HUS-ALUEEN HYVINVOINTIKERTOMUS. Laura Suojanen Perusterveydenhuollon yksikkö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HUS-ALUEEN HYVINVOINTIKERTOMUS. Laura Suojanen Perusterveydenhuollon yksikkö"

Transkriptio

1 HUS-ALUEEN HYVINVOINTIKERTOMUS Laura Suojanen Perusterveydenhuollon yksikkö

2 sisältö AHVK tausta Indikaattoritieto Laatusuositus

3 ALUEELLISEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TAUSTAA tilannekuva HUS-alueella kokonaisuutena nostaa esiin keskeisiä vahvuuksia ja haasteita täydentää kuntatason tietoa HUS-alueen tilannekuvalla, johon jokainen alueen kunta voi itseään halutessaan peilata THL:n perus- ja täydentävät indikaattorit, jotka ovat alueellisesti ja kansallisesti vertailtavissa kertomuksen keskeisistä nostoista on yhteistyössä alueen kuntien hyvinvoinnin ja terveyden edistäjien asiantuntijaverkoston kanssa tehty erillisenä dokumenttina julkaistava laatusuositus

4 HUS-ALUEEN VÄESTÖ HUS-alueella asuu lähes kolmannes koko maan väestöstä. Alueen väkiluku ( ) on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana keskimäärin asukkaan vuosivauhdilla, ja alueella ennustetaan vuonna 2030 olevan henkilöä. HUS-alueen kuntien välinen nettomuutto kasvoi viiden vuoden tarkastelujaksolla, samoin vastaanotettujen pakolaisten määrä sekä ulkomaan kansalaisten osuus. Tuhatta asukasta kohti HUS-alueella asui vuonna ,3 (HYKS-alueella 138,5) muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvaa. Muualla maassa vastaava luku oli 60,1. Ruotsinkielisten osuus on tarkastelujakson aikana laskenut hieman. Väestöstä ulkomaan kansalaisia on koko Suomessa neljä prosenttia ja HUS-alueella kahdeksan prosenttia.. Alle 24-vuotiaita on hieman alle kolmannes koko HUS-alueen väestöstä. Tämä ei juurikaan eroa koko maan keskiarvosta. Yli 65-vuotiaiden osuus on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana ikäluokista eniten ja on nyt noin 17 %. Eniten yli 65-vuotiaita on Länsi-Uudenmaan alueella, jossa heidän osuutensa väestöstä on noin 25 %.

5 HUS-ALUEEN VÄESTÖ Koko maan keskiarvoon verrattuna HUS-alueella on hieman muuta maata vähemmän yli 65-, yli 75- ja yli 85 -vuotiaita, mutta näiden ikäryhmien osuus väestöstä on kasvanut selvästi (23 %, 9 % ja 20 %). Demografinen huoltosuhde, eli alle 15-vuotiaiden ja 65-vuotta täyttäneiden lukumäärä sataa vuotiasta (työikäistä) kohti, on HUS-alueella 50, kun koko maan keskiarvo on 58,2. Sairaanhoitoalueittain koko maan keskiarvo ylittyy Lohjan (60,67), Länsi- Uudenmaan (68,12) ja Porvoon (60,38) sairaanhoitoalueilla. Elatussuhde, joka kuvaa työvoiman ulkopuolella olevien ja työttömien määrää sataa työllistä kohden, on kasvanut lähes kymmenen prosenttia, mutta on HUS-alueella (115) ja kaikilla alueen sairaanhoitoalueilla muuta maata (140,6) alhaisempi. HUS-alueen väestöstä 42 prosenttia asuu yhden henkilön taloudessa (2015). Lapsiperheitä on hieman vähemmän kuin viisi vuotta aiemmin, 42 prosenttia vuonna Lapsiperheistä yhden huoltajan perheitä on HUS-alueella 23 prosenttia (2015) vastaten melko hyvin koko maan tasoa (21 prosenttia). Eniten yhden huoltajan perheitä on HYKS-alueella (25 %). Avioeroja vuotiailla oli 18, vastaavan ikäistä avioliitossa olevaa kohti. Avioerojen määrä on tarkastelujakson aikana kasvanut vajaalla kymmenyksellä.

6 TALOUS- JA ELINVOIMA SEKÄ PALVELUIDEN KÄYTTÖ Työllisyystilanteessa nähdään sekä myönteistä että kielteistä kehitystä Joulukuun 2016 lopussa Uudenmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen (ELYkeskuksen) kuntien alueella oli yhteensä työtöntä työnhakijaa, 3689 (4 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11 %. Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli Tämä on 1049 (3 %) enemmän kuin vuoden 2015 lopussa. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella joulukuun 2016 lopussa yhteensä 9645, mikä on 970 (9%) vähemmän kuin vuotta aiemmin. kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 vuotiaat HYKS-alue (2%) HUS-alue/koko maa 1,4%. alle 17-vuotiaista on ollut huostaan otettuna tai kiireellisesti sijoitettuna 2015 HUS-alueella 1,2 % ja koko maassa 1,1 % Lastensuojeluilmoitusten lukumäärä on noussut yli kolmanneksen HUS-alueella viidessä vuodessa ja alueella tehdään noin kolmannes koko maan lastensuojeluilmoitusten määrästä.

7 TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA

8 PERUSKOULU LK LUKIO LK AMMATTIOPPILAITOS LK 30% 29% 48% Harrastaa kuntoliikuntaa enintään tunnin viikossa 12% 20% 29% On kokeillut huumeita 45% 34% 38% Ei syö koululounasta päivittäin 15% 16% 27% Kokee terveydentilansa korkeintaan keskinkertaiseksi 12% 22% 36% On kovassa humalassa vähintään kerran kuukaudessa 19% 20% 27% Kokee vanhemmuuden puutetta 17% 15% 20% Kärsii päivittäin vähintään kahdesta oireesta 59% 63% 69% Ei syö perheen kanssa yhteistä päivällistä 15% 16% 23% On kokenut seksuaalista väkivaltaa

9 Jarkko Yliruka, ylitarkastaja, terveydenhuolto/pol 9 Johdon

10

11 29% Kokee terveydentilansa korkeintaan keskinkertaiseksi 22% Ei jaksa työskennellä eläkeikään saakka 14% On merkittävästi kuormittunut psyykkisesti 19% Arvioi työkykynsä heikentyneen 9% Tuntee itsensä yksinäiseksi 34% Käyttää liikaa alkoholia 56% Tuntee elämänlaadun hyväksi

12 VIIDEN VUODEN MUUTOS TYÖIKÄISTEN INDIKAATTOREISSA

13 62% 75-vuotiaista kokee terveydentilansa korkeintaan keskinkertaiseksi 15% Vaikeuksia 500 m kävelemisessä 65-vuotiaat 49% 65-vuotiaista kokee terveydentilansa korkeintaan keskinkertaiseksi 25% Vaikeuksia 500 m kävelemisessä 75-vuotiaat 43% Tuntee elämänlaadun hyväksi

14 VIIDEN VUODEN MUUTOS IKÄÄNTYNEIDEN INDIKAATTOREISSA

15 HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLINEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAATUSUOSITUS

16 KESKEISET KÄSITTEET (1/2) Kokonaisvaltaisella hyvinvoinnilla tarkoitetaan yksilön fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä, jossa ihminen on myönteisessä vuorovaikutuksessa elinympäristönsä kanssa. Terveys on Maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmän mukaan fyysistä, psyykkistä, sosiaalista, emotionaalista ja henkistä hyvinvointia. Itsehoidossa henkilö noudattaa ilman ammattilaisen apua sellaisia hoitomuotoja, jotka palvelevat hänen elintapojaan ja hyvinvointiaan. Omahoito on yhdessä ammattilaisen kanssa räätälöityä ja näyttöön perustuvaa hoitoa, joka soveltuu parhaiten potilaan tilanteeseen, ja jota potilas tai asiakas itse omatoimisesti toteuttaa.

17 KESKEISET KÄSITTEET (2/2) Primaaripreventio on ennalta ehkäisevää toimintaa, jonka avulla voidaan vähentää alttiutta sairastua. Sekundaaripreventiolla pyritään estämään sairauden eteneminen pahemmaksi poistamalla joko riskitekijä tai pienentämällä sen vaikutusta. Tertiääriprevention päämääränä on estää jo olemassa olevan sairauden ja sen aiheuttamien haittojen paheneminen.

18 LAPSET JA NUORET VISIO LAPSEN JA NUOREN ARKI ON SILTA HYVINVOIVAAN AIKUISUUTEEN

19 MEKANISMI, JOLLA VAIKEAT ELÄMÄNTAPAHTUMAT LAPSUUDESSA ALTISTAVAT MYÖHEMMIN KEHITTYVILLE TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN HAASTEILLE LISÄÄNTYNYT KUOLLEISUUS SAIRAUDET, TOIMINTAKYVYN JA SOSIAALISTEN SUHTEIDEN ONGELMAT EPÄEDULLISET ELINTAPA- JA KÄYTTÄYTYMISVALINNAT SOSIAALINEN, EMOTIONAALINEN JA KOGNITIIVINEN KEHITYS HÄIRIINTYY (vaikeus prosessoida / ymmärtää tietoa, oppimisvaikeuksia) HERMOSTON KEHITYS HÄIRIINTYY (vaikeudet oppimisessa ja vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ylivilkkaus, masennus, pakko-oireet) VARHAISLAPSUUDEN VAIKEAT ELÄMÄNTAPAHTUMAT (hyväksikäyttö, välinpitämättömyys, väkivalta, perheen sisäiset ongelmat) Lähde:

20 LAPSET JA NUORET - TAVOITTEET Vanhemmuustaitojen tukeminen ja vahvistaminen Terveellisiin ja omaa hyvinvointia palveleviin elintapavalintoihin kannustaminen ja niissä tukeminen Yhteisöllisyyden ja suvaitsevaisuuden vahvistaminen

21 TYÖIKÄISET VISIO MIELEKÄS ELÄMÄ TYÖ- JA TOIMINTAKYVYN YLLÄPITÄMISEKSI

22 TYÖIKÄISET - TAVOITTEET Työikäisten terveys- ja hyvinvointitiedon laadun ja hyödyntämisen kehittäminen Hyvinvoinnin sekä työ- ja toimintakyvyn tukeminen ja vahvistaminen Psyykkisen terveyden ja päihteettömyyden tukeminen kaikissa palveluissa

23 IKÄÄNTYNEET VISIO VAHVAT LIHAKSET, KIRKKAAT AIVOT, LÄHEISET IHMISET LISÄÄ ELÄMÄÄ VUOSIIN JA VUOSIA ELÄMÄÄN

24 IKÄÄNTYNEET - TAVOITTEET Geriatrisen osaamisen monialainen vahvistaminen ja oikea kohdentaminen. Sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen osaksi palveluiden kehittämistä ja tuottamista yksinäisyyden ja masennuksen ehkäisemiseksi. Kardiovaskulaaririskitekijöiden taso arvioidaan järjestelmällisesti kaikilla ikääntyneillä, ja tarvittaessa aloitetaan tehokas, näyttöön perustuva hoito.

25 KIITOS! HUS-alueen hyvinvointikertomus ja laatusuositus

26 LASTEN JA NUORTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA HYVINVOINTI Kokee vanhemmuuden puutetta Kokenut seksuaalista väkivaltaa joskus / toistuvasti Ei yhtään läheistä ystävää Keskusteluvaikeuksia vanhempien kanssa Koulukiusattuna vähintään kerran viikossa PERUSKOULU LK 19 % 15 % 8 % 8 % 7 % LUKIO LK 20 % 16 % 6 % 6 % 1 % AMMATTIOPPILAITOS LK 27 % 23 % 8 % 8 % 5 %

27 LASTEN JA NUORTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA TERVEYDENTILA Päivittäin vähintään kaksi oiretta Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi / huonoksi Ylipaino Kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus PERUSKOULU LK 17 % 14% 14 % 11 % LUKIO LK 15 % 16 % 13 % 10 % AMMATTIOPPILAITOS LK 20 % 22 % 21 % 12 %

28 LASTEN JA NUORTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA ELINTAVAT Ei syö koululounasta päivittäin Harrastaa liikuntaa vapaaajalla max 1h viikossa Ei syö perheen kanssa yhteistä ateriaa iltapäivällä tai illalla Kokeillut laittomia huumeita Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa PERUSKOULU LK 45 % 30 % 59 % 12 % 12 % LUKIO LK 34 % 29 % 63 % 20 % 22 % AMMATTIOPPILAITOS LK 38 % 48 % 69 % 29 % 29 %

29 LASTEN JA NUORTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA ELINTAVAT Tupakoi päivittäin Nuuskaa päivittäin Lisäksi 9. luokan oppilaista PERUSKOULU LK LUKIO LK 45 % 30 % 34 % 29 % % menee nukkumaan klo 23 tai myöhemmin koulupäivää edeltävänä iltana 8-16 %:lla on välittömän psykososiaalisen tuen tarvetta AMMATTIOPPILAITOS LK 38 % 48 %

30 Laitoshoito VAIKEA-ASTEINEN RIIPPUVUUS TAI MUU ONGELMA Kohdennettu perheen tuki, perheterapia Perhe- ja yksilöterapia + muut interventiot Yksilön kohdennettu tuki, yksilöterapia, motivoiva haastattelu ym. RIIPPUVUUS / MUU TERVEYS- TAI SOSIAALINEN ONGELMA TERVEYDEN KANNALTA HAITALLINEN / VAARALLINEN / RISKIKÄYTTÄYTYMINEN Voimavarojen tukeminen Lyhytneuvonta, motivoiva haastattelu SÄÄNNÖLLISTYVÄ RISKIKÄYTTÄYTYMINEN SATUNNAISTA RISKIKÄYTTÄYTYMISTÄ Vuorovaikutustaidot Vanhemmuustaidot Terveystieto ja tietoisuus, asenteet EI RISKIKÄYTTÄYTYMISTÄ

31 TYÖIKÄISTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA HYVINVOINTI Elämänlaadun hyväksi tuntevat Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneen Itsensä yksinäiseksi tuntevat TYÖIKÄISET 56 % 14 % 9 % TERVEYDENTILA Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi tai huonoksi Lihavuus Arvioi työkykynsä heikentyneeksi Ei jaksa työskennellä vanhuuseläkkeeseen saakka TYÖIKÄISET 29 % 16 % 19 % 22 %

32 TYÖIKÄISTEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA ELINTAVAT Päivittäin tupakoivat Alkoholia liikaa käyttävät (AUDIT-C) Vapaa-ajan liikuntaa harrastamattomat Vaikeuksia 500 m kävelemisessä (55-64-vuotiaat) TYÖIKÄISET 15 % 34 % 16 % 6 % HUS-alueella oli vuosina työkyvyttömyyseläkkeellä vuotiasta. Heistä 53 % oli eläkkeellä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden, ja 16 % tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi. Koko Suomessa työkyvyttömyyseläkkeellä olevasta 41 % sai eläkettä mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi. Uusista myönnetyistä työkyvyttömyyseläkkeistä yli 30 % myönnetään tuki- ja liikuntaelinten sairauksien vuoksi, joiden taustalla on usein myös mielialaongelmia. Mielenterveyden sairauksien vuoksi myönnettäviä eläkkeitä on uusista työkyvyttömyyseläkkeistä 28 %.

33 Laitoshoito VAIKEA-ASTEINEN RIIPPUVUUS TAI MUU ONGELMA / VRK Erityistason Palvelut Kohdennettu perheen tuki, perheterapia Perhe- ja yksilöterapia + muut interventiot Yksilön kohdennettu tuki, yksilöterapia, motivoiva haastattelu ym. RIIPPUVUUS / MUU TERVEYS- TAI SOSIAALINEN ONGELMA TERVEYDEN KANNALTA HAITALLINEN / VAARALLINEN / RISKIKÄYTTÄYTYMINEN Työterveyshuolto + muut perustason palvelut, järjestöt Voimavarojen tukeminen Lyhytneuvonta, motivoiva haastattelu SÄÄNNÖLLISTYVÄ RISKIKÄYTTÄYTYMINEN SATUNNAISTA RISKIKÄYTTÄYTYMISTÄ Valtio, maakunta, kunta, työnantajat, järjestöt, yksilöt Vuorovaikutustaidot Vanhemmuustaidot Terveystieto ja tietoisuus, asenteet EI RISKIKÄYTTÄYTYMISTÄ + 0

34 IKÄÄNTYNEIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA HYVINVOINTI Elämänlaadun hyväksi tuntevat Itsensä yksinäiseksi tuntevat, 65-vuotiaat Itsensä yksinäiseksi tuntevat, 75-vuotiaat Psyykkisesti merkittäväsi kuormittuneet, 65-vuotiaat Psyykkisesti merkittäväsi kuormittuneet, 75-vuotiaat IKÄÄNTYNEET 43 % 8 % 10 % 9 % 11 % TERVEYDENTILA Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi / huonoksi 75-v. Kokee terveydentilansa keskinkertaiseksi / huonoksi 65-v. Lihavuus IKÄÄNTYNEET 49 % 62 % 18 %

35 IKÄÄNTYNEIDEN TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA ELINTAVAT Alkoholia liikaa käyttävät, 65-vuotiaat Alkoholia liikaa käyttävät, 75-vuotiaat Vaikeuksia 500 m kävelemisessä, 65-vuotiaat Vaikeuksia 500 m kävelemisessä, 75-vuotiaat IKÄÄNTYNEET 15 % 7 % 15 % 25 %

36 TERVEYDEN MÄÄRITTÄJÄT ELÄMÄNKULUN AIKANA TERVEELLINEN JA KESTÄVÄ YMPÄRISTÖ JA YHTEISÖT TERVEELLISEN ELÄMÄN EDELLYTYKSET KAIKILLE Paras mahdollinen alku elämälle Kykyjen ja voimavarojen kehittyminen Työllisyys ja hyvät olosuhteet kaikille Sairauksien ehkäisemisen roolin ja vaikuttavuuden vahvistaminen Positiivisten ja negatiivisten terveys- ja hyvinvointivaikutusten kasautuminen SIKIÖ PIKKULAPSI KOULULAINEN OPISKELIJA TYÖIKÄINEN IKÄIHMINEN PERHEEN PERUSTAMINEN

37 YHTEENVETO

ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS

ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS & ALUEELLISEN HYTE-TYÖN VAIKUTTAVUUS Sinikka Bots 07 02 2017 HUS HyTe _SB ALUEELLINEN HYVINVOINTIKERTOMUS 07 02 2017 HUS HyTe _SB HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLINEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAATUSUOSITUS

HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLINEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAATUSUOSITUS HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN ALUEELLINEN TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN LAATUSUOSITUS SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE 3 TERVEYS JA HYVINVOINTI HUS-ALUEELLA INFOGRAAFI 3 LAATUSUOSITUKSEN TAVOITE

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomi LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi VarsinaisSuomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS

Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS Dokumentin sisältö...1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomi - LAAJA HYVINVOINTIKERTOMUS - 2020 1 Indikaattorien ja muun tiedon osoittama hyvinvointi Varsinais-Suomen hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7

Lapsiperheet, % perheistä. Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 Lapsiperheet, % perheistä Nokia : 44.3 Kaarina : 43.6 Raisio : 38.6 Naantali : 37.7 Turku : 35.7 0 15 vuotiaat, % väestöstä Nokia : 20.6 Kaarina : 20.1 Raisio : 16.9 Naantali : 16.9 Turku : 13.6 16 24

Lisätiedot

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi

1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi Paketti 1: V1 = Satakunta V2 = Varsinais-Suomi V3 = Pohjanmaa V4 = Koko maa V5 = Kankaanpää V6 = Karvia V7 = Siikainen V8 = Jämijärvi V9 = Pomarkku

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 12,2 12,9 18,9 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 3496 3356 3170 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

A. YLEISINDIKAATTORIT

A. YLEISINDIKAATTORIT A. YLEISINDIKAATTORIT Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 16,7 16,3 17,6 20,6 21,4 22,2 20,1 20,6 21,6 Väestö 31.12. 4807 4482 4200 183748 182514 180207 5351427 5451270 5503297 75 vuotta täyttäneet,

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016

Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Liite 1/kh 30.9.2013 347 Lohja: Laaja hyvinvointikertomus 2013 2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009 2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013 2016 Kertomuksen vastuutaho ja laatijat:

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012

INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 INDIKAATTORIT RUOVEDEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEEN 2012 1. Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation suosittelemat indikaattorit kunnille Väestön taustatietoja kuvaavat indikaattorit Kokonaisväestömäärä

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast TUTKIMUSAIHEET Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys ja toimintakyky Elintavat Koulunkäynti ja opiskelu Perhe ja elinolot

Lisätiedot

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk

Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa. Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk Huono-osaisuus Lapissa tilastojen valossa Reija Paananen, FT, tutkija Sokra/Diakonia-amk 30.5.2017 Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten elämänlaatu sotepalveluiden

Lisätiedot

HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v

HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v HUS SAIRAANHOITOALUEIDEN TERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAT v. 2018 2020 2 (12) SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. JOHDANTO... 3 2. JÄRJESTÄMISSUUNNITELMAN LAATIMINEN JA TOTEUTUMISEN SEURANTA...

Lisätiedot

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki

Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Maahanmuuttajalasten ja -nuorten terveyden, hyvinvoinnin ja kotoutumisen indikaattorit, Helsinki Tiina Laatikainen & Katja Wikström Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 21.4.21 Maahanmuuttajataustaisten nuorten

Lisätiedot

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR

Hyvinvointi-indikaattorit Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Dnro:504/00.01.01/2015 Hyvinvointi-indikaattorit 2003-2013 Hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman 2012-2013 tilastoaineiston päivitys Päivitetty maaliskuussa 2015 /HR Vertailuun on valittu hyvinvointikertomuksen

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016

RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016 RAKENTEELLINEN TYÖ STRATEGISENA TYÖNÄ PETRI LAITINEN, SUUNNITTELIJA 13.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO Alueellinen hyvinvointikertomus Lapset ja nuoret kouluterveyskyselyn silmin Kysymyksiä Taustamuuttujia Sähköinen

Lisätiedot

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

B. Menot. Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT FINAL 14.3.2016 = liikunta-indikaattoreita MaMu = maahanmuutto - = mielenterveys = mukana nykyisessä Pirkanmaan

Lisätiedot

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Th, tutkija Hanne Kivimäki Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Finlandia-talo 16.2.2018 Terveydenhoitajapaivat 2018/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä tiedonkeruusta

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta?

Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Eteläkarjalaisten hyvinvointi ja pahoinvoinnin syitä Mihin menet hyvinvointiyhteiskunta? Lappeenranta Linnoitus Rotaryklubi 3.2.2011 Tarja Myllärinen Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Väestörakenne

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila

Hiiden alueen hyvinvoinnin tila. 30.8.2007 Eija Tommila Hiiden alueen hyvinvoinnin tila 30.8.2007 Eija Tommila Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen vahvuus uusiin palvelurakenteisiin Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan turvaamaan yksilöille riittävät sosiaali-

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Th, tutkija Hanne Kivimäki Opiskeluhuollon verkostopäivä 8.3.2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 8.3.2018 Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat

Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Avainindikaattorit Mielenterveys Peruspalvelukeskus Aavan kunnat Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet 0-17-vuotiaat / 1000 vastaavanikäistä Mielenterveyden häiriöihin sairaalahoitoa saaneet

Lisätiedot

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus

Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus. Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus Maakunnan hyvinvoinnin tilannekatsaus Päivi Saukko Sote-koordinaattori E-P sote- ja maakuntauudistus 5.2.2019 Maakunnan hyte-tehtävä Maakuntien tehtävänä on seurata väestönsä hyvinvointia ja terveyttä

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 17.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma Eläkeikä edessä Työelämästä eläkkeelle -löytyykö hyviä käytäntöjä? Jyrki Komulainen Ohjemajohtaja Kunnossa kaiken ikää -ohjelma TOIMINTAKYKYÄ TYÖELÄMÄÄN - KKI-toimet ja työelämä - KKI-hankkeet TYÖELÄMÄ

Lisätiedot

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM

Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan. Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Kansallinen näkökulma toimintakyvyn seuraamiseen ja visioita tulevaan Kristiina Mukala, lääkintöneuvos STM Mitä toimintakyky on? Toimintakyky tarkoittaa ihmisen fyysisiä, psyykkisiä ja sosiaalisia edellytyksiä

Lisätiedot

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä

Lisätiedot

Päihdeavainindikaattorit

Päihdeavainindikaattorit Päihdeavainindikaattorit Pakka-työpaja 2.9.216 21.1.216 1 Taustaindikaattorit 21.1.216 2 Tupakoi päivittäin, % 8. ja 9. luokan oppilaista (Sotkanet id 288) 14 12 13,1 1,9 12,5 1 9,6 8 6 5,6 4 2 213 Koko

Lisätiedot

PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT

PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 5.2.2016 Terveyden edistämisen neuvottelukunta PERUSTANA KÄYTETTÄVÄT INDIKAATTORIT = mukana nykyisessä Pirkanmaan alueellisessa hyvinvointikertomuksessa

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt

LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ: Hyvät Käytännöt Ehkäisevän päihdetyön, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan toimijoille LAKI EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 9.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info )

1) Perusterveydenhuollon (mukaan lukien hammashuolto) nettokustannukset, euroa / asukas (id: 1072 info ) Mielenterveys ja päihdeohjelman laadinnassa koottuja indikaattoritietoja nykytilanteesta Rovaniemellä elokuu 2011/TK Mielenterveys ja päihdeindikaattoreita v.2008 20010 vertailutietoa : koko maa, Lappi,

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Päihteet Pohjois-Karjalassa

Päihteet Pohjois-Karjalassa Tiina Laatikainen, Terveyden edistämisen professori, Itä-Suomen yliopisto Tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Päihteet

Lisätiedot

Tervetuloa hyvinvointiklinikkaan hyödyntämään hyvinvointitietoa!

Tervetuloa hyvinvointiklinikkaan hyödyntämään hyvinvointitietoa! Tervetuloa hyvinvointiklinikkaan hyödyntämään hyvinvointitietoa! 1 Aika Esitykset Päivän ohjelma 9:30 9:45 Patio analysoidun ja visualisoidun tiedon paikka Jarkko Yliruka, ylitarkastaja, ESAVI 9:45 10:00

Lisätiedot

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin

Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Oulu:Katsaus lasten ja nuorten hyvinvointiin ja palveluihin Valtakunnallinen ja alueellinen näkökulma LAPE muutosohjelman lähtötilanteeseen 14.6.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen rakenne Miltä tulevaisuuden

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa

Sähköinen hyvinvointikertomus ja. Hankasalmen hyvinvointitietoa Sähköinen hyvinvointikertomus ja Hankasalmen hyvinvointitietoa Valtuustoseminaari 1.10.2012 Timo Renfors timo.renfors@kansanterveys.info 050 544 3802 Anttipekka Renfors anttipekka.renfors@kansanterveys.info

Lisätiedot

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty

Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit. Päivitetty Espoo-tarinan toteutumista kuvaavat indikaattorit Päivitetty 9.6.2017 Espoo-tarinan indikaattorit Espoo-tarinan toteutumisen arvioinnissa käytetään indikaattoreita, joilla kuvataan näkökulmittain päämäärän

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Huono-osaisuus ja osallisuus Pohjois- Pohjanmaalla. Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-amk

Huono-osaisuus ja osallisuus Pohjois- Pohjanmaalla. Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-amk Huono-osaisuus ja osallisuus Pohjois- Pohjanmaalla Reija Paananen, FT, tutkija, Diakonia-amk Kolme näkökulmaa huono-osaisuuteen Osallisuus on kuulumista, kuulluksi tulemista ja vaikuttamista Kainulainen,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt

Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Terveyden edistämisen hyvät käytännöt Timo Leino, LT, dos. ylilääkäri Hyvä työterveyshuoltokäytäntö - mikä uutta? 26.9.2014, Helsinki Elintavat, terveys ja työkyky Naisista 57 % ja miehistä 51 % harrasti

Lisätiedot

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa

Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Lapin nuoret tilastoissa ja tutkimuksissa Projektipäällikkö Heli Niemi heli.niemi@ely-keskus.fi p. 040-672 2330 Lapin ELY-keskus, Heli Niemi 10.11.2011 1 Esityksen tarkoitus Virittäytymistä yhteiseen työskentelyyn

Lisätiedot