TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
|
|
- Kirsi Sariola
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 21 puh ja Julkistettavissa klo 9. ISSN (pdf) 35 ' (1) (2) 22 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 1. Työttömät työnhakijat (1) ja avoimet työpaikat (2) työnvälityksessä kuukausittain ja kausitasoitettuna Trendit: - Työttömiä työnhakijoita 27 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin - Työ- ja elinkeinotoimistoissa uusia avoimia työpaikkoja lokakuussa 36, mikä on 7 enemmän kuin vuosi sitten - Työvoimapoliittisin toimin sijoitettuna 11 enemmän kuin vuosi sitten Työnhakijat Työnvälitystilaston mukaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa työtöntä työnhakijaa, mikä on 26 8 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Syyskuuhun verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä väheni 3:lla. Työttömistä oli lokakuussa henkilökohtaisesti lomautettuja 15 2 eli 1 3 enemmän kuin syyskuussa. Edellisen vuoden lokakuusta henkilökohtaisesti lomautettujen määrä laski 16 2:lla. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 3, mikä on 1 4 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Lokakuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kaikkiaan työnhakijaa, mikä on 14 6 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työnhakijoista oli työssä olevia 11 9, joista 67 5 oli yleisillä työmarkkinoilla ja 43 4 sijoitettuna työ- ja elinkeinohallinnon tukitoimenpitein. Työvoimaan kuulumattomia työnhakijoita oli Työttömyyseläkkeen saajia oli 44 8, mikä on 5 2 vähemmän kuin vuosi sitten.
2 Avoimet työpaikat Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työ- ja elinkeinotoimistoihin lokakuun aikana 35 5, mikä on 7 5 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Kaikkiaan työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuussa avoinna 59 4 työpaikkaa, mikä on 12 5 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin lokakuun aikana 36 8, joista 9 6 työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla. Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli lokakuun lopussa edelleen avoinna 24 työpaikkaa, mikä on 5 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Avoimet työpaikat olivat lisääntyneet kaikissa ammattiryhmissä; eniten palvelutyössä, teollisessa työssä, hallinto- ja toimistotyössä sekä kuljetusja liikennealan työssä. Työttömyyden rakenne Työttömien työnhakijoiden määrä laski lokakuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueella. Työttömyys laski edellisestä vuodesta eniten Etelä-Pohjanmaalla (-24 %), Pohjanmaalla (-19 %) ja Kainuussa (-15 %). Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömyys laski edellisen vuoden lokakuuhun verrattuna kaikissa ammattiryhmissä. Työttömyys laski edellisestä vuodesta eniten teollisessa työssä (-3 6), rakennus- ja kaivosalan työssä (-2 3), palvelutyössä (-9) sekä hallinto- ja toimistotyössä (-9). Työttömistä työnhakijoista oli miehiä (57 %) ja naisia 13 4 (43 %). Syyskuusta miesten työttömyys nousi 1 :lla ja naisten laski 1 3:lla. Edellisvuoden lokakuuhun verrattuna miesten työttömyys laski 2 4:lla (-13 %) ja naisten 6 3:lla (-6 %). Lokakuun lopussa alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 28 4, mikä on 5 3 vähemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Nuorten työttömyys laski syyskuusta 8:lla. Alle 2-vuotiaita oli työttömänä 7. Yli 5-vuotiaita oli työttömänä 86 3 eli 2 4 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 55-vuotiaita oli työttömänä 6 2, mikä on 3 5 enemmän kuin vuosi sitten. Ikäryhmittäiset työttömien työnhakijoiden lukumäärät eivät sisällä lomautettuja. Lokakuun lopussa yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli 56 8, mikä on 13 9 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleita näistä oli 17 7, mikä on 3 2 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömistä työnhakijoista oli ulkomaiden kansalaisia 16 4, mikä on 7 enemmän kuin edellisen vuoden lokakuussa. Ulkomaalaisista työttömistä työnhakijoista oli EU/ETA-maiden kansalaisia lokakuun lopussa 3 6, mikä on sama määrä kuin vuosi sitten. Toimenpiteet Lokakuun lopussa työ- ja elinkeinohallinnon koulutus- ja tukityöllistämistoimenpiteiden piirissä oli 94 2 henkilöä, mikä on 11 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Syyskuuhun verrattuna toimenpiteillä sijoitettujen määrä lisääntyi 4 1:lla. Kaikkiaan näillä toimenpiteillä oli 3,6 % työvoimasta. Työ- ja elinkeinohallinnon työllistämistukitoimenpiteillä sijoitettuna oli lokakuun lopussa 36 8 henkilöä, mikä on 4 7 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sijoitetuista 5 % oli valtion, 25 % kuntien ja 7 % yksityisen sektorin töissä. Edellisen vuoden lokakuusta työllistäminen oli lisääntynyt valtiolle 29 %, kunnille 25 % ja yksityiselle sektorille 11 %. Työharjoittelussa ja työelämävalmennuksessa oli lokakuun lopussa yhteensä 13 henkilöä, mikä on 8 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Vuorottelutyöpaikkaan sijoitettuna oli lokakuun lopussa 6 2 henkilöä, mikä on 3 enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksessa oli lokakuun lopussa 38 2 oppilasta, mikä on 5 2 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työvoimakoulutuksen aloitti lokakuun aikana 8 8 uutta oppilasta, mikä on 1 vähemmän kuin vuosi sitten.
3 TAULU 1. TYÖLLISYYSTILANNE LOKAKUUN LOPUSSA (I) JA TYÖ- JA ELINKEINO- TOIMISTOJEN TOIMINTA LOKAKUUN AIKANA (II) MUUTOS I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA LOKAK. 1 LOKAK. 9 HENK. % A. TYÖNHAKIJAT 1. Työttömät työnhakijat ,9 - henkilökohtaisesti lomautetut ,7 2. Lyhennetyllä työviikolla ,7 3. Työssä olevat ,5 - yleisillä työmarkkinoilla ,6 - tukitoimenpiteillä sijoitetut ,5 4. Työvoiman ulkopuolella ,7 5. Työttömyyseläkettä saavat ,4 1-5 Kaikki työnhakijat ,9 B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ 1. Avoimet työpaikat ,1 - yli kuukauden avoinna olleet ,6 - yli 2 kuukautta avoinna olleet ,2 C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT 1. Valtiolle sijoitetut ,4 2. Kuntiin sijoitetut ,1 3. Yksityiselle sektorille sijoitetut ,7 1-3 Työllistämistukitoimenpiteillä yht ,8 4. Työvoimakoulutuksessa ,6 5. Työharjoittelu/työelämävalmennus ,3 6. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä ,3 1-6 Toimenpiteillä yhteensä ,2 D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE 1. Työttömät naiset ,8 2. Alle 25-vuotiaat työttömät ,7 3. Pitkäaikaistyöttömät ,5 E. TOIMEENTULOTURVA 1. Työttömyyskassojen jäsenet ,7 II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA 1. Työttömät työnhakijat* ,8 2. Muut työnhakijat ,4 1-2 Työnhakijat yhteensä ,1 3. Kuukauden kaikki työpaikat ,7 - kuukauden uudet työpaikat ,5 - täyttyneet työpaikat ,8 - työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla ,1 4. Alkaneet työttömyysjaksot ,8 5. Päättyneet työttömyysjaksot ,7 6. Uudet sijoitukset tukitoimenpiteillä ,1 7. Aloittanut työvoimakoulutuksen ,7 * Ilman lomautettuja
4 Taulu 2. Työttömät työnhakijat (lomautetut mukaanlukien) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ELY-keskuksittain, lokakuu 21 Muutos Työt- Työt- Muutos Elinkeino-, Lokak. Syysk. Lokak. Lokak. 21 tömis- tömien Lokak. Syysk. Lokak. Lokak. 21 liikenne- ja Lokak. 29 tä lo- osuus Lokak. 29 ympäristö- mau- työkeskus tetut voim.* Työttömät työnhakijat % % Avoimet työpaikat ** % Uusimaa , Varsin.-Suomi , Satakunta , Häme , Pirkanmaa , Kaakk.-Suomi , Etelä-Savo , Pohjois-Savo , Pohj.-Karjala , Keski-Suomi , Etelä-Pohjanm , Pohjanmaa , Pohj.-Pohjanm , Kainuu , Lappi , Ahvenanmaa , Yhteensä , Taulu 3. Työttömät työnhakijat (ilman lomautettuja) ja avoimet työpaikat työnvälityksessä ammattiryhmittäin, lokakuu 21 Muutos Muutos Ammattiryhmä Lokak. Syysk. Lokak. Lokak. 21 Lokak. Syysk. Lokak. Lokak Lokak Lokak. 29 Työttömät työnhakijat % Avoimet työpaikat % Tieteellinen, tekninen, ym. työ Terveydenhuolto ja sosiaaliala Hallinto- ja toimistotyö Kaupallinen työ Maa- ja metsätaloustyö siitä: metsätyö Kuljetus ja liikenne Rakennus- ja kaivosala siitä: talonrakennus Teollinen työ Palvelutyö Muualla luokittelematon työ Lomautetut Yhteensä Luvut tarkoittavat niitä työttömiä työnhakijoita, joiden työhakemus oli laskentapäivänä voimassa ja niitä työpaikkoja, jotka laskentapäivänä olivat edelleen avoinna. Laskentapäivät olivat , ja *Työttömien työnhakijoiden prosenttinen osuus työvoimasta, mikä on Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen edellisen vuoden vastaavan neljänneksen työvoima. Tilastokeskus laskee virallisen työttömyysasteen. **Sisältää ulkomailla avoinna olevat työpaikat
5 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 2. Nuoret työttömät työnhakijat kuukausittain vuosina ` Yli vuoden joista yli kaksi vuotta 1 22 '3 '4 '5 '6 '7 '8 '9 '1 Kuvio 3. Yli vuoden työttömänä yhdenjaksoisesti olleet kuukausittain vuosina 22-21
TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.12.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 26.1.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 2.11.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.1.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.6.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.8.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.9.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.5.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 21 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 27.7.21 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 22 '3 '4 '5
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.6.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.1.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.2.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.8.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: LOKAKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 25.11.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.9.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.4.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 24.6.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.4.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotLisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo '01 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 19.2.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 2008 puh ja Julkistettavissa klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 23.9.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 214 puh. 29 54 85 ja 29 54 8253 Julkistettavissa 24.6.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 21.10.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 28 puh. 1 64 851 ja 1 64 85 Julkistettavissa 21.1.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 21.7.2009 klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 21.7.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 20.5.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HUHTIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 2.5.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 18.3.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 18.3.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 26.8.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HEINÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 26.8.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 2008 puh. 010 60 48051 ja 010 60 48050 Julkistettavissa 22.7.2008 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 28 puh. 1 6 4851 ja 1 6 485 Julkistettavissa 22.7.28 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) Kuvio 1.
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 2009 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.6.2009 klo 9.
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TOUKOKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 23.6.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4
LisätiedotTYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00
TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2008 puh. 010 604 8051 ja 010 604 8050 Julkistettavissa 20.1.2009 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 400 '000 350 300 250 (1)
LisätiedotTyöttömyys painui syyskuussa alle neljäntuhannen
1 (7) Julkistettavissa 25.10. klo 9.00 Kainuun työllikatsaus, kuu Työttömyys painui kuussa alle neljäntuhannen henkilön Kainuun työttömyys lähestyy jo historiallisen hyviä lukuja Työttömyys väheni Kainuussa
LisätiedotTyöttömyys kääntyi laskuun helmikuussa
1 (9) Julkistettavissa 23.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi laskuun kuussa Työvoimapolitiikan aktiivitoimet alentavat Kainuun korkeaa työttömyyttä Vuoden lopulla korkealle kivunnut
LisätiedotTyöttömyys pysytteli edelleen vuoden takaista alemmalla
1 (7) Julkistettavissa 2.12. klo 9. Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys pysytteli edelleen takaista alemmalla Kausivaihtelu ja lomautukset hivuttavat nyt työttömyyttä ylöspäin Viime aikojen hyvä
LisätiedotTyöttömyys kasvoi kesäkuussa Kainuussa
1 (7) Julkistettavissa 26.7. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi kuussa Kainuussa Työttömiä on kuitenkin selvästi vähemmän kuin vuosi sitten Alkuvuonna hyvin vähentynyt työttömyys
LisätiedotTyöttömyys kääntyi kasvuun lokakuussa
1 (7) Julkistettavissa 22.11. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kääntyi kasvuun kuussa Syksyn edetessä tavanomainen kausivaihtelu alkoi hivuttaa työttömyyttä taas ylöspäin Kainuussa vallitsee
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.12. klo 9.00 Työttömyys sinnitteli edelleen vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän selvä kasvu ei riittänyt painamaan
LisätiedotTyöttömyys jumiutui huhtikuussa lähes vuoden takaiselle tasolle
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.5. klo 9.00 Työttömyys jumiutui kuussa lähes vuoden takaiselle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta kasvoi samanaikaisesti
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, heinäkuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 21.8. klo 9.00 Työttömyys pysytteli likipitäen vuoden takaisella tasolla Työttömyysjaksot pitkittyvät työttömyyseläkeputki on
LisätiedotTyöttömyys väheni hieman Kainuussa tammikuussa
1 (8) Julkistettavissa 23.2. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni hieman Kainuussa kuussa Koulutukseen hakeutuminen hillitsee työttömyyden kasvua Lomautuksista huolimatta työttömyys
LisätiedotEtelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys on lisääntynyt vuodentakaisesta tilanteesta koko maata vähemmän kaikissa ammattiryhmissä Työllisyyskatsaus, lokakuu 2013 26.11.2013
LisätiedotOmaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700. Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Omaehtoisen koulutuksen työttömyysturvalla aloittaneita Etelä- Savossa tänä vuonna jo lähes 700 Työllisyyskatsaus, syyskuu 2012 23.10.2012 klo 9.00 Omaehtoisen
LisätiedotTyöttömyys kasvoi Kainuussa hieman heinäkuussa
1 (8) Julkistettavissa 24.8. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys kasvoi Kainuussa hieman kuussa Työttömyys pysytteli kuitenkin edelleen selvästi vuoden takaista alempana, mutta nuorisotyöttömyyden
LisätiedotEtelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömyys lisääntynyt vuodentakaisesta vähemmän kuin koko maassa Työllisyyskatsaus, syyskuu 2013 22.10.2013 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
LisätiedotTyöttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 %
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.3. klo 9.00 Työttömyys vähenee taas Kainuussa Työttömät kouluttautuvat - nuorisotyöttömyys väheni kuukaudessa 15 % Vuoden vaihteessa
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, elokuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.9. klo 9.00 Työttömyys väheni roimasti kuussa, mutta pysytteli edelleen hieman vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysyntä
LisätiedotKainuun työttömyys romahti toukokuussa
1 (7) Julkistettavissa 21.6. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kainuun työttömyys romahti kuussa Työttömyys painui kuukaudessa lähes 450 henkilöä alemmaksi ja tilanteesta lähes 600 alemmaksi Hyvä
LisätiedotViime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa
1 (7) Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Viime vuosi oli hyvä työllisyysvuosi Kainuussa Vuoden lopulla kausivaihtelu ja lomautukset hivuttivat työttömyyttä ylöspäin Kainuussa
LisätiedotJulkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 20.10.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Syyskuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYDEN KASVU EI HIDASTUNUT SYYSKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 26.6. klo 9.00 Työttömyys väheni kuussa, mutta jäi vuoden takaista korkeammalle tasolle Työttömyys väheni Kajaanin seudulla, mutta
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.7. klo 9.00 Kesäkuu ei tuonut ta työttömyyden kokonaiskuvaan Vuosimuutokset ovat pieniä, Kajaanin työttömyys kasvoi touko-kuussa
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012
NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9:00 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi 6,9 % viime vuodesta
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, syyskuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllikatsaus, kuu Julkistettavissa 23.10. klo 9.00 Työttömyys selvästi vuoden takaista korkeammalla Työvoiman kysynnän kasvu ei riittänyt painamaan työttömyyttä enää
LisätiedotLapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 LAPIN ELY-KESKUS Lapin työllisyyskatsaus kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömien osuus työvoimasta Alle 10 % 10-14,9 % 15-19,9 % 20-24,9 % 25 % ja yli Työttömiä
LisätiedotJulkaistavissa klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus:
Julkaistavissa 24.11.2009 klo 09:00 TILANNEKATSAUS (ennakkotiedot) Lokakuu 2009 Tilannekatsaus: www.te-keskus.fi/hame TYÖTTÖMYYS KASVOI EDELLEEN LOKAKUUSSA Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen TE-keskuksen
LisätiedotHämeen ELY-keskus tiedottaa
HÄMEEN TYÖTTÖMYYDEN LASKU JATKUU HITAASTI Hämeen ELY-keskus tiedottaa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien (Hämeen ELY-keskuksen toimialue) työ- ja elinkeinotoimistoissa oli helmikuun lopussa 22 436 työtöntä
LisätiedotTE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-hallinnon toimenpiteiden vaikutus Etelä-Savon työttömyysasteeseen on yli 5 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2012 24.4.2012 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Nuorten työttömyys lisääntyi molemmissa maakunnissa Kanta- ja Päijät-Hämeen
LisätiedotTyöttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa
1 (8) Julkistettavissa 22.3. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas ripeästi Kainuussa Helmikuussa työttömyys painui alle 5 000 työttömän eli yli 10 % vuoden takaista alemmaksi
LisätiedotPalvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän. Työllisyyskatsaus, syyskuu
NÄKYMIÄ LOKAKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palvelu- ja myyntityön työpaikkoja tänä vuonna työnvälityksessä selvästi viime vuosia vähemmän Työllisyyskatsaus, syyskuu 2014 21.10.2014 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Lomautukset kasvattivat työttömyyttä Kainuussa Työvoiman kysyntä takkuilee ja työttömyyden väheneminen odotuttaa
LisätiedotTyöttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa
1 (8) Julkistettavissa 24.5. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys vähenee taas hyvää vauhtia Kainuussa Työttömyys on vähentynyt Kainuussa ripeämmin kuin maassa keskimäärin Myönteinen työllisyyskehitys
LisätiedotEtelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän. Työllisyyskatsaus, tammikuu
NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työpaikkoja avoinna työnvälityksessä 14 % edellisvuoden tammikuuta enemmän Työllisyyskatsaus, tammikuu 2014 25.2.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotEtelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän. Työllisyyskatsaus, lokakuu klo 9.
NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa TE-toimiston aktivointipalveluissa 350 henkilöä edellisvuoden lokakuuta vähemmän Työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 24.11.2015 klo 9.00 Työttömät
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 25.11. klo 9.00 Työttömyys kasvoi Kainuussa kuussa vähemmän kuin koko maassa keskimäärin Työttömyyden kasvun pääasiallinen syy
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014
NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun
LisätiedotTyöttömyys väheni edelleen maaliskuussa
1 (8) Julkistettavissa 27.4. klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Työttömyys väheni edelleen kuussa Kainuun kuntien välillä on selkeitä kehityseroja, kun toisaalla työttömyys vähenee, niin toisaalla
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-
LisätiedotKausivaihtelu kohotti työttömyyttä Kainuussa taas roimasti vuoden vaihteessa
1 (8) Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Kausivaihtelu kohotti työttömyyttä Kainuussa taas roimasti vuoden vaihteessa Työttömyys pysytteli kuussa kuitenkin yli 600 henkilöä
LisätiedotTE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS TE-toimiston aktivointipalvelut alensivat maaliskuussa työttömyysastetta Etelä-Savossa yli 6 prosenttiyksikköä Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 24.4.2014 klo
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.7. klo 9.00 Uuden työvoiman tarve hiipui selvästi kuussa Kainuussa Lomautukset ja oppilaitoksista valmistuneet kohottivat työttömyyttä
LisätiedotEtelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa Työllisyyskatsaus, joulukuu klo 9:00
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömiä yhtä paljon viimeksi tammi-helmikuussa 2006 Työllisyyskatsaus, joulukuu 2013 21.1.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
LisätiedotMiesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Miesten työttömyysaste marraskuussa Etelä-Savossa lähes 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin naisten Työllisyyskatsaus, marraskuu 2013 20.12.2013 klo 9:00 Työttömät
LisätiedotEtelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä. Työllisyyskatsaus, heinäkuu
NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Etelä-Savossa työttömien määrä lisääntynyt vuodentakaisesta eniten rakennus- ja kuljetustyössä Työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014 26.8.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTyöttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa. Työllisyyskatsaus, helmikuu klo 9:00
NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Työttömyys helpottui vain hieman tammikuusta helmikuuhun Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, helmikuu 2014 25.3.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, toukokuu 2015
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.6. klo 9.00 Työttömyys painui Kainuussa vuoden takaista alemmaksi Kainuu pyristelee muuhun maahan nähden vastavirtaan työttömyyden
LisätiedotYli työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa. Työllisyyskatsaus, kesäkuu klo 9:00
NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Yli 9 000 työtöntä Etelä-Savossa kesäkuun lopussa Työllisyyskatsaus, kesäkuu 2014 22.7.2014 klo 9:00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli kesäkuun lopussa
LisätiedotPalkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta. Työllisyyskatsaus, marraskuu klo 9.
NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Palkkatuella työllistettyjen määrä lähes puolittunut Etelä-Savossa vuodentakaisesta Työllisyyskatsaus, marraskuu 2015 22.12.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotTaantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa
NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Taantuma kaksinkertaisti yli 60-vuotiaiden pitkäaikaistyöttömien määrän Etelä-Savossa Työllisyyskatsaus, toukokuu 2012 26.6.2012 klo 9:00 Työttömät työnhakijat
LisätiedotKainuun työllisyyskatsaus, joulukuu 2012
NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömyys kohosi taas roimasti kuussa Viime vuosi oli Kainuussa edellisvuotta heikompi työllisyysvuosi Vuosi
LisätiedotHämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012
NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus joulukuu 2012 Julkaisuvapaa 22.1.2013 klo 9.00 Työttömien määrä kasvoi joulukuussa Kanta- ja Päijät-Hämeen maakuntien työ-
LisätiedotKausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän. Työllisyyskatsaus, maaliskuu klo 9.00
NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 ETELÄ-SAVON ELY-KESKUS Kausivaihtelu pienensi maaliskuussa työttömyyslukuja vain vähän Työllisyyskatsaus, maaliskuu 2015 23.4.2015 klo 9.00 Työttömät työnhakijat Etelä-Savossa oli
Lisätiedot