TIETOPAKETTI EHDOKKUUTTA HARKITSEVILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIETOPAKETTI EHDOKKUUTTA HARKITSEVILLE"

Transkriptio

1 TIETOPAKETTI EHDOKKUUTTA HARKITSEVILLE Haluamme kannustaa teitä hakemaan OLL:n hallitukseen ensi vuodelle. Tässä tietopaketissa ehdokkuutta harkitseville on hieman alkupaloja siitä, mitä vuosi saattaa tuoda tullessaan sekä koottua käytännön tietoa ehdolle asettumisen tueksi. Toivomme, että tästä on apua. Miksi Opiskelijoiden Liikuntaliittoon? OLL:ssa vaikutat kaikkien korkeakouluopiskelijoiden liikuntamahdollisuuksien edistämiseksi ympäri Suomen. OLL:n järjestöstrategian mukaisena Tavoitteena on valtakunnallinen ja yhdenvertainen korkeakoululiikuntajärjestelmä. Tämä tavoite toimii OLL:n toiminnan johtotähtenä. OLL:n hallituksen jäsenenä teet valtakunnallista edunvalvontatyötä tapaamalla vaikkapa valtakunnan politiikassa asioita valmistelevia ja niistä päättäviä henkilöitä, kuten ministeriöiden ja eduskunnan toimijoita, valtakunnallisten liikuntajärjestöjen ihmisiä sekä muita sidosryhmiä. Edunvalvonnan keskiössä on korkeakoulujen liikuntatoiminnan aseman vakinaistaminen, korkeakoululiikunnan rahoituksen turvaaminen, liikuntaedellytysten kuten liikuntapaikkojen ja lähiliikuntapaikkojen olemassaolon edistäminen sekä arkiliikuntaa edistävien toimenpiteiden lobbaus. Edistät alueellista korkeakoululiikuntaa vaikuttamalla korkeakoulujen paikallisissa liikuntatyöryhmissä ja autat paikallisia toimijoita viemään opiskelijaliikuntaa eteenpäin omalla paikkakunnallaan, omassa korkeakouluympäristössä. Edistät korkeakouluopiskelijoiden liikkumista hankkeiden voimin. Vuonna 2014 OLL:n hankkeisiin kuuluvat muun muassa terveysliikunta- ja opiskelijaurheiluseuratoiminnan kehittämisen hankkeet. OLL:n toimintaan osallistumalla kehität kaikille opiskelijoille suunnattua monipuolista liikuntatarjontaa ja opiskelijoiden omasta terveydestään huolehtimiseen tarvittavia puitteita. Teet siis liikunta- ja hyvinvointipolitiikkaa päätöksenteon ytimessä. Sinä, yhdessä OLL:n muiden toimijoiden kanssa, olet korkeakoululiikunnan asiantuntija! Toimiessasi näiden tavoitteiden puolesta pääset myös kehittämään itseäsi. Liitossa toimimisessa kehittyvät: - johtamistaidot - organisointikyky - esiintymistaidot - vuorovaikutustaidot Sinulla on mahdollisuus tutustua opiskelija- ja liikuntajärjestöjen toimijoihin ja saat tärkeitä kontakteja niin liitolle kuin itsellesikin. Sekä kotimainen että kansainvälinen opiskelijaliikuntamaailma on aivan kätesi ulottuvilla. 1 / 7

2 Ja totta kai aina oma ja muun työyhteisön oma edunvalvonta tulee muistaa! Vuoden aikana tulette aivan varmasti viettämään unohtumattomia hetkiä hyvässä seurassa, monimuotoista huumoria viljellen. Niin haasteet kun onnistumisetkin tulevat tutuiksi. Varmasti se voittajafiilis, kun jokin asia menee putkeen, ei tule jäämään sinultakaan paitsi. Opiskelijapolitiikan maailma on huikea kokemus, joten jos edes harkitset ehdolle lähtemistä, älä enää mieti, tee se! OLL:n toimisto ja toimijat OLL:n toimisto sijaitsee lähes Helsingin ytimessä Kampissa. OLL:n kanssa samalla toimistolla työskentelee Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry, Suomen Ylioppilaskuntien liitto SYL ry sekä Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö OTUS rs. OLL:n, SAMOKin ja SYL:n yhteisesti omistama osakeyhtiö OSS-järjestöpalvelut omistaa kiinteistön ja tuottaa osakkailleen toimistopalveluja. OLL:n toimistolla työskentelee vuonna 2013 kolme täysipäiväistä luottamustoimijaa eli OLL:n hallituksen työvaliokunta: puheenjohtaja Teemu Myllärinen (ISYY) ja varapuheenjohtajat Jyrki Eriksson (HYY) ja Vesa-Ville Väänänen (OSAKO). Työntekijöistä vakinaisia ovat pääsihteeri Hilkka Laitinen, korkeakoululiikunnan asiantuntijat Hanna Laakso ja Jussi Ansala sekä opiskelijahuippu-urheilun koordinaattori Jukka Tirri. Hankerahoituksen turvin työskentelevät tällä hetkellä palvelukoordinaattori Jenny Söderman ja koulutuskoordinaattori Katja Silvasti. Toimistolla työskentelee siis yhteensä yhdeksän henkilöä. OLL:n hallitus valitaan vuosittain liittokokouksessa jäsenjärjestöjen SAMOKin tai SYL:n tai keskusjärjestöjen jäsenistön, opiskelija- ja ylioppilaskuntien esitysten pohjalta. Työvaliokunnan lisäksi hallituksessa toimii päätösjäsen, johon vuoden 2012 liittokokouksessa valittiin liikuntatoimien edustaja Janne Pakarinen liikuntatoimien esityksen pohjalta. Päätösjäsen osallistuu hallituksen aamukouluihin ja kokouksiin. 2 / 7

3 Toimintasektorit 2013 Hallitus 2013 on jakanut vastuut työvaliokunnan kesken seuraavanlaisesti: Puheenjohtaja - liiton ja hallituksen toiminnan johtaminen - hallinto- ja taloussektorista vastaaminen yhdessä pääsihteerin kanssa - yleinen edunvalvonta - liiton edustaminen ulospäin - kansainväliset sidosryhmät (esim. FISUn ja EUSAn tilaisuuksiin osallistuminen OLL:n edustajana) - alueet Varapuheenjohtaja - puheenjohtajan sijaisena toimiminen - liikuntapoliittinen edunvalvonta- ja vaikuttamistyö - terveysliikuntahankkeet (opiskeluterveydenhuollon ja liikuntatoimien palveluketjun rakentaminen ja liikuntatuutorointi) - jäsenedut - viestintä - alueet Varapuheenjohtaja - opiskelijahuippu-urheilu - palvelut (sis. kotimaan ja Euroopan kisatapahtumat, koulutukset) - alueet Varapuheenjohtajat johtavat omien vastuualueidensa sisällöllistä toimintaa, ja työskentelevät tiiviissä yhteistyössä samalla sektorilla työskentelevien työntekijöiden kanssa. Myös varapuheenjohtajat edustavat liittoa ja pääsevät monenlaisiin tilaisuuksiin toimikautensa aikana. Hallitus on yhteisvastuullinen toteuttamaan liittokokouksen päätökset, edustamaan liiton näkemystä tiedotusvälineiden ja jäsenistön suuntaan, pitämään yhteyttä jäsenistöön ja raportoimaan toiminnastaan. Jokainen hallitus määrittelee vastuut vuoden alussa omien toiveiden ja intohimojensa perusteella hallituksen järjestäytymiskokouksessa. 3 / 7

4 Miten paljon aikaa tämä vaatii ja mitä etuja minulla on? Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi, eli jos haet ensi vuodelle hallitukseen, toimikautesi on OLL:n hallituksen työvaliokunnassa toimiminen on täysipäiväinen luottamustoimi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että sinun on muutettava vuodeksi pääkaupunkiseudulle. OLL auttaa sinua asunnon hankinnassa tarvittaessa. OLL korvaa muutosta koituvat kohtuulliset kustannukset. Luottamustoimijat eivät ole työsuhteessa, joten määriteltyä työaikaa ei ole. OLL:n toimintaan käytetty aika saattaa siis vaihdella myös vuoden aikana, riippuen mitä omalla sektorilla on meneillään. Pääsääntöisesti kuitenkin työvaliokuntakin on toimistolla virka-aikaan, jotta työ sujuu luontevasti työntekijöiden kanssa. Myös tapaamiset ja seminaarit sijoittuvat usein virka-ajalle. Lisäksi työvaliokunnalle kertyy reissukilometrejäkin vuoden aikana, sekä ilta- ja viikonlopputilaisuuksia. Omaa aikaa ei silti saa unohtaa, on huolehdittava siitä, että kaikilla on myös aikaa rentoutua, vaikka välillä työ saattaakin viedä mukanaan. OLL:n työvaliokunnalle maksetaan talousarvion mukaista palkkiota 12 kuukauden ajalta. Palkkio maksetaan joka kuukauden 25. päivä. Puheenjohtajan bruttopalkkio on 1700 / kk ja varapuheenjohtajien 1250 / kk. Lisäksi käytössäsi on puhelinetu ja ravintoetu (eli voit ostaa kahdeksan euron lounasseteleitä kuuden euron kappalehintaan 20 kpl / kk). OLL huolehtii myös kaikkien työhallitukseen kuuluvien käyttöön läppärin ja työpisteen toimistolla. Hallituksen valinta ja ehdolle asettuminen OLL:n hallituksen valitsee siis liittokokous, joka käyttää ylintä päätäntävaltaa liitossa. Liittokokous pidetään Vierumäellä OLL:n liittokokouksessa äänivaltaa käyttävät OLL:n jäsenet: SAMOK ja SYL jäsenistöineen Tahkon Talli Poliisiammattikorkeakoulun oppilaskunta Kadettitoverikunta sekä OLL:n yhteistoimintajäsenet: Aalto Yliopisto ja Helsingin yliopisto - UniSport Jyväskylän yliopisto - Yliopistoliikunta Oulun korkeakoululiikunta (Oulun seudun ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopisto) Turun yliopisto - Yliopistoliikunta Jokaisella varsinaisella liittomuotoisella jäsenellä on yksi (1) ääni kunkin jäsenyhteisönsä jokaista alkavaa kahta tuhatta (2000) henkilöjäsentä kohti. Yhteistoimintajäsenellä on yksi (1) ääni. 4 / 7

5 Sääntöjen mukaan OLL:n hallitukseen kuuluvat hallituksen puheenjohtaja, yhdestä kahteen (1-2) varapuheenjohtajaa ja korkeintaan kaksi (2) muuta jäsentä. Hallituksen valinta tapahtuu seuraavalla tavalla: Hallituksen puheenjohtajan vaali Puheenjohtajan vaalissa on ehdokkaan saatava ehdoton enemmistö annetuista äänistä tullakseen valituksi. Ellei kukaan saa ehdotonta enemmistöä, toimitetaan toinen äänestys ensimmäisessä äänestyksessä kahden eniten ääniä saaneen välillä. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Vaali suoritetaan suljetuin lipuin. Hallituksen vaali Varapuheenjohtajat ja hallituksen jäsenet valitaan erillisissä äänestyksissä henkilökohtaisella suhteellisella vaalilla. Äänestäjä voi äänestää enintään niin monta ehdokasta kuin on valittavia. Äänestäjä merkitsee ehdokkaittensa nimet vaalilippuunsa siinä järjestyksessä, missä toivoo näiden tulevan valituksi. Jokainen annettu ääni jaetaan vaalilippuun merkittyjen ehdokkaiden kesken siten, että lipussa ensimmäisenä oleva saa yhden äänen, toisena oleva puoli ääntä, kolmantena oleva kolmasosan ääntä jne. Valituiksi tulevat määräytyvät ehdokkaiden saamien äänien mukaisessa järjestyksessä. Jos vaalilippuun on kirjoitettu enemmän nimiä kuin valittavana on hallituksen jäseniä, hylätään vaalilippu. Äänten mennessä tasan vaalit ratkaistaan arvalla. Vaali suoritetaan suljetuin lipuin. Ehdolle voit asettua aina siihen hetkeen asti kunnes liittokokouksessa siirrytään käsittelemään kyseistä kohtaa (esim. jos haet varapuheenjohtajaksi, huolehdi että asetut ehdolle viimeistään kohdassa Varapuheenjohtajien valinta ). Jos kuitenkin tiedät ehdokkuudestasi hyvissä ajoin ennen liittokokousta, kannattaa siitä tiedottaa jo etukäteen, jotta päätöstä tekevät tahot kerkeävät tutustua sinuun ja tavoitteisiisi. Muista myös, että asettuaksesi ehdolle johonkin luottamustoimeen, liiton jäsenjärjestön tai jonkun niiden jäsenjärjestöistä pitää esittää sinua kyseiseen luottamustoimeen. Vaalikelpoisia puheenjohtajan, varapuheenjohtajien ja hallituksen jäsenten vaaleissa sääntöjen mukaan eivät ole liiton toimihenkilöt. Kun olet päättänyt ehdolle, lähtemisestä kannattaa tiedottaa OLL:n sähköpostilistojen kautta: (SAMOKin, SYL:n, opiskelija- ja ylioppilaskuntien sekä Tahkon tallin, Polamkin oppilaskunnan ja kadettitoverikunnan liikuntavastaavat) (SAMOKin, SYL:n, opiskelija- ja ylioppilaskuntien puheenjohtajat ja pääsihteerit) (korkeakoulujen liikuntatoimien edustajat eli korkeakoulujen liikuntahenkilökuntaa) 5 / 7

6 Lisäksi voit viestiä ehdokkuudestasi SAMOKin ja SYL:n tiedottajille jotka välittävät tiedotteet eteenpäin opiskelija- ja ylioppilaskuntien muille relevanteille listoille. SAMOKin tiedottaja: Anita Härkönen, SYL:n tiedottaja: Riitta Käppi, Liittokokouksessa Liittokokouksen ensimmäisenä iltana on perinteisesti järjestetty ehdokkaiden haastattelut. Tällöin delegaatiot muodostavat haastatteluryhmiä ja haastattelevat ryhmissään ehdokkaita. Lisäksi liittokokouksen toisen päivän aamuna on pidetty hallituspaneeli, jossa ehdokkaat vastaavat paneelijuontajien kinkkisiin kysymyksiin liittokokousdelegaattien edessä. Liittokokousdelegaateilla on myös mahdollisuus esittää ehdokkaille muutamia kysymyksiä juontajien sallimien aikarajojen puitteissa. Yleensä kysymysten joukossa on suomenkielisten lisäksi ruotsin- ja englanninkieliset kysymykset. Henkilövaaleissa ehdolla olevat voivat olla liittokokousedustajia, jolloin he äänestävät vaalissa normaalisti. Ehdokkuus ei siis tee ketään jääviksi. Mihin kannattaa tutustua? Ehdokkaana sinun kannattaa tutustua ainakin tuleviin liittokokousmateriaaleihin sekä Hyvä korkeakoululiikunta -suosituksiin. Liittokokousmateriaalit löytyvät linkin kautta: Korkeakoululiikunnan suositukset, linkki: On myös hyvä tutustua etukäteen poliittiseen toimintaan (esim. lainsäädäntötyö ja muu eduskunnan ohjaus, OKM:n ja muiden relevanttien ministeriöiden toiminta ja vastuut) Suomessa sekä opiskelijajärjestö- ja liikuntajärjestökenttään Suomessa 6 / 7

7 Jäikö jokin vielä vaivaamaan? OLL:n hallituksen työvaliokunta vastaa mielellään kaikkiin kysymyksiisi! Kysymykset voi osoittaa kootusti puheenjohtajalle: Teemu Myllärinen Jos kysymyksesi liittyy johonkin tiettyyn sektoriin voi asioita tiedustella myös varapuheenjohtajilta: Vesa-Ville Väänänen Jyrki Eriksson "Olen päässyt yhdistämään työssä kolme intohimoni kohdetta, eli opiskelijapolitiikan, liikunnan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Yksikään päivä ei ole ollut tavallinen, vaan joka päivä on saanut venyä päivän tuloskunnon mukaiseen suoritukseen. OLL:n puheenjohtajuus tarjoaa vastuunkannon paikan, ja kannankin sitä itse vyötärön korkeudella." Teemu Myllärinen "Vuosi on antanut ja ottanut paljon. Hommaa on riittänyt aina toimistolta Lapin tuntureille asti, ja kokemusta on kertynyt suunnilleen saman verran kuin aiemmin elämän aikana yhteensä. On hienoa nähdä, miten toimiston ja oman työn tulokset näkyvät vielä kaukana tulevaisuudessakin." Vesa-Ville Väänänen "Vuosi on tuonut mukanaan mielettömiä kokemuksia ja paljon reissaamista aina Venäjälle asti. On mahtavaa olla näkemässä aitiopaikalta niitä mielettömiä ponnisteluita, joita opiskelijaliikunnan eteen tehdään ympäri Suomea. Suosittelen! Jyrki Eriksson "Kokonaistunnelma on ollut rento, mutta väkevä. Hyviltä ja huonoilta jutuilta ei ole vältytty, kun puheenjohtajisto on työskennellyt rapa roiskuen. Nuorta voimaa on kiva katsella." Janne Pakarinen Toivotamme onnea kaikille ehdokkaille! OLL:n hallitus 2013 Teemu, Vessu, Jyrki ja Janne 7 / 7

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS. Aika: Torstai klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. Kokouksen avaaminen Sivu 1 / 5 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Torstai 3.12.2015 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 1 Kokouksen avaaminen 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu edustajiston

Lisätiedot

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI

TALOUSARVION TAUSTAMATERIAALI 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 (Muutokset lausuntokierrosmateriaaliin näkyvät punaisella värillä.) YLEISTÄ Tässä dokumentissa on kuvattuna

Lisätiedot

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14

Lisätiedot

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen

EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 134 Kokouksen avaaminen Page 1/5 EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: 7.12.2016 klo 18.15 Paikka: Turku-Sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 134 Kokouksen avaaminen 135 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 136 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SUOMEN STRUKTUROITUJEN SIJOITUSTUOTTEIDEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YLEISTÄ. 1 Nimi ja kotipaikka

SUOMEN STRUKTUROITUJEN SIJOITUSTUOTTEIDEN YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YLEISTÄ. 1 Nimi ja kotipaikka YLEISTÄ 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Strukturoitujen Sijoitustuotteiden yhdistys ry, ruotsiksi Strukturerade produkter i Finland rf ja englanniksi The Finnish Structured Products Registered

Lisätiedot

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten

Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liitto SAMOK ry valtakunnallinen ja sitoutumaton ammattikorkeakouluopiskelijoiden edunvalvoja perustettu vuonna 1996 perustajaliitot SKOL, STOL ja TERHOL

Lisätiedot

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Aika: Keskiviikko klo Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista. 143 Kokouksen avaus. 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus EDUSTAJISTON JOULUKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.12.2014 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Yo-talo A, 2. krs. Esityslista 143 Kokouksen avaus 144 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 145 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 15.11.2016 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA

OLL:N YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JOHDANTO YHDENVERTAISUUS OLL ORGANISAATIONA JA YHDENVERTAISUUS OLL:SSA 1 OLL:N 2 3 JOHDANTO 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 YHDENVERTAISUUS Yhdenvertaisuuslaissa yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017

YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 Ylimääräinen jäsenkokous 2017 Esityslista 13.8.2017 YLIMÄÄRÄINEN JÄSENKOKOUS 2017 AIKA Lauantai 28.10.2017 klo 10.00-12.00 PAIKKA LÄSNÄ Hotelli Korpilampi, Auditorio Korpilammentie 5, 02970 Espoo Valtuutetut

Lisätiedot

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti.

Liittokokoukseen ilmoittaudutaan osoitteessa   Ilmoittautuminen on auki 7.3. kello asti. MIKÄ LIITTOKOKOUS? Liittokokous, liittari, liko... Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Liittokokous käyttää ylintä päätäntävaltaa SAKKIssa, ja se kokoontuu kahden vuoden välein. Liittokokous valitsee SAKKIlle

Lisätiedot

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä.

Edustajisto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksikymmentä (20) jäsentä ja puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja on läsnä. EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: Keskiviikko 3.12.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus Kutsu

Lisätiedot

Edustajiston kokouksen alussa puheenjohtaja kutsuu kaksi edustajiston jäsentä tarkastamaan päätöspöytäkirjan. (TYYn säännöt 21 )

Edustajiston kokouksen alussa puheenjohtaja kutsuu kaksi edustajiston jäsentä tarkastamaan päätöspöytäkirjan. (TYYn säännöt 21 ) Page 1/7 EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS Aika: 28.11.2017 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, 20500 Turku Esityslista 1 Kokouksen avaaminen Ennen toimikautensa alkua marraskuun 20.

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö

Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO. Hallituksen ohjesääntö Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO Hallituksen ohjesääntö 14.11.2017 Sivu 1 / 5 Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan hallituksen ohjesääntö I LUKU Yleistä 1 Soveltaminen

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. TEHYN SITKERYHMÄN TOIMINTAOHJEET 30.5.2016 Toimintaohjeet päivitetään SITKE-ryhmän valtakunnallisessa kokouksessa. 1. TAUSTAA Tehyn päätöksenteko-organisaatio muodostuu valtuustosta ja hallituksesta. VALTUUSTO

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto.

Yhtiöllä on peruspääomana takuupääoma ja pohjarahasto. YHTIÖJÄRJESTYS 2015 YHTIÖJÄRJESTYS 2 (7) 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toiminimi on Valion Keskinäinen Vakuutusyhtiö, ja sen kotipaikka Helsinki. Yhtiön toiminta käsittää Euroopan

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017

Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Meridiaani ry - Säännöt Hyväksytty kevätkokouksessa 2017 Ÿ1 Yhdistyksen nimi on Meridiaani ry, ruotsiksi Meridian rf ja kansainvälisissä yhteyksissä yhdistyksestä voidaan käyttää epävirallista nimitystä

Lisätiedot

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta

JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE. RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta SOVELTAMISALA JÄRJESTYSSÄÄNTÖ - MENETTELYTAPAOHJE RESERVILÄISLIITTO Menettelytapavaliokunta Reserviläisliitto r.y:n varsinaisissa kokouksissa noudatetaan tätä menettelytapaohjetta ja vakiintunutta kokouskäytäntöä

Lisätiedot

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO POHJOLA-NORDENIN NUORISOLIITTO RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 1.4.1995 kevätkokouksessa Lappeenrannassa muutettu 31.10.1998 syyskokouksessa Helsingissä muutettu 3.4.2009 kevätkokouksessa Helsingissä muutettu

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS

VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS 8.8.2014 Suomen Kotiseutuliiton vuosikokouksen hyväksymä SUOMEN KOTISEUTULIITON VUOSIKOKOUKSEN TYÖ- JA VAALIJÄRJESTYS Huom! 1) 1 Vuosikokouksissa noudatetaan yhdistyslakia,

Lisätiedot

Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n säännöt 17.4.2013

Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n säännöt 17.4.2013 Valo, Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry:n säännöt 17.4.2013 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Valo, Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry, Valo, Finlands

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään seitsemän ja enintään kymmenen

Lisätiedot

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA. 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Ensi- ja turvakotien liitto ry., ruotsiksi Förbundet för mödra

Lisätiedot

SUOMI-RANSKA YHDISTYSTEN LIITTO R.Y. FINLAND-FRANKRIKE FÖRENINGARNAS FÖRBUND R.F. FEDERATION DES ASSOCIATIONS FRANCO-FINLANDAISES

SUOMI-RANSKA YHDISTYSTEN LIITTO R.Y. FINLAND-FRANKRIKE FÖRENINGARNAS FÖRBUND R.F. FEDERATION DES ASSOCIATIONS FRANCO-FINLANDAISES SUOMI-RANSKA YHDISTYSTEN LIITTO R.Y. FINLAND-FRANKRIKE FÖRENINGARNAS FÖRBUND R.F. FEDERATION DES ASSOCIATIONS FRANCO-FINLANDAISES S Ä Ä N N Ö T 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomi-Ranska Yhdistysten

Lisätiedot

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6)

SUOMEN LÄHIHOITAJAT ry 9.3.2012 1(6) 9.3.2012 1(6) NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys, nimi on Suomen Lähihoitajat ry, ruotsiksi Finlands Närvårdare rf. TARKOITUS Yhdistyksen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ

TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ TYÖELÄMÄTOIMIKUNNAN OHJESÄÄNTÖ 1 SEFEn hallitus asettaa toimintakautensa ensimmäisessä kokouksessa työelämätoimikunnan. Puheenjohtajan lisäksi toimikuntaan kuuluu vähintään viisi ja enintään kahdeksan

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt

European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt European Law Students Association ELSA Turku ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on European Law Students Association ELSA Turku ry. 2 Kielet Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi, mutta rekisteröimis-

Lisätiedot

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT

INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1 16.8.03 INNER WHEEL -PIIRIN SÄÄNNÖT 1. PIIRIN NIMI on Piiri Inner Wheel, Suomi. Nimen vahvistaa International Inner Wheelin hallitus, joka myös vahvistaa piirin rajat. Piirin jäseniä ovat kaikki piirissä

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen...

1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tulkinta... 3 Äänestys- ja vaalijärjestyksen muuttaminen... SUOMEN POLIISIJÄRJESTÖJEN LIITTO RY Äänestys- ja vaalijärjestys Hyväksytty liittokokouksessa 17.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO I YLEISTÄ 1 Äänestys- ja vaalijärjestyksen tarkoitus.. 2 Äänestys- ja vaalijärjestyksen

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET

ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET ASUKASDEMOKRATIAN TAVOITTEET Asumisviihtyvyyden parantaminen Asukkaiden aktiivisuuden ja kiinnostuksen lisääminen omaan asumiseensa ja asuinympäristöönsä Yhteistyön, avoimuuden ja vuorovaikutuksen lisääminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT

LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 2 LASTEN JA NUORTEN SÄÄTIÖN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Säätiön nimi on Lasten ja nuorten säätiö Barn och ungdomsstiftelsen. Säätiön kotipaikkakunta on Helsinki. 2 Tarkoitus Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: VAALIJOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön: 1 Yliopistoon kuuluminen Yliopistoon kuuluvaksi katsotaan jäseniä ja varajäseniä

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun!

Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Kutsu ViNOn liittokokoukseen 2014 Tervetuloa Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNOn kahdenteenkymmenenteentoiseen liittokokoukseen pe-su 28.-30.11.2014 Turkuun! Esityslista liitteineen, lisätietoa

Lisätiedot

Esityslista. Asiakirja 5

Esityslista. Asiakirja 5 Esityslista kirja 5 ESITYSLISTA AIKA 17.-18.11.2012, kokous alkaa lauantaina 17.11. klo 11.30 PAIKKA Kouvolan kaupungintalo, Torikatu 10 45100 Kouvola LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUS 1(5) UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS 2015-2017 Hyväksytty liittokokouksessa 25.11.2014 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Sen lisäksi mitä Upseeriliiton sääntöjen 10 ja 18 pykälissä puheenjohtajan ja liittovaltuuston

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/

Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/ Opiskelijoiden Liikuntaliitto - Lähetekeskustelu jäsenyydestä AYYE5/14 27.3.14 Lähetekeskustelun kulku 1. Esittely: Mitä on tapahtunut ennen vuotta 2014? 2. OLL-esittely /Hanna Huumonen, pj, OLL 3. Kysymykset

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Vantaa, 23.1.2016 ESITYS RESERVILÄISLIITON SÄÄNTÖJEN MUUTOKSESTA NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE 1 Yhdistyksen nimi on Reserviläisliitto - Reservistförbundet ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti.

Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toimialue 2 Yhdistyksen nimi on Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Toimialueena on Kouvolan kaupungin alue sekä Iitti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten

Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kymin ja Etelä-Savon vaalipiirin (IV) vaalipiirikokous liittohallituksen jäsenehdokkaiden vaalia varten Aika Lauantai 27.2.2016 klo 11.00 15.00 Paikka Läsnäolijat Sokos Hotel Vaakuna,

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle)

9.11. Edustajiston juhlakokous ja TYYn vuosijuhlat (juhlallisuudet alkavat klo 11.00 kulkueella H. G. Porthanin patsaalle) Sivu 1/6 EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS Aika: Keskiviikko 30.10.2013 klo 18.15 Paikka: Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Ylioppilastalo A Esityslista 242 Kokouksen avaus 243 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET

OLL:N YDINTOIMINTA-ALUEET 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 SAATE YDINTOIMINTA-ALUEMALLIIN 1 Jäke-ryhmän toimeksiantona on ollut määrittää OLL:n ydintoiminta-alueet.

Lisätiedot

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija [email protected] Oulun korkekoululiikunta / Oamk

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija ismo.miettinen@oamk.fi Oulun korkekoululiikunta / Oamk Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija [email protected] Oulun korkekoululiikunta / Oamk Seinäjoki 20.4.2012 Liikuntatuutorointi (synty) www.opiskelijaliikunta.fi

Lisätiedot

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.

Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka. PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu

Lisätiedot

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020

OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 OPISKELIJOIDEN LIIKUNTALIITON STRATEGIA 2016 2020 MISSIO Edistää opiskelijoiden liikuntakulttuuria 1 ja hyvinvointia. VISIO Opiskelijat liikkuvat terveytensä kannalta riittävästi.

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.

Lisätiedot

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.

Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5)

PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets

Lisätiedot