Erämaat, Asutus ja Olot

Transkriptio

1 Pohjois-Hämeen Erämaat, Asutus ja Olot vuoteen Akatemiallinen väitöskirja. Kirjoittanut K. J. JALKANEN Filosofian maisteri. Esitetään Suomen Yliopiston filosoofillisen tiedekunnan suostumuksella julkisesti tarkastettavaksi historiallis-kielitieteellisessä oppisalissa 4 p:nä toukok. 1892, kello 10 e. p. p. p. Hämeen Sanomain Osakeyhtiön Kirjapainossa, JYVÄSKYLÄN KAUPUNGINKIRJASTO KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKIRJASTO

2 Sisällysluettelo. Ensimmäinen luku. Hämeen erämaa ennen v Sivu. Hämäläisten ja Karjalaisten vanha heimoraja 1 3. Hämeen ja Savon rajan vaiheet 3 9. Raja-olot Satakuntaa vastaan Yksityisomistuksen kehittyminen ja leviäminen erämailla Erämaan nautinto-haarat Erämaan vero Aikaisimmat erämaan asutuspuuhat Toinen luku. Erämaan asutus ja olot Rajakysymyksen vaiheet Venäjää vastaan Asutuspuuhat Savossa ja Korsholman läänin erämailla Hämeen erämaiden asutus Asutuksen vaiheet, sekä hämäläisten ja savolaisten uutisasukasten keskinäinen suhde Aatelin anastukset erämailla 5'2 55. Hämäläisten kalastus Sisällisten olojen järjestäminen ensi asutusvuosina Kolmas luku. Rautalammin pitäjä Hallinnollisen ja kirkollisen pitäjän synty, niiden piiri ja vaiheet I Asutuksen jatkuminen, väkiluku ja väestön suhteet.

3 Siv. Lähteideii vertailua,...,.,,..,.,, Verotilalliset Aatelin lampuodit., Autiotilat Siirtymiset Ruotsiin y. m Tilaton väestö Väkiluku ja Savolaisten ja Hämäläisten keskinäinen suhde II Verotus, hallinto ja sisälliset olot. Veroperusteet: (neljänneskunta, koukku, savu, apuvero-manttaali. jousi, y. m.) Vakinaiset verot ja apuverot ennen Verojen suuruus, eri verokantoperusteiden käytäntö ja epäkohdat vero-oloissa Häiriöt sisällisissä oloissa (veronkantomiesten, aatelin lampuotien, aatelisherrojen, tilattoman väestön menettely) Linnaleiri Rautalammin ensimmäinen ja toinen kapina Verojen uudestaan järjestäminen ja vero-olot jälkeen Sisällisiä epäkohtia 16-sataluvun alkupuolella (veronkantomiehet, sotaväki, läänitykset) III Elinkeinot ja varallisuus Metsästys ja kalastus Maanviljelys Karjanhoito Teollisuus ja kauppa Varallisuus Muutama sana kirkollisista oloista Liite I. Hollolan erämaan luettelo I XXIII. Liite II. Kylien ja savujeu lukumäärä kussakin kylässä Rautalammilla v:ina 1564, 1586 ja 1621 XXIV XXIX. Liite III: Yleiskatsaus asutukseen ja väkilukuun v:ina ,,. XXX XXXII. Liite IV. Aatelin omistamat tilat Rautalammilla v:ina 1564, 1586 ja 1621 XXXIII XXXVII. Liite V. Sukunimien luettelo, sekä missä kylissä nämä nimet esiintyvät Rautalammilla v:ina 1564, 1586 ja 1621 XXXVIII LIII. Liite VI. Hopeavero-luettelo Rautalammin pitäjästä v '.... LIV LIX.

4 Ensimmäinen Luku. Hämeen erämaa ennen v Vielä uuden ajan alulla ulottui maamme asutus pohjoiseen päin ainoastaan Karjalan, Savon, Hämeen ja Satakunnan keskimaihin; ainoastaan lännessä Pohjanlahden rannikkoa pitkin kävi kapea asutussarka sitä ylemmä. Koko sisämaa sitävastoin ylös Lapin raukoille rajoille oli vielä jylhää erämaata. Sitä nimitettiin olipa puhe koko erämaasta tahi jostakin sen osasta noilla epämääräisillä nimillä: Pohja (Norrbotten, norr i botn, Lapinmaa (Lappmark) tahi Eremarcken (suomal. sanasta erämaa). Jo ammoisista ajoista olivat Karjalan ja Hämeen heimot käyttäneet näitä erämaita nautintomainaan. Karjalaisten erämaanretket ulottuivat hyvin laajalle alalle: Karjalan ja Savon takamailta Pohjanmaan jokien suille ja aina ylös Pohjanperille saakka. Hämäläiset olivat rajoittaneet käyntinsä paljon ahtaammalle alalle: heidän eräretkensä käsittivät pääasiallisesti ainoastaan Hämeen ja Satakunnan pohjoiset erämaat sekä Etelä-Pohjanmaan. Täten oli aikojen kuluessa muodostunut jonkunlainen nautintoalueen jako näiden molempien heimojen välille, niin että nuo edellä mainitut seudut katsottiin Karjalan heimon ja jälkimmäiset Hämeen heimon omaisuudeksi.

5 2 Nousee nyt kysymys: mahtoikohan minkäänlainen raja erottaa mainittujen heimojen alueita toisistaan? Että rintamaiden välillä tämmöinen raja on ollut olemassa, on aivan luonnollista. Siitä onkin historiallisia todistuksia olemassa. Tohtori Ruuth on eräässä tutkimuksessaan, nimeltä:,,eräästä vanhasta Kymijokea myöten kulkevasta valtarajasta", ') osottanut, että Pähkinäsaaren rauhan rajaa vanhempi valtaraja on kulkenut Kymijoen suusta Kymijokea ylöspäin Ankaporaan. Tämän rajan pohjana ei tietysti ole voinut olla mikään muu kuin vanha Hämeen ja Karjalan heimoraja, sillä jo ennen Pähkinäsaaren rauhanteon aikoja oli Karjala ollut jonkunlaisessa riippuvaisuussuhteessa Nowgorodiin. Tästä tosin ei seuraa että erämaillakin olisi tämmöinen raja ollut olemassa ja arvatenkaan mitään keskinäisten sopimusten kautta syntynyttä rajaa ei siellä ollutkaan; mutta toisaalta on luultavaa, että käytännössä kumminkin oli muodostunut jonkunlainen epämääräinen raja, ja että juuri tämä raja sitte tuli pohjaksi sekä Hämeen ja Savon maakuntarajalle, että loppu-osallaan, Maanselästä aikain, Pähkinäsaaren valta rajalle.2) Näin epämääräiset rajat eivät kumminkaan ajan pitkään riittäneet. Vähitellen olojen kehittyessä alettiin sentähden erämaidenkin välille vetää tarkempia rajoja. Ensimmäinen varsinainen rajankäynti tapahtui Pähkinäsaaren rauhanteon kautta. Tässä rauhanteossa rat= kaistiin ensi kerran tuo aina tälle vuosisadalle kestänyt kina maamme omistuksesta. Omistusolot jäivät siinä pääasiallisesti ennalleen, Karjalan heimo jäi Venäjälle ja Hämeen heimo Ruotsille kuulumaan. Ainoastaan kolme Karjalan kihlakuntaa Savo, Jääski ja Äyräpää annettiin,,ystävyyden lahjana" Ruotsille. Raja pantiin kulkemaan Ra- 1) Hist. Ark. XI ss Käytän tätä tilaisuutta lausuakseni sulimmat kiitokseni tohtori J. W. Ruuthille kaikesta siitä avusta, jota työssäni olen häneltä saanut. 2) Vrt. J. W. Ruuth'in ylläm, kirjoitus ss, 277 8, sekä Y. Koskinen, Tutkimus maanomistusseikoista Suomenmaassa keskiaikana s. 17.

6 jajoesta Savonlinnan ohi Kolimakoskelle ja sieltä Pyhäjoelle sekä sitte luultavasti vanhaa heimorajaa seuraten Pyhäjoen juoksua pitkin Pohjanlahteen. Mutta Savolaiset, jotka yhdessä muiden Karjalaisten kanssa olivat harjottaneet laveata erämaankäyntiä, eivät välittäneetkään rauhanmääräyksistä, jotka siten sulkivat heidät kokonaan pois entisten erämaidensa nautinnosta, vaan alkoivat rajoista huolimatta tnnkeutua vesien vartta ylöspäin ja levittää aluettaan sekä Venäjän puolisten Karjalaisten, että läntisten naapuriensa Hämäläisten kustannuksella. Seurauksena siitä oli riitoja molemmilla tahoilla. Riitoihin Venäjiin puolisten naapurien kanssa tulemme etempänä; katsomme nyt miten riidat Hämeen puolella selvisivät. Hämeen erämaalla olivat omistusolot paraillaan kehittymässä vakaantuneempiin muotoihin ja arvattavasti vaikutti tämä seikka, että erämaan oloja pidettiin tavallista tarkemmin silmällä. Kun nyt Savolaiset alkoivat idästä päin tunkea Hämäläisten vanhalle heimoalueelle, niin nousi siitä kohta ankaroita verisiä riitoja. Viimein täytyi Ruotsin hallituksen sekaantua asiaan ja määrätä raja riitelevien välille. Ensimmäinen rajankäynti tapahtui 1415 ja vahvistettiin Turun maanoikeuden tuomiolla. ] ) Mutta kun tämä rajankäynti, joka oli kovin vaillinainen siinä määrättiin ainoastaan 4 rajamerkkiä ei lopettanut riitoja, vaan ne päinvastoin yhä kiihtyivät, antoi valtiomarski Kaarle Knuutinpoika käydä rajan uudestaan 1445 ja ) Tämä räjä tarkastettiin ja tarkistettiin vielä sekä vahvistettiin ikuisiksi ajoiksi. 3 ) V rajan suuntaa ei enää voi lähemmin määrätä. Rajapaikoista on näet ainoastaan lähtökohta, Ankapora tunnettu; se on Kymijoessa lähellä Valkialan kirkkoa. Kumminkin siitä päättäin, että tämä paikka on etelään päin suorassa ') Sylloge Mon. ss ; M. Akiander, Om Ankoper flöden Suomi 1846 s ' 2 ) Arv. idss. Handl. V s. 1 seur. 3 ) Arv. idss. Handl. VI s

7 4 linjassa myöhemmästä rajasta, näyttää luultavalta, että 1415 rajalinja ainakin alkupäässään on kulkenut samaa suuntaa kuin nuo jälemmä käydyt rajat. Mutta loppupään suhteen ilmestyy jo yllämainitussa maaoikeuden tuomiossa epävarmuutta, sillä rajan piti päättyä joko Lastakoskelle tai Karjalan-maanselkään, kumpaan Venäläiset ja Pohjalaiset sanoisivat rajansa vastaavan. Molemmat paikat ovat sitäpaitsi tuntemattomat. Vv. 1445, 1446 ja 1452 rajat näkyvät pääasiallisesti käyneen samaa suuntaa. Molempain lähtökohtana oli Naulasaari, joka on Tähkävedessä, Mäntyharjun kirkolta länteenpäin. Tästä lähtien seurasivat rajat toisiaan aina Äeskoskelle, mutta siitä eteenpäin ovat rajamerkit aivan erinimiset. V raja kulki luultavasti idemmitse Kiuruvedelle ja poikkesi sieltä Kalliovuoreen, joka paikka on nykyisten Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven pitäjien kulmauksessa; 1452 vuoden raja taas näkyy menneen pitkin Pielaveden vesistöä aina sen pohjaan ja siitä johonkin kohtaan Maanselällä. V rajankäynti-kirjan mukaan olivat rajapaikat seuraavat: Naulasaari, Karankajärvi, Kalvoselkä, Väkrälampi, (Vehkalampi)Ruokosuo, Mieskonmäki, Suuri- Joensuu. Mukosmäki,Ilotonsalmi,Palomäki,Nainiemi (Niininiemi?), Kuivasmäki, Honkamäenpää, Armosaari, Vitsavuori, Muhumäki, Vitsajärvi,Konnusaari (Käynysaari),Mekosalmi(Miekkasalmi),Vaajasalmi,Kuninkaansaari, Airosalmi, Äeskoski, Savikoski (Säviänvirta), Joutsensalmi, Savijoensuu, Maanselkä. Nämät paikat löytyvät kaikki sillä rajakartalla, joka seuraa littteenä. ] ) 1) Aikoinaan näkyy Hämäläisten nautinto ulottuneen jonkun verran tämän rajan itäpuolellekin. Pitkin rajan vartta Savon puolella rajaa, Karttulan, Maaningan ja Pielaveden pitäjissä näyttelee vieläkin kansa Hämäläisten tervanteko- ja kalastuspaikkoja. H. E. Vegelius, Muinaisjäännöksiä Kuopion kihlakunnassa. Muin. Muist. Yhdist. Aikak. III ss Samoin tietää J.Paasonen tutkimuksessaan,,savon ja Hämeen välisestä rajasta" Hämäläisten omistusten rajan eteläpäässäkin ulottuneen jonkun verran Savon puolelle rajaa. Muin. Muist. Yhdist. Aikak. X ss

8 Näiden rajankäyntien piti nyt lopettaa kaikki riidat. Mutta niin ei käynyt ja syyt siihen olivat monet ja moninaiset. Rajamerkkejä oli vieläkin liian harvassa ja tämä antoi hakemattakin aihetta kaikellaisiin epäselvyyksiin ja reitelöihin. Mutta suurin syy oli itse rajanvarsi-asukkaissa ja etupäässä näkyy syy taaskin kallistuvan Savolaisten puolelle. He eivät tahtoneet tyytyä niihin rajoihin, jotka edellisissä rajankäynneissä oli määrätty, vaan pyrkivät yhä edelleen siirtämään niitä länteenpäin Hämäläisten vahingoksi; ja tästä oli seurauksena alituiset riidat ja rajantarkastukset. V valittivat Jämsän pitäjän asukkaat, että Savolaiset ja Pohjanmaan Lappalaiset häiritsivät heitä heidän kalavesillään. Kuningas määräsi, että asia oli tutkittava ja ratkaistava oikeuden mukaan. ') V tienoossa oli rajan pohjoispäässä pidetty jälleen rajantarkastusta. Rajankäynnissä oli huomattu että eräs Rautalammin pitäjän Niemisjärven kylään kuuluva talo oli rakettu Savon puolelle rajaa. Talo tuomittiin silloin Savoon kuuluvaksi ja asukas karkotettiin taloltaan. 2 ) V valittivat taas Rautalammin miehet kuninkaalle, että Jukamin (Juvan) pitäjäläiset Savonlinnan läänistä olivat tulleet yli rajan ja tehneet vääryyttä ja väkivaltaa heidän alueellaan. Valituksen johdosta määräsi kuningas Yrjö Boyen ja Lauri Martinpojan pitämään tutkintoa, mutta tutkinnon päätöksestä ei ole tietoa. 3 ) Myöskin rajan eteläosassa oli alituisia rettelöitä. V tienoolla näkyy Jaakko Teitti pitäneen täälläkin rajantarkastusta. Tarkastus ulottui ehkä samalla kertaa Suomenlahdesta aikain pitkin vanhaa heimorajaa ylös Hämeen ja Savon rajalle. (Kts. s. 7). 4 ) 1) Arvidss Handl. VII s ) Tillägähandl. 294 (autioluettelo 1627). 3) R. V. A. Valt, Rekistr l ) Tältä tarkastusmatkalta on Jaakko Teitin kartta Kymijoen laskuhaaroista; kts. J. W. Ruuthin edellä mainittu kirjoitus: 5

9 6 Seuraavat tiedot rajan eteläpäästä ovat vasta seuraavan vuosisadan alkupuolelta. Arvattavasti oli siellä silloin jälleen ollut riitoja, joiden vuoksi oli täytynyt pitää rajantarkastusta ja tämän tarkastuksen nojalla oli sitte joku valtaneuvos ja muita uskottuja miehiä (Richzens Råd och andra godhe mähn) selittänyt, miten Kaarle Knuutinpojan aikana käydyn rajan määräykset olivat ymmärrettävät. Tämän selityksen oli Kustaa Aadolf vahvistanut Mutta jo seuraavana vuonna oli eräs Henrik Olavinpoika') käynyt uudestaan rajan ja merkittänyt sen rajamerkeillä. Tämä rajankäynti oli läpeensä tapahtunut puolueellisesti Savolaisten eduksi, jonka vuoksi se ei voinut tyydyttää Hämäläisiä. He valittivat ja heidän valitustensa johdosta toimitettiin v uusi perinpohjainen tarkastus rajan alkupäässä. Toimitusta johtamassa oli itse hovioikeuden presidentti Niilo Bjelke; tarkastuksen toimittivat 14 hallituksen määräämää tarkastusmiestä, jota paitsi useiden lähipitäjien lautakunnat olivat saapuvilla. Tarkastusta kesti 7 päivää, elokuun p:ään; rajankäynti-kirja tehtiin Karangan kylässä. Raja oikaistiin nyt jälleen Kaarle Knuutinpojan rajakirjan mukaan. Ensin tarkastettiin ja oiottiin raja Naulasaaresta Kalvoselkään. Mutta kun tästä seuraavaan rajapaikkaan Väkrälampiin oli kolmipenikulmainen taival ja siitä syystä uusia erehdyksiä ja riitoja olisi tulevaisuudessa voinut syntyä, määrättiin tällä välillä seuraavat uudet rajamerkit: ') Henrik Olavinpojasta sisältää Laguksen,,Finska adelns gods och ätter" seuraavat tiedot: Hänen isänsä oli Olavi Laurinpoika, joka aateloittiin V oli hän läsnä Turun kokouksessa ja allekirjoitti mainitussa kokouksessa tehdyt säätyjen päätökset. V tienoolla oli hän Wiipurin linnan käskynhaltijana, johon virkaan hän sai määräyksen vielä 1617, Siinä virassa ollessaan sai hän /3veroa Sarfsalissa, 2 /3 veroa Härkäpäässä, jonka hän oli ostanut, sekä yhden tilan Lill-Abborfors'issa elinkaudekseen vapaaksi verosta,,,kuten muukin rälssi". V oli hän käskynhaltijana Turussa ja kuoli 1635 tienoilla jättämättä yhtään poikaa jälkeensä.

10 Ensimmäinen rajapaikka määrättiin Vuolan kylän ja Karankamäen välisen tien eteläpuolelle; siitä pantiin raja käymään: Martinharjun länsi-syrjää, Hartoisen järven itärantaa ja Jachmisjärven (Jänisjärven?) länsi-päitse Uppert (Uperus) järvelle, siitä Matinpojan järvelle, siitä Sammaliston järvelle ja siitä Väkrälampiin (Vehkalampiin). Raja Naulasaaresta aina Vehkalampiin saakka kulki suoraan etelästä pohjoiseen.') Tarkastuksessa Savolaiset toivat esille erään Jaakko Teitin kirjeen todistaakseen, että riidanalainen alue muka kuului heille. Mutta kun kirjeessä mainittiin vaan, että Savolaiset olivat jo silloin Jaakko Teitille,,kertoneet ja tunnustaneet", että mainittu riitamaa kuului oikeastaan Sysmän pitäjän Päroman (Pärnämäen)kyläläisille,vaan että nämät etäisyyden vuoksi olivat antaneet sen Toivilan kyläläisille Savon puolella, niin oli tämä tarkastusmiesten mielestä vaan lisätodistus siihen, että mainittu alue todella kuului Hämäläisille. 2 ) V pidettiin jälleen kaksi pienempää rajantarkastusta: nim. Sysmän pitäjään kuuluvan Suurkylän ja Savon puolella olevan Björnilän kylän tilusten välillä sekä Sysmän pitäjään kuuluvan Pärnämäen ja Maunu von Pahlenin rälssitalonpoikain, Linkoilan (Liukolan) kyläläisten välillä. Syy näkyy tälläkin kertaa olleen Savolaisten puolella. 3 ) 1) J. Paasonen on tutkimuksessaan Savon ja Hämeen rajasta määritellyt tarkemmin rajan suunnan löytämiensä tiluskarttojen mukaan, mutta tämä ei ainakaan kaikin paikoin pidä yhtä 1625 tarkastuskirjan kanssa. Jänisjärvi on hänen kirjoitukseensa liitetyllä kartalla Uperusjärven jälkeen, eikä edellä, kuten 1625 tarkastuskirjassa. Myöskin siitä rajakartasta, joka on liitetty tutkimukseni loppuun, eroaa mainittu Paasosen kartta paikoitellen: m. m. Väkrälampi hänen kartallaan on Jänisjärven jälkeen, kartalla on Väkrälampi Karankajärven luona, länsipuolella. V rajakirjassa mainittu Väkrälampi on siihen sijaan molemmilla kartoilla 1446 rajakirjan mukaisesti Vehkalampi. 2 ) R. K. A. Topografica, Tavastehus Iän, Diversehandlingar rörande Tavastehus Iän; painetaan Historialliseen arkistoon XII. 3 ) J, Paasonen, Muinaisjäännöksiä ja muistoja Mikkelin kihlakunnassa. Muinaismuisto-yhdistyksen aikak. X s

11 8 Tämän jälkeen ei meillä ole tietoja rajariidoista ennen kun vv:lta 1733 ja Riitojen vuoksi oli jälleen käynyt tarpeelliseksi rajantarkastus. Se toimitettiin kahdessa osassa pitkin koko rajalinjaa. V oli maanmittari Hans Häggström käynyt rajan Maanselästä Ruokosuohon ja 1736 kesä- ja heinäkuussa kävivät varsinainen maanmittari A. Giöker ja vara-maanmittari Henrik Otto Brinck rajan Ruokosuosta Naulasaareen. Näistä kartoista tehtiin yhteenveto 1749, jonka piti olla ohjeena laamanni von Morian'illa ratkaistessaan rajariitoja, joita taas oli syntynyt. Nämät kartat ovat noiden riidanalaisten paikkojen suhteen erittäin valaisevia. Kartoille on vedetty kaksi rajalinjaa osottamaan sitä aluetta, josta riideltiin. Niistä näkyy, että riidanalainen alue alkoi kohta Naulasaaresta ja jatkui jotenkin yhtä leveänä noin 1000-kyynäräisenä kaistaleena Ruokosuohon, missä molemmat rajat yhtyivät. Tästä eroovat taas rajalinjat ja kulkevat erillään aina Mukosmäkeen; varsinkin on Mieskomäen ja Mukosmäen välillä riidanalainen sarka sangen lavea, noin 9000 kyyn. Mukosmäessä yhtyvät sitte jälleen rajalinjat ja kulkevat yhdessä Palomäkeen, mutta siitä eroovat ne taas ja kulkevat erillään noin 200 kyyn. toisistaan Kuivasmäkeen asti. Kuivasmäestä on rajalinja selvillä aina Koskeloveteen saakka ja siitä eteenpäin ei ole rajalinjaa ollenkaan vedetty, muuta kuin merkitty ainoastaan rajapaikat. Vasta Pielaveden pohjoispäästä alkaa jälleen raja ja jatkuu Maanselkään haarautuen kahtaalle; toinen rajalinja lähtee Pielaveden pohjasta suoraan luodetta kohti Koivujärven länsipuolitse, toinen kulkee Koivujärven itäpuolitse. Rajalinjojen välinen alue on noin 14 20,000 kyynärää. Ainakin alkupäässä ja ehkenpä pitkin matkaa pidettiin itäisempää rajaa oikeampana.1) ') Maanmittaus-Ylihallituksessa ovat seuraavat rajakartat: 1) Charta öfwer Rålinierne ifrän Naglasari N:o 1 och Till Roukonsuo N:o 6, Hvilka blefuo affattade in Junii 1736 efter Höge öfwerhetens Nädiga ordres af A. Gioker ord. Landtmätare, Hend. Otto Brinck Extra ord. Landtmätare.

12 Tämän jälkeen ei ole tiedossa muita rajantarkastuksia, mutta raja-olot eivät ole senkään jälkeen olleet täydellisesti selvillä. Selkkauksia on kestänyt aina näihin aikoihin asti. Itäpuolella oli siis Hämeen erämaa saanut Savoa vastaan rajan, joka kyllä oli riidanalainen, mutta pääsuunnalleen kumminkin pysyi muuttumatta. Jo sitä ennen oli Pähkinäsaaren valtioraja luonut rajan pohjoiseen päin, vaikka sitä rajaa ei milloinkaan käytännössä noudatettu; pikemmin muodosti Maanselkä varhaisempina aikoina Hämeen erämaiden luonnollisen rajan pohjoista kohti. Ja "vähitellen muodostuu myöskin länsi puolella Satakuntaa vastaan raja, vaikka toisella tavalla. Satakuntalaiset, jotka olivat likeistä heimoa Hämäläisille, olivat alkuaan yhteisessä erämaan nautinnossa heidän kanssaan. Niinpä puhutaan 1303 Hämäläisten takamaista, jotka olivat Merenkurkun tienoilla 1 ) ja vielä 1415 rajankäynnissä olivat Satakuntalaisten ja Hämäläisten vaatimukset yhteisiä Savolaisia vastaan. Mutta vähitellen alkavat nämätkin tehdä pesänjakoa erämailla, vaikka rajakysymys ei muuttunutkaan maakuntain väliseksi kysymykseksi kuten Savoa vastaan, vaan ratkaistiin vähitellen pitäjittäin. Kuudennentoista vuosisadan keskipaikoilla, jolta ajalta meillä on täydellisimmät tiedot erämaan oloista, voidaan jo tehdä tarkka jako molempien maakuntain takamaiden välillä. Raja näkyy muodostuvan melkein samaksi, kuin mikä nykyäänkin erottaa nämät maakunnat toisistaan. Muutamissa kohden poikkesi kum- 9 2) Toinen samojen maanmittarien tekemä kartta Mieskomäestä Ruokosuohon, joka on tehty Heinäkuussa v ) Charta öfver Gräntsen emellan Nyslotts och Tafwastehus Lähner wid Kongl. Landtmäteri Contoiret åhr 1749 Sammandragen af Landtmätarnes Hans Häggströms, Hend. Otto Brincks och A. Giökers åhr affattade Chartor till Wälb:ne Her Lagman von Morians Tienst wid afdömandet af de wid samma Gränts warande twistigheter, hwarefter hon kommer tili Contoiret att återställas. 1) Syllog. Mon, s. 54; Suomi 1857 ss. 140, 141.

13 10 minkin silloinen raja nykyisestä. Niinpä Kuorehvesi, joka nykyään kuuluu Hämeesen, oli siihen aikaan Kangasalan, siis Satakunnan takamaata. Ja päinvastoin Keuruun pitäjästä, joka nykyään luetaan kokonaan Satakuntaan kuuluvaksi, oli siiheen aikaan osa Sääksmäen pitäjän takamaata. Tämä takamaiden jako oli seurauksena siitä omistusolojen kehityksestä, joka tällä vanhalla yhteis-hämäläisellä alueella vähitellen tapahtuu. Alkuperäisin erämaiden omistusmuoto oli epäilemättä ollut koko heimon yhteisomistus. Mutta vähitellen aikojen kuluessa oli näiden alkuperäisten omistusolojen täytynyt väistyä ja antaa sijaa kehittyneemmille. Ja merkillistä kyllä tuota järjestämätöntä alkuperäistä yhteisomistusta ei täällä seurannut mitään välitysmuotoja, jotka vastaisivat maakunnan ja kihlakunnan yhteismaita Ruotsissa, vaan alkuperäisen yhteisomistuksen sijaan tuli täällä suoraan yksityisomistuksen kehittyneempi muoto. Tämän muutoksen saatamme ajatella tapahtuneen seuraavaan tapaan : Aikaisempina aikoina jolloin erämaankävijäin luku oli pienempi, eikä siis ahtaus pakottanut etsimään vakituisia nautintoalueita, oli nautinto yhteinen. Kun oli tilaisuutta, niin koeteltiin useampiakin paikkoja, missä etupaikat olisivat paraat. Mutta vähitellen, sitä myöten kuin erämaankävijäin luku lisääntyi, ruvettiin rajoittamaan nautintoa sellaisiin paikkoihin, jotka oli huomattu edullisimmiksi ja näitä paikkoja alettiin katsoa yksityisomaisuudeksi. Aineeseni ei kuulu tutkia tätä omistusolojen kehitystä Satakunnan takamailla. Arvattavasti alkuperäisten omistusolojen muuttuminen on alkanut siellä samoihin aikoihin ja käynyt muutenkin samalla tavoin kuin Hämeenkin puolella. Kuudennentoista vuosisadan keskipaikoilla ulottui yksityisomistus Satakunnan erämaalla rintamaan laidasta aina erämaan perille, Wirtaille, Keuruulle ja Multialle saakka. 1) ') Erämaan käyntiä harjoittavia pitäjiä Satakunnassa olivat Pirk-

14 Tässä kohden tahdon vielä lausua arveluni erämaiden omistuksesta myöskin muissa osissa Suomea. Luuloni on, että erämaiden olot olivat muuallakin maassamme, ainakin Savossa ja Pohjanmaalla, kehittyneet samaan suuntaan, vaikka kehitys ei tapahtunut siellä yhtä täydellisesti kuin Hämeessä ja Satakunnassa. Mainitsen tässä arveluni tueksi muutamia esimerkkiä sekä Savosta että Pohjanmaalta. Eräässä kuningas Kristofferin 1442 antamassa kirjeessä, jonka kautta hän vapauttaa veroista erään piispa Maunu Tavastin Vahvajärven rannalla matkustavaisten hyödyksi perustaman talon, mainitaan, että tämä piispa oli vanhemmiltaan perinyt maata näillä seuduin ja sen lisäksi ostanut sitä Karjalaisilta ja Hämäläisiltä Vahvajärven luona. 1 ) Mainittu Maunu piispan ostama maakappale, joka epäilemättä oli erämaata, oli siis ollut yksityisomistajien hallussa, ennenkun se joutui Maunupiispan haltuun. Tavisalmen kartanon rakentamisen johdosta valittivat Savonlinnan läänin asukkaat, kuinka se oli rakennettu heidän Lapinmaahansa, josta viisi pitäjää sai parhaan elatuksensa; ja toisessa paikassa samaa valituskirjaa sanotaan, että mainitun kartanon alle oli otettu kaikki heidän esi-isäinsä niityt ja takamaat, joista he olivat suorittaneet vuotuista veroa (gingärd). 2 ) Viime mainitussa esimerkissä ei tosin mainita, että nämät takamaat olivat yksityisomaisuutta, mutta kun ne kerran olivat tärkeänä, jokavuotisena toimeentulon lähteenä ja niistä maksettiin vuotuista veroa, kun siellä sitäpaitsi oli m. m. niittyjä, joita ei vuosittain 11 kala ja Kangasala. Pirkkalaan kuului 25 erämaankappaletta, jotka löyty vät, ainakin osaksi Ylöjärvellä, Teiskossa, Kurussa, Ruovedellä ja Wirtailla. Wilh. Carlsson, Historiallinen ja maantieteellinen kertomus Pirkkalan pitäjästä s.93. Kangasalan pitäjällä oli erämaankappaletta Keuruulla (A. Warén, Keuruun pitäjän historia), sekä sitäpaitsi erämaankappaleita Orihveden pitäjän pohjoisosassa (Kopsamon selästä pohjoiseen), Eväjärven rannalla ja pari kappaletta Kuorehveden rannalla. Kaarlo Ignatius, Tietoja Kangasalan pitäjästä, Länsi-Suomi ss ) Edellä main. J. Paasosen kirjoitus s ) Arvidss. Handl. VI ss. 309, 310.

15 12 voitu vaihdella, niin osottaa kaikki tämä mielestäni, että yksityisillä oli vakavampi omistus-ja nautinto-oikeus nautintoalueesensa kuin mikä alkuperäisen heimokunnan yhteisomistuksen perustuksella olisi ollut mahdollista. Vielä pari esimerkkiä Pohjanmaalta. V valittivat Pietarsaaren pitäjäläiset, että heidän naapurinsa Kyrön pitäjästä tekivät suurta vahinkoa ja haittaa heidän erämaillaan ja kalavesillään. Mainitut takamaat sanotaan olleen Pietarsaaresta Maanselkään päin. Samassa kirjeessä puhutaan myöskin Kyrön pitäjään kuuluvista erämaista. ') Myöskin tiedetään Limingan pitäjällä olleen takamaita Oulunjärven tienoilla. 2 ) Näistä esimerkeistä ehkä voisi arvella, että olisi löytynyt varsinaisia pitäjän yhteismaita ja että mainitut esimerkit tarkoittivat sellaisia; mutta niin ei suinkaan ollut laita. Sillä jos säännöllisesti kehittynyt pitäjien yhteisomistus olisi ollut voimassa, olisi siitä varmaankin varmempia tietoja säilynyt. Luullakseni olivat nämät takamaat siis yllämainittujen pitäjäin asukasten yksityisomaisuutta, eikä pitäjäin yhteisiä takamaita. Mutta siirtykäämme jo Hämeen puolelle! Yksityisomistuksen siirtyminen alkuperäisten omistusolojen sijaan oli alkanut täällä jo hyvin varhain. Jo eräs Maunu Eerikin pojan kirje v:lta 1334, josta vielä etempänä tulee puhe, osottaa, että ainakin rintamaan laiteilla olevat erämaat olivat jo silloin yksityisten omistajain hallussa. Samaa todistaa pari muutakin asutuskirjettä seuraavan vuosisadan alkupuolelta ja keskiväliltä. 3 ) Mutta samoilta ajoilta on meillä todistuksia, että yksityisomistus oli alkanut levitä jo taampanakin oleville erämaille. V puhutaan Saarion pitäjään kuuluvista oravimetsistä ja kalavesistä, jotka olivat Pohjassa (noor i Bothnen) sekä Lappalaisista, jotka kuuluivat yksityisen talon ') Arvidss. Handl. VIII s ) H. Gebhard, Savonlinnan läänin oloista s ) Sylloge mon., ss

16 13 alle.') Tässä esimerkissä mainitut metsät ja kalavedet, olivat siis jo varsinaisessa erämaassa. Seuraavan vuosisadan keskipaikoilta aikain luetellaan sitte jo useampiakin asemansa puolesta tunnetuita erämaankappaleita, jotka kaikki ovat Hämeen pohjoiskulmilla ja kuuluivat yksityisille omistajille. 2 ) Ja v mainitaan eräs erämaankappale, jonka erikoisomistus perustui jo ylimuistoiseen, nautintoon. 3) Aivan eräkauden lopulla saamme vihdoin täydellisen kuvan Hämeen erämaiden omistusoloista n. k. erämaanluettelojen kautta. Niitä tehtiin Kustaa Waasan toimesta useampia eritarkoituksia varten ja niihin oli merkitty erämaankappaleen nimi, sen hämäläinen omistaja ja mihin kihlakuntaan ja pitäjään se kuului. Me näemme niistä, että koko erämaa oli jaettu suurin kappalein,,,miehenosittain" (mansdel), erityisten omistajien kesken. Aikaisempaan oli löytynyt myöskin kylien yhteisiä takamaita, 4 ) mutta ainakaan yllämainituista luetteloista ei niiden olemassa oloa voi nähdä. Luonnollista onkin, että yhteisomistuksen häviäminen oli täällä etäisillä takamailla tapahtunut vielä nopeammin ja täydellisemmin kuin kylän rintamailla, sillä tuo aika-ajoittain tapahtuva yhteismaan jakaminen kylän eri osakasten kesken oli täällä vieläkin vaikeampi toimeen panna kuin kylän rintamailla ja sentähden kerran toimitettu jako jäi helposti pysyväiseksi. 5 ) -- Takamaat luettiin rintamaahan kuuluviksi, mutta kumminkin voitiin niitä erikseenkin myödä r vaihtaa, pantata 6 ) j. n. e, kun vaan veronmaksussa jäivät J ) Porthan,De Bircarlis, opera Selecta IV ss. 133, 134;Y. Koskinen Tutk. maanomistus-seikoista s ) Häm. Tuomiok.; Y. Koskinen, samoin ss. 21, ) Y. Koskinen, samoin s ) Y. Koskinen, samoin, s ) Y. Koskinen, samoin s ) Erämaankaupoissa käytettiin usein mittana,,päivänmatkaa", joka alkuaan varmaankin lienee tarkoittanut niin suurta alaa maata. jonka mies voi päivässä kiertää; mutta myöhemmin muuttui se erään

17 14 samaan pitäjään kuulumaan. Sillä kun pitäjä oli vastuunalainen siitä kannettavista veroista, niin valvottiin tarkasti myöskin takamaitten säilyttämistä pitäjän yhteydessä. ') Käymme nyt yllämainittujen luettelojen mukaan katsomaan, miten laajalle Hämeen takamaa ulottui ja miten omistus oli siellä jakaantunut. Maanmittausylihallituksen kenraalikartan, Maanmittausylihallituksessa löytyvien kihlakuntain ja pitäjäin karttojen avulla, sekä paikkakunnalla tiedustelemalla olen kovettanut saada selville noiden luetteloissa mainittujen erämaankappalten asemaa. Kaikkia en ole sitenkään voinut selville saada ja mahdollista on, että joidenkuiden erämaankappalten asemaa määrätessäni olen erehtynyt, sillä samallaisia paikannimiä tavataan useammillakin paikoilla. Seuraamme vesistöjen juoksua pohjoisesta etelään: R auta lammi n vesi stö n varrella: Jämsän pit. Pälkäneen pit Kulsialan pit. Tuuloksen pit Rälssi. Saarion pit. Kulsialan pit. Koivujärvi (Kolmesti) Pielaveden pohjoiskulmalla. Koinselkä Pielavedenniemi Pielavedellä. Säviänkoski Pielaveden ja Nilakan välissä. Silakka. Vuonoma. Koudanniemi Nilakasta luoteesen. Hirviniemi Edellisestä etelään. Vesanto Niinivedestä länteen. Juurikkaniemi Joutsensalmi Rasvankivedessä Karstulan kirkolta länteen. Haapamäki (kahdesti) Iisv. ja Niiniv. välissä Airosalo (kahdesti) Iisvedessä. kansantarinan mukaan, jonka Rautalammilla kuulin, suuruudeltaan määrätyksi mitta-yksiköksi, tarkoittaen niin suurta maa-alaa, jonka ympärysmitta oli 5 penikulmaa. ') Y. Koskinen, ylläm. teos s. 50.

18 Sääksmäen pit. Jämsän pit. Tuuloksen pit. Sääksmäen pit. Kulsialan pit. Pälkäneen pit. Tuuloksen pit. Hauhon pit. Rälssi Pälkäneen pit, 15 Talliniemi Airosalolahti. lisvesi (kahdesti). Niinivesi (kolmesti). Niinivedensuu. Sonkarinjärvi (kahdesti) Niinivedestä länteen. Sonkarinlahti. Kuusisalo Konneveden pohjassa. Pohjasalmi (kahdesti) Konneveden pohjassa? Kuuslahti Konneveden pohjoispäässä. Fleminginniemi Konneveden ja Keiteleen välillä. Valvatinniemi edellisestä etelään. Kulmusalo (nyk. Pakarilansalo) Pohjois- ja Etelä-Konnneveden välissä. Puoli miehenosaa Kulmusalossa. Konnekoski (kahdesti) Konneveden ja Hankaveden välissä. Hankavedessä Rautalammin kirkon eteläpuolella. Kiilinsalo (kahdesti)? Kulmusalo Konnekoski. Hanhijoensuu Hankavedessä Rautalammin kirkolta etelään. Sääksmäenlahti Rautalammin kirkolta luoteeseen? Konnevesi (kahdesti). Hankavedenpohja (kahdesti). Hanhitaipaleensuu Hankaveden eteläpäässä. Liesvesi (kolmesti) Konneveden ja Kynsiveden välillä. Kynsivesi..Kynsivesi (kahdesti). Kuusvesi. Hiidenlahti Kynsivesi Ahvenisenniemi Kotkantaival Kuusjärvi. Urajärven eteläpäässä Kynsiveden ja Kuusveden välissä. (kahdesti). Kynsivedessä.

19 16 Sääksmäen pit. Rälssi. Pälkäneen pit. Hauhon pit. Tuuloksen pit. Vahvajärvi Konneveden eteläpuolella. Vahvaniemi Armajärvi Edellisestä länteen. Armajärvi. Vahvalahti Vahvasessa. Vitsalahti Vahvasesta etelään. Vitsalahti (kolmesti). Hankasalmi (kolmesti). Venhejoki Kuhankajärven ja Kynsiveden välissä.. Lainamaanranta Kuhangissa. Lahikanmaa Lievestuoren länsipuolella. Venhejoki. Kahilainen (kahdesti) Kynsivedestä etelään. Kahilaisenpää. Niemisjärvi Edellisestä itään. Lievestuore (kahdesti). Wiitasaaren haaran varrella: Pälkäneen pit. Padasjoen pit. Elämäjärven seutu Liitonojanniemi Kerataipale Orisaari Mu u rrejä rvi Keiteleenpohja Saanisjärvi Saanismaa Alvejärvi (seitsemästi). Pihtipudas (kolmesti). Kolima Kymenalus (kahdesti) Kiminki. Haapaniemi Pihtiputaan kirkolta, koilliseen. Pihtiputaan kirkolta koilliseen. Keiteleessä Keiteleen itäpuolella. Wiitasaaren kirkon paikoilla. Keiteleenpohja Ison Keiteleen pohjoispää.

20 17 Saarion pit. Jämsän pit. Pälkäneen pit. Padasjoen pit. Saarion pit. Alvejärvi. Kerakangas. Muurrejärvi (kahdesti). Kolinvesi-Koskipää Muurrejärvessä. Koskipää. Alvejärvi. Pihtipudas (kolmesti). Kolima (kahdesti). Kivijärvenpohja. Kivijärvi. Jauhoniemi Kivijärvessä, Kivijärven kirkolta etelään. Kanto (kolmesti). Kivijärven eteläpäässä. Pudas Keiteleessä (kolmesti). Vepsänsalo Keiteleessä. llmolahti (kahdesti) Keiteleessä,Viitasaaren kirkolta etelään. Iislahti Listo Edellisestä etelään. Kertso Keiteleessä, Konginkankaan kirkolta itään. Kivijärvi. Kannonrassoa (neljästi) Kivijärven eteläpäässä. Vuosijärvi (neljästi) Edellisestä koilliseen. Huopana Vuosijärven ja Muuruen välillä. Muuruejärvi (kolmesti). Keihäri Keihärinmaa Muuruenjärven ja Keiteleen välillä. Keitele (kahdesti). Aroniemi (kuudesti) Keiteleessä, Viitasaaren Niinilahti kirkolta etelään. Listoinvesi (kahdesti). Täysiä (kahdesti) Keiteleessä. Flemingintaival Keiteleen jakonneveden välillä. Kivijärvi (kahdesti). Leukainlahti (kahdesti) Kivijärv. pohjoispäässä. Särkipohja Särkisalo (kahdesti) Istunmäki Keiteleen kaakkoisosassa. 2

21 18 Hauhon pit. Rälssi. Kulsialan pit. Kalvolan pit. Tuuloksen pit. Rälssi. Kivijärvi. Kivijärvi-Kannonmaa. Muuruejärvi. Keitele. Ilmolahti. Kertso. Kertso-raikoudenniemi Kivijärvi. Kivijärvi. Lahnaisten Kojulahti Fleminginniemi. Keiteleessä, Sumiaisten kirkon pohjoispuolella. erämaa Kivijärvestä lounaaseen. Viitasaarella. Keiteleenharju (kahdesti). Suolahti (kahdesti) Keiteleen lounaisosassa. Sumiainen (kahdesti). Hietalahti Keiteleessä, Sumiaisten kirkon alla. Sumiainen. Saarijärven haaran varrella: Saarion pit. Kyyjärvenranta Karstulan kirkolta pohjoiseen. Lahnalampi Edellisestä kaakkoon. Pääjärvi Karstulan kirkon luona. Karanka Edellisestä etelään. Löytäne Edellisestä itään. Saviniemi (kolmesti).? Sumpasalo Saarijärven kirkon seuduilla. Lumpelovesi (Lumperoinen) Summasjärvessä, Saarijärven kirkon luona. Palvasalmen erämaa Lumperoisessa. Palvasalmen erämaa Sumpajärvessä (Summasjärvessä. Kiimasjärvi Summasjärvestä itään.

22 Hauhon pit, Sääksmäen pit. Tuuloksen pit. Jämsän pit. 19 Saarijärvi Naarasjärvi (kolmesti) Kiimasjärvestä itään. Kuhnamovesi Edellisestä länteen. Niinivesi Edellisestä etelään. Niinijärvi (Niinivesi] Pyhäjärvi (kahdesti) Saarijärven kirkolta itään. Saarijärvi. Savijärvi.? Yhdistyneen vesijakson varrella Laukaan ja Jyväskylän pitäjissä: Hauhon pit Pälkäneen pit. Tuuloksen pit. Vesilahti. Kulsialan pit. Saarion pit. Jämsän pit. Haapavatia Laukaan kirkon pohjoispuolella. Vatia Kapeaniemi (Kaipianniemi) Peurungassa, Vatiajärvestä länteen. Kapeajärvi (Kaipianjärvi) Peurunka (kahdesti). Leppäpohja(kahdesti) Leppäveden pohjoispää. Leppävesi. Leppälahti (kahdesti). Kuhantaipale Saraveden ja Leppäveden välillä. Pernalahti Leppäveden pohjoispäässä. Venyskangas (kahdesti).? Kangasjärvi (kahdesti).? Karvakangas Leppävedessä. Karvakangas Kuhansalmi (Kuhankoski). Leppäjärvi (kahdesti). Pernasalo Peurunkajärvi. Pe arankajärvi. Palokka Jyväskylän pohjoispuolella. Utana.?

23 20 Päijänteen itäpuolella Sysmän, Hart o- lan, Jousan, Luhangan ja Leivonmäen pitäjissä olivat seuraavat erämaan kappaleet: Saarion pit. Sysmän pit. Rutalahti (kahdesti) Päijänteessä Korpilahden kirkon vastapäätä. Synsiä Edellisen eteläpuolella. Rutajärvi Rutalahdesta kaakkoon. Ärys (Äryst).? Tammijärvi (kahdesti) Luhangan kirkolta Tammivnnri koilliseen. Säynätselkä Jousan kirkon länsipuolella. Angelselkä Hirvijärvi Hartolan kirkolta luoteeseen. Koivisto Edellisestä etelään. Suojärvi Suontienjärven eteläpäässä Suojärvenvehmas länteen. Sauvavuori Edellisestä länteen. Etelä-Suontie (kahdesti). Mustataival (neljästi).? Päijänteen länsipuolella, Korpilahden, Jämsän, Petäjäveden ja Keuruun pitäjissä. Kulsialan pit. Pälkäneen pit, Jämsän pit. Heinäjoensuu Kintaudenjärvcssä (kahdesti). Kintaus Jyväskylästä länteen. Selkäsaari (kahdesti) Muuramenjärvessä. Muurame. Muuramenlahti. Särkijärvi Muuramenjärvestä länteen. Kuustaival Muuramenjärvestä luoteeseen. Kannusjärvi Muuramenjärvestä länteen. Saloisten järvi Kalmajärvi Rautajärvi Jämsän kirkolta pohjoiseen. Pirttiniemi Valkealuomi

24 Sääksmäen pit. Hunnunsalmi Väärinkeuru (kahdesti) Valkeaniemi Liettuniemi (kahdesti) 21 Keuruun pitäjässä. Maanselän toisella puolen oli seuraavat erämaankappaleet : Jämsän pit. Sääksmäen pit Reisjärvi (neljästi). Lestin-Pyhäjärvi. Lestinjärvi. Veneheitto Oulunjärven länsipuolella? Yllä olevasta luettelosta saamme jotenkin selvän kuvan siitä, miten laajalle varsinainen Hämeen erämaa ulottui. Erämaan eteläreuna kulki idästä päin Savon rajasta aikain Suontienjärven ja Jääsjärven eteläpäitse Päijänteeseen ja Päijänteen länsipuolella jatkui raja noin Muuramenjärven etelärannoilta Korpilahden pitäjässä melkein länteen päin Keuruunselän eteläpäähän. ') ') Mitään tarkkaa rajaa rintamaan ja erämaan välillä ei voi vetää, sillä rintamaankin asutus oli vielä niin harva, että se usein näyttää enemmän erämaalta kuin asutulta. Esm. Jämsän pitäjässä oli ainoastaan kirkon ympärystö jotakuinkin asuttua, mutta ulompana sitä vastoin ei ollut kuin joku kylä. Koko pitäjässä oli vaan kaksi neljänneskuntaa, joista toisessa oli 49, toisessa 55 savua. Sanottiinpa erämaan vielä 16 vuosisadan lopulla ulottuneen Pälkäneen ja Sääksmäen pitäjiin. Toiselta puolen oli vetämäni rajan pohjoispuolellakin, jopa syvällä varsinaisen erämaan sisällä muutamia asuttuja saarekkeita. Semmoisia olivat Päijänteen itäranta Luhangan pohjoispuolella, joka kuului Sysmän pitäjään ; Rutalahti, Keijo ja Päijänteenpohja (Päijänteen pohjoispäässä olevat seudut) kuuluivat Sääksmäen pitäjään; Jyväskylä (Leppäkosken ja Palokan seudut) kuuluva Saarioon ja Muurame, Kynsivesi ja Utana, jotka kuuluivat Pälkäneen pitäjään. Kaikki nämät, paitsi Sysmän pitäjän osa, olivat pieniä siirtokuntia ja luultavasti Kustaa Vaasan hallituksen alkupuolella syntyneet (kts. 6. Nyström: Tietoja Saarion pitäjän asemasta ja veroista v Hist. ark. VIII ss. 49 ja 51).

25 22 Pohjoispuolella ulottui Hämäläisten takamaa koko joukon Maanselän toiselle puolelle, näkyypä heidän jälkiänsä aina Pyhäjärven, Haapajärven ja Toholammin tienoille, ehkäpä Oulunjärvelle saakka. Koko tällä alalla luetellaan yhteensä 346 erämaankappaletta. Niistä kuului Sääksmäen kihlakuntaan 131, nim. Sääksmäen pitäjään 30; Pälkäneen pitäjään 43; Kulsialan 22 ja Saarion pitäjään 36. Hollolan kihlakuntaan kuului yhteensä 215 erämaan kappaletta, siten jaettuna eri pitäjien kesken, että Jämsän pitäjään kuului 55, Padasjoen 56, Hauhon 45, Sysmän 29 ja Tuuloksen pitäjään 30 erämaan kappaletta. Jos koetamme ryhmittää joko kihlakunnittain tai pitäjittäin edellä lueteltuja erämaankappaleita, niin käy pian selville että se on mahdotonta. Muutamain pitäjien erämaankappaleet, nim. Padasjoen, Hauhon ja Sysmän, muodostavat jonkunlaisen yhtäjaksoisen ryhmän, vaikka näidenkin seassa on muidenkin pitäjien takamaita: Padasjoen takamaat ulottuvat Kivijärven vesihaaran eteläpäästä, Pohjois Keiteleen kautta ylös Pihtiputaan vesistöön; Hauhon takamaat paraasta päästä Keiteleen etelä-osasta Laukaan vesijaksoa pitkin Hankasalmelle; ja Sysmän pitäjän takamaat ovat kaikki Päijänteen itäpuolella Hartolan, Jousan, Leivonmäen ja Luhangan pitäjissä. Muiden pitäjien erämaankappaleet muodostavat myös suurempia tai pienempiä ryhmiä, mutta näitä ei voi mitenkään yhdistellä yhdeksi kokonaisuudeksi, vaan ne ovat sekaisin aivan eri haaroilla. Niinpä esim. Saarion pitäjän takamaita on yksi osa Rautalammin vesistön pohjoisosassa, toinen Pihtiputaalla, kolmas Kivijärvellä, neljäs Keiteleen eteläpäässä, viides Karstulassa ja Saarijärvellä ja kuudes osa Jyväskylän tienoilla. Tämä seikka osottaa, kuten Y. Koskinen on jo ennen todistanut, aivan selvään, että yksityisomistus ei ole kehittynyt kihlakunnan tai pitäjän yhteismaista, vaan on seurannut välittömästi koko heimokunnan yhteisomistusta.

26 Toinen seikka, joka pistää heti silmään, on se että kaikki erämaankappaleet ovat vesistöjen varsilla. Tämä onkin aivan luonnollista, sillä vesistöthän, jotka joko suurempina valtimo- tai pieninä hiussuonina hajosivat ja tunkeutuivat erämaan kaikkiin sopukkoihin, olivat luonnolliset ja ainoat kulkutiet noilla teittömillä jylhillä erämailla. Kalastus sitäpaitsi oli tärkein nautintohaara, jota erämaalla harjoitettiin ja olihan kalastuspaikan ympärillä olevissa metsissä kyllin tilaisuutta myöskin metsästykseen ja kaskenviljelykseen. Vielä kolmaskin seikka pistää eri pitäjien erämaankappalten asemaa tarkastellessa silmään. Jos tarkastamme Jämsän pitäjän omistusaloja, huomaamme, että lukuunottamatta niitä erämaankappaleita, jotka ovat sen omilla vierillä, ne melkein kaikki ovat joko Savon rajan varrella tai Maanselän rinteillä tai toisella puolen Maanselkää, Pyhäjärven, Reisjärven, Lestijärven ja Haapajärven pitäjissä. 1 ) Tämä seikka mielestäni osottaa, että siihen aikaan kun Jämsän miehet alkoivat hankkia nautintoalueita pohjoisilla erämailla, koko erämaa oli jo suurimmaksi osaksi yksitysomistajien hallussa, sillä mitä varten olisivat Jämsän miehet ruvenneet tekemään noita pitkiä erämaanretkiä, jos nautintoalaa olisi ollut lähempänä; ainakin olisi siinä tapauksessa Jämsän pitäjän erämaankappaleita myöskin keskierämaalla. Jää siis selvitettäväksemme, milloin Jämsän pitäjä on alkanut omistella alueita erämailla. Jämsän pitäjän nimeä mainitaan tiettävästi ensi kerran 1449, jolloin määrättiin raja sen ja Kangasalan pi- 1 ) Jämsäläisten kalastuksesta Maanselän toisella puolen on muisto säilynyt kansan mielessä. Vieläkin näytellään järvien rannoilla Pyhäjärven, Reisjärven, Lestijärven ja Haapajärven pitäjissä,,hollolaisten" kalapirttien sijoja ja suomuskasoja ja kun tahdotaan osottaa että joku asia tapahtui hyvin vanhaan aikaan, sanotaan kuvaavasti, että.,,se tapahtui silloin Hollolan aikaan." Ylioppilas J. V. Castren'in muistiinpanojen mukaan, joka kesällä 1886 Muinaismuisto-yhdistyksen stipendiaattina kulki näillä tienoin. Jämsän miesten olosta niillä seuduin todistavat myös ne monet Jämsä-vartaloiset paikannimet, joita siellä tavataan. 23

27 24 täjän välillä. 1 ) Mutta tähän aikaan oli se luultavasti vaan pienenläntä takamaalle syntynyt uutisasutus, joka tuskin viljeli erämaan nautintoa etempänä kuin omilla vierillään. Vasta 1497 mainitaan sillä oma seurakunnan paimen. 2 ) Jämsäläisten retket erämaan pohjoisiin osiin eivät siis liene alkaneet ennenkun vasta 15 vuosisadan loppupuoliskolla. 17 vuosisadan keskivälissä oli siis yksityisomistus melkein koko erämaassa vallalla. Ainoastaan erämaan etäisimmillä kulmilla oli vielä jonkun verran anastamattomia seutuja ja niinikään rajalla, jossa keskinäisten riitojen ja rauhattomuuksien vuoksi vakinäinen omistus ei tahtonut menestyä. Näiden omistaminen tapahtui sitte vähitellen 15 vuosisadan puolivälistä alkaen ja kesti näiden erämaitten asuttamiseen saakka. Jo tämä omistusolojen korkea kehitys osottaa meille, kuinka suuri erämaiden taloudellinen merkitys oli. Säännöllinen maanviljelys oli silloin vasta alullaan, eikä riittänyt elämäntarpeita tyydyttämään. Sentähden oli erämaan nautinto välttämätön elinkeinon haara ja paras tulolähde. Erämaankäynti olikin säännöllinen jokavuotinen toimi. Kesällä jälkeen Pietarin päivän (heinäk. 11) lähdettiin tavallisesti miehissä erämaalle. Koko kesä asuttiin sitte pienissä sitävarten rakennetuissa pirteissä ja vasta talven tullessa palattiin takaisin. Kesän saalis säilytettiin maanalaisissa kellareissa, joista se talvikelin tultua käytiin noutamassa kotiin. Tärkeimmät erämaan nautintohaarat olivat: kaskenviljelys, metsästys, kalastus ja Lappalaisten verottaminen. Alkuperäisin kaskenviljelys kävi vanhain kertomuksen mukaan seuraavaan tapaan : Kaskea hakattaessa kaadettiin ainoastaan pienemmät puut, mutta suuremmat ainoastaan pykällettiin ja jätettiin tuulen kaadettavaksi. I, s ') Y. Koskinen, tutk. maanomistus-seikoista s ) Leinberg,Finlands territoriala forsamlingars.76; Arvidss. Haudl.

28 25 Kun sitte kaski oli poltettu, pantiin pienemmät puut roviolle, mutta suuremmat saivat jäädä paikoilleen. Siemennys tapahtui siten, että siemen kylvettiin tuhkalle ja täryytettiin kantoa, jotta maa ympärillä liikkui ja peitti siemenen. Metsästys oli varmaankin varhaisempina aikoina ollut hyvin tuottava ja siis hyvin tärkeä elinkeinon-haara, 1 ) mutta jo uudenajan alulla näyttää metsänriista olleen vähenemään päin, kuten vasta tulemme näkemään. Tärkein erämaan nautintohaara oli kumminkin kalastus noissa erämaan lukemattomissa kalarikkaissa järvissä. Vielä tänäkin päivänä ovat Pohjois-Hämeen vesistön varret täynnä vanhojen katiskaan ja muiden kalanpyydysten jäännöksiä, todistuksena siitä suuremmoisesta kalastuksesta, jota siellä vanhoina aikoina on harjoitettu, Monessa paikoin näytellään myös vanhoja kalapirttien ja kellarien sijoja, joissa kalastajat ovat kalojansa säilytelleet ja kerrotaanpa tavatun suuria suomuskasojakin niillä paikoin, joissa he ovat kalojansa perkoneet. Kansa sanoo niitä Hämäläisten jätteiksi. Vanhimmista kalastuneuvoista 16 vuosisadan asiakirjoissa mainitaan: selkänuotta, verkko, rysä ja katiska, jotka kaikki ovat vieläkin käytännössä. On luonnollista, että näillä kaukaisilla erämailla, järjestetyn yhteiskuntaelämän ulkopuolella, jossa vietettiin säännöllisesti suuri osa vuotta, syntyi omituiset tapansa ja sääntönsä yhteiselämää varten, kuten vieläkin tapahtuu esim. Pohjois-Amerikan suurissa metsissä tai kalastajain ') Metsästyskaluista olivat kaiketi tärkeimmät jousi sekä keihäs, milloin käytiin suurempien eläinten kimppuun. Mainitsen tässä vielä erään alkuperäisen pyydyksen, josta kuulin kerrottavan Kivijärvellä. Se on ollut Hiilihangon kankaalla Kivijärven pohjoispäässä, joka kangas on pitkä, mutta ainoastaan ½ virstan levyinen. Kankaan molemmin puolin kulkee pitkät vetelät suot. Tämän kankaan poikki oli aikoinaan ollut paaluaita, jonka jätteitä vieläkin kuuluu olevan näkyvissä. Aidassa on tiheässä veräjiä ja veräjien suulla kuoppia, jotka olivat peitetyt. Otusta koetettiin saada kankaalle ja kun se vaaraa aavistamatta pyrki veräjästä aidan toiselle puolelle, putosi se kuoppaan.

29 26 keskuudessa Jäämeren rannoilla. Näistä tavoista ja menoista on kansanmuistossa säilynyt hauskoja kertomuksia. Jos esim. riitoja syttyi kalastajani välillä, ei niitä vedetty tuomioistuimen eteen, johon ei olisi ollut tilaisuuttakaan, vaan ratkaistiin ne kalastajani omassa keskuudessa heidän omien oikeustapojensa mukaan. Matilan kosken niskassa Keiteleen eteläpäässä on saari, jota nimitetään Tuomiosaareksi. Tälle saarelle kerrotaan kalastajain kokoutuneen riitojansa ratkaisemaan. Lähellä mainittua saarta on eräs toinen saari, jota sanotaan Juoksusaareksi; sinne tuotiin se, joka oli syylliseksi huomattu ja hänet pakoitettiin rangaistukseksi juoksemaan saaren ympäri, jolloin toiset nakkelivat häntä kivillä. Myöskin Iisvedessä Vekaroniemellä on Tuomiosaari, jonka myös sanotaan saaneen nimensä siitä, että kalastajat kokoutuivat sille riitojansa ratkaisemaan. Tärkeimmät kalavesiä koskevat riidat ratkaistiin kumminkin säännöllisissä käräjissä. Vielä on jälellä yksi erämään nautintohaara, nim. Lappalaisten verotus. Ruotsalaiset tutkijat ovat tosin epäilleet, tokko Lappalaiset ovat koskaan olleet niin etelässä, mutta sen asian voimme pitää täydellisesti toteen näytettynä. Savosssa tavataan Lappalaisia vielä niin myöhään kuin ') Hämeenpuolisilta takamailta olivat Lappalaiset jo aikaisemmin poistuneet; tiedot Lappalaisten siellä olosta eivät sentähden olekkaan yhtä tarkat kuin Savosta, mutta kokonaan ei niitä puutu. Manitsen tässä ne pari tietoa, jotka näkyvät koskevan Hämeen takamaan Lappalaisia:,,V lahjoitettiin Boo Joninpojan sielun tähden Turun tuomiokirkolle Kantalan tila Saarioisten pitäjässä peltoineen, niittyineen, metsineen, kalavesineen; kuitenkin eroitetaan ne oravimetsät ja ne kalavedet, jotka ovat Poh- 1) J. M. Salenius; Tietoja Tavisalmen eli Kuopion pitäjästä vuosilta , s. 5.

30 27 jassa (noor i Bothnen), niin myös ne Lappalaiset, jotka sen talon alla ovat olleet". 1 ) V, 1454 mainitaan eräässä tuomiossa, että Tornion Pirkkalaiset olivat saaneet muutamia Lappalaisia jakoveljiltänsä Hämeessä. 2 ) Myöhempiä historiallisia tietoja Lappalaisista ei meillä ole Hämeen erämailta. Mutta vielä 1550 asui niitä jossakin Hämeen erämaan läheisyydessä, sillä Hämäläiset valittivat, että Savolaiset ja Pohjanmaan Lappalaiset tunkeutuivat heidän erämaihinsa ja kalastuksiinsa. 3 ) Kun edellä mainittujen historiallisten todistusten lisäksi otamme huomioon kansantarinat Lappalaisista ja Lapp-vartaloiset paikannimet, joita tavataan paljon Hämeessäkin, sekä mitä Lappalaisten asuinsijoista muualla tiedetään,käy epäilemättömäksi että keskiajan kuluessa heitä on asunut myöskin Hämeen erämailla. Hämärät tiedot puhuvat, että erämailtakin meni jonkunlaista nautintoveroa jo keskiajan kuluessa. Etsikkokäräjissä 1466 (11 p. kesäk.) kantoivat Hämäläiset, että Satakuntalaiset olivat anastaneet ja käyttäneet muutamia takamaita Hämeen rajain sisällä, eivätkä tehneet niistä mitään veroa. Tuomio lankesi siten, että jos Satakuntalaiset laillisella tavalla olivat saaneet mainitut takamaat, tuli heidän suorittaa niistä veroa siinä kihlakunnassa ja pitäjässä, johon takamaa ennen oli kuulunut; muutoin ottaa kruunu ne haltuunsa ja antaa ne lähimmälle sukulaisellä Hämeessä, joka siitä tehköön veroa. 4 ) Tämän ve- 1 ) Porthan, De Bircarlis, opera Selecta IV, ss. 133, 134; Koskinen, Tutk. maanomistus-seikoista s. 23; Millä aloilla Lappalaiset ovat historiallisten Tutkimusten mukaan asuneet? Suomi, Toinen jakso 15 osa, s ) Handl. rör. Skand. hist. XXIX s. 29; Y. Koskinen, Millä aloilla Suomenmaata ovat Lappalaiset historiallisten tutkimusten mukaan asuneet? Suomi, Toinen jakso, 15 osa, s ) Arvidss. Handl. VII s ) Y. Koskinen, Tutkimuksia maanomistus-seikoista s. 22.

31 28 ron suuruudesta ja laadusta ei ole kumminkaan mitään tietoja säilynyt. Vasta uuden ajan alulla, jolloin erämaiden olot astuvat selvemmin näkyviin, saamme tietoja myöskin erämaan verosta. Veroa maksettiin silloin kaloissa ja meni jokaiselta,,miehenosalta" erämaata 1 leiv. 5 naul. haukia josta 5 naul. meni oikeastaan piispalle ja 1 leiv. seurakunnan papille, mutta Kustaa Vaasa oli ne Kruuunulle korjannut. 1 ) Tämmöiset olivat pääpiirteissään Hämeen erämaiden vaiheet keskiajan kuluessa ja uuden ajan alulla, jolloin niissä tapahtui ratkaiseva käännös. Mutta ennen kun siirrymme siihen, niin muutama sana niistä samaan suuntaan käyvistä puuhista, jotka ikäänkuin valmistuksina olivat käyneet sen edellä. Jo keskiajalla oli Ruotsin hallitus puuhannut näiden kaukaisten takamaiden asuttamista loukaten näillä puuhillansa yksityisten omistusoikeutta erämailla. V kirjoitti kuningas Erik Pommerilainen Hämeen silloiselle voudille Valdemar Djeknille, että keille Valdemar Djekn oli Hämeen takamaita kuninkaan puolesta jakanut ja sen vakuudeksi kirjeensä kihlakunnan tuomarin kanssa oikein antanut, siten että vanhat kylät, joiden omana maa ennen oli ollut, eivät sen kautta joudu autiotilaan, niille kuningas täten vahvistaa tämmöiset kirjeet.2) Tämän kirjeen vahvisti Kaarlo Knuutinpoika v. 1452, valtuuttaen samalla Hämeen silloisen voudin Olavi Tavastin jakamaan sikäläisille asukkaille metsiä ja takamaita, kuitenkin niin etteivät vanhat kylät, joihin maa on ennen kuulunnt, joudu autioksi. 3 ) Mutta nämät Ruotsin hallituksen puuhat koskivat nähtävästi vaan rintamaan vieriä, eivätkä edes sielläkään ') Nyström, Tietoja Saarion pitäjän asemasta ja veroista , Hist. ark. VIII s ) Porthan Syll. Mon. ss ) Arvidss. Handl. IV, s. 25.

32 29 saaneet yleisempää asutusta aikaan. Syynä siihen oli sekä erämaiden kaukainen asema, että Ruotsin hallitukaen silloinen heikkous, joka esti sitä käskyjensä täyttämistä valvomasta. Toiseksi muuttui laita, kun Kustaa Vaasa tavallisella jäntevyydellään rupesi ajamaan asutuksen asiaa. Tästä hetkestä alkaa uusi aika Hämeen erämaiden aloissa.