THL mielenterveys- ja päihdepalveluiden muutoksen tukijana ja toteuttajana strategisella ja operatiivisella tasolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "THL mielenterveys- ja päihdepalveluiden muutoksen tukijana ja toteuttajana strategisella ja operatiivisella tasolla"

Transkriptio

1 THL mielenterveys- ja päihdepalveluiden muutoksen tukijana ja toteuttajana strategisella ja operatiivisella tasolla Päihde- ja mielenterveystyön kehittäjäverkosto Lappeenranta, Eksote J. Moring 1

2 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Tutkimus-, kehitys- ja asiantuntijayhteisö Tuottaa asiantuntijatietoa terveys- ja hyvinvointialan käytäntöön ja päätöksenteon tueksi Toimii sosiaali- ja terveysministeriön alaisuudessa STM:n toimintaa tukevia viranomais- ja asiantuntijatehtäviä Palvelee valtion ja kuntien päättäjiä, alan toimijoita, tiedeyhteisöä ja kansalaisia Perustana laadukas tutkimus, tilasto- ja rekisteritieto sekä yhteistyö kumppaneiden kanssa Toimialaltaan yksi laajimmista maailmassa. Perustettiin vuonna 2009, kun Kansanterveyslaitos ja Stakes yhdistyivät THL

3 THL:n strategia vuosille Vaikutamme tutkitun tiedon pohjalta suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin suojelemiseksi ja edistämiseksi THL 2013

4 Mieli-suunnitelma perustana J. Moring 4

5 Taustaa... V kansanedustajan tekemä aloite V STM asetti Mieli työryhmän V laajat kuulemiskierrokset V työryhmän ehdotukset valmiita hallituksen periaatepäätös. Sisältää linjaukset perusterveydenhoidon mielenterveys- ja päihdetyön (M&P-työ) kehittämiseksi vuoteen Osa laajempaa kehittämisen kokonaisuutta. Neljän tason ehdotuksia: Viranomaisia suoraan sitovia ehdotuksia. Tulevan/meneillään olevan lainsäädännön kautta sitoviksi tulevia ehdotuksia. Ehdotuksia kunnille järkevästä palvelujärjestelmän kehittämisestä vapaaehtoisuuteen perustuen. Tulevia kannustimia palvelujärjestelmälle, toimeentulolle ja työllistymiselle Tuohilampi Veijo Nevalainen 5

6 Muutoksen tarve? J. Moring 6

7 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (MIEPÄS) Ensimmäinen mielenterveysja päihdetyön kokonaisvaltainen arviointi v:n 1984 (mielenterveystyön komitea) jälkeen. Linjaukset vuoteen Jatkumo: Mielenterveyspalveluiden kehittämissuositukset, STM Mielenterveyspalveluiden laatusuositukset, STM 2002 Päihdepalveluiden laatusuositukset, Mielenterv.kuntoutujien asumispalveluiden kehittämissuositukset 2007 Perusterveydenhoidon vahvistaminen Tarkastelee yhdessä kuntien mielenterveystyötä ja päihdetyötä. Ottaa huomioon valmisteilla olevat lait. Neljä osakokonaisuutta Asiakkaan aseman vahvistaminen Edistävä ja ehkäisevä työ Mielenterveys- ja päihdepalveluiden järjestäminen Ohjauskeinojen kehittäminen 18 ehdotusta Tuohilampi Veijo Nevalainen 7

8 Osa isompaa kokonaisuutta Sosiaali- ja terveydenhuollon järjes- ( 2013 tämistä koskeva laki (ei tullut voimaan T e r v e y d e n h u o l t o l a k i Toimiva tk -toimenpideohj. Terveyden edistämisen p.o. KASTEohjelma MIELI Palveluinnovaatiohanke Lapsiperheiden hyvinvoinnin p.o. Lakihankkeita Potilaslaki ja asiakaslaki, vammaispalvelulaki, palveluseteli, yksityinen th ja sh, päivähoitolaki, th.ammattihenkilölaki PARAS-hanke asti VOS-uudistus 2010 S O S I A A L I H U O L L O N L A I T 2013 ALKU-hanke 2010 THL 2009 Valvira 2009 Olli Kerola Tuohilampi Veijo Nevalainen/jm 8

9 Resursseja? Psykiatriset sairaanhoitajat/ asukasta Suomi Irlanti Hollanti Skotlanti Ruotsi Saksa Englanti ja Wales Venäjä Liettua Latvia Itävalta Italia Romania Puola Viro Portugali Unkari Tanska Espanja Kreikka Lähde: Policies and practicies for mental health in Europe WHO Psykiatrian erikoislääkäreitä/ asukasta Sveitsi Suomi Ruotsi Belgia Ranska Liettua Norja Kreikka Hollanti Tsekin tv. Unkari Itävalta Viro Engl. Ja Wales Latvia Tanska Venäjä Italia Saksa Irlanti Portugali Espanja Puola Romania Malta Albania Turkki Juha Moring 9

10 Yhteiset linjaukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 I II III IV Asiakkaan asemaa vahvistetaan - Ehdotukset 1-5 Panostetaan ehkäisyyn - Ehdotukset 6-7 Palvelut toteutetaan toimivana kokonaisuutena - Ehdotukset 8-13 Ohjauskeinoja kehitetään - Ehdotukset J. Moring 10

11 STM:n mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpanon ohjausryhmän tekemä väliarviointi Mieli-suunnitelman toimeenpanon etenemisestä Mitä edistystä? Väliarvion pohjalta erityisesti tehostettavia toimenpiteitä? J. Moring 11

12 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman puoliväliarviointi - miten on edistytty eri ehdotusten osalta mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisessä vuoteen 2015? EHDOTUKSET Asiakkaan aseman vahvistaminen E1: Yhdenvertaisuus E2: Yhden oven periaate E3: Vertaistoimijuus, kokemusasiantuntijuus E4: Tahdosta riippumaton hoito E5: Toimeentuloturvan parantaminen Edistävän ja ehkäisevän työn kehittäminen E6: Alkoholiverotus - Hyvinvointia tukevat yhteisöt - Ylisukupolvisuus E7: Strategiatyö, alueelliset koordinaattorit Palvelujärjestelmä E8: Palvelukokonaisuuden koordinointi E9: Perus- ja avopalvelujen kehittäminen E10: Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö E11: Työterveyshuollon rooli E12: Työllistymisedellytykset E13: Ikääntyvän väestön mielenterveysja päihdetyö Ohjauskeinot E14: Opetus E15: Suositukset E16: Valtakunnallinen koordinaatio E17: Resurssit E18: Lainsäädäntö THL/Airi Partanen 12

13 Asiakkaan aseman vahvistaminen Yhdenvertainen kohtelu ja palveluihin pääsy Tehostettavaa: itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus, yksilölliset palvelut, hoito- ja palvelutakuu, vammaispalvelut Yhden oven periaate Tehostettavaa: peruspalveluiden vahvistaminen Kokemusasiantuntijat ja vertaistoimijat Tehostettavaa: määritelmien selkeyttäminen, toiminnan kehittäminen Tahdosta riippumaton hoito Tehostettavaa: avohoidon vahvistaminen Toimeentuloturva Tehostettavaa: palkkatulon ansaitsemisen mahdollisuus toimeentulon turvan heikentymättä

14 Edistävä ja ehkäisevä työ Ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön uudet painopisteet alkoholin kulutuksen vähentäminen yli sukupolven siirtyvien ongelmien ehkäiseminen lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäiseminen itsemurhien ehkäiseminen hyvinvoinnin edistäminen Mielenterveys- ja päihdetyön strategia Tehostettavaa: eri hallinnonalojen yhteistyön koordinoinnin varmistaminen

15 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestäminen Palvelukokonaisuuden koordinointi Tehostettavaa: toimivuus asiakkaan kannalta Perus- ja avopalveluiden tehostaminen Tehostettavaa: kokonaisuutena toteutuvat palvelut - perustasolla vastuu lievistä ongelmista, päivystävä psykiatria muun päivystävän toiminnan yhteyteen, somaattisen hoidon turvaaminen, vaikuttavien menetelmien käyttöönotto, sähköiset palvelut, kuntoutuspsykoterapia, asuminen Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö Tehostettavaa: vaikuttavien menetelmien käyttöönotto, huostaan otettujen lasten psykiatrinen hoito Työterveyshuollon rooli työikäisten mielenterveys- ja päihdeongelmissa Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien työllistymisedellytykset Ikääntyvän väestön mielenterveys- ja päihdepalvelut

16 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen järjestäminen Palvelukokonaisuuden koordinointi Perus- ja avopalveluiden tehostaminen Lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyö Työterveyshuollon rooli työikäisten mielenterveys- ja päihdeongelmissa Tehostettavaa: jäljellä oleva työkyky painopisteenä Mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien työllistymisedellytykset Tehostettavaa: työllistymis- ja kuntoutumispalvelut, osatyökykyisten työllistäminen, työttömien terveystarkastukset Ikääntyvän väestön mielenterveys- ja päihdepalvelut Tehostettavaa: pääsy palveluihin, vanhuspsykiatrian asema, omaishoidon tuen myöntämisperusteet

17 Ohjauskeinojen kehittäminen Mielenterveys- ja päihdetyön opetuksen kehittäminen Tehostettavaa: päivystyksissä ja perheiden ja lasten kanssa työskentelevien lisäkoulutus Mielenterveys- ja päihdetyön suositukset Uusien suositusten tarve: lasten ja nuorten käytöshäiriöt, väkivallan ja aggression ennaltaehkäisy Tehostettavaa: Innokylän kehittäminen hyvien käytäntöjen tietopankiksi Mielenterveys- ja päihdetyön koordinointi Ehdotuksena valtioneuvoston periaatepäätös mielenterveys- ja päihdetyöstä Mielenterveys- ja päihdetyön resurssien vahvistaminen Tehostettavaa: palvelurakenneuudistuksen yhteydessä riittävät perus- ja erityispalvelut, verkkopalvelujen kehittämiseen pysyvä rahoitus Mielenterveyslain, päihdehuoltolain ja raittiustyölain päivittäminen Tarvitaan mielenterveyslain ja päihdehuoltolain laajempi uudistaminen

18 Keskeisiä Ehkäisy, varhainen tunnistaminen ja hoito alkoholin kulutuksen vähentäminen yli sukupolven siirtyvien ongelmien ehkäiseminen peruspalveluiden saatavuus ja laatu (terveysasemat, neuvolat, koulu-, opiskeluterveydenhuolto) 2. Vakavat psykiatriset sairaudet syrjinnän ja leimaamisen vähentäminen asumisolosuhteiden kohentaminen opiskelun, työnteon tai toiminnan mahdollisuus HS

19 THL TOIMEENPANOssa Kunnat ja kuntainliitot, shp:t, muut toimijat Materiaalit: esitteet, slaidit, verkkosivut julkaisut Tilaisuudet verkostot neuvonta, ohjaus Kärkihankkeet Lainsäädäntö THL:n yhteistyö- ja omat projektit KASTE-hankkeet Tiedon tuottaminen J. Moring 19

20 Mieli-suunnitelman toimeenpanon materiaalia J. Moring 20

21 Mieli-suunnitelman verkkosivut J. Moring 21

22 Mieli-suunnitelman toimeenpanon julkaisuja yhteensä 886 sivua + > J. Moring 22

23 Tilaisuudet J Moring 23

24 Verkostot; neuvonta, ohjaus Tietoa ja tunnelmia kentältä Ongelmanratkaisua, ratkaisujen välitystä, sparrausta, konsultaatioapua Verkostot Psykiatrian yksiköiden johtajat Yliopistosairaaloiden psykiatrian johtajat Päihde- ja mielenterveystyön kehittämisyksiköiden verkosto Viranomaisverkostot Järjestöt J Moring 24

25 Lainsäädäntö Terveydenhuoltolaki Järjestämislaki (SoTe-uudistus) Sosiaalihuollon lait Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan itsemääräämisoikeuden rajoittamisen lainsäädäntöhanke Mielenterveyslain tekeillä olevat muutokset Päivystysasetus J Moring 25

26 KASTE-hankkeet Tervein mielin Pohjois-Suomessa Välittäjä Länsi-Suomen päihde ja mielenterveystyön kehittämishanke Länsi 2012 Etelä-Suomen Mielen Avain Itä-Suomen hanke Arjen mieli KASTE 2? J Moring 26

27 THL:n oma toimeenpano ja yhteistyöja omat projektit Toimeenpanosuunnitelma 2010 Kärkihankkeet Keskeisiä hankkeita esim. Mielen tuki, Toimiva lapsi & perhe, Pakon vähentäminen ja turvallisuuden lisääminen, Lasten ja nuorten käytöshäiriöiden ehkäisy ja hoito Muut THL:n hankkeet J Moring 27

28 THL:n TOIMEENPANOSUUNNITELMA 1. Asiakkaan asemaa vahvistetaan 2. Panostetaan ehkäisyyn Ehdotukset 1-5 Ehdotukset Palvelut toteutetaan toimivana kokonaisuutena Ehdotukset Ohjauskeinoja vahvistetaan Ehdotukset THL:n toiminnot ja hankkeet AVAINTEEMAT Asiakkaan aseman ja osallisuuden vahvistaminen palvelutuotannon keskeisenä toimijana Syrjäytymistä ja M&Pongelmien ylisukupolvista siirtymistä estävät, sekä ongelmien varhaista tunnistamista tukevat ohjelmat Perus- ja erityistason avomielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittäminen elämäkaaren kattavaksi toimivaksi kokonaisuudeksi M&P-työn kehittämistä tukevien ohjauskeinojen vahvistaminen Vertaistuen ja kokemusasiantuntijuuden vahvistaminen Valtakunnallinen pakon käyttöä psykiatrisissa sairaaloissa vähentävä ohjelma M&P strategiat osaksi kuntien hyvinvointisuunnitelmia KÄRKIHANKKEET M&P-ongelmien ylisukupolvisen siirtymisen ehkäisemiseen liittyvien työmenetelmien kehittäminen ja juurruttaminen, sekä sektorirajat ylittävien palveluiden kehittäminen Kuntalaisen tarpeiden mukaisten M&P-palveluiden saatavuuden ja laadun seuranta Matalakynnyksisten M&Pvastaanottojen kehittäminen peruspalvelujen yhteyteen Verkkoportaalin kehittäminen ja ylläpitäminen Ehkäisevän M&P-työn kehittämisen kansallisen koordinaation keskittäminen THL:een THL:n antama asiantuntijatuki lakivalmisteluun Mtkuntoutujien asuminen (YM) L & N käytöshäiriöiden ehkäisy ja hoito Itsemurhien ehkäisy Rahapelihaittojen ehkäisy ja hoito J. Moring 28

29 Tiedon tuottaminen Tutkimushankkeet Tieteellinen tutkimus Selvitykset Vaikutusarvioinnit THL:n tilastotuotanto (Tieto-osasto) J. Moring 29

30 TOIMEENPANO THL:n kannalta katsottuna Kunnat ja kuntainliitot, shp:t, muut toimijat Materiaalit: esitteet, slaidit, fact sheet, verkkosivut julkaisut Tilaisuudet verkostot neuvonta, ohjaus Kärkihankkeet Lainsäädäntö THL:n yhteistyö- ja omat projektit KASTE-hankkeet Tiedon tuottaminen J. Moring 30

31 Muuttuuko mikään? J. Moring 31

32 Psykiatrian erikoisalan hoitojaksot, hoitopäivät ja avohoitokäynnit * * Erikoissairaanhoidon avohoidon tietoja on kerätty vuodesta 1998 alkaen, mutta vertailukelpoisia luvut ovat vuodesta 2006 alkaen Lähde: Psykiatrinen erikoissairaanhoito. THL Tilastoraportti 4/

33 Psykiatrisen erikoissairaanhoidon laitoshoidon hoitojaksot ja hoitojaksojen potilaat sairaanhoitopiireittäin vuonna 2011, epäsuora ikä- ja sukupuolivakiointi, koko maa= Lähde: Psykiatrinen erikoissairaanhoito. THL Tilastoraportti 4/

34 Pakkotoimien kohteena olleet potilaat * *2012 ennakkotietoa Lähde: Psykiatrinen erikoissairaanhoito. THL Tilastoraportti 4/

35 Psykiatriset potilaat, hoitopäivät ja muutokset edellisestä vuodesta Potilaita/ 1000 as 3 Hoitopäiviä/ 1000 as Muutos 1 % Hoitojaksojen muutos% Avohkäynt muutos 2 % Etelä- Karjala Itä- Savo Keski- Suomi 6, , , Koko maa 5, Muutos hoitopäivien kokonaislukumäärässä 2. Vain erikoissairaanhoidon avohoitokäynnit 3 Sairaalahoidossa J. Moring/ Lähde: Psykiatrinen erikoissairaanhoito. THL Tilastoraportti 4/

36 Mieli ja WHO 2013 (draft)* Asiakkaan asemaa vahvistetaan To strengthen effective leadership and governance for mental health Panostetaan ehkäisyyn Palvelut toteutetaan toimivana kokonaisuutena Ohjauskeinoja kehitetään To provide comprehensive, integrated and responsive mental health and social care services in community-based settings To implement strategies for promotion and prevention in mental health *WHO: Draft comprehensive mental health action plan ; EB132/8, 11 January 2013 To strengthen information systems, evidence and research for mental health + six cross-cutting principles and approaches J. Moring 36

37

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (Mieli) - missä mennään? 8.2.2013 Helena Vorma lääkintöneuvos

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (Mieli) - missä mennään? 8.2.2013 Helena Vorma lääkintöneuvos Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma (Mieli) - missä mennään? 8.2.2013 Helena Vorma lääkintöneuvos Tausta Kansanedustajien (106) toimenpidealoite kansallisen mielenterveysohjelman laatimiseksi

Lisätiedot

PÄIVIEN TAVOITTEET ja mitä saatu aikaiseksi Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum

PÄIVIEN TAVOITTEET ja mitä saatu aikaiseksi Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum PÄIVIEN TAVOITTEET ja mitä saatu aikaiseksi Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 6-7.11.2014 J. Moring 1 Muutoksen tarve? 7.11.2013 J. Moring 2 Työkyvyttömyyseläkkeet

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMAN TOIMEENPANO ETENEE

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMAN TOIMEENPANO ETENEE MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMAN TOIMEENPANO ETENEE MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEHANKKEIDEN OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 6. 7.10.2011 Mikkelissä 067102011 J. Moring 1 Yhteiset linjaukset mielenterveys- ja päihdetyön

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa 13.02.2013 Helsinki Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi 13.2.2013 Kokemusasiantuntija palvelujen

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma E4: Pakon käytön vähentäminen psykiatrisessa hoidossa

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma E4: Pakon käytön vähentäminen psykiatrisessa hoidossa Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 2009-2015 - E4: Pakon käytön vähentäminen psykiatrisessa hoidossa Yhteisvoimin pakkoa vähentämään 5.-6.11.2015 Kehittämispäällikkö Airi Partanen Sisältö: Mielenterveys-

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma kehityksen linjaajana 2009 2015 mikä on muuttumassa?

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma kehityksen linjaajana 2009 2015 mikä on muuttumassa? Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma kehityksen linjaajana 2009 2015 mikä on muuttumassa? Kehittämispäällikkö Airi Partanen Terveyttä Lapista 2013 (4.-5.9.2013 Rovaniemi) 1.3.2013 1 Yhteiset linjaukset

Lisätiedot

Pohjanmaa-hanke 2005-2014

Pohjanmaa-hanke 2005-2014 Kohti pohjalaista hyvinvointia Pohjanmaa-hanke 2005-2014 osana Välittäjä 2009 ja Tervein mielin Pohjois- Suomessa hanketta tällä hetkellä Vaasa 3.2.2011 Antero Lassila ylilääkäri, Pohjanmaa-hanke, Epshp

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset. Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli 2009 työryhmän ehdotukset Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos STM Mieli -2009 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman työryhmän ehdotukset mielenterveys-

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpano ja Kastehankkeiden. muutoksen tekijänä. Helena Vorma 11.10.2011 helena.vorma@stm.

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpano ja Kastehankkeiden. muutoksen tekijänä. Helena Vorma 11.10.2011 helena.vorma@stm. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman toimeenpano ja Kastehankkeiden merkitys muutoksen tekijänä Helena Vorma 11.10.2011 helena.vorma@stm.fi I Asiakkaan asemaa vahvistetaan 1. Yhdenvertainen kohtelu ja

Lisätiedot

Pohjanmaalta maailmalle - tavoitteena mielenterveyden tasa-arvo ja päihteetön elämä

Pohjanmaalta maailmalle - tavoitteena mielenterveyden tasa-arvo ja päihteetön elämä Pohjanmaalta maailmalle - tavoitteena mielenterveyden tasa-arvo ja päihteetön elämä Pohjanmaa-hankkeen juhlaseminaari Seinäjoki 25.3.2015 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, stm / terveyspalveluryhmä Väestö

Lisätiedot

Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö

Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Mieli 2009 mielenterveys ja päihdetyön suunnitelma Mielekkäästi tulevaan Levi 23.4.2009 Maria Vuorilehto Lääkintöneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Mieli 2009-työryhmän 18 ehdotuksesta Mielenterveys-

Lisätiedot

Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta?

Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta? Voiko terveyttä edistävällä päihde- ja mielenterveystyöllä olla yhteistä tulevaisuutta? Sirkka Jakonen TtT, johtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 14.12.2010 Itä-Suomen aluehallintovirasto 21.12.2010 1

Lisätiedot

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto

Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osasto Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuuden palvelurakenne (~2017) - lähtökohtia erityislainsäädännön uudistamiselle puitelain voimassaolon jälkeen 2013 Kouvola 22 9 2009 Kari Haavisto STM Hyvinvoinnin

Lisätiedot

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUSLAKI Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 6.11.2014 J. Moring 1 Mielenterveys- ja päihdeasioita koskevat lakiuudistukset osa isompaa kokonaisuutta

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Valtakunnallinen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisseminaari -samanaikaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat palvelujärjestelmän haasteena 28.8.2007 Suomen Kuntaliitto, Helsinki Apulaisosastopäällikkö

Lisätiedot

KANSALLINEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA PALVELURAKENTEEN MUUTOKSESSA

KANSALLINEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA PALVELURAKENTEEN MUUTOKSESSA KANSALLINEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDESUUNNITELMA PALVELURAKENTEEN MUUTOKSESSA Asumisneuvojien koulutus 15.3.2013 THL Minna Savolainen, Mielenterveyden edistämisen yksikkö, THL TAUSTAA MIELI SUUNNITELMAN

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa

Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Tiedosta hyvinvointia 1 Mielenterveys- ja päihdetyö Suomessa Hankkeista kansalliseksi suunnitelmaksi Tiedosta hyvinvointia 2 Taustaa 106 kansanedustajan toimenpidealoite keväällä 2005 Kansallinen mielenterveysohjelma

Lisätiedot

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN. Yhteisvoimin pakkoa vähentämään PAKKO VÄHENEE KATSAUS TILASTOIHIN Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Koulutuspäivä ja verkostotapaaminen Biomedicum 7.11.2014 J. Moring 1 Muutoksen tarve Suomi ja muut maat Viime vuosien kehitys 15.10.2014

Lisätiedot

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne

Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Pohjois-Suomen päihdetyön kehittämisyksikkörakenne Lapin päihdepalvelujen kehittäminen osana päihdetyön kehittämisyksikkörakennetta 12.3.2009 1 12.3.2009 2 Koordinaatioprojektin

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja sen uudistukset

Lainsäädäntö ja sen uudistukset Lainsäädäntö ja sen uudistukset Konsensuskokous 1-2.2.2010 Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Sosiaali- ja terveysministeriö Kiitokset: Jukka Mattila, Maria Vuorilehto ja Taina Mäntyranta (stm) Airi Partanen

Lisätiedot

Mielen avain mitä aukeaa? Airi Partanen, kehittämispäällikkö, THL

Mielen avain mitä aukeaa? Airi Partanen, kehittämispäällikkö, THL Mielen avain mitä aukeaa? Airi Partanen, kehittämispäällikkö, THL Miten mielenterveys- ja päihdesuunnitelma näkyy hallitusohjelmassa ja Kaste II:n suunnitelmissa? Mitä Mielen avaimella aukeaa? Miten Mielen

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa. Eeva Häkkinen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Etelä-Savossa Eeva Häkkinen 25.5.2018 Maakuntalakiluonnoksen linjauksia maakuntien tehtävistä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Asukkaiden hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään

Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Yhteisvoimin pakkoa vähentämään Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja Helsinki 6.11.2014 kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Pohjoismaiden ministerineuvoston suositukset 2011 Työryhmän loppuraportti asetti

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Mieli 2009: Kansallisen mielenterveysja päihdesuunnitelman toimeenpano

Mieli 2009: Kansallisen mielenterveysja päihdesuunnitelman toimeenpano Mieli 2009: Kansallisen mielenterveysja päihdesuunnitelman toimeenpano Esa Nordling PsT,kehitt,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.12.2010 Esa Nordling 1 Keskeiset haasteet tällä hetkellä

Lisätiedot

Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pohjoisessa Pyhätunturilla

Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pohjoisessa Pyhätunturilla Sosiaalialan osaamiskeskuspäivät Pohjoisessa Pyhätunturilla 26.-27.8.2009 Onko sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan suunta muutoksessa? Eija Koivuranta ja Martti Lähteinen, sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA

EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA EHKÄISEVÄN TYÖN TURVAAMINEN KUNNISSA Juha Mieskolainen Länsi-Suomen lääninhallitus 12.11.2008 Päihdehaittojen ehkäisy eri KASTE-ohjelma 2008-2011: Päätavoitteet: ohjelmissa Osallisuus lisääntyy ja syrjäytymien

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla

Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla Mieli 2009 työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015 ja asiakkaan aseman vahvistaminen osallisuutta tukemalla VAASA 14.12.2009 Maritta Vuorenmaa 1 Näkökulmia: 1. Mielenterveys-

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila

Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Opiskeluterveydenhuollon lainsäädännön kehitys ja nykytila Maire Kolimaa, neuvotteleva virkamies STM 25.05.11 Opiskeluterveydenhuolto kansanterveyslakiin vuonna 1977 kunnan velvollisuudeksi, terveyskeskukset

Lisätiedot

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut

Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelut - Kohti näyttöön perustuvaa toimintaa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus, Helsinki 23.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Mielenterveys Suomessa. Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mielenterveys Suomessa Esa Nordling PsT,kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1.11.2010 1 Mielenterveyskuntoutuksen lähtökohdat eri aikoina (Nordling 2010) - työ kuntouttaa (1960-luku) -

Lisätiedot

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011 Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Länsi-Pohjan alue Kuusi kuntaa; Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio Yht. n. 66 000

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 02112017 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Jorma Posio

Jorma Posio Tervein mielin Pohjois- - Suomessa 2009-2011 Koko hanke Lapin osahanke Jorma Posio 26.11.2009 1 Hankkeessa mukana Kainuun maakunta-kuntayhtymä kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa)

Lisätiedot

Työurien pidentäminen

Työurien pidentäminen Lisää tähän otsikko Työurien pidentäminen EK päivä 24. 3. 2010 Oulun Yliopisto Kari Kaukinen Ylilääkäri 2 Ikääntyneiden huoltosuhde vuosina 2010, 2025 ja 2050 nykyisissä EU-maissa 65 vuotta täyttäneiden

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin

Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Sosiaalinen kuntoutus mielenterveystyössä ja kommentteja edellisiin puheenvuoroihin Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi Mielenterveys Sosio-ekonomiset tekijät vaikuttavat

Lisätiedot

Helena Vorma lääkintöneuvos

Helena Vorma lääkintöneuvos 12.6.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos Helena Vorma lääkintöneuvos MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELULAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS LAINSÄÄDÄNNÖN RAKENNE Tuetaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota

Lisätiedot

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään?

Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Hyvinvoinnin monet kasvot mitä kohti mennään? Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Hyvinvoinnin ja terveyden edistämien Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimijoiden yhteistyöpäivä 17.11.2015 /ESavi Orientaatioksi..

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne

Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhuollon lainsäädännön uudistukset ajankohtainen tilanne Terveydenhoitajapäivät 13.2.2010 Järvenpää Neuvotteleva virkamies Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Lainsäädännön uudistukset

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet

Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Väestön ikääntyminen ja palvelujen kehittäminen, kansallisen tason näkymät ja tavoitteet Hyvä ikääntyminen mahdollisuuksien Seinäjoella seminaari, 6.9.2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko TAVOITTEET

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Päihdetyö palvelurakenteen muutoksessa

Päihdetyö palvelurakenteen muutoksessa Päihdetyö palvelurakenteen muutoksessa Kehittämispäällikkö Airi Partanen Mielenterveyskuntoutujat asumispalveluissa 18.9.2013 Helsinki 1.3.2013 1 Mielenterveys- ja päihdetyön historiaa Mielenterveys- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n pakkotyökirja Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n TYÖRYHMÄ THL kutsui psykiatristen sairaaloiden edustajat Pakon käytön vähentämisen ja turvallisuuden lisäämisen

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu

Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari , Joensuu Opiskeluterveydenhuollon toimivuus ja kokonaisuus opiskelijan terveys, hyvinvointi ja opiskelukyky seminaari 11.11.2015, Joensuu Johtaja Sirkka Jakonen Itä-Suomen aluehallintovirasto, peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta

Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011. Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta Tervein Mielin Länsi-Pohjassa 2009-2011 Timo Haaraniemi, Riitta Hakala, Marianne Karttunen ja Varpu Wiens Satu Piippo ja Katriina Virta Mitä taustalla Rikkaat saavat parempaa mielenterveyshoitoa kuin muut

Lisätiedot

Miten yhdenvertaisuus toteutuu mielenterveys- ja päihdepalveluissa? Maria Vuorilehto, LT lääkintöneuvos STM

Miten yhdenvertaisuus toteutuu mielenterveys- ja päihdepalveluissa? Maria Vuorilehto, LT lääkintöneuvos STM Miten yhdenvertaisuus toteutuu mielenterveys- ja päihdepalveluissa? Maria Vuorilehto, LT lääkintöneuvos STM Laki potilaan asemasta ja oikeuksista 17.8.1992/785 (1) Potilaalla on oikeus laadultaan hyvään

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään?

Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Sote-uudistus: mikä muuttuu ja missä mennään? Lähisuhde- ja perheväkivallan, ehkäisevän päihdetyön sekä terveyden edistämisen yhdyshenkilöiden verkostopäivä Seinäjoki kehittämispäällikkö Jaana Markkula

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa

Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Timo Aronkytö Terveyspalvelujen johtaja 1 Mielenterveystyö osana Vantaan kaupungin terveydenhuoltoa Mikä Vantaata vaivaa? Vantaalaisen hyvä mieli

Lisätiedot

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin

Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin Nuoret tarvitsevat apua aikaisemmin KAIKISTA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖISTÄ ALKAA 50 % ennen14. ikävuotta ja 75 % ennen24. ikävuotta Lähde: Lifetime prevalence and age-of onset distributions of DSM-IV disorders

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura

Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Miten varmistetaan palveluiden laatu ja vaikuttavuus uudistuvassa mielenterveystyössä? Kristian Wahlbeck Suomen Mielenterveysseura Turku, 09.05.2016 Mielenterveyspalvelut muutoksessa Psykiatrian sairaalahoidon

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto

Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Monikanavaisen rahoituksen vaikutuksia priorisoitumiselle? Markku Pekurinen, tutkimusprofessori Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Rahoituksen tarkastelussa kolme tasoa 1. Rahoitustapa Miten sosiaali-

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

TERVETULOA MÄKIMONTTUUN Missä me ollaan ja oonks mäkin siellä? (M.Nykänen)

TERVETULOA MÄKIMONTTUUN Missä me ollaan ja oonks mäkin siellä? (M.Nykänen) TERVETULOA MÄKIMONTTUUN Missä me ollaan ja oonks mäkin siellä? (M.Nykänen) SOSIAALIPOLITIIKKA Ovatko strategiat tragediaa vai komediaa? Onko, tehdäänkö ja johdetaanko sosiaalipolitiikkaa? Osaamiskeskukset

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA Jorma Posio TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET

MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET MIELENTERVEYSPALVELUT JA OIKEUDET Merja Karinen lakimies 06052015 OIKEUS SOSIAALITURVAAN JA TERVEYSPALVELUIHIN Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuolto Kansliapäällikkö Aikuissosiaalityön päivät 2013 Tampere 24.1.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Tiivistelmä sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa

EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa EVA osana Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallista valvontaohjelmaa Irja Hemmilä Ylitarkastaja Terveydenhuollon valvontaosasto 28.9.2018 Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti

Lisätiedot

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1

Terveydenhuollon ylitarkastaja Aila Tervo, PSAVI 1 Neuvolatoimintaa, koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa sekä lasten ja nuorten ehkäisevää suun terveydenhuoltoa koskevan VN:n asetuksen 338/2011 valvontaohjelma vuosille 2012-2014 14.5.2012 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta

Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta 1 Kärkihanke Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta Tavoitteet: 1. Lisätään terveitä elintapoja, kuten

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme

Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä. Turvallisuus on yhteinen etumme Pohjois-Karjalan turvallisuuspäivä Kontiolahti 7.5.2013 Turvallisuus on yhteinen etumme Elli Aaltonen ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Itä-Suomen aluehallintovirasto 7.5.2013 1 KAMU kaikki mukaan

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Suomalaisten mielenterveys. Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL

Suomalaisten mielenterveys. Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL Suomalaisten mielenterveys Mauri Marttunen, professori HY ja HYKS, THL 1 Mitä suomalaisten mielenterveydestä tiedetään? Aikuisväestöä koskevia epidemiologisia tutkimuksia Mini-Suomi (1977-1980), Terveys

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Vaasa Kimmo Mäkelä

Vaasa Kimmo Mäkelä Vaasa 17.12.2009 Kimmo Mäkelä Välittäjä 2009 Hankkeessa mukana: Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (31%) Vaasan sairaanhoitopiiri(26%) Tampereen kaupunki(13%) Hämeen päihdehuollon kuntayhtymä(30%) Kustannusarvio

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet. Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma - Pohjanmaa-hankkeen tarjoamat mahdollisuudet Projektinjohtaja Antero Lassila Pohjanmaa-hanke POHJANMAA- HANKE 2005-2014 Kehitämme uutta vaikuttavaa mielenterveys-

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Tiedosta hyvinvointia 1 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Tiedosta hyvinvointia 2 Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mitä tavoitellaan? Poliittiset päättäjät ja muut päättävässä asemassa

Lisätiedot

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi

Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa. mieli.fi Mielenterveyden edistäminen on kustannus vaikuttavaa Mielenterveyden häiriöt maksavat Suomelle joka vuosi yli 11 miljardia Työmarkkinat 4,7 mrd Terveyspalvelut 2,6 mrd Lähde: Health at a Glance: Europe

Lisätiedot

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. 11.11.2009 Kehittämispäällikkö Airi Partanen THL / MIPO / MIPA 1

Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma. 11.11.2009 Kehittämispäällikkö Airi Partanen THL / MIPO / MIPA 1 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma 11.11.2009 Kehittämispäällikkö Airi Partanen THL / MIPO / MIPA 1 Kansallinen mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mistä tulemme mielenterveys- ja päihdepalveluissa

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue

Isyyslaki uudistuu Rovaniemi. Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Isyyslaki uudistuu 27.10.2015 Rovaniemi Kristiina Poikajärvi Johtaja Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue Lapin 28.10.2015 aluehallintovirasto 1 Hallituksen strategiset painopistealueet Työllisyys

Lisätiedot

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos

Lotta Hämeen-Anttila. hallitusneuvos 25.4.2018 Lotta Hämeen-Anttila hallitusneuvos UUSI ASIAKAS- JA POTILASLAKI Itsemääräämisoikeuslainsäädännön kokonaisuudistus NYKYTILA Itsemääräämisoikeutta tukevia ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevia

Lisätiedot

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA

TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA TERVEIN MIELIN POHJOIS- SUOMESSA 1 Hankkeessa mukana 2 Kainuun maakunta-kuntayhtymä 132 482 euroa (kokonaiskustannukset 529 928 euroa) Keski-Pohjanaan sairaanhoitopiiri 137 952 euroa (kokonaiskustannukset

Lisätiedot