Kuolemat, taudit ja lääkärit oopperassa

Transkriptio

1 Minna Lindgren Kuolemat, taudit ja lääkärit oopperassa Oopperassa kaikki on toisin kuin elämässä, vaikka molemmat päättyvät kuolemaan. Näyttämöllä eliniänodote on normaalia alhaisempi ja lääkäreitä tavataan harvoin. Toimiva väkivaltakuolema Yleisin kuoleman aiheuttaja oopperassa on tikari. Sillä aikaansaadut vammat johtavat hitaasti etenevään kuolemaan, joka antaa mahdollisuuden näyttävään kuolinkohtaukseen. Niin tuli- kuin teräaseiden käytössä oopperan henkilöt ovat huolimattomia, ja siksi maaliinkin päätynyt osuma tuottaa useimmiten viipyilevän kuoleman toisin kuin amerikkalaisissa elokuvissa. Mainittakoon tällaisista exitus-tapauksista Giuseppe Verdin Don Carlosista Rodrigo, jonka veljellinen duetto oopperan nimihenkilön kanssa viittaa siihen, että tappava ase ei ole osunut keskeisiin sisäelimiin, sekä Gaetano Donizettin Lucia di Lammermoorin Edgardo, joka työntää keskivatsansa alueelle tikarin ennen kuin laulaa kauneimman aariansa. Sen sijaan Carmen (Georges Bizet), Scarpia (Giacomo Puccini: Tosca), Gilda (Verdi: Rigoletto), Nedda (Ruggiero Leoncavallo: Pajatso) ja Turiddu (Pietro Mascagni: Cavalleria rusticana) kuolevat tikarinpiston aiheuttamiin vammoihin niin nopeasti, että kuolinaariaa ei kuulla. Tuliaseet ovat pistimiä tehokkaampia draaman kohottajia. Kaksintaistelukuolemat (Lenski, Pjotr Tšaikovski: Jevgeni Onegin), vahingonlaukaukset (Calatravan markiisi, Verdi: Kohtalon voima), teloitukset (Cavaradossi, Puccini: Tosca) ja murhat (Kustaa III, Verdi: Naamiohuvit) piristävät kummasti yleisöä, sillä äänekäs pamaus herättää paikalle pakotetut oopperan ystävien omaiset syvästäkin anestesiasta. Suosittu suisidi Väkivaltakuolemien haastajaksi oopperassa nousee ainoastaan itsemurha. Suisidin toteuttamisessa libretistit ovat osoittaneet rikasta mielikuvitusta, mitä piirrettä ammattikuntaan ei muuten liitetä. Ilman henkisiä sairauksia, syvää masennusta ja itsetuhoisuutta harva ooppera pysyisi hengissä. Uimataito estäisi suuren osan oopperan itsemurhakuolemista. Toisaalta oopperoilla on tapana päättyä itsemurha-aktiin, joten emme voi olla täysin varmoja, kuolevatko Senta (Richard Wagner: Lentävä hollantilainen), Tosca (Puccini), Katja Kabanova (Leoš Janáček), Wozzeck (Alban Berg) tai Peter Grimes (Benjamin Britten) hypätessään, syöksyes sään tai vain kahlatessaan veteen. Uimataidottomuuden yleinen esiintyminen ei liene yllätys, kun otetaan huomioon, että oopperoiden väestö on 1800-luvun keski- ja eteläeurooppalaista yläluokkaa. Hieman oudolta tuntuu kuitenkin merirosvopäällikkö Cor Duodecim 2009;125:2623 7

2 2624 radon uimataidottomuus Verdin oopperassa Il Corsaro voisihan olettaa, että uimataito on perusedellytys ko. ammatin harjoittamiselle. Tehokas kaksoissuisidi Oopperoiden itsemurhissa määrä korvaa laadun. Onnistunut kaksoisitsemurha kirvoittaa yleisöstä aina pidäkkeettömät aplodit. Melko tavanomaista ja siten yllätyksetöntä on juoda yhdessä myrkkyä (Verdi: Luisa Miller), sillä toksiinikuolemat ovat kolmanneksi yleisin kuolintapa oopperoissa. Kekseliäämpiä ratkaisuja ovat sen sijaan vapaaehtoinen polttoroviolle heittäytyminen (druidipapitar Norma ja prokonsuli Pollione, Verdi: Norma) ja luolaan telkeytyminen, jossa tavoitteena on hitaasti tukehtua duettoa laulaen (Aida ja Radames, Verdi: Aida). Richard Wagner on kehittänyt itsemurhista neuvokkaita muunnelmia. Mainittakoon ylijumalan lempitytär Brünnhilde, joka pyrkii pelastamaan keihään haavasta terminaalivaiheeseen tuomitun Siegfriedin suorittamalla rakkauskuoleman. Yritys epäonnistuu. Amoraalisuisidi johtaa Reinin tulvimiseen ja maailman täystuhoon. Brünnhilden liiallinen aktiivisuus omaishoitajana osoittaa, miten vaarallista on antaa muiden kuin lääkäreiden päättää maailmanmenosta. Tristan ja Isolde kohtaavat mielenkiintoisella tavalla monivaiheisen kaksoiskuoleman Wagnerin samannimisessä oopperassa. Laivamatkalla rakkaussuhteeseen heittäytyvä pariskunta kuolee yhdessä, Tristan miekaniskusta saamiinsa vammoihin, Isolde selittämättömästi hänen syliinsä. Epikriisistä löytyy epäonnistunut myrkytysyritys. Tappavaksi tarkoitettu neste olikin vakavaa psykoosia aiheuttavaa huumetta, joka tunnetaan oopperamaailmassa nimellä lemmenjuoma. Donizettin Lemmenjuoma-oopperassa paljastetaan tämän huumeen sisältö: kyseessä on rypäleistä käymisprosessilla valmistettu pyöreähkö takaa-antava satulanmakuinen juoma. Tristanin ja Isolden yhtäaikaiselle kuolemalle on tarjottu erilaisia patologisia selityksiä, kuten autoimmuunireaktion aiheuttama hengityselinten lamaantuminen, mutta varsin yleisesti lääkäripiireissäkin puhutaan kansankielisestä mysteeristä nimeltä lemmenkuolo. Se on jopa oopperassa poikkeuksellisen hitaasti etenevä kuolema, joka tuottaa tuskaa potilaan lisäksi yleisölle. Vaipumiset, katoamiset ja syömishäiriöt Oopperassa on paljon diagnosoimattomia kuolemia, sillä jostain syystä draaman kaari katkaistaan poikkeuksetta ennen obduktiota. Varsinkin naisten keskuudessa tavataan selittämättömiä kuolemaan vaipumisia, joiden taustalla on voimakkaita henkisiä järkytyksiä: Elvira kuolee rakastettunsa Ernanin kuoltua (Verdi: Ernani), Elsa vaipuu kuolleena maahan epäonnistuneen hääyön jälkeen, mikä viittaa neitsyydenmenettämisenpelon vastakohtaan (Wagner: Lohengrin), ja Kundry tuupertuu kuoliaaksi saatuaan sovituksen synneistään varoittavana esimerkkinä kaikille anteeksiantoon uskoville huuhaa-tieteen kannattajille (Wagner: Parsifal). Selvittämättömäksi kuolemaksi on jäänyt myös sevillalaisen aatelismiehen Don Giovannin kuolema Wolfgang Amadeus Mozartin samannimisessä oopperassa. Poliisitutkimusten mukaan herra Giovanni nähtiin kotonaan syömässä fasaania, minkä jälkeen hän katosi. Palvelusväen tarinat kävelevästä patsaasta ja maan alle vajoamisesta ovat hallusinaatiota. Oopperan lavalla havaitaan aliravitsemustiloja ainoastaan, mikäli teos sisältää balettikohtauksia. Nälkäkuolema on kuitenkin mahdollinen. Tiettävästi Manon Lescaut kuolee niin Puccinin kuin Jules Massenet n versiossa nesteen ja ravinnon puutteeseen paetessaan pahaa maailmaa Amerikan aavikoille. Samoin voidaan tulkita Margaretan kuolinsyyksi aliravitsemus tai vakava syömishäiriö, kun tämä lapsensa murhannut entinen yksinhuoltaja kieltäytyy karkaamasta vankilasta ja riutuu tyrmään (Charles Gounod: Faust). Vangitseva mielipuolisuus Mielipuolisuuskuolema on näyttämöllisesti hyvin toimiva exitus, ja siksi sitä tavataan M. Lindgren

3 Gaetano Donizetti: Lemmenjuoma. Petteri Salomaa, Stefano Secco. Suomen Kansallisooppera. Kuva: Heikki Tuuli. paljon. Italialaisessa oopperassa kuolemaan johtavat vakavat psykoosit ovat naistentauteja (Donizetti: Lucia di Lammermoor, Vincenzo Bellini: La Sonnambula), kun taas slaavilaisessa oopperassa psyykenhorjuntaan kaatuu matalaääninen mies (Modest Musorgski: Boris Godunov). Gynekologinen mielipuolisuus oireilee korkeana, katkeilevana ja piinallisen päättymättömän tuntuisena kujerteluna, jota laulumaailmassa pidetään täysin normaalina koloratuurisopraanon käytöksenä. Miehillä kuolemaan johtavaan mielipuolisuuteen liittyy huomattavaa ylipainoisuutta, voimakasta parrankasvua ja kovaäänistä huutoa. Vanhuuteen kuoleminen on oopperassa yhtä harvinaista kuin elämässä. Tunnetaan vain kaksi (2) teosta, joissa vanhus kuolee ilman pitkäaikaista sairastamista, tapaturmaa, väkivaltaa tai lääketieteellisiä toimenpiteitä. Tšaikovskin Patarouvassa peliaddikti Herman säikäyttää iäkkään kreivittären kuoliaaksi, ja Verdin oopperassa Kaksi Foscaria vanhempi Foscari kuolee venetsialaisessa palvelutalossa vanhuuteen niin luonnollisesti kuin se laulaen on mahdollista. Oopperassa voi kuolla ikävään, myös lavalla: laulukilpailun palkinnoksi tuomittu Elisabeth tylsistyy kuoliaaksi menetettyään rakastamansa miehen (Wagner: Tannhäuser). Mikrobien ja lääkäreiden esiintyminen Bakteerit ja virukset loistavat oopperassa poissaolollaan siinä missä lääkäritkin. Dvořakin oopperassa merenneito Rusalka levittää vastuuttomasti vaarallista tartuntatautia: prinssi kuolee suudeltuaan merenneitoa. Kenties kohtaus on symbolinen ja pyrkii taistelemaan suojaamatonta seksiä vastaan. Keuhkotuberkuloosiin kuolee vain kaksi oopperasankaria. Molemmat potilaat ovat pienituloisia Pariisissa asuvia naisia, eikä kummallekaan ole lääkäreistä iloa. Ompelijatar Mimi (Puccini: La Bohème) kuolee ennen kuin lääkäri ehtii paikalle. Kurtisaani Violettan (Verdi: La Traviata) omalääkäri väittää pitkäaikaispotilaan kuolinvuoteella taudin ennusteen olevan erinomainen. Valkoinen valhe, huokaisee Violetta saamastaan asiantuntijalau Kuolemat, taudit ja lääkärit oopperassa

4 2626 Keskeiseen oopperakirjallisuuteen kuuluvat oopperat, joissa on lääkäri: Alban Berg: Lulu, Wozzeck Benjamin Britten: Peter Grimes Claude Debussy: Pelléas ja Mélisande Carl Ditters von Dittersdorf: Tohtori ja apteekkari Gaetano Donizetti: Lakmé, Lemmenjuoma, Don Pasquale George Gershwin: Porgy ja Bess Wolfgang Amadeus Mozart: Così fan tutte, Figaron häät Jacques Offenbach: Hoffmannin kertomukset Giacomo Puccini: Gianni Schicchi Gioacchino Rossini: Sevillan parturi Dmitri Šostakovitš: Nenä Richard Strauss: Arabella, Ruusuritari Igor Stravinsky: Satakieli Pjotr Tšaikovski: Jolanta Giuseppe Verdi: Macbeth, Sisilialainen vesper, La Traviata sunnosta, mutta maksaa toki laskun. Keskeisessä oopperakirjallisuudessa esiintyy yhteensä 22 lääkäriä. Ammattikuntana he ovat selvästi aliedustettuja verrattuna esimerkiksi sotilaisiin ja poliiseihin, joiden yksityiselämä tarjoaa paremmat aseet mielenkiintoiseen draamaan. Huomiota herättävä osa oopperan lääkäreistä on mykkärooleja, mikä viitannee ammattikunnan kommunikaatiotaitojen monisatavuotiseen perinteeseen. Kaikki ovat miehiä, paitsi Mozartin Così fan tutte oopperan sopraano, palvelijatar Despina, joka esittää onnistuneen parodian 1700-luvun huijaritohtori Franz Anton Mesmeristä. Bassoja ja baritoneja on oopperalääkäreissä yhtä paljon. Lääkäri ei ole koskaan tenori, koska tämä ääniala on varattu miehille, joilla on tunteita. Hoidon laiminlyönti Oopperassa lääkäri harvoin edes yrittää parantaa potilasta, hoitamisesta puhumattakaan. Tyypillinen lääkäri-asiakas-tilanne on Verdin Macbeth-oopperan lopussa. Useampaan murhaan miehensä usuttanut rouva Macbeth on vaipunut psykoosiin: näkee harhoja, puhuu outoja ja puhdistaa pakkomielteisesti itseään kuvitteellisesta verestä. Lääkäri tarkkailee potilasta passiivisena kaivaten puuttuvista työkaluistaan ainoastaan sanelukonetta, johon voisi mumista näyttääkseen pätevältä. Potilas kuolee. Alban Bergin Wozzeckissa epätoivoinen päähenkilö kahlaa veteen hukuttautuakseen. Rannalla käyskentelee lääkäri, joka tekee nopean tilannearvion: Joku vain hukkuu, ja jatkaa matkaansa. Dmitri Šostakovitšin Gogolin tarinaan perustuvassa Nenä-oopperassa vähälahjainen ortopedi ei saa kollegioasessori Kovaljovin nenää pysymään paikoillaan. Puccinin perintöriitaoopperassa Gianni Schicchi lääkäri saapuu toteamaan potilaan kuolleeksi, mutta omaiset eivät päästä häntä sisään. Rintaperillinen matkii oven raosta potilasta vakuuttaen olevansa loistokunnossa. Lääkäri arvioi potilaan eläväksi ja poistuu paikalta aiheuttaen kokonaisen oopperan verran mieliharmia. Vaihtoehtoiset hoitomuodot Jacques Offenbachin Hoffmanin kertomusten kolmannessa näytöksessä tapaamme tohtori Miraclen, joka on diagnosoidut äidistä ja tyttärestä geeniperäisen, tappavan taudin. Äiti on jo kuollut tohtorin hoidossa. Tytärtä Miracle neuvoo välttämään avioliittoa ja heittäytymään laulajaksi. Tytär puhkeaa laulamaan ja kuolee. Miracle ei ole ainoa epäilyttävä nimi, jonka lääkäri saa oopperassa. On myös tohtori Malatesta (Donizetti: Don Pasquale), joka hoitaa lähinnä vehkeilemällä liiallista viriliteettiä potevaa iäkästä miespotilasta, sekä tohtori Dulcamara, joka kauppaa viiniä lemmenjuomana yksinkertaisille terveyskeskuspotilaille (Donizetti: Lemmenjuoma). M. Lindgren

5 Rossinin Sevillan parturista ja Mozartin Figaron häistä tuttu tittelinkipeä tohtori Bartolo ei juuri harjoita ammattiaan vaan tuhlaa virkaaikaansa holhottinsa vonkaamiseen ja äpäräpoikansa avioliiton estämiseen. Verdin Sisilialaisessa vesperissä häikäilemätön vapaustaistelija Giovanni da Procida on lääkäri ja siis vain yksi esimerkki lääketieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa tehdyistä virhearvioista. Ooppera viestii erikoisen voimakasta uskoa eksotiikkaan, jota luonnehdittakoon itämaiseksi lääketieteeksi. Hoitoalalla saavat hyviä tuloksia vain kiinalainen satakieli (Igor Stravinsky: Satakieli), arabilääkäri Ebn-Chakia (Tšaikovski: Jolanta) ja intialainen brahmaanipapitar (Donizetti: Lakmé). MINNA LINDGREN, FM, vapaa toimittaja Helsinki 2627