SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HINKU -TYÖN TOIMENPITEET VUONNA 2013 SEKÄ TAVOITTEET JA SUUNNITELMAT VUODELLE 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HINKU -TYÖN TOIMENPITEET VUONNA 2013 SEKÄ TAVOITTEET JA SUUNNITELMAT VUODELLE 2014"

Transkriptio

1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ Sivistyspalvelukeskus SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HINKU -TYÖN TOIMENPITEET VUONNA 2013 SEKÄ TAVOITTEET JA SUUNNITELMAT VUODELLE 2014 KOULUTOIMI Yleistä HINKU-työstä Ympäristö- ja HINKU-henkinen kasvatus alkaa jo varhaiskasvatuksesta ja kulkee kasvatustyön vihreänä lankana läpi peruskoulun ja lukion. Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta on yksi peruskoulun voimassa olevan opetussuunnitelman aihekokonaisuuksista. Kestävään kehitykseen ja HINKU-työhön liittyviä asioita käsitellään myös Ihminen ja teknologia aihekokonaisuudessa. Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta kulkee opetussuunnitelman teemana läpi biologian, ympäristö- ja luonnontiedon, terveystiedon, fysiikan ja kemian sekä kotitalouden opetuksen. Näitä oppiaineita opetetaan Uudenkaupungin perusopetuksen tuntijaon mukaisesti kaikkiaan 35 viikkotuntia. Ympäristövastuun ja kestävän kehityksen aihekokonaisuutta käsitellään sopivin kohdin myös mm. uskonnon ja elämänkatsomustiedon sekä kielten opetuksessa. Luonnon- ja kierrätysmateriaalia käytetään askartelussa, käsitöissä, tekstiili- ja teknisissä töissä ja kuvataiteen opetuksessa. Oppilaan vastuuntunto materiaalin käytöstä kehittyy ja hän oppii arvostamaan työn ja materiaalin laatua sekä suhtautumaan arvioiden ja kriittisesti omiin valintoihinsa ja tarjolla oleviin tuotteisiin, virikkeisiin ja palveluihin. Perusopetuksen tavoitteena on kasvattaa ympäristötietoisia, kestävään elämäntapaan sitoutuneita kansalaisia. Päämääränä on lisätä oppilaan valmiuksia ja motivaatiota toimia ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin puolesta. Lukio-opetuksessa Kestävä kehitys ja Teknologia ja yhteiskunta aihekokonaisuudet ovat tärkeä osa opetuksen keskeistä sisältöä. Erityisesti ympäristöekologian kurssi painottuu kestävän kehityksen aihepiiriin. Kestävää tulevaisuutta ja ympäristövastuuta käsitellään monipuolisesti ja kattavasti monien oppiaineiden, mm. biologian, kemian, maantieteen, historian, yhteiskuntaopin, filosofian, uskonnon, elämänkatsomustiedon ja kielten kursseilla.

2 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 2 (12) Uudenkaupungin yhtenäiskoulu Kirppistapahtuma, tavaroiden kierrättäminen yhdessä vanhempainyhdistyksen kanssa Uusien oppikirjojen päällystäminen ja lisävuosien hankkiminen kirjojen kierrätykselle Keittiön ja koulun jäteasema hyödyntäminen jätteen lajitteluun Asennekasvatus, oppitunnit Siirtyminen dokumenttikameroihin HINKU- teemapäivä yläkoululaisille Yritysvierailut, vierailu kaatopaikalla ja Biolanin tehtaalla Käden taidon päivänä kierrätysmateriaalien käyttö Tuunaus- / tildaus-kerhot, remonttikerhot HINKU- teemapäivä koko yhtenäiskoululle toukokuussa Asennekasvatuksen jatkaminen Energiansäästön ohjeistaminen valaistuksessa Paperikopioinnin vähentäminen Kierrätyksen käytännön toimien kehittäminen (varsinkin paperijäte) Kerhotoiminnan jatkaminen ja kehittäminen Onnistuneiden HINKU- tapahtumien ja toimintojen säilyttäminen toimintakulttuurissa (kirppistapahtuma ym.) Vanhempien ja kotien saaminen mukaan HINKU- toimintaan Kalannin koulu Hinkuhengessä (säästö!) Kalannin koulussa olemme käyttäneet esim. tekstiilityössä ja kuvaamataidossa kierrätysmateriaaleja mahdollisimman paljon vuoden 2013 aikana Hinku -asiaa on myös em. tunneilla pidetty esillä Vuodelle 2014 on suunniteltu kevääksi teemapäivä luokille 6-9, jossa käsitellään kierrätystä, energiansäästämistä yms. kotitaloudessa

3 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 3 (12) Saarniston koulu Ympäristötiedon opetussuunnitelman lisäksi alkuopetusluokkamme on käyttänyt käsityö-askartelutunneilla kierrätys- ja luonnonmateriaaleja Tekstiilityön tunneilla on käytetty kierrätysmateriaaleja Koulupäivän aikaiset kaupungin sisäiset siirtymiset pyritään jatkossa tekemään kävellen tai polkupyörillä Hakametsän koulu Hankittu käytettyjä tietokoneita Ubuntu-järjestelmään 8 kpl Kierrätysmateriaalien käyttöä tehostettu askartelussa ja käsitöissä Kierrätyspaperien lajittelua luokissa Siirtymät eri tapahtumiin ekologisesti jalan tai pyörällä Tehostetaan entisestään käsipaperien kierrätystä erillisin astioin luokissa Valojen sammuttaminen välituntisin tarkemmaksi. Ilmanvaihdon säätäminen ja ajastaminen vastaamaan koulupäivien rakennetta Monistamisen/tulostamisen vähentäminen digitalisoitumisen ja multimedian käytön kautta Jatketaan myös aiemmin hyväksi havaittuja toimintoja Hinku-hengessä Lokalahden koulu Koulussamme seurataan aktiivisesti sähkön- ja lämmitysöljyn kulutusta. Esimerkiksi öljyä kuluu litraa per vuosi talvesta riippuen, joka on todella paljon. Sen johdosta on tehty töitä lämmitysjärjestelmän muuttamiseksi. Joulukuussa 2013 saimmekin uuden lämmitysjärjestelmän, vesi- ilmalämpöpumpun, joka tuo noin euron säästöt vuosittain ja pienentää koulun hiilijalanjälkeä merkittävästi. Kustannusten säästö on noin 50% ja CO2-päästöjen alenema noin 58 tonnia eli 68%. Määrä vastaa neljän keskikokoisen sähkölämmitteisen omakotitalon päästöjä Käytännön toimenpiteenä edellisiin pyrimme sammuttamaan aina valot luokista ja vältämme ovien turhaa aukioloa Sen lisäksi käytämme mahdollisuuksien mukaan kierrätysmateriaaleja teknisessä- ja tekstiilityössä

4 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 4 (12) Tunneilla opetamme kierrättämisen tärkeydestä ja jätteiden lajittelusta sekä ilmastonmuutoksesta ja niistä toimista, joita yksittäinen ihminen voi tehdä Näitä samoja toimenpiteitä jatkamme myös tänä vuonna 2014 Pyhämaan koulu Koulukirjojen kierrätys Kierrätysmateriaalien käyttö Jätteiden lajittelu, keräyspaperit Koulun retket tehty lähikohteisiin Tavoitteena on kestävän kehityksen edistäminen Kierrätetään edelleen koulukirjoja Käytetään kierrätysmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan Lajitellaan jätteitä kierrätykseen: keräyspaperit/pahvit Pyritään välttämään lämpöhukkaa harkitsevalla tuuletuksella ja huolehtimalla ulko-ovien sulkemisesta Huomioidaan koulukuljetuksissa ekotehokkuus Vuoroliikenteen käyttö retkillä ja matkoilla Pyritään säästämään sähköä sammuttamalla tarpeettomat valot luokista poissaollessa Uudenkaupungin lukio Lukion ympäristöekologian ja ympäristö- ja ravintokemian kurssilaiset vierailivat joulukuussa 2013 Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valoniassa. Siellä oppilaat tutustuivat HINKU -hankkeen teemaan liittyen mm. Kestävän arjen avaimet -näyttelyyn, jossa oli esitelty konkreettisia ja helppoja neuvoja oman hiilijalanjäljen pienentämiseen. Tavoitteena ympäristöpäivän järjestämisen loppuvuonna 2014 yhdessä Valonian kanssa. Tässä riskinä on mm. se, ettei vielä ole varmuutta toteutuvatko valinnaiskurssit (jotka siis päivän järjestäisivät) vuonna 2014

5 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 5 (12) VARHAISKASVATUS Hakametsän päiväkoti Hakametsän päiväkodissa tärkein Hinku-hankkeeseen liittyvä projekti on ollut Vihreä lippu-hanke Olemme syksystä 2013 toimineet Vihreä lippu-periaatteella ja tehneet suunnitelman teemana jätteiden vähentäminen Toivomme, että keväällä 2014 saamme vetää Hakametsän päiväkodissa salkoon Vihreän lipun Sapere- ja Metsämörrikoulutoiminta on myös käynnissä edelleen Myllymäen päiväkoti Lasten kanssa tehdään monia asioita joiden tarkoituksena on opettaa ja kasvattaa lapsia huomioimaan ja säästämään ympäristöä ja luontoa sekä viihtymään luonnossa. Toiminta tapahtuu normaalin hoitopäivän sisällä jatkuen ympäri vuoden. Esimerkkejä vuoden 2013 toiminnasta: Metsä-Mörri toimintaa lasten kanssa (Suomen Latu). Lapset kiintyvät luontoon omien kokemusten, aistielämysten ja vuorovaikutteisen toiminnan kautta Askarteluja kierrätysmateriaalista ja luonnon materiaalista Paljon retkiä kävellen lähiympäristöön Opetettu lapsia vedenkäytössä ja sähkönkäytössä: opetettu sammuttamaan valoja, tietokoneiden valmiustiloja yms. Jätteidenlajittelu on jokaisessa ryhmässä käytössä ja lapset osallistuvat siihen. Esim. paperit, sekajäte, pahvit yms. samalla huomioidaan mitä voidaan säästää ja käyttää myöhemmin. Esim. pienet kartonkipalat askarteluissa, lyhyet kynänpätkät käytetään ulkopiirustuksissa kesällä Lapsia on opetettu maistamaan ruokia, lautanen syödään tyhjäksi (pieniä annoksia kerralla) jotta jäteruoka jäisi vähäiseksi Lasten kanssa on kasvatettu keväällä kukkia ja maisteltu oman puutarhan marjoja ja valmistettu marjaherkkuja, mehuja, hilloja, piirakoita yms. Aikuisten toiminnassa Hinku-aate on jo sisäsyntyinen. Kaikki suunnitelmat mietitään sen kautta. Kaikki lahjoitukset otetaan ilolla vastaan. Lapsia opetetaan arvostamaan itse tehtyä. Mietitään milloin on mielekästä käyttää posliiniastioita/ kertakäyttöastioita ym. arkisia päätöksiä. Jätteiden lajittelu on suuri asia jonka olemme saaneet toimivaksi arkeemme ja uskomme sen leviävän hoitopaikan kautta myös koteihin.

6 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 6 (12) Vuodelle 2014 olemme laittaneet edellisten käytäntöjen lisäksi tavoitteeksi huomioida kopioiden ja tulostusten tarpeellisuus asiakohtaisesti ja täten säästää värien ja paperin turhakäyttöä Päiväkoti Merilintu Vaalimme kestävän kehityksen periaatteita Vihreä-lippu ympäristökasvatusohjelman avulla Lapset ja aikuiset kierrättävät ja lajittelevat roskat. Ryhmätiloissa on roskikset sekajätteelle, paperille, kartongille ja maatuvalle jätteelle Olemme retkeilleet lähiympäristössä, kirjastossa, uimahallissa, jäähallissa ja lähikoulussa kävellen käyttämättä kuljetuksia. Näin pienennämme osaltamme hiilijalanjälkeä Käytämme askartelussa kierrätysmateriaaleja. Keväällä teimme kalataideteoksen lasten kotoaan talven aikana keräämistä metallisista tuikkuaihioista Olemme keväällä kylväneet oman ruukkupuutarhan, jonka antimia söimme kesällä ja syksyllä Jäteruuan määrää olemme pyrkineet vähentämään miettimällä sopivaa ruoka-annosta mallilautasen avulla yhdessä lasten kanssa Jätteiden lajittelu jatkuu entiseen tapaan Säästämme veden turhaa kulutusta: sovimme Vihreän lipun lasten parlamentissa, että käsiä pestessämme laskemme neljään, jonka jälkeen kädet ovat puhdistuneet ja hanan voi sammuttaa Säästämme sähköä: sammutamme turhat valot Pyrimme löytämään sopivan huoneenlämmön yhdessä kiinteistöhuollon kanssa Auton tyhjäkäynnin vähentäminen: lapset tarkkailevat tullessaan päiväkotiin, että vanhemmat sammuttavat auton moottorin Vähennämme jäteruuan määrää: ilmoitamme entiseen tapaan aamuisin lasten lukumäärän keittäjälle, jolloin annosmäärää vastaa ruokailijoiden määrää. Pyrimme löytämään oikeat annoskoot keskuskeittiön kanssa Keräämme roskia lähiympäristöstä ja meren rannalta Otamme retkille mukaan jätepussin, johon voimme kerätä löytämämme roskat Keräämme tietoa meren eri olomuodoista, säätilasta, meren lämpötilan vaihteluista, merilintujen määrästä ja veneistä Olemme hankkineet joka lapsiryhmään oman päiväkirjan, johon keräämämme tiedot kirjataan. Havaintojen lisäksi mittaamme veden lämpötilaa ja meren korkeutta Teemme lasten kanssa joka ryhmään omat ohjetaulut säästötavoitteistamme ja toimenpiteistä. Näin perehdytämme uudet lapset ja aikuiset osaksi päiväkotimme Vihreän lipun- ja kestävän kehityksen linjaa

7 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 7 (12) Seikowin päiväkoti Seikowin päiväkodissa Hinku-henki näkyy päivittäin jo siinä, että talossa on paljon materiaalia mm. leluja, jotka on siirretty muista yksiköistä käytettyinä Piharemontin myötä olemme saaneet omenapuita, viinimarjapensaita ja mansikan taimia hoidettavaksemme! Se on kivaa puuhaa Seikowin päiväkodissa Hinku sulautuu tänäkin vuonna pitkälti Sapere- hankkeeseen. Olemme lasten kanssa olleet erilaisten värien ja makujen maailmassa. Puolukkaretkellä on käyty ja erityisen hieno ruska syksy on hyödynnetty askarteluissa. Torilla (jonne ei ole meiltä pitkä matka!) on käyty syksyn satoa ihastelemassa ja koko perheelle suunnatussa perheillassa tarjolla oli myös maistiaisia syksyn sadosta pitkälti lähiruokaperiaatteella. Joulun alla tehtiin lasten kanssa myös porkkana ja lanttulaatikoita. Toiminnan materiaalit ovat siis olleet ympäristöystävällisiä ja edullisia! Kevätpuolella jatkamme Sapereen liittyvää edellä kuvatulla tavalla Kylvämme mm. herneen versoja ruokapöytiin, josta lapset voivat niitä itse napsia ruokalautaselleen, ja kevään tullessa olemme sopineet kukkaruukkujen maalauksen ja kevätsiivous tempauksen. Ajatuksena on opettaa yhdessä siivoamalla lapsille, että on tärkeää pitää tavaroista huolta ja laittaa ne omille paikoilleen Päiväkoti Satulinna Sammutimme turhat sähkövalot Käytimme paljon jätemateriaaleja askarteluissa Kierrätimme pahvit, paperit, tölkit ja biojätteen Käytimme rullakäsipyyhkeitä Jatkamme tänä vuonna vuoden 2013 tapaan Lisäksi aiomme pyöräillä esikoululaisten kanssa ainakin uimakouluun sekä seurakunnan pääsiäishartauteen (emme kulje autoilla)

8 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 8 (12) Kalannin päiväkoti ja ryhmäperhepäiväkoti Nonparelli Olemme kierrättäneet paperit, pahvit ja biojätteen Kävimme ahkerasti kirjastossa. Ostamme kirjoja hyvin harkitusti Hyödynsimme jätemateriaaleja ja luonnonmateriaaleja toiminnassamme, esimerkkinä askartelu ja itse tehdyt liikuntavälineet Sähköinen päiväkirja nopeutti tiedonkulkua ja paperien postitus väheni Kuivasimme kädet rullapyyhkeisiin emmekä käyttäneet kertatäyttöpyyhkeitä Ruokailussa käytimme puolitettuja servettejä suun pyyhkimiseen Joulukalenterit olivat tänä vuonna päiväkodissa Hinku-henkisiä: 3-5-vuotiailla tutustumista jouluun liittyviin tuoksuihin ja makuihin, eikä kalenterista saanutkaan mitään tavaraa. Eskarilaisten joulukalenterista tuli vanhoista t-paidoista ommeltuja pipoja Perehdymme joka syksy päiväkodin erilaisten roskisten käyttöön ts. roskien lajitteluun Järjestämme kierrätysmateriaaliaskartelu teemaviikon, jolloin käytämme varastoon kertyneitä kierrätysmateriaaleja Kuljemme retkille kävellen Päiväkoti Lokki Joonatan Pyykkitilausta pienennetty puoleen Pahvinkeräysroskis saatu päiväkotiin Maitopurkeista tehty lapsille suksia Tämä on ollut ihan hitti viime aikoina, Pikkulokitkin (pienten ryhmä) hiihtelevät pitkin käytäviä ihan innoissaan (ym. tietysti muitakin askarteluja) Kuuman veden astemäärää on laskettu Edelleen pyritään sammuttamaan valot huoneista, joissa ei oleskella sekä päivän valjettua Myös veden kulutukseen pyritään vaikuttamaan, vedellä ei turhaan lotrata Askartelumateriaaleissa käytetään myös kierrätysmateriaaleja Puhutaan kierrätyksestä lapsille

9 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 9 (12) Perhepäivähoito Matkat lähiympäristöön, puistoon ja metsään, on tehty kävellen Luontoretkillä on kiinnitetty huomiota ympäristön siisteyteen. Lapsille on ikätason mukaan selvitetty, mitä ei saa heittää luontoon Hoitajat ovat hankkineet leluja kirpputorilta Askartelussa on käytetty kierrätysmateriaaleja Hoitaja on lajitellut kierrätykseen sopivat materiaalit. Paperia, pahvia, metallia ja lasia on viety lasten kanssa yhdessä mahdollisuuksien mukaan lähellä oleviin keräysastioihin Tehdään retkiä lähialueelle, puistoihin, metsiin ja eri tutustumiskohteisiin Luontoon ei jätetä roskia Vähennetään biojätteen määrää ohjaamalla lapsia oikean ruokamäärän ottamiseen Mahdollisuuksien mukaan biojätteen kompostoiminen Ruuanvalmistukseen pyritään hankkimaan lähiruokaa ja kausituotteita Siivouksessa käytetään luontoa säästäviä aineita Lapset saavat mallin siitä, mitä kotonakin voi kierrättää

10 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 10 (12) KULTTUURIPALVELUT Uudenkaupungin museo Museolla ei ole ollut erillistä Hinku-toimintaa vuonna 2013 Tällä hetkellä ei myöskään ole erityisiä suunnitelmia tulevalle vuodelle Uudenkaupungin kirjasto Kirjastotyö on jo hengeltään hyvin Hinku-henkistä: mehän kierrätämme täällä kirjoja ihan työksemme Lainaamme myös energiamittaria, dataprojektoria, sekä ipadeja käytettäväksi kirjaston tiloissa Kirjastolla on luonnollisesti yleisökäyttöön tarkoitettuja tietokoneita, digitointilaitteet yms.. Kirjaston toiminta perustuu yleiseen tiedon ja elämysten saavutettavuuteen ja tasa-arvoon, niin voisi oikeistaan kysyä, että onko Hinku -hankkeella jotain toivomuksia esittää meille päin - miten voimme/ voitteko te tuoda hankettanne kirjastossa jotenkin esille?

11 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 11 (12) NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Nuoriso- ja liikuntapalvelut on toiminut aktiivisesti Uusikaupunki kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa. Nuorisopalvelut Nuorisotyössä on huomioitu ympäristökasvatus, -opetus ja valistus siten, että tavoitteena on kestävän toiminta- ja elämäntavan edistäminen. Nuoren osallistaminen sekä tietoisuus omista vaikuttamismahdollisuuksista ovat ympäristökasvatuksen kulmakiviä. Nuoren kasvua ja kehitystä tuetaan nuorisotyössä siten, että nuori käyttäytyy kunnioittavasti luontoa ja ympäristöä sekä muita ihmisiä kohtaan. Päätöksenteossa nuoria on mahdollista kuulla ympäristöön liittyvissä asioissa nuorisovaltuustotoiminnan kautta. Nuorisovaltuusto edustaa Uudenkaupungin nuoria mm. siten että joka lautakunnassa on oma edustajansa. Lisäksi nuorisovaltuusto edusti Uuttakaupunkia Puolan Kobylnicassa kumppanuuskaupunkitapaamisessa kesällä Vuoden 2013 teema oli Tuulienergia, aurinkoenergia, liuskekaasu tai ehkä ydinenergia? Ovatko energiaratkaisumme tulevaisuutta vai uhkatekijä?. Esityksissään Uudenkaupungin delegaatio toi esille mm. Uudessakaupungissa tehtyä Hinku-työtä sekä teemaan liittyviä näkökantoja oman kaupungin ja osittain myös Suomen kannalta katsottuna. Liikuntapalvelut Liikuntatoiminnassa on kannustettu kuntalaisia liikunnallisen elämäntapaan ja omaehtoiseen luontoliikuntaan. Niin sisä- kuin ulkoliikuntapaikkojen ylläpidossa ja perustamisessa on huomioitu entistä enemmän kestävä kehitys. Liikuntapaikkojen ylläpidossa on tehostettu energiankäyttöä sekä peruskorjauksissa ja uudisrakentamisessa huomioidaan ympäristöasiat paremmin. Nuoriso- ja liikuntatoimen eri toimitiloihin on aloitettu organisoimaan vastuullista jätehuoltoa (uimahalli, jäähalli, nuorisotilat, uimarannat, ulkoliikuntapaikat) Liikuntaneuvolasta kuntalainen saa asianmukaista tietoa liikunnan harrastamiseen liittyvistä ympäristöasioista. Liikuntaneuvola tukee omaehtoista liikuntaa jakamalla tietoa mm. alueen luontoliikuntapaikoista (laavut, kuntoreitit, ladut, kartat jne.). Nuoriso- ja liikuntatoimi on omalta osaltaan estänyt vesien likaantumista ja parantanut vesien tilaa ja turvaa vesi- ja rantaluonnon monimuotoisuutta.

12 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI HINKUTYÖ 12 (12) Nuoriso- ja liikuntapalveluissa on suosittu ympäristöystävällisten materiaalien käyttöä. Vakka-Suomen Latu ry sekä nuoriso- ja liikuntatoimi ovat kesäisin organisoineet Hinku 300 pyöräilykampanjan. Mukana kampanjassa on ollut myös Hinku yrittäjiä, jolloin myös informaation siirtoa Hinku-asioista on saatu välitettyä kuntalaisille. Kampanjan avulla on Hinku-työtä myös markkinoitu mm. pyöräilyliivien logon välityksellä. Hinku 300 logon on suunnitellut Liisa Hyytiä Vakka-Suomen Ladusta. Kampanja on yhdistetty kuntoilu- ja Hinku-tapahtuma. Nuoriso- ja liikuntapalvelut toimii edelleen aktiivisesti Uudenkaupungin Hinkutyössä. Tulevaisuudessa henkilöstön tieto- / taitotasoa parannetaan siten, että hallintokunnalla on entistä parempi valmius vastuulliseen toimintaan (koulutus). Ympäristöön ja kestävään kehitykseen liittyvissä asioissa nuoria kuullaan ja heillä on vaikuttamismahdollisuus esim. nuorisovaltuustotoiminnan ja lautakuntatyöskentelyn kautta. Kestävä kehitys tullaan huomioimaan paremmin nuorisotiedotuksessa. Nuorten verkkopalvelusivuilla tehdään ympäristövastuullisuus tutuksi. Ympäristöasiat huomioidaan kehitettäessä nuorisotiedotusta kaikissa sen osa-alueissa mediakasvatuksen keinoin. Uudenkaupungin nuorten verkkosivut löytyvät osoitteesta Hyvien toimintamallien toteuttamista jatketaan sekä kehitetään, mm. Hinku 300 pyöräilykampanjaa.

HINKU-TYÖHÖN LIITTYVÄT TOIMENPITEET VUOSINA 2011 SEKÄ SUUNNITELMAT VUODELLE 2012

HINKU-TYÖHÖN LIITTYVÄT TOIMENPITEET VUOSINA 2011 SEKÄ SUUNNITELMAT VUODELLE 2012 HINKU-TYÖHÖN LIITTYVÄT TOIMENPITEET VUOSINA 2011 SEKÄ SUUNNITELMAT VUODELLE 2012 Pyhämaan koulu Talviliikuntavälineiden kierrätyspankki (sukset, luistimet, mailat). Kierrätysmateriaalien käyttö kaikissa

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA HOVIRINNAN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET: ENERGIAN SÄÄSTÄMINEN VEDEN SÄÄSTÄMINEN JÄTTEIDEN KIERRÄTYS LUONTOSUHTEIDEN EDISTÄMINEN ( METSÄRETKET YM.) TURVALLISUUDEN

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU VEIKKOLAN KOULUN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMINTAA Arttu 5D KANSAINVÄLINEN ECO-SCHOOLS -OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco-Schools ohjelmaa Idea sai alkunsa Tanskassa 1990

Lisätiedot

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely

Helsingin leikkipuistojen jätehuollon alkukartoituskysely touko kesäkuu 2010 Helsingin sosiaalivirasto ja 4V-hanke Touko kesäkuussa kaikille Helsingin leikkipuistoille lähetettiin jätehuollon alkukartoituskyselyt, joiden tarkoituksena oli kartoittaa leikkipuistojen

Lisätiedot

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT

LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE. Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT LEIRITOIMINNAN YMPÄRISTÖKÄSIKIRJA YMPÄRISTÖTOIMINTOJEN KARTOITUSLOMAKE Järjestävä taho Leirin nimi Vierailun ajankohta 1. LEIRIN PERUSTIEDOT Osallistujamäärä alle 20 Leirialue nimi (leiriläiset) 2050 koko

Lisätiedot

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa

Lead Facility Services Globally. ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa ISS Palvelut ottaa vastuuta ympäristöstä yhdessä asiakkaan kanssa TOIMINNALLASI ON ISO VAIKUTUS YMPÄRISTÖÖN Suurin osa ympäristövaikutuksista syntyy kiinteistöjen käytönaikaisista päivittäisistä toiminnoista,

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6)

KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI. KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) KÄSIEN PESUN JÄLKEEN KUIVAAT KÄTESI. ONKO PAREMPI KÄYTTÄÄ KÄSIPAPERIA (siirry kohtaan 32) VAI PYYHKIÄ KÄDET PYYHKEESEEN (siirry kohtaan 6) BIOJÄTETTÄ EI VIEDÄ KAATOPAIKALLE, VAAN SIITÄ TEHDÄÄN BIOETANOLIA,

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintamme pohjautuu pienryhmätoimintaan sekä positiiviseen kasvatukseen. Yhdessä tekeminen ja perheiden osallisuus on meille tärkeää.

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA. Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014

YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA. Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014 YMPÄRISTÖKASVATUSSUUNNITELMA Pitkäniemen päiväkoti, Nokia Syksy 2014 Johdanto: Minkälainen meidän luontopäiväkotimme on? Ympäristökasvatuksen kohderyhmät Kenelle ympäristökasvatus kuuluu? Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU

KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU KULTARANNAN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA eli VASU 1 Kädentaidot ja tehtävät pelit, laulut ja ystävät ulkoiluhetket ja metsäretket leikki, satuilu ja syli läheisyys käy kaiken yli. Päiväkodin yhteystiedot:

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14

Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Kestävän kehityksen vuosipolku 2013-14 Ympäristöraadin koulutuspäivä Kokoonnuimme syyskuussa alakoululla, jolloin ylä-ja alakoulun raatilaisilla oli mahdollisuus tutustua Iltapäivällä yläkoulun raati kävi

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet

Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet 1 Joensuun normaalikoulun kestävän kehityksen suunnitelma ja toimintaperiaatteet Kestävän kehityksen määritelmän mukaan tarkoituksena on turvata tämän päivän yhteiskunnan tarpeet samalla, kun turvataan

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma

Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Joku hajatelma, lausahdus tähän etusivulle. Märynummen varhaiskasvatusyksikön varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelma Yhdessä käsikkäin samaan suuntaan matkaamme, elämän pienillä poluilla. Tervetuloa

Lisätiedot

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019

Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Huonesuon päiväkodin toimintasuunnitelma 2019 Toimintakulttuuri Luomme myönteisyyden ilmapiiriä lapsen aidolla kohtaamisella: tervehtimällä, laskeutumalla lapsen korkeudelle ja kuuntelemalla lasta. Harjoittelemme

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot

Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot 1) Turvallisuus ja liikkuminen turvallisuus ja liikkuminen: koulupoliisi, liikennekasvatus 1-3 -luokat, pelastautumisharjoitukset, koulun turvallisuusohjeet, Jee Jelppii!

Lisätiedot

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin

Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen päivittäin Kestävän kehityksen ohjelma Oppilaitos: Haapajärven yläaste Lukuvuosi: 2014-2015 KEKE-toiminta Tavoite ja mittari Toimenpiteet Vastuut Aikataulu Seuranta Biojätteen määrän vähentäminen: jätteen punnitseminen

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus

KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO valinnaisuus KÄPPÄRÄN KOULUN HUOLTAJA-INFO 15.2.2017 valinnaisuus A2 -KIELI Käytännön tietoa kielivalinnoista Vapaaehtoiseksi A2-kieleksi voi valita joko ranskan, ruotsin, saksan tai venäjän. Kouluun voi syntyä A2-kielen

Lisätiedot

KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA. ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin. Saara Susiluoma 2008

KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA. ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin. Saara Susiluoma 2008 KESTÄVYYTTÄ KATSASTAMASSA ympäristökasvatuskysely perusopetuksen kouluille, lukioille ja kuntiin Saara Susiluoma 2008 Esityksen rakenne Osa 1. Kyselyn taustat ja toteutus Osa 2. Tulevaisuuden suunnitelmat

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma

NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-

Lisätiedot

#omailmastokokous

#omailmastokokous Järjestä yrityksessäsi Oma ilmastokokous ja nosta organisaatiosi edelläkävijöiden joukkoon! Nykyaikainen yritys huolehtii toimintaympäristönsä hyvinvoinnista ja kantaa vastuunsa ympäristöstä. Konkreettisiin

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika

00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika Voit liittyä Suomen Ladun jäseneksi osoitteessa www.suomenlatu.fi/liity tai palauttamalla tämän lomakkeen postitse. Haluan liittyä Suomen Ladun jäseneksi. Jäsenyhdistykseni on (Mikäli jätät yhdistyksen

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN. Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa

METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN. Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa Nivalan kaupungin nuorisopalveluiden hanke 2017 PÄÄKOHDAT METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN Nuorten

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN STRATEGIA

HYVÄN KASVUN STRATEGIA HYVÄN KASVUN STRATEGIA 2010-2014 Lasten ja nuorten yhteisöllinen kasvu ARVIOINTI 2013 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla toukokuun 2013 aikana Vastauksia: Varhaiskasvatuksen huoltajat 120 kpl

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen

Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011. Kauniaisten kaupunki Pirjo Korpinen Sähkönsäästökampanja kouluissa kevät 2011 Keskuskeittiö Villa Bredan keittiö Kaupungintalon keittiö Puhdistuspalvelut - 24 kiinteistön puhdistuspalvelut, 43298 m 2-87 % tuotetaan ostopalveluna Biojätteen

Lisätiedot

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla

Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Jäteneuvonta vaikuttaa valistamalla Itämerihaaste 22.1.2014 Tiina Toivonen jäteneuvoja Valtakatu 11, 28100 p. 02 621 2521 tiina.m.toivonen@pori.fi n Jätehuollon yhteistyöalue alueellisen jätehuollon suunnittelu

Lisätiedot

Ympäristötietoisuuden ja verkottumisen lisääminen Suomen ja Viron paikallishallinnossa 2002-2005. EU Interreg IIIA ohjelman hanke CG13046

Ympäristötietoisuuden ja verkottumisen lisääminen Suomen ja Viron paikallishallinnossa 2002-2005. EU Interreg IIIA ohjelman hanke CG13046 Ympäristötietoisuuden ja verkottumisen lisääminen Suomen ja Viron paikallishallinnossa 2002-2005 EU Interreg IIIA ohjelman hanke CG13046 Forssa Hämeenlinna Lohja Lahti Hyvinkää Salo Kouvola Märjamaa Viljandi

Lisätiedot

VALMIUSTILAT KODISSANI

VALMIUSTILAT KODISSANI VALMIUSTILAT KODISSANI Tavoite: Oppilaat tietävät sähkölaitteiden valmiustilojen kuluttamasta sähköstä ja he sammuttavat laitteet kokonaan, kun se on mahdollista. Ostaessaan uusia sähkölaitteita oppilaat

Lisätiedot

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen.

Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Väittämä Jos jätteet lajitellaan oikein, niitä voidaan käyttää uusien tuotteiden valmistamiseen. Voisin kuvitella ostavani tavaroita tai vaatteita kirpputorilta. Jos tarvitsen jonkin tavaran jota käytän

Lisätiedot

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85

Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Kasvatus- ja opetuslautakunta 85 17.11.2014 Eräiden lukiokoulutuksen ja perusopetuksen virkojen nimikkeiden muuttaminen KOLA 85 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Pelipuiston päiväkodin ympäristökasvatussuunnitelma

Pelipuiston päiväkodin ympäristökasvatussuunnitelma Pelipuiston päiväkodin ökasvatussuunnitelma Päivähoito kantaa vastuun toimintansa aiheuttamasta ristökuormituksesta ottamalla huomioon kestävän kehityksen eri ulottuvuudet. Lapsia kasvatetaan ristötietoisuuteen

Lisätiedot

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta

Ympäristökoulutus. Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Ympäristökoulutus Jaana Romppainen Ympäristövastaava Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta Sisältö JYYn ympäristösektori Ympäristövaliokunta Jätteiden lajittelu Kierrättäminen Ympäristöopas Ympäristökilpailu

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä.

Toiminta-ajatus. Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Toivion päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Kiireettömyys, turvallisuus, lasten osallisuus ja kasvattajan aito läsnäolo arjessa ovat päiväkodissamme tärkeitä. Päiväkodissamme toteutamme

Lisätiedot

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma

Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Kämmenniemen päivähoitoyksikön varhaiskasvatussuunnitelma Toiminta-ajatus Lasten osallisuus Vanhempien osallisuus Varhaiskasvatuksen suunnittelu Leikki Liikunta Luonto Ilmaisu Mediakasvatus Kieli ja kulttuuri

Lisätiedot

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Petteri Nisula, Pyöräilykuntien verkosto Asukkaat ja ilmastonmuutoksen hillintä seminaari 6.11. Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit Pyöräilevät ja kävelevät koulubussit

Lisätiedot

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet

HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014. 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet HAKASUON KOULUN LUKUVUOSISUUNNITELMA 2013-2014 1. Toiminta-ajatus Olemme hyvä kasvupaikka. 2. Painopistealueet ja keskeiset tavoitteet Koko koulu: kiireettömyys perinteet hyvinvointi: yhdessä tekeminen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu

VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu VIHREÄ LIPPU Käytännöllinen ja tehokas ympäristökasvatuksen työkalu Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry Aino Alasentie ECO SCHOOLS OHJELMA Vihreä lippu on osa kansainvälistä Eco Schools ohjelmaa Eco Schools

Lisätiedot

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma

Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma Oulunlahden päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Lähtökohtanamme on lapsen yksilöllisyyden huomioiminen. Teemme tiivistä yhteistyötä vanhempien kanssa. Tavoitteenamme on avoin ja

Lisätiedot

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen

Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset. Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Harjoituksia 2013 oikeat vastaukset Jätteiden lajittelu & jätteiden hyödyntäminen Ristikko Täytä ristikon vaakarivit annettujen vihjeiden avulla. Selvitä pystyriville muodostuva sana. 1. -keräykseen kuuluvat

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Ympäristöasioiden hoito yrityksessä 1 (5) Opiskelijan tehtävälomake 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa hotelli-ravintolassa. Tehtävänäsi on selvittää, miten jätteen synnyn ehkäisy ja muut ympäristöasiat

Lisätiedot

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee Tämä metsä on meille tärkeä kilpailu Sarjassa Päiväkodit Meidän metsämme mahdollistaa meille monenlaista toimintaa. Ilman metsää, olisi jäänyt monet mukavat hetket kokematta. Meidän lähimetsämme sijaitsee

Lisätiedot

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä. TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan

Lisätiedot

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa Suomen Latu ry ulkoilun ja retkeilyn asiantuntija Perustettu 1938 Toimii valtakunnallisesti ja paikallisesti 215 yhdistystä, joissa 80 000 jäsentä Kaikki löytävät mielekkään

Lisätiedot

Ympäristöohjelma kaudelle:

Ympäristöohjelma kaudelle: Yritys Ympäristövastaava tai -tiimi Ympäristöohjelman tekijä(t) Kiinteistö-KYS Oy Päivämäärä (päivitetty viimeksi) 18.1.2018 Ympäristöpolitiikka Ympäristöohjelma kaudelle: 2018-2019,, Kati Lundgren Kiinteistö-KYS

Lisätiedot

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA 2008-2010 TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA hanke Miksi? OPS:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen Yhteyksien luominen koulujen ja Turun alueen luonto- ja kestävän kehityksen

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon OHOI Osaamista vuorohoitoon Henkilöstökoulutus 7.3.2016 Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman mukainen hoito, kasvatus ja opetus - vuorohoidon erityispiirteet huomioon tuula.dahlblom@jamk.fi Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit

Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten energiansäästövinkit 4V-hankeen päätösseminaari 23.11.2010 Teea Markkula Vantaan kaupunki, sivistystoimi Vantaan kaupunki kestävän kehityksen suunnannäyttäjänä Vantaan

Lisätiedot

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA KYÖSTIN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA Kyöstin päiväkoti Kyöstin päiväkoti on 105-paikkainen yksikkö, joka on kahdessa eri rakennuksessa toimiva kokonaisuus. Idyllisessä Kartano-rakennuksessa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2

Sivistyslautakunta Siv.ltk LIITE 2 Sivistyslautakunta Siv.ltk 09.10.2018 LIITE 2 Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU

UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS -KILPAILU Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto ry Laivapuiston perhetalo Tiiliruukinkatu 1 33200 Tampere Kilpailun yhdyshenkilö: Kaija Reiman-Salminen Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma

Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma Rajakylän päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Työyhteisöllämme on yhteiset tavoitteet. Asettamamme tavoitteet pyrimme saavuttamaan yhteisillä toimintamalleilla ja käytännöillä.

Lisätiedot

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010

Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010 Nuoriso- ja liikuntaltk. 22.6.2010 LIITE 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4/2010 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso- ja

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia

Kestävä kehitys. on päiväkodin yhteinen asia Kestävä kehitys on päiväkodin yhteinen asia Kestävän kehityksen eli keken päämääränä on taata terveelliset, turvalliset ja oikeudenmukaiset elämisen mahdollisuudet nykyisille ja tuleville sukupolville

Lisätiedot

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT

JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT JÄTENEUVONNAN PALVELUT JA LAINATTAVAT MATERIAALIT Tehtävänä puhtaampi ympäristö ROUSKIKSEN JÄTENEUVONTA Jäteneuvonta opastaa asukkaita jätteen synnyn ehkäisyyn, lajitteluun, hyötykäyttöön ja kierrätykseen.

Lisätiedot

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT

KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat

Lisätiedot

HINKU Sosiaali- ja terveyskeskuksessa

HINKU Sosiaali- ja terveyskeskuksessa Hinku- hankkeessa mukana vuodesta 2008 Tavoitteena vaikuttaa osaltaan kaupungin CO2 päästöjen alentamistavoitteeseen Esimerkkejä 2011 tehdyistä ratkaisuista: Kotipalveluauton hankinnassa yhtenä kriteerinä

Lisätiedot

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma

Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma Kiiminkijoen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Yhteiset tilat koulun kanssa mahdollistavat sen, että tilat ja henkilöstö tulevat tutuiksi lapsille jo päiväkotiaikana. Tämä helpottaa

Lisätiedot

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä

Ympäristöasioiden hoito yrityksessä Fiksu Ammattilainen, Catering-ala TYÖSSÄOPPIMISJAKSO Ympäristöasioiden hoito yrityksessä OPISKELIJAN TEHTÄVÄLOMAKE 1 Olet suorittamassa työssäoppimisjaksoa hotelli-ravintolassa. Tehtävänäsi on selvittää,

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017

Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015

Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Kierrätys ja kompostointi 21.11.2015 Anne Silver Jäteneuvoja Porin kaupungin ympäristövirasto Jätehuollon etusijajärjestys (kuluttajalle) Vähennä syntyvän jätteen määrää ja haitallisuutta Korjaa, tuunaa,

Lisätiedot

1. Ympäristökasvatus Inkoossa

1. Ympäristökasvatus Inkoossa Sisällys 1. Ympäristökasvatus Inkoossa... 2 1.1. Myönteinen suhde luontoon ja ympäristöön... 2 2. Kestävä kehitys... 4 2.1. Agenda 2030... 4 2.2. Kestävä kehitys opetusta ja kasvatusta ohjaavissa suunnitelmissa...

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ

ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ ASIAKASTYYTYVÄISYYS- KYSELY kevät 2018 YPÄJÄ VARHAISKASVATUS VASTAUSPROSENTIT Määräaikaan mennessä asiakkaista 48,81 % vastasi kyselyyn Esiopetus20 % Päiväkoti 30% Perhepäivähoito 63%. PERHEIDEN JA PÄIVÄKODIN

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatussuunnitelma Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatussuunnitelma 1.8.2017 Pyhäjärven kaupunki Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus Varhaiskasvatus tukee lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista ja edistää lapsen ja hänen perheensä hyvinvointia Pyhäjärven

Lisätiedot

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin?

1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? 1. Mitä seuraavista voit laittaa biojäteastiaan tai kompostiin? a) maitotölkki b) suodatinpussi ja kahvinporot c) lasinsirut d) ruuanjätteet muovipussissa KOMPOSTI 2. Hyötispiste on paikka johon voit viedä

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1

Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1 Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)

Lisätiedot

Toimialojen HINKU-tavoitteet

Toimialojen HINKU-tavoitteet HINKU-tavoitteet 2015 Toimialojen HINKU-tavoitteet Tiivistelmä toimialojen tavoitteista vuodelle 2015 Lappeenranta liittyi keväällä 2014 kohti hiilineutraalia kuntaa (HINKU) hankkeeseen. Kohti hiilineutraalia

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA

TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA TALOUS- JA TOIMINTASUUNNITELMAT VUOSILLE 2015-2107 / VALTUUSTOON NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET / SIVISTYSLAUTAKUNTA YLEISHALLINTO Turvataan säädösten ja valtuuston päätösten mukaiset resurssit palveluyksiköille

Lisätiedot

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille

Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Fiksu Ammattilainen YLEINEN YMPÄRISTÖTIETOUS Ympäristökartoituksen tarkastuslista Lomake opiskelijoille Ryhmän jäsenet: Kartoituspäivämäärä ja aika: Täytä lomake jokaisessa kohteessa kun saat tiedot selville.

Lisätiedot