Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely"

Transkriptio

1 Riskienhallinta ja asunnottomuutta aiheuttavien velkojen järjestely Vantaa

2 Riskivakuutushanke Ympäristöministeriön toimeksiannossa keskityttiin selvittämään kotivakuutuksen tuomaa turvaa ja toisaalta sen puuttumista. Selvitystyössä tuli esille useita seikkoja, jotka ratkaisemalla asunnottomuutta voitaisiin ennaltaehkäistä ja asunnon saannin esteitä poistaa.

3 Vuokra-asumisen vakuutusturva Kotivakuutusta vaaditaan yksityisten vuokranantajien toimesta vuokrasopimuksen ehdoksi. Vakuutuksen sisältämän vastuuvakuutuksen oletetaan tuovan turvan vuokralaisen aiheuttaminen vahinkojen korvauksissa. Turva on kuitenkin osoittautunut hyvin ohueksi. Tahallisesti aiheutettuja vahinkoa ei mikään nykyvakuutus korvaa. Rikosoikeudellisesti vahinkoja voidaan määrätä korvattavaksi, mikäli tekijä on tiedossa. Useinkaan korvauksia ei saada perittyä varattomuuden vuoksi. Kotivakuutus kuuluu vapaaehtoisten vakuutusten piiriin, eikä vakuutusyhtiöillä ole velvoitetta myöntää maksuhäiriöiselle henkilölle vapaaehtoista vakuutusta. Vakuutushakemukset hylätään, jos vakuutusyhtiö epäilee, että hakija ei selviydy vakuutusmaksuistaan.

4 Käytännön riskienhallinta Asumisen tukipalveluissa ja palveluasumisessa joudutaan usein rajaamaan asukasvalinnan ulkopuolelle henkilöitä, joilla on asumishistoriassa korvausvelvotteita asumisen aiheuttamista vaurioista. Riskienhallintaa vahvistetaan usein tekemällä lyhyitä vuokrasopimuksia.

5 Vakuutuspilotti ja LähiTapiola Pirkanmaan Huoneistoturvavakuutus Selvitystyön tuloksena on syntynyt uudenlainen, pilotointimallina tuotettava Huoneistoturvavakuutus. Uusi vakuutus vastaa selvitystyössä ilmenneisiin ongelmiin. Vakuutuksen ottaa vuokranantaja. Vakuutus korvaa vuokranantajalle asunnon kiinteät rakenteet taloyhtiön vastuunjakotaulukon mukaisesti. Vakuutus korvaa asukkaan tai asukkaan vieraiden aiheuttamat tahalliset vahingot rikosilmoitusperusteisesti riippumatta siitä onko vahingonaiheuttaja tiedossa. Vakuutukseen sisältyy vastuuvahinko-osio, joka korvaa kolmannelle osapuolelle aiheutuneet vahingot. Kolmansia osapuolia ovat tyypillisesti taloyhtiöt ja naapurit. Vakuutus on kohtuuhintainen ja omavastuut pieniä. Pilotoitava vakuutus ei ole kotivakuutus, joka turvaisi vuokralaisen omaisuutta.

6 Vakuutuksen sisältö

7 Selvitystä Nuorisoasuntoliitolle: Huoneistoturvavakuutus voisi olla voimassa yhden vuoden sen vuokranmäärityskauden lopusta, jonka aikana erityisen tuen tarve asumiseen on päättynyt. Ei kuitenkaan yhtään kauemmin. Ratkaisu on kohtuullinen ja turvaa huoneistolle aiheutuvia vahinkoja, mikäli ns. normaaliasuminen ei syystä tai toisesta onnistuisikaan kevyemmän tuen piirissä. Anne Salin, ylitarkastaja, Asumisen rahoitusja kehittämiskeskus (ARA)

8 Vahingot ja korvaukset Nyt ensimmäisen 6 kk:n aikana, Vakuutuspilotin alusta aikavälillä Vakuutuskorvausta on haettu 12 eri vahinkoon. 6 ilmoitettua vahinkoa kohdentuu vastuuvakuutuksen puolelle ja toiset 6 esinevahingon puolelle. 2 vahinkoa on saanut myönteisen korvauspäätöksen. Näistä kahdesta vahingosta on maksettu korvausta yhteensä ,46. Muut 10 vahinkoa on arvioinnissa, ja niihin LähiTapiola Pirkanmaa on tehnyt n rahoitusvarauksen. Kokonaisuutena 6 kuukauden aikana syntyneisiin vahinkoihin on käytetty tai varattu n , näin ollen keskimääräiseksi vahingonkorvaukseksi vahinkoa kohti tulee Vastaavasti LähiTapiola Pirkanmaalle on kertynyt maksettuja vakuutusmaksuja samalla aikavälillä ,62, joka on hiukan yli suhteellisen (6kk) korvauksiin maksetun / varatun summan. Päätelmänä voidaan varmuudella todeta, ettei laskennallinen taloudellinen tuotto-odotus ole vakuutusyhtiölle mieleinen.

9

10 Kiitos Pekka Matilainen Ympäristöministeriön vakuutuspilottihanke ViaDia Pirkanmaa ry Puutarhakatu 17, Tampere p

Loppuraportti. Riskivakuutus-hanke YMPÄRISTÖHALLINTO. 3. lokakuuta 2016 Pekka Matilainen, ViaDia Pohjois-Savo ry

Loppuraportti. Riskivakuutus-hanke YMPÄRISTÖHALLINTO. 3. lokakuuta 2016 Pekka Matilainen, ViaDia Pohjois-Savo ry Loppuraportti Riskivakuutus-hanke YMPÄRISTÖHALLINTO 3. lokakuuta 2016 Pekka Matilainen, ViaDia Pohjois-Savo ry "Ympäristöministeriön käynnistämässä ns. Riskivakuutus-hankkeessa kehitetään yhdessä sosiaali-

Lisätiedot

Tampereen välivuokrauspilotti

Tampereen välivuokrauspilotti Tampereen välivuokrauspilotti 1 Tavoite Lisätä yksityisessä omistuksessa olevien asuntojen määrää vuokra-asuntokäyttöön, erityisesti asunnottomuuden vähentämiseen ja ennaltaehkäisytyöhön. Kehittää toimiva

Lisätiedot

As Oy Tampereen Neilikka

As Oy Tampereen Neilikka As Oy Tampereen Neilikka As Oy Tampereen Neilikka Keskisenkatu 6, 33710 Tampere As Oy Tampereen Neilikkaan valmistuu 37 asuntoa, joissa kaikissa on tasokkaat pintamateriaalit ja moderni varustetaso LaminaaJlaJat

Lisätiedot

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN Heli Kallio 21.3.2017 VAI VAKUUTTAMATTOMUUS? MATKAILUN VERTAISPALVELUJA Majoitus Liikkuminen Ruokailu Elämykset Airbnb HBB Uber Shareit Blox Car Bonappetour Rentaguide

Lisätiedot

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA

TERVETULOA OSASTOLLEMME. B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA TERVETULOA OSASTOLLEMME B1 2krs. VUOKRATASOKLINIKKAAN SELVITTÄMÄÄN VUOKRAHUONEISTOSI KÄYPÄ VUOKRA VUOKRAUKSEN ABC - MIKSI LIITTYÄ SUOMEN VUOKRANANTAJIIN? MIA KORO-KANERVA TOIMINNANJOHTAJA, OTM TAUSTAA

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA

2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan turvat Vastuuturva Oikeusturva 2.2 Vakuutettu toiminta 3 ERITYISESTI HUOMIOITAVAA 1 Asiakastunnus 109024153 Woltman Group Oy Paciuksenkaari 16 B 64 00270 HELSINKI VAKUUTUSSOPIMUS 16-522-521-2 Vakuutuskirja muodostuu seuraavista osista: 1 YLEISTÄ 1 YLEISTÄ 2 YRITYSVAKUUTUS 2.1 Toiminnan

Lisätiedot

Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto

Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto Taloudellinen lukutaito Suomessa: alustavia tuloksia edustavasta otoksesta suomalaisia Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto Mitä on taloudellinen lukutaito? OECD:n

Lisätiedot

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Asuntovakuuttamisen tietoisku Helsingin Pelastusliitto HELPE:n ja Kiinteistöliitto Uusimaan asukasturvallisuusilta 8.9.2015 Hannu Partanen 2 Sisältö 1)

Lisätiedot

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki

Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus. Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Varautuminen ympäristövahinkoihin - toiminnan vastuuvakuutus Ympäristöpäivä Riikka Akselinmäki Vastuuvakuutuksen osapuolet Vakuutuskorvaus Vakuutussopimus Korvausvastuu Vahingonkärsinyt Vakuutuksenottaja

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset

Tervetuloa SATOkotiin. Muuttajan usein kysytyt kysymykset Tervetuloa SATOkotiin Muuttajan usein kysytyt kysymykset SATOn Asiakaspalvelu p. 020 334 443 asiakaspalvelu@sato.fi sato.fi facebook.com/sato Milloin saan hakea avaimet? Uuden kotisi avaimet saat vuokrasopimuksen

Lisätiedot

VERTAILU VUOKRANANTAJIEN VAKUUTUSTURVASTA Pekka Määttä. Finpremium Oy

VERTAILU VUOKRANANTAJIEN VAKUUTUSTURVASTA Pekka Määttä. Finpremium Oy 1(9) LUOTTAMUKSELLINEN VERTAILU VUOKRANANTAJIEN VAKUUTUSTURVASTA 11.12.2018 Pekka Määttä 2(9) Sisällysluettelo sivu 1. Taustaa 3 2. Vertailtavat ominaisuudet 3 3. Vertailussa mukana olevat vakuutusyhtiöt

Lisätiedot

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry

VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry VUOKRANANTAJAKOULU 2012 Suomen Vuokranantajat ry Onnistu ja menesty vuokranantajana ja asuntosijoittajana Tuorein tieto vuokramarkkinoista, lainsäädännöstä ja yleisistä käytännöistä Neuvontapalvelu, jossa

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa:

IMATRAN KAUPUNKI. Rahaston varoista korvataan tai sen varoilla katetaan: Rahastosta voidaan korvata tai sen varoilla kattaa: 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON SÄÄNNÖT Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 18.3.2019 Voimassa 18.3.2019 1 VAHINKO- JA VASTUURAHASTON TARKOITUS JA KÄYTTÖ Vahinkorahaston perustamisen ja ylläpitämisen tarkoituksena

Lisätiedot

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen.

Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. TMH 0.2 Vakuutusehto YT308 Kiinteistön hallinnon vastuuvakuutus Voimassa 1.11.2012 alkaen. Sisällysluettelo 1 Korvattavat vahingot, vakuutetut ja voimassaoloalue 1.1 Korvattavat vahingot 1.2 Vakuutetut

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy

Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Vakuutusturva VPK:ille OP Vakuutus Oy 29.10.2016 OP Vakuutus Liiton kautta sovitut ryhmäsopimukset: Ryhmätapaturmavakuutus Hälytysosastot Nuoriso-osastot Muut osastot

Lisätiedot

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen

Kodin lisäturva -vakuutus alkaen Kodin lisäturva -vakuutus 1.10.2018 alkaen Väreen Kodin lisäturva -vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.10.2018 alkaen ja niitä sovelletaan 1.10.2018 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Lisätiedot

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi

Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi Tampereen malli sosiaalisen asuttamisen prosessi suunnittelupäällikkö Maritta Närhi Lähtökohdat - Norrköping 2012 - mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen tulosperusteinen

Lisätiedot

1. Talouden sanaselitystehtävä

1. Talouden sanaselitystehtävä Puhu rahasta! -visa 1. Talouden sanaselitystehtävä 2. Säästäminen vs kuluttaminen Rahan kuluttaminen on mielekkäämpää kuin pitkäaikaissäästäminen täysin samaa mieltä 14% osittain samaa mieltä 33% osittain

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 21.11.2015 välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe 21.11.2015 välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Puutteet: a. markkinointi ennen toimeksiantosopimuksen tekemistä (hyvä vuokranvälitystapa) 2 p. b. selvitys vuokranantajan oikeudesta vuokrata huoneisto jäi tekemättä, vuokralaiselle ei esitetty

Lisätiedot

Seuraeläinvakuutukset - Vertailu kissan ja koiran aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta koti- ja vastuuvakuutuksista

Seuraeläinvakuutukset - Vertailu kissan ja koiran aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta koti- ja vastuuvakuutuksista Seuraeläinvakuutukset - Vertailu kissan ja koiran aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta koti- ja vastuuvakuutuksista Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista

Lisätiedot

MUTKU-PÄIVÄT 2009. ÖLJYSÄILIÖVAHINGOT - vakuutusalan näkökulma

MUTKU-PÄIVÄT 2009. ÖLJYSÄILIÖVAHINGOT - vakuutusalan näkökulma MUTKU-PÄIVÄT 2009 ÖLJYSÄILIÖVAHINGOT - vakuutusalan näkökulma Seppo Pekurinen Finanssialan Keskusliitto Vakuutuslainsäädäntö ja turvallisuus Vahingontorjunta 332 luottolaitosta ja 86 vakuutuslaitosta Palo-,

Lisätiedot

Ohje asuntojen vuokralaisille

Ohje asuntojen vuokralaisille Ohje asuntojen vuokralaisille Palvelukeskus Kyrölä, Kyröntupa ja Kuusikummun Asumisyksikkö NURMEKSEN KAUPUNKI 1. Asukasvalinnat ja tehtävät päätökset 1.1 Asukasvalintaa koskevat säädökset Sosiaalihuoltolaki

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa UKK Instituutti 25. 3.2011Tiina Schaarschmidt- Pernaa 25.3.2011 Tiina Schaarschmidt-Pernaa Suunnittelijan ja urakoitsijan vastuu Vastuun perusteet

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY

PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS ASIAKASEDUT TALOYHTIÖLLE 1 HOWDEN FINLAND OY PLUS Asiakasedut 2018 1 SISÄLLYS ASUMISPLUS HALLITUSPLUS OIKEUSTURVAPLUS VAHINKOPLUS 2 4 6 8 PLUS ASIAKASEDUT OVAT HOWDENIN ASIAKKAILLE RÄÄTÄLÖITYJÄ RYHMÄVAKUUTUSTUOTTEITA,

Lisätiedot

VÄLIVUOKRA- ASUTTAMISEN OPAS

VÄLIVUOKRA- ASUTTAMISEN OPAS VÄLIVUOKRA- ASUTTAMISEN OPAS Opas löytyy myös tästä osoitteesta: http://asuntoensin.fi/aineistopankki/?fwp_aika=2015-01-01%2c2019-01-31 Teksti: Marja Kattelus Kuvat: Luukas Matilainen Copyright 2018 ViaDia

Lisätiedot

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400

Ryhma 001 RESERVILAISTEN&RESERVIUPSEERIEN AMPUMATILAISU. Vakuutettuja 400 VAKUUTUSKIRJA Sivu Ryhmatapatu rmavakuutus 1 Vakuutustunnus 25.11.2010 70090201950 Asiakastunnus 20532702 RESERVILAISLIITTO RY DOBELNINKATU 2 00260 HELSINKI Vakuutuksenottaja Vakuutuskausi Maksu e RESERVILAISLIITTO

Lisätiedot

Vakuuta oikein. Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto. Suomen Kiinteistöliitto ry

Vakuuta oikein. Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto. Suomen Kiinteistöliitto ry Vakuuta oikein Taloyhtiö 2013, Helsingin Messukeskus 10.4.2013 Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Vakuutukset ja taloyhtiön johtaminen Vakuutuslajeja Vahingot Muistilista hallitukselle

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE

VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE 1/5 VAKUUTUSSUOSITUS APTEEKEILLE Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi apteekkien riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa yritykselle. Suositus käsittää

Lisätiedot

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi 010 19 15 00 Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset if.fi 010 19 15 00 vakuutussuositus ohjelmistoyrittäjät ry:n jäsenille Oheista taulukkoa voidaan käyttää apuna vakuutusratkaisua suunniteltaessa. Siinä olevat turvalaajuudet

Lisätiedot

KodinOmavastuu vakuutus

KodinOmavastuu vakuutus KodinOmavastuu vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.3.2013 alkaen ja niitä sovelletaan 4.3.2013 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001194935)

Lisätiedot

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin.

Helsingin kaupungin rakennusvirasto vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokralle tarjotaan kioski vuokraa määräajaksi kioskin. Vuokranantaja haluaa tukea pienyrittäjyyttä ilman tarpeettomia alihankkijoita ja siksi vuokra-alueella tapahtuvan toiminnan järjestäminen alihankintana

Lisätiedot

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT

OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT Va 1 VASTUUVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 OIKEUSTURVAVAKUUTUKSEN YLEISET EHDOT 100 1.1.2014 VAKUUTUSEHDON SOVELTAMINEN Vakuutussopimukseen sisältyvät vakuutusturvat on mainittu vakuutuskirjassa.

Lisätiedot

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013

LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAUKSESTA JA TUKIASUMINEN, VUOKRASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN 17.9.2013 J U H A N I S K A N E N K I I N T E I S T Ö P Ä Ä L L I K K Ö Y - S Ä Ä T I Ö LAKI ASUINHUONEISTON VUOKRAAMISESTA

Lisätiedot

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET

TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET ESPOON KAUPUNKI 1 (5) TOIMEENTULOTUKEA KOSKEVAT SOVELTAMISOHJEET Espoon ohjeistus nojautuu sosiaali- ja terveysministeriön oppaaseen toimeentulotukilain soveltajille. Ministeriön ohjeisiin on lisätty tarvittavin

Lisätiedot

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista

Lisätiedot

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS

KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1 KIINTEISTÖN VUOKRASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tikkamäen Palvelut Oy (jäljempänä vuokranantaja) ja Pohjois-Karjalan sairaanhoitoja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, (jäljempänä vuokralainen) ovat sopineet

Lisätiedot

LähiTapiola Pirkanmaa. Turvallisempaa ja terveempää elämää

LähiTapiola Pirkanmaa. Turvallisempaa ja terveempää elämää LähiTapiola Pirkanmaa Turvallisempaa ja terveempää elämää LähiTapiola elämänturvayhtiönä LähiTapiola-ryhmä on keskinäinen eli asiakkaiden omistama yhtiöryhmä. Olemme vahinkovakuuttamisen markkinajohtaja.

Lisätiedot

VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019

VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019 VAPEPAN VAKUUTUSOHJE 2019 Joonas Brandt Tämä ohje on laadittu Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) käyttöön. Ohjeeseen on koottu tiivistetysti tietoa Vapepan vakuutusturvasta ja toimenpiteistä vahinkotilanteissa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Sovellettava laki: Laki kiinteistöjen ja vuokrahuoneistojen välityksestä a) Toimeksiantosopimus on tehtävä kirjallisesti tai sähköisesti siten, ettei tietoja voi yksipuolisesti muuttaa ja ne

Lisätiedot

Fortum OmavastuuPlus vakuutus

Fortum OmavastuuPlus vakuutus Fortum OmavastuuPlus vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 18.3.2014 alkaen ja niitä sovelletaan 18.3.2014 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001195543)

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1(5) 12.10.2015 Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Vastuut ja roolit vakuuttamisessa 3 Vakuuttamisen periaatteet Savonlinnan kaupungissa 3.1 Vakuuttamisen

Lisätiedot

Uusi Sporttiturva. [Alatunniste]

Uusi Sporttiturva. [Alatunniste] 2 Uusi Sporttiturva Tuotetta on yksinkertaistettu niin, että vakuutusturva vastaa paremmin asiakkaan ymmärrystä siitä, minkälaisen turvan hän saa ostaessaan vakuutusta urheilussa sattuvien äkillisten vammojen

Lisätiedot

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2

HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 HUOLENPITOA HALLITUKSESTA ASIAKASETU 2 Vuosimaksu 145 / yhden vakuutuspaikan yhtiö *) Vastuuvakuutuksen vakuutusmäärä korottuu 200 000 :lla Tukea vahingon rajaamis- ja puolustautumiskustannuksiin Hallitus

Lisätiedot

TUOTE VASTUUVAKUUTUS. Tuoteseloste. Voimassa alkaen

TUOTE VASTUUVAKUUTUS. Tuoteseloste. Voimassa alkaen TUOTE VASTUUVAKUUTUS Tuoteseloste Voimassa 1.1.2019 alkaen Tuotevastuu tarkoittaa valmistajan, maahantuojan, myyjän tai vuokralleantajan korvausvelvollisuutta vahingoista, jotka aiheutuvat yrityksen elinkeinotoiminnassaan

Lisätiedot

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta

Keskuskauppakamarin Arvosteluperusteet LVV-koe välittäjäkoelautakunta Tehtävä 1 Toimeksiantosopimus tehdään kirjallisesti tai sähköisesti ja niin, ettei sopimusehtoja voida yksipuolisesti muuttaa. Sopimusehtojen pitää säilyä toimeksiantajan saatavilla myös sähköisesti tehtynä.

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat - - 2. Vuokralainen/vuokralaiset - - 2 (5) 3. Vuokrauskohde Osoite Postinumero Toimipaikka Huoneiden lukumäärä Pinta-ala noin m². Vuokratun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen

Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen Miikka-Pekka Rautiainen ja Piia Ikonen 2016 SININAUHASÄÄTIÖN AIMO-TYÖ Ja vaihtoehtoinen asuminen AIMO-työ koostuu kolmesta osa-alueesta: Jalkautuva palveluohjaus ja starttikotiasuminen Asumisen tuen keskus

Lisätiedot

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö.

1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS. 1. Vuokranantaja/vuokranantajat. Nimi. - Osoite. Puhelinnumero Sähköpostisoite Yhteyshenkilö. 1 (5) ASUINHUONEISTON VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja/vuokranantajat Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / _ Puhelinnumero Nimi Henkilötunnus tai Y-tunnus / Puhelinnumero 2. Vuokralainen/vuokralaiset Nimi Henkilötunnus

Lisätiedot

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö

Yleiset sopimusehdot. Vakuutusehto Y001. Voimassa 1.11.2011 alkaen. Sisältö Vakuutusehto Y001 Yleiset sopimusehdot Voimassa 1.11.2011 alkaen Sisältö 1 Eräät keskeiset käsitteet 2 2 Tietojen antaminen ennen vakuutussopimuksen tekemistä 2 2.1 Tapiolan tiedonantovelvollisuus 2 2.2

Lisätiedot

Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista

Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista 18.12.2013 Johanna Kantola ja Hanna Salo Vakuutus- ja rahoitusneuvonta

Lisätiedot

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa

Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Asumisen kustannukset perustoimeentulotuessa Vuosi 2017 tilastojen ja kokemusten näkökulmasta Venla Saarinen suunnittelija Kela, Etuuspalvelut, Toimeentulotukiryhmä Perustoimeentulotuen saajakotitaloudet

Lisätiedot

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen

Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Osuuskuntien työtapaturmavakuuttaminen Työtapaturma- ja ammattitautivakuutus, TyTa Perustuu työtapaturma- ja ammattitautilakiin (2016) aiemmin Tapaturmavakuutuslaki Työntekijällä on aina oikeus saada työtapaturma-

Lisätiedot

Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista

Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista Vakuutus- ja rahoitusneuvonta Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh. (09) 6850 120 Fax (09) 6850 1220 www.fine.fi Vertailutietoa nuorten kotivakuutuksista Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2011 Tässä

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Kannattaa ottaa selvää myös tulevista remonteista ja niiden vaikutuk sesta asumiseesi.

Kannattaa ottaa selvää myös tulevista remonteista ja niiden vaikutuk sesta asumiseesi. Dia 1 Mistä vuokra-asunto? Vuokra-asuntoja voi hakea: kaupunkien ja kuntien kiinteistöyhtiöt yleishyödylliset vuokranantajat yksityiset vuokranantajat yritykset yhteisöt Asunnonhakulomakkeet löytyvät usein

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 778/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) 18 Asianro 778/10.00.02.01/2017 Tontin 297-33-46-3 (Kaivannonlahdenkatu 15) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Toiminnan vastuuvakuutus

Toiminnan vastuuvakuutus Toiminnan vastuuvakuutus Kirsi Rouhiainen 09.11.2017 Vastuuvakuutuksen osapuolet Vakuutuskorvaus Vakuutussopimus Korvausvastuu Vahingonkärsinyt Vakuutuksenottaja 11.4.2016 Vastuuvakuutuksen tarkoitus Selvittää

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän

Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille. Turvallisuutta läpi elämän Agria Kissa Vakuutus kissanomistajille Turvallisuutta läpi elämän Astuu voimaan 1.6.2016 1 Agrian kissavakuutus antaa turvaa koko elämän ajan Agrian kissavakuutukset ovat kaikille kissoille; olivatpa ne

Lisätiedot

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.

Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina. Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä

Lisätiedot

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS

TUOTESELOSTE ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS ELÄINTEN KULJETUSVAKUUTUS Voimassa 1.7.2012 alkaen Tämä tuoteseloste perustuu Eläinten kuljetusvakuutusehtoihin 1.7.2012 Vakuutuksen tarkoitus Faba Osuuskunnalla ja LähiTapiola Keskinäisellä Vakuutusyhtiöllä

Lisätiedot

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk

22,5 m², 1h+keittosyve..., 395 / kk Kohteen ilmoittaja Nimi: Toimisto Puh: 05-217 100 Merikotkan Pesä Ky Koulukatu 10 48100 Kotka Puh: 05 217 100 AIVAN KARHULAN KESKUSTASSA SUPERNÄPPÄRÄ, JUURI UUDET PINNAT SAANUT, VALOISA PIENKOTI! YRITYKSETKIN

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus

VAKUUTUSEHDOT. Turvan Henkikulta. Kuolemanvaravakuutus 27.10.2014 VAKUUTUSEHDOT Turvan Henkikulta Kuolemanvaravakuutus Olet tehnyt hyvän päätöksen huolehtinut vakuutusturvastasi Tästä ehtovihkosta löydät vakuutusturvasi yksityiskohtaisen sisällön. Tutustu

Lisätiedot

Kustantajan vastuuvakuutus. Vakuutusehto VA40. Voimassa alkaen

Kustantajan vastuuvakuutus. Vakuutusehto VA40. Voimassa alkaen Kustantajan vastuuvakuutus Vakuutusehto VA40 Voimassa 1.10.2010 alkaen Sisällysluettelo 1. Korvattavat vahingot 4 2. Vastuuvakuutuksen korvausrajoitukset 4 2.1 Samaan intressipiiriin kuuluvalle aiheutettu

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 12.5.2015 1. Liikennevakuutuslain mukainen vastuu on yleensä ns. ankaraa

Lisätiedot

VAKUUTUSSUUNNITELMA. Luonnos Tekijät: Antti Viholainen, Valtteri Sivonen, Ville Taivassalo, Olli Pekka Kuosmanen

VAKUUTUSSUUNNITELMA. Luonnos Tekijät: Antti Viholainen, Valtteri Sivonen, Ville Taivassalo, Olli Pekka Kuosmanen 1 (10) VAKUUTUSSUUNNITELMA Luonnos 15.9.2016 (odottaa kaupungin vakuutusmeklarin lausuntoa) Tekijät: Antti Viholainen, Valtteri Sivonen, Ville Taivassalo, Olli Pekka Kuosmanen 2 (10) Dnro XXX/201X, kohdan

Lisätiedot

TUOTESELOSTE Voimassa 1.1.2012 alkaen. Pohjolan kiinteistövakuutukset

TUOTESELOSTE Voimassa 1.1.2012 alkaen. Pohjolan kiinteistövakuutukset TUOTESELOSTE Voimassa 1.1.2012 alkaen. Pohjolan kiinteistövakuutukset Kiinteistön rakennukset ovat arvokasta omaisuutta, josta taloyhtiön hallitus ja yrityksen johto ovat vastuussa. Onneksi voitte vakuuttaa

Lisätiedot

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako

Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kunnossapito- ja vahingonkorvausvastuun jako Kirsi Ruutu Lakimies Jari Hännikäinen Neuvontainsinööri Kuka vastaa kunnossapidosta ja mikä on vastuunjakotaulukko? Tekninen näkökulma kunnossapitoon Erilaiset

Lisätiedot

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka

Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Kenelle asunto on rahoitettu Asuntojen oikea käyttö Heli Huuhka Esityksen pääkohdat: 1. Avustuspäätös 2. Kohdekohtaiset rajoitukset 3. Ohjaus ja valvonta ARAn avustuspäätös Avustuspäätöksessä kerrotaan,

Lisätiedot

NIBETURVA HUOLETONTA LÄMPÖÄ VUOSIKSI ETEENPÄIN. Lue lisää www.nibe.fi/nibeturva VUODEN NIBETURVA HUOLETON LÄMMITYS NIBE-LÄMPÖPUMPULLA

NIBETURVA HUOLETONTA LÄMPÖÄ VUOSIKSI ETEENPÄIN. Lue lisää www.nibe.fi/nibeturva VUODEN NIBETURVA HUOLETON LÄMMITYS NIBE-LÄMPÖPUMPULLA NIBETURVA HUOLETONTA LÄMPÖÄ VUOSIKSI ETEENPÄIN 6 VUODEN NIBETURVA Lämpöpumpulla lämmittäminen on mukavaa, varmaa ja huoletonta. Maa-, poistoilma- tai ilmavesilämpöpumpun omistajan ei tarvitse puuhastella

Lisätiedot

VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011

VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011 VUOKRASOPIMUS Liite 2 / 46 KV 20.6.2011 1. SOPIJAPUOLET Virtain kaupunki y-tunnus 0206333-9 Virtaintie 26, 34800 Virrat (jäljempänä kaupunki) Finvac Oy y-tunnus 1505674-4 Myllytie 2 34800 Virrat (jäljempänä

Lisätiedot

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä Kolster Info -aamiaisseminaari 11.12.2012 IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ OY Vastuuvakuutus Underwriter Anni Niinikoski Patenttioikeudenkäynneistä EU:ssa Patenttioikeudenkäynneistä

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

Pohjois-Suomen kiinteistöyhdistys ry. Heikki Ollikainen 12.9.2011 Pohjola Vakuutus Oy

Pohjois-Suomen kiinteistöyhdistys ry. Heikki Ollikainen 12.9.2011 Pohjola Vakuutus Oy Pohjois-Suomen kiinteistöyhdistys ry Heikki Ollikainen 12.9.2011 Pohjola Vakuutus Oy Kiinteistövakuutusten rakenne (KI 01) Esinevakuutus Laaja turva tai ilmiöpohjainen Vastuu- ja oikeusturva Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Miksi liikennevahingot pitää tutkia?

Miksi liikennevahingot pitää tutkia? Miksi liikennevahingot pitää tutkia? Vakuutus Suomessa 200 vuotta! Suomalainen vakuutustoiminta alkoi 200 vuotta sitten. Käynnistävänä seikkana oli muutamia vuosia aiemmin saavutettu autonomia, jonka myötä

Lisätiedot

Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka

Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1 (5) 5.4.2012 Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Vastuut ja roolit vakuuttamisessa... 2 3. Vakuuttamisen periaatteet Espoon kaupungissa... 3 3.1

Lisätiedot

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette?

Alkutesti. Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? Vakuutukset Alkutesti Kysymys 1: Lähdette kaveriporukalla laivalle juhlimaan peruskoulun päättymistä. Mitä vakuutuksia tarvitsette? a) Ette mitään, koska ette aio poistua laivasta. b) Kaikille oman matkustajavakuutuksen,

Lisätiedot

Fenniaturvan venevakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.7. 2014 alkaen

Fenniaturvan venevakuutukset. Tuote-esite voimassa 1.7. 2014 alkaen Fenniaturvan venevakuutukset Tuote-esite voimassa 1.7. 2014 alkaen Sisältö Fenniaturvan venevakuutukset 3 Venevakuutuksilla vakuutettava omaisuus 3 Venevakuutusten voimassaoloalue 4 Veneen palo- ja varkausvakuutus

Lisätiedot

IPR-VAKUUTUS. Tuoteseloste. Voimassa alkaen

IPR-VAKUUTUS. Tuoteseloste. Voimassa alkaen IPR-VAKUUTUS Tuoteseloste Voimassa 1.1.2019 alkaen Immateriaalioikeudet ovat monille yrityksille sen tärkeintä omaisuutta, jonka suojeleminen on toiminnan edellytys. Mikä on VASTUUVAKUUTUS? Vastuuvakuutus

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN TURVAA VAKUUTTAMALLA. Vakuutustutkimus 2012

TULEVAISUUDEN TURVAA VAKUUTTAMALLA. Vakuutustutkimus 2012 TULEVAISUUDEN TURVAA VAKUUTTAMALLA Vakuutustutkimus 2012 20.6.2012 1 Tulevaisuuden turvaa vakuuttamalla Sisällysluettelo 1 Tutkimuksen taustaa... 2 2 Vakuutusyhtiötä pidetään luotettavana sopimuskumppanina...

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot

Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Kehitysvammaisten Palvelusäätiön vuokra-asunnot Aluehallintoviraston ja KVTL:n yhteistyöpäivä, Kuopio 15.3.2018 Pasi Hakala Tukiasumisen hankintapäällikkö Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Perustettu 1992

Lisätiedot

Hyvä vuokratapa uudistui - mikä muuttui? Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat ry

Hyvä vuokratapa uudistui - mikä muuttui? Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat ry Hyvä vuokratapa uudistui - mikä muuttui? Mia Koro-Kanerva OTM, toiminnanjohtaja Suomen Vuokranantajat ry Hyvä viestintä vuokrasuhteessa Hyvässä viestinnässä käytetään sovittua yhteydenpitokanavaa Sähköinen

Lisätiedot

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Toimiminen EU avustajana Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Vakuutetut Vakuutettuja ovat tuottajayhdistysten nimeämät ja maataloustuottajain liittojen hyväksymät EU-avustajat, jotka avustavat MTK:n jäseniä

Lisätiedot

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti

ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin. KOTILO-projekti ASUMISPAKKI- koulutus Muutettaessa uuteen kotiin Kun etsit vuokra-asuntoa Asuntoja voi vuokrata esimerkiksi kaupungeilta, kunnilta, yksityisiltä ja markkinoilta. Useimmat asunnonhakulomakkeet ym. löytyvät

Lisätiedot

Espoon välivuokrauspilotti

Espoon välivuokrauspilotti Espoon välivuokrauspilotti 1 Tavoite Lisätä yksityisessä omistuksessa olevien asuntojen määrää vuokra-asuntokäyttöön, erityisesti asunnottomuuden ennaltaehkäisytyöhön. Kehittää toimiva ja taloudellisesti

Lisätiedot

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus

Matemaatikkona vakuutusyhtiössä. Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Matemaatikkona vakuutusyhtiössä Sari Ropponen Suomen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 27.10.2014 Kumpulan kampus Miksi vakuutusmatemaatikoilla on töitä Vakuutusyhtiölaki (2008/521) 6. luku Vakuutusyhtiössä

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNKI TASAPUOLINEN ANALYYSI 8.8.2014. 21.8.2014 Colemont Finland Oy

KOUVOLAN KAUPUNKI TASAPUOLINEN ANALYYSI 8.8.2014. 21.8.2014 Colemont Finland Oy KOUVOLAN KAUPUNKI TASAPUOLINEN ANALYYSI 8.8.2014 SOPIMUSKAUSI - Sopimuskaudeksi on määritelty 1.1.2015 31.12.2017 - Lisäksi Kouvolan kaupunki varaa itselleen oikeuden yhteen (1) tai kahteen (2) optiovuoteen,

Lisätiedot

WEBINAARI: TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUISTA ETÄTYÖSSÄ

WEBINAARI: TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUISTA ETÄTYÖSSÄ WEBINAARI: TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUISTA ETÄTYÖSSÄ Ulla Juuti Senioriasiantuntija, työturvallisuus 1. Miten työnantajan ja työntekijän vastuut jakaantuvat etätyössä? 2. Miten etätyö vaikuttaa esimiestyöhön

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin.

Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. VaraAvain vakuutus Vakuutusehdot ovat voimassa 1.6.2015 alkaen ja niitä sovelletaan 1.6.2015 tai sen jälkeen sattuneisiin vahinkotapahtumiin. 1. YLEISTÄ Ryhmävakuutuksen (vakuutusnumero 2001196191) vakuutuksenantaja

Lisätiedot

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi

Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle. if.fi Vakuutussuositus lääkäripalveluyritykselle if.fi Alla olevissa taulukoissa on esitetty asiat, jotka on otettava huomioon käytäessä läpi lääkäripalveluyrityksen riskejä ja mietittäessä oikeaa vakuutusturvaa

Lisätiedot

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki

LähiTapiola Pohjoinen. Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki LähiTapiola Pohjoinen Palokuntatyön nuoriso-osastojen ohjaajat Kalajoki 14.2.2015 23.2.2015 LÄHITAPIOLA LYHYESTI LähiTapiola-ryhmä on täyden palvelun finanssitalo. Tarjoamme palveluita henkilö-, maatila-,

Lisätiedot