Hyväksytty esitettäväksi liittokokoukselle hallituksen kokouksessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyväksytty esitettäväksi liittokokoukselle hallituksen kokouksessa 29.3.2015"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2014 Hyväksytty esitettäväksi liittokokoukselle hallituksen kokouksessa Johdanto Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta. ViNO vaikuttaa kaikkiin politiikan osa-alueisiin eläinoikeuksista veropolitiikkaan. ViNOssa yhdistyvät kansalaisjärjestötoiminta ja parlamentaarinen vaikuttaminen. ViNOn toiminta ulottuu paikallisjärjestötasolta aina globaaleihin vihreisiin nuoriin asti. Vuonna 2014 ViNO sai Opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionapua euroa. Valtionapupäätöksen tultua hallitus hyväksyi lisätalousarvion, joka huomioi kasvaneen valtionavun. 2 Tavoitteet vuodelle toteutuminen ViNO asetti vuodelle 2014 toimintasuunnitelmassaan seuraavia tavoitteita: ViNO kampanjoi räväkästi ja hauskasti ajankohtaisista teemoista ViNOn kannanotot ja kampanjoimat teemat ylittävät valtakunnallisen uutiskynnyksen ViNOssa käydään keskustelua sekä ajankohtaisista asioista että olemassa olevista ohjelmista ja linjapapereista ViNO vahvistaa jäsenjärjestöjen ja toimintaryhmien toimintaedellytyksiä ViNOn koulutukset kiinnostavat osallistujia ja vastaavat osallistujien toiveisiin ja tarpeisiin Kaikki asetetut tavoitteet saavutettiin hyvin. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan tarkemmin toimintakertomuksen muissa, kullekin tavoitteelle relevanteissa kohdissa. 3 Poliittinen vaikuttaminen Vuonna 2014 ViNOn poliittinen vaikuttaminen keskittyi vahvasti eurovaaleihin ja kevään 2015 eduskuntavaaleihin valmistautumiseen. Erityisesti tehtiin töitä puolueen poliittisen ohjelman sisältöihin vaikuttamiseksi. Toimintasuunnitelman mukaisesti vuonna 2014 ViNOn poliittinen vaikuttaminen keskittyi muun muassa

2 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin Sochin talviolympialaisten yhteydessä YK:n vuosituhattavoitteita seuraaviin post kehitystavoitteisiin kansainvälisen ilmastosopimuksen neuvottelujen etenemiseen EU:n talouspolitiikkaan ja demokratiakehitykseen vuoden 2015 hallitusohjelmatavoitteisiin vaikuttamiseen Sochin talviolympialaisten yhteydessä ViNO järjesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin keskittyneen sosiaalisen median meemikampanjan, joka sai todella hyvin huomiota, uusia seuraajia ja kommentointia eri some-kanavissa, erityisesti Facebookissa. Meemikampanja oli räväkkä ja ajoittain myös kontroversiaali, mutta herätti sopivasti keskustelua ja huomiota juuri tästä syystä. YK:n vuosituhattavoitteiden tiimoilta tavattiin Kepan edustajia ja näitä tavoitteita nostettiin esiin myös puolueen poliittisen ohjelman yhteydessä. Myös vuoden 2015 hallitusohjelmatavoitteisiin vaikutettiin puolueen poliittisen ohjelman osalta vahvasti. ViNOn eurovaalikampanjan pääteemoina olivat EU:n talouspolitiikka, nuorisotyöttömyys, ilmastonmuutoksen torjunta ja EU:n demokratiakehitys. Lisäksi ilmastopolitiikka oli vahvasti mukana ViNOn tapahtumien ja koulutusten ohjelmassa, muun muassa Väentapaamisessa, uusien toimijoiden koulutuksessa, eurovaalikoulutuksessa ja kesäleirillä. 3.1 Kampanjointi Vuonna 2014 ViNO uudisti kampanjointiaan nopeampaan, lyhytkestoisempaan toimintaan. Aiemmista vuosista eroten yhtään pidempikestoista kampanjaa ei ollut käynnissä. Lisäksi kampanjointi otettiin isommaksi osaksi sosiaalisen median viestintää. Vuonna 2014 järjestettiin Sochin talviolympialaisten aikaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin keskittynyt meemikampanja, tilattiin uusia tarroja ja kondomeja jaettavaksi tempauksissa ja tapahtumissa. Eurovaalien aikaan järjestettiin monenlaisia tempauksia ja tapahtumia. Lisäksi vuonna 2014 keskityttiin monipuolisesti talousasioihin, joista järjestettiin yksi vinolaisten asiantuntijatapaaminen, vierailu Verohallintoon sekä vierailu TELAan eläkeasioissa. Hallitus myös hyväksyi vuonna 2014 prosessin kampanjaideoiden esittämiseen ja hyväksymiseen ja lisäksi vuoden 2015 toimintasuunnitelmaan tehtiin kirjaus temaattisten tai muiden kampanjaverkostojen perustamisesta. Jäsenjärjestöille markkinoitiin mahdollisuutta hakea ViNOlta avustusta kampanjoihin. ViNOn avustuksella järjestettiin muun muassa Reilun kaupan kahvitempauksia Reilun kaupan viikolla.

3 3.1.1 Lähiökampanja Lähiökampanja käynnistyi syksyllä 2013 ja kampanjan tavoitteena oli tuottaa lähiöpoliittisia avauksia valtakunnallisesti ja paikallisesti. Lähiökampanjan oli tarkoitus jatkua vuoden 2014 ajan. Hallituksen vastuuhenkilöiden ja järjestö- ja koulutuskoordinaattorin työpanoksesta huolimatta kampanja ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja hallitus päätti, että kampanja lopetetaan kesäkuun loppuun mennessä. Kampanjan tavoitteena vuodelle 2014 oli tuottaa lähiöpoliittisia avauksia valtakunnallisesti ja paikallisesti. Tavoitteina oli, että kampanjasivusto tavoittaa kävijöitä, paikallistasolle tarjotaan kampanjakonsepteja lähiöihin tutustumiseksi sekä niissä näkymiseksi ja ViNOn jäsenjärjestöt hyödyntävät näitä konsepteja. Toimenpiteiksi näiden tavoitteiden saavuttamiseksi päätettiin kampanjasivuston säännöllinen päivittyminen sekä arvonta kaikkien lähiötapahtumia järjestäneiden jäsenjärjestöjen kesken. Kampanjasivusto sai ihan mukavasti kävijöitä, mutta valitettavasti tavoitteet jäivät muutoin toteutumatta. Sivustoa ei päivitetty säännöllisesti eikä arvontaa järjestetty. Lähiökampanja kokoontui kevään 2014 aikana ainoastaan alkuvuodesta kaksi kertaa, minkä jälkeen toiminta hiipui pikkuhiljaa. Siksi hallitus päätti lopettaa kampanjan kesäkuun loppuun mennessä. Kampanjasta vastasi syysliittokokouksessa 2012 valittu ohjausryhmä yhdessä ViNOn hallituksen 2014 jäsenten kanssa. Kampanjan työryhmän puheenjohtajana toimi Laura Kuusisto, jäseninä Risto Karinkanta, Laura Karjalainen, Janette Huttunen sekä hallituksen vastuuhenkilöinä vuonna 2014 Lauri Miikkulainen ja Ringa Prauda-Rydgren. 3.2 Ohjelmatyö ViNOn hallitus ja vinolaiset eurovaaliehdokkaat valmistelivat ViNOn eurovaaliteesit yhdessä Eurooppa-poliittisen ohjelman pohjalta. Hallitus hyväksyi vaaliteesit kokouksessaan helmikuussa. Vaaliohjausryhmä valmisteli ViNOn eduskuntavaaliohjelman kevään ja syksyn 2014 aikana jäsenistön kommenttikierrosten ja hallituksen keskustelujen pohjalta. Eduskuntavaaliohjelma hyväksyttiin liittokokouksessa syksyllä. Vuonna 2014 käytiin myös temaattista keskustelua ja järjestettiin asiantuntijatapaaminen ViNOn talouspoliittisista linjoista ja vuoden 2015 toimintasuunnitelmaan kirjoitettiin suunnitelmallisempi projekti temaattisten verkostojen perustamisesta.

4 ViNOn hallituksen kokouksia edelsi aina jokin temaattinen alustus joko liittyen poliittisiin teemoihin tai järjestölliseen kehittämiseen. Hallituksen kokouksien alustukset käsittelivät muun muassa hallituksen rakennepoliittista päätöstä (ministeriryhmän erityisavustaja Timo Juurikkala), ViNOn edustajien toimintaa puoluehallituksessa ja -valtuuskunnassa (ViNOn edustajat Maria Ohisalo, Jarno Lappalainen, Saara Ilvessalo), järjestöllisen kehittämisen Vetovoima -hanketta (Nuorten Akatemian Heikki Vuojakoski ja järjestökoordinaattori Janette Huttunen) sekä Sochin olympialaisten meemikampanjan suunnittelua. Lisäksi hallitus yhdessä muiden kiinnostuneiden vinolaisten kanssa vieraili TELAssa kuulemassa TELAn toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimestä eläkejärjestelmästä sekä Verohallinnossa keskustelemassa veropolitiikasta ViNOn ohjelmien ja linjapaperien muuttaminen Vuonna 2014 muistutettiin jäsenistöä säännöllisesti mahdollisuudesta tehdä muutoksia ViNOn ohjelmiin ja linjapapereihin. Opiskelijavaltuuskunnan ohjausryhmä tarttui muutosmahdollisuuksiin ja teki kokonaisvaltaisen päivityksen opiskelijapoliittiseen ohjelmaan liittokokouksen hyväksyttäväksi. Hallituksen kokouksissa käsiteltiin myös säännöllisesti jäsenistöltä tulleita muutosesityksiä ViNOn lyhyisiin kantoihin. 3.3 Kannanotot ja blogitekstit ViNO teki kannanottoja ajankohtaisista sekä ajattomista aiheista säännöllisesti, välillä myös yhdessä muiden poliittisten tai sitoutumattomien nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa. ViNO on puolustanut julkisuudessa muun muassa Saamen kielipesiä, opiskelijoiden terveydenhuoltoa, maksutonta koulutusta, yhdenvertaisempaa sote-lainsäädäntöä ja vaatinut Suomen hallitukselta toimia yhdessä Vasemmistonuorten ja Demarinuorten kanssa Israelin sotatoimien pysäyttämistä, ViNOn puheenjohtajat osallistuivat A-Studioon, A2 te taan kannabiksesta ja antoivat lukuisia haastatteluja muun muassa Vihreiden puoluekokouksesta. Kannanottoja ja tiedotteita julkaistiin 37 kappaletta vuonna 2014, joista 5 oli yhdessä muiden poliittisten tai sitoutumattomien nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen kanssa. ViNOn puheenjohtaja Maria Ohisalo osallistui myös ensimmäistä kertaa SuomiAreenassa pidettyyn MTV3:n kasarit korjaavat -keskustelusarjaan, josta lähetettiin valtakunnan tv:hen aamutv-haastattelu ja yhteiskeskustelu SuomiAreenasta. Lisäksi ViNO on kirjoittanut kahden viikon välein Vihreän Langan verkkolehteen kolumnipalstaan. Mediaosumia tuli vuoden aikana useita kymmeniä. Tarkkoja mediaosumien määriä ei pystytä vuodelta 2014 kirjaamaan, sillä mediaseuranta on ollut lähtökohtaisesti tehty käsityönä, eikä vuonna 2014 ollut työntekijäresurssia mediaseurantaa hoitamaan. Vuonna 2014 aloitettiin keskustelut myös puolueen kanssa mediaseurannan uudistamisesta, jotta mediaosumia voitaisiin luotettavasti seurata myös ViNOssa.

5 Useat kannanotot saivat alkunsa ViNOn jäsenistön aloitteesta ja monet nopeaa reagointia vaatineet asiat saatiin nostettua keskusteluun joukkoistamalla kannanottojen kirjoittamista ViNOn sisäisissä viestintäkanavissa. Myös ViNOn sosiaalisen median kanavissa jaettiin huomattavasti aiempaa enemmän ViNOn jäsenten ja jäsenjärjestöjen tekemiä kannanottoja tai blogitekstejä. Myös ohjausryhmiä hyödynnettiin kannanottojen tekemisessä aiempaa enemmän ja ohjausryhmien puheenjohtajat olivat myös allekirjoittajina omiin vastuualueisiinsa liittyneissä kannanotoissa. Väentapaamisessa syksyllä järjestettiin myös päätoimittajan johdolla mielipidekirjoitustyöpaja, jossa työstettiin tekstejä jäsenjärjestöjen puheenjohtajien ja nuorten eduskuntavaaliehdokkaiden voimin. Kannanottopohjia ei jäsenjärjestöjen käyttöön valmisteltu erikseen. Aloittelevia kirjoittajia aktivoitiin Rönsyn verkkolehdessä ja päätoimittajan johdolla pitkin vuotta. 3.5 Vaikuttaminen puolueessa ViNO toimii vahvana itsenäisenä toimijana Vihreiden sisällä. ViNO kanavoi jäsentensä tavoitteita osaksi Vihreiden politiikkaa. ViNO vaikutti aktiivisesti Vihreiden politiikkaan koko vuoden. Viikottaisen yhteydenpidon ja eduskuntaryhmän kokouksiin osallistumisen lisäksi merkittävin kädenjälki puolueen poliittiseen linjaan päästiin jättämään kesäkuun puoluekokouksessa, jossa vinolaiset osallistuivat aktiivisesti puolueen uuden poliittisen ohjelman valmisteluun. Lisäksi vinolaiset ovat osallistuneet lukuisten puolueen ohjelmien valmisteluun puoluevaltuuskunnassa ja työryhmissä sekä osallistuneet aktiivisesti edustajina muissa puolue-elimissä. ViNOn johto tapasi vuoden 2014 aikana säännöllisesti puolueen puheenjohtajistoa, puoluesihteeriä, kansanedustajia ja ministereitä. ViNO osallistui aktiivisesti puolueen ohjelmatyöhön, erilaiset työryhmäedustukset ja vinolaisten edustus puolueen luottamuselimissä on eritelty alla Puoluekokous ViNOn puoluekokousedustajat on aiempina vuosina valittu kevätliittokokouksessa, mutta koska vuonna 2014 siirryttiin yhteen liittokokoukseen hallitus hyväksyi uuden menettelytavan ViNOn puoluekokousedustajien valintaan. Menettelytapa kävi jäsenistöllä kommenttikierroksella ennen hallituksen hyväksyntää. Lisäksi vuoden 2015 puoluekokouksen osalta liittokokous teki päätöksen, että jatkossa ViNOn ehdokkaat puolueen luottamustoimiin valitaan sähköisellä jäsenäänestyksellä, joka toteutetaan ensimmäistä kertaa keväällä 2015.

6 Vuoden 2014 puoluekokous oli ViNOn aloitteesta kolmipäiväinen ja siellä hyväksyttiin puolueen uusi poliittinen ohjelma sekä käsiteltiin, niin ikään ViNOn aloitteesta, kahden puheenjohtajan malliin siirtymistä. ViNO toimii puoluekokouksessa yhtenäisenä ryhmänä, mutta ilman ryhmäkuria. ViNOn ryhmään voivat osallistua kaikki vinolaiset puoluekokousdelegaatit heidät asettaneesta taustayhteisöstä riippumatta. ViNOlla oli kaksi edustajaa poliittista ohjelmaa valmistelleessa työryhmässä ja lisäksi puoluekokouksessa viisi edustajaa poliittisen ohjelman muutosesitystyöryhmässä. ViNOn edustajina puoluekokouksen työryhmässä toimivat pääsihteeri Milja Henttonen, puheenjohtaja Aaro Häkkinen ja lisäksi kolme avoimella haulla haettua edustajaa Veli-Matti Partanen, Jarno Lappalainen ja Otto Lehto. ViNO järjesti kaikille vinolaisille puoluekokousedustajille koulutuksen, jossa tutustuttiin yhdessä puoluekokouskäytäntöihin ja puoluekokouksessa käsiteltäviin asioihin sekä muodostettiin niihin kantoja. Vinolaiset edustajat pidettiin hyvin informoituna myös puoluekokouksen kuluessa ja puoluekokousedustajat tapasivat kaikilla tauoilla ja valmistautuivat seuraavaan istuntoon. Muutosesitystyöryhmän vinolaiset edustajat pitivät vinolaiset puoluekokousedustajat jatkuvasti informoituna työryhmän työstä. Kahden puheenjohtajan malli ei saanut puoluekokoukselta tarvittavaa kannatusta, mutta puolueen poliittisessa ohjelmassa näkyy vahva ViNOn kädenjälki. Myös ViNOn tekemän puoluekokousaloite sterilisaatioikärajan laskemisesta hyväksyttiin muutoksin. Vinolaiset edustajat osallistuivat myös aktiivisesti poliittiseen keskusteluun puoluekokouksessa. Satakunnan ViNOlle myönnettiin hankeavustusta puoluekokousedustajan matkojen maksamiseen rahoituksen kasvettua Puoluehallitus Puoluehallituksessa kaudella ViNOa edustavat Saara Ilvessalo ja varajäsen Lotta Kortteinen. Myös ViNOn puheenjohtajilla on puoluehallituksessa puhe- ja läsnäolo-oikeus ja he osallistuivat kokouksiin aktiivisesti. Puoluehallituksen edustajat ovat osallistuneet aktiivisesti kokouksiin ja vaikuttaneet niissä ViNOn kantojen mukaisesti. Puoluehallituksen edustajat toimittivat esityslistat kommentoitavaksi ViNOn hallitukselle ja aktiiveille aina ennen kokousta. Tarvittaessa esityslista-asioita käytiin läpi yksityiskohtaisesti myös puheenjohtajien, puoluehallitusedustajien ja pääsihteerin kesken ennen kokousta.

7 Jokaisen puoluehallituksen kokouksen jälkeen edustajat myös raportoivat päätöksistä. Puoluehallituksen edustajat kävivät vuonna 2014 alkuvuodesta tapaamassa uutta hallitusta ja kertomassa työskentelystään Puoluevaltuuskunta Puoluevaltuuskunnassa ViNOa edustavat Paloma Hannonen, Jarno Lappalainen, Maria Ohisalo, Veli- Matti Partanen ja Niina Ratilainen sekä varajäsenet Senja Laakso, Aaro Häkkinen, Sarianna Mankki, Janne Hakkarainen ja Olga Haapa-aho. Vinolaisia on puoluevaltuuskunnan jäsenissä myös useita piirien ja valtakunnallisten järjestöjen edustajina. Lisäksi puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtaja on vinolainen Jaakko Stenhäll ja valtuuskunnan puheenjohtaja Mari Puoskari ViNOn avoimesti tehtävään tukema henkilö. Puoluevaltuuskunnan edustajat lähettivät esityslistat ennen kokousta kommentoitavaksi ViNOn hallitukselle ja aktiiveille. Lisäksi raportointi kokousten jälkeen oli kattavaa. ViNOn edustajat puoluevaltuuskunnassa osallistuivat aktiivisesti puoluevaltuuskunnan sisäisillä viestintäkanavilla käytäviin keskusteluihin puolueen linjoista ja osallistivat tähän myös ViNOn hallitusta. Myös puoluevaltuuskunnan kokousten aikana käytiin aktiivista keskustelua sosiaalisen median kanavien kautta käsittelyssä olleista asioista. Puoluevaltuuskunnan edustajat kävivät vuonna 2014 alkuvuodesta tapaamassa uutta hallitusta ja kertomassa työskentelystään Puolueen työryhmät Puolue asetti vuonna 2014 kaksivuotiskaudelle työryhmää. Vinolaisia on 12 työryhmässä. Näistä työryhmistä kuudessa on vinolainen puheenjohtaja ja jäseninä yhteensä 24 vinolaista. Puolueen poliittisen ohjelman työryhmässä ViNOa edustivat Maria Ohisalo ja Jarno Lappalainen. Vinolaiset osallistuivat aktiivisesti myös kaikkiin puoluevaltuuskunnan yhteydessä pidettyihin iltatyöryhmiin sekä puoluekokouksen iltatyöryhmiin ja poliittisen ohjelman muutosesitystyöryhmään. Kahden puheenjohtajan mallin työryhmässä ennen puoluekokousta ja puolueen eurovaalien kampanjatyöryhmässä ViNOa edusti pääsihteeri. Kaikkiin puolueen työryhmiin, joihin vaadittiin esitystä, ViNO esitti ja sai edustajansa. Työryhmien raportoinnista ei tehty erillistä ohjeistusta, sillä jokaisen työryhmän työ poikkesi hieman toisistaan ja raportointitavat ja -velvollisuudet käsiteltiin työryhmä- ja tapauskohtaisesti erikseen.

8 3.6 Yhteiskampanjat Kansalaisaloitteet ViNO seurasi vuona 2014 tukemiensa kansalaisaloitteiden tilannetta aktiivisesti. Eduskunnan käsittelyssä olivat kansalaisaloitteet turkistarhauksen kieltämisestä, tasa-arvoisen avioliittolain säätämisestä sekä tekijänoikeuslain muutoksesta. Näistä eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain. ViNO otti myös kantaa ja oli yhteydessä Vihreään eduskuntaryhmään kaikkien kansalaisaloitteiden osalta. Vuonna 2014 ViNO päätti tukea myös kannabiksen dekriminalisointiin tähdännyttä kansalaisaloitetta, joka ei kuitenkaan saanut tarvittavaa määrää allekirjoituksia edetäkseen eduskuntakäsittelyyn Valtakunnalliset yhteistapahtumat ViNO osallistui useisiin valtakunnallisiin yhteistapahtumiin. ViNO järjesti Vasemmistonuorten kanssa paneelikeskustelun Suomen sosiaalifoorumissa Paneelikeskustelun aiheena oli Ympäristöaktivismin oikeutus ja tapahtumassa keskusteltiin yritysten yhteiskuntavastuusta sekä ympäristöpolitiikan tekemisestä aktivismin keinoin. Puhujina olivat Topias Salonen Greenpeacesta, Viljami Kankaanpää Maan ystävistä, Titta Lassila Suomen luonnonsuojeluliitosta, Sonja Vartiala Finnwatchista sekä Kaisa Sorsa, kauppatieteiden ja oikeustieteiden tohtori, joka on tutkinut yritysten yhteiskuntavastuuta. Tapahtuma oli avoin kaikille Sosiaalifoorumiin osallistujille ja kuulijoita oli noin parikymmentä. ViNO osallistui Helsingin Vihreät Nuoret Nuhevin kanssa Maailma kylässä festivaaleille Festivaaleilla jaettiin ViNOn ja Nuhevin materiaaleja, järjestettiin kirjapaketin arvonta molempina päivinä ja järjestettiin osallistava piirrustustehtävä, jossa osallistujia pyydettiin piirtämään visionsa tulevaisuuden Euroopasta isolle Euroopan kartalle. Festivaaleilla oli Nuhevin ja ViNOn muiden jäsenjärjestöjen jäseniä päivystämässä. Tapahtumassa saatiin paljon uusia kontakteja ja kiinnostuneiden yhteystietoja sähköpostilistalle. ViNO osallistui Feministiseen foorumiin FemF:iin keskustelutilaisuudella Feminismi ennen ja nyt. Eri-ikäiset paneelikeskustelijat alustivat aiheesta ja feminismiä, sukupuolta, työelämää ja yhteiskuntaa pohdittiin sukupolvi-näkökulmasta käsin. Keskustelijoina toimivat lukiolainen Olivia Lehmuskallio, FemActin Heli Paatela sekä Vihreiden naisten Sallamaari Muhonen. Paneelikeskustelun veti ViNOn puheenjohtaja Maria Ohisalo. Tilaisuus oli yleisölle avoin ja parhaimmillaan tilaisuutta oli kuuntelemassa noin 40 henkeä.

9 Poliittisten opiskelijajärjestöjen tai nuorisojärjestöjen yhteispoliittisia seminaareja ei järjestetty vuonna Järjestöjä tavattiin kuitenkin erittäin ahkerasti muiden yhteistyökuvioiden ja tapaamisten merkeissä Muu valtakunnallinen yhteistoiminta ViNO oli mukana Polttava kysymys ilmastolakikampanjassa: kun esitys ilmastolaista tuli eduskunnan käsittelyyn, ViNO tapasi Polttava kysymys kampanjan toimijoita ja konsultoi heitä lain tiimoilta. Lisäksi ViNO jakoi Polttava kysymys kampanjan materiaaleja sosiaalisessa mediassa. ViNO toimi aktiivisesti Demo Finlandissa, Puolueiden Kansainvälisessä Demokratiayhteistyössä. ViNOn edustaja Iiris Suomela osallistui Demon Youth in action projektin opintomatkalle Bangladeshiin. Lisäksi Demon opintomatkoja mainostettiin ahkerasti jäsenistölle, valitettavasti vain vinolaisia ei kaikille opintomatkoille valittu. ViNO osallistui myös Demon tapahtumiin Suomessa: ViNOn edustajat kävivät kertomassa ViNOn toiminnasta ja Suomen poliittisesta järjestelmästä muun muassa kiinalaisille ja Afrikan maista tulleille vieraille. Demon NYT-ryhmässä ViNOa edusti Merja Kähkönen ja varaedustajana toimi Pilvi Nummelin. Toimintasuunnitelman mukaan ViNO oli tarkoitus vuonna 2014 osallistua Vihreän eduskuntaryhmän kampanjoihin. ViNOn kannalta vihreän eduskuntaryhmän kampanjat jäivät kuitenkin näkymättömiksi ja etäisiksi, eikä niihin tästä syystä koettu tarvetta osallistua. ViNO osallistui myös Kepan toimintaan ja muun muassa Kepan järjestämiin koulutuksiin: ViNOn järjestökoordinaattori kouluttautui vapaaehtoistoiminnan viimeisimmistä trendeistä Kepan vapaaehtoisten aktivointi koulutuksessa. Lisäksi ViNO osallistui Kepan Anna Aikaa vapaaehtoistoiminnan messuille helmikuussa ja Maailma kylässä festivaaleille toukokuussa Teemapäivät ja -tapahtumat ViNOn jäsenjärjestöt osallistuivat useilla paikkakunnilla Mahdollisuuksien toreihin. Toreilla esiteltiin paikallisjärjestöjen ja ViNOn toimintaa, jaettiin esitteitä, juteltiin kävijöiden kanssa ja järjestettiin osallistavaa ohjelmaa. Mahdollisuuksien toreilla oltiin muun muassa Vaasassa, Turussa, Helsingissä ja Hämeenlinnassa. ViNO oli hyvin edustettuna Pride-tapahtumissa: vinolaisia osallistui niin Helsinki, Lahti, Turku kuin Arctic Pridellekin. Tarkoituksena oli koota ideoita ja helppoja konsepteja, joilla jäsenjärjestöt voivat toteuttaa oman paikallisen tempauksen osana teemapäiviä ja tapahtumia. Tätä tehtiin eurovaaleissa. Eurovaalien

10 alla ViNO osallistui eurooppalaisen kattojärjestönsä FYEGin teemaviikkoihin. Teemaviikkoja oli neljä ja niiden aikana jaettiin virtuaalista materiaalia sosiaalisessa mediassa (muun muassa meemejä, taustakuvia ja päivityksiä) sekä tehtiin erilaisia tempauksia. ViNO kävi esimerkiksi tasa-arvoviikolla koristelemassa Helsingin Kolmen Sepän patsaan sateenkaarilipulla. Eurovaalien ennakkoäänestyksen alkamispäivänä ViNO järjesti useamman kyseiseen teemapäivään liittyvän tempauksen. Postikorttipajassa nuoret kirjoittivat postikortteja sukulaisilleen ja kavereilleen ja muistuttivat heitä äänestämisestä sekä mahdollisesti suosittelivat jotakuta ehdokasta. Postikortteina käytettiin Euroopan Vihreiden eurovaalikortteja. Lisäksi ennakkoäänestyksen aikaan oli sosiaalisessa mediassa käynnissä valokuvakampanja, jossa ihmiset ottivat kuvia itsestään matkalla äänestämään. Näin muistutettiin äänestämisen tärkeydestä. 3.7 Jäsenyydet muissa yhdistyksissä ViNO kuului jäsenenä seuraaviin toimintaansa lähellä oleviin yhdistyksiin: Vihreä liitto Federation of Young European Greens Vihreä Sivistysliitto Kepa Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto Reilun kaupan edistämisyhdistys Seta Suomen Pakolaisapu Vailla vakinaista asuntoa Kynnys ViNO osallistui yhdistysten vuosikokouksiin ja esitti ehdokkaita yhdistysten luottamustoimiin. Edustajia myös pyydettiin raportoimaan luottamustoimista ViNOn hallitukselle kuukausittain hallituksen kokouksiin. ViNOn edustajia oli seuraavissa yhdistysten luottamustoimissa vuonna 2014: ViNOlla on edustajia erilaisissa luottamustoimissa seuraavasti: Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi, kv-jaosto: Nitin Sood Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi, osallisuus-teemaryhmä: puheenjohtaja Verna Castrén Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö Demo, Nuorisopoliittisen yhteistyön työryhmä (NYT): Merja Kähkönen, varalla Pilvi Nummelin Kepa, hallitus: varalla Kaisa Piirilä Nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora: Inka Venetvaara Reilun kaupan edistämisyhdistys, hallitus: Maria Vuorelma

11 Suomen pakolaisapu, hallitus: Julianna Kentala Vihreä sivistysliitto, hallitus: Janette Huttunen Yhdistysten avoimia luottamustoimia myös tarjottiin jäsenistölle ja kaikkiin, joihin oli halukkaita esitettiin vinolaisia. Erityisen paljon yhteistyötä ViNO teki vuonna 2014 Nuorisoyhteistyö Allianssin kanssa eurovaalien ja eduskuntavaalien nuorisovaaliprojektien tiimoilta. ViNO myös esitti Allianssin varapuheenjohtajaksi vinolaista Verna Castrénia, joka ei kuitenkaan valitettavasti tullut valituksi tehtävään. Lisäksi ViNO osallistui Allianssi Vote16-kampanjaan äänestysikärajan laskemiseksi 16-vuoteen. 4 Kunnallispolitiikka Kunnallispoliittisesta toiminnasta vastasi vuonna 2014 kuntafoorumin ohjausryhmä. Ohjausryhmään kuuluivat liittokokouksen valitsemat puheenjohtaja Niina Ratilainen, jäsenet Patrick Jensen sekä Alviina Alametsä ja hallituksen vastuuhenkilöt Lauri Miikkulainen ja Marika Kemppainen. Ohjausryhmän työtä tuki ViNOn järjestö- ja koulutuskoordinaattori. Ohjausryhmä kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Ohjausryhmä järjesti vuoden aikana kaksi kuntafoorumia: yhden keväällä ja toisen syksyllä. Kevään kuntafoorumi oli kaksipäiväinen, se järjestettiin samaan aikaan opiskelijavaltuuskunnan kanssa ja osa ohjelmasta oli yhteistä. Kevään kuntafoorumissa käsiteltiin muun muassa sote-uudistusta, hyvän päätöksen anatomiaa, sosiaalisen median hyödyntämistä, nuorten asumista sekä jaksamista kuntapolitiikassa. Kevään kuntafoorumiin osallistui 13 henkilöä. Tavoite, eli 25 osallistujat, ei siis näin ollen täyttynyt. Oletettavasti ainakin opiskelijavaltuuskunnan päällekkäisyys söi osallistujamäärää kevään kuntafoorumin osalta. Syksyn kuntafoorumi oli yksipäiväinen ja siellä käsiteltiin kuntien kuulumisia ja rahoitusta, pormestarimallia, Vihreiden uutta perustulomallia sekä annettiin vertaistukea vinolaisille kuntatoimijoille. Osallistujia oli 15, eli myöskään syksyllä ei saavutettu 25 henkilön osallistujatavoitetta. Ohjelmaa pidettiin erittäin laadukkaana, mutta koettiin, että vinolaisia kuntatoimijoita ei ehkä ole tarpeeksi vain heille tarkoitettua foorumia varten. Kuntien tilanteet ovat myös hyvin erilaisia, joten yleisen kuntafoorumin hyödyllisyyttä omaa kuntaa koskevassa työssä ei välttämättä nähty. Kuntafoorumien välillä ohjausryhmä vastasi kuntatoimijoiden verkostosta. Vuonna 2014 aloitettiin vinolaisten kuntatoimijoiden yhteystietojen keruu ja pyrittiin tavoittamaan vinolaisia luottamushenkilöitä entistä paremmin. Lisäksi kuntafoorumin ohjausryhmä tuki hallitusta kunnallispoliittisten linjojen muodostamisessa muun muassa kannanottojen muodossa.

12 Vinolaisen kunnallispolitiikan tavoitteet vuonna 2014 olivat vinolaisten kuntatoimijoiden verkoston vahvistaminen sekä kaksi kertaa kokoontuva kuntafoorumi ja näistä jälkimmäisessä onnistuttiin ja ensimmäiseenkin panostettiin aiempaa enemmän. Kuntatoimijoiden verkoston vahvistamista voisi jatkaa myös tulevaisuudessa. Vuoden 2015 toimintasuunnitelmaan kirjattiin projekti ohjausryhmien toiminnan kehittämisestä ja aihetta käsitellään myös strategiaprosessin yhteydessä vuonna Opiskelijapolitiikka ViNOn opiskelijapolitiikasta olivat vuonna 2014 vastuussa liittokokouksessa valittu opiskelijavaltuuskunnan ohjausryhmä yhdessä ViNOn hallituksen kanssa. Ohjausryhmään kuuluivat puheenjohtaja Vili Niinikivi, jäsenet Toivo Laitinen ja Maiju Turunen, sekä ViNOn hallituksen jäsenet Aleksi Nenonen ja Amro El-khatib. ViNOn opiskelijavaltuuskunnan ohjausryhmä tapasi vuoden aikana aktiivisesti sidosryhmiä, järjesti kaksi opiskelijavaltuuskuntaa, tuki ViNOn hallitusta opiskelijapoliittisessa kannanmuodostuksessa ja päivitti ViNOn opiskelijapoliittisen ohjelman liittokokouksen käsiteltäväksi sekä vaikutti Vihreän liiton koulutuspoliittiseen ohjelmaan. Tavoitteet opiskelijatoiminnalle vuonna 2014 täyttyivät siis hyvin. Opiskelijavaltuuskunnan ohjausryhmä tapasi sidosryhmiä vuoden aikana aktiivisesti. Sidosryhmien joukossa oli muun muassa muita opiskelijajärjestöjä sekä kansanedustajia. Tapaamisissa pidettiin yllä ViNOn kantoja opintotukeen, maksuttomaan koulutukseen, YTHS:ään sekä muuten opiskelijoiden asemaan liittyen. Lisäksi ohjausryhmä verkostoitui opiskelijatoimijoiden kanssa muun muassa vierailemalla glögeillä ja muissa epävirallisissa tilaisuuksissa. Ohjausryhmä teki muutosesityksiä ViNOn opiskelijapoliitiseen ohjelmaan liittokokouksessa marraskuussa ja ohjelmaa päivitettiin liittokokouksessa äänestettyjen tulosten mukaisesti. Ohjausryhmän jäsenet olivat yhdessä muiden vinolaisten kanssa hyvin edustettuina Vihreiden koulutuspoliittisen ohjelman työryhmässä ja saivat paljon vinolaisiakin kantoja puolueen ohjelmaan. Opiskelijavaltuuskunnan ohjausryhmä kokoontui vuoden aikana 7 kertaa. ViNOn opiskelijavaltuuskunta kokosi vuoden aikana yhteen koulutuspolitiikasta ja opiskelijatoiminnasta kiinnostuneet vihreät ja korkeakoulujen vihreiden listojen toimijat. Opiskelijavaltuuskunta kokoontui kerran keväällä ja kerran syksyllä. Kevään koulutuksessa keskityttiin opetussuunnitelmauudistukseen, ViNOn kantojen muodostamiseen ja kehysriihipäätöksiin opiskelijoiden kannalta. Osallistujia kevään opiskelijavaltuuskunnassa oli 17. Syksyllä tavattiin muita opiskelijajärjestöjä (SYL, SAMOK, SAKKI ja SLL), kuultiin hallituksen suunnitelmista lukukausimaksuista EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille sekä valmistauduttiin SYL:in ja SAMOK:in liittokokouksiin. Tilaisuuteen osallistui 20 henkilöä.

13 Vuonna 2014 poliittisten opiskelijajärjestöjen yhteispoliittinen seminaari ei toteutunut ViNOsta riippumattomista syistä. ViNO teki kuitenkin tiivistä yhteistyötä muiden poliittisten opiskelijajärjestöjen kanssa muun muassa tekemällä yhteisiä kannanottoja opiskelijoiden aseman puolesta. Vuoden aikana lausuttiin muun muassa maksuttomasta koulutuksesta sekä vastustettiin YTHS-leikkauksia. 6 Järjestötoiminta 6.1 Tuki jäsenjärjestöille ViNOlla oli vuonna toimivaa jäsenjärjestöä sekä kaksi toimintaryhmää eri puolilla Suomea. Järjestökentällä keskityttiin ViNOn jäsenjärjestöjen voimavarojen kasvattamiseen. Ohjenuorana kaikelle toiminnalle toimi vähemmän byrokratiaa, enemmän maailman pelastamista ja jäsenjärjestöjen tukemisessa tähdättiin byrokratian vähentämiseen ja järjestön poliittisten voimavarojen kasvattamiseen. Tähän päästiin muun muassa siten, että jäsenjärjestöt pystyivät siirtämään osan yhdistysbyrokratiasta (kuten jäsenasioita) ViNOn järjestökoordinaattorin hoidettavaksi. Lisäksi koulutuksella ja jatkuvalla yhteydenpidolla kasvatettiin jäsenjärjestöjen voimavaroja sekä osaamista. Tavoitteena oli laajentaa ViNOn toimintaryhmämallia entistä useammalle paikkakunnalle. Vuoden aikana ei syntynyt uusia toimintaryhmiä, mutta kiinnostusta kyseiseen malliin heräsi useilla puolin Suomea ja toimintaryhmä-mallin laajentamisen kanssa jatketaan työtä vuonna ViNOn järjestö- ja koulutuskoordinaattori tuki ja neuvoi järjestöjä kaikissa toiminnan pyörittämiseen liittyvissä asioissa. Järjestökoordinaattorin lisäksi töitä jäsenjärjestöjen parissa tekivät ViNOn hallituksen kolme järjestökummia: Emil Bulut, Pilvi Nummelin sekä Amro El-khatib. Kummit tekivät jäsenjärjestöihin soittokierroksia, joissa vaihdettiin kuulumisia ja tietoa tulevista tapahtumista sekä tarjottiin vertaistukea ja apua jäsenjärjestöille. Soittokierrosten lisäksi jäsenjärjestöihin oltiin yhteyksissä muun muassa kahden jäsenjärjestöskypen, noin joka toinen viikko ilmestyneen järjestöinfon sekä henkilökohtaisten vierailujen muodossa. ViNOn järjestökoordinaattori matkusti ympäri Suomen tukemassa ja kouluttamassa jäsenjärjestöjä ja myös kummit tekivät vierailuja jäsenjärjestöihin. Vuoden aikana matkustettiin muun muassa Vaasassa, Porissa, Joensuussa, Tampereella, Turussa ja Espoossa. Lisäksi ViNOn hallitus vieraili Kuopiossa tukemassa paikallisen jäsenjärjestön toimintaa. Järjestöissä vierailtiin tarpeen sekä kutsun mukaan ja useimmiten vierailun yhteydessä järjestettiin jonkinlainen tapahtuma, kuten uusien ilta. Vuoden 2014 toimintasuunnitelmassa kuvattiin toimenpiteinä järjestökentän tukemiseksi muun muassa yhteydenpidon tiivistämistä sekä järjestökoordinaattorin ja kummien vierailujen

14 lisäämistä. Näissä molemmissa onnistuttiin ja yhteydenpito oli aktiivista ja molemminpuolista entistä useamman jäsenjärjestön kanssa. ViNO tuki jäsenjärjestöjensä toimintaa kouluksilla. Vuoden alussa tammikuussa järjestettiin perinteinen jäsenjärjestöjen ja ohjausryhmien koulutusviikonloppu, Superviikonloppu, jossa perehdyttiin yhdistyksen pyörittämiseen perusteisiin, viestintään, talousasioihin ja kunkin hallituksen jäsenen omaan vastuualueeseen. Myös syksyllä Väentapaamisen yhteydessä järjestettiin järjestöpuolen koulutusta. Lisäksi ViNOlla oli koko vuoden käytössä sivu mistä löytyi vinkkejä, neuvoja ja perehdytysmateriaalia jäsenjärjestöjen hyödynnettäväksi. Sivua päivitettiin useaan otteeseen vuoden aikana, joskaan mitään säännöllistä sykliä ei pidetty yllä. Jäsenjärjestöjen puheenjohtajien osaamista ja voimavaroja kasvatettiin puheenjohtajapäivien avulla syksyllä Puheenjohtajapäivillä puheenjohtajat saivat toisistaan vertaistukea ja vinkkejä entistä toimivampaan yhdistystoimintaan. Lisäksi puheenjohtajapäivillä suunniteltiin järjestöviestintää ja kansanedustaja Oras Tynkkynen oli tapaamassa puheenjohtajia. Puheenjohtajapäivät järjestettiin ensimmäistä kertaa syksyllä ViNO osallistui vuonna 2014 alkaen Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin Vetovoima-valmennukseen, jossa päätavoitteena on antaa järjestölle työkaluja järjestötoiminnan kehittämiseen. Vetovoimavalmennuksen ansiosta ViNOssa käynnistettiin järjestöuudistus, jonka tarkoituksena on purkaa toimimattomat tai vailla toimintaedellytyksiä olevat yhdistykset ja kehittää toimivaa toimintaryhmä-muotoa entisestään ja laajentaa sitä useammalle paikkakunnalle. Lisäksi valmennuksen myötä ViNOssa alettiin miettiä tarkemmin tavoitteita tulevaisuudelle ja usean ideointitilaisuuden jälkeen kerättiin muistiinpanoja tulevaa strategian uudistamista varten. Liittokokouksessa 2014 ViNO teki periaatepäätöksen heikosti toimivien jäsenjärjestöjen lakkauttamisesta ja asian valmistelua aloitettiin vuonna Työ jatkuu vuonna Yleis- ja hankeavustukset ViNO tuki jäsenjärjestöjään myös rahallisesta. ViNO myöntää jäsenjärjestöilleen yleisavustusta 100 euroa toimintasuunnitelmaa ja talousarviota vastaan. Vuonna 2014 yleisavustuksia maksettiin yhteensä euron edestä. Lisäksi ViNO jakoi hankeavustuksia jäsenjärjestöille ja toimintaryhmille hakemuksia vastaan. Hankeavustusten myöntämisestä päätti järjestö- ja koulutuskoordinaattori vuotuiseen 200 euroon asti per järjestö. Tämän rajan ylittävistä hakemuksista päätti hallitus kokouksissaan. Hankeavustuksia haettiin muun muassa postituskuluihin, Reilun kaupan kahvitilaisuuteen, uusien illan kulujen kattamiseksi, PRH:n kuluihin sekä pikkujouluihin. Myönnetyt hankeavustukset raportoitiin ja raportit ovat olemassa tulevaisuutta varten sähköisessä muodossa.

15 Vuonna 2014 hankeavustuksia myönnettiin seitsemälle eri järjestölle yhteensä euroa. Jatkossa hankeavustuksia markkinoidaan entistä ahkerammin jäsenjärjestöille. 6.3 Jäsenhankinta Hallitus valitsi keskuudestaan jäsenhankintavastaavaksi Emil Bulutin. Jäsenhankinnasta oli lisäksi vastuussa järjestö- ja koulutuskoordinaattori yhdessä koko lopun hallituksen kanssa. Vuoden alussa kirjoitettiin jäsenhankintastrategiaan perustuva jäsenhankintasuunnitelma vuodelle Jäsenhankintaa pyrittiin tekemään raikkailla avauksilla, aktiivisemmalla läsnäololla sosiaalisessa mediassa sekä matalan kynnyksen, laadukkailla tapahtumilla. ViNO perusti Instagram-tilin, päivitti entistä ahkerammin Twitteriä ja Facebookia sekä kirjoitti muun muassa blogeja ja kannanottoja. ViNO järjesti myös ensimmäistä kertaa kokonaan uusille jäsenille suunnatun valtakunnallisen tapahtuman jäsenhankinnan ja jäsenten sitouttamisen tueksi. Tapahtumasta pidettiin, mutta sen ei valitettavasti huomattu olevan tehokasta jäsenhankintaa. Vuonna hyödynnettiin ahkerasti Facebook-mainostusta: tapahtumiin sekä kannanottoihin maksettiin näkyvyyttä ja vuoden lopussa mainostettiin liittymismahdollisuutta ViNOon usean kuukauden ajan. Lisäksi käytettiin perinteisempiä mainostusväyliä: Tampereen paikallislehti Aviisiin ostettiin mainos, jossa mainostettiin Väentapaamista. Mainos johtikin entistä useamman ViNOn ulkopuolisen kävijän osallistumiseen Väentapaamiseen. ViNO osallistui jäsenhankintamielessä useaan tapahtumaan. ViNO oli mukana Kepan Anna aikaa messuilla, Maailma kylässä festivaaleilla, Next Step messuilla yhdessä Allianssin kanssa, Sosiaalifoorumissa sekä FemF:illä. Kaikissa tapahtumissa jaettiin ViNOn materiaaleja, kerrottiin toiminnasta ja tarjottiin mahdollista jättää sähköpostiosoitteensa tarkempia tietoja varten. Jokaisessa tapahtumassa saatiin useiden kiinnostuneiden henkilöiden yhteystietoja. ViNO järjesti loppuvuodesta (marras-joulukuussa) jäsenhankintakampanjan jäsenjärjestöilleen. ViNO korvaajokaisesta loppuvuoden aikana jäsenmaksunsa maksaneesta uudesta jäsenestä viisi euroa jäsenen jäsenjärjestölle. Jäsenhankintakampanja ei ottanut kauheasti tulta alleen ja uusia jäseniä liittyi ainoastaan 12. Tavoitteena oli asettaa kullekin tapahtumalle mitattava jäsenhankintatavoite. Tätä ei kuitenkaan tehty, sillä koettiin, että luotettavien mittareiden asettaminen tavoitteelle on mahdotonta. Puoluetta kontaktoitiin yhteistyöstä jäsenhankinnan suunnittelussa ja ViNOn jäsenjärjestöjen toimintaedellytysten parantamisessa, mutta yhteistyötä ei ViNOsta riippumattomista syistä saatu vuoden 2014 aikana aloitettua.

16 Tavoitteina jäsenhankinnalle oli, että ViNO säilyttää suhteellisen kokonsa puolueen jäsenmäärän muuttuessa ja että ViNO kehittää jäsenhankintaansa entistä suunnitelmallisemmaksi. Vuonna 2014 ViNOn jäsenmäärä jatkoi kuitenkin edellisvuoden tapaan laskuaan. Jäsenmäärän lasku ei kuitenkaan ollut yhtä radikaalia kuin edellisenä vuotena. 6.4 Henkilöjäsenet ViNOlla on jäsenjärjestöjen lisäksi myös suoria henkilöjäseniä. Järjestö- ja koulutuskoordinaattori oli vastuussa yhdessä hallituksen keskuudestaan nimeämän vastuuhenkilön kanssa henkilöjäsenten verkoston koordinoinnista. Hallitus valitsi henkilöjäsenvastaavaksi Emil Bulutin. Henkilöjäsenille järjestettiin vuonna 2014 kaksi kokousta: etäkokoukset puoluekokous- ja liittokokousedustajien valitsemista varten. Kokouksiin ei kuitenkaan osallistunut yksikään henkilöjäsen ja henkilöjäsenten kokousedustajien paikat jaettiin edelleen halukkaille, paikkaa vaille jääneille jäsenjärjestöjen jäsenille. Henkilöjäsenet saivat muiden ViNOn jäsenten tapaan uutiskirjeen joka toinen viikko ja heidät kutsuttiin aina ViNOn valtakunnallisiin tapahtumiin. Tavoitteena vuodelle 2014 henkilöjäsenten suhteen oli, että ViNO tarjoaa henkilöjäsenille näiden toiveiden mukaista toimintaa. Henkilöjäsenten toiveita ei kuitenkaan kartoitettu eikä heidän keskuudestaan tullut toiveita liitto-vinon suuntaan. Toimenpiteiksi toiveiden kartoittamiseksi oli kirjattu soittokierros henkilöjäsenille. Tämä jäi kuitenkin ajanpuutteen vuoksi tekemättä. 6.5 Alumnit ViNO ei järjestänyt alumnitoimintaa vuonna Alumnitoiminnalle tehtiin syksylle alustava suunnitelma, mutta työntekijäresurssin- ja ajanpuutteen vuoksi sitä ei saatu toteutettua. 7 Koulutustoiminta 7.1 ViNOn koulutustoiminta ja valtakunnalliset tapahtumat ViNO järjesti vuonna 2014 kaikki toimintasuunnitelmansa mukaiset koulutukset. ViNO järjesti sekä temaattista koulutusta erilaisista poliittisista teemoista, koulutusta järjestötoiminnasta että myös erilaisia asiantuntijatapaamisia. Vuosi käynnistyi jäsenjärjestöjen ja ohjausryhmien yhteisellä koulutusviikonlopulla, Superviikonlopulla tammikuussa. Tammikuun koulutuksessa keskityttiin järjestön pyörittämisen käytäntöihin, viestintään ja kevään toiminnan yksityiskohtaiseen suunnitteluun. Jäsenjärjestöjen hallituslaisille tarjottiin oman vastuualueensa mukaista koulutusta, tapahtumatyöpajaa ja

17 perusinfoa ViNOsta. Ohjausryhmät perehtyivät osa-alueensa toimintaan ja suunnittelivat tulevaa vuotta. ViNOn puheenjohtajat ja liittohallitus tekivät jäsenhankinta-, varainhankinta- ja toteuttamissuunnitelmia, vahvistivat hallituksen vastuunjaot ja suunnittelivat kevään toimintaa. Lisäksi koulutuksessa ideoitiin ViNOn eurovaalikampanjaa ja Sochin talviolympialaisten vastaista sosiaalisen median kampanjaa. Tavoitteena oli saada tapahtumaan 60 osallistujaa, ylitimme tavoitteen ja osallistujia oli 71. ViNOn opiskelijavaltuuskunta kokoontui keväällä kerran ja syksyllä kerran. Kevään viikonlopun mittaisessa koulutuksessa keskityttiin opetussuunnitelmauudistukseen, ViNOn kantojen muodostamiseen ja kehysriihipäätöksiin opiskelijoiden kannalta. Lisäksi käsiteltiin myös opetussuunnitelmauudistusta. Tapahtuma järjestettiin samaan aikaan kuntafoorumin kanssa ja osa ohjelmasta oli yhteistä. Syksyllä tavattiin muita opiskelijajärjestöjä (SYL, SAMOK, SAKKI ja SLL) ja valmistauduttiin SYL:in ja SAMOK:in liittokokouksiin yksipäiväisessä tapahtumassa. Kevään tapahtumassa osallistujia oli 17 ja syksyllä 20. Tavoitteena oli 25 osallistuja per tapahtuma. Kuntafoorumi järjestettiin myös sekä keväällä että syksyllä, keväällä kahden ja syksyllä yhden päivän mittaisena. Kevään kuntafoorumi järjestettiin yhtä aikaa opiskelijavaltuuskunnan kanssa ja osa ohjelmasta oli yhteistä. Keväällä kouluttauduttiin muun muassa sote-uudistuksesta, sosiaalisen median hyödyntämisestä, hyvän päätöksen anatomiasta sekä nuorten asumisesta. Syksyllä käsittelyssä olivat muun muassa pormestarimalli, Vihreiden uusi perustulomalli sekä kuntien kuulumiset. Myös vertaistukea eri kunnallistoimissa toimivien vinolaisten välillä oli tarjolla. Osallistujia oli keväällä 13 ja syksyllä 15. Tavoitteena oli 25 osallistujaa per tapahtuma. Keväällä järjestettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallinen tapahtuma ViNOn uusille jäsenille, Uusien toimijoiden lauantai. Tapahtumassa perehdyttiin Vihreiden historiaan, vihreään politiikkaan yleisesti, vinolaisiin kantoihin muun muassa ympäristöön ja tasa-arvoon liittyen, onnistuneiden puheiden kirjoittamiseen sekä ViNOn toimintaan. Uusien toimijoiden koulutus keskittyi siis vihreän politiikan tärkeimpiin perussisältöihin. Koulutuksen oli tarkoitus olla matalan kynnyksen tapa tulla mukaan ViNOn toimintaan ilman aikaisempaa kokemusta ja sitä mainostettiin sekä jäsenjärjestöjen uusille jäsenille että ViNOn uusille henkilöjäsenille. Tapahtuma sai kiitosta siitä, että oli helppo tulla mukaan ja matalan kynnyksen tavoite täyttyi. Tavoitteena oli saada 25 osallistujaa tähän päivän mittaiseen koulutukseen. Tavoite ei kuitenkaan täyttynyt, sillä osallistujia oli 18. Ilmeisesti valtakunnallisesti järjestettävällä uusien jäsenten tapahtumalla ei ole samanlaista vetovoimaa kuin paikallisilla vastaavilla. Keväällä koulutettiin vinolaisia ehdokkaita ja aktiiveja vaaliasioissa. ViNOn eurovaaliehdokkaille ja heidän tukiryhmilleen järjestettin koulutusviikonloppu yhdessä ViNOn hallituksen kanssa Koulutuksessa valmistauduttiin eurovaaleihin, työstettiin ViNOn eurovaaliteesejä ja kampanjaa sekä käytiin läpi ehdokassopimuksia. Tapahtumaan osallistui 15 henkilöä, eli tavoite osallistujamääristä täyttyi. Vinolaisia aktiiveja koulutettiin vaalikampanjointiin

18 eurovaalikoulutuksesta KOSKA. Koulutuksessa käytiin läpi hissipuheiden muodostamista, argumentaatiota ja hankalia temaattisia kysymyksiä sekä katukampanjoinnin perusteita. Yhden päivän koulutukseen osallistui 24, eli tavoitetta 25 osallistujasta ei ihan saavutettu. Koulutuksessa annettiin eväitä käytännön kampanjatyöhön ja eurovaalikampanjan jalkauttamiseen paikallistasolle. Puoluekokouksen alla ja aikana ViNO koulutti puoluekokousedustajiaan puoluekokouksen käytännöistä ja Vihreiden uuden poliittisen ohjelman teemoista. Koulutuksessa muodostettiin myös kantoja puoluekokouksessa käsiteltävään asioihin. Tavoitteena oli 60 osallistujaa, tämä täyttyi sillä osallistujia oli tasan 60. Kesällä ViNOn hallitus ja ohjaus- sekä työryhmien jäsenet kokoontuivat kesäkokoukseen tekemään puolivälin katsausta menneeseen kevääseen ja suunnittelemaan tulevaa syksyä. Kesäkokouksessa arvioitiin kevään toimintaa ja katsottiin tarkemmin toimintasuunnitelmaa ja viestintä- sekä varainhankintastrategiaa syksyn osalta. Lisäksi hallitus kokousti viikonlopun aikana viimeistä kertaa kevään osalta. ViNO järjesti jäsenilleen omakustannehintaisen kesäleirin Kesäleirin teemoja olivat pakolaisuus, ihmisoikeudet, seksi, parisuhde, sukupuoli, yhdenvertaisuus, luonto, selviytyminen, survival, eduskunnan abc, melontaa, hengenpelastusta. Teemojen puitteissa käytiin keskustelua, samoiltiin luonnossa, kuunneltiin asiantuntija puheenvuoroja ja tehtiin pienryhmätyöskentelyä. Leirillä tehtiin myös rentoja kesäasioita, kuten melontaa, leirinuotiolla istuskelua, partiotaitokisailua. Lisäksi leiri teki retken lauantaina järjestetylle Helsinki Pridelle ja osallistui tapahtuman kulkueeseen sekä puistojuhlaan. Osallistujia oli 22 henkilöä viime hetken peruutusten vuoksi. Tavoite, 35 osallistujaa, ei siis loppupeleissä täyttynyt, vaikka leiri alunperin tulikin täyteen ilmoittautumisvaiheessa. Vakiintuneiden koulutusten lisäksi ViNO järjesti erilaisia asiantuntijatapaamisia, joissa muodostettiin kantoja ja taustoitettiin ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä. Vuonna 2014 ViNO järjesti asiantuntijatapaamisia muun muassa talousasioista ja veroista: keväällä ViNOn talouspoliittisia kantoja auttoi muodostamaan EK:n Simo Pinomaan provosoiva alustus ja marraskuussa ViNO kävi tutustumisvierailulla Verohallinnossa. Tapaamiset olivat avoimia ViNOn jäsenille ja talouspoliittiseen tapaamiseen pystyi osallistumaan sekä paikanpäällä että etäyhteyden äärellä. Osallistujia oli 11 talouspoliittisessa tapaamisessa ja seitsemän Verohallinnon vierailulla. Lisäksi ViNOn hallitus vieraili TELAssa. Väentapaaminen järjestettiin vuonna 2014 Tampereella. Tapahtuma oli suunnattu kaikille ViNOn jäsenille yhtä lailla kuin kaikille toiminnasta kiinnostuneille ja vuonna 2014 onnistuttiin poikkeuksellisin hyvin tavoittamaan myös ei-jäseniä. Tämä oli varmasti pitkälti Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan lehdessä Aviisissa julkaistun mainoksen ansiota. Väentapaamisessa

19 kuultiin nimekkäiden puhujien puheenvuoroja, temaattisia kokonaisuuksia, järjestettiin työpajoja sekä vietettiin aikaa yhdessä poliittisia kantoja muodostaen. Muun muassa europarlamentaarikot Heidi Hautala ja Satu Hassi olivat puhumassa EU:n kuulumisista ja naisten seksuaaliterveydestä, Milla Halme oli kertomassa Tahdon2013-kampanjasta, työpajoja järjestettiin esiintymistyöpajasta bannerin maalaukseen sekä hallitusohjelman kirjoittamiseen asti. Osallistujia tässä kaksipäiväisessä tapahtumassa oli 80, mikä oli sama kuin toimintasuunnitelmassa asetettu tavoite. Joulukuussa järjestettiin vuoden 2015 toimijoille perehdytysviikonloppu, uusien toimijoiden koulutus. Koulutuksessa olivat läsnä kaikki liittokokouksessa vuoden 2015 liittohallitukseen valitut jäsenet, ohjaus- ja työryhmien puheenjohtajat ja jäsenet sekä osa vuoden 2014 toimijoista, jotka kouluttivat uusia viikonlopun aikana. Koulutuksessa perehdyttiin ViNOon, talousasioihin, viestintään ja käytännön hallitustoimintaan. Viikonloppuna myös tutustuttiin toisiimme rentojen tutustumisleikkien avulla, jaettiin vastuualueita, saatiin sektorikohtaista perehdytystä, kohotettiin jokaisen itsetuntoa itsekehu-työpajalla, kuultiin Ville Niinistöä ajankohtaisista poliittisista asioista ja sovittiin vuoden 2015 pelisäännöistä. Osallistujia 20. ViNOn koulutuksista on kerätty palautetta pitkin vuotta ja palautteiden myötä koulutuksia muokattiin osallistujien toiveisiin ja tarpeisiin sopiviksi. Palautetta kerättiin sekä sähköisessä muodossa nettilomakkeella että tapahtumissa paikan päällä paperille. Jälkimmäinen tapa huomattiin tehokkaammaksi tavaksi saada palautetta. Lisäksi puhuja- ja ohjelmatoiveita kartoitettiin etukäteen kesäleirin ja Väentapaamisen suhteen. Koulutuksia kehitettiin viime vuosista osallistavampaan suuntaan ja luentojen ja seminaarien lisäksi koulutuksissa järjestettiin paljon työpajoja, pienryhmätyöskentelyä ja muuta vastaavaa. Kerätystä palautteesta tehtiin kooste, jonka perusteella vuoden 2015 tapahtumia järjestetään. 7.2 Nuori vihreä vaikuttaja -kurssi ViNO järjestää vuosittain Nuori vihreä vaikuttaja -kurssin yhdessä Vihreiden MEPien ja Vihreän sivistys- ja opintokeskus Vision kanssa. Kurssilaiset saavat tietoa erilaisista vaikuttamistavoista ja tutustuvat eri vaikutuskanaviin Suomessa ja EU:ssa. Kurssilla vieraillaan eduskunnassa, tavataan suomalaisia kansalaisjärjestöjä ja tehdään opintomatka Euroopan parlamenttiin Brysseliin. Kurssille voi osallistua, vaikka ei olisikaan ViNOn jäsen. NVV-kurssista vastaa osa-aikainen projektityöntekijä (390 tuntia). Syksyllä 2013 alkanut NVV-kurssi jatkui kevääseen Kurssiin kuului tammikuun yksipäiväinen kotimaan tapaaminen, helmikuussa järjestetty noin 1,5 viikkoa kestävä opintomatka Brysseliin ja maaliskuun kaksipäiväinen kotimaan tapaaminen. Uusi kurssi käynnistyi lokakuussa ja jatkuu vuoden 2015 kevääseen. Kurssilla on jälleen 25 osallistujaa. Syksyllä järjestettiin kolme tapaamista: ensimmäinen tapaaminen järjestettiin väentapaamisen yhteydessä Tampereella, minkä lisäksi järjestettiin kaksipäiväinen tapaaminen marraskuussa puoluevaltuuskunnan yhteydessä sekä

20 kaksipäiväinen tapaaminen joulukuussa Helsingissä. Kurssikoordinaattoreina toimivat kurssilla Laura Markkanen ja kurssilla Maiju Turunen. Kurssin sisällön suunnittelusta ja kurssilaisten valinnasta vastasi kurssikoordinaattori yhdessä NVV-kurssin ohjausryhmän kanssa. Ohjausryhmään kuului viisi henkilöä, jotka haettiin avoimella haulla loppukeväästä. Hallitus nimesi ohjausryhmän puheenjohtajaksi Teemu Huikurin ja jäseneksi Sofia Raittisen. Hallituksen jäsenistä NVV-kurssin vastuuhenkilönä toimi Emil Bulut. Lisäksi ohjausryhmän jäsenenä toimi Vision edustajana Taru Anttonen. Myös järjestö- ja koulutuskoordinaattori tuki vahvasti ohjausryhmän ja kurssikoordinaattorin työtä. Kurssista on tehty erillinen kattava raportti, joka käsiteltiin hallituksen kokouksessa. 8 Kansainvälinen toiminta Kansainvälisestä toiminnasta ViNOssa vastasi pääsääntöisesti kansainvälisten asioiden työryhmä yhdessä hallituksen kansainvälisten asioiden vastaavien kanssa. Myös pääsihteeri Milja Henttonen ja puheenjohtajat Maria Ohisalo sekä Aaro Häkkinen vastasivat osaltaan kv-toiminnasta. Järjestö- ja koulutuskoordinaattori tuki erityisesti kv-työryhmän työtä aktiivisesti vuoden aikana. Kansainvälisten asioiden työryhmään kuului vuonna 2014 liittokokouksen valitsemat puheenjohtaja Iiris Suomela sekä varapuheenjohtaja Nitin Sood. Lisäksi työryhmän jäseniä olivat Joona Myllärniemi, Lassi Saario, Iina Jaara, Mikko Vesterinen ja Coel Thomas. Hallituksen kansainvälisten asioiden vastaavia olivat Anna Kylmänen sekä Ernesto Hartikainen. Kv-työryhmä kokoontui 8 kertaa vuoden aikana. ViNO osallistui aktiivisesti Euroopan vihreiden nuorten toimintaan. Federation of Young European Greens, FYEG, oli ViNOn keskeisin kansainvälinen yhteistyökumppani. Yhtenä tavoitteena vuodelle 2014 oli, että ViNO osallistuu aktiivisesti FYEGin toimintaan ja tämä toteutui: ViNO osallistui muun muassa vahvasti FYEGin eurovaalikampanjan suunnitteluun ja toteutukseen. ViNOn pääsihteeri osallistui kahdesti kevään aikana Brysselissä järjestettyihin suunnittelukokouksiin muiden eurooppalaisten vihreiden nuorten järjestöjen edustajien kanssa ja vaikutti FYEGin vaalikampanjan ilmeeseen. Vaalien alla ViNO jakoi FYEGin sähköisiä vaalimateriaaleja, muun muassa temaattisia meemejä ja Facebookin kansikuvia sekä osallistui FYEGin tempauksiin esimerkiksi liputtamalla patsaita sateenkaari-lipuilla. Lisäksi vinolaiset jakoivat FYEGin vaalimateriaaleja kuten kondomeja, paitoja ja kasseja ympäri Suomen. ViNOlla oli kaksi edustajaa FYEGin liittokokouksessa kesällä ViNO myös mainosti FYEGin työryhmiä jäsenilleen ja vinolaisia osallistuikin FYEGin teematyöryhmien toimintaan vuonna Vinolaiset osallistuivat muutenkin aktiivisesti eurooppalaiseen kv-yhteistyöhön, esimerkiksi

ViNOn toiminta ulottuu paikallisjärjestötasolta aina globaaleihin vihreisiin nuoriin asti.

ViNOn toiminta ulottuu paikallisjärjestötasolta aina globaaleihin vihreisiin nuoriin asti. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Jatkuvan toiminnan kuvaus 2015 Hyväksytty liittokokouksessa 30.11.2014 1 Johdanto Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO on valtakunnallinen vihreä nuoriso-

Lisätiedot

panostus johonkin avustusta matkoihin 15 x

panostus johonkin avustusta matkoihin 15 x 1 Yleinen järjestötoiminta perustaso optimistinen haetaan 2 3 Tuotot 4 Osallistumismaksut 0,00 0,00 0,00 5 Vuokratuotot 3600,00 3600,00 3600,00 6 Nuhevi 12 x 300 e 3600,00 7 Palveluiden myynti 8641,31

Lisätiedot

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan

TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Talousarvio 2015 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2015 TA2015 LISÄTA2014 TP2013 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 3359,2 Vuokratuotot 3720

Lisätiedot

Toimintakertomus 2013

Toimintakertomus 2013 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintakertomus 2013 Hyväksytty liittokokouksessa XX.XX.2014 1 Johdanto 2 Tavoitteet vuodelle 2013 3 Poliittinen toiminta 3.1 Ohjelmatyö 3.2 Kannanotot 3.3 Kampanjat

Lisätiedot

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45.

Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2015 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.45. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ViNOn toiminta ulottuu paikallisjärjestötasolta aina globaaleihin vihreisiin nuoriin asti.

ViNOn toiminta ulottuu paikallisjärjestötasolta aina globaaleihin vihreisiin nuoriin asti. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Jatkuvan toiminnan kuvaus 2016 1 Johdanto Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2014

Toimintasuunnitelma 2014 1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma 2014

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI. 01 Kokouksen avaus Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Esityslista Liittokokous 2016 PERJANTAI 01 Kokouksen avaus Esitys: Hallituksen puheenjohtaja avaa kokouksen klo 17.30. 02 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Jatkuvan toiminnan

Lisätiedot

TULEVAISUUS ON VINOSSA. VINOn strategia 2015. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO. www.vino.fi

TULEVAISUUS ON VINOSSA. VINOn strategia 2015. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO. www.vino.fi TULEVAISUUS ON VINOSSA VINOn strategia 2015 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO www.vino.fi Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 Sisällysluettelo Johdanto 3 Mikä ViNO on? 3 Missio 3 Ulospäin

Lisätiedot

Kampanjointikulut ,24. Yhteiskampanjat ,42. Puoluekokouskulut ,02

Kampanjointikulut ,24. Yhteiskampanjat ,42. Puoluekokouskulut ,02 Talousarvio 2016 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta Poliittinen vaikuttaminen TA2016 TA2016 LISÄTA2015 TP2014 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0

Lisätiedot

1 Johdanto. 2 Ohjelmatyö. 3 Kannanotot ja blogitekstit

1 Johdanto. 2 Ohjelmatyö. 3 Kannanotot ja blogitekstit 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Jatkuvan toiminnan

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Järjestö Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2016 Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

SYL-tapaaminen: 5 x 30 esamok-tapaaminen: 5 x 30 e, muu opiskelijatoiminta Poliittinen vaikuttaminen yhteensä , ,20

SYL-tapaaminen: 5 x 30 esamok-tapaaminen: 5 x 30 e, muu opiskelijatoiminta Poliittinen vaikuttaminen yhteensä , ,20 Lisäalousarvio 2016 / Hallituksen kokous 12.6.2016 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta Tuotot lisäta2016 TA2016 LISÄTA2015 TP2014 TP2015 Nykyinen Osallistumismaksut 0 0 0 94,00 0,00 Vuokratuotot

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2013 / Hallituksen esitys liittokokoukselle 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2013 TA2013 TA2013 TA2012 TP2011 8 Nykyinen Optimistinen

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmän toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden mukainen

Lisätiedot

Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019

Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2019 1 Johdanto Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry (viestintälyhenne Vihreät nuoret

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

mukainen tuksen mukainen Tuotot Osallistumismaksut

mukainen tuksen mukainen Tuotot Osallistumismaksut Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry Talousarvio 2018 / Hallituksen esitys liittokokoukselle Hyväksytty 17.9.2017 VARSINAINEN TOIMINTA TA2018 TA2018 TA2017 TP2016 Nykyisen rahoi- Haetun rahoituksen

Lisätiedot

SYL-tapaaminen: 5 x 30 esamok-tapaaminen: 5 x 30 e, muu opiskelijatoiminta Poliittinen vaikuttaminen yhteensä ,59

SYL-tapaaminen: 5 x 30 esamok-tapaaminen: 5 x 30 e, muu opiskelijatoiminta Poliittinen vaikuttaminen yhteensä ,59 Talousarvio 2016 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2016 TA2016 LISÄTA2015 TP2014 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 94,00 Vuokratuotot 3720 3720 3720 3720,00 Palveluiden myynti 5688

Lisätiedot

Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019

Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry Jatkuvan toiminnan kuvaus 2019 1. Tehtävä ja tavoitteet Tampereen vihreät nuoret Virnu ry on poliittinen nuorisojärjestö, joka vaikuttaa yhteiskuntaan niin perinteisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma 2019 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2018 2019 tuo tullessaan isoja vaaleja ja tiukkaa politiikkaa Toimintasuunnitelman läpileikkaava tavoite

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017

Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle

Toimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.

Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B. Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,

Lisätiedot

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä

J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä J Y T R Y Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä TOIMINTAOHJE 2019-2020 HYVÄKSYTTY 15. 1. 2019 02 1. J Y T R Y n t a r k o i t u s j a r a k e n n e Satakunnan järjestöyhteistyöryhmä JYTRY on maakunnan yhdistys-

Lisätiedot

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017

Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 Tampereen vihreät nuoret - Virnu ry Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2017 Toimintakertomus 1. Tehtävä ja tavoitteet 2. Järjestöllinen toiminta 3. Poliittinen toiminta 4. Tapahtumat 5. Vaalitoiminta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 PYÖRÄLIITTO RY Pyöräliitto edistää pyöräilyä liikennemuotona sekä toimii pyöräilijöiden valtakunnallisena edunvalvojana ja paikallisten pyöräily-yhdistysten yhteistyöelimenä. Pyöräliitto

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2017 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Teemaryhmien toiminnankuvaus 4. Tavoitteiden

Lisätiedot

Eurooppanuoret ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Eurooppanuoret ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Poliittisen toiminnan painopisteet Eurooppanuorten tapahtumat toimintavuonna 2015 Järjestöllinen toiminta Kansainvälinen toiminta Viestintä

Lisätiedot

Talousarvio 2017 / Hallituksen esitys liittokokoukselle. TA2017 TA2017 lisäta2016 TP2015 Nykyinen Haetaan VARSINAINEN TOIMINTA

Talousarvio 2017 / Hallituksen esitys liittokokoukselle. TA2017 TA2017 lisäta2016 TP2015 Nykyinen Haetaan VARSINAINEN TOIMINTA Talousarvio 2017 / Hallituksen esitys liittokokoukselle VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta TA2017 TA2017 lisäta2016 TP2015 Nykyinen Haetaan Osallistumismaksut 0 0 0 0,00 Vuokratuotot 3720 3720

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

Nuori? Lhbtiq*? Innokas?

Nuori? Lhbtiq*? Innokas? Nuori? Lhbtiq*? Innokas? *) Lhbtiq lesbo, homo, biseksuaali, transihminen, intersukupuolinen tai queer Lähde mukaan tekemään Suomesta yhdenvertaisempi maa! Viime syksynä suomalaisille lhbtiq-nuorille vakuutettiin,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39. Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 09.04.2014 Sivu 1 / 1 39 Toimintasuunnitelma 2014 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa

Koonti työpajatyöskentelyistä Edustajiston kokouksessa Lahdessa Edustajiston kokouksessa Lahdessa 21.03.2015 Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto kokoontui vuoden 2015 ensimmäiseen kasvokkaintapaamiseen Lahdessa 21.03.2015. Kokouksen lisäksi paikalla olleet edustajat

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma 2010 Hyväksytty liittokokouksessa 14.11.2009 Sisällysluettelo: 1 JOHDANTO 3 2 VAKIINTUNUT TOIMINTA 3 2.1 Mielipidevaikuttaminen ja uudet avaukset

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty :n syyskokouksessa 25.11.2016 Sivu 2 / 10 Sisällysluettelo Järjestötoiminta... 3 Edunvalvonta...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

ViNO2020: politiikka, arvot ja visio keskiössä

ViNO2020: politiikka, arvot ja visio keskiössä 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 ViNO2020: politiikka, arvot ja visio keskiössä ViNO tekee väsymättä töitä tasa-arvoisen, kestävän ja oikeudenmukaisen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma 2010 1 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto 2 3 4 Toimintasuunnitelma 2010 Hallituksen esitys 24.10.2009 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS 20.6.2007 1(6) Aika 13.6.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Fredman & Månsson Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Jan Hjelt, hallituksen jäsen Salla Korhonen,

Lisätiedot

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013. 1. Yleistä

Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013. 1. Yleistä Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat SYY ry Sääntömääräinen liittokokous 14.-15.11.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistä Liiton toimintaa on leimannut vuonna 2013 15-vuotisjuhla ja valtuustovaalit. Juhlavuoden

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2012

Toimintasuunnitelma 2012 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto Toimintasuunnitelma 2012 Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 1 Johdanto 2 Tavoitteet vuodelle 2012 3 Poliittinen toiminta 3.1 Ohjelmatyö 3.2 Kannanotot 3.3

Lisätiedot

Sovitut toimintatavat

Sovitut toimintatavat Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013

Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry. TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Suomen Keskustanaiset ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Yleistä Suomen Keskustanaiset ry toimii aktiivisesti sukupuolten välisen tasa-arvon ja ihmisten

Lisätiedot

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio

minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio minäkin voin osallistua ja edustaa! Kehitysvammaisten Tukiliiton uudistus Esittely - lyhyt versio Hyvä liittokokousedustaja ja hyvät jäsenyhdistykset, Haluamme, että järjestötoiminta on hauskaa. Haluamme

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

Läsnäolijat: Veera Koskinen, Janne Saarela, Marjo Suvanto, Maarit Salo, Neea Liinpää, Ville Korhonen, Janne Warén, Kea Tossavainen

Läsnäolijat: Veera Koskinen, Janne Saarela, Marjo Suvanto, Maarit Salo, Neea Liinpää, Ville Korhonen, Janne Warén, Kea Tossavainen Jyvioni Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat ry Hallituksen kokous 8/2011 Aika: 16.8.2011 klo 18 Paikka: Keski-Suomen vihreiden toimisto, Kyllikinkatu 1, 2krs. Läsnäolijat: Veera Koskinen, Janne Saarela,

Lisätiedot

Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen

Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Vaali-info Katja Hintikainen Kampanjointi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa Vaali-info 22.11.2017 Katja Hintikainen Vaali-infon ohjelma Esittäytymiskierros Kampanjointi osana vaalivaikuttamista Kepan ehdotus kampanjakonseptiksi + keskustelu

Lisätiedot

Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista. Puoluekokoukselle

Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista. Puoluekokoukselle Katsaus esityksiin puolueen sääntömuutoksista Puoluekokoukselle 22.-23.5.2010 Esitykset 1) Puoluekokousedustuksen uudistus (esittely erikseen) 2) Puoluekokouksen ja valtuuskunnan työnjaon tarkistaminen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS...

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS KOKOUKSEN AVAUS PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS... 101 Nuorisovaltuuston kokous Esityslista AIKA 7.3.2016 Klo 16.30 PAIKKA Narvan monari KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 103 2 KOKOUKSEN AVAUS... 103 3 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA

SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN LIITTOKOKOUKSEN ESITYSLISTA Aika: 2.-3.12.2017, alkaen lauantaina 2.12. klo 14:00 Paikka: Allianssi-talo, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS Esitys: Eurooppanuorten

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli

Hallitusohjelmavaikuttaminen. Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Hallitusohjelmavaikuttaminen Kepan kevätkokous 24.4.2015 / Pauliina Saares ja Laura Häkli Maailmantalouden tekijät oli menestys Rkp:n ehdokkaita lukuun ottamatta blogeja kirjoittivat kaikkien eduskuntapuolueiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1 MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry, jota näissä

Lisätiedot

Seloste hallituksen budjettiesityksestä

Seloste hallituksen budjettiesityksestä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO ry Seloste hallituksen budjettiesityksestä Tiedoksi liittokokousedustajille, ei äänestykseen 1 Yleistä Tämä dokumentti on selite ViNOn budjetin laadinnalle.

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 24.01.2013 Sivu 1 / 1 5 Toimintasuunnitelma 2013 ESPOON NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016

HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt

Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS

STRATEGIA TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS 2. VISIO 2023 SYYSKOKOUS SYYSKOKOUS 16.11.2017 STRATEGIA 2018-2023 1. TARKOITUS JA TOIMINTA-AJATUS Helsingin Polkupyöräilijät on kaikkien pääkaupunkiseudulla pyörällä liikkuvien yhteisö ja edunvalvoja. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY

1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 1 VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY 2 Talousarvio 2011 / Hallituksen esitys 09.11.2010 3 4 5 6 7 VARSINAINEN TOIMINTA TA2011 TA2011 TA2011 TA2010 TP2009 8 Haetaan Optimistinen Nykyinen

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. 1. Johdanto. 2. Kampanjat ja poliittinen vaikuttaminen. Hyväksytty liittokokouksessa 9.11.2009.

Toimintasuunnitelma. 1. Johdanto. 2. Kampanjat ja poliittinen vaikuttaminen. Hyväksytty liittokokouksessa 9.11.2009. Toimintasuunnitelma Hyväksytty liittokokouksessa 9.11.2009 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Kampanjat ja poliittinen vaikuttaminen 3. Työryhmät ja muu toiminta 4. Paikallinen ja alueellinen toiminta 5.

Lisätiedot

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2015

Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2015 Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry Toimintasuunnitelma 2015 Järjestö Liiton toimisto SONKin toimisto koostuu puheenjohtajasta ja pääsihteeristä. Puheenjohtajalle maksetaan luottamustoimesta palkkio,

Lisätiedot

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki

Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa

VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa VIHREIDEN NUORTEN JA OPISKELIJOIDEN LIITTO ViNO RY Talousarvio 2012 / Hyväksytty liittokokouksessa 4.12.2011 VARSINAINEN TOIMINTA TA2012 TA2012 TA2012 TA2011 TP2010 Nykyinen Optimistinen Haetaan Yleinen

Lisätiedot

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana

SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana SUOMEN YLIOPPILASKUNTIEN LIITTO VUONNA 2006 SYL-kummi Mikko Koskinen ÅASn vieraana 14.2.2006 KUKA MIKKO? SYLH 2006 Koulutuspolitiikka, ympäristö, tasa-arvo pehmeä kopo TYYn kasvatti hallitus 2005, tylkkärin

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana

Lisätiedot

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto 1 AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS 2018 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Tavoitteiden ja teemojen mukainen toiminnan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI

LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI LIITTYMINEN SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖN JÄSENJÄRJESTÖKSI SUOMEN HOSTELLIJÄRJESTÖ - On vuonna 1935 perustettu yleishyödyllinen hostellitoiminnan keskusjärjestö. - Suomen Hostelljärjestö ja verkoston yli 40

Lisätiedot

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA

Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA Muutokset pelisääntöihin ISOILLA KIRJAIMILLA 2.2 Jäsenet JÄSENELLÄ TARKOITETAAN TÄSSÄ PELISÄÄNTÖPAPERISSA ESPOON VIHREIDEN HENKILÖJÄSENTÄ SEKÄ JÄSENJÄRJESTÖÄ ELLEI TOISIN ILMAISTA. JÄSENISTÖLLÄ TAAS TARKOITETAAN

Lisätiedot

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä

Poliittinen katsaus, puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä. Kokouksen avaus, puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä Suomen Keskusta r.p. Apollonkatu 11 a 00100 HELSINKI ESITYSLISTA Puoluevaltuuston vuosikokous 27.-28.4.2019 Aika Paikka Lauantai 27.4.2019 klo 10 alkaen Riihimäki Hämäläisten laulu Tervetuloa Riihimäelle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015

TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. KOKOUKSET... 3 3. TAPAHTUMAT... 4 5. VAIKUTTAMINEN... 5 6. SOSIAALINEN MEDIA... 6 TOIMINTAKERTOMUS 2014-2015 3(6) 1. YLEISTÄ Tehyn opiskelijayhdistyksen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä presidentinvaalit tammikuussa 2018 toteutuivat, mutta

Lisätiedot