Kandidaatintyön arvosteluohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kandidaatintyön arvosteluohjeet"

Transkriptio

1 1 (5) Kandidaatintyön arvosteluohjeet Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa Näillä arviointiohjeilla on kaksi tarkoitusta. Yhtäältä niillä välitetään selvä viesti sekä ohjaajille että opiskelijoille siitä, että Sähkötekniikan korkeakoulussa kandidaatintyö ja seminaari kurssin arvioinnissa käytetään koko arvosana-asteikkoa välillä 0-5. Toisaalta näiden ohjeiden on tarkoitus tehdä arviointityö ohjaajille helpommaksi ja perustellummaksi sekä tehdä arviointiperusteet opiskelijoille läpinäkyviksi, jonka puolestaan tulisi johtaa opiskelijoiden yhdenvertaiseen kohteluun alakohtaisista eroista ja ohjaajien erilaisista näkemyksistä tai kokemustaustasta riippumatta. Kandidaattityön ja seminaarityöskentelyn arviointi on jaettu alakohtiin, joilla on erilaisia painokertoimia. Tämän on tarkoitus viestiä opiskelijalle kurssin ydinaineksesta ja näin ollen siitä, mihin panostaminen tällä kurssilla johtaa haluttuihin oppimistuloksiin ja hyvään arvosanaan. Kandidaattityön arvioinnissa on kuusi (6) alakohtaa, jotka ohjaaja arvioi (alakohdat 1-6). Seminaarityöskentelyssä on kolme (3) alakohtaa. Niistä alakohdan 7 arvioi ohjaaja ja alakohdat 8 ja 9 arvioi vastuuopettaja. Näiden alakohtien painoarvokertoimilla korjattu keskiarvo määrittää koko 10 opintopisteen laajuisen kurssin arvosanan. Kandidaattityön arvosana vaikuttaa kandidaattitutkintotodistuksen keskiarvoon 1/18 verran. Hyväksyttävään kurssisuoritukseen vaaditaan, että jokainen alakohta on suoritettu hyväksytysti vähintään arvosanalla yksi (1). Kurssien hylkäämisestä vilppitapauksissa (plagiointi yms.) on annettu erikseen ohjeet Sähkötekniikan korkeakoulussa. Kurssiarvosanaan tyytymätön opiskelija voi tutustua arvosteluun ja hakea siihen muutosta normaalin oikaisukäytännön mukaisesti. Kurssi pitää suorittaa kokonaisuudessaan hyväksytysti sen lukukauden puitteissa, jolloin opiskelija aloittaa kandidaattiseminaarin. Aloittaminen tässä yhteydessä tarkoittaa kurssille ilmoittautumista ja luentojen suorittamista. Vastuuopettajan luvalla opiskelija voi erityistapauksissa

2 2 (5) hyväksyttää kandidaattityönsä aiheeksi esim. kesätöissä suoritetun tutkimusongelman opinnäytetyöraportoinnin. Aiheen hyväksyttämistä vastuuopettajalla etukäteen suositellaan, eikä se lyhennä kandidaattityön laatimisaikaa. Opiskelijan ja ohjaajan on syytä huomioida, että tutkimusongelman raportoiminen kandidaattityönä ei vaikuta arvosanaa nostavasti. Arviointilomakkeessa ei ole alakohtaa menetelmille tasavertaisen kohtelun takaamiseksi. Mikäli opiskelija ei saavuta kurssista hyväksyttyä arvosanaa seminaarin aikana, on hänen ilmoittauduttava kurssille uudestaan ja hänelle osoitetaan uusi aihe ja ohjaaja. Tämän ohjeen liitteenä on arviointilomake, jota Sähkötekniikan korkeakoulussa suositellaan käytettäväksi. Vastuuopettaja määrittää kurssin lopullisen arvosanan hyödyntäen arviointilomaketta ja siinä esitettyjä perusteluja. Mikäli vastuuopettaja päätyy antamaan kurssista ohjaajan arvioinnista poikkeavan arvosanan, on hänen perusteltava tämä lyhyesti lomakkeessa. Alakohtien 1-9 arviointiohjeet annetaan tiivistetysti alla. Alakohta 1. Työn tavoite (painoarvokerroin 2) Arvosana 5: Työn tavoite on esitetty selkeästi, ytimekkäästi ja se on aiheen kannalta tasapainoinen. Arvosana 4: Työssä on esitetty tavoite ja se on aiheen kannalta tasapainoinen. Arvosana 3: Työllä on tavoite ja se on esitetty. Tavoite on aiheeseen liittyvä. Arvosana 2: Työn tavoite on muotoiltu ja esitetty puutteellisesti. Arvosana 1: Työn tavoite on lavea/aiheeseen kuulumaton. Arvosana 0: Työssä ei ole esitetty tavoitetta. Alakohta 2. Työn rakenne (painoarvokerroin 2) Arvosana 5: Työn rakenne on opinnäytetyöhön soveltuva ja etenee asiasisällön huomioiden loogisesti. Rakenne edistää tiedonomaksumista. Arvosana 4: Työn rakenne on opinnäytetyöhön soveltuva ja etenee asiasisällön huomioiden loogisesti. Arvosana 3: Rakenne on johdonmukainen ja opinnäytetyöhön soveltuva. Arvosana 2: Työssä on opinnäytetöille tyypillinen rakenne. Arvosana 1: Työssä on opinnäytetöille tyypillinen rakenne mutta rakenne haittaa lukemista. Arvosana 0: Työssä ei ole opinnäytetöille tyypillistä rakennetta. Alakohta 3. Aineisto ja viittaustekniikka (painoarvokerroin 2) Arvosana 5: Opiskelija on omaksunut yhden johdonmukaisen viittaustekniikan ja hallitsee sen käytön moitteetta työssään. Aineisto on

3 3 (5) asiaankuuluvaa ja opiskelija osoittaa kriittisyyttä aineiston valinnassa. Lähteet on merkitty lukijaystävällisesti tekstiin. Arvosana 4: Opiskelija on omaksunut yhden johdonmukaisen viittaustekniikan ja hallitsee sen käytön. Aineisto on kriittisesti valittu. Lähteet on merkitty selvästi tekstiin. Arvosana 3: Opiskelija käyttää valitsemaansa viittaustekniikkaa hyväksyttävästi. Aineiston valinnassa on osoitettu kriittisyyttä. Lähteet on merkitty tekstiin. Arvosana 2: Opiskelija käyttää valitsemaansa viittaustekniikkaa tyydyttävästi ja aineisto on tyydyttävä. Lähteiden merkintä tekstiin on puutteellista. Arvosana 1: Opiskelija hallitsee tyydyttävästi viittaustekniikan mutta aineisto on yksipuolista. Arvosana 0: Aineisto, lähdekritiikki ja viittaustekniikka ovat puutteellisia. Alakohta 4. Tulokset ja johtopäätökset (painoarvokerroin 1) Arvosana 5: Opiskelija osaa esittää ja arvioida opinnäytetyönprosessin aikana saavuttamiensa tulosten merkitystä sekä suhtautuu niihin kriittisesti suhteessa muiden kirjallisuudessa esittämiin tuloksiin sekä vetää tuloksista perusteltuja johtopäätöksiä. Arvosana 4: Opiskelija osaa esittää tuloksia kriittisesti sekä vetää tuloksista perusteltuja johtopäätöksiä. Arvosana 3: Opiskelijan kirjallisuuskatsaus on mielekäs. Tulokset ja johtopäätökset ovat perusteltuja. Arvosana 2: Työssä on tuloksia ja johtopäätöksiä. Arvosana 1: Työssä on joitakin tuloksia mutta ei mitään johtopäätöksiä. Arvosana 0: Työssä ei esitetä tuloksia eikä kirjallisuuskatsauksessa ole näkemystä. Alakohta 5. Kieli (painoarvokerroin 3) Arvosana 5: Kielellinen ilmaisu on luonnollista ja tiivistä. Kieli on virheetöntä ja helppolukuista. Arvosana 4: Kielellinen ilmaisu on tiivistä, virheetöntä ja helppolukuista. Arvosana 3: Kielellinen ilmaisu on tiivistä ja lähes virheetöntä. Arvosana 2: Kieli on hyvää mutta työssä on satunnaisia virheitä ja kömpelöitä tai vieraskielisiä ilmauksia. Arvosana 1: Työssä on selviä kielioppivirheitä mutta opiskelija osoittaa, että opinnäytetyön kirjoittamisprosessin perusteet on opittu. Arvosana 0: Kieli sisältää paljon kielioppivirheitä ja se on vaikealukuista. Opinnäytetyön kirjoittamisen ja kirjoittamisprosessin perusteita ei ole opittu.

4 4 (5) Alakohta 6. Ulkoasu (painoarvokerroin 1) Arvosana 5: Työ on kaikilta osin moitteeton, siisti ja siinä noudatetaan tekniikan alan opinnäytetyölle asetettuja yleisiä rakenne- ja muoto-ohjeita. Työn visualisointi on tarkoituksen mukaista ja tiedonvälitystä tehostava. Arvosana 4: Työ on moitteeton, siisti ja siinä noudatetaan tekniikan alan opinnäytetyölle asetettuja yleisiä rakenne- ja muoto-ohjeita. Työn visualisointi on tarkoituksen mukaista. Arvosana 3: Työ on siisti ja siinä noudatetaan tekniikan alan opinnäytetyölle asetettuja yleisiä rakenne- ja muoto-ohjeita. Arvosana 2: Työssä noudatetaan tekniikan alan opinnäytetyölle asetettuja yleisiä rakenne- ja muoto-ohjeita. Arvosana 1: Työ on laadittu ohjeita noudattaen mutta visualisointi hankaloittaa tiedonvälittämistä. Arvosana 0: Työssä on vakavia puutteita. Huom! Tärkeintä on, että työ on ulkoasultaan yhdenmukainen alusta loppuun. Työn ulkoasun tulee olla asiallinen ja tukea teknisen tiedon välittämistä lukijalle. On syytä huomata, että eri opiskelijat voivat päätyä hieman toisistaan poikkeaviin ulkoasuratkaisuihin kandidaattityönsä asiasisällöstä ja omasta taiteellisesta näkemyksestään johtuen. Kurssin aikana annetaan viitteellisiä fonttikoko- tai muita ohjeita. Yleisohjeet kuvien, kaavojen ja taulukoiden sijoittelusta, otsikoinnista ja sitomisesta osaksi tekstiä viittauksin ovat sitovia ja näitä ohjeita esitetään kurssikirjassa sekä kirjoittamista käsittelevillä luennoilla. Alakohta 7. Seminaarityöskentely ohjaajan näkemys (painoarvokerroin 2) Arvosana 5: Opiskelija osallistuu täsmällisesti ja valmistautuneena ohjaustilanteisiin sekä osoittaa omatoimisuutta kurssin aikana. Opiskelija esittää omia perusteltuja näkemyksiään työstä/työskentelystä. Opiskelija omaksuu ja hyödyntää ohjauspalautetta. Arvosana 4: Opiskelija osallistuu täsmällisesti ja valmistautuneena ohjaustilanteisiin ja osoittaa edistymistä työssään/työskentelyssään. Opiskelija on omatoiminen. Arvosana 3: Opiskelija osallistuu täsmällisesti sovittuihin ohjaustilanteisiin ja osoittaa edistymistä työssään/työskentelyssään sekä osoittaa omatoimisuutta käytännön ongelmien ratkaisemisessa. Arvosana 2: Opiskelija osallistuu täsmällisesti sovittuihin ohjaustilanteisiin mutta ei osoita omatoimisuutta käytännön ongelmien ratkaisemisessa. Arvosana 1: Opiskelija osallistuminen sovittuihin ohjaustilanteisiin on epämääräistä ja hän ei osoita omatoimisuutta käytännön ongelmien ratkaisemisessa.

5 5 (5) Arvosana 0: ohjausta. Opiskelija ei osallistu ohjaustilanteisiin tai ei ota vastaan Alakohta 8. Seminaarityöskentely vastuuopettajan arviointi (painoarvokerroin 2) Arvosana 5: Opiskelija suorittaa kurssin osasuoritteet määräaikoja noudattaen ja osoittaa pienryhmätoiminnassa aktiivisuutta. Arvosana 4: Opiskelija suorittaa kurssin osasuoritteet määräaikoja noudattaen ja osallistuu pienryhmätoimintaan. Arvosana 3: Opiskelija suorittaa kurssin osasuoritteet määräaikoja noudattaen mutta pienryhmätoiminnassa on ongelmia. Arvosana 2: Opiskelija suorittaa lähes kaikki osasuoritteet määräaikoja noudattaen mutta pienryhmätoiminnassa on ongelmia. Arvosana 1: Kaikki osasuoritteet tehdään hyväksytysti mutta määräaikoja noudattamatta tai opiskelija ei osallistu pienryhmiin lainkaan. Arvosana 0: Jokin kurssin hyväksyttyyn suorittamiseen vaadittava osio (kandidaattityö, kypsyysnäyte, valmiin työn tallentaminen tai muu vastaava) puuttuu. Alakohta 9. Loppuseminaari vastuuopettajan arviointi (painoarvokerroin 3) Arvosana 5: Esitelmä on erinomainen, osallistuminen keskusteluun on aktiivista ja suullisella opponoinnilla herätetään akateemista keskustelua. Arvosana 4: Esitelmä on hyvä, opiskelija osallistuu keskusteluun ja suullisella opponoinnilla herätetään akateemista keskustelua. Arvosana 3: Esitelmä on hyvä ja suullisella opponoinnilla herätetään akateemista keskustelua. Arvosana 2: Esitelmä on tyydyttävä, opiskelija ei osallistu keskusteluun ja suullisella opponointi suoritetaan hyväksytysti. Arvosana 1: Opiskelija saapuu ajoissa loppuseminaariin sekä pitää hyväksyttävän esitelmän ja opponoi. Arvosana 0: Opiskelija ei saavu loppuseminaariin pitämään esitystä tai opponointipuheenvuoroa.

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Kevät 2016 Aloitusluento 20.01.2016 TkT Eero Hiltunen 1 Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Aiheet ja ohjaajat

Lisätiedot

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit)

Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Aalto CHEM Kandidaattiseminaari (+ BTT/KEM/MTE seminaarit) Syksy 2015 Aloitusluento 16.09.2015 TkT Eero Hiltunen Tänään Yleistä kandidaattiseminaarista Aikataulut ja osasuoritukset Koulutusohjelmien omat

Lisätiedot

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy 2016 Arkkitehtuurin laitos /wl Yleistä 1/2 Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen

Lisätiedot

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy 2017 Arkkitehtuurin laitos 8.9.2017 /wl Yleistä 1/2 Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää:

Lisätiedot

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit

Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman arviointikriteerit Kandidaatintutkielman laajuus on 10 op, josta kypsyysnäyte 1 op ja tieteellinen tiedonhankinta 2 op. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmassa tieteellinen tiedonhankinta

Lisätiedot

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja KANDIDAATINTYÖ JA KANDIDAATTISEMINAARI Yleistä Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen ajattelun tiedonhaun tiedon jäsentämisen

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja)

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella. Kandidaatintyöluennot (Ala kirjoittaa! -luentosarja) 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Jarmo Tanskanen (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: kandidaatintyöluennot, yhteiset

Lisätiedot

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl

Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy Arkkitehtuurin laitos /wl Kandidaatintyö ja kandidaattiseminaari Syksy 2016 Arkkitehtuurin laitos /wl Yleistä 1/2 Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen

Lisätiedot

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet

Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielma Seminaarityöskentelyohjeet Eläinlääketieteellinen tiedekunta Helsingin yliopisto 2017 1 Yleistä Eläinlääketieteen lisensiaatin tutkielman seminaarityöskentelyyn

Lisätiedot

Arviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen

Arviointiperuste 1 2 3 4 5. opinnäytetyön aihe perustellaan niukasti aihe on työelämälähtöinen 1 PELASTUSOPISTO Toiminnallisen opinnäytetyön arviointiperusteet Opinnäytetyön arviointi perustuu tähän kriteeristöön. Jokainen opinnäytetyön arvioitava osa on purettu taulukossa sanalliseen muotoon, näitä

Lisätiedot

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo Oulun yliopisto Lääketieteellinen tiedekunta Terveystieteiden laitos PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO. Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa

LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO. Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa LIITE 1: OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT AMK- TUTKINTO Arvioinnin osa-alueet perustutkintoon (AMK-tutkinto) johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää,

Lisätiedot

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari

TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015. Tietojenkäsittelyn seminaari TK080903 Tietojenkäsittelyn seminaari 4 op Kevät 2015 Tietojenkäsittelyn seminaari Suoritetaan 3. opintovuonna. Sisältyy moduuleihin TK0809 ja TK0811. Miksi? Amk tutkinto on KORKEAkoulututkinto. seminaari

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä Oulun yliopisto Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö PRO GRADU-TUTKIELMAN ARVIOINTILOMAKE Tutkielman tekijä(t): Tutkielman nimi: Pääaine: Tutkielman ohjaaja(t): Tutkielman arviointi Tutkielman

Lisätiedot

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella

Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella kn 5.2.2009 Kandidaatintyöprosessi Sähköenergiatekniikan laitoksella Tiedoksi kandidaatintöiden ohjaajille: Valmistautuminen kandityön tekemiseen, esitietovaatimukset: Kandidaatintyö voidaan aloittaa tyypillisesti

Lisätiedot

Tietotekniikan kandidaattiseminaari

Tietotekniikan kandidaattiseminaari Tietotekniikan kandidaattiseminaari Luento 1 14.9.2011 1 Luennon sisältö Seminaarin tavoitteet Seminaarin suoritus (tehtävät) Kandidaatintutkielman aiheen valinta Seminaarin aikataulu 2 2011 Timo Männikkö

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä

Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Pro gradu -tutkielmien arvostelu maantieteessä Tutkielman arvostelussa on käytössä viisiportainen asteikko (1-5): o Ykkönen (1) merkitsee, että työ on hyväksyttävissä, mutta siinä on huomattavia puutteita.

Lisätiedot

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ -

KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - Aalto-yliopisto Kemian tekniikan korkeakoulu Syksy 2015 KANDIDAATTISEMINAARI JA KANDIDAATINTYÖ - TIETOPAKETTI OPISKELIJALLE ALKUSANAT Kandidaattiseminaari on monelle opiskelijalle ensimmäinen tilanne,

Lisätiedot

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE Ohje hyväksytty osastoneuvostossa 17.8.2005 1 Sisällys 1. Kandidaatintyö ja sen tarkoitus...2 2. Kandidaatintyön aihe ja tarkastaja...3 3. Kandidaatintyön

Lisätiedot

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät Hyväksytty sähkötekniikan akateemisessa komiteassa 7. päivänä kesäkuuta 2011. Niissä kohdissa, joissa päättäjä johtuu jostain muusta säännöstä

Lisätiedot

Esseeohje Tarkoitus Rakenne

Esseeohje Tarkoitus Rakenne Teologinen tiedekunta 24.10.2017 Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen essee on tieteellisen

Lisätiedot

Seminaarit. sen jälkeen Teollisuuslaitos-seminaari / SWOT analyysi (esitelmät ja

Seminaarit. sen jälkeen Teollisuuslaitos-seminaari / SWOT analyysi (esitelmät ja Seminaarit Seminaarit näkökulmittain ja teollisuudenaloittain Yksi HX-ryhmälle Kaksi seminaaria / harjoitusryhmä (n. 30 opiskelijaa): ensin Näkökulma-seminaari (esitelmät ja opponoinnit 3-4 hengen ryhmissä,

Lisätiedot

Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin

Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin Pisteytysohje loppuraporttien vertaisarviointiin Pisteytys olettaa kaikkien kuvattujen vaatimusten täyttymistä pistemäärän saavuttamiseksi. Esimerkiksi: Raportti täyttää rakenteen ja kieliasun osalta kaikki

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi

Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Syventävien opintojen tutkielman arviointi Syventävien opintojen tutkielmat arvioidaan 5-portaisella asteikolla arvosanoilla (1) välttävä, (2) tyydyttävä, (3) hyvä,

Lisätiedot

Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa

Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa Työryhmän loppuraportti 3.5.2006 (korjaukset 19.5.2006) Teknillinen korkeakoulu 1. JOHDANTO Teknillisen korkeakoulun vuoden

Lisätiedot

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö 7.9.2017 Fuksi-info Vastuullisen käyttäytymisen periaatteet Miten toimin, jos olen tyytymätön saamaani arvosanaan? Miten haen vapautusta toisen kotimaisen kielen suorittamisesta?

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen

Pro gradu - tutkielma. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Pro gradu - tutkielma Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulun yliopisto KT HANNU Heikkinen Usein kysyttyjä kysymyksiä infon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Kandista graduun vai uusi tutkielma? Yksin

Lisätiedot

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella

Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella 1 Kandidaatintyö Elektroniikan laitoksella Kandidaatintyövastaavat: Aki Korpela (sähkömagnetiikka) Erja Sipilä (elektroniikka) Kandidaatintyö koostuu seuraavista osista: Kandidaatintyön laajuus on 8 op,

Lisätiedot

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008

AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 1 AMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT päivitetty 24.10.2008 Arviointikriteerit K 5 H 4 H 3 T 2 T 1 Hylätty Aiheen valinta Yhteys koulutusohjelman ammattiopintoihin Yhteys työelämään työ kehittää opiskelijan

Lisätiedot

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa

LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT. Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa LIITE 2: YAMK-OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Arvioinnin osa-alueet ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa I TEHTÄVÄN ASETTELU Työelämälähtöisyys: opinnäytetyö hyödyttää työelämää, kehittää

Lisätiedot

Ei suurempaa moitten sijaa. Lähdemerkinnät ok, samoin lauserakenteet. Muutamia kirjoitusvirheitä oli, mutta ei häiritsevässä määrin.

Ei suurempaa moitten sijaa. Lähdemerkinnät ok, samoin lauserakenteet. Muutamia kirjoitusvirheitä oli, mutta ei häiritsevässä määrin. opisnro Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu Perehtyneisyys Johtopäätelmät Kieli-/ulkoasu 433431 Aiheeseen olisi voinut perehtyä syvällisemmin oppikirjamaisia lähteitä käyttäen, nyt oli tyydytty

Lisätiedot

Kansantaloustieteen kandidaatintutkielma 2011 * Kandidaatintutkielma 10 op ja kypsyysnäyte 0 op. * Kirjoitetaan suomenkielellä - poikkeustapauksessa voidaan kirjoittaa englanniksi. * Kandidaatintutkielma

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja

Arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelmissa käsitellään lisäksi taiteellisia ilmaisukeinoja KANDIDAATINTYÖ JA KANDIDAATTISEMINAARI Yleistä Kandidaattiseminaari ja siihen liittyvä kandidaatintyö on opintokokonaisuus, jonka tavoitteena on kehittää: tieteellisen ajattelun tiedonhaun tiedon jäsentämisen

Lisätiedot

Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019

Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Filosofisen tiedekunnan syventävien opintojen opinnäytetöiden arviointi DP 270/2019 Tutkielman arviointikriteerit ovat seuraavat: Tutkimusaihe ja tutkimuksen tarkoitus Teoreettinen perehtyneisyys ja tutkimuskirjallisuus

Lisätiedot

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 1/2019)

Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous (nro 1/2019) JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO MUUTOKSENHAKU- LAUTAKUNTA Jyväskylän yliopiston muutoksenhakulautakunnan kokous 10.1.11.2019 (nro 1/2019) Aika: klo 8.15 9.01 Paikka: AgB 201 Läsnä: Iiris Aaltio, Kaisa Aunola, Kaija

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019

Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019 Käytännön ohjeita tutkielmatyöskentelyyn ja valmistuminen keväällä 2019 Sanna Ryhänen koulutussuunnittelija sanna.ryhanen@helsinki.fi EE-talon 2. krs, huone B226 22.1.2019 Tutkielmatyöskentelyn aloitus

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa

OPINNÄYTETYÖ TOIMINTAOHJE 1 (7) opinnäytetyöryhmä. Hyväksyjä. Pertti Puusaari. Rehtori lähtien. Voimassa 1 (7) OPINNÄYTETYÖ Laatija Ylläpitäjä opinnäytetyöryhmä vararehtori Hyväksyjä Pertti Puusaari Rehtori Voimassa 1.9.2016 lähtien Organisaatio Toiminta HAMK x Koulutus x HAMI TKI-toiminta Yhteiset palvelut

Lisätiedot

Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)

Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Tiivistelmä, yhteenveto (yhteenveto = kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari Tiivistelmä Suppea ja itsenäinen teksti, joka kuvaa olennaisen opinnäytteen sisällöstä.

Lisätiedot

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN

LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN LISÄOHJEITA DIPLOMITYÖN TEKEMISEEN TÄYDENTÄMÄÄN OSASTON DIPLOMITYÖOHJETTA http://www.ee.oulu.fi/opiskelu/lomakkeet/diplomity%f6/diplomity%f6n.teko-ohjeet.pdf Prof. Mika Ylianttila Informaationkäsittelyn

Lisätiedot

Seminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori

Seminaariesitys. Jokainen pitää työstään seminaariesityksen. Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori 1 Seminaariesitys Jokainen pitää työstään seminaariesityksen Kesto n. 10 min Käytössä piirtoheitin ja dataprojektori Jokainen opponoi jonkun toisen työn ja esityksen. Esityksen pitäjä lähettää omalle opponentilleen

Lisätiedot

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.

Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista. Kurssipalautekooste Kurssi: Metallurgian seminaari (477419S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen

Lisätiedot

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA

KOHTI LAADUKASTA TUTKINTOA ESR AHOT-KATSAUS A M M A T T I K O R K E A K O U L U J E N K I E L T E N J A V I E S T I N N Ä N V A S T U U O P E T T A J I E N T A P A A M I N E N 7. 2. 2 0 1 1 A N N E L I A I R O L A KOHTI LAADUKASTA

Lisätiedot

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN

Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Pro gradu - tutkielma KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA, OULUN YLIOPISTO KT HANNU HEIKKINEN Luennon teemat Pro gradu-tutkielman lähtökohdat Osaamistavoitteet lyhyesti Pro gradu-seminaarin opintopisteiden jakautuminen

Lisätiedot

Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010

Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010 Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010 Portfolio Suunnitteluprosessi Arvioinnin kohteet ja niiden kriteerit Ideiointi Alkuideoiden kehittely ja teeman valinta Tuotteen tai teoksen tarkoituksen

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008

YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008 YLEMPI AMK -OPINNÄYTETYÖN ARVIOINTIKRITEERIT Päivitetty 19.11.2008 Aiheen valinta ankohtainen, innovatiivinen, vaativa erityisen merkittävä kannalta, uutta tietoa synnyttävä hyvin harkittu se liittyy kiinteästi

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (YAMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/6 TEKNILLISEN KORKEAKOULUN TUTKINTOSÄÄNTÖ (http://www.hut.fi/yksikot/opintotoimisto/lait/tutkintosaanto_111200_voimassaoleva.htm) 1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta

DIPLOMITYÖ. Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta DIPLOMITYÖ Ajatuksia ja kokemuksia valvojan näkökulmasta Luennoija Esko Niemi Tuotantotekniikan professori Valvottuja d-töitä useita kymmeniä Myös ohjaajana teollisuudessa ja yliopistoissa Oma diplomityö

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY. ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Tiistai 10. tammikuuta 2017, klo 12:15-12:45 (K216, Otakaari 4) Juhana Hiironen RYM/KTA Tärkeät

Lisätiedot

HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Filosofian lisensiaatin tutkinto

HUMANISTINEN TIEDEKUNTA. Filosofian lisensiaatin tutkinto HUMANISTINEN TIEDEKUNTA Filosofian lisensiaatin tutkinto Oulun yliopiston tutkijakoulun opiskelijaksi hyväksytty opiskelija voi halutessaan suorittaa lisensiaatintutkinnon humanistisessa tiedekunnassa.

Lisätiedot

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma Tutkintoja koskevan asetuksen (794/2004) 7 :n mukaan alempaan korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee antaa

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) Osasto, oppiaine. Osasto, oppiaine

Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) Osasto, oppiaine. Osasto, oppiaine Eläinlääketieteellinen tiedekunta 1(5) ELÄINLÄÄKETIETEEN LISENSIAATINTUTKIELMAN ARVIOINTI HENKILÖTIEDOT (opiskelija täyttää) Nimi Opiskelijanumero TUTKIELMAN TIEDOT (opiskelija täyttää) Pyydän lisensiaatintutkielmani

Lisätiedot

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää

Sukunimi Kutsumanimi Ryhmä Hetu Sähköpostiosoite. OPINTOKOKONAISUUS / OPINTOJAKSO, JOSTA AHOT menettelyä haetaan. Opiskelija täyttää 1 OSAAMISEN OSOITTAMINEN, AHOT menettely A OPISKELIJAN TIEDOT Opiskelija täyttää. Lomake palautetaan yhdessä osaamisportfolion (liitteineen) kanssa AHOT menettelyä koskevan opintokokonaisuuden / opintojakson

Lisätiedot

Suoritusraportointi: Loppuraportti

Suoritusraportointi: Loppuraportti 1 (5) Suoritusraportointi: Loppuraportti Tiimitehtävä, 20 % kurssin arvosanasta Ryhmän vetäjä toimittaa raportit keskitetysti projektiyrityksille Raportti sisältää kaksi osiota: Johdon tiivistelmän (Executive

Lisätiedot

Pro gradu -tutkielman arviointikriteerit

Pro gradu -tutkielman arviointikriteerit Pro gradu -tutkielman arviointikriteerit Arviointikriteerien on tarkoitus soveltua sekä määrällisillä tai laadullisilla menetelmillä tehtyjen empiiristen tutkimusten että kirjallisuuskatsauksena tehtyjen

Lisätiedot

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LUOVA JA TOIMINNALLINEN LÄHIHOITAJA

Lisätiedot

Tehtäväalueen määrittely ja tavoitteiden asettelu

Tehtäväalueen määrittely ja tavoitteiden asettelu 1 (7) Hyväksytty Kemian tekniikan akateemisessa komiteassa 11.11.2014 DIPLOMITYÖN ARVIOINTIOHJE 1. Yleistä diplomityön arvioinnista Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulun tutkintosäännön 2013 12

Lisätiedot

Kurssiesite, KEVÄT 2017

Kurssiesite, KEVÄT 2017 Päivitetty 9.1.2017 (Lukukauden aikana tarkista mahdolliset päivitykset kurssin sivuilta) ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) Alustava aikataulu KJR Kurssiesite, KEVÄT 2017 Vastaavat opettajat:

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

kandidaattiseminaarit: EST, IT, AS ja BIO

kandidaattiseminaarit: EST, IT, AS ja BIO kandidaattiseminaarit: EST, IT, AS ja BIO MC-työtila kaikilla pääaineilla on ELEC3013.kand Syyslukukausi 2017 Avausluento 12.9. Markus Turunen Tämän luennon sisältö 1. Organisaatio, tavoitteet ja tiedotus

Lisätiedot

1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö

1Blogin arvostelu. Blogin tarkoitus. Arvostelun filosofia. Blogin sisältö. Blogin kieli ja tyyli. Viikkotehtävät. Blogin viikoittainen sisältö 1Blogin arvostelu Blogin tarkoitus Blogin pitäminen on tapa välittää tietoa ryhmän päätöksentekoprosessista ulkopuolisille tahoille. Samalla se toimii ryhmän sisäisenä resurssina ja tapana pitää kirjaa

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

Kurssiesite, SYKSY 2018

Kurssiesite, SYKSY 2018 Päivitetty 21.9.2018 ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY RYM ALUSTAVA AIKATAULU (Lukukauden aikana tarkista mahdolliset päivitykset kurssin

Lisätiedot

Esseeohje Tarkoitus Rakenne

Esseeohje Tarkoitus Rakenne Teologinen tiedekunta 24.10.2017 (päivitetty 8.4.2019) Yleiset esseeohjeet 2017 Opettaja tarkentaa tarvittaessa esim. kirjallisuutta ja mahdollisia lähteitä koskevaa ohjeistusta Esseeohje Tarkoitus Akateeminen

Lisätiedot

Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa

Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa teknillinen korkeakoulu Kandidaattityöryhmä 14.11.2006 Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa 1. JOHDANTO Teknillisen korkeakoulun vuoden 2005 tutkintosäännön

Lisätiedot

Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen. Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti

Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen. Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti Opinnäytetyöprosessin itsejohtaminen Henrik Räsänen tekniikan tohtori kauppatieteiden lisensiaatti ONT-prosessi Opinnäytetyö on vaativa prosessi, joka vaatii hyvän suunnittelun. Toteutus vaatii hyvää itsekuria.

Lisätiedot

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info

Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö Fuksi-info Hanne Puskala Opintoasiainpäällikkö 8.9.2016 Fuksi-info Miten toimin, jos olen tyytymätön saamaani arvosanaan? Miten haen vapautusta toisen kotimaisen kielen suorittamisesta? Vastuullisen käyttäytymisen

Lisätiedot

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät Sibelius-Akatemian hallinnointiohjeen liite 9 Hallitus 25.1.2012 Päivitysvastuu: hallintojohtaja OPETUS- JA TUTKIMUSHENKILÖSTÖN REKRYTOINTISÄÄNTÖ 1 luku Tehtävät 1 Professorin tehtävät Professorin tehtävistä

Lisätiedot

Kurssiesite, SYKSY 2016

Kurssiesite, SYKSY 2016 Päivitetty 27.9.2016 (Lukukauden aikana tarkista mahdolliset päivitykset kurssin sivuilta) ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) KJR Kurssiesite, SYKSY 2016 Vastaavat opettajat: Prof. Matti

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen

Akateemiset taidot. Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Akateemiset taidot Tapaaminen 13 Matematiikan kirjoittaminen Tutustu tekstiin ja pohdi itseksesi Mieti miten teksti on kirjoitettu. Missä kohdissa matemaattinen ilmaisu on hyvää ja missä kohdissa tekstiä

Lisätiedot

OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT

OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT Satakunnan ammattikorkeakoulu Liiketoiminta ja kulttuuri Pori Liiketalous ja matkailu OPINNÄYTETYÖN MENETTELYT Jokaisen koulutusohjelman opinnäytetyöhön liittyy Liiketoiminta ja kulttuuri Porissa kaksi

Lisätiedot

Tekniikan alan kesäkandidaattiseminaari, 2016 Join.kand

Tekniikan alan kesäkandidaattiseminaari, 2016 Join.kand Avausluento Tekniikan alan kesäkandidaattiseminaari, 2016 Join.kand Yliopistonlehtori Luennon sisältö Tavoitteet Organisaatio Kandiseminaari kokonaisuutena Vaatimukset Määräajat Työn kielestä ja kypsyysnäytteestä

Lisätiedot

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus

SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus OPETUSSUUNNITELMA SUOMEN KIELI 1 Vuosiluokkien 5-10 saamelainen luokanopettajakoulutus 30 opintopistettä Dutkan- ja oahppostivra dohkkehan 21.6.2013 áššis 72/13 1. OPPIAINEEN YLEISET TIEDOT... 3 1.1. OPPIAINEEN

Lisätiedot

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat

Kurssin oppimistavoitteet. Heikki Lokki Kurssin suorituksen jälkeen osaat Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen - TVT-ajokortti (3 op) - Tietokone työvälineenä (1 op) - Opiskelutekniikka (2 op) - Johdatus tietojenkäsittelytieteeseen (4 op) Heikki Lokki 24.9.2008 Matemaattis-luonnontieteellinen

Lisätiedot

Diplomityö. Prosessi ja työstäminen, valmistuminen. Prof. Marko Nieminen Käytettävyys ja käyttöliittymät

Diplomityö. Prosessi ja työstäminen, valmistuminen. Prof. Marko Nieminen Käytettävyys ja käyttöliittymät Diplomityö Prosessi ja työstäminen, valmistuminen Prof. Marko Nieminen Käytettävyys ja käyttöliittymät http://stratus.soberit.hut.fi Luentotehtävä Mitä luennolla esitetyt asiat tarkoittavat oman diplomityösi

Lisätiedot

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä)

Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Tiivistelmä, yhteenveto (kypsyysnäyte, jos työ on muulla kuin koulusivistyskielellä) Kandidaattiseminaari 1. pajaan tiivistelmäversio Jos kirjoitat kandidaatintyösi muulla kuin koulusivistyskielelläsi,

Lisätiedot

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön.

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön. 5 Projektityö onkin hyvä suunnitella siten, että työ on mielekkäästi jaettavissa osiin kandidaatintöiden kirjoittamista ajatellen. Projektityön yhteydessä tehtävien kandidaatintöiden arvostelua ja muotoseikkoja

Lisätiedot

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Joel Kauppi

Kurssin käytännön järjestelyt. Tuotantotalous 1 Joel Kauppi Kurssin käytännön järjestelyt Tuotantotalous 1 Joel Kauppi Kurssin henkilökunta Vastuuopettaja prof. Paul Lillrank (TU-A1100 ja TU-A1200) Assistentit Joel Kauppi (Pääassistentti) Niko Pronin Elias Peterzens

Lisätiedot

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen

ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin

Lisätiedot

Kurssiesite, SYKSY 2015

Kurssiesite, SYKSY 2015 Päivitetty 29.9.2015 (Lukukauden aikana tarkista mahdolliset päivitykset (MyCourses) ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) KJR Kurssiesite, SYKSY 2015 Opetus: Vastaavat opettajat: 24 + 0 (2

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015

OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1 OULUN YLIOPISTO, ARKKITEHTUURIN TIEDEKUNTA Kandidaatintutkinto ja kandidaatintyö Ohjeet 2015 1. Tekniikan kandidaatin tutkinto ja sen yleiset tavoitteet... 1 2. Kandidaatin tutkintoon liittyvä kandidaatin

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila

Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Kandidaatintutkielma 6 op (+Äidinkielinen viestintä 3 op) (+Tutkimustiedonhaku 1 op) (+Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2013 Jaakko Kurhila Päivän ohjelma Ryhmäjaon hienosäätö? Tärkeimmät asiat tutkielman tekemiseen

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti

Kandidaatintutkielma, ryhmän ohjaus Teemu Kerola. Referaatti Teemu Kerola Kandidaatintutkielma Ryhmä 3, kevät 2013 (Tieteellisen kirjoittamisen kurssi, tiki) Referaatti, aine, tutkielma Kypsyysnäyte Esitelmä Arvostelu Kirjoittaminen Aiheiden valinta 1 Referaatti

Lisätiedot

Opinnäytetöiden kirjaaminen Wilmaan. Tammikuu 2018

Opinnäytetöiden kirjaaminen Wilmaan. Tammikuu 2018 Opinnäytetöiden kirjaaminen Wilmaan Tammikuu 2018 A-kohdassa on esitelty opiskelijan tietojen haku ja ontopintopisteiden kirjaaminen yksityiskohtaisemmin perusopparin tilanteessa, A-kohdan ohje soveltuu

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN 12.11.2018 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASKOKEISIIN ILMOITTAUTUMINEN - kokelaan on ilmoittauduttava tutkintoon kirjallisesti - ilmoittautuminen on sitova * kevät 2019:

Lisätiedot

Kurssiesite, KEVÄT 2016

Kurssiesite, KEVÄT 2016 Päivitetty 23.2.2016 (Lukukauden aikana tarkista mahdolliset päivitykset (MyCourses) ENG3043.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) KJR Kurssiesite, KEVÄT 2016 Vastaavat opettajat: Prof. Matti Pietola,

Lisätiedot

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO

LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO LASKENTATOIMEN PRO GRADU INFO 16.5.2011 Sisältö 1. Tutkielmatyöskentelyn käytännönjärjestelyt Hyödyllisiä nettisivuja ja ohjeita Pro gradu tutkielmatyöskentelyn vaiheet Alkuraportti/tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com

Yksilöllisen oppimisen menetelmä. Ville Aitlahti, @matikkamatskut, www.matikkamatskut.com Yksilöllisen oppimisen menetelmä Yksilöllisen oppimisen menetelmä Tarve menetelmän takana: http://youtu.be/dep6mcnbh_c Oman oppimisen omistaminen Opettajan tietyt raamit toiminnalle Oman oppimisen omistaminen

Lisätiedot

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely

35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Tieto- ja palvelutalouden laitos / logistiikka 35C00250 Hankintojen johtaminen Kurssin esittely Kurssin tavoitteet Kurssin suorittaminen Työmäärä ja tyytyväisyys Tiedotus ja yhteystiedot Kurssin tavoitteet

Lisätiedot

YLEISET OHJEET Syventävien opintojen opinnäytetyö ( alkaen)

YLEISET OHJEET Syventävien opintojen opinnäytetyö ( alkaen) YLEISET OHJEET Syventävien opintojen opinnäytetyö (1.8.2014 alkaen) Johdanto Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on vahvistanut päätöksellään (3.6.2014) tiedekunnan suositukset koskien ylemmän korkeakoulututkinnon

Lisätiedot

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai

PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai PHYS-A0120 Termodynamiikka (TFM) Maanantai 26.10.2015 Käytännönjärjestelyt Kurssin alkuosan henkilökunnasta Kurssi jakautuu kahteen osaan: ensimmäistä 3 viikkoa luennoi TkT Kati Miettunen ja jälkimmäistä

Lisätiedot