Rakennustarkastajan virka

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennustarkastajan virka"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Rakennustarkastajan virka 228/ /2015 Kaupunginhallitus Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Rakennustarkastaja Juha Kuokkanen on irtisanoutunut virastaan siten, että hä nen viimeinen työpäivänsä kaupungin palveluksessa on Raken nus tar kas ta ja Juha Kuokkanen toimii ympäristöviraston rakentamisen val von ta- ja neuvonta tehtäväalueen vastuuhenkilönä. Tehtäväalueen teh tävä nä on edistää hyvää rakennustapaa ja valvoa rakennustoimintaa siten kuin maan käyt tö- ja rakennuslaissa on muutoin säädetty ja määrätty. Ra ken nustar kas ta jan alaisuudessa työskentelee yksi tarkastusinsinööri, yksi osa-ai kainen tarkastusinsinööri ja toimistopalveluita hoitavat kaksi toimistosihteeriä. Ympäristöviraston organisaatiokaavio 2015 Rakennustarkastajan keskeisenä tehtävänä on toimia kaupungin ra ken nus tarkas ta ja na ja käyttää hallintosäännössä määriteltyä ratkaisuvaltaa sekä ke hittää rakennusvalvonnan toimintaa. Rakennustarkastaja toimii ra ken nus lau takun nan esittelijänä. Rakennustarkastajan muina tehtävinä on mm. toimia ra ken nus val von ta toimis ton esimiehenä, rakentamisen valvonnan ja neuvonnan vastuuhenkilönä ja kuntarekisteri-tietojärjestelmän pääkäyttäjänä. Hän toimii myös si sä il matyö ryh män ja ympäristöviraston johtoryhmän jäsenenä ja valmistelee ja ohjaa korjausavustusprosessia. Rakennustarkastajan toimenkuva Rakennustarkastajalla tulee olla tehtävään soveltuva rakennusalan kor keakou lu tut kin to. Lisäksi hänellä tulee olla riittävä kokemus ra ken nus suun nit teluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Ra ken nus tar kas ta ja on maankäyttö- ja rakennuslakiin perustuvissa tehtävissään kunnan ra kennus val von ta vi ran omai sen alainen. Tekninen johtaja pitää tärkeänä, että rakennustarkastajan viran ha ku me net tely voidaan käynnistää ja virka täyttää mahdollisimman nopeasti. Tehtävä on

2 kaupungin ja kaupungin teknisen toimen kannalta erityisen keskeinen niin kaavoituksen etenemisen ja suunnitelmien täytäntöönpanon kannalta kuin kuntalaisten ja kuntaan muuttavien asiakaspalvelun ja ra ken nus hank kei den toteuttamisprosessien sujuvuudenkin puolesta. Ra ken nus tar kas tuk sen nykyistä laatua ei ole mahdollista säilyttää organisaatioon jäävien yhden tarkas tus in si nöö rin ja lähiaikoina eläkkeelle jäävän osa-aikaisen tar kas tus in sinöö rin toimesta. Yhteistyömahdollisuudet Ympäristöministeriö on laatinut päivätyn selvityksen ra ken nusval von ta toi men kehittämisen vaihtoehdoista. Selityksessä esitetyt vaih to ehtoi set etenemistavat ovat vasta suunnitteluvaiheessa ja mukana on niin vapaa eh toi suu teen perustuvat yhteistyömallit kuin lainsäädännön muuttamisen pe rus tu vat aluejaot. Selvityksen toimenpiteiden aikajänne näyttää olevan sik si pitkällä, että niistä syntyvillä toimenpiteillä ei voida tässä vaiheessa rat kais ta Naantalin rakennusvalvontatoimen muuttunutta tilannetta. Myöskään kuntayhteistyöhön perustuviin yhteistyöratkaisuihin ei näytä tässä vaihees sa olevan sellaisia edellytyksiä, joilla voitaisiin ratkaista ra ken nus tarkas ta jan irtisanoutumisesta aiheutuva resurssipula. Ympäristöministeriön selvitys Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen pitää esitystä perusteltuna ja puoltaa sitä. Naan ta lin rakennusvalvonta on saanut paljon kiitosta hyvästä asia kas pal velus ta, nopeasta ja asiantuntevasta toiminnasta. Kaupunginjohtajan mielestä on koko Naantalin kilpailukyvyn kannalta tärkeä huolehtia siitä, että ra kennus val von ta toimii jatkossakin erinomaisesti ja sähköisten palveluiden kehit tä mis tä jatketaan edelleen määrätietoisesti. Valintaprosessissa käytetään soveltuvuusarviointia. Hallintosäännön 5. luvun 18 :n kohdan 2.2 mukaan rakennustarkastajan valit see kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus antaa ympäristövirastolle luvan käynnistää ra ken nus tar kas ta jan hakumenettelyn ja nimeää keskuudestaan edus ta jat ehdokkaiden haas tat te lu ti lai suu teen. Viranhaltijoiden puolesta haastattelutilaisuuteen osal lis tu vat kau pun gin joh ta ja, tekninen johtaja ja kaupunginlakimies.

3 Merkittiin, että henkilökunnan edustaja Katja Mäntylä oli läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Kaupunginhallitus Haastattelutilaisuuteen osallistuvista kaupunginhallituksen edus ta jis ta päätetään sitten, kun tiedetään haastattelun ajankoh ta. Tekninen johtaja Kimmo Suonpää: Rakennustarkastajan viran hakuaika on päättynyt Virkaa on hake nut määräaikaan mennessä 20 hakijaa. Yhteenveto hakijoista Seuraavaksi tulisi päättää haastateltavaksi kutsuttavista henkilöistä ja haastat te lu ajan koh das ta. Ehdotuksena on, että haastatteluun kutsutaan kuusi haki jaa ja haastattelut suoritetaan klo 8 ja 14 välisenä aikana. Haas tat telu jen perusteella haastattelut suorittava ryhmä päättää so vel tu vuus ar vioin tiin lähetettävistä kahdesta tai kolmesta hakijasta. Testipäivän ajankohta tar kentuu myöhemmin. Testien tulokset käsiteltäisiin yhdessä hen ki lö ar vioin nin suorittavan Psykologitiimi Päämäärä Oy:n kanssa. Tavoitteena on, että kaupun gin hal li tus voisi päättää viran täyttämisestä Viranhaltijoista kaupunginjohtajan lisäksi haastattelutilaisuuteen osal lis tu vat tekninen johtaja ja kaupunginlakimies. Kaupunginhallitus hyväksyy rakennustarkastajan viran täyt tämi sen edellä esitetyllä tavalla ja päättää kutsua pidet tä vään haastatteluun Markku Aron Liedosta, Nina Ki ven Hä meen lin nas ta, Vesa Korpelan Halikosta, Jari Kos ki sen Maskus ta, Kenneth Koskisen Paraisilta ja Jaakko Stoltin Tu rus ta. Lisäksi kaupunginhallitus päättää haastatteluun osallistuvista kau pun gin hal li tuk sen edustajista.

4 läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginhallituksen pöy tä kunta mahdollisuuksien mukaan osallistuu haastattelutilaisuuteen ja että haastattelutilaisuuteen kutsutaan myös ra ken nus lau takun nan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Tekninen johtaja Kimmo Suonpää : Rakennustarkastajan valintaprosessi eteni haastatteluvaiheeseen Haas tat te luun kutsuttiin Markku Aro Liedosta, Nina Kivi Hämeenlinnasta, Ve sa Korpela Halikosta, Jari Koskinen Maskusta, Kenneth Koskinen Pa raisil ta ja Jaakko Stolt Turusta. Kaikki kutsutut saapuivat paikalle. Haastatteluihin osallistuivat luottamushenkilöistä Tero Tavio, Jan Lindström, Hannu Aalto, Samuli Santalahti, Terhi Kärkkäinen, Harri Laine, Henrik Kuustonen, Vilhelm Junnila ja Markku Tuuna sekä viranhaltijoista kaupun gin joh ta ja Jouni Mutanen, kaupunginlakimies Turo Järvinen ja tek ni nen johtaja Kimmo Suonpää. Haastattelut suorittanut työryhmä päätyi lähettämään Markku Aron, Jari Kos ki sen ja Jaakko Stoltin soveltuvuustutkimukseen. Soveltuvuustutkimus jär jes tet tiin Psykologitiimi Päämäärä Oy:n toimesta Soveltuvuustutkimuksen raportti esiteltiin haastattelut suorittaneelle työ ryhmäl le Haastateltujen henkilöiden koulutuksen, kokemuksen ja sovel tu vuus tut ki muk seen perustuvan arvioinnin perusteella ra ken nus tar kas tajan virkaan esitän rakennusinsinööri (AMK) Markku Aroa ja hänen kiel täytyes sä vas taan ot ta maan tehtävää, varalle rakennusinsinööri (AMK) Jari Koskis ta palkkaliite, jonka perusteella Markku Aron loppupalkka arvioidaan Kaupunginhallitus valitsee teknisen johtajan ehdotuksen mukai ses ti rakennustarkastajan virkaan rakennusin si nöö ri (AMK) Markku Aron ja hänen kieltäytymisensä varalle rakennusinsinööri (AMK) Jari Koskisen. Virkaan valittavalla on kuuden kuukauden koeaika ja virkaan

5 KOKOUSKÄSITELY: va li tun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hy väk syt tävä lääkärintodistus ter vey den ti las taan. Markku Aron tehtäväkohtainen palkka määräytyy teknisten sopi muk sen mukaisesti pisteytyksen ollessa 67,40 pistettä, jon ka mukaan tehtäväkohtaiseksi palkaksi muodostuu vir ka suh teen alkaessa 3 865,40 /kk. läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Kaupunginhallitus valitsee teknisen johtajan ehdotuksen mukai ses ti rakennustarkastajan virkaan rakennusinsinööri (AMK) Markku Aron ja hänen kieltäytymisensä varalle ra ken nus in sinöö ri (AMK) Jari Koskisen. Virkaan valittavalla on kuuden kuukauden koeaika ja virkaan va li tun on ennen viran vastaanottamista esitettävä hy väk syt tävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Markku Aron tehtäväkohtainen palkka määräytyy teknisten sopi muk sen mukaisesti pisteytyksen ollessa 67,40 pistettä, jon ka mukaan tehtäväkohtaiseksi palkaksi muodostuu vir ka suh teen alkaessa 3 865,40 /kk. läs nä kokouksessa tämän asian käsittelyn ajan.

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rakennustarkastajan virka

Rakennustarkastajan virka Kaupunginhallitus 111 23.03.2015 Kaupunginhallitus 171 04.05.2015 Kaupunginhallitus 238 08.06.2015 Rakennustarkastajan virka 228/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 23.03.2015 111 Tekninen johtaja Kimmo Suonpää:

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

41 07.09.2017 52 12.10.2017 55 30.10.2017 59 23.11.2017 63 14.12.2017 68 21.12.2017 Käyttöpäällikön palkkaaminen vesihuoltoliikelaitokselle 69/01.01.01/2016 VESIHLJK 07.09.2017 41 VESIHLJK 12.10.2017 52

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

Ympäristöpäällikön viran täyttäminen

Ympäristöpäällikön viran täyttäminen Kaupunginhallitus 352 09.10.2017 Ympäristöpäällikön viran täyttäminen 454/01.02.00/2017 Kaupunginhallitus 6.2.2017 30 Ympäristöpäällikkö Marjut Taipaleenmäki on irtisanoutunut virastaan 1.7.2017 lukien.

Lisätiedot

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro )

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro ) Ympäristölautakunta 38 25.09.2018 Ympäristölautakunta 48 27.11.2018 Kaupunginhallitus 262 10.12.2018 Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös 27.11.2018 48, Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3

Sisällysluettelo. 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.11.2017 Sisällysluettelo Sivu 44 Naantalin matkailuelinkeinon kehittämissuunnitelma 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 7/2017

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh , Kaupunginhallitus 192 17.09.2018 Kaupunginhallitus 220 29.10.2018 Kaupunginhallitus 233 12.11.2018 Kaupunginhallitus 7 14.01.2019 Teknisen toimen johtajan viran (120022) täyttäminen 2698/01.01.01/2018

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 28.10.2015 Sisällysluettelo Sivu 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2016-2019 investoinnit 4 68 Kaupunginjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Esityslista 8/2017 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 21.11.2017 klo 18:00 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asia Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00. Kaupunginhallitus 312 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 87 12.12.2016 Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.00/2016 Khall 05.12.2016 312 Valmistelija: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Hakuaika alkaa ja päättyy klo Liitteenä on hakuilmoitus.

Hakuaika alkaa ja päättyy klo Liitteenä on hakuilmoitus. Tekninen lautakunta 67 15.06.2015 Tekninen lautakunta 97 15.09.2015 Tekninen lautakunta 116 13.10.2015 Tekninen lautakunta 131 17.11.2015 Tekninen lautakunta 70 30.05.2016 Kunnanhallitus 269 06.06.2016

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginhallitus 77 17.02.2014 Kaupunginhallitus 88 24.02.2014 Kaupunginhallitus 95 03.03.2014 Kaupunginhallitus 123 17.03.2014 Kaupunginhallitus 138 24.03.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN KUTSUTTAVAT

LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN KUTSUTTAVAT Teknisten palvelujen ltk 100 13.05.2015 Teknisten palvelujen ltk 108 24.06.2015 Kaupunginhallitus 180 29.06.2015 Teknisten palvelujen ltk 132 09.09.2015 LAITOSHUOLTAJIEN TOIMIEN TÄYTTÖLUPA / LISÄSELVITYS/HAASTATTELUUN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 24.10.2017 Sisällysluettelo Sivu 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2018 2021 investoinnit 3 Naantalin kaupunki Pöytäkirja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet Kaupunginhallitus 398 06.11.2017 Kaupunginhallitus 410 20.11.2017 Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet 945/00.01.01.00/2017 Kaupunginhallitus 06.11.2017 398 johtaja Riitta Luotio

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6

Sisällysluettelo. 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3. 2 Saatavan poistaminen 5. 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös 6 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Rakennuslautakunta 10.02.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 määrärahan ylitykset 3 2 Saatavan poistaminen 5 3 Ilmoitusasiat ja viranhaltijapäätös

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 17.12.2015 klo 14:00-16:26 Paikka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Läsnä Ikonen Pertti 14:00-16:26 puheenjohtaja Kerijoki Harri

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5

Sisällysluettelo. 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3. 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 Kulttuurilautakunta 27.01.2016 Sisällysluettelo Sivu 1 Suomi 100 Naantalissa -toimikunnan perustaminen 3 2 Ilmoitusasiat 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 2

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 235 Toiminnan ja talouden tammi - huhtikuun raportti ja tulosennuste 2015 3. 236 Talousarvion 2016 ohjelukujen laadinta 4

Sisällysluettelo. 235 Toiminnan ja talouden tammi - huhtikuun raportti ja tulosennuste 2015 3. 236 Talousarvion 2016 ohjelukujen laadinta 4 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 Kaupunginhallitus 08.06.2015 Sisällysluettelo Sivu 235 Toiminnan ja talouden tammi - huhtikuun raportti ja tulosennuste 2015 3 236 Talousarvion 2016 ohjelukujen

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone.

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/ Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kokouskutsu 10/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 21.09.2016 klo 16:00 Paikka Aloitus Kummun koulu,kouluk. 6, vanhan osan sisäänkäynnin edessä, sitten kaupunginhallituksen huone. Asiat

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Hulevesimaksun käyttöönotto

Hulevesimaksun käyttöönotto Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044

Lisätiedot

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta

Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen.

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen. Kaupunginhallitus 160 17.08.2015 Kaupunginhallitus 192 28.09.2015 Kaupunginhallitus 206 19.10.2015 Kaupunginkamreerin viran täyttäminen 176/01.01.01/2015 KHAL 160 Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015

Lisätiedot

Hallintosäännön uudistaminen

Hallintosäännön uudistaminen Kaupunginhallitus 51 20.02.2017 Kaupunginhallitus 59 27.02.2017 Kaupunginhallitus 75 06.03.2017 Hallintosäännön uudistaminen 64/00.01.01.00/2013 Kaupunginhallitus 20.02.2017 51 Kaupunginlakimies Turo Järvinen:

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12 Tarkastuslautakunta Aika 12.02.2019 klo 15:00-17:05 Paikka Tekninen toimi, kokoushuone, Asikkalantie 21 Käsitellyt asiat Asia Sivu 1 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/ Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 16.12.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 53 Hoito- ja vanhuspalvelujohtajan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Ympäristölautakunta 66 14.05.2013 Kaupunginhallitus 308 12.08.2013 Ympäristölautakunta 103 16.06.2015 Ympäristölautakunta 121 18.08.2015 Kaupunginhallitus 298 28.09.2015 Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12

Henkilöstöstrategian laatiminen 928/01.00.02/2013 HENKJAOS 14.02.2013 12 Henkilöstöjaosto 12 14.02.2013 Kaupunginhallitus 118 04.03.2013 Henkilöstöjaosto 25 21.03.2013 Henkilöstöjaosto 53 03.10.2013 Henkilöstöjaosto 63 12.12.2013 Yhteistyötoimikunta 12 19.02.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen

Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen Teknisen lautakunnan 40 02.12.2015 tilapalvelujaosto Tekninen lautakunta 98 16.12.2015 Kaupunginhallitus 6 18.01.2016 Kalevanniemen koulun peruskorjauksen rakennustoimikunnan asettaminen 506/10.06.01/2015

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 45 Vanhus- ja vammaisneuvosto AIKA 10.11.2015 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH Kaupunginhallitus 298 30.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Valtuusto 65 14.12.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH 30.11.2015 298 Kaupunginjohtaja Timo Louna on 31.7.2015 päivätyllä kirjeellään

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 129 08.12.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sisällysluettelo. 12 Ympäristökatselmus Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5

Sisällysluettelo. 12 Ympäristökatselmus Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5 Naantalin kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Rakennuslautakunta 11.05.2016 Sisällysluettelo Sivu 12 Ympäristökatselmus 2016 3 13 Tutustumismatka asuntomessuille Seinäjoelle 5 14 Rakennustarkastajan päätökset

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistystoimenjohtaja Niku Tuomisto puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kaupunginhallitus 287 24.10.2011 Kaupunginhallitus 189 10.09.2012 Nyhkälän koulun hankesuunnitelman hyväksyminen 201/12.00.01/2011 Kasvatus- ja opetuslautakunta 18.10.2011 66 Sivistystoimenjohtajan ehdotus:

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot