Hallituksen työllisyydenhoidon toimenpiteet - nuorten yhteiskuntatakuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hallituksen työllisyydenhoidon toimenpiteet - nuorten yhteiskuntatakuu"

Transkriptio

1 Hallituksen työllisyydenhoidon toimenpiteet - nuorten yhteiskuntatakuu Pirkanmaan työllisyydenhoidon seminaari Työministeri Lauri Ihalainen

2 Hallituksen puolivälitarkastelu ja kevään kehysriihi 1. Aikataulutus Puolivälitarkastelu pidettiin ja kehysriihi on Tilannekuva ja tavoitteet neljän korin pohjalta Vaisu lähivuosien talouskasvu (1 2 %) Työttömyyden kasvu ja työllisten määrän väheneminen Yksityisrahoitteisten työpaikkojen väheneminen Työikäisen väestön määrän lasku ja ikärakenne Viennin hidastuminen, erityisesti korkean jalostusasteen tuotteissa Kustannuskilpailukyvyn heikentyminen Tuottavuuden kasvun hidastuminen Investointien aineellisten ja aineettomien vähäisyys Valtiotalouden tasapainottamistoimien jatkamisen ja kasvun edellytysten rakentaminen yhtäaikaisesti Tahto- ja ilmapiiriedellytykset yhteensovittaa talous- ja työmarkkinapoliittisia ratkaisuja Haasteet ja tavoitetila Toteutetaan uskottava kehyskauden talouspoliittinen linjaohjelma, joka luo edellytyksiä kasvulle, kilpailukyvylle ja työllisyydelle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä Yksityisrahoitteisten työpaikkojen kasvattaminen Työelämän laadun, hyvinvoinnin ja tuottavuuden yhtäaikainen edistäminen Investointeja aineellisia ja aineettomia tukevien vero- ja muiden ratkaisujen toteuttaminen Tahtotilan rakentaminen hallituksen talouspolitiikan ja työmarkkinajärjestöjen sopimuspolitiikan yhteensovittamiselle Nopeasti työstä työhön, elinkeino- ja työelämän uudistumisen tukemien, koko työvoimapotentiaali käyttöön Rakenteellisen työttömyyden vähentäminen 2

3 Työllisyyden kehitys 2012/ /01 Työvoiman kysyntä Avoimet työpaikat ( ) TEM Työlliset ( ) Työllisyysaste 66,9 % (+/- 0,0 %-yks.) Työllisyystavoite v. 2015: 72,0 % Työvoiman tarjonta (Tilastokeskus) Työvoima ( ) Työvoimaosuus 64,4 % (+ 0,2 %-yks.) Työikäisiä 15-64v ( ) Maahan muuttaneita v.2020 n Työvoiman rakenne Työttömät ( ) Tk Työttömät ( ) TEM Työttömyysaste 8,7 % (+ 0,9 %-yks.) Tk Tavoite v : 5,0 % Pitkäaikaistyöttömät ( ) Työttömät nuoret 15-25v ( ) Tk Maahanmuuttajien työttömyys 26,0 % Tavoite v. 2015: puolittaminen Työvoimapoliittiset palvelut Aktivointiaste 25,5 % (- 4,0 %-yks) Palveluissa ( ) Työllistetyt ( ) Koul.+ Valm ( ) Työharj.+ kok (-1 000) Vuorotteluvap.+ kuntout.työ + omaeht.opisk (-1 000) 3

4 Hallitusohjelman työllisyystavoitteet eivät ole toteutumassa 4

5 Työllisyysaste Suomessa pohjoismaisittain matala Lähde: Eurostat 5

6 Nuorissa ongelmaryhmä on nuoret työllisyyden ja koulutuksen ulkopuolella NEET =not in employment, education or training 6

7 Työpanoksen arvioitu kasvuvaikutus jatkossa negatiivinen, nyt ollaan taitekohdassa. Miten tähän vaikutetaan? 7

8 Työllisyyden kehitys: finanssikriisissä menetettiin työpaikkaa, elpyminen toi takaisin, sitten pysähdys Tuhansia

9 Huoltosuhteen kehitys indeksi 80 indeksi lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Hoivatarve kasvaa 60 lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisvaiheessa oli ennätyksellisen edullinen huoltosuhde Eläköityminen lisääntyy Talous kiristyy vuosi 9

10 Kilpailukykykori Poliittinen ja taloudellinen vakaus, ennustettavuus Finanssipolitiikkalinjaukset 50/50, velkaantumisen taittaminen, verolinja Mahdolliset elvytystoimet, asuntopolitiikka Julkiset palvelut, infrastruktuuri Uuden kokoavan, koordinoidun työmarkkinaratkaisun aikaansaaminen, joka tukee kilpailukykyä ja ostovoimaa sekä kasvua ja työllisyyttä maltillisilla palkkaratkaisuilla ja edistää työurien pidentymistä ja työllisyyden kasvua Ennakoivuuden ja ketteryyden parantamista koskevat tavoitteet Tulevaisuusselonteko. Rakennekori Työurat, työurasopimuksen mukaiset toimet: opiskeluajat ja tuki, keskimääräisen eläkkeellejäämisiän nosto, järjestöjen esitykset Työelämän uudistamistoimet tukemaan muutosturvaa, tuottavuutta ja työssä pärjäämistä, työelämän laatu, toimintatavat Työurien pidentäminen ja työllisyysasteen nostaminen opiskeluaikoja tiivistämällä, joustavan mallin toteuttaminen, lasten kotona toteutettavan hoidon, päivähoidon ja osa-aikaisten välillä Tuetaan kunta- ja palvelu-rakenne uudistuksen toteuttamista Kasvukori Tutkimuspanostukset: innovaatio- ja tiedepolitiikka Kasvukannustimet ICT- strategian hankkeet esitykset Rahoituksen saatavuus ja investoinnit Terveen kilpailun edistämistoimet Viennin edistämistä tukevat toimet, investointien houkuttelevuus Suomeen Biotalouden edistäminen, kaivostoiminnan klusterin kehittäminen Pitkäjänteisen maahanmuutto- ja kotoutuspolitiikkalinjan laatiminen Valtionhallinnon eri toimijoiden yhteinen dataan perustuva ennakointi. EU-tasolla valmisteltavien asioiden parempi ennakointi. Työllisyyskori Työmarkkinoiden toimivuus, työttömyysjaksojen lyhentäminen, korkea aktivointiaste Työvoiman ammatillinen ja alueellinen kohtaaminen Osaamispanostukset, nuorten aikuisten osaamisohjelma Työvoiman tarjontaa vahvistavat toimet Nuorisotakuutavoitteiden varmistaminen, toimialakohtaiset työllistämissopimukset Pitkäaikaistyöttömien kuntakokeilun toimeenpano Osatyökykyisten paluun turvaaminen työmarkkinoille Maahanmuuttajat, kotoutuminen Asuntorakentamisen vauhdittaminen Rakennemuutostilanteiden ennakoivuuden parantaminen Oman päätöksenteon reagointikyvyn parantaminen. Päätöksien pitkän ja lyhyen aikavälin vaikuttavuuden arvioinnin kehittäminen. 10

11 Työllisyyden kuva

12 Suomi jää Ruotsia jälkeen työllisyysasteessa lähes kaikissa ikäryhmissä (2011) Erityisen suuret erot ovat vanhemmissa ikäryhmissä hallitusohjelmatavoite Lähde: Eurostat 12

13 Silti 60-vuotta täyttäneitä työllisinä jo enemmän kuin nuoria 13

14 Maahanmuuttajia yli hlöä lisää v mennessä Nyt ulkomaalaisten työttömyysaste korkea Maahanmuuttajien lukumäärän lisääntyminen (TK, väestöennuste 2012) Maahanmuuttajien lukumäärä v

15 Vajaakuntoisia työnhakijoita, joista runsas puolet työttömiä, pyrkii runsaasti töihin 15

16 Uudet työpaikat syntyvät pieniin yrityksiin, joihin rekrytoidaan työllisiä, opiskelijoita ja työttömiä poistuma vaihtuvuus ulkopuolinen opiskelija/koululainen vastavalmistunut uudet työpaikat työtön yritys kunta t. kuntayhtymä kunnan yhtiö t. liikelaitos valtio valtion yhtiö t. liikelaitos järjestö, yhdistys, säätiö jokin muu työllinen uudet työpaikat muut paikat

17 Työurat Suomessa 22 27v Keskim. töihintuloikä Keskim. 52v jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle 60,4v Keskim. töistälähtöikä 63 68v Joustava eläkeikä Työssäoloaikaiset toimenpiteet (työhyvinvointi) 1. Työllisyysaste 69 % ( %) 2. Työttömyysaste ~8 % (2013) 3. Keskimääräinen työhistoria 35,4v 4. Työsuhteiden kokoaikaisuuden ja pätkätyön suhde on 75/25 Tavoite keskim. lähdölle v ,2v 17

18 Hallituksen työpolitiikka

19 Hallituksen työpolitiikan iso kuva Aktiivinen ja laadukas työvoimapolitiikka Työelämän laatu Rakennemuutos & työmarkkinoiden toimivuus Rakennemuutoksen ennakointi ja uusi kasvu Nuorten yhteiskuntatakuu TYÖ- POLITIIKKA Kärkihankkeet Osaava työvoima Työelämän kehittämisstrategia 19

20 Vkoa Työttömyyden keskimääräinen kesto (=varannon kesto) viikkoina (liukuva keskiarvo) Ikä yhteensä Nuoret v. yli 55 v

21 Lyhytkestoisen työttömyyden dynamiikka suurta, pitkäkestoisessa muutokset jähmeitä Alkaneet työttömyysjaksot HEINÄKUU 2011 KESÄKUU 2012 Prosentit osoittavat virtojen suuruuden suhteessa alkamisvirtaan Muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan prosenttiyksiköissä Heinäkuu Kesäkuu 2012 Työttömyyden kesto alle 3 kk Työttömyyden kesto 3 kk alle 6 kk Työttömyyden kesto 6 kk alle 12 kk Työttömyyden kesto 12 alle 24 kk Työttömyyden kesto 24 kk ja yli ( ) - 4,4 % Päättyneet Työttömyysjaksot Suhteessa alkaneisiin 99,4 % - 3,2 %- yks. Keskim. Varanto Kk:n lopussa: työtöntä ( henk.) ( - 4,8 %) 69,7% - 1,8 30,7 % 1, ( - 700) ( - 1,4 %) 15,6% - 0,7 14,7 % 0, ( ) ( - 9,6 %) 8,1% - 0,5 6,5 % - 0, ( ) ( - 15,9 %) 4,1% - 0,7 2,8 % +0, (+7 000) (+35,9%) 1,9% +0,4 15,3% - 0,7 27,7% +1,1 21,0% - 0,3 45,7% 0,0 24,5% - 1,7 46,6% +2,2 28,4% - 3,8 53,0% +4,9 27,4% - 4,0 63,7% +2,7 Aktiivi toimenpide 57,0% - 0,4 Avoimet työmarkkinat Muut syyt Aktiivi toimenpide 33,3% +0,3 Avoimet työmarkkinat Muut syyt Aktiivi toimenpide 28,9% - 0,6 Avoimet työmarkkinat Muut syyt Aktiivi toimenpide 18,6% - 1,1 Avoimet työmarkkinat Muut syyt 8,9% +1,3 Aktiivi toimenpide Avoimet työmarkkinat Muut syyt Päättymisen syyn prosenttijakauma aktiivisiin toimenpiteisiin, avoimille työmarkkinoille ja muihin syihin

22 Nuorten yhteiskuntatakuu

23 Uuden nuorisotakuun taustoja - valtakunnallinen näkökulma perusasteen varassa olevaa vuotiasta. työtöntä alle 30- vuotiasta, joista lähes :lla ammatillisesti suuntautunut tutkinto. alle 30-vuotiasta työn ja koulutuksen ulkopuolella pelkällä perusopetuspohjalla. Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. 23

24 Nuorten työttömien (alle 25-vuotiaat) osuus työttömistä työnhakijoista, % Koko maa Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Häme Pirkanmaa Kaakkois-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi /te_nuoos/TEM Lähde: Työ- ja elinkeinoministeirö, työnvälitystilasto Nuorten työttömien* osuus työttömistä työnhakijoista, % Lähde: Työ- ja elinkeinoministeriö, työnvälitystilasto *alle 25-vuotiaat 24

25 2012 tammikuun lopussa tammiuun lopussa tammikuun lopussa tammikuun lopussa TEM/työnvälitystilasto,

26 Alle 25-vuotiaiden työttömyysaste 2012 (Tilastokeskus) Koko maa 20,1 % 19 % Uusimaa 14,5 15,5 Varsinais-Suomi Satakunta 20,4 20,5 Häme 19,2 17 Pirkanmaa 24,9 21,4 Kaakkois-Suomi 26,5 16,6 Etelä-Savo 20,7 20,6 Pohjois-Savo 23,9 17,9 Pohjois-Karjala 26,6 26,3 Keski-Suomi 23,2 22,6 Etelä-Pohjanmaa 22,3 20,4 Pohjanmaa 21,5 18,6 Pohjois-Pohjanmaa 23,9 24,9 Kainuu 22,6 20,7 Lappi 21,8 23,1 26

27 Nuorten alle 25-v. virta yli 3kk työttömyyteen tammikuussa 2012 ja 2013 Ely Koko maa 20,1 % 25 % Uusimaa 14,9 19,4 Varsinais-Suomi 21 24,1 Satakunta 23,9 29,2 Häme 15,5 23,6 Pirkanmaa Kaakkois-Suomi 32,6 33 Etelä-Savo 19,2 24,8 Pohjois-Savo 18,4 22,1 Pohjois-Karjala 14,2 23,3 Keski-Suomi 25,1 31,9 Etelä-Pohjanmaa 20,8 22,9 Pohjanmaa 14,7 21,7 Pohjois-Pohjanmaa 25,8 29 Kainuu 20,6 25,7 Lappi 16,3 23,7

28 Nuorten 25-29v työttömien virta yli 3kk työttömyyteen tammikuussa 2012 ja 2013 Ely Koko maa 31,4 % 37,5 % Uusimaa 32,8 38,1 Varsinais-Suomi 24,1 32 Satakunta 57,1 22,9 Häme 29,7 33,3 Pirkanmaa 38,2 49,5 Kaakkois-Suomi 51,4 51 Etelä-Savo 58,8 15,4 Pohjois-Savo 14 27,8 Pohjois-Karjala 25 33,3 Keski-Suomi 37,1 39,7 Etelä-Pohjanmaa 16 44,7 Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu 31,3 47,4 Lappi 14 34,4

29 Virta yli 3kk työttömyyteen alle 25- vuotiailla ja 25-29v vastavalmistuneilla (TEM/Työnvälitystilasto 1355.) Tammikuu 2013 kuukausikeskiarvo Vuosikeskiarvo 2012 Nuorille ennen 3kk aikaa tehty työllistymissuunnitelma Alle 25-vuotiaat 25 % vuotiaat vastavalmistuneet 37,5 % Alle 25-vuotiaat 19,4 % vuotiaat vastavalmistuneet 29,9 % Vuosi 2012: Alle 25-vuotiaat 92,9 % 29

30 Nuorisotakuu Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30- vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Nuorten yhteskuntatakuu tulee perustumaan viranomaisten elinkeinoelämän järjestöjen yhteistyöhön, jossa nuoret itse ovat aktiivisia toimijoita ja oman tulevaisuutensa tekijöitä 2. Jokaiselle peruskoulun päättäneelle taataan koulutuspaikka lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, oppisopimuksessa, työpajassa, kuntoutuksessa tai muulla tavoin. 30

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä kesäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto

Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parempi integrointi nuorisotakuuseen 7.11.2013 Tuija Oivo Ylijohtaja TEM/ Työllisyys- ja yrittäjyysosasto Nuorten työttömyys on kasvanut 2012 Syyskuun lopussa 29 721

Lisätiedot

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013

Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kehityspiirteet ja Keski-Suomen ohjelmatyön asemoituminen

Työmarkkinoiden kehityspiirteet ja Keski-Suomen ohjelmatyön asemoituminen Työmarkkinoiden kehityspiirteet ja Keski-Suomen ohjelmatyön asemoituminen Heikki Räisänen, äsä tutkimusjohtaja, usjo dosentti Työ- ja elinkeinoministeriö Esitys Osaava työvoima -seminaarissa 27.11.2008

Lisätiedot

Työelämän kehittämisstrategia

Työelämän kehittämisstrategia Työelämän kehittämisstrategia Työministeri Lauri Ihalainen Työelämän kehittämisen verkostopäivä 10.12.2013 Hallituksen työpolitiikka Hallituksen työpolitiikan iso kuva Aktiivinen ja laadukas työvoimapolitiikka

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00

Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9.00 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisääntyivät Etelä-Savossa helmikuussa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2015 24.3.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun lopussa

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä lokakuu 8.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet

Nuorisotakuu ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Nuorisotakuu 2013 - ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen tai perusopetuksen lisäopetukseen. Noin 120

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Suomessa 15 Työ- ja elinkeinotoimistoa (2013-) TE-toimistojen tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016

Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013

Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Nuorisotakuun seuranta TEMissä huhtikuu 2013 Työttömät työnhakijat alle 25v. ja 25-29v vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220.) Alle 25v 2012 2013 Muutos % Huhtikuun lopussa 28 233 34 817 + 23,32

Lisätiedot

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00

Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Lomautukset lisäsivät Etelä-Savossa työttömien määrää Työllisyyskatsaus, marraskuu 2014 23.12.2014 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli marraskuun

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Välkky-projektin päätösseminaari Avauspuheenvuoro ylijohtaja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus 12.11.2014 Tilastot: Satakunnan ELY-keskus, Merja Mannelin 13.11.2014 140 HAASTEELLINEN tilanne: Suomen

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä marraskuu 22.12. Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun

Lisätiedot

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00

Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän. Työllisyyskatsaus, toukokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömiä Etelä-Savossa lähes 850 edellisvuotta enemmän Työllisyyskatsaus, toukokuu 2015 24.6.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli toukokuun

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00

Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla. Työllisyyskatsaus, huhtikuu klo 9:00 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömien määrä 30 % suurempi kuin vuoden 2008 suhdannehuipulla Työllisyyskatsaus, huhtikuu 2014 20.5.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Vuoden

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja

Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste Erno Mähönen ja Liisa Larja Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste 14.5.2019 Erno Mähönen ja Liisa Larja Työllisyyden ja työttömyysasteen muutokset Erno Mähönen Takana poikkeuksellisen hyvä vuosi työllisyyden kasvu hidastuu väistämättä

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta

Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 24.7.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013

Nuorisotakuu. Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Nuorisotakuu Ylijohtaja Kari Virranta Siilinjärvi 22.1.2013 Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla ammatillisesti

Lisätiedot

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00

Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua. Työllisyyskatsaus, elokuu klo 9.00 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys väheni Etelä-Savossa koulujen alettua Työllisyyskatsaus, elokuu 2015 22.9.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli elokuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa

Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste erityinen huolenaihe Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2012 20.3.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli helmikuun

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa

Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Työllisyystilanne ja sen muutokset Kainuussa Juha Puranen KAINUU-OHJELMA ----> Hyvinvointifoorumi

Lisätiedot

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Yli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa

Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Nuorten yhteiskuntatakuu ja nuorten tilanne Varsinais-Suomessa Parainen 22.5.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Sivistystoimentarkastaja Erik Häggman Parainen 22.5. 1 Takuun taustoja 110 000 perusasteen

Lisätiedot

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.

Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9. NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu

Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Pitkäaikaistyöttömyydestä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella

Pitkäaikaistyöttömyydestä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Pitkäaikaistyöttömyydestä Uudenmaan ELY-keskuksen alueella Jaakko Pesola Yksikön päällikkö Uudenmaan ELY-keskus www.ely-keskus.fi/uusimaa Metropolialueen sosiaalisen eheyden koordinaatioryhmän kokous 22.10.2010

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Tammikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00

Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntyi kesäkuussa vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 23.7.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työttömien määrä vähentyi elokuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, syyskuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, 2014 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00

Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun. Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9.00 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savon työttömyys pahimmillaan sitten vuoden 2005 joulukuun Työllisyyskatsaus, joulukuu 2014 20.1.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.8.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto

TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa. 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto TE-palvelujen vaikuttavuus Varsinais-Suomessa 23.10.2014 Maarit Nurmi Varsinais-Suomen TE-toimisto Hallituksen ja TEM:n kärkihanke Malli ollut voimassa v:sta 2005 (yhteiskuntatakuu), mutta v. 2013 alusta

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus

Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013. Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus Nuorisokuntatakuun toteutumisesta Satakunnassa alkuvuonna 2013 Juhani Sundell Satakunnan ELY-keskus 6.6.2013 Mikä nuorisotakuu? Nuorisotakuulla tarkoitetaan: Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.1.2016 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu

Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00

Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli

Lisätiedot

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00

Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9:00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Nuorten aktivointiaste Etelä-Savossa heinäkuussa koko maan toiseksi korkein Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2013 20.8.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2016 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus

Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus Nuorisotakuun seuranta Uudenmaan alueella, tammikuu 2015 Tutkija Linnea Alho Uudenmaan ELY-keskus 1 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten

Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 13.7.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.3.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00

Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu

Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 22.6.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki

Työllisyys ja julkinen talous Martti Hetemäki Työllisyys ja julkinen talous 29.12.2016 Martti Hetemäki Miten paljon työllisyys vaikuttaa julkiseen talouteen? Miten työllisyys liittyy sukupolvien väliseen sopimukseen? Miten työllisyysaste on kehittynyt

Lisätiedot

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015

Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 SATAKUNNAN ELY-KESKUS Satakunnan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi heinäkuussa Satakunnassa Työnhakijat Satakunnan elinkeino-,

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 18.12.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.11.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella

Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella Nuorisotakuun seuranta Pohjanmaan ELY:n alueella 2015 Teemu Saarinen 20.5.2015 Seurantaan liittyvä käsitteistö Virta yli 3 kk työttömyyteen = Kuukauden aikana 3 kuukauden työttömyysrajan ylittäneiden henkilöiden

Lisätiedot