Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja
|
|
- Ville-Veikko Lattu
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1
2 Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja
3 3
4 4
5 5 Rantakortteli oli Joensuun sydän 16o vuotta sitten ja on sitä edelleen.
6 TARINA JATKUU SIELLÄ MISTÄ SE ALKOIKIN Pielisjoki ja sen länsirannalle 18oo-luvun puolivälissä nousseet ensimmäiset liike- ja asuinkorttelit loivat pohjan sille, mitä Joensuu on nyt. Rantakortteli oli Joensuun sydän 16o vuotta sitten ja on sitä edelleen: Asunto Oy Rantakorttelin Satamakapteeni ja viereen nouseva Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja puhaltavat uutta eloa kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen ympäristöön, kaupungin kasvun ja kehittymisen polttopisteeseen. Elettiin 18oo-luvun puoliväliä, kun reilun sadan asukkaan Joensuu alkoi pikkuhiljaa kehittyä kaupungiksi niin asemakaavan, rakennuskannan kuin kaupankäynninkin suhteen. Satama toi Joensuuhun elämää vettä pitkin: ihmisiä, kauppatavaraa, ohikulkumatkalla olevia vierailijoita. Lähinnä satamaa olevasta korttelista numero 48 tuli luontevasti paikka Joensuun ensimmäisille asuin- ja liikehuoneistoille ja se muotoutui joensuulaisten suussa Rantakortteliksi. 19oo-luvun alkuun mennessä Rantakortteli oli ennättänyt olla koti kirjavalle joukolle joensuulaista herrasväkeä: asukkaina oli ollut niin liikemiehiä ja kauppiaita kuin kruunun ja kaupungin virkamiehiä perheidensä ja palvelusväkensä kanssa. Aika ajoin kortteeria Rantakorttelissa saattoi pitää myös Satamakapteeni. Löytyypä Rantakorttelin asukkaiden joukosta teknikko ja kirjaltajakin, joka vastasi aikoinaan kirjojen taitosta, sidonnasta ja painosta. Asunto Oy Joensuun Kirjaltajan kodit osana uudistuvaa Rantakorttelia jatkavat nyt tarinaa, jonka siemenet kylvettiin 16o vuotta sitten. TERVETULOA UUDISTUVAAN RANTAKORTTELIIN! 6
7 KOSKIKATU TORI SILTAKATU KAUPUNGIN- TALO KAUPPAKATU RUOKA- KAUPPA TORIKATU SUVANTOKATU TAITO- KORTTELI RANTA- KORTTELI RANTAKATU MATKUSTAJA- SATAMA P I E L I S J O K I
8 KAUPUNGIN SYDÄMESSÄ, PIELISJOEN RANNALLA J oensuun Kirjaltajan kotien sijainti on Joensuun mittakaavassa ainutlaatuinen. Rantakortteli on osa puutalokeskustaa, joka alkaa Taitokorttelista ja jatkuu Rantakadun suuntaisesti kohti etelää. Luonteikas puutalokortteli, jossa kaupungin 160-vuotinen historia on jatkuvasti läsnä, sijaitsee keskustan palvelujen äärellä ja Pielisjoen rannalla. Matkaa Joensuun torille on korttelin verran. Eteläinen Rantapuisto ja matkustajasatama ovat kadunylityksen päässä. Rantakatu rauhoitetaan tulevaisuudessa kokonaan läpiajolta autoliikenteen osalta ja Rantakorttelista Rantapuistoon voi astella suojatietä pitkin. Rantabulevardi jatkuu Pielisjoen vartta kulkevana ulkoilureittinä aina Hasanniemeen ja siitä eteenpäin pitkin Pyhäselän rantaa. Matkaa Rantakorttelista Joensuun torille on korttelin verran. 8
9 9 KUVISSA ESIINTYVÄT YKSITYISKOHDAT VOIVAT POIKETA ASUNTOJEN LOPULLISESTA VARUSTELUSTA.
10 UUTTA RAKENTAEN, VANHAA KUNNIOITTAEN U usi ja vanha Joensuu lyövät kättä Joensuun Kirjaltajan arkkitehtuurissa. Asuntojen parvekkeiden viimeistellyt puuverhoukset luovat talon ulkoasulle persoonallisen, mutta lämpimän kodikkaan ilmeen. Puun rohkea käyttö sulauttaa uudisrakennuksen saumattomasti osaksi perinteikästä korttelimiljöötä jättämättä kuitenkaan vanhoja, ilmeikkäitä puutaloja varjoonsa. Täällä uutta kaupunkiarkkitehtuuria luodaan vanhaa kunnioittaen. Suurten parvekkeiden viimeistellyt puuverhoukset luovat talon ulkoasulle persoonallisen ja lämpimän ilmeen. 10
11 SUVANTOKATU AINUTLAATUISIA KAUPUNKIASUNTOJA Joensuun Kirjaltajassa on vaihtoehtoja kompakteista yksiöistä ylellisen tilaviin, yli 1oo-neliöisiin asuntoihin. Fiksu tilasuunnittelu, ensiluokkaiset materiaalit ja tasokas varustelu nostavat kodit sekä viihtyisyytensä että toimivuutensa osalta omalle tasolleen. Omaan makuun sopivat sisustuksen materiaali- ja väriratkaisut on helppo tehdä sisustusarkkitehdin laatimien valmiiden, luonnonläheisten teemojen pohjalta. Kirjaltajan pienimmissä yksiöissä on viehättävä, ranskalainen parveke, muissa kodeissa oma lasitettu parveke suurimmissa kodeissa jopa kaksi. Tilavat, seinäpinnoiltaan puuverhoillut parvekkeet tarjoavat mukavasti lisää oleskelutilaa asukkailleen keväästä pitkälle syksyyn. Talon alla olevaan pysäköintihalliin on hissiyhteys omasta asuinkerroksesta. TORIKATU Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja POHJOINEN m 50 m PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN
12 ASUNTOTYYPPI ASUNNON KOKO m2 KERROS 1H+KT 22, H+KT 27, MP 49 MP B4 B5 B12 B3 B6 B11 B2 B10 B1 B7 B9 B13 B14 B15 1H+KT 27, H+KT 30,0 1 2H+KT 30, V B8 B20 B16 1H+KT 37, V V B19 B17 2H+KT+S 41, H+KT+S 43, V V B18 2H+KT+S 43,0 2 KELLARI / AUTOPAIKAT 1. KERROS 2. KERROS 2H+KT+S 55,5 1-5 RANTAKATU 2H+KT+S 56, H+KT+S 65, H+KT+S 77,5 2 4 B23 B24 B25 B34 B35 B36 B45 B46 B47 3H+KT+S 81,5 1 5 B22 B33 B44 3H+KT+S 117,0 3 3H+KT+S 117,0 5 B21 B26 B32 B37 B43 B48 4H+KT+S 117,0 4 A J O PYSÄKÖINTIHALLIIN POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELU- TILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN B31 B30 B29 3. KERROS B27 B28 B42 B41 B40 4. KERROS B38 B39 B52 B51 B50 5. KERROS B49
13 SISUSTUSTEEMAT Joensuun Kirjaltajan koteihin on suunniteltu kolme sisustuksen materiaali- ja väriteemaa. Teemat näkyvät asuntojen lattioissa, keittiökalusteissa ja -pinnoissa sekä kylpyhuoneissa lattiasta kattoon. USVA 13 TEEMA A Aamu-usva tuo kotiin eteeristä vaaleutta. Tehostevärinä teemassa on lämmin, hiukan harmaaseen taittava kaakaonruskea.
14 RANTAKIVET KUURA TEEMA B Rantakivet-teemassa sävyinä vuorottelevat luonnonläheiset harmaan sävyt: tummanpuhuva, voimakas laava sekä pehmeä, lämmin vaaleanharmaa. TEEMA C Puu ja lumivalkea on klassisen tyylikäs yhdistelmä. Valkoinen rauhoittaa ja raikastaa yleistunnelmaa elävän tammi pinnan rinnalla, ja antaa puulle sen ansaitseman huomion.
15 ASUNTOPOHJAT 15 ASUNTOPOHJIEN SYMBOLIEN JA MERKKIEN SELITYKSET SIVULLA 27
16 1H+KT 22,5 m² 1. KERROS B3 2. KERROS B11 3. KERROS B23 4. KERROS B34 5. KERROS B45 PA JK L MAU AP (VP) (KR) IV KPH Kompaktissa ja valoisassa yksiössä keittiö sulautuu näppärästi asuinhuoneeseen jättäen sinulle tilaa tehdä juuri niitä asioita, joita kotona haluat! IKKUNA LATTIASTA OH ET ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ SK POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 16
17 27,5 m² 1H+KT 1. K ERROS B1 2. K ERROS B9, B19 3. K ERROS B21, B30 4. K ERROS B32, B41 5. K ERROS B43 Tehoyksiöön on saatu sijoitettua kaikki tarpeellinen ilman hukkaneliöitä. Alkovi on omassa rauhassaan, ja säilytystilaa löytyy reilusti. Lattiasta kattoon ulottuva ikkuna on kodin viehättävä yksityiskohta. ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ IKKUNA LATTIASTA PA JK KT L MAU AP (VP) (KR) IV NA KPH ET SK OH ALK B1, B9, B21, B32, B43 B19, B30, B41 POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
18 2H+KT 30 m² 1. KERROS B2 2. KERROS B10 3. KERROS B22 4. KERROS B33 5. KERROS B44 PARVEKE IKKUNA LATTIASTA OH MAU PA AP L JK ET SK Tässä kaksiossa keittiö ja olohuone muodostavat yhdessä kodin sydämen, joka jatkuu ulos omalle parvekkeelle. Kompaktiin asuntoon on saatu mahtumaan mukavasti myös säilytystilaa: sitä löytyy eteisen ja makuuhuoneen kaapeista! MH KPH ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ (VP)(KR) IV B2 B10, B22, B33, B44 POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN HUOM! EI PARVEKETTA ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 18
19 37,5m² 1H+KT 2. KERROS B17 3. KERROS B28 4. KERROS B39 Tässä yksiössä alkovi on miellyttävästi omassa rauhassaan, vaikka onkin olohuoneen yhteydessä. Joen puolella oleva tilava parveke muodostaa kesäisin viihtyisän oleskelupaikan olohuoneen jatkoksi. ET SK L KT MAU PA AP JK PARVEKE ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ OH KPH ALK IKKUNA LATTIASTA IV (KR) (VP) 19 POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
20 2H+KT+S 41 m² IKKUNA LATTIASTA PARVEKE OH SK PA ET KT MAU AP 2. KERROS B20 3. KERROS B31 4. KERROS B42 5. KERROS B52 Tilavan kaksion neliöt on otettu tehokkaasti käyttöön - jopa niin hyvin, että asuntoon on saatu mahtumaan ongelmitta oma pikkusauna. Huoneiston makuuhuone on helppo yhdistää osaksi valoisaa olohuonetilaa liukuovella varustellun väliseinän ansiosta. JK L ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ MH KPH (VP) (KR) IV LH POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 20
21 43m² 2H+KT+S 1. KERROS B4 2. KERROS B12 Kaksio hurmaa omalla pikkusaunallaan, jonka löylyihin pääset kylpemään aina kun siltä tuntuu. Asuinhuoneille on jätetty reilusti neliöitä, mutta myös kaappitilaa on riittävästi. ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ MH (VP) (KR) IV KPH LH PARVEKE JK PA L KT AP MAU IKKUNA LATTIASTA OH ET SK B4 HUOM! EI PARVEKETTA B12 POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
22 2H+KT+S 55,5m² (VP) (KR) IV KPH LH MH PARVEKE 1. KERROS B8 2. KERROS B16 3. KERROS B27 4. KERROS B38 5. KERROS B49 SK AP MAU ET KT OH Kaksiosta löytyy kaikki, mitä tarvitset mukavaan arkeen. Oman saunan löylyistä pääset nopeasti vaikka tilavalle parvekkeelle vilvoittelemaan. Keittiön ja olohuoneen muodostama viihtyisä kokonaisuus tulvii valoa kaikkina vuodenaikoina lattiasta asti alkavan suuren ikkunan ansiosta. IKKUNA LATTIASTA ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ JK L PA POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 22
23 56m² 2H+KT+S 1. KERROS B6 2. KERROS B14 3. KERROS B25 4. KERROS B36 5. KERROS B47 (VP) (KR) KPH LH MH PARVEKE Tämän kaksion neliöt ovat juuri siellä, missä pitääkin! Kompaktista eteisestä avautuu näkymä tilavaan ja valoisaan olohuoneeseen sekä asunnonlevyiselle parvekkeelle. IV SK ET AP ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ MAU OH KT IKKUNA LATTIASTA JK L PA POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
24 3H+KT+S 65,5m² 1. KERROS B5 2. KERROS B13 MH L MAU KT OH IKKUNA LATTIASTA Kolmio hurmaa asunnon levyisellä parvekkeellaan, joka toimii kuin upeana olohuoneen jatkeena. Vilvoittele parvekkeella vaikkapa nautittuasi oman saunan löylyistä! ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ AP JK PA ET SK MH (VP) (KR) IV KPH LH PARVEKE POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 24
25 77,5m² 3H+KT+S 2. K ERROS B18 3. K ERROS B29 4. K ERROS B40 Läpitalonhuoneisto on suunniteltu toimivaksi kokonaisuudeksi. Viehättäviä yksityiskohtia ei ole silti unohdettu - näitä ovat esimerkiksi ikkunalla varustettu kylpyhuone, erillinen vaatehuone sekä kaksi parveketta. Toiselta voit ihailla auringon nousua, toiselta taas iltaruskoa! MH ET ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ PARVEKE VH LH KPH (VP) (KR) IV MH SK AP MAU L KT JK PA OH IKKUNA LATTIASTA PARVEKE POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
26 3H+KT+S 81,5m² KHH/WC PY (VP) (KR) IV VH MH PARVEKE 1. KERROS B7 2. KERROS B15 3. KERROS B26 4. KERROS B37 5. KERROS B48 AP MAU ET IKKUNA LATTIASTA Tässä kolmiossa keittiö ja olohuone sulautuvat avaraksi ja viihtyisäksi kokonaisuudeksi. Erillinen kodinhoitohuone jouhevoittaa arkea, ja oma sauna sekä ylellisen suuri parveke tuovat jokapäiväiseen elämään ripauksen luksusta. KT OH ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ L L JK PA WC-VARAUS KPH SK MH LH POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m 26
27 117 m² 3H+KT+S 4H+KT+S 3. KERROS B24 4. KERROS B35 5. KERROS B46 Suuren läpitalonhuoneiston avara pohjaratkaisu miellyttää kaikkia niitä, jotka nauttivat tilan tunnusta ympärillään. Kahdella parvekkeella varustettu koti tarjoaa arjen ylellisyyttä asukkailleen myös erillisen kodinhoitohuoneensa ja saarekekeittiönsä ansiosta. PARVEKE MH VH VH LH (VP) (KR) IV PY SK KHH WC-VARAUS KPH MH OH IKKUNA LATTIASTA ASUNNON SIJAINTI TALOYHTIÖSSÄ RUOKAILU MH WC L KT ET AP VK JK PA PARVEKE 27 POHJOINEN PERUSTUU SUUNNITTELUTILANTEESEEN , OIKEUS MUUTOKSIIN PIDÄTETÄÄN ASUNTOJEN MITTAKAAVA ON 1: ,5 1 m 5 m
28 MERKKIEN SELITYKSET JK PA VK AP MAU = JÄÄ-/PAKASTINKAAPPI = VIILEÄKAAPPI = LIESI = ASTIANPESUKONE MIKROAALTOUUNI SK = KAAPPI = TANKOKAAPPI = SIIVOUSKOMERO = OVI (VP)(KR) IV = WC-ISTUIN = PESUALLAS/KÄSISUIHKU = SUIHKU = VARAUS PYYKINPESUKONEELLE/ KUIVAUSRUMMULLE NA = NAULAKKO = KATON ALASLASKU / KOTELO = INVAYMPYRÄ ALK = ALKOVI ET = ETEINEN KT = KEITTIÖTILA KPH = KYLPYHUONE KHH = KODINHOITOHUONE MH = MAKUUHUONE OH = OLOHUONE PKH = PUKUHUONE RH = RUOKAILUHUONE LH = SAUNA VH = VAATEHUONE WC = ERILLIS-WC PUK. = PUKUHUONE = PESUALLAS/HANA = LIUKUOVI PY = PYYKKIKOMERO = SÄHKÖKIUAS ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTE RAKENNUSKOHDE As. Oy joensuun Kirjaltaja SIJAINTI joensuun kaupunginosa 3, kortteli 48, tontti 17 OSOITE rantakatu 9c, 8o1oo joensuu YLEISTÄ Asunto Oy Joensuun Kirjaltajan ja Asunto Oy Joensuun Satamakapteenin kanssa yhdessä omistamalle tontille rakennettavassa asuinkerrostalossa on viisi asuinkerrosta. Yhtiöiden välillä on hallinnonjakosopimus. Näin ollen kellarikerroksessa sijaitsevat tekniset tilat, autopaikat, väestönsuoja, sekä pihat ja pihavarusteet yms. ovat yhteiskäytössä. PIHA-ALUEET Lasten leikkipaikka sijaitsee Rantakadun puoleisella sivulla tontin eteläreunalla. Leikki- ja ulko-oleskelutilojen varusteita ovat roskakorit, tomutusteline, lipputanko, penkki, kiikut ja hiekkalaatikko. Polkupyörätelineiden ja edellä mainittujen varusteiden sijainti tarkentuu myöhemmin pihasuunnitelmassa. Sisäänkäyntien edustat ja kerrostalojen välikkö ovat betonilaattapintaisia. Jätepiste sijaitsee ajoluiskan läheisyydessä. VESIKATTO Rakennuksen vesikate on bitumikermiä. ULKOSEINÄT Julkisivut ovat lämpörapatut. VÄLISEINÄT Kantavat seinät ovat teräsbetonirakenteisia tasoitettuja ja maalattuja. Kostean tilan seinät ovat kivirakenteisia. Kevyet seinät ovat kipsilevyverhottuja teräsrankaväliseiniä, osasilotettuina ja maalattuina. PARVEKKEET Kaikki parvekkeet ovat lasitettuja avattavilla liukulaseilla ja niiden kaiteet ovat kiinteitä lasikaiteita. Parvekkeiden seinäpinnat ovat puuverhoiltuja. Lattiapinnat on maalattu ja päällystetty terassimatolla. Parvekkeilla on pistorasia ja valaisin. 28
29 PORTAAT JA HISSI Porrashuoneen lattia on sisääntulokerroksessa keraamista laattaa. Muissa kerroksissa lattiat ovat muovimattoa. Elementtiportaiden askelpinnat ja lepotasot ovat hiottua mosaiikkibetonia. Porraskaiteet ovat teräsrakenteisia. Hissi 8 hengen henkilöhissi, malli esim. Kone. Hissikori on 11oo x 14oo mm, vakiovarustein varustettuna, lattia muovimattoa, korin sisäpinnat muovipinnoitettua peltiä / rst-peltiä. IKKUNAT Asuntojen ikkunat ovat kolminkertaisia puu-alumiini-ikkunoita, joiden karmisyvyys on 210 mm. Ikkunat ovat tehdasmaalattuja. Parvekeovet ovat yksilehtisiä 3Keristelasiovia. Ranskalaisten parvekkeiden ovet ovat liukuovi-ikkunaelementtejä. OVET Huoneiston ovi on viilupintainen huullettu ei3o-luokan palo-ovi. Ovessa on postiluukku, nimi-/numerokyltti ja ovikello. Väliovet ovat valkoiseksi maalattuja laakaovia tai seinän sisään rakennettuja liukuovia. Saunanovet ovat lasiovia puukarmein. Väliovet ovat kynnyksettömiä paitsi kylpyhuoneissa ja erillisessä wc:ssä. Porrashuoneiden ulko-ovet ja väliovet ovat metalliprofiililasiovia. Porrashuoneen ulko-ovissa on ovipuhelin. KALUSTEET Työtasot ovat laminaattipintaisia. Ovet ja välitila ovat mikrolaminaattipintaisia. Kalusterungot ja hyllyt ovat ympäri reunalistoitettuja ja melamiinipintaisia. Kodinkoneet ovat integroituja. Ovessa on sormiura tai ponnahdussarana. Saniteettitiloissa on pesualtaan yhteydessä peili- ja allaskaappi. Erillisessä wc:ssä on peili. Saunan lauteet ovat lämpökäsiteltyä haapaa. PINTAVERHOUKSET Kuivien tilojen kivirakenteiset pinnat tasoitetaan ja maalataan. Kipsilevypinnat saumataan ja maalataan. Kosteiden tilojen seinä- ja lattiapinnat vesieristetään ja laatoitetaan. Saunan paneeliverhous tehdään tervaleppäpaneelista, samoin pesuhuoneiden katot. Kuivissa asuintiloissa on parkettilattiat, esim. Tammi Natur. ASUNTOJEN LAITTEET JA VARUSTEET Keittiö ja keittotila: jääkaappipakastin, astianpesukone, rst-pesuallas, uuni, liesitaso, liesikupu, jätekaappi jäteastioilla, astioiden kuivauskaappi. Kaikki kodinkoneet ovat integroituja. Asunnoissa on siivousvälinekomero sekä tanko- ja hyllykomeroita. Saunaan kuuluu ohjauskeskuksella varustettu sähkökiuas kivineen. Pesuhuoneessa on tilavaraus ja tarvittavat liitännät pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle/pyykkikaapille. Suihkutilaan asennetaan suihkuseinäke. Jokaisessa asunnossa on ovipuhelinjärjestelmä. VARASTO- JA YHTEISTILAT Asuntokohtaiset irtainvarastot ja ulkoiluvälinevarasto-sijaitsevat 1. kerroksessa. LVIS-TYÖT Lvis-työt tehdään erillisten suunnitelmien mukaan, jokainen asunto varustetaan omalla lto-ilmastointikoneella. Rakennus on kytketty kaukolämpöön ja huoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Rakennus liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkostoon. Yhtiö liitetään kaapeli-tv-verkkoon sekä teleliikenteessä laajakaistayhteyteen. Asunnoissa on huoneistokohtainen vedenmittaus. AUTOPAIKAT Autopaikat sijaitsevat rakennuksen alla sijaitsevassa puolilämpimässä autohallissa o16 / arcadia oy arkkitehtitoimisto HUOMAUTUKSET rakennustapaselostus on laadittu ohjeeksi laatutasosta. muutokset ovat mahdollisia. rakennuttaja pidättää oikeuden kaikkiin suunnitelmamuutoksiin. 29
30 30
Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja
1 Asunto Oy Joensuun Kirjaltaja 3 4 5 Rantakortteli oli Joensuun sydän 16o vuotta sitten ja on sitä edelleen. TARINA JATKUU SIELLÄ MISTÄ SE ALKOIKIN Pielisjoki ja sen länsirannalle 18oo-luvun puolivälissä
Asunto Oy Rantakorttelin Satamakapteeni. rantakatu 9, 8o1oo joensuu
Asunto Oy Rantakorttelin Satamakapteeni rantakatu 9, 8o1oo joensuu 1 Asunto Oy Rantakorttelin Satamakapteeni rantakatu 9, 8o1oo joensuu 1 2 Rantakortteli oli Joensuun sydän 16o vuotta sitten ja on sitä
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
Rantapuistonkatu 2. Kuopio, Rautaniemi
Rantapuistonkatu 2 Kuopio, Rautaniemi TA-ASUMISOIKEUS OY RANTAPUISTONKATU 2, TALO A 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros 6. kerros 7. kerros 8. kerros HSTO HUONEISTOTYYPPI PINTA-ALA m2 A1
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki
As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:
Pereentie 1C Pere, Pirkkala. TA-Asumisoikeus Oy
Pereentie 1C Pere, Pirkkala TA-Asumisoikeus Oy TA-ASUMISOIKEUS OY / TA-Asumisoikeus Oy Tuomiokirkonkatu 34 A 2.krs, 33100 Tampere Puh. (03) 271 2200, fax (03) 271 2211 www.ta-asumisoikeus.fi, tampere@ta.fi
Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo
Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste
ASUNTOPOHJAT. Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa.
ASUNTOPOHJAT Laadukkaita kaupunkikoteja aivan Helsingin ydinkeskustassa. SISÄLLYS 3 Piirrustusmerkkien selitykset PIIRRUSTUSMERKKIEN SELITYKSET HUONETILOJEN LYHENTEET ALK = alkovi ET = eteinen K = keittiö
As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli
31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy
As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava)
RAKENNUSTAPASELOSTUS (alustava) As Oy Kajaanin Seminaarinmäki sijaitsee Kajaanin kaupungin ydinkeskustassa korttelissa AK 1. Talo A sijaitsee Kauppakadun varrella osoitteessa Kauppakatu 31. Talo B sijoittuu
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA
ASUNTO OY PUUSTELLINPIHA Puustellinpiha tarjoaa viihtyisää ja huoletonta asumista keskustan palveluiden äärellä Alustava havainnekuva URAKOINTI JA MYYNTI, DOVICO OY Jorma Pentikäinen, 0400 871 197, jorma.pentikainen@dovico.fi
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
ikäihmisille KIINTEISTÖ OY TUUSULAN PELLAVAKALLIO Kotoisia palveluasuntoja
KIINTEISTÖ OY TUUSULAN ELLAVAKALLIO 10/2014 Kiinteistö Oy Tuusulan ellavakallio ellavamäentie 9 04320 Tuusula Yrjö ja Hanna säätiö Elimäenkatu 25-27, 00510 Helsinki puh. 020 742 9888, info@yrjojahanna.fi
TA-ASUMISOIKEUS OY/ AAKKULANTIE 15
30.06.2010 ASEMAPIIRUSTUS 3h + k + s 76,5 m² As. 2, 3, 6, 7, 9, 11, 12 4h + k + s 85,0 m² As. 8, 10 4h + k + s 85,5 m² As. 1, 4, 5, 13 MITTAKAAVA 1:600 Oikeudet muutoksiin pidätetään. Puiden ja pensaiden
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero h,tk,s, 121,0 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Hämeenlinna, Keskusta Kohdenumero 616558 3h,tk,s, 121,0 m² Kov. 1900 Energialuokka C 2018 Mh. 185 000,00 Vh. 449 990,00 Raatihuoneenkatu 3. Asunto Oy Hämeenlinnan Kultakino peruskorjataan kunnioittaen
ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki
ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI Kanervavinkkeli 3, 00730 Helsinki ASUNTO OY HELSINGIN KANERVAVINKKELI KANERVAVINKKELI 3, 00730 HELSINKI Arvioitu valmistuminen 9/2015 Asunto Oy Helsingin Kanervavinkkeli
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS AS OY JÄMSÄ VILLENKUJA Villenkuja 3 42100 JÄMSÄ Mestaritiimi Oy Lukkoilantie 12 42100 JÄMSÄ Yleistä: As Oy Jämsän Villenkuja sijaitsee Jämsässä os. Villenkuja 3. Tontti sijaitsee Villenkujalla
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää
ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE Mansikka-ahontie 3, 05810 Hyvinkää ASUNTO OY HYVINKÄÄN MANSIKKA-AHONTIE MANSIKKA-AHONTIE 3, 05810 HYVINKÄÄ Arvioitu valmistuminen helmikuu 2016 Rauhallisella ja viihtyisällä
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU
PARITALO, KNUUTILANKANGAS, OULU Syväkiventie 3 B7 ja B8 90240 OULU Juuri valmistuneessa taloyhtiössä on vapaana kaksi paritalokotia. As Oy Oulun Knuutilanrinne on rakennettu Syväkiventielle Knuutilankankaalle.
Kaunis koti viihtyisällä alueella
Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,
Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.
1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona
Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat
Kalasataman Messi Arkkitehtisuunnitelmat Tekijänoikeus - Copyright 2017. AKSONOMETRIA 1:2,17, 1:0,92 45 VERKKARENKATU 4 2 46 6 HERMANNIN RANTATIE HERMANSTADS STRANDVÄG +3.0 4 1 1 35 dba VI 3000 +3.3 pp/h
TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
TULLIKATU 7, NAANTALI MYYNTIESITE NAANTALI, KERROSTALO 3h+kt+s+ph/khh+wc+vh+las.terassi+v+ak, 84 m, 314 000 Vastaava välittäjä Johanna Willberg MYYNTIPÄÄLLIKKÖ, LKV, PARTNER, KAUPANVAHVISTAJA 040 041 048
HUONEISTO G HINTA HUONEISTO D HINTA. ValajaGroup Oy
HUONEISTO G Tilat: 2 H + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2 H + sauna Osoite: Otonpolku 3, Riihimäki Kerros: 1/1 Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi, keraaminen liesi,
Kiinteistö Oy Levin Stara
Kiinteistö Oy Levin Stara Torikuja, 0 Sirkka Moderneja lomahuoneistoja ainutlaatuisella paikalla Levin ydinkeskustassa. LUOTETTAVAA RAKENTAMISTA JO VUODESTA Levin Stara - A-TALO, m, m Huoneisto A0 h+takkah+ak+s
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1. Kotilokatu 1, 70840 Kuopio
Koti on avainasia! KUOPION KOTILOKATU 1 Kotilokatu 1, 70840 Kuopio HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite As Oy Kuopion Kotilokatu 1 Kotilokatu 1 70840 Kuopio Tontin tiedot Vuokratontti, pinta-ala:
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie
LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin
Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku 2 00410 HELSINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan
Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy
Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5
Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi. Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala. Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin pinta-ala 7151 m2
RAKENNUSTAPASELOSTE Kohde Osoite Kaupungin osa Kortteli/Tontti Asunto Oy Pirkkalan Metsämäenhelmi Metsämäenkaari 6, 33960 Pirkkala Kurikka Kortteli 843 / tontti 3, Pirkkalan kunnan vuokratontti. Tontin
TARMO-RAKENNE OY ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. Kun etsit laadukasta kotia, ota yhteyttä!
Sinun kosi, on juuri sinun perheellesi tehty! TARMO-RAKENNE OY Asuntorakentaja vuodesta 1975 ENNAKKOMARKKINOINTI ESITE, MUUTOKSET MAHDOLLISIA. As Oy Oulun Kiulukangas Rivitaloyhtiö Kiulukangas, Oulu Kun
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi
As. Oy Hämeenlinnan Hopeapellon Helmi Hopeapellontie 4, 13210 Hämeenlinna Rakentaja ja myynti: ValajaGroup Oy Jenni Valaja P.050 364 7886 Mirva Valaja-Rönni P.040 843 4240 HUONEISTO Huoneistot: A ja H
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen
Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto
Asunto Oy Rovaniemen Kulppilanpuisto «Rakennetaan Kanta-Saarenkylään hyvälle paikalle yhtiön omistamalle tontille osoitteeseen Kulppilantie 23 ja 30, 96900 Rovaniemi. Ala-asteelle on vain pari sataa metriä
Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros
Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Asemapiirros MIN CANTHIN KATU As Oy Kuopion Vuorikatu 14 VUORIKATU ap 30 ap 31 ap 32 Asunto Oy Kuopion Vuorikatu 14 Julkisivut MIN CANTHIN KATU VUORIKATU MIN CANTHIN KATU
HEKA TAPANINVAINIO VIHERVARPUSENTIE 3 Vihervarpusentie 3, 5, 7, 9 00730 Helsinki Vuokrausaineisto
Kerrostalo Vihervarpusentie Rivitalot Vihervarpusentie, ja 9 avainnekuvat ovat taiteellinen näkemys kohteesta eikä kaikin osin vastaa rakennettavaa kohdetta. EKA TAPANINVAINIO VIERVARPUSENTIE 000 elsinki
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
Turku Kohdenumero h,k,kph,2wc,khh,vh,sauna,lasit.p, 72,0 m² Kov Energialuokka D Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Turku Kohdenumero 596609 2-3h,k,kph,2wc,khh,vh,sauna,lasit.p, 72,0 m² Kov. 2012 Energialuokka D Mh. 259 000,00 Vh. 259 000,00 Helsinginkatu 13. Ainutlaatuisessa kulttuurimaisessa Aurajoen rannassa
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,
Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan
Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta
RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki
/JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on
Rakennusliike A Vänttilä Oy
Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava
M E R K K I E N S E L I T Y S J A L Y H E N T E E T ASUNNON TILAT ASUNNON USTEET JA LAITTEET MUU TEKNIIKKA JA MERKINNÄT E KT OH WC KH PH S ak yk eteinen keittotila olohuone makuuhuone wc kylpyhuone pesuhuone
Pirkan OP-Kiinteistökeskus Oy LKV
V E H M A I T E N 1 irkan O-iinteistökeskus Oy V Havainnekuva. aattaa poiketa lopullisesta toteutuksesta. Havainnekuva asunnosta A5. aattaa poiketa lopullisesta totetutuksesta. 2 V E H M A I T E N ANTO
ROVANIEMEN KOTIRANTA
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu
ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA Aurinkokatu 7, 80140 Joensuu ASUNTO OY JOENSUUN MARJALA AURINKOKATU 7, 80140 JOENSUU Arvioitu valmistuminen tammikuu 2016 Asunto Oy Joensuun Marjala on tyylikäs ja nykyaikainen
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI
ASUNTO OY IMATRAN KOSKITORI ASUNTO OY LAPPEENRANNAN ARKADI Koulukatu 25,53100 Lappeenranta Asunto Oy Imatran Koskitori Asunto Oy Lappeenrannan Arkadi on hissillinen uusi kerrostalo, joka rakennetaan Lappeenrannan
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Posteljoonin Piha Uusia rivitaloasuntoja Lahden Kariston kaupunginosaan. Asunto Oy Lahden Posteljoonin Piha rakennetaan halutulle pientaloalueelle, lähelle Kariston kauppakeskusta,
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta. Hopeapellontie 5, Hämeenlinna
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Ranta Hopeapellontie 5, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: B5 ja B3 Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: 50 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna 2h+tupakeittiö+ sauna
AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014
AS OY TUUSULAN MUORINSYLI Muorinkuja 8, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 9.1.2014 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: 3kpl paritaloja 1 autokatosta sekä jätekatos. RS uudiskohde. Oma tontti (3107m2).
HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE
TOWNHOUSE 10.11.2015 ENNAKKOMARKKINOINTI PIIRUSTUSMERKINNÄT JA SELITTEET KALUSTEIDEN LYHENTEET sk py SIIVOUSKOMERO SUIHKU, SUIHKUSEINÄ JA LATTIAKAIVO LIKAVAATEKOMERO SEINÄ WCISTUIN KAAPISTO SARANAOVIN
Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero h, k, s, 53,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00
Rivitalo Pukkila, Kirkonkylä Kohdenumero 674455 2h, k, s, 53,0 m² Kov. 2016 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 68 650,00 Vh. 134 900,00 Lillukkapolku 2. Ennakkomarkkinoinnissa Pukkilan kirkonkylällä hyvän rakentajan
As. Oy Naantalin Metsätähti
1 As. Oy Naantalin Metsätähti PERUSTAMINEN JA PIHA: Rakennukset perustetaan pohjatutkijan ohjeiden ja rakennesuunnitelmien mukaan teräsbetonipaaluin sekä maanvaraisesti. Piha-alue on liikennöitäviltä osin
As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com
www.rakennusliikesomero.com Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen palveluita. Luhtitalo pitää sisällään 10 huoneistoa,
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava
ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa
Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa As. Oy Kuopion Ruustinnanpuisto Visualisointi Luonnon rauhaa Ruustinnanpuistossa asut luonnon rauhassa ja kuitenkin aivan keskustan tuntumassa. Kävelyetäisyydellä Kuopion
Kerava, Alikerava Kohdenumero h,kt,s, 55,5 m² Kov Energialuokka C 2013 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kerava, Alikerava Kohdenumero 627016 2h,kt,s, 55,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C 2013 Mh. 68 300,00 Vh. 216 500,00 Santaniitynkatu 19. Makua asumiseen! Uudessa As Oy Keravan Korianterissa huolella
Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa
Terveellistä asumista modernissa hirsitalossa Aito puu on luonnollinen ja ekologinen valinta. Hirsitalosta on helppo sisustaa lämmin ja ajattoman tyylikäs koti. Rakennamme kaksi modernia hirsitaloa Soittajankankaalle
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista
Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero Linnankatu 34.
Kerrostalo Savonlinna, Vanhakaupunki Kohdenumero 632528 Oh, 3mh, k, ruokailutila, khh, s, p, 153,0 m² Kov. 1957 Energialuokka D 2013 Mh. 350 000,00 Vh. 350 000,00 Linnankatu 34. Erinomaisella ja halutulla
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
Velaton hinta: 146 400 Mh. 64 131,03 Velkaosuus 82 268,97 3 050 /m 2. Säilytystilat: komerot, huoneistokohtainen ulkovarasto
HUONEISTO Huoneistot: B4 ja B8 2 H +tupakeittiö + sauna Pinta-ala: 48 m 2 Sijainti: Riihimäki 2h + tupakeittiö+ sauna Osoite: Otonpolku 1, Riihimäki Näköalat: päätyhuoneisto Keittiön varusteet: jää/pakastinkaappi,
Kuopio, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 59,5 m² Kov Energialuokka C 2018 Mh ,00 Vh ,00
Kerrostalo Kuopio, Keskusta Kohdenumero 638063 2h,k,s, 59,5 m² Kov. 2016 Energialuokka C 2018 Mh. 93 556,00 Vh. 239 400,00 Sammonkatu 20. Upealla paikalla, omalla Kallaveden rantatontilla valmis huoneisto
Koti kattojen yllä...
Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Perustajaurakoitsija Pääsuunnittelija Yleistä Asunto Oy Pirkkalan Kielo Läpikäytävänkuja 2 33950 Pirkkala Loukonlahti
Asunto Oy. Sipoon Kvartsi. Kvartsitie 1
Asunto Oy Sipoon Kvartsi Kvartsitie 1 Uutta modernia asumista Söderkullassa! Asunto Oy Sipoon Kvartsi rakennetaan Söderkullan alueelle lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön tulee kolme taloa,
11,01 10,91. As B 9,91 10,44 10,55 10,48 10,51 9,97 9,99 9,92 9,32 9,28 8,97
Asunto Oy Espoon Asunto Tapiolan Oy Espoon viitoset Tapiolan viitoset Kontti 4, 0210 Kontti ASUNTO Espoo 4, 0210 OY Espoo ESPOON KONTTI 4 4h + k + askh + pe + s + pu + 2wc + 2vh + var = á 161 m2 (111 m2
150,0 m², 4h, avok, kp...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden
Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI
ENNAKKOMARKKINOINNISSA Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI Asunto Oy Lempäälän PALOMÄENTÄHTI tulee sijaitsemaan kattavan palveluverkoston alueella. 500m etäisyydellä ovat mm. koulu ja päiväkoti. Laajemmista
HUONETILOJEN LYHENTEET ASTIANPESUKONE
KONE 10.11.2015 ENNAKKOMARKKINOINTI PIIRUSTUSMERKINNÄT JA SELITTEET KALUSTEIDEN LYHENTEET sk py SIIVOUSKOMERO SUIHKU, SUIHKUSEINÄ JA LATTIAKAIVO LIKAVAATEKOMERO SEINÄ WCISTUIN KAAPISTO SARANAOVIN PESUALLAS
Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.
Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio
Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön
Koti lähellä kaupungin keskustaa
Koti lähellä kaupungin keskustaa Laadustaan tunnettu Jopera rakentaa upeita koteja viihtyisään ja pidettyyn Haapalehtoon. Alueella on runsaasti palveluja ja hyvät liikenneyhteydet. Matkaa Oulun kaupungintalolle