TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY



Samankaltaiset tiedostot
TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY

Asuntoedun ja siihen sisältyvän lämmityksen raha-arvot ovat keskuslämmitysasunnoissa seuraavat:

TIEDOTE Luontoisedut 2017 RAVINTOETU

Verohallituksen päätös vuodelta 2007 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Annettu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 2001

Verohallinnon päätös vuodelta 2013 toimitettavassa verotuksessa noudatettavista luontoisetujen laskentaperusteista

Verohallinto on vahvistanut luontoisetuarvot vuodelle 2016 (dnro: 165/200/2015).

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

Julkaistu Helsingissä 9 päivänä joulukuuta /2014 Verohallinnon päätös

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF VEROVAPAAT MATKAKUSTANNUSTEN KORVAUKSET VUONNA 2014

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

1(7) ASIAKASTIEDOTE Muutoksia arvonlisäverotuksessa vuonna Verotili käyttöön koskee vasta vuodelta 2010 aiheutuvia veroja

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ LUONTOISEDUT Ravintoetu 2. Puhelinetu 3 PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET 3. Kotimaan päivärahat

TIEDOTE Luontoisedut 2015 RAVINTOETU

Tärkeät päivämäärät 2012

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ 2014 LUONTOISEDUT Ravintoetu. Puhelinetu PÄIVÄRAHAT JA KILOMETRIKORVAUKSET. Kotimaan päivärahat 2014.

Tärkeät päivämäärät 2013

Luontoisedut vuonna 2019

Avaintiedot Puhelinetu Palkan sivukuluprosentit Pääomatulovero

TILI PROFIILI OY ASIAKASTIEDOTE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

ASIAKASTIEDOTE 1/2009

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle Eteran palkkahallintopäivä

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Luontoisedut ja tulorekisteri

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2005 N:o Laki. N:o 997

Ennakkoperinnän avainluvut 2016

Auto yrityksessä. Yhtiön vai osakkaan auto?

Asiakastiedote Vuosi vaihtui ja se toi mukanaan muutoksia.

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

Porotalousyrittämisen erilaiset oppimisympäristöt - hanke

Vuoden 2016 muistilista

SISÄLLYS. N:o Valtioneuvoston päätös kihlakuntajaosta annetun valtioneuvoston päätöksen 5 :n muuttamisesta

KEVÄÄN KOULUTUKSET. Taloushallinnon palvelutalo TILIKESKUS KOULUTTAA TULOSLASKELMA JA TASE TUTUKSI

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

Mab7_Osa2_Verotus.notebook. April 16, Suvi Ilvonen 1. huhti 21 10:42

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Kiertokirje nro 15 Virkojen julistaminen haettavaksi

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

EDUSKUNNAN VASTAUS 208/2009 vp

KEVÄÄN KOULUTUKSET. Taloushallinnon palvelutalo TILIKESKUS KOULUTTAA TULOSLASKELMA JA TASE TUTUKSI

Palkanlaskenta_Raporttitulostin_Tilastoryhmät

TÄRKEÄT LUVUT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset.

verontilityslain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Ajankohtaista ennakkoperinnässä 2016

TYÖNANTAJAN velvollisuudet ja maksut

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

SISÄLLYS. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

SISÄLLYS. N:o 340. Laki. korkolain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 3 päivänä toukokuuta 2002

Kiitos kuluneesta vuodesta ja yhteistyöstä.

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

SOTU Kaikilla työnantajilla 2,12 % ( ei suoriteta palkasta, joka maksetaan alle 16-vuotiaalle tai 68 vuotta täyttäneelle)

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

Työnantajan osuus Työntekijän/ Yht. 2016

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Vuodenvaihteen veromuutokset Helsingin Yrittäjien aamukahvitilaisuus Satu Grekin, Suomen Yrittäjien veroasiantuntija

Kaikki arvonlisäverokannat nousevat yhdellä %-yksiköllä. Esim; 23% :sta 24 %:iin.

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Verouutiset Vuodenvaihteen verosäännöksiä. Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava:

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Vuoden 2018 tärkeät päivämäärät

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

LIIKKEEN- JA AMMATIN- HARJOITTAJAT

tiedottavat omille asiakkailleen mm. kulkuteistä.

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille

Seija Karttunen Virpi Pasanen. Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut. verotuksessa

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o Laki. N:o 1012

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

LAAJA PALKKATIETOILMOITUS

LIIKKEEN- TAI AMMATIN- HARJOITTAJA

KIRJANPITO 22C Luento 5b: Henkilöstömenot

TUKIPAKETIN VEROTUS JA

MAATALOUDENHARJOITTAJA

TÄRKEÄT LUVUT Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

1984 vp. - HE n:o 132

Apurahat tieteenharjoittajan verotuksessa

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö. Nettovarallisuus.

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006 N:o Laki. N:o säästöpankkilain muuttamisesta

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala

SISÄLLYS. N:o Laki. Postipankki Oy:stä annetun lain 3 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 1997

Ajankohtaista työttömyysvakuutusmaksuissa - maksujen perintä, neuvonta ja ilmoittaminen

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Suomen verotus selkokielellä

Yhteenveto verojen maksutilanteesta

Verotus, työnantajamaksut ja -vakuutukset

MCI PALVELUN TARJOAA TALOUSHALLINTOLIITON JÄSEN Budjetointi. maalaa toiminnasta. selkeän. kokonaiskuvan OTA TALTEEN

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Transkriptio:

TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY ASIAKASTIEDOTE 21.1.2009 1(5) Arvoisa asiakkaamme Perjantaina 23.1. suljemme toimistomme poikkeuksellisesti jo kello 13.00. Elintarvikkeiden alv alenee 1.10.2009 Elintarvikkeiden ja rehujen verokanta alenee 12 prosenttiin 1.10.2009 lukien. Uutta verokantaa sovelletaan, jos myyty tavara on toimitettu, tavara on otettu omaan käyttöön, yhteisöhankinta on tehty tai veron suorittamisvelvollisuus on syntynyt maahan tuodusta tavarasta 1.10.2009 jälkeen. Tavaran myynnistä saatuun vastikkeeseen tai sen osaan, joka on kertynyt ennen 1.10.2009, sovelletaan 17 prosentin verokantaa. Annettuihin alennuksiin, luottotappioihin ja muihin oikaisueriin, jotka kohdistetaan hyvän kirjanpitotavan mukaisesti, sovelletaan kirjausajankohdan verokantaa. Perintöverotus keveni sukupolvenvaihdoshuojennukset säilyvät ennallaan Hallitus antoi 16.5.08 esityksen perintö- ja lahjaverolakiin sisältyvän yritysten sukupolvenvaihdoshuojennuksen laajentamisesta. Valmistelujen edetessä kävi ilmi yhdenvertaisuusongelmia, minkä vuoksi hallitus päätti 28.11. peruuttaa em. esityksensä. Näin ollen nykyinen sukupolvenvaihdoksia koskeva lainsäädäntö jää voimaan. Sen sijaan perintö- ja lahjaveroa kevennettiin vuoden alusta ensimmäisessä veroluokassa kolme prosenttiyksikköä. Koska tarkoituksena ei ollut huojentaa kaukaisempien sukulaisten perintö- ja lahjaveroa, vero toisessa luokassa säilyy ennallaan ja on siis jatkossa suurempi kuin ensimmäisen luokan vero kaksinkertaisena. Muutoksia elinkeinoverolakiin Omien osakkeiden verokohtelu muuttui Yhtiön omien osakkeiden luovutusvoitot ovat verovapaita ja vastaavasti luovutustappiot vähennyskelvottomia. Omat osakkeet yritysjärjestelyissä Yritysjärjestelyjä koskevat säännökset muuttuivat siten, että myös yhtiön hallussa olevien vanhojen osakkeiden käyttö vastikkeena yritysjärjestelyissä sallitaan. Rahoitusvälineiden realisoitumattomat arvonmuutokset Rahoitusarvopapereiden tilinpäätökseen merkityt realisoitumattomat arvonmuutokset ovat jatkossa veronalaista tuloa ja vähennyskelpoista menoa. Työntekijän omaehtoinen liikunta- ja kulttuuritoiminta verovapaana etuna Vuoden 2009 alusta lukien työnantajan tarjoama tavanomainen ja kohtuullinen työntekijän omaehtoinen liikunta- ja kulttuuritoiminta on säädetty verovapaaksi eduksi. Omaehtoisen toiminnan kohtuullinen enimmäismäärä on 400 euroa vuodessa, mikä lasketaan työnantajakohtaisesti. Omaehtoiseen liikuntaja kulttuuripalvelujen käyttöön liittyy kuitenkin eräitä rajoituksia. Etu sisältää sekä liikunta- että kulttuuritoiminnan, eikä säännöksessä ole rajoja sille, miten määrä jakautuu liikunta- ja kulttuuripalvelujen kesken. Työnantaja voi siten ratkaista, miten kokonaismäärä jaetaan eri toimialojen kesken tai halutessaan tarjoaa edun vain toiseen toimintaan. Myös työntekijällä on oikeus vaikuttaa jakoon, esimerkiksi yhdistelmäseteliä käytettäessä. Työntekijän omaehtoisella toiminnalla tarkoitetaan sitä, että työntekijä voi harrastaa itse valitsemanaan ajankohtana ja valita harrastuspaikan ja tavan. Edun on oltava työntekijän tarjoamaa, toisin sanoen työnantaja tekee sopimuksen palveluntarjoajan kanssa tietyn maksuvälineen käyttämisestä tai maksaa vaihtoehtoisesti suoraan toiminnan tarjoajalle tai välittäjälle. Lisäksi etua käytettäessä työntekijä on voitava tunnistaa. Edun järjestämistapa voi olla liikunta-, kulttuuri- ja virikeseteli tai jokin muu vastaava maksujärjestelmä. Työnantajan tarjoamana ei voida hyväksyä menettelyä, jossa työnantaja maksaa työntekijälle rahaa työntekijän harrastustoiminnasta antamia kuitteja vastaan. Osakeyhtiön, avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön työskentelevä osakas voi nostaa työstään rahapalkkaa tai luontoisetua. Tällainen osakas voi siten saada myös omaehtoisen kulttuuri- ja liikuntatoiminnan verovapaasti kuten muutkin palkansaajat. Sitä vastoin liikkeen- tai ammatinharjoittaja (toiminimiyrittäjä) ei voi olla itsensä työntekijä. Elinkeinoverolain mukaan liikkeen- ja ammatinharjoittajan omaan käyttöönsä hankkimista liikunta- ja kulttuuritoimintaan

2(5) tarkoitetuista seteleistä aiheutuneet menot eivät ole vähennyskelpoisia kuluja. Verokorttien voimaantulo vuonna 2009 Uudet vuoden 2009 verokortit otetaan käyttöön 1.2.2009 tai sen jälkeen maksettavissa palkoissa. Tammikuussa 2009 käytetään vuoden 2008 verokorttien pidätysprosentteja sellaisenaan. Jos työntekijällä on muutosverokortti vuodelle 2009, se korvaa 1.2.2009 voimaan tulevan perusverokortin. Muutosverokorttiin on merkitty päivämäärä, josta alkaen sitä käytetään, esimerkiksi 1.1.2009 alkaen. Yritysten vuoden 2008 veroilmoitusten jättöajat Osakeyhtiöt antavat veroilmoituksensa aina neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Avoimet yhtiöt ja kommandiittiyhtiöt antavat veroilmoituksensa tilikauden päättymisestä riippumatta 3.4.2009. Kaikki liikkeen- ja ammatinharjoittajat palauttavat veroilmoituslomakkeensa tilikaudesta riippumatta joko 3.4.2009 tai lomakkeelle merkittynä tätä myöhäisempänä palautuspäivänä joko 7.5. tai 14.5.2009. Liikkeen- ja ammatinharjoittajat saavat esitäytetyn veroilmoituksen maaliskuun alussa tai huhtikuussa. Esitäytetylle veroilmoitukselle on tulostettu sen palautusaika, joka on joko 3.4., 7.5. tai 14.5.2009. Esitäytetty veroilmoitus palautetaan kuitenkin vain, jos siihen on lisättävää tai korjattavaa. Esitäytetyllä veroilmoituksella näytetään vain henkilökohtaisen tulolähteen piiriin kuuluvia tuloja, vähennyksiä ja varoja. Korottomalle ennakon täydennysmaksulle aikaa tammikuun loppuun Jotta välttyisi kokonaan verovuoden 2008 jäännösveron korolta, henkilön on maksettava ennakon täydennysmaksu 2.2.2009 mennessä. Jäännösveron korkoa ja ennakonpalautuksen palautuskorkoa lasketaan 1.2.2009 alkaen, kuitenkin niin, että viimeistään 2.2.2009 maksettu täydennysmaksu huomioidaan kuin se olisi maksettu 31.1.2009 Jäännösveron koron määrää voi alentaa maksamalla ennakon täydennysmaksua viimeistään 30.9.2009. Jäännösveron korko on 2,5 %, kun jäännösveron määrä on korkeintaan 10.000 euroa. Jäännösveron 10.000 euron ylittävältä osuudelta korko on 6,5 %. Lasketusta jäännösveron koron määrästä vähennetään 20 euroa. Tästä johtuen verovuoden 2008 jäännösverolle peritään korkoa vain, jos jäännösveron määrä on suurempi kuin n. 940 euroa. Vuoden 2009 tuloveroasteikot Ansiotulot - valtion tuloveroasteikko Verotettava ansiotulo Vero alarajalla Marginaalivero euroa euroa % 13.100 21.700 8 7,0 21.700 35.300 610 18,0 35.300 64.500 3.058 22,0 64.500-9.482 30,5 Progressiivisen tuloveroasteikon nykyistä ensimmäistä ja kolmatta tuloveroprosenttia alennettiin 1,5 prosenttiyksiköllä sekä toista ja neljättä yhdellä prosenttiyksiköllä. Asteikon tulorajoihin tehtiin noin neljän prosentin inflaatiotarkistus. Työnantajan sosiaaliturvamaksut 2009 Maksuluokka I 2,801 % Maksuluokka II 5,001 % Maksuluokka III 5,901 % I-maksuluokka - yleisin luokka - uudet yritykset ja muut kuin liiketoimintaa harjoittavat työnantajat (esim. ammatinharjoittajat) vuonna 2007 olivat enintään 50.500 euroa tai joiden poistot ylittivät 50.500 euroa, mutta olivat kuitenkin alle 10 % verovuoden 2007 palkoista II-maksuluokka vuonna 2007 ylittivät 50.500 euroa ja olivat samalla 10 30 % palkoista. III- maksuluokka vuodelta 2007 ylittivät 50.500 euroa ja olivat samalla yli 30 % maksetuista palkoista. Palkansaajan nettopalkasta perittävät maksut Palkasta peritään ennakonpidätyksen lisäksi - eläkevakuutusmaksu - alle 53-vuotiaalta työntekijältä 4,3 % - 53 vuotta täyttäneeltä työntekijältä 5,4 % - työttömyysvakuutusmaksu on 0,20 % - yrityksen osaomistajalta 0,07 % - yhteensä työntekijältä perittävä määrä 4,50 % tai 5,60 %. Maksut lasketaan bruttopalkasta ja vähennetään nettopalkasta ennakonpidätyksen toimittamisen jälkeen. Sosiaalivakuutukset 1.1.2009 alkaen - työttömyysvakuutus * työnantaja 0,65 % (v. 2008 0,70 %) * työntekijä 0,20 % (v. 2008 0,34 %)

3(5) - yli 1.788.000 euron palkkasummasta * työnantaja 2,70 % (v. 2008 2,90 %) * työntekijä 0,20 % (v. 2008 0,34 %) - osaomistajan palkasta * työnantaja 0,65 % (v. 2008 0,70 %) * työntekijä 0,07 % (v. 2008 0,12%) - TyEL-vakuutus - tilapäinen työnantaja; vain tilapäisiä työntekijöitä ja palkkasumma alle 7152 / 6kk - 18 52 -vuotiaat * työnantaja 18,1 % (2008 18,3 %) * työntekijä 4,3 % (2008 4,1 %) - 53 68 -vuotiaat * työnantaja 17,0 % (2008 17,2 %) * työntekijä 5,4 % (2008 5,2 %) - TyEL-vakuutus sopimustyönantaja; pysyviä työntekijöitä tai palkkasumma vähintään 7152 / 6 kk - 18 52 -vuotiaat * työnantaja 17,1 % (2008 17,3 %) * työntekijä 4,3 % (2008 4,1 %) - 53 68 -vuotiaat * työnantaja 16,0 % (2008 16,2 %) * työntekijä 5,4 % (2008 5,2 %) - YEL-vakuutus - 18 52 -vuotiaat 20,8 % (2008 20,6 %) - aloittavan yrityksen 15,6 % (2008 15,45 %) - 53 68 -vuotiaat 21,9 % (2008 21,7 %) - aloittavan yrityksen 16,43 % (2008 16,28%) - oikeus osa-aikaeläkkeeseen, jos vakiintunut työtulo on vähintään 13.121,87 (2008 12.373,31 ) - oikeus työttömyysturvaan, jos työtulo on vähintään 8.520 - tapaturmavakuutus, - työn vaarallisuudesta riippuen 0,2 6,6 % - ryhmähenkivakuutus - keskimäärin 0,074 % (2008 0,075%) Palkansaajan verovapaat matkakustannusten korvaukset 2009 - kokopäiväraha, työmatka yli 10 tuntia 35,00 (2008 32 ) - osapäiväraha, työmatka yli 6 tuntia 16,00 (2008 14 ) - ateriakorvaus 8,75 (2008 8,00 ) Ulkomaanpäivärahoista saatte tarvittaessa maakohtaista tietoa toimistostamme. - km-korvaus oma auto 0,45 /km (2008 0,44 ) - km-korvaus käyttöetuauto 0,12 /km (2008 0,12 ) Luontoisedut 1.1.2009 alkaen Autoetu Ikäryhmä A (2007-2009 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,4% auton uushankintahinnasta lisättynä 285 eurolla tai 19 sentillä kilometriltä. 1,4% auton uushankintahinnasta lisättynä 105,00 eurolla tai 7 sentillä kilometriltä. Ikäryhmä B (2004-2006 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,2% auton uushankintahinnasta lisättynä 300 eurolla tai 20 sentillä kilometriltä. 1,2% auton uushankintahinnasta lisättynä 120,00 eurolla tai 8 sentillä kilometriltä. Ikäryhmä C (ennen vuotta 2004 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 0,9% auton uushankintahinnasta lisättynä 315,00 eurolla tai 21 sentillä kilometriltä. 0,9% auton uushankintahinnasta lisättynä 135,00 eurolla tai 9 sentillä kilometriltä. Uushankintahinnalla tarkoitetaan auton käyttöönottokuukauden alussa voimassa ollutta automallin yleistä suositushintaa vähennettynä 3400 eurolla. Tästä hinnasta lasketaan kyseinen prosentti ja saatu arvo pyöristetään lähinnä alempaan 10 euroon. Kilometrikohtaisen arvon käyttäminen edellyttää ajopäiväkirjaa tai muuta luotettavaa selvitystä autolla ajetuista kilometrimääristä. Ajopäiväkirjasta on käytävä ilmi päivittäin ajettu kilometrimäärä. Ajetuista työajoista on päiväkirjaan merkittävä päivittäin: - ajon alkamis- ja päättymisajankohta - ajon alkamis- ja päättymispaikka sekä tarvittaessa ajoreitti - matkamittarin lukema ajon alkaessa ja päättyessä - matkan pituus, ajon tarkoitus ja auton käyttäjä Verotusta toimitettaessa autoedun arvoa voidaan korottaa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18.000 kilometriä esim. kodin ja työpaikan välisen etäisyyden vuoksi. Autoon hankitut lisävarusteet autopuhelinta ja tavanomaisia talvipyöriä lukuun ottamatta otetaan huomioon autoedun arvoa laskettaessa. Lisävarusteiden arvo lisätään auton uushankintahintaan siltä osin kuin niiden arvo ylittää 850. Vapaa autoetu on kyseessä, kun työnantaja suorittaa autosta johtuvat kustannukset. Auton käyttöetu on kysymyksessä, kun palkansaaja suorittaa itse ainakin auton polttoainekulut.

4(5) Ravintoetu Ravintoedun arvo on 5,50 /ateria, jos edun hankkimisesta työnantajalle aiheutuneiden välittömien kustannusten ja arvonlisäveron määrä on 5,50 9,20. Jos tämä määrä alittaa 5,50 tai ylittää 9,20, edun arvona pidetään välittömien kustannusten ja arvonlisäveron määrää. Enintään 9,20 :n nimellisarvoisen ruokailulipukkeen muodossa saadun edun arvo on 75 % sen nimellisarvosta, kuitenkin vähintään 5,50. Nimellisarvoltaan yli 9,20 :n ruokailulipuke arvostetaan nimellisarvoonsa. Puhelinetu Työnantajan palkansaajan kotiin kustantamasta puhelimesta muodostuvan puhelinedun arvo on 20,00 /kk. Matkapuhelimen luontoisetuarvo on 20,00 /kk. Edun arvo kattaa puheluista, tekstiviesteistä ja multimediaviesteistä aiheutuneet kustannukset. Asuntoetu keskuslämmitysasunnoissa Pääkaupunkiseutu (Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa) Asunto valmistunut: Edun arvo /kk ennen v. 1961 137 + 8,80 /m 2 v. 1961-1983 129 + 6,90 /m 2 v. 1984 tai myöhemmin 135 + 7,60 /m 2 Muu Suomi Asunto valmistunut Edun arvo /kk ennen v. 1984 93 + 5,00 /m 2 v. 1984-1991 93 + 5,90 /m 2 v. 1992 tai myöhemmin 100 + 6,80 /m 2 Asunnon valmistusvuotena pidetään rakennuksen valmistusvuotta tai jos rakennus on kokonaisuudessaan peruskorjattu, korjausvuotta. Jos palkansaaja vastaa itse lämmityskustannuksista keskuslämmitysasunnossa, edun arvoa vähennetään 1,32 /m 2 /kk. Asuntoetuun liittyvän rajoittamattoman sähkönkäyttöoikeuden arvo on 0,60 /m 2 kuukaudessa. Edun arvo ei sisällä asunnon lämmitystä sähköllä. Sähkölämmitteinen asunto rinnastetaan asuntoedun arvoa määrättäessä keskuslämmitysasuntoon. Asunnon pinta-alaan luetaan varsinaiset asuinhuoneet, sauna, uima-allas ja askartelutilat. Autotallia ei lueta asunnon pinta-alaan. Ennen vuotta 1961 valmistuneessa asunnossa asunnon pinta-alaan luetaan 150 m 2 ylittävältä osalta puolet edellä mainituista tiloista. Lisätietoja luontoiseduista saatte toimistostamme. Viivästysseuraamukset Veronlisäys Viivekorko suoritetaan oma-aloitteisesti suoritettavan veron maksamatta jättämisen tai maksun viivästymisen vuoksi sekä jälkiverotuksen toimittamisen yhteydessä. joudutaan maksamaan maksuunpannulle ja maksettavaksi erääntyneille maksamattomille veroille. Veronlisäys ja viivekorko lasketaan vuodelta Euroopan keskuspankin vahvistaman viitekoron mukaan. Koron määrä vahvistetaan Suomen Pankin ilmoituksella. Koron suuruus vuodelle 2009 lasketaan 1.7. - 31.12.2008 voimassa olleen viitekoron mukaan. Koron suuruus oli 4,5 % eli veronlisäyksen ja viivekoron määrä vuonna 2009 on 11,5 % (viitekorko + 7 %). Yhteisökorko Jos yhteisön tai yhteisetuuden lopullinen vero on suurempi kuin maksetut ennakot, joutuu yhteisö maksamaan yhteisökorkoa maksettavalle erotukselle. Yhteisökorko on vuonna 2009 6,5 %. Jäännösveron korko Muun kuin yhteisön tai yhteisetuuden jäännösverolle lasketaan jäännösveron korko, joka vuonna 2009 on 2,5 %. Jäännösveron korko on kuitenkin 6,5 % siltä osin kuin jäännösvero ylittää 10.000 euroa. Veronpalautukselle maksettava korko Jos lopullinen vero on maksettuja ennakoita pienempi, maksetaan palautettavalle erotukselle yhteisön ja yhteisetuuden osalta palautettavaa yhteisökorkoa ja muiden verovelvollisten osalta palautuskorkoa. Vuonna 2009 näiden suuruus on 2,5 %. 2009 2008 veronlisäys 11,5 % 11,5 % viivekorko 11,5 % 11,5 % maksettava yhteisökorko 6,5 % 6,5 % palautettava yhteisökorko 2,5 % 2,5 % jäännösveron korko 2,5 % 2,5 % - korko jäännösveron 10.000 ylittävältä osalta 6,5 % 6,5 % palautuskorko 2,5 % 2,5 % korko muutoksenhaun kautta saaduille palautuksille (verovapaa) 2,5 % 2,5 %

5(5) Peruskorko vuonna 2009 Valtiovarainministeriö on vahvistanut peruskoron määräksi 5,0 % ajalle 1.1 30.6.2009. Aikaisemmin peruskorko on ollut seuraava: 1.7.2008 31.12.2008 4,75 % 1.1.2008 30.06.2008 4,75 % 1.7.2007 31.12.2007 4,25 % 1.1.2007 30.06.2007 3,75 % 1.7.2006 31.12.2006 3,25 % 1.1.2006 30.06.2006 2,50 % 1.1.2004 31.12.2005 2,25 % 1.7.2003 31.12.2003 2,50 % 1.1.2003 30.06.2003 3,25 % Viivästyskorko 1.1. - 30.6.2009 Kuluttajilta voidaan periä korkeintaan korkolain mukaista viivästyskorkoa. Viivästyskorko on Suomen Pankin vahvistama viitekorko lisättynä korkolain mukaisella 7 prosenttiyksiköllä. Viivästyskorko ajalla 1.1. 30.6.2009 on 9,5 % vuodessa. Tilinpäätökset Aikataulutamme tilinpäätökset 31.12.2008 työohjelmiimme siten, että tilinpäätökset valmistuvat 24.4.2009 mennessä. Mikäli Sinulla on erityistoivomuksia valmistumisajankohdan suhteen, pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä kirjanpitäjäänne. Työryhmät Olemme ottaneet käyttöömme pientyöryhmät, jotka hoitavat ryhmän jäsenille jaetut asiakastyöt. Ryhmien toiminnasta vastaavat ensisijaisesti tiiminvetäjät, jotka ovat työskennelleet toimistossamme noin kymmenen vuotta. Vanhat yhteyshenkilöt säilyvät toistaiseksi, mutta työt kierrätetään ryhmissä siten, että kaikille ryhmän jäsenille tulevat ryhmään kuuluvat asiakkaat ja asiakastyöt tutuiksi. Näin varmistetaan poikkeustapauksissakin, esim. työpaikanvaihto tai sairaslomat, palvelumme tasalaatuisuus. Työrauha-tiistait Toimistomme ei ole tiistaisin kiinni, mutta toivomme asioimisen ohjautuvan viikon muihin työpäiviin. Keskitämme tiistaipäiville erityistä keskittymistä vaativat ja pitkäjänteisyyttä vaativat tehtävät. Aineiston toimitus Pyydämme toimittamaan meille aineistot toimeksiantosopimuksessa sovitun mukaisesti. Näin mahdollistuu palveluidemme virheettömyys ja valmistuminen ajallaan. Uusi postiosoitteemme Olemme ottaneet käyttöömme postilokeron, uusi postiosoitteemme on PL 288, 01301 VANTAA. Ulko-ovemme vieressä säilyy postilaatikko, johon voi edelleen tuoda aineistoa meille. Suorat puhelinnumerot Toimiston jokaisella henkilöllä on suora puhelinnumero, jota käyttämällä tavoitat nopeimmin haluamasi henkilön. Puhelinnumerot ovat: Maiju 836 21 210 Timo 836 21 211 Anne 836 21 213 Merja 836 21 214 Airi 836 21 215 Ari 836 21 216 Marjut 836 21 217 Marianne 836 21 218 Jussi 836 21 222 Raija 836 21 223 Menestyksellistä alkanutta vuotta toivottaen TILITOIMISTO S. YLI-RAHKO OY Timo Nurmela