Näin syntyi Nuhkostenmäen kartta
|
|
- Aapo Mikkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Näin syntyi Nuhkostenmäen kartta Kertomus siitä kuinka suunnistuskartta syntyy lähes ilman pohja-aineistoa. Tämä on samalla kertomus yhden karttafriikin intomielestä, jopa hulluudesta aiheeseen. Meitä on Suomessa suurijoukko. Nuhkostenmäki on 105,3 metriä korkea vuori Taasianjoen rantapenkalla. Korkeinta huippua paikalliset kutsuvat Sokertopaksi, peruskartassa lukee Ymmyräismäki.
2 Peruskartasta suunnistuskartta Se peruskartta vasemalla eikun oikella Keksi kaksi yhtäläisyyttä :=) Tuohon peruskartan lukemiseen ei tarvita luuppia =)
3 Kuinka se sai alkunsa Olen uusinut Elimäen Vauhdin karttoja GPS-tekniikalla 10-vuotta. Kehuin useasti, että jalkatyöllä voi korvata kalliin ilmakuva+stereopohjakonseptin. Kun olen myös kokeiluhaluinen uudistaja, niin en hetkeäkään epäröinyt kun Hietasen Ari ehdotti kartantekoa Nuhkostenmäeltä. Ari oli ihastunut maastoon yhdellä tutkimusmatkoistaan. Voisi lainata Simo Salmisen laulua: En tiennyt että lysti on kallista, kun peruutin bussia tallista... Kokeiluun meni aikaa yli 400 tuntia, yhdet maastokengät ja perheen kassasta reilut Olen miljoonaa kärpäsen, sääsken ja paarman puremaa rikkaampi. Innostus kartoittamiseen lisääntyi...
4 Tekniset laitteet ja ohjelmat Kartta syntyy maastossa lähes valmiiksi uusimmalla OCAD 10 Pro ohjelmalla, Tablet PC:llä ja siihen kytketyllä GPS:llä. Ruudulla näkee sijainnin tarkasti (GPS:n tarkuudella) ja nappia painamalla tallentaa kartan symbolit ja asetelee ne suunnistajan näkemään järjestykseen. Viivamaiset kohteet saa nauhoitettua kävelyvauhdissa ja pistemäisten kohteiden tarkkuus paranee keskiarvoistamalla esim. 30 mittauksen tuloksen. Kun GPS laskee paikan 5 kertaa sekunnissa on 30 mittauksen keskiarvo valmis kuudessa sekunnissa. Korkeus on edullisen GPS:n epävarmin tieto. Ja tunnetusti ihmisen silmä ei osaa havainnoida korkeutta mitenkään. Tämän havaitsee kun tarkemmin katselee suunnistuskarttoja ja vertaa niitä esimerkiksi laserkeilauksen käyriin. Paremman tulokseen saa ilmanpaineeseen perustuvilla korkeusmittareilla. Niiden resoluutio on noin metri, mutta ongelmana on ilmapaineen nopeahkot vaihtelut. Osassa mittareista on lämpötilasta riippuva korkeuden korjaus. Se sotkee käytännössä mittausta: varjossa on yleensä viileämpää kuin auringonpaisteessa. Käytin saman aikaisesti neljää korkeusmittaria, joista yksi lienee lämpötilakorjaamaton. Kun kaikissa oli eri lukemat, niin oli syytä kalibroida mittarit.
5 Tekniikkaa Tablet PC merkiltään SAMSUNG Q1 ULTRA Pro 80 OCAD 10 Pro GPS:t GPS Qstarz BT-Q1000X, edullinen kuluttajan malli hinta n 80 Vaakatarkkuus m (xy) Loggeri Trimble Pathfinder ProXTH; puolitarkka ammatti-gps Vaakatarkkuus 0, m (xy) DGPS-korjaus VRS-Palveluna Internetistä Lainassa ajoittain Trimble R8 GNSS tarkkuus-gps Vaakatarkkuus 5 cm (xy) Korkeustarkkuus parempi kuin 10 cm (z) Korkeuspisteiden mittaukseen lainassa
6 Kokemuksia tekniikasta Maastoon riittää sisäkäyttöön tarkoitettu kämmenmikro: pienellä sateella sen voi laittaa Minigrip-pussiin ja kovalla sateella kartoittajakin kastuu. Tein syksyn pakkasilla karttaa ja jopa pienessä lumisateessa. Mikron painolla ja koolla on merkitystä. Jos kone sopii mukavasti käteen on sitä mukava pyöritellä maaston mukaan. Vajaa kilon painoa jaksaa kannella kädessään pitempäänkin. Kokeilin aluksi tekniikan toimivuutta yli 2,5 kilon koneella ja sen kantamiseen tarvitaan jokin valjasteknikka. Laitteet tarvitsevat sähköä, joten akuissa ei kannata säästellä. Vara-akut kulkevat mukavasti selkärepussa eväiden, sadevaatteiden ja kameran kanssa. Edullinen GPS on aivan suunnistuskartoitukseen riittävän tarkka, mutta silloin on oltava OCAD 10 Pro ja ONLINE-GPS, jotta kohteet saa oikeaan järjestykseen ja kulmiin. Jos saa käyttöönsä DGPS-korjauksella varustetun GPS:n niin kartoitus nopeutuu varsinkin pienipiirteisessä maastossa. Tarkkuus-GPS on jo hifistelyä; hankkisin jos maksaisivat alla 2 000, mutta kun hinnat ovat noin 10-kertaiset. GPS-loggeri (tallentaa sijainnin 1 sekunnin välein) pelastaa monelta uudelta kävelyltä. Kun havaitsee 500 metrin tiheikön reunan kävelyn jälkeen unohtaneensa painaa OCADin nauhoituksen päälle, on helpottavaa ladata reitti OCAD:iin loggerista.
7 Kuinka teen RealTime-GPS:llä Piirrän luonnokset valmiiksi ennen maastotyötä, käyrät ja peltokuviot. Suunnittelen etukäteen kulkureitin karkeasti. Arvioin onko paljon käyrätyötä vai selkeä käyrä? Mietin voiko meno- tai paluumatkalla tehdä jotakin hyödyllistä? Aloitan kartoituksen mäkien päältä. Kiertelen ja kartoitan keskeisiä kohteita; kiviä, kumpareita, jyrkänteitä, avokallioita, kuvioita ja selkeitä käyriämutkia. Teen käyräkuvauksen lopuksi jos paljon mutkia. Jos vähän mutkia niin teen käyrän valmiiksi samalla kertaa. Käyrän piirtämiseen tökin joukon apupisteitä, jos varsinaisia suunnistuspisteitä ei ollut. Piirrän maastossa valmiiksi vähintäänkin nenät ja notkot. Katson lopputulosta vain pienellä suurennoksella ja säädän yleistystasoa ja piirtämistä. Nyt kun piirtämistekniikka on kehittynyt kotiin jää vain kaunistelu. Paperitulosteesta on vielä katsottava saako piirroksesta selvää Koneessa on erikseen piirto- ja GPS-tiedosto, jossa on omat mittaukseen ja luonnosteluun tarkoitetut GPS-symbolit
8 Käyrän muotoiluun menee aikaa Valmis käyrä Peruskartan käyrä Hieman on eroa Havaitseeko maastossa? Tarkkuus-GPS:llä mitattuja korkeuspisteitä. Näissä sai ilmanpaineeseen perustuvat korkeusmittarit kalibroiduksi
9 Kävelyä ja katselua... Aloitan kartoituksen mäkien päältä. Kiertelen ja kartoitan keskeisiä kohteita; kiviä, kumpareita, jyrkänteitä, avokallioita, kuvioita ja selkeitä käyriämutkia. Käyrän piirtämiseen tökin joukon apupisteitä, jos varsinaisia suunnistuspisteitä ei ollut.
10 Kun horisontti vie harhaan niin mittarit auttavat Korkeus on edullisen GPS:n epävarmin tieto. Tarkemman korkeuden saa ilmanpaineeseen perustuvilla korkeusmittareilla. Niiden resoluutio on noin metri, mutta ongelmana on ilmapaineen nopeahkot vaihtelut. Osassa mittareista on lämpötilasta riippuva korkeuden korjaus. Se sotkee käytännössä mittausta: varjossa on yleensä viileämpää kuin auringonpaisteessa. Käytin saman aikaisesti neljää korkeusmittaria, joista yksi lienee lämpötilakorjaamaton. Kun kaikissa oli eri lukemat, niin oli syytä kalibroida mittarit.
11 Sijaiti satelliiteista tulitikkuaskiin... Edullinen GPS on suunnistuskartoitukseen aivan riittävän tarkka, mutta silloin on oltava OCAD 10 Pro ja ONLINE-GPS, jotta kohteet saa oikeaan järjestykseen ja kulmiin. Paras paikka GPS-Loggerille on pään päällä. Asennuspussi, tietenkin Minigrip hakaneuloilla mainoslippikseen Qstarz BT-Q1000X Travel Recorder BT GPS MTK II Chipset 66Ch Hinta noin 80
12 Tarkkuus-GPS:llä oikea korkeus Trimble R8 GNSS tarkkuus-gps - Vaakatarkkuus 5 cm (xy) - Korkeustarkkuus (z) 10 cm Korkeuspisteiden mittaukseen lainassa Remmit kiinni ja menoksi
13 Onhan maanmittarit mitanneet Sokertopan korkeuden oikein? Varsinkin muotorikkailla alueilla korkeustason säilyttäminen on haasteellista.
14 Mäki saa oikean korkeuden...
15 GPS-Loggerin tallennusta GPS-loggeri (tallentaa sijainnin 1 sekunnin välein) pelastaa monelta uudelta kävelyltä. Kun havaitsee 500 metrin tiheikön reunan kävelyn jälkeen unohtaneensa painaa OCADin nauhoituksen päälle, on helpottavaa ladata reitti OCAD:iin loggerista.
16 Maastossa on mukavaa Mikä saa inehmon viettämään aikaa maastossa satoja tunteja ja tuloksena on vain kartta. Yhtä vastausta siihen tuskin on. Aloitin kartoituksen ajatuksena päivittää vanhoja karttoja. Harrastus vei mukanaan. On hienoa katsella luonnon muutosta kesän aikana, auringon nousuja, laskuja. Kuunnella lintujen laulua. Löytää aina uusia ja ihmeellisiä muodostumia. Arvailla vanhojen polkujen kulkijoiden reittejä. Käydä kurkistamassa mitähän tuolta löytyy. Ihmetellä lopputulosta ja piirtää uudelleen seuraavalla kertaa. Tuntea haikeutta vanhan ikimetsän kätköissä: tämäkin häviää tästä ihan pian. Ja havaita, että 30 vuoden jälkeen paikalla on jo kaunis männikkö
17 Mitä tästä opiksi Kartan voi tehdä myös ilman pohja-aineistoa, kun käyttää uusinta tekniikkaa. (On niitä tehty myös ilman GPS:ä ja ONLINE OCAD:a) Monta askelta saa ottaa maastomuodon kuvaamiseen muotorikkaassa maastossa. Hyvä pohja-aineisto, varsinkin käyrät helpottavat työtä niin paljon että tämä saanee jäädä kokeiluksi. Laserkeilauksella tehdyillä käyrillä karttaa syntyy huomattavasti nopeammin, heti valmiiksi. Kokeiluun meni aikaa yli 400 tuntia, yhdet maastokengät ja perheen kassasta reilut Olen miljoonaa kärpäsen, sääsken ja paarman puremaa rikkaampi. Innostus kartoittamiseen lisääntyi...
18 SUUNNISTUSKARTAN VALMISTUS ENNEN JA NYT (tarkkaa käsityötä) (teknistä käsityötä) Ilmakuvaus Laserkeilaus Stereokartoitus Maastokartoitus Maastokartoitus GPS Piirtäminen Maastotietokone 1985 => OCADilla Tarkistus Tarkistus Tulostus tarpeen mukaan Tulostus kirjapainossa A3 hinta n ½ entisestä A3:n hinta n Aikatarve ½ entisestä Aikatarve noin h/km2 Investointi ohjelmiin ja laitteisiin
KARTTAILTAPÄIVÄ 27.9.09 Haukkavuori Paikalla: Ari Hietanen Kari Hovi Heikki Kyyrönen Seppo Tuominen Kari Ylönen Asko Määttä.
KARTTAILTAPÄIVÄ 27.9.09 Haukkavuori Paikalla: Ari Hietanen Kari Hovi Heikki Kyyrönen Seppo Tuominen Kari Ylönen Asko Määttä Askon jutustelu GPS:n 1 vaihe 2000-2007 Mittaukset maastossa tallentimeen; DGPS
Lisätiedot???? 4???????????????? YLEISTÄMINEN SUUNNISTUSKARTOITUKSESSA. Tasapainoilua havainnollisuuden ja täsmällisyyden välillä
4 YLEISTÄMINEN SUUNNISTUSKARTOITUKSESSA Tasapainoilua havainnollisuuden ja täsmällisyyden välillä Suunnistuskartoittajien talvipäivä 16.2.2008, Jussi Silvennoinen Ei ongelmia! 4 I Mitäs tämä oikein on
LisätiedotKorkeusjärjestelmän muutos ja niiden sijoittuminen tulevaisuuteen
Rakennusvalvontamittaus 15.02.2010-> Korkeusjärjestelmän muutos ja niiden sijoittuminen tulevaisuuteen Ongelmat suurimmillaan parin vuoden kuluttua, kun maastossa on yhtä paljon uuden korkeusjärjestelmän
Lisätiedotv1.2 Huom! Piirto-ohjelmissa asioita voi tehdä todella monella tavalla, tässä esitellään yksi esimerkkitapa tällaisen käyrän piirtämiseen.
v2 Tehtävä: Piirrä kartalle merkittyjen pisteiden ja välinen korkeusprofiili. Voit käyttää valmista Libre Office Draw koordinaatistopohjaa. Pisteiden välisen janan jakomerkit ovat 100m välein. Vaihtoehtoisesti
Lisätiedot1) Maan muodon selvittäminen. 2) Leveys- ja pituuspiirit. 3) Mittaaminen
1) Maan muodon selvittäminen Nykyään on helppo sanoa, että maa on pallon muotoinen olet todennäköisesti itsekin nähnyt kuvia maasta avaruudesta kuvattuna. Mutta onko maapallomme täydellinen pallo? Tutki
LisätiedotGPS:n käyttö suunnistuskartoituksessa
GPS:n käyttö suunnistuskartoituksessa SSL karttapäivä 16.2.2008, Varala Esa Toivonen, TarpS 30 vuotta IT systeemien parissa opiskelun ja työn merkeissä 25 vuotta harrastuksena suunnistus, 83 Epilän Esa,
LisätiedotLaserkeilaus suunnistuskartoituksessa
Laserkeilaus suunnistuskartoituksessa Uusi mahdollisuus pohjaaineistoksi Suunnistuskartoittajien talvipäivä 16.2.2008, Jussi Silvennoinen Laserkeilauksen periaate Laserkeilain muistuttaa tutkaa Keilain
LisätiedotJos ohjeessa on jotain epäselvää, on otettava yhteys Mänttä-Vilppulan kaupungin kiinteistö- ja mittauspalveluihin.
Kartoitusohje Johdanto Tämä ohje määrittää Mänttä-Vilppulan kaupungille tehtävien kaapelien ja putkien kartoitustyön vaatimukset sekä antaa ohjeet kartoitustyön suorittamiseen. Ohjeessa määritellään kartoituksen
LisätiedotGOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA
GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle
LisätiedotFirmaliiga Högbacka
Firmaliiga 16.5.2017 Högbacka Analyysi reittihärvelipiirrosten pohjalta A-rata 3-4: Pitkä väli, jossa oli useita eri reitinvalintavaihtoehtoja. Haasteita oli rastilta lähdössä ja toteutuksen sujuvuudessa.
LisätiedotTeknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen
Teknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen Kuvat: Suunnistusliitto, Tampereen Pyrintö ja Raimo Laitinen SSL 2019 1 Maasto ja kartta: Hyväkulkuisuus ja ajantasaisuus SSL 2019 2 Maaston edellytykset
LisätiedotAjotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan 1.1.2012
Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautolle voimaan..202 Tarkoitus on saada jokainen karavaanari kiinnostumaan ajotaitonsa kehittämisestä oman ajoneuvonsa käsittelyssä. On tärkeää, että mahdollisimman moni kokee
LisätiedotTeknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen
Teknisiä ohjeita lasten ratoihin ja kilpailuun liittyen Kuvat: SSL ja Raimo Laitinen SSL 2017 1 Maasto ja kartta: Hyväkulkuisuus ja ajantasaisuus SSL 2017 2 Maaston edellytykset Maaston perusedellytys
LisätiedotTIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA
TIETOA MITTAUKSESTA TYÖPERÄINEN ASTMA Olet saanut käyttöösi Vitalograph Lung Monitor BT mittalaitteen (kuva oikealla). Laitteella mitataan keuhkojen toimintakykyä ja puhelimesi lähettää mittauksen jälkeen
LisätiedotErkki Haapanen Tuulitaito
SISÄ-SUOMEN POTENTIAALISET TUULIVOIMA-ALUEET Varkaus Erkki Haapanen Laskettu 1 MW voimalalle tuotot, kun voimalat on sijoitettu 21 km pitkälle linjalle, joka alkaa avomereltä ja päättyy 10 km rannasta
LisätiedotLuonnontieteellinen tutkimuspolku
Luonnontieteellinen tutkimuspolku Tutkitaan oman lähiympäristön luontoa Projektityössä toteutetaan oman koulun lähiympäristöön oma luonnontieteellinen tutkimuspolku. Tavoitteena on tutkia ja havainnoida
LisätiedotPIKSELIT JA RESOLUUTIO
PIKSELIT JA RESOLUUTIO 22.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Tuula P 2 Pikselit ja resoluutio Outoja sanoja Outoja käsitteitä Mikä resoluutio? Mikä pikseli? Mitä tarkoittavat? Miksi niitä on? Milloin tarvitaan?
LisätiedotSUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI
SUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI 25 Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto ry 26 RAPORTTI Suunnistuskarttojen valmistus Suomessa 25 SISÄLTÖ Karttaraportti 25 LIITTEET: Liitekaaviot: Valmistuneet
LisätiedotPapuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman
Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet
LisätiedotKokeile kuvasuunnistusta. 3D:nä
Kokeile kuvasuunnistusta 3D:nä Oheinen 3D-kuvasuunnistus on julkaistu Suunnistaja-lehdessä 1/13. Tämä kuvasuunnistus on toteutettu tarkkuussuunnistuksen aikarastitehtävän mukaisesti. Aikarastilla kartta
LisätiedotWintEVE Sähköauton talvitestit
2013 WintEVE Sähköauton talvitestit J.Heikkilä Centria 5/13/2013 1 Sisältö Reitti 1 (42.3km) -2 C -5 C lämpötilassa, 10.1.2013, 14:08:28 14:59:37... 2 Reitti 1 (42.3km) -14 C -17 C lämpötilassa, 11.1.2013,
LisätiedotAS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt
AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A11-03 USB-käyttöinen syvyysanturi 5op 13.9.2011-29.11.2011 Johan Backlund Ohjaaja: Johan Grönholm Johdanto Projektin tavoitteena oli suunnitella
LisätiedotLataussäädin 12/24V 10A. Käyttöohje
Lataussäädin 12/24V 10A Käyttöohje 1 Yleistä Lataussäätimessä on näyttö ja sen latausmenetelmä on 3-vaiheinen PWM lataus. Siinä on myös kaksi USB liitintä pienten laitteiden lataamiseen. 2 Kytkentäkaavio
LisätiedotPROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka
PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka 1 Toimintaperiaate PROBYTE kallistusnäyttöautomatiikka on tarkoitettu puoliautomaattiseksi tiekoneiden kallistuskulmamittariksi. Laite ohjaa käyttäjää äänimerkeillä
LisätiedotAccess. Käyttöturva. Rahoitus. Assistant. Paikkatieto. VRSnet. GIS-mobiilipalvelut
Access Käyttöturva Rahoitus Assistant VRSnet Paikkatieto GIS-mobiilipalvelut Mittaustiedon hallinta Trimble Access Tuo maasto ja toimisto lähemmäksi toisiaan Trimble Access Joustava tiedon jakaminen Toimistosta
LisätiedotGPS-koulutus Eräkarkku Petri Kuusela. p
GPS-koulutus 2018 Eräkarkku Petri Kuusela tulirauta@gmail.com p. 040 772 3720 GPS toiminnallisuudet Missä olen (koordinaatit, kartalla) Opasta minut (navigointi) Paljonko matkaa (navigointi maastossa)
LisätiedotMOBO kiintorastit älypuhelimeen
MOBO kiintorastit älypuhelimeen MOBO on nykyaikainen tapa tutustua ja kokeilla suunnistusta. Älypuhelin on suunnistajan monitoimilaite - kartta, kompassi ja leimauslaite samoissa kuorissa. MOBO on vuoden
LisätiedotWSC7 analysointia. 24.2.2013 Vanha-Ulvila
WSC7 analysointia 24.2.2013 Vanha-Ulvila Rastiväli 1 Lyhin valinta on sininen Sininen vai Punainen: sininen voi olla pari sekuntia nopeampi. Kesällä keltainen oikaistaisiin katkoviivalla merkittyä reittiä
LisätiedotLeica Sprinter Siitä vain... Paina nappia
Sprinter Siitä vain... Paina nappia Sprinter 50 Tähtää, paina nappia, lue tulos Pölyn ja veden kestävä Kompakti ja kevyt muotoilu Virheettömät korkeuden ja etäisyyden lukemat Toiminnot yhdellä painikkeella
LisätiedotJoni Heikkilä WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT
Joni Heikkilä C WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT C, Centria tutkimus ja kehitys - forskning och utveckling, 13 Joni Heikkilä WINTEVE SÄHKÖAUTON TALVITESTIT Centria ammattikorkeakoulu 2013 1 JULKAISIJA: Centria
LisätiedotTURKU. http://fi.wikipedia.org/wiki/turku
Turun kaupungin maastomittauspalvelut ja koordinaaattijärjestelmän vaihto käytännössä Tampereen seutukunnan maanmittauspäivät Ikaalisten kylpylässä 17.-18.3.2010, Harri Kottonen Kuka Harri Kottonen, Mittaustyöpäällikkö
LisätiedotGeotrim TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT 29.3.2006
Geotrim TAMPEREEN SEUTUKUNNAN MITTAUSPÄIVÄT 29.3.2006 Satelliittimittauksen tulevaisuus GPS:n modernisointi, L2C, L5 GALILEO GLONASS GNSS GPS:n modernisointi L2C uusi siviilikoodi L5 uusi taajuus Block
LisätiedotYLEISTÄMISESTÄ. Talvipäivät 2008, Tampere Jukka Liikari. Kartalle asetetut vaatimukset
YLEISTÄMISESTÄ Kartalle asetetut vaatimukset - riittävän tarkka ja täsmällinen kuva maastosta - havainnollisuus ja selkeälukuisuus - luettavuus on säilytettävä täydellisyyden kustannuksella - on huomattava
LisätiedotAjotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 2015
Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 SF-Caravan ry. Turvatoimikunta Ajotaitomerkkisäännöt matkailuautoille 25 Johdanto SF-Caravan ry:n ja sen jäsenyhdistysten järjestämän ajotaitoharjoittelun tavoitteena
LisätiedotKAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI
KRV-Valmennusseminaari Kuhmo 5.7.2011 KAINUUN RADAT - Ratamestarityö KRV:lla - Suunnistaminen kainuulaismaastoissa SPRINTTI - Sprinttikartta ja kielletyt kohteet - Sprintin ratamestarityö 1 KRV-radat ja
LisätiedotREITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ)
REITTIHÄRVELIN KÄYTTÖOHJE (ESIM. ILTARASTIEN YHTEYDESSÄ) Tämä ohje löytyy paikasta: http://arkisto.kouvolansuunnistajat.fi/ohjeita/reittiharvelin_kayttoohje_kousu_2015.pdf Työvaiheet: 1. Tarvittavien tiedostojen
LisätiedotTeledyne Optech Titan -monikanavalaser ja sen sovellusmahdollisuudet
Teledyne Optech Titan -monikanavalaser ja sen sovellusmahdollisuudet Jan Biström TerraTec Oy TerraTec-ryhmä Emoyhtiö norjalainen TerraTec AS Liikevaihto 2015 noin 13 miljoonaa euroa ja noin 90 työntekijää
LisätiedotSPRINTTIKARTAT. - Vinkkejä urheilijoille, valmentajille ja kartantekijöille - Vierumäki 2/2012 Pasi Jokelainen. www.suunnistusliitto.
SPRINTTIKARTAT - Vinkkejä urheilijoille, valmentajille ja kartantekijöille - Vierumäki 2/2012 Pasi Jokelainen 1 Urheilijan karttatuntemus, kartoituksen perusteet haltuun Sääntöasioita Kielletyt / sallitut
LisätiedotKertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005.
M 1 Kertomus Porvoon kaupungin Kerkkoon kylässä suoritetusta muinaisjäännöskohteen inventoinnista keskiviikkona 17. toukokuuta 2005. ~~~ ehtiin Kerkkoon kyläyhdistyksen toimesta ja se liittyy osaprojektina
LisätiedotSuorakulmainen kolmio
Suorakulmainen kolmio 1. Määritä terävä kulma α, β ja γ, kun sinα = 0,5782, cos β = 0,745 ja tanγ = 1,222. π 2. Määritä trigonometristen funktioiden sini, kosini ja tangentti, kun kulma α = ja 3 β = 73,2
LisätiedotTallilehti Kavionkopse nro. 1
Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa
LisätiedotMejäilijän Suunnistamistaidot. Mikko Ahti & Juha Rajala
Mejäilijän Suunnistamistaidot Mikko Ahti & Juha Rajala 1. painos, 8.2.2014 Mitä suunnistaminen on? Kuvittele olevasi isolla kansainvälisellä lentokentällä ja sinun pitäisi nopeasti löytää reitti lentosi
LisätiedotLöydä päivävaelluksen hauskuus
Päivävaelluksen suunnittelu FValitse jokin hauska ja mielenkiintoinen retkikohde. Jos liikutte ryhmänä, ota muut huomioon retkikohteen valinnassa. FOta selvää vaellusreitin pituudesta ja siitä, kuinka
LisätiedotMobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen
LisätiedotEUREF-FIN/N2000 käyttöönotto Helsingissä
EUREF-FIN/N2000 käyttöönotto Helsingissä http://www.hel.fi/hki/kv/fi/kaupunkimittausosasto/kartat+ja+paikkatiedot/koordinaatisto Muutokset Helsngissä: Korkeusjärjestelmä: Tasokoordinaatisto: Pohjoiskoordinaatti
LisätiedotTrimble S7: SureScan, pistepilvet ja VISION-kuvantaminen tee näin Kari Tenhunen Geotrim Kä K y ä tt t äj t äpäivä v t ä
Trimble S7: SureScan, pistepilvet ja VISION-kuvantaminen tee näin Kari Tenhunen Sisältö Työn perustaminen ja siihen liittyvät asetukset VISION-teknologian hyödyntämien Prismanhaku Kuvien ottaminen lisätietona
LisätiedotKojemeteorologia. Sami Haapanala syksy 2013. Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto
Kojemeteorologia Sami Haapanala syksy 2013 Fysiikan laitos, Ilmakehätieteiden osasto Mittalaitteiden staattiset ominaisuudet Mittalaitteita kuvaavat tunnusluvut voidaan jakaa kahteen luokkaan Staattisiin
LisätiedotDIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI
DIGIBONUSTEHTÄVÄ: MPKJ NCC INDUSTRY OY LOPPURAPORTTI Tekijä: Marko Olli 16.10.2018 Sisällys 1 Johdanto...3 2 Hankkeen tavoitteet ja vaikuttavuus...3 3 Laitteisto ja mittaustarkkuus...3 4 Pilotointi ja
LisätiedotPÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN
TOMTOM TRAFFICIN AVULLA PÄÄSET PERILLE NOPEAMMIN TomTom on johtava liikennepalvelujen tarjoaja. TomTom valvoo, käsittelee ja toimittaa liikennetietoa itse kehittämällään teknologialla. TomTom uskoo, että
LisätiedotKUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA
KUVANKÄSITTELY THE GIMP FOR WINDOWS OHJELMASSA Ohjeistuksessa käydään läpi kuvan koon ja kuvan kankaan koon muuntaminen esimerkin avulla. Ohjeistus on laadittu auttamaan kuvien muokkaamista kuvakommunikaatiota
LisätiedotSISÄLTÖ SISÄLTÖ. Esittely. Käyttövinkkejä. Digitaalinen yönäkö-monokulaari SISÄLTÖ DENVER NVI-500 DENVER NVI-500
SISÄLTÖ SISÄLTÖ Digitaalinen yönäkö-monokulaari Käyttöohje Malli: SISÄLTÖ Esittely 3 Käyttövinkkejä 4 Osien esittely 5 7 Paristojen asennus 7 Virta päälle 8 Virran sammuttaminen 8 Ympäristön tarkkailu
LisätiedotDATALOGGERI DT-171 PIKAKÄYTTÖOHJE V 1.2
DATALOGGERI DT-171 PIKAKÄYTTÖOHJE V 1.2 S&A Matintupa 2007 Ohjelman käynnistys Ohjelma käynnistyy tuplaklikkaamalla DATALOGGER ohjelmakuvaketta. Ohjelma avautuu tuplaklikkaamalla Datalogger kuvaketta.
LisätiedotGarmin GPSmap 60CSx -laite
Garmin GPSmap 60CSx -laite GPS koulutus 20.6.2007 PAIKKATIETOPAJA -hanke Näppäimet ja laitteen osat Power - virta päälle/pois, taustavalon säätö Keinunäppäin valitse vaihtoehtoja / kenttiä, syötä tietoja,
LisätiedotKÄYTTÖOHJEKIRJA HALO R400 LASER ETÄISYYS MITTARILLE
KÄYTTÖOHJEKIRJA HALO R400 LASER ETÄISYYS MITTARILLE MYYNTIPAKETIN SISÄLTÖ ALKUTOIMENPITEET 1) Liuta/ työnnä auki patterikotelon kansi laitteen takaosasta ja aseta patteri paikkoilleen. Patterin tyyppi
LisätiedotTämä ohje on toistaiseksi PDF-muodossa. Palataan normaaliin html-muotoon kesän 2014 aikana.
1 1 Lukijalle Reittihärvelistä on keväällä 2014 valmistunut uusi versio. Sen toiminnat ovat pääpiirteittäin samat kuin aiemmissa versioissa joskin kuvat ja napit saattavat olla osin toisenlaisia. Tästä
LisätiedotKenguru 2017 Cadet (8. ja 9. luokka)
sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saa 3, 4 tai 5 pistettä.
LisätiedotGeomedia ja nuorten MARKUS JUNE 05, 2016
Geomedia ja nuorten elämismaailma MARKUS JUNE 05, Amazing race - GoogleEarth-pohjalla seikkaillaan ympäri maailmaa Ensiksi google earth perusjuttuja. Tavallisiin karttoihin verattuna ongelmia, esim. GE
LisätiedotSilmänliike kertoo totuuden. Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi
Silmänliike kertoo totuuden Otavamedian asiakastilaisuuden esitys Musiikkitalossa 29.10.2013 Tiivistelmä Mikko Puosi Silmänliiketutkimus Ruudulla, lukulaitteella tai älypuhelimella näytetään tutkittava
LisätiedotRatamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta
Ratamestarin analyysiä muutamista avainväleistä eri radoilta Kaikki ykköset 3, 5, 7 ja 10km radoilla oli lyhyemmät ykköset (56 ja 53). 9, 12 ja 15km radoilla pidemmät (62 ja 67). Lyhyillä ykkösillä oli
LisätiedotPellon tasaus. Magnus Selenius Maanviljelijä Espoo 3.11.2010
Pellon tasaus Magnus Selenius Maanviljelijä Espoo 3.11.2010 Nybyn tilan peltomaisemaa Pellot ovat pääosin varsin tasaisia Lohkojen koko n. 3-15 ha Kuva: Jukka Rajala 2 3.11.2010 Tasaisia peltoja Kuva:
Lisätiedot2.3 Voiman jakaminen komponentteihin
Seuraavissa kappaleissa tarvitaan aina silloin tällöin taitoa jakaa voima komponentteihin sekä myös taitoa suorittaa sille vastakkainen operaatio eli voimien resultantin eli kokonaisvoiman laskeminen.
LisätiedotSUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI
SUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI 26 Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto ry 27 RAPORTTI Suunnistuskarttojen valmistus Suomessa 26 SISÄLTÖ Karttaraportti 26 LIITTEET: Liitekaaviot: Valmistuneet
LisätiedotAurinko-C20 asennus ja käyttöohje
Aurinko-C20 laitetelineen asennus ja käyttö Laitetelineen osat ja laitteet:. Kääntyvillä pyörillä varustettu laiteteline. Laitteet on kiinnitetty ja johdotettu telineeseen (toimitetaan akut irrallaan).
LisätiedotKolikon tie Koululaistehtävät
Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset
LisätiedotSuunnistuksen historiaa
Suunnistuksen historiaa 1800-luvun sotilaiden liikuntamuoto Ensimmäinen kilpailu Norjassa 1897 Ensimmäinen suunnistustapahtuma Suomessa oli vuonna 1904 hiihtosuunnistusviesti Helsinki Porvoo 1930-luvulla
LisätiedotEye Pal Solo. Käyttöohje
Eye Pal Solo Käyttöohje 1 Eye Pal Solon käyttöönotto Eye Pal Solon pakkauksessa tulee kolme osaa: 1. Peruslaite, joka toimii varsinaisena lukijana ja jonka etureunassa on laitteen ohjainpainikkeet. 2.
LisätiedotSatelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa. Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen
Satelliittipaikannuksen tarkkuus hakkuukoneessa Timo Melkas Mika Salmi Jarmo Hämäläinen Tavoite Tutkimuksen tavoite oli selvittää nykyisten hakkuukoneissa vakiovarusteena olevien satelliittivastaanottimien
LisätiedotGeokätkentä opetusmetodina
Geokätkentä opetusmetodina Masi Mailammi ja Matias Andersson helsinki.fi/geopiste geopiste@gmail.com Kuva: Scratch / Flickr.com (Creative Commons) Paikkatiedolla on yhä suurempi merkitys jokapäiväisessä
LisätiedotScratch ohjeita. Perusteet
Perusteet Scratch ohjeita Scratch on graafinen ohjelmointiympäristö koodauksen opetteluun. Se soveltuu hyvin alakouluista yläkouluunkin asti, sillä Scratchin käyttömahdollisuudet ovat monipuoliset. Scratch
LisätiedotLuontoreittien esteettömyyskartoitus
Luontoreittien esteettömyyskartoitus Evo, Hämeenlinna Evon alue on yksi Etelä-Suomen suurimmista metsäalueista. Evon retkeilyalueella kulkijan käytössä on yhteensä noin 8500 hehtaarin suuruinen alue, jossa
LisätiedotMuita kuvankäsittelyohjelmia on mm. Paint Shop Pro, Photoshop Elements, Microsoft Office Picture Manager
Missio: 1. Asentaminen 2. Valokuvien tarkastelu, tallennus/formaatit, koko, tarkkuus, korjaukset/suotimet, rajaus 3. Kuvan luonti/työkalut (grafiikka kuvat) 4. Tekstin/grafiikan lisääminen kuviin, kuvien/grafiikan
LisätiedotKolmioitten harjoituksia. Säännöllisten monikulmioitten harjoituksia. Pythagoraan lauseeseen liittyviä harjoituksia
Kolmioitten harjoituksia Piirrä kolmio, jonka sivujen pituudet ovat 4cm, 5 cm ja 10 cm. Minkä yleisen kolmion sivujen pituuksia ja niitten eroja koskevan johtopäätöksen vedät? Määritä huippukulman α suuruus,
LisätiedotKÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619
KÄYTTÖOHJE LÄMPÖTILA-ANEMOMETRI DT-619 2007 S&A MATINTUPA 1. ILMAVIRTAUKSEN MITTAUS Suora, 1:n pisteen mittaus a) Kytke mittalaitteeseen virta. b) Paina UNITS - näppäintä ja valitse haluttu mittayksikkö
LisätiedotInternet-ohjeet AutoChart LIVE
Internet-ohjeet AutoChart LIVE AUTOCHART LIVE AutoChart LIVEn avulla voit luoda omia karttojasi mistä tahansa vesistöistä, joista ei välttämättä ole edes olemassa mitään pohjakarttaa! AutoChart LIVE edellyttää
Lisätiedot5 syytä hyödyntää ensiluokkaista paikannustarkkuutta maastotyöskentelyssä
5 syytä hyödyntää ensiluokkaista paikannustarkkuutta maastotyöskentelyssä Taskukokoinen, maastokelpoinen Trimble R1 GNSS -vastaanotin mahdollistaa ammattitasoisen paikkatiedonkeruun. Kun R1 yhdistetään
LisätiedotKeski-Suomen luontomuseo
Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.
LisätiedotHuikka78 - Marko Huikuri kuvaus@gmail.com
Huikka78 - Marko Huikuri kuvaus@gmail.com Hauska harrastus Liikuntaa, ulkoilua Aivojumppaa Kehittävää, opettavaa Mahdollista likimain jokaiselle ja koko perheelle Maailmanlaajuista toimintaa Purkin etsimistä
LisätiedotSUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
LisätiedotGPS Miten opin käyttämään? Mihin käytän?
GPS Miten opin käyttämään? Mihin käytän? Perusohjeita GPS-reitin siirtämisestä kartalle, Vinkkejä oman suunnistustekniikan analysoimiseen GPS-tiedon avulla Kuvat alla: o-training.net ja worldofo.com GPS-viiva
LisätiedotEtsi kolme erilaista puun lehteä. Tunnista ne koodin takaa löytyvän palvelun avulla. Kirjoita vastaukset muistiin ja ota lehdet mukaan.
Mobiilit luontorastit 4. 6.lk Kesto: riippuu reitin pituudesta Kenelle: 4 6.lk Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin/tablettitietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: luonnossa
LisätiedotCollector for ArcGIS. Ohje /
Collector for ArcGIS Ohje / 10.5.2019 2 (11) Sisältö 1. Collector for ArcGIS... 3 2. Kartan luominen ArcGIS Onlinessa... 3 2.1 Karttatason luominen... 3 2.2 Ominaisuustietotaulun kenttien määrittäminen...
LisätiedotSyksyn 2015 Lyhyen matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut
Sksn 015 Lhen matematiikan YO-kokeen TI-Nspire CAS -ratkaisut Tekijät: Olli Karkkulainen ja Markku Parkkonen Ratkaisut on laadittu TI-Nspire CAS -tietokoneohjelmalla kättäen Muistiinpanot -sovellusta.
LisätiedotDigitaalitimerit vapaastilentävissä lennokeissa
Digitaalitimerit vapaastilentävissä lennokeissa 1 Miksi digitaalitimeri? Täsmälliset ajoitukset => Voi keskittyä säätämään lennättäjän kohdalleen Lisää lähtökorkeutta => Pärjää kisoissa paremmin! Lennokin
LisätiedotSPRINTTISUUNNISTUS. Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi
SPRINTTISUUNNISTUS Kuinka kehittyä sujuvaksi rintteriksi SPRINTTISUUNNISTUKSEN MÄÄRITELMÄ Suunnistusmatka, joka kilpaillaan rakennetussa ympäristössä kulkukelpoisuudeltaan hyvällä ja reitinvalintoja mahdollistavalla
LisätiedotTampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit. Muutoshistoria
Tampereen iltarastit Tapahtuman järjestelyohjeet Ratamestarit Muutoshistoria Päiväys Tekijä Muutokset 02.04.2013 Tuomas Fjällström Ratasuunnitelmien pitää olla valmiit ja Kimmo Viertolan työstettävänä
LisätiedotMaastoon matalalla kynnyksellä. Tiiina Riikonen
Maastoon matalalla kynnyksellä Tiiina Riikonen PyöräPolku hanke 2014-2015 Hanke keskittyi maastopyöräilyyn luontoympäristössä. Maastopyöräily on monipuolinen laji. Kuntoliikuntana, ulkoiluna, retkeilynä
LisätiedotKuvan pienentäminen Paint.NET-kuvankäsittelyohjelmalla
Kuvan pienentäminen Paint.NET-kuvankäsittelyohjelmalla Avaa Paint.NET tuplaklikkaamalla sen pikakuvaketta. Paint.NET avautuu tämän näköisenä. Edessä on tyhjä paperi. Saadaksesi auki kuvan, jota aiot pienentää
LisätiedotM2 Mobiili -käyttöohje (v1.2)
M2 MOBIILI KÄYTTÖOHJE (1/9) M2 Mobiili -käyttöohje (v1.2) M2 MOBIILI KÄYTTÖOHJE (2/9) 1 Käyttöönotto Ennen M2 Mobiili -ohjelmiston asentamista varmista, että puhelimessasi on: jokin seuraavista käyttöjärjestelmän
LisätiedotJulkinen Mobiililaserkeilaukset rataverkolla
Julkinen Tero Savolainen & Tommi Turkka 19.9.2018 Julkinen Tero Savolainen 2011 VR Track Oy Ratatekniikka DI, konetekniikka ABB Drive, mekaniikkasuunnittelu Pöyry Civil, teräsrakennesuunnittelu 2009 Infra
LisätiedotLED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA.
LED VALON KÄYTTÖSOVELLUKSIA. PALJONKO LED VALO ANTAA VALOA? MITÄ EROJA ON ERI LINSSEILLÄ? Onko LED -valosta haastajaksi halogeenivalolle? Linssien avautumiskulma ja valoteho 8 (LED 3K, LED 6K ja halogeeni
LisätiedotSamsung Galaxy Tab tietokoneen käyttöohje
Tervetuloa käyttämään Samsungin Galaxy Tab tietokonetta Laitteen keskeinen ominaisuus on 7 tuuman kosketusnäyttö, jonka alapuolella ole neljä (4) taustavalaistua ohjausnäppäintä, ja yläpuolella 1.3 pixelin
LisätiedotSiuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010
1 Siuntio Klobben -saaren muinaisjäännösinventointi 2010 Timo Jussila Kustantaja: Nokia Asset Management Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Yleiskartta... 5 Muinaisjäännös... 6
LisätiedotKulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Uusikaarlepyy ja Vöyri Storbötetin tuulivoimapuiston hankealue 7.11.
Kulttuuriympäristöpalvelut Heiskanen & Luoto Oy Arkeologinen inventointi 14 Kuva 11. Asuinpaikan Björnstensberget 2:n maastoa. Etualalla todennäköisesti nuoremman maankäytön tuloksena syntynyt kuoppa,
LisätiedotGDAL ja WFS: suora muunnos ogr2ogr-ohjelmalla
GDAL ja WFS: suora muunnos ogr2ogr-ohjelmalla Viimeksi muokattu 30. tammikuuta 2012 GDAL tukee WFS-palvelun käyttämistä vektoritietolähteenä yhtenä muiden joukossa. WFS-ajurin käyttöohjeet löytyvät osoitteesta
LisätiedotTTY Mittausten koekenttä. Käyttö. Sijainti
TTY Mittausten koekenttä Käyttö Tampereen teknillisen yliopiston mittausten koekenttä sijaitsee Tampereen teknillisen yliopiston välittömässä läheisyydessä. Koekenttä koostuu kuudesta pilaripisteestä (
LisätiedotKÄYTTÖOPAS DIGIOHM 40
KÄYTTÖOPAS DIGIOHM 40 1. JOHDANTO 1.1. Turvallisuus Lue tämä käyttöopas huolellisesti läpi ja noudata sen sisältämiä ohjeita. Muuten mittarin käyttö voi olla vaarallista käyttäjälle ja mittari voi vahingoittua.
LisätiedotSUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI
SUUNNISTUSKARTTA- RAPORTTI 2008 Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto ry 2009 RAPORTTI Suunnistuskarttojen valmistus Suomessa 2008 SISÄLTÖ Karttaraportti 2008 LIITTEET: Liitekaaviot: Valmistuneet
Lisätiedot3D-Win 5.3. Tierakenneohje. 3D-system Oy Kielotie 14 B 01300 VANTAA puh. 09-2532 4411 www.3d-system.fi (10/2008)
3D-Win 5.3 Tierakenneohje 3D-system Oy Kielotie 14 B 01300 VANTAA puh. 09-2532 4411 www.3d-system.fi (10/2008) Sisällysluettelo: 1 LÄHTÖAINEISTOT... 3 2 TIHENNYS... 3 3 AINEISTOT MITTALAITTEISIIN... 4
LisätiedotGarmin etrex GPS-laite
Garmin etrex GPS-laite GPS koulutus 20.6.2007 PAIKKATIETOPAJA -hanke Painikkeet Sisäinen GPS antenni YLÖS näppäin ALAS näppäin PAGE näppäin (Esc) POWER näppäin Ulkoinen virtalähde ja tiedon siirto PC:lle
LisätiedotAsennusohje PDA. KaupunkiKartta 4.0 Helsingin Kaupunki
Asennusohje PDA KaupunkiKartta 4.0 Helsingin Kaupunki Helsingin kaupunki, Kiinteistövirasto GISnet Solutions Finland Oy Kaupunkimittausosasto Viipurinkatu 2, PL 2205 Strömberginkuja2 00099 HELSINGN KAUPUNKI
Lisätiedot