Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2013

2 VUOSI 2013 Vuoden 2013 alussa Sastamalan kaupunki sai kuntaliitoksen myötä uuden lähikirjaston, Kiikoisten kirjaston. Kiikoisten kirjasto oli osa Satakirjastot-kimppaa ja sen kokoelmassa oli aineistoa n kappaletta. Koneellisen konversion sijasta kirjastossa päädyttiin liittämään Kiikoisten kokoelma osaksi Pirkanmaan kirjastojen kokoelmaa viemällä aineisto yksi kappale kerrallaan tietokantaan. Tämä aikaa vievä ja suhteellisen vaivalloinen prosessi osoittautui monella tapaa parhaaksi vaihtoehdoksi; Pirkanmaan kirjastot säästyivät usean päivän kokonaissululta (vain kaikki Satakirjastot joutuivat olemaan kolme päivää kiinni Kiikoisten kokoelman irrotuksen takia), tietokantaan ei tullut roskaa vaan kaikki aineisto tuli sinne oikein viedyksi ja kaupunki säästi tässä merkittävästi. Samalla Kiikoisten kirjaston kokoelma pesi kasvonsa, kun vanhentunutta aineistoa poistettiin hyllyistä. Kirjastojen käyttö pysyi toimintavuonna hyvällä tasolla kokonaislainaus kasvoi hienoisesti vuodesta Kävijämäärät puolestaan noudattivat koko Suomen mukaista suuntausta verkkopalvelujen kehittyminen mahdollistaa asiakkaille kirjaston palveluiden käytön kotikoneelta. Myös vuoden 2012 lopulla Piki-kimpalle hankittujen e-kirjojen lainaaminen suoraan verkkokirjastosta kotikoneelle laajensi palvelujen käyttöä varsinaisten kirjastorakennusten ulkopuolelle. Erityisen ilahduttavaa oli huomata musiikkiosaston uudistamisen ja kokoelman monipuolistamisen lisänneen musiikkiäänitteiden lainausta merkittävästi. Kirjastonkäytön ja tiedonhaun opetustuntien määrä kasvoi edellisestä vuodesta moninkertaiseksi, mikä kertoo koulujen kanssa tehtävän yhteistyön tärkeydestä ja vakiintumisesta koko Sastamalan kaupungin alueella. Opetuksen määrän kasvulla lienee ollut suoraa vaikutusta myös lainauslukuihin; lasten ja nuorten tietokirjallisuuden lainausmäärä kasvoi edellisvuodesta yli 15 %:a, mikä kertoo edelleen kirjan merkityksestä tiedonlähteenä. Kesän ja syksyn 2013 aikana kirjastossa toteutettiin Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoituksella hanke Tunne kirjasto. Hankerahoitus mahdollisti mm. useiden kirjaston tapahtumien järjestämisen, nettisivujen ajantasaistamisen ja kirjaston tunnettuuden lisäämisen mm. Facebook-markkinoinnin avulla. Kirjasto toimi mukana myös valtakunnallisessa Oulun yliopiston vetämässä Lukuinto-hankkeessa yhdessä Pukstaavin ja Stormin ja Varilan koulujen kanssa. Syksyn aikana Sastamalan kirjasto- ja tietopalveluja markkinoitiin myös maan rajojen ulkopuolella; kultuurikirjastonhoitajamme Kaisa Kytömäki oli työvaihdossa töissä Sastamalan kirjaston sisarkirjastossa Fran Galovicissa Kroatian Koprivnicassa kolmen kuukauden ajan. Kokemukset erilaisesta kulttuurista ja erilaisesta työyhteisöstä ovat rikastuttaneet Sastamalan kirjaston arkea ja toimintakulttuuria. Sastamalassa Sari Sillanpää Kirjastonjohtaja

3 KIRJASTOPALVELUIDEN KÄYTTÖ Kirjastojen yhteenlaskettu kävijämäärä vuonna 2013 oli kävijää. Virtuaalikäyntien määrä kirjaston verkkosivuilla oli Kirjastokorttiaan vuonna 2013 käytti lainaajaa eli lainaajien osuus asukkaista oli 39,9 %. Aineiston kokonaislainaus oli lainaa eli 17,89 lainaa/asukas (vuonna 2012 oli 18,29 lainaa/asukas) Kokonaislainaus jakaantui aineistolajeittain seuraavasti: Kirjat Nuotit ja partituuri Musiikkiäänitteet Muut äänitteet Videot 394 CD-ROM levyt 184 DVD-levyt Muut aineistot Saadut kaukolainat 341 Lähetetyt kaukolainat 30 Sastamalan kirjaston lainauksista lähes 77 % kohdistui kirja-aineistoon. Seuraavaksi eniten lainattiin muita aineistoja (sisältää mm. aikakauslehdet) sekä DVD-levyjä. Kokonaislainaus Kirjat Nuotit ja partituurit Musiikkiäänitteet Muut äänitteet Videot CD-rom-levyt 184 DVD-levyt Muut aineistot Saadut kaukolainat 341 Lähetetyt kaukolainat 30

4 Kirjalainaus jakaantui vuonna 2013 aikuisten kauno- ja tietokirjallisuuden sekä lasten vastaavien ryhmien kesken seuraavasti: Kirjalainaus Kaunokirjat, aikuiset Kaunokirjat, lapset Tietokirjat, aikuiset Tietokirjat, lapset LAINAUS toimipisteittäin Aukiolotunnit Pääkirjasto Karkku Kiikka Kiikoinen Kirjastoauto Mouhijärvi Stormi Suodenniemi Äetsä YHTEENSÄ KÄVIJÄT Aukiolotunnit toimipisteittäin Pääkirjasto Karkku Kiikka Kiikoinen Kirjastoauto Mouhijärvi Stormi Suodenniemi Äetsä YHTEENSÄ

5 Kotipalveluasiakkaita kirjastolla oli 3. Vaihtuvia siirtokirjakokoelmia kirjasto toimitti Hopun vanhainkotiin, Kiikan vanhainkotiin, Onnelan palvelukotiin, Vammalan sairaalan osastoille 2 ja 4, terveyskeskuksen vuodeosasto 1:lle sekä Sastamala-kotiin. Kirjastojen asiakastietokoneita käytettiin edelleen vilkkaasti. Asiakkaille annettiin myös opastusta tietokoneen peruskäytössä tarpeen mukaan. Sastamalan kirjastoissa on tällä hetkellä asiakaskäytössä yhteensä 20 tietokonetta. Yksi kirjaston asiakaskone on sijoitettuna Herra Hakkaraisen taloon. Asiakaspäätemäärät kirjastoissa ovat: Karkku 1, Kiikka 2, Mouhijärvi 2, pääkirjasto 10, Suodenniemi 2, Äetsä 2 kappaletta. KIRJASTON KOKOELMAT JA HANKINTA Sastamalan kirjastoissa oli vuoden lopussa kirjoja yhteensä kappaletta. Nuotteja, partituureja, av-aineistoa ja muuta aineistoa oli yhteensä kappaletta. Sanomalehtiä kirjastoon tuli 52 ja aikakauslehtiä 351 vuosikertaa. Aineistopoistoja tehtiin kaikkiaan eli poistoprosentti (poistot/kokoelmat) oli 4,07 % (Opetusministeriön suositus 8 %). Kirjastoaineistoa hankittiin yhteensä kappaletta. Hankinta jakautui aineistolajeittain seuraavasti: Kirjat Nuotit ja partituurit 75 Musiikkiäänitteet 388 Muut äänitteet 163 Videot 4 CD-ROM levyt 1 DVD ja Bluray-levyt 593 Muut aineistot Hankinta aineistolajeittain Kirjat Nuotit ja partituurit 75 Musiikkiäänitteet 388 Muut äänitteet 163 Cd-Rom -levyt 1 Videot 4 DVD-levyt 593 Muut aineistot 42

6 KIRJASTON TALOUS Kirjaston kokonaistoimintamenot vuonna 2013 olivat ,00 euroa. Menot jakaantuivat eri ryhmiin seuraavasti: Kirjaston toimintamenot Henkilöstömenot Kirjojen hankintamenot Muu kirjastoaineistot Tilakustannukset Muut menot Kirjahankintoihin kirjasto käytti ,00 euroa ja muun aineiston (lehdet, nuotit, musiikkiäänitteet, äänikirjat, videot, DVD:t jne.) hankintaan ,00 euroa. Aineistoa ostettiin 9,98 eurolla/asukas ja kirjoja 5,31 eurolla/asukas. SASTAMALAN KIRJASTON YHTEISTYÖ 6.8. Sylvään koululla kirjasto järjesti työpajan, jossa esiteltiin koulunkäyntiavustajille ja ik/ap-ohjaajille kirjaston palveluita ja aineistoa. paikalla oli työhyvinvointiin ja muuhun hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, lehtiä ja dvd-levyjä, liikuntavälineitä sekä askartelu-, käsityö-, leikki-, liikuntamusiikkikirjoja ym. ohjaajille sopivaa aineistoa. Työpajassa kävi kaikkiaan n. 70 henkilöä Harrastemessuilla Vexve-areenalla kirjastolla oli esittelypiste, jossa esiteltiin kirjaston palveluita. Paikalla oli harrastuskirjallisuutta, lehtiä ja dvd-levyjä sekä liikuntavälineitä. Myös kirjaston normaali asiakaspalvelu: lainaus, korttien uusiminen ym. onnistui. Messuilla oli kaikkiaan noin 1000 kävijää. Sastamalan kirjasto osallistuu myös PIKI-verkkokirjaston sisällön tuottamiseen o Kaisa Kytömäki on mukana musiikkityöryhmässä. o Saija Rajamäki oli mukana lasten työryhmässä

7 KIRJASTOJEN NÄYTTELYT JA MUUT TAPAHTUMAT PÄÄKIRJASTO Näyttelyt Vammalan Kameraseuran näyttely Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lavasterakennuslinjan 1 pikaluonnoksia eli croquispiirustuksia eli krokeja Virolaisen kirjansidonnan viisi vuosisataa, Suomen Viro-yhdistysten Tapahtumat liitto ry Savityönäyttely Discharged In Clay, Samu Leppänen Nallenäyttely "Mun Sastamala" -taidetta, Sastamalan nuorisopalvelut Kirjailijavierailu Juhani Karila 7.2. Lainanpäivä 8.2. Kahvitus koko päivän + sakoton päivä Mimi ja Kuku lastenesitys ja Kaisa ja Juho Kytömäki musiikki/lauluesitys Tiedätkö tämän novelleista? Tietokilpailu 2/2013 Kirjallisuustyöpaja toimintakeskuksella kaupungin sosiaalipuolen työntekijöille. Työpaja oli osa Sastamalan opiston Kulttuurikuntouttajat-kurssia, 21.2., Kaisa Kytömäki 2 Dia-satutuntia15.4. Sastamalan seurakunnan kerholle Runo- ja lauluilta 11.6., laulu Unto Selin ja säestys Jukka Ritanen, kirjasto / Kirjastonystävät Kirjailijavierailu Pirjo Tuominen / kirjasto/kirjastonystävät PIKI-päivä "Vinkkauspysäkki" Dekkarien poistomyynti Verkkokirjastopastusta Satutunti Novellin lukuillat /Pukstaavi/kirjasto Joni Pyysalon novelleja, lukijana kiikkalainen rapartisti Juju Juha Seppälän novelleja, lukijana Tyrvään Sanomien päätoimittaja Hannu Virtanen Sinikka Nopolan novelleja, lukijana Päivi Mäki-Kerttula Maritta Lintusen novelleja, lukijana toimittaja Paula Lehdistö Maria Jotunin novelleja, lukijana Sanna Asikainen Pukstaavista Juhani Ahon novelleja, lukijana Veli-Pekka Bäckman

8 Kirjastonystävien Glögijuhla Yhteislaulua Armi Hohko Runonlausuntaa Sirkka-Liisa Piirainen Kitara soittoa Jukka Ritanen TET-harjoittelijana Jenna Aaltonen ja Minna Nieminen Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 40 kertaa (85 h), osallistujia oli 892 KARKUN KIRJASTO Näyttelyt Tapahtumat PIKI-päivä; Sastamalan kaupunginkirjaston henkilökunnan lukuvinkkikirjojen näyttely Päiväkotilasten taidenäyttely Joulukalenteriluukku kirjastossa; joulukirjanäyttely aikuisille ja portaikon tonttujoukko lapsille Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely Uuden kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan tutustuminen Karkun kirjastoon Nukketeatteria ja satuja 18.8., Päiväkoti, perhepäivähoit.,esikoulu ja 1-2-lk Päiväkotilasten(5-6-v) aamupäivävierailu kirjastossa Päiväkotilasten(3-4-v) aamupäivävierailu kirjastossa 6.5. Kirppu-Karkku päivä la 8.6. kirjasto avoinna 10-14, poistokirjamyyntiä Päiväkotilasten aamupäivävierailu- ja lainauspäivät kirjastossa 7.10.,21.10.,4.11.,18.11.,2.12. ja Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 3 kertaa (6 h), osallistujia oli 37 KIIKAN KIRJASTO Näyttelyt Tapahtumat Kiikan päiväkodin lasten taidetta, tammikuu 2013 Kiikan koulun 2 lk:n. piirustuksia Pirjo Mäkisen valokuvia "Valoa kohti" Kiikan päiväkodin lasten syksytöitä Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 19 kertaa (19 h), osallistujia oli 361 Satuja ja nukketeatteria 4.2. Lukujuhla Kiikan koulun 2.lk:n oppilaat ja vanhemmat Yllätysten yö 22.1., poistokirja-askartelua Tiina Jalosen opastuksessa

9 KIIKOISTEN KIRJASTO Satuja ja nukketeatteria 7.2. Satutunti 4.9. Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 3 kertaa (2h), osallistujia 44 MOUHIJÄRVEN KIRJASTO Näyttelyt Tapahtumat Ilona Tomin kirjaan Hirvikansan lapset liittyvä näyttely Mouhijärven-Karkun perhepäivähoitolasten kuvataide- ja askartelunäyttely Uotsolan päiväkodin Vaapukkavarpaat -ryhmän taidenäyttely Minna Honkamäen keramiikkatöiden ja Kanerva Niemelän maalausten näyttely Kristiina Alatalon valokuvanäyttely "Tunnelmia Mouhijärveltä" Kirjakassi-lukupiiri kokoontui 16.1.,20.2.,20.3.,,17.4.,15.5.,12.9.,10.10., Satutunti 18.1., 15.2.,15.3.,19.4.,6.9.,4.10.,1.11., Sastamalan Opiston Mouhijärven Yksinlaulajien konsertti Lukusunnuntai-juhla Uotsolan koulun lukudiplomijuhla F.E. Sillanpäätä suvisunnuntain ehtoolla ja 7.7. Mouhijärven Suvipäivät: Lauluyhtye Kanto Mouhijärven Suvipäivät: Kultaisen kansakoululaulut Mouhijärven Suvipäivät: Kanerva Niemelä & perhe Honkamäki konsertti Heimo Enbuskan konsertti Pirkanmaan Tanssin Keskus ry: Tanssitarinoita -esitys Sastamalan Opiston Mouhijärven Yksinlaulajien konsertti Sastamalan Musiikkiopiston oppilasmatinea Sastamalan Musiikkiopiston Mouhijärven muskarin joulumatinea Yksin Joulua viettävien aatto-ilta Mouhijärven kirjastossa kokoontuu säännöllisesti Sastamalan Opiston toimintavuoden aikana: Vaakku-kuoro ja Sukututkijat

10 STORMIN KIRJASTO Lukudiplomiyhteistyö; lk kirjalistojen teko yhdessä opettajien kanssa, lk kirjalistojen mukaan kirjojen toimittaminen luokkiin Koulun taidepäivä kirjallisuustyöpaja oppilasryhmille Kaisa Kytömäki ja Leena Kallio sekä opettaja Minna Lehtimäki Lukuinto-projekti; hankesuunnittelua yhteistyössä koulun, kirjaston ja Pukstaavin kanssa kevätlukukaudella 2013 sekä projektikokoontumiset Pukstaavissa tammi- ja toukokuussa Hankkeeseen on sitoutunut Stormin koulun opettaja Minna Lehtimäki Lukudiplomien jakotilausuus Kirjastonhoitaja + 4. lk opettaja Outi Mikkola, lasten kirjoihin liittyviä esityksiä Satutunti Stormin päiväkodissa Nalle Puh-teema Lukuinto-projektin suunnittelupalaveri Pukstaavissa Mukana Minna Lehtimäki Leena Kallio. Pilottisuunnittelua Kiljuset-tarinoiden pohjalta. Lukuinto-projektin Oulun yliopiston hankekoordinaattorien vierailu Stormin koululla ja palaveri Pukstaavissa Kaksi yliopiston edustajaa, opettaja Minna Lehtimäki, kirjaston hoitaja; koulun ja kirjaston esittely; hankkeen suunnittelua Pukstaavissa, mukana lisäksi kaksi opettajaa Varilan koulusta, Pukstaavin toiminnanjohtaja Leena Aaltonen sekä Sastamalan hankkeen vetäjä museolehtori Sanna Asikainen Lukuinto-projektin vanhempainilta 4.-luokkalaisten vanhemmille Kirjasto - koulu - Pukstaavi: Leena Kallio Minna Lehtimäki, Sanna Asikainen. Teemoina Projektin esittelyä, vinkkejä lukuharrastuksen lisäämiseksi, medialukutaito, museovierailu Pukstaavissa / Kiljusaihe, keskustelua Satutunti käsinukkesatuja 1. lk Lukuinto-projekti 5.12., 4.lk perehtyi lehden toimitustyöhön Tyrvään Sanomien päätoimittaja Hannu Virtasen johdolla. Avustamassa opettaja Minna Lehtimäki, museolehtori Sanna Asikainen ja kirjastovirkailija Leena Kallio Joulusatuhetki Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 2 kertaa (2 h), osallistujia oli 22

11 SUODENNIEMEN KIRJASTO Satutunnit 14.5., 21.5.,28.5.,4.6.,11.6.,18.6.,3.9.,11.9.,2.10., ja Sadunkertojana Pirkko Mäkelä ja 3.9. Lea Oinonen Runotapahtuma 15.4., Opiston lausuntapiiri "Tunnelmoiden jouluun" -runotapahtuma TET-harjoittelijana Leevi Lepistö 5.4. Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 8 kertaa (8h), osallistujia oli 101 ÄETSÄN KIRJASTO Näyttelyt Tapahtumat Sirpan nalle maailmalla Pienet huovutukset / Lea Aaltonen Satupehmot vitriineissä Joulukortteja ja -lehtiä 1940-luvulta Anne Virtasen kokoelmista Satutunnit 9.1.,6.2.,6.3.,3.4.,8.5.,4.9.,2.10.,6.11.,4.12. Satuja ja nukketeatteria 6.2. PIKI-päivä kirjavinkkejä verkkokirjasto-opastusta Kirjaston käyttäjäkoulutuksia järjestettiin 4 kertaa (3 h), osallistujia 54

12 HENKILÖKUNTA Pääkirjasto, Stormi ja Karkku Kirjastonjohtaja Sari Sillanpää Erikoiskirjastonhoitaja: Liisa Kiramo-Rantanen vuorotteluvapaalla , sijaisena Saija Rajamäki Kulttuurikirjastonhoitaja: Kaisa Kytömäki Informaatikko: Tuula Portin Kirjastovirkailijat: Leena Kallio, Maire Leppäniemi, Tarja Vihakas Kirjastoautovirkailijat : Jaakko Mäkelä, Mari Vento Kirjastotyöntekijä: Liisa Suoniemi Palvelusihteeri: Eija Tyynelä Projektityöntekijät: Mikko Ylinen, Saana Ollila Työharjoittelijat: Tarja Korhonen, Jaana Koskinen Oppisopimusopiskelija: Samu Leppänen Sijaiset: Jorma Pakarinen, Mikko Ylinen, Raija Ahonen Mouhijärvi Kirjastonjohtaja Eilamarjatta Vasara Kirjastovirkailija Arja Lohikivi Kirjastovirkailija Jukka Karimäki Kirjastotyöntekijä Tiina Venäläinen Suodenniemi Kirjastonhoitaja Hannele Kuusinen Äetsä ja Kiikka Informaatikko: Päivi Mäki-Kerttula Kirjastovirkailijat: Päivi Ilen, Anne Virtanen ja Anne Kinnari vuorotteluvapaalla , sijaiset: Tarja Korhonen Kiikoinen Kirjastovirkailija Tiina Mannelin sijaiset: Outi Linna

13 KIRJASTON TOIMIPISTEET JA AUKIOLOAJAT Pääkirjasto ma-pe Sillankorvankatu 1 la Sastamala aattopäiv kesä-heinä lauantait kiinni Vanhan kirjallisuuden päivät la Kirjastoauto Sillankorvankatu 1 pysäkit 93 Ei ajoa ajopäivät 233. Karkun kirjasto ma Maakunnantie 29 to Sastamala aattopäiv Torstait kiinni suljettu Kiikan kirjasto ma Meijerinahde 1 ti,ke,pe Sastamala to aattopäivät suljettu Kiikoisten kirjasto ma ja ke Kiikostentie 272 ti ja pe Sastamala to aattopäivät suljettu Mouhijärven kirjasto ma Uotsolantie 56 ti,ke,to Sastamala pe aattopäivät Stormin kirjasto ke Stormintie 94 pe Sastamala koulujen kesäloma-aikana ke suljettu heinäkuu Suodenniemen kirjasto ma Koippurintie 5 ti ja pe Sastamala ke to aattopäivät suljettu Äetsän kirjasto ma Keikustie 3 ti-to Sastamala pe aattopäivät

14 HALLINTO Elämänlaatuprosessi kuuluu Kasvun ja kulttuurin ydinprosessiin. Elämänlaadun aliprosesseja ovat nyt kirjasto- tietopalvelut, kulttuuripalvelut sisältäen museotoimen, liikuntapalvelut, musiikin opetuspalvelut, vapaan sivistystyön palvelut, elämänlaadun hallintopalvelut sekä nuorisopalvelut. Jäsen Bamberg Sari, vpj Hepokorpi Annika Jaakola Birgit Karmala Sami Kinnari Samuli Lahtinen Pentti Mäkinen Anne-Mari Tenhunen Maija-Liisa Tuominen Mauri, pj Varajäsen Rudanko Markku Piiroinen Maria Seurala Raija Ristimäki Sami Hukkanen Jani Nieminen Noora Lylynperä Tarja Virtanen Teijo Sivonen Reino Kaaja, Taru, kaupunginhallituksen edustaja varalla Päivi Pelttari Vuorinen Sonja, nuorisovaltuuston edustaja varalla Antti Koskinen Esittelijä Valtonen Arja kulttuurijohtaja, Elämänlaatu pöytäkirjanpitäjä: Kirsti Moisio, palvelusihteeri, liikuntapalvelut Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimialana ovat kirjasto- ja tietopalvelut, kulttuuripalvelut sisältäen museotoimen ja musiikkiopiston, liikuntapalvelut, vapaa sivistystyö (kansalaisopisto) sekä kuntalaisten kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminnan edistäminen ja tukeminen. LAUTAKUNTA-ASIOITA Saatavien poistaminen kirjaston tileistä. Sastamalan kaupunginkirjaston kirjahankintakilpailutus Sastamalan kirjasto- ja tietopalvelujen maksut alkaen Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2012 Sastamalan kaupunginkirjaston / Pirkanmaankirjastojen käyttösäännöt alkaen Sastamalan kaupunginkirjaston maksumuutokset alkaen

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2014

Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2014 Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2014 Vuosi 2014 kirjastoverkkoselvitystä ja lukumarsuilua Vuoden 2013 budjetin hyväksynnän yhteydessä Sastamalan valtuusto edellytti kaupunginkirjastolta

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696

Kokoelmat * 65 255 3,7 % 67 696 Kommentti (näkyy vain ylläpitäjille): Täyttäjän nimi: Täyttäjän puhelinnumero: Täyttäjän sähköpostiosoite: Kunta: Seutukunta: Maakunta: Maakuntakirjastoalue: Lääni: Suuralue: Alavieska Ylivieska Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2016

Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2016 Sastamalan kaupunginkirjaston toimintakertomus 2016 Vuosi 2016 Vuonna 2016 Suomeen valmisteltiin uutta kirjastolakia, joka astui voimaan vuoden 2017 alusta. Valmisteluun oli kaikkien alan toimijoiden mahdollista

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous

TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous TOIMIELINTEN HENKILÖVALINNAT Kaupunginvaltuuston kokous 5.6.2017 Kaupunginvaltuuston puheenjohtajat Puheenjohtaja I varapuheenjohtaja II varapuheenjohtaja Yli-Hongisto Ulla Andersson Jari Lepistö Antti

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2005

Kirjaston tilastot 2005 Kirjaston tilastot 2005 Kävijät vuonna 2005...1 Lainaus 2005...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2005...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2005...4 Kirjojen lainaus 2005...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2007

Kirjaston tilastot 2007 Kirjaston tilastot 2007 Kävijät...2 Lainaus...3 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin...4 Lainaajat toimipisteittäin...5 Aineistojen lainaus aineistolajeittain...7 Lainojen jakautuminen aineistoryhmittäin...8

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2006

Kirjaston tilastot 2006 Kirjaston tilastot 2006 Kävijät 2006...1 Lainaus 2006...2 Lainojen jakautuminen toimipisteittäin 2006...3 Lainaajat toimipisteittäin 2006...4 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2006...5 Lainojen jakautuminen

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011

Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJANMAAN ELY-KESKUS Yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2011 Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa Seinäjoen kirjaston uudisosa

Lisätiedot

Kirjaston tilastot 2002

Kirjaston tilastot 2002 Kirjaston tilastot 2002 Aineisto2002 Collection 2002...1 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2002 Book Stock, Aquisition and Disposal 2002...3 Kirjakokoelma kielittäin 2002 Book Stock according to the Language

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto

Keijo Kalliomäki. Sanna-Mari Salmio. Pauliina Pärkö. Anna-Kristiina Rosendahl. Heidi Kyrö-Anttila. Joonas Tuomisto HYVINVOINTILAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sivistyslautakunnan kokoonpano 2013-31.5.2017 Pentti Ojala Teppo Myllymäki Jouni Erola Miia Hietanen Anna Isoviita Keijo Kalliomäki Päivi Rouhelo Sanna-Mari

Lisätiedot

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 21.8.213 Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 23-212 Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Toimintaympäristö 1 21.8.213 7 väestö 6 5 4 3 2 1 "Liitos-" *) *) n lukuihin

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2013 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma

Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 1 (4) Joensuun seutukirjaston arviointisuunnitelma 2017-2020 Johdanto Toiminnan ja tulosten arviointi kuuluu erottamattomana osana toiminnan kehittämiseen. Parhaimmillaan arviointi ja laatutyö ovat luonnollisia

Lisätiedot

Vuoden 2017 tilastot

Vuoden 2017 tilastot TILASTOT Vuoden 2017 tilastot Käynnit 2016 2017 Pääkirjasto 1 332 671 1 306 687 Lähikirjastot 640 510 701 271 Hirvensalo 56 600 68 725 Ilpoinen 63 362 67 566 Jyrkkälä 20 159 23 579 Kirjastoautot 59 683

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/2016 1 Aika 15.11.2016 klo 17:00-19:45 Paikka Kiikoisten rantasauna, Rajalahdentie 45, Sastamala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot

Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2012 Kulttuuripalvelut - kirjastot Innolink Research Oy TUTKIMUKSESTA YLEENSÄ Tämä on Hämeenlinnan kulttuuripalveluiden kirjastojen asiakastyytyväisyyden tutkimusraportti.

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut)

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2008 (suluissa v. 2007 luvut) Lainaus lisääntyi Vihdin kunnankirjastossa 5 % v. 2008. Eniten kasvua oli kirjastoautossa, 11 %. Pääkirjastossa lainaus lisääntyi

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 SASTAMALAN KAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2014 1 Kansikuva: Miia Koskenheimo-Huhtala, Maisema Pirunvuorelta 2 Sisällysluettelo Hallinto ja talous... 4 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta...

Lisätiedot

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö

10.11.2013. Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 suuralueittain. Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi. Väestö 1.11.13 Tilastoja ja aikasarjoja 3-1 suuralueittain Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Väestö 1 1.11.13 Väestö suuralueittain 5 3 1 1, Väestö suuralueittain, suhteellinen muutos

Lisätiedot

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite

Kaikkien kirjasto. Näin käytät kirjastoa. Selkoesite Kaikkien kirjasto Näin käytät kirjastoa Selkoesite Kaikkien kirjasto Tämä esite on julkaistu osana Kaikkien kirjasto -kampanjaa. Kampanjan toteuttavat Selkokeskus, Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen

Lisätiedot

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote

Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Kirjaston asiakaskysely kevät 2011 Lehdistötiedote Vastaajaryhmä Työttömät Painettu sana ei koskaan kuole, jos sillä on lukijansa. Kiitos Suomalaiselle Kirjastolle. Vastaajat Vastaajia 19, joista naisia

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN 1. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 65 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 60 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 55 4. Henttonen Olli Henttonen Anni 4 50 50 5. Rasi Olli Perälä Saana 5 49 49

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 1/5 Toimintakertomus 2015 Kirjastotoimi Kaikille avoin Pomarkun kunnankirjasto on kohtaamispaikka, kuntalaisille kulttuurinen ja sosiaalinen tila, joka toimii sekä fyysisenä tilana että virtuaaliverkkona.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 UUDENMAAN ELY-KESKUS Etelä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Kauniasten kirjasto oli Etelä-Suomen laadukkaimpia vuonna 2011 (kuvaaja: Kaunaisten kirjasto) Tässä yhteenvedossa esitetään

Lisätiedot

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI

Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI 1 Liite 1: VUOSITTAINEN ARVIOINTI Aiemmin tässä työssä esitellyn laaja-alaisen, osittaiseen arviointiin tarkoitetun mallin lisäksi tässä liitteessä esitetään vuosittaiseen käyttöön paremmin soveltuva arviointimenetelmien

Lisätiedot

1. Vastaajan sukupuoli:

1. Vastaajan sukupuoli: RATAMO-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 5. 18.11. ASIAKASKYSELYN VASTAUKSET: NURMIJÄRVI Vastaajia oli Nurmijärven kirjastoissa yhteensä 281 (vuonna vastaajia oli 209). Tässä yhteenvedossa vastaukset

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013

Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Lounais-Suomen yleiset kirjastot 2013 Tilastotietoja Lounais-Suomen yleisistä kirjastoista v. 2013 Kari Vainionpää, sivistystoimentarkastaja Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 3/2014 Lounais-Suomen

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNGINKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015

KEMIN KAUPUNGINKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 KEMIN KAUPUNGINKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 Kirsti Postin läksiäisissä oikealta Hilkka Veivo,Tarja Hedberg, Matti Määttä, Riitta Virtanen, Ulla Saravo, Kirsti Posti, Eila Forsman, Ulla Maunu, Marjatta

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen

Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2012 Merja Kummala-Mustonen (toim.) Limingan kirjasto (Kuva: Anna Kamula) 1. Esipuhe Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi

Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi Toimintakertomus 2017 Kirjastotoimi 1 Kaikille avoin Pomarkun kunnankirjasto on kohtaamispaikka, kuntalaisille kulttuurinen ja sosiaalinen tila, joka toimii sekä fyysisenä tilana että virtuaaliverkkona.

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Nimike yks määrä a'hinta yht.

Nimike yks määrä a'hinta yht. Puuhala Ruokasalin ja keittiön muutos kirjastoksi ym Työselitys ja kustannusarvio, alv 0 % Lattia Nimike yks määrä a'hinta yht. Lattiakaivojen purku ja betonointi erä 1 1 500,00 1 500,00 Keittiön epoksin

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2014. Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2014. Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2014 Oheismateriaali/vapaa-aikalautakunta 4.3.2014 www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden yhtäläisiä

Lisätiedot

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu marraskuulla 2017 30.10. maanantai klo 12.30 Yhteislaulua; Jorma Peltola & Hannu Hiironmäki klo 14 Asiakasohjaajan info- ja keskustelutilaisuus ryhmätilassa 31.10. tiistai

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Kuvassa: Julia Saukko, kuva: Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

Kirjaston talous 2013-2014

Kirjaston talous 2013-2014 Asukkaita 41 640 1.1.2013 182 072 180 225 Tunnusluvut 2014 Sarake1 Lainat 2 995 623 Lainat/as 16,45 Käynnit 1 858 898 Käynnit/as 10,21 Verkkokäynnit (laskennallinen) 1 756 251 Nettomenot 10 892 435 Nettomenot/as

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone (IV kerros, huone 419), Aarnontie 2, Sast

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone (IV kerros, huone 419), Aarnontie 2, Sast SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Aika 23.03.2016 klo 17:00-17:37 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone (IV kerros, huone 419), Aarnontie 2, Sast Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kantakaupunki EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Keikyä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 003 Kiikka EDUSKUNTAVAALIT

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintasuunnitelma 2015. Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintasuunnitelma 2015 Oheismateriaali vapaa-aikalautakunta 10.3.2015. www.ylojarvi.fi Kirjaston toiminta-ajatus Kirjasto on kaupungin peruspalvelua, joka edistää alueensa asukkaiden

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA

ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2014 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kallio KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 347 978 Toimintakulut - 2 467

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut)

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut) VIHDIN KUNNANKIRJASTON TILASTOJA JA TOIMINTAA V. 2010 (suluissa v. 2009 luvut) Lainaus väheni Vihdin kunnankirjastossa 1 % (+1 %) v. 2010 ja se oli 511 443 (514 545). Pääkirjastossa lainaus oli 370 168

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012-2013 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI

VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012-2013 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI VARHAISKASVATUKSEN TYÖSUUNNITELMA JANAKKALAN KUNTA 2012-2013 KETTUKALLION PÄIVÄKOTI Työsuunnitelma hyväksytty: Leena Mäntylä Tiina Heino päiväkodinjohtaja Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman toteutuksen

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2013 Merja Kummala-Mustonen (toim.) OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 14/2014 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa

Lisätiedot

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto

Ko u v o l a n. Kyytiin Kouvolassa. Kaupunginkirjasto. maakuntakirjasto Kyytiin Kouvolassa Ko u v o l a n Kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Toimipisteet Kouvolan pääkirjasto Salpausselänkatu 33, PL 33 45100 KOUVOLA puh. lainaus/palautus/uusinta 020 615 5232 ja 020 615 6106

Lisätiedot

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto

Elämäniloa ja sivistystä. Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Lahden kaupunginkirjasto maakuntakirjasto Elämäniloa ja sivistystä Tarjoamme asiakkaillemme mahdollisuuden hankkia tietoa ja elämyksiä. Toimintamme edistää luku-, kirjallisuus-

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 1 65 233 2. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 2 60 219 3. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 9 45 215 4. Hakkarainen

Lisätiedot

Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS

Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS Suomen kirjainstituutin säätiö sr OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2016 KÄVIJÄMÄÄRÄT Kävijämäärä on yhteensä 2 636 Kaikki käynnit yhteensä 1841 henkilöä (Tästä maksulliset ja ilmaiset museokäynnit 865 henkilöä)

Lisätiedot

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2

Miehet yleinen Aika Tuuli + 0,1. Miehet 40 Aika Tuuli - 0,1. Miehet 50 Aika Tuuli + 0,1. Miehet 60 Aika Tuuli + 0,2 100m Miehet yleinen Tuuli + 0,1 1 Näse Adam Optima 13:91 2 Huhtala Pasi SASKY koulutuskuntayhtymä 14:00 3 Tuhkio Seppo Salpaus 14:06 4 Kivenvuori Jarno SASKY koulutuskuntayhtymä 14:32 5 Kaunisto Seppo

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO. Pirjo Pohjolainen 1 JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULUN KIRJASTO- JA TIETOPALVELUT JAMK KIRJASTO Pirjo Pohjolainen 1 AMMATILLISTA TIETOA Jyväskylän ammattikorkeakoulun kirjasto on yksi Keski-Suomen suurimmista kirjastoista: asiakkaina

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

KONSERNIN ENEMMISTÖOMISTEISET TOIMITILAYHTIÖT, JOISSA VIRKAMIESHALLITUS = = X

KONSERNIN ENEMMISTÖOMISTEISET TOIMITILAYHTIÖT, JOISSA VIRKAMIESHALLITUS = = X KONSERNIN ENEMMISTÖOMISTEISET TOIMITILAYHTIÖT, JOISSA VIRKAMIESHALLITUS Yhtiö (konsernin omistusosuus) Hallitukset vuodelta 2009 kaupungin edustajat = X Hallitusehdotus vuodelle 2010 kaupungin edustajat

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleiset kirjastot vuonna 2014 Merja Kummala-Mustonen OPETUS- JA KULTTUURITOIMI 18/2015 Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja Publikationer från Regionförvaltningsverket

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1 Vanhusneuvosto 26.09.2016 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 19 Museonjohtaja Leena Koskelan ja kirjastovirkailija Pirkko Karjalaisen puheenvuoro 20 Edellisen kokouksen pöytäkirjan

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet 1. Sosiaali- ja terveysryhmä Aulis Laaksonen, pj. Pori Terttu Nordman Eija Kuokka Hanna-Leena Markki Harjavalta Jaana Karrimaa Eero Mattsson Pomarkku

Lisätiedot

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa

Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Kuusikko-kunnat OKM:n kirjastotilastoissa Tilastotietokannassa visualisointi-käyttöliittymä Helpottaa kunta- ja maakuntatilastojen tarkastelua Aikasarjojen vertailu helppoa: sekä absoluuttiset luvut että

Lisätiedot

Alavieskan kunnankirjasto

Alavieskan kunnankirjasto Alavieskan kunnankirjasto Ulla-Mari Kivi Alavieskan kunnan kirjastotoimen toimintakertomus ja tilastot vuodelta Kirjaston käyttäjät ja käyttö Alavieskan kirjastoa käytti 1435 lainaajaa vuonna eli 75 käyttäjää

Lisätiedot

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2

päivitetty 9.11.10 Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 KALANNIN KOULU SALI 1 SALI 2 päivitetty 9.11.10 KALANNIN KOULU Nuoriso- ja liikuntatoimi syyskausi 30.8.-15.12.2010, kevätkausi 2.1.-29.5.2011 SALI 1 SALI 2 MA UPK P-01 / Timo Veijanen p. 041 440 0346 16.00-17.30 UPK P-01 / Timo Veijanen

Lisätiedot

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat

Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat EDUSKUNTA RIKSDAGEN Muut toimielimet ja toimijat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat 1991 2014 Valtiontilintarkastajat t ja varapuheenjohtajat valtiopäivittäin 1991 1991 Mattila, Kalevi /kesk 1992 Mattila,

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot