Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta"

Transkriptio

1 Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta Läpäisyn tehostamisohjelma on Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen kehittäminen -yksikön suurin valtionavustusrahoituksella tuetuista kehittämisohjelmista. Tehostamisohjelmaan on kaikkiaan suunniteltu kohdennettavaksi 16 miljoonaa euroa vuosille Läpäisyä ja keskeyttämistä koskevan seurantatiedon tuottaminen on osa läpäisyn tehostamisohjelmaa. Läpäisyn tehostamisohjelman ohjauksessa ja toimenpiteiden kohdentamisessa hyödynnetäään määrällisiä seurantatietoja mm. eronneiden opiskelijoiden määristä. Seurannassa on mukana kaikki hankkeessa mukana olevat koulutuksen järjestäjät. Määrällinen seuranta toteutetaan Opetushallituksessa suunnittelu yhteistyössä hankkeessa mukana olevien koulutuksen järjestäjien kanssa.

2 Läpäisyn tehostamisohjelman määrälliset tavoitteet Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorten yhteiskuntatakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen keskeyttämisiä ja tukea opintojen etenemistä ja tutkintojen suorittamista tavoiteajassa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tavoitteeksi, että ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden osuutta pyritään laskemaan 7 prosenttiin vuonna 2014 (kokonaan opintonsa keskeyttäneiden osuus olisi tällöin 6 prosenttia). Nuorille suunnatussa ammatillisessa peruskoulutuksessa keskeyttämisprosentti lukuvuonna oli 9,1. (Lähde: Tilastokeskus) Vuoden 2006 aloittaneista opiskelijoista 62,9 % suoritti ammatillisen perustutkinnon vuoteen 2009 loppuun mennessä. Vuonna 2005 aloittaneista 70 % valmistui vuoden 2009 loppuun mennessä. (Lähde: Tilastokeskus) Opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille on asetettu tavoitteeksi, että vuonna 2011 aloittavista uusista opiskelijoista 65 % suorittaa tutkinnon sen laajuutta vastaavassa ajassa tai nopeammin. Neljässä vuodessa tutkinnon suorittaneiden osuus olisi tällöin 76 % ja viidessä vuodessa lähes 80 % aloittaneista. (OKM:n kirje Dnro. 12/521/2011.)

3 Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta Läpäisyä ja keskeyttämistä koskevan seurantatiedon tuottaminen on osa läpäisyn tehostamisohjelmaa. Läpäisyn tehostamisohjelman ohjauksessa ja toimenpiteiden kohdentamisessa hyödynnetään määrällisiä seurantatietoja mm. eronneiden opiskelijoiden määristä. Seurannassa on mukana kaikki hankkeessa mukana olevat koulutuksen järjestäjät. Määrällinen seuranta toteutetaan Opetushallituksessa suunnittelu yhteistyössä hankkeessa mukana olevien koulutuksen järjestäjien kanssa. Tarkoituksena on, että tiedonkeruu palvelee sekä koulutuksen järjestäjiä sekä valtakunnallista kehittämistyötä.

4 Seurannan toteuttaminen Seurannan toteuttaminen aloitettiin eronneiden opiskelijoiden määrällisten tietojen koonnilla. Seurantatieto lukuvuonna aikana eronneista opiskelijoista kerätään yhdenmukaisella tavalla kaikista hankkeessa mukana olevista oppilaitoksista. Hankkeessa suunniteltiin sähköinen tiedonkeruumenetelmä siten, että aineiston kokoaminen/ajojen tekeminen suoraan opiskelijahallintojärjestelmistä oli mahdollista. Tietosisällön suunnittelu ja tiedonkeruumenetelmän testaus tehtiin touko-kesäkuussa 2012 Laadittiin yhtenäinen ohjeistus tietojen toimittamiseen järjestelmien pääkäyttäjille kesäkuussa 2012 Tiedot koottiin Excel-lomakkeelle siten, että poiminnan kriteereinä käytettiin opiskelijan eropäivämäärää. ( ) Määrälliset tiedot toimitettiin lukuvuoden aikana eronneista opiskelijoista mennessä. Huom. Tietoja laskentapäivää edeltävistä eronneista ei toimiteta Opetushallitukseen.

5 Seurannan periaatteet Tiedonkeruu koskee vain ammatillista peruskoulutusta. Tiedonkeruu ei koske näyttötutkintoina suoritettavia ammatillisia perustutkintoja, valmistavassa tai valmentavassa koulutuksessa tai oppisopimuskoulutuksessa opiskelevia opiskelijoita. Tiedonkeruu koskee kaikkia oppilaitoksen kirjoilla olevia opiskelijoita riippumatta siitä, minä vuonna opinnot on aloitettu. Määritelmä eronneelle/opinnot kokonaan keskeyttäneelle opiskelijalle Opiskelija on ilmoittanut eronneensa tai opiskelija on katsottu eronneeksi oppilaitoksen eropäätöksellä. Eronneella opiskelijalla tarkoitetaan opiskelijaa, joka on lopettanut ammatillisen perustutkinnon suorittamisen. Tiedonkeruu ei koske väliaikaisesti (ts. tilapäisesti tai määräaikaisesti) opintonsa keskeyttäneitä opiskelijoita.

6 Alustavia tuloksia seuranta-aineisto Tällä hetkellä aineisto sisältää 51 hankkeessa mukana olevan koulutuksen järjestäjän määrälliset tiedot eronneista/opinnot kokonaan keskeyttäneistä opiskelijoista. Tulokset kuvaavat hankkeen lähtötilannetta eroamisen suhteen. Määrällisen seurannan aineisto koskee lukuvuonna eronneita opiskelijoita. Aineisto sisältää eronneen/opinnot kokonaan keskeyttäneen opiskelijan tiedot. Hankkeessa mukana olevilla koulutuksen järjestäjillä oli syksyllä 2011 (20.1) yhteensä ammatillisten peruskoulutuksen (ops-perusteisen) opiskelijaa. Tämä on lähes 80 % koko ammatillisen peruskoulutuksen kokonaisopiskelijamäärästä. Ei kerätty/kerätä missään vaiheessa henkilötietoihin perustuvaa aineistoa.

7 Ero/keskeyttämisprosentit koulutusaloittain lukuvuonna HUMANISTINEN JA KASVATUSALA (n=559) 9,7 KULTTUURIALA (n= 6290) YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA (n= ) LUONNONTIETEIDEN ALA (n= 3 553) TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA (n= ) LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA (n= 4 717) 9,3 9,1 9,8 9,1 9,9 Eroprosentit koulutusaloittain hankkeessa mukana olevissa oppilaitoksissa SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA (n= ) 8,0 MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA (n= 11477) 11,8 KAIKKI KOULUTUSALAT (N= ) 9,1 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 10,0 12,0 14,0

8 Ero/keskeyttämisprosentit perustutkinnoittain hankkeessa mukana olevissa oppilaitoksissa 8 perustutkintoa, joissa pienimmät keskeyttämisprosentit: - Talotekniikan pt. (N=2 949) 4,9 % - Sähkö- ja automaatiotekniikan pt. (N=7 028) 5,0 % - Lentokoneasennuksen pt. (N=272) 5,1 % - Kauneudenhoitoalan pt. (N=904) 6,5 % - Rakennusalan pt. (N=5 676) 6,7% - Musiikkialan pt. (N=223) 6,7 % - Kuvallisen ilmaisun pt. (N=613) 6,9% - Sosiaali- ja terveysalan pt. (lähihoitaja) (N=12 367) 7,9 % 8 perustutkintoa, joissa suurimmat keskeyttämisprosentit: - Kiinteistöpalveluiden pt. (N= 187) 24,1 % - Hevostalouden pt. (N=255) 20,4 - Luonto- ja ympäristöalan pt. (N=411) 17,3 % - Kotityö- ja puhdistuspalveluiden pt. (N=510) 14,7 % - Lääkealan pt. (N=265) 12,5 % - Matkailualan pt. (N= 1 673) 11,6 % - Laboratorioalan pt. (N=656) 11,3 % - Hotelli-, ravintola- ja catering-alan pt. (N=9 264) 11,2 %

9 Eronneiden/opinnot kokonaan keskeyttäneiden opiskelijoiden sukupuoli Mies (N=4535) 49,40 50,60 Nainen (N=4434) Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoista kaikkiaan 52,8 % oli miehiä vuonna 2011

10 Eronneiden/opinnot kokonaan keskeyttäneiden opiskelijoiden äidinkieli 4 % 4 % 0 % suomi (N=8266) ruotsi (N=310) vieraskieliset (N=370) ei tietoa/tyhjä (N=16) 92 % Ammatillisen peruskoulutuksen kaikista opiskelijoista vieraskielisiä oli 4,2 % vuonna 2009.

11 Opiskelijoiden syntymävuosi 25,0 % 20,0 15,0 10,0 5,0 Ammatillisessa peruskoulutuksessa (ops-perusteinen) opiskelevien syntymävuosi 2011 (N= ) Eronneiden opiskelijoiden syntymävuosi lukuvuonna (N=8 594) 0, Opiskelijoiden syntymävuosi

12 Opiskeluaika ennen eroamista 11 % alle 6 kuukautta (n=3302) 9 % 4 % 37 % 7 kuukautta - 1 vuosi (n=1376) 1 vuosi - 1,5 vuotta (n=1382) 1,5 vuotta - 2 vuotta (n=649) 7 % 2 vuotta - 2,5 vuotta (n=836) 2,5-3 vuotta (n=374) 17 % 16 % yli 3 vuotta (n=996)

13 Eroprosentti Tulokset koulutuksen järjestäjittäin 20,0 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 8,0 Kansallinen keskiarvo 9,1 6,0 Koulutuksen järjestäjä X 4,0 2,0 0,0 Ryhmä Ryhmä paras paras kolmannes kolmannes (n=17) eroprosentti 2,3-7,5 Ryhmä 2. keskitasoiset (n= 17) eroprosentti 7,5-9,1 Ryhmä heikoin kolmannes (n=17) eroprosentti 9,5-18,

14 Ilmoitetut eron syyt Muut syyt / eroamisen syy ei tiedossa (n=1784) 20 % Henkilökohtaiset syyt (välivuosi/äitiysloma/taloud elliset syyt/muutto/armeija) (N=780) 11 % Terveydelliset syyt / kuolema (n=483) 5 % Motivaatio-ongelmat / opiskeluhaluttomuus / oppilaitokseen- ja opetukseen liittyvät syyt /opiskelu- ja oppimisvaikeudet (n=659) 7 % Runsaat poissaolot / katsotaan eronneeksi / poistettu oppilaitoksen toimesta/rehtorin viranhaltijan päätös (n=1835) 21 % Epäonnistunut/väärä koulutusvalinta (n=855) 10 % Työelämään siirtyminen (n=830) 9 % Toiseen oppilaitokseen tai toiselle koulutusalalle/tutkintoon siirtyminen (n=1540) 17 %

15 Keskeyttämisen syiden luokittelussa/tiedonkeruussa muistettava Tietojen ilmoittaminen on vapaaehtoista. Henkilötietolain mukaan opiskelijalla ei ole velvollisuutta ilmoittaa keskeyttämisen syytä. Arkaluontoiset tiedot (mm. terveydellinen syy) on poistettava rekisteristä välittömästi sen jälkeen kun käsittelylle ei ole henkilötietolaissa :ssä 12 mainittua perustetta. Tiedot saa koota jatkossakin huomioiden yllä mainitut asiat.

16 Erityisopiskelijoiden keskeyttäminen erityisoppilaitoksissa Tarkoituksena tuottaa tietoa erityisopiskelijoiden keskeyttämisestä. Lomakkeessa tiedusteltiin, onko opiskelijalle laadittu HOJKS eli opintojen henkilökohtainen opintojen järjestämissuunnitelma. Selvityksessä tarkastellaan ammatillisten erityisoppilaitosten ja yleisten ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden keskeyttämistä erillisinä osakokonaisuuksina. Läpäisyn tehostamisohjelmassa on tällä hetkellä mukana kolme ammatillista erityisoppilaitosta/koulutuksen järjestäjää. Näiden oppilaitosten eroprosentit olivat lukuvuonna ,3 10 välillä. Erityisoppilaitosten keskimääräinen keskeyttämisprosentti on 7,6. Eli erityisoppilaitoksissa keskeyttäminen on yleisiä ammatillisia oppilaitoksia jonkin verran vähäisempää.

17 Erityisopiskelijoiden keskeyttäminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Hankkeessa mukana olevilla muilla yleisellä ammatillisella oppilaitoksilla/koulutuksen järjestäjillä (48) oli lukuvuonna yhteensä erityisopiskelijaa ammatillisessa ops-perusteisessa koulutuksessa. (Lähde: OPH/kustannus- ja rahoitustietopalvelut) Eli hankkeessa mukana olevien koulutuksen järjestäjien opiskelijoista noin 13 % oli erityisopiskelijoita lukuvuonna Lukuvuonna keskeyttäneistä opiskelijoista noin 20 % oli laadittu HOJKS. Tulokset osoittavat, että yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa erityisopiskelijoiden keskeyttäminen on korkeampaa. Yleisessä ammatillisissa oppilaitoksissa erityisopiskelijoiden keskeyttämisprosentti on noin 14 %. Erityisopiskelijoiden keskeyttäminen vaihtelee paljon myös koulutuksen järjestäjittäin. Osalla järjestäjistä eronneista opiskelijoista yli kolmannes on erityisopiskelijoita, kuin toisilla nämä ovat selvä vähemmistö. Vaihteluväli 0-42 %.

18 Onko eronneelle/opinnot kokonaan keskeyttäneelle opiskelijalle laadittu HOJKS? Kyllä Ei Yht. Ammatilliset erityisoppilaitokset (N=3) Yleiset ammatilliset oppilaitokset (N=48) lkm % lkm % 19,6 80,4 100

19 Asuntolatoiminnan yhteys opintojen keskeyttämiseen Seurantalomakkeessa tiedusteltiin asuiko keskeyttänyt opiskelija asuntolassa vai ei. Koulutuksen järjestäjistä 32 oli järjestäjän ylläpitämä opiskelija-asuntola ja pystyi toimittamaan tiedot siitä, asuuko eronnut/opintonsa keskeyttänyt opiskelija asuntolassa. 32 järjestäjällä oli yhteensä opiskelijaa, joista eli 11 % asui oppilaitoksen opiskelija-asuntolassa. (Lähde: OPH/kustannus- ja rahoitustietopalvelut) Näillä järjestäjillä oli yhteensä 332 keskeyttänyttä opiskelijaa, jotka asuivat asuntolassa. Eli keskeyttäneistä opiskelijoista noin 6,5 % asui opiskelijaasuntolassa. Asuntolassa asuvien opiskelijoiden keskeyttämisprosentti oli lukuvuonna ,8 %. Tulokset osoittavat, että opiskelija-asuntolassa asumisen ja keskeyttämisen välillä on selvä yhteys. Asuntolassa asuminen näyttäisi vähentävän keskeyttämistä.

20 16 14 Yhteenvetoa tuloksista Eri opiskeiljaryhmien keskeyttämisprosentit % 13, ,6 9,1 6 4, Asuntolassa asuvien keskeyttämisprosentti (N= 6 855) Erityisopiskelijoiden keskeyttämisprosentti erityisoppilaitoksissa (=1 283) Hankkeessa mukana olevien koulutuksen järjestäjien keskimääräinen keskeyttämisprosentti (N=8 970) Erityisopiskelijoiden keskeyttämisprosentti yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa (N=12 508)

Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta

Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta Läpäisyn tehostamisohjelman toteutus ja määrällinen seuranta Läpäisyä ja keskeyttämistä koskevan seurantatiedon tuottaminen on osa läpäisyn tehostamisohjelmaa. Läpäisyn tehostamisohjelman ohjauksessa ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma. Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään helmikuussa 2014 Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Ohjelman tavoitteena on vähentää koulutuksen

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari

Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Määrällinen seuranta 2012 2013 Syksyn työseminaari, Turku 6. 7.11.2013 Mia Honkanen, OPH MÄÄRÄLLINEN SEURANTA LUKUVUONNA 2012-2013 Koulutuksen järjestäjiä 55, mikä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn. tehostamisohjelma. Määrällisen seurannan tulokset. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn. tehostamisohjelma. Määrällisen seurannan tulokset. Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Määrällisen seurannan tulokset 2013 2014 Sisällys Sisällys... 2 1. Määrällinen seuranta... 3 2. Tutkinnon suorittamisen lopettaminen... 4 2.1 Tulokset

Lisätiedot

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a LÄPÄISY TEHOSTUU Määrällisen seurannan toteutus Läpäisyä ja keskeyttämistä koskevan määrällisen seurannan kehittäminen on osa läpäisyn tehostamisohjelmaa ( 2011 2015) Tarkoituksena on ollut tuottaa ajantasaista

Lisätiedot

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a

LÄPÄISY TEHOSTUU Osaamisen is en ja si ja v si is v ty is ksen ty parha r aksi a LÄPÄISY TEHOSTUU Ajatusta alkuun Kukaan ei kysy, mitä mulle kuuluu Suomessa keskeyttämistä on käsitelty voittopuolisesti yksilön ongelmallisuutena koulujärjestelmän ongelmana näkemisen sijaan. A-M. Souto

Lisätiedot

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen

LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA. Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen LÄPÄISYN TEHOSTAMISOHJELMAN SEURANTA Laivaseminaari 6.5.2014 Salla Hurnonen SEURANTA Seurannan kehittäminen aloitettu syksyllä 2011 Ensimmäinen julkistus 2013 Hankkeita käynnissä v. 2014 24 kpl 55 koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Turku 30.9.2015 NAO-seminaari Juhani Pirttiniemi, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011 2015 (1)

Lisätiedot

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä 2.11.2017 Sanna Laiho Agendalla Ammatillisen koulutuksen näkökulma Siirtyminen ja eroaminen: määritelmiä Havaittuja

Lisätiedot

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala

AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA. Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala AMMATILLINEN ERITYISOPETUS PIRKANMAALLA LUKUJEN VALOSSA Kevät 2018 Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus (PAEK) Sanna Annala KYSELYN TAUSTATIEDOT Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa

Lisätiedot

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO

AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO Ammatillinen peruskoulutus AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN OPETUSSUUNNITELMIEN TOIMEENPANO 2008 10 I VASTAAJAN TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi - valitkaa

Lisätiedot

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien

Kuukauden tilasto: Vieraskielisten opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Kuukauden tilasto: opiskelijoiden osuus on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien Vuonna 2015 perusopetuksen oppilaista kuusi prosenttia oli vieraskielisiä, ts. äidinkieli oli jokin muu kuin suomi,

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Oulu 12.11.2015 Juhani Pirttiniemi Opetusneuvos Opetushallitus Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho:

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus nyt

Ammatillinen peruskoulutus nyt Ammatillinen peruskoulutus nyt Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät 3.-4.11.2015 Marjatta Säisä Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

4 Luonnontieteiden ala. 5 Tekniikan ja liikenteen. 6 Luonnonvara- ja ympäristöala

4 Luonnontieteiden ala. 5 Tekniikan ja liikenteen. 6 Luonnonvara- ja ympäristöala PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2017 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite

Lisätiedot

Yht. PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

Yht. PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2017 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Irja Korhonen

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 % 1 Lapin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen valtionavustukset 2015 TIEDOTUSTILAISUUS 6.2.2015 Ryhmä 4 painopiste 3: Opintoohjauksen ja tukipalveluiden kokonaisvaltainen kehittäminen sekä valintaperusteiden

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 % 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2014

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2014 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016

Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Savon koulutuskuntayhtymä, tukitoimet koulutusaloittain, yhteishaku 2016 Soveltuvuus- / pääsykoe ajankohta Aloituspaikat 2016 Mahdollisuus opiskeluun pienemmässä ryhmässä Ammatino hjaaja Oppimisen tukipajat

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelman seurannan tuloksia Ohjauksen vastuutaho: koulutuksen järjestäjä Ohjauksen vastuutaho: perusopetuksen järjestäjä KOULUTUS Lukiokoulutus PERUSOPETUS Oppilaanohjausta

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2016 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot.

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 7 % 8 % 1 Centria-ammattikorkeakoulu - Centria yrkeshögskola määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 21.06.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 57/531/2012 Närvilänkatu 8 67100 KOKKOLA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus- ja kulttuuriministeriö on ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (630/1998) 9

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Osoite

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.9.2016 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala OPETUSHALLITUS PERUSTIEDOT/Ammatillinen perus Rahoitus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön nimi Irja

Lisätiedot

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA?

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? RAKENNUS- JA METSÄALAN PETUSTUTKINTOJEN OPPIMISTULOKSET 12.11.2012, OPH NÄYTÖISTÄ KOOTUT TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi, oppilaitoksen/toimintayksikön

Lisätiedot

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset

Uudistuneet ammatilliset perustutkinnot ja valmistavat koulutukset UUSIEN AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN JA TUTKINNON PERUSTEIDEN KÄYTTÖÖNOTTO - AIKATAULU Sirkka-Liisa Kärki Opetusneuvos Asiantuntijayksikön päällikkö Sirkka-Liisa.Karki@oph.fi Osaamisen ja sivistyksen

Lisätiedot

Vieraskieliset opiskelijat ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa

Vieraskieliset opiskelijat ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa 29.11.2010 Vieraskieliset opiskelijat ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa Koulutukseen pääsy ja läpäisy tilastokatsaus 2010 Sanna Penttinen 13.4.2011 Maahanmuuttajien koulutus Normaalit koulutusväylät

Lisätiedot

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa

Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 21.5.2014 Sanna Penttinen Ammattikoulutuksen tutkintorakenne 52 perustutkintoa 190 ammattitutkintoa 132 erikoisammattitutkintoa Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa

Lisätiedot

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä

Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä Eronneet ja keskeyttäneet 1.7.-30.9.2014 oppilaitokset yhteensä HAYO LUPI MSKK SASO YHTEENSÄ Opiskelijamäärä 30.9.2014 520 1083 585 823 3011 1.7.-30.9.2014 eronneet opiskelijat 14 32 25 19 90 1.7.-30.9.2014

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 4-6/2016 Opiskelijoita 20.1.2016 470 1062 638 849 3019 Eronneet opiskelijat ajalta 1.4. - 30.6.2016 Perustutkinto HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -31 % 8 % 1 Saimaan ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Liite 4, AmoJtk JK / 8

Liite 4, AmoJtk JK / 8 Liite 4, AmoJtk JK 9.5.2017 1 / 8 YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 78 181 91 366 1969 435 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. YHTEENSÄ 112 536 435 124 106 89 198 40 369 2009 443 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön

Lisätiedot

ENNAKOINTI

ENNAKOINTI ENNAKOINTI 10.9.2013 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Aloitti nykymuodossaan 1.1.2005 1.1.2009 alkaen 12 koulutusyksikköä ja hallintoyksikkö Opiskelijoita yhteensä n. 11 300 Perusopetuksessa 6 000 Aikuiskoulutuksessa

Lisätiedot

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2016

PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2016 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 20.1.2016 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä

ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 80 181 91 376 1981 445 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Viittomakielinen ohjaus /

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 16 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -12 % -1 % 1 Jyväskylän ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012 2014 2013

Lisätiedot

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/

https://virkailija.opintopolku.fi/aipal/ Page 1 of 7 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:03 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä:

23.8.2013 1 (9) Valitut hakutekijät: Vuosi: 2013. Koulutusala: Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintikunta: Opetuksen järjestäjä: Tilasto hakeneista, hyväksytyistä ja pistemääristä.. () Valitut hakutekijät: Vuosi: Koulutus alkaa: Syksy Hakutyyppi: Varsinainen haku Koulutuksen sijaintialuevirasto: Koulutuksen sijaintimaakunta: Pirkanmaa

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Page 1 of 11 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:08 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Sivu 1/3 OPETUSHALLITUS Rahoitus-yksikkö E-mail: laskentapalvelut@oph.fi Valtionosuuden saaja: 913 Helsingin kaupunki Oppisopimus Perustiedot PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 88 400 osallistujaa vuonna 2012 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017 Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin . 13/03/2017 Opetushallitus 2 Vieraskielisten opiskelijoiden lukumäärä ja osuus (%) kaikista

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika 17.03.2015 15:22:21 1(4) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 17.03.15 15:22:21 1() Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 15 Syksy Haku: Yhteishaku ammatilliseen ja lukioon, kevät 15 Koulutuksen järjestäjä: 0973110-9 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 5 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -2 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 5 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % -2 % -1 % 1 Hämeen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Page 1 of 12 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:09 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen opiskelijat ja/tai tutkinnon suorittaneet Näyttötutkintoon valmistavissa koulutuksissa 84 400 osallistujaa vuonna 2009

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 133 800 vuonna 2011 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA

KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA KANSALLISEN OPPIMISTULOSTIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ JA KANSALLINEN SEURANTA Kansallisen seuranta-arvioinnin tavoitteet ja periaatteet Oppimistulosten seuranta-arvioinnit 2008 2009 Tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005

Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Ammattikorkeakoulu Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärätiedot 20.9.2005 1.Yhteystiedot Ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

VALMA ja TELMA seminaari

VALMA ja TELMA seminaari Syksy 2014 VALMA ja TELMA seminaari 22.9.2015 4/5/13 Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus VALMA Perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheen koulutusten aseman ja sisällön selkiyttämisen

Lisätiedot

Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn

Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn Jouni Järvinen ja Sanna Pensonen Zoomi-seminaari 3.5.2018 Ohjausvelvoite opiskelijaksi ottamisen jälkeen

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 36 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % -3 % -ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020

Lisätiedot

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 5.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Ammatillinen peruskoulutus on ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta ja ammatilliseen peruskoulutukseen

Lisätiedot

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat AMMATTISTARTIN ALOITTAVAT. Syksyn 2010 valtakunnallinen kysely. Yhteenvetoraportti, N=742, Julkaistu: 9.9.2010 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Oletko? Nainen 431 58,09% Mies 311 41,91% 742 100% Ikäsi?

Lisätiedot

Page 1 of 8 Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 26.01.2018 15:07 Vastaajien anonymiteetin suojaamiseksi vastaukset raportoidaan vain, jos kohderyhmään kuuluvia vastaajia on vähintään viisi henkilöä. Lukumäärä

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011. Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011. Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostaminen Tiedotustilaisuus 18.4.2011 Mika Tammilehto Koulutuspoliittisia linjauksia / tavoitteita pitkät koulutusurat lyhyemmiksi suuret koulutustasoerot tasaisemmiksi

Lisätiedot

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016

Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi vuodelle 2016 Nuorten koulutuksen maakunnalliset aloittajatarpeet sekä OKM:n ehdotus valtakunnallisiksi tavoitteiksi Tavoitekehitys 1 Humanistinen ja kasvatusala 868 861 617-244 -28,3 5 770 5 774 5 830 56 1,0 2 Kulttuuriala

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2011

Ammatillinen koulutus 2011 Koulutus 2012 Ammatillinen koulutus 2011 Oppisopimuskoulutuksen opiskelijat ja tutkinnon suorittaneet Oppisopimuskoulutuksessa 56 900 osallistujaa vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan tutkintotavoitteiseen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 07.11.2014 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 25/531/2014 Toripuistikko 5-7 3.kerros 96200 ROVANIEMI KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA Opetus-ja kulttuuriministeriä muuttaa ammatillisesta koulutuksesta annetun lain

Lisätiedot

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ 14.4.2014 lisätietoja antavat - laatu- ja suunnittelujohtaja Marjo-Riitta Järvinen, Lahden ammattikorkeakoulu - kehittämispäällikkö Sari Mikkola,

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2009

Ammatillinen koulutus 2009 Koulutus 2010 Ammatillinen koulutus 2009 Opetussuunnitelmaperusteinen ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 131 200 vuonna 2009 Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2010

Ammatillinen koulutus 2010 Koulutus 2011 Ammatillinen koulutus 2010 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneet Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen tutkinnon suorittaneita

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. YHTEENSÄ 112 478 458 118 104 78 197 91 381 2017 450 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2016 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 478 446 118 104 78 197 91 383 2007 2068-61 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40

Lisätiedot

file:///h:/tilastot% /ophn%20lomake%201.htm

file:///h:/tilastot% /ophn%20lomake%201.htm Sivu 1/3 OPETUSHALLITUS Rahoitus-yksikkö E-mail: laskentapalvelut@oph.fi Valtionosuuden saaja: 913 Helsingin kaupunki Oppisopimus Perustiedot PERUSTIEDOT/Oppisopimus Käyttökustannusten valtionosuuksien

Lisätiedot

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015

Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015 Perustutkinnot: Eronneet ja keskeyttäneet 7-9/2015 22.10.2015 Opiskelijoita 20.9.2015 491 1090 599 835 3015 Eronneet opiskelijat ajalta 1.7.-30.9.2015 HAYO H HAYO K HAYO IISAKKI IKATA IKOL OSARA LUPI MSKK

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma 2011-2014 Missä mennään + viimeinen hankehaku Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma on osa nuorisotakuuta. Yhteensä 16 milj. Ohjelman tavoitteena

Lisätiedot

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS

5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 5. AMMATILLINEN PERUSKOULUTUS 5.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Ammatillinen peruskoulutus on ammatilliseen perustutkintoon johtavaa koulutusta ja ammatilliseen peruskoulutukseen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus 2012

Ammatillinen koulutus 2012 Koulutus 2013 Ammatillinen koulutus 2012 Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijat Opetussuunnitelmaperusteisen ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijoita oli 132 600 vuonna

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Opiskelua eri elämäntilanteissa

Opiskelua eri elämäntilanteissa Opiskelua eri elämäntilanteissa Opiskelijuuden kehystyyppejä metsästämässä EUROSTUDENT-aineistosta Juhani Saari (Otus) Opintojen aikainen työssäkäynti 2007-15 AMKopiskelijoiden keskuudessa (tilastokeskus)

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky)

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) 16.2.2016 Ilkka Pirskanen Kuntayhtymän johtaja Lähtökohdat 2 Perustana on opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot 15 22 19 19 30 63 % 99 % -14 % 8 % 1 Yrkeshögskolan Novia määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 28 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % 115 % 22 % -3 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 80 % 28 % 13 % Ammatillinen opettajankoulutus % 115 % 22 % -3 % ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 Valtak. Valtak. Ammattikorkeakoulututkinnot,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiseminaari Helsinki ke 9.2.2011 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Taustaa (1) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ennakoiva ohjaaja 2 Pirkanmaalaisia hyviä käytäntöjä

Ennakoiva ohjaaja 2 Pirkanmaalaisia hyviä käytäntöjä Ennakoiva ohjaaja 2 Pirkanmaalaisia hyviä käytäntöjä 22.11.2014 Jyväskylä Ammattioppilaitoksen näkökulma osaamisen kehittämiseen Kirsti Kosonen Rehtori, Jyväskylän ammattiopisto Jyväskylän koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi

Tavoitekehitys, Varsinais-Suomi 0 Yleissivistävä koulutus 0 0 0 0 1 Humanistinen ja kasvatusala 707 707 450 437 257 270 2 Kulttuuriala 755 859 346 288 513 571 3 Yhteiskuntat., liiketalouden ja hallinnon ala 1 528 1 819 1 332 1 500 487

Lisätiedot