Kokouspäivämäärä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokouspäivämäärä"

Transkriptio

1 Sivu 1 SATSHP/215/ / LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA STM:n lausuntopyyntö : Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää jakelussa mainittuja antamaan lausuntonsa luonnoksesta hallituksen esitykseksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain (1201/2013) ja sairausvakuutuslain (1224/2004) muuttamiseksi. Myös muut kuin jakelussa mainitut tahot voivat antaa asiassa lausuntonsa. Esityksessä ehdotetaan EU- ja ETA-valtiossa ja Sveitsissä terveyspalveluja käyttäneelle henkilölle maksettavien korvauksien maksamisesta samoin perustein, kuten jos henkilö olisi käyttänyt Suomessa maakunnan järjestämiä terveyspalveluja. Muissa valtioissa henkilölle aiheutuneita kustannuksia ei korvattaisi. Esityksessä ehdotetaan myös, että maakunnat vastaisivat asukkailleen näissä valtioissa terveyspalvelujen kätöstä aiheutuneista kustannuksista. Lisäksi ehdotetaan valtion korvauksen laajentamista koskemaan lastensuojelulain, mielenterveyslain ja tartuntatautilain soveltamisesta johtuvia tilanteita, joissa maakunta on järjestänyt sairaanhoitoa kotikuntaa vailla olevalle henkilölle. Hallituksen esitys on valmistelu osana sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta (sote-uudistus) ja siihen liittyvää maakuntahallinnon perustamista. Sote- ja maakuntauudistuksen yhteydessä on valmisteltu lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädäntöä, uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavaista rahoitusta sekä siirretään valtion aluehallinnon sekä kuntien ja kuntayhtymien muiden kuin sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviä maakunnille. Valinnanvapautta koskeva hallituksen esitysluonnon on lähetetty lausunnoille Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskevasta hallituksen esityksestä pyydettiin erikseen lausuntoja syksyllä Soten monikanavaisen rahoituksen yksinkertaistamista koskeva valmistelutyö jatkuu reformiministeriryhmän ilmaisemien suuntaviivojen mukaisesti. Tässä pyydettävät lausunnot pyydetään toimittamaan sosiaali- ja terveysministeriön kirjaamoon (kirjaamo@stm.fi) mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään klo mennessä. Lausunnoissa pyydetään käyttämään viitetietona: STM/592/2017. Vastaanotetut lausunnot ovat julkisia. Lausuntopyynnön materiaalit ovat saatavilla myös STM:n nettisivuilla. Aineisto löytyy osoitteesta:

2 Sivu 2 Lausuntoehdotuksessa on käytetty Vaasan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Auvo Rauhalan asiaa koskevaa lausuntoluonnosta. Johtoryhmä käsitteli asiaa kokouksessaan , eikä johtoryhmän jäsenillä ollut huomautettavaa sairaanhoitopiirin johtajan ehdotukseen. Sairaanhoitopiirin johtajan ehdotus yhtymähallitus päättää antaa asiasta STM:lle seuraavan lausunnon: Yleistä Lakiluonnokset perustuvat yleistavoitteiltaan sote-yhteensopivuuden ja EU-lainsäädännön minimivaatimusten täyttämiseen ja mahdollisimman maltilliseen kustannusnousuun sekä kohtuulliseen henkilöresurssin käyttöön. Tavoitteet ovat hyväksyttävät. Yksittäisiä kommentteja 1. Jos kotimaassa valinnanvapauselementin käyttöönotto soteuudistuksessa lykkääntyy, vaikuttaa se myös ns. rajalain aikatauluun. 2. Rajat ylittävästä hoidosta voi tulla väylä, jota kautta potilas / asiakas voi vaihtaa sotekeskusta aina halutessaan ja päästä tuottajalle, jolla on kannustevaikutuksena tuottaa mahdollisimman runsaasti hoitoa ja laskutusta Jos suoran valinnan palvelujen tuottaja pitää kotimaassa valita vuodeksi kerrallaan, (lähes) ainoaksi tämän sotekeskusvalinnan sitoumuksen ohitusväyläksi perustasolla muodostuu hakeutuminen ulkomaille sotekeskukseen. (s. 8) jos liikelaitoksen potilasta koskeva yksilöllinen hoidon ja palvelutarpeen arviointi perustuisi länsimaissa yleisesti noudatettavaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvaan lääketieteelliseen terveydentilan ja sairaanhoidon tarpeen arviointiin, olisi vastaava toisessa EU- tai ETA-valtiossa tai Sveitsissä toteutettu arvio myös hyväksyttävä kustannusten korvaamiseksi. - Miten tällaisen länsimaisen lääketieteen edustajan kriteerin täyttyminen tai täyttymättä jääminen virkamiestasolla mahdollisimman neutraalisti ja puolueettomasti arvioitaisiin? Jos kotimaassa maakunnan liikelaitos tekee kielteisen päätöksen hoidontarpeesta, voiko potilas hakeutua ulkomaille saamaan ns. second opinionin, jolloin kannustemekanismina olisi myös tarjota samassa keskuksessa kaikki hoito, jonka sama kyseinen sairaala katsoo olevan aiheellista. Ulkomaalaisella sairaalalla ei siis ole minkäänlaista kapitaatioinstrumentin tyyppistä kannustevaikutusta toimia säästeliäästi ja tiukoin hoitoindikaatioin, vaan lähdetään pikemminkin siitä, että piikki on auki.

3 Sivu 3 (s. 8) Toisaalta potilas voisi etukäteen saada mallissa vain arvion korvauksen määrästä, sillä mallissa ei otettaisi käyttöön velvoittavaa korvausta koskevan ennakkotiedon antamista. Velvoittavan ennakkotiedon puuttuminen toisaalta vähentää potilaiden intoa hakeutua ulkomaille lisätessään riskiä, että joutuu itse maksamaan suuremman osan. Toisaalta se kannustaa potilasta mieluummin hankkimaan hoidontarpeen arvionkin ulkomailta, samasta sairaalasta, jossa hoito tapahtuisi, koska silloin kannustemekanismina on tuottaa Suomesta laskutettavia hoitopalveluja maksimaalisesti, jolloin korvattava summa myös olisi pakosta suurempi joskaan ei välttämättä silti se sama, mikä olisi ns. Kelan korvaustaso. Entä oletetaanko, että kaikki Euroopan privaattiklinikat tuntisivat Suomen palveluvalikoimasivuston ja osaisivat sieltä käydä tarkistamassa mahdollisen hoidon kuulumisen ns. kansalliseen palveluvalikoimaan? 3. Miten muodostuu hoidon komplikaatioiden korvaus? Jos on etukäteen ilmoitettu korvauskatto, muuttaako komplikaation ilmaantuminen sitä vai jääkö riski potilaalle? Potilas ei useinkaan voi palata kotimaahan komplikaatiotaan hoidattamaan. 4. (s. 10) Henkilöjen valtioiden rajat ylittävän liikkuvuuden lisääntymiseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen vaiheittaisen voimaantuloon perustuen arvioidaan, että terveyspalvelujen käyttö EU- ja ETA-valtioissa ja Sveitsissä lisääntyy vuosittain yhdellä prosentilla. Arviot rajat ylittävien terveyspalvelujen käytön lisääntymisestä ovat liian matalia, kun tähän kuitenkin sisältyy muutoksena merkittävä korvaustason nousu, elektiivisissä hoidoissa Kela-korvauksen tasolta tavanomaiseen kunnallisen/maakunnallisen hoidon korvaustasoon. 5. (s. 11) (Kelan) työmäärää kasvattaa ensisijaisesti korvauskäsittelyn perustuminen joko henkilölle aiheutuneisiin kustannuksiin tai vastaavaan terveyspalvelun kustannukseen, joka olisi aiheutunut henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastuussa olevalle maakunnalle. Vertailun tekeminen edellyttäisi Kansaneläkelaitokselta (Kelalta) asiantuntijuutta arvioida, määritellä ja selvittää maakuntien järjestämisvastuulle kuuluvien terveydenhuollon palveluja ja palvelujen kustannuksia. Organisaatiolla (Kela), joka ei itse hoida potilaita ja ei ole siten tuottajaorganisaatio, on mahdotonta toimia asiantuntevasti kustannusten arvioinnissa, konsultoimatta tuottajaorganisaatioiden edustajia. Tulisikin harkita, että tämä toiminto olisi jonkin muun organisaation, kuin Kelan tehtävä, esim. STM:n. 6. (2. 20, 7 )Terveyspalvelujen järjestämisestä vastuussa oleva maakunta voi rajoittaa määräaikaisesti toisessa EU-valtiossa vakuutettujen Suomeen hoitoon hakeutuvien henkilöiden vastaanottoa. Tässä kohdassa lienee aiheellista mainita myös Sveitsi.

4 Sivu 4 7. (s. 22) Maakunnan on toimitettava Kansaneläkelaitokselle 1 momentissa tarkoitettu lausunto, jossa arvioidaan EU-asetuksen 883/ artiklan 2 kohdan edellytysten täyttymistä. Kirjallinen lausunto on toimitettava pyynnön vastaanottamista seuraavien 21 vuorokauden kuluessa. Jos lausunnossa katsotaan, että luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa tai lausuntoa ei Kansaneläkelaitoksen pyynnöstä huolimatta saada asianomaiselta maakunnalta Kansaneläkelaitos antaa 1 momentissa tarkoitetun luvan. On oletettavaa, että maakunta saattaa tarvita lausuntoonsa lisätietoja, joten 21 pv vastaamisaika on liian kategorinen. Samoin se, että Kela kategorisesti antaa potilaalle luvan, mikäli maakunta ei toimita lausuntoa määräajassa, ei ole potilaan etujen mukaista. Varoitellaanhan tässä samassa dokumentissa esim. s. 6 monista ulkomaalaisen tuottajan käyttöön sisältyvistä riskeistä: Lisäksi potilaalla olisi oltava ennakkolupa hakeutua hoitoon myös, jos hoidosta aiheutuu potilaalle tai väestölle erityinen riski, taikka jos hoitoa tarjoaa terveydenhuollon tarjoaja, joka tapauskohtaisesti voisi aiheuttaa vakavaa ja erityistä huolta hoidon laadusta tai turvallisuudesta. kuitenkin todeta lausuntonaan lisäksi, että lakiluonnoksen lausuntopyynnön määräaika on kohtuuttoman lyhyt ja se tulisi liittää osaksi ns. maakunta- ja sotelakikokonaisuutta, mikä on annettu eduskuntakäsittelyyn ja lisättynä mm. ns. valinnanvapautta koskevalla lakiluonnoksella sekä toimittaa lakikokonaisuutena mm. Satakunnan sairaanhoitopiirille uudelleen lausunnolle. Päätös hyväksyi yksimielisesti sairaanhoitopiirin johtajan ehdotuksen. Täytäntöönpano Lisätiedot pöytäkirjanote - STM / kirjaamo@stm.fi, lausunnoissa pyydetään käyttämään viitetietona: STM/592/ johtajaylilääkäri Auvo Rauhala, Vaasan shp johtajaylilääkäri Ermo Haavisto puh sähköposti: etunimi.sukunimi@satshp.fi

5 Sivu 5 Tarkastetusta pöytäkirjasta kirjoitetun otteen oikeaksi todistaa Porissa Tero Mäkiranta pöytäkirjanpitäjä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Käsiteltävä tässä kokouksessa 363

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Käsiteltävä tässä kokouksessa 363 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2017 1 (7) Käsiteltävä tässä kokouksessa 363 Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain ja sairausvakuutuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Pöytäkirjanote tarkastamaton. Käsiteltävä tässä kokouksessa 363

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Pöytäkirjanote tarkastamaton. Käsiteltävä tässä kokouksessa 363 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2017 1 (6) Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 (Meritullinkatu 8) 00023 Valtioneuvosto Käsiteltävä tässä kokouksessa 363 Lausunto hallituksen esityksestä laeiksi rajat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija

Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa. Kuntamarkkinat, 12.9.2013. Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija Eurooppalaisen potilasliikkuvuusdirektiivin kansallinen soveltaminen Suomessa Kuntamarkkinat, 12.9.2013 Hannele Häkkinen, erityisasiantuntija EU:n direktiivi potilaan oikeuksista rajat ylittävässä terveydenhuollossa,

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta

Kokouspäivämäärä Talousjohtaja Tero Mäkiranta Sivu 1 SATSHP/407/02.02.02/2018 59 TOIMINNAN JA TALOUDEN KATSAUS 1-3 KK/2018 Talousjohtaja Tero Mäkiranta 18.4.2018 Talousjohtajan katsaus sairaanhoitopiirin tammi-maaliskuun 2018 toimintaan ja talouteen:

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA

Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA LAUSUNTO Helsinki 12.4.2017 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Viite: STM/592/2017 Asia: LAUSUNTOPYYNTÖ HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*

TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja* 2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013

Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa. Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Ulkomailta tulleiden sairaanhoito Suomessa Elli Rönnholm Kelan terveysosasto / kv-sairaanhoitotiimi Kuntamarkkinat 12.9.2013 Esityksen sisältö 1. Henkilön hoito-oikeuden peruste Suomessa 2. Hoitokustannusten

Lisätiedot

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat

Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Lakiesitykseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaan valinnanvapauslainsäädännöksi sähköisellä kyselyllä annettujen lausuntojen kuvaajat Kuvaajat sähköisestä kyselystä lausuntoajan päättymisen jälkeen

Lisätiedot

HE LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA

HE LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA HE LAEIKSI RAJAT YLITTÄVÄSTÄ TERVEYDENHUOLLOSTA ANNETUN LAIN JA SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUUTTAMISESTA SISÄLTÖ Sisällys YLEISPERUSTELUT 1 Johdanto 2 Nykytila 2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö Rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö 3.4.2017 Päivitetty - Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla 31.1.2017-28.3.2017

Lisätiedot

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön.

Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Kuntien vastaukset sote-valinnanvapautta koskevan lakiesityksen lausuntopyyntöön. Vastaukset kuntakokoluokittain. Tiedoteliite 18.12.2017 Kuntien vastauksia hallituksen esitysluonnoksesta laiksi asiakkaan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista

Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Kuvaajat valinnanvapauslain lausunnoista Sosiaali- ja terveysministeriö..0..0 Valinnanvapauslain lausunnot Hallituksen esitysluonnos valinnanvapauslaiksi oli lausunnoilla..0 -..0 Lausunnot pyydettiin kunnilta,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 28/2017 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Holopainen Liisa PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO 753 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle sosiaalihuoltolain muuttamista

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Tuula Sandholm Johtoryhmä FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa

Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Potilaiden vapaa liikkuvuus EU:ssa Direktiivi potilaan oikeuksien soveltamisesta rajat ylittävässä terveydenhuollossa (24/2011/EU, potilasdirektiivi ) 28.5.2013 Noora Heinonen Potilasdirektiivin taustaa

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri

EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeri EU:n potilasdirektiivi tulee - miten toimintaympäristö muuttuu? Tampere 17.4.2012 Esimerkkejä nykyisestä EU-terveydenhuollosta Kuntien ostopalvelut esim. kaksosraskauksien verisuoniongelmat (Ruotsi) Sosiaaliturvan

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013

ylittävän terveydenhuollon Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Käytännön prosesseja rajat ylittävän terveydenhuollon tilanteissat i Kela / Terveysosasto, eysosas o, kv-sairaanhoitotiimi aa o Julkisen terveydenhuollon koulutukset 20.9.-15.11.2013 Esitelmän pääkohdat

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan

HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN. Hoitoon toiseen EU-maahan HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN 1/8 6 2010 6 2010 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN Hoitoon toiseen EU-maahan 2/8 HOITOON TOISEEN EU-MAAHAN EU-kansalaisilla on mahdollisuus sairaanhoitoon kotimaan lisäksi muissa jäsenmaissa.

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

HE 68/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annettua lakia ja sairausvakuutuslakia.

HE 68/2017 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annettua lakia ja sairausvakuutuslakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain ja sairausvakuutuslain 2 luvun 6 :n ja 18 luvun 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esitysluonnoksen (22.1.2018) mukaisesti 1 - Keskeisimmät muutokset lausuntokierroksen jälkeen Sote-keskuksen erikoisalojen mukaiset konsultaatio- ja vastaanottopalvelut

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Iikko B Voipio Iikko B Voipio Yksityishenkilö FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/ (4) Kaupunginhallitus Asia/ Pöytäkirjanote tarkastamaton Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 20/2018 1 (4) Sosiaali- ja terveysministeriö Kolimaa Maire PL 33 (Meritullinkatu 8) 00023 VALTIONEUVOSTO 344 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. i

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. i FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta

Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta HYKS-Operatiivinen tulosyksikkö Vesa Perhoniemi 11.9.2014 11.9.2014 Terveydenhuoltolain laajennetun valinnanvapauden ja potilasdirektiivin merkitys kuntoutuspalvelujen kannalta Vesa Perhoniemi hallinnollinen

Lisätiedot

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.

Kokouspäivämäärä SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ LUKIEN. Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8. Sivu 1 SATSHP/767/02.05.00.00/2017 139 SAIRAANHOIDON ASIAKASMAKSUT SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRISSÄ 1.1.2018 LUKIEN Talousjohtaja Tero Mäkiranta 16.8.2017: päätti sairaanhoidon asiakasmaksuista 12.12.2016

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par

Sähköisen kyselyn Internet-osoite: https://www.webropolsurveys.com/s/5ba5d60fc3d317a3.par Lausuntopyyntökysely 03.11.2017 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin,

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA?

TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? TULISIKO SUOMALAISTEN LÄÄKKEIDEN SAANTIA JA KÄYTTÖÄ OHJAILLA? Palveluvalikoimaneuvoston näkökulma Reima Palonen 10.9.2015 Esityksen sisältö Mikä on terveydenhuollon palveluvalikoima? Mikä on terveydenhuollon

Lisätiedot

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen

Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Ulkomailla syntyneiden sairaanhoitokustannusten korvaaminen Vakuutusyhtiöiltapäivä 12.5.2015 Reetta Kyyrö Terveysosasto Kv-sairaanhoitotiimi Ulkomailla syntyneet sairaanhoitokustannukset 1. Äkillinen sairastuminen

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero

Lisätiedot

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2013 1 (5) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 27.2.2013 HEL 2013-002388 T 03 00 00 Yleistä arviomuistiosta ja sen ehdotuksista Helsingin kaupungin kannalta Sosiaali-

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot.

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN PÄIVITYS

Kokouspäivämäärä SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN PÄIVITYS Sivu 1 SATSHP/858/00.04.01/2018 94 SATAKUNNAN ALUEEN HYVINVOINTIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA VUOTEEN 2017+ PÄIVITYS 25.5.2015 / 106 Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen esittää kirjeessään

Lisätiedot

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa

Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Sairaanhoito-oikeudet ja hoitokustannusten hallinnointi rajat ylittävässä tilanteessa Noora Heinonen 28.9.2011 nh 1 Rajat ylittävät tilanteet? 1. Joutuminen sairaanhoidon tarpeeseen tilapäisen ulkomailla

Lisätiedot

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta

Päätös. Laki. kansanterveyslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain sekä eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos

Viite STMO68:00/2015. MliDno Valmistelija / lisätiedot: Ari Liikanen, Timo Halonen. Li itteet 1 Liite Mikkelin kaupungin lausuntoluonnos Viite STMO68:00/2015 Mikkeli Ote pöytäkirjasta 1/2016 1(5) Kaupunginvaltuusto 25.01.201 6 Kaupunginhallitus, 24, 18.01.2016 Kaupunginvaltuusto, 12, 25.01.2016 12 Lausunto hallituksen linjaukseen itsehallintoaluejaon

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (12) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (12) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (12) 286 Lausunto rajat ylittävän terveydenhuollon potilasdirektiivin toimeenpanosta Pöydälle HEL 2013-002388 T 03 00 00 Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Jerena Juutilainen Jerena Juutilainen Etelä-Karjalan Yrittäjät ry

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Jerena Juutilainen Jerena Juutilainen Etelä-Karjalan Yrittäjät ry FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN

LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET JA MENETTELYTAVAT SUOMESSA 1.5.2010 ALKAEN Kansaneläkelaitos Terveysosasto Sairaanhoitokorvausryhmä 28.11.2011 EU-asetus 883/2004 artikla 20, EU-asetus 987/2009 artikla 26 ja laki 352/2010 14 LUPA SAADA HOITOA ASUINVALTION ULKOPUOLELLA SÄÄNNÖKSET

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Lausuntopyyntökysely. Vastausaika :30:59. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyyntökysely Vastausaika 2.3.2017 14:30:59 FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2013 Laki. rajat ylittävästä terveydenhuollosta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1201/2013 Laki rajat ylittävästä terveydenhuollosta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 59 Helsingin kaupungin lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle EU:n tietosuoja-asetuksesta johtuvista muutoksista asiakastietolakiin ja siihen liittyviin lakeihin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk

Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk Sosiaali- ja terveysvlk/socialoch hälsovårdsutsk 15 06.03.2017 Lausuntopyyntö luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi / Begäran om utlåtande om utkast till valfrihetslagstiftning

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Reima Palonen Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä

Erityisasiantuntija Reima Palonen Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä Erityisasiantuntija Reima Palonen Palveluvalikoimaneuvoston potilaspäivä 17.9.2015 Potilasdirektiivi taustalla Vakuutusjäsenvaltion asiana on määrittää, millaisesta terveydenhuollosta vakuutettu on oikeutettu

Lisätiedot

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja

Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa. Vates säätiö Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Työllisyyspalvelut maakuntauudistuksessa Vates säätiö 18.5.2017 Jukka Alasentie Maakuntauudistus projektijohtaja Miksi uudistus tehdään? 18.5.2017 2 www.pirkanmaa2019.fi Miksi uudistus? Hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus

Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Potilaiden liikkuvuus EU:ssa ja valinnanvapaus Mervi Kattelus Terveyspolitiikan asiantuntija Suomen Lääkäriliitto Liikkuvuuden eri ulottuvuudet (Potilas sairastuu tilapäisen toisessa valtiossa oleskelun

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

se~ lc?~i. 6b ~( 6 L SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Diakonia-ammattikorkeakoulu Kyläsaarenkuja Helsinki

se~ lc?~i. 6b ~( 6 L SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Diakonia-ammattikorkeakoulu Kyläsaarenkuja Helsinki SOSIAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ L 0-09- 2016 se~ lc?~i. 6b ~( 6 Kyläsaarenkuja 2 00580 Helsinki Kirjaamo Sosiaali- ja terveysministeriö Pl33 00023 Valtioneuvosto Hei, ohessa käyttöönne n lausunto Jausuntopyyntöönne

Lisätiedot

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa. Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Ruotsissa asuvan eläkkeensaajan hoito-oikeudet Suomessa Suvi Lummila Kelan Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus 5.10.2016 Sisältö Mitä tarkoittaa oikeus käyttää terveyspalveluita Suomessa Miten hoito-oikeus

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus

Asiakkaan valinnanvapaus Asiakkaan valinnanvapaus Hallituksen esityksen (HE 16/2018) mukaisesti 1 - Keskeiset muutokset verrattuna aiempaan hallituksen esitykseen (HE 47/2017) Maakunnan ei ole pakko yhtiöittää omia sote-keskuksia

Lisätiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot

Kela-kortti. Kuvattoman Kela-kortin tiedot Kela-kortti Kela antaa sairausvakuutuslain mukaan vakuutetulle henkilölle sairausvakuutuskortin (SVL 15 luku 1 ), joka toimii vakuutustodistuksena. Poikkeustilanteessa Kela voi antaa myös lomakkeelle SV

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Marjut Putkinen FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta

90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2018 1 (5) Kasvatus- ja opetuslautakunta, 25, 22.02.2018 Kaupunginhallitus, 90, 06.03.2018 90 Mikkelin kaupungin lausunto uuden varhaiskasvatuslain esitysluonnoksesta MliDno-2018-433

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa

Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun laajentaminen Pohjois-Savossa Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1/2018 1 (1) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon tilaajatoimikunta 26 3.11.2017 1 446/00.04.00/2017 Lausuntopyyntö: Maakunnallinen palvelusetelikokeilun

Lisätiedot

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos

Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos Suunhoidon palvelujen valinta Erillinen suun hoidon valinta lausuntoluonnos 31.1.2017 SOSAALI JA TERVEYSMINISTERIÖ Suun terveydenhuoltoa terveyskeskuksissa ja SVkorvattuna saaneet ikäryhmittäin vuonna

Lisätiedot

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017

FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero Lausunnon käsittelypäivämäärä

Lisätiedot

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Teemu Lehtinen Toimitusjohtaja

Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot. Teemu Lehtinen Toimitusjohtaja FI lausuntopyyntö VV 1. TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen

Lisätiedot