Oulun rooli kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Leena Mörttinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun rooli kansallisessa innovaatiopolitiikassa. Leena Mörttinen"

Transkriptio

1 Oulun rooli kansallisessa innovaatiopolitiikassa Leena Mörttinen

2 Oulu - Suomen innovaatiopolitiikan kovaa ydintä Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin, terveet kotimarkkinat ja tehokkaan julkisen sektorin Niukka työvoima, pääoma ja raaka-aineet tosiasia Suomi voi menestyä vain osaamisen, korkean tason perustutkimuksen ja innovoinnin kautta Meillä ei ole varaa alueelliseen mustasukkaisuuteen tarvitaan tervettä kilpailua ja alueellista yhteistyötä nostamaan Suomi kartalle 2

3 Suomen talous on ollut tiukasti sidottu EU:n talouskehitykseen - meidän on laajennettava horisonttiamme Puolet Suomen viennistä suuntautuu EU-alueelle, jossa talous hädin tuskin kasvaa

4 Suomen ongelma Niukka työvoima ja pääoma

5 Suomi kasvaa vain osaamisesta Oulun yliopisto näyttää tietä Lähde: Oulun yliopisto

6 Tekes-rahoituksella mitattuna Pohjois-Pohjanmaalla on keskeinen rooli Suomen innovaatiojärjestelmässä M Tekes-rahoitus yliopistoille, korkeakouluille ja tutkimuslaitoksille Tekes-rahoitus yrityksille JK

7 Kasvuyritykset jakaantuvat melko tasaisesti ympäri Suomen Uusimaa 5,57 Pirkanmaa Keski-Suomi Etelä-Savo Pohjois-Pohjanmaa 4,78 4,55 4,52 4,28 Kaakkois-Suomi Satakunta Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Häme Etelä-Pohjanmaa Kainuu Pohjanmaa Lappi Ahvenanmaa 1,82 3,88 3,84 3,7 3,6 3,45 3,3 3,3 3,16 2,99 2,55 Kasvuyritysten osuus kaikista yrityksistä ELYalueittain, % JK Lähde: TEM Kasvuyrityskatsaus 2012

8 Kansallinen aluekehittäminen järjestykseen? Nykyinen aluekehittämisjärjestelmä aivan liian sekava Kehittämisorganisaatioita liikaa: maakuntien liitot, ELY-keskukset, kunnat, kuntien kehittämisyhtiöt, teknologiakeskukset, uusyrityskeskukset, yrityshautomot jne. Strategiadokumentit paperinmakuisia ja niitäkin liikaa: valtakunnalliset alueiden kehittämistavoitteet, ministeriöiden aluevaikutukset, maakuntasuunnitelmat, maakuntaohjelmat, maakuntaohjelmien toteuttamissuunnitelmat, ELY:jen strategia-asiakirjat, alueelliset rakennerahasto-ohjelmat, kaupunkien kasvusopimukset jne. Resurssien hukkaamisesta yhteistoimintaan Yksi 1-2 vuoden suunnitelma, johon kaikki sitoutuvat ja toteuttavat omalla tontillaan Rakennerahastovarojen käytössä alueiden myös löydettävä toisensa Ei maakuntasarjan innovaatiopolitiikkaa kansainvälisesti houkuttelevia innovaatioita löytyy ympäri Suomen (ei välttämättä tutkimuslähtöisiä innovaatioita) JK

9 Mihin Suomessa ja alueellisesti tulisi valmistautua? Fokusoituminen, kansalliset ja EU:n strategiat huomioon resurssien käytön tehostamista yhteisiä tavoitteita varten > uusi rakennerahastokausi, Horizon2020, Innovatiiviset kaupungit (INKA), kaupunkien kasvusopimukset Viimeiset hetket sopia kauaskantoisista päätöksistä Positioituminen kansallisesti ja kansainvälisesti ETLA:n teesit globaaleista arvoverkostoista: Tehdään sitä mistä syntyy eniten arvoa, työvoimakustannuksilla emme voi kilpailla Erottaudutaan brändillä, tehokkailla toimintatavoilla tai huippulaadulla T&k toiminnan säilyminen ja uuden houkuttelu keskeistä Paikallisille (tai kansallisille) kokeiluille tarjottava alustoja ja ensimarkkinoita Esim. mobiiliratkaisut tai cleantech kaupunkiympäristössä Kaupungit ja kunnat rohkeasti mukaan, mm. INKA-ohjelman kautta Korkeakoulujen yhteyteen opiskelijat, tutkijat, start-upit ja suuremmat yritykset yhdistäviä innovaatioalustoja JK

10 Hallituskauden puolivälitarkastelu EK:n näkemys toimenpiteistä Joustavat työmarkkinat Hyvin toimivat pääomamarkkinat ja monipuolinen yritysrahoitus Palkkamaltti ja kustannuskuri välttämättömiä Työehtoihin lisää yrityskohtaisuutta, työaika pidemmäksi Eläkeikää nostettava ainakin 65 vuoteen Työn verotusta alennettava Työvoiman rekrytointia helpotettava Osaavan henkilöstön saatavuus varmistettava Yhteisöveroa alennettava 15 prosenttiin Varmistettava terveet julkisen yritysrahoituksen periaatteet Turvattava Finnveran rahoitusmahdollisuudet ja viennin rahoituksen kilpailukyky Pörssin houkuttelevuutta lisättävä Tuottavia investointeja energiaan ja infrastruktuuriin Menestystuotteiden syntymistä vauhdittava innovaatio- ja koulutusjärjestelmä Luotava suotuisat edellytykset energiainvestoinneille Liikenneyhteydet sujuviksi ja tehokkaiksi Energia- ja logistiikkakustannukset pienemmiksi Investointien lupajärjestelmät yksinkertaistettava Lisää tontti- ja asuntotarjontaa Innovaatiotulojen verokannuste voimaan pikaisesti Julkista tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta lisättävä vähintään 10 prosenttia Yliopistojen uudistamista jatkettava, tutkimuslaitosten päällekkäisyydet poistettava Tehokkaasti hyödynnetty ICT Sähköisten julkisten palvelujen tarjonta kattavaksi Uutta liiketoimintaa julkisia tietovarantoja hyödyntämällä Investointeja nopeaan laajakaistaan vauhditettava Avoimet markkinat ja toimiva kilpailu Julkisten hankintojen edistettävä uusia toimintatapoja Yksityiselle ja julkiselle elinkeinotoiminnalle tasavertaiset kilpailuedellytykset Parannettava yritysten mahdollisuuksia hyödyntää aineettomia oikeuksia Hyvä sääntely edellyttää aina yritysvaikutusten arviointia 10

11 11 Lopuksi: Pohdittavaa koko Suomelle koko globaalin maailman perspektiivi saattaa olla muuttumassa

12 Keskeiset mahdolliset merikuljetusreitit 12 TL

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne! Missä Suomi on nyt? Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät Yritykset eivät pärjää kansainvälisessä kilpailussa entiseen tapaan, markkinaosuudet pienenevät Talousnäkymä sumea Yritysten rahoituksen saatavuus

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät

Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät Suomen tulevaisuuden kilpailukykytekijät Toimitusjohtaja Jyri Häkämies, Elinkeinoelämän keskusliitto EK SKOL:in konsulttipäivät 24.4.2013 Lähtötilanne Yleiskuva Investoinnit jäissä Työpaikat vähenevät

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Menestyksen tukeminen vaatii jatkuvaa kehittymistä tulevaisuuden odotuksia!

Menestyksen tukeminen vaatii jatkuvaa kehittymistä tulevaisuuden odotuksia! Menestyksen tukeminen vaatii jatkuvaa kehittymistä tulevaisuuden odotuksia! Yritysten odotukset Yritys-Suomi-yhteistyö seudullisissa yrityspalveluissa 6.5.2010 Innovaatiojohtaja Hannele Pohjola Yrityspalvelujärjestelmä

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Kasvuyrittäjyys Suomessa

Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyritysten lukumäärä hienoisessa kasvussa Noin 750 yritystä* kasvatti henkilöstöään 20 % vuosittain Kasvukausi 2007 10 Lähteet: TEM:n ToimialaOnline, Kasvuyritystilastot; Tilastokeskus,

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta!

Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! Yritykset kantavat Suomea ja lisäävät hyvinvointia Keski-Pohjanmaalla vihdoin päätösvalta! 17.5.2018 Kaustinen Toimitusjohtaja Mervi Järkkälä Keski-Pohjanmaan Yrittäjät Yrittäjien oma järjestö: Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Menestyvä ja hyvinvoiva. SUOMI Rakennemuutoksesta kestävään kasvuun. Ajankohtaiset toimet hallituskauden puolivälissä

Menestyvä ja hyvinvoiva. SUOMI Rakennemuutoksesta kestävään kasvuun. Ajankohtaiset toimet hallituskauden puolivälissä Menestyvä ja hyvinvoiva SUOMI Rakennemuutoksesta kestävään kasvuun Ajankohtaiset toimet hallituskauden puolivälissä Menestyvä ja hyvinvoiva Suomi Rakennemuutoksesta kestävään kasvuun Ajankohtaiset toimet

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus

Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Alueraporttien yhteenveto 2/2006

Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Alueraporttien yhteenveto 2/2006 Suomen Yrittäjät ALUERAPORTTIEN YHTEENVETO Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana ovat kaikilla tutkimusalueilla saldolukujen 1 mukaan positiivisia

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN ETELÄ-KARJALAN VARAUTUMISSUUNNITELMA RAKENNEMUUTOKSEEN MYR 22.2.2016 Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta Tel +358 (5) 6163 100 etunimi.sukunimi@ekarjala.fi kirjaamo@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 22.2.2016

Lisätiedot

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia Hallitusohjelma ja rakennerahastot Strategian toteuttamisen linjauksia Vipuvoimaa EU:lta Rakennerahastokauden 2007 2013 käynnistystilaisuus Valtiosihteeri Anssi Paasivirta Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala

Kansainvälisyys maakunnissa. Siru Korkala Kansainvälisyys maakunnissa Siru Korkala 26.11.2012 Mitä tutkittiin? Miten kansainvälinen aktiivisuus jakautuu alueellisesti? Miten kansainvälisyys on huomioitu maakuntasuunnitelmissa? Mitä kansainvälisyys

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012

Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä. Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työpolitiikan rooli alueiden kehittämisessä Työministeri Lauri Ihalainen Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivät 28.11.2012 Työ & työllisyys lukuja (lokakuu 2012) Työlliset (Tilastokeskus TK): 2 467

Lisätiedot

Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö

Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet. Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun työvoiman kohtaanto haasteet ja mahdollisuudet Jarmo Palm Työ- ja elinkeinoministeriö Matkailun positiivinen rakennemuutos Merkittävä työllistäjä, suuri kasvupotentiaali Matkailu työllistää 140

Lisätiedot

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014 EAKR-toimenpideohjelmat 2007-2013 Tilannekatsaus kevät 2014 Etelä- ja Länsi-Suomen EAKR-seurantakomiteoiden yhteiskokous Hämeenlinna, 20.5.2014 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueosasto Rakennerahastoryhmä

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski

Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä. Teollisuuden Palkansaajat Olli Koski Talous- ja teollisuuspolitiikka vaalikauden puolivälissä Teollisuuden Palkansaajat 9.3.2017 Olli Koski Esitys Talouden tilanne Talouspolitiikan prioriteetit Elinkeinopolitiikan tilannekuva Yritysrahoitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Ilomantsin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Markku Lapplainen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto Kommenttipuheenvuoro Ari Näpänkangas Projektipäällikkö Pohjois-Pohjanmaan liitto POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO 34 kunnan muodostama kuntayhtymä Lakisääteisiä tehtäviä Alueiden kehittäminen (maakuntasuunnitelma

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

ELY- Laajakaistahankkeet

ELY- Laajakaistahankkeet Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin ELY- Laajakaistahankkeet 30.01.2014 8.9.2014 Kahdentasoisia laajakaistahankkeita EU:n elvytysvaroilla rahoitettavat

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Seurantakomitean kokous Liminka/Oulu 18.-19.5.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren, työ- ja elinkeinoministeriö, yritys- ja alueosasto Ohjelman edistymistilanne

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät

SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK - Strategisen huippuosaamisen keskittymät Innovaatioyhteistyöstä maailmanluokan läpimurtoja Tiede Hyvinvointi Strategia Huippuosaaminen Yhteistyö Kehitys Kasvu Talous innovaatiot Tulevaisuus Tutkimus

Lisätiedot

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä

ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä ITU POLICY FORUM Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka liikkeessä Jari Kolehmainen & Valtteri Laasonen Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu, Sente Millä eväillä uudistutaan innovaatiopolitiikan

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla?

Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Valmistavan teollisuuden tulevaisuus Pirkanmaalla? Suomessa toimii monipuolinen, globaaleja markkinoita ymmärtävä ja jatkuvasti uudistuva teollisuus, joka tuottaa korkeaa arvonlisää Suomeen Teollisuuden

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +

Lisätiedot

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitetaulukko vuodelle 2017 16.6.2014 LIITE 1 Vuosi: 2017 Toimintalinja / temaattiset tavoitteet RR-ELY RR-ELY Maakunnan liitto Maakunnan liitto Tekes Tekes YHTEENSÄ Kohdentamattomat

Lisätiedot

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle

Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Tekesin lausunto Valtioneuvoston selonteosta kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 eduskunnalle Jarmo Heinonen Kehitysjohtaja Biotalous ja Cleantech Keskeiset toimenpiteet tavoitteiden

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016

Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, %

1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % 1: Yritysten osuudet eri toimialoilla, % Teollisuus 8 8 Rakentaminen Kauppa 1 16 1 17 Palvelut 8 6 Muut 1 2 3 4 6 7 1 2: Henkilökunnan määrän muutosodotukset seuraavan vuoden aikana, Henkilökunnan määrä

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen

Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille. Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Tutkimus- ja innovaatiokannustimet yrityksille Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 9.10.2013 Jari Konttinen Valtiontuki on lähtökohtaisesti kielletty Laiton valtiontuki Takaisinperintä Perussopimus Tuki

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Helmikuu 2019

Työttömät insinöörit. Helmikuu 2019 Työttömät insinöörit Helmikuu 2019 Työttömyystilanne helmikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4522 Määrä laski kuukauden aikana 85 henkilöllä (-1,8 %) Vuoden aikana laskua 610 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot

Kenelle kuuluu elinvoima? Kunnallisjohdon 24. seminaari Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala

Kenelle kuuluu elinvoima? Kunnallisjohdon 24. seminaari Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Kenelle kuuluu elinvoima? Kunnallisjohdon 24. seminaari 18.5.2016 Varatoimitusjohtaja Anssi Kujala Kenelle kuuluu elinvoima puheenvuoron rakenne Sote- ja maakuntauudistus Yrittäjien malli Mikä on kunnan

Lisätiedot

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa

Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

maakuntakartalla kuntatalouden

maakuntakartalla kuntatalouden Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa

Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa Työllisyystilanne ja näkymät Satakunnassa ELY-keskuksen neuvottelukunnan kokous 5.4.2017 Hannu Ahvenjärvi, Satakunnan ELY-keskus 5.4.2017 2 1990 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri. Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri syksy 2011 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 13.9.2011 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2011 13.9.2011

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa

PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 Luvassa kirkastuvaa PIRKANMAA 2025 PIRKANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA Pirkanmaan visio Vuonna 2025 Pirkanmaa on vauras, rohkeasti uudistumiskykyinen, osaamista hyödyntävä kasvumaakunta. Pirkanmaalla

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Ohjelmien edistymistilanne 2.3.2011 2 10 9 8 7 6 5 4 3 10 9 8 7 6 5 4 3 Varattu (%) Sidottu (%) Maksettu

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto

15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

Menestystä metsäteollisuudesta: Viestimme hallituksen puolivälitarkasteluun

Menestystä metsäteollisuudesta: Viestimme hallituksen puolivälitarkasteluun Menestystä metsäteollisuudesta: Viestimme hallituksen puolivälitarkasteluun Uusiutuva metsäteollisuus = menestyvä Suomi Hyvinvoiva metsä on biotalouden perusta. Metsäteollisuus luo hyvinvointia suomalaisille

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke

Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Pilaantuneiden maa-alueiden kokeiluhanke Kestävää kasvua ympäristönkunnostuksesta Projektipäällikkö Pirkanmaan ELY-keskus Tampere PIMA kokeiluhankkeen tausta ja tavoitteet Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostus-

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri syksy 201 Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj 1..201 Keskeisiä havaintoja Näkymät aiempaa positiivisemmat: kasvuhalukkuus odotukset viennin suhteen investoinnit Finnverassa

Lisätiedot

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto

SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto SATAKUNNAN TULEVAISUUSFOORUMI 30.11.2018 vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä, Satakuntaliitto Satakunnalla menee paremmin kuin 10 vuoteen, Venator muodostaa poikkeuksen, mutta ei muuta kokonaiskuvaa Meillä

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät

Pk-yritysbarometri. Alueraporttien 1/2003 yhteenveto. Suomen Yrittäjät Pk-yritysbarometri Alueraporttien 1/2003 yhteenveto Suomen Yrittäjät Alueraporttien yhteenveto Suhdannenäkymät Pk-yritysten suhdannenäkymät oman yrityksen kannalta lähimmän vuoden aikana ovat koko maassa

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2007 www.tek.fi DIA-kunnan työllisyyskatsaus I-2007: Työttömyyden lasku voimistunut huomattavasti, Etelä-Suomi ja Häme työllisyyden

Lisätiedot

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus

Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Rahoitettavan toiminnan painopisteet: EAKR kehittämisrahoitus Ohjelmapäällikkö Soile Juuti Pohjois-Savon liitto Maaliskuu 2014 EAKR-rahoituksen

Lisätiedot

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019

Työttömät insinöörit. Huhtikuu 2019 Työttömät insinöörit Huhtikuu 2019 Työttömyystilanne huhtikuussa 2019 Työttömiä insinöörejä 4194 Määrä laski kuukauden aikana 173 henkilöllä (-4 %) Vuoden aikana laskua 590 henkilöä (-12 %) Työttömyysprosentti

Lisätiedot