TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
|
|
- Maarit Järvinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh ja Julkistettavissa klo 9. ISSN (pdf) 35 ' (1) (2) 22 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 1. Työttömät työnhakijat (1) ja avoimet työpaikat (2) työnvälityksessä kuukausittain ja kausitasoitettuna Trendit: - Työttömiä työnhakijoita 1 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin - Työ- ja elinkeinotoimistoissa uusia avoimia työpaikkoja heinäkuussa 28, mikä on 4 enemmän kuin vuosi sitten - Työvoimapoliittisin toimin sijoitettuna 6 enemmän kuin vuosi sitten Työnhakijat Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 2 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kesäkuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi 13 4:lla. Kasvu johtui osaltaan kesäkaudelle ominaisesta oppilaitoksista valmistuneiden nuorten tulosta työmarkkinoille sekä eräiden määräaikaisten työsuhteiden päättymisestä kesän ajaksi. Työttömistä oli heinäkuussa henkilökohtaisesti lomautettuja 17 2 eli 6 enemmän kuin kesäkuussa. Edellisen vuoden heinäkuusta henkilökohtaisesti lomautettujen määrä laski 11 9:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 3 1, mikä on 1 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Heinäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan työnhakijaa, mikä on 8 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli työssä olevia 112 9, joista 74 3 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 38 7 sijoitettuna työ- ja elinkeinohallinnon tukitoimenpitein. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli Työttömyyseläkkeen saajia oli 47 9, mikä on 1 6 vähemmän kuin vuosi sitten.
2 Avoimet työpaikat Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin heinäkuun aikana 28 2, mikä on 3 6 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuussa avoinna 48 2 työpaikkaa, mikä on 5 3 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin heinäkuun aikana 25 8, joista 8 7 työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli heinäkuun lopussa edelleen avoinna 22 8 työpaikkaa, mikä on 2 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kaikissa muissa ammattiryhmissä paitsi palvelutyössä. Eniten avoimet työpaikat olivat lisääntyneet teollisessa työssä, kaupallisessa työssä, korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä sekä terveydenhuolto- ja sosiaalialan työssä. Työttömyyden rakenne Työttömien työnhakijoiden määrä nousi heinäkuussa neljän elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta. Työttömyys nousi Ahvenanmaalla (14 %), Varsinais-Suomessa (8 %), Uudellamaalla (4 %) ja Hämeessä (1 %). Vastaavasti työttömien työnhakijoiden määrä laski heinäkuussa 12 ELY-keskuksen alueella. Työttömyys laski eniten Pohjois-Karjalassa (-9 %), Etelä-Pohjanmaalla (-7 %), Kainuussa (-7 %) ja Lapissa (-6 %). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys nousi edellisen vuoden heinäkuuhun verrattuna kaikissa muissa ammattiryhmissä paitsi rakennus- ja kaivosalalla (-5) sekä maa- ja metsätaloustyössä (-2). Työttömyys nousi eniten korkeimmin koulutettujen ammattiryhmässä (2 3), teollisessa työssä (2 1) sekä luokittelemattomassa työssä (2 ). Työttömistä työnhakijoista oli miehiä (54 %) ja naisia (46 %). Kesäkuusta miesten työttömyys nousi 4 7:lla ja naisten 8 7:lla. Edellisvuoden heinäkuuhun verrattuna miesten työttömyys laski 4 2:lla (-3 %) ja naisten nousi 3 :lla (2 %). Heinäkuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 41 9, mikä on 1 6 vähemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Nuorten työttömyys nousi kesäkuusta 2 5:lla. Alle 2-vuotiaita oli työttömänä 12. Yli 5-vuotiaita oli työttömänä 89 7 eli 6 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55-vuotiaita oli työttömänä 6 9, mikä on 5 3 enemmän kuin vuosi sitten. Ikäryhmittäiset työttömien työnhakijoiden lukumäärät eivät sisällä lomautettuja. Heinäkuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 57 1, mikä on 16 1 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita näistä oli 16 5, mikä on 1 3 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 22 4, mikä on 1 8 enemmän kuin edellisen vuoden heinäkuussa. Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista oli EU/ETA-maiden kansalaisia heinäkuun lopussa 4 4, mikä on 3 enemmän kuin vuosi sitten. Toimenpiteet Heinäkuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja tukityöllistämistoimenpiteiden piirissä oli 74 2 henkilöä, mikä on 5 8 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Kesäkuuhun verrattuna toimenpiteillä sijoitettujen määrä väheni 8 3:lla. Kaikkiaan näillä toimenpiteillä oli 2,7 % työvoimasta. Työ- ja elinkeinohallinnon työllistämistukitoimenpiteillä sijoitettuna oli heinäkuun lopussa 34 3 henkilöä, mikä on 1 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sijoitetuista 5 % oli valtion, 23 % kuntien ja 72 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden heinäkuusta työllistäminen oli lisääntynyt valtiolle 24 %, kunnille 15 % ja yksityiselle sektorille 1 %. Työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa oli heinäkuun lopussa yhteensä 9 9 henkilöä, mikä on 1 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuorottelutyöpaikkaan sijoitettuna oli heinäkuun lopussa 6 1 henkilöä, mikä on 2 vähemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksessa oli heinäkuun lopussa 23 9 oppilasta, mikä on 2 6 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työvoimakoulutuksen aloitti heinäkuun aikana 6 uutta oppilasta, mikä on 1 vähemmän kuin vuosi sitten.
3 TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE HEINÄKUUN LOPUSSA (I) JA TYÖ- JA ELINKEINO- TOIMISTOJEN TOIMINTA HEINÄKUUN AIKANA (II) MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA HEINÄK. 1 HEINÄK. 9 HENK. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,4 - henkilökohtaisesti lomautetut ,8 2. Lyhennetyllä työviikolla ,3 3. Työssä olevat ,8 - yleisillä työmarkkinoilla ,5 - tukitoimenpiteillä sijoitetut ,1 4. Työvoiman ulkopuolella ,1 5. Työttömyyseläkettä saavat ,2 1-5 Kaikki työnhakijat ,7 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat ,6 - yli kuukauden avoinna olleet ,1 - yli 2 kuukautta avoinna olleet ,4 C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT 1. Valtiolle sijoitetut ,4 2. Kuntiin sijoitetut ,4 3. Yksityiselle sektorille sijoitetut ,2 1-3 Työllistämistukitoimenpiteillä yht ,2 4. Työvoimakoulutuksessa ,2 5. Työharjoittelu/työelämävalmennus ,6 6. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä ,7 1-6 Toimenpiteillä yhteensä ,4 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,3 2. Alle 25-vuotiaat työttömät ,6 3. Pitkäaikaistyöttömät ,1 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömyyskassojen jäsenet ,4 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat* ,5 2. Muut työnhakijat , 1-2 Työnhakijat yhteensä ,5 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,4 - kuukauden uudet työpaikat ,5 - täyttyneet työpaikat ,3 - työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla ,3 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,7 5. Päättyneet työttömyysjaksot , 6. Uudet sijoitukset tukitoimenpiteillä ,5 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,4 * Ilman lomautettuja
4 Taulu 2. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ELY-keskuksittain, heinäkuu 21 Muutos Työt- Työt- Muutos Elinkeino-, Heinäk. Kesäk. Heinäk. Heinäk. 21 tömis- tömien Heinäk. Kesäk. Heinäk. Heinäk. 21 liikenne- ja Heinäk. 29 tä lo- osuus Heinäk. 29 ympäristö- mau- työkeskus tetut voim.* Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat ** % Uusimaa , Varsin.-Suomi , Satakunta , Häme , Pirkanmaa , Kaakk.-Suomi , Etelä-Savo , Pohjois-Savo , Pohj.-Karjala , Keski-Suomi , Etelä-Pohjanm , Pohjanmaa , Pohj.-Pohjanm , Kainuu , Lappi , Ahvenanmaa , Yhteensä , Taulu 3. Työttömät työnhakijat (ilman lomautettuja) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ammattiryhmittäin, heinäkuu 21 Muutos Muutos Ammattiryhmä Heinäk. Kesäk. Heinäk. Heinäk. 21 Heinäk. Kesäk. Heinäk. Heinäk Heinäk Heinäk. 29 Työttömät työnhakijat % Avoimet työpaikat % Tieteellinen, tekninen, ym. työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö siitä: metsätyö Kuljetus ja liikenne Rakennus- ja kaivosala siitä: talonrakennus Teollinen työ Palvelutyö Muualla luokittelematon työ Lomautetut Yhteensä Luvut tarkoittavat niitä työttömiä työnhakijoita, joiden työhakemus oli laskentapäivänä voimassa ja niitä työpaikkoja, jotka laskentapäivänä olivat edelleen avoinna. Laskentapäivät olivat , ja *Työttömien työnhakijoiden prosenttinen osuus työvoimasta, mikä on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoima. Tilastokeskus laskee virallisen työttömyysasteen. **Sisältää ulkomailla avoinna olevat työpaikat
5 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 2. Nuoret työttömät työnhakijat kuukausittain vuosina ` Yli vuoden joista yli kaksi vuotta 1 22 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 3. Yli vuoden työttömänä yhdenjaksoisesti olleet kuukausittain vuosina 22-21
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.11.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotLisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 19.2.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)
LisätiedotTyöttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa
1 (7) Julkistettavissa 26.7. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi kuussa Kainuussa Työttömiä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin vuosi sitten Alkuvuonna hyvin vähentynyt työttömyys
LisätiedotTyöttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen
1 (7) Julkistettavissa 25.10. klo 9.00 Kainuun työllikatsaus, kuu Työttömyys painui kuussa alle neljäntuhannen henkilön Kainuun työttömyys lähestyy jo historiallisen hyviä lukuja Työttömyys väheni Kainuussa
LisätiedotTyöttömyys kääntyi laskuun helmikuussa
1 (9) Julkistettavissa 23.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi laskuun kuussa Työvoimapolitiikan aktiivitoimet alentavat Kainuun korkeaa työttömyyttä Vuoden lopulla korkealle kivunnut
LisätiedotTyöttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla
1 (7) Julkistettavissa 2.12. klo 9. Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys pysytteli edelleen takaista alemmalla Kausivaihtelu ja lomautukset hivuttavat nyt työttömyyttä ylöspäin Viime aikojen hyvä
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan
LisätiedotTyöttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa
1 (8) Julkistettavissa 23.2. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni hieman Kainuussa kuussa Koulutukseen hakeutuminen hillitsee työttömyyden kasvua Lomautuksista huolimatta työttömyys
LisätiedotTyöttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti
LisätiedotTyöttömyys kääntyi kasvuun lokakuussa
1 (7) Julkistettavissa 22.11. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi kasvuun kuussa Syksyn edetessä tavanomainen kausivaihtelu alkoi hivuttaa työttömyyttä taas ylöspäin Kainuussa vallitsee
LisätiedotTyöttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa
1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä
LisätiedotHeinäkuun työllisyyskatsaus 7/2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Santtu Sundvall 050 380 6231 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 21.8. klo 9.00 Työttömyys jatkaa kasvuaan
LisätiedotViime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa
1 (7) Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa Vuoden lopulla kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä ylöspäin Kainuussa
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
LisätiedotJulkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2012
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Santtu Sundvall 050 3806231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 26.6. klo 9.00 Uudellamaalla työttömiä työnhakijoita
LisätiedotTyöttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa
LisätiedotEtelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
LisätiedotLapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä
LisätiedotJulkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
LisätiedotEtelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
LisätiedotKainuun työttömyys romahti toukokuussa
1 (7) Julkistettavissa 21.6. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys romahti kuussa Työttömyys painui kuukaudessa lähes 450 henkilöä alemmaksi ja tilanteesta lähes 600 alemmaksi Hyvä
LisätiedotKoulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Koulujen päättyminen nosti naisten työttömyysastetta Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012 24.7.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
LisätiedotHämeen ELY-keskus tiedottaa
HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.7. klo 9.00 Kesäkuu ei tuonut ta työttömyyden kokonaiskuvaan Vuosimuutokset ovat pieniä, Kajaanin työttömyys kasvoi touko-kuussa
LisätiedotElokuun työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Elokuun työllisyyskatsaus 8/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.9. klo 9.00 Avoimia työpaikkoja tarjolla vähemmän
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.6. klo 9.00 Työttömyys väheni kuussa, mutta jäi vuoden takaista korkeammalle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Lomautukset kasvattivat työttömyyttä Kainuussa Työvoiman kysyntä takkuilee ja työttömyyden väheneminen odotuttaa
LisätiedotHuhtikuun työllisyyskatsaus 4/2012
NÄKYMIÄ HUHTIKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Huhtikuun työllisyyskatsaus 4/ Julkaisuvapaa tiistaina 22.5. klo 9.00 Työttömyys samalla tasolla kuin
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.8. klo 9.00 Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti Pitkäaikaistyöttömyys kasvoi kuussa lähes kolmanneksen vuoden takaisesta
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta
LisätiedotMaaliskuun työllisyyskatsaus 3/2012
NÄKYMIÄ MAALISKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 7255814 Jouni Nupponen 050 3955170 Maaliskuun työllisyyskatsaus 3/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.4. klo 9.00 Pitkäaikaistyöttömiä enemmän
LisätiedotPohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa
LisätiedotSyyskuun työllisyyskatsaus 9/2012
NÄKYMIÄ SYYSKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jaakko Pesola 040 725 5814 Jouni Nupponen 050 395 5170 Syyskuun työllisyyskatsaus 9/ Julkaisuvapaa tiistaina 23.10. klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 7 %
LisätiedotTE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotYli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa
LisätiedotEtelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömyys kohosi taas roimasti kuussa Viime vuosi oli Kainuussa edellisvuotta heikompi työllisyysvuosi Vuosi
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää
LisätiedotTyöttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa
1 (8) Julkistettavissa 22.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa Helmikuussa työttömyys painui alle 5 000 työttömän eli yli 10 % vuoden takaista alemmaksi
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2014
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Jouni Nupponen 0295 021 117 Tuunia Keränen 0295 020 914 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 24.6. klo 9.00 Työttömyys jatkoi kasvuaan
LisätiedotTyöttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa. Työllisyyskatsaus, heinäkuu klo 9.00
NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys kasvoi Etelä-Savossa heinäkuussa Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2015 25.8.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli heinäkuun lopussa työttömänä
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa 24.7.2012 klo 9.00 Kesäkaudelle ominainen työttömyyden kasvu näkyi kesäkuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen
LisätiedotOmaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen
LisätiedotLomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös elokuussa
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 23.9. klo 9.00 Lomautukset pitivät Kainuun työttömyyden korkealla myös kuussa Työttömyysjaksot pitkittyvät, kun uutta työvoimaa
LisätiedotToukokuun työllisyyskatsaus 5/2013
NÄKYMIÄ TOUKOKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 050 380 6231 Toukokuun työllisyyskatsaus 5/ Julkaisuvapaa tiistaina 25.6. klo 9.00 Työttömien määrä pysynyt koko alkuvuoden korkealla tasolla
LisätiedotTaantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 26.6.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotMiesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotHeinäkuun työllisyyskatsaus 7/2013
NÄKYMIÄ HEINÄKUU UUDENMAAN ELY-KESKUS Lisätiedot: Santtu Sundvall 0295 020 914 Jouni Nupponen 0295 021 117 Heinäkuun työllisyyskatsaus 7/ Julkaisuvapaa tiistaina 20.8. klo 9.00 Alle 25-vuotiaita työttömiä
Lisätiedot