RAJASEUTUTYÖN ÄÄNENKANNATTAJA VUODESTA 1924 3/2014 RAJASEUTU 90 VUOTTA 70 vuotta sitten 1
Joulu tulee... Muistamalla ystäviäsi Rajaseutuliiton korteilla tuet samalla nuorten opiskelua! Sisustustauluiksi Sirkka Linnamiehen luontoaiheisia julisteita! Kataja (53 x 76 cm) Pihlaja (53 x 76 cm) Tyrni (53 x 76 cm) Kortit A6, 1-osaiset 1 Kortit A6, 2-osaiset 2 Julisteet 15 Lisää kortteja www.rajaseutuliitto.fi 2
RAJASEUTU 90. vuosikerta Ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Kustantaja ja julkaisija Rajaseutuliitto r.y. ISSN 0355-452-X Päätoimittaja Matti Väistö Toimittaja Paula Penttilä 0400 846 419 Toimituskunta Matti Väistö Pentti Kurunmäki Olli Lihavainen Risto Nihtilä Matti Sippola Paula Penttilä Ilmoitushankinta ja laskutus Rajaseutuliitto r.y. Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki puh. 010 271 6400, telekopio 010 296 2642 sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Ilmoitushinnat Takakansi 900 Taka- ja III-kansissa 1/2 s 590 1/4 s 490 Kannet II ja III 690 Koko sivu tekstissä 590 1/2 sivu 490 1/3 sivu 440 1/4 sivu 400 1/5 sivu 280 1/6 sivu 200 1/8 sivu 190 Alv. 0 % Maksuehdot: Per 8 päivää, yliaikakorko 10 %. Huomautuslasku 7. Ilmoituksella tässä lehdessä tuet mm. rajaseutujen nuorison opiskelua ja paikallista yritystoimintaa. Lehteen 4/2014 aineisto 1.11.2014 mennessä: E-mail: paula.penttila@pp.inet.fi Postitse: Rajaseutuliitto, Tunturikatu 6 A 19, 00100 Helsinki Teema 4/2014: Rajakuntajuhla 2014 Seuraavan lehden ilmestymisaika: 18.12.2014 mennessä. Tilaukset ja osoitteenmuutokset Puh. 010 271 6400 tai e-mail rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Lakon tai muun ylivoimaisen esteen takia ilmestymättä jääneistä numeroista ei suoriteta korvausta. Toimitus pidättää oikeuden muokata ja lyhentää lähetettyjä aineistoja. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään ilmoituksesta maksetun hinnan palauttamiseen. Puhelimitse annettuihin ilmoituksiin sattuneista virheistä lehti ei vastaa. Rajaseutu on valtakunnallinen julkaisu. Painosmäärä 3 150 kpl Vuosikerta 25, irtonumero 7. Pankkiyhteys OP-Pohjola F140 5780 07100348 49 Taitto: Osmo Jurvanen, Lappeenranta Painopaikka: KS Paino Oy, Kajaani Kansikuva: R. Kemppainen Maisema Kuhmosta. Sisältö 3/2014 5 Pääkirjoitus 6 Rajaseututyö esittäytyi Kiteellä 7 Puhe Elomarkkinoiden väelle 8 9 Ministeri Numminen muistelee 10 11 Uuno Brander 12 Rajan Puu 12 Puhoksen perinnepäivä 13 Sirkka Linnamies 14 4H-työ 15 Paltamosta maailmalle 16 17 Virolahden Harju 125 vuotta 18 Petsamon mummo 19 Lauri Jaatisen muistolle 19 Vanhoja uutisia 20 Hoilola 21 Kyrönmaalaiset Kiteellä 22 Rajatarkastusautomaatti 23 Rajavartiolaitoksen koiramestaruuskisat 24 26 Itä-Lapin rajapitäjät 70 vuotta sitten 26 Evakkovaellus 2014 27 Antikvariaattilöytö 27 Kirjauutuus 28 Simolan pommitus 29 Näkökulma 30 Ristikon ratkaisu 30 Uusi kirja 30 Rajaseutu-lehden tilausmaksu 31 Opintoapurahahakemus 32 Ristikko 3
Toimisto: Tunturikatu 6 A 19, IV krs, 00100 Helsinki Puh. 010 271 6400, telefax 010 296 2642 Sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi www.rajaseutuliitto.fi Pankkiyhteys: Helsingin OP Pankki: F140 5780 07100348 49 Hallitus: Varajäsenet: Toimisto & talous: valtiopäiväneuvos Matti Väistö Kiihtelysvaara, puheenjohtaja kauppat.maist. Arno Latvus, Helsinki varapuheenjohtaja fil.maist. Markku Hakkila, Helsinki agronomi Eero Juntunen, Lappeenranta talous- ja elinkeinojohtaja Kirsi Kangas, Salla järjestösihteeri Eeva Karttunen, Helsinki valt.maist. Olli Lihavainen, Joensuu aluekehitysneuvos Matti Sippola, Vantaa fil.toht. Eino Siuruainen, Oulu kauppat.maist. Antero Parkkonen, Lappeenranta toimittaja Marja Suojoki-Gauriloff, Inari rahoitusjohtaja Kaarina Vaaraniemi, Turku kaupunginjohtaja Eila Valtanen, Kuhmo HSO-sihteeri Anu Korpinen Liiton tarkoituksena on edistää taloudellista, sosiaalista ja sivistyksellistä kehitystä toimialueellaan rajaseudulla ja kehitysalueilla. Liitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Liiton virallinen äänenkannattaja on Rajaseutu-lehti. Rajan Joutsen -muistolahja... 150 Rajan Joutsen -rintamerkki... 10 Lennart Segerstrålen Tunturijoutsen-aiheinen Adressi... 15 Kortti... 2 Sirkka Linnamiehen kukka-aiheiset kortit 2-osainen... 2 1-osainen... 1 Adressien ja taitettujen korttien hintaan sisältyy kirjekuori. Kaikkien tuotteiden hintoihin lisätään lähetyskulut. Rajaseutulehti 25 /vsk. Tilaukset ja tiedustelut: Puh. 010 271 6400 email: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi Rajaseutuliiton jäsenjärjestöt ja niiden luottamushenkilöt vuonna 2014 RAJASEUTUYHDISTYS R.Y. Toimisto: Tunturikatu 6 A IV krs, 00100 Helsinki puh. 010 271 6400 sähköposti: rajaseutuliitto@rajaseutuliitto.fi puh.joht., fil.maist. Markku Hakkila, puh. 040 733 1750 toinen pj. kauppat.maist. Arno Latvus Hallituksen muut jäsenet: Marketta Hietanen Inka Müller Kirsti Sipiläinen Leila Vanhanen RAJASEUDUN YSTÄVÄT KESKI-SUOMI RY. Yhteyshenkilö: sihteeri, fil.maist. Mikko Lemmetti, Leikkiharjuntie 50, 44300 Konnevesi 4
Pääkirjoitus Vuosien takaa on jäänyt mieleeni Kiteen poliisin tienvarsimainos. Teksti kuului ytimekkäästi: pidä huolta. Näihin kahteen sanaan mahtuu paljon tärkeää sanomaa, kuten myös Pave Maijasen samannimiseen lauluun, joka oli vuoden 1981 suurimpia hittejä. Osuvasti laulussa kehotetaan pitämään huolta itsestä ja läheisistä sekä auttamaan heikommassa asemassa olevia. Näin lauluntekijä: Pidä huolta itsestäs ja niistä jotka kärsii. Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii. Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu. Lauluntekijän mukaan auttamisesta syntyy myönteinen jatkumo, se saa aikaan hyvää: Sillä jokainen, joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa. Auttamisen halu leviää, aivan samoin kuin innostus. Sanotaan, että innostusta ei opita, se tarttuu. Pave Maijanen evästää myös päätöksentekoa: Koeta niitä rohkaista, jotka päätöksissään horjuu. Toisaalta hän korostaa tehtyjen päätösten merkitystä: Pidä kii päätöksistä, niistä voima itää. Kumpaankin laulun lauseeseen sisältyy tärkeä viesti myös tämän päivän päättäjille. Tarvitaan harkittuja ja selkeitä päätöksiä, joista sitten pidetään kiinni. Nykyinen taloudellisesti ahdas ja hyvinvointiyhteiskunnan perusasioita koetteleva aika on päättäjille erityisen vaativa. Helpompi olisi antaa kuin ottaa. Puhuttelevassa laulussa kiinnitetään lopulta huomiota kolmeen yhteiskunnallisesti tärkeään ja ajankohtaiseen asiaan, jotka ovat olleet läheisiä myös rajaseututyössä ja Rajaseutuliiton toiminnassa. Näitä ovat luonto ja sen vaaliminen, vanhustenhoito ja hoidon kodinomainen kehittäminen sekä rauhan säilyttäminen. Laulun sanoin nämä asiat tiivistyvät: Pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää Muista vanhukset ei kuulu vanhainkotiin. Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin. Lappeenrannassa 1950 syntynyt ja nykyiseen Kiteeseen kuuluvan aurinkokunta Kesälahden maisemista virikkeitä ja voimaa ammentanut Pave Maijanen palkittiin kaksi vuotta sitten iskelmä-finlandialla. Monipuolisesti ansioituneena taitelijana hänelle myönnettiin viime kesäkuussa taitelijaeläke. On ilmeistä, että Pave Maijasen laulu on aikanaan ollut vaikuttamassa myös poliisin tienvarsimainokseen. Itse kukin on voinut tulkita sen pidä huolta -sanomaa omien ajatustensa ja oman elämäntilanteensa mukaisesti. Joku voi kokea huolenpidon tarkoittavan, että noudattaa nopeusrajoituksia ja että auto ja kuljettaja ovat ajokunnossa. Toiselle taas on tärkeää huolehtia perheestä, naapureista, läheisistä, yleensäkin apua ja turvaa tarvitsevista. Huomio voi kiinnittyä myös yleiseen lainkuuliaisuuteen ja siihen, että yhteiskunnassa kaikilla olisi hyvän ja turvatun elämän edellytykset. Rajaseututyössä pidä huolta on tarkoittanut ennen muuta toimintaa rajaseudun ihmisten hyväksi ja vaikuttamista näiden alueiden tasa-arvoiseksi kehittämiseksi. Sodan jälkeisinä puutteen aikoina monenlainen apu ja tuki on ollut todella tarpeen. Tuon ajan tukea ja apua saaneet ikäpolvet ovat nyt vuorostaan sitä antamassa tai päättämässä asioista. Moni rajaseudun nuori on saanut opintielleen taloudellista apua myös Rajaseutuliitolta ja muistelee tätä kiitollisuudella. Vuosien ja vuosikymmenien myötä monet asiat ovat yhteiskunnassamme muuttuneet ja muutos jatkuu. Kaupungin valot -ilmiö vetää puoleensa ja laajoilla alueilla väestö vähenee entisestään. Keskittävälle kehitykselle tarvitaan vastatoimenpiteitä, joilla koko maassa varmistetaan palvelujen saatavuus ja huolehditaan tiestöstä ja tietoliikenneyhteyksistä sekä parannetaan paikallisen yritys- ja kehittämistoiminnan edellytyksiä. Epävarmassa ja muuttuvassa maailmassa yhteinen etumme on, että kaikista asukkaista ja koko maasta rajaseutuja myöten pidetään huolta. Tässä tarvitaan niin kunnissa kuin maakunnissa laaja-alaista yhteistyötä ja alueellista kehitystä vahvistavaa valtiovallan myötäotetta. Tarvitaan myös vapaaehtoista yhdistystoimintaa rajaseututyö mukaan luettuna. Matti Väistö 5
Kitee Vuoden Rajakunta Rajaseututyö esittäytyi Koivikon Elomarkkinoilla Aurinkoinen sää suosi Kiteellä perinteisiä Koivikon Elomarkkinoita 23.8. Elomarkkinat alkoivat Pohjois- Karjalan ELY-keskuksen maaseutuyksikön päällikön Pekka Tahvanaisen avauspuheella. Samaan aikaan Koivikolla pidettiin MUURIK- KI 2014 lypsykarjanäyttely. Näyttelyn avajaisohjelman jälkeen ihmiset siirtyivät katselemaan ja kuuntelemaan sekä tekemään omia ostoksiaan. Rajaseutuliitolla oli markkinoilla oma osasto, jossa esiteltiin liiton toimintaa ja arvuutettiin Raja - ihmisen tekemä -veistoksen painoa. Rajaseutuliiton osastolla oli näyttävästi esillä sekä rajaseutukirjallisuutta että Branderin sukuhistoriaa (Kuva: Risto Nihtilä). Elomarkkinoiden ohjelmaan oli merkitty klo 12.00 Kiteen Vuoden Rajakunta 2014 nimitykseen liittyen Rajan Puun istutus. Ennen Rajan Puun istutusta puhuivat Kiteen kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen ja Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö. Heidän lisäkseen puun istutuksen Koivikon puistoon, lähelle kartanon päärakennusta, suorittivat Kiteen kaupungin ja Rajaseutuliiton edustajat. Mukana oli myös Uuno Branderin pojanpoika Timo Palosuo. Istutustyötä oli seuraamassa runsaasti yleisöä ja heidän joukossaan Brander-Palosuon -sukua. Kiteen kaupunki oli valinnut Rajan Puuksi Siperian lehtikuusen. Omassa puheenvuorossaan Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö käsitteli Vuoden Rajakuntaa ja rajaseututoimintaa todeten muun muassa: Vuoden Rajakunta Kitee on monin tavoin toiminut alueensa elinolojen, koulutuksen ja elinkeinoelämän kehittämiseksi. Kiteestä on kehittynyt alueensa elinvoimainen ja tulevaisuuteen luottava asuin-, työ- ja kasvuympäristö, kuten valintaraati perustelee tunnustuksen myöntämistä. Kitee on osaltaan ollut edistämässä myös Venäjä-yhteistyötä ja monipuolista lähialueyhteistyötä. Samalla kaupunki on hyvällä tavalla edistänyt kansainvälistymistä ja suvaitsevaisuutta. Vuoden Rajakunta Kitee ja erityisesti tämä Koivikko liittyvät läheisesti rajaseututyöhön. Täällä Koivikolla olemme rajaseututyön henkisillä juurilla. Olihan maataloudellisen rajaseututoiminnan alullepanija ja toteuttaja agronomi Uuno Brander. Maanviljelyn ohella hän oli monin tavoin edistämässä rajaseudun oloja ja erityisesti näiden alueiden pienviljelyvaltaisen maatalouden kehitystä. Maanviljelysneuvos Uuno Brander toimi myös kansanedustajana ja maatalousministerinä. Lisäksi hän oli maataloushallituksen ylijohtajana ja kymmenen viimeisen elinvuotensa ajan maataloudellisen rajaseututoiminnan ylijohtajana vuosina 1923 34. Maataloudellinen neuvontatyö käynnistyi aluksi erillismäärärahan turvin Kaakkois-Suomesta ja laajeni sitten koko maan rajaseuduille. Rajaseututyön tueksi eduskunta hyväksyi vuonna 1925 laajan rajaseutuohjelman. Tavoitteena oli saavuttaa rajaseutujen kehityksessä ja hyvinvoinnissa tasavertainen asema muuhun maahan nähden. Sittemmin vuonna 1967 valtio lopetti erillisen rajaseututoiminnan varojen myöntämisen maataloudelliselle rajaseututoiminnalle. Neuvonta yhdistettiin yleiseen, koko maan kattavaan maatalousneuvontaan. Palkitessaan Kiteen Vuoden Rajakuntana Rajaseutuliitto haluaa antaa tunnustusta Kiteelle, sen asukkaille, päättäjille ja kaikille toimijoille. Täällä on yritetty ja toimittu yhteiseksi hyväksi ja on katsottu eteenpäin, kuten tämän päivän Koivikonkin tilanne osoittaa. Lakanneen koulutustoiminnan tilalle on kehitetty uutta toimintaa ja vahvistettu uudenlaista osaamista. Tunnustuksen myötä Rajaseutuliitto haluaa samalla arvostaa ja muistaa kiitoksella ja kunnioituksella myös maanviljelysneuvos Uuno Branderin elämäntyötä. Paula Penttilä Kiteen Elomarkkinoilla järjestettyyn Raja ihmisen tekemä -veistoksen painon leikkimieliseen arvauskilpailuun osallistui 90 markkinoilla kävijää. Arvaukset liikkuivat 10 500 kg:n välillä. Lähimmäs osuivat arvauksellaan 50 kg seitsemän henkilöä, joista onnetar arpoi voittajaksi Aada Toropaisen. Hän voitti Hankintatukun lahjoittaman korillisen ravintolisävalmisteita. Lohdutuspalkinnot osuivat Kari Keräselle ja Anna-Maria Elo-Rouviselle. Myös he voittivat ravintolisävalmisteita koko perheelle. Kaikki voittajat ovat Kiteeltä/Puhokselta. Onnittelemme voittajia ja kiitämme kaikkia osallistumisesta! 6
Kitee Vuoden Rajakunta Kaupunginjohtaja Auvinen: Puhe Elomarkkinoiden väelle Rajan Puun istutustapahtumassa oli mukana myös Uuno Branderin jälkipolvea perheineen. (Kuva: Risto Nihtilä). Rajan Puu, Siperian lehtikuusi, on istutettu. Vasemmalla Kiteen kaupungin hallituksen puheenjohtaja Esa Lahtela, kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen, Rajaseutuliiton puheenjohtaja Matti Väistö, Kiteen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sinikka Musikka ja Uuno Branderin pojanpoika Timo Palosuo. (Kuva: Risto Nihtilä). Olemme yhdellä Kiteen historian merkittävistä paikoista, Kiteen Koivikolla. Kuten kaikki voimme omin silmin havaita, tämä alue elää ja voi hyvin tänä päivänä. Maatilalla on mm. maidontuotantoa ja luomuviljelyä. Päärakennus on palautettu alkuperäiseen kukoistukseen. Alueella toimii lisäksi nautintoja, elämyksiä ja mukavuutta tarjoavia yrityksiä, täällä voi mm. nauttia lähiruokaa ja ratsastaa. Nämä jo perinteikkäät Elomarkkinat ovat yksi Kiteen lukuisista kesätapahtumista ja tämä miljöö tarjoaa viehättävät puitteet tapahtumalle. Koivikon Kartanon alue on kulttuurihistoriallisesti arvokas kokonaisuus. Kartanon päärakennuksen rakennutti v. 1840 Arppen suku. Heiltä kartano siirtyi Axel Emil Branderin hallintaan ja tällä alueella hän aloitti karjanhoito- ja meijerikoulun. Myöhemmin tila siirtyi Akseli Branderille, joka tanskalaissyntyisen vaimonsa kanssa jatkoi maineeseen noussutta voin ja juuston tuotantoa. Tila siirtyi valtiolle 1960-luvulla. Kiteen maatalousopisto muutti kartanon tiloihin v. 1961. Oppilaitos siirtyi sittemmin Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän haltuun ja tällä hetkellä alue on monimuotoisen yritystoiminnan käytössä. Koivikon alue rakennuksineen, peltoineen, eläimineen ja toimintoineen on edustava portti etelästä ja lännestä tultaessa toivottaen vieraat tervetulleeksi meille Kiteelle ja Keski-Karjalaan. Tänä päivänä minulla on ilo toivottaa Kiteelle ja tänne Koivikolle tervetulleeksi valtakunnallisen Rajaseutuliiton väkeä. Rajaseutuliitto nimesi vuoden 2014 Rajakunnaksi Kiteen. Me kiteeläiset olemme kiitollisia ja ylpeitä nimityksestä. Rajaseutuliiton työn perustaja, maanviljelysneuvos Uuno Brander oli Koivikon tilan omistajan Axel Emil Branderin poika ja Akseli Branderin, Kiteen keisarin veli. Tänään Rajaseutuliitto ja kaupunki yhdessä istuttavat Vuoden 2014 Kiteen Rajakunta nimitykseen liittyen Rajan Puun. Puuhan symbolisoi tulevaisuuden uskoa. Uskoa ja tahtoa meillä kiteeläisillä on tehdä entistä parempaa tulevaisuutta. Mikä puu sopisikaan paremmin istutettavaksi kuin lehtikuusi tälle alueelle, sijaitseehan Suomen vanhin lehtikuusimetsä Puhoksessa aivan tässä tuntumassa. Minulla on ilo istuttaa lehtikuusi yhdessä kiteeläissyntyisen, Rajaseutuliiton hallituksen puheenjohtaja, valtiopäiväneuvos Matti Väistön kanssa. 7
Kitee Vuoden Rajakunta Kitee on valittu vuoden 2014 rajakunnaksi. Ministeri Jaakko Numminen on kirjoittanut Rajaseudun toimituksen pyynnöstä artikkelin Kiteen Brandereista ja pitäjän sivistyselämästä. Numminen kertoo myös omia muistojaan nuoruuden matkastaan Kiteelle. Jaakko Numminen Kiteen Brandereista ja muistoja pitäjän sivistyselämästä Julkaisin vuonna 1997 professori Seikko Eskolan juhlakirjassa artikkelin Onko Suomessa perinnöllistä poliittista aatelia. Kerroin siinä yksikamarisen eduskunnan jäsenten sukulaisuussuhteista. Jouduin toteamaan, että Suomen useista valtiopäivämiesperheistä ennätyksen vievät Kiteen Branderit. Kiteen Koivikon kartanon omistajalla, säätyvaltiopäivillä istuneella filosofian maisteri ja maanviljelysneuvos Aksel Emil Branderilla (1839 1921) oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä sekä lisäksi vävy yksikamarisen eduskunnan jäseninä; sitä paitsi nämä jakautuivat kolmeen puolueeseen. Maataloushallituksen ylijohtaja Uuno Brander (1870 1934) oli nuorsuomalaisen puolueen ja edistyspuolueen kansanedustajana useaan otteeseen vuosina 1907 1932. Kiteen Koivikon omistaja, maanviljelysneuvos Akseli Brander nuorempi (1876 1958) oli maalaisliiton kansanedustajana vuosina 1933 1950. Tämä Kiteen keisari tuli erityisesti tunnetuksi välihuutojen mestarina ja eduskunnan naurattajana. Akselia vakavampia olivat sisarussarjan naispuoliset kansanedustajat Helena Brander (1873 1953), joka oli edistyspuolueen kansanedustajana vuonna 1918, ja tunnettu marttajohtaja, talousneuvos Augusta Laine, o.s. Brander (1867 1949), joka oli niin ikään edistyspuolueen kansanedustajana vuosina 1917 1922. Viimeksi mainitun puoliso, Joensuun lyseon rehtori ja Joensuun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Johannes Laine (1866 1933) oli lyhyen kauden edistyspuolueen kansanedustajana vuoden 1914 valtiopäivillä. Tämä oli alun pitäen viipurinvenäläisen kauppiaan orvoksi jäänyt poika Ivan Popoff. Tämän ja hänen sisarustensa holhoojaksi tuli Kiteen Wintereihin kuuluva viipurilainen tullinhoitaja Frithiof Winter. Lapset saivat suomalaiskansallisen kasvatuksen. Sisar Natalia oli naimisissa yksikamarisen eduskunnan varhaisen sihteerin Iivar Ahavan, entisen Winterin (1873 1947) kanssa. Juhana Laine oli toiminut ennen Joensuuhun tuloaan Uudenkirkon kansanopiston johtajana. Tämän puoluetoverinsa ja edustajatoverinsa ovelle muutoin K.J. Ståhlberg meni kolkuttamaan, kun hänet oli vuonna 1930 kyyditty yölliseen Joensuuhun. Maanviljelysneuvos Aksel Brander vanhemman puoliso oli Kiteen kirkkoherran Uno Wilhelm Telénin (1807 1890) tytär Anna Amalia (1846 1933). Sitä kautta syntyivät laajat sukulaissuhteet Telénien, Sirelius-Siiraloitten, Warén-Waristen ja Winterien sivistys-sukuihin lukuisine haaroineen. Useat näitten sukujen tunnetut edustajat asuivat Kiteellä, ainakin kesäaikana. Maanviljelysneuvos Akseli Brander nuoremman puoliso taas oli tanskalaisen Høngin kansanopiston johtaja Jörgensenin tytär Anna Dorothea Kristina (1880 1960), Theaksi kutsuttu, jota kautta suvulle avautuivat elävät yhteydet Tanskan laajaan kansanopistomaailmaan. * * * Augusta ja Johannes Laine rakensivat 1900-luvun alkupuolella Kotiniemen Kiteelle. Paikalla on sittemmin ollut Puhoksen satamakonttori. Ohessa Kotiniemi nykyisellään sekä talon pihassa oleva muistokivi Puhoksen syväväylän ja sataman rakentamisesta 198 2 1986. Akseli Brander vanhemman yhdeksästä lapsesta Eevi Brander (1877 1959) avioitui vuonna 1901 eteläpohjalaisen Esa Eetu Takalan (1864 1914) kanssa. Takala oli kotoisin Ylihärmästä ja oli Vaasan suomalaisen lyseon ensimmäisen vuosiluokan oppilaita, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran varhaisia johtajia, Suomen Nuorison Liiton perustajia ja Santeri Alkion läheinen ystävä ja luottomies. Hän suoritti pitkähköjen opintojen jälkeen filosofian maisterin tutkinnon vuonna 1897. Lyhyenläntä Esa Eetu Takala oli tarmokas ja aikaansaapa mies, ihanteellinen ja aloitteellinen, aikalaisten kuvauksen mukaan liikkuva ja läikkyvä 8
Kitee Vuoden Rajakunta kuin elohopea, eteläpohjalaisen nuorison johtohahmo. Eevi Brander ja Esa Eetu Takala kohtasivat Tampereen yleisessä nuorisoseurakokouksessa kesällä 1897 ja rakastuivat yhteisillä kävelyretkillä Pyynikin harjulla. Nuorten välillä alkoi tiivis kirjeenvaihto, kunnes Esa Eetu lähti vuosisadan lopulla kahdeksi vuodeksi Yhdysvaltoihin perheen perustamisrahoja hankkimaan. Esa Eetun paluun jälkeen pariskunta perusti yhdessä yksityisen kansanopiston Kiteelle. Perheeseen syntyi tiheään tahtiin seitsemän lasta, ja kun viimeinen oli syntynyt, isä Esa Eetu kuoli vuonna 1914. Vanhin vuonna 1901 syntynyt Oiti otettiin kasvatiksi lapsettoman pariskunnan Augusta ja Johannes Laineen perheeseen. Oiti avioitui 1920-luvun alussa isäni veljen Eero Nummisen (1892 1988) kanssa. Augusta ja Johannes Laineelle oli Koivikon maista erotettu Kotiniemen uudistila kauniille paikalle Oriveden rannalle, ei kaukana Puhoksesta. Setäni Eero raivasi siellä suota pelloksi ja tätini Oiti kehitti suuren kasvi- ja puutarhamaan; tila oli kauan harjoittelutilana. * * * Matkustin juuri valmistuneena ylioppilaana kesällä 1948 yhdessä isäni kanssa Eero-sedän ja Oiti-tädin hopeahäihin, jonne kokoontui suuri branderilais-teleniläis-winteriläinen heimopiiri. En milloinkaan unohda sitä musisoivaa ja laulavaa karjalaista sukulaispiiriä, joka lauloi hopeahääpidoissa ei vain kaikki maakuntalaulut ja kauneimmat virret, vaan paljon muuta aina Bellmanin gluntteja myöten. Saavuimme isän kanssa Kiteelle Saimaan viehättävällä sisävesilaivalla. Eero-setä oli vastassa meitä laivarannassa pienillä kieseillä. Kun ylitimme lossilla Syrjäsalmen, katsoi lossivahti meitä pitkään ja kysyi vihdoin Eero-sedältä, keitä nämä vieraat olivat. Eero-setä, joka oli paitsi ilkikurinen myös paikallisen metsästysseuran johtomiehiä ja tiesi seudulla tehdyn salakaatoja ilmoitti, että tässä on matkalla valtion metsästyksenvalvoja nuoren apulaisensa kanssa. Isäni, viisissäkymmenissä oleva korkeimman oikeuden jäsen, 196-senttinen mies, kävi kyllä metsästyksenvalvojasta, vuonna 1948 olin jo 19-vuotias poikanen, tietysti ylioppilaslakki päässä, tuskin metsästyksenvalvojan apulaisesta. Kun viikkoa myöhemmin palasimme samaa reittiä, hankkiutui lossivahti seuraamme ja kertoi muina miehinä, ettei seudulla viime aikoina ole havaittu salametsästystä. Pääsin myös mukaan kun Akseli Brander nuorempi lähti Koivikolta onnittelemaan läheiselle Tohmajärvelle tehtailija Zimmermannia, joka täytti 60 vuotta. Kun autoon pakattiin lautalevyyn kiinnitetyt suuret härän sarvet, kysyin neuvokselta niiden tarkoitusta. Brander ilmoitti, että hän vie ne lahjaksi Zimmermannille, kun tämä on itsepäinen kuin lautapäähärkä. Miehet toimivat yhteistyössä monissa pohjoiskarjalaisissa hankkeissa. Lähtiessäni Kotiniemeltä sain mukaani talon vintiltä monta laatikollista vanhojen valtiopäivämiesten Johannes ja Augusta Laineen kirjallisuutta, etupäässä kansanopistokirjasia ja poliittista broshyyrikirjallisuutta, mutta myös Snellmanin Läran om staten ja Litteraturbladin vuosikertojen täydellisen sarjan. Setäni ja tätini luopuivat 1950-luvun lopulla Kotiniemen tilasta. Poikkesin jollakin virkamatkalla 1980-luvulla Kotiniemen pihaan ja totesin, että talossa oli Puhoksen satamakonttori. Pihalla oli suureen luonnonkiveen kiinnitetty muistolaatta, jonka tekstissä luki Puhoksen syväväylän ja sataman rakentaminen 1982 1986 sekä tiedot rakentajista. Siellä oli tehty Pohjois-Karjalan teollisuushistoriaa. Muistokivi Puhoksen syväväylän ja sataman rakentamisesta 1982 1986. * * * Kotiniemellä oleskelun aikana kesällä 1948 minua vaadittiin pitämään juhlapuhe läheisen Suorlahden nuorisoseuran kesäjuhlassa. Se taisi olla ensimmäinen nuorisoseurapuheeni, mutta yllätyksekseni joensuulainen Karjalan Maa julkaisi puheen kokonaisuudessaan otsikolla Kotiseutu kullan kallis. Kirjoittaessani sittemmin nuorisoseuraliikkeen historiaa jouduin huomaamaan, että Kitee oli oikea nuoriseurapitäjä. Branderien valistusperhe oli perustanut jo vuonna 1890 Kiteen nuorisoseuran pitäjän kirkonkylään. Varhainen seura julkaisi Esa Eetu Takalan toimittaman seuran kymmenvuotisjulkaisun, joka sisälsi arvokkaita kuvauksia koko nuorisoseuraliikkeen ensimmäisistä vaiheista. Kiteen nuorisoseura piti kokouksiaan vuoron perään pitäjän eri kylissä. Yhteys eri kokousten välillä todettiin kuitenkin riittämättömäksi, kun Puhossalolla kirjoitettu pöytäkirja saatettiin lukea Riihijärvellä tai Kiteenlahdessa. Havaittiin myös, että kirkonkylässä pidetyt kokoukset rajoittuivat pieneen piiriin eivätkä hyödyttäneet etäämmällä asuvia. Myöskään seuran virkailijoiden peninkulmaiset matkat kylästä kylään eivät olleet hauskoja, etenkin kun vastassa saattoi olla tyhjä tupa. Kun seuratyöhön innostuneita oli pitäjän eri kylissä, katsottiinkin parhaaksi perustaa pieniä kylän tai kaksi käsittäviä nuorisoseuroja. Ensinnä syntyi vuonna 1907 Kirkonkylän seura, jonka jäsenmäärä kohosi vuoden loppuun mennessä 56:een. Jo seuraavina vuosina Kiteelle syntyi kahdeksan nuorisoseuraa. Monet seuroista toimivat vuosikymmeniä. Kiteen kirkonkylän nuorisoseura on ollut toista vuosisataa voimissaan, kuten muun muassa Arja Justanderin vuonna 2009 julkaisema huolella tehty Kiteen nuorisoseuran satavuotishistoria kertoo. * * * Ylijohtaja Uuno Brander oli Rajaseutuliiton perustajia ja rajaseutuaatteen ideologisia julistajia. Kitee ei ollut hänen elinaikanaan rajaseutukunta, mutta tänä päivänä se on koko pituudeltaan rajaseutua. Aatteellisella työllään Uuno Brander yhdeksän vuosikymmentä sitten tuli ennakoineeksi kauniin kotiseutunsa tulevaa kohtaloa. 9
Kitee Vuoden Rajakunta Uuno Branderin kuolemasta 80 vuotta Rajaseudun isän, maanviljelysneuvos Uuno Branderin kuolemasta oli kesällä kulunut 80 vuotta. Uuno Brander syntyi Kiteellä 23. heinäkuuta 1870 maanviljelysneuvos Axel Emil Branderin ja Kiteen rovastin tyttären Anna Amalia Telénin kolmantena lapsena. Uuno Branderin kasvuympäristö oli henkisesti rikas ja työteliäs koti Kiteen Koivikolla. Jo sieltä hän sai innostuksen tulevaa elämänuraa varten ja ohjenuorakseen lauseen: Ei pidä oppia ainoastaan ottamaan, vaan myös antamaan. Koulua Uuno Brander kävi ensin Viipurissa ja sitten Kuopiossa, josta hän pääsi ylioppilaaksi 1889. Elämänuran valinta ei kuitenkaan ollut heti selvää ja niinpä hän aloitti ensin opinnot Helsingin Yliopiston fyysis-matemaattisessa tiedekunnassa. Ensimmäinen opiskeluvuosi muodostui joka tapauksessa vaikutuksiltaan rikkaaksi. Osakuntatovereiltaan hän sai lisävirikkeitä jo kouluaikoina heränneisiin kansallisiin ja kansansivistysharrastuksiin. Hänelle kehittyi vakaumukseksi, että jokaisen ylioppilaan velvollisuutena oli maksaa kansalle koulunkäynnin hänelle itselleen suoma etuoikeus. Ensimmäisenä käytännön toimenpiteenä Uuno Brander teki aloitteen Kiteen nuorisoseuran perustamiseksi kesällä 1890. Siinä hän sitten toimikin johtavana voimana pitkään. Samaan aikaan hänessä heräsi ajatus antautua kokonaan kotiseudun kohottamiseksi. Hän jätti yliopistoluvut sikseen ja jäi kotitilalleen tilanhoitajaksi. Vuoden harjoittelun jälkeen hän lähti jatkamaan opintojaan Mustialaan. Valmistuttuaan agronomiksi 1893 Uuno Brander osti itselleen Suorlahdelta suoviljelyn kokeilutilaksi Kuurnan maapalstan. Tällöin hän oli jo tullut niin tunnetuksi maatalouspiireissä, että hänelle tarjottiin varsin edullisia toimia Etelä-Suomesta, mutta ihanteilleen uskollisena hän ei nyt eikä myöhemminkään halunnut jättää kotimaakuntaansa. Syksyllä 1896 Uuno Brander aloitti maatalousaineiden opettajana Uudenkirkon kansanopistossa Karjalan kannaksella. Nyt hän sai tilaisuuden koettaa voimiaan mieliajatustensa julistamisessa nuorison maataloudelliseen herättämiseen. Seuraavien vajaan kymmenen vuoden aikana hän ehti toimia niin nuorison herättäjänä, konsulenttina, kotimaisen karjanjalostuksen esitaistelijana kuin maataloudellisen järjestö- ja neuvontatoiminnan uudistajana. Opintomatka Tanskaan Ensimmäisellä opintomatkallaan Tanskaan Uuno Brander tutustui osuustoimintaan. Suomeen palattuaan hänestä professori Hannes Gebhardin herättämänä tuli vakaumuksellinen osuustoiminta-aatteen ajaja. Tanskassa saadut kokemukst vahvistivat myös hänen luottamustaan pienviljelyn tulevaisuuteen Suomessa. Maamies-lehden päätoimittajana hän saattoi ryhtyä ohjelmallisesti ajamaan pienviljelijän asiaa painottaen yhteistoiminnan merkitystä. Ei ole kyllin, että sivistystä levitetään ylhäältä päin, vaan ne, jotka sivistetään on itse saatava toimintaan ja itseään auttamaan yhteistoiminnan kautta, hän kirjoitti ensimmäisessä pääkirjoituksessaan joulukuussa 1898. Seuraavan vuoden syksyllä Uuno Branderista tuli maanviljelysseuran sihteeri Pohjois-Karjalaan. Tämä tehtävä muodostui monessa suhteessa uudisraivaajan työksi. Työ oli sekä Uuno Brander (Kuva:Timo Palosuon kuva-arkisto.). herättävä että ammatillisten parannustoimien syyskyntöä. Työssään hän saavutti maakuntansa ehdottoman luottamuksen ja tuli laajalti tunnetuksi maatalouden innoittavana asiantuntijana. Niinpä häntä pyydettiin hakemaan maaviljelyshallituksen ylitarkastajan virkaan keväällä 1904. Toimessaan hän sai aikaan runsaasti parannuksia maatalousopetusoloissa. Monipuolista maatalousasiantuntemustaan Uuno Brander saattoi käyttää hyödyksi myös eduskuntatyössä vuosina 1907 09 ja 1911 14 sekä 1924 26 että 1930 33. Vuonna 1917 hänet nimitettiin maataloushallituksen ylijohtajaksi. Seuraavan vuoden syksyllä hänet kutsuttiin sekä maatalous- että Karjalan ministeriksi. Tällöin hänelle kirkastui tulevan tehtävänsä luonne. Se tehtävä tarjoaisi hänelle tilaisuuden kokonaan omistautua syrjäseutujen hyväksi. Uuno Branderin mielestä nuori tasavalta ei saanut unohtaa rakentamisvaiheessaan syrjäseutujaan, jotka jo vuosisatojen ajan olivat saaneet kärsiä epävakaasta ja 10
Kitee Vuoden Rajakunta unohdetusta asemastaan. Rajaseudun elinoloja parantamalla sen asukkaat saataisiin kiinnitetyksi isänmaahansa, ja siten koko valtakunnasta muodostuisi vankka kokonaisuus syrjäisimpiä kolkkiaan myöten. Presidentti K.J. Ståhlbergin myötävaikutuksella maan hallitus päätti ryhtyä tukemaan maataloudellista rajaseututoimintaa vuosittain myönnettävien määrärahojen turvin. Uuno Brander jätti vakinaisen ylijohtajan virkansa ja ryhtyi tilapäisluontoiseen maataloudellisen rajaseututoiminnan johtajan toimeen saadakseen antautua työhön, jonka hän tunsi kutsumuksekseen. Rajaseututyön toiminta-alue käsitti tuolloin 47 kuntaa Kannakselta Lapin kautta Tornioon saakka. Neuvontatyö Rajaseudun maatalouden kehittämistyön käynnistimenä oli pätevä ja järjestelmällinen neuvonta. Se tapahtui yhteistoiminnassa maanviljelysseurojen ja marttapiiriliittojen kanssa. Niin tulokselliseksi kuin maataloudellinen rajaseututyö Uuno Branderin johdolla muodostuikin, oli se vain osa hänen saavutuksistaan. Hänen täydellinen paneutumisensa tehtäviinsä johti myös muihin uudistustoimiin, kuten liikenneverkoston, terveydenhuollon ja opetusolojen parantamiseen. Paitsi, että Uuno Brander oli taitava kynänkäyttäjä, hänellä oli synnynnäiset puhujan lahjat. Havainnollisella ja innostavalla esitystavallaan hän vangitsi kuulijoidensa mielenkiinnon, puhuipa hän pienviljelijän pihapiirissä tai kansainvälisessä maatalousalan kongressissa. Ulkomaanmatkat kuuluivat osana hänen työhönsä, mutta todellista kutsumustaan hän toteutti Suomen saloseuduille suuntautuneilla lukuisilla valistus- ja neuvontamatkoillaan. Satojen kilometrien taipaleet, joita tuolloin tehtiin huonokuntoisia teitä ja jopa kinttupolkuja pitkin, eivät muodostuneet Uuno Branderille rasitukseksi, kun hän pääsi ihailemaan jylhiä korpimaisemia ja tapaamaan siellä aitoja ja sydämellisiä kansanihmisiä. Tämä maauskon levittäjä oli voittanut rajaseudun ihmisten täyden kiintymyksen. Niinpä he tunsivat raskaana tukijansa menetyksen, kun tieto saapui Rajaseudun isän, meidän oman herran odottamattomasta kuolemasta heinäkuun 13 päivänä 1934. Marianna Louhimies JK. Teksti on julkaistu Rajaseutu -lehdessä 3/1984 ja päivitetty elokuussa 2014. Branderin haudalla Rajaseutuliiton hallituksen jäsenet Kaarina Vaaraniemi, Matti Sippola ja Markku Hakkila. 11
Siperian lehtikuusi (Larix sibírica) Rajaseutuliiton hallituksen jäsen, Matti Sippola asetti Vuoden Rajan Puulle kyltin: Rajanpuun Kiteelle, Vuoden 2014 Rajakuntaan istutti Rajaseutuliitto (Kuva: Risto Nihtilä). Siperian lehtikuusi kuuluu Larix -sukuun. Suvun toinen tunnettu edustaja on Eurooppalainen lehtikuusi (Larix europáea). Suvusta määritellään, että ne ovat kesävihantia havupuita, talveksi varisevilla neulasilla, joita on monta kimpussaan. Hyvänä tuntomerkkinä Siperian lehtikuusella on se, että sen neulasmaiset lehdet muuttuvat syksyllä kellertäviksi ja varisevat maahan. Myös kävyt ovat erilaiset muihin lehtikuusiin nähden. Siperian lehtikuusi on kotoisin Itä- Venäjältä ja Siperiasta. Siitä on ollut meillä Suomessa myös istutettuja metsiä. Kirjallisuuden mukaan sen kotiutuminen Suomeen on sujunut hyvin. Sitä pidetään eksoottisena puulajina, ja se on yrittänyt saavuttaa paikkansa myös suomalaisissa metsissä viimeisen 150 vuoden aikana. Ravinnepitoisessa ja valoisassa kasvuympäristössä Siperian lehtikuusesta tulee näyttävä suorarunkoinen puu. Sen pituuteen vaikuttaa kasvupaikka ja se voi kasvaa 30 m:iin. Siperian lehtikuusen merkitys nähdään maiseman elävöittäjänä ja sen käyttö puisto- ja katupuuna on lisääntynyt merkittävästi huolimatta siitä, että se pudottaakin talveksi neulasensa. Talviasuisena se näyttää karulta. Keväällä se on kauniin vihreä ja syksyllä kauniin kellertävä. Paula Penttilä Tiedot: Suomen kasvio Internet-tiedosto Kaupunginjohtaja Eeva-Liisa Auvinen ja vasta istutettu Rajan Puu. (Kuva: Risto Nihtilä). Puhoksen perinnepäivä Puhoksen perinnepäivä järjestettiin yhdeksännen kerran Puhoksen kartanoalueen idyllisessä ympäristössä lauantaina ja sunnuntaina 12.-13.7. Perinnepäivät ovat koko perheen kesäinen ulkoilmatapahtuma, kuten tilaisuuden järjestäjät tiedottavat. Tilaisuus tarjosi paljon nähtävää ja koettavaa. Perinnepäivien aikana voi katsella vanhoja koneita ja työmenetelmiä. Tänä vuonna perinnepäivän aattona, perjantaina 11.7. järjestettiin koko perheen iltatori, jossa oli mm. kansainväliseen Nightwish Days 2014 tapahtumaviikkoon sisältyvä musiikkitapahtuma. Myös tänä vuonna Puhoksen Perinnepäivillä oli runsaasti kävijöitä. Puhoksen kymmenennet Perinnepäivät järjestetään ensi vuonna 11. 12.7. Silloin saa kokea taas menneiden vuosikymmenten nostalgiaa vanhan Puhoksen ja myllyn historiallisessa miljöössä. Tiedot: Puhoksen Perinnepäivät Nils Ludvig Arppe (Kauko Päivänurmi), vaimo (Sirpa Pakarinen), ylikonstaapeli evp Kauko Raekorpi, rovasti Sakari Takala ja ruustinna Johanna Takala keskustelemassa (Kuva: Olavi Lautamäki). 12
Sirkka Linnamiehen syntymästä 100 vuotta Kuvataiteilija Sirkka Linnamies (o.s. Virtanen) syntyi Kittilässä 1.7.1914 ja kuoli Helsingissä 23.9.1999. Hän teki useimmat Rajaseutu-lehden kansikuvat vuosina 1973 1984 ja lahjoitti kukka-aiheiset kortit Rajaseutuliitolle myytäväksi rajaseututyön hyväksi. Rajaseututyö oli häntä itseään lähellä ja hän toimi sen hyväksi. Sirkka Linnamies oli erikoistunut kasvimaalaukseen. Hän harrasti jo kouluaikana kasvien keräilyä ja maalausta. Kouluopintonsa päätettyään hän toimi kartanpiirtäjänä vv. 1935 1939, viimeksi Sotakorkeakoulussa. Lukuun ottamatta lyhyttä aikaa Ateneumissa ja Vapaassa Taidekoulussa hän oli itseoppinut kasvimaalari. Hän oli erikoistunut kasvien kuvaajaksi jo 1930-luvulla. Laajimmalle Sirkka Linnamiehen töistä on levinnyt UNICEF:in joulukorttina julkaistu kuusikielinen joulukortti. Sirkka Linnamiehen näyttelyjä mm: 55 taulua rohdoskasveista selityksineen. Akateemisen Kirjakaupan järjestämä 17.1. 30.1.1967. 60 taulua Suomessa luonnonvaraisesti kasvavista puista ja pensaista sekä eri metsätyyppien opas- ja nimikkokasveista metsäviikolla 1968. Suomen rauhoitetut ja myynniltä suojellut kasvit sekä rohdoskasvit Mäntän kirjastossa. Rohdoskasvit Helsingin yliopiston kasvitieteen laitoksessa 1972. 40-vuotisnäyttely Kulosaaren Apteekin näyttelytiloissa marraskuussa 1972. Rohdoskasvit Kylpylä Kasinossa Savonlinnan Oopperajuhlien aikana. Rauhoitetut kasvit ja rohdoskasvit Rovaniemellä Lapin maakuntakirjastossa 1973. Saksalaisen Goethe-Institutin järjestämät näyttelyt: Goethe-Institutissa Helsingissä 1975, Yhdyspankissa Tampereella 1975, Wäinö Aaltosen museossa Turussa 1975, Savonlinnan Oopperajuhlien ajan Kylpylä Kasinossa 1975, Hyvinkään Taidehallissa 1976, Keski-Suomen museossa Jyväskylässä 1976. Luonnonmarjat Suomessa -näyttely, Marttaliitto 1979. Ref: Rajaseutu-lehti 4/1999, s. 25 13
4H-piiritoiminnan päättyessä Suomen 4H-liiton täyttäessä 85 vuotta oli meidän piirimme vain kaksi kuukautta nuorempi. Voimme olla ylpeitä toiminnastamme vuosien varrella. Monessa asiassa meidän piirimme on ollut tiennäyttäjä ja edelläkävijä. 4H on valtakunnallisesti suurin nuorisojärjestö. Sen taival on pitkä ja sen merkitys vuosien saatossa on kiistaton. Se on vuosikymmenien aikana elänyt ajassa, niiden asioiden äärellä joita kulloinkin on tarvittu. Näin on myös tänä päivänä. 4H:n perustoiminta nuorisotoimijana ja järjestönä ei muutu vuonna 2014, vaan hallintoa kevennetään ja yksinkertaistetaan. Se on edelleen vahva toimija nuorten kanssa nuo1ten hyväksi. Vaikka piiritoiminta lakkaa, niin alueellinen ja paikallinen yhdistystoiminta jatkuu, se vain muuttaa hallinnollisesti muotoaan. Paikallisen järjestötyön ja toiminnan merkitys tulee kasvamaan entisestään. Liiton ja paikallisyhdistysten suoraa vuorovaikutusta ja toimintaa on parannettava ja vahvistettava, se on välttämätöntä ja mielestäni myös hyvä asia. Meidän järjestömme ja kaikki toimijat ovat nuoria varten. Koska resursseja vähennetään, ja ne tulevat todennäköisesti vähenemään myös tulevaisuudessa, meidän on tehostettava toimintaa jokaisella tasolla. - Kaikki väliportaat ja päällekkäiset toiminnat on poistettava, hallintoa on kevennettävä, panokset on laitettava entistä enemmän suoraan nuoriin ja heidän toimintaansa. Nuoret Nuorisotyöllä on suuri merkitys tämän päivän yhteiskunnassa. Tuoreet oppimistulokset kertovat, että suomalaisoppilaiden osaamistaso on laskussa kaikkein tärkeimmissä oppimistaidoissa; luetun ymmärtämisessä, matematiikassa ja päättelykyvyssä. Erityisesti lukutaidossa ja matematiikassa suunta on ollut 2000-luvun alkupuolen jälkeen laskeva. Nuorten oppimiserot kertovat laajemmasta trendistä, joka yhteiskunnassamme on havaittavissa: nuorten elämät ovat eriarvoistuneet. Toisilla menee hyvin niin sosiaalisesti, taloudellisesti kuin terveydenkin kannalta ja toisilla taas valitettavasti ongelmat kasautuvat. Perhetausta vaikuttaa yhä enemmän siihen, mitkä mahdollisuudet nuorella on elämässään. Aiemmin meidän palvelujärjestelmämme tasoitti hyvin eroja, mutta nyt palveluiden vaikuttavuus tuntuu heikenneen. Tähän asiaan täytyy herätä nyt todella vakavasti ja etenkin päätöksentekijöiden, oli kyseessä maamme hallitus tai paikallisen kerhon johtokunta, pitää ryhtyä toimiin ihmisten välisen tasa-arvon edistämiseksi. Ketään ei saa jättää syrjään! - Nuorten syrjäytyminen on yhä vaikeampi yhteiskunnallinen kysymys. Siksi on erinomaisen tärkeää, että esimerkiksi nuorisotakuun avulla saadaan jokaiselle nuorelle oma polku ja paikka yhteiskunnassa. Voimaan tulleen nuorisotakuun tavoitteena on saada jokainen nuori osalliseksi yhteiskuntaan koulutuksen ja työn kautta. Nuori sotakuu on juuri sellainen tasa-arvoteko, joita tarvitaan. Sitä ei sanele kuitenkaan pelkkä oikeudenmukaisuuden halu ja hyvä tahto vaan myös taloudelliset syyt. Nuorten syrjäytyminen ei ole vain inhimillisesti raskasta, vaan se on myös suuri taloudellinen kysymys yhteiskunnan näkökulmasta. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa pudottaa nuoria syrjään koulutuksesta ja työstä. Me tarvitsemme nuoriamme tämän päivän ja tulevaisuuden rakentamiseen. Myös Eurooppaa ajatellen nuorten työttömyys ja osattomuus on suuri haaste. Tämä kysymys tulee ottaa vakavasti koko Euroopan Unionin tasolla, jotta meillä on tulevaisuudessakin koulutettu, osaava, demokraattinen ja rauhallinen maanosa, jossa ihmisten hyvinvointi perustuu työhön ja siitä saatavaan kunnolliseen korvaukseen. Ihmisillä pitää olla mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä työnteolla, siinä on yksinkertainen lääke eurooppalaisiin talousongelmiin. Myös 4H -yhdistys haluaa olla osallisena tukemassa nuorten kasvua ja kehitystä ja työllistää nuoria, tuoda heille kokemusta työelämästä ja työstä. Ajokortti työelämään on hyvä esimerkki siitä, miten olemme halunneet tukea nuoren mahdollisuutta hakeutua työelämää ja vahvistaa täten hänen työmarkkinatuntemusta ja -kokemusta työelämän vaatimuksista ja perusasioista. Tulevaisuus Kaakkois-Suomen 4H-piiri on historiansa aikana kokenut sodat, lamat ja taantumat sekä onnistumiset, ilot ja toiminnan nousut. Nyt, kun piirinä olemme lopettamassa toimintaamme, on hyvä palata peruskysymysten äärelle. Mikä onkaan se voima, joka on aina saanut kerhoaatteen uudistumaan yhteiskunnan haasteiden mukaan? Millä me jatkamme tästä eteenpäin seuraavat 85 vuotta? Voima on meidän perusarvoissamme, eli yksinkertaisesti niissä neljässä hoossa: harkinta, harjaannus, hyvyys ja hyvinvointi. - Ne ovat kannatelleet toimintaa monien vaikeiden aikojen yli ja vaikuttaneet monen nuoren elämään ja tulevaisuuteen. Näin tapahtuu myös nyt. Mutta pelkillä arvoilla emme elä. 4H-toimintaa ei ole ilman lapsia ja nuoria, jotka omalla toiminnallaan vievät arvoja käytäntöön ja luovat uutta tulevaisuutta. Klisee tai, mutta nuorissa on tulevaisuus! Kaakkois-Suomen 4H-piirin hallituksen puheenjohtajana esitän parhaimmat kiitokset nuorille, heidän vanhemmilleen, jäsenyhdistyksille, liitolle ja yhteistyökumppaneille hyvistä yhteistyön vuosista. Anneli Kiljunen JK. Puhe on osa Kaakkois-Suomen 4H-piirin hallituksen puheenjohtajan puhetta piirin lopettamiskokouksessa 16.11.2013. Palvelu- ja organisaatiouudistuksen myötä kaikkien 4H-piirien toiminta päättyi 31.12.2013 ja toiminta siirtyi 1.1.2014 alkaen Suomen 4H-liitolle. 14
Paltamosta maailmalle Professori ja diplomaatti Keijo Korhonen syntyi Paltamon Melalahden kylässä. Nykyään kevät tuo hänet puolisonsa kanssa juurilleen ja syyskesällä on muutto takaisin Arizonaan, mutta koti on Paltamossa, jossa he ovat kirjoilla. Työtä vain on tehty muualla. Keijo Korhonen (Kuva: Antti Kärkkäinen Kainuun Sanomat, 2006). Keijo Korhosen koulutie vei ensin oppikouluun Kajaaniin, 45 kilometrin päähän. Suoraan vesitse matka olisi ollut 25 kilometriä. Koulumatkat junalla junanvaihtoineen veivät aikaa jopa neljä tuntia, joten hän oli viikot kaupungissa koulukortteerissa. Sinne äiti varusti nuorelle eväät: sianlihaa, voita ja kananmunia. Kotona olon pidempiä jaksoja olivat koulun loma-ajat. Keijo Korhonen sanoo, että äidillä oli huoli ja tuska nuoresta tämän ollessa vieraissa oloissa. Myös nuorella, 11-vuotiaalla 1934 syntyneellä, oli joskus ikävä kotiin. Kansakoulunopettaja-äiti halusi antaa neljälle pojalleen mahdollisuuden koulunkäyntiin. Keijo Korhosen mukaan kouluun oli mukava mennä: Siihen aikaan oli jännä mennä Kajaaniin, joka oli kuin ekokaupunki. Keskikaupungilla asukkailla oli lypsylehmiä ja hevosia oli 300. Takseja oli kolme ja muita autoja 2 3. Koulun kesäloma ei ollut loma, vaan silloin tehtiin kuutena päivänä viikossa töitä. Kotitilalla oli pari lehmää, hevonen, sika, lampaita ja kanoja, jotka turvasivat elannon. Lisäksi kerättiin luonnontuotteita. Keijo Korhonen sanoo, että ruokaa oli opittava arvostamaan. Isän kanssa hän oppi tekemään metsätöitä pokasahalla ja kirveellä. Jatko-opinnot Keijo Korhonen kirjoitti ylioppilaaksi Kajaanin yhteislyseosta vuonna 1953. Tuolloin Suomessa opiskelunsa sai päätökseen 4 500 ylioppilasta. Silloin oli harvinaista, että maaseudun kylissä luettiin ylioppilaaksi. Hän halusi opiskella historian ja suomenkielen opettajaksi. Kainuusta oli lähdettävä jatkoopintoihin etelään. Paltamosta katsottuna Helsinki ja Turku olivat yhtä kaukana, sanoo Keijo Korhonen. RUK aikana hän sai opintoihin liittyen lisätietoa. Ennen opintojen aloittamista syksyllä 1955 Keijo Korhonen toimi opettajana ja keräsi varoja opintoihin, jotka hän sitten aloitti Turussa, josta oli helpompi saada asunto. Tuolloin oli tehtävä työtä kesällä tai otettava opintoihin lainaa. Keijo Korhonen teki työtä sekä keskittyi opintoihin päästäkseen mahdollisimman pian työelämään. Hänen aloittaessaan opintonsa historian professorina aloitti Mikko Juva, joka on ollut esikuvana Keijo Korhoselle. Keijo Korhosen väitöskirja käsitteli Pietarissa toiminutta Suomen asiainkomiteaa, joka esitteli maatamme koskevat asiat 1810- ja 1820-luvuilla Venäjän keisarille ja Suomen suuriruhtinaalle, Aleksanteri I:lle. Keijo Korhonen toimi ennen ulkoministeriksi siirtymistään (vuonna 1976) Helsingin yliopistossa poliittisen historian professorina. Keijo Korhosen kirjallinen tuotanto on mittava. Rajaseutu Ollessaan ulkoministeriössä siellä oli myös kenttäpiispa Toivo Laitisen poika, lähetystösihteeri Paavo Laitinen. Tätä kautta Keijo Korhosesta tuli monien rajaseudulla, Suomussalmella ja yleensä Kainuussa, pidettyjen itsenäisyysjuhlien juhlapuhuja. Hän sanoo luopuneensa näin juhlinnasta Helsingissä. Keijo Korhonen oli juhlapuhujana myös rajaseututyön 50-vuotisjuhlassa 1973. Hän sanoo tietävänsä mitä on köyhyys ja näkee rajaseututyössä puutteenalaisten auttamisen. Hänen mukaansa nykyään on kyse etelän rikkaiden suhtautumisesta syrjäseutuihin. Keijo Korhonen itse pitää syrjäseudun ihmisistä. Hän näkee myös rajan lisäävän kauppa- ja kulttuuriyhteyttä sekä avaavan portteja eikä siihen pitäisi laittaa aitoja. Kotona ja maailmalla Ulkoministeriön tehtävien jälkeen Keijo Korhonen kutsuttiin Kainuun Sanomien päätoimittajaksi vuonna 1990. Kainuusta hän siirtyi Arizonan Tusconiin. Arizonan yliopistossa Keijo Korhonen luennoi kansainvälisistä suhteista ja oikeudesta. Nyt tämä kausi on takanapäin. Arizonan elämään Keijo Korhosella ja Anita-puolisolla kuuluvat hevoset; molemmilla on oma hevonen, joista toinen on arabitamma ja toinen on intiaanihevonen. Keijo Korhonen sanoo olleensa vain savotassa Arizonassa. Ulkomailla työskennellessään hän on viettänyt kaksoiselämää. Koteja on kuitenkin vain yksi, Paltamossa. Melalahdessa on viitenä kesänä kyläteatteri esittänyt Anita-puolison ohjaamana kylän vaiheita esittävän näytelmän. Nyt kuudes näytelmä vie Keijo Korhosen lapsuuteen, noin 11-vuotiaan pojan muistoihin, kun saksalaiset syksyllä 1944 ajoivat kylän kautta. Sota oli Melalahden kylälle merkittävä, sillä kaatuihan sieltä 30 miestä. Paula Penttilä 15
Historiallinen oppimisympäristö osoittautui meille Vänrikki Stoolin tarinoista tutuksi tulleeksi eversti Kulneviksi. Kun kievarin isäntä ei osannut venäjän kieltä, tarjoutui Fredrik tulkiksi. Kulnev mieltyi nuorukaiseen ja otti hänet mukaansa. Tästä alkoivat Fredrikin sotaretket, jotka veivät hänet Aleksanteri I:n mukana Keski-Eurooppaan ja Pariisiin saakka. Oppilasasuntola Jussila vuodelta 1889 edustaa oppilaitoksen vanhaa rakennuskantaa. Museoviraston suojelukohde. Virolahden Ravijoella sijaitsevassa, nykyisellä Harjun oppimiskeskus -nimellä tunnetussa oppilaitoksessa maatalousopetus alkoi 125 vuotta sitten eli vuonna 1889. Uusi maanviljelyskoulu perustettiin entisen yksityisen maatilan, Harjun hovin alueelle. Valtio oli ostanut sen vuonna 1884 Julie von Knorringilta. Mallitila ja kansakoulu Fredrik ja hänen jälkeensä isännäksi tullut vanhin poika Woldemar kehittivät Harjun hovista mallitilan. Heidän aikanaan hovin pellot salaojitettiin (1850-luvulla, ensimmäisinä peltoina Suomessa!) ja karjanjalostusta edistettiin hankkimalla hoviin Skotlannista Suomeen tuodusta, ensimmäisestä ayshire-rotuisten lehmien erästä kaksi lehmää ja yksi sonni vuonna 1846. Lisäksi on merkittävää, että Harjun hoviin kuuluvan Hallilan talon saunassa aloitti maamme ensimmäinen kunnallinen kansakoulu toimintansa jo 1857. Esitys kouluopetuksen järjestämisestä Virolahden pitäjään syntyi vuonna 1856 Harjun hovissa pidetyn Virolahden kinkerikunnan ensimmäisen kokouksen yhteydessä. Kinkerikunnan esimiehenä toimi Woldemar Baekman. Yksityisomistuksen aikana hovilla oli useita omistajia. Eniten hovin toimintaa kehittivät Baecmanit, jotka omistivat Harjua lähes 40 vuoden ajan 1800-luvulla. Fredrik Baeckman osti Harjun kantatilan vuonna 1833. Sen jälkeen hän kasvatti tilan pinta-alan 6400 hehtaariin ostamalla siihen lisämaiksi ympärillä olevat, keisarinna Katariina Suuren lahjoitusmaat. Tuotteiden jatkojalostus Maatilan tuotteet jatkojalostettiin omalla tilalla. Hoviin rakennettiin oma meijeri 1800-luvulla. Aluksi siellä valmistettiin voita. Juustojen (Brie-, Sattumalta sotilaaksi Ennen viljelijäksi ryhtymistään Fredrik oli palvellut Venäjän armeijassa, josta hän siirtyi useiden haavoittumisten jälkeen 37-vuotiaana eläkkeelle everstiluutnantin arvoon korotettuna. Sotilas Fredrikistä tuli aivan sattumalta. Hän oli syntynyt Vehkalahdella maanmittarin perheeseen. Menetettyään vanhempansa jo lapsena hän sai kasvatuksensa Pyhtään Stockforsin kartanossa. Suomen sodan alla jouluna 1807 Fredrik sattui olemaan Pyhtään Kirkonkylän kestikievarissa, kun sinne saapui korkea venäläinen upseeri, joka Vanhan luokkarakennuksen on piirtänyt Karl Hård af Segerstad kansallisromanttisesti värittyneeseen jugend-tyyliin. Alun perin myös sisäpuolen seinät ja ovet olivat täynnä puuleikkauksia ja uunit koristeellisia. Vuodelta 1907 oleva rakennus on Museoviraston suojelukohde. 16
Opetusmaatila Oppilaitokseen kuuluu opetusmaatila, jonka kokonaispinta-ala on noin 900 ha. Siitä peltoa on 180 ha. Oppilaitoksen pelloilla viljellään pääasiassa kuivaa heinää, säilörehua ja laitumia sekä rehuviljaa hevosille. Myyntiin viljellään rehuohraa ja rehukauraa sekä syysvehnää. Hevostalouden opetusta varten oppilaitoksella on viisi tallia, joissa on paikat noin 120 hevoselle, kaksi maneesia sekä kaksi ravirataa. Vanhat traktorit ovat esillä oppilaitoksen puistossa 9.8.2014. Camembert- ja Nachtschatel -juustot) valmistus tuli kuvaan mukaan 1870 luvulla. Voi ja juustot markkinoitiin Pietariin. Meijerin lisäksi hovissa oli myös viinanpolttimo ja olutpanimo. Päärakennus ja Suomen laulu Harjun hovin tyyliltään uusklassistinen päärakennus valmistui 1816. Sitä pidetään nykyään rakennustaiteellisesti arvokkaana rakennuksena. Rakennuksen yhdessä salissa on kaikille suomalaisille rakas Suomen laulu saanut kantaesityksensä kadettien kvartetin kajauttamana. Haminassa kadettikoulussa ollut kadetti Emil von Qvanten kirjoitti runon Suomen laulu ollessaan vierailulla Harjussa pääsiäisenä 1842 kadettiystäviensä Woldemar ja Johan Baekmanin kotona. Johan sepitti runoon sävelmän ja neljä kadettia esitti sen. Kymmenen vuotta myöhemmin Pacius sävelsi Suomen laulun uudestaan ja hänen säveliinsä sitä laulammekin. Nykyään päärakennuksessa sijaitsee oppilaitoksen toimisto ja kokoustiloja. Vuoteen 2003 saakka siinä oli oppilaitoksen toimisto ja rehtorin virka-asunto. Salpalinja Viime sotien aikana Harjussa toimi sotasairaala ja useiden sotilasyksiköiden esikuntia. Oppilaitoksen alueen halki rakennettiin myös viimeiseksi puolustukseksi tarkoitettu Salpalinja. Linja käsittää panssarivaunujen esteeksi tarkoitetun, kivilohkareista rakennetun 4-rivisen kiviaidan ja siihen liittyvät betonista ja teräksestä valetut bunkkerit. Linja alkaa Ravijoelta ja jatkuu aina Sallaan saakka. Opetuksen pitkä taival Nykyisin Harjussa voi niin nuoret kuin aikuisetkin suorittaa hevostalouden ja puutarhatalouden perustutkinnot, ratsastuksenopettajan, kengityssepän ja puistopuutarhurin ammattitutkinnot, viljelijän starttikoulutuksen sekä hevostalouden ja puutarhatalouden lyhytkursseja. Ammatillisen tutkinnon lisäksi on mahdollista suorittaa myös ylioppilastutkinto. Lukioaineiden opetuksesta vastaa Virolahden lukio. Oppilaitoksen alkuvuosina sieltä valmistui maatiloille työnjohtajia. Myöhemmin alkoi lisäksi karjanhoitajien koulutus. Vuosien varrella on oppilaitoksessa toiminut myös puutarhakoulu, puutarhurikoulu, kalastajakoulu, maamieskoulu, maamiesosasto, maanviljelyskoulu, maatalous-teknillinen koulu, maatilatekninen koulu ja hevostalouskoulu. Opiskelijat ja henkilökunta Nykyisellään opiskelijoita on 225 ja henkilökuntaa noin 50. Harju on tunnettu miesten kouluna ja naisopiskelijoita oli karjanhoitokoulussa ensimmäisen kerran jaksolla 1938-40. Ensimmäiset naiset opiskelivat maamieskoulussa 1966-67. Sen jälkeen opiskelijajoukko on naisistunut puutarhaopetuksen ja erityisesti hevostalousopetuksen myötä. Oppilasjoukko on ollut kotoisin sekä eri puolilta Suomea että Venäjältä, Virosta ja Somaliasta. Palveluja matkailijoille Harju tarjoaa idyllisessä kartanomiljöössä monipuoliset mahdollisuudet retkien, kokousten ja juhlien järjestämiselle. Kauniit rantamaisemat Suomenlahden rannalla sekä itärajan historia ja kulttuuri ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia. Harjun historia alkaa jo 1700-luvulta Venäjän keisarinna Katariina Suuren ajoilta. Oppilaitoksen ravintola Auran, kesäkahvila Kiessin ja Kiessi-museon tarjoamat palvelut ovat matkailijoiden käytettävissä. Olavi Ropponen Harjussa on omia hevosia varsat mukaan lukien 60 kpl. Kuvan hevonen on Paavo. 17
Petsamon mummo Petsamon mummo vierailulla Helstelässä. Meillä oli Petsamon mummo. Mummo asui kaukana Jäämeren rannalla Porovaarassa. Mummon isovanhemmat Nikita ja Pelagia Lazareva olivat muuttaneet Vienan Karjalasta, Vienanmeren rannalta Petsamoon kalastajiksi ja tilallisiksi. Heidän tyttärensä Varvaran perheeseen syntyi poikia ja tyttöjä, joista Vasalisa oli meidän mummo. Mummo avioitui isoisämme, kalastaja Dimitri Kemoffin kanssa. Yhdessä he kulkivat merellä kalansaaliita nostaen. Merestä nousi turskaa, pallasta ja lohta. Kun perhe kasvoi, oli Joan -pojasta jo suuri apu merellä. Eudogia tytär hoiti karjaa ja kotia ja nuorempia sisariaan, äitiäni 4 -vuotiasta Varvaraa ja 2 -vuotiasta Sarafiinaa. Eräänä synkkänä syysiltana perheen isä palasi mereltä hyvin sairaana. Kurkkukivun takia hän ei pystynyt nielemään. Liekö ollut angiina, minkä jälkitautiin hän menehtyi. Mummo jäi lapsien kanssa jatkamaan elämää. Elanto oli saatava edelleen mereltä. Joan -pojan kanssa sinne suunnattiin päivittäin. Pikkutytöt puuhastelivat pihapiirissä ja leikkivät naapurin venäläisperheen lapsien kanssa. - Sieltä heille tarttui venäjänkielen taito, mikä säilyi vanhuuteen asti. Perheen lapset varttuivat ja perustivat aikanaan kukin oman perheen. Äitini Varvara oli Petsamon Suomen Matkailijayhdistyksen Yläluostarinmajan palveluksessa. Rakkaana harrastuksena hänellä oli liikunta. Varvara lähti Tampereelle Varalan liikunnanohjaajakoulutukseen. Hänestä tuli Petsamon Turjan-tyttöjen liikunnanohjaaja vuosiksi. Eräs talvinen hiihtoretki Petsamon tuntureilla toi vastaan rajavartija Konsta Hellstenin. Konsta oli Säkkijärven Nisalahdesta maalaistalon poika. Armeijan jälkeen hän päätti lähteä Lappiin Suomen rajavartioston palvelukseen. Yhteinen sävel löytyi Varvaran kanssa ja perheen perustamisen aika tuli. Tuli myös pieni viesti Säkkijärveltä. Josko nuoret tulisivat etelään. Tekeville kyllä töitä löytyisi. Niin tuli muutto Jäämeren rannalta Suomenlahden rannalle, Konstan kotikonnuille. Ehtona Varvaralla oli, että viiden vuoden jälkeen palataan Petsamoon. Petsamon mummo jäi haikeana Porovaaraan, kun tytär niin kauas lähti miehelään. Nisalahden kylä otti tumman Jäämeren kasvatin ilolla vastaan. Varvara oli monitaitoinen nuori nainen. Kylän miehet kävivät Varvaran parturissa hiustenleikkuussa ja naiset lapsineen Varvaran ompelimossa saamassa uusia vaatteita. Maalaistalon työt karjanhoitoineen sujuivat hyvin tunturin kasvatilta. Puolisonsa Konsta kävi lastoossa kylän miesten tapaan ja kotitalostakin löytyi töitä. Oli kaunis Karjalan kesäpäivä 1939, kun tuli tieto, että Petsamon mummo on tulossa kyläilemään tyttären luokse Helstelään.(Nimi suomennettu 1935). Mummo lähti pitkälle matkalle Petsamosta. Ensin olivat autokyydit Rovaniemelle asti. Sieltä matka jatkui junalla etelään. Jännitystä riitti matkalla, kun mummo joutui junanvaihdon yhteydessä väärään junaan. Koppalakkiset, kultanappiset ystävälliset junailijat ohjasivat mummon oikeaan junaan. Sanoivat, että kyllä Petsamon mummo hoidetaan perille. Varvara-tytär oli Viipurissa mummoa vastassa, mutta mummoa ei kuulunut tulevaksi luvatussa junassa. Niinpä tytär palasi Nisalahteen tyhjin toimin. Seuraavana päivänä mummo saapui Viipurista tulevalla autolla ja tietä kysellen löysi Helstelän talon. Mummo istahti rapuille ja sanoi pihalla leikkivälle nelivuotiaalle Esko -pojalle, että mie olen siun mummo. Tähän Esko vastasi, että et sie ole miun mummo. - Yhteisymmärrykseen sitten pääsivät ja mummo otettiin vastaan pitkän matkan päätteeksi. Se oli viimeinen kesä, ennen talvisodan alkua. Mummo ehti käydä tyttärensä luona Helstelässä. Kotiin Petsamoon palattuaan mummo sai aina ja aina vaan uudestaan kertoa matkatarinaa serkuillemme. Kuinka kultanappiset herrat ohjasivat mummoa matkalla. Se oli jännitystarinaa kerrakseen! Sota vei mummoltakin kodin Petsamosta. Pitkä evakkomatka päättyi monien vaiheiden jälkeen Kittilän Lohinivalle. Muistona mummolta meillä on Lapin-laulu: Revontulet loimuaa, tähdet taivaan tuikkaa, Lapin äiti lapsellensa joikujansa toistaa. Laitinhansiko leijaa juu, ko nun nun nuu ko nun nun nuu. Kattenleittiko silppaa juu, ko nun nun nuu, ko nun nun nuu. Kuuluu suden ulvontaa tuntureilta tuolta, mutta Lapin lapsosella kodassa ei huolta. Laitinhansiko leijaa juu... Nuku piltti nun nun nuu, kerran ikä kartuu, Lapin lapsi naurusuu kera vuotten vartuu. Nun nun nuu u nun nun nuu u, Nun nun nun nun nuu. Lahja Havia 18
Lauri Jaatisen muistolle Suruviesti 1. kesäkuuta kertoi, että Lauri Jaatinen on poissa. Vuonna 1922 Sortavalassa maanviljelijäperheeseen syntyneen Laurin elämäntaival on pitkä ja vaiherikas tarina onnellisesta lapsuudesta, evakkotaipaleesta Pohjanmaalle, lukion keskeyttäneestä sodasta, agronomiopinnoista sekä elämäntyöstä poltetun Lapin rakentajana. Laurin työura alkoi Loimaalla maanlunastuslautakunnan agronomijäsenenä vuonna 1949. Jo samana vuonna Lauri muutti Rovaniemelle toimien Rovaniemen asutuspiirin asutustarkastajana 1949-1965 ja piiripäällikkönä 1965-1971 sekä tämän jälkeen Asutushallinnon muututtua Maataloushallinnoksi Rovaniemen maatalouspiirin piiripäällikkönä eläkkeelle siirtymiseen saakka vuonna 1986. Virkamiehenä hän joutui toteuttamaan monia eri toimenpiteitä ja lakeja ja toisaalta pääsi osallistumaan ja vaikuttamaan lukuisissa valtakunnallisissa komiteoissa, toimikunnissa ja virkamiesryhmissä. Maakunta ja ihmiset tulivat tutuiksi lukuisilla työmatkoilla eri puolille Lappia. Erityistä huolta hän kantoi kolttakansan asuttamisesta ja elinolosuhteiden parantamisesta uusilla asuinalueilla. Työuran loppuvaiheeseen osunut maataloustuotannon supistuskausi ja maatalouden alasajo tuntui vastenmieliseltä maatilojen elinkelpoisuutta parantavien toimenpiteiden toteuttajasta ja soti kovasti Laurin ajatustapaa vastaan. Laurin omin sanoin hänelle tärkeitä asioita elämässään olivat Karjala, Lappi ja pohjalaiset, Rotarit ja kivikorut. Opimme tuntemaan Laurin aktiivisesta osallistumisestaan monien yhdistysten toimintaan sekä rivijäsenenä että puheenjohtajana. Harrastustoiminta jatkui aktiivisena vielä eläkepäivinäkin. Rovaniemellä Lauri liittyi heti paikalliseen Karjala-seuraan. Itärajan auettua hän kävi myös useita kertoja koti-karjalassa yhdessä sukulaisten kanssa. Lauri oli Napapiirin korukivikerhon perustajajäseniä ja tässä harrastuksessa Laurin kivituntemus ja taidot kehittyivät hyvin pitkälle. Hän työsti suuren määrän erilaisia koruja sekä lahjoiksi että omaksi iloksi. Lapin Agronomiyhdistyksessä Laurin työkokemusta, paikallistuntemusta ja henkilökontakteja hyödynnettiin sekä ammattikunnan edunvalvonta-asioissa että yhdistyksen virkistystoiminnassa. Yhdistyksen kunniajäsenenä hän nautti jäsenkunnan suurta arvostusta. Lauri oli hyvin kiinnostunut Rotary-toiminnasta, mistä kertoo hänen 40 vuotta kestänyt toimintansa Rovaniemen Rotary-klubissa. Laurissa yhdistyivät rotarina humaani elämän asenne, auttavainen luonne ja hienotunteisuus muita kohtaan. Lapissa Lauri innostui kalastuksesta ja tutuiksi tulivat lähes kaikki pohjoisen kalotin joet ja purot. Poikajärven kesämökki oli Laurin eläkepäivien tärkeä tukikohta. Se jäi myös hänen viimeiseksi olinpaikakseen sairauskohtauksen yllätettyä kesken alkavan kesän odotusta. Työtovereina ja yhteistyökumppaneina arvostamme suuresti Laurin työtä Lapin asuttajana sekä kyvykkäänä Jussi Leinonen ja viisaana elinkelpoisen maaseudun kehittäjänä. Elämänkokemuksellaan ja ymmärryksellään hän rakensi myös sukupolvien välisiä siltoja auttamalla ymmärtämään menneisyyttä ja määrätietoisen työn merkitystä tulevaisuuden tekemisessä. Ystävinä muistamme Laurin kannustavana, hienotunteisena ja hauskana seuraihmisenä. Lauri oli ylpeä karjalaisuudestaan ja hänelle monivaiheisen elämäntaipaleen kokemukset olivat suuri rikkaus. Lauri Jaatisen ystävät, työtoverit ja yhteistyökumppanit Uutisia Kolttien muutto Näätämön alueelle suoritettu Suonikylän kolttien muutto Näätämön alueelle suoritettiin Lapin lääninhallituksen toimesta maalis-huhtikuulla. Muutto alkoi 12/3 ja päättyi 4/4. Sitä oli johtamassa kapteeni Muhonen. Näätämöllä on nyt 55 kolttaperhettä ja 266 henkeä. Perheet koottiin ensiksi Nellimön- Ivalon maantien varteen määrättyihin kokoamispaikkoihin, josta ne kuormaautoilla siirrettiin Ivalon ja Inarin kautta sekä Inarinjärveä pitkin Nitshijärven pohjukkaan n. 160 km, mistä kuljetus jatkui porokuljetuksina määräpaikkoihin. Porokuljetukseen osallistui 73 poroa ja tuli porokuormia 400. Irtaimisto seurasi mukana. Siihen kuului mm. 76 venettä, verkkoja, nuottia, huone- ja talouskaluja ym. Porot, luvultaan n. 600 700 kpl, kuljetettiin erikseen pororaitoina pitkin Inarinjärven itäosaa. Muutto onnistui erittäin hyvin, vaikka pieniä lapsia oli melkoisesti. Sairastumisia ei sattunut. Valmiina on nyt Näätämön alueella 42 kolttakotia ja alkavana kesänä rakennetaan loput 9. Asunnot ovat parempia kuin mitä koltilla on ennen ollut, ja ovat koltat niihin tyytyväisiä. Kansakoulu on rakenteilla ja aloittaa se toimintansa ensi syksynä. Sairasmajan rakennustyöt pannaan keväällä käyntiin. Koltat toivovat, että heille rakennettaisiin vielä pieni rukoushuone. Alueella on kaksi kauppaa, joten elintarvikkeita on saatavissa. Anon Rajaseutu 3/1949 19
Hoilola kylä rajaseudulla Hoilola on kylä Joensuun kaupungin itäosassa, noin 70 kilometriä Joensuun keskustaajamasta kaakkoon. Hoilolan kylä kuului vuoteen 1946 asti Korpiselän kuntaan, jolloin kunta lakkautettiin suurimman osan alueesta jäätyä luovutetulle alueelle. Tämän jälkeen Hoilola kuului Tuupovaaran kuntaan aina vuoteen 2005 asti, jolloin se liitettiin nykyiseen Joensuun kaupunkiin. Alueen asutus on vanhaa. Nykyisen valtakunnan rajan jakaman Korpijärven länsinurkalla on Hoilolan kylä. Kylän nimi lienee tullut hoilottelusta kun huudetaan venettä toiselta rannalta tai kutsutaan karjaa kotiin. Vanhassa Korpiselän kirkonkylässä oli sekä ortodoksinen että luterilainen kirkko. Kummallekin kirkkokunnalle rakennettiin Hoilolaan sotien jälkeen uudet kirkot. Luterilainen kirkko valmistui jo vuonna 1950. Rakennusmestari Uuno Korhosen suunnittelema ja jälleenrakennusvaroilla rahoitettu Ortodoksinen Pyhän Nikolaoksen kirkko valmistui 1957 ja siunattiin rukoushuoneeksi vuonna 1959. Piispa Ambrosius vihki rukoushuoneen kirkoksi vuonna 1993. Seurakuntasali valmistui pyhäkön kellarikerrokseen vuonna 1967. Sekä Hoilolan luterilaisessa että ortodoksisessa kirkossa on tänäkin päivänä esineistöä Korpiselän ja muiden luovutettujen alueiden kirkoista. Hoilolan kirkossa on Valamon ikoniverstaan tekemiä ikoneita vuosisadan alusta. Ikonostaasin ikonit on maalannnut Martta Neiglick-Platonoff 1950-luvulla. Hoilolan puunveistokursseilla on vuosien varrella valmistettu ikoneita myös Hoilolan ort. kirkkoon. Korpijärvestä Öllölänjärveen laskevan Onnenvirran sivustalla on iso kallio, joka on pyhitetty Kristuksen kirkastumiselle, Spuassalle. Tämän kallion päälle rakennettiin arkkitehti Erkki Helasvuon suunnittelema hotelli-ravintola Korpiselkätalo vuonna 1985. Talon esikuvana on käytetty luovutetulle alueelle jäänyttä Tolvajärven matkailumajaa. Talo on nykyisin yksityisomistuksessa. Moskovan rauhan raja vuonna 1940 merkitsi aikanaan suurta muutosta Hoilolassa. Korpiselän kirkonkylä jäi vain kolmen kilometrin päähän rajasta ja tieyhteydet katkesivat. Myös perinteiset pyhät paikat kirkot ja kalmistot Pastori Tuomas Järvelin siunaa uudet ikonit. jäivät rajan taakse. Raja varjosti Hoilolan ja naapurikylän Öllölän elämää monella tavalla. Raja-Karjalan historian olennainen osa oli runonlaulun perinne. Viimeinen tunnettu laulaja Pedri Shemeikka vietti viimeiset vuotensa Hoilolan naapurikylän Öllölän Ristivaarassa. Vuonna 1915 kuolleen Shemeikan muistomerkki löytyy Pörtsämön erämaakalmistosta. Ikoneja veistäen, maalaten ja valaen Hoilolan ikonien veiston ja maalauksen koulutusviikko toteutettiin kesäkuussa 2014 Hoilolan kirkossa. Kurssi alkoi sunnuntaina 22.6. ja varsinainen työskentely maanantaina ja jatkui aina perjantaihin asti. Lauantaina työt viimeisteltiin ja rakennettiin kurssilaisten töistä kirkkoon näyttely. Kurssi päättyi sunnuntaina 29.6. liturgiaan ja ikonien siunaamiseen. Liturgian jälkeen oli kurssin päätöstilaisuus ja Joensuun ortodoksisen seurakunnan seurakuntajuhla sekä ruokailu ja päätöskahvi. Sain olla mukana kurssiviikolla. Meitä oli yhdeksän ikonien veistäjää ja seitsemän ikonimaalaria. Puolet kurssilaisista oli Tuupovaarasta tai Ilomantsista ja toinen puolikas muualta Suomesta. Kaikilla oli mahdollisuus tehdä ikoni myös pronssivalutyönä. Neljä kokenutta opettajaamme Antero Salonen, Marjaana Laatikainen, Untamo Salonen ja Timo Tiira opastivat meitä veistämisen, maalaamisen ja valamisen taidoissa. Kurssi oli leppoisasti vedetty ja myös aloittelijaa mukavasti kannustava. Opiskelun rinnalla saimme aamurukousten, ruokarukousten, Pörtsämön mieliinpainuvan souturistisaaton, lauluillan ja sunnuntain liturgian kautta olla yhdessä ja kokea Luojan turvallista läsnäoloa. Hoilolan ortodoksikirkko tarjosi ikonimaalaukselle hyvät puitteet. Kurssilaiset maalasivat samaa ikoniaihetta Pyhää Magdalan Mariaa. Alakerran seurakuntasali toimi veistäjien työskentelytilana ja kurssin yhteisenä ruokasalina. Kurssilla me myös söimme hyvin. Kurssiemäntämme Tellervo loihti meille joka päivä aamupalan, lounaan, päiväkahvin ja päivällisen ammattitaidolla. Tuoreita sämpylöitä ja muita yllätyksiä oli runsaasti tarjolla. Hoilolan kesäinen ja kaunis luonto sekä vaihteleva sää antoivat hyvät puitteet yhdessäololle ja yhdessä tekemiselle. Kurssi järjestettiin nyt 15. kerran ja siten kuluneen kesän kurssi oli eräänlainen juhlakurssi. Viikon aikana saimme tutustua rajaseudun elämään ja opiskella käsillä tekemisen taitoja. OK-opintokeskus on useina vuosina tukenut kurssin toteuttamista. Tänä vuonna myös Rajaseutuliitto tuki kurssia omalla avustuksellaan. Olli Lihavainen RSL:n hallituksen jäsen 20