EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2007 Vuositeema: Julkiset sisätilat

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2007 Vuositeema: Julkiset sisätilat"

Transkriptio

1 EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2007 Vuositeema: Julkiset sisätilat Parantolasta pyhään tilaan Röykän sairaalan ja Rajamäen kirkon sisätilat Materiaalia kouluille Nurmijärven museo 2007 Anne Alasmaa

2 Opettajalle tiedoksi Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään taas syyskuuta, tänä vuonna päivien teemana on Julkiset sisätilat. Rakennusperintöpäivien tarkoituksena on lisätä rakennetun kulttuuriympäristön tuntemusta ja arvostusta sekä aktivoida toimintaan rakennusperinnön säilymisen puolesta. Suomessa päiviä on vietetty 1992 lähtien. Nyt halutaan kohdistaa mielenkiinto erilaisten julkisten sisätilojen arvoihin. Pieni osa julkisista sisätiloista on eri tavoin suojeltua kulttuuriperintöä, enin osa ei ole minkäänlaisen suojelun piirissä. Historialliset sisätilat ovat laajamittaisen korjaustoiminnan vuoksi jatkuvassa muutospaineessa ja siksi uhanalaisia. Sisätiloja koskevan muutoksen tempo on yhä kiihtyvää, muodin vaihtumisen ja uusimisen sykli on yhä lyhyempi. Yksilölliset, arkkitehtuurin kokonaisuudelle luonteenomaiset tilat ja yksityiskohdat korvataan usein standardiratkaisuilla ja tuotteilla. Parhaat julkiset sisätilat ovat olennainen osa yhteistä aineellista muistiamme ja siksi säästämisen arvoisia. Tämä materiaali pohjautuu Nurmijärven pääkirjastossa esillä olevaan valokuvanäyttelyyn Parantolasta pyhään tilaan. Tarkoituksena on esitellä Nurmijärveltä kahden kohteen, Nummelan parantolan, myöhemmin Röykän sairaala, sekä Rajamäen kirkon sisätiloja. Molemmat kohteet ovat selkeitä arkkitehtuurisen tyylisuuntansa edustajia: Vuonna 1903 valmistunut Röykän sairaala edustaa kansallisromanttista jugendtyyliä, ja vuonna 1938 valmistunut Rajamäen kirkko on tyylipuhdas funktionalismin edustaja. Lauantaina 8.9 järjestetään myös maksuttomat Parantolasta pyhään tilaan opastetut käynnit näissä molemmissa kohteissa. Ideoita, ohjeita ja lisämateriaalia opetuksen tueksi löytyy rakennusperintöpäivien kotisivuilta osoitteesta > Euroopan rakennusperintöpäivät. Tämä materiaali löytyy myös netistä osoitteesta > palvelut > kulttuuri ja museot > materiaalia kouluille > Parantolasta pyhään tilaan. Kopioidakin saa. Piirtoheitinkalvoilla on aiheeseen liittyviä pieniä pohdintatehtäviä. Vakiintuneen tavan mukaan rakennusperintöpäivien yhteydessä on tuotettu vuoden teemaan liittyvä julkaisu. Tämän vuoden julkaisun nimi on Käy sisään! Julkiset sisätilat. Otamme museolla mielellämme vastaan viestejä/ ehdotuksia/ ideoita kotiseutu- ja kulttuuriopetukseen liittyvistä yhteistyöprojekteista, museokäynneistä tai muusta vastaavasta. Anne Alasmaa (09) museovirkailija

3 Röykän sairaala (Nummelan parantola) Tuberkuloosi on yleensä keuhkoissa esiintyvä pitkäaikainen tarttuva sairaus, jonka oireena on pitkittynyt yskiminen. Suomessa tuberkuloosi alkoi luvun puolella vähitellen lisääntyä. Silloin tähän sairauteen ei vielä ollut lääkettä eikä rokotetta, joten tauti oli vakava. Ainoat parannuskeinot olivat lepo, ravinto ja raikas ilma. Tuberkuloosia sairastavia varten alettiin Suomessakin rakentaa keuhkotautiparantoloita. Nurmijärvelle Röykkään valmistui vuonna 1903 maamme toiseksi vanhin keuhkotautiparantola, Nummelan parantola. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Magnus Schjerfbeck. Parantolarakennus edustaa kansallisromanttista jugendtyyliä. Parantolaterapiaan kuului tiukka päiväohjelma ja runsas ravinto: parantolat olivat suljettuja laitosmaisia ympäristöjä, joissa lääkärit saattoivat valvoa potilaan elintapoja ja ruokailutottumuksia. Erityistä huomiota kiinnitettiin myös puhtausvaatimuksiin. Nummelan parantolaan kuului alunperin kaksi parantolarakennusta: kivipaviljonki oli tarkoitettu varakkaammille potilaille (päiväraha 7-13 mk, nykyrahassa euroa), ja puupaviljonki varattomia potilaita varten (päiväraha 0-6 mk, 0-32 euroa). Potilaat olivat kotoisin eri puolelta Suomea, enimmäkseen kuitenkin Helsingistä ja Uudeltamaalta. Myös venäläisiä oli potilaiden joukossa. Kahden ensimmäisen toimintavuosikymmenensä aikana parantolassa sai hoitoa kaikkiaan 3686 potilasta. Kivipaviljonki on valkoinen, rapattu 3-kerroksinen rakennus, jossa oli alunperin 41 potilashuonetta. Kivipaviljongin ensimmäisessä kerroksessa oli 11 potilashuonetta sekä toimisto, lukuhuone sekä seurusteluhuone. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa oli kummassakin 15 potilashuonetta. Potilashuoneet sijoitettiin koko rakennuksen pituisen, itä-länsiakselissa kulkevan valoisan sivukäytävän eteläpuolelle. Auringonvalon basilleja tappava vaikutus tunnettiin, joten potilashuoneiden oli avauduttava valon saannin kannalta parhaimpaan ilmansuuntaan. Useimpien potilashuoneiden koko oli 5 m x 3,4 m. Ensimmäisen kerroksen huoneiden korkeus oli 4,15 m ja toisessa ja kolmannessa kerroksessa 3,5 m. Rakennus- ja sisustusmateriaaleissa pyrittiin mahdollisimman suureen hygieniaan. Pesemisen helpottamiseksi seinien, lattioiden ja kattojen väliset kulmat pyöristettiin. Kaikissa ikkunoissa oli suurikokoinen tuuletusikkuna. Tilat lämmitettiin kaakeliuunein. Rakennuksen länsipäädyssä sijaitsi puurakenteinen keittiö ja ruokasalirakennus, joka oli talvipuutarhan ja käytävän välityksellä yhteydessä kivipaviljonkiin. Tämä osa rakennusta purettiin 1980-luvulla uuden länsisiiven tieltä.

4 Olennainen osa parantolahoitoa oli lepääminen, jota varten kehitettiin makuuhallit. Ne olivat ulkoilmassa, mutta suojassa tuulelta ja sateelta. Niistä tuli tuberkuloosiparantoloiden tunnusomainen elementti. Nummelan parantolaankin rakennettiin etelään avautuva, puinen kaksikerroksinen makuuhalli kivipaviljongin itäpäähän. Sota-aikana Puolustusministeriö otti Nummelan parantolan haltuunsa sotasairaalaksi Parantola luovutettiin takaisin siviilikäyttöön , mutta otettiin jälleen sotasairaala-käyttöön Kun tuberkuloosin ehkäisyyn kehitetty Calmette-rokote otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1941, kävivät keuhkotautiparantolat pikkuhiljaa tarpeettomiksi. Helsingin kaupunki osti Nummelan parantolan vuonna 1958, jolloin se muutettiin 168-paikkaiseksi mielisairaalaksi ja nimettiin Röykän sairaalaksi. Sairaala peruskorjattiin vuosina Näkyvin muutos oli kivipaviljonkiin liittyneen keittiö-ruokasalirakennuksen ja talvipuutarhan purkaminen, niiden tilalle rakennettiin nykyinen itä-länsiakselin suuntainen siipi. Sisätiloissa vanhat ovet ja lattiat uusittiin sekä portaat. Mielisairaalan toiminta loppui vuoden 1997 alussa, jonka jälkeen rakennus on ollut kurssikäytössä. Alue ja sen rakennuskanta muodostaa hyvin säilyneen ja ainutlaatuisen kokonaisuuden suomalaista parantola- ja sairaalahistoriaa.

5 Rajamäen kirkko Perinteisesti kirkkosalit ovat olleet pitkänomaisen suorakaiteen tai ristin muotoisia. Nykyisin salit voivat olla muunkin muotoisia, esimerkiksi leveitä. Kirkkorakennuksen kiinteään sisustukseen kuuluvat alttari, alttaritaulu, - veistos tai risti, alttarikaide, saarnastuoli, urut, penkit, kastemalja ja virsinumerotaulut. Kirkkosalin arkkitehtuuriin liittyy usein myös kuvataidetta, kuten seinä-, katto- tai lasimaalauksia. Kirkkojärjestyksen mukaan kirkko on vihittävä Jumalalle pyhitetyksi huoneeksi: tilan tulee korostaa paikan pyhää luonnetta ja rakennuksen vastata kirkon korkeaa aatetta. Betonista ja tiilestä rakennettu, valkoiseksi rapattu Rajamäen kirkko valmistui vuonna Piispa Aleksi Lehtonen vihki kirkon käyttöön Maaseutupaikkakunnan teollisuuslaitoksena Alkoholiliike joutui alueen sosiaalisten ja yhteiskunnallisten toimintojen pääasiallisena vastaajana ottamaan kantaa myös paikkakunnan hengellisen elämän järjestämiseen. Oy Alkoholiliike Ab oli tilannut 1930-luvun lopulla piirustukset arkkitehti Erkki Huttuselta. Myös kirkkojen suunnittelussa seurattiin kansainvälisiä virtauksia: Rajamäen kirkosta tuli funktionalismin tyylipuhdas edustaja. Suorakaiteen muotoisen kirkon ulkoasua hallitsee keskiakselissa oleva huipultaan kapeneva ja pyöristyvä korkea päätytorni, joka peittää taakseen koko rakennuksen. Vaaleaksi rapattuun kirkkosaliin lankeaa valo katonlappeiden ikkunasarjasta ja alttarille suuresta pyöröikkunasta. Sivuseinät ovat vain 2,5 metrin korkuiset. Kirkossa on nykyään 450 istumapaikkaa. Kirkon vieressä on seurakuntasali, jossa tilaa noin 60 hengelle ja alakerrassa tilat päiväkerhoille. Rajamäen kirkossa funktionalismin periaatteisiin on yhdistetty luontevasti kristillisiä vertauskuvia. Esimerkiksi kirkkosalin poikkileikkaus on kolmion muotoinen, mikä kuvaa Pyhää kolminaisuutta. Myös Paavo Tynellin suunnittelemat kolme kattokruunua kuvaavat samaa. Kirkon jyrkässä katossa on kummallakin puolella seitsemän ikkunaa. Ne viittaavat vertauskuvallisesti seitsenhaaraisiin kynttilänjalkoihin, Jumalan valtakunnan täydelliseen valkeuteen. Alttarin kohdalla oleva pyöröikkuna ja kyntteliköt kuvaavat iäistä Kristus-valoa, Jumalan ainoan Pojan valtakunnan kirkkautta. Sotavuosina Rajamäen kirkko palveli kouluna ja seurakuntasalissa toimi kenttäsairaala. Silloin kirkko oli ajoittain ilmapommitusten varalta naamioituna. Vuodesta 1978 Nurmijärven seurakunta vastasi kirkon toiminnallisista sekä kiinteistön kustannuksista. Katsottuaan, etteivät seurakunnalliset velvoitteet enää kuuluneet yhtiön toiminnan piiriin, Alko lahjoitti kirkon kiinteistöineen Nurmijärven seurakunnalle toukokuussa Rajamäen kirkkoa on kunnostettu vuosina , jolloin kuoriosaa avarrettiin ja seurakuntasali uusittiin, sekä vuonna 2000, jolloin mm. liikuntaesteisten kulkua parannettiin.

6 Kirjallisuutta: Henttonen, Maarit: Suomen sairaaloista. Rakennusperintömme. Kulttuuriympäristön lukukirja. Toim. Lounatvuori, Putkonen. Ympäristöministeriö, Museovirasto, Rakennustieto Oy. Hämeenlinna Jokinen, Teppo: Erkki Huttunen liikelaitosten ja yhteisöjen arkkitehtina Jyväskylä Knapas, Marja Terttu: Suomalaista kirkkoarkkitehtuuria Museoviraston rakennushistorian osaston julkaisuja 30. Helsinki Käy sisään! Julkiset sisätilat. Toim. Lounatvuori, Irma. Suomen Kotiseutuliiton julkaisuja A: Nurmijärven kulttuurimaisema. Toim. Härö, Jokinen, Rouvinen. Nurmijärvi Wager, Henrik: Röykän sairaalan, entisen Nummelan keuhkotautiparantolan ja alueen rakennushistoriallinen selvitys ja inventointi Kannen kuva: Birgit Tolvanen, Nurmijärven seurakunta

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015

KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 KOSKELAN KIRKKO JA KOSKELAN SAIRAALAN KAPPELI (12.6.2007) Päivitetty 23.2.2015 Helsingin kaupungin Koskelan sairaala-aluetta alettiin rakentaa vuosina 1912 1914. Opastaulusta näkyy, että siellä on monenlaisia

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Kangasalan Urkutehdas 16-äänikertaiset (1972) Bachumin

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON 1 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN VANHANKIRKON = Tuusulan seurakunnan Järvenpään kylän seurakuntatalon historiaa koonnut Jaakko Harjuvaara Järvenpään Seurakunta, Synty ja 25-vuotisvaiheet 1952-1976 Veijo Kokkonen:

Lisätiedot

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän.

Samaa ainesta, yhtä ympäristönsä kanssa. Kuitenkin viesti siitä, että on olemassa jotakin toisenlaista, jotakin enemmän. Varis- suon kirkko Betonia. Punatiiltä. Kujamaisia katuja. Ostoskeskus. Nelikulmaisia kerrostaloja oikealla ja vasemmalla. Erään punatiilisen rakennuksen muoto kulkee poimuillen. Seinältä erottuu suuri

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 1996/2005 inventoinnit Pirtinniemi ja ympäristö Kohteen nimi: Inventointinumero: Ortodoksinen kirkko 88 Kansalaisopisto 89 Pirtinniemen hautausmaa 90 Tapuli 91 Pirtinniemen

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

Kuolemajärven kirkko. Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015. Kuolemajärven kirkko 1931

Kuolemajärven kirkko. Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015. Kuolemajärven kirkko 1931 Kuolemajärven kirkko Koonnut Pentti Loukonen 10.9.2015 Kuolemajärven kirkko 1931 2 Kuolemajärven kirkot Varhaisimpina aikoina Äyräpään kihlakunta muodostui Heinjoen, Kanneljärven, Kivennavan, Kuolemajärven

Lisätiedot

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ

OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ OSUUSLIIKE SALLAN KESKUSTOIMIPAIKAN KIINTEISTÖ Rakennushistoriaselvitys 10.10.2013 Arkkitehtitoimisto Pia Krogius Sisällys 1. JOHDANTO 4 Kohde 4 Tehtävä 4 Perustiedot 6 2. TAUSTAA 7 Osuusliike Salla 7

Lisätiedot

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI

LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI LIITE 5 VIKARHOLMENIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUKSEN VANHAN HUVILARAKENNUSKANNAN RAKENNUSINVENTOINTI RANTATIE 68 (RNr 7:116) Hirsirunkoinen kesämökki on rakennettu 1930-luvun lopulla, todennäköisesti vuonna

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS

KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS KANNELMÄEN PERUSKOULU, PERUSKORJAUS RUNONLAULAJANTIE 40 00420 HELSINKI Bruttoala 5410 Valmistunut 2009 KOULUN PÄÄSISÄÄNKÄYNTI KOHDE Koulu on rakennettu vuonna 1966 Etelä-Kaarelan Yhteiskouluksi. Rakennuksen

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

Kirkkopuiston seurakuntakoti

Kirkkopuiston seurakuntakoti Kirkkopuiston seurakuntakoti 10.6.2015 Kirkkopuiston seurakuntakoti sijaitsee Keskuskirkon läheisyydessä kaupungin keskustassa, katuosoite: Hämeenkatu 5, postiosoite: Kirkkopolku 2 a. Rakennus valmistui

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori

KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori 1 KOHTEEN INVENTOINTIRAPORTTI Kiinteistö Oy Tarvontori Kunta: Rauma Kylä/kosa: (Tarvonsaari) Sijainti: Valtakatu 1 Kohdetyyppi: liike-elämä ja kaupankäynti Kohdeluokka: ei määritelty Ajoitus: 1972, muutoksia

Lisätiedot

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE

TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE T arkastusraportti TEIJON VOIMALAITOS & RETKEILYALUE Perniö, SALO 1 METSÄHALLITUS Mia Puotunen 2008 T ARKASTUSRAPORTTI 13.11.2008 TEIJON VOIMALAITOS JA RETKEILYALUE Teijon retkeilyalue, Perniö VOIMALAITOS

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus

3 LÄHTÖKOHDAT. 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista Alueen yleiskuvaus 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 Selvitys suunnittelualueen oloista 3.1.1 Alueen yleiskuvaus Suunnittelualue sijaitsee Ilmajoen keskustassa rajautuen Ilkantiehen, Keskustiehen ja Kyrönjokeen. Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Sipusaaren seurakuntakoti

Sipusaaren seurakuntakoti Kesäkuu 2017 Sipusaaren seurakuntakoti Käyntiosoite: Sipusaarentie 31, 11120 Riihimäki Seurakuntakoti valmistui vuonna 1970. Rakennuksen suunnittelijana oli rakennusmestari Urho Lehtonen. Seurakuntakoti

Lisätiedot

Soturikylä Rakennettiin lahjoitusvaroin 1941-45 ruotsinkielisille sotainvalideille 18 pientä omakotitaloa: 1 upseerinasunto 1 yhteistila: kirjasto, sauna 14 tyyppitaloa Metsäkoto2 7,2 x 8,4 m 60,5 km²

Lisätiedot

KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY

KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY KAUPUNGINTALON peruskorjaus ja entisöinti TYÖMAA- ja SUUNNITTELUTILANNE 25.5.2011 ARK-KANTONEN OY RAKENNUSURAKOITSIJAN VALINTA ON KÄYNNISSÄ. LVISA-URAKAT OVAT LASKENNASSA. RAKENNUSLUPA ODOTTAA KESKI-SUOMEN

Lisätiedot

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa.

On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. On siinä omanlaistansa tunnelmaa, kun ympärillä on 100-vuotista historiaa. www.acravintolat.fi ARTS & CRAFTS RESTAURANTS OY:N ASIAKKAAT VOIVAT NAUTTIA NYKYAJAN MUKAVUUKSISTA MENNEEN AJAN HENGESSÄ. www.acravintolat.fi

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA

HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA HISTORIASUUNNISTUS KOKKOLASSA Etsi karttaan merkityt numeroidut kohteet ja tee niihin liittyvät tehtävät. Jokaisesta kohteesta on vanha kuva ja kysymyksiä. Voit kiertää kohteet haluamassasi järjestyksessä.

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT

Lisätiedot

Hirven- salon kirkko

Hirven- salon kirkko Hirven- salon kirkko Väkevä tuuli puhaltaa mereltä. Saaren väki saapuu kirkkonsa suojiin. Tapulin kellot soittavat virren sävelmää. Messussa lauletaan kellojen virittämää virttä: Armon meri aava, kehto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Anne Mäkinen 12.10.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 125 1 Pro-Olympiamaneesi ry:n aloite 15.4.2009 RUSKEASUON RATSASTUSHALLIN PALAUTTAMINEN ALKUPERÄI- SEEN ASUUNSA JA KÄYTTÖÖNSÄ Kaupunginmuseo on tutustunut Pro-Olympiamaneesi

Lisätiedot

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa

Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko ja hautausmaa Pirkkalan Vanha kirkko Valmistunut 1921 Vihitty käyttöön 3.7.1921 Arkkitehti Ilmari Launis Urut Kirkon kellot Alttaritaulu Uuno Alanko 1937 Koristemaalaukset Kangasalan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Altia Oyj Tanskanen Arto Valta-akseli 05200 Rajamäki Keski-Uudenmaan maakuntamuseon ennakkolausunto koskien Nurmijärven Rajamäen teollisuusalueella sijaitsevan Etikkatehtaan

Lisätiedot

KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus

KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus ARKKITEHTI- JA INSINÖÖRIOSUUSKUNTA KAARI / ANITTA TUHKANEN 040 582 5351 anitta.tuhkanen@kaari.fi KRUUNUNHAAN YLÄ-ASTEEN KOULU Teknisen käsityön ja musiikin opetustilojen perusparannus, kosteusvauriokorjaus

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN KORKEATASOISTA TUOTANTOTILAA HÄMEENLINNA MÄKELÄ Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI

Lisätiedot

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla.

Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Elämänmittaisia muistoja ja ripaus taikaa. Arts & Crafts Restaurants Oy luo unelmiesi juhlan suunnittelusta toteutukseen vahvalla ammattitaidolla. Häät, syntymäpäiväjuhlat, teemajuhlat, karonkat kerro

Lisätiedot

Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto

Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto Antinkärki Patruuna Waldenin historiallinen virkaasunto Valkeakoskella Suomalaista teollisuushistoriaa Antinkärki sijaitsee keskellä kauneinta suomalaista järvimaisemaa. Se on puolen tunnin matkan päässä

Lisätiedot

YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT

YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT YMPÄRÖIVÄT KAUPUNGINOSAT KAUPUNKI JA ASUMINEN. RYHMÄT 5&6: HANNA KOUHIA, YLLKA KUCUKU, JONI KOPRA, NOORA LAMBERG, EVELIINA KUNNATON, ANTTI LAPPALAINEN Jätkäsaari Hernesaari Eira Punavuori PUNAVUORI Sinebrychoffin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009

HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 KAUPUNGINMUSEO KESKI-UUDENMAAN MAAKUNTAMUSEO Sanna Granbacka 18.12.2009 HELSINGIN KAUPUNKI LAUSUNTO 153 1 Rakennusvalvontaviraston lausuntopyyntö 4.12.2009, 8-3385-09-E LAIVASTOKATU 4 (8/147/4), ULLAKKORAKENTAMIS- JA HISSI- SUUNNITELMAT Museo 2009-277 Kaupunginmuseo on tutustunut

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

Ryhmätyöprojekti, 9. luokka

Ryhmätyöprojekti, 9. luokka Ryhmätyöprojekti, 9. luokka Opettajan määräämissä noin kolmen hengen ryhmissä toteutetaan projekti, jossa yhdistyy yhtälöiden ratkaiseminen hahmotuskyky ja luovuus annettujen resurssien käyttö tutustuminen

Lisätiedot

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY

YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY YRITYKSEN KIINTEISTÖKANNAN ESITTELY www.kanavuori.fi YLEISESITTELY SISÄLLYSLUETTELO KOY Vuoriluolat yleisesittely Yleisesittely alueesta Esikunnan alue Luolastot Rantarakennusten alue Ranta-alueet Kylmävarastot

Lisätiedot

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA!

ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! ARVOTTAMINEN OSANA KULTTUURIPERINNÖN HOITOA JA SUOJELUA! Korjausrakentamisen seminaari 1, rakennusvalvonta, Oulu 2013! Helena Hirviniemi" arkkitehti, Arkkitehtitoimisto Helena Hirviniemi" tutkija, Oulun

Lisätiedot

AALTO-passi. Oma nimi:

AALTO-passi. Oma nimi: AALTO-passi Oma nimi: Kiertele Aalto-keskuksessa ulkona ja niissä sisätiloissa, jotka ovat avoinna. Etsi kuvista näkyvät kohdat. Kun löydät kohteen ja keksit vastauksen kysymyksiin, piirrä rasti kuvan

Lisätiedot

https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442 Page 1 of 3 Rauman Lyseo, 684-2-203-1 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 Kuvausaika: 26.3.2013 https://www.kulttuuriymparisto.fi/netsovellus/sa/sa_kohde_tiedoteraportti.aspx?kohde_id=206442

Lisätiedot

postin ympäristössä on kaksi tyyliltään ja mittakaavaltaan siihen sopivaa rakennusta, Veikkola ja SYP

postin ympäristössä on kaksi tyyliltään ja mittakaavaltaan siihen sopivaa rakennusta, Veikkola ja SYP 6. SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLLIETIELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Lääni 1. 1.or 1 on 3. Kohde 2. Kunta Var kaus F28yiosti 4. Kylä/Rekisterinumero 5. Kaup.osa/Kortteli/Talo 6. Kohdetyyppi

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

Miksi vanhat apteekit hävisivät. Helsingin Joutsen Apteekin 100-vuotis juhlaseminaari 17.11.2012 Margaretha Ehrström

Miksi vanhat apteekit hävisivät. Helsingin Joutsen Apteekin 100-vuotis juhlaseminaari 17.11.2012 Margaretha Ehrström Miksi vanhat apteekit hävisivät Helsingin Joutsen Apteekin 100-vuotis juhlaseminaari 17.11.2012 Margaretha Ehrström Muutokset ja uhat 1990-luvulla Lainsäädännöstä johtuen apteekin sijainti ei ollut enää

Lisätiedot

MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO

MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO MIKAEL AGRICOLAN KIRKKO AGRICOLALIIKKEEN KOTI Suomen kirjakielelle pohjan luoneen piispa Mikael Agricolan nimikkokirkko kohoaa Punavuoren ja Eiran kattojen ylle. Agricolan kirkko on ollut edelläkävijä

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava

Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava Jyväskylän kaupungintalo peruskorjaus ja entistäminen SUOJELURAKENNUKSEN ERITYISPIIRTEET alustava 23.03.2010 Kaupungintalo on osa valtakunnallisesti merkittävää Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen

Lisätiedot

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012

Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 Kyllön terveysaseman peruskorjaus 2004-2012 14.12.2012 Asemapiirros vuoden 2010 hankesuunnitelmasta Yhteenveto Rakentamiskustannukset yhteensä 24 400 000 euroa (alv 0 %) Suunnittelu ja rakentaminen vuosina

Lisätiedot

Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta

Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta Kuvia Kurkijoen luterilaisesta kirkosta Kurkijoen luterilainen kirkko rakennettiin vuosina 1878-1880 arkkitehti F. Sjöströmin piirustusten mukaan. Kirkko sijaitsi kalliolla kolmen tien risteyksessä ja

Lisätiedot

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA

KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA MYYDÄÄN KORJAAMO- VARASTOHALLI TOIMISTO- JA LABORATORIOTILAA VAASAN VANHASTA SATAMASTA Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 Fax 03 222 9835 www.catella.fi OSOITE

Lisätiedot

Urajärven kartano ja kulttuuripuisto. Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013

Urajärven kartano ja kulttuuripuisto. Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013 Urajärven kartano ja kulttuuripuisto Rakennusten kunnostus- ja konservointityöt 2009-2013 Päärakennus, Keittiö Keittiö ennen restaurointia Seinältä löytyneitä fragmentteja vanhasta tapetoinnista Konservaattori

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ

KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ KEMIJÄRVEN RÄISÄLÄN JA SUOMUN RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ TMI LAURI PUTKONEN 25.11.2009 1 Kannen kuvat: Ylhäällä Suomutunturin kotaravintola ja Suomulinnan seuratalo, keskellä Ala-Kumpulan vanhan ulkorakennuksen

Lisätiedot

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt

Lisätiedot

Euroopan rakennusperintöpäivät 2010

Euroopan rakennusperintöpäivät 2010 Euroopan rakennusperintöpäivät 2010 Vuositeemana rakennettu maisema Kuva Aimo Virtanen Materiaalia kouluille Nurmijärven museo Rakennettu maisema Mitä eri merkityksiä maisemalla on? Ihmisen toiminta on

Lisätiedot

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite

Lisätiedot

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa

www.arcanova.ee, www.arcanova.no OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa OMAKOTITALOT, SAUNAT, HUVILAT Norjalaisen puurakennuksen laatu Virossa 2 ARCA NOVA ELEMENT OY on... Arca Nova Gruppen konserniin kuuluva talotehdas, joka sijaitsee Juurun maalaiskunnassa, Raplasta 12 km

Lisätiedot

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013

SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 SSTY/Toiminnallisen jaoston tutustumismatka Ruotsiin 25 27.8.2013 Lundin yliopistollinen sairaala, lasten ja sädehoidon rakennusosat sekä Malmön akuuttisairaala Lundin yliopistollinen sairaala Lundin yliopistollinen

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa. Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto

Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa. Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto Rakennussuojelu Turvaa rakennetun kulttuuriympäristön säilymistä ja kulttuurisesti kestävää hoitoa

Lisätiedot

JOENSUUN INARINKULMA

JOENSUUN INARINKULMA JOENSUUN INARINKULMA Joensuun keskustan osayleiskaava & INARINKULMA Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö omistaa Joensuun kaupungin keskustassa, Niskakadun ja Torikadun kulmassa tontin 167-2-22-2, jossa

Lisätiedot

HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI

HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI HAUKIPUTAAN KEHITYS OY LYHYESTI Haukiputaan Kehitys Oy toimi yli 30 vuotta Haukiputaan kunnan elinkeinoyhtiönä. Uuden Oulun perustamisen myötä yhtiön rooli supistui toimitilojen tarjoajaksi yrityksille

Lisätiedot

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita

Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu 7.2.2013 Ratkaisuita Helsingin seitsemäsluokkalaisten matematiikkakilpailu..013 Ratkaisuita 1. Eräs kirjakauppa myy pokkareita yhdeksällä eurolla kappale, ja siellä on meneillään mainoskampanja, jossa seitsemän sellaista ostettuaan

Lisätiedot

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta

Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Liite raporttiin Turtosen tilan inventointi Turtosen alueen säilynyt rakennuskanta Turtosen pihapiirissä on tällä hetkellä viisi rakennusta - päärakennus - aittarakennus - entinen sikala - kalustovaja

Lisätiedot

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS

TUUSULAN PERHETUKIKESKUS TUUSULAN PERHETUKIKESKUS Päärakennus Koivukujan vastaanottokoti Kotorannan lastenkoti NÄKYMÄ TUUSULANJÄRVEN PUOLELTA RAKENTAMISEN JÄLKEEN Kotorannankuja 2 00430 Tuusula Nykyiset rakennukset: Päärakennus

Lisätiedot

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola

Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi / Esko Puijola Kylmäniemen kalasataman rakennushistorian inventointi 18.10.2011 / Esko Puijola Kalasataman nykyinen rakennuskanta vv verkkovaja 14 km kalamaja 2 pääasiallinen runkorakenne rakentamisvuodet harmaa hirsi

Lisätiedot

Domus Litonii Aleksanterinkatu 50 E 6, Helsinki Väri tutkimus 10.10.2002 /Elisa Heikkilä

Domus Litonii Aleksanterinkatu 50 E 6, Helsinki Väri tutkimus 10.10.2002 /Elisa Heikkilä Domus Litonii Aleksanterinkatu 50 E 6, Helsinki Väri tutkimus 10.10.2002 /Elisa Heikkilä Huoneisto Aleksanterinkatu 50 E 6 liitetään tulevan remontin yhteydessä huoneistoon A 9, johon se alunperin ennen

Lisätiedot

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki

TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1. Antinkatu 1, Helsinki TOIMITILAA KAMPISSA ANTINKATU 1 Antinkatu 1, 00100 Helsinki MIELENKIINTOINEN FUNKKISKIINTEISTÖ Rakennushistorialtaan mielenkiintoinen funkkiskiinteistö sijaitsee keskeisellä paikalla Kampissa ja tarjoaa

Lisätiedot

VILLA FELIX VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS- JA RAVINTOLATOIMINTAAN TAI HOIVAPALVELUJEN TUOTTAMISEEN

VILLA FELIX VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS- JA RAVINTOLATOIMINTAAN TAI HOIVAPALVELUJEN TUOTTAMISEEN 1 VILLA FELIX Felixionat Oy:n konkurssipesä myy kartanomaisen majoitus- / ravintolakiinteistön Västanfjärdissä Kemiönsaaren kunnassa. Osoite: Vestanvikintie 95, 25830 Västänfjärd VALMIS KOKONAISUUS MAJOITUS-

Lisätiedot

Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys

Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys Myllykosken kirkon laajennus ja ympäristö Ykseys sivu 1/6 Konsepti. Uudisosa muodostaa luontevan kokonaisuuden W.G. Palmqvistin suunnitteleman Kirkkorakennuksen kanssa. Rakennuksen polveileva ja kontekstista

Lisätiedot

SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA

SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA SELVITYS HISSIEN RAKENTAMISEN MAHDOLLISUUDESTA OLYMPIAKYLÄN KAAVA-ALUEELLA Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2015 Riitta Salastie, Janne Prokkola, Marjaana Yläjääski ja Hertta Ahvenainen Olympiakylän

Lisätiedot

Rakennusperinnön kunnostusavustukset

Rakennusperinnön kunnostusavustukset Rakennusperinnön kunnostusavustukset Vanhat rakennukset kuntoon 19.4.2017 Pieksämäen Veturitallit KYNÄ Kulttuuriympäristöt näkyväksi 19.4.2017 Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennusperinnön hoitoon

Lisätiedot

Sairaalarakennusten suojelu

Sairaalarakennusten suojelu Sairaalarakennusten suojelu Yli-intendentti Sirkkaliisa Jetsonen Suomen Terveydenhuollon Arvioinnin Seura Terveydenhuolto ja kiinteistöt heiluttaako häntä koiraa? 24.1.2012 MUSEOVIRASTO Museoviraston tehtävistä

Lisätiedot

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa

HINNASTOT. Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. Hyväksytty kirkkoneuvostossa HINNASTOT 2019 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet Hyväksytty kirkkoneuvostossa 4.12.2018 Nurmijärven seurakunnan jäseneksi kastettavan kastetilaisuuteen tarjotaan ilman vuokraa seuraavat tilat: Nurmijärvi:

Lisätiedot

Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva.

Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva. Hollolan kirkko Julkaisija: Hollolan seurakunta 2008. Teksti: Marja Maunuksela, Juhana Säde. Kuvat: Juhani Viitanen, Juhana Säde, Suomen ilmakuva. www.hollolanseurakunta.fi KIRKON RAKENTAMINEN Hollolan

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

RHS työvaiheet. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy. Johanna Luhtala - Markus Manninen - Sari Schulman. 2006 Tilkan keskussotilassairaalan RHS

RHS työvaiheet. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy. Johanna Luhtala - Markus Manninen - Sari Schulman. 2006 Tilkan keskussotilassairaalan RHS työvaiheet Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Johanna Luhtala - Markus Manninen - Sari Schulman 2006 Tilkan keskussotilassairaalan työvaiheet Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Johanna Luhtala - Markus Manninen

Lisätiedot

HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT

HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT HATANPÄÄN KARTANO TARJOUSPYYNTÖASIAKIRJAT Tampereen kaupunki Tampereen Tilakeskus Liikelaitos 15.10.2015 Hatanpään kartano Hatanpään kartanoajan katsotaan alkaneen 1689. Hans Henrik Boijen aikana 1700-luvun

Lisätiedot

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO

SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN ARVOKIINTEISTÖ KUOPION KESKUSTASSA TARJOUSTEN PERUSTEELLA PERUSTIETOA KOHTEESTA Myynnin kohteena Kuopiossa sijaitsevat Maanmittauslaitoksen virastorakennus ja saunarakennus

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Vammaisneuvosto 15.10.2015 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 17 Rajamäen uimahallin esittely ja tutustuminen 4 18 Edellisen kokouksen pöytäkirjan hyväksyminen 5 19 Valtakunnalliset

Lisätiedot

1. Tammio / öljyväri ,-

1. Tammio / öljyväri ,- 1. Tammio / öljyväri 2017... 900,- 2. Tornator / öljyväri 2016-2017... 1200,- 3. Miinan purkajat / öljyväri 2017... Tilaustyö 4. Arica merellä / akvarelli 2017... ------ 5. Punaparrat / öljyväri 2017...

Lisätiedot

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI

Janakkala, Sauvala, RATALAHTI !jo / '1/2. 20/2.. Janakkala, Sauvala, RATALAHTI 26.9.2007, Kaija Kiiveri-Hakkarainen, Anu Laurila Yleiskuva Ratalahden torpasta 26.9.2007. Ratalahden sijainti Renko ja Janakkalan rajan tuntumassa. Kohde:

Lisätiedot

YLIVIESKAN KIRKON JA SEN YMPÄRISTÖN ARKKITEHTUURIKILPAILU

YLIVIESKAN KIRKON JA SEN YMPÄRISTÖN ARKKITEHTUURIKILPAILU YLIVIESKAN KIRKON JA SEN YMPÄRISTÖN ARKKITEHTUURIKILPAILU KILPAILUOHJELMA/ MÄÄRÄAIKAAN, 15.3.2017 MENNESSÄ TEHDYT KYSYMYKSET JA NIIHIN VASTAUKSET Kysyjä 1/kysymys 8.3.2017 Esittäisin seuraavanlaisen kysymyksen

Lisätiedot

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti

Rakennussuojelu Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Rakennussuojelu 28.2.2013 Jorma Korva, kaupunginarkkitehti Laki rakennusperinnön suojelemisesta Voimaan 1.7.2010 Korvaa aiemman rakennussuojelulain (1985) Rakennusperinnön arvottamisen kriteerit lakitekstissä

Lisätiedot

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio

Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio LIITE 7 Talo Osakeyhtiö Kuopion Tulliportinkatu 27, 70100 Kuopio Kohdeinventointi Laatija: Kiinteistökehitys Ko-Va Oy / Väinö Korhonen Pvm: 9.4.2014 KOHDEINVENTOINTILOMAKE ITÄ-SUOMI KUOPIO Kaupunginosa:

Lisätiedot

Asia: Poikkeamishakemus koskien kiinteistöä RN:o ja sillä sijaitsevaa entistä Ul. Pyhäjärven kunnantaloa, Karkkila

Asia: Poikkeamishakemus koskien kiinteistöä RN:o ja sillä sijaitsevaa entistä Ul. Pyhäjärven kunnantaloa, Karkkila Karkkilan kaupunki Sivistystoimiala Kulttuurin ja vapaa-ajan palvelualue Museotoimi Karkkilan kaupunki Tekninen toimiala Maankäytön ja ympäristön palvelualue Viite: Lausuntopyyntönne 18.12.2015 Asia: Poikkeamishakemus

Lisätiedot

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet.

HINNASTOT Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet. HINNASTOT 2016 Kirkot, toimitilat ja tarvikkeet www.nurmijarvenseurakunta.fi Nurmijärven seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessaan 8.12.2015 vahvistama vuokrattavien tilojen ja tarvikkeiden hinnasto. Kastetilaisuuksiin

Lisätiedot

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki

Esteettömyysopas. Keskuskirkko. Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kesäkuu 2013 Esteettömyysopas Keskuskirkko Keskuskirkon katuosoite on Hämeenkatu 5, 11100 Riihimäki Kirkko on valmistunut vuonna 1905. Kirkkoa laajennettiin vuonna 1927, jolloin rakennettiin kirkon pohjoissivu

Lisätiedot

Julkisella huutokaupalla myytävä kohde. Rakennettu kiinteistö Röykässä

Julkisella huutokaupalla myytävä kohde. Rakennettu kiinteistö Röykässä Julkisella huutokaupalla myytävä kohde Rakennettu kiinteistö Röykässä Nurmijärven kunta myy julkisella huutokaupalla Röykän asemakaava-alueelta yhden rakennetun kiinteistön Myytävä kiinteistö Nurmijärven

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen

Pyörätuolihissit. Helsinki kaikille -projekti, Vammaisten yhdyskuntasuunnittelupalvelu (VYP) ja Jyrki Heinonen Pyörätuolihissit Pyörätuolihissit ovat kevytrakenteisia pystyhissejä tai porrashissejä jotka soveltuvat yleensä melko pieniin tasoeroihin. Kerroksesta toiseen siirtymisessä on uudisrakennuksissa käytettävä

Lisätiedot

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK

Oulu ennen ja nyt. Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK 1 Pohjois-Pohjanmaan museo Oppimateriaalia kouluille / AK Oulu ennen ja nyt Tätä materiaalia voi käyttää apuna esimerkiksi historian tai kuvataiteiden opinnoissa. Tehtävät sopivat niin yläasteelle kuin

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus

Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus 24.5.2012 Helsingin kaupunki, kirjaamo Kaupunkisuunnitteluvirasto PL 10 00099 Helsingin kaupunki Ympäristökeskuksen kannanotto Munkkiniemen tontin 30008/22,

Lisätiedot

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA

AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA AINUTLAATUISTA PALVELUASUMISTA EIRASSA Villa Ensi Säätiö tarjoaa turvallista asumismukavuutta keskellä kauneinta Helsinkiä. Villa Ensin tuettua asumista tarvitseville henkilöille tarkoitetut huoneistot

Lisätiedot

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI

ETELÄESPLANADI 8, HELSINKI ETELÄESPLANADI 8, HEINKI Amanda on historiallinen arvokiinteistö Eteläesplanadin ja Fabianinkadun kulmassa. Talo on perinteisesti tunnettu rahoitusmaailman kohtaamispaikkana. Esplanadin puoleinen kolmikerroksinen

Lisätiedot

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO

KIINTEISTÖ REVONTULENTIE 9, 02100 ESPOO , 02100 ESPOO ESPOON TAPIOLASSA Historiallisesti merkittävä rakennus on keskeiselle paikalla Tapiolan keskustan välittömässä läheisyydessä. Puistomaisessa ympäristössä sijaitseva kiinteistö liittyy saumattomasti

Lisätiedot

3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c. 1920-1936 Keskus Hotelli

3. Paikallista, missä on nykyinen Laivanrakentajien muistomerkki! b. T:mi Matti Tolvanen ja K:ni, Viljam Holopainen. c. 1920-1936 Keskus Hotelli Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Taulumäen ja Leunanmäen alueet (vastaukset) Tehtäviä alakoulun 5.-6. luokkalaisille Johdantokuva 1. Etsi kuvasta nykyinen Teatteritalo. 2. Päättele,

Lisätiedot