Porvoota Slottsgårdenissa
|
|
- Joel Mäkelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 sunto y orvoon Tryffeli leksanterinkaari 14, orvoo Maista makoisaa uutta orvoota Slottsgårdenissa U U S I M
2 Uutta orvoota vanhan hengessä Kun orvoota keskiajalla rakennettiin, ei ruutukaavasta oltu vielä kuultukaan. Tontit muotoutuivat omilla ehdoillaan ja kadut mutkittelivat kurittomasti. Vanhan orvoon kujilla tämä on yhä helposti havaittavissa. Vaikka vuosituhannet vaihtuvat, viisas rakentaja muistaa menneisyyden ja omaksuu sieltä parhaat piirteet. Juuri niin olemme tehneet leksanterinkaaressa orvoon Länsirannassa. Kaaren sisään muotoutuu lähivuosina uuden orvoon keskeinen kortteli. Siihen nousee vaiheittain 10 asuinrakennusta, jotka tuovat kaupunkikuvaan aivan uuden ilmeen Vanhan orvoon perinteitä kunnioittaen. Kaksi ensimmäisessä vaiheessa rakennettavista taloista muodostavat Eloisa-kohteen, joka nimettiin orvoon maukkaimpien perinteiden mukaan orvoon Tryffeliksi.
3 Mistä on hyvä seniorielämä tehty? eli senioriasukkaiden suusta kuultua. Kun talossa on samassa elämäntilanteessa olevia, löytyy juttelu- ja lenkkiseuraa aina. Leikitteleviä muotoja Hauskat, puolisuunnikkaan muotoiset talot viistoine kattoineen ilahduttavat ohikulkijoita ja vetävät katseita puoleensa. Väriä ja vaihtelua Seinäpinnat ovat nekin vaihtelevuudessaan ilo silmälle. Ikkunoita reunustavat eriväriset pintamateriaalit rytmittävät talojen välistä vuoropuhelua. Kutsuva piha Kotoisa pihaympäristö kutsuu asukkaita viihtymään. Korttelin läpi mutkittelee veikeä jalankulkuväylä, joka muistuttaa kulkijaa Vanhan orvoon kujista. Havainnekuvat ovat taiteilijan näkemys kohteesta. Tämä esite on laadittu yleisluontoisten tietojen antamiseksi. Esite perustuu syyskuussa 2016 käytössä olleisiin tietoihin.
4 Tuomiokirkko Kirjasto K-itymarket Sokos Linja-autoasema Lidl s. y orvoon Tryffeli ussipysäkki Taidetehdas Uimahalli orvoon lääkäritalo S-Market Maauimala Hiihtokeskus Hellittele kehoa ja mieltä alveluiden kannalta orvoon Tryffelin sijainti leksanterinkaarella on ihanteellinen. Naapurikorttelin Taidetehdas on kulttuurin aarreaitta, jossa voit nauttia elokuvista, konserteista, teatterista, baletista, taidenäyttelyistä ja monista muista elämyksistä. Taidetehtaan kahvilat ja ravintolat palvelevat herkkusuuta, ja Kauppakujan varrella voit tehdä vaateostokset. äivittäistavarakaupat löytyvät vierestä. Vanha orvoo puoteineen ja kahviloineen on vain reilun puolen kilometrin päässä joen toisella puolella. Jos matkustat kauemmas, lähin bussipysäkki on melkein kotioven edessä. Ulkoilijaa ilahduttaa heti leksanterinkaaren eteläpuolella aukeava vehreä Kokonniemen alue. Siellä voit vuodenajasta riippuen lenkkeillä, uida maauimalassa, ampua jousella tai hiihtää ja lasketella. Sisäurheilulajeille on alueella omat hallinsa. irskahteleva pihapiiri piristää Jo kaavapiirrosta katsellessa leksanterinkaaren sisään jäävä kortteli näyttää epäsäännöllisyydessään leikkisän kutsuvalta. Kepeän ilmeen taustalla on huolellinen suunnittelu, jonka ansiosta jokaisen talon kulmalta aukeaa aina uusi, erilainen kaupunkipihanäkymä. orvoon Tryffeli koostuu kahdesta eri rakennuksesta, jotka nousevat korttelin pohjoislaidalle. Toinen taloista on viisi- ja toinen nelikerroksinen. Talojen väliin jää viehättäviä piha-alueita oleskelupaikkoineen ja istutuksineen. Korttelin halki mutkittelee kävelyraitti kaaren pohjoislaidalta etelään. utopaikat on sijoitettu kätevästi parkkitaloon korttelin laidalle.
5 Taide ormestarinkatu leksanterinkaari Laamanninkatu leikki -KTS kuntoilu 21 pelastustie 3 pelastustie (YSÄKÖINTITL) VLMISTUU MYÖHEMMIN VÄLIIKINEN JÄTEITUS leksanterinkaari 19 Raul Hellberginkatu leksanterinkaari VÄLIIKINEN IKITUS KUNNES YSÄKÖINTITL VLMISTUU
6 Takuuvarmaa toimivuutta orvoon Tryffelistä löytyy asuntoja 32 m 2 :n yksiöistä 67 m 2 :n kolmioihin. äätyhuoneistoissa on parvekkeet, muissa huoneistoissa on ranskalainen parveke. sassa kolmioista on oma sauna. Kuten kaikki Eloisa-kodit, Tryffelin asunnot on alusta lähtien suunniteltu turvallisiksi. Kodissa ja koko talossa on helppo liikkua, myös apuvälineiden kanssa. Kynnyksiä on mahdollisimman vähän ja ovet ovat leveitä. Saunoissa kiuas on helposti säädettävissä. Tukikahvoja ja muita varusteita on mahdollisuus lisätä tarpeiden mukaan. Esteettömyyden rinnalla yhtä tärkeää on kodikas viihtyisyys. Tilat on suunniteltu avariksi ja toimiviksi. Lattiamateriaalina on lautaparkettia.
7 Meillä on täällä oman kodin rauha ja samalla mahdollisuus ikätovereiden kanssa seurusteluun.
8 HUNEISTJKUM TL : tyyppi pinta-ala m² kpl 1h+kt 32,0 6 1h+kt 36,0 3 1h+kt+alk 39,0 3 2h+kt 45,5 4 2h+kt 48,0 3 2h+kt 48,5 1 2h+kt 58,5 3 3h+kt+s 66,5 3 yht. 26 TL : tyyppi pinta-ala m² kpl 1h+kt 32,0 13 1h+kt+alk 42,0 4 2h+kt 47,0 4 2h+kt 48,0 5 3h+kt 58,0 4 3h+kt+s 67,0 4 yht. 34 KERRSJKUVT -TLST 1:12,5 JK/K Y JK/K 108 IRT VR 39,5 m2 irtokaluste 112 KUIV. 8,0 m2 Y 110 UVV- 63,5 m2 1 2H+ 45,5 m2 109 LIIK.UV 9,0 m2 8 1H++LK. 39,0 m2 106 IRT VR 45,0 m2 2 2H+ 48,5 m2 107 TLSUN 48,0 m2 111 TELE 1,0 m2 104 SÄH 7,0 m2 JK/K 101 RSH 56,5 m ,0 m2 105 LJH 9,0 m2 JK/K 102 KÄYT. 4,5 m2 JK/K Y 10 2H+ 58,5 m2 1.KERRS 9 1H+ 7 3H++S 1. kerros Mittakaava 1: m 2.KERRS Huoneistot voivat poiketa yksityiskohdiltaan myyntiesitteen pohjapiirustuksista. Rakentaja pidättää itsellään oikeuden tehdä talotekniikasta johtuvia kotelointeja ja kattojen vähäisiä alaslaskuja, joita ei ole esitetty pohjakuvissa. Esitteen 3D-kuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta, eivätkä välttämättä vastaa kaikkien yksityiskohtien osalta toteutuvaa kohdetta.
9 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV KERRSJT TL 1.KERRS 110 UVV- 63,5 m2 111 TELE 1,0 m2 109 LIIK.UV 9,0 m2 108 IRT VR 39,5 m2 Y 8 1H++LK. 39,0 m2 9 1H+ JK/K 7 3H++S 66,5 m2 JK/K Y Y kalustevaraus 201 RSH 41,5 m2 (JK/K)JK/K Y irtokaluste Y JK/K JK/K 6 2H+ 48,0 m2 Y JK/K 2.KERRS 5 1H+ 36,0 m2 4 1H+ 112 KUIV. 8,0 m2 Y JK/K 16 1H++LK. 39,0 m2 17 1H+ ELIS-KDIT, RV Y 10 2H+ 58,5 m2 JK/K Y 1 2H+ 45,5 m2 JK/K 15 3H++S 66,5 m2 JK/K Y Y 102 KÄYT. 4,5 m2 kalustevaraus 104 SÄH 7,0 m ,0 m2 301 RSH 41,5 m2 (JK/K)JK/K 105 LJH 9,0 m2 101 RSH 56,5 m2 Y irtokaluste Y 9 1H+ 1:12,5 106 IRT VR 45,0 m2 JK/K JK/K Y 14 2H+ 48,0 m2 JK/K Y JK/K irtokaluste 13 1H+ 36,0 m2 8 1H++LK. 39,0 m2 JK/K Y 12 1H+ Y JK/K 2.KERRS 10 2H+ 58,5 m2 JK/K Y JK/K 3 2H+ 45,5 m2 Y m 3.KERRS Mittakaava 1: H+ 58,5 m m JK/K Y 3 2H+ 45,5 m2 2. kerros 3. kerros JK/K Y 4 1H+ 201 RSH 41,5 m2 Y JK/K JK/K 11 2H+ 45,5 m2 Y 5 1H+ 36,0 m2 Y JK/K irtokaluste Y JK/K ELIS-KDIT, RV
10 1.KERRS JK/K 14 2H+ 48,0 m2 JK/K Y JK/K 13 1H+ 36,0 m2 12 1H+ Y 24 1H++LK. 39,0 m2 25 1H+ 2.KERRS JK/K JK/K 23 3H++S 66,5 m2 Y Y kalustevaraus (JK/K)JK/K Y irtokaluste Y JK/K JK/K 22 2H+ 48,0 m2 Y JK/K 21 1H+ 36,0 m2 20 1H+ ELIS-KDIT, RV JK/K 11 2H+ 45,5 m2 Y 4.KERRS 26 2H+ 58,5 m2 JK/K Y 401 RSH 41,5 m2 4. kerros Mittakaava 1:200 JK/K 19 2H+ 45,5 m2 Y m m
11 (JK/K)JK/K (JK/K)JK/K JK/K JK/K sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV KERRSJKUVT -TLST KERRSJT TL 1.KERRS 110 UVV- 63,5 m2 111 TELE 1,0 m2 109 LIIK.UV 9,0 m2 108 IRT VR 39,5 m2 1:12,5 Versio 113 TLVR. 6,5 m2 109 UVV 54,5 m2 108 KERHTIL 36,5 m2 (JK) 105 IRT.VR. 34,0 m ,5 m2 107 LIIK UV. 11,0 m2 Versio Versio Y Y 33 3H++S 67,0 m2 kalustevaraus 33 3H++S 67,0 m2 (JK/K)JK/K 112 KUIV. 8,0 m2 JK/K Y 1 2H+ 45,5 m2 102 KÄYT. 4,5 m2 104 SÄH 7,0 m ,0 m2 105 LJH 9,0 m2 101 RSH 56,5 m2 kalustevaraus 106 IRT VR 45,0 m2 (JK/K)JK/K 32 2H+ 47,0 m2 JK/K Y irtokaluste 32 2H+ 47,0 m2 Y JK/K Y JK/K 110 IRT.VR 111 IRT.VR. 55,0 m2 101 RSH 60,5 m2 103 TELE 1,0 m2 Y 102 SÄH 9,5 m2 JK/K 27 2H+ 48,0 m2 104 UVV 6,0 m2 2.KERRS 28 1H+ 35 1H+ 36 3H+ 58,0 m2 34 1H++LK. 42,0 m2 10 2H+ 58,5 m2 JK/K Y H+ 1H+ 58,0 m2 34 1H++LK. 42,0 m2 JK/K Y Y Y JK/K 201 RSH 44,0 m2 Y Y Y Y 9 1H+ 201 RSH 41,5 m2 Y 201 RSH 44,0 m2 JK/K Y JK/K JK/K Y Y 29 2H+ 48,0 m2 31 1H+ JK/K JK/K 30 1H+ 8 1H++LK. 39,0 m2 JK/K Y 29 2H+ 48,0 m2 31 1H+ 30 1H+ 114 VR. 5,0 m2 112 KUIVUSH 8,5 m2 JK/K JK/K Y JK/K Y JK/K irtokaluste JK/K 1.KERRS 1. kerros 2. kerros 2.KERRS Mittakaava 1:200 Y 2.KERRS 3 2H+ 45,5 m2 4 1H+ JK/K 5 1H+ 36,0 m2 Y JK/K m ELIS-KDIT, RV
12 (JK/K)JK/K (JK/K)JK/K JK/K Versio Versio Y (JK/K)JK/K JK/K Y Y Y JK/K Y JK/K Y kalustevaraus Y JK/K JK/K 42 1H++LK. 42,0 m2 39 1H+ 50 1H++LK. 42,0 m2 43 1H+ 44 3H+ 58,0 m2 41 3H++S 67,0 m2 37 2H+ 48,0 m2 40 2H+ 47,0 m2 301 RSH 44,0 m2 JK/K Y Y 49 3H++S 38 1H+ 51 1H+ 3.KERRS 52 3H+ 58,0 m2 3. kerros Mittakaava 1: m 4.KERRS
13 (JK/K)JK/K (JK/K)JK/K JK/K JK/K sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV KERRSJT TL 1.KERRS 111 TELE 1,0 m2 110 UVV- 63,5 m2 109 LIIK.UV 9,0 m2 108 IRT VR 39,5 m2 rsio 4.KERRS Y 50 1H++LK. 42,0 m2 51 1H+ 52 3H+ 58,0 m2 JK/K 49 3H++S 67,0 m2 Y Y Y kalustevaraus 401 RSH 44,0 m2 (JK/K)JK/K Y Y JK/K JK/K 48 2H+ 47,0 m2 JK/K Y JK/K 45 2H+ 48,0 m2 47 1H+ 2.KERRS 46 1H+ Versio m 5.KERRS Y 58 1H++LK. 42,0 m2 59 1H+ 60 3H+ 58,0 m2 ELIS-KDIT, RV JK/K 57 3H++S 67,0 m2 Y Y Y kalustevaraus 501 RSH 44,0 m2 4. kerros 5. kerros Mittakaava 1: KUIV. 8,0 m2 JK/K Y 10 2H+ 58,5 m2 JK/K JK/K Y Y 1 2H+ 45,5 m2 3 2H+ 45,5 m2 102 KÄYT. 4,5 m2 104 SÄH 7,0 m ,0 m2 (JK/K)JK/K 105 LJH 9,0 m2 4 1H+ 101 RSH 56,5 m2 Y Y 1:12,5 9 1H+ 201 RSH 41,5 m2 Y JK/K 106 IRT VR 45,0 m2 56 2H+ 47,0 m2 JK/K JK/K JK/K Y JK/K Y JK/K 53 2H+ 48,0 m2 5 1H+ 36,0 m2 55 1H+ 54 1H+ JK/K Y Y JK/K irtokaluste 8 1H++LK. 39,0 m2 irtokaluste Y JK/K Y JK/K m ELIS-KDIT, RV
14 SUNTJKUVT -TLST 1H+ 32,0m 2 H Y sunnot: 2. kerros, 4 4. kerros, 20 JK/K Tryffeli RV 4 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ 4 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H Kerro H Y 1H+ 32,0m 2 H JK/K Y Y sunnot: 3. kerros, 12 JK/K JK/K
15 Ker 1H+ JK/K 32,0m 2 H Y sunnot: 2. kerros, 9 3. kerros, kerros, 25 JK/K sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV H sunto y orvoon Tryffeli Y LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ 36,0 m2 1H+ sunto y orvoon Tryffe 5 2. Ker LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV ELIS-KDIT, RV H Y 1H+ H Y H Y JK/K 1H+ 36,0m 2 JK/K JK/K sunnot: 2. kerros, H 5 Y JK/K ELIS-KDIT, RV 30. ELIS-KDIT, RV
16 +12,300 1H+ 36,0m 2 H Y sunnot: 3. kerros, 13 JK/K 5 +15,300 1H+ 36,0m 2 H Y sunnot: 4. kerros, 21 JK/K ELIS-KDIT, RV
17 LK. LEKSNTERINKRI 14, 06100, sunto RVy orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H++LK. 39,0 m2 JK/K Y sunto y orvoon Tryffeli 1H++LK. 39,0 m2 JK/K Y 550 LK. H 550 H sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ sunto y orvoon Tryffe ELIS-KDIT, RV LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H H++LK 39,0m 2 sunnot: 2. kerros, 8 4. kerros, Kerros LK. H Y 1H++LK LK. JK/K Y H 39,0m 2 JK/K 550 sunnot: 3. kerros, H 16 Y JK/K ELIS-KDIT, RV JK/K Y H ELIS-KDIT, RV
18 2H+ 45,5m 2 sunnot: 1. kerros, 1 JK/K H sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV Y Tryffeli RV 1 1H+ 1. Kerros sunto y orvoon Tryffeli H LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV arveke 4 2H+ 45,5 m Kerro 3 H 0 1 Y m 2H+ Y 45,5m 2 sunnot: 2. kerros, 3 JK/K JK/K H JK/K Y H arveke
19 JK/K H JK/K H H Y arveke 2H+ 45,5m 2 sunnot: 3. kerros, 11 Y sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV sunto y orvoon Tryffeli H LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV arveke sunto y orvoon Tryffeli 2H+ 45,5 m2 LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 2H+ 45,5 m2 1H+ sunto y orvoon Tryffe LEKSNTERINKRI 19 14, 06100, 4. RV 3. Kerros Kerros ELIS-KDIT, RV 1H+ 11 JK/K H H Y Y 2H+ JK/K H H arveke 45,5m 2 sunnot: 4. kerros, H 19 Y JK/K Y JK/K H arveke ELIS-KDIT, RV
20 Y sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV Tryffeli 2 RV 1H H W (JK/K)JK/K 48,0m 2 irtokaluste sunnot: 2. kerros, 6 H JK/K 1. Kerros H arveke 4 2. Kerro 1 4 2H+ H Y irtokaluste JK/K W (JK/K)JK/K Y 48,0m 2 sunnot: 3. kerros, 14 H JK/K Y JK/K ELIS-KDIT, RV H arveke
21 irtokaluste W Y (JK/K)JK/K H 2H+ irtokaluste JK/K 48,0m 2 H H Y JK/K sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, sunto RV y orvoon Tryffeli 2H+ 48,0 m2 H arveke LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 2H+ 48,0 m2 arveke sunnot: 4. kerros, 22 sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ sunto y orvoon Tryffe LEKSNTERINKRI 14, 06100, 1. Kerros RV Kerros ELIS-KDIT, RV H+ +6, irtokaluste +6,280 Y H JK/K H 2H+ Y irtokaluste 48,5m 2 JK/K Y H JK/K H arveke sunnot: 1. kerros, H 2 Y JK/K H arveke ELIS-KDIT, RV
22 2H+ 58,5m 2 arveke sunnot: 2. kerros, 10 H sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV JK/K Y H Tryffeli RV 1H Kerro H+ H m Y arveke 58,5m 2 JK/K Y sunnot: 3. kerros, 18 H JK/K JK/K Y ELIS-KDIT, RV H
23 arveke arveke H 2H+ H JK/K Y H 58,5m 2 sunnot: 4. kerros, 26 JK/K Y H sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 3H++S 66,5 m2 1H+ sunto y orvoon Tryffe LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV ELIS-KDIT, RV 1H+ 7 7 LK. H1 H2 arveke H Y LK. H1 H2 S Y arveke 3H++S Y 66,5m 2 JK/K H S H irtokaluste H H kalustevaraus W ELIS-KDIT, RV (JK/K)JK/K sunnot: 2. kerros, H 7 Y JK/K W (JK/K)JK/K kalustevaraus irtokaluste ELIS-KDIT, RV
24 3H++S LK. H1 H2 66,5m 2 Y arveke sunnot: 3. kerros, 15 S Tryffeli RV sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, H RV 1H+ H W (JK/K)JK/K kalustevaraus 4 2. Kerro irtokaluste H Y 3H++S LK. H1 H2 arveke 66,5m 2 JK/K Y Y sunnot: 4. kerros, 23 S JK/K H H ELIS-KDIT, RV kalustevaraus irtokaluste W (JK/K)JK/K
25 SUNTJKUVT -TLST Ke H 1H+ JK/K H 32,0m 2 sunnot: 1. kerros, kerros, 30 JK/K sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ ELIS-KDIT, RV sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, 0 1H+ 32, m Kerros 4. Ke 5. Ke H +14,500 H JK/K H 1H+ Y JK/K 32,0m 2 sunnot: 4. kerros, kerros, 54 H JK/K E ELIS-KDIT, RV
26 +11,500 1H+ H Y 32,0m 2 sunnot: 2. kerros, kerros, kerros, kerros, 55 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV JK/K 1H+ y orvoon Tryffeli KRI 14, 06100, RV 4 2. Kerro Kerros Kerros 1H+ 32,0m 2 H sunnot: 3. kerros, 38 H Y JK/K H JK/K +11, Kerros 5. Kerros JK/K ELIS-KDIT, RV
27 1H+ JK/K 32,0m 2 H Y sunnot: 2. kerros, kerros, kerros, 59 JK/K sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV H sunto y orvoon YTryffeli LEKSNTERINKRI 14, sunto 06100, RV y orvoon Tryffeli 1H+ LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ 1H+ ELIS-KDIT, RV sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, 0 1H K H Y 1H+ JK/K JK/K JK/K H Y 32,0m 2 sunnot: 3. kerros, 43 H E H Y ELIS-KDIT, RV
28 1H++LK LK. 42,0m 2 sunnot: 2. kerros, kerros, 50 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV JK/K H 1H+ y orvoon Tryffeli KRI 14, 06100, RV Y 4 2. Kerro Kerros Kerros 1H++LK 42,0m 2 H Y JK/K Kerros LK. 5. Kerros H sunnot: 3. kerros, 42 JK/K JK/K Y ELIS-KDIT, RV H
29 LK. LK. 1H++LK JK/K H 42,0m 2 Y sunnot: 5. kerros, 58 sunto y orvoon Tryffeli H JK/K LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV Y 2H+ 47,0 m2 sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 2H+ 47,0 m2 W sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ ELIS-KDIT, RV sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, H+ 32 (JK/K)JK/K W (JK/K)JK/K H Y JK/K H 2H+ Y JK/K H H arveke 47,0m 2 sunnot: 2. kerros, 32 H E Y JK/K H arveke ELIS-KDIT, RV
30 2H+ 47,0m 2 W (JK/K)JK/K sunnot: 3. kerros, 40 H Y JK/K H arveke H+ W (JK/K)JK/K 47,0m 2 sunnot: 4. kerros, 48 H Y JK/K ELIS-KDIT, RV H arveke
31 W H Y JK/K 2H+ 47,0m 2 H Y JK/K H arveke sunnot: 5. kerros, 56 sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV sunto y orvoon Tryffeli H arveke LEKSNTERINKRI 14, 06100, sunto RV y orvoon Tryffeli 2H+ 48,0 m2 LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 2H+ 48,0 m2 1H+ ELIS-KDIT, RV 27 sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, 0 1H Kerros 1. Kerros H Y H H Y JK/K 2H+ H Y H arveke 48,0m 2 sunnot: 1. kerros, 27 H JK/K E JK/K arveke ELIS-KDIT, RV
32 2H+ 48,0m 2 sunnot: 2. kerros, 29 H Y H JK/K sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI arveke 14, 06100, RV Kerros 2H+ 48,0 m2 2H+ 48,0m 2 sunnot: 3. kerros, 37 H Y H JK/K arveke
33 Y H H JK/K 2H+ H Y H arveke 48,0m 2 sunnot: 4. kerros, 45 JK/K sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV arveke sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 2H+ 48,0 m2 1H+ ELIS-KDIT, RV sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, H Kerros 5. Kerros H Y H H Y JK/K 2H+ H Y H arveke 48,0m 2 sunnot: 5. kerros, 53 H JK/K E JK/K ELIS-KDIT, RV arveke ELIS-KDIT, RV
34 44 3H+ 58,0m 2 sunnot: 2. kerros, 36 arveke H2 H1 (JK/K)JK/K Y sunto y orvoon Tryffeli H LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 36 3H+ 58,0 m2 3H+ 58,0m 2 sunnot: 3. kerros, 44 arveke H2 H1 ELIS-KDIT, RV (JK/K)JK/K Y H
35 arveke H2 3H+ arveke H1 Y (JK/K)JK/K 58,0m 2 H2 H sunnot: 4. kerros, 52 H1 Y (JK/K)JK/K sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV sunto y orvoon Tryffeli 3H+ 58,0 m2 LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 3H+ 58,0 m2 H 1H+ ELIS-KDIT, RV 60 sunto y orv LEKSNTERINKRI 14, 0 1H Kerros arveke H2 H Y 3H+ arveke H1 Y (JK/K)JK/K 58,0m 2 JK/K H2 H sunnot: 5. kerros, 60 H E H1 (JK/K)JK/K ELIS-KDIT, RV Y m H ELIS-KDIT, RV
36 33 3H++S 67,0m 2 LK. H1 H2 arveke sunnot: 2. kerros, 33 Y S sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 1H+ y orvoon Tryffeli KRI 14, 06100, RV H H W kalustevaraus 4 2. Kerro 33 (JK/K)JK/K Kerros 41 3H++S H LK. Y H H2 4. Kerros arveke 67,0m 2 JK/K 54 Y 5. Kerros H sunnot: 3. kerros, 41 S JK/K H H W (JK/K)JK/K ELIS-KDIT, RV kalustevaraus
37 Y Kerros S H1 H2 H H arveke 3H++S Y W kalustevaraus 67,0m 2 sunnot: 4. kerros, 49 S (JK/K)JK/K sunto y orvoon Tryff LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV LEKSNTERINKRI 14, 06100, kalustevaraus RV H sunto y orvoon Tryffeli 3H++S 67,0 m2 W sunto y orvoon Tryffeli LEKSNTERINKRI 14, 06100, RV 3H++S 67,0 m2 1H+ (JK/K)JK/K LK. H1 H2 arveke sunto y orv ELIS-KDIT, RV 57 LEKSNTERINKRI 14, 0 1H Kerros Y H Y LK. H1 H2 S arveke 3H++S S Y H H W (JK/K)JK/K kalustevaraus 67,0m 2 sunnot: 5. kerros, 57 H E kalustevaraus ELIS-KDIT, RV JK/K H H W (JK/K)JK/K
38 Elämä on täällä aktiivista, ja naapureista pidetään huolta.
39 Rakennustapaseloste sunto y orvoon Tryffeli leksanterinkaari 14, orvoo (ajo pysäköintihalliin os. Raul Hellbergin katu 9) suntoyhtiö sunto y orvoon Tryffeli sijaitsee orvoon Länsirannassa. Yhtiö sijaitsee vuokratontilla, joka on vuokrattu pitkäaikaisella maanvuokrasopimuksella. sakkaalla on tontin huoneistokohtaisesta osuudesta lunastusmahdollisuus vuosittaisena määräpäivänä. Tontti jaetaan määräosiin hallinnanjakosopimuksella kahden asunto-osakeyhtiön kesken. Lisäksi yhtiö omistaa osakkeita pysäköintihalliyhtiöstä, jonka omistama pysäköintihalli sijaitsee H-tontilla Yhtiössä on kaksi yksiportaista kerrostaloa, joista toisessa on neljä kerrosta ja toisessa viisi kerrosta. Yhtiö liittyy alueen yhteisjärjestelysopimukseen alueen yhteistiloista, piha-alueista ja autopaikoista. Kaavoitus lueella on vahvistettu asemakaava. Lisätietoja: orvoon kaupunki puh. (019) (vaihde) Rakenteet ja julkisivut suinrakennukset ovat betonirunkoiset. Rakennus on perustettu paalujen varaan ja alapohjat ovat ontelolaattarakenteiset. Väli- ja yläpohja ovat ontelolaattarakenteiset. Rakennuksen ulkoseinät ovat betonielementtejä, joiden ulkopinta on toteutettu eristerappauksella ja osin tiililaattapintaisena julkisivupiirustusten mukaisesti. arveketaustaseinät ovat betonisia sandwich-elementtejä. Sokkelit ovat betonipintaisia. Rakennuksen vesikatto on vino lapekatto. Katteena on bitumikermi. arvekkeet arvekkeiden parvekelaatat ovat teräsbetonia. arvekkeiden kaiteet ovat pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. arvekekaiteiden yläpuolinen osa on varustettu avattavilla parvekelaseilla. ääosassa asuntoja on ranskalainen parveke pohja- ja julkisivukuvien mukaisesti. vet ja ikkunat suntojen ikkunat ovat kolmilasisia sisään aukeavia puuikkunoita, joiden uloin puite ja ulkokarmin pinta on kestävyyden varmistamiseksi polttomaalattua alumiinia. arvekeovet ovat lasiaukollisia puuovia, joiden ulkopinta on alumiiniverhoiltu ja polttomaalattu kuten ikkunoissa. suntojen kerrostaso-ovet ovat 1-lehtiset. Huoneistojen väliovet ovat tehdasvalmisteisia valkoisia laakaovia, ovikarmit ja karmilistat ovat puuta. Saunan ovi on kokolasiovi. Väliseinät Huoneistoja rajaavat seinät ovat betoniseiniä. sunnon sisäiset kevyet väliseinät ovat metallirankaisia kipsilevyseiniä. esuhuoneet ja saunat ovat tehdasvalmisteisia armarine y:n valmistamia märkätilaelementtejä. Lattiat suinhuoneissa on lautaparketti. arkettia ei asenneta kiintokalusteiden alle. esuhuoneen, saunan ja erillis-wc:n lattioissa on keraamiset laatat. Seinät suinhuoneiden seinät maalataan. Maalausta ei uloteta kiintokalusteiden taakse. Keittiön työpöytien ja yläkaapistojen väli laatoitetaan. esuhuoneiden seinissä on keraamiset laatat. Saunojen seinät paneloidaan. Erillis-wc:iden seinät maalataan ja pesualtaan tausta laatoitetaan. Katot suinhuoneiden betonikatot ruiskutasoitetaan ja alaslaskut sekä koteloinnit tasoitetaan ja maalataan. Märkätilaelementtien pesuhuoneen kattona pinnoitettu levy ja saunan katto on paneloitu. Erillis-wc:iden katto on maalattu kipsilevykatto. Huonetilojen päällysteet tila lattia parketti parketti K/ parketti MH parketti VH parketti SUN laatoitettu H laatoitettu ERILLIS-W laatoitettu seinät maalattu maalattu maalattu maalattu maalattu paneloitu laatoitettu maalattu katto roisketas. roisketas. maalattu/ roisketas. roisketas. maalattu paneloitu pinnoitettu levy maalattu Kalusteet ja varusteet suntojen kalusteet tehdään keittiö-, komero- ja kylpyhuonekaavioiden mukaisesti. Keittiöiden kiinteät kalusteet ovat tehdasvalmisteisia standardikalusteita maalatulla mdf-ovella, HR4. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. Keittiön pesualtaat ovat työpöytään upotettuja 1½-altaisia, ruostumatonta terästä. Työpöytätasot ovat laminaattipintaiset. Muut komerokalusteet ovat valkoisella kalusterungolla ja maalatulla mdf-ovella lukuun ottamatta eteisen avonaulakkoa. Kylpyhuoneessa ja erillis-wc:ssä on korkea wc-istuin. Erillis-wc:ssä on peilikaappi valolla. Saunassa on kaksiportainen jakkara. Saunan lauteet ovat kuusipuuta ja seinässä käsijohde. Koneet ja laitteet Keittiöiden kodinkoneina on 60 cm leveä kalusteuuni ja keraaminen keittotaso, liesikupu (varustettuna Safera Siro R-liesivahdilla) ja 60 cm leveä astianpesukone. Yksiöissä ja kaksioissa on yksi jääpakastinkaappiyhdistelmä, 3h+k+s -asunnoissa on yksi kylmälaite, jonka lisäksi on tilavaraus (hyllykaappi) toiselle kylmälaitteelle. esuhuoneissa on liitännät ja tilavaraukset pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Saunat on varustettu sähkökiukaalla, jossa säätimet ovat yläosassa. ntenni- ja puhelinjärjestelmät Yhtiö liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. sunnoissa on laajakaistainen tietoliikennekaapelointi, joka mahdollistaa kiinteän internetliittymän. Hoitovastikkeeseen sisältyvän laajakaistan nopeus on ilmoitettu myyntiasiakirjoissa. Talotekniikka - lämmityksenä on termostaatein ohjattava vesikiertoinen patterilämmitys, joka on liitetty kaukolämpöverkostoon. - vesikatoilla on aurinkopaneeleita, joiden tuottamaa energiaa hyödynnetään kiinteistön yleisessä sähkönkulutuksessa. - asunnoissa on huoneistokohtainen lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihtolaite, jossa ilmanvaihdon säätö tapahtuu erillisestä ohjauspaneelista. Lisäksi keittiön ilmanvaihtoa voidaan tehostaa liesikuvusta. - pesuhuoneissa ja saunoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. - erillis-wc:ssä on mukavuuslattialämmitys sähköllä, joka on kytketty asunnon sähköstä. - huoneistokohtainen kylmän ja lämpimän veden mittaus (etäluettava) - yhtiön porrashuoneiden ulko-ovissa on koodilukot ja pääovessa ovipuhelinjärjestelmä. - pääulko-ovessa on automaattinen avausmekanismi. Yhteiset piha-alueet, autopaikat ja muut yhteiskäytössä olevat tilat iha-alueet ja istutukset tehdään erillisen suunnitelman mukaan. Korttelin asuntoyhtiöillä yhteiskäytössä olevia piha-alueita neljän rakennettavan tontin (21, 20, 19, 18) sisäpihalla ja H-tontilla. utopaikat sijaitsevat (24 kpl) H-tontilla sijaitsevassa lämmittämättömässä yhteiskäyttöpysäköintihallissa. Yhtiöllä on rasitesopimukseen perustuva oikeus sijoittaa asemakaavan edellyttämät autopaikat H-tontille rakennettuun pysäköintilaitokseen. Kaikki autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. utopaikat myydään erillisinä osakkeina. ysäköintihalliin tulee sijoittumaan pysäköintihalliyhtiön hallintaan kaksi yhteiskäyttöautoa. Em. yhteiskäyttöautoista vastaavat kaikki alueen yhtiöt. lueen kaikkien yhtiöiden yhteiset jätetilat ja pyörävarasto sijaitsevat pysäköintihallin yhteydessä. Yhtiölle järjestetään väliaikainen jätekeräyspiste ja maantasoautopaikoitus, kunnes pysäköintihalli valmistuu seuraavan tontin asuintalojen valmistumisen yhteydessä. Väliaikaisilla autopaikoilla ei ole lämmityspistokkeita. Yhtiölle kuuluvat tilat Yhtiön molempien portaiden 1. kerroksessa sijaitsevat ulkoiluvälinevarasto, kuivaushuone, liikkumisen apuvälinetila, siivouskomero, tekniset tilat ja huoneistokohtaiset lämpimät irtaimistovarastot 1 kpl/asunto. -portaassa sijaitsee tontin molempien asuntoyhtiöiden yhteiskäytössä oleva talosauna ja -portaassa yhtiön kerhohuone ja talovarasto. ihalla sijaitsee yhtiön polkupyöräkatos, jonne sijoittuu 18 yhtiön polkupyöräpaikkaa ja viisi sunto y leksanterinkaari 14 :n polkupyöräpaikkaa. Väestönsuoja sijaitsee viereisessä yhtiössä sunto y leksanterinkaari 14, jonne yhtiöllä on vain kriisinaikainen käyttöoikeus. Tiedot alustavia. ikeudet muutoksiin pidätetään. stajan on tutustuttava lopullisiin myyntiasiakirjoihin kauppakirjan allekirjoituksen yhteydessä.
40 ohjola Rakennus y Uusimaa Televisiokatu 4, Helsinki Vaihde pohjola@pohjolarakennus.fi ohjola Rakennus on suomalainen perheyritys. Meillä on yli 25 vuoden tietämys siitä, mitä asiakkaamme kotiaan valitessaan arvostavat. Ja koteja olemme rakentaneet jo noin Rakentamiimme asuntoihin valitaan laadukkaiksi ja kestäviksi todetut tekniset ratkaisut sekä materiaalit. sunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja pohjaratkaisut suunnitellaan ammattitaidolla. Kun haet kohtuuhintaista, laadukasta kotia, käänny meidän puoleemme! Suomen parhaat työpaikat 2016 Finland Millaista on Eloisa-asuminen? Esteettömyys vileveyksiä suunnitellessa on huomioitu liikuntaapuvälineet. ääulko-ovilla automaattinen oven avaus. Käsijohteet portaissa molemmin puolin. Saunan lauteille nousemista helpottaa kaksiportainen jakkara ja käsijohde. sumisen helppous Siivouspistorasioita asennettu korkeudelle, jonne ei tarvitse kumartaa tai kurottaa. ostiluukku asunnon ovessa. 1-lehtiset asuntojen ovet helposti avattavia. Ei pakollisia palvelumaksuja. Ikääntyneille suunnatut ulkoliikuntavarusteet mahdollistavat liikkumisen omassa pihassa. Turvallisuus vipuhelimen avulla tiedät aina kuka soittaa kelloa. Lisävarusteena kuvaominaisuus. Yleiskaapeloinnin ansiosta asukas voi tilata valitsemaltaan tarjoajalta laajakaistan ja turvapuhelimen. Valaistus porrashuoneissa toimii liiketunnistimella. Yhteisöllisyys Rakentamisen aikana perustettava asukaskerho luo hyvät puitteet yhteisöllisyyteen. Yhteinen kerhohuone, jonka käytöstä päättävät asukkaat. Se mahdollistaa harrastustoiminnan ja toimii myös esim. hierojan palvelupisteenä. Katso lisää: 09/2016 Mainio y
Porvoota Slottsgårdenissa
sunto y orvoon Tryffeli leksanterinkaari 14, 06100 orvoo Maista makoisaa uutta orvoota Slottsgårdenissa www.slottsgarden.fi U U S I M Uutta orvoota vanhan hengessä Mistä on hyvä seniorielämä tehty? eli
Asunto Oy Porvoon Toffee Aleksanterinkaari 12, Porvoo. Makoisaa uutta Porvoota. Slottsgårdenissa.
U U S I M sunto Oy orvoon Toffee leksanterinkaari 12, 06100 orvoo Makoisaa uutta orvoota Slottsgårdenissa www.slottsgarden.fi Uutta orvoota vanhan hengessä Hyvä elinympäristö on täynnä positiivista energiaa,
vanhalla viisaudella
U U S I M sunto Oy orvoon Mocca leksanterinkaari 10, 06100 orvoo Mocca rakennetaan vanhalla viisaudella www.slottsgarden.fi Uusi orvoo nousee Länsirannalle Hyvä elinympäristö on täynnä positiivista energiaa,
vanhalla viisaudella
U U S I M sunto Oy orvoon Mocca leksanterinkaari 10, 06100 orvoo Mocca rakennetaan vanhalla viisaudella www.slottsgarden.fi Uusi orvoo nousee Länsirannalle Keskiajan orvoossa tontit muotoutuivat talojen
Rakennustapaseloste, asunnot
RAKENNUSTAPASELOSTE TA-Asumisoikeus Oy / KIVELÄNTIE 4 26.4.2011 Rakennustapaseloste, asunnot Rakenteet Asuinrakennukset ovat puu- tai betonirunkoisia. Rakennukset perustetaan paalujen varaan. Yläpohjat
B-talo. A-talo. TA-Asumisoikeus Oy / Pyökkitie 7 SUOPURONTIE TUUSULANTIE. Leikki. P-alue PYÖKKITIE. Asemapiirros. Autokatos
T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 UOURONTIE TUUULNTIE -alue utokatos YÖKKITIE semapiirros RKKITEHTUURITOIMITO HONEN VEIKKO OY ertunpellontie 1 D T-sumisoikeus Oy / yökkitie 7 erspektiivikuvat RKKITEHTUURITOIMITO
Nauti sijainnista ja
Asunto Oy Helsingin Atriumpiha Länsisatamankatu 28, 00220 Helsinki Nauti sijainnista ja meren läheisyydestä! www.helsinginatriumpiha.fi 9 34 dba 32 dba 10 4400 m350 v 8 11 197 32 dba 33 743 ap-2 Arvostettua
Rahola, Tampere. TA-Yhtymä Oy
Rahola, Tampere TA-Yhtymä Oy TA-AUMIOIEU OY / TYITIENATU 4 JA 6 TYITIENATU TAMPEREEN EUTAAN 7,5 M NOIAN EUTAAN 6 M 0,5M 1M 1,5M ALUEEU 2M UIMAHALLI OULU IRJATOLVELUT PÄIVÄOTI UIMARANTA 1M PÄIVITTÄITAVARAAUP
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski
Asunto Oy Kirkkonummen Vaski ASUNTOJEN VUOKRAUS JA TIEDUSTELUT REALIA ASUNTOVUOKRAUS Valimotie 17 19, 00380 Helsinki Minna Pääkkönen puh. 010 228 6375, minna.paakkonen@realia.fi, pks.management@realia.fi
Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, Nummela. Elämän eväät käden ulottuvilla
Asunto Oy Vihdin Pihla Loiskaajantie 4, 03100 Nummela Elämän eväät käden ulottuvilla Elämän eväät käden ulottuvilla 1950-luvulla koko Suomi eli kasvun aikaa, niin myös Nummela. Kuoppanummen alueella elettiin
Urbaania asumista. Aleksanterinkaari 8 B, Porvoo. Ennakkomarkkinoinnissa
1 Urbaania asumista leksanterinkaari 8, 06100 orvoo Ennakkomarkkinoinnissa www.pohjolarakennus.fi 2 Mari KITEHDIN TERVEIS Tervetuloa tutustumaan orvoon Nougatiin! orvoon Länsirannalla sijaitsevat sunto
RAKENNUSTAPASELOSTE As Oy Kuopion Rantakerttu Osoite: Asuntoja: Autokatospaikkoja: PIHA-ALUE JULKISIVUT JA VESIKATE IKKUNAT OVET VÄLISEINÄT SEINÄPINNAT KATTOPINNAT LATTIAPINNAT KALUSTEET VARUSTEET KODINKONEET
Paritalo Kontiolahti. Vierevänniementie 12
Paritalo Kontiolahti Vierevänniementie 12 91,5m 2 TERASSI S 4h + K + KHH + S + var Tämä paritalo on rakenteilla Höytiäisen upeisiin rantamaisemiin aivan palveluiden äärelle. K PSH Tule tutustumaan paritaloon,
Vadelmakuja 1. Kangasala, Harjunsalo
Vadelmakuja 1 Kangasala, Harjunsalo TA-ASUMISOIKEUS OY / SIJAINTIKARTTA KOHTEEN SIJAINTI 6 Vadelmakuja 5 2 1 4 3 8 7 Päiväkoti Koulu 1 Valintatalo Suorama 2 Suoraman R-Kioski / Pizzeria Kalimero 3 Neste
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen
Makean kaupunkielämän keskipiste
Makean kaupunkielämän keskipiste leksanterinkaari 8, 06100 orvoo 1 www.pohjolarakennus.fi Ennakkomarkkinoinnissa 2 Mari KITEHDIN TERVEIS Tervetuloa tutustumaan orvoon Suukkoon! orvoon Länsirannalla sijaitsevat
As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli
31.3.2011 As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS RAKENNUSKOHDE As Oy Tampereen Vuoreksen Eemeli, Lagerlöfinkatu 1, 33870 Tampere. TONTTI Kaupunginosa 7653 / tontti 2 / Vuores /
Paritalo Lehmo. Saappanintie 3
Paritalo Lehmo Saappanintie 3 80m 2 TERASSI 3h + K + KHH + S + var Tämä Lehmoon, rauhalliselle sijainnille rakentuva paritalo on ekologinen ja hengittävä. Katot ja seinät on eristetty Hunton puukuitueristeellä,
Koskelantie 17 Oulu, Toppila
Koskelantie 17 Oulu, Toppila KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 MALLASTIE KIINT. OY OULUN UUTTI Koskelantie 17 KOELANTIE MALLASTIE KIINTEISTÖ OY OULUN UUTTI/KOELANTIE 17 RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakennuskohde
Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
U U S I M A A Asunto Oy Helsingin Hohto Strömsinlahdenpolku 11, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Roihuvuoren historia ulottuu aina viikinkiaikoihin asti, jolloin Roihuvuoressa
Muottikatu 6 A Alppila, Oulu. TA-Yhtymä Oy
Muottikatu 6 lppila, Oulu T-Yhtymä Oy OTTIKTU 6 KIINT.OY OULUN SEUDUN SENIORI/ OTTIKTU 6 DNO 32833/321/11 Hsto Kerros Hsto pintanro tyyppi ala 1 1 2h+kk 45,0 2 1 2h+kk 45,5 3 1 3h+k+s 72,5 4 1 1h+kk 38,5
ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, Lahti
Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti ASUNTO OY LAHDEN LÄHTEENVÄLKE Mustamäenkatu 8 ja 10, 15610 Lahti Kauniit ja laadukkaat kerrostalokodit odottavat uusia
Keelkorvenkuja 5. Olari, Espoo
Keelkorvenkuja 5 Olari, Espoo Keelkorvenkuja 5 Olari, 02210 Espoo Olarissa nautit Espoon parhaista puolista kattavat palvelut takaavat arjen sujuvuuden, läheltä löytyy luontoa ja kulkuyhteydet ovat hyvät.
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu
Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Pappilanpellontie 2-45700 Kuusankoski Näkymä viereisen koulun katolta. Asunto Oy Kouvolan Kustaankruunu Itäinen Linjapuisto Maunukselantie Kauppakatu Killingintie KESKUSTA
Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, Helsinki. Urbaanin kylän keskellä
Asunto Oy Helsingin Loimu Roihuvuorentie 21, 00820 Helsinki Urbaanin kylän keskellä Kyläyhteisö kaupungissa Kirsikkapuiden puhjetessa kukkaan pidetään Roihuvuoressa hanami kirsikankukkajuhla. Iloinen puheensorina
Helsinki, Tali SATO LaatuKoti
Helsinki, Tali Kutomotie 8 a SATO LaatuKoti Uusia vuokra-asuntoja modernissa kaupunkikorttelissa Uudenaikaista kaupunkiasumista viheralueiden ympäröimässä Helsingin Talissa Urbaani kerrostalokortteli upeiden
Martinkartano. Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat. Senioriasumisoikeusasuntoja. Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää
Martinkartano Senioriasumisoikeusasuntoja Iltamantie 7, 05810 Hyvinkää Asemapiirros Rakennustapaseloste Kerrospohjakuvat Huoneistojen pohjakuvat SENIORIASUMISOIKEUS OY ILTAMANTIE 7, 05810 HYVINKÄÄ P +108.00
RAKENNUSTAPASELOSTE. Perustukset Rakennukset perustetaan maanvaraisesti betonirakenteisten perustusten varaan rakennesuunnitelmien mukaisesti.
Asunto Oy Keihäsrinne 19 - Bostads Ab Spjutbranten 19 26.10.2018 1(5) ASUNTO OY KEIHÄSRINNE 19 - BOSTADS AB SPJUTBRANTEN 19 TULEVA AS OY ESPOON KEIHÄSRINNE 19 Osoite: Keihäsrinne 19 02610 Espoo 1. Kohde
Piippuhylly 2. Pohjois-Vuosaari, Helsinki. TA-Asumisoikeus Oy
iippuhylly 2 ohjois-vuosaari, Helsinki TA-Asumisoikeus Oy , 00960 HEINKI AEMAIIRRO 1:1000 ERMANTOKUJA ERMANTO KAVIKINTIE IIUHYY AITIOAIKKA RAK 2 B4 B3 B2 B1 RAK 1 A1 6 A A2 A3 RAK 3 A4 C4 C3 C2 C1 A5 8
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN
AS OY TURUN WESTPARKIN EEBEN Lukkosepänkatu 5 A, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 1/2013 www.suomenvuokrakodit.fi SIJAINTI SVK Kartta: Fonecta Karttapalvelu, 2012. As Oy Turun Westparkin Eeben valmistuu
Vauhdikkaasti luonnon helmaan
1 Martinlaaksonpolku 6, 01620 Vantaa Vauhdikkaasti luonnon helmaan Myynnissä pohjolarakennus.fi martinlaaksonformula.fi 2 Tehokkaita kolmioita uudistuneessa Martinlaaksossa Moni meistä unelmoi asuvansa
RAKENNUSTAPASELOSTUS / ALUSTAVA 29.8.06 Kohde: Sijainti: Osoite: AS OY TURUN LUOLAVUORENPUISTO-II Turun kaupunki, Luolavuoren (032) kaupunginosa, kortteli 53, tontti 5 Rätiälänkatu 15 c, 20300 TURKU YLEISTÄ
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P
Permanto 2 Helsinki, Vuosaari
ermanto 2 Helsinki, Vuosaari HUONEITOUETTEO AUNTO TYYI M² A1 4H++ 92,5 A2 3H++ 78,5 A3 4H++ 92,0 B4 4H++ 92,5 B5 3H++ 78,5 B6 3H++ 78,5 B7 4H++ 92,0 C8 4H++ 92,5 C9 3H++ 78,5 C10 3H++ 78,5 C11 4H++ 92,0
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014
RAKENNUSTAPASELOSTUS Ennakkomarkkinointivaihe 23.5.2014 Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto YLEISTÄ Yhtiön nimi: Asunto Oy Tapiolan Golfpuisto Osoite: Mankkaanmalmi 20, 02180 Espoo Kaupunginosa, kortteli ja
TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 Rakennustapaselostus 12.6.2014 YLEISTÄ TA-Asumisoikeus Oy / Ala-Säterinkatu 20 koostuu seitsemästätoista paritalosta, joissa on yhteensä 34 huoneistoa. Kaikki huoneistot
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal
Kauniita koteja palveluiden äärellä Lehmossa Asunto Oy Lehmon Sammal Rakentaja M. Laukkanen Oy rakentaa Lehmoon yksitoista kotia käsittävän maalämpölämmitteisen rivitalokohteen. Asunto Oy Lehmon Sammal
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4. Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti
Korkotuettuja vuokra-asuntoja LAHDEN MUSTAMÄENKATU 4 Mustamäenkatu 4, 15610 Lahti HANKETIEDOT Rakennuskohteen nimi ja osoite Lahden Mustamäenkatu 4 Mustamäenkatu 4 15610 Lahti Tontin tiedot Vuokratontti,
As.Oy Sastamalan. Tähtiranta. Lapinmäenkatu 5, Sastamala MUUTA UUTEEN KOTIIN!
s.oy astamalan Tähtiranta apinmäenkatu 5, 38200 astamala MUUT UUTEEN KOTIIN! RKENNUTEOTE 24.4.2015 Rakennuskohde: sunto Oy astamalan Tähtiranta apinmäenkatu 3 (kerrostalo ) ammonkatu 2 ja 4 (rivitalot
Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle
U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys
Asunto Oy Vihdin Pinja Loiskaajantie 2, Nummela. Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle
U U I M Loiskaajantie, 100 Nummela Mahdollisuuksien koteja ihan jokaiselle Jotkut ne jaksavat Helsingin huminassa kesät, talvet. Onhan siellä kiva käydä, mutta tällainen pikkupaikkakunnan kiireettömyys
Permanto 10 Helsinki, Vuosaari
ermanto 10 Helsinki, Vuosaari TA-AUMIOIKEU OY AUNTO TYYI M² A1 4H++ 91,5 A2 4H++ 91,5 A3 4H++ 91,5 A4 4H++ 91,5 A5 4H++ 91,5 A6 2H++ 61,0 A7 3H++ 81,0 A8 2H++ 61,5 A9 2H++ 61,5 A10 2H++ 61,5 A11 2H++ 61,5
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KOTIPIHA HANKETIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kotipiha Kokkolinnunkatu 3, 65300 Vaasa TONTTITIEDOT Vapaarahoitteinen, Vaasan kaupungin
Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu
ASUNTO OY OULUN Meripoika Isopurjeentie, 0 Oulu www.pohjolarakennus.fi ÄISYYKSIÄ (arvio) K-Supermarket Toppila,0 km min TOILA Nallikari 00 m min Yliopisto, km min Terva-Toppilan koulu, km min Oulun keskusta,
Kohde. Kevyet väliseinät. Rakennuspaikka. Varastot. Piha-alue ja -varusteet. Pintamateriaalit. Rakenteet. Runkoa täydentävät rakennusosat.
1 RAKENNUSSTAPASSELOSSTUSS 3311..0011..22001100 Kohde Kohde on nelikerroksinen asuinkerrostalotalo, jossa on yhteensä 19 asuntoa. Pohjakerroksessa ovat huoneistokohtaiset varastot, ulkoiluvälinevarasto,
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 15.07.2015 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
RAKENNUSTAPASELOSTE ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 /JA (5) Osoite: Ripusuontie Helsinki
/JA 3.12.2018 1(5) ASUNTO OY RIPUSUONTIE 38 TULEVA AS OY HELSINGIN RIPUSUONTIE 38 Osoite: Ripusuontie 38 00660 Helsinki Kursiivilla muutokset ennakkomarkkinoinnista 1. Kohde Asunto Oy Ripusuontie 38 on
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6
Asunto Oy Kuopion KUUNSILTA 6 ASUNTO OY KUOPION KUUNSILTA 6 Kuunsilta 6, 70820 Kuopio Hyvin suunniteltuja tiiliverhottuja rivitalokoteja rakentuu hyvälle paikalle Savolanniemeen aivan Pölläkänsalmen sillan
Asunto Oy Tampereen PMK-Torni Peltokatu 14, Tampere. Modernisti rouhea
Asunto Oy Tampereen PM-Torni 14, 33100 Tampere Modernisti rouhea AS OY TAMPEREEN PM-TORNI Uudet kodit nousevat vanhan PMTAON viereen tuoden alueelle jälleen uutta elämää. PM-Tornin suunnittelussa inspiraatio
Meripoika Isopurjeentie 6, Oulu
ASUNTO OY OULUN Meripoika Isopurjeentie 6, 90510 Oulu www.pohjolarakennus.fi ÄISYYKSIÄ (arvio) K-Supermarket Toppila 1,0 km 12 min TOILA Nallikari 700 m 8 min Yliopisto 5,8 km 17 min Terva-Toppilan koulu
Havukosken Ässäkodit
Havukosken Ässäkodit Vuokra-asuntoja Kytötie 18, 01360 Vantaa Kerrospohjat Merkkien selitykset Huoneistopohjat Rakennustapaseloste R A K E N N U S T A P A S E L O S T U S / 20.05.2013
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI
ASUNTO OY VIITASAAREN LOISTO RANTATIE 7 VIITASAARI HANKETIEDOT As Oy Viitasaaren Loisto rakennetaan loistavalle paikalle Keitele järven rantaan, omarantaiselle tontille, aivan Viitasaaren ydinkeskustaan,
3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti. Espoo, Tapiola Elosalamantie 2 F-G ja 4 H-I. koti kuten haluat
3D-visualisointi voi poiketa valmiista kohteesta. SATO VuokraKoti Espoo, Tapiola 2 F-G ja 4 H-I koti kuten haluat Uusia SATO VuokraKoteja vehreässä ja kehittyvässä Tapiolassa Tapiola on ollut suosittu
AS.OY.SÄRMÄNKULMA. ennakkomarkkinointi
AS.OY.SÄRMÄNKULMA ennakkomarkkinointi AS.OY.SÄRMÄNKULMA 1371m 2 alustava asemapiirros LAUTTAKYLÄNKATU SÄRMÄNKATU 1 5 10 15 20 25 30m 1H+TK 43,0m 2 alustava pjapiirros 10,8 m 2 kph 0,6 m 2 ppk tk 10,0 m
Piiponraitti 4 Lempäälä, Ryynikkä
iiponraitti 4 Lempäälä, Ryynikkä 15.5.2017 Kerros 1. kerros 2. kerros 3. kerros 4. kerros Asunto A1 A2 A3 A4 A5 A6 A7 A8 A9 A10 A11 A12 A13 A14 A15 A16 A17 A18 A19 A20 A21 A22 A23 A24 A25 A26 Tyyppi 1h+kt+alk
Asunto Oy Kuopion. Neulamuikku. Savottatie 9, Kuopio
Asunto Oy Kuopion Neulamuikku Savottatie 9, 70150 Kuopio Uutta rakentamista Neulamäessä! Asunto Oy Kuopion Neulamuikku rakennetaan Neulamäen etuosaan lähelle palveluja ja hyviä ulkoilumaastoja. Yhtiöön
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA
AS OY TURUN WESTPARKIN TUIJA Työnjohtajankatu 3, 20320 Turku ARVIOITU VALMISTUMISAIKA 11/2013 Suomen Vuokrakodit www.suomenvuokrakodit.fi Oy, 2013. - puh. 010 321 1160 - info suomenvuokrakodit.fi - www.suomenvuokrakodit.fi
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28
Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa
Tontti Kohde sijaitsee Naantalin kunnassa, kunnan omistamalla tontilla (2491 m2), korttelin tontilla 7.
RAKENNUSTAPASELOSTUS Rakentaja: Rakennusliike Hörkkö Oy YLEISTÄ As Oy Naantalin Keihäänkärki 2 on RS-rahoitteinen rivitaloyhtiö. Yhtiö muodostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta ja seitsemästä asunnosta.
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C
Asunto Oy Jyväskylän Haukansulka C Haukkalantie 47 40740 Jyväskylä Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostetulle Haukkalan asuinalueelle upeiden Laajavuoren ulkoilumaastojen läheisyyteen. Kuuden
Lehtokatu 1 Lahti, Laune
Lehtokatu 1 Lahti, Laune LEHTOKATU jäte 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 le-ap 17 46 45 57 56 55 54 53 52 51 50 49 48 47 olesk. Talo B tom. 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 leikki 28 AJOKATU 29 30 31
ROVANIEMEN KOTIRANTA
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ ROVANIEMEN KOTIRANTA Upealla ja rauhallisella sijainnilla, Kemijoen rannassa korkeatasoinen viiden huoneiston Kontio-hirsitalo. Suunnittelussa on huomioitu joen ja luonnon läheisyys.
Kortepohja, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Kortepohja, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy SIJAINTIKARTTA OpenStreetMapin tekijät, CC-BY-SA P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg P Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675 kg Schindler 3300 675
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 02400 Kirkkonummi
As. oy Kirkkonummen Lorulinna Tarutie 5 24 Kirkkonummi 17 18 19 7 A 14 A 2 21 18.8.211 31 32 33 34 35 OLEKELU B K J JÄTE- AEMA TOTU 15 16 36 37 18 A 38 14 13 12 11 1 9 8 39 4 2 41 6 7 1 42 IV TONTIN RAJA
ENNAKKOMARKKINOINTI. Asunto Oy Kouvolan. Senioritähti. Suuntaa antava 3D-mallinnus
ENNAKKOMARKKINOINTI Asunto Oy Kouvolan Senioritähti Suuntaa antava 3D-mallinnus Kerros 1 As Oy Kouvolan Senioritähti Senioritähdessä on viisi erilaista huoneistotyyppiä, joissa kaikissa toteutuu asumisen
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015
ASUNTO OY KIEVARINPUISTO TUUSULA ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS 18.03.2015 Rakennustapaselostuksen päiväyksen jälkeen siihen mahdollisesti tulevat muutokset, lisäykset ja täsmennykset merkitään viimeiselle
ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella
ASUNTO OY KUOPION PUIJONKRUUNU Aarre Puijon juurella Maisema kruunaa asumisen Täällä asut Puijon uljaiden maisemien äärellä, aivan Kuopion kupeessa! Asunto Oy Kuopion Puijonkruunu sijaitsee uudella Pihlajalaakson
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015
AS OY TUUSULAN UPSEERINHOVI Nappulakatu 1, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 5.6.2015 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS
AS OY TUUSULAN PÄÄVARTIO Kaartilaisenpolku 4, 04300 Tuusula RAKENNUSTAPASELOSTUS 23.8.2017 Yleiskuvaus: Perustukset: Ulkoseinät: Yläpohja: Alapohja: Välipohja: Väliseinät: Ikkunat: Ovet: Portaat Parvekkeet
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Saariston Bulevardi on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu luhtitaloasunnoista. Taloyhtiössä on 30 asuntoa. Rakennuksessa on huoneistokohtaiset ulkovarastotilat.
VAASAN KUTOJANKARTANO
RS-KOHDE ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO OY VAASAN KUTOJANKARTANO Huoneistoissa on kaukolämpöön kytketty vesikiertoinen lattialämmitys. HANKE- TIEDOT RAKENNUSKOHTEEN NIMI JA OSOITE Asunto Oy Vaasan Kutojankartano
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE
Paritalot Keltanotie 11 I HELSINKI ESITE Tietoa kohteesta Helsingin Vartiokylään, loistavien kulkuyhteyksien, palveluiden ja virkistysmahdollisuuksien äärelle rakennetaan kaksi paritaloa, osoitteeseen
Asunto Oy Klaukkalanportti
Mukavaa asumista lähellä luontoa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Yrittäjäntie Alitilantie Järvihaantie Klaukkalanportti Ropakkotie Ropakkotie Klaukkalantie Peltohiirentie Läpsämäntie Klaukkala on nopeasti
Asunto Oy Brahenkulma. Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa
Uusi koti kauniissa Vanhassa Raahessa Loistava sijainti kodille Asunto Oy Brahenkulma sijaitsee kauniissa Vanhassa Raahessa Brahenkadun ja Kauppakadun kulmassa vahaa apteekkia vastapäätä. Aivan tuntumassa
RAKENNUSTAPASELOSTUS
RAKENNUSTAPASELOSTUS YLEISTÄ Asunto Oy Kuopion Rantakeidas on RS-rahoitteinen asuintaloyhtiö, joka koostuu kahdesta luhtikerrostalosta. Taloyhtiössä on 24 asuntoa. Huoneistokohtaiset varastot sijaitsevat
ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE. Taiteilijan näkemys
ASUNTO OY VANTAAN LAMMASKALLIO PÄHKINÄRINNE Taiteilijan näkemys Kalliolle, kukkulalle rakennamme uuden kotisi 2 Asunto Oy Vantaan Lammaskallio yitkoti.fi Upea tilaisuus päästä aivan uuteen kotiin Pähkinärinteeseen.
Joensuun Merimiehenkatu 3
Joensuun Merimiehenkatu 3 Merimiehenkatu 3, 80110 Joensuu Uusia koteja eteläiselle ruutukaavalle! Nyt tarjolla loistavalla sijainnilla oleva kolme kerroksinen kerrostalo Asunto Oy Joensuun Merimiehenkatu
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu. Hopeapellontie 2, Hämeenlinna
As. Oy Hämeenlinnan Katisten Kruunu Hopeapellontie 2, 13210 Hämeenlinna HUONEISTO Huoneistot: A2, A5 ja B9 Tilat: 3H + keittiö + sauna Pinta-ala: 73,5 m 2 Sijainti: Katinen, Hämeenlinna Osoite: Hopeapellontie
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO
AS. OY NOKIAN MÄNTYPUISTO Supernovankatu 12, Harjuniitty, Nokia As. Oy Nokian Mäntypuistoon rakennetaan uusia, nykyaikaisia 1-tasoisia rivitaloasuntoja puistoon rajoittuvalle omalle tontille. Lämmitysmuotona
ASUNTO-OSAKEYHTIÖ TORNION WHITE HOUSE
ENNAKKOMARKKINOINTI ASUNTO-OSAKEYHTIÖ TORNION WHITE HOUSE ASUNTO OY TORNION WHITE HOUSE - viihtyisä koti Tornion sydämessä Kodikkaan kokoiseen Tornion White Houseen valmistuu 24 valoisaa ja laadukasta
As. Oy Sammon Tähti. Myynti ja rakentaja: ValajaGroup Oy
As. Oy Sammon Tähti Hämeenlinnan Sampo 3:n suositulle alueelle rakennettava 11 huoneiston rivitaloyhtiö. Jos arvostat hyvää laatua ja toimivuutta varaa siis kohteestamme unelmiesi koti! Myynti ja rakentaja:
ASUNTO OY TAMPEREEN KAIPASENKRUUNU. Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä
AUNTO OY TAMPEREEN KAIPAENKRUUNU Tämän päivän koteja Tampereen Kaukajärvellä Ver Luotettavaa 8.5.214 rakentamista jo vuodesta 1985 LUONNON LÄHEIYYDEÄ PALVELUIDEN ÄÄRELLÄ As Oy Tampereen Kaipasenkruunu
RAKENNUSTAPASELOSTUS. Asunto Oy Vantaan Laventeli
RAKENNUSTAPASELOSTUS 21.9.2016 Asuntoyhtiö Tontti Asuntoyhtiö rakennetaan Vantaan Asolaan, kortteliin 72212, AK-tontille nro 2. Tontin pinta-ala on noin 1760 m 2. Tontin omistavat Helsingin ja Vantaan
Aakkulantie 29 Kangasala, Suorama
Aakkulantie 29 Kangasala, Suorama TA-Asumisoikeus Oy Aakkulantie 29, Kangasala Sijaintikartta Lähde: OpenStreetmap.org äiväkoti Alakoulu Suoraman liikuntahalli K-Market Suorama Suoraman pallokenttä Valaistu
As Oy Ylivieskan Puhuri. Puhurikatu 10, 84100 Ylivieska. www.rakennusliikesomero.com
www.rakennusliikesomero.com Vaivatonta asumista lähellä palveluita sijaitsee erinomaisella paikalla uudella Savarin asuinalueella lähellä Savarikeskuksen palveluita. Luhtitalo pitää sisällään 10 huoneistoa,
RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) As. Oy Helsingin Sarvasto ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO. Sarvastonkaari 1A ja 1B HELSINKI. 1.
RAKENNUSTAPASELOSTE 1(5) ASUNTO OY HELSINGIN SARVASTO Osoite: 1. Kohde Sarvastonkaari 1A ja 1B 00840 HELSINKI 2. Tontti ja kaava 3. Rakenteet Perustukset Runko Julkisivut Asunto Oy Helsingin Sarvasto on
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS
TUUSULAN BOSTONIN RIVITALOT ALUSTAVA RAKENNUSTAPA- JA TALOTEKNIIKKASELOSTUS 12.06.2015 ALUSTAVA RAKENNUSTAPASELOSTUS Tuusulan Bostonin rivitalot Bostoninkaari 3, 04320 Tuusula Bostonin rivitalot sijaitsevat
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS
HUONESELOSTUS / RAKENNUSTAPASELOSTUS Kohde Osoite Kaupunginosa Kortteli/Tontti Rakennuttaja Asunto Oy Tampereen Kippari Halkoniemenkuja 1 33410 Tampere Lentävänniemi Kortteli 2747 / tontti 1 Kohde sijaitsee
AS OY KUOPION ARIA NIVEA POHJAPIIRROKSET
A OY KUOION ARIA NIVEA JAIIRROK JAIIRROK 1H+ 33,5 m 2 KERROTAO HUONE 14,5 m 2 As.28 1H+ 33,5 m 2 6,5 m 2 3, 7, 14, 21, 28 3. 4. A () Y 5,0 m 2 6,5 m 2 2,5 m 2 5. porrash. 23,0 m 2 ÄH Ei30 JAIIRROK 1H+
As Oy Meriluodon Helmi. - Elämää. Omilla ehdoillasi.
As Oy Meriluodon Helmi - Elämää. Omilla ehdoillasi. 10.12.2013 Asemapiirustus ja sijainti Meriluodon Helmi valloittaa varaa uusi kotisi! Meriluodon Helmi tarjoaa monipuolisen valikoiman kaupunkikoteja,
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka
Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Tertunlaakso 1 C 40270 Palokka Asunto Oy Jyväskylän Aurinkolaakso C Rakenteilla uusia laadukkaita rivitalokoteja arvostettuun Palokan Tertunlaaksoon, rahalliselle asuinaluelle
Betonimiehenkatu 19A
etonimiehenkatu 19 Oulu, lppila KIINTEISTÖ OY OULUN SEUDUN SENIORI / ONIMIEHENKTU 19 Talo V r e k l k i i t K e a h r t j i a t l o a i i m n i e s n t o O y ONIMIEHENKTU 19 Talo SEMPIIRROS (15.5.2014)
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B. Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa.
Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Laadukasta lomaa Iso-Syötteen maisemissa. Parihuvila Mustikkapolku 6 A ja B Asemapiirros Parihuvila loistavalla paikalla Iso-Syötteellä Parihuvila rakentuu laadukkaista
Savela, Jyväskylä. TA-Asumisoikeus Oy
Savela, Jyväskylä TA-Asumisoikeus Oy RAKENNUSTAPASELOSTUS TA-Asumisoikeus Oy/ Laajavuorentie 8 on omalle tontille rakennettava neljä kerroksinen asumisoikeuskerrostalo, johon tulee 33 asuinhuoneistoa.
As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi. Länsitie 40, Riihimäki
As. Oy Riihimäen Otsolan Hovi Länsitie 40, 11 120 Riihimäki HUONEISTO Huoneistot: A ja B Tilat: 2 H +keittiö + sauna Pinta-ala: A 52 m 2, B 56,5 m 2 Sijainti: Otsola, Riihimäki 2h+avokeittiö+ sauna Osoite:
ASUNTO OY KUOPION MAJAKKA
ammonkatu 28, 70500 UOIO AUNTO OY UOION MAJAA Asumisen unelmaa - Osta nyt koti Maljalahdesta allaveden rannalta! uva: taiteilijan näkemys luonnosvaiheessa LUJAOTI TEHTY ETÄMÄÄN AUNTO ELÄMÄÄ OY UOION MAJAA
As Oy KuOpiOn savolanhovi
As Oy Kuopion Savolanhovi NTIE LA H A N O SA VO O V SA LA NPELL ON KUJ A SA VO LA NNIEMENTIE As Oy Kuopion Savolanhovi Asunto Oy Kuopion Savolanhovi rakennetaan lapsiperheiden suosimalle ja rauhalliselle
Asunto Oy Iisalmen Asemanhelmi. Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella.
Uusi ja nykyaikainen koti perinteikkäällä alueella. Joukolankatu ohjolankatu äiviönkatu Iisalmen Asemanhelmi Asemakatu Malminkatu avonkatu ilpijärvi ÄIVIÖNATU Aseman tienoo uudistuu! JÄTE JOINEN UITORAITTI
Ulkoseinät Julkisivut ovat pääosin rapattuja ja osin sw-rakenteisia julkisivukuvien mukaan.
Asuntoyhtiön yleistiedot: Sijainti Espoon Matinkylässä, Osoite 02230 ESPOO Kiinteistötunnus 49-23-301-3 Oma tontti 3295m2 Asemakaava on lainvoimainen, lisätietoja alueen kaavatilanteesta Espoon Kaupunki