7. 11 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT
|
|
- Emma Siitonen
- 10 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 7. 11 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen kulttuurin vaikuttavana pohjavirtana. Uskonnon opetuksessa korostetaan oman uskonnon tuntemista sekä valmiutta kohdata muita uskontoja ja katsomuksia, etenkin suomalaisessa yhteiskunnassa vaikuttavia katsomusperinteitä. Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Opetus antaa valmiuksia kohdata uskonnollinen ja eettinen ulottuvuus omassa ja yhteisön elämässä. Opetuksen tavoite on uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetuksen tavoitteena on perehdyttää omaan uskontoon perehdyttää suomalaiseen katsomusperinteeseen tutustuttaa muihin uskontoihin auttaa ymmärtämään uskontojen kulttuurista ja inhimillistä merkitystä kasvattaa eettisyyteen ja auttaa ymmärtämään uskonnon eettistä ulottuvuutta. EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen lähtökohtana on tutustuttaa oppilas monipuolisesti uskonnolliseen kulttuuriin ja tuoda esiin oppilaan kehityksen ja kasvun kannalta keskeisiä tekijöitä. ta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä näkemään uskontojen vaikutuksia yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Opetuksen tavoite on laajaalainen uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. VUOSILUOKAT 1 5 Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen ydintehtävänä vuosiluokilla 5 on 1 aineksien tarjoaminen oppilaan maailmankatsomuksen rakentumiseksi. Opetuksessa tutustutaan oppilaita ympäröivään uskonnolliseen maailmaan tietojen ja omien kokemusten kautta, perehdytään Raamattuun sekä rohkaistaan oppilaita eettiseen arviointiin ja vastuullisuuteen. TAVOITTEET oppii luottamusta elämään ja itseensä, kohtaamaan rohkeasti tulevaisuuden, ymmärtämään pyhän ulottuvuuden sekä näkemään uskonnon vaikutuksen omassa ja muiden elämässä tutustuu Uuteen testamenttiin, Jeesuksen elämään ja opetuksiin tutustuu Vanhan testamentin keskeisiin kertomuksiin ymmärtää kirkkovuoden ja Jeesuksen elämänkaaren välisen yhteyden tutustuu luterilaiseen kirkkoon ja seurakunnan toimintaan tutustuu muihin kristillisiin kirkkoihin ja ympäröiviin uskonnollisiin ja ei-uskonnollisiin katsomuksiin 187
2 oppii eettisten asioiden pohdintaa, omien tunteiden ja kokemusten jakamista sekä kristillisen etiikan soveltamista. tutustuu oman seurakunnan kirkkoon ja sen historiaan sekä muihin toimitiloihin tutustuu oman seurakunnan työntekijöihin ja heidän toimintaansa seurakuntalaisten parissa saa tietoa Hemminki Maskulaisen elämästä ja tuotannosta oppii virsiä ja muuta hengellistä musiikkia KESKEISET SISÄLLÖT Luottamus ja turvallisuus Oppilaiden kokemuksista ja elämäntilanteista nousevia elämään ja kuolemaan liittyviä asioita Jumala Isänä ja Luojana, Herran siunaus sekä Jeesuksen opetukset Jumalan huolenpidosta. Arvokas ja ainutlaatuinen elämä Minun juureni; perheen ja suvun arvoja ja perinteitä toisen ihmisen ja luonnon kunnioitus, valintojen tekeminen ja vastuullisuus teemaan liittyviä Raamatun kertomuksia suvaitsevaisuus, alustava tutustuminen niihin kirkkoihin, uskontoihin ja vähemmistöihin, jotka liittyvät oppilaiden elämään. Raamatun kertomuksia ja opetuksia Alku- ja patriarkkakertomukset Egyptistä Luvattuun maahan Jeesuksen elämä ja opetukset, Isä meidän rukous. Eettisyyteen kasvaminen Ihmisen arvo erityisesti luomisen näkökulmasta kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky ja kymmenen käskyä yhdessä elämisen kysymykset ja oikeudenmukaisuus. Luterilaisen kirkon elämä Seurakunta oppilaan elämässä kirkko- ja kalenterivuoden juhlia ja niihin liittyviä kristillisiä sisältöjä ja tapoja luterilaisen kirkon käsitys Jumalasta, armosta, pelastuksesta ja Raamatusta seurakunnan keskeisiä toimintoja kuten jumalanpalvelus, kirkolliset toimitukset, diakonia sekä toiminta seurakunnan jäsenenä kristilliset symbolit kirkossa ja oppilaan ympäristössä, kirkkotaide sekä virsiä ja muita hengellisiä lauluja. Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma Oppilaiden kohtaamat uskonnot ja kirkot Suomessa ja maailmalla juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin yhteisiä ja erilaisia piirteitä. 188
3 1. 2. luokka Luottamus ja turvallisuus o Jumala Isänä ja Luojana o rukous; yhteys Jumalaan, Isä meidän-rukous o Jeesuksen opetukset Jumalan huolenpidosta Arvokas ja ainutlaatuinen elämä, vastuu itsestä ja toisista o elämän ja luonnon kunnioitus o ihmisen arvo erityisesti luomisen näkökulmasta o ihmisten keskinäinen yhteistoiminta; kultainen sääntö o oman perheen ja suvun uskonnollisia perinteitä o elämä ja kuolema o toisen vakaumuksen kunnioittaminen Raamatun kertomuksia ja opetuksia o Jeesuksen kotimaa ja toiminta ihmisten keskuudessa o elämää Jeesuksen aikana kirkkovuoden yhteys Jeesuksen elämään sekä muut kristilliset juhlat: o adventti; joulun odotus o joulu; Jeesuksen syntymä o loppiainen; tietäjät, lähetystyö o pääsiäisajan juhlapyhät; Jeesuksen kuolema, ylösnousemus, sovitus o helatorstai; Jeesuksen taivaaseen astuminen o helluntai; Pyhä Henki o juhannus; Johannes Kastaja o Mikkelinpäivä; lapset ja enkelit o pyhäinpäivä; kuolleiden muisto, taivastoivo virsikirja: opetussuunnitelmaan liitetään virsi- ja kirkkomusiikkiopetussuunnitelma (Liite ) o lasten hengellinen musiikki Minä osana seurakuntaa o perheiden uskonnollisia perinteitä o seurakunnan työntekijöihin tutustuminen sekä srk:n keskeiset toimintamuodot o kirkko ja kirkonmäki luokka Luottamus ja turvallisuus o Jumala Isänä ja Luojana, Herran siunaus o oppilaiden omia elämään ja kuolemaan liittyviä kokemuksia ja kysymyksiä Arvokas ja ainutlaatuinen elämä o perheen ja suvun juhlia o vastuu ja kunnioitus toisia ihmisiä ja luontoa kohtaan o suvaitsevaisuus erilaisia ihmisiä kohtaan Raamatun kertomuksia ja opetuksia o alku- ja patriarkkakertomuksia o Egyptistä Luvattuun maahan o Jumalan johdatus ihmisten elämässä kaikkina aikakausina Eettisyyteen kasvaminen o kymmenen käskyä; suhde Jumalaan, lähimmäisiin ja omaisuuteen Luterilaisen kirkon elämä o seurakunta välittämässä Jumalan siunausta ihmisen suurissa juhlahetkissä sekä arjen keskellä 189
4 o kirkkovuoden juhlien sisältö, ajat ja tavat o virret ja hengelliset laulut o kristilliset symbolit ja oman kirkon kirkkotaide Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma o kristinuskon ja juutalaisuuden yhteisiä ja erilaisia piirteitä o oppilaiden kysymyksistä nousevat keskustelut maailman muista uskonnoista 5. luokka Luottamus ja turvallisuus o oppilaiden kokemuksista ja oppikirjan kertomuksista nousevat elämään ja kuolemaan liittyvät asiat o Jumala Isänä ja Luojana, Jeesuksen opetukset Jumalan huolenpidosta Arvokas ja ainutlaatuinen elämä o toisen ihmisen ja luonnon kunnioitus, valintojen tekeminen, vastuullisuus o suvaitsevaisuus, muiden ihmisten erilaisuuden hyväksyminen Raamatun kertomuksia ja opetuksia o Jeesuksen elämä ja opetukset o Jeesuksen opetusten vaikutus nykymaailmassa o Raamatun viimeiset kertomukset; Jumalan huolenpito maailmasta alusta loppuun o Raamatunkohtien löytäminen Raamatusta Eettisyyteen kasvaminen o kultainen sääntö, rakkauden kaksoiskäsky o yhdessä elämisen kysymyksiä Luterilaisen kirkon elämä o kirkkovuoden juhlia, niihin liittyviä kristillisiä sisältöjä ja tapoja o luterilaisen kirkon käsitys kolmiyhteisestä Jumalasta, armosta, pelastuksesta ja Raamatusta o seurakunnan keskeisiin toimintoihin tutustuminen ja oma osallistuminen o Hemminki Maskulaisen elämä ja toiminta Maskussa ja Suomen kirkossa o virsiä ja hengellisiä lauluja Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma o oppilaiden kohtaamat uskonnot ja kirkot Suomessa ja maailmalla KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 5. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ tuntee keskeiset asiat Raamatusta ja Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta. Hän osaa käyttää oppimaansa lisätiedon hankkimiseen. tuntee Raamatun keskeisiä kertomuksia tuntee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon peruspiirteet ja oman alueensa seurakunnan tietää Suomen evankelis-luterilainen kirkon kuuluvan kirkkojen suureen perheeseen ja tuntee myös muita kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä. hahmottaa uskontoa ilmiönä ymmärtää uskonnollisen kielenkäytön luonnetta tunnistaa uskonnollisia symboleja, käsitteitä ja kielikuvia näkee uskonnon vaikutuksia omassa elämässään ja lähiympäristössään. 190
5 osaa käyttää uskonnollista tietoa hahmottaa alustavasti uskon ja tiedon perusluonnetta osaa tarkastella itselleen läheisiä elämänkysymyksiä pystyy ikäkauttansa vastaavasti hahmottamaan omaa maailmankatsomustaan. osaa toimia eettisesti vastuullisella tavalla kykenee eettiseen pohdintaan tunnistaa moraaliseen päätöksentekoon vaikuttavia tekijöitä ja ottaa niitä huomioon omassa elämässään. VUOSILUOKAT 6 9 Evankelisluterilaisen uskonnon opetuksen ydintehtävänä vuosiluokilla 9 6on syventää ja laajentaa oppilaan ymmärtämystä oman uskonnon ja muiden uskontojen luonteesta ja merkityksestä. Näin tuetaan oppilaan oman maailmankatsomuksen ja eettisen näkemyksen rakentumista. TAVOITTEET tiedostaa maailmankatsomuksensa rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä ymmärtää uskonnon ja siihen sisältyvän pyhyyden ulottuvuuden merkitystä ihmisen ja yhteisön elämässä perehtyy Raamattuun inhimillisenä ja pyhänä kirjakokoelmana perehtyy kristinuskoon, sen syntyyn ja kehitykseen sekä sen merkitykseen ihmisen ja yhteiskunnan elämässä perehtyy luterilaiseen kirkkoon ja sen uskonkäsitykseen tutustuu keskeisiin maailmanuskontoihin pääpiirteissään osaa kunnioittaa eri tavoin uskovia ja ajattelevia ihmisiä tuntee eettisen ajattelun peruskäsitteitä ja kristillisen etiikan perusteita sekä osaa soveltaa näitä eettiseen pohdintaansa ja toimintaansa. KESKEISET SISÄLLÖT Oppilaan maailmankatsomuksellinen pohdinta Elämän merkitys ja rajallisuus uskon ja tiedon suhde. Maailmanuskonnot Keskeisten maailmanuskontojen levinneisyys, kokosuhteet ja uskonnollisen elämän pääpiirteet uskonnon ulottuvuudet ja vaikutukset yksilöön, yhteisöön ja kulttuuriin. Raamattu Vanha testamentti Israelin kansan vaiheiden ja uskon ilmentäjänä 191
6 Vanha testamentti juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin näkökulmasta Uusi testamentti Jeesuksen opetuksen ja kristinuskon synnyn ilmentäjänä Raamatun synnyn pääpiirteet sekä Raamatun tulkinta ja käyttö Raamatun kulttuurivaikutuksia. Kirkko Keskeiset asiat kristinuskon synnystä ja kehityksestä kirkkokunnat, niiden levinneisyys sekä elämän ja uskon pääpiirteet, ekumenia kirkkorakennus, sen symboliikka ja liittyminen seurakunnan elämään kristillinen usko, sen inhimillinen ja yhteiskunnallinen merkitys, erityisesti luterilainen usko, kristilliset symbolit. Suomalainen katsomusperinne Yleiskuva Suomen uskontotilanteesta, erityisesti luterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko sekä muita kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä, muita uskontoja ja uskonnottomuus uskonnonvapaus luterilaisen kirkon jäsenyys ja toiminta sekä kristillinen virsi- ja muu musiikkiperinne suomalaiset muinaisuskot, katolinen keskiaika, uskonpuhdistus ja sen jälkeinen aika. Ihminen eettisenä olentona Eettisten normien, periaatteiden ja arvojen tunnistaminen, pohtiminen ja soveltaminen kristillinen ihmiskäsitys ja toisen asemaan asettuminen ihminen oman elämänsä, yhteiskunnan ja ympäristön muokkaajana kristillisen etiikan peruspainotukset kuten profeettojen sanoma, Jeesuksen Vuorisaarna ja vertaukset. 6. LUOKKA OPETUKSEN TAVOITTEET tutustuu oman seurakunnan työntekijöihin ja toimintaan oppii virsiä ja muuta hengellistä musiikkia tutustuu urkuihin sekä urkumusiikkiin, erityisesti juhlamusiikkiin KESKEISET SISÄLLÖT Luottamus ja turvallisuus o oppilaiden kokemuksista ja oppikirjan kertomuksista nousevat elämään ja kuolemaan liittyvät asiat o Jumalan huolenpito ihmisistä ja koko luomakunnasta alusta loppuun o kristinuskon antama turvallisuus ihmisten elämässä eri aikakausina; kristittyjen esimerkki alkuseurakunnasta meidän päiviimme Arvokas ja ainutlaatuinen elämä o vastuullisuuteen kasvaminen suhteessa itseen, toisiin ihmisiin ja luontoon o oman ja toisen elämän kunnioittaminen o erilaiset kristityt eri puolilla maailmaa o suvaitsevuus muiden ihmisten valintoja ja erilaisuutta kohtaan Raamatun kertomuksia ja opetuksia o Raamatun kertomukset alkuseurakunnan synnystä ja kristinuskon leviämisestä lähialueilta yhä kauemmaksi maailmaan o Pietarin ja Paavalin toiminta kristinuskon laajentumisessa ja seurakuntien vahvistumisessa 192
7 o lähetystyön merkitys kautta aikojen Eettisyyteen kasvaminen o Raamatun opetuksia kristityn elämään o pohdintaa elämän erilaisista valinnoista Luterilaisen kirkon elämä o kirkkovuoden keskeisimpien juhlien juuret ja traditio o alkuseurakunnan toiminta ja vaikutukset nykyaikaiseen kristillisyyteen o uskonpuhdistuksen tapahtumat ja merkitys o Martti Lutherin elämä o luterilaisuus Suomessa o oman seurakunnan toimintaan ja työntekijöihin tutustuminen o virsiä ja hengellisiä lauluja, kirkollinen musiikki Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma 7. luokka 1. KURSSI TAVOITTEET tiedostaa maailmankatsomuksensa rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä ymmärtää uskonnon ja siihen sisältyvän pyhyyden ulottuvuuden merkitystä ihmisen ja yhteisön elämässä perehtyy Raamattuun inhimillisenä ja pyhänä kirjakokoelmana (Tämä tavoite voidaan niin halutessa jättää vasta yhdeksännelle luokalle.) tutustuu keskeisiin maailmanuskontoihin pääpiirteissään osaa kunnioittaa eri tavoin uskovia ja ajattelevia ihmisiä tutustuu Maskun historiaan liittyviin muinaisuskonnollisiin kohteisiin ja tapoihin SISÄLLÖT Maailmankatsomuksellinen pohdinta mikä on elämän tarkoitus? muuttuva maailmankatsomus uskonto ilmiönä ja kokemuksena Maailmanuskonnot etniset uskonnot (myös Maskun muinaisuskonnolliset kohteet) keskeiset maailmanuskonnot: Kristinusko, islam, juutalaisuus, hindulaisuus ja buddhalaisuus (Kiinan ja Japanin uskonnot käsitellään niin haluttaessa.) nykyajan uskonnolliset ilmiöt Raamattu (Mahdollisuus käsitellä vasta yhdeksännellä luokalla.) Raamatun vaikutus ja tulkinta Raamattu kulttuurimme perusteoksena Vanha testamentti: Kahden uskonnon pyhä kirja Uusi testamentti: Rakenne ja keskeiset sisällöt 8. luokka 2. KURSSI SISÄLLÖT Kristinuskon historia Kristinuskon asema maailmassa Kristinuskon synty ja alkuseurakunta 193
8 Kristinuskon jakautuminen kirkkokuntiin Uskonpuhdistuksen syitä ja seurauksia Kristillisten kirkkokuntien ja yhteisöjen ominaispiirteet ja erot Kristilliset juhlapyhät Usko ja tieto Uskon ja tiedon välisiä eroja Uskon merkitys ihmisen elämässä Luomisteorioita 9. luokka 3. KURSSI SISÄLLÖT Suomen uskonnollinen kenttä Suomen kirkkokunnat, muut kristilliset yhteisöt ja ei-kristilliset yhteisöt Suomen evankelisluterilaisen kirkon historia Uususkonnollisuuden virtauksia Etiikan perusteet Etiikan keskeiset käsitteet Etiikan käsitteiden hyödyntäminen käytännön elämän pohdiskelussa Etiikan merkitys ihmisten välisessä kanssakäymisessä PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 kykenee hankkimaan syventävää tietoa kristinuskosta ja evankelis-luterilaisesta kirkosta tuntee Raamatun keskeisen sisällön tuntee kristinuskon syntytapahtumat ja hallitsee kristillisten kirkkojen muotoutumisen keskeiset vaiheet tuntee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon historiaa ja ymmärtää suomalaisen luterilaisuuden perusluonteen ymmärtää suomalaista uskonnollisuutta ja katsomusperinnettä. ymmärtää uskontoa ilmiönä ymmärtää uskonnollista ajattelua sekä uskonnollisen kokemuksen ja käyttäytymisen luonnetta tunnistaa uskontojen vaikutuksia suomalaisessa ja eurooppalaisessa kulttuurissa tuntee maailmanuskontojen keskeiset piirteet arvostaa eri tavoin uskovia ja ajattelevia ihmisiä. 194
9 osaa käyttää uskonnollista tietoa tuntee uskon ja tiedon perusluonteen sekä niiden keskinäisen suhteen hahmottaa oman maailmankatsomukseensa vaikuttavia tekijöitä kykenee keskustelemaan olemassaolon perimmäisistä kysymyksistä. osaa toimia eettisesti vastuullisella tavalla kykenee vastuulliseen eettiseen pohdintaan tunnistaa omien valintojensa ja tekojensa seurauksia. ORTODOKSINEN USKONTO Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa keskeistä on oppilaan ortodoksisen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen. ta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä näkemään uskonnon vaikutuksia yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Opetuksessa pyritään uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttamiseen. VUOSILUOKAT 1-5 Ortodoksisen uskonnon opetuksen ydintehtävänä vuosiluokilla 1-5 on tietojen, taitojen ja kokemisen kautta tarjota oppilaalle aineksia oman maailmankatsomuksensa rakentumiseksi ja eettisesti vastuuntuntoiseksi ihmiseksi kasvamiseksi. TAVOITTEET vahvistaa ortodoksista identiteettiään ja ymmärtää pyhyyden ulottuvuutta elämässä perehtyy liturgiseen elämään ja kirkkotaiteeseen, ortodoksiseen kirkkovuoteen, pyhien ihmisten elämään, ortodoksisen kristillisyyden peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan toimintaan tutustuu uskonopin peruskysymyksiin perehtyy Raamatun kertomuksiin, niiden sanomaan ja oppii pohtimaan Raamatusta ja oppilaan omasta elämästä nousevia eettisiä kysymyksiä tutustuu muihin kristillisiin kirkkoihin ja ympäröiviin uskonnollisiin ja ei-uskonnollisiin katsomuksiin KESKEISET SISÄLLÖT Kirkkovuosi ja pyhät ihmiset pyhät ajat ja kirkkovuoden suuret ja keskisuuret juhlat oman kirkon ja oppilaan oma suojeluspyhä paastot sekä niihin liittyvät eettiset kysymykset kirkon suuria opettajia ja marttyyreja Kirkon jäsenenä 195
10 ortodoksinen perinne perheessä, koulussa, kotipaikkakunnalla, Suomessa, maailmassa oman seurakunnan toimintamuodot, erityisesti jumalanpalvelukset ja seurakunnan lapsityö luostarien toiminta kirkollisia järjestöjä lähiympäristön muita kirkkoja ja uskontoja oppilaiden kohtaama uskonnollisuus Suomessa ja maailmalla juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin yhteisiä ja eriyttäviä piirteitä Raamattu pyhänä kirjana Alkukertomukset ja patriarkkakertomukset Egyptistä Luvattuun maahan Jeesuksen elämä ja opetukset, Herran rukous Evankeliumien kirjoittajat Ylösnousemus ja uusi elämä Uuden testamentin ajanhistoriaa Liturginen elämä jumalanpalvelusten toimittajat ja liturgia jumalanpalvelus sakramentteja, erityisesti kaste, mirhalla voitelu, katumus ja ehtoollinen kirkkomusiikki: tropareja, jumalanpalvelusveisuja ja muiden pyhien toimitusten veisuja kirkko rakennuksena ja pyhänä paikkana ikoni kuvana ja pyhänä esineenä Uskonoppi ja eettisyyteen kasvaminen ihminen Jumalan kuvana ja kaltaisena Pyhän Kolminaisuuden persoonat ja niiden erityispiirteet pelastus ja iankaikkinen elämä kirkko ja seurakunta kymmenen käskyn etiikka KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 5. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ tuntee keskeiset asiat ortodoksisuudesta tuntee liturgiajumalanpalveluksen merkityksen osana ortodoksikristityn elämää tuntee pääpiirteissään ortodoksisen kirkkovuoden paasto- ja juhlaperinteen sekä kykenee seuraamaan kirkkovuotta omassa elämässään tuntee ortodoksista ihmisnäkemystä sekä ortodoksisen kristillisyyden muita peruskäsitteitä ja pystyy soveltamaan niitä omassa elämässään tuntee Raamatun keskeisiä kertomuksia tuntee pääpiirtein Vanhan ja Uuden testamentin erilaisen luonteen tuntee Kristuksen opetuksia, elämänvaiheet ja kirkon synnyn osaa pohtia Raamatun kertomusten kautta sekä omasta elämästä nousevia eettisiä kysymyksiä ja osaa ottaa niitä huomioon omassa elämässään osaa käyttää uskonnollista tietoa tuntee ortodoksisen uskonopin keskeisiä peruskäsitteitä 196
11 tuntee ortodoksista traditiota osana ortodoksikristityn elämää hänellä on käytössään rakennusaineita ortodoksisen identiteetin vahvistamiseksi kykenee vahvistamaan ortodoksista identiteettiään tuntee oman uskonnon sekä lähiympäristön uskontoja tuntee ortodoksisen kirkon erityispiirteitä tunnistaa oman perheen uskonnollisen taustan tuntee oman kotiseurakunnan toimintaa tuntee lähiympäristössä olevia muita kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä VUOSILUOKAT 6-9 Ortodoksisen uskonnon opetuksen ydintehtävänä vuosiluokilla 6-9 on syventää ja laajentaa oppilaan ymmärtämystä omasta uskonnollisesta perinteestään sekä muiden uskontojen luonteesta ja merkityksestä. Näin tuetaan oppilaan oman maailmankatsomuksen ja eettisen näkemyksen rakentumista. TAVOITTEET vahvistaa ja syventää ortodoksista identiteettiään ja ymmärtää pyhyyden ulottuvuutta elämässä perehtyy liturgiseen elämään ja kirkkotaiteeseen, ortodoksiseen kirkkoon, sen historiaan ja uskonkäsitykseen tiedostaa maailmankatsomuksensa rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä sekä ymmärtää uskonnon ja katsomuksen merkityksen ihmisen ja yhteisön elämässä perehtyy Raamattuun pyhänä ja inhimillisenä kirjakokoelmana tuntee eettisen ajattelun peruskäsitteitä ja ortodoksisen etiikan perusteita sekä osaa soveltaa näitä eettisessä pohdinnassaan ja toiminnassaan tutustuu keskeisiin maailmanuskontoihin pääpiirteissään osaa arvostaa eri tavoin uskovia ja ajattelevia ihmisiä KESKEISET SISÄLLÖT Raamattu Raamatun synty ja sisältö Raamattu pyhänä kirjana Profeetat, kuninkaiden aika, psalmit Apostolien teot Kirkkohistoria kristinuskon synnyn ja kehityksen keskeiset tapahtumat kirkkokunnat sekä ekumenia Suomen ortodoksisen kirkon historiaa Suomen ortodoksisen kirkon hallinto ja nykytilanne Suomen uskonnollisen tilanteen kehitys 197
12 Maailmanuskonnot keskeisten maailmanuskontojen levinneisyys, kokosuhteet, perususkomukset ja uskonnollisen elämän pääpiirteet uskonnon ulottuvuudet ja vaikutukset yksilöön, yhteisöön ja kulttuuriin Liturgiikka ja uskonoppi sakramentit jumalanpalvelukset: liturgia, vigilia, paastoliturgia ja muita kirkollisia toimituksia kirkkorakennus, kirkkotaide ja kirkkomusiikki uskonopin keskeiset kohdat Etiikka ortodoksinen ihmiskäsitys eettisten normien, periaatteiden ja arvojen tunnistaminen, pohdinta ja soveltaminen Vuorisaarnan etiikka PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 kykenee hankkimaan tietoa ortodoksisesta uskosta tuntee ortodoksisen kirkkovuoden paasto- ja juhlaperinteen sekä kykenee seuraamaan ortodoksista kirkkovuotta tuntee ortodoksisen jumalanpalvelusperinteen on muodostanut itselleen yleiskuvan kirkon opista tuntee sakramentit sekä muita pyhiä toimituksia ja tuntee niiden merkityksen tuntee kirkon eettistä opetusta ja osaa soveltaa sitä omaan elämäänsä tuntee Raamatun synnyn ja keskeisen sisällön tuntee Raamatun sisäisen rakenteen ymmärtää Raamatun pelastusilmoituksen ymmärtää Raamatun osana kirkon Traditiota tuntee Raamatun käytön kristityn jokapäiväisessä elämässä ja tunnistaa eri kirjojen liturgisen käyttöyhteyden osaa käyttää uskonnollista tietoa tietää kristillisen kirkon synnyn, leviämisen ja sen jakaantumisen syyt osaa sijoittaa Suomen ortodoksisen kirkon osaksi maailmanlaajuista kirkkoa tuntee Suomen ortodoksisen kirkon vaiheet ja niiden vaikutuksen nykyhetkeen tuntee oman seurakunnan toimintaa tuntee kirkollisia järjestöjä ja niiden toimintaa tuntee Suomen ortodoksisen kirkon hallintoa tuntee maailmanuskontoja 198
13 ymmärtää uskonnon merkityksen ihmiselle tunnistaa suuret maailmanuskonnot osaa arvostaa eri tavalla uskovia ja ajattelevia ihmisiä MUUT USKONNOT Muiden uskontojen opetuksessa noudatetaan edellä esitettyjen uskontojen opetussuunnitelmien perusteiden periaatteita, erityisesti kaikille uskontosidonnaisille ryhmille laadittuja tavoitteita. Muiden uskontojen opetuksesta annetaan opetussuunnitelmien perusteet erillisillä päätöksillä Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja luovina toimijoina, jotka kokevat ja tuottavat merkityksiä keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Opetuksessa katsomuksia, inhimillisiä käytäntöjä ja niitä koskevia merkityksiä pidetään yksilöiden, yhteisöjen ja kulttuuriperinnön vuorovaikutuksen tuloksina. Elämänkatsomustiedossa painotetaan ihmisten kykyä tutkia maailmaansa ja ohjata aktiivisesti omaa elämäänsä. Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia kasvaa itsenäiseksi, suvaitsevaiseksi, vastuulliseksi ja arvostelukykyiseksi yhteisönsä jäseneksi. Elämänkatsomustiedon opetus tukee kasvua täysivaltaiseen demokraattiseen kansalaisuuteen, joka globalisoituvassa ja nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa edellyttää eettisen ajattelu- ja toimintakyvyn kehittämistä, niihin liittyviä laaja-alaisia tietoja ja taitoja sekä katsomuksellisen ja kulttuurisen yleissivistyksen kartuttamista. Elämänkatsomustiedon opetusta ohjaa käsitys oppilaiden mahdollisuudesta kasvaa vapaiksi, tasa-arvoisiksi ja kriittisiksi hyvän elämän rakentajiksi. VUOSILUOKAT 1 5 Opetuksen ydintehtävänä on tukea lapsen kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa. TAVOITTEET Tavoitteena on edistää oppilaan pyrkimystä etsiä ja rakentaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan ja sen myötä oppia hahmottamaan kokonaisuuksia, kasvaa kohtaamaan epävarmuutta ja kehittää taitojaan ilmaista itseään kehittää arvostelukykyään ja kykyään eettiseen toimintaan ja oppia huomaamaan kohtaamiensa arkipäivän tilanteiden eettiset ulottuvuudet ja käyttämään eettisen ajattelun taitoja ja katsomuksellista harkintaa tutustua ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen periaatteisiin ja oppia kantamaan vastuuta itsestään, toisista ihmisistä, yhteisöstä ja luonnosta tutustua lähiympäristönsä katsomuksiin ja kulttuureihin. KESKEISET SISÄLLÖT 199
14 Sisällöistä muodostetaan opintokokonaisuuksia, joiden tulee sisältää aineksia seuraavista aihepiireistä. Vuosittain käsiteltävät sisällöt voivat vuorotella opetusryhmien koostumuksen mukaan. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu Toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä oikeudenmukaisuus, oikeudenmukaisuuden toteutuminen jokapäiväisessä elämässä, rikkaus ja köyhyys maailmassa ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus, suvaitsevaisuus ja syrjintä hyvä elämä, arvo ja normi, vastuu ja vapaus elämässä. Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti Kuka olen ja mitä osaan, elämänvaiheet ja toiveet erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuus suomalainen kulttuuri ja suomalaiset kulttuurivähemmistöt, maailman kulttuuriperintö elämänkatsomus, uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys, erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia. Yhteisö ja ihmisoikeudet Yhteiselämän perusteita, sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus, kultainen sääntö lasten oikeudet, oikeus ja velvollisuus, ihmisoikeudet tasa-arvo ja rauha, demokratia, tulevaisuuden maailma etiikan perusteita, teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus, oman elämäni eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja. Ihminen ja maailma Ympäristö ja luonto, eloton ja elävä, kauneus luonnossa elämän synty ja kehitys, kertomuksia maailman synnystä, maa ja maailmankaikkeus, elämän erilaisia muotoja, syntymä, elämä ja kuolema luonnossa luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys, erilaiset aikakäsitykset ja niiden merkitys ihmisten elämässä, maailmanperintö ja ympäristö luokka Itsetuntemus ja ihmissuhteet o kuka olen ja mitä osaan o toisen kohtaaminen ja hänen asemaansa asettautuminen o ystävyyden sisältö ja merkitys elämässä Kulttuuri o suomalainen kulttuuri, perinteet o suomalaiset kulttuurivähemmistöt Etiikka ja ihmisoikeudet o hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys o yhteiselämän perusteita: sääntö, sopimus, lupaus, luottamus, rehellisyys ja reiluus o lasten oikeudet 200
15 Ihminen ja maailma o ympäristö ja luonto, eloton ja elävä, kauneus luonnossa o maa ja maailmankaikkeus o kertomuksia maailman synnystä luokka Etiikka ja ihmisoikeudet o hyvä, oikea ja väärä, oikean ja väärän erottaminen, ihmisen hyvyys o oikeudenmukaisuus ja sen toteutuminen jokapäiväisessä elämässä o kultainen sääntö o oikeus ja velvollisuus o tasa-arvo ja rauha o uskomus, luulo, tieto ja ymmärrys Kulttuuri o erilaisia elämäntapoja, suvaitsevaisuus ja syrjintä o monikulttuurisuus, maailman kulttuuriperintö Ihminen ja maailma o maa ja maailmankaikkeus o elämän synty ja kehitys, elämän erilaisia muotoja o syntymä, elämä ja kuolema luonnossa o luonnon tulevaisuus ja kestävä kehitys 5. luokka Itsetuntemus ja ihmissuhteet o elämänvaiheet ja toiveet o oma elämänkatsomus o oman elämän eettisiä ongelmia ja niiden ratkaisuja o hyvä elämä o erilaisia elämän- ja maailmankatsomuksia Ihminen ja maailma o erilaiset aikakäsitykset ja niiden merkitys ihmisten elämässä o maailmanperintö ja ympäristö KUVAUS OPPILAAN HYVÄSTÄ OSAAMISESTA 5. LUOKAN PÄÄTTYESSÄ Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu kykenee arvioimaan erilaisten tilanteiden moraalisia vaatimuksia ja teon moraalista oikeutusta ymmärtää tekevänsä väärin toimiessaan vastoin omaksumiaan periaatteita. kykenee tutkimaan moraalisia ongelmia yhdessä muiden kanssa ja hyväksyy erilaisten toimintalähtökohtien olemassaolon ymmärtää, että konflikteihin on löydettävissä väkivallattomia ratkaisuja. Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti tunnistaa katsomuksellisia kysymyksiä osaa käyttää oppiaineen keskeisiä käsitteitä (elämänkatsomus, kulttuuri, vähemmistö). rohkenee esittää omia näkemyksiään ja ymmärtää, että näkemyksiä tulee perustella pystyy hahmottamaan katsomusvapauden merkityksen omassa elämässään 201
16 osaa hahmottaa suomalaisuuden osana maailman kulttuurista monimuotoisuutta. Yhteisö ja ihmisoikeudet tuntee ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. ymmärtää yhteisten sääntöjen merkityksen ymmärtää yksilöllisen vastuullisuuden ja sen, että yksilö kuuluu erilaisiin yhteisöihin. Ihminen ja maailma tuntee erilaisia maailmaa ja ihmisen paikkaa koskevia selityksiä. ymmärtää luonnon ja ympäristön tärkeyden ihmiselle osaa toimia luontoa kunnioittaen ja on omaksunut kestävän kehityksen periaatteita. VUOSILUOKAT 6 9 Opetuksen ydintehtävänä on syventää nuoren omaa elämänkatsomusta ja maailmankuvaa koskevaa ymmärrystä. Opiskellaan perustiedot erilaisista katsomuksista ja uskonnoista sekä tuetaan nuoren kasvua vastuulliseksi ja aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi. TAVOITTEET Tavoitteena on edistää oppilaan pyrkimystä etsiä ja rakentaa identiteettiään ja elämänkatsomustaan ja oppia samalla hahmottamaan kokonaisuuksia, kasvaen kohtaamaan epävarmuutta ja kehittäen taitojaan ilmaista itseään ja elämänkatsomustaan kehittää arvostelukykyään ja kykyään eettiseen toimintaan ja oppia huomaamaan kohtaamiensa arkipäivän tilanteiden eettiset ulottuvuudet ja käyttämään eettisen ajattelun taitoja ja katsomuksellista harkintaa omaksua ja sisäistää ihmisoikeuksien, suvaitsevaisuuden, maailman laajuisen oikeudenmukaisuuden ja kestävän kehityksen periaatteita ja oppia kantamaan vastuuta itsestään, toisista ihmisistä, yhteiskunnasta ja luonnosta laajentaa katsomuksellista ja kulttuurista yleissivistystään ja oppia tuntemaan eri kulttuureissa tärkeinä pidettyjä arvoja, uskomusjärjestelmiä ja elämänkatsomuksellisia ratkaisuja sekä niiden taustoja ja välittymistä sekä oppia arvioimaan tieteiden vaikutusta elämäntapaamme. KESKEISET SISÄLLÖT Opintokokonaisuudet, jotka voidaan opettaa kursseina, sisältävät syventäviä aineksia luokilla 1 5 käsitellyistä aihepiireistä: ihmissuhteet ja moraalinen kasvu, itsetuntemus ja kulttuuriidentiteetti, yhteisö ja ihmisoikeudet sekä ihminen ja maailma. Kansalaisuus ja hyvä yhteiskunta Yhteiskuntateorian perusteet, demokratia politiikka, toimiminen kansalaisena, kestävä kehitys Katsomusten maailma 202
17 Katsomusten historiaa, katsomusvapaus maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus tieto ja tutkimus, luonnollinen ja yliluonnollinen uskonto ja uskonnottomuus, oma elämänkatsomus. Kulttuuri Kulttuurin tutkimus, kulttuuri ja luonto kulttuuri ja yhteisö, suomalainen kulttuuri, suvaitsevaisuus käsityksiä ihmisen ja luonnon suhteesta: humanistinen, utilistinen, mystinen ja luontokeskeinen. Etiikka ja hyvä elämä Etiikan pääsuuntia ja peruskysymyksiä, nuoren moraalinen kasvu ihmisoikeusetiikka, ympäristöetiikka monikulttuurisuus eettisenä kysymyksenä. Tulevaisuus Tulevaisuuden tutkiminen luonnon ja yhteiskunnan tulevaisuus, maailmanperintö minun tulevaisuuteni, toimiminen tulevaisuuden hyväksi. 6. luokka Etiikka ja ihmisoikeudet o arvo ja normi o vastuu ja vapaus o teon moraalinen oikeutus, teon tarkoitus ja seuraus o oikeudenmukaisuus o rikkaus ja köyhyys maailmassa o ajattelun vapaus, uskonnon- ja elämänkatsomuksen vapaus o ihmisoikeudet o demokratia o tulevaisuuden maailma 7. luokka Etiikka ja ihmissuhdetaidot o itsetuntemus ja nuoruusikä o moraali ja etiikan pääsuuntia o ihmisyys ja ihmisoikeudet o hyvä elämä Ihmisen ja luonnon suhde o kulttuuri ja luonto o käsityksiä ihmisen ja luonnon suhteesta: humanistinen, utilistinen, mystinen ja naturistinen o ympäristöetiikka o kestävä kehitys 8. luokka Kulttuuri o kulttuurin tutkimus 203
18 o kulttuuri ja yhteisö o suomalainen kulttuuri o monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus Katsomusten maailma o tieto ja tutkimus, luonnollinen ja yliluonnollinen o maailmankuva, maailmankatsomus ja elämänkatsomus o katsomusten historiaa ja katsomusvapaus o uskonto ja uskonnottomuus o erilaisia katsomuksia ja uskontoja o oma elämänkatsomus 9. luokka Kansalaisuus ja yhteiskunta o yhteiskuntateorian perusteet o demokratia o politiikka o toimiminen kansalaisena Tulevaisuus o tulevaisuudentutkimus o luonnon tulevaisuus ja maailmanperintö o yhteiskunnan tulevaisuus, globaalit näkymät o oma tulevaisuus ja vaikutusmahdollisuudet PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8 Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu osaa nähdä yhteyden arvovalintojen ja hyvän elämän välillä tunnistaa etiikan perusnäkökulmia kuten teon tahallisuuden, tekijän tarkoituksen, teon seurauksien huomioon ottamisen, vastuun ja oikeuksien näkökulmat kykenee tunnistamaan moraalidilemmasta eettisen näkökulman ja esittämään siihen eettisen ratkaisun. kykenee havainnoimaan eettisiä ulottuvuuksia arkipäivästä, taiteesta, mediasta tai muilta elämän alueilta ja kykenee perustelemaan eron eettisesti kehittyneemmän ja kehittymättömämmän arvion välillä. Itsetuntemus ja kulttuuri-identiteetti tunnistaa ja osaa nimetä keskeisten maailmankatsomusten ja kulttuurien olennaisia piirteitä ja kehityskulkuja kykenee suhteuttamaan erilaisia kulttuurisia käsitteitä ja symboleja eri katsomusperinteisiin ymmärtää sekulaarin ja uskonnollisen katsomuksen eron. osaa käyttää oppimiaan kulttuuriin liittyviä käsitteitä ja kykenee hankkimaan tietoa erilaisista katsomuksista. Yhteisö ja ihmisoikeudet 204
19 tuntee ihmis- ja kansalaisoikeuksien pääpiirteet sekä kykenee selittämään niiden eron hahmottaa yksilön eettisen näkökulman suhteessa yhteisöön pystyy perustelemaan oikeuksien ja velvollisuuksien keskinäisen riippuvuuden tuntee vaihtoehtoisia ja vastakkaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. tunnistaa ihmis- ja kansalaisoikeuksien loukkauksia ja osaa arvioida erilaisten tasa-arvo- ja oikeusvaatimusten perusteita tuntee nyky-yhteiskunnan ongelmia ja pystyy esittämään sekä optimistisia että pessimistisiä näkemyksiä tulevaisuudesta. Ihminen ja maailma ymmärtää kestävän kehityksen periaatteita tuntee ympäristöetiikan lähtökohtia. osaa arvioida yksilön eettistä näkökulmaa suhteessa ympäristöön ymmärtää yhteiskunnallisten ratkaisujen pitkän tähtäimen vaikutuksia Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma kulttuuri ja muut kulttuurit ovat historiallisen kehitysprosessin tulosta. Opetuksessa käsitellään sekä yleistä että Suomen historiaa. Opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle aineksia rakentaa identiteettiään, perehtyä ajan käsitteeseen ja ymmärtää ihmisen toimintaa sekä henkisen ja aineellisen työn arvoa. VUOSILUOKAT 5 6 Perusopetuksen vuosiluokkien 5 ja 6 historianopetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilas historiallisen tiedon luonteeseen, sen hankkimiseen ja peruskäsitteisiin sekä omiin juuriinsa ja eräisiin historian merkittäviksi muodostuneisiin tapahtumiin ja ilmiöihin esihistoriasta Ranskan suureen vallankumoukseen saakka. Perusteissa määriteltyjen sisältöjen opetuksessa korostetaan historian toiminnallisuutta ja oppilaan kykyä eläytyä menneisyyteen. TAVOITTEET oppii ymmärtämään, että historian tiedot ovat historioitsijoiden tulkintoja, jotka saattavat muuttua uusien lähteiden tai tarkastelutapojen myötä ymmärtämään erilaisia tapoja jakaa historia aikakausiin ja käyttämään oikein käsitteitä esihistoria, historia, vanha aika, keskiaika, uusi aika tunnistamaan muutoksia oman perheen tai kotiseudun historiassa ja kuvailemaan muutoksia, joiden on katsottu vaikuttaneen oleellisesti ihmisten elämään, kuten maanviljelyn syntyä 205
20 tunnistamaan esimerkkien avulla jatkuvuuden historiassa esittämään muutoksille syitä KESKEISET SISÄLLÖT Omat juuret ja historiallinen tieto oman perheen ja kotiseudun historia muistelujen, kirjoitusten, esineiden, kuvien ja rakennetun ympäristön merkityksien tulkitseminen Esihistoriallinen ja historiallinen aika sekä ensimmäiset korkeakulttuurit kivikauden ihmisten elinolot ja niissä tapahtuneet muutokset pronssin ja raudan keksimisen seurauksena maanviljelyn aloittamisen, valtioiden synnyn ja kirjoitustaidon keksimisen vaikutukset ihmisten elämään Eurooppalaisen sivilisaation synty antiikin Ateenan ja Rooman yhteiskunta ja kulttuuri antiikin heijastuminen tähän päivään Keskiaika uskontojen vaikutukset ihmisten elämään ja ihmisten eriarvoinen yhteiskunnallinen asema Suomen liittäminen osaksi Ruotsia Uuden ajan murros eurooppalaisen ihmisen maailmankuvan ja arvojen muutokset keskiajan ja uuden ajan taitteessa: renessanssi taiteessa, reformaatio uskonnossa, maailmankuvan avartuminen tieteessä Suomi Ruotsin valtakunnan osana elämää kuninkaan alamaisina ja suurvallan asukkaina suomalaisen kulttuurin muotoutuminen Vapauden aate voittaa alaa Ranskan suuren vallankumouksen vaikutukset Lisäksi yksi seuraavista teemoista, jonka kehitystä tarkastellaan esihistorialliselta ajalta luvulle saakka: a) jokin Euroopan ulkopuolinen korkeakulttuuri b) kaupankäynnin kehitys c) kulttuurin kehitys d) liikkumis- ja kuljetusvälineiden kehitys e) väestössä tapahtuneet muutokset luokka Maskussa historiaa opiskellaan 5.-6 luokilla yhteensä 4 vuosiviikkotuntia, 2 tuntia kummallakin luokalla. 206
Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO
7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT ORTODOKSINEN USKONTO
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana
7.12 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
7.12 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT
7.11 USKONTO KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Uskonto. Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO
Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana
USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO
USKONTO Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaille tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Uskontoa käsitellään yhtenä inhimillisen
USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia)
USKONTO 7. ja 8. luokka ( 7. vuosiluokalla 1½ viikkotuntia ja 8. luokalla ½ viikkotuntia) TAVOITTEET tapoihimme, lakeihimme jne. ymmärtää, että erilaiset uskonnot muissa kulttuureissa määrittävät niiden
7.12 Elämänkatsomustieto ja esiopetuksen etiikka ja katsomus
7.11.2 Muut uskonnot Muiden uskontojen opetuksessa noudatetaan edellä esitettyjen uskontojen opetussuunnitelmien perusteiden periaatteita, erityisesti kaikille uskontosidonnaisille ryhmille laadittuja
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki / Helsingin Saksalainen koulu Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto
Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa.
9.2.12 Elämänkatsomustieto Johdanto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon
Elämänkatsomustieto
9.2.10. Elämänkatsomustieto Koulumme elämänkatsomustiedon opetuksessa korostuu kokonaisnäkemyksellinen opetus. Tavoitteenamme on korjata, vahvistaa ja rakentaa oppilaidemme koululaisuutta, identiteettiä,
7.2.8. ELÄMÄNKATSOMUSTIETO
7.2.8. ELÄMÄNKATSOMUSTIETO 185 Elämänkatsomustieto on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedossa ihmiset
7.2.7. USKONTO EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO
7.2.7. USKONTO 167 EVANKELISLUTERILAINEN USKONTO TAVOITTEET: : oppii luottamusta elämään ja itseensä, kohtaamaan rohkeasti tulevaisuuden sekä näkemään uskonnon vaikutuksen omassa ja muiden elämässä; tutustuu
9.2.9. Uskonto. Vuosiluokkien 1 2 yhteiset tavoitteet
9.2.9. Uskonto Uskonnon opetuksen tavoitteena on tarjota oppilaalle tietoja ja taitoja, joiden avulla hän rakentaa kulttuuri identiteettiään ja ymmärtää ja hyväksyy erilaisuutta. Oppilaat perehtyvät suomalaiseen
ARVOT JA TOIMINTA-AJATUS
Arvot ja toiminta-ajatus Perusopetuksen arvopohjana ovat ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön elinkelpoisuuden säilyttäminen sekä monikulttuurisuuden hyväksyminen.
Opetussuunnitelma vuosiluokille 1-9
Ortodoksinen uskonto HUOM!! Vantaan eri koulujen käytäntö koulujen/ alueiden opetussuunnitelmia laadittaessa on riemunkirjavaa Joillakin kouluilla opetussuunnitelmaa laadittaessa ja kirjoitettaessa toistetaan
Historia ja yhteiskuntaoppi
Historia ja yhteiskuntaoppi Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,
1. 2. vuosiluokat 3. 4. vuosiluokat 5. 6. vuosiluokat. Ihmissuhteet ja moraalinen kasvu
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustiedon tehtävänä on tarjota oppilaille aineksia oman elämänkatsomuksensa rakentamiseen ja tukea heidän katsomuksellisesti laaja-alaista kehitystään. Elämänkatsomustiedon
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA
YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA Katsaus 16.12 2009 OPH Tom Gullberg, akademilektor i historiens och samhällslärans didaktik (Åbo Akademi i Vasa) 16.12.2009 Åbo Akademi - Strandgatan 2-65101 Vasa 1 Yhteiskuntaoppi
7.11 Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto
7.11 Uskonto Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Historia /vuosiluokat 5-9
Historia /vuosiluokat 5-9 OPPIAINEEN KUVAUS Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. Oppilasta
Perusopetuksen muiden uskontojen (islamin) opetussuunnitelma
1 Lanula 14.6.2007 Perusopetuksen muiden uskontojen (islamin) opetussuunnitelma Islamin opetuksessa keskeistä on tutustuttaa oppilas monipuolisesti islamin uskontoon ja vahvistaa hänen islamilaista identiteettiään.
Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.
13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri
ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO
ARVIOINTIASTEIKOT VUOSILUOKALLE 6. UO TAKSONOMIATAULUKKO 6.lk. UO 6. luokka arvioitavat tavoitteet Etiikka T4, T8, T9, T10, T11 arvosanalle 5 Muistan yksittäisen kristillisen eettisen periaatteen. minulla
9.12. Uskonto ja elämänkatsomustieto
9.12. Uskonto ja elämänkatsomustieto 9.12.1. KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT JA ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Opetuksen tavoitteet ja sisällöt Kaikkien uskontosidonnaisten ryhmien, että elämänkatsomustiedon opetuksen
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Tavoitteen numero. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy 1. liittyvät sisältöalueet
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja
Uskonnonopetuksen uusi OPS. KM, väitöskirjatutkija Raili Keränen-Pantsu Agricola, Seurakuntaopisto
Uskonnonopetuksen uusi OPS KM, väitöskirjatutkija Agricola, Seurakuntaopisto Katsomusaineet: uskonto ja elämänkatsomustieto Katsomusaineet Uskonto Ev.lut, ort. Islam, juut.,katol., Bahai, mormonit, Kristiyhteistö,
9.2.13 Historia. Aihekokonaisuudet
9.2.13 Historia Aihekokonaisuudet 1. Ihmisenä kasvaminen : oppii ymmärtämään omaa fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvuaan sekä omaa ainutkertaisuuttaan arvioimaan toimintansa eettisyyttä ja tunnistamaan
Opetuksen tavoite: T2 ohjata oppilasta tutustumaan opiskeltavan uskonnon keskeisiin käsitteisiin, kertomuksiin ja symboleihin
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas herää mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan. Oppilas
Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu. Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän, hänen perheensä ja lähisukunsa kuuluu.
T1 herättää oppilaassa mielenkiinto uskonnon opiskelua kohtaan ja opastaa tuntemaan oman perheen uskonnollista ja katsomuksellista taustaa Oppilas tietää mihin uskontokuntaan hän ja hänen perheensä kuuluu.
Pakollisista kursseista UE3:a ei suositella tentittäväksi. Syventävät kurssit voi tenttiä, mutta soveltavia ei.
Uskonto (UE) Uskonnon opetukseen kaikille yhteiset aihekokonaisuudet sisältyvät seuraavasti. Opetuksessa annetaan valmiuksia osallistua seurakuntien ja muiden uskonnollisten yhteisöjen toimintaan. Opetuksessa
ORTODOKSINEN USKONTO LUOKAT 1-2
ORTODOKSINEN USKONTO 176 LUOKAT 1-2 : oppilaan ortodoksinen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen; ortodoksiseen kirkkovuoteen, sakramentteihin, kristillisiin peruskäsitteisiin ja oman seurakunnan
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää
Yhteiskuntaoppi OPPIAINEEN KUVAUS
Yhteiskuntaoppi OPPIAINEEN KUVAUS Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan yhteiskunnan aktiiviseksi ja vastuulliseksi toimijaksi. Yhteiskuntaopin opetus antaa perustiedot yhteiskunnan
ORTODOKSIUSKONTO - VUOSILUOKAT 3-6
ORTODOKSIUSKONTO - VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilaita
Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Uskonto vuosiluokat 1-9
Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Uskonto vuosiluokat 1-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Uskonto vuosiluokat 1-2 Rauman normaalikoulun uskonnon opetuksen pohjana ovat perusopetuksen
7.13 Historia. Kuvaus oppilaan hyvästä osaamisesta 6. luokan päättyessä
7.13 Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma
Tavoitteet. Keskeiset sisällöt. Esimerkkejä mahdollisista työtavoista
Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto on oppiaine, jota opetetaan koulun uskonnonopetuksesta vapautetuille oppilaille. Tunnustuksettomana katsomusaineena elämänkatsomustieto toteuttaa eettistä ja katsomuksellista
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat
USKONTO. Oppiaineen tehtävä
1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,
USKONTO Opetuksen tavoitteet Aihekokonaisuudet Arviointi
USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin
ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE UE
ARVIOININ TUKITAULUKKO VUOSILUOKILLE 7.-9. UE ARVIOINTITAULUKKO 7.lk. UE 7. luokka arvioitavat Oman osaaminen T1, T2, T4, T5, T10 arvosanalle 5 ohuksen avulla. arvosanalle 6: osa tavoitteista toteutuu.
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista
Evankelisluterilainen uskonto
5.11 Uskonto Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on syventää aikuisopiskelijan oman uskonnon ja sen kulttuuriperinnön tuntemusta. Opiskelussa perehdytään uskonnosta nousevaan
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 3-6
EVANKELIS-LUTERILAINEN USKONTO VUOSILUOKAT 3-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää
5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA
MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA MUUTTUU UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN MYÖTÄ? Seminaari perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista Opetushallitus 13.3.2015 FT tutkija Kati Mikkola, (HY, SKS) kati.m.mikkola@helsinki.fi
3. Yhteisön etiikka (et3) Keskeiset sisällöt yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ihmisen elämän piirteinä
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Se hyödyntää ihmis-, yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ihmisiä pidetään luonnollisina,
Ortodoksinen uskonto
Ortodoksinen uskonto Ortodoksisessa uskonnonopetuksessa keskeistä on oppilaan ortodoksisen identiteetin vahvistaminen ja ylläpitäminen. ta autetaan ymmärtämään uskonnon merkitystä hänelle itselleen sekä
7.2.9. HISTORIA LUOKAT 5-6
7.2.9. HISTORIA 193 Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuullisesti toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään,
Historia. Luokat LUOKKA. Tavoitteet. Oppilas oppii
Historia Historian opetuksen tehtävänä on ohjata oppilasta kasvamaan vastuulliseksi toimijaksi, joka osaa käsitellä oman ajan ja menneisyyden ilmiöitä kriittisesti. ta ohjataan ymmärtämään, että oma kulttuuri
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Oppiaineen tehtävä
14.4.7 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina
5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet
5.15 Uskonto Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin
Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto. Uskonnon opetuksesta
Uskonto Uskonnon opetuksesta Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaanoman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä. Uskontoa käsitellään
USKONTO. Opetuksen tavoitteet
USKONTO Uskonnonopetuksen tehtävänä on antaa opiskelijoille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin, uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin ja uskonnottomuuteen.
7.11 Uskonto. Evankelisluterilainen uskonto 61. Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät
Evankelisluterilainen uskonto 61 7.11 Uskonto Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät U skonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä myös
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
5.15 Uskonto. Opetuksen tavoitteet
5.15 Uskonto Uskonnonopetuksen tehtävänä on tukea opiskelijan uskontoihin ja katsomuksiin liittyvän yleissivistyksen muodostumista. Uskonnonopetuksessa tutustutaan uskontoihin ja uskonnollisuuden ilmenemismuotoihin
Evankelisluterilainen uskonto. 1. luokka 2. luokka. Tavoitteet. Keskeiset sisällöt
Evankelisluterilainen uskonto 1 Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä myös laajemmin yhteiskunnallisena ilmiönä muuttuvassa
Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Elämänkatsomustieto vuosiluokat 1-9
2016 Elämänkatsomustieto vuosiluokat 1-9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Elämänkatsomustieto vuosiluokat 1-2 Rauman normaalikoulun elämänkatsomustiedon opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6
YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi
7.10. Uskonto. 7.10.1. Evankelis-luterilainen uskonto
1 7.10. Uskonto 7.10.1. Evankelis-luterilainen uskonto Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen
YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi
YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua aktiivisiksi, vastuuntuntoisiksi ja yritteliäiksi kansalaisiksi.
5.11. Uskonto. Opetuksen tavoitteet. Uskonnon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
5.11. Uskonto Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin
Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua
Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet ja sisällöt T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Oppilas harjoittelee tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja kuuntelemaan
USKONTO Opetuksen tavoitteet Arviointi
USKONTO Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9. Oppiaineen tehtävä
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Laaja-alainen osaaminen, johon tavoite liittyy. Tavoitteen numero. liittyvät sisältöalueet
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina ja
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN
KOEKYSYMYKSIÄ IKI 7 -OPPIKIRJAN SISÄLTÖIHIN Sisällysluettelo I Usko Vakaumus Uskonto... 2 Käsitteiden määrittely... 2 Käsitteiden soveltaminen... 2 Kappalekohtaiset pienet esseetehtävät... 2 Laajemmat,
USKONTO. Oppiaineen tehtävä
13.4.6 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilaita opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen.
HISTORIA. Oppiaineen tehtävä
1 HISTORIA Oppiaineen tehtävä Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä ohjata hänet omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet. Menneisyyttä
Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9
2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9 Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 Rauman normaalikoulun yhteiskuntaopin opetuksen pohjana ovat perusopetuksen opetussuunnitelman
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 7-9
ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7-9 Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilaita
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Oppiaineen tehtävä
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen tehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset nähdään kulttuurisina toimijoina, jotka itse
7.11 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT
7.11 Uskonto KAIKKI USKONTOSIDONNAISET RYHMÄT Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / EV.LUT. USKONTO 1-2 VUOSILUOKAT
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / EV.LUT. USKONTO 1-2 VUOSILUOKAT Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / EV.LUT. USKONTO 3-6 VUOSILUOKAT
AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA / EV.LUT. USKONTO 3-6 VUOSILUOKAT Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 3-6 Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaille laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6
VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan
HISTORIA. Oppiaineen tehtävä
14.4.8 HISTORIA Oppiaineen tehtävä Historian opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaiden historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä kannustaa heitä omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet.
HISTORIA VUOSILUOKAT 5-6
HISTORIA VUOSILUOKAT 5-6 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 historian opetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilaat historiallisen tiedon luonteeseen, tiedon hankkimiseen sekä peruskäsitteisiin.
Lanula 14.6.2007. Roomalaiskatolinen uskonto
1 Lanula 14.6.2007 Roomalaiskatolinen uskonto Katolisen uskonnon lähtökohta on tukea oppilaan kasvamista eheäksi persoonaksi sekä vahvistaa hänen katolista identiteettiään. Opetuksessa pyritään siihen,
Lyhyet kurssikuvaukset
Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä
Kuvataide. Vuosiluokat 7-9
Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.
Schulcurriculum Ethik
Schulcurriculum Ethik Klassen 10 bis 12 (Achtung: Lehrplan ist in finnischer Sprache verfasst, da Ethik in Klasse 10 bis 12 auf Finnisch unterrichtet wird.) Deutsche Schule Helsinki Malminkatu 14 00100
ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR
ETIIKKA ERI KIRKOISSA IR Kristinuskon mukaan niin sanottu kristillinen etiikka on yleispätevä etiikka. Tämä ei tarkoita sitä, että olisi olemassa joku tietty kristinuskoon pohjautuva etiikka. Kristillisen
HISTORIA VUOSILUOKAT 7-8
HISTORIA VUOSILUOKAT 7-8 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8 Vuosiluokilla 7 ja 8 historian opetuksen tehtävänä on syventää oppilaiden käsitystä historiallisen tiedon luonteesta. Opetus tukee oppilaiden
YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 ohjata oppilasta syventämään kiinnostustaan ympäröivään yhteiskuntaan
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9. Laaja-alainen osaaminen. Opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
Fysiikan opetuksen tavoitteet vuosiluokilla 7-9 Merkitys, arvot ja asenteet T3 ohjata oppilasta ymmärtämään fysiikan osaamisen merkitystä omassa elämässä, elinympäristössä ja yhteiskunnassa L6, Tutkimisen
Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet
YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä Yhteiskuntaopin opetuksen tehtävänä on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi. Oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä,
Uskonto ja elämänkatsomustieto. Uskonto. Elämänkatsomustieto
Uskonto ja elämänkatsomustieto Uskonnon ja elämänkatsomustiedon eli katsomusaineiden tehtävänä on käsitellä yleisinhimillisiä, ihmisenä olemiseen sisältyviä ja yleissivistykseen kuuluvia peruskysymyksiä,
YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokka 9 - Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9. Arviointi
YHTEISKUNTAOPPI Oppiaineen tehtävä vuosiluokalla 9 Vuosiluokan 9 yhteiskuntaopin opetuksessa korostetaan oppilaiden vaikuttamismahdollisuuksia ja taitoja demokratiassa sekä vastuuta omaan elämään liittyvien
Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla
Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi
HISTORIA. Vuosiluokat 7 ja 8 Historian tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8
HISTORIA Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 7 ja 8 Vuosiluokilla 7 ja 8 historian opetuksen tehtävänä on syventää oppilaiden käsitystä historiallisen tiedon luonteesta. Opetus tukee oppilaiden oman identiteetin
Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen
Ruokarukous Uskonnonharjoitusta vai uskonnonopetusta? Pekka Iivonen Uskonnon opetus kouluissa Uskontokasvatus kouluissa Uskonnon harjoittaminen kouluissa Uskonnon opetusjärjestelyiden ja koulun muun toiminnan
3.11 Uskonto. on luontaiset kytkennät myös humanistis-yhteiskunnallisiin tieteisiin ja taideaineisiin.
3.11 Uskonto Uskonnonopetuksen keskeinen tehtävä on perehdyttää opiskelija omaan uskontoonsa, sen kulttuuriperintöön sekä uskonnosta nousevaan elämänkatsomukselliseen ja eettiseen ajatteluun. Muihin uskontoihin
HISTORIA. Vuosiluokat 5 ja 6 Historian tavoitteet ja sisällöt. Arviointi. v l. Tavoite Sisällöt Sisältöjen tarkennus Laajaalainen.
HISTORIA Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6 Vuosiluokilla 5 ja 6 historian opetuksen tehtävänä on perehdyttää oppilaat historiallisen tiedon luonteeseen, tiedon hankkimiseen sekä peruskäsitteisiin.
TUKIMATERIAALI: Arvosanan kahdeksan alle jäävä osaaminen
MAANTIETO Maantiedon päättöarvioinnin kriteerit arvosanalle 8 ja niitä täydentävä tukimateriaali Opetuksen tavoite Sisältöalueet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan
YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6
YHTEISKUNTAOPPI Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6 OPPIAINEEN TEHTÄVÄ on tukea oppilaan kasvua aktiiviseksi, vastuuntuntoiseksi ja yritteliääksi toimijaksi ohjata oppilasta toimimaan erilaisuutta
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka
Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta