HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen"

Transkriptio

1 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko klo Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi Läsnä Jäsenet Muut, puheenjohtaja Liisa Halme Ann Selin Matti Pyhtilä Nina Brunberg Sari Piilola Juho Lindman Olli Salin Hannu Tulensalo Leena Mickwitz Eija Hanni, esittelijä, sihteeri 1 Toimikunnan järjestäytyminen ja kokouksen avaus Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan asettaa työllistämistoimikunnan vuosille seuraamaan kaupungin työllisyyskehitystä ja työllisyysasioita, antamaan lausunnon kaupungin työllisyysmäärärahojen talousarviosta sekä suorittamaan muita kaupunginhallituksen erikseen antamia tehtäviä. Toimikunnan erityisenä tehtävänä on edistää nuorten yhteiskuntatakuun toteutumista työllisyydenhoidon toimenpitein. Samalla kaupunginhallitus päätti nimetä toimikunnan jäseniksi seuraavat henkilöt ja heille varajäsenet (8+8): Jäsen: Liisa Halme Ann Selin Matti Pyhtilä Nina Brunberg Sari Piilola Juho Lindman Olli Salin Varajäsen: Carita Perry Aki Seeck Olli Koski Antti Vainionpää Leena Rantasalo Yrjö Kauppinen Johanna Elonen Emmi Tuomi,

2 2(7) joista puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi Ann Selin. Lisäksi kaupunginhallitus päätti kehottaa henkilöstökeskusta huolehtimaan työllistämistoimikunnan esittelijän ja sihteerin tehtävistä. Lopuksi kaupunginhallitus päätti oikeuttaa asianomaisen apulaiskaupunginjohtajan ja kaupunginsihteerin, rahoitusjohtajan, henkilöstöjohtajan, opetusviraston nuoriso- ja aikuiskoulutuslinjan linjanjohtajan ja sosiaali- ja terveysviraston perhe- ja sosiaalipalvelujen osastopäällikön osallistumaan työllistämistoimikunnan kokouksiin. Merkittiin tiedoksi kaupunginhallituksen päätös ja että henkilöstökeskuksen henkilöstövoimavaraosaston osastopäällikkö Eija Hanni toimii toimikunnan esittelijänä ja työllistämispäällikkö sihteerinä. 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ann Selin ja Matti Pyhtilä. 3 Edellisen kokouksen pöytäkirja./. Kokouksen pöytäkirja on luettavissa ja tulostettavissa osoitteessa (> työllisyyden edistäminen > työllistämistoimikunta > työllistämistoimikunnan pöytäkirjat ja esityslistat). (Liite 1) Merkittiin tiedoksi. 4 Toimikunnan esitys kaupunginhallitukselle palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinkilisän myöntämisperusteiden tarkistamisesta./. Helsinkiläisille yhdistyksille ja säätiöille on myönnetty palkkatuella työllistämisen Helsinki-lisää vuodesta 1998 lähtien. Vuodesta 2007 alkaen Helsinki-lisää on myönnetty myös yrityksille. Helsinki-lisän myöntämisen ehtona on ollut, että yhdistys, säätiö tai yritys palkkaa helsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän tai henkilön, jonka vamma tai sairaus vaikeuttaa työllistymistä ja että TE-toimisto on myöntänyt tätä varten palkkatu-

3 3(7) en. Kaupunginhallitus on vahvistanut palkkatuella työllistämisen Helsinki-lisän myöntämisen perusteet ja määrän viimeksi Viime vuonna Helsinki-lisää myönnettiin euroa 128 yhdistykselle ja säätiölle sekä 151 yritykselle 862 henkilön palkkauskustannuksiin. Helsinki-lisän myöntämiseen esitetään muutoksia niin, että sitä voitaisiin jatkossa myöntää käynnistettävän RESPA-hankkeen asiakkaiden eli vuotiaan helsinkiläisten nuorten palkkauskustannuksiin. RESPA-hankkeen kohderyhmänä ovat kaikki ne työttömät helsinkiläiset vuotiaat nuoret, jotka eivät sijoitu koulutukseen tai työelämään kolmen kuukauden kuluessa TE-hallinnon toimenpitein sekä ne nuoret, jotka ilmoittautuvat toistuvasti työttömiksi työnhakijoiksi. RESPAssa nuori saa oman ura-valmentajan ja nuoren ohjauksessa Helsinki-lisällä työllistäminen tulisi olemaan yksi osa palveluvalikkoa. Myös tässä tapauksessa Helsinki-lisän myöntämisen edellytyksenä on TE-toimiston myöntämä palkkatuki. Toinen muutosesitys Helsinki-lisä-ohjeistukseen koskee Helsinki-lisän myöntämisen pituutta. Nykyisen ohjeistuksen mukaan Helsinki-lisää maksetaan henkilön palkkauskustannuksiin enintään kaksi vuotta kerrallaan. Kaupunginhallitus päättänee hyväksyä muutoksen, jonka mukaan Helsinki-lisää maksetaan niin kauan kuin TE-toimisto maksaa palkkatukea. Tämä muutos hyödyttää etenkin niiden henkilöiden työllistymistä, joilla vamma tai sairaus vaikeuttaa työn saantia. TE-toimisto voi maksaa heidän palkkauskustannuksiinsa palkkatukea jopa yli kaksi vuotta. (Liite 2) (Eija Hanni puh ) Työllistämistoimikunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle. 5 Helsingin kaupungin ja Helsingin työ-ja elinkeinotoimiston yhteistyösopimus vuodelle 2013./. Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen ja Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston edustajat ovat valmistelleet yhteistyösopimuksen vuodelle 2013 (liite 3). (Eija Hanni p ) Työllistämistoimikunta päätti esittää Helsingin kaupungin henkilöstökeskuksen ja Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston valmisteleman yhteistyösopimuksen vuodelle 2013 kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi ja että kaupunginhallitus oikeuttaisi henkilöstöjohtajan ja henkilöstövoimavaraosaston osastopäällikön allekirjoittamaan sopimuksen kaupungin puolesta.

4 6 toimintakertomus (7)./. (liite 4) (Eija Hanni p ) Merkittiin tiedoksi sovituin tarkennuksin. 7 lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Vainikan ym. valtuustoaloitteesta nuorisotakuun toteuttamisesta Helsingissä Työministeri Lauri Ihalainen kertoo saaneensa työmarkkinajärjestöiltä pohditut aloitteet nuorisotakuun vahvistamiseksi viikolla 42. Ihalaisen mukaan: Kaikessa palautteessa korostuu se, kuinka tärkeää on, että kaikki ovat mukana; kuntapäättäjät, järjestöt, nuoret, työnantajien edustajat, TE-toimistot ja oppilaitokset. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Nuorisotakuun mukaan nuorten on peruskoulun jälkeen saatava opiskelu-, harjoittelu- tai työpaikka. Näin voidaan myös vaikuttaa ehkäisevästi nuorten syrjäytymiseen. Odotukset nuorisotakuuta kohtaan ovat suuret. Nyt on syytä varmistaa nuorisotakuun toteutuminen käytännössä. Esitän, että Helsinkiin perustetaan oma ruohonjuuritason nuorisotakuuryhmä alueellisten toimenpiteiden tueksi ja varmistamiseksi. Työllistämistoimikunta päättänee esittää lausuntonaan otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen: Hallitusohjelmaan kuuluva nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu varmistaa jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikan viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Työja elinkeinohallinto on tämän vuoden aikana laajentanut nuorisotakuuta koskemaan kaikkia alle 30-vuotiaita riippumatta siitä ovatko he vastavalmistuneita. Päävastuu nuorten yhteiskuntatakuusta kuuluu valtiolle ja nuorten yhteiskuntatakuun velvoite alkaa nuoren ilmoittautumisesta työttömäksi työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon. Tällä hetkellä Uudenmaan TE-toimistossa on keskimäärin noin nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluvaa helsinkiläistä nuorta. Helsingin kaupungin työllisyydenhoito on jo usean vuoden ajan kantanut mittavaa vastuuta helsinkiläisen nuorisotyöttömyyden hoitamisesta. Nuorille on omia palveluja, erilaisia hankkeita, työvoiman palvelukeskus Duurissa oma nuorten tiimi, nuorten pajatoimintaa ja oma kiintiö palkkatukityössä. Lisäksi nuoret ovat oikeutettuja myös kaikkiin muihin työllisyydenhoidon palveluihin yhdessä muiden työttömien ryhmien kanssa.

5 5(7) Kaupungin työllisyydenhoitoon perustettiin syksyllä 2009 nuorten ohjaus- ja neuvontapiste Tulevaisuustiski palvelemaan niitä nuoria, jotka eivät peruskoulun päättymisen jälkeen pääse tai aloita toisen asteen opintoja. Näin kaupunki on ottanut vastuuta myös niistä nuorista, jotka eivät vielä ikänsä puolesta kuulu työvoimahallinnon vastuulle ja näin ollen nuorten yhteiskuntatakuun piiriin. Tulevaisuustiskillä asioi vuosittain noin 500 helsinkiläistä nuorta, jotka saavat ohjausta ja tukea oman tulevaisuutensa suunnitteluun. Kaupungin 10 miljoonan euron juhlaraha päätettiin viime vuonna suunnata nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn. sai yhtenä virastona vastuulleen suunnitella toimintaa tämän tavoitteen toteuttamiseksi. on valmistellut yhteistyössä Uudenmaan työja elinkeinotoimiston kanssa RESPA-hanketta, joka täydentää nuorten yhteiskuntatakuuta tarjoamalla palveluja niille nuorille, joille TE-toimisto ei löydä ratkaisua tilanteeseen yhteiskuntatakuun määräajan eli 3 kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Kohderyhmän kooksi on arvioitu noin nuorta/vuosi. RESPA tulee tarjoamaan näille nuorille henkilökohtaista uravalmennusta sekä kaupungin monipuolisen työllisyydenhoidon palvelujen valikon käyttöön yhdessä nuoren kanssa tehtävän suunnitelman mukaisesti. Toiminnan tavoitteena on helsinkiläisen nuorisotyöttömyyden alentaminen. Helsingissä on varsin monipuoliset nuorille suunnatut palvelut sekä työllisyydenhoidossa että laajemminkin. Toukokuussa käynnistettävä RESPA-hanke tulee täydentämään näitä palveluja omalla uravalmennuksen palvelullaan. Helsingin työllisyydenhoidossa on myös muuten tehty jo pitkään kehittämistyötä asiakasohjauksen ja suunnitelmallisen palvelujen käytön edistämiseksi. Osa tätä työtä on TE-toimiston kanssa vuosittain solmittava yhteistyösopimus, jossa sovitaan yhteisistä toiminnan tavoitteista ja painopistealueista. Vuoden 2013 osalta on valmistelutyön aikana sovittu, että nuorten yhteiskuntatakuun toteuttaminen yhteistyössä on yksi yhteisen toiminnan painopistealueista. Helsinkiin on perustettu viime vuonna nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, jonka tehtävänä on mm. koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista Helsingissä, edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, suunnitella ja tehostaa yhteisiä menettelytapoja ja koordinoida eri hallintokuntien nuorten palveluiden järjestämistä. Lisäksi verkoston tehtäväksi on määritelty myös juhlarahalla toteutettavien projektien sekä nuorisotakuun toteuttamisen seuranta. Lisäksi työllistämistoimikunnan tulee kaupunginhallituksen asettamispäätöksen mukaisesti edistää nuorten yhteiskuntatakuun toteutumista työllisyydenhoidon toimenpitein. Työllistämistoimikunta toteaa, että kaupunki tuottaa jo tällä hetkellä laajaa toimintaa ja mittavia palveluja nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi. Sen lisäksi, että näitä palveluja tuotetaan monihallintokuntaisesti ja yhteistyössä TE-hallinnon kanssa, on Helsinkiin perustettu kaupunginjohtajan päätöksellä yllä mainittu nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, joka vastaa kokonaisuuden seurannasta. Verkoston puheenjoh-

6 6(7) tajana toimii sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtaja ja verkostossa on jäseniä kaupungin eri hallintokunnista, työ- ja poliisihallinnosta sekä asiantuntijoina laaja kolmannen sektorin edustus. Verkosto on kokoontunut ensimmäisen kerran viime vuoden joulukuussa ja se jatkaa toimintaansa nuorille suunnattujen palvelujen edistämiseksi. Näin ollen työllistämistoimikunta katsoo, ettei Helsinkiin ole tarpeellista perustaa uutta aloitteentekijöiden esittämää nuorisotakuuryhmää. TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNTA puheenjohtaja sihteeri (Eija Hanni p ) 8 Tiedoksi Esittelijä lisäsi esityksen viimeiseen kappaleeseen tarkennuksen palveluverkoston kokoonpanosta ja toiminnan käynnistymisestä. Työllistämistoimikunta päätti antaa oheisen lausunnon otsikossa mainittuun valtuustoaloitteeseen. Helsingin tilastokatsausta ei ole tällä hetkellä saatavissa TE-toimiston nettisivujen uudistuksen vuoksi. Merkittiin tiedoksi. 9 Muut asiat - käytiin esittelykierros 10 Seuraava kokous Sovittiin seuraava kokous klo Esityslistalla tässä kokouksessa pöydälle jäänyt Helsinki- lisää koskeva muutosesitys ja työllisyydenhoidon vaikuttavuusmittaukset. 11 Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo

7 7(7) Helsingissä puheenjohtaja sihteeri Pöytäkirja tarkastettu: Ann Selin Matti Pyhtilä

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Keskiviikko 27.3.2013 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Toimikunnan järjestäytyminen ja kokouksen avaus Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 7.4.2011 klo 16.35 17.25 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Ville Kopra Lotta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 14.4.2015 klo 16.30 Paikka SVEPS Yrjönkatu 18 (sisäänkäynti portista 16, krs. 3 ja 4) 00120 Helsinki 1 Toimikunnan järjestäytyminen ja kokouksen avaus Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Ville Väärälä, puheenjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Ville Väärälä, puheenjohtaja 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 14.4.2015 klo 17.00 18.30 Paikka SVEPS Yrjönkatu 18, 3 krs. 00120 Helsinki Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti Pyhtilä Nina Brunberg Sari

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 22.1.2015 klo 16.30 Paikka Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut Unioninkatu 28 A, 2.krs Neuvotteluhuone 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2014. Työllistämistoimikunta 9.10.2014 ku091014 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2014. Työllistämistoimikunta 9.10.2014 ku091014 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 9.10.2014 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sari Piilola ja Olli Salin.

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Sari Piilola ja Olli Salin. 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 22.1.2015 klo 16.40 17.50 Paikka Maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut Unioninkatu 28 A, 2.krs Neuvotteluhuone Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 19.8.2014 klo 16.35 17.55 Paikka Läsnä Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Ville Väärälä, puheenjohtaja Halme Pyhtilä Piilola Lindman Salin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 6/2016. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 6/2016. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 3/2014 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 15.5.2014 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2015. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

PÄÄTÖS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ville Väärälä ja Harri Lindell.

PÄÄTÖS Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Ville Väärälä ja Harri Lindell. 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Perjantai 7.9.2012 klo 9.05 9.45 Paikka Hotelli Haikon Kartano Haikkoontie 114 06400 Porvoo Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Rabbe Sandelin Lotta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark

Lisätiedot

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Aapakari ja Harri Lindell.

Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Aapakari ja Harri Lindell. 1(6) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 19.4.2012 klo 16.35 17.10 Paikka Kaupungintalo SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Raija Aapakari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 15.5.2014 klo 16.35 18.15 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Nina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (9) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (9) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (9) 513 V Sj / Valtuutettu Mirka Vainikan aloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2012. Työllistämistoimikunta 19.4.2012 ku190412 Jaana Karvonen. SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2012. Työllistämistoimikunta 19.4.2012 ku190412 Jaana Karvonen. SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 1(5) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 19.4.2012 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo SDP:n ryhmähuone 234 Aleksanterinkatu 20 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 163 V 26.2.2014, Stj / Valtuutettu Yrjö Hakasen aloite työttömien ja työterveyshuollon ulkopuolella olevien terveystarkastuksista Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) Nuorisolautakunta Kepo/1 29.11.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2012 1 (7) 103 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tenkulan ym. valtuustoaloitteesta etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T

Lisätiedot

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Helsingin kaupungin työllisyydenhoito Eija Hanni 17.5.2011 Eija Hanani Työllisyydenhoidon linjaukset 1. Työttömyyden katkaisu mahdollisimman varhain 2. Painopisteryhmät: - nuoret - nuoret aikuiset - maahanmuuttajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2013. Työllistämistoimikunta ku Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.5.2013 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2016. Työllistämistoimikunta ku120416

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 2/2016. Työllistämistoimikunta ku120416 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 12.4.2016 klo 17.00 Paikka Ohjaamo Fredrikinkatu 48 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2013 1 (6) 176 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Yrjö Hakasen ym. talousarvioaloitteesta koskien työllistämisen edistämistä Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 142 A. Tuomo Valokaisen ym. valtuustoaloite 18-22-vuotiaiden neuvontapalvelujen lisäämisestä HEL 2012-002557 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta pk Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2013 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 16.5.2013 klo 16.30 18.40 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Paikalla Jäsenet Muut Ville Väärälä,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (6) Päätöshistoria Nuorisolautakunta 07.02.2013 5 HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös Nuorisolautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon: Pääministeri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (5) 678 Työllisyydenhoidon Helsinki-lisän myöntämisperusteiden uudistaminen HEL 2015-006992 T 01 02 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle syyskauden ensimmäiseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) Kaupunginvaltuusto. 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 15 Asianro 1130/14.07.00/2012 Valtuustoaloite nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamista edistävän työryhmän perustamisesta Kuopioon Kaupunginhallitus 14.1.2013 27:

Lisätiedot

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 36 1.2.2016 Asianro 333/00.00.01/2012 6 Valtuutettu Hannele Lehto-Laurilan ym. aloite työryhmän perustamiseksi nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2017. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2017. Työllistämistoimikunta KU Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 2.2 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 4.6.2015 ku04062015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 4.6.2015 ku04062015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 4.6.2015 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 8.9.2015 ku08092015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2015. Työllistämistoimikunta 8.9.2015 ku08092015 Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistaina 8.9.2015 klo 16.30 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 4/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 26.5.2016 klo 9.30 Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat Pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 32/2014 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto 25.4.2014 HEL 2013-014800 T 00 00 03 Hallitusohjelma sisältää nuorten yhteiskuntatakuun, toisin sanoen nuorisotakuun

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA/ 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Ilkka Oksman 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstaina 5.11.2015 klo 17.05-18.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs.

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 5/2016. Työllistämistoimikunta KU Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs. 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 23.8.2016 klo 17.00 Paikka Respan neuvotteluhuone, Kaivokatu 8 B, Makkaratalo, 6 krs. 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2015 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta pk Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(8) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 8.9.2015 klo 16.35 18.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Mirka Vainikka Matti

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa

Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa Alle 30-vuotiaat nuoret Suomessa 55 000 työttömänä Nuorten syrjäytymisen kustannukset yhteiskunnalle 300 miljoonaa euroa vuositasolla. Heistä 40 000 työn ja koulutuksen ulkopuolella 110 000 pelkän peruskoulun

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 89 Ruudin ydinryhmän tehtävät HEL 2014-012413 T 12 04 01 Päätös päätti vahvistaa Ruudin ydinryhmän tehtävät seuraaviksi: 1. Päättäjämiitti: valitsee aiheet työryhmiin,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2012 1 (6) 1395 Helsinki 200 vuotta pääkaupunkina -juhlavuoden 10 miljoonan euron erillismääräraha nuorten syrjäytymistä ehkäiseviin toimenpiteisiin HEL 2012-005157 T 00

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012

Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen. Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuu ja sukupolvien välinen sopiminen Lauri Ihalainen 16.10.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 32 400 työtöntä alle 25v-vuotiasta työnhakijaa. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista 33 000:lla

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014

Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Vasemmistoliiton valtuustoryhmän aloite työpaikkojen avaamisesta nuorten yhteiskuntatakuun piiriin kuuluville

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2013 1 (7) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 28.01.2013 124 HEL 2012-012539 T 00 00 03 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (9) 67 Sj / Valtuutettu Tarja Tenkulan aloite etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen

Yhteiskunta-ja koulutustakuu. Seminaari /Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta-ja koulutustakuu Seminaari 17.1.2013/Projektipäällikkö Timo Kettunen Yhteiskunta- ja koulutustakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta

Nuorisotakuu koulutus Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotakuu koulutus 21.3.2014 Nuorisotakuun toteuttaminen Pohjois-Suomen alueella nuorisotoimen näkökulmasta Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 25.3.2014 1 Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuusta

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko

Palkkatuki. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava Toimisto Otsikko Palkkatuki Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Eija Ahava 26.1.2018 1 Palkkatuen määrä Työttömyyden keston perusteella määräytyvä palkkatuki palkkauskustannuksista: Enintään 30 % enintään 6 kk ajan jos

Lisätiedot

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy

Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen 22.5.2012 Koulupudokkuuden ehkäisy Arja Kukkonen, ohjauspalveluiden päällikkö Opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja

Lisätiedot

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/

Helsingfors stad Föredragningslista 8/ (5) Stadsfullmäktige Kj/ Helsingfors stad Föredragningslista 8/2014 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 28.04.2014 505 Päätös Käsittely Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 47 Katsaus työllisyystilanteeseen HEL 2015-013173 T 14 05 00 Päätös päätti merkitä saadun selvityksen tiedoksi. Samalla kaupunginhallitus edellytti, huomioiden

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK

HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK 1(11) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 26.5.2016 klo 9.30 Paikka Kokoomuksen ryhmähuone 331, Aleksanterinkatu 20 Läsnä: Jäsenet: Muut: Ville Väärälä Matti Pyhtilä Leena Rantasalo Mirka Vainikka

Lisätiedot

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö

Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 Kokousaika 17:00-19:01 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo Hetemaj, Fatbardhe Ellenberg, Benjamin Haapalainen, Susanna Isoaho, Olli Korkkula,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (7) 208 A. Tarja Tenkulan ym. valtuustoaloite etsivän nuorisotyön tehostettujen kokeilujen toteuttamisesta HEL 2012-012539 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/2 19.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (5) 1154 Palkkatuella työllistämiseen käytettävän Helsinki-lisän myöntämisperusteiden ja määrän tarkistaminen HEL 2011-009618 T 02 05 00 Päätös päätti hyväksyä työllistämiseen

Lisätiedot

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen:

191/01.00.00/2013. Kaupunginvaltuusto 02.04.2013 69. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esitti seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 69 02.04.2013 Kaupunginhallitus 255 30.09.2013 Kaupunginhallitus 52 10.02.2014 Kaupunginvaltuusto 30 10.03.2014 Kaupunginhallitus 341 10.11.2014 Kaupunginvaltuusto 114 17.11.2014 Vasemmistoliiton

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Ti klo 18.30 20.20 Paikka Virastotalo Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen Marjut

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Esityslista 17/2014 1 (5) Päätöshistoria 22.04.2014 469 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Leena Mickwitz, kaupunginsihteeri, puhelin: 310

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2016. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI KOKOUSKUTSU/ 1/2016. Työllistämistoimikunta ku Heikki Vento. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 16.2.2016 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 2 Valitaan pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2011 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Jaana Karvonen. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(9) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 17.5.2011 klo 16.35 17.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri, puheenjohtaja Hannele Lehtonen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs.

Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Espoon kaupunki Pöytäkirja 17.03.2014 Sivu 1 / 9 Kokoustiedot Aika 17.03.2014 maanantai klo 9:00-10:35 Paikka kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4. krs. Saapuvilla olleet jäsenet Seppo Sonkeri, puheenjohtaja

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi sen päätösvaltaiseksi.

1. Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuuden toteaminen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo ja totesi sen päätösvaltaiseksi. 4/2016 Kokousaika, klo 16.30 18.30 Kokouspaikka Ohjaamo, Fredrikinkatu 48, katutaso Läsnä Matias Turkkila, Pj, Ps Nina Castén, Varapj, Sdp Larissa Franz-Koivisto, Kok Marja-Liisa Lohikoski, Ps Suldaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 61 Nuorisolautakunnan lausunto valtuutettu Tuomo Valokaisen ym. 18-22-vuotiaiden neuvontapalvelujen lisäämistä koskevasta valtuustoaloitteesta HEL 2012-002557

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2017 1 (5) 173 V 1.3.2017, Valtuutettu Dan Koivulaakson aloite kuntouttavan vankityön jatkamisedellytysten turvaamisesta HEL 2016-007585 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN Kaupunginhallitus 3.9.2018 liite nro 5 (1/10) TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN (Valmistelija työllisyyspäällikkö Auli Savolainen) 28.8.2018 2 Työelämävalmennuksen tavoitteet Työelämävalmiuksien

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2012 1 (6) 256 Lausunto Päivi Lipposen kirjeestä kaupunginhallitukselle Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon järjestämisestä yhtenäiskouluissa HEL 2012-012641 T

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 3.6.2019 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/903/00.00.01.08/2019 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 244 20.5.2019 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenrannan Toimitilat Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen pitäminen 4.6.2018 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1329/00.00.01.08/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 267 28.5.2018 Aiempi käsittely: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa.

3/40 Vaajakosken alueseurakunnan Toiminta-ja taloussuunnitelmat LIITE. 3/41 Talousarvion toteutuminen. Liite jaetaan kokouksen alussa. AIKA 08.06.2014 klo 17:00 PAIKKA Sivu / Vaajakosken kirkko Kirkkotie 11 40800 Vaajakoski Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2/36 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2/37 Työjärjestyksen hyväksyminen 3/38

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2012 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Ulla Juhanko. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2012 Henkilöstökeskus Työllistämistoimikunta PK Ulla Juhanko. Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2012 1(12) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 22.5.2012 klo 16.30 17.10 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Ylikahri,

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden toteaminen 3. 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2017 1 Siun soten -neuvottelukunta Aika 21.06.2017 klo 16:15-18:36 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Syrjäkatu 12 Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 161 Rintamaveteraaniasiain neuvottelukunnan asettaminen kaupunginhallituksen vuonna 2015 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2015-000006 T 00 00 02 Päätös päätti asettaa

Lisätiedot