunta: Hailuoto Kaitalankuja 52 90480 Hailuoto Raili Louhimaa taloussihteeri, eläkeläinen asuinkunta: Hailuoto Kaitalankuja 52 90480 Hailuoto LIITTEET - oikeaksi todistettu jäljennös kunnanhallituksen kokouksesta 19.9.2012, 90 (sisältää oikaisuvaatimusohjeen) - vastaavan lääkärin virkaa koskeva hakuilmoitus 19.5.2012 (hakuaika päättyy 15.7.2012) " Sasu Ripatti kirjoittaa 3.10.2012 saapuneessa oikausvaartimuksessa: "OIKAISUVAATIMUS HAILUODON KUNNANHALLITUKSELLE ASIA: Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen päätökseen 90 19.9.2012 HAKIJA: Sasu Ripatti Pölläntie 455, 90480 Hailuoto puh. VAATIMUKSET: Vaadin selvitystä vastaavan lääkärin päätöksestä. Vaadin tehtyä päätöstä kumottavaksi. PERUSTELUT: Hailuodossa on erittäin tärkeää, että johtava lääkäri on ammattitaitoinen. Pirkko Hyrynkangas-Järvenpää ei ole pätevä kyseiseen virkaan. On kyseenalaista kuinka kunnanhallitus on voinut tehdä näin törkeän virheen valitessaan Hyrynkangas-Järvenpään virkaan pätevyysvaatimusten vastaisesti. Kyseessä on virheellinen menettely. Vaadin asiaan selvitystä sekä päätöstä kumottavaksi
PAIKKA JA AIKA: Hailuodossa, 3.10.2012 Sasu Ripatti " Päätösesitys: Kunnanhallitus toteaa oikaisuvaatimukset oikeutetuiksi ja palauttaa asian käsiteltäväkseen sekä esittää valtuustolle, että Hailuodon kunnanvaltuusto antaa luvan täyttää Hailuodon vastaavan lääkärin viran ilman erikoislääkärin pätevyysvaatimusta. Kunnanhallitus päätti äänin 4-3, että koska kunnanhallitus ei kokouksessaan 19.9.2012 muuttanut lääkärin valintaa koskevaa perusturvalautakunnan päätöstä, ei pöytäkirjan pykältästä 90 voi tehdä oikaisuvaatimusta. Kunnanhallitus jättää tehdyt oikaisupyynnöt käsittelemättä. Tehdyt esitykset ja äänestyselostus: Oiva Tanskanen esitti, että kunnanhallitus päättää, että koska kunnanhallitus ei kokouksessaan 19.9.2012 muuttanut lääkärin valintaa koskevaa perusturvalautakunnan päätöstä, ei pöytäkirjan pykältästä 90 voi tehdä oikaisuvaatimusta. Kunnanhallitus jättää tehdyt oikaisupyynnöt käsittelemättä. Maarit Parrila kannatti esitystä. Puheenjohtaja totesi, että on tehty päätösehdotuksesta poikkeava esitys ja suoritetaan nimenhuutoäänestys siten, että päätösesitystä kannattavat äänestävät JAA ja Tanskasen esitystä kannattavat äänestävät EI. Suoritetussa äänestyksessä annettiin neljä EI-ääntä(Tanskanen, Nieminen, Parrila, Pramila) ja kolme JAA-ääntä(Isola, Stöckell, Suomela). Khall 236 Raili Louhimaa oli toimittanut täydennyksen ensin esiteltyyn oikaisuvaatimukseen. Liite. Oulun hallinto-oikeus on pyytänyt lausuntoa 7.12.2012 mennessä kunnanhallituksen 90 päätöksestä jätetystä valituksesta. Kunnanhallitus on lausuntonaan todennut puheenjohtajan päätösesityksen mukaisesti ettei sillä ole lisättävää hallinto-oikeudelle toimitettuihin dokumentteihin ja päätöksiin. Oulun hallinto-oikeus on antanut asiasta päätöksen 24.10.2013 ja on lähettänyt asiakirjat tiedoksi ja toimenpiteitä varten päätöksessä
mainituissa tarkoituksissa. Asiakirjat pyydetään palauttamaan Oulun hallinto-oikeuden arkistoon toimenpiteiden jälkeen viimeistään 31.1.2014. Oulun hallinto-oikeus kumoaa kunnanhallituksen päätöksen 15.10.2012 104 ja palauttaa asian kunnanhallituksen uudelleen käsiteltäväksi. Asian näin päättyessä lausuminen päätösten täytäntöönpanon kieltämisestä koskevasta vaatimuksesta raukeaa. Kunnanhallitus on kokouksessaan 7.11.2013 evästänyt oikaisuvaatimuksen käsittelyä ja päättää ottaa 104 uudelleen käsittelyyn huomioiden molemmat saapuneet oikaisuvaatimukset. Päätösehdotus: Lausuntonaan kunnanhallitus toteaa seuraavaa: 1. Kelpoisuusehtojen täyttyminen Toimivalta asiassa on hallintosäännön 8 mukaisesti lautakunnalla. Valtuuston asiaa sivuava päätös on luonteeltaan poliittista ohjaus. 2.Lääkärin palkka ja päätöksen perusteleminen Vastaavan lääkärin virka on ollut avoinna vuonna 2012 kahden hakukerran ajan. Hakuilmoitus on mahdollistanut oman palkkatoiveen esittämisen. Hakuajan loppuun mennessä saapui kaksi hakemusta joista valittu täytti hakuilmoituksen edellytykset. Kunnallisen sopimusjärjästelmän mukaisesti palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkasta ja henkilökohtaisesta palkanosasta. Kunnallisen lääkärisopimuksella tehtäväkohtaisen palkan alaraja on sovittu virkaehtosopimuksella. Tehtäväkohtaiset palkat lääkärisopimuksessa poikkeava merkittävästä, perustuen mihin mediaaniluokkaan hinnoittelukohdan viranhaltija on milloinkin sijoitettu. Mediaaniluokat perustuvat vanhan sopimuskäytäntöön jossa palkkauksessa oli ylä- ja alaraja. Työnantaja voi myös määritellä palkan myös kokonaispalkaksi joka sisältää tehtäväkohtaisen ja henkilökohtaisen osan. Johtavien viranhaltijoiden osalta kokonaispalkka on yleinen käytäntö. Hailuodon kunnan hallintosäännön 22 mukaan kunnanhallitus päättää osastopäälliköiden ja osastojen henkilöstön palkasta. Kunnanhallitus on otto-oikeutta käyttäessään päättänyt viran palkkauksesta virkaehtosopimuksen mukaisesti. 3. Terveydentilaa koskeva selvitys ja koeaika Terveydentilaa koskevaa selvitystä toimittamatta jättäminen tai koeajan noudattamatta jättäminen ei ole este virkaan ottamisen vahvistamiselle.terveydentilaa koskeva selvitys on sittemmin pyydetty,
toimitettu ja hyväksytty. Koeaikaa ei ole katsottu tarpeelliseksi koska valittu viranhaltija on työskennellyt Hailuodon kunnassa useaan otteeseen lääkärinä eikä hänen perustehtävissään ole tapahtunut näiltä osin oleellista muutosta. Edellä mainituin perusteluin kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimukset. Hyväksyttiin yksimielisesti.