Vuosikertomus 2016 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosikertomus 2016 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys."

Transkriptio

1 1 Vuosikertomus 2016 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

2 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja omaistyön 5.2 Paikka auki- hanke vuonna teoreettinen malli 3 6. Resurssit Toimintaympäristö ja painopistealueet 6.1 Jäsenistö, hallitus, henkilöstö ja vapaaehtoiset 28 vuonna Yhdistyksen palkitsemisjärjestelmä Talous Toimintaympäristö Toimitilat ja kalusto Yhteistyö Painopistealueet vuonna Toiminnan vaikutusten arviointi Asiakastulokset ja prosessien sujuvuus Henkilöstötulokset Viestintä Talouden toteutuma Strategia vuosille Prosessinäkökulma toiminta vuonna Visio 2021 ja missio Seutukunnallinen omaistyö Edunvalvonta ja vaikuttaminen Vertaistuki- ja vapaaehtoistoiminta 4.4 Kuntoutus- ja virkistystoiminta vuonna Liitteet Liite 1: Mielenterveyskuntoutuja/-potilaan omaisen/läheisen varhaisen tuen prosessikuvaus Hankkeet 19 Liite 2: Yhteistyötahomme Etelä-Pohjanmaalla VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaisen liikkumiseen Liite 3: Työhyvinvointi ja arkeen- hanke vuonna

3 3 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja omaistyön teoreettinen malli FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on vertaisuuteen ja vapaaehtoisuuteen perustuva kansalaisjärjestö, jota koordinoivat sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset. Yhdistys toimii Etelä-Pohjanmaan alueella ja on mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry:n jäsenyhdistys. Tavoitteena on ylläpitää ja kehittää koko maakunnan alueella tapahtuvaa omaistoimintaa Etelä-Pohjanmaan 17 kunnassa. Toiminnassa koordinoidaan ja toteutetaan Etelä-Pohjanmaan kaikissa osissa toteutettavaa alueellista omaistyötä ja siten edistetään mielenterveysomaisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on mielenterveysomaisten huomioiminen ja tukeminen sairastamisprosessin eri vaiheissa silloin, kun joku perheestä sairastaa psyykkisesti. Yhdistys toimii myös omaisten edunvalvojana jakamalla kohderyhmätietoa sekä vaikuttamalla yleiseen asennoitumiseen ennakkoluulojen vähenemiseksi mielenterveysasioissa. Omaislähtöisyys ja yhteistyö ovat kaiken toiminnan perusta. Yhdistyksen toiminnassa mielenterveysomainen on keskiössä. Omaiset ovat mukana toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa sekä arvioinnissa. Toiminnassa on mukana myös alan ammattilaisia, jotka työnsä tai oman kokemuksensa pohjalta haluavat olla edistämässä mielenterveysomaisten asemaa. Yhdistyksen jäseninä on yksittäisiä henkilöitä, perheitä ja erilaisia yhteisöjä. Mielenterveysomainen on henkilö, jonka lähipiirissä on henkilö, jonka päihteidenkäyttö tai mielenterveys aiheuttaa huolta. Läheisellä tarkoitetaan ketä tahansa läheiseksi koettua henkilöä, ei siis pelkästään perheen ja suvun jäseniä: vanhempi, sisko tai veli, kaveri, isovanhempi tai muu elämässä lähellä oleva ihminen. Erityisesti nuorille ystäväpiiri on usein likimain yhtä tärkeä kuin oma perhe. Mielenterveysomainen, ja omainen ylipäätään, voi olla minkä ikäinen tahansa. Kuka tahansa voi sairastua mielenterveyden häiriöön, joten kenestä vain voi tulla sairastuneen omainen. Mielenterveysomaiset ovat aivan tavallisia ihmisiä, samanlaisia kuin kaikki muutkin, ja heillä on sairastuneen läheisen lisäksi oma elämänsä ja mielenkiinnon kohteensa, ilonsa ja surunsa. Omainen ei välttämättä tarkoita samaa kuin omaishoitaja. Mieleltään sairastuneen henkilön läheinen auttaa häiriöistä tai sairastunutta erityisesti sillä, että pitää itsestään ja jaksamisestaan huolta.

4 ARVOT Kansalaisjärjestölähtöisyys Toimintamme perustuu omaislähtöisyyteen. Vapaaehtoisuus ja vertaistuki ovat tärkeimmät voimavaramme. Rohkaisemme osallistumaan järjestötoimintaan. Kunnioitus Kunnioitamme toisiamme yksilöinä ja yhdistyksinä. Toimimme oikeudenmukaisesti. Luottamus Olemme luotettavia ja rehellisiä. Toimimme reilusti. Lämpö Toimimme inhimillisesti ja olemme läsnä. Välitämme hyvinvointia. Omaisjärjestötyö voimaannuttaa. Vaikuttavuus Omaisjärjestötyö on vaikuttavaa ja vastuullista. Olemme ketterä ja toimimme taloudellisesti. Vaikutamme viisaasti. Uskallus Omaisjärjestötyössä toteutuu luovuus ja innovatiivisuus. Tuomme rohkeasti esiin mielenterveysomaisten näkökulmia ja tuemme omaisia olemaan avoimia. 4

5 5 2. Toimintaympäristö ja painopistealueet vuonna Toimintaympäristö Yhdistyksen toiminta-alue noudattelee Etelä- Pohjanmaan sairaanhoitopiirin aluetta, jossa on pinta-alaa noin neliökilometriä, kuntia 17 ja asukkaita noin Kauhajoki Kauhava E-P Väestö (lähde: Tilastokeskus) Etelä-Pohjanmaan maakunta Alajärvi Alavus Evijärvi Ilmajoki Isojoki Karijoki Kuortane Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Soini Teuva Vimpeli Ähtäri FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

6 6 FinFami Etelä-Pohjanmaan ry toimii viidellä eri Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin seutukunnalla. Seinäjoen seudulla Seinänaapurikuntien alueella asuu lähes puolet Etelä-Pohjanmaan asukkaista. Yli asukkaan kaupunkeja tai kuntia on seitsemän. Järviseutu Alajärvi, Evijärvi, Lappajärvi, Vimpeli Härmänmaa Kauhava, Lapua Seinänaapurit Ilmajoki, Kurikka, Seinäjoki Suupohja Kauhajoki, Teuva, Isojoki, Karijoki Kuusiokunnat Alavus, Kuortane, Soini, Ähtäri (9,8% koko E-P:n väestöstä) (16,3% koko E-P:n väestöstä) (49,6% koko E-P:n väestöstä) (11,8 % koko E-P:n väestöstä) (12,5 % koko E-P:n väestöstä) Arviolta noin joka viidennellä suomalaisella on hoitoa tai huomiota vaativa mielenterveysongelma. Jokaisella ongelmasta kärsivällä on 2-3 omaista, joiden elämään sairaus vaikuttaa. Suhteutettuna Etelä-Pohjanmaan väestöön Etelä-Pohjanmaalla voi arvioida olevan psyykkisesti sairastuneita noin ja heillä omaisia noin henkilöä. Viimeisimmän omaistutkimuksen mukaan noin 46% omaisista kärsii itse masennuksesta, mikä on vähintään kaksinkertainen valtaväestöön verrattuna. 2.2 Yhdistyksen painopistealueet vuonna Järjestön tunnettuuden lisääminen 2. Maakunnallisen toiminnan vahvistaminen 3. Olemassa olevien käytäntöjen uudistaminen FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

7 7 3. Viestintä 2016 Yleistä sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä ja tiedonkulusta Viestintä tukee yhdistyksen tavoitteiden saavuttamista viestinnän keinoin. tiedotustarpeisiin. Viestintä vastaa sekä sisäisiin että ulkoisiin FinFami Etelä-Pohjanmaa ry:n pääviestit ovat yhdistyksen tavoitteiden mukaisia: Psykiatristen potilaiden omaisille tulee tarjota tukea. Omaisten tukeminen on osa Etelä-Pohjanmaan alueen mielenterveyspalvelua. Yhdistyksen toiminta tähtää näihin tavoitteisiin monipuolisesti: koulutus, tiedotus ja julkaisutoiminta, omaisten edunvalvonta, vertaisryhmätoiminta, omaisneuvonta, terveyskurssit ym. virkistystoiminta, yhteistyö mielenterveystyötä tekevän virallisen tahon ja eri järjestöjen kanssa sekä kokeilutoiminta ja tutkimustyö. Yhdistyksen viestinnän pääpainopistealue vuonna 2016 oli yhdistyksen tarjoama tukitoiminta. Viestinnän keinoja olivat jo olemassa olevat viestintäkanavat kuten sähköpostiringit, yhteistyöpalaverissa yhdistyksen toiminnasta tiedottaminen, verkkosivut, jäsentiedote, Labyrintti, mediatiedottaminen, facebook, esitteet sekä tapahtumat ja tilaisuuksien järjestäminen tai tapahtumissa ja tilaisuuksissa mukana oleminen. Viestinnän keinona oli myös yhteistyö muiden tahojen kanssa. Viestinnän tuloksien arvioinnissa kiinnitettiin erityistä huomiota pääviestien läpimenoon ja niiden sävyyn. Sisäisen viestinnän kehittämisen suuntaa seurattiin hallituksen kokouksissa, syys- ja kevätseminaareissa ja henkilökuntapalavereissa. Viestinnän onnistumista arvioitiin myös nettisivujen kävijämäärän sekä kohderyhmiltä saadun palautteen perusteella. Mediaseurannan avulla saatiin tietoa omaisasian ja yhdistyksen tunnettuudesta. Tärkeimmät viestintään liittyvät tapahtumat/tapaamiset otettiin mukaan yhdistyksen vuosikelloihin. Vuosikellot olivat esillä hallituksessa ja omaiskamarin ilmoitustaululla. Vierailut Viestinnän tueksi tarvittiin ajantasaista tietoa Etelä-Pohjanmaan alueiden tilanteesta. Vuonna 2016 koottiin yhteen joka seutukunnassa omaistoimikunta, joissa tavataan alueiden yhteistyötahoja ja omaisia. Toimikunnan kokoontumisissa tutustuttiin alueiden omaistyöstä vastaaviin työntekijöihin ja vapaaehtoisiin kartoittaen viestinnän tarpeita omaisasioissa. Yhteistyö FinFamin ja muiden omaisyhdistysten kanssa Tehtiin yhteistyötä FinFamin ja sen jäsenyhdistysten kanssa, erityisesti Tampereen ja Vaasan omaisyhdistysten kanssa. Tiedotettiin erityisesti sellaisista hyvistä käytännöistä, joita yhdistys on kehittänyt sekä itse että yhdessä eri sidosryhmien kanssa. Viestintä lisää

8 vaikuttavuutta omaisasioissa, hyvien käytäntöjen leviämisen mahdollisuutta sekä yhteistyötä niillä kohdin, missä se on luontevaa ja järkevää. Verkkosivut, jäsentiedote ja sosiaalinen media Yhdistyksen kotisivut pidettiin ajan tasalla ja lisättiin tarpeellista tietoa ajankohdan ja palautteen perusteella. Kävijämäärää seurattiin. FinFamin sähköisten tiedotteiden kautta saatiin tietoa keskusliiton ajankohtaisista asioista ja meille tärkeitä tietoja esim. kokoontumisista ja koulutuksista. Samoin seurattiin FinFamin jäsenyhdistysten jäsenpostia ja pysyttiin sitäkin kautta ajan tasalla Suomen omaiskentästä suhteuttaen oman alueen tilannetta muuhun Suomeen ja voitiin saada vinkkejä hyvistä käytännöistä. Labyrintti-lehdessä julkaistiin muutama artikkeli Etelä-Pohjanmaan omaisasioista. Labyrintti-lehti tilattiin jokaiselle jäsenmaksun maksaneelle jäsenelle/yhteistyötaholle. Oma jäsentiedote ilmestyi kaksi kertaa vuonna 2016, joiden lisäksi tuotettiin suurjakelulehti Omaiskamari joka talouteen Lapuan, Kauhavan, Kuortaneen, Evijärven, Lappajärven, Vimpelin, Alajärven, Soinin, Ähtärin, Alavuden, Kauhajoen, Teuvan, Karijoen ja Isojoen kuntien alueella. Yhdistys tiedottaa facebookissa ajankohtaisista asioista. Fanimäärää pyritään kasvattamaan. FinFamin viestintälinjoja seurataan ja yhdenmukaistetaan yhdistyksen markkinointi-ilmettä keskusliiton ohjein. Mediatiedottaminen Vuoden 2016 toimintakauden yhtenä tavoitteena oli omaistyön, omaisten arjen sekä palvelujärjestelmästä saatujen kokemusten esiin nostaminen Etelä-Pohjanmaan alueen mediassa. Levitettiin keskusliiton kannanottoja sekä valtakunnallista teemaa alueen medialle ennen Ilonan päivää Radio Pohjanmaata hyödynnettiin tiedotuskanavana. Tapahtumat Järjestämällä koulutustapahtumia ja osallistumalla yhteistyössä järjestettäviin järjestö- hyvinvointi-, omaishoitaja- /omaistapahtumiin yhdistys teki tavoitteitaan ja toimintaansa tunnetuksi, nosti keskusteluun mielenterveysomaisia koskevia ajankohtaisia aiheita sekä loi yhteyksiä muihin yhteistyö- ja sidosryhmiin. Ilonan päivän eli mielenterveysomaisten valtakunnallisen päivän yhteydessä järjestettiin laavuretki- perhetapahtuma Seinäjoella. Vastuut ja resurssit Viestintä ja tiedottaminen sisältyi kaikkien Etelä-Pohjanmaan alueen yhdistyksen omaistyöntekijöiden toimenkuvien sisälle toimenkuvan mukaisin painotuksin. Viestintäsuunnitelman toteutus kuului kaikille yhdistyksen toiminnassa mukana oleville työntekijöille, hallitukselle ja vapaaehtoisille omaistyöntekijöiden koordinoimana. Ajatuksena oli, että jokainen vaikuttaa yhdistyksestä muodostuvaan järjestökuvaan ja sitä kautta sen maineeseen. Viestinnän tukena toimi viestintätyöryhmä, johon kuuluvat toiminnanjohtaja, omaisneuvoja, hallituksen edustaja sekä viestinnän alan asiantuntijaedustaja/-edustajia Etelä- Pohjanmaan alueelta kutsuttuna tai kuultavaksi. Viestintätyöryhmä kokoontui useita kertoja vuonna 2016 mm.työstämään omaiskamari-lehteä eteenpäin. Ryhmää koordinoi toiminnanjohtaja. 8

9 9 Viestinnän painopistealueet 2016 yhdistyksen tunnettuuden lisääminen Etelä-Pohjanmaalla tiedon tuottaminen ja levittäminen omaisiin liittyvissä asioissa Etelä- Pohjanmaan alueella, johon liittyi valtakunnallisen teeman esiin nostaminen lehden tuottaminen joka talouteen Seinäjoen seudun ulkopuolisissa kunnissa ( Seinäjoen seudulle tuotettiin vastaava lehti syksyllä 2015). Lehdessä oli yhdistyksen toiminnan esittelyä, yhteistyökumppaneilta pyydettyjä omaisaiheisia kirjoituksia sekä omaisten kokemuskertomuksia/tarinoita Konkreettisia toimenpiteitä 2016 mainoskynien uusiminen jokaisesta tapahtumasta tehtiin erillinen esite ja niitä levitettiin kotisivuilla, sähköpostitse, postitse, käteen, ilmoitustauluilla ja facebookissa tuotettiin kaksi jäsenkirjettä sekä omaiskamari-lehti tiedotettiin tapahtumista järjestöpalstoilla, maakunnallisissa ja paikallisissa lehdissä tuotettiin muutama artikkeli Labyrintti-lehteen päivitettiin kotisivuja ja somea säännöllisesti tiedotettiin ryhmissä, tapahtumissa, yhteistyöpalavereissa, suullisesti yhdistyksen toiminnasta tiedotettiin omaistoimikunnissa yhdistyksen toiminnasta jaettiin FinFami Etelä-Pohjanmaan toimintakertomus tärkeimmille yhteistyötahoille

10 10 4. Prosessinäkökulma toiminta vuonna Seutukunnallinen omaistyö Tavoitteena vuonna 2016 oli, että FinFami E-P ry toimii alueellisena omaisjärjestönä Etelä-Pohjanmaan eri kunnissa ja että yhteistyössä E-P mielenterveystoimijoiden kanssa kehitetään hyviä, omaisten osallisuutta ja voimaantumista lisääviä käytäntöjä maakunnassa, jotta omaiset saavat apua lähelle asuinpaikkaansa. Tavoitteena oli lisätä mielenterveyteen liittyvien asioiden avointa käsittelyä maakunnassa sekä tuoda omaisten näkemyksiä ja kokemuksia esille eri toiminta-alueille, kehittää ja ylläpitää menetelmiä, joiden avulla tuetaan omaisten hyvinvointia, jaetaan tietoa, vaikutetaan asenteisiin ja toimitaan omaisten edunvalvojina Etelä-Pohjanmaalla. Tavoitteena oli, että jokaisella seutukunnalla toimii vähintään yksi omaisryhmä ja omaistoimikunta, jotka tuottavat toimintaa seutukuntiin. Keinot: Seutukunnallista omaistoimintaa vahvistettiin alueellisella omaistoimikuntatyöskentelyllä. Toimikunnissa pyrittiin yhteistyössä kehittämään alueellista omaistoimintaa yhdistyksen koordinoimana kutsumalla kokoon jokaisella seutukunnalla sosiaali- ja terveystoimen verkostosta työryhmän. Omaistoimikuntaan kutsuttiin mukaan omaisedustajia alueelta, hallituksen jäsenet alueelta, yhteyshenkilöitä alueen psykiatriselta osastolta tai psykiatrian poliklinikoilta/päivätoiminnasta, alueen asumispalveluyksiköistä, seurakunnista, perusterveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta sekä alueen muista mielenterveys- ja omaishoitajayhdistyksistä. Omaistoimikunta suunnitteli ja oli mukana toteuttamassa omaistoimintaa alueelle. Toteutuminen: Suupohjan ja Kurikan omaistoimikunta kokoontui Kauhajoen Urheilukeskuksen kokoustiloissa paikalla kahdeksan omaista ja yhteistyötahon edustajaa Järviseudun omaistoimikunta kokoontui Alajärven Alvariinissa paikalla seitsemän omaista ja yhteistyötahon edustajaa Kuusiokuntien omaistoimikunta kokoontui Ähtärin mesikämmenessä paikalla oli viisi omaista ja yhteistyötahon edustajaa Härmänmaan omaistoimikunta kokoontui Härmän kuntokeskuksessa- paikalla oli paikalla oli viisi omaista ja yhteistyötahon edustajaa Yhteistyössä mielenterveysomaisten Keskusliiton FinFamin kanssa osallistuttiin yhteistyössä toteutettavaan paikalliseen kokeiluun, jossa pyritään edistämään julkisten palveluiden omaislähtöisyyttä Opastava-hankkeessa luotujen toimintamallien pohjalta. Yhdistys tarjosi oman työpanoksensa kokeilun käynnistämisvaiheessa ja on ottamassa toiminnan vetovastuun käynnistämisvaiheen jälkeen. Keskusliitto vastasi kokeilun paikallisesta käynnistämisestä yhteistyössä yhdistyksen kanssa

11 sekä tarjoaa tämän jälkeen tukea toiminnan vakiinnuttamisessa Opastava- hankkeen resurssien puitteissa. Kokeilutoimintaa toteutetaan Opastava-hankkeen päättymiseen asti. Toteutuminen: Perustettiin Seinäjoen mielenterveys- ja päihderaati 9.6. perustamiskokouksessa Seinäjoen kaupungintalolla. Asiakasraatiin päätettiin kutsua sekä työntekijä- että asiakasedustajat aluksi seuraavilta tahoilta: Seinäjoen kaupunki, päihdepalvelut, Olkkari, Nurmon Sininauha ry FinFami Etelä-Pohjanmaa ry, Seinäjoen kaupunki, sosiaali- ja terveyskeskus. Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamin Opastava hankkeen työntekijä Erkka Öörni koordinoi vuoden 2016 ajan asiakasraadin työskentelyä. Asiakasraati kokoontui kaksi ketrtaa perustamiskokouksen jälkeen omaiskamarilla ja Olkkarissa. Lisäksi osallistuttiin asiakasraatien verkostokokokukseen Tampereella Lisäksi aluetyöntekijä, omaisneuvoja ja toiminnanjohtaja tekivät vuonna 2016 yhteistyötapaamiskierrosta maakunnan psykiatrian poliklinikoiden, perusterveydenhuollon sekä muutamien muiden yhteistyökumppaneiden luona tavoitteena omaistyön hyvien käytäntöjen levittäminen ja yhteistyötapojen selkiyttäminen kunkin yhteistyöyksikön kanssa. Toteutuminen: Vierailtiin 13 poliklinikalla ja mielenterveyskeskuksessa. Osallistujia ko. tapaamisissa oli viidestä kahteenkymmeneen yhteistyötahon edustajaan. Esiin nousi tiedottamisen ja omaisneuvonnan tarjoamisen tarve omaistoiminnan suhteen maakunnassa sekä alueellisesti erilaisia ideoita ja tarpeita yhteistoiminnan suhteen omaisasioissa. Arviointi: Muistiot omaistoimikuntien, yhteistyötapaamisten ja Seinäjoen asiakasraadin kokoontumisista Tilastot ja palautteet seutukunnallisen toiminnasta Tilastot ja itsearviointi maakunnan omaisneuvontatapaamisista Kuva: Järviseudun perhetapahtumasta 7.5., joka oli omaistoimikuntatyöskentelyn tulos 11

12 Edunvalvonta- ja vaikuttaminen Tavoite: FinFami E-P ry on tunnettu omaisjärjestö mielenterveystyön kentällä Etelä-Pohjanmaan alueella. Yhteistyössä E-P mielenterveystoimijoiden kanssa välitetään tietoa omaisten tilanteesta sekä kehitetään hyviä, omaiset huomioon ottavia ja omaisten osallisuutta ja voimaantumista lisääviä käytäntöjä. Tavoitteena on lisätä mielenterveyteen liittyvien asioiden avointa käsittelyä yhteiskunnassa sekä tuoda omaisten näkemyksiä ja kokemuksia esille eri toiminta-alueille. Kehitetään ja ylläpidetään menetelmiä, joiden avulla tuetaan omaisten hyvinvointia, jaetaan tietoa, vaikutetaan asenteisiin ja toimitaan omaisten edunvalvojina Etelä-Pohjanmaalla. Keinot: 1. Jatkettiin omaisten ohjausta ja neuvontaa omaisten tapaamisten kautta, puhelimitse, kotikäynnein ja muun yhteydenpidon muodossa. Omaisten tapaamisille alueilla järjestettiin mahdollisuuksia. Näillä keinoin kartoitettiin ja tarjottiin ammatillista apua ja tukea. Omaisneuvonnoissa tarjottiin mahdollisuuksien mukaan myös vertaistukea kutsumalla tapaamisiin ns. Veturi- omaisen, jonka tiedettiin olevan samantyyppisen tilanteen läpikäynyt ihminen. Ohjattiin omaisia tarvittaessa myös muiden tahojen avun piiriin. Omaisneuvontatapaamisia oli 84 kertaa ja niissä osallistujia 95 henkilöä, tavoitteena oli sata tapaamista. 2. Järjestettiin vapaaehtoisille ja vertaishenkilöille tapaamisia, joissa virkistystä ja koulutusta kaksi kertaa vuonna Jatkettiin yhteistyötä psykiatristen yksikköjen ja poliklinikoiden sekä perusterveydenhuollon kanssa potilaiden omaisten ja läheisten tukemisessa. Järjestettiin yhteistyössä epshp:n psykiatrisen sairaalan ryhmätoimintojen kanssa yhteistyössä kaksi omaisten huomioimisen koulutusta epshp:n omaistoiminnan yhteyshenkilöille. Koulutettuja ja koulutuksessa olevia kokemusasiantuntijoita hyödynnettiin viemällä omaisnäkökulmaa heidän kanssaan ja välityksellään eteenpäin useissa tilaisuuksissa. 4. Tehtiin ja kehitettiin verkostoyhteistyötä alueen muiden järjestöjen, kuten Omaishoitajat ja Läheiset yhdistysten, Sosten Epat-verkoston, Järjestötalon ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Yhteisiin verkostotapaamisiin osallistuttiin aina kun mahdollista. Verkostotapaamisissa suunniteltiin yhteisten ja toistemme asiakkaiden tukemisen muotoja kunkin yhteistyötahon toimintaan kuuluvalla tavalla. Kutsuttiin ajankohtaisiin teemoihimme kuten lapset ja nuoret, liittyviä tahoja, kuten alueen koulukuraattorit ja terveydenhoitajat, keskustelemaan lasten ja nuorten mielenterveysomaisasioihin liittyvistä toimintamahdollisuuksista ja yhteistyöstä heidän auttamiseksi.

13 13 5. Järjestettiin tiedottavia ja teemallisia omaisteniltoja ja tapahtumia sekä yhdistyksen omana toimintana että yhteistyössä mielenterveyskeskusten ja psykiatrian poliklinikoiden sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. 6. Toimittiin yhteistyössä sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten kanssa, lähinnä opiskelijoiden eriasteisten opinnäytetöiden yhteydessä sekä opiskelijoiden käytännön harjoittelujen kenttänä. Toiminnanjohtajan ohjauksessa oli kevätkaudella 2016 hallinnon harjoittelussa yksi opiskelija yhdeksän viikon ajan, lisäksi omaisneuvojalla opiskelija muutaman viikon jaksolla syyskaudella Esiteltiin yhdistyksen toimintaa eri opiskelijaryhmille. 7. Yhdistyksessä toimi edunvalvontatyöryhmä, joka koordinoi edunvalvontaan liittyvää toimintaa yhdistyksessä. Ydistyksestä oli edustaja Seinäjoen vammaisneuvostossa, jolle kuuluu myös mielenterveyskuntoutujien edunvalvonta-asiat Seinäjoella. Arviointi: Määrällinen arviointi: Tilastot tapahtumista (jaettujen esitteiden, puhelujen, tapaamisten ja tapahtumien määrät ja osallistujat) Laadullinen sisäinen ja ulkoinen arviointi: Muistiot ja raportit yhteistyöneuvotteluista Palautteet toiminnasta (kyselyt, arvioinnit ) ja niiden käsittely

14 14 Toteutuma: Taulukko 1. Tuki ja kohderyhmätiedon jakaminen ajanjaksolla Toiminta 2014 määrät osallistumiset 2015 määrät osallistumiset 2016 määrät osallistumiset 1 Omaisneuvonta ja puh.neuvonta 2 Omaiscafe Jäsentiedotteet Yhteistyö tapaamiset 5 Yhdistyksen Esittelyt/koulutukset eri yhteyksissä 6 Yhdistyksen järjestämät koulutuspäivät 7 Jäsenmäärä Joissakin tapaamisissa on ollut mukana useampia omaisia ja eri tapaamiskerroilla on joissain ollut samoja omaisia. Puhelinneuvontaan on kirjattu pidemmät neuvontapuhelut. Lyhyitä puheluita on huomattavasti enemmän. Mukana tilastoissa ovat omaisneuvonnat omaisneuvojan ja toiminnanjohtajan kanssa. Lisäksi mukana on myös epshp:n ryhmätoimintojen kahden työntekijän kymmenen omaisneuvontatapaamista, mihin omaisilla, joiden läheinen on osastohoidossa, on ollut mahdollisuus 2015 vuodesta lähtien maksimissaan 2 krt/omainen, jonka jälkeen he ohjaavat omaisen tarvittaessa yhdistyksemme tuen piiriin. 3 Jäsentiedotteita lähetettiin kolme yhdistyksen jäsenille ja yhteistyökumppaneille. Yksi niistä oli laajalevikkinen omaiskamarilehti, joka jaettiin joka talouteen suurseinäjoen ulkopuolisella alueella. Lisäksi yhdistyksen esitteitä jaettiin vuoden 2016 aikana kaikissa esittelytilaisuuksissa ja luennoilla. 4 Yhteistyötahojen kanssa kokoontumisia kirjattiin 90. Toimihenkilöt ovat olleet mukana alueen eri hankkeissa ja työryhmissä (mm. Omaishoitajaverkosto, Terveyden edistäminen-työryhmät, Epat-verkosto, Voimaa arkeen- ohjausryhmissä) Yhteistyökokoontumisia on ollut lisäksi mm. päärahoittaja RAY:n, johtoryhmän, kirjanpitäjän, Mikevan, psykiatrian poliklinikoiden sekä Vaasan ja Tampereen omaisyhdistysten kanssa. 5. ja 6 yhteisen tilastoinnin pohjalta osallistujamäärä yhdistyksen esittelyissä ja yhdistyksen järjestämillä koulutuspäivillä Vuoden 2016 alussa henkilöjäseniä oli 284 ja yhteyshenkilöitä/yhteisöjä rekisterissä 142, Henkilöjäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa 293 ja yhteyshenkilöitä/yhteisöjä oli rekisterissä 151.

15 Vertaistukiryhmä- ja vapaaehtoistoiminta Tavoite: Toiminnalla tuetaan omaisten omaisten arjessa selviytymistä, hyvinvointia ja elämänlaatua. Ryhmätoiminta tarjoaa omaisille vertaistukea ja voimaantumisen mahdollisuutta. Keinot: Yhdistyksellä on alueellisesti kattava omaistenryhmäverkosto, vähintään yksi avoin omaistenryhmä jokaisella viidellä seutukunnalla. Tarjottiin vuonna 2016 seuraavia kohdennettuja vertaistukiryhmiä: Ryhmä epävakaiden läheisille Päihteidenkäyttäjien omaisten ryhmä Puolisoryhmä ABC-ryhmä Voimavararyhmä (masennuksen ehkäisy- ja hoitotaidot) Tavoitteena oli kaikkien ryhmien toteutuminen vähintään kerran vuoden 2016 aikana. Tavoitteeseen päästiin kolmen ensin mainitun ryhmän kohdalla. ABC-ryhmä- kerta, joka käsitteli omaisteemaa, toteutui osastohoidossa oleville. Lisäksi tarjottiin Prospect- ryhmätoimintaa sekä yhteistyössä Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa toteutettavat ryhmät: Omaisille suunnattu Prospect- vertaistukiryhmämalli on EUFAMIN (Eurooppalaisten omaisjärjestöjen liitto) kehittämä ryhmämalli, jonka omaisille suunnattu ryhmämalli huomioi omaisten omat, erilliset tarpeet, parantaa heidän itsetuntoaan, edesauttaa jaksamista, tukee elämänhallinnan ottamista omiin käsiin ja parantaa omaisten elämänlaatua (Lähde: Omaisten Prospect- koulutusohjelma, Eufamin tuottama ohjaajan käsikirja 2003.) Omaisjärjestöjen tavoitteena on levittää Prospectvertaistukiryhmämalli laajalti valtakunnallisesti käytetyksi mielenterveyspotilaiden omaisten tukemisen malliksi ja yhdistys vastaa tästä työstä Etelä-Pohjanmaan alueella. Vuoden 2016 aikana tavoitteena oli perustaa yksi uusi Prospect- ryhmä ja yksi Prospec Plus-ryhmä. Kumpikaan ryhmä ei toteutunut, sillä ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi. Käsillä tekemisen iloa - ryhmä toteutui yhteistyössä E-P:n käsi-ja taideteollisuus ry:n ja Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa. Miesten toiminnallinen omaisryhmä toteutui yhdessä Lakeuden Omaishoitajat ry:n kanssa. Yhdistyksessä oli mukana vapaaehtoisia omaisryhmien ohjaajina ja vertaistukihenkilöinä. Vapaaehtoisia pyrittiin saamaan lisää erilaisiin toimintoihin. Vapaaehtoistoiminnan käsikirja ohjasi yhdistyksen vapaaehtoistoimintaa. Tehostettiin ryhmistä tiedottamista tekemällä jokaisesta ryhmästä erilliset esitteet.

16 16 Arviointi: Määrällinen: Tilastot omaisryhmistä ja osallistujista Laadullinen: Ryhmiin osallistujien palautteet Toteutuma: Taulukko 2. Ryhmätoiminnot Toiminto ryhmiä osallistumiset ryhmiä osallistumiset ryhmiä osallistumiset Vertaistukiryhmät Omaisten illat Vertaistukiryhmiä kokoontui vuoden aikana 11 eri ryhmää (yhteensä noin 88 kertaa= 8 kertaa kukin ryhmä vuonna 2016). Ryhmiin osallistui yhteensä keskimäärin seitsemän omaista/kerta, kaikenkaikkiaan 616 omaista. Ryhmät: Seinäjoen omaisryhmä, Järviseudun ryhmä, Lapuan ryhmä, Alavuden ryhmä ja Kauhajoen ryhmä, puolisoryhmä, epävakaiden läheisten ryhmä, päihteiden käyttäjien omaisten ryhmä sekä epshp:n ensitietoryhmän yksi omaisasioita käsittelevä ryhmäkerta. Lisäksi miesten toiminnallinen ryhmä sekä käsillä tekemisen ryhmä. Kokoontumiset pääsääntöisesti 1krt/kk, kesätauko kesä-heinä- ja elokuussa. Avoimissa omaisryhmissä ohjaajana toimi pääasiassa vertaisohjaaja omaistyöntekijän tai jonkun vierailijan ollessa mukana satunnaisesti. Ryhmissä eri osallistujia arviolta 110 eri henkilöä. Omaisten illoissa (yhdistyksen järjestämät 5 kpl, E-P sosiaalipsykiatrisen yhdistyksen järjestämä sekä EPSHP:n T9- osaston sekä ryhmätoiminnot- osaston järjestämät, joissa oltiin mukana: osallistujia =124 henkilöä. Vapaaehtoiset: Vapaaehtoiset osallistuivat ryhmien ohjaukseen, vertaistoimintaan, omaiskokemusasiantuntija- ja kokemuskouluttajatoimintaan sekä muuhun toimintaan erilaisissa muissa tapahtumissa, kuten hyvinvointimessuilla. Vapaaehtoistoiminnan sisällöstä ja kestosta sovittiin jokaisen vapaaehtoisen kanssa erikseen. Vapaaehtoistehtäviä olivat esimerkiksi vertaisryhmänohjaaminen, kahvilaemännyys/-isännyys, tukihenkilönä toimiminen sekä puhelintukitoiminta. Käytössä oli esite mahdollisuuksista toimia vapaaehtoisena yhdistyksessä. Oltiin mukana vapaaehtoistoiminnan messuilla Seinäjoella, jossa oli mahdollisuus rekrytoida uusia ihmisiä vapaaehtoisiksi. Muutamia ihmisiä ilmaisikin kiinnostuksensa vapaaehtoistoimintaan yhdistyksessämme. Yhdistyksen vapaaehtoisrekisterissä oli vuoden 2016 lopussa 53 henkilöä.

17 Kuntoutus - ja virkistystoiminta vuonna 2016 Tavoite: Toiminnalla edistetään omaisten hyvinvointia ja voimaantumista virkistäytymisen, vertaistuen ja arjesta irtautumisen kautta. Toteutetaan ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä vertaistuen avulla, joka suunnataan koko alueen omaisille. Toteutetaan osittain yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Perheiden mahdollisuutta osallistua yhdessä tuetaan järjestämällä ohjelmaa ja perhetapahtumia perheille. Omaistapahtumiin ovat tervetulleita kaikenikäiset omaiset. Tavoitteena oli seuraavat tapahtumat: Kultturillinen retki Halkosaaren kesäteatteriin- toteutui yhteistyössä VIOLA-hankkeen kanssa, 14 osallistujaa Omaisten voimaannuttava luontoretki Rokualle- toteutui yhteistyössä VIOLA-hankkeen kanssa, 21 osallistujaa Yhteistyössä Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa järjestetään ryhmäloma lapsiperheille Kuortaneen Urheiluopistolla toteutui, 20 osallistujaa Yhteistyössä Maaseudun terveys- ja lomahuolto ry:n kanssa järjestetään voimavarakurssi Härmän kuntokeskuksessa viiden vuorokauden terveyslomana- toteutui yhteistyössä VIOLA-hankkeen kanssa- 16 osallistujaa Vertti-kurssi perheille, joissa vanhemmalla mielenterveydellisiä ongelmia- ei toteutunut, sillä ei tarpeeksi ilmoittautuneita Vapaaehtoisten koulutus ja virkistystapahtuma keväällä ja syksyllä- toteutui, 20 osallistujaa Omaisten pikkujoulutapahtuma sekä omaisten jouluinen kirkkohetki- toteutuivat, 47 osallistujaa Toiminnalliset hyvinvointia tukevat tapahtumat yhteistyössä muiden järjestöjen ja yhteistyötahojen kanssa: Perhetapahtuma Järviseutu ja Härmänmaan alueella- toteutui yhteistyössä Alajärven psykiatrian poliklinikan kanssa, 50 osallistujaa Omaisretki, päiväretki Kankaanpään kuntokeskukseen, yhteistyössä Kauhajoen psykiatrian poliklinikan kanssa, 47 osallistujaa Liikuntaedut omaisille: toteutuivat omaistoimikuntien yhteydessä tarjottuina liikuntaetuina, kuntosali Fysio2000-vierailuna, kirkkovenesoutu-kokeiluna sekä syksyn iloisella lenkillä- osallistujia runsas 70 henkilöä Lisäksi toteutettiin seuraavat virkistystapahtumat: Ilonan päivän perhetapahtuma Seinäjoen Aarnikodalla, esteettömän reitin varrella, 70 osallistujaa Järviseudun laavuretki Lakiksella, 14 osallistujaa Arviointi: Tilastot tapahtumista ja osallistujista Palautteet osallistujilta.

18 18 Toteutuma: Taulukko 3. Virkistys ja kuntoutustoiminta Toiminto 2014 osallistumiset määrät määrät osallistumiset määrät osallistumiset Virkistystilaisuudet Retket Voimavarakurssit yms.-kurssit Liikunta Kirkkovenesoutu Rokuan voimaannuttava luontoretki

19 19 5 Hankkeet, joihin myönnetty tai haettu RAY-avustusta 5.1 VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaise liikkumiseen ja arkeen- hanke vuonna 2016 Hankesuunnitelma päivitettiin syyskuussa Tavoitteet: Hankkeen päätavoite on tehostetusti tukea 65+ikäisten kotona asuvien omaisten hyvinvointia, joiden läheinen on sairastunut psyykkisesti ja jotka ovat vaarassa väsyä ja masentua. Tavoitteena on, että kohderyhmästä tavoitettujen ikäihmisten hyvinvointi lisääntyy: tietoisuus omahoidosta paranee, liikkuminen ja vertaistuki lisääntyvät. Tavoitteena on löytää ne tavat, joilla yhdistys kolmannen sektorin matalan kynnyksen toimijana yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kotihoidon, seurakunnan diakoniapalvelun, liikuntatoimen ja Ikäkeskuksen kanssa, on tukemassa kohderyhmää heidän arjessaan. Osatavoitteet: 1. Kohderyhmän tukeminen hyvinvointitapaamisen ja siitä seuraavan jatkotyöskentelyn avulla. Kehittämällä hyvinvointikartoitusta tarjotaan ikääntyville omaisille tilaisuus saada tarvitsemaansa, tehostettua, juuri heidän tarpeisiinsa kohdennettua, tukea kotiinsa. Hyvinvointitapaamisen aikana kartoitetaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti omaisen hyvinvointiin vaikuttavat tekijät ja mietitään yhdessä omaisen kanssa, miten hänen hyvinvointiaan voitaisiin parantaa. Hyvinvointitapaamisia toteutetaan ikääntyvän yksilöllisen tarpeen mukaisesti 2-4 kertaa. Omaiselta saadun palautteen avulla saadaan tietoa tapaamisten ja mahdollisten jatkotukitoimien vaikutuksesta omaisen hyvinvoinnille. 2. Vertaistoiminnan ja virkistystoiminnan järjestäminen kohderyhmälle. Toimintaa järjestetään yhteistyössä esimerkiksi seurakunnan kanssa ja liikuntatoimen kanssa. Iäkkäitä omaisia pyritään kotikäyntien jälkeen ohjaamaan jo olemassa oleviin sekä heidän tarpeidensa pohjalta perustettaviin vertaistukiryhmiin. Iäkkäiden omaisten liikkumista tuetaan mm. kunnan tarjoamien liikuntapalveluiden kautta. 3. Materiaalin tuottaminen hyvinvointitapaamisista 4. Ikäihmisten hyvinvointiin liittyvän koulutuksen järjestäminen. Koulutusten pääpaino on mielen hyvinvoinnissa sekä masennuksen ennaltaehkäisyssä ja sitä järjestetään kaksi kertaa vuodessa. 5. Hankkeen aikana sekä kohderyhmän että toimintatavat täsmentyvät.

20 20 6. Ollaan mukana ikääntyvien depressioryhmän suunnittelussa Seinäjoelle. Vuosien 2014 ja 2015 kokemusten perusteella määrällistä tavoitetasoa vähennettiin. Koko hankkeen aikana on tavoitteena löytää tehostetun tuen piiriin 70 ikääntyvää omaista. Heidän lisäkseen pyritään tavoittamaan 70 ikääntyvää omaista hankkeen tarjoaman muun tuen piiriin (esim. koulutus-, vertais- ja virkistystoiminta). Ikäihmisiin kohdennetun etsivä työn avulla voidaan myös tukea kohderyhmän hyvinvointia. Etsivää työtä ovat esim. luennot mielen hyvinvoinnista ja kokemuksista, mitä on olla mielenterveysomainen sekä muut koulutukset. Etsivä työn avulla arvioidaan hankkeen aikana tavoitettavan satoja ikäihmisiä. Kolmas vuosi 2016 Toteutettiin etsivää työtä, hyvinvointitapaamisia ja virkistystoimintaa VIOLA- hankkeen resurssien puitteissa. Jatkettiin Seinäjoella hyvinvointitapaamisten avulla tapahtuvaa tukitoimintaa kotona asuville ikääntyville omaisille sekä vertaisryhmä- ja virkistystoimintaa. Tehtiin etsivää työtä ikääntyvien mielenterveysomaisten tunnistamiseksi ja löytymiseksi. Jatkettiin koulutustapahtumien pitoa keväällä ja syksyllä. Jatkettiin projektin tulosten ja vaikutusten arviointia. Nostettiin esiin ja täsmennettiin projektin ohjaus- ja johtoryhmissä kokeilutoiminnan löytämät hyvät käytännöt siihen muotoon, että niillä on jatkuvuutta yhdistyksen ja julkisen sektorin toimintamuotona. Tehtiin tuotettavaa materiaalia kuten hyvinvointitapaamisen lomake ja prosessikuvaukset mahdollisimman valmiiksi. Tehtiin RAY- väliraportti. Seuranta ja arviointi Projektissa suoritetaan jatkuvaa itsearviointia kokeiltavista toimintatavoista ja kohderyhmän kokemuksista liittyen projektin toimintamuotoihin. Tehdään määrällistä ja laadullista tilastointia ja suhteuttaen toimintaa tavoitteisiin. Arvioidaan myös prosessia ja tuotetaan tukitoiminnan prosessikuvaukset hankkeen aikana. Arvioinnin avulla lisätään ymmärrystä projektin toimintamuotojen välittömistä tuloksista ja myös pitkän tähtäimen vaikutuksista. Ulkopuolisena tahona projektia arvioivat ohjausryhmän ja johtoryhmän yhteistyötahojen edustajat sekä vaikutuksia kohderyhmän osalta Eloisa Ikä- hankekokonaisuuden tutkimus.

21 21 VIOLA -HANKKEEN VUODEN 2016 TOTEUTUMA 1 Viola hyvinvointitapaaminen 17 omaista (2 pariskuntaa), joiden kanssa yhteensä 30 tapaamista 2 Omaistapaaminen 7 omaista (2 pariskuntaa), joiden kanssa yhteensä 11 tapaamista 3 Spontaanit omaistapaamiset ja kahvihetket 3 omaista tullut spontaanisti kahville Omaiskamarille, 1 omainen kaksi kertaa 4 Violan virkistys- /vertaistoiminta (7) Mikä Pvm osall Kesäretki Kristiinankaupunkiin Omaiskahvila 27.1., 24.2., 23.3., 20.4., hyvinvointitreeni suunnittelupalaveri Violan koulutustoiminta (4) MTEA1 kurssi yli 65 vuotiaille syys/lokakuu 8 Etsivä omaistyö -malli koulutusammattihenkilöstölle sukupolvien välinen vuorovaikutus -koulutus Miten jaksan pimeässä Tapahtumat/toiminta yhteistyössä yleistoiminnan kanssa (14) Viola arviointipalaveri Päivin kanssa 27.1., Naisten ilta Suomi-hitit show Halkosaaren kesäteatterissa Virkistysmatka Rokualle

22 22 syyskokous mielen hyvinvointi omaisten kahvihetki * , , Yhteyshenkilöiden koulutus 7.4., MTLH:n loma Pikkujoulut Iloinen lenkki syksy Tapahtumat / toiminta yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa (11) Hyvä mieli ikääntyessä - kiertue yhteistyössä Aijjoos -toiminnan kanssa Alahärmän seurakuntatalo Lappajärven seurakuntatalo Kortesjärven seurakuntatalo Evijärven seurakuntatalo Ylihärmän seurakuntatalo Kauhavan Helmiranta Päivystykset Ikäkeskuksessa 5.9., 3.10., Ikätori Ylistarossa Ikäkeskuksen kanssa Hyvinvointikävely Liikuntatoimen kanssa Viola hankkeen esittelyt (26 krt) Ammattihenkilöstölle Ikäihmisille / opiskelijoille Viola hanke ollut esillä messuilla (3 krt) Vanhemman väen hyvinvointipäivä / Ylihärmä Seniorikarkelot / Seinäjoki, EPS tori Terve S0S messut / Seinäjoki Areena

23 23 10 Yhteistyötapaamiset (30) 20 eri yhteistyökumppania / ryhmää, joiden kanssa 30 palaveria Ikäkeskus, Ikäihmisten asiakasohjausyksikkö Seinäjoen kaupungin kotihoito KaatumisSeula -hankkeen työryhmäjäsenyys Aijjoos -toiminta Eloisan iän Ikätuki ja Löytävä, Turku sekä Kehitytään kimpasssa, Jyväskylä SeAmk; sos opiskelijan mentorointi, geronomiopiskelijan opinnäytetyöhaastattelu Hankkeen johto-, ohjaus- ja työryhmät FinFamin IKIOMA-työryhmä Lakeuden Omaishoitajat Green Care tunnetuksi Etelä-Pohjanmaalla -hanke Kotikäyntityötä tekevien palaveri Psykiatrian ryhmätoiminta RAY / VTKL vierailu Ehyt ry / Mia Hietamäki Linity-hanke / Jaana Lappalainen 11 Koulutukset / seminaarit, joihin hanketyöntekijä itse osallistuu (19) Voimaa arkeen -koulutukset (10) Rentoutusmenetelmät Suru Varhaiset kiintymyssuhteet, mielenterveys ja päihteet Riippuvuudet Väkivallan seuraukset Depressio ei tule tyhjästä Persoonallisuushäiriöt Miten vahvistan itsetuntoa - läsnäolo, hyväksyminen, omistautuminen Ahdistuneisuushäiriöt Päätösseminaari

24 24 Eloisat verkostotapaamiset (3) Muut koulutukset / seminaarit (6) Etsivä omaistyö -projektin päätösseminaari, Tampere Myötätuntouupumus, Vaasa MTEA1 ohjaajien verkostopäivä, Helsinki Etsivä vanhustyö -seminaari, Helsinki Ymmärtävä kohtaaminen, Seinäjoki Seniori hyvinvointitreeni ohjaajakoulutus, Vaasa 12 Henkilöstöasiat (10) Henkilökohtainen työnohjaus Ryhmätyönohjaus Kehityskeskustelu Yhdistyksen hallituksen seminaarit Pikkujoulut (tyhy-toiminta) 6 krt 1 krt 1 krt 2 krt 1 krt 13 Palaverit ja koulutukset (46) Henkilökuntapalaverit Viestintätyöryhmän kokoukset Jäsenkirje palaveri Hallituksen kokous MTEA 1 Voimaa arkeen kurssille Työikäisten omaiskahvila -aivojumppa Asumista ja hyvinvointia -messut, Soini Yhdistyksen 15-vuotisjuhla SOTE-ilta EnsiHuoli koulutus Kokemustoimijoiden kokoontumisajot FinFamin työntekijäpäivät Kunniakirjan luovutus Paikka-auki hankkeen haastattelu 29 krt 4 krt suunnittelu + 4 kertaa

25 Paikka auki- hanke nuorten palkkaamiseen vuonna 2016 Tavoitteet Hankkeen konkreettinen tavoite oli työllistää FinFami Etelä-Pohjanmaa ry:lle nuorten omaistyöntekijäksi alle 30-vuotias nuori vuodeksi, sekä hänen kanssaan auttaa nuoria tunnistamaan asemansa mielenterveysomaisena sekä saada heidät mukaan omaisyhdistyksemme tukitoimintaan. Nuorten omaistyöntekijä työllistyi yhdistyksen avustaviin perustoimintoihin erityisesti viestintään. Tavoitteena oli myös nuorille suunnattujen palveluiden ja toiminnan kehittäminen ja suunnitteleminen sekä nuorille suunnatun viestinnän ja viestintäkanavien suunnitteleminen. Toteutus Hankkeen aikana nuori työllistetty oppi tekemään järjestötyötä. Hankkeen avulla löydettiin ja aktivoitiin alueen nuoria mielenterveys- ja päihdeomaisia tunnistamaan mielenterveysomaisen voimavarojaan ja tuen tarvettaan mm. oppilaitoksiin suunnatuilla toimintamalleilla sekä aktivoimalla heitä osallistumaan yhdistyksen muuhun toimintaan, erityisesti nuorille suunnattuun toimintaan. Työllistettävän nuoren kanssa luotiin yhteistyökontakteja sekä rakennettiin yhteistyön käytännön toimintamalleja. Nuorten omaistyöntekijä suunnitteli ja toteutti tarvelähtöisesti nuorten mielenterveys- ja päihdeomaisten tarpeiden ja toivomusten mukaista vertaistuki-, virkistys- ja koulutustoimintaa. Apuna hankkeen toteuttamisessa olivat yhdistyksen työntekijät, vapaaehtoiset sekä yhteistyökumppanit. Nuorten omaistyöntekijän tehtäviin kuului nettisivujen ja sosiaalisen median ylläpitoa ja kehittämistä, esitteiden ja julkaisujen tekemistä (mm. jäsentiedotteet ja yhdistyksen tapahtuma- ja lehtimainokset ym. esitteet), laskujen tekemistä ja maksamista, tiedottamista, postitusten tekemistä, jäsenrekisterin ja sähköpostiosoitteiston päivittämistä, yhdistyksen toimiston yleisen siistiyden ylläpitoa, muistioiden tekemistä kokouksista, tapahtumajärjestelyt ja tapahtumissa avustaminen, muun henkilökunnan avustaminen, arviointi- ja palautetiedon koostamista sekä nuorten toiminnan suunnittelu ja toteutus. Nuorten omaistyöntekijä osallistui myös hyödyllisiin koulutuksiin ja keräsi noin 8 mielenterveys- ja päihdealan lähihoitajaopiskelijaa nuorten toimintaan vapaaehtoisiksi. Yhdistyksen, mielenterveysomaisena olemisen ja mielenterveysasioiden tunnettavuutta pyrittiin parantamaan olemalla esillä opiskelijoiden tapahtumissa, kuten messuilla ja kouluissa, joissa tavoitettiin yhteensä 686 nuorta. Yhteistyöpalaverien kautta tavoitettiin noin 43 mielenterveys- ja päihdealan ammattilaista. Oppilaitosyhteistyötä tehtiin tiedottamalla kaikkia toiminta-alueen toisen ja kolmannen asteen oppilaitoksia, nuorisotoimia,

26 seurakuntien nuorisotöitä, etsiviä nuorisotöitä jne. yhdistyksen nuorten toiminnasta. Ryhmä- ja vertaistukitoimintaa nuorille järjestettiin noin kerran kuukaudessa. Nuorten kokemusillat keräsivät yhteensä 24 nuorta aikuista ja maalausilta 9 henkilöä. Nuorille virkistystoiminnaksi järjestetty liikunnallinen Megazone-ilta kokosi yhteen 7 nuorta. Yhteistyötä tehtiin mm. Välittämisen koodi hankkeen ja Kokemus- ja Vertaistoimijat ry:n kanssa sekä Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset- FinFami ry:n kanssa Moip!-projektiin tutustuen ja nuorten toiminnan kehittämistä suunnitellen. 26 Tulokset ja tulosten hyödyntäminen Hankkeen avulla nuoret mielenterveys- ja päihdeomaiset ovat voineet löytää Etelä-Pohjanmaan omaisyhdistyksen kautta tukea elämänsä rakentamiseen, saaneet tietoa mielenterveyteen liittyvistä tekijöistä, kokeneet vertaistuen vaikutuksen omassa selviytymisessään ja omien mielenterveyshäiriöidensä ennaltaehkäisyssä. Hankkeen tuloksena omaisyhdistyksemme sai tietoa nuorten mielenterveys- ja päihdeomaisten tilanteesta, määrästä ja haluamista palveluista. Hankkeen avulla yhdistyksemme sai luotua toimintamallitarjottimen nuorille mielenterveys- ja päihdeomaisille ja koottua kontaktiverkostoa, jonka avulla nuorille voidaan suunnata toimintaa jatkossakin. Apuna nuorten tavoittamisessa olivat myös nuorten omaistyöntekijän ajan tasalla pitämät yhdistyksen verkkosivut ja sosiaalisen median kanavat. Esimerkiksi yhdistyksen yleisen Facebook-sivun seuraajamäärä nousi nuorten omaistyöntekijän aikana 48 %, nuorten toiminnan Facebook-sivun seuraajamäärä nousi 679 %, Instagramin seuraajamäärä nousi 244 % ja Twitterin seuraajamäärä 247 %. Hanke olisi työllistänyt nuorten omaistyöntekijän vuoden mittaiseen työsuhteeseen ( ), mutta tehtävään valittu nuori joutui lopettamaan hieman etuajassa ( ) saadessaan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta. Hanke auttoi häntä löytämään oman kutsumuksensa terveydenhoitoalalle ja innostumaan terveydenhoitajaksi opiskelemisesta. Projektin seuranta ja arviointi Projektissa seurattavia asioita olivat työllistettävän nuoren tekemät työtehtävät, sosiaalisen median seuraajamäärät, yhteistyökontaktien, henkilökohtaisten omaistapaamisten, järjestettyjen tapahtumien ja osallistujien määrät nuorille suunnatussa toiminnassa. Toimintaa arvioitiin palautteilla sekä nuorten mielenterveysomaisten lukumäärällä ja osallistumisella sekä projektin seurauksena syntyneillä uusilla toiminnoilla ja käytännöillä. Nuorten omaistyöntekijän järjestämistä tapahtumista kerätyt palautteet ovat olleet pääosin kiitettäviä, samoin ammattilaisyhteistyökumppaneilta saatu palaute toiminnasta.

27 Nuorten aikuisten kokemusilta Olkkarilla

28 28 6. Resurssit 6.1 Jäsenistö, hallitus, henkilöstö ja vapaaehtoiset Jäsenistö: Yhdistyksen toiminnassa omainen on ydinasiakas. Yhdistyksen hallituksessa tai muissa vapaaehtoistehtävissä toimivina sekä jäseninä omaiset ovat kiinteästi mukana toiminnassa, toiminnan suunnittelussa, toteutuksessa sekä arvioinnissa. Yhdistyksessä oli vuoden 2016 lopussa 293 henkilöjäsentä ja rekisterissä 151 yhteisöä/yhteyshenkilöä. Yhteyshenkilöverkosto, jossa on mukana yhteyshenkilöitä maakunnan alueen yhteistyötahoilta, vahvistaa seutukunnallista toimintaa. Toiminnassa otetaan huomioon jäsenten mielipiteet ja toiveet. Yhdistyksen järjestämästä toiminnasta kootaan palautetta osallistujilta kirjallisin tai suullisin kyselyin. Toiveita, kiitosta ja kritiikkiä hyödynnetään toiminnan suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Hallitus: Yhdistyksen hallinnosta ja taloudesta vastaa puheenjohtaja ja hallitus, jossa on 5 jäsentä ja kullakin jäsenellä henkilökohtainen varajäsen. Jokaisesta viidestä seutukunnasta on hallituksessa kaksi edustajaa, joista vähintään toinen on omainen. Hallituksen sihteerinä toimii toiminnanjohtaja, kokouksia oli yhdeksän vuonna Hallitus perusti johtoryhmän sekä edunvalvonta- ja viestintätyöryhmän myös vuonna Järjestettiin kaksi suunnitteluseminaaria, johon osallistuvat kaikki hallituksen jäsenet, työntekijät ja kutsuttuina eri yhteistyötahojen edustajia. Kevään seminaarin aiheena oli yhdistyksen toimintaan ja sen arviointiin liittyvät asiat ja syksyn seminaarin aiheena yhdistyksen tulevan vuoden suunnitelmat ja strategiat tuleville vuosille. Henkilöstö: Tavoite: Sitoutunut, motivoitunut ja hyvin jaksava henkilöstö, jolla on ammatilliset valmiudet omaistyön toteuttamiseen ja kehittämiseen toimenkuviensa mukaisesti. Kohdennetun Ak -avustuksen turvin yhdistyksessä työskenteli toiminnanjohtaja ja omaisneuvoja sekä aluetyöntekijä. Heidän lisäkseen VIOLA -hankkeessa työskenteli ikääntyvien omaistyöntekijä. Paikka auki - FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

29 29 hankkeessa työskenteli nuorten omaistyöntekijä. Työt tehtiin jokaiselle työntekijälle laadittujen vastuualuekuvausten mukaisesti ja osin tiimityönä. Toiminnanjohtaja vastasi yhdistyksen yleisistä rakenteista ja toiminnasta, toiminnan ja talouden vuosittaisesta sunnittelusta ja seurannasta, henkilöstöhallinnosta sekä toimenkuvansa mukaisista muista tehtävistä, kuten yhteistyön yleisestä koordinoimisesta. Omaisneuvoja vastasi omaistoiminnan suunnittelusta, koordinoimisesta ja toteuttamisesta yhteistyössä aluetyöntekijän kanssa, jäsentiedottamisesta, jäsenrekisteristä sekä toimenkuvansa mukaisista muista tehtävistä, kuten omaisneuvonnan toteuttamisesta. Aluetyöntekijä vastasi maakunnallisesta omaistoiminnasta, sen suunnittelemisesta ja koordinoimisesta sekä muista maakunnissa toteutettavista tapahtumista ja maakuntien vapaaehtoistoiminnan koordinoimisesta. Nuorten omaistyöntekijä avusti viestintätoiminnassa sekä suunnitteli ja toteutti nuorille suunnattua toimintaa. VIOLA- Voimaa ikääntyneen omaisen liikkumiseen ja arkeen hankkeen ikääntyvien omaistyöntekijä vastasi toimenkuvansa ja päivitetyn hankesuunnitelman mukaisesti ikääntyville suunnatusta toiminnasta. Keinot: 1. Toiminnanjohtaja kävi kehityskeskustelut henkilöstön kanssa helmikuussa. Hallituksen puheenjohtaja kävi kehityskeskustelun toiminnanjohtajan kanssa. Näiden avulla suunniteltiin ja arvioitiin henkilöstön osaaminen, jaksaminen ja työhön sitoutuminen. 2. Työyhteisön toimivuutta, työryhmätyöskentelyä ja tiedonkulkua toteutettiin viikkopalavereilla ja yhteisen verkkokalenterin avulla. Työaikakirjanpito hoidettiin työaikavelhon avulla. Työntekijät osallistuivat kaksi kertaa hallituksen kanssa suunnitteluseminaariin sekä kerran hallituksen kokoukseen oman työalueensa osalta vuoden 2016 aikana. Henkilöstölle mahdollistettiin tarpeenmukainen koulutus ja työnohjaus. Koulutus lisäsi työntekijöiden motivaatiota ja jaksamista. Työnohjauksella tuettiin työssä jaksamista ja vahvistettiin tiimityöskentelyä sekä jokaisen yksilöllisten työskentelytapojen kehittymistä ja yhteensovittamista.

30 30 Henkilöstölle järjestettiin työkykyä ylläpitävää toimintaa TYHY-suunnitelman mukaisesti, joka päivitetään vuosittain ja jonka hallitus hyväksyy. Myötätunto- ym. uupumisen riski on olemassa tällaisessa ihmisten tukemiseen tähtäävässä järjestötyössä, minkä johdosta henkilöstön työhyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota ottamalla jaksamiseen liittyvät kysymykset esiin viikkopalavereissa, huolehtimalla työympäristön viihtyvyydestä ja huomioimaan työhyvinvointiseikat kaikessa toiminnassa TYHY-suunnitelman mukaisesti. Vapaaehtoiset: Vapaaehtoiset osallistuivat ryhmien ohjaukseen, vertaistoimintaan, Arjen ystävä- toimintaan, omaiskokemusasiantuntija- ja kokemuskouluttajatoimintaan sekä muuhun toimintaan erilaisissa muissa tapahtumissa. Vapaaehtoistoiminnan sisällöstä ja kestosta sovittiin jokaisen vapaaehtoisen kanssa erikseen. Vapaaehtoisista pidettiin tilastoa. Arviointi: Kirjalliset ja suulliset palautteet ( seminaarit, kokousten ja hallitustyöskentelyn toimivuuskyselyt ) Kehityskeskustelut ( kirjalliset yhteenvedot ) Vuosittaiset henkilöstötilinpäätökset Vapaaehtoistoiminnan lomakkeet ja tilastot 6.2 Yhdistyksen palkitsemisjärjestelmä ja palkitsemiset vuonna Palkitsemisjärjestelmällä edesautetaan toimintasuunnitelman toteutumista palkitsemalla hyvistä toiminnoista mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämiseksi. 2. Tarkoituksena on tukea ja edistää henkilöstön, vapaaehtoisten, jäsenistön, yhteistyökumppaneiden ja koko Etelä- Pohjanmaa väestön hyvinvointia ja tietoisuutta mielenterveysomaisen tilanteesta. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

31 31 3. Palkitaan toimintasuunnitelman noudattamisesta tai toiminnan kehittämisestä kokeilevalla, innovatiivisella, toimintaa uudistavalla tavalla siten, että yhdistyksen tavoitteiden tai osatavoitteiden voidaan näyttöön perustuen todeta täyttyneen. 4. Palkitsemista kehitetään henkilöstöryhmien tarpeita kuunnellen ja kunnioittaen, johdonmukaisesti, avoimesti viestittäen ja toimivuutta arvioiden. Aineellinen palkitseminen henkilöstö: palkka ja muut TES-edut, muut edut, kulttuuri- ja liikuntasetelit, matkakorvaukset (määritellään työsopimuksessa ja vuosittaisessa TYHY-suunnitelmassa) kokemusasiantuntijat ja vapaaehtoiset: maksettiin sovitusti matkalaskua vastaan matkakorvaukset yhdistyksen hyväksi tehdystä toiminnasta valtion matkustussäännön mukaan ja kokemusasiantuntijoille luentopalkkiota 20eur, jonka saa maksaa verottomana asiantuntijat: sovittiin palkkiosta pyrkien siihen, että esim. luennoitsijat voisivat toimia hyväntekeväisyysperiaatteella Aineeton palkitseminen Sisältää seuraavanlaista: työn sisältö, koulutus- ja kehittymismahdollisuudet, mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon, palaute ja työajan sekä työsuhteen joustavat järjestelyt Henkilöstön kohdalla: tarjottiin mahdollisuus työnkuvaan liittyvään koulutukseen ja työnohjaukseen vuosittaisen taloussuunnitelman puitteissa, tarjottiin henkilöstöpalavereissa, kevät- ja syysseminaareissa ym. yhteydenpidossa yhdistyksen hallituksen kanssa mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua päätöksentekoon, tarjottiin mahdollisuus työnohjaukseen, järjestettiin kehittämiskeskustelut vähintään kerran vuodessa, tarjottiin sovitusti joustoa työajan suhteen, palkittiin näytön perusteella esim. talousarviossa pysymisestä, toimenkuvansa mukaisesta esimerkillisestä työstä yms ylimääräisillä vapailla- vuonna 2016 jokainen työntekijä palkittiin yhdellä ylimääräisellä vapaapäivällä. Vapaaehtoisten kohdalla: tarjottiin vertaistuki- virkistys- ja koulutusmahdollisuudet vuosisuunnitelman mukaisesti Vuosittain Etelä-Pohjanmaan väestöön kuuluva henkilö, joka voi kuulua jäsenistöön, vapaaehtoistoimijoihin, kokemusasiantuntijoihin tai henkilöstöön palkitaan vuosittain huomioimisella mielenterveysomaisten hyvinvoinnin edistämisestä Etelä-Pohjanmaan alueella tai laajemminkin hallituksen päätöksen mukaisesti. Palkittavista henkilöistä ja palkitsemisen tavoista päätetään vuosittain vuoden viimeisessä hallituksen kokouksessa, jossa ruokaillaan yhdessä palkkiona hallitustyöskentelystä menneenä vuonna. Palkitsemisesta tiedotetaan yhdistyksen kotisivuilla, Facebookissa, jäsentiedotteessa ym. viestintäkanavia käyttäen. Vuoden 2016 joulukuussa palkittiin omaisten edustaja, päihteiden käyttäjien omaisten ryhmänohjaaja ja kokemusasiantuntija Kirsti Jouppi sekä yhteistyökumppaneiden edustaja, Seinäjoen kotihoidon johtaja Jaakko Kontturi.

32 Talous Yhdistyksen toiminnan rahoitus perustui lähes täysin RAY-rahoitukseen: 1.Alueelliseen omaistoiminnan toteuttamiseen ja koordinoimiseen 195 tuhannen euron kohdennettu toiminta-avustusta vuodelle VIOLA- Voimaa ikääntyneen omaisen liikkumiseen ja arkeen- hankkeen 72 tuhannen euron RAY-hankeavustus vuodelle Paikka-auki avustusohjelman kautta 30,5 tuhannen euron avustus nuorten omaistyöntekijän palkkaamiseen vuodelle Yhdistyksen omaa rahoitusta olivat jäsenmaksutuotot sekä esitemyynti tms. muut tuotot. Myös omaisten maksamat osanottomaksut olivat merkittävä tulonlähde. Näiden lisäksi haettiin kaupunkien/kuntien avustuksia toimintaan, sponsoreita jäsentiedotteen kulujen kattamiseen sekä saatiin opiskelijoiden ohjauspalkkioita sosiaali- ja terveysalan harjoittelijoiden harjoittelujaksoilta yhdistyksessä. Pyrittiin löytämään uusia rahoituskanavia. Yhdistyksen kirjanpidon hoiti edelleen Tilitoimisto Hautala ky ja auktorisoituna tilintarkastajana toimi KPMG Oy/Hannu Paunikallio. 6.4 Toimitilat ja kalusto Yhdistyksen keskuspaikkana toimi 113 m2 vuokratila, joka on nimetty omaiskamariksi, Seinäjoen keskustassa, osoitteessa Kauppakatu 11 A 4. Yhteistilojen lisäksi toimitiloissa on kolme erillistä työhuonetta, keittiö ja saniteettitilat. Seinäjoen toimitiloissa kokoontuivat Seinäjoen alueen omaisryhmät, omaisten kahvihetket, hallituksen kokoukset, henkilökuntakokoukset sekä omaisten tapaamisia, omaiskoulutuksia ja yhteistyötapaamisia. Omaiskamarin kalusto on luetteloitu. Peruskalusto on kunnossa, kun vuonna 2016 hankittiin säädettävät työpöydät mahdollistamaan päätetyöskentely myös seisaaltaan. Maakunnassa omaistoimintaa toteutettiin sovitusti yhteistyökumppaneiden tiloissa tai muissa sopivissa yleisissä tai vuokratiloissa.

33 Yhteistyö Yhdistyksen toiminnassa noudatetaan valtakunnallisia omaistyön linjauksia ja toimitaan yhteistyössä keskusliiton ja muiden omaisyhdistysten kanssa. Työntekijät ja myös hallituksen jäsenet sekä vapaaehtoistoiminnassa mukana olevat henkilöt voivat osallistua valtakunnallisiin kokouksiin, koulutukseen ja yhteisiin tapaamisiin. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian tulosyksikkö ja alueen kunnalliset mielenterveyskeskukset (Seinäjoen seutu ja Alavuden seutu ) ovat tärkeimmät yhteistyötahot. Myös perusterveydenhuolto sekä seurakunnat ovat tärkeitä yhteistyötahoja. Alueen mielenterveysalan toimijoiden sekä kuntien sosiaalitoimen kanssa tehtiin ja kehitettiin yhteistyötä. Alueen muiden mielenterveysalan yhdistyksien ja yritysten, kriisikeskus Mobilen sekä kuntien sosiaalitoimen kanssa tehtiin ja kehitettiin yhteistyötä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen palvelualan oppilaitoksen (Sedu) eri yksiköiden kanssa tehtiin yhteistyötä järjestämällä koulutushankkeita, tiedottamista, opinnäytetöitä ja tutkimustöitä. Yhdistyksessä toimi myös terveyden ja sosiaalialan opiskelijoita käytännön työharjoittelussa ja opiskeluun liittyvissä tehtävissä vuonna 2016 mm. yhdeksän viikon hallinnon harjoittelussa ja viiden viikon projekti-harjoittelussa. Vaikutettiin oppilaitosten edustajiin, jotta sairastuneiden omaiset ja läheiset huomioidaan opetussuunnitelmissa. Lakeuden omaishoitajat ry:n ja Järviseudun Omaishoitajat ry:n kanssa tehtiin yhteistyötä yhteistyösopimusten mukaisesti. Seinäjoella toimivan omaishoitajaverkoston kanssa toteutettiin yhteistyötä omaishoidon kehittämisessä ja omaishoitajien tukemisessa. Yhdistyksen toiminnanjohtaja on toiminut mm.voimaa arkeen-hankkeen ohjausryhmän jäsenenä. Yhteistyötapaamisia oli 120 kertaa vuonna Yhteistyötahomme liitteessä. Kokemustoimijoiden kokoontumisajot Seinäjoen kirjaston Jaaksi-Sali

34 34 Järjestimme valtakunnalliset omaistyöntekijäpäivät Seinäjoella Omaistyön kehittämispäivä Vaasan Yhdistyksen kanssa Ilonan päivän laavuretki

35 35 7 Toiminnan vaikutusten arviointi Tavoite: Vuoden 2016 aikana yhdistyksen toimintaa seurattiin ja vaikutuksia arvioitiin suunnitelman mukaisesti. Verrattiin saavutuksia tavoitteisiin. Keinot: 1. Arvioitiin, millaisia asiakastuloksia on saavutettu: määrälliset tilastot, asiakastyytyväisyys ja palvelujen laatu kyselyillä ja palautteilla. Toimintoihin osallistuneet kokivat palautteen mukaan pääsääntöisesti tapaamisten ja tapahtumien tukeneen heidän hyvinvointiaan ja jaksamistaan sekä auttaneen heitä eteenpäin mielenterveysomaisen polullaan. 2. Arvioitiin ydinpalveluprosessien sujuvuutta, laatua, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta sisäisellä arvioinnilla. Kirjattiin toteutuneet osallistujamäärät, tapahtuman sisältö ja toteutuneet kulut. Omaisneuvonnan arviointia tehtiin käyttämällä Vartu-projektissa kehitettyä arviointipohjaa. 3. Jatkettiin henkilöstön aikaansaannoskyvyn arviointia: tehtiin henkilöstötilinpäätös, arvioitiin ammatillisen osaamisen tilannetta, työkykyisyyttä, jaksamista ja viihtymistä työssä ja työympäristössä. Menetelmänä käytettiin kehityskeskusteluja ja niiden yhteydessä tehtyjä arviointeja. 4. Hallituksen työskentelyä arvioitiin (kirjalliset palautteet) 5. Jäsenrekisteritietojen mukaan jäsenmäärä noudattelee prosentuaalisesti väestöpohjaa ts. Seinäjoen seudulla on vajaa puolet jäsenistöstä. Muilta alueilta: Järviseutu, Härmänmaa, Suupohja ja Kuusiokunnat, on runsas puolet jäsenistöstä. Osallistuminen eri tapahtumiin on aktiivisinta Seinäjoen seudun jäsenistössä tällä hetkellä. 6. Yleinen vaikutusten seuranta: hallitus ja työntekijät pitivät yhteisiä seminaareja kaksi kertaa, joissa arvioitiin perustehtävän toteutumista ja toiminnan kehittymistä suhteessa taloudellisiin ja aineellisiin resursseihin sekä yhdistyksen perustehtävään. Käytettiin edelleen keskusliiton luomia omaistyön laadun arviointimenetelmiä. 7. Vuosittaisissa RAY- raportoinneissa sekä yhdistyksen vuosikertomuksessa ja tilinpäätöksessä kootttiin yhteen vuoden määrälliset, laadulliset ja taloudelliset tulokset.

36 Asiakastulokset ja prosessien sujuvuus Jäseneksi on liittynyt vuoden 2016 aikana 18 uutta henkilöä. Jäsenyyden jättäneitä oli 9 henkilöä. Toisaalta tavoitettiin uusia mielenterveysomaisia, jotka eivät kuitenkaan ole liittyneet jäseniksi. Omaisten tavoittaminen ja kynnyksen ylittäminen osallistua yhdistyksen järjestämiin tilaisuuksiin, on edelleen suurimpia haasteitamme, vaikkakin erityisesti koulutus- ja esittelytilaisuuksiin osallistui suuri määrä kohderyhmään kuuluvia ja asiasta kiinnostuneita ihmisiä. Asiakkailta on koottu palautetta säännöllisesti eri tapahtumien ja palvelujen yhteydessä sekä jäsenkyselyllä. Palautteet ovat olleet kirjallisia ja suullisia. Palaute on ollut pääsääntöisesti hyvin myönteistä. Toteuttamiskelpoisia kehittämisehdotuksia on hyödynnetty tulevan toiminnan suunnittelussa. Vuoden 2016 aikana omaisten vertaistukiryhmätoimintaa kehitettiin edelleen omaisten toiveiden pohjalta sekä palautteiden avulla. Vertaisryhmän ohjaajina omaisneuvojan ja aluetyöntekijän koordinoimissa omaisryhmissä sekä muina vapaaehtoisina toimi vuoden 2016 aikana yhteensä noin puolet rekisterissä olevista 53 vapaaehtoisesta. Ryhmiin ja omaisten iltoihin osallistui noin kaksisataa eri omaista. Omaisille tarjottiin edelleen mahdollisuutta matalan kynnyksen tapaamisiin ja yhteydenottoihin. Puhelinaikojen ja ajanvarausperiaatteella toimivan omaisneuvontatoiminnan sekä VIOLA-hyvinvointitapaamisten kehittäminen ja toteuttaminen todettiin edelleen tarpeelliseksi. Omaisneuvonnoissa omaistyöntekijöiden käytössä oli lomake itsearviointiin ja muistilistaksi käsitellyistä aiheista omaisneuvontatapaamisen aikana. VIOLA- hyvinvointitapaamisten yli 65-vuotiaille tueksi käytettiin kehitettyä lomaketta vuoden 2016 aikana. Omaisneuvontaa toteuttivat pääasiassa omaisneuvoja ja toiminnanjohtaja vuonna Joissakin omaisneuvontatapaamisissa oli mukana Veturi-vertaiseksi ilmoittautunut omainen. VIOLA- hyvinvointitapaamiset toteutettiin ikääntyvien omaistyöntekijän toimesta.

37 37 Virkistystapahtumiin osallistui aktiivisesti noin 100 eri omaista ja heidän lisäkseen noin 100 ihmistä yhteistyössä toteutettuihin virkistystilaisuuksiin. Toimitilojen siivoojana on työskennellyt Eskoon kehitysvammalaitoksen toimintakeskuksen avotyötoiminnan kautta löydetty työntekijä yhtenä päivänä viikossa. VIOLA-hanke jatkui vuonna 2016 projektisuunnitelman mukaisesti. Paikka-auki hankeen avulla saatiin nuorten toimintaa hyvään vauhtiin sekä kokeiltua uusia toimintamuotoja. 7.2 Henkilöstötulokset Yhdistys on mahdollistanut kaikille omaistyöntekijöille täydennyskoulutusta kunkin työtehtävien mukaisesti. Koulutuskertoja, joihin omaistyöntekijä on osallistunut, on ollut yhteensä 41 yhteisten ja kunkin omaistyöntekijän omien tilastojen mukaan. Henkilöstökokouksia on ollut 41 kertaa vuonna Sisällöllisesti ne ovat tukeneet työntekijöiden toimintaa yhdistyksen perustehtävän käytännön toteuttamiseen. Henkilöstön kanssa käytiin kehityskeskustelut suunnitelman mukaan helmikuussa Kaikkien työntekijöiden yhteinen tyhy- päivä järjestettiin keväällä ja syksyllä. Laadittiin vuodelle 2016 tyhy-suunnitelma, jota noudatettiin (liitteenä). Henkilökohtaisia työnohjauskertoja on ollut maksimissaan kuusi/työntekijä ja koko työyhteisön ryhmätyönohjauksia oli yksi vuoden 2016 aikana. Koko henkilöstöllä oli sairauspoissaoloja vuoden 2016 aikana 21 päivää. Koko henkilöstö oli mukana hallituksen kanssa kevät- ja syysseminaareihin, joissa on voitu paneutua yhdistyksen toiminnan suunnitteluun ja laadunarviointiin. Hallituksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja sekä johtoryhmä ovat tavanneet suunnittelemansa aikataulun mukaisesti.

38 Talouden toteutuma Kaiken kaikkiaan vuoden 2016 kirjanpidollinen tulos on ,18 euroa, kun seuraavalle vuodelle Ak- siirtyvä avustus on ,74 eur, Paikka Auki siirtyvä avustus on +1262,62 euroa ja VIOLA-hankkeen siirtyvä Ck-avustus on ,35 euroa. Varsinaisen toiminnan tuottoja olivat RAY- avustukset sekä muut tuotot: opiskelijoiden ohjauspalkkiot, erityisliikunnan kohdeavustus, ilmoitus-myyntitulot jäsenlehteen, työterveyshuollon korvaukset ja Kelakuntoutusrahakorvaus yhteensä 2 789,15 sekä osanottomaksut 6581,86, kaikki yhteensä 9 371,01 euroa. Varainhankinnan tuottoja olivat jäsenmaksut 2 265euroa ja muut tuotot (talkootulot ja Anvian osakkeen myyntivoitto) 1571,05 euroa, kaikki yhteensä 3 836,05 euroa. Henkilöstökulut olivat talouden suurin menoerä: yhteensä ,17 euroa (Ak+ 2 x Ck). Muita menoja ilman poistoja oli kaiken kaikkiaan ,57 euroa (Ak+2 x Ck). Vuoden aikana välitilinpäätöstä arvioitiin ja esitettiin hallitukselle elokuussa. Toiminnanjohtaja pyysi ja arvioi väliraportin neljä kertaa vuonna 2016.

39 39 8 Strategia vuosille FinFami Etelä-Pohjanmaa ry:n järjestämä ammatillinen sekä vertaisuuteen perustuva tukitoiminta omaisille on tunnettua koko Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella osana Etelä-Pohjanmaan seutukunnallista mielenterveystyötä. Omaisia ohjataan ja he löytävät myös itse yhdistyksen järjestämän tuen piiriin. Suunnitelmat omaisten huomioimisesta osana sairastuneiden hoitotyötä ovat käytössä kaikilla mielenterveystoimijoilla Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Omaisten tukeminen tapahtuu yhteistyössä omaistyöntekijöiden, mielenterveysalan muiden toimijoiden sekä omaisten itsensä kanssa. Omaisten aktiivisuus ja osallisuus on lisääntynyt vertaistoiminnassa ja sairastuneiden hoidon yhteydessä Etelä-Pohjanmaalla. Omaistoiminta on vakiintunutta ja laadullista koko toiminta-alueella. Yhteistyötä toteutetaan suunnitelmallisesti ja alueellisesti. Seutukunnallista omaistoimintaa toteutetaan maakunnassa. Ennakkoluulot ovat vähentyneet ja mielen sairaudet nähdään tasa-arvoisina muiden sairauksien rinnalla. Yhdistyksessä työskentelee neljästä seitsemään omaistyöntekijää sekä järjestötyötä avustavaa henkilöä. Lisäksi omaistyössä on mukana osa-aikaisia osatyökykyisiä työntekijöitä esimerkiksi siivooja, joita henkilöitä palkataan työllistämis-,avotyötoiminnan tms.tukien turvin. Yhdistyksen toimintaa kehitetään edelleen omaislähtöisesti.

40 40 VISIO 2020 Olemme tunnettu, vetovoimainen ja vahva mielenterveysomaistyön asiantuntija ja järjestövaikuttaja mielenterveysomaisten tuen ja toivon mahdollistaja. Vuonna 2020 ennakkoluulot ovat vähentyneet ja mielenterveyden sairaudet ovat tasa-arvoisia muiden sairauksien rinnalla. MISSIO Järjestö on vahva mielenomaistyön asiantuntija ja vaikuttaja. Omaisjärjestön tehtävä on edistää mielenterveysomaisten ja - perheiden hyvinvointia antamalla tietoa, tukea ja toivoa.

41 vaitiolovelvollisuus 41 Mielenterveyskuntoutuja/-potilaan omaisen/läheisen varhaisen tuen prosessikuvaus (huoli puheeksi = omaisen/läheisen varhaisen tuen tarpeen havaitseminen ja puheeksi ottaminen) omainen/läheinen omainen tarvitsee tukea omainen pärjää ilman tukea Mielenterveyskuntoutuja/-potilas nimeää omaisensa/läheisensä peruspalvelut /erikoissairaanhoidon palvelut kuntien Internet-sivut ja FinFami Etelä-Pohjanmaa ry muut palvelut: muut mielenterveysyhdistykset ja järjestöt, seurakunnat, muut järjestöt ja tahot esim. Kela, päihdepalvelut Tuo esiin huolensa ja tarpeensa Omaisneuvonta hyvinvointitapaaminen ym. FinFamin tarjoama tuki (vertaistuki, koulutus, virkistys) huoli puheeksi Omaisen/läheisen tapaaminen, joka on mahdollisimman Omaisen tukeminen hoitotahon toimesta: systemaattinen osa kunkin tahon omainen esim. verkostotyö, perhetyön menetelmät, huoli puheeksi tekee omaisten ryhmät, omaisten illat, hoitoa/palvelua depressiohoitajan tuki (mahdollisesti päätöksen useamman kerran): tuen Ensitieto 1. omaisen tilanteen tarpeestaan Vertais- Virkistys-, kartoitus sekä henkinen ryhmät huoli puheeksi tuki 2. palveluohjaus: ryhmät voimavaratietoa kunkin tahon yms. kurssit tukimuodoista ja omaisyhdistyksen tarjoamasta tuesta huoli puheeksi (esitteet) Omainen saa tukea muista palveluista Kokemusasiantuntijana Omainen tukee muita omaisia vertaisohjaajana, puhelinringissä, tapaamisissa tai/ja vapaaehtoistehtävissä FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

42 E-P:n kaupunkien ja kuntien sosiaalitoimi ja kotihoito asiakkaiden ohjaus Seurakunnat: diakoniatyö, järjestetään yhteisiä tapahtumia te lat, VIOLA- yhteistyö Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Sedu ym. oppilaitokset Etelä- Pohjanmaalla» yhteistyöhankkeet» opinnäytetyöt» harjoittelupaikkojen tarjoaminen Muut mielenterveysyhdistykset ja -järjestöt Järjestötalo» tukihenkilövälitys, tapahtumat, verkostoyhteistyö Lakeuden omaishoitajat ry, Järviseudun omaishoitajat ja läheiset ry, Omaishoitajaverkosto» yhteisten toimintojen järjestäminen YHTEISTYÖTAHOMME Mielenterveysomaisten keskusliitto- FinFami ry sekä muut alueelliset omaisyhdistykset Suomessa FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Vapaaehtoisuuden pohjalta toimiva kansalaisjärjestö, joka on Mielenterveysomaisten keskusliiton- FinFami ry:n jäsenjärjestö. Yhdistys toimii omaistyön asiantuntijaorganisaationa Etelä-Pohjanmaalla viidellä seutukunnalla (Seinäjoen seutu, Härmänmaa, Järviseutu, Kuusiokunnat ja Suupohja) Väestöpohja alueella n. 193 tuhatta asukasta Omaislähtöisyys on toimintamme sydän Perusterveydenhuolto - terveyskeskusten depressiohoitajat - Alavuden terveyskeskuksen alaisuudessa psykiatriset yksiköt Alavudella ja Kuortaneella - Jalasjärven terveyskeskuksen alainen mielenterveys yksikkö Etelä-Pohjanmaan kunnat ja kaupungit - mielenterveystyön kehittäminen omaisten näkökulmasta mm. omaistoimikuntatyöskentelyn kautta Sosiaalitoimi» konsultointia mol. puolin» omaisia ohjataan palvelujen piiriin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin psykiatrian toimintayksiköt Avohoitopalvelut - viidellä seutukunnalla - omaisneuvonta Sairaalapalvelut - akuuttipsyk. vastuualue - poliklinikat - kuntouttavan psyk. vastuualue» yht.työ hoitojärj. kehittäminen, omaisneuvonta Muut EPSHP toimintayksiköt ja hankkeet» ohjausryhmätyöskentely, molemmin puolinen ohjaus palveluihin, omaisneuvonta Seinäjoen kaupunki Ikäkeskus ja kotihoito» erilaisten tapahtumien järjestäminen, omaisten ohjaaminen molemmin puolin VIOLA- hanke-yhteistyö E-P:n sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry Kuntoutusyksiköt mielenterveyskuntoutujille: Mikeva, KomianKranni ym» omaistenillat neuvontaa ja ohjausta molemmin puolin 42

43 43 TYÖHYVINVOINTI 2016 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Tyhy- työryhmä, johon kuuluivat kaikki työntekijät, kokoontui ja laati yhteisen TYHYsuunnitelmaesityksen 2016 hallitukselle edellisen vuoden tyhy- suunnitelmarunkoon. Hallitus päätti suunnitelman toteuttamisesta kokouksessaan PALAVERIT JA TIEDON KULKU: henkilökuntapalaverit pääasiassa maanantaisin yhteinen verkkokalenteri (google-kalenteri), johon jokainen merkitsee vastuualueensa tapahtumat, tapaamisensa yms. Sellaiset vastuualueensa tapahtumat, joissa ei itse ole mukana, merkitään # - merkinnällä kausisuunnittelua hk-palaverin yhteydessä noin kaksi viikkoa ennen jäsentiedotteen painamista kehityskeskustelut kerran vuodessa hallituksen ja henkilökunnan yhteinen suunnitteluseminaari keväällä ja syksyllä 2016 Johtoryhmän kokous noin kaksi viikkoa ennen joka toista hallituksen kokousta Palaverien lisäksi tiedon kulku mm. suullisesti, sähköpostilla, puhelimitse ja tekstiviestein! Jokainen huolehtii tiedottamisesta. 2. TYHY-TOIMINNAN BUDJETTI: Talousarvioissa on varattu tuhat euroa/omaistyöntekijä TYHY- toimintaan, mikä summa pitää sisällään myös työnohjauksen. Vuosisuunnitelmaan on kirjattu henkilöstön tyhy- asioiden osalta seuraavaa: Tavoite henkilöstön osalta: Sitoutunut, motivoitunut ja hyvin jaksava henkilöstö, jolla on ammatilliset valmiudet omaistyön toteuttamiseen ja kehittämiseen toimenkuviensa mukaisesti.

44 Keinot: 1. Toiminnanjohtaja käy kehityskeskustelut henkilöstön kanssa vuosittain. Hallituksen puheenjohtaja käy kehityskeskustelun toiminnanjohtajan kanssa. Näiden avulla suunnitellaan ja arvioidaan henkilöstön osaaminen, jaksaminen ja työhön sitoutuminen. 2. Työyhteisön toimivuutta, työryhmätyöskentelyä ja tiedonkulkua toteutetaan viikkopalavereilla ja yhteisen verkkokalenterin avulla. Työaikakirjanpito hoidetaan työaikavelhon avulla. 1. Työntekijät osallistuvat 2 x vuodessa hallituksen kanssa suunnitteluseminaariin. 2. Henkilöstölle mahdollistetaan tarpeenmukainen koulutus ja työnohjaus. Koulutus lisää työntekijöiden motivaatiota ja jaksamista. Myös työnohjaus tukee työssä jaksamista ja vahvistaa tiimityöskentelyä sekä jokaisen yksilöllisten työskentelytapojen kehittymistä ja yhteensovittamista. 1. Henkilöstölle järjestetään työkykyä ylläpitävää toimintaa TYHY-suunnitelman mukaisesti. Myötätunto- ym. uupumisen riski on olemassa tällaisessa ihmisten tukemiseen tähtäävässä järjestötyössä, minkä johdosta henkilöstön työhyvinvointiin kiinnitetään erityistä huomiota ottamalla jaksamiseen liittyvät kysymykset esiin viikkopalavereissa, huolehtimalla työympäristön viihtyvyydestä ja huomioimaan työhyvinvointiseikat kaikessa toiminnassa TYHY-suunnitelman mukaisesti. 44

45 Viereisessä kuvassa on havainnollisesti kuvattu sitä, mitkä kaikki asiat vaikuttavat työkykyyn 45

46 46 Kehittämiskohde v Mitä tavoitellaan? Toimenpiteet, mitä tehdään? Toteuttajat, kenen vastuulla? Toteutusaikataulu Seuranta ja arviointi (koska ja miten arvioidaan?) 1. Työntekijän terveys ja hyvinvointi Motivaatio Työilmapiiri Tyhy-tapahtumat ( keväällä luontoretki ja syksyllä kulttuuria), jouluruokailu yhdessä koko työyhteisö sovitut ajankohdat Pidetään huolta itsestä ja työkavereista kaikki työntekijät jatkuva v alussa palautteet Tyhy-ryhmä seuraa ja arvioi, keskustelut Työssä jaksaminen Psyykkinen ja fyysinen toimintakyky kehityskeskustelut ja seuranta oma sitoutuminen sovitut ajankohdat samat edut kuin jäsenillä.mahdollisuus hierontaan 1 krt/kk ja liikuntaan 1krt/vko 1h työajalla työviikkoina, kuntotesti alkuvuodesta. oma sitoutuminen, kuntotesti työterveyshuollosta vuoden mittaan Yhteenveto kehityskeskusteluista, sairauspoissaolot tilastoidaan Yhteinen liikuntataulukko ilmoitustaululle, johon merkitään liikuntakerrat ja liikuntatavat työajalla. V.2016 alussa uusitaan kuntotesti. 2. Ammatillinen osaaminen ja työyhteisön toimivuus Ihmisen kohtaaminen/ vuorovaikutus Työhön opastus/ perehdytys, koulutukset kaikki työntekijät jatkuva Jatkuva seuranta Ryhmän ohjaamiset ja toiminnallisten menetelmien osaaminen Hyödynnetään työtovereiden osaamista, tiimityöskentely, pidetään huolta omasta osaamisesta (erilaiset työmenetelmät käyttöön) kaikki työntekijät, hallitus jatkuva Palaverit, keskustelut, kehityskeskustelut, kevät- ja syysseminaarit

47 47 Ammatillinen kehittyminen Yhteistyö ja toimivuus, ajankäytön hallinta, tiedon kulun sujuvuus Koulutukset ja työssä itsensä kehittäminen: koulutussuunnittelu sekä työnohjaus max 6krt/v työntekijät, toiminnanjohtaja ja hallitus jatkuva tilastointi, itsearviointi työpaikkakokoukset, aktiivinen tiedottaminen, google-kalenteri, työaikakirjanpito työntekijät,hallitus jatkuva muistiot, tiedotteet, kirjanpito 3. Työn organisointi Töiden priorisointi/ tärkeysjärjestys omat ja yhteiset suunnitelmat kaikki työntekijät jatkuva, 2krt/v tilannekatsaus yhteiset henkilökuntaym.palaverit Johdonmukaisuus ja tasapuolisuus (toimenkuvien mukaan) Kausisuunnitelmat, toimenkuvien mukainen vastuunkanto hallitus, toiminnanjohtaja, työntekijät jatkuva Jatkuva seuranta, kokoukset,tilastointi 4. Työympäristö Työtilat ja välineet Puutteet korjataan Esimies jatkuva Jatkuva seuranta Ergonomia Hyvät työvälineet ja - ympäristö, hankitaan kaksi seisomapöytää lisää Kaikki työntekijät jatkuva Työterveyshuollon käynti tarvittaessa Työturvallisuus Ohjeistukset / työturvallisuussuunnitelmat Työterveyshuolto, työpaikka laatii oman työturvallisuussuunnitelman (myös tapahtumiin ja retkille tarvittavat) jatkuva Tarkistetaan vuosittain KULJETUKSET (vapaaehtoisia työntekijöille) Kyydittäessä asiakkaita omalla autolla, suullinen suostumus oltava Kyydittäessä esim. vuokraautolla asiakkaita, oltava kirjallinen suostumus. 5. Virkistys ja vapaa-aika Hyvinvointi ja elämänlaatu 20 kpl liikunta-/kulttuuriseteliä/vuosi/työntekijä jokainen työntekijä huolehtii hyvinvoinnistaan myös vapaa-ajalla jatkuva itsearviointi ja tyhysuunnitelman teon yhteydessä vuosittaina

48 48 Vuosikertomus 2016 Olemme myös facebookissa FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Omaiskamari - Kauppakatu 11 A SEINÄJOKI - Puh toimisto@finfamiep.fi -

Vuosisuunnitelma 2017 ja strategia vuoteen 2020

Vuosisuunnitelma 2017 ja strategia vuoteen 2020 Vuosisuunnitelma 2017 ja strategia vuoteen 2020 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja omaistyön 5.2 Paikka auki- hanke 2017 19 teoreettinen malli 3 6. Resurssit 21 2. Toimintaympäristö

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2015 ja strategia vuoteen 2020

Vuosisuunnitelma vuodelle 2015 ja strategia vuoteen 2020 Vuosisuunnitelma vuodelle 2015 ja strategia vuoteen 2020 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto@finfamiep.fi www.finfamiep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020

Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020 Vuosisuunnitelma 2016 ja strategia vuoteen 2020 Sisältö: sivu Paikka auki- hanke nuorten palkkaamiseen 2016 16 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus, arvot ja omaistyön teoreettinen malli 3 2. Toimintaympäristö

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2014 ja strategia vuoteen 2017

Vuosisuunnitelma vuodelle 2014 ja strategia vuoteen 2017 Vuosisuunnitelma vuodelle 2014 ja strategia vuoteen 2017 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015

Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Vuosisuunnitelma vuodelle 2013 ja strategiat vuoteen 2015 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014

Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Vuosisuunnitelma vuodelle 2012 ja strategiat vuoteen 2014 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 2 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus Omaiset mielenterveystyön

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Vuosikertomus FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys.

Vuosikertomus FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Vuosikertomus 2015 Sisältö: sivu Sisältö sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus ja arvot 3 2. Toimintaympäristö ja toiminnan painopistealueet vuonna 2015 5 2.1 Toimintaympäristö 5 2.2 Painopistealueet vuonna

Lisätiedot

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011)

Lakeuden Omaishoitajat ry YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) YHDESSÄ TEHDEN AJOISSA OMAISHOITAJAN TUKENA PROJEKTI (2009-2011) OMAISHOITAJA - RESURSSI VAI YHTEISTYÖKUMPPANI? Omaishoitaja asiakkaana sosiaali- ja terveydenhuollossa - kokemuksia kohtaamisesta ja kehittämisestä

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Vuosikertomus 2014 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys.

Vuosikertomus 2014  FinFami Etelä-Pohjanmaa ry on mielenterveysomaisten alueyhdistys. Vuosikertomus 2014 Sisältö: sivu Sisältö sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus ja arvot 3 2. Toimintaympäristö ja toiminnan painopistealueet vuonna 2014 5 2.1 Toimintaympäristö 5 2.2 Painopistealueet vuonna

Lisätiedot

Vuosikertomus. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry. Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus

Vuosikertomus. FinFami Etelä-Pohjanmaa ry. Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus Vuosikertomus 2018 FinFami Etelä-Pohjanmaa ry Kansalaisjärjestölähtöisyys, kunnioitus, luottamus, lämpö, vaikuttavuus ja uskallus 1 Johdanto Vuosi 2018 oli yhdistykselle muutosten aikaa. Pitkäaikaiset

Lisätiedot

Päivitetty hankesuunnitelma 2016

Päivitetty hankesuunnitelma 2016 1 Päivitetty hankesuunnitelma 2016 VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaisen liikkumiseen ja arkeen 2014-2017 2 1. Projektin taustaa Iäkkäillä ihmisillä tarkoitetaan hankkeessa vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa

Lisätiedot

Tähän dokumenttiin on koottu FinFami järjestössä kehitetyt strategiat. Dokumentin voi antaa esimerkiksi

Tähän dokumenttiin on koottu FinFami järjestössä kehitetyt strategiat. Dokumentin voi antaa esimerkiksi FinFami- järjestön strategiat Tähän dokumenttiin on koottu FinFami järjestössä kehitetyt strategiat. Dokumentin voi antaa esimerkiksi uudelle työntekijälle perehdytyksen yhteydessä. Lista toimii muistilistana

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Syksyn verkoston päivämäärät: 26.10 Jatketaan tämän kerran teemoja 14.11. Rovaniemen kaupungin kotikuntoutuksen

Lisätiedot

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa

Katariina Haapasaari 31.10.2013. Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Katariina Haapasaari 31.10.2013 Omaishoitajuuden tunnistaminen ja varhainen tukeminen terveydenhuollossa Yhdessä tehden ajoissa omaishoitajan tukena projekti 2009-2011 Projektin toiminta-alue Etelä-Pohjanmaalla:

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa. Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etelä-Pohjanmaan muutosagentti VTM Anneli Saarinen Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen

Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015. kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Omaisnäkökulma psyykkiseen sairastamiseen 25.3.2015 kokemusasiantuntija Hilkka Marttinen omaisten tuki- ja neuvontatyöntekijä Johanna Puranen Jämsänkatu 2, Vallila FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden

Lisätiedot

Vuosikertomus vuodelta 2012

Vuosikertomus vuodelta 2012 Vuosikertomus vuodelta 2012 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR

HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR 9.3.2018 HYVINVOINTIHANKKEIDEN ATR Talvikki-sali, Matarankatu 8:30-11:00 1. Kokouksen avaus - Toiveita aiheiksi: ohjausryhmän luominen, hankearviointi 2. Esittely- ja kuulumiskierros Yhdessä ei olla yksin

Lisätiedot

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S H O I TA J AT R Y ERITYISLAPSIPERHEIDEN OSALLISUUDEN, VOIMAVAROJEN JA PERHESUHTEIDEN TUKEMINEN MEIDÄN ERITYINEN PERHE-HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T L A K E U D E N O M A I S

Lisätiedot

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014

Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien toiminta 2013 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä PL /28.3.2014 Kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmät 2012 9 ryhmä, yhdessä ryhmässä kaksi jaosta Vastauksia 8 ryhmältä

Lisätiedot

VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaisen liikkumiseen ja arkeen 2014-2017

VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaisen liikkumiseen ja arkeen 2014-2017 1 Hankesuunnitelma VIOLA- Voimaa ikääntyvän omaisen liikkumiseen ja arkeen 2014-2017 2 1. Projektin taustaa Iäkkäillä ihmisillä tarkoitetaan hankkeessa vanhuuseläkkeeseen oikeuttavassa iässä olevia 65+-ikäisiä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta

KP OTE. Osallisuutta tukeva toiminta KP OTE Osallisuutta tukeva toiminta Osallisuutta tukevan toimintamallin kuvaus LUONNOS KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa ja koordinoida

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Vuosikertomus 2013. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry

Vuosikertomus 2013. Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry 1 Vuosikertomus 2013 Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Kauppakatu 11 A 4 60100 Seinäjoki 06-4148994 toimisto.omaiset@netikka.fi www.omaisetep.fi 2 Sisältö: sivu 1. Yhdistyksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman

- Invalidiliiton valtuuston kevätkokouksessa hyväksytyt toimintasuunnitelman YHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMAN LAATIMINEN syksy 2017 ohje Yleistä Yhdistyksen mallisääntöjen mukaan yhdistyksen hallituksen on valmisteltava toimintasuunnitelma ja talousarvio syyskokoukseen, joka on

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry

Vanhus- ja lähimmäispalvelun. liitto Valli ry Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry Vallin Ikäteknologiakeskus Asiantuntijakeskus edistää ikäihmisten osallisuutta teknologisoituvassa ja digitalisoituvassa yhteiskunnassa lisää alan toimijoiden

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö

Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Irti arjesta - virkistyspäivä ikääntyvien omaisten tukemiseksi, kun läheisellä on mielenterveyden häiriö Käytännön tarkoitus Tavoitteena on edistää ikääntyvien omaisten hyvinvointia, kun heidän läheisellään

Lisätiedot

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold

Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Hyviä hoitokäytäntöjä EPSHP:ssä, Going for Gold Reetta-Maija Luhta, ennaltaehkäisevän päihdetyön koordinaattori, perusterveydenhuollon ja terveyden edistämisen yksikkö Aksila, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 19.11.2018 KANTO-hanke 2018-2021 Omakotisäätiö hallinnoi Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen STEAN:n

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry. Yhdistyksen hallitus. Toiminnanjohtaja Omaishoitajat ja Läheiset Liitto Ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset Ry Yhdistyksen hallitus OMA Hoivapalvelu Oy:n hallitus Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta

Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Asiakkaan osallisuus, kokemusasiantuntijatoiminta ja Voimaa-arkeen -kurssitoiminta Pohjanmaa-hanke 2005 2014 Juhlaseminaari Seinäjoella 25 26.3.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja

Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja Jyvässeudun mielenterveystoimijoiden verkosto Meteli 28.3.2017 Päivi Antila-Kokko ja Katja Pihlaja METELI O METELI on monipuolinen epävirallinen yhteistyöverkosto. O Verkosto syntyi syksyllä 2008 Psykiatrisen

Lisätiedot

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E

P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N A - K A I S A L E H T I N I E TIETOA, ILOA JA OSALLISUUTTA ERITYISLAPSIPERHEILLE MEIDÄN ERITYINEN PERHE -HANKE P E R H E TO I M I N N A N VA S TA AVA M E R J A R I I KO N E N, F T P E R H E TO I M I N N A N K E H I T TÄ JÄ H A N N

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -toimintamalli

Järjestötapaaminen -toimintamalli 1 Järjestötapaaminen -toimintamalli Järjestötapaaminen kehitettiin Etsivä omaistyö -projektissa (2012-2015), joka toteutettiin Raha-automaattiyhdistyksen tuella osana Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami

Lisätiedot

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti

VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti VANHUSNEUVOSTON TYÖKOKOUS 4.5.2015 Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Vanhuslaki 11 Vanhusneuvosto Sen lisäksi, mitä kuntalain 27 :ssä säädetään kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Omaisyhdistys satakuntalaisille

Omaisyhdistys satakuntalaisille Omaisyhdistys satakuntalaisille 5.2.2015 Perustettu 2009 Hallituskatu 10 28100 Pori Toiminnanohjaaja Jaakko Viitala Tammikuu 2015 Isolinnankatu 16 28100 Pori Toiminnanjohtaja Elina Uusivuori Henkilöstö

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2010

TOIMINTASUUNNITELMA 2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Luonnos 14.10.09 Pohjois-Suomen Munuais- ja maksayhdistys ry toimii alueellisena kansanterveys- ja potilasjärjestönä eri-ikäisten pitkäaikaisia ja vaikeita munuais- ja maksasairauksia

Lisätiedot

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO

KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO KOKEMUSTOIMINTAA YHTEISTYÖLLÄ 13.9.2018 JAANA HEIKKINEN, APULAISOSASTONHOITAJA/ OYS OSASTO 82 SISKO-LIISA LEINONEN, KOKEMUSTOIMIJA/ HYVÄN MIELEN TALO YHTEISTYÖTÄ PSYKIATRISELLA OSASTOLLA OYSIN PSYKOOSILINJAN

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena

FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena FinFami Uusimaa ry Omaiset mielenterveyden tukena Perustettu 1988. Toiminta alkanut vertaisryhmäperiaatteella. Tällä hetkellä 15 työntekijää. STEA:n tuella. Jämsänkatu 2, Vallila Toiminnan tavoitteet Lisätä

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle

Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Yhdistys muistihäiriöisille, heidän läheisilleen ja ammattihenkilöstölle Snellmaninkatu 3 B, Lappeenranta (ent. asemapäällikön talo) Toimisto avoinna klo 9.00-13.00 tai sopimuksesta Puh. 040 587 2451 Sähköposti:

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE

OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE OVET -VALMENNUS MIELENTERVEYSOMAISILLE TIINA SILVONEN JÄRVISEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY / OMAISOIVA TEIJA MATALAMÄKI FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY 16.4.2019 FINFAMI ETELÄ-POHJANMAA RY Yksi Suomen

Lisätiedot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän. Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen

Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Kuva: SOSTE/Anne Knaapia mukaillen Vimpeli; 85 Ähtäri; 176 Teuva; 120 Soini; 65 Seinäjoki; 1094 Alajärvi ; 206 Alavus; 253 Evijärvi; 80 Ilmajoki; 203 Isojoki; 66 Karijoki; 38 Kauhajoki; 296 Kauhava; 373

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä työkokouksessa Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen, luonnos käsittelyssä 15.11.2017 työkokouksessa Kotikuntoutus Kotikuntoutus on moniammatillista, tavoitteellista ja määräaikaista kotona

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/5 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Yleistä MLL Meilahden yhdistys ry () on keskoslasten ja heidän vanhempiensa ja muiden läheistensä sekä keskosten kanssa työskentelevien oma yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena

Lisätiedot

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry

Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta. Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Välittävä vaikuttaja jo 27 vuotta Toiminnanjohtaja Eila Okkonen, FT Muistiliitto ry Muistisairaiden ihmisten ja heidän läheistensä edunvalvontajärjestö Edistää heidän elämänlaadun ja hyvinvoinnin edellytyksiä

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ

TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ TOIMINTAYMPÄRISTÖ ELÄÄ Sosiaali- ja terveysalan yhdistykset uudessa tilanteessa sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen mitä tulevaisuus tuo tullessaan? Kulttuuri- ja taideyhdistyksille olennaista Pirkanmaan

Lisätiedot

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen Birgitta Bakker 31.1.2019 Kanto-hankkeen tavoitteet Luodaan alueellinen malli ikäihmisten kotona asumisen tukemiseksi Kehitetään

Lisätiedot

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli

Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry:n toiminnassa ja myös yhdistyksessä toteutetussa Etsivä omaistyö -projektissa on toiminnan lähtökohtana omaislähtöisyys

Lisätiedot

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014

Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa. Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Auttava omainen psykiatrisessa sairaalassa Omaiset mielenterveystyön tukena Lounais-Suomen ja Salon seudun yhdistysten kumppanuusprojekti 2012-2014 Taustaa hankkeelle Yhdistyksen jäsenten kokemusten perusteella

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

TLP -kliinikoiden luento- ja Mervi Kuparinen Hilkka RäisR Veli-Matti Saarinen

TLP -kliinikoiden luento- ja Mervi Kuparinen Hilkka RäisR Veli-Matti Saarinen TLP -kliinikoiden luento- ja yhteistyöpäiv ivä,, Seinäjoki 7.10.009 Mervi Kuparinen Hilkka RäisR isänen Veli-Matti Saarinen Päivän n ohjelma 9.00 Päivän n avaus ja esittäytymiskierros, ajankohtaista, mikä

Lisätiedot

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta

Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta Fysioterapeuttien suoravastaanotto - kokemuksia Etelä-Pohjanmaalta ja Tampereen kaupungilta OMAN ORGANISAATION NIMI 1 22.6.2017 Päivi Lehtimäki ja Tuula Haukka-Wacklin Lähtökohdat EPSHP selkäpotilaita,

Lisätiedot

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1

Oivaltava päivät. 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki. Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Oivaltava päivät 3.6.2015 Hotelli Arthur, Helsinki Avustus/Anne Kukkonen, 2.6.2015 1 Esityksen sisältö Avustukset vuodelle 2015 Omaishoidon avustaminen Tavoitealueet ja teemarahoitus Yksinäisyys- teema

Lisätiedot

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina

Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Närståendevårdare och Vänner Förbundet rf Mielenterveysomaishoitajat palveluiden asiantuntijoina, suunnittelijoina ja tasavertaisina vaikuttajina OPASTAVA HANKE 2012-2016

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry. Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu. Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Aluetoiminta: Pohjois- ja Keski-Pohjanmaa sekä Kainuu Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Yhdistyksen hallitus Toiminnankoordinaattori OMA Hoivapalvelu Oy:n

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja

Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena. Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne hanke järjestöjen ja maakunnan sekä kuntien yhteistyön tukena Maire Vuoti Vs.Toiminnanjohtaja Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Tavoite: Hanke tukee maakunnan

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p

Projektikoordinaattori Osku Marjanen p Projektikoordinaattori Osku Marjanen osku@finfamiuusimaa.fi p. 040 132 6768 1. FinFami Uusimaa ry 2. VETO-projekti 3. Verkkopalvelupaketti 4. Digitalisaatiosta yleisesti 5. Yhdistysten digi-checklist FINFAMI

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa

Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Tukea saatavana - huolipuheeksi omaisen kanssa Mielenterveyskuntoutujan omaisen elämästä ja arjesta Omaistyön koordinaattori, psykoterapeutti Päivi Ojanen Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.

PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT. Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3. PALVELUKULTTUURI JA ALUSTATALOUS LIIKETOIMINNAN UUDISTAJINA TEOLLISISSA YRITYKSISSÄ PAALUT Kilpailukykyä tekoälyllä ja alustataloudella 25.3.2019 Projektiryhmä Piia-Pauliina Mäntysaari, projektipäällikkö

Lisätiedot

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY

HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY HYVINKÄÄN SEUDUN MUISTIYHDISTYS RY 14.06.2018 Perustettu 1.1993 Jäsenmäärä 136 Tarkoitus ja tavoite: Yhdistyksestä: - toimii muistisairauksien haittavaikutusten vähentämiseksi ja valvoo näistä sairauksista

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot