RATKAISUJA INFRASTRUKTUURIN PAINUMAONGELMIIN
|
|
- Kalevi Hänninen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RATKAISUJA INFRASTRUKTUURIN PAINUMAONGELMIIN Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin.
2 ASIAKASLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA JO YLI 30 VUODEN KOKEMUKSELLA POWERPILE Suomi Oy hyödyntää korjausratkaisuissaan ainutlaatuisia paisuvia geopolymeerejä, jotka soveltuvat niin painumien korjaamiseen, maaperän vahvistamiseen, tyhjien tilojen täyttämiseen kuin vedeneristykseenkin. Ratkaisumme ovat perinteisiä menetelmiä nopeampia, hellävaraisempia ja joustavampia myös pieniä kohteita korjattaessa, ja ne saattavat olla monesti jopa ainut vaihtoehto silloin, kun infrapuolen rakenteita joudutaan tukemaan jälkikäteen. Meillä on kattava kokemus erilaisista infrastruktuuriprojekteista, ja olemme korjanneet vuosien varrella lukuisia painumaongelmista kärsineitä moottoriteitä, rautateitä, katuja ja muita infrarakenteita. Lisäksi olemme ratkaisseet ongelmia, joita esimerkiksi vesieroosio on aiheuttanut raakavesitunneleissa, rummuissa ja viemärilinjoissa. YLI TOTEUTUNUTTA PROJEKTIA ASIAKASLÄHTÖISYYS JA TYÖTURVALLISUUS POWERPILE Suomi Oy on onnistunut yhdistämään ainutlaatuisella tavalla yli 30 vuoden aikana hankitun teknologisen osaamisen ja korkeatasoisen asiakaspalveluprosessin. Asiakas ykkösenä on yksi POWERPILE Suomi Oy:n keskeisistä arvoista, ja asiakastutkimustemme perusteella yli 90 % asiakkaistamme voisi suositella meitä naapureilleen tai kollegoilleen. Asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja niihin räätälöidyt ratkaisut ovat toimintamme ydin. Lisäksi POWERPILE on sitoutunut pitämään työtapaturmien määrän nollassa. Tämän takia panostamme korkeatasoiseen työturvallisuuskulttuuriin ja noudatamme systemaattisia turvallisuusmenettelyjä. Nolla tapaturmaa on yhtiömme keskeinen strateginen tavoite ja jokaisen työntekijän henkilökohtainen sitoumus.
3 PALVELUT MAAPERÄN STABILOINTI POWERPILE Suomi Oy:n stabilointiratkaisu on tarkasti kontrolloitu prosessi, jossa geopolymeeriä injektoidaan suoraan painuneen lattian, tienpinnan tai perustuksen alle. Geopolymeeri täyttää laatan alla olevat tyhjät tilat ja tukee rakenteen välittömästi. Menetelmän avulla voidaan estää esimerkiksi lattioiden, rautatiekiskojen, jalkakäytävien ja teiden painuminen tai betonilaattojen heiluminen. Jokaisessa projektissa huomioidaan asiakkaiden yksilölliset tarpeet ja toiveet. Esimerkiksi tiet voidaan stabiloida ruuhka-aikojen ulkopuolella tai öisin, jolloin liikenne voi jatkua muina aikoina normaalisti. Korjaustyöt onnistuvat päällysteitä rikkomatta. Työmaasta johtuvat häiriöt jäävät vähäisiksi. Geopolymeerit eivät kuormita tai vahingoita ympäröivää maaperää. PERUSTUSTEN JA RAKENTEIDEN NOSTAMINEN päivässä, ja isommatkin projektit voidaan suunnitella siten, että korjaus ei aiheuta häiriötä liikenteelle tai alueella liikkuville ihmisille. Rakenteet nostetaan päällysteitä rikkomatta. Ongelmakohtaan porataan tasaisin välein pieniä, halkaisijaltaan noin 10 millimetriä leveitä reikiä, joiden kautta geopolymeeri injektoidaan painuneen perustuksen tai laatan alle. Kevyesti laajeneva geopolymeeri täyttää ensin maaperässä olevat onkalot, minkä jälkeen se paisuu ja nostaa painuneen rakenteen halutulle tasolle. Maaperää tarkkaillaan useilla mittalaitteilla, joten rakenteen nosto tapahtuu hallitusti ja turvallisesti. Geopolymeeri kovettuu lähes välittömästi, joten korjattua aluetta voidaan käyttää heti korjaustöiden päätyttyä. Kun rakenne on nostettu halutulle tasolle, se ei vajoa enää uudelleen. Lattiat ja liikenneväylät voidaan oikaista jopa yhden työpäivän aikana. Nosto tapahtuu muutaman millimetrin tarkkuudella. Rakenteita voidaan nostaa jopa 30 senttimetriä. POWERPILE Suomi Oy nostaa painuneet lattiat, perustukset, tienpinnat ja muut rakenteet nopeasti ja häiriöttömästi. Pienemmissä kohteissa korjaus onnistuu jopa yhdessä Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin.
4 PALVELUT MAAPERÄN KANTOKYVYN LISÄÄMINEN RAKENTEELLINEN TUENTA Kun maaperän kantavuutta halutaan parantaa, geopolymeeriä injektoidaan syvälle perustusmaaperään. Ennen korjaustöihin ryhtymistä POWERPILE Suomi Oy:n asiantuntijatiimi selvittää, kuinka syvälle geopolymeeriä pitää injektoida ja millaisia geopolymeerejä tarvitaan, jotta maaperän kantokyky saataisiin maksimoitua. POWERPILE Suomi Oy hyödyntää painuneiden kohteiden rakenteellisessa tuennassa kehittämiään geopolymeeripilareita, jotka voidaan asentaa suoraan anturan, louhetäytteen tai muun rakenteen alle. Pilarit soveltuvat esimerkiksi siltojen siirtymälaattojen, rakennusten ja teiden tuentaan, ja niiden avulla voidaan ratkaista myös epäonnistuneen paalutuksen tai lahonneiden puupaalujen aiheuttamat ongelmat. Kun maaperän olosuhteet ovat selvillä, painuneiden perustusten tai betonilaattojen läpi porataan pieniä reikiä. Reikiin asennetaan ohuet injektointiputket, joiden kautta geopolymeeri viedään vaadittuun syvyyteen. Aluksi nestemäisessä muodossa oleva geopolymeeri tunkeutuu maaperässä oleviin onkaloihin, minkä jälkeen se paisuu ja tiivistää ympäröivää maaperää. Täyttöä tarkkaillaan koko prosessin ajan lasermittareilla, jotka osoittavat, milloin maaperä on saavuttanut vaaditun kantavuutensa Maaperä tiivistetään ilman kaivauksia, tärinää tai mekaanista voimaa. Injektointi voidaan kohdistaa pienelle, tarkasti rajatulle alueelle. Täydellinen ratkaisu kohteisiin, joita ei voida sulkea korjaustöiden takia. Geopolymeeripilarin asennus on yksinkertainen ja nopea prosessi. Ongelmakohtaan porataan halkaisijaltaan noin 70 millimetriä leveä reikä, johon asennetaan taipuisa PowerPile-paisuntaelementti. Tämän jälkeen paisuntaelementti täytetään geopolymeerillä, joka laajenee ja moninkertaistaa elementin tilavuuden. Geopolymeeri kovettuu lähes välittömästi, minkä ansiosta perustuksille saadaan luotua nopeasti pitkäkestoinen tuki. Jokainen korjaus suunnitellaan yksilöllisesti, ja kohteeseen voidaan asentaa tarvittaessa useita pilareita. Pilari kestää tarvittaessa jopa 200 kn:n kuorman. Asennus ei vaadi erillistä kuormansiirtorakennetta. Pilareita voidaan asentaa jopa 11 metrin syvyyteen.
5 PALVELUT VEDENERISTYS TYHJIEN TILOJEN TÄYTTÖ Geopolymeereillä on suljettu, vettä läpäisemätön solurakenne, joten ne soveltuvat erinomaisesti vedeneristykseen. Geopolymeerejä voidaan injektoida myös vedenpinnan alapuolelle, sillä ne eivät liukene veteen tai reagoi veden kanssa. POWERPILE Suomi Oy:n vedeneristysratkaisuja voidaan hyödyntää esimerkiksi tunneleissa, kellareissa, metroasemilla tai vaikkapa kaivutöiden yhteydessä. Lisäksi niiden avulla voidaan ehkäistä veden aiheuttamaa eroosiota esimerkiksi satamissa tai voimakkaasti tulvivilla alueilla. Geopolymeereillä voidaan täyttää niin putkistot, kaivoskuilut, maanalaiset säiliöt, tunnelit kuin veden aiheuttamat tyhjätilatkin. Korjaustyöt suunnitellaan aina korjattavan kohteen tilavuuden ja sijainnin mukaan. Koska injektointia varten porattavat reiät ovat pieniä, päällysteitä ei tarvitse rikkoa eikä korjaustöistä synny pölyä tai sotkua. Geopolymeerit luovat tiiviin esteen kaikkia nesteitä vastaan. Korjaustyöt onnistuvat vaivattomasti myös vaikeapääsyisissä paikoissa. Lopputulos on ympäristöystävällinen ja kestävä. Käytettävät materiaalit ovat lujuudestaan huolimatta erittäin kevyitä, joten ne eivät ylikuormita alla olevaa maaperää ja aiheuta näin lisäpainumista. Jos täytettyä tilaa tarvitaan myöhemmin, geopolymeeri voidaan poistaa. Geopolymeerejä voidaan hyödyntää myös yhdessä kevytsoran kanssa, jolloin saadaan luotua täydellinen sidos. Geopolymeereillä voidaan täyttää kaikenkokoiset tyhjätilat. Materiaalit eivät kuormita alla olevaa maaperää. Geopolymeerejä voidaan käyttää yhdessä kevytsoran kanssa. Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin.
6 POWERPILE SUOMI OY:N TYYPILLINEN KORJAUSPROSESSI Painumaongelman voi tunnistaa esimerkiksi rakenteeseen ilmestyneistä halkeamista. Ongelman taustalla voi olla niin maaperän ylikuormitus, maaperässä tapahtuneet muutokset kuin rakennusvaiheessa huonosti tehty maa-aineksen valintakin. Voitte selvittää ongelmien alkuperän oman tiiminne avulla tai voitte pyytää POWERPILE Suomi Oy:n paikan päälle, jolloin asiantuntijamme tekevät kohdekartoituksen ja selvittävät painumisen syyn. Kun ongelman aiheuttaja on tunnistettu, tekniset asiantuntijamme määrittävät kohteeseen sopivan teknologiaratkaisun. Suunnitelmassa otetaan huomioon maaperän ominaisuudet, alueen pohjavesiolosuhteet, rakenteen kuormitustila ja tarvittavien geopolymeerien laadut. Korjaustyöt tehdään POWERPILE Suomi Oy:n erikoisvarusteisen ajoneuvon avulla. Etäisyys ajoneuvosta työkohteeseen voi olla jopa 70 metriä. Ajoneuvo sijoitetaan sopivan matkan päähän siten, että se ei häiritse muuta liikennettä tai alueella liikkuvia ihmisiä. Koska työyksikkö ei vaadi ulkoista sähköä, paineilmaa tai vesiliittymää, korjaustyöt voidaan suorittaa vaivattomasti myös hankalissa olosuhteissa. POWERPILE Suomi Oy:n asiantuntijat tutkivat sekä pohjamaan kantavuuden että mahdollisen betonilaatan vahvuuden ja kartoittavat ongelma-alueen yksityiskohtaisesti. Tämän jälkeen ongelmakohtiin porataan injektioreiät, joiden kautta geopolymeeri viedään vaadittuihin syvyyksiin. Maanpinnan tai betonilaatan kohoamista tarkkaillaan korjauksen aikana lasermittareilla ja linjalangoilla. Lopuksi tarkistamme esimerkiksi penetrometrin avulla, että ongelma on ratkaistu ja painuma korjattu. Työt valmistuvat nopeasti, koska geopolymeerit saavuttavat kantavan lujuutensa jo alle 15 minuutissa. Liikennejärjestelyt voidaan palauttaa ennalleen heti korjaustöiden päätyttyä. Työyksikkömme on valmis tekemään töitä myös öisin, jos korjaustyöt eivät ole mahdollisia päiväsaikaan. LUOTETTAVA JA TURVALLINEN RATKAISU
7 GEOPOLYMEERITEKNOLOGIA TUKEMASSA LIIKENTEEN SUJUVUUTTA POWERPILE Suomi Oy hyödyntää korjausratkaisuissaan ainutlaatuisia paisuvia geopolymeerejä, joiden avulla voidaan parantaa maaperän riittämätöntä kantavuutta. Geopolymeerit ovat vahvoja, joustavia ja veteen liukenemattomia. Ne myös kestävät hyvin maaperässä mahdollisesti olevia vieraita kemikaaleja, eivätkä ne ole alttiita pakkaselle. Kaikki POWERPILE Suomi Oy:n geopolymeerit on luokiteltu ympäristöystävällisiksi. Laadun varmistamiseksi POWERPILE Suomi Oy:n käyttämiä geopolymeerejä on kehitetty, jalostettu ja testattu yli 30 vuoden ajan. Testit ja käyttökokemukset ovat osoittaneet, että geopolymeerit ovat luotettava ratkaisu lukuisissa eri kohteissa ja ympäristöissä. Geopolymeerit säilyttävät lujuusominaisuutensa koko rakenteen elinkaaren ajan, eikä niiden käyttäytyminen muutu merkittävästi edes veden vaikutuksesta. sijaan kestää päiviä tai jopa viikkoja. Luotettava: Kansainvälisesti patentoituja teknologioitamme on käytetty yli 30 vuoden ajan Euroopassa, Pohjois- ja EteläAmerikassa, Australiassa ja Aasiassa. Monipuolinen: Geopolymeeriteknologian avulla voidaan ratkaista useimpien kohteiden painumaongelmat Taloudellinen: POWERPILE Suomi Oy:n ratkaisujen kokonaiskustannukset ovat moniin vaihtoehtoisiin korjausratkaisuihin verrattuna edullisia. Tarkka valvonta: Geopolymeerit eivät ole riippuvaisia kuorman aiheuttamasta paineesta noston aikana. Kohdealueen kuormitusrajat ovat näin ollen jo valmiiksi kontrollissa. Tehokas: Geopolymeereillä on erittäin hyvä paisumisvoima, jopa 100 kg/cm2 ( kpa). Jälkiä jättämätön: Geopolymeerit injektoidaan maaperään päällysteitä rikkomatta. Joskus asfaltin jyrsintä korjaustöiden jälkeen on suotavaa. GEOPOLYMEERITEKNOLOGIAN MONET EDUT Nopea: Geopolymeerien nopea valmisteluaika, injektointi ja kovettuminen mahdollistavat sen, että korjaustyöt ovat nopeimmillaan ohi vain muutamassa tunnissa. Vaihtoehtoisilla ratkaisuilla korjaustyöt saattavat sen Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin.
8 POWERPILE SUOMI OY POWERPILE Suomi Oy:n korjausratkaisut tarjoavat häiriöttömän ja nopean vaihtoehdon perinteisille paalutus- ja tuentamenetelmille. Innovatiivista geopolymeeriteknologiaa voidaan hyödyntää monenlaisissa kohteissa, kuten moottoriteillä, rautateillä, satamissa ja lentokentillä. Lisäksi geopolymeereillä voidaan vahvistaa esimerkiksi kaivantojen tukiseiniä ja tukkia padoissa ilmeneviä vuotoja. Geopolymeeriteknologiaa on käytetty menestyksekkäästi yli projektissa eri puolilla maailmaa. OTA YHTEYTTÄ POWERPILE Suomi Oy Myllyhaantie PIRKKALA Puh asiakaspalvelu@powerpile.fi Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin
RATKAISUT MAAPERÄN PAINUMAONGELMIIN
RATKAISUT MAAPERÄN PAINUMAONGELMIIN Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin. ASIAKASLÄHTÖISET RATKAISUT JO YLI 30 VUODEN KOKEMUKSELLA POWERPILE Suomi Oy hyödyntää palveluissaan ainutlaatuista geopolymeeriteknologiaa,
Ratkaisuja rakennusten painumaongelmiin
Ratkaisuja rakennusten painumaongelmiin Autamme asiakkaitamme häiriöttömästi eteenpäin. Teknologiat painumaongelmien ratkaistamiseen POWERPILE Suomi Oy:n ainutlaatuinen geopolymeeriteknologia tarjoaa nopeita,
1 (5) WEBER KAPILLAARIKATKON INJEKTOINTI
1 (5) WEBER KAPILLAARIKATKON INJEKTOINTI Tämä työohje on tarkoitettu apuvälineeksi suunnittelijoille, rakennuttajille, urakoitsijoille sekä korjaustyön valvojille. Työselitystä voidaan käyttää sellaisenaan
Ajankohtaiset perustusten vahvistamisen RR- ja RD-paalutuskohteet. Jari Mara, SSAB
Ajankohtaiset perustusten vahvistamisen RR- ja RD-paalutuskohteet Jari Mara, SSAB Kohteet As Oy Hippoksenpuisto, Turku As Oy Brahenlinna, Turku Tikkurilan vanha silkkitehdas As Oy Hippoksenpuisto, Turku
Ruukin uusi paalu lujiin teräksiin perustuvat ratkaisut TkT Vesa Järvinen
Ruukin uusi paalu lujiin teräksiin perustuvat ratkaisut TkT Vesa Järvinen 1 www.ruukki.com Vesa Järvinen EXTERNAL 23/01/2014 Ruukin teräspaaluilla kokonaistaloudellisesti edullisimmat perustusratkaisut
Mökkipaketti 2. Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet. Ohjeversio 08/11
Mökkipaketti 2 Asennus-, käyttö- ja huolto-ohjeet Ohjeversio 08/11 1 Sisältö 1 Käyttötarkoitus... 3 2 Asentaminen... 4 2.1 Imeytyskaivon asentaminen... 5 3 Huolto... 6 2 1 Käyttötarkoitus Mökkipaketti
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit. Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn
Hulevesien k ä sittely, Hulevesik a setit ja -tunnelit Uudet ympäristöystävälliset ja tehokkaat ratkaisut hulevesien käsittelyyn Hulevesien käsittely syntypaikalla vähentää ympäristön kuormitusta Ilmastonmuutoksen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/3 03.09.2015
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (6) 139 Oikaisuvaatimuksen hylkääminen, kaupunkitekniikan rakentamisen yksikönjohtajan päätös 5.5.2015 23 HEL 2015-000649 T 03 01 00 Päätös päätti hylätä hakijan
FLAAMING OY. Smart Syväsäiliöt. Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon!
- Jätehuollon laitteet FLAAMING OY Smart Syväsäiliöt Asennusohje Smart- syväsäiliöille. Onneksi olkoon! Olette ostaneet Smart Syväsäiliö tuotteen, joka on tehokas jätteenkeräysjärjestelmä. Lue tämä ohje,
Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry
Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry Betoni muutti maailmaa n. 2000 vuotta vanha Pantheon Roomassa on tunnetuimpia vanhoja betonirakenteita Portland-sementti keksittiin1800-luvulla Suomeen 1800-luvun
Weland-välitasot. 2 www.finnrasti.fi 02-6343 900
Välitasot Lisää lattiapintaa Weland-välitasot Weland-välitasoilla voit hyödyntää tilan koko tilavuuden lattia-alan lisäämiseksi. Yksinkertainen ja kustannustehokas tapa hyödyntää tilojen mahdollisuudet.
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1. Valukappaleiden muotoilu Valitse kappaleelle sellaiset muodot, jotka on helppo valmistaa mallipajojen
Betonirakenteen vedeneristäminen. Xypex käyttökohteita
Betonirakenteen vedeneristäminen Xypex käyttökohteita Xypex menetelmän pääpiirteet Aikaa säästävä ratkaisu työmaaolosuhteissa Ei voida vaurioittaa tai puhkaista, tuote on kaikkialla betonimatriisissa Pysyvä
Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja
Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
HauCon perustusmuotti
HauCon perustusmuotti Anturamuottijärjestelmä Recostal ES Mittatilauksena, paikalleen jäävä muottijärjestelmä joka on itsetukeva 1m asti. ES anturaleveys = > 1,20 m. Anturamuottijärjestelmä Recostal FS
Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli. yit.fi
Teräspaalupäivä 21.1.2016 TRIPLA, YIT RAKENNUS OY Juha Vunneli yit.fi Pasila kesällä 2014 YIT 2 Pasila 28.8.2015 YIT 3 Company presentation Pasila tulevaisuudessa YIT 4 Company presentation Mikä on Tripla?
Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä
Lahti Precision Fluidisointijärjestelmä 100 years of experience Lahti Precision -fluidisointijärjestelmä estää siilojen purkautumishäiriöt Patentoitu fluidisointijärjestelmä jauheiden ja muiden hienojakoisten
SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ YLEISKANSI
NESTEIDEN KÄSITTELY TURVASÄILIÖT & ÖLJYKANNUT OIL SAFE SÄILYTYSKANSI VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA PITKÄ NOKKA JA ROISKEITA KÄYTÖSSÄ Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen
Työmaapalvelut. Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot. Hionnat Jyrsinnät Betonin purku. Brokk-työt Konetyöt
Työmaapalvelut Timanttiporaus Vaijerisahaus Roilot Hionnat Jyrsinnät Betonin purku Brokk-työt Konetyöt Käy katsomassa hinnat ja lisätiedot - www.gles.fi SOITA JA KYSY Toimimme pääkaupunkiseudulla sekä
Uponor G12 -lämmönkeruuputki. Asennuksen pikaohje
Uponor G12 -lämmönkeruuputki Asennuksen pikaohje poraajille Uponor G12 -lämmönkeruuputken asennus neljässä vaiheessa Uponor G12 -putket asennetaan periaatteessa samalla menetelmällä kuin tavanomaiset keruuputket.
Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto
Näin rakennettiin Torkkolan tuulivoimapuisto Merikaarrontie N Torkkola Vähäkyrö 7 Torkkolan tuulivoimapuisto sijaitsee Vaasassa, Merikaarrontien varrella, Kyrönjoen eteläpuolella. Pinta-ala: noin 1 000
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa
Tekniset ratkaisut hulevesien hallinnassa Kuntien 7. ilmastokonferenssi, 8.5.2014 Jaana Suur-Askola Uponor infra Oy Tuotehallintapäällikkö Hulevesien muodostuminen Hulevesi on erilaisilta pinnoilta valuvaa
Betonirakenteen vedeneristäminen. Xypex käyttökohteita
Betonirakenteen vedeneristäminen Xypex käyttökohteita Xypex menetelmän pääpiirteet Aikaa säästävä ratkaisu työmaaolosuhteissa Ei voida vaurioittaa tai puhkaista, tuote on kaikkialla betonimatriisissa Pysyvä
Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle
Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl
TAMPEREEN KANSI JA AREENA - RD PAALUTUS
TAMPEREEN KANSI JA AREENA - RD PAALUTUS Olemme osa Keller Grouppia joka on suurin vaativiin geoteknisiin ratkaisuihin erikoistunut toimija maailmassa. Keller Groupin globaali toiminta Olemme osa Kreatea,
26 Jokaisen putkiremonttiopas
ut es iv yt Nä 26 Jokaisen putkiremonttiopas 4 KORJAUS- VAIHTOEHDOT PUTKIREMONTEISSA Putkiremonttimenetelmät voidaan luokitella karkeasti viiteen kategoriaan: 1) uudet putket vanhaan paikkaan 2) uudet
Uponor-mökkituotteet. Toimintaperiaate. Mökeille ja rantasaunoille:
Uponor-mökkituotteet Toimintaperiaate Uponor-mökkituotteet on suunniteltu erityisesti pienten pesuvesimäärien käsittelyyn matalavarusteisilla kesämökeillä ja rantasaunoilla. Mökeille ja rantasaunoille:
Betonirakenteiden korjaaminen Halkeamien korjaus
06.02.2018 1 Betonirakenteiden korjaaminen Halkeamien korjaus 06.02.2018 2 Halkeamien korjaaminen Halkeilu heikentää rakenteen kantavuutta ja säilyvyyttä Suuret halkeamat voivat alentaa rakenteen taivutus-
Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja
Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
Soidinpuiston ykk, U-6553 Turvallisuusasiakirja
Turvallisuusasiakirja Pornaisissa 28.12.2014 Suunnitellut: Ins. (amk) Heikki Väisänen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija Tarkastanut: Ins. Jyrki Hämäläinen A-lk:n betonisiltojen korjaussuunnittelija
Teknosafe TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN
TÄYDELLINEN SAMMUTUSJÄRJESTELMÄ TRUKKEIHIN OPTIMAALINEN OLOSUHDE TULIPALOLLE Trukit ovat kovassa päivittäisessä käytössä Jatkuva käyttö - lavalta lavalle Vähän aikaa huollolle Ei aikaa seisokeille 3 TULIPALON
Modul-Express JAKELUAUTOIHIN
Modul-Express JAKELUAUTOIHIN TAITTUVAT HYLLYT TAITTUVAT HYLLYT Järjestelmä on valmistettu erittäin lujasta teräksestä ja on sekä kevyt että kestävä. Järjestelmä sopii yrityksille, jotka tarvitsevat hyvää
HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä
Glu Jet PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä PATENTOITU Älykästä Reunalistoitusta Ohjelman valitseminen nappia painamalla. Vaihtoehto: täysautomaattinen viivakoodilla. HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja
YHDYSKUNTATEKNIIKKA. Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä
YHDYSKUNTATEKNIIKKA Uponor Ultra Classic Uponor Ultra Classic uuden sukupolven sileä maaviemärijärjestelmä hyväksy vain uponor-laatua. Uponor Ultra Classic Uuden sukupolven PP-maaviemäri Uponor Ultra Classic
Spandeck. UpRight INSTANT Zip-Up. telinejärjestelmä. Täyttää korkealla tehtävästä työstä annetun direktiivin vaatimukset
Spandeck telinejärjestelmä Täyttää korkealla tehtävästä työstä annetun direktiivin vaatimukset UpRight INSTANT Zip-Up SPANDECK Spandeck on kevyt, alumiinista valmistettu kävelysilta, työtaso ja telinejärjestelmä,
ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS
Asennusohje 1 (6) ELEMENTO 5 SUORASIVUINEN PILARILLINEN UMPIKIERREPORRAS ASENNUSOHJE YLEISTÄ Elementit asennetaan runkotyövaiheessa kerros kerrallaan asennussuunnitelman mukaisessa järjestyksessä. Tilaaja/työmaa
Kemira DesinFix. Innovatiivista veden desinfiointia
Kemira DesinFix Innovatiivista veden desinfiointia Kemira - kemian alan huippuosaamista, tuotteita ja vedenkäsittelyteknologiaa maailmanlaajuisesti Vuoteen 2050 mennessä maapallon väestö kasvaa arviolta
BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE
BianCoat (B-BC-101b/bm) NESTEMÄINEN NANOLASIPINNOITE PITKÄIKÄINEN SUOJA PINNOILLE KÄYTTÖKOHTEET: Lattiapinnat kuten puu-, laatta-, kivi- ja muovipintaiset lattiat Metallipinnat Posliiniset ja keraamiset
Rautatienkadun kiertoliittymän rakentaminen. Tekninen ja ympäristötoimi
Rautatienkadun kiertoliittymän rakentaminen Tekninen ja ympäristötoimi 23.11.2017 Asialista Kiertoliittymän rakentaminen Tiedotus Tarvittavat tiedot ennen urakan alkamista Kiertoliittymän kilpailutus-
Putken korjaus ja huolto
Putken korjaus ja huolto Laaja valikoima samalta toimittajalta. Ainutlaatuisen kestävät rakenteet. Nopeaa ja luotettavaa suorituskykyä. Tyyppi Mallien määrä Sivu Koepainepumput 2 9.2 Putkenjäädyttimet
HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY
HB-PRIIMA-VÄLISEINÄLEVY Kestävä väliseinä kätevästi Valitse väliseinämateriaaliksi monipuolinen ja turvallinen HB-Priima Nykyaikaisena kivipohjaisena materiaalina HB-Priima-harkkolevyt soveltuvat erinomaisesti
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN RAKENNETTAVUUSSELVITYS
INSINÖÖRITOIMISTO e-mail: severi.anttonen@kolumbus.fi Mäntytie 4, 00270 Helsinki p. (09) 2410006 tai 0400 465861, fax (09) 2412311 2017 TALMAN OSAYLEISKAAVA-ALUE SIPOO KERAVA- PORVOO RAUTATIEN ALITUSPAIKKOJEN
YTIMESTÄ ASIAA - MIKÄ IHMEEN SALAOJAMATTO? Esim. HDPE-geoverkko + UV-stabiloitu PP-suodatinkangas
YTIMESTÄ ASIAA - MIKÄ IHMEEN SALAOJAMATTO? Minna Leppänen 11.11.2010 SALAOJAMATTO Geokomposiitti Hyvin vettä johtava sydän + suodatinkangas yhdellä tai kahdella puolella Ydin voi olla geoverkko (geonet)
Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä
lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat
lindab väliseinärangat Lindab RdBX väliseinärangat lindab väliseinärangat Lindab RdBX jopa puolet asennusajasta säästyy muihin töihin Lindab on yksinkertaistanut seinärakenteet. Tuloksena ovat uudet,
ihmiset etusijalle! SANO asettaa Akkutoimiset porraskiipijät
Akkutoimiset porraskiipijät ihmiset SANO asettaa etusijalle! LIFTKAR PT PORRASKIIPIJÄT LIFTKAR PT ON TURVALLINEN PORTAISSA JA HELPPOKÄYTTÖINEN. ELÄMÄNLAATU ON ELÄMÄSTÄ NAUTTIMISTA TÄYSILLÄ JA YHDESSÄ
Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja
Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4
UUSI PATENTOITU KOTIMAINEN ASENNUSTASKU AURAUSKEPILLE
UUSI PATENTOITU KOTIMAINEN ASENNUSTASKU AURAUSKEPILLE SÄÄSTÄ TUHANSIA EUROJA AURAUSKEPPIEN ASENNUKSESSA! TAUSTAA: Liikenteenjakajissa aurauskepit asennetaan hyvin yleisesti jakajan reunakivetykseen. Reunakiveen
lindab yksinkertaistamme rakentamista
lindab yksinkertaistamme rakentamista Tämän toimintaperiaatteen jo tunnet... Fiksu järjestelmä! Lindab Safe Click Asenna ilman työkaluja helposti ja nopeasti Lindabin kanavajärjestelmä perustuu tuttuun
Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle
Tietopaketti energiakaivon porausprosessista kaivon tilaajalle Keruukontti saapuu Ennen porausta kohteeseen tuodaan kivituhkan keruuseen tarkoitettu kontti, jonka mitat ovat n. 2m x 2m x 3,5m. Kontin paikka
Huom! Kaikki puuosat ovat käsittelemättömiä ja näin ollen tarvitsevat puunsuojakäsittelyn ulko- ja sisäpuolelta ennen asennusta.
Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.
GEOTEKNINEN KUNNOSSAPITO. Kuinka rakennusinsinöörit voivat hyödyntää geopolymeerien injektointitekniikkaa
GEOTEKNINEN KUNNOSSAPITO Kuinka rakennusinsinöörit voivat hyödyntää geopolymeerien injektointitekniikkaa Uretekille laatineet projekti-insinööri Liam Bromley ja tekninen johtaja Daniel Hadfield Tiivistelmä
ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT. Vettä ja lämpöä turvallista asumista. laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle.
ERISTETYT PUTKISTOJÄRJESTELMÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista laadukkaita LVI-ratkaisuja rakentajalle ja remontoijalle. Uponor neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin
Vettä ja lämpöä turvallista asumista
E R I S T E T Y T P U T K I S TOJÄ R J E S T E L M ÄT Vettä ja lämpöä turvallista asumista 01 2011 10001 Uponor Quattro neliputkinen elementti lämmön ja lämpimän käyttöveden johtamiseen autotallin ja talon
LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN
LOHKOMUURIKIVI / KORKEUDEN VAIKUTUS PERUSTUKSEEN SEKÄ TUENNAN TARPEESEEN Yleistä Rakennettiinpa muurikivistä ladottavaa seinämää vain muutaman kymmenen senttimetrin korkuisena, tai pariin metriin nousevana
HyDra Rivestop. Tuotekuvaus
HyDra Rivestop Tuotekuvaus HyDra RIVESTOP valitse oikea tuote HyDra RIVESTOP -sarjaan kuuluu useita tuotteita, jotka sopivat erilaisiin työskentely- ja ympäristöolosuhteisiin. Valitse tuote projektikohtaisten
MÄRKÄTILAREMONTTI HANKKEEN KULKU
MÄRKÄTILAREMONTTI HANKKEEN KULKU JA TEKNISET VAATIMUKSET FinnBuild 7.10.2006 Atte Stambej ESITYKSEN SISÄLTÖ Kylpyhuoneen korjaushanke Sopimukset Voimassa olevat määräykset 1 KORJAUS- TARVE SUUN- NITTELU
Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy , Niko Riikonen
Betonituotteet kemiallista kestoa vaativiin kohteisiin Ruskon Betoni Oy 8.6.2018, Niko Riikonen Ruskon Betoni Oy Betonin suojaaminen erittäin aggressiivisia olosuhteita vastaan Olosuhteissa, jossa PH on
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje
Takaje vakuumilaitteen käyttö- ja huolto-ohje Vakuumilaiteen saa asentaa ja sitä käyttää kerrallaan vain yksi henkilö. Sitä ei ole suunniteltu monelle yhtäaikaiselle käyttäjälle. Laitteen osat 1. Virtajohto
Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet. Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20
Perässäkäveltävään Power-Unit 60 kiinnitettävät lisälaitteet Maredo: PuT 20 -pystyleikkuri Maredo Power-Unit 60 + pystyleikkuri PuT 20 PuT 20 pystyleikkurissa on vakiona 0,8 cm paksu kovametalli pystyleikkuuterä.
LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA
Spandeckkävelysillat ja -työtasojärjestelmät LAATUA JA VAHVUUTTA, JOIHIN VOIT LUOTTAA SPANDECK Spandeck on kevyt, alumiinista valmistettu kävelysilta, työtaso ja telinejärjestelmä, kaikki samassa tuotteessa.
Katajanokan kalliopysäköintilaitos
Katajanokan kalliopysäköintilaitos Keskustelutilaisuus 30.9 Ympäristösi parhaat tekijät 2 3 4 5 Louhintatyövaiheet 6 29.9.2014 7 Kalliorakentamisen ympäristövaikutukset Tärinä Melu Paine Pohjavesiseikat
Paradise 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja 2.2.2015 1
Asennusohjeet Huvimajoille Paradise 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORX-ruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja
Dansand. Joint Filling Sand Tuotetietoja, patentoitu täyttöhiekka kiveyksille
Dansand Joint Filling Sand Tuotetietoja, patentoitu täyttöhiekka kiveyksille Ehkäise rikkaruohoja ympäristöystävällisesti ja luonnollisesti Dansand Joint Filling Sand pitää kiveykset puhtaina rikkaruohoista
Kaivantoturvallisuus. Jutunaihetta turvavarttiin
Kaivantoturvallisuus Jutunaihetta turvavarttiin Työskentely kaivannoissa Suositaan menetelmiä ja koneita, joita käyttämällä kaivannossa ei tarvitse työskennellä, tai työskentelyaika jää mahdollisimman
OMAKOTITALON POHJATYÖT. Maaperä ratkaisee mitä pohjatöitä tontilla pitää tehdä
Ennen omakotitalon paikka valittiin sen mu kaan, missä pohjatöiden tekeminen oli mahdollisimman helppoa. Nykyisin rakennuspaikan valintaa ohjaavat kaavamääräykset, tontin sijainti ja hinta. OMAKOTITALON
Rumpuputket MONIIN ERI KÄYTTÖKOHTEISIIN
Rumpuputket Rumpuputket MONIIN ERI KÄYTTÖKOHTEISIIN Kierresaumatut rummut ja putkisillat pohjoisen vaativiin olosuhteisiin ViaConin RUMTEC putket ovat kustannustehokas ja kestävä ratkaisu rumpuputkien,
ACO. Linjakuivatus. Asennusohjeet ACO DRAIN
ACO Linjakuivatus Asennusohjeet ACO DRAIN Sisältö Käyttöalueet EN 433 -standardin mukaan 3 Symbolit ja kaatotyypit 4 Tärkeitä suunnittelu- ja asennusohjeita Yleiset ja erityiset asennusohjeet 5 ACO DRAIN
Tekninen ohje. Hilti Palokatkokaulus CFS-SL. Eurooppalainen tyyppihyväksyntä ETA N o 11/0153. Painos 08/2011. Hilti Palokatkokaulus CFS-SL
Tekninen ohje Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Eurooppalainen tyyppihyväksyntä ETA N o 11/0153 Painos 08/2011 Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Painos 04/2011 sivu 1 Hilti Palokatkokaulus
TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi
TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,
Lehden nro 83 mukana sait
RAKENNUSOHJE Bensiinisäiliö, silikoniputki, kaksi O-rengasta ja kaksi ruuvia 357 Lehden nro 83 mukana sait kuusi uutta osaa radio-ohjattavaan pienoismalliisi. Osat kuuluvat pienoismallisi polttoainejärjestelmään.
JOKELA - VÄLIPOHJAN KANTAVUUDEN MÄÄRITYS RAPORTTI 1. KRS. KATON VAAKARAKENTEISTA Torikatu 26 80100 Joensuu 02.09.2011
JOENSUUN JUVA OY JOKELA - VÄLIPOHJAN KANTAVUUDEN MÄÄRITYS RAPORTTI 1. KRS. KATON VAAKARAKENTEISTA Torikatu 26 80100 Joensuu 02.09.2011 JOENSUUN JUVA OY Penttilänkatu 1 F 80220 Joensuu Puh. 013 137980 Fax.
Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3
Uponor-umpisäiliö 5,3 m 3 Toimintaperiaate Uponor-umpisäiliö soveltuu erityisesti WC-jäteveden keräilyyn. WC-jätevedet johdetaan 5,3 m 3 säiliöön, jonka loka-auto tyhjentää ja vie jätevedet puhdistettavaksi.
LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU - TAI YLEISELLÄ ALUEELLA KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT. Sadevesiviemäri
LUPAHAKEMUS KAIVAMISELLE KATU TAI YLEISELLÄ ALUEELLA Luvan hakija Nimi ja osoite Luvan hakijan vastuuhenkilö KEMPELEEN KUNTA / YMPÄRISTÖPALVELUT Puhelin Vastuuhenkilön sähköpostiosoite Kohteen tiedot Työkohteen
HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET. Uponorumpisäiliö. 10 m 3
HAJA-ASUTUSALUEEN JÄTEVEDEN KÄSITTELY ASENNUSOHJEET Uponorumpisäiliö 10 m 3 1 Monta huolta vähemmän luotettavilla Uponor-ratkaisuilla Teit hyvän ratkaisun valitessasi luotettavan Uponorjätevesijärjestelmän.
I jektointiopas esconm pei.fi
Injektointiopas wwww.resconmapei.fi Tässä esitteessä on kerrottu yleisimpiä injektointi kohteita ja miten ne toteutetaan sekä minkälaisilla tuotteilla injektointi suoritetaan. Opas on suuntaaantava koska
ONTELOLAATASTOJEN REI ITYKSET JA VARAUKSET
ONTELOLAATASTOJEN REI ITYKSET JA VARAUKSET 1. Laattojen rei itys...3 2. Laattojen kavennukset ja vakiovaraukset...4 3. Erikoiselementit...7 4. Hormien sijoittelu ontelolaatastossa...8 4.1 Hormi laatan
LUJA-SUPERLAATAN ASENNUSOHJE
1. Luja-Superlaatan perusteet Luja-Superlaatta on uusi, innovatiivinen välipohjatuote kerrostalo- ja toimitilarakentamiseen. Tuote on kevytsorakevennyksillä varustettu, esijännitetty massiivibetonilaatta.
ASENNUSOHJE. Maa-anturi ETOG-55
ASENNUSOHJE Maa-anturi ETOG-55 KÄYTTÖKOHTEET ETOG-55 -anturia käytetään yhdessä ohjauskeskuksen tai termostaatin kanssa tunnistamaan kosteutta ja lämpötilaa. Se asennetaan kohdealueelle sellaiseen paikkaan
PANELTIM PANEELIT. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm. 50 mm
PANELTIM PANEELIT 51 mm mm 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 100 10 kg/m2 11 kg/m2 13 kg/m2 14 kg/m2-20 /+80 C -40 /+60 C Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP
LEVEÄ NOKKA YLEISKANSI
SÄILYTYSKANSI PITKÄ NOKKA LEVEÄ NOKKA OIL SAFE INNOVATIIVISET VOITELUKANNUT VÄHENTÄVÄT ÖLJYJEN EPÄPUHTAUKSIA SEKÄ ROISKEITA Oil Safe-järjestelmässä on monia etuja öljyn saastumisen estämiseksi: Kaatonokat
Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta
Varoitusjärjestelmä turvallisemman työympäristön puolesta www.toyota-forklifts.fi Turvallisuus osana päivittäistä liiketoimintaasi Työtapaturmilla on alentava vaikutus tuottavuuteen. Tutkimukset Euroopassa
Työseloste. Perustusten parantaminen tekemällä alapuolelle uudet perustusanturat. Antti Harri 2011-06 iku@openbsd.fi
Työseloste Perustusten parantaminen tekemällä alapuolelle uudet perustusanturat. Antti Harri 2011-06 iku@openbsd.fi Sisällysluettelo 1Materiaalit...1 1.1Materiaalimenekit ja lisät...1 2Työkalut ja välineet...1
ThermiSol Platina Pi-Ka Asennusohje
Platina Pi-Ka ThermiSol Platina Pi-Ka essa kerrotaan ThermiSol Platina Kattoelementin käsittelyyn, kiinnitykseen ja työstämiseen liittyviä ohjeita. Platina Pi-Ka 2 1. Elementin käsittely... 3 1.1 Elementtikuorman
Raita PA bio ja biokem puhdistamot - ASENNUSOHJE
PA puhdistamon asennus, hoito, huolto. K Kiitos, että valitsit PA puhdistamon puhdistamaan kiinteistösi jätevettä. Vaikka PA on helppo asentaa ja ylläpitää, se tarvitsee muutamia toimenpiteitä toimiakseen
20 mm kivipuristelaatan asennustuet tekninen kuvasto
20 kivipuristelaatan asennustuet tekninen kuvasto Esipuhe Asennustuet ovat innovatiivinen, helppo ja käytännöllinen tapa asentaa FinnCeramic 20 paksuisia kivipuristelaattoja. Tukien avulla laatat voidaan
TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET. Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen
TÄRINÄ JA MUUT YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET Lyöntipaalutustärinä Tärinän ohjearvot Tärinämittauskohde, Lahti Maan tiivistyminen Maan syrjäytyminen Lyöntipaalutustärinä Tärinä on hukkaan mennyttä energiaa Tärinä
Asentaminen ohjaamon ulkopuolelle. Yleistä. Reiät ja reikämerkinnät. Reikien poraus
Yleistä Yleistä Tässä asiakirjassa kuvataan, minne reiät, reikämerkinnät ja hitsausmutterit sijoitetaan ohjaamon ulkopuolella. Tarkoituksena on helpottaa lisälaitteiden ja varusteiden asennusta. Reiät
VAAKASÄILIÖT ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO TAKUU
VAAKASÄILIÖT ASENNUS KÄYTTÖ HUOLTO TAKUU HYVÄ ASIAKKAAMME! Kiitos, että olette valinnut Eccuan valmistaman laadukkaan säiliön. Eccuan vaakasäiliöt on valmistettu kestävästä lasikuitumateriaalista, joka
Tuule200 tuulivoimalan 18 m maston maaperustuksen asennus
1.2018 Tuulivoimalan maaperustus Tuule200 tuulivoimalan 18 m maaperustuksen asennus Tuulivoimalan masto... 2 Tuulivoimalan perustustyön suunnittelu... 2 Maston perustuksen osat... 2 Asennuspaikan valmistelu...
Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille
HYLLYSTÖT TEHOKÄYTTÖÖN RFID-TEKNIIKALLA Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille Sähköiset hyllyjärjestelmät Kaikki SCHÄFERin varasto- ja hyllyjärjestelmät voidaan asentaa siirrettäville alustoille. Periaate
Betonirakenteiden korjaaminen 2019
Betonirakenteiden korjaaminen 2019 HALKEAMIEN KORJAAMINEN (BY41, LUKU 11) 10.4.2019 DI. PETRI SILVENNOINEN CONSTI JULKISIVUT OY 2 Halkeamien korjaaminen Betonirakenteen halkeilu heikentää rakenteen pitkäaikaiskestävyyttä
INJEKTOINTILETKU. Aktiivinen betonirakenteiden tiivistys- ja testausmenetelmä, joka takaa ehdottoman varman lopputuloksen
INJEKTOINTILETKU Aktiivinen betonirakenteiden tiivistys- ja testausmenetelmä, joka takaa ehdottoman varman lopputuloksen Edut Varma lopputulos rakenteen vesitiiviys voidaan koestaa vedellä paineinjektointina
Tekninen ohje. Eurooppalainen tekninen arviointi ETA N o 11/0153. Painos 09/2013. Hilti Palokatkokaulus
Tekninen ohje Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Eurooppalainen tekninen arviointi ETA N o 11/0153 Painos 09/2013 Hilti Palokatkokaulus CFS-SL Painos 09/2013 sivu 1 Palokatkokaulus
Honnin padon korjaaminen
Honnin padon korjaaminen Pato puhki säätökaivon vierestä Säätökaivon putken ympäriltä syöpynyt maata ja kaivo kallistunut Patorakenteeseen jääneen puunrungot ja onkalot sekä liian kapea pato perimmäiset
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko. Seinien sisäpinnat. Lattianpäällysteet. Sisäpinnat. Pilari. Alapohjarakenne Lämmöneriste
II Taloyhtiön vastuunjakotaulukko RAKENTEET Ulkoseinärakenne Sisäpinnat Seinien sisäpinnat Lattianpäällysteet Pilari Sisäpinnat Vesikate Aluskate, alusrakenne Kantava rakenne, kattotuolit Lämmöneriste
Kivikorit. Asennusohje. Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi
Kivikorit Asennusohje Oy ViaCon Ab, Vernissakatu 8, 01300 VANTAA Puh. 0207 415 400 e-mail: viacon@viacon.fi www.viacon.fi Asennusohje Pidätämme oikeuden muutoksiin. Tämä asennusohje on ohjeellinen, eikä
HydroHeater. HW HydroHeater. UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi. Tuotantokyky: 0-100 0 C. Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa
HydroHeater HW HydroHeater UUTUUS! Pyörillä kulkeva lämmin vesi Tuotantokyky: 103 kw 0-100 0 C Jopa 6000 litraa lämmintä vettä tunnissa HW HydroHeater Liikkuva yksikkö lämpimän veden nopeaan toimitukseen
Harjoitus 3: Hydrauliikka + veden laatu
Harjoitus 3: Hydrauliikka + veden laatu 14.10.015 Harjoitusten aikataulu Aika Paikka Teema Ke 16.9. klo 1-14 R00/R1 1) Globaalit vesikysymykset Ke 3.9 klo 1-14 R00/R1 1. harjoitus: laskutupa Ke 30.9 klo