MUISTITHAN SULKEA MATKAPUHELIMESI! Valokuvaaminen, videoiminen ja äänittäminen konsertin aikana kielletty.

Transkriptio

1 Herman Bäumer, kapellimestari Radion sinfoniaorkesterin vasket Toru Takemitsu: Day Signal 3 min Giovanni Gabrieli: Canzoni e Sonati Canzona septimi toni a 8 Canzona 2 a 6 Canzona noni toni a 12 a 3 brass choirs Sonata piano e forte Sonata 20 a min Toru Takemitsu: Night Signal 3 min Alban Berg: VÄLIAIKA 15 min Pianosonaatti op. 1 (vaskisoittimille sovittanut Bernd Thewes) 13 min Edvard Grieg: Surumarssi Rikard Nordraakille 6 min Einojuhani Rautavaara: A Requiem in our time 10 min I Hymnus II Credo et dubito III Dies irae IV Lacrymosa Väliaika n. klo Konsertti päättyy noin klo Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä ( MUISTITHAN SULKEA MATKAPUHELIMESI! Valokuvaaminen, videoiminen ja äänittäminen konsertin aikana kielletty.

2 Toru Takemitsu ( ): Day Signal ja Night Signal Japanilaiselle säveltäjälle Toru Takemitsulle ( ) musiikki merkitsi meitä ympäröivän, jokapäiväisen äänimaailmaan merkityksellistämistä. Pikemminkin kuin äänten hallitsemista säveltäminen on äänten vapauttamista: äänten keräämistä ja liikkeelle päästämistä. Ääniään ja äänifilosofiaansa Takemitsu on koonnut monista perinteistä kuten avantgardesta, jazzista ja Japanin perinnemusiikista. Luonnonmystiikka ja luonnonilmiöt ovat keskeisellä sijalla. Takemitsun soinnillisesti hehkuva, silkkipaperisen herkkä musiikki on kuin akustista vettä, jossa äänioliot kelluvat, uivat ja sukeltavat. Kuullaan debussy- ja messiaenmaista aaltoilua, upotusta ja kimmellystä, läpikuultavia valokudoksia, hiottuja urkupisteitä. Melodiset linjat kehkeytyvät kuin hengitys. Musiikin aika on yksi venyvä nyt-hetki. Tämä Takemitsun ajattomasti virtaava musiikki yhdistyy paitsi maisemaan, sääilmiöihin, luonnonvoimiin ja vuodenaikoihin, myös mietiskelyyn ja uniin. Takemitsun teoksia onkin usein verrattu zen-puutarhoihin. Takemitsu on korostanut hiljaisuutta ja kuuntelemista musiikin olemuksena. Esittäjäkään ei niinkään tuota kuin kuuntelee ääntä. John Cagen tavoin Takemitsu kuuli hiljaisuuden olevan täynnä ääntä: hiljaisuus ei ole tyhjyyttä vaan täyteyttä, josta säveltäjä kerää ääniä. Raja taiteen ja todellisuuden välillä liukenee; taide on taivaan pilviä ja meren aaltoja. Signals from Heaven ( Taivaan merkkejä ): Kaksi antifonista fanfaaria kahdelle vaskiryhmälle on peräisin vuodelta Keskeistä niissä on musiikin vuorottelu tilassa kahden eri paikkaan sijoitetun vaskiryhmän välillä. Day Signalin ( Päivän merkki ) kokoonpano on seuraava: (1. ryhmä) kolme trumpettia ja kolme pasuunaa; (2. ryhmä) piccolotrumpetti, trumpetti, kaksi käyrätorvea, pasuuna ja tuuba. Night Signalin (suom. Yön merkki ) kokoonpano taas on: (1.) kornetti, trumpetti, kaksi käyrätorvea, pasuuna ja tuuba; (2.) trumpetti, kaksi käyrätorvea ja pasuuna. Muutaman minuutin pituiset fanfaarit piirtävät vehreitä ilmapatsaita. Sointujen kuulaat ja kirpeät kulut niukkoine mutta jännitteisine linjoineen yhdistyvät muutoksiin taivaalla tuuleen, pilviin, valoon. Sävelmaailma on välitöntä ja atmosfääristä jälkimmäistä tunnelmallisuuden lisäksi myös fysikaalisessa mielessä, sillä vaskien puhallukseen perustuvan soiton saattaa Takemitsun luontomystiikan takia yhdistää myös ilmakehään ja sen paineen muutoksiin. Kahden vuorottelevan vaskiryhmän takia musiikin sisältämä hiljaisuus nousee etualalle yhtä lailla kuin vaskisäihke. Vain harvoin ryhmät soittavat yhtä-äänisesti; useimmiten toinen ryhmä on hiljaa toisen soittaessa. Hiljaisuudet ja tauot ovat taivasnäkymän ilma. Ne rakentavat musiikkia kuin tyhjä tila japanilaisessa tussipiirroksessa. Susanna Välimäki

3 Giovanni Gabrieli (n ): Canzoni e Sonati ja 1600-lukujen taitteessa Venetsia oli jo taloudellisesti parhaat päivänsä nähnyt mutta kulttuurisesti yhä kukoistava tasavalta. Musiikissa elettiin renessanssin viimeistä huipennusta ennen pian koittavaa uutta tyylikautta barokkia. Musiikkielämän keskuksena oli Pyhän Markuksen kirkko, jonne oli 1500-luvun lopulla onnistuttu keräämään poikkeuksellisen suuri esittäjistö, parhaimmillaan yli 50 kuorolaista ja muusikkoa. Venetsiassa syntynyt Giovanni Gabrieli nimettiin Markuksen kirkon urkuriksi Hän oli tässä virassa kuolemaansa saakka, kaudestaan ensimmäisen vuoden yhdessä setänsä Andrea Gabrielin kanssa. Andrea Gabrieli oli aiemman urkurin Claudio Merulan kanssa ollut luomassa omaperäistä cori spezzati -tekniikkaa eli monikuoroisuutta, jossa esittäjiä oli Markuksen kirkon arkkitehtuurin innoittamana sijoitettu kirkkosalin eri puolilla oleville parville kuulijoiden ympärille. Näin tilaulottuvuus tuli musiikin merkittäväksi elementiksi, kun säveltäjät saattoivat hyödyntää useampaan ryhmään jaetun esittäjistön välisiä kaikutehoja, vuorotteluja ja kontrasteja. Tämän perinnön Andrea Gabrieli välitti Giovannille, jonka kuoro- ja soitinteoksissa monikuoroisuus saavutti huipentumansa. Giovanni Gabrielin soitinmusiikkituotanto ilmestyi pääasiassa kahdessa kokoelmassa, joista ensimmäinen, otsikoltaan Sacrae symphoniae, julkaistiin Se sisältää 16 erikokoisille joskin soittimistoltaan pääosin vapaasti valittaville yhtyeille sävellettyä teosta, joita ovat 14 canzonaa ja kaksi sonaattia. Kappaleista tunnetuin on Sonata piano e forte, luultavasti musiikinhistorian varhaisin teos, jonka nuotissa on dynaamiset merkinnät, toisin sanoen ohjeet siitä, soitetaanko hiljaa (italiaksi piano) vai voimakkaasti (forte). Gabrielin toinen soitinmusiikin kokoelma Canzoni e Sonati ilmestyi vasta hänen kuolemansa jälkeen Edellisen kokoelman tavoin se sisältää erikokoisille mutta pääosin vapaasti valittaville soitinyhtyeille kirjoitettuja teoksia, joista tässäkin pääosa (eli 17) on canzoneja; sonaatteja on neljä. Gabrielin pyrkimys kasvattaa esittäjistöä huipentuu kappaleessa Sonata 20, jossa on viidessä ryhmässä yhteensä 22 muusikkoa. Tätä uljaasti soivaa teosta voi pitää Venetsian monikuoroisen soitinmusiikin ääripisteenä, sillä tasavallan taloudellinen alamäki aiheutti sen, että jatkossa näin suuria yhtyeitä ei ollut enää helppo koota. Monikuoroisuuden huippukausi oli ohi. Kimmo Korhonen 5

4 Alban Berg ( ): Pianosonaatti op. 1 (vaskisoittimille sovittanut Bernd Thewes) Edvard Grieg ( ): Surumarssi Rikard Nordraakille Alban Berg on parasta, mitä Schönberg on saanut aikaan, totesi Sibelius kerran. Tällä puolileikillisellä kommentilla hän on tullut viitanneeksi sekä Arnold Schönbergin ja Alban Bergin väliseen tiiviiseen opettaja-oppilas-suhteeseen että Bergin asemaan ns. toisen Wienin koulun pidetyimpänä säveltäjänä. Sillä vaikka Schönberg oli ryhmän kiistaton johtohahmo, saattoi Berg sittenkin olla sen täysiverisin muusikko. Berg omaksui aikanaan Schönbergin kehittämän modernistisen 12-säveltekniikan, mutta samalla hän säilytti aina henkiset yhteydet myöhäisromantiikan perintöön. Bergin pianosonaatti op. 1 syntyi vuosina , aikana jolloin Schönbergin johdolla käydyt opinnot olivat täydessä vauhdissa. Bergin oli määrä tehdä perinteinen kolmiosainen kokonaisuus, mutta ensimmäisen osan valmistuttua hän valitti Schönbergille, ettei ollut saanut vähään aikaan mitään musiikillisia ideoita teosta varten. Schönberg vastasi: Siinä tapauksessa olet jo sanonut kaiken, mikä pitääkin sanoa. Bergin sonaatti jäi lopulta yksiosaiseksi. Se on niin kuin Schönberg oli tarkkavaistoisena opettajana aavistanut jo sellaisenaan valmis, omat ongelmanasettelunsa synnyttävä ja ratkaiseva kokonaisuus. Sävelkieleltään se edustaa tonaalisesti monimutkaista mutta vielä sävellajitunnun säilyttävää myöhäisromantiikkaa kuohuvine nousuineen ja tasapainottavine, mietiskelevine suvantoineen. Tässä konsertissa Bergin pianosonaatti kuullaan saksalaisen säveltäjän Bernd Thewesin (s. 1957) tekemänä vaskisovituksena. Kimmo Korhonen Rikard Nordraak ( ) kuoli 24-vuotiaana tuberkuloosiin, mutta ennätti ennen sitä säveltää Norjan kansallishymnin ja tehdä syvän vaikutuksen nuoreen Edvard Griegiin. Suruviesti tavoitti Griegin Roomasta: Hän oli ainoa ystäväni ja ainoa toivoni meidän norjalaiselle taiteellemme. Nordraakin alulle panema ohjelma kansallisesta säveltaiteesta jäi Griegin toteutettavaksi. Surumarssi Rikard Nordraakille (Sørgemarsjover Rikard Nordraak) valmistui pianolle vuonna 1867 ja Grieg sovitti sen myöhemmin puhallinorkesterille. Vanhoilla päivillään Grieg esitti toiveen, että teos esitettäisiin myös hänen hautajaisissaan ja tässä tarkoituksessa Johann Halvorsen sovitti sen vuonna 1907 sinfoniaorkesterille. Halvorsenin sovitus on ottanut vaskisessa jylyssään ja lyömäsoitintehoissaan lähtökohdakseen Griegin puhallinorkesteriversion. Sibeliuksen In Memoriamin tapaan Griegin surumarssi laajenee runoelmaksi, jossa melodramaattisena pauhaavan päätaitteen rinnalle kohoaa tuskainen hiljaisuus

5 Einojuhani Rautavaara (1928 ): A Requiem in our time Einojuhani Rautavaara menetti isänsä ollessaan 10-vuotias ja äitinsä toisen maailmansodan aikana. Äidin kuolema heitti Rautavaran elämään pitkän varjon, jota hän pystyi käsittelemään musiikillisesti kymmenen vuotta myöhemmin teoksessaan A Requiemin Our Time. Teoksen välitön heräte tuli Rautavaaran sävellyksenopettaja Aarre Merikannolta, joka halusi oppilaansa osallistuvan Cincinnatin sinfoniaorkesterin norjalaissyntyisen kapellimestari Thor Johnsonin mukaan nimettyyn sävellyskilpailuun. Vaadittu kokoonpano, vaskiyhtye ja lyömäsoittimet, oli niin oppilaalle kuin opettajallekin sen verran tuntematon, että esimerkiksi baritonitorven tuntomerkit oli etsittävä saksalaisesta soitinnusoppikirjasta. A Requiem in Our Time voitti vuonna 1953 kilpailun ja merkitsi Rautavaaran läpimurtoa säveltäjänä. Teoksen otsikko tarkoittaa sielunmessua meidän aikanamme, mikä viittaa yksityiseen sfääriin kollektiivisen sijaan. Myös osien otsikointi poikkeaa sielunmessun vakiintuneesta muodosta. Mutta jos ihmiset ovat erilaisia, niin ikuisuutta lähestyvillä sieluilla on paljon yhteistä. Syvistä henkilökohtaisista tunteis- ta ponnistavana Rautavaaran A Requiem in Our Time kiertyy, osin julkisen esityskokoonpanonsa ansiosta, myös dokumentiksi sodan jälkeisen ajan tunnoista. Avausosasta (Hymnus) erottuu yhtä aikaa klassistinen ja modernistinen impulssi. Lyhyt Credo et Dubito ( Uskon ja epäilen ) on herättänyt kysymyksiä musiikkinsa samankaltaisuudesta Pelimannit-sarjan Jacob Könniin. Kun seppämestari Könni oli keksijä, mekaanikko ja noita, toisin sanoen mekanistisen maailmankuvan, kehitysuskon ja toisaalta metafyysisen epäilyn ylin edustaja suomalaisessa kyläyhteisössä, niin edustaa hän täydellisesti sekä Credon että Dubiton dialektista hengenlaatua, kirjoitti Rautavaara Omakuvassaan (1989). Dies iraen marssimaisin teemoin säntäilevät demonit voivat assosioitua sodan kauhuihin, mutta niillä tuntuu olevan myös arkinen, jokapäiväiseen kiusaamiseen, typeryyden ja ahdasmielisyyden kohtaamiseen liittyvä luonne. Vaskisen sielunmessun viimeinen osa (Lacrymosa) on hidas elegia, joka levollisessa surumielisyydessään puhdistaa mielen, mutta jättää sen yksinäisyyteen. Antti Häyrynen