Forssa. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Forssa. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> )"

Transkriptio

1 Päättyneet (< ) Voimassa (> ) Pohjavesialue B , Km Kuva 9. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

2 n alueella sijaitsevien pohjavesialueiden yhteis oli noin hehtaaria. Kokonaan ssa sijaitsee kolme I-luokan pohjavesialuetta ja osittain kaksi I-luokan ja kolme II-luokan pohjavesialuetta. III-luokan pohjavesialueita ei ole yhtään. Yhdellä pohjavesialueella ei ollut lainkaan soranottoalueita. Kanta-Hämeen Koijärven pohjavesialueella ( ) oli kaksi soran- ja hiekanoton aluevarausta. n pohjavesialueilta rajattiin yhteensä 39 soranottoaluetta. Näiden alueiden tiedot on esitetty taulukossa 4 ja niiden kokoluokkajakaumaa on tarkasteltu kuvassa 10. Jälkihoidon perusteella rajattuja alueita ssa on yhteensä 45. Suurin osa alueista oli joko jälkihoitamatta tai toiminnassa (kuva 11). Kohtalaisen kunnostustarveluokan alueita oli eniten sekä lukumäärän, että n mukaan (kuva 12). Taulukko 4. sta rajattujen soranottoalueiden lukumäärä ja tiedot. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani 39 kpl 53,86 ha 1,38 ha 14,20 ha 0,03 ha 0,32 ha a) b) 5 % 6 % 23 % 15 % 57 % 14 % Kokoluokka (ha) 41 % < 0,5 0, > 5 39 % Kuva 10. Eri kokoluokkaa olevien soranottoalueiden osuudet ottamisalueiden a) lukumäärästä ja b) sta. a) b) kpl hehtaaria Jälkihoidettu Osittain jälkihoidettu Muotoiltu Jälkihoitamaton Toiminnassa 0 0 Kuva 11. Soranottoalueiden jälkihoitotilanne a) lukumäärän b) n mukaan. 30 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

3 a) b) Suuri kpl hehtaaria Kohtalainen Vähäinen/Ei tarvetta Luvanmukainen 0 Luokka I Luokka II Kuva 12. Soranottoalueiden kunnostustarve pohjavesialueluokittain a) lukumäärän b) n mukaan. 0 Luokka I Luokka II ssa oli vuoden 2006 aikana voimassa kymmenen maa-ainesten ottamislupaa, joista kolme sijaitsi pohjavesialueella. Näistä kaksi sijaitsi I-luokan ja yksi II-luokan pohjavesialueella. Vuoden 2007 puolella kesäkuuhun mennessä I-luokan pohjavesialueelle oli myönnetty yksi uusi lupa. Särkilammen pohjavesialueen ( B) Jokioisten puolella olevalle Särkilammen vedenottamolle on määritetty vesilain mukainen suoja-alue. n puolella olevalla kaukosuojavyöhykkeellä on kaksi soranottoaluetta. Jokioisten Kukonharjun pohjavesialueen suojelusuunnitelmassa on mainittu Loimijoen eteläpuolella sijaitsevan vanhan soraottoalueen ( , kuva 21) romuvaraston mahdollisista riskeistä pohjaveteen (Saarnio 1994). n seudun pohjavesialueiden suojelusuunnitelmassa ssa sijaitsevista maa-ainesten ottoalueista kahdeksan luokiteltiin riskikohteiksi pohjavedelle (Paavo Ristola Oy 2006a). Kuva 13. Urheilukenttänä toimiva vanha soranottoalue Vieremän pohjavesialueella. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

4 ,5 1 2 Km luokka luokka (406103) 0,68 ha 0,35 % VL 4 1 PerusCD Lähellä asutusta, jyrkkä 02 (406105) 4,43 ha 2,32 % VL 1 3 PerusCD Tekopohjavesialtaita 03 (406108) 0,63 ha 0,33 % P 4 2 Peruskartta Hautausmaan jätteitä 04 (406107) 0,34 ha 0,18 % VL 4 3 Peruskartta Metsittynyt, pohja täytetty 05 (406106) 0,52 ha 0,27 % VL 4 3 Peruskartta Metsittynyt 06 (406104) 8,28 ha 4,34 % VL 4 2 Maasto Urheilukenttä, rinteet hoitamatta 07 (406109) 4,12 ha 2,16 % T, VL 4 2 Peruskartta Teollisuusalue 08 (406102) 0,73 ha 0,38 % VL 5 2 PerusCD Iso kotitarve, jyrkät rinteet 09 (4061) 2,27 ha 1,19 % VL 1 3 PerusCD Metsittynyt vanha alue 10 (4061) 0,91 ha 0,48 % VL 5 1 PerusCD Tien varressa (päättymispvm > ) Kuntaraja JJ Kuva 14. Soranottoalueet: Vieremän pohjavesialue, I lk,. 32 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

5 ,25 0,5 1 Km luokka luokka ( ) 0,06 ha 0,04 % MYg 5 1 Maasto Kotitarve harjun rinteessä 02 ( ) 0,11 ha 0,07 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve 03 ( ) 0,05 ha 0,03 % EOh 4 3 PerusCD Metsittynyt 04 ( ) 14,2 ha 8,97 % EOh, MYg 5 4 PerusCD/Maasto Kaksi voimassa olevaa lupaa 05 ( ) 0,33 ha 0,21 % EOh 5 2 PerusCD Iso kotitarve 06 ( ) 2,08 ha 1,24 % Ei ole 4 2 Ilmakuva/PerusCD Varastokasoja, vanha kaatopaikka 07 ( ) 0,12 ha 0,08 % Ei ole 5 2 Maasto Kotitarve 08 ( ) 0,14 ha 0,09 % Ei ole 5 1 Maasto Kotitarve 09 ( ) 0,03 ha 0,02 % Ei ole 5 2 Maasto Kotitarve 10 ( ) 0,04 ha 0,02 % Ei ole 5 2 Maasto Kotitarve 11 ( ) 2,31 ha 1,41 % EOh 2 3 PerusCD/Maasto Osittain jälkihoidettu osa 12 ( ) 0,24 ha 0,15 % EOh 4 2 PerusCD/Maasto Jälkihoitamaton osa 13 ( ) 0,47 ha 0,30 % EOh 5 2 PerusCD/Maasto Aktiivinen osa 14 ( ) 0,41 ha 0,26 % EOh 4 3 PerusCD/Maasto Metsittynyt osa 15 ( ) 0,12 ha 0,07 % EOh 4 1 PerusCD Näkyvällä paikalla, epäsiisti Kuntaraja JJ Kuva 15. Soranottoalueet: Koijärven pohjavesialue (osa 1), I lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

6 ,25 0,5 1 Km luokka luokka ( ) 0,25 ha 0,16 % Ei ole 5 2 PerusCD Iso kotitarve 02 ( ) 0,90 ha 0,57 % Ei ole 4 3 Peruskartta Metsittynyt 03 ( ) 0,11 ha 0,07 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve 04 ( ) 0,11 ha 0,07 % Ei ole 5 2 Maasto Kotitarve 05 (406103) 0,14 ha 0,09 % Ei ole 4 2 PerusCD Varastokasa Kuntaraja JJ Kuva 16. Soranottoalueet: Koijärven pohjavesialue (osa 2), I lk,. 34 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

7 ,25 0,5 1 Km luokka luokka ( ) 0,57 ha 0,50 % MYg 4 4 Ilmakuva Jälkihoitamaton osa 02 ( ) 0,34 ha 0,30 % MYg 5 4 Ilmakuva Lupa päättyy ( ) 0,08 ha 0,07 % MYg 5 2 Ilmakuva Kotitarve 04 ( ) 0,11 ha 0,07 % Ei ole 5 2 Ilmakuva Kotitarve Kuntaraja JJ Kuva 17. Soranottoalueet: Lunkinharjun pohjavesialue, II lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

8 0 0,25 0,5 1 Km luokka luokka (406152) 0,10 ha 0,13 % Ei ole 5 2 Ilmakuva Kotitarve Kuntaraja JJ Kuva 18. Soranottoalueet: Rämsänkulman pohjavesialue (osa 1), II lk,. 36 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

9 ,25 0,5 1 Km luokka luokka ( ) 0,13 ha 0,02 % MYg 5 2 PerusCD Kotitarve 02 ( ) 0,10 ha 0,12 % MYg 5 2 PerusCD Kotitarve 03 ( ) 0,11 ha 0,13 % Ei ole 5 2 Ilmakuva Kotitarve Kuntaraja JJ Kuva 19. Soranottoalueet: Rämsänkulman pohjavesialue (osa 2), II lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

10 ,25 0,5 1 Km luokka luokka (416951) 0,11 ha 0,06 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve 02 ( ) 0,80 ha 0,50 % Ei ole 5 4 Maasto Lupa päättyy ( ) 0,32 ha 0,15 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve Kuntaraja JJ Kuva 20. Soranottoalueet: Latovainion pohjavesialue, I lk,. 38 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

11 ,25 0,5 Km luokka luokka ( ) 4,47 ha 2,27 % VL 4 2 PerusCD/Maasto Autonromuja, Ksv 02 ( ) 0,39 ha 0,00 % VL 3 3 Maasto Muotoiltu osa, Ksv 03 ( ) 1,04 ha 0,00 % VL 4 2 Maasto Jälkihoitamaton osa, romuja, Ksv Kuntaraja JJ Kuva 21. Soranottoalueet: Särkilammen pohjavesialue, B I lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

12 0 0,25 0,5 Km luokka luokka (483451) 0,22 ha 0,41 % MT 4 2 PerusCD Kotitarve Kuntaraja JJ Kuva 22. Soranottoalueet: Mikkostennokan pohjavesialue, II lk,. 40 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

Jokioinen A B A. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> 30.6.

Jokioinen A B A. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> 30.6. 5.5 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 0416951 0416954 A 0416954 B 0416953 A 0416952 0 2,5 5 Km Kuva 62. Jokioisten pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat.

Lisätiedot

Humppila. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 0 2,5 5 Km

Humppila. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 0 2,5 5 Km 5.3 04151 04152 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 041 041 041 0 2,5 5 Km Kuva 42. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. 58 Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Kalvola. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Kalvola. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.6 0421008 0421002 0421001 0421004 0408252 0421005 0421054 0421010 0421009 0421006 0421051 0421056 0421052 0 2,5 5 10 Km 0421055 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue Kuva 74. n

Lisätiedot

Hämeenlinna. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet luvat (< )

Hämeenlinna. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet luvat (< ) .4 4821 4194 4162 4192 4161 4164 A 4191 1,2 2, Km 4193 Pohjavesialue Kuva 3. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. 67 n alueella sijaitsevien pohjavesialueiden yhteis on noin

Lisätiedot

Renko. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Renko. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.7 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 69254 69255 692 692 69253 69205 69252 43351 B 69251 0 1,25 2,5 5 Km Kuva 92. Rengon pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat.

Lisätiedot

Tammela. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue C A. Voimassa (> ) Päättyneet (< )

Tammela. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue C A. Voimassa (> ) Päättyneet (< ) 5.8 0421054 0421056 0483405 Voimassa (> 30.6.2006) Päättyneet (< 1.7.2006) 0406151 0421055 Pohjavesialue 0483419 0483406 0408255 0483451 0483403 0483412 0416952 04834 0483414 0483413 0443351 C 0483415

Lisätiedot

Hattula. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Hattula. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.2 0408253 0408207 04082 04082 0408254 0408252 04082 0421051 0408206 0408251 0408204 0421052 0408205 0469254 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 0408255 0469253 0469253 0 2,5

Lisätiedot

Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Karttulan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Karttulan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve n kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve en kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145.

Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145. 5.12 Kauhava Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145. Kuva 145. Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Kurikka. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247.

Kurikka. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247. 5.19 Kurikka Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247. Kuva 247. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67.

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67. Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67. 12/-92 6706 Maapinta-ala: 1355 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/ rajoitetunoton alueella: 3,0/1,9/- ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 70 ha

Lisätiedot

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187.

Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187. 5.14 Kokkola Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187. Kuva 187. Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56.

Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56. 5.5 Himanka Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56. Kuva 56. Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet

Lisätiedot

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla SOKKA-hanke POSKI-hanke, Kiviaineshuolto Pirkanmaalla nyt ja tulevaisuudessa kuntaseminaari Anne Lindholm, Pirkanmaan

Lisätiedot

Taulukko 13. Soranottoalueiden lukumäärä ja pinta-alatiedot koko tutkimusalueelta. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani

Taulukko 13. Soranottoalueiden lukumäärä ja pinta-alatiedot koko tutkimusalueelta. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani 5.10 Koko tutkimusalue Soranottoalueita rajattiin yhteensä 367 ja niiden yhteispinta-ala oli 613 hehtaaria (taulukko 13). Nämä alueet jaettiin vielä jälkihoidon mukaan omiksi alueiksi, joita oli yhteensä

Lisätiedot

Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha)

Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha) Soranottoalueen numero Jälkihoidon tila Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha) Pohjavesialueen nimi Hirvikangas 1 4 1 lampi vedenottamon läheisyys 10.10.2007/28.6.2011

Lisätiedot

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101.

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Maapinta-ala: 4453 ha yhteensä/ella/ rajoitetunoton alueella: 6,5/5,5/- ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 117 ha Suojelu- ja muut suojeluohjelma-alueet:

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340.

Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340. 5.31 Seinäjoki Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340. Kuva 340. Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja

Lisätiedot

11 617 001 Täperänkangas

11 617 001 Täperänkangas LIITE 26 11 617 001 Täperänkangas Täperä P4 P12 w +78,87 P9 w +77,56 PSVEO P1 w +78,24 P10 w +78,30 P4.a w +79,72 Önkkyrinkangas 22/10 TÄPERÄNKANKAAN POHJAVESIALUEEN Vedenottamon suoja-alue (Pohjois-Suomen

Lisätiedot

LIITE 35. RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Pohjavesialueen raja. Pohjavesialueiden välinen raja

LIITE 35. RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Pohjavesialueen raja. Pohjavesialueiden välinen raja LIITE 35 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Karjatila SYKE, POPELY M.I. 26.11.2013 LIITE 36 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT TANINSELÄN POHJAVESIALUEELLA SYKE, POPELY M.I. 28.11.2013 LIITE

Lisätiedot

Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä. Janne Juvonen ja Jari Rintala

Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä. Janne Juvonen ja Jari Rintala Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29 2007 Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä Janne Juvonen ja Jari Rintala Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA

Lisätiedot

Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45

Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45 Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45 10/-9604/-02 12/-90 05/-93 4526 11/-87 Maapinta-ala: 3651 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/ rajoitetunoton alueella: 17,6/14,3/1,8

Lisätiedot

Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23.

Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23. Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23. 2330 23282329 2327 2331 2332 Maapinta-ala: 4534 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetunoton alueella: 91,5/36,4/11,4

Lisätiedot

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta PALUKSEN MAKU Esiselvitys vanhan maaainesottoalueen maisemoinnista ja käyttömuotojen yhteensovittamisesta Hankealueen sijainti Ulvila-Palus 19 km Pori-Palus 18 km Tampere-Palus 95 km Kartta: www.eniro.fi

Lisätiedot

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Pieksämäen kaupunki/rakennusvalvonta Lausunto / Viite: Lausuntopyyntö 5.2.2015 27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Alue,

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA

FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA RAPORTTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30139P001 Tiivistelmä FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA Tiivistelmä

Lisätiedot

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69.

Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69. sivut 60-78 Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69. Maapinta-ala: 1931 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetun oton alueella: 22,7/16,6/12,3 ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 1175 ha Suojelu-

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

I. Suomenniemi. Pohjavesialueet. Tutkimustulokset

I. Suomenniemi. Pohjavesialueet. Tutkimustulokset 6.21 Suomenniemi 6.21.1 ohjavesialueet Suomenniemellä on 11 pohjavesialuetta, joista kolme on I-luokan, kolme II-luokan ja viisi III-luokan pohjavesialueita. ohjavesialueiden yhteenlaskettu pinta-ala on

Lisätiedot

Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011

Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011 1 Janakkala Kyöstilänharju ja Puurokorvenmäki muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Kustantaja: Insinööritoimisto Matti Jokinen 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 2 Kartat... 4

Lisätiedot

Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa

Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa Sokka -projekti Pohjois-Savossa 2007-2009 Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö 1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24

Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24 sivut 40-59 Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24 04/-91 2414 02/-0712/-96 02/-07 12/-01 2415 Maapinta-ala: 1664 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetunoton alueella: 46,0/45,3/17,3

Lisätiedot

Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa

Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa RAPORTTEJA 127 2015 Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa SOKKA-hanke JANITA PELTONEN Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa SOKKA-hanke JANITA PELTONEN RAPORTTEJA 127 2015 MAA-AINESALUEIDEN

Lisätiedot

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Oheismateriaali 1. Itä-Suomen HAO asiakirjat Ympäristöjohtajan päätösesitys: Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi

Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi Kuva: Jyrki Vesa Raaka-aineesta rakennetuksi ympäristöksi RAKENNUKSET JA RAKENTEET, TIET, KADUT, RADAT, LENTOKENTÄT, SATAMAT, VAPAA-AJAN ALUEET, KRIISIAIKOJEN RAKENTAMINEN, RAKENNUSKANNAN KORJAUS JA KUNNOSSAPITO

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA Soranotto ja murskaus RUOVESI; Mäkelän sora-alue 702-416-4-67 20.11.2018 Sisällys 1 Perustiedot... 2 2 Pohjaveden tarkkailusuunnitelma... 3 Pohjaveden korkeuden tarkkailu...

Lisätiedot

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY > r., i ) Lernrninkainen..if MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI RIK.KIL.A KYLA: TILA: Hersten 7:52,, LEMMINKAINEN INFRA OY 30.11.2009 t.ernrnmkalnen Slsallysluettelo 1 PERUSTIEDOT 3

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa. Jutta Kivikallio Pekka Raitanen

25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa. Jutta Kivikallio Pekka Raitanen KOSKEN TL RAKENNUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 1-2013 Aika: 25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Pekka

Lisätiedot

Möykkylä-Mäntylampi. Vihanninkangas

Möykkylä-Mäntylampi. Vihanninkangas Natura-alue 5 km Sisältää Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan aineistoa 9/7 Luonnonsuojeluohjelma-alue Harjujensuojelualue Natura-alue Arvokas tuuli- ja rantakerrostuma Pohjavesialue Suojelusuunnitelma-alue

Lisätiedot

Hankealueen sijainti

Hankealueen sijainti PALUKSEN MAKU Esiselvitys vanhan maaainesottoalueen maisemoinnista ja käyttömuotojen yhteensovittamisesta Hankealueen sijainti Hankkeen taustat Ennen maa-aineslakia ei ottotoiminnalta vaadittu maisemointia

Lisätiedot

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa

Lisätiedot

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1 INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö

Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Liite 1 Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen pohjaveden pilaamiskielto (1:8) Vesilaki (587/2011); erityisesti luvanvaraiset

Lisätiedot

!H Vedenottamo. t Pohjaveden havaintoputki. 0 0,5 Km. Kutila 0421002. Kankainen 0421001

!H Vedenottamo. t Pohjaveden havaintoputki. 0 0,5 Km. Kutila 0421002. Kankainen 0421001 W:\386\Hämeenlinna\5009970_Pohjavesialueiden_suojelusuunnitelma\arcmap\työtilat\Kalvola\LIITE5-_Kankainen_Kutila.mxd Kutila 042002 5 w+82,05 HP0406 w+8,57 3 KUTILA!H 4 w+83,25 HP0202,w+86,79 HP020,w+87,4

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla

Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 1 2006 Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla aluekohtainen tarkastelu Jari Rintala Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 1 2006

Lisätiedot

Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla

Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Varsinais-Suomi Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla Varsinais-Suomi, Rauman seutu ja Pohjois-Satakunta 2/2010 Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

LIITE 13 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT OHTAOJAN POHJAVESIALUEELLA. Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjaveden päävirtaussuunta

LIITE 13 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT OHTAOJAN POHJAVESIALUEELLA. Pohjavesialueen raja Varsinaisen muodostumisalueen raja Pohjaveden päävirtaussuunta LIITE 13 Rinnelähteet (vo), ei käytössä OHTAOJAN POHJAVESIALUEELLA ent. Itälaitos (vo) Vedenottamon suoja-alue (Pohjois-Suomen vesioikeus 12.5.197) Lähdeoja (vo) Tutkittu vedenottopaikka PSV EO Talousvesikaivo

Lisätiedot

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8 Pieksämäen kaupunki Rakennusvalvonta/ Juhani Ronkainen juhani.ronkainen@pieksamaki.fi 5/2016 Viite: pyyntö 2.2.2016 17/10.03.00.00/2016 maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Lisätiedot

Tekia , Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT ALKAEN

Tekia , Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT ALKAEN Tekia 22.11.2016 105, Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT 1.1.2017 ALKAEN 1 (4) ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT Sisä Ilys 1 YLEISTÄ 2 2 TARKASTUSMAKSU 2 3 VALVONTAMAKSU

Lisätiedot

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Mari Leminen 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY 469 pohjavesialuetta Luokka I: 377 kpl Luokka II: 92 kpl Luokittelu Riskitekijöiden arviot Hyvä tila/huono

Lisätiedot

Virolahden pohjavesialueet. ± km. SYKE, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/12 Karttakeskus Oy 1:

Virolahden pohjavesialueet. ± km. SYKE, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/12 Karttakeskus Oy 1: Virolahden pohjavesialueet 2,5 5 :5 59356 B 59356 A Kaakkois-Suomen ELY ympäristö ja luonnonvarat/..24,25,5 59356 HAAVISTO (A,B) :2 -luokka..24 I 59352 Kaakkois-Suomen ELY ympäristö ja luonnonvarat/..24,25,5

Lisätiedot

PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km

PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET. Klikkaamalla tarkentuva kohde. 0 2 4 6 8 10 km PUNKAHARJUN POHJAVESIALUEET Klikkaamalla tarkentuva kohde Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Affecto Finland Oy, Karttakeskus, Lupa L4659 0 2 4 6 8 10 km 0661801 PUNKAHARJU 1 1:10 000

Lisätiedot

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää

21 15.04.2014. Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää Oulunkaaren ympäristölautakunta 21 15.04.2014 Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Siuruan kylään Pudasjärvelle, hakijana Juha Järvenpää OULYMP 21 HAKIJA Juha Järvenpää Kalliosuontie 517

Lisätiedot

Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI. Pohj avesiselvitys P P ,2011 LIITE 14. FCG Finnish Consuiking Group Oy

Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI. Pohj avesiselvitys P P ,2011 LIITE 14. FCG Finnish Consuiking Group Oy LIITE 14 FCG Finnish Consuiking Group Oy Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI Pohj avesiselvitys 3 6 0 0 - P 1 3 1 3 7 P 0 0 1 21.5,2011 Fin n is h C o n s u lt ing G r o u p 21.6.2011 I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Pirkkalan kunta 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET PIRKKALAN KUNNASSA Kunnanhallitus hyväksynyt 3.9.2018 Voimaantulo

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT KOKEMÄEN KAUPUNKI TAKSA 2016 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAK- SUT Ympäristölautakunta hyväksynyt 09.12.2015 78 Voimaantulo 01.02.2016

Lisätiedot

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia.

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia. 2/YMPLA 22.03.2017 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M1/2017 Ympla 22.3.2017 28 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 24.3.2017 HAKIJA: OTTOALUE: Reijo Kuosa

Lisätiedot

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300

Ylöjärven ympäristölautakunnan 17.12.2013 198 hyväksymä. Suunnitelmaa kohti perusmaksu 300 1 (5) MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT JA VAKUUDET YLÖJÄRVEN KAUPUNGISSA (liite 3 / ymp.ltk 17.12.2013) Ylöjärven ympäristölautakunnan

Lisätiedot

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi

13 20.03.2014. Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi Oulunkaaren ympäristölautakunta 13 20.03.2014 Relletin yhteismetsän maa-ainesten ottoa koskeva päätös, Särkijärvi, Utajärvi OULYMP 13 ASIA Maa-aineslain mukainen lupa maa-ainesten ottamiseen Utajärven

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Kohde Asemakaava:Korkeavaha II C: Korkeavahan kaup.osa. Aloite: Forssan kaupunki / Yksityiset

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA

KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA KESKI-SUOMEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVA SEUTUKUNTAKIERROS OLLI RISTANIEMI WWW.KESKISUOMI.FI/2.VMK MAAKUNTAKAAVA OSANA SUOMEN KAAVAJÄRJESTELMÄÄ SUOMEN KAAVOITUSJÄRJESTELMÄ Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OJALANMÄKI III A ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI KAAVA-ALUEEN RAJAUS. OSAYLEISKAAVALUONNOS POHJANA. ALUEEN ORTOKUVA Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Osayleiskaava Dnro: Ojalanmäki III A Forssan kaupunki Laatia asemakaavattomalle

Lisätiedot

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle

Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle Rakennuslautakunta 20 11.04.2011 Kunnanhallitus 103 19.04.2011 Sora ja Kuljetusliike Partanen Oy ja Kuljetusliike Töppönen, maa-aineslupahakemus Haapaniemen kylän Käpykangas 1:25 tilalle 377/520.521/2011

Lisätiedot

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. 41201 Antopäivä Kokouspäivä/ 10.9.2007 29.8.2007

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus 1(10) Vaasan hallinto-oikeus Päätös Antopäivä Päätösnumero 22.02.2018 18/0034/2 Diaarinumero 00665/16/5208 Asia Valitus vesitalousasiassa Luvan hakija ja muutoksenhakija Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta Pohjolankatu Lappeenranta Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖKSEN KERTOELMAOSA 1. Hakija Rudus Oy PL 49 00441 Helsinki 2. Ottopaikka Lappeenranta, Nyrhilä Pataonsi 4:47 (405-461-4-47) 3. Asian vireille tulo Alkuperäinen maa-aineslupahakemus on kirjattu

Lisätiedot

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna. Iisalmen reitti-seminaari Sari Pyyny

Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna. Iisalmen reitti-seminaari Sari Pyyny Pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat työkaluna Iisalmen reitti-seminaari 18.3.2019 Sari Pyyny 1< Ylä-Savon Vesi Oy Vuonna 2003 perustettu viiden kunnan omistama tukkuvesiyhtiö Omistus Iisalmi 43,58 %

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1

Lisätiedot

V Päästön havaittavuus ja valvonta VI Päästön todennäköisyys

V Päästön havaittavuus ja valvonta VI Päästön todennäköisyys Riskilu, Riskilu Vuoden Kankainen 0421001 I maatalou s peltoviljely en pinta-alasta lähes puolet peltoaluett kartanolla kasvihue. Peltoalueet sijoittuvat reuna-alueille, jossa maaperä hietavaltaist vedenottamo

Lisätiedot

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 Kunnanhallitus 101 23.05.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040

Lisätiedot

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet

Lisätiedot

1 JOHDANTO...1 LISÄSELVITYSTARPEET...29 2.8 MUUTOKSET POHJAVESIALUERAJAUKSIIN JA -LUOKKIIN...31 3 POHJAVEDEN SUOJA-ALUEET...33

1 JOHDANTO...1 LISÄSELVITYSTARPEET...29 2.8 MUUTOKSET POHJAVESIALUERAJAUKSIIN JA -LUOKKIIN...31 3 POHJAVEDEN SUOJA-ALUEET...33 Hämeen ympäristökeskus Forssan kaupunki Humppilan kunta Jokioisten kunta Tammelan kunta Ypäjän kunta FORSSAN SEUDUN POHJAVESI- ALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA 15.2.2006 18923 18923 18923 HÄMEEN YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 Maa-ainesten ja pohjavesien teemapäivä 9.5.2019 Jari Hyvärinen, jari.hyvarinen@gtk.fi, p.029 503 3406 Pohjavedet

Lisätiedot

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle

Annettu julkipanon jälkeen Rakennus- ja ympäristölautakunta Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle 1 ASIA: Maa-aineslain tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 17.1.2017 (hakemus saapunut 13.12.2016) HAKIJA: Ari Mikkonen LUVAN HAKEMISEN PERUSTE TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN:

Lisätiedot

Uusittu ottamisopas kestävä käyttö

Uusittu ottamisopas kestävä käyttö Uusittu ottamisopas kestävä käyttö Maa-ainesten lupa- ja ottotilanne Uusi ottamisopas Sähköiset lomakkeet ja kiviainesten tilinpito Vanhempi tutkija Jari Rintala SYKE Ympäristönsuojelupäivät Lammilla 1.

Lisätiedot

RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI

RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI SKVSY 08.05.2012 Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Sisällysluettelo 1 Kuusimäen pohjavesialue 0814001A... 3 1.1 Geologia ja hydrogeologia... 3 Pohjavesi... 3 Kallioperä...

Lisätiedot

Tiistai 06.07.2010 17.00 18.00. Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone. Jani Ovaskainen, Minna Tuunainen Leena Savolainen

Tiistai 06.07.2010 17.00 18.00. Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone. Jani Ovaskainen, Minna Tuunainen Leena Savolainen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2010 TUUSNIEMEN KUNTA Ympäristölautakunta KOKOUSAIKA Tiistai 06.07.2010 17.00 18.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot