Hankkeen loppuraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hankkeen loppuraportti"

Transkriptio

1 RUSETTI RUSETTI - ESPOON KESKUSPUISTO 2012 Hankkeen loppuraportti ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Leena Sjöblom Katrin Aia Eija Rissanen

2 Rusetti - Espoon keskuspuisto 2 1. Hankkeen tausta ja lähtökohdat Rusetti - Espoon keskuspuisto oli Espoon ympäristökeskuksen World Design Capital (WDC) Helsinki 2012 teemavuoteen liittyvä hanke, jonka tarkoituksena oli nostaa Espoon Keskuspuiston tunnettavuutta, kehittää puiston käyttöä espoolaisten lähivirkistyskohteena sekä turvata alueen luontoarvot. Espoon keskuspuisto on 880 ha suuruinen yhtenäinen viheralue tiheästi asutussa Etelä- Espoossa. Keskuspuistolla on suuria virkistys- ja luontoarvoja ja sillä on merkitystä myös ekologisena yhteytenä meren rannalta Nuuksion järviylängölle. Olennainen osa hanketta oli tavoite lisätä puiston käytettävyyttä eri-ikäisille ja eri elämäntilanteessa oleville ihmisille. Nimensä Rusetti-hanke on saanut Keskuspuiston muodosta. Finnoontien tuntumassa olevat Söderskogin pellot edustavat rusetin solmua, ja itäinen ja läntinen puisto sen silmukoita. Vuosien aikana Keskuspuiston ympäristön rakennuspaine on kuitenkin pienentänyt Keskuspuiston pintaalaa ja muuttanut rusetin repaleiseksi. Rusetti-hankkeen tavoitteena oli myös korostaa sen luonto- ja kulttuuriarvoa kehittyvän yhteiskunnan puristuksessa. Vuosi 2012 oli Espoossa WDC-vuoden lisäksi myös Espoon luontovuosi. Luontovuoden aikana järjestettiin näyttelyitä, retkiä ja talkoita. Tapahtumat oli suunnattu asukkaille, ja niitä järjestettiin eri puolilla Espoota. Rusetti Espoon keskuspuisto yhdisti molempien teemavuosien tavoitteet. 2. Hankkeen toteuttajat Hankkeen vastuullinen toteuttaja oli Espoon ympäristökeskus. Projektipäällikkö: Leena Sjöblom, ympäristötarkastaja Projektisihteeri: Katrin Aia, WDC Rusetti - ja Espoon luontovuosiprojekti 2012 Hankkeen tiedotus ja www-sivut: Eija Rissanen, ympäristökeskuksen media-assistentti Espoon ympäristökeskuksen lisäksi Rusetti Espoon keskuspuisto -hanketta olivat toteuttamassa: - Laurea-ammattikorkeakoulun ja Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian Kouliihanke - Ihmiset tekevät Suurpellon -hanke - Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry - Espoon kaupungin tekninen keskus - Espoon kaupungin luonnonhoitoyksikkö - Espoon kaupungin liikuntapalvelut

3 Rusetti - Espoon keskuspuisto 3 3. Toiminta ja toteuttaminen Projekti toteutettiin vuosina erilaisten osaprojektien avulla. a) Keskuspuiston tunnukset Espoon ympäristökeskus julisti suunnittelukilpailun Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ja Laureaammattikorkeakoulun opiskelijoille, jossa suunniteltiin luontoportit Keskuspuiston keskeisille sisääntuloväylille ja Keskuspuiston logo. Omnian puuartesaaniopiskelijat ja metalliosaston opiskelijat myös osallistuivat ensimmäisen portin suunniteluun ja rakentamiseen. Uusien tunnuksien ansiosta Keskuspuisto saa uuden ilmeen tärkeimmille sisääntuloreiteilleen. Porttikilpailun voittajatyöt toivat idean, että porttipylväiden päissä olevia eläinhahmoja voitaisiin käyttää uusien paikkojen nimeämiseen Keskuspuistossa. Samoin arvostettiin porttien ajattomuutta, kestävyyttä ja turvallisuutta. Kuvassa Erja Mikkosen työ. Sanna Lindenin voittajalogo kuvastaa myös erinomaisesti Keskuspuistoa tuomalla esiin sen polkuja ja latuja. Logoa voidaan käyttää erilaissa käyttöympäristöissä. b) Keskuspuistoa esittelevä tiedotusmateriaali Keskuspuiston verkkosivut ja esite julkaistiin Nettisivut avattiin osana Rusetti-hankkeen nettisivuina. Hankkeen päätyttyä sivuilla on tietoa Espoon keskuspuistosta: Keskuspuistoa ja Rusetti- hanketta esiteltiin myös jokaiseen espoolaisen kotiin jaettavissa kaupungin tiedotuslehdissä (Liikkuva Espoo ja Espoo Esbo). Keskuspuisto on saanut Rusetti-hankkeen myötä paljon media-näkyvyyttä (ks. hankkeeseen liittyviä lukuja s. 6). Hankeen tapahtumat on huomioitu niin lehdistössä kuin YLE:n radio- ja televisio-uutislähetyksissä Keskuspuiston esitteessä on kartta sekä tietoa Keskuspuiston historiasta, luonnosta sekä ulkoilumahdollisuuksista

4 Rusetti - Espoon keskuspuisto 4 c) Tapahtumat Suunnittelukilpailun tulosten julkistaminen pidettiin kutsuvierastilaisuutena Suurpellon Infopaviljongissa Tilaisuus oli samalla Rusetti - Espoon keskuspuisto-hankkeen avajaistilaisuus. Tilaisuuden juhlapuheesta vastasi kulttuurijohtaja Georg Dolivo. Luontoporttien suunnittelukilpailun voitto jaettiin Erja Mikkosen ja Jacob Fakehin kesken. Logon suunnittelukilpailun voittajaksi valittiin Sanna Linden. Joni Lembergin työ sai tuomaristolta kunniamaininnan, Suunnittelukilpailun voittajat palkittiin VVO:n ja Asuntosäätiön lahjoittamilla lahjakorteilla. Suunnittelukilpailun palkitut kilpailutöiden julkistamistilaisuudessa: (vas). Jakob Fakeh, Sanna Linden, Erja Mikkonen ja Joni Lemberg Luontoportin avajaisia vietettiin Keskuspuiston ensimmäinen luontoportti, Sunan Huuhkajaportti, rakennettiin Sunaan, Sunanniityntieltä ja Riimukalliontieltä lähtevien ulkoiluväylien risteykseen. Portin läheisyydessä on myös kaksi infotaulua, joissa toisessa on koko Keskuspuiston kartta, ja toisessa aluekartta ja tietoa porttihahmosta sekä lähialueesta. Tilaisuuden avasivat Teknisen keskuksen suunnittelupäällikkö Pirjo Sirén ja ympäristökeskuksen ympäristötarkastaja Leena Sjöblom. Luontoportin avajaisia oli tullut katsomaan n. 70 espoolaista. Ensimmäisen luontoportin, Sunan Huuhkajaportin, avajaisia vietettiin Infotaulujen ja porttien pystytyksestä vastasi Espoon kaupungin vihertuotanto.

5 Rusetti - Espoon keskuspuisto Keskuspuiston perinnemaisematalkoot järjestettiin Ulkoilutien läheisyyteen pystytetyt heinäseipäät ilahduttivat ohikulkijoita ja muistuttivat ajoista, jolloin Keskuspuistosta vielä tehtiin heinää. Keskuspuiston perinnemaisematalkoot järjestettiin Källkärrin niityllä Opastetut luontoretket Keskuspuistoon Espoon luontovuoden ja WDC-vuoden kunniaksi lisättiin luontoretkien määrää ja järjestettiin perheretkiä Keskuspuistoon. Finnobäckenin virtavesitalkoot Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry:n puronkunnostustalkoot järjestettiin Puronkunnostustalkoissa ennallistetaan purouomaa lähemmäs luonnontilaa taimenten kutua ja poikastuotantoa silmälläpitäen. 5

6 Rusetti - Espoon keskuspuisto 6 4. Hankkeeseen liittyviä lukuja Kävijämäärät vuoden aikana järjestetyissä tilaisuuksissa, tapahtumissa, osallisena/osallistujana hankkeessa: - Omnian ja Laurean opiskelijat ja opettajat porttien ja logojen suunnittelukilpailu 79 Portin suunnittelu ja toteutus 15 lisäksi eri sidosryhmien tekijöitä 20 - Suunnittelukilpailun tulosten julkistamistilaisuus 50 - Huuhkajaportin avajaistilaisuus 70 - Keskuspuiston talkoot 20 - Keskuspuiston luontoretkille osallistujia 50 Muut hankkeeseen liittyvät luvut: - Rintanapit Keskuspuiston logolla 500 kpl - Keskuspuiston esite, suomenkielinen 2000 kpl - Keskuspuiston esite, ruotsinkielinen 300 kpl Hankkeen media-näkyvyys WDC-vuoden aikana: Rusetti-hanketta ja Espoon keskuspuistoa on esittely nettisivuilla ( sekä lehtikirjoituksia (Helsingin Sanomat , Keski-Espoon Sanomat 12/2011, Espoo Esbo-lehti, Länsiväylä), Radio- ja tv- haastatteluja (YLE). 5. Jatkotoimet WDC-vuosi vaikutti oleellisesti Keskuspuiston kehittämishankkeen alulle panoon. Keskuspuiston kehittäminen jatkuu yhteistyössä teknisen keskuksen kanssa. Tärkeimmille sisääntuloväylille rakennetaan tulevien vuosien aikana yhteensä 10 luontoporttia ja niiden yhteyteen infotaulut. Tavoitettavuutta parannetaan myös kehittämällä uusittavaa ulkoilureittien opastusjärjestelmää siten, että Keskuspuistoon sijoitettavat opasteet varustetaan Keskuspuisto-logolla. Rusetti-hankkeen innostamana aloitettiin myös uuden luontopolun suunnittelu. Lähivuosien aikana suunnitellaan ja toteutetaan myös uusi lasten luontopolku Keskuspuistoon. Liitteet - Mediatiedotteet

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 09.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 11 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT

ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄN VAIHTOEHDOT ESPOONVÄYLÄ KESKUSPUISTO TUTKITTUJA VAIHTOEHTOJA LÄNTINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (FCG 2013) ITÄINEN LINJAUS- VAIHTOEHTO (Sito 2016) VERTAILTAVAT VAIHTOEHDOT ITÄINEN VE LÄNTINEN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 15. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.01.2017 Sivu 1 / 1 3213/2016 11.01.02 Ympäristölautakunta 105 8.12.2016 Kaupunginhallitus 11 9.1.2017 15 Valtuustoaloite suojelualueiden perustamisesta Espoon keskuspuistoon Valmistelijat

Lisätiedot

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011

World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa. Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital Helsinki 2012 vuosi Espoossa Hankekahvit WeeGeellä 9.12.2011 World Design Capital edistää ja tukee designin kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista hyödyntämistä (ICSID). WDC Helsinki

Lisätiedot

Pentti Meriläinen 18.3.2011

Pentti Meriläinen 18.3.2011 RAPORTTI 1 (5) VUODEN MAATILA KILPAILU 2010 1. Hankkeen tavoitteet Vuoden Maatila 2010-kilpailun tavoitteena oli vahvistaa hyvän johtamisen merkitystä maatilojen kilpailukyvyn parantamisessa. Vuosittain

Lisätiedot

Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin. Virpi Sahi

Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin. Virpi Sahi Keskuspuisto on Espoon sydän -kampanjan viestit kuntavaaleihin Virpi Sahi 25.1.2017 Espoon ympäristöyhdistys on Suomen luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Espoossa. www.sll.fi/espoo, www.sll.fi/espoonkeskuspuisto

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet

Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet Vantaan virtavesien kehittämisperiaatteet Purojen ja jokien Vantaa Pienvesitapaaminen 24.5.2018 Anna Kyytinen, Vantaan kaupunki Purojen ja jokien Vantaa Vantaalla vietettiin 2015 Purojen Vantaa-teemavuotta

Lisätiedot

Purojen ja jokien Vantaa. Pienvesitapaaminen Hanna Keskinen Sinikka Rantalainen

Purojen ja jokien Vantaa. Pienvesitapaaminen Hanna Keskinen Sinikka Rantalainen Purojen ja jokien Vantaa Pienvesitapaaminen 20.4.2016 Hanna Keskinen Sinikka Rantalainen 27.4.2016 2 Lähtökohdat Vuonna 2015 Vantaalla purojen teemavuosi Taloussuunnitelmaan 2016-2018 tekstilisäys: Jatketaan

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti

Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema, POTKU 4 hankkeen raportti Tammelakeskuksen terveysasema sijaitsee Tampereen kaupungin keskustassa. Aseman väestöpohja on noin 40 000 asukasta. Asiakaskunta on pääosin ikäihmisiä.

Lisätiedot

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää.

ORIVESI-JUUPAJOKI KUNTALIITOSSELVITYS. Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Viestintäsuunnitelma Viestintäsuunnitelmassa selkeytetään Juupajoki-Orivesi kuntaliitosselvitykseen liittyvää viestintää. Tiedottamisessa noudatetaan hyvän kunnallisen tiedottamisen periaatteita. Kuntalain

Lisätiedot

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Parasta Arkea 24/7 : Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Lund, Arminen KOULII-hanke Koulutuksen Innovaatio & Integraatio hanke, KOULII (2010-2012), on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ja Laurea

Lisätiedot

MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus

MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kooste MARU hankkeen Kainuun tapahtumista MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara 2.9.2014 Aili Jussila/Kainuun ELY keskus Kainuun tapahtumia Kyläkävelyt Maisemanhoitotöiden organisointi, talkoot

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 24.09.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 76 Ympäristölautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Tia Lähteenmäki,

Lisätiedot

ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011. Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA

ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011. Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU 2010-2011 Esko Lähde 28.10.2010 KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA Vertaisarviointiprosessi Koordinoiva hanke Osaaminen käyttöön! -työvoimaa uudesta suunnasta

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA

Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori. Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuuskoordinaattori Hankkeen tuloksia vuonna 2014 MÄNTTÄ-VILPPULA TAUSTA Ylä-Pirkanmaan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2013 Liikenneturvallisuustavoitteet ja

Lisätiedot

Sata Saarenrantaa Merikarvialla - EU/LEADER-hankkeen tulosten esittely Merikarvialla Krookan sataman Rantahuoneella klo 16.

Sata Saarenrantaa Merikarvialla - EU/LEADER-hankkeen tulosten esittely Merikarvialla Krookan sataman Rantahuoneella klo 16. KUTSU Sata Saarenrantaa Merikarvialla - EU/LEADER-hankkeen tulosten esittely Merikarvialla Krookan sataman Rantahuoneella 24.5.2018 klo 16. Euroopan kansallispuistojen päivänä torstaina 24.5.2018 julkaistaan

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Ohjelmakausi 2007 2013 Viranomaisen merkintöjä Saapumispvm 31.08.2011 Diaarinumero UUDELY/1363/04.00.05.00/2010 Käsittelijä Sanna Laiho Puhelinnumero 050 314 0060 Projektikoodi

Lisätiedot

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala

Pohjois-Espoon ratsastuspolut Kiti Santamala Pohjois-Espoon ratsastuspolut 29.08.2018 2 Sijainti Pohjois-Espoo kartat.espoo.fi/ 3 Sijainti Pohjois-Espoo Oittaa Nupuri Röylä Reitti kulkee pääsääntöisesti Bodom-järven ympärillä ja sen varrella asustelee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 30.01.2017 Sivu 1 / 1 3602/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 5 18.1.2017 35 Valtuustoaloite ekologisesti kestävän matkailukohteen "Rakkauden metsän" perustamiseksi Espooseen (Kv-asia)

Lisätiedot

Kuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto

Kuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto Kuusamon metsänhoitoyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus / maaseutuosasto Tukipäätös Dnro 1058/3510-2002 Munakan metsäpolku-hanke LOPPURAPORTTI Hankkeen toteutusaika: 2002 2003 Hankkeen toteuttaja: Kuusamon

Lisätiedot

WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1

WDC Helsinki 2012 Ideointipaja. Yhteenveto. 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 Ideointipaja Yhteenveto 22.5.2010, klo 11-13 Kääntöpaikka, Intiankatu 1 WDC Helsinki 2012 - yleiset toiveet Design käsitteen avaus ja laajennus Kansainvälisyyttä Suomeen Kestävä kehitys

Lisätiedot

Tullikamarinaukion ja Attilan kiinteistön suunnittelukilpailu

Tullikamarinaukion ja Attilan kiinteistön suunnittelukilpailu 20.3.2017 1 (5) Tampereen kaupunki Senaatti-kiinteistöt viite: tehtävänmäärittelykokous 15.2.2017 ja ohjausryhmän kokous 10.3.2017 Tullikamarinaukion ja Attilan kiinteistön suunnittelukilpailu Tehtävä

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä

Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Joensuun neljä pyöräilyvuodenaikaa - jatkuvaa ja aktiivista pyöräilyn edistämistä Carelicum 9.5.2014 Virpi Ansio, Sito Oy Ympäristösi parhaat tekijät Kävelyn ja pyöräilyn edistämistyön jatkuvuus Joensuussa

Lisätiedot

Ulkoilumaastoja ja lähipuistoja

Ulkoilumaastoja ja lähipuistoja Ulkoilumaastoja ja lähipuistoja Espoo on luonnonystävien koti. Kun kaupungista löytyy niin merimaisemia kuin korpimaastoakin, oma soppi löytyy jokaiselle. Suomenlahti-vuosi 2014 Suomenlahti-vuosi 2014

Lisätiedot

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen

Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta. Anne Mäkynen Uutena toimintatapana Ikaalisten reitin vesienhoidon neuvottelukunta Anne Mäkynen 28.11.2018 Hankkeen taustaa ja esittelyä Hankkeen toiminta-alueena Ikaalisten reitin vesistöalue Alue on Pirkanmaa pienoiskoossa

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen

VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Ari Varonen VIISAS LIIKKUMINEN JOENSUUN TAPAAN Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 19.5.2015 Ari Varonen KÄVELYN JA PYÖRÄILYN EDISTÄMISTYÖN JATKUVUUS JOENSUUSSA Toiminnallinen seudullinen kävelyn ja pyöräilyn edistämishanke

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille

Viestintäsuunnitelma virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Viestintäsuunnitelma virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille Tausta virtu.fi sähköiset palvelut lappilaisille hankkeen tavoitteena on laajentaa virtu.fi innovaatioympäristön hyödyntämistä eri toimijoiden

Lisätiedot

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3

KAISLIKKOKANSAA. Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti. Marja Junnikkala Virt@3 KAISLIKKOKANSAA Ympäristökasvatus- ja kuvataide yhteisössä Projektin kuvaraportti Marja Junnikkala Virt@3 Kuvaraportin SISÄLLYS Projektin lähtökohtia ja suunnittelun vaiheita Projektin tavoitteet Laajalahden

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1

REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 REITTITARKASTELU - KESKUSTASTA ITÄÄN 1 KEVYEN LIIKENTEEN REITTITARKASTELUT KESKUSTASTA ITÄÄN - ESISELVITYS 1. Työn sisältö ja tarkoitus Keskustasta itään suuntautuva reitti kulkee Lapinniemestä Rauhaniementien

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 94. Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 309/10.03.01/2015 94 Teknisen lautakunnan lausunto Pohjois-Espoon luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmasta vuosille 2015-2025 Valmistelijat / lisätiedot: Sini Miettinen,

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana

Voimistelu-ja urheiluseura Kilpi ry. YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI. Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana 2010 Voimistelu-ja urheiluseura YTY-HANKKEEN VUOSIRAPORTTI Kehittämishanke yhteistoiminnallisuuden kehittämiseksi maaseudun voimavarana YTY-hanke Vuosiraportti 10.4.2010 2 Sisältö HANKKEEN VUOSIRAPORTTI...

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 02.02.2015 Sivu 1 / 1 240/00.00.01/2015 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2015-2016 Valmistelijat / lisätiedot: Sirpa Immonen, puh. 046 877 2628 Niina Savikko, puh. 043 825

Lisätiedot

Suomen 100 luontohelmeä - kohdehaun 2. kierros ja 1. kierroksen tietojen täydennys

Suomen 100 luontohelmeä - kohdehaun 2. kierros ja 1. kierroksen tietojen täydennys Suomen 100 luontohelmeä - kohdehaun 2. kierros ja 1. kierroksen tietojen täydennys KYSYMYKSET Mukavaa, että olette ehdottamassa luontohelmeä vuonna 2017 vietettävän Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi

Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi Lillhemt Luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelma 2014 2024 Liite 14: Maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan tarpeen arviointi KIRJE 1 (5) Kristina Rocha Tekninen keskus Katu- ja viherpalvelut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 3602/2016 10.03.01 Tekninen lautakunta 5 18.1.2017 Kaupunginhallitus 35 30.1.2017 25 Valtuustoaloite ekologisesti kestävän matkailukohteen "Rakkauden metsän" perustamiseksi

Lisätiedot

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET

HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille

Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Työmatkaliikkumisen aktivointihanke Hinku-kunnille Liikkumisen ohjauksen hanke Lappeenrannassa ja Loimaalla - Loppuraportti 16.11.2017 - Hankkeen lähtökohdat ja rahoitus Työmatkaliikkumisen aktivointihanke

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank

Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Östersundomin varjokaava hanke Designtoimisto dadadotank Kuva Ismo Tuormaa Esityksen sisältö Maankäyttö- ja rakennuslaki ja VAT Hankkeen lähtökohdat Suunnittelualue ja vihervyöhyke Varjokaavan tavoitteet

Lisätiedot

Rautjärven sotahistoria- hanke

Rautjärven sotahistoria- hanke Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi

Lisätiedot

Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma

Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma KORSON ELÄKKEENSAAJIEN KERHO 16.11.2016 Rakennuttajapäällikkö Juha Kivimäki ja projekti-insinööri Taina Suonio Lähtökohdat Yleissuunnitelman laatijana

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE

TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE 23.1.2015 TERVEISIÄ SUUNNITTELIJOILLE Yleiskaavaluonnoksen Hetki kriitikkona -tapahtumissa kirjoitettujen lappujen sisältö Kantakaupunki ja eteläinen Helsinki Info- ja näyttelykeskus Laituri 19.1.2015

Lisätiedot

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE

HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE HIUSALAN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEIDEN UUDISTAMISHANKE 12.12.2008 2008 Opetushallitus Helsinki Nina Raki, Omnia Projektin organisaatio OHJAUSRYHMÄ (OPH, sidosryhmäedustajat) Koordinointi

Lisätiedot

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO

Kuva: Veikko Hahmo. Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Kuva: Veikko Hahmo Suomi100v. LUONTOHELMIKOHDE Pirkkalassa TAAPORINVUORI- KURIKKAKALLIO Retkelle lännestä Mistä retkelle: Kuntakeskusta, Takamaa, Vähäjärvi Kävellen kohti Takamaata ja moottoritien alikulun

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy Pihlajatie 18 00270 Helsinki puhelin 040 5040442 telefax 09 495496 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi TOIMISTON REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Toimisto on perustettu

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 2006/2017 10.02.03 106 Söderskoginaukea, vaihtoehtotarkastelut, alue 432300, 40. kaupunginosa, Espoon keskus, 41. kaupunginosa, Kaupunginkallio ja 46.

Lisätiedot

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke

Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Lattiasta kattoon, pihalta luontoon - teemahanke Info 4.6.2018 Leader Varsin Hyvä Eeva Mettala-Willberg Infon ohjelma 1. Mikä ihmeen Leader? 2. Teemahanke ja hakuprosessi 3. Kysymyksiä ja ideointia Lisätietoja

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle. Vertaissuunnittelutyöpaja

Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle. Vertaissuunnittelutyöpaja Säästetään Kauppi-Niihaman metsät luonnolle ja virkistyskäytölle Vertaissuunnittelutyöpaja 15.11.2018 Ehdotuksemme taustaa: Kauppi-Niihama on tamperelaisille rakas alue sellaisenaan, eikä sen luonto- ja

Lisätiedot

Työelämän kehittämiskilpailu osana tuottavaa kehittämistoimintaa. Sari Alm tutkimuspäällikkö Lahden kaupunki, Konsernipalvelut

Työelämän kehittämiskilpailu osana tuottavaa kehittämistoimintaa. Sari Alm tutkimuspäällikkö Lahden kaupunki, Konsernipalvelut Työelämän kehittämiskilpailu osana tuottavaa kehittämistoimintaa Sari Alm tutkimuspäällikkö Lahden kaupunki, Konsernipalvelut Työelämän kehittämiskilpailun tausta Työelämän kehittämispalkinto Palkitsemisjärjestelmä

Lisätiedot

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa

Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Innovaatiotoiminnan verkostoituminen Koulii hankkeen alkuvaiheessa Soile Juujärvi ja Kaija Pesso Laurea-ammattikorkeakoulu Koulutuksen innovaatio & integraatio - hanke KOULII (2010-2012) Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista.

Monilla aloilla myös pukeutuminen ja käyttäytyminen ovat yrityksen visuaalisen linjan mukaista. PROFILOINNIN TYÖKALUT Yrityksen kaikilla merkeillä täytyy olla yhtenäinen linja. Visuaalinen kokonaisuus: symbolit, merkit, tunnukset, tunnusvärit, typografia muodostavat yhden eheän erottuvan linjan,

Lisätiedot

Veneiden talvisäilytyksen kehittäminen. TYT / SITO Liikuntapalvelut Kimmo Leivo

Veneiden talvisäilytyksen kehittäminen. TYT / SITO Liikuntapalvelut Kimmo Leivo Veneiden talvisäilytyksen kehittäminen TYT / SITO Liikuntapalvelut Kimmo Leivo Venesäilytyksen kehittäminen Mahdollisuustutkinta ja kehittämissuunnittelu on tehty TYT:n ja SITO:n Liikuntatoimen yhteistyönä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0601_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1220-01/16 1 (6) LOHINIEMENRANTA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma korvaa aiemmin 18.8.2015 päivätyn suunnitelman.

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus

ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA PÖYTÄKIRJA 3 Hallitus Kokoustiedot Aika: torstai 20.4.2017 klo 17.30-18.01. Paikka: Lehtimäentie 1 D, Espoon keskus Saapuvilla olleet jäsenet: Pirjo Kemppi-Virtanen, puheenjohtaja jäsen Espoo Niina Tapanainen jäsen Espoo Petri

Lisätiedot

Vantaan purotalkkarihanke. Markku Tiusanen Virtavesien kunnostuskurssi

Vantaan purotalkkarihanke. Markku Tiusanen Virtavesien kunnostuskurssi Vantaan purotalkkarihanke Markku Tiusanen Virtavesien Taustaa: Vantaan vaelluskalatyöryhmä Vantaan kaupunginhallitus lisäsi 2014 ympäristöohjelmaan tavoitteen: Vantaanjokea kehitetään vaelluskalavesistönä

Lisätiedot

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön

Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Pitkospuiden ja kodan rakentaminen Nevalylyn ympäristöön Hankkeen julkinen kuvaus Nevalyly ympäristöineen on Metsähallituksen omistuksessa. Alueella sijaitsee huonokuntoinen kota ja pienelle matkaa on

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan)

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan) 22.9 2008 KS 1 / 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 (Päivitys laajempaan toimintasuunnitelmaan) Visio: Espoon Ankkuri 2010 Toipumistyön keskus Espoon Ankkuri on espoolaisten hyvin tuntema avopalvelukeskus,

Lisätiedot

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen

Maastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä

Lisätiedot

Koivusaaren luontopolku

Koivusaaren luontopolku KARTTAESITE Koivusaaren luontopolku 100 m Koivusaaren luontopolku sijaitsee Ounasjoen suistosaaressa, 2,3 km Rovaniemen keskustasta pohjoiseen. Pitkos tetun ja helppokulkuisen polun pituus on 2,5 km. Opasteet

Lisätiedot

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI

METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI LUHANGAN KUNTA METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN MUUTOS POLTTIMON LUONNONSUOJELUALUEEN PERUSTAMISPÄÄTÖKSEN MUKAISEKSI KAAVAN MUUTOS KOSKEE METSÄLÄN RANTA-ASEMAKAAVAA VASTAAMAAN YKSITYISEN MAAN SUOJELUTAVOITTEITA.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 92. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1. 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5. Valtuusto 11.06.2012 Sivu 1 / 1 659/10.03.01/2012 Kaupunginhallitus 136 7.5.2012 Valtuusto 71 21.5.2012 92 Valtuustoaloite puistokummitoiminnan käynnistämisestä Espoossa (Pöydälle 21.5.2012) Valmistelijat

Lisätiedot

Maatalouden vesiensuojeluhankkeet. Hiidenveden kunnostus hanke. Sanna Helttunen hankekoordinaattori Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry

Maatalouden vesiensuojeluhankkeet. Hiidenveden kunnostus hanke. Sanna Helttunen hankekoordinaattori Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Maatalouden vesiensuojeluhankkeet Hiidenveden kunnostus 2012-2015 hanke Sanna Helttunen hankekoordinaattori Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry Pitkän tähtäimen tavoitteet Hiidenveden vesistö valuma-alueineen

Lisätiedot

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta

Malmin lentokenttä luontoharrastajan näkökulmasta Malmin lentokenttä luontoharrastajan Ilkka Lyytikäinen 20.10.2007 Kentän luontoarvot 2 3 Siipiparatiisi Luonnonomainen niitty, joka niitetään säännöllisesti Niitty - pensaisto - metsä muodostavat kokonaisuuden,

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI

NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI NUOTTA II KOORDINOINTIHANKE 19310 LOPPURAPORTTI YHTEENVETO HANKKEESTA JyväsRiihen NUOTTA II -koordinointihankkeella edistettiin maaseutualueilla toimivien yhteisöjen harrastustoimintaa ja kylien kokoontumispaikkojen

Lisätiedot

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016

KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016 KOUVOLAN YDINKESKUSTA RY:N JÄSENTIEDOTE 1/2016 Tammikuu 2016 Kouvolan Ydinkeskusta ry I Keskikatu 9, 3.krs, 45100 Kouvola I 044 311 8250, 044 311 8251 I toimisto@kouvolanydinkeskusta.fi Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Latokaskenniitty asemakaava

Latokaskenniitty asemakaava Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.

Lisätiedot

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella

: : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängön alueella : : HÄJY 011 : : Matkailun kehittämisprojekti Hämeen Järviylängöllä Projektin nimi lyhentyy toteutusalueesta ja päättymisvuodesta:

Lisätiedot

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin,

Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, Ohjelma: 8:30 Aamupala 9:00 Tilaisuuden avaus ja selvityksen lähtökohdat, projektipäällikkö Sanna Pensonen Katsaus laadullisen selvityksen tuloksiin, tutkija Jukka Vehviläinen Sujuvat siirtymät tulevaisuudessa,

Lisätiedot

23.5.2012 Nuorallatanssia Nuorallatan kaupunkimetsis kaupunkim etsis

23.5.2012 Nuorallatanssia Nuorallatan kaupunkimetsis kaupunkim etsis Nuorallatanssia kaupunkimetsissä Tiina Saukkonen luonnonhoidon suunnitteluvastaava metsänhoitaja Metsä- ja viherpäivät Helsinki 2012 24. 25.5.2012 1 Nuorallatanssia kaupunkimetsissä 1. Luonnonhoidosta

Lisätiedot

Hankkeen viestintäsuunnitelma

Hankkeen viestintäsuunnitelma Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa (S20136) 15. elokuuta 2016 / 1 Hankkeen viestintäsuunnitelma 1. Hankkeen kuvaus Ydinosaajat-hankkeessa luodaan malli koulutusorganisaatioiden

Lisätiedot

Tapiolan keskus uudistuu

Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskus uudistuu Tapiolan keskuksen uudistamisen nykyvaihe ja keskeiset hankkeet Projektinjohtaja Antti Mäkinen, Espoon kaupunki Kulttuurikeskus uudistuu ja monipuolistuu Kulttuurijohtaja Susanna

Lisätiedot

MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA

MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA MERELLISEN HELSINGIN YLEISSUUNNITELMA Merellisten alueiden maankäytön suunnittelun jatkaminen yleiskaavasta asemakaavaosastolle Osa yleiskaavan toteuttamisohjelmaa Tavoitteet 1. Merellisten alueiden kehittyminen

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa

Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa Helsingin luonnon monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (LUMO) 2008 2017 tavoitteiden toteutuminen luonnonhoidossa LUMO seminaari 3.6.2014 Helsingin ympäristökeskus Tiina Saukkonen, luonnonhoidon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa

Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Virpi Sahi Suomen luonnonsuojeluliitto ry Lapset ja nuoret tarvitsevat lähimetsiä myös tiivistyvissä taajamissa Hösmärinpuiston päiväkotilaisia mörriretkellä. Kuva: Virpi Sahi. Luonto lisää lasten ja nuorten

Lisätiedot

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011

Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 viheralueiden merkitys ja mahdollisuudet kaupunkisuunnittelussa Terhi Tikkanen-Lindström WSP Ympäristö & Arkkitehtuuri muutosvoimia kaupunkien tiivistyminen

Lisätiedot