PORVOON KAUPUNGIN SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS KAUPUNGINVALTUUSTON ILTAKOULU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PORVOON KAUPUNGIN SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS KAUPUNGINVALTUUSTON ILTAKOULU"

Transkriptio

1 PORVOON KAUPUNGIN SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS KAUPUNGINVALTUUSTON ILTAKOULU

2 VALTUUSTON ILTAKOULU KLO Tervetuloa Yhtiöittämisselvityksestä yleisesti, kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula Asiantuntijapuheenvuorot Timo T. Seppälä, THL Eetu Salunen, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä Timo Aronkytö, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu, Uudenmaan liitto Tauko 10 minuuttia Asiantuntijapuheenvuorot jatkuvat Aarne Aktan, Pihlajalinna Stefan Wentjärvi, Doctagon

3 PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO JA HALLITUKSEN NEUVOTTELU Uudistuksen aloitusta lykättiin vuodella, maakunnat aloittavat toimintansa ja maakuntavaalit järjestetään lokakuussa Hallitus tulee antamaan kokonaan uuden hallituksen esityksen valinnanvapauslaista, sote-lait palautuvat siis valtioneuvostoon virkamiesvalmisteluun. Yhtiöittämisvelvollisuudesta luovutaan. Maakuntalakiin perustuslakivaliokunnalla ei ollut huomautettavaa. Kaavailut erityisesti sosiaalihuoltoon liittyvien julkisten hallintotehtävien antamisesta yksityiselle ovat perustuslain vastaisia. Lausunnossa perustuslakivaliokunta nosti pohdittavaksi sen, voisiko kunnilla olla jatkossakin tehtäviä sote-palveluiden tuottajina.

4 PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA ON LAUSUNNOSSAAN LINJANNUT MUUTOSTARPEITA VALINNANVAPAUSLAKIIN Maakunnilla oltava oikeus tuottaa kaikkia sotepalveluita Muussa tapauksessa maakunta ei voisi kaikissa tilanteissa varmistaa sotepalveluiden riittävää ja yhdenvertaista tasoa Julkisia hallintotehtäviä 1 ei voida antaa yritykselle Valiokunta kritisoi erityisesti sote-keskuksen vastuulla olevien, julkisia hallintotehtäviä sisältävien palveluiden määrää Henkilökohtaisen budjetin ja asiakassetelin määritelmät nykyisellään liian laveat julkisten hallintotehtävien siirron arvioimiseksi Sote-uudistusta ei ole mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa Eri väestöryhmien tasavertaisen kohtelun ja perusoikeuksien turvaamisen koetaan vaarantuvan Valinnanvapauden voimaantulo- ja käyttöönotto-aikatauluja ei voida säätää nykyisessä muodossa Yhtiöittämisvelvoitteesta luultavasti luovutaan Maakunnan liikelaitos saa tuottaa myös valinnanvapauden piirissä olevia palveluita yhtiöittämättä omaa toimintaansa Sote-keskusten palveluvalikoima mahdollisesti supistuu sosiaalipalveluiden osalta Julkisia hallintotehtäviä sisältävät sotekeskusten sosiaalipalvelut luultavasti poistetaan keskusten vastuulta Henkilökohtaisen budjetin ja asiakassetelin määritelmiä ja niihin kuuluvia palveluita täsmennetään Sote-uudistuksen ja valinnanvapauden mekanismien käyttöönoton aikataulut ja vaiheistukset muokataan Maakuntien muodostus ja valinnanvapaus aikaisintaan 2020 alkaen, erilaiset vaiheistukset mahdollisia 1 Julkishallinnon viranomaisen virkavastuulla suorittama toimenpide tai tekemä päätös Lähde: Perustuslakivaliokunnan lausunto, NHG analyysi 4

5 VALINNANVAPAUS ASTUU TODENNÄKÖISESTI VOIMAAN 2020 ALKAEN, MAHDOLLISISTA VAIHEISTUKSISTA EI OLE VIELÄ TIETOA elo syys loka marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka Valinnanvapauslain muutokset Vaikutusarvioiden täydennykset Valinnanvapaus -esitys 6 viikon lausuntokierrokselle Lausuntokierros päättyy Uusi valinnanvapaus -lakiesitys eduskunnalle helmikuun lopulla tai maaliskuun alussa 5/2018 Uusi lakikokonaisuus hyväksyttynä toukokuun loppuun mennessä Voimaantulo 6/2018 aikana 10/2018 Maakuntavaalit /2018 alkaen valinnanvapauspilotit käynnistyvät marras joulu tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu tammi. Lähde: STM, valtiovarainministeriö 2-4 Maakuntien tarkemmat päätökset valinnanvapauden toteutuksesta alkaen järjestämisvastuu siirtyy ja valinnanvapaus astuu voimaan (vaiheistukset mahdollisia)

6 MITÄ NYT Päätös toiminnan yhtiöittämisestä olisi voitu tehdä jo aiemminkin. Yhtiöittämisvelvollisuuden poistuminen ei tarkoita, etteikö yhtiöittäminen voisi silti olla perusteltua. Voisiko se tuoda kaupungille taloudellisia säästöjä ja palvelujen laadun kehittämiseen liittyviä hyötyjä? Lainsäädännön aikataulumuutokset mahdollistavat yhtiön valmistelun hieman väljemmällä aikataululla. Päätökset tulisi kuitenkin tehdä ennen kun väliaikaishallinto aloittaa ja uusi lakikokonaisuus tulee voimaan kesäkuussa 2018.

7 Mitä selvitettiin? Porvoo ei yhtiöitä sote-toimintoja Kaupungin kokonaan omistama yhtiö Yhteisyritys Edetään osana Uudenmaan maakunnan sote-valmistelua. Kaupunki perustaa sote-yhtiön yksin. Kaupunki perustaa soteyhtiön yhdessä toisen toimijan kanssa. 7

8 PALVELUKOKONAISUUS? Yhtiöitettävän palvelukokonaisuuden tulisi aluksi noudattaa suoran valinnan palveluiden rajattua tasoa (sote-keskus ja suun hoito), mutta yhtiön tulisi pystyä myöhemmin myös laajentamaan tarjoamaansa palvelukokonaisuutta. Tämä varmistaisi yhtiön toimintamahdollisuudet ja kilpailukyvyn parhaalla tavalla. Työterveyden liittämistä yhtiöitettävään kokonaisuuteen pidetään kilpailuetuna asiakasohjauksen kannalta. Työterveys tulee joka tapauksessa yhtiöittää viimeistään vuonna Suun hoidon osalta on vielä pohdittava, onko sen järkevä olla osa yhteisyritystä. Suun hoidon yksiköt yhtiöitetään ennen sote-keskuksia, ja asiakkaat valitsevat ne myös erikseen. Synergiahyötyjä muuhun sote-keskustoimintaan ei välttämättä löydy. Lakiesitysten mukaan suun hoidon yksiköiden kapitaatiokorvaukset ovat myös jäämässä alhaisiksi. On lisäksi todennäköistä, että tulevien sote-keskusten tulee kyetä jossain määrin tarjoamaan myös palveluita, joiden kustannukset asiakkaat kattavat joko itse tai vakuutusten kautta. Vakuutusten rooli on vielä selkeytymätön. 8

9 YHTIÖMUOTOINEN TOIMINTA Projektiryhmä näkemys on, että Porvoon kaupungin kokonaan omistama yhtiö on vaihtoehtona riskialttein. Yhtiön tulevaisuus olisi epävarma, ja sen saattaminen kilpailukykyiseksi ennen markkinoiden avautumista olisi haasteellista. Yhtiömuotoisessa toiminnassa saavutetaan johtamisen ja päätöksenteon ketteryyteen liittyviä etuja. Yhteisyritysmallissa yhteistyökumppanin tarjoama osaaminen ja resurssit täydentäisivät kaupungin osaamista, ja kehitystä voitaisiin nopeuttaa. Kumppanin kanssa pystyttäisiin tekemään digiloikka nopeammin. Yhteisyritys voisi myös tuoda henkilöstölle etuja ja joustoja sekä tarjota monipuolisempia työ- ja palkitsemismahdollisuuksia. Yhteisyritys voisi saavuttaa merkittävää kilpailuetua ja paikallista luottamusta sitoutumalla toimimaan yhteiskunnallisen yrityksen tavoin. 9

10 YHTEISKUNNALLINEN YRITYS? Yhteisyritys voisi saavuttaa merkittävää kilpailuetua ja paikallista luottamusta sitoutumalla toimimaan yhteiskunnallisen yrityksen tavoin. Yhteiskunnallinen yritys harjoittaa vastuullista liiketoimintaa, ja sen ensisijainen tavoite on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen. Myös toiminnan läpinäkyvyys ja avoimuus on tärkeää. Yhteiskunnalliset yritykset käyttävät voitostaan vähintään puolet toimintansa kehittämiseen tai lahjoittavat sen määrittämäänsä hyvään tarkoitukseen. Porvoossa toimiva yhteiskunnallinen sote-yritys voisi sitoutua käyttämään puolet voitostaan joko yhtiön toiminnan kehittämiseen tai Porvoon kaupungin asukkaiden hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Yhteiskunnallisen yrityksen toimintaan liittyvät kriteerit ja arvot tulisi kirjata yhteisyrityksen palvelu- ja osakassopimukseen. 10

11 KILPAILUKYKYINEN TOIMINTAKONSEPTI KIELI Laajempi kaksikielinen palvelu. PALVELUVALIKOIMA Palvelut sekä paljon palveluita käyttäville asiakkaille että satunnaiskävijöille. Paljon palveluita käyttäville on jo kehitetty toimivia asiakasprosesseja. DIGITAALISET PALVELUT. SIJAINTI JA TOIMITILAT Aito ja kasvava kaupunki, keskeinen asiointikeskus itäisellä Uudenmaalla. Joustavat, asiakaslähtöisesti suunnitellut ja tehokkaat toimitilat keskeisellä paikalla. JOHTAMINEN KEHITYSMYÖNTEINEN HENKILÖSTÖ KILPAILUKYKYISET TUKIPALVELUT Keskeisiä sosiaali- ja terveyspalveluiden kilpailukyvyn elementtejä ovat palveluiden hyvä saatavuus ja laadukkaat asiakaslähtöiset palvelut. Yhtiön olemassaolon edellytys on, että asukkaat valitsevat sen palvelut. Yhtiön tulee toimia siten, että asukkaat kokevat sen luotettavaksi paikalliseksi toimijaksi. 11

12 Ei ole julkinen hankintayksikkö. Pystyy kilpailemaan tasavertaisesti muiden sote-keskusyhtiöiden kanssa. Herättää kiinnostusta yksityisissä toimijoissa. Suurin mahdollinen määrä tarjoajia. Kilpailutusvaiheessa neuvoteltavat osakassopimus ja palvelusopimus turvaavat vähemmistöomistajan edut ja tavoitteet. Päätöksentekomalli yhteisyrityksessä? Aito kumppanuus ja luottamus. Toimintaa johdetaan liiketoiminnallisin periaattein. Porvoon kaupunki 49 % Yhteistyökumppani 51 % 12

13 PALVELUSOPIMUS JA OSAKASSOPIMUS SOPIMUSTEN SISÄLTÖ ON ERITTÄIN TÄRKEÄ ASIA Sote-palveluiden kehitystyön jatkuminen Porvoossa. Sote-keskuspalveluiden laatutaso Porvoossa. Kaupunki Sopimus on vakuutus Sopimuksissa määritellään mm. henkilöstön asema sekä minkälaisia palveluita kaupunki yhtiöltä tilaa sopimuskauden aikana. Sote-yhtiö

14 Sopimuksen irtisanomisen edellytykset Tuotettavat palvelut ja niiden laatukriteerit Henkilöstöä koskevat vaatimukset: mm. määrä, pätevyys, kieli, siirtymisen ehdot Ehdot sen varalle, että palvelut eivät vastaa sovittua Palvelusopimus Toimitilat Maksuperuste, hinnantarkistusmahdollisuus, mahdolliset kannustimet Sopimuskausi (esimerkiksi 5 +5 tai 5+10) Palveluiden tuottaminen poikkeusoloissa

15 Osakkeiden ostamisen, myymisen ja lunastamisen edellytykset? Minkälaista liiketoimintaa yhtiö harjoittaa? Toiminnan reunaehdot? Osakkaiden panostukset: mitä osapuolet tuovat yhtiöön? Voitonjaon periaatteet. Yhteiskunnallisen yrityksen kriteerien mukaisesti? Osakassopimus Yhteiset tavoitteet ja arvot. Yhteiskunnallisen yrityksen kriteerit? Tiedonsaanti yhtiön toiminnasta. Avoimuus yhteiskunnallisen yrityksen kriteerien mukaisesti? Yhtiön johto ja hallinto? Miten päätökset tehdään? Määräenemmistöt, yksimielisyys, veto-oikeus.

16 VAKAUTTAVA VAIKUTUS Porvoo sijaitsee Uudenmaan maakunnan itäisellä reuna-alueella. Voidaan olettaa, että perustason sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut säilyvät Porvoossa jatkossakin, mutta on mahdollista, että alueen palvelutaso ja palveluverkko eivät tule säilymään nykyisellään, kun maakunta tehostaa ja keskittää palvelutuotantoaan. Sote-yhtiön perustaminen antaisi Porvoon kaupungille paremmat mahdollisuudet vaikuttaa paikallisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin myös sote- ja maakuntauudistuksen jälkeen. Yhtiö vakauttaisi tilannetta Porvoossa soteuudistuksen toteutumisvaiheessa. 16

17 PORVOON SAIRAALA JA ITÄINEN UUSIMAA? HUS:n ja Porvoon sairaalan rooli muuttuvat joka tapauksessa valtakunnallisen uudistuksen vuoksi. Tämä muutos ei riipu siitä, perustetaanko Porvooseen yhteisyritys. Porvoon sairaalan tulevaisuutta pohdittaessa on huomioitava myös ne tehostamistarpeet, jotka syntyvät siitä, että osa Uudenmaan maakunnan rahoituksesta siirtyy uudistuksen myötä muihin maakuntiin. Priorisoiko maakunta jatkossa tehostamispaineessa Helsingin keskustassa olevaa sairaala vai Porvoon sairaalaa tai sote-keskusta? Yhtiöittämistä on tässä vaiheessa selvitetty lähinnä Porvoon kaupungin alueen ja toimintojen näkö-kulmasta. Yhteisyrityksen toimintaa voisi kuitenkin laajentaa todennäköisesti myös muualle itäisen Uudenmaan alueelle, eli yhteisyritysmalli ei rajoita kaupungin yhteistyömahdollisuuksia muiden itäisen Uudenmaan kuntien kanssa. 17

18 HANKINTAPROSESSI ALUSTAVA TARJOUSPYYNTÖ Hankintamenettely käynnistyy alustavassa tarjouspyynnön julkaisemisella. Siinä esitetään kaupungin käsitys hankinnan kohteesta ja hankinnan keskeisimmistä ehdoista. NEUVOTTELUVAIHE Ehtoja täsmennetään hankintamenettelyn aikana käytävien neuvottelujen perusteella. HANKINTAPÄÄTÖS HANKINNAN KESKEYTTÄMINEN? Hankinnan keskeyttäminen edellyttää hankintalaissa säädettyjen edellytysten täyttymistä. Keskeyttämistä ei voida tehdä pelkän poliittisen harkinnan perusteella. 18

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON MITALLA SOTE-UUDISTUKSEEN UUSIMAAN SOTE-ILTA 1.3.2017 Lähde: Timo Aro PORVOON LÄHTÖKOHTIA Yksi vetovoimaisimmista ja kilpailukykyisimmistä seuduista Suomessa.

Lisätiedot

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo

Sote-uudistus. Sinikka Salo muutosjohtaja, STM Sinikka Salo Sote-uudistus muutosjohtaja, STM 16.1.2017 1-20.2.2018 Maakunta 2023 -visio Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

SOTE-uudistuksen tilannekatsaus ja markkinanäkymät

SOTE-uudistuksen tilannekatsaus ja markkinanäkymät SOTE-uudistuksen tilannekatsaus ja markkinanäkymät NHG Academy, Petri Heikkilä 5.9.207 Sisältö Sote-uudistuksen tilannekatsaus ja aikataulu 2 Miten yksityiset yritykset ajattelevat asiasta? 2 Suomen sote-palvelut

Lisätiedot

KUUMA-johtokunta Liite 37b

KUUMA-johtokunta Liite 37b KUUMA-johtokunta 20.9.2017 37 Liite 37b MAAKUNTA- JA SOTEVALMISTELU / Tilannekatsaus KUUMA -johtokunta 20.9.2017 Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja Valiokunnan kritiikki koski kahta asiaa / 29.6.2017 Yhtiöittämispakko

Lisätiedot

YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ 27.6.2017 YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ Taustatietoa selvityksestä 2 JULKISET SOTE-PALVELUT UUDISTUKSEN JÄLKEEN Lähde: Alueuudistus.fi 3 VALINNANVAPAUS SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSESSA:

Lisätiedot

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus

Sote tulee - ole valmis, näe mahdollisuus Sote tulee ole valmis, näe mahdollisuus Sinikka Salo Sotemuutosjohtaja, STM Marraskuu 2017 1 3.12.2017 Sosiaali ja terveysministeriö Innostava elinvoimakunta 2 3.12.2017 Kuvitellen Oy Sosiaali ja terveysministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017

Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta. Syyskuu 2017 Ajankohtaista soteja maakuntauudistuksesta Syyskuu 2017 Perusasiat sote uudistuksessa ja monialainen maakunta modernina ja vaikuttavana järjestäjänä 22.9.2 017 2 Johtopäätöksiä eduskunnan perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 9.5.2017 1 16.5.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUJEN TUOTTAMISESTA

SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUJEN TUOTTAMISESTA SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA PIA NURME PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUJEN TUOTTAMISESTA VALTAKUNNALLISEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MERKITTÄVÄMMÄT MUUTOKSET KUNTIEN KANNALTA Sote-palvelujen järjestämis-

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus

Maakunta- ja sote-uudistus Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Maakunnat perustetaan voimaanpanolain voimaantullessa (viimeistään joulukuu 2018). Maakunnan

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM

Sote- ja maakuntauudistuk sen tilanne. Sinikka Salo, HLT, EHL Sote-muutosjohtaja, STM Sote ja maakuntauudistuk sen tilanne Sinikka Salo, HLT, EHL Sotemuutosjohtaja, STM 28.9.2017 Johtopäätökset perustuslakivaliokunnan lausunnosta 29.6.2017 PeV: Uudistus on välttämätön, kiireellinen ja tärkeä

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

PORVOON SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS YHTEENVETO PROJEKTISUUNNITELMASTA

PORVOON SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS YHTEENVETO PROJEKTISUUNNITELMASTA 6.11.2016 PORVOON SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS YHTEENVETO PROJEKTISUUNNITELMASTA Porvoon lausunto sote- ja maakuntauudistuksesta KH:n esitys valtuustolle Sosiaali- ja terveyspalvelujen reformi on tarpeellinen,

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Tilannekatsaus Harri Jokiranta

Tilannekatsaus Harri Jokiranta Tilannekatsaus 9.8.2017 Harri Jokiranta Alueelliset erot talouskehityksessä väestökartat Muuttoliike kartta Yle.fi 6.8.2017 Perustuslakivaliokunnan mukaan valinnanvapautta koskevan lakiesityksen

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila

Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista. Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista Maku- ja sote-uudistuksen projektiohjausryhmä 10.10.2017 Piia Rekilä ja Jarkko Tonttila Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki)

Lisätiedot

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta?

1. Voidaanko uudistuksella kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta? Lausuntopyyntökysely 31.01.2017 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry Kysymykset Kysymyksiä uudistuksen tavoitteista Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 13.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Etelä-Pohjanmaan palvelurakenteen selvitystyö loppusuoralla Työterveyshuollon selvitys valmistuu

Lisätiedot

Porvoon yhteisyritysselvitys. Kaupunginvaltuuston iltakoulu klo Doctagon Stefan Wentjärvi Toimitusjohtaja

Porvoon yhteisyritysselvitys. Kaupunginvaltuuston iltakoulu klo Doctagon Stefan Wentjärvi Toimitusjohtaja Porvoon yhteisyritysselvitys Kaupunginvaltuuston iltakoulu 16.8.2017 klo 17.00 Doctagon Stefan Wentjärvi Toimitusjohtaja Tausta Porvoon kaupungin selvitystyö on ollut kattava. Valinnanvapauslain ja Sote

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Savo, 23.10.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

KUUMA -johtokunta

KUUMA -johtokunta KUUMA-johtokunta 832017 12 Liite 12d KUUMA -johtokunta 832017 Valinnanvapaus Uudenmaan valmistelun näkökulmasta Kasvupalvelut / Uudenmaan erillisratkaisu Erkki Kukkonen kaupunginjohtaja HS 412017 Viisi

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 14.6.2017 1 14.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sotelainsäädännössä 7.6.2017 1 6.6.2017 Kuka voi tuottaa sotepalveluja? Julkisia sotepalveluja voivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Etelä-Savo 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä (valtio,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus

Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Maakunta- ja sote-uudistus Ministerin tilannekatsaus Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Maakuntakierros, Pohjois-Karjala 18.9.2017 295 Hallitusohjelma: Yksinkertaistetaan aluehallinnon järjestämistä

Lisätiedot

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa.

Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Kuka kokkaa sotessa? Ruokahuollon tulevaisuus sote-uudistuksessa. Ateria-tapahtuma 7.11.2017 Wanha Satama, Helsinki Minna Salminen, erityisasiantuntija Tukipalvelut erillään vai keskitetysti? Ruokahuolto

Lisätiedot

PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA

PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA Sosiaali- ja terveysltk. 117 06.10.2016 PORVOON OMA ERILLISSELVITYS SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMISESTA SOTEL 06.10.2016 117 Valmistelu ja lisätiedot: kaupunginjohtaja Jukka-Pekka Ujula, puh. 019 520 2200,

Lisätiedot

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi

Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Sote-muutoksen keskeiset linjat ja etenemisprosessi Erityisasiantuntija Lasse Ilkka, STM, sosiaali- ja terveyspalveluosasto ja valmiusyksikkö 1 17.5.2017 - Uusi sote-rakenne 1.1.2019 2 17.5.2017 - - Uuden

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Maakuntakiertue, muutosjohtaja Seppo Huldén Maakunta- ja sote-uudistuksen aikataulu 2017 2018 2019 2020 7-11.2017: Uuden valinnanvapauslain valmistelu: pykälät

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Mikko Pakarinen, kehittämispäällikkö Turun kaupungin hyvinvointitoimiala

Mikko Pakarinen, kehittämispäällikkö Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Sote-valmistelun tilanne Varsinais-Suomessa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena opiskeluhuollon järjestäminen ja hyvinvoinnin edistäminen Kokouskeskus Mauno, Presidentti-auditorio,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla

Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Hallituksen valinnanvapautta koskevat linjaukset 4.5.2017 ja valinnanvapauden valmistelun lähtökohtia Uudellamaalla Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?

Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018

Lisätiedot

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja

Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin. Juha Kinnunen, shp johtaja Maakunnan sote-valmistelun tilanne: valmistautumista järjestämisvastuun muutoksiin Juha Kinnunen, shp johtaja Viimeinen sopimusohjauksen kehysseminaari? Vuoden 2018 talousarvion suunnittelu viimeinen tässä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. HEmukaisesti. Uusimaa Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli HEmukaisesti Uusimaa 1.6.2017 Lainvalmistelun tilanne Maakunta- ja sotejärjestämislaki on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä Valinnanvapauslaki: hallituksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus,

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, Uudenmaan sote- ja maakuntauudistusvalinnanvapaus, HB #Uusimaa2019 Timo Aronkytö, sote-muutosjohtaja Uudenmaan maakunta #Uusimaa2019 Etunimi Sukunimi Tarve muutokselle - Ikääntyminen Mahdollisuus muutokseen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus

Sote- ja maakuntauudistus Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta asiakkaan valinnanvapaus Kirsi Varhila, STM 1.3.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Porvoon kaupunginvaltuusto 16.8.2017 Eetu Salunen toimitusjohtaja PHHYKY 2017 12 kunnan omistama kuntayhtymä 212 550 asukasta X asiakasta 7 500 työntekijää 703 M liikevaihto

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

MINNO Innovaatioprojekti 2018 Loppukatselmus

MINNO Innovaatioprojekti 2018 Loppukatselmus MINNO Innovaatioprojekti 2018 Loppukatselmus Hyvinvointiyritykset kiertoon -hanke 8.3.2018 Janika Aittokoski, Tanja Huusko, Henri Kosunen, Tiina Kuhanen, Mira Kortelahti, Jarno Mäkelä, Sanna Ruhanen, Sini

Lisätiedot

Martti Talja kansanedustaja

Martti Talja kansanedustaja Maamaakuaakuntaja sote-uudistus Mitä, miksi, miten? Martti Talja kansanedustaja Maakunta- ja soteuudistuksen eteneminen EK:n valiokunnissa yli 40 lakia Valinnanvapauslakivalmistelu Valinnanvapauslaki-HE

Lisätiedot

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa

Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa Tehostettu palveluasuminen sote-uudistuksessa 30.5. Kuntatalo lakimies Maria Porko 1 30.5.2017 Maria Porko Teemat Sote-lait palveluasumisen kannalta (HE-versioiden pohjalta) Maakunnan oma tuotanto vs.

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät. Luottamushenkilökoulutus Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus, ja kunnan uudet tehtävät Luottamushenkilökoulutus 4.10.2017 Kaupunginjohtaja Kristina Stenman Maakunta- ja sote-uudistus 2020 1.1.2020 uusi aluehallinnon taso, maakunta Pohjanmaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén

Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus. Muutosjohtaja Seppo Huldén Päijät-Hämeen maakunta- ja sote-uudistus Muutosjohtaja Seppo Huldén Suomen julkinen hallinto Julkinen hallinto Suomessa koostuu kolmesta eri tasosta, joita ovat valtio, maakunta ja kunta Tehtäviä 1.1.2020

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen

Valinnanvapauslaki. Kuntaliiton verkostotapaaminen Pekka Järvinen, STM. Pekka Järvinen Valinnanvapauslaki Kuntaliiton verkostotapaaminen 31.10.2017, STM 1 31.10.2017 - Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 26/2017 Valinnanvapauslain ongelmakohdat Maakunnan oman tuotannon yhtiöittämisvelvollisuus

Lisätiedot

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori

Aluetyöverkosto Lahti Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Aluetyöverkosto Lahti 26.9.2017 Ville Majala Päijät-Hämeen liitto, projektikoordinaattori Maakuntauudistuksen tavoitteena 1. Sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto 2. Luoda tarkoituksenmukainen

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ.

MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. MAAKUNTAUUDISTUS ETELÄ-KARJALASSA ETELÄ-KARJALA ON EDELLÄKÄVIJÄ, JOKA TEKEE OMANLAISTAAN UUTTA MAAKUNTAA HYVÄSSÄ YHTEISTYÖSSÄ. Aija Tuimala, Etelä-Karjala 1 Sote/maku esitys valtioneuvostoon 2/2017 Valinnanvapaus

Lisätiedot

Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta

Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi. Sosiaali- ja terveysvaliokunta TL Lapin liitto Lausunto Lapin liitto Tommi Lepojärvi Sosiaali- ja terveysvaliokunta 1 Lapin Sote-mallin palveluverkko - tavoitemalli palveluiden jaosta lähi-, alueja erikoispalveluihin Kuntakeskuksissa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntökysely Vastausaika 2.3.2017 14:30:59 FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola

Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus. Asko Peltola Maakunta- ja soteuudistuksen tilannekatsaus Asko Peltola 16.3.2018 Maakunta- ja sote-uudistusvalmistelu 3 / 2018 Lakipaketit saatu nyt suurimmalta osin eduskunnan käsittelyyn Maakunta(konserni)strategian

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti

Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti Valinnanvapauden välineet: sote-keskus, asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti 30.5.2017, Palveluntuottajajärjestöjen keinot hyödyntää valinnanvapautta Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Minkälaisia keinoja

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ 31.1.2017 YHTEENVETO PORVOON KAUPUNGIN SOTE- YHTIÖITTÄMISSELVITYKSESTÄ Taustatietoa selvityksestä 2 SOTE-YHTIÖITTÄMISSELVITYS PALVELUIDEN YHTIÖITTÄMISVELVOLLISUUS Tulevilla maakunnilla on velvollisuus

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta

Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta. Hallituksen esitys valinnanvapaudesta Asiakkaan valinnanvapaus maakunnan ja palvelujen tuottajan näkökulmasta Hallituksen esitys valinnanvapaudesta 9.5.2017 9.5.2017 Hallituksen esitys valinnanvapauslaiksi Mikä on asiakasseteli? Sotekeskus,

Lisätiedot

DLA PIPER. Porvoon kaupunki, SOTE yhtiöittämisselvitys Seminaari

DLA PIPER. Porvoon kaupunki, SOTE yhtiöittämisselvitys Seminaari DLA PIPER Porvoon kaupunki, SOTE yhtiöittämisselvitys Seminaari 27.1.2017 20167 www.dlapiper.com 2015 0 Tausta ja rakenne: Kumppanuus Porvoon sosiaali- ja terveydenhuollon ns. suoran valinnan palveluiden

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus

Lappeenrannan kaupungin omistajaohjaus Hallitus 57 22.03.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden osto 382/02.07.03.04/2017 EKSTPHAL 57 Etelä-Karjalan Työkunto Oy Etelä-Karjalan Työkunto Oy (jäljempänä Työkunto Oy) on Eksoten ja Lappeenrannan

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen ja valinnanvapauslinjausten mukaisesti 19.10.2017 1 19.10.2017 - Muutoksia perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella Muun muassa: Maakunnan ei

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN Päijät-Hämeen liitto The Regional Council of Päijät-Häme AJANKOHTAISKATSAUS MAAKUNTAUUDISTUKSEEN @Jari_Parkkonen #PHliitto v. 2.2 Valtakunnallinen valmistelutilanne: Esivalmistelun ohjeistamiskirje toukokuun

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info

Sote- ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli. Hallituksen info Sote ja maakuntauudistus ja valinnanvapausmalli Hallituksen info 9.5.2017 9.5.2017 Uuden soten kulmakivet 1. Vahva järjestäjä 18 maakuntaa, jotka hoitavat myös rahoituksen 2. Palvelujen integraatio palvelut

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama

VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEN MAHDOLLINEN ORGANISAATIORAKENNE JA TEHTÄVÄT 11.4.2018 Laura Saurama VARSINAIS-SUOMEN MAAKUNTA LUONNOS 11.4.2018 LAUTAKUNNAT VALTUUSTO HALLITUS MUU TOIMIELIN?

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

H Aarne Aktan, toimitusjohtaja

H Aarne Aktan, toimitusjohtaja H1 2017 Aarne Aktan, toimitusjohtaja Q2: P & S PARANSI, L & E:N NELJÄNNES HEIKKO Liikevaihdon kasvu 5 prosenttia, orgaaninen kasvu 2,5 prosenttia Liikevaihtoa kasvattivat erityisesti Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina

Maakuntauudistuksen tilannekuva. Maakuntakonsernin johtaminen seminaari , Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina Maakuntauudistuksen tilannekuva Maakuntakonsernin johtaminen seminaari 6.6.2017, Kuntatalo Varatoimitusjohtaja Timo Reina 23.2. I-vaiheen HE eduskunnalle Sote- ja maakuntauudistuksen I- ja II-vaihe Rahoituslaki

Lisätiedot