Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI Erkki Salmirinne

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI 24.1.2012. Erkki Salmirinne"

Transkriptio

1 Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma ITÄ-SUOMEN PUUPANEELI Erkki Salmirinne

2 Kainuun kuntien omistama maakunnallinen voittoa tavoittelematon elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö Perustettu vuonna 2000, henkilöstöä n. 50 Toimii välittäjän roolissa parhaan tietotaidon ja yhteistyökumppaneiden saamiseksi maailmalta. Toimialat: ICT-, elektroniikka-, ja metalliala Kivi- ja kaivannaisteollisuus Elämystuotanto Metsä- ja puutuoteala Kainuun Etu Oy:n tehtävänä on tukea Kainuun avaintoimialojen yrityksiä liiketoimintaosaamisessa, kansainvälistymisessä ja yhteistyön rakentamisessa.

3 hankekanta vaihtelee Vuonna 2011 hankekanta oli noin 13 M omistajakuntien rahallinen panostus /vuosi hankkeiden rahoitussuhde : Kainuun Etu Oy 9,59 % yritykset ja yhteisöt 19,56 % loput EU ym. rahoitusta

4 Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma Hankkeen tavoitteena on luoda toimialalle 20 kehittämishanketta 15 Milj. kustannusarviolla koko kuusivuotisen ohjelmakauden aikana Toteutuma aikavälillä on 22 kehittämishanketta 9,2 Milj. kustannusarviolla Teemaohjelmaan kuuluvien kehittämishankkeiden välillisinä tavoitteina on Yritysten kannattavuuden kasvu +20 % Liikevaihdon kasvu + 15 % Jalostusarvon kasvu + 7,5 % Uusia asiakkuuksia 30 kpl Uusia tuotteita 30 Milj. 3 kärkiyrityksiin pohjautuvia verkostoja Teemaohjelman johtaja Jari Komulainen toimii PuuSuomi-verkoston yhdyshenkilönä Kainuussa.

5

6 Mitä tärkeää menossa ja tulossa Metsäja puuteollisuudessa Kainuussa Jari Komulainen, johtaja Metsä- ja puuteollisuus Brändien rakentaminen - Kansainvälistyminen Japani, Venäjä, Iso-Britannia, Ranska - Uutta liiketoimintaa - Kehitystyössä mukana olevien yhteistyön tiivistäminen

7 METSÄ- JA PUUTEOLLISUUDEN KEHITTÄMISHANKKEET 1. Meneillään olevat hankkeet: 1. Teemaohjelma 2. PYR liiketoiminta 3. Reindeerwood 4. KAINU 2. Uudet hankeaihiot 1. New businessmodel between Kainuu and Karelian wood industries (Karelia ENPI) 2. Puurakentamisen uudet liiketoimintaketjut (strateginen kumppanuushanke yhdessä Woodpoliksen kanssa) 3. Metsäkonetaxi 4. Koneyrittäjien johdon seurantajärjestelmien kehittäminen 5. Bioenergialiiketoiminnan kehittäminen

8 METSÄLATAAMO Tehtävänä on jatkojalostaa, priorisoida ja toteuttaa esiin tulevat kehittämisideat ja hankeaihiot liiketoiminnaksi yhdessä Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelman kanssa I. Kokous , Kajaani

9 Jari Komulainen, toimialajohtaja Kainuun Etu Oy Lönnrotinkatu 1, Kajaani Mobile

10 PIHA- JA YMPÄRISTÖRAKENTAMISEN LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMINEN Joensuu Erkki Salmirinne

11 PYR Liiketoiminta -hankkeen päätavoite On piha- ja ympäristörakentamisen liiketoiminnan kehittäminen, jota pilotoidaan ViihtyisäPiha -konseptina ViihtyisäPiha kasvatetaan valtakunnallisesti tunnetuksi ja halutuksi pihaja ympäristörakentamisen toimijaksi Tavoitteena on myös valittujen tuotesegmenttien kansainvälisen liiketoiminnan kehittäminen. ViihtyisäPiha -konseptin rakentamisen painopisteitä ovat brändistrategian, tuote- ja palvelukonseptin kehittäminen, verkostoituminen ja kansainvälistymisen toimenpiteet

12 PYR Liiketoiminta -hankkeen keskeiset toimenpiteet ViihtyisäPiha -konseptin brändäys www-sivuston toimivuuden kehittäminen tuote- ja palvelukonseptin kehittäminen verkostoituminen yhtiöittämisen selvittäminen yhteiset messuesiintymiset alan messuilla ja opintomatkojen järjestäminen kansainvälistymistoimenpiteet, kuten markkinaselvitykset ja koemarkkinointi tutkimus- ja koulutustiedon ja -tarpeiden kartoittaminen ja välittäminen.

13 Hankkeessa mukana olevat yritykset Kainuu: Oy Timber Frame Ltd Kuhmon Puupalvelu Oy Piiraisen Viherpalvelu Oy Ismon Hirsityö Tmi Kainuun Kuutamokeikat Voitto Manninen Tmi Vuokatin Puu Oy Pohjois-Karjala: Tulikivi Oyj Juppi-laituri Oy Viinijärven Kivi Oy Pihatyö Nuutinen Oy Juuan Dolomiittikalkki Oy Karjalan Rakennuspalvelu Oy Suomen Klapimestarit Oy Hirsiveisto Laasonen ay Pauli Sormunen Tmi REMOY Oy Pihasuunnittelu Lappalainen

14 Toimintatavat Verkostoitumista edistäviä yrityskokouksia vuorotellen maakuntien välillä (viisi kertaa v aikana) Tutustumiskäynnit hankeyrityksiin kokousten yhteydessä Kuuden hengen asiantuntijaryhmän hyödyntäminen Työnjako projektin henkilöiden välillä Yhteiset messut ja markkinointitapahtumat Yritysten tuotteiden analysointi projektiryhmässä Uusien tuotteiden kommentointi yrityskokouksissa (suppea kuluttajatutkimus)

15 Hankkeen tuloksia 9 yritykselle verkkosivut hankkeen kautta Yli 70 kpl tuotekortteja netissä Yritysten valtakunnallinen tunnettuus ViihtyisäPiha konseptin kautta Rekisteröity tavaramerkki Yli 400 kpl tarjous-/lisätietopyyntöjä yrityksille nettisivujen kautta Uusien tuotteiden markkinoille vienti Markkinoinnin ja myynnin osaamisen kehittyminen Uutiskirjepalvelun käyttöönotto (yritykset saaneet uusia asiakkaita palvelun kautta)

16

17 Tuotekortit

18 ViihtyisäPiha markkinointitapahtuma Asia

19 Kevätpuutarha messut

20 Kevätpuutarha messut Asia

21 Kevätpuutarha 2011 messut

22 Yhteystiedot Projektipäällikkö Erkki Salmirinne, puh , Projektisihteeri Virpi Vääräniemi, puh , Yritysneuvoja Jouni Luoma, Pohjois-Karjala puh Kiitos!

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi

Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi Viepperhauta 27. 29.7.2012 Suomussalmi KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN TEEMAOHJELMAN KOORDINAATIOHANKE II, 1.3.2011 28.2.2014 Tavoitteet ja toimenpiteet: Lisätä Kainuun metsä- ja puutalouden toimijoiden

Lisätiedot

VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET. Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo. Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke

VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET. Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo. Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke VIIHTYISÄN PIHAN PUURAKENNUKSET Puurakentamisen RoadShow 1.3.2012 Kuhmo Erkki Salmirinne PYR Liiketoiminta -hanke Sisältö Piharakentamisen trendit Metlan tutkimuksen mukaan Piharakentamisen palvelutarjonta

Lisätiedot

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma

Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Jari Komulainen Ohjelmajohtaja Kainuun Metsä- ja puutalouden teemaohjelma Kainuun Etu Oy Kainuun metsä- ja puutalouden teemaohjelma 2008-2013 Päätavoite:

Lisätiedot

Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille

Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille Reindeer - Wood Puutuotealan markkinoinnin ja myynnin kehittäminen vientimarkkinoille Kainuun Etu Oy Jari Komulainen, toimialapäällikkö 9.12.2010 Lähtökohta Yritysten tarpeita, joihin haetaan ratkaisua

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN OHJELMAT Tuo metsä- ja puutalouden substanssiosaamista maakuntaohjelman toteuttamiseen

KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN OHJELMAT Tuo metsä- ja puutalouden substanssiosaamista maakuntaohjelman toteuttamiseen Ohjaus Foorumitoiminta Toimeenpano KAINUUN METSÄ- JA PUUTALOUDEN OHJELMAT Tuo metsä- ja puutalouden substanssiosaamista maakuntaohjelman toteuttamiseen METSÄOHJELMA Kainuun metsäneuvosto PUUTUOTEALAN KEHITYSOHJELMA

Lisätiedot

KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Aika Tiistai 26.1.2010 klo 15.00 17.30. Kajaanin kaupungintalo, Valtuustosali.

KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS. Aika Tiistai 26.1.2010 klo 15.00 17.30. Kajaanin kaupungintalo, Valtuustosali. KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS Aika Tiistai 26.1.2010 klo 15.00 17.30 Paikka Kajaanin kaupungintalo, Valtuustosali Läsnäolijat 1. Antti Wiksten Hasetec Oy 2. Hannu Kokko Ekopine Oy 3. Jouko

Lisätiedot

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu

Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu Metsäbiotalouden ja uusiutuvan energian kasvuohjelman valmistelu MetsäBio hanke Ossi Klemetti, Kainuun Etu Oy Timo Karjalainen, Kajaanin yliopistokeskus 1 Taustaa Kainuun talousmetsät ovat vahvasti vajaakäytössä.

Lisätiedot

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010

WOODPOLIS. www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, KAINUUN PUUTUOTEALAN NEUVOTTELUKUNNAN KOKOUS 26.1.2010 www.woodpolis.fion Puulehto Oy, PUURAKENTAMISEN OSAAMISKESKITTYMÄ - Kansainvälisyys ja verkostot - Tutkimus- ja tuotekehityspartnerit

Lisätiedot

Mestaruussarjaan 9.12.2010

Mestaruussarjaan 9.12.2010 Kainuu Maakuntasarjasta Mestaruussarjaan Ota Koppi seminaari 9.12.2010 Eastwood Vuonna 2008 elokuussa startannut monimaakunnallinen puutuotealan kehittämisohjelma Mukana 4 maakuntaa Kainuu (Kainuun Etu

Lisätiedot

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli

Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli Maailmalle! Kari Häyrinen Toimitusjohtaja Finpro Mikkeli 3.11.2010 Luotettava kumppani kansainvälistymisessä Kilpailukykyä ennakoinnilla Maailmanlaajuinen verkosto Konsultointipalvelut kansainväliseen

Lisätiedot

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu

Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat Euregio Karelia seminaari Joensuu Euregio Karelia ja Toiminnan pääsuunnat 2020 Euregio Karelia seminaari 2.11.2016 Joensuu Euregio Karelia pähkinänkuoressa Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Karjalan tasavallan välinen yhteistyöalue

Lisätiedot

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU

Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Uudistuvat puutuotearvoketjut ja puunhankintaratkaisut, PUU Tutkimus- ja kehittämisohjelma 2009 2013 Metsäntutkimuslaitos PUU-tutkimus- ja kehittämisohjelma tuottaa tietoa puuraaka-aineiden hankinnasta,

Lisätiedot

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan!

Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Tervetuloa iloiseen Pohjois-Karjalaan! Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Syysseminaari 3. 4.10.2017 Joensuu Esa Karvinen, kuntayhtymän johtaja Väkiluku 164 085 ihmistä (Tilastokeskus 31.12.2016).

Lisätiedot

KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 2012

KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 2012 KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 0 Sisältö. YHTIÖ... SWOT... TALOUS, VERTAILU RAHOITUKSEN VAIKUTTAVUUDESTA... SUHDANNEKEHITYS... SIDOSRYHMÄTYYTYVÄISYYSKYSELY... ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY... HENKILÖSTÖTYYTYVÄISYYSKYSELYN

Lisätiedot

Metsäalan ja MSO:n tilanne

Metsäalan ja MSO:n tilanne Metsäalan ja MSO:n tilanne Hirsitaloteollisuuden syyseminaarissa 7.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet 11.9.2013 Metsäteollisuuden vienti

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi

Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014. Tea Laitimo 3/19/2014 www.kehy.fi Vientikaupan ensiaskeleet 18.3.2014 Tea Laitimo Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy Perustettu vuonna 1982, alansa pioneeri Osakkaana on yhteensä 33 yritystä ja yhteisöä Imatra, Rautjärvi, Ruokolahti Palvelua

Lisätiedot

KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020. 20.8.2014 Sisko Kaarto

KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020. 20.8.2014 Sisko Kaarto KARELIA ENPI CBC 2007-2013 -OHJELMAN TILANNEKATSAUS KARELIA CBC -OHJELMA 2014-2020 20.8.2014 Sisko Kaarto KARELIA ENPI CBC Ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomessa: Kainuu Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen.

Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen kokonaistarjontaan. KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009. Aluepäällikkö Keijo Putkonen. Katsaus Lisää tähän kansainvälistymispalvelujen otsikko kokonaistarjontaan KiVi 2009 Kajaani 10.11.2009 Aluepäällikkö Keijo Putkonen EK Oulu KTM (5/2004): Suomalaiset yrityspalvelujärjestelmät asiakasnäkökulmasta

Lisätiedot

Russia Business Point -hanke

Russia Business Point -hanke Russia Business Point -hanke 1.9.2015 31.8.2017 Hankkeen budjetti ja kohderyhmä Kokonaisbudjetti 220.000 Rahoittajana Hämeen liitto (EAKR), hallinnoijana Linnan Kehitys Oy Hankkeessa mukana yhteistyökumppaneina:

Lisätiedot

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue

Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Tervetuloa! 20.11.2012 Jyrki Haataja aluejohtaja Suomen metsäkeskus julkiset palvelut Kainuun alue Metsäklusteri muutoksessa Metsäalan megatrendit Globalisaatio investoinnit ulkomaille Väestörakenteen

Lisätiedot

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka

MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013. Sixten Sunabacka MSO KMO:n T&K työryhmässä 11.11.2013 Sixten Sunabacka Esityksen sisältö Metsäalan tilanne MSO:n yleistilanne MSO:n uudet hankkeet Metsäteollisuuden vienti Tammi- heinäkuun vienti oli 6,5 miljardia euroa

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen 23.11.2011 Wood Valley Suomen puulaakso M. Sc. Paper Tech. (1991) MBA (2007) 1989-1997 Kymmene / UPM-Kymmene 1997-2011 Valmet / Metso Paper / Metso 2011- Humap Oy Sisältö sivu 2 Sisältö sivu 3 Esityksen tarkoitus

Lisätiedot

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT

YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö YRITYKSESI TUKENA JOSEKIN NEUVONTA- PALVELUT Josek on Joensuun seudun yrityksiä varten Palvelemme luottamuksellisesti ja puolueettomasti kaikkia Joensuun seudun yrityksiä

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

Puunhankinnan verkostoituminen. Rovaniemi 22.12.2010 Kainuun Etu Oy, Paavo Pietikäinen

Puunhankinnan verkostoituminen. Rovaniemi 22.12.2010 Kainuun Etu Oy, Paavo Pietikäinen Puunhankinnan verkostoituminen Rovaniemi 22.12.2010 Kainuun Etu Oy, Paavo Pietikäinen Sisältö 1. Kainuun Etu Oy:n esittely 2. Kehittyvä puuhuolto Kainuussa esittely 3. Siirtorengas 4. Henkilöstöpooli Kainuun

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

Venäjän metsäsektorin ennakointi yritysten tarpeet ohjaamaan tutkimusta. Business Café Joensuu, 26.3.2014 Timo Leinonen, Metla

Venäjän metsäsektorin ennakointi yritysten tarpeet ohjaamaan tutkimusta. Business Café Joensuu, 26.3.2014 Timo Leinonen, Metla Venäjän metsäsektorin ennakointi yritysten tarpeet ohjaamaan tutkimusta Business Café Joensuu, 26.3.2014 Timo Leinonen, Metla Esityksen sisältö Metla ennakoi Metsäsektorin ennakointi Venäjällä Tutkimuksen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys:

Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Pohjois-Savon EBC-hankkeen tausta Ympäristö- ja bioenergia-ala Pohjois- Savossa Pohjois-Savon EBC-hankkeen taustana on ollut kysymys: Kuinka saadaan perustettua uusia ympäristöalan yrityksiä ja miten jo

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 264 10.07.2012. KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220.

Kaupunginhallitus 264 10.07.2012. KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220. Kaupunginhallitus 264 10.07.2012 WOODPOLIKSEN OMISTAJAOHJAUSASIAKIRJA II KHALL 264 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen puh. 044 725 5220. Esittely Omistajaohjausasiakirja I v.2008 Kuhmon kaupunki

Lisätiedot

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi

Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa. Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Suomalainen osaaminen ja tulevaisuuden painopisteet Kiinteistö- ja Rakennusalan tietotekniikassa Näkemyksiä, kommentteja keskustelun pohjaksi Reijo Kangas Tekes San Jose, USA Taustaa Ratas 1980-1990 luvulla

Lisätiedot

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana

Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana YRITYKSISTÄ ELINVOIMAA 16.5. Pohjois-Karjalan Maakuntaliitto Kauppakamari yritysten tulevaisuuden tukijana Anne Vänskä, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari Kauppakamari julkisesta rahoituksesta

Lisätiedot

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa

Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,

Lisätiedot

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012

Palvelujen esittely. Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Palvelujen esittely Kaupaks - aamiaistilaisuus 24.8.2012 Tradella Oy Communicon Oy PL 248, 80101 Joensuu Puh. 050 5172 976 info@tradella.fi Puh. 044 271 8451 info@communicon.fi Y-tunnus 2342 155-3, kotipaikka

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ Kaipaatko apua ja osaavia kumppaneita yrityksesi kehittämiseen ja henkilöstön kouluttamiseen? Ratkaisun tarjoaa ORDER liiketoiminnan kehityshanke Yhteistyössä Kainuun Etu Oy, Kainuun TE-keskus, Kajaanin

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011

22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY. Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.09.11 1 IIVARI MONONEN OY Yritysoston kautta kansainvälistä kasvua Ari Mononen 22.9.2011 22.04.09 2 LIIKEIDEA Iivari Mononen -konserni valmistaa ja myy infrastruktuurin rakentamisessa tarvittavia korkean

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen

Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Serve-ohjelman panostus palvelututkimukseen Jaana Auramo 1.2.2012 Miksi Serve panostaa palvelututkimukseen? Taataan riittävä osaamispohja yritysten kilpailukyvyn kasvattamiseen Tutkimusvolyymin ja laadun

Lisätiedot

KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 2013. - talouden tiikerihyppyjä jo vuodesta 2000 -

KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 2013. - talouden tiikerihyppyjä jo vuodesta 2000 - KAINUUN ETU TOIMINTARAPORTTI 0 - talouden tiikerihyppyjä jo vuodesta 000 - Sisältö. YHTIÖ.... TALOUS, VERTAILU RAHOITUKSEN VAIKUTTAVUUDESTA.... ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY... 9. HENKILÖSTÖTYYTYVÄISYYSKYSELY...

Lisätiedot

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke

Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke Vauhtia Vuokatin (Kajaani-Oulujärvi) kv-matkailuun hanke 1.1.2017-31.12.2019 Sotkamo 13.1.2017 Talousjohtaja Heidi Pyykkönen, Hankejohtaja Arto Asikainen ja Kohdepäällikkö Minna Hirvonen Hankevalmistelun

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017

Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Metsäbiotalous ja Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2017 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Lieksa 20.5.2014 Strateginen sitoutuminen ja visio Pohjois-Karjalan strategia

Lisätiedot

Kainuun ja Karjalan puuteollisuuden uusi yhteinen liiketoimintamalli

Kainuun ja Karjalan puuteollisuuden uusi yhteinen liiketoimintamalli Kainuun ja Karjalan puuteollisuuden uusi yhteinen liiketoimintamalli Hanke KA407 Johtava kumppani Kainuun Etu Oy Kumppanit Kumppani Maa Alue Kostamuksen kaupunkipiirin hallinto Venäjä Karjalan tasavalta

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Rakennerahasto-ohjelma EAKR

Rakennerahasto-ohjelma EAKR Rakennerahasto-ohjelma EAKR Kevät 2015 Heli Rintala EAKR Etelä-Pohjanmaalla 2014-2020 Tukirahaa Etelä-Pohjanmaalla yhteensä vajaa 3,5 milj. vuodessa Jaetaan kolmen toimijan kesken: EP:n liitto (Pirkanmaan

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua

Lisätiedot

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen

Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen 1 20.11.2015 Joensuun kaupunkiseudun elinkeino-ohjelman 2010 2013 yhteenveto sekä katsaus elinkeino-ohjelman 2014 2017 toteutukseen Jarmo Kauppinen kehittämisjohtaja, varatoimitusjohtaja JOSEK Oy Mistä

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

EVE. Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma

EVE. Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma EVE Sähköisten ajoneuvojen järjestelmät Tekesin ohjelma 2011-2015 EVE-ohjelman taustaa: Ajoneuvojen ja työkoneiden sähköistäminen vahva trendi Sähköistäminen parantaa energiatehokkuutta vähentää päästöjä

Lisätiedot

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN

TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN TERVETULOA TIEDOTUSTILAISUUTEEN Kainuun Etu Oy - yritysten kehittämistä vuodesta 2001 - Palvelualojen (B-to-B) esiselvitys 2009 Lehdistötilaisuus 30.12.2009 klo 10.00 Harri Mähönen, Suomen Osaamistalo

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

Tero Oinonen

Tero Oinonen Tekes ja Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä -ohjelma 15.6.2011 Tero Oinonen DM 797721 Tekesin strategia DM 797721 Tekesin strategia Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa

Lisätiedot

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin

Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnverasta rahoitusta yritysten muutostilanteisiin Finnvera tarjoaa rahoitusratkaisuja yritystoiminnan alkuun, kasvuun ja kansainvälistymiseen sekä vientiin. Jaamme

Lisätiedot

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes

EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo. Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Finlandia-talo Martti Korkiakoski Tekes EVE Business Breakfast 20.5.2015 Tekesin innovaatiorahoitus uutta liiketoimintaa ja kasvua kansainvälisille markkinoille KKS, NIY,

Lisätiedot

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille

AV-Group Russia. Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia Linkki tulokselliseen toimintaan Venäjän markkinoille AV-Group Russia tausta Asiantuntemus sekä tieto-taito Venäjän kaupasta ja markkinoista Halu auttaa ja tukea suomalaista liiketoimintaa

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi?

Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Merellinen saaristo kansainvälisesti tunnetuksi miksi? Suomen saariston ainutlaatuisuus ja mahdollisuudet Mm. heikko saavutettavuus ja pirstaleinen yrittäjäkenttä alueen matkailullinen kehittymättömyys

Lisätiedot

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net

Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.

Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta. Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9. Joensuun seudun tuleva elinkeino-ohjelma uudella tavalla kohti tulevaisuutta Valtuusto- ja yrittäjäseminaari Jarmo Kauppinen, JOSEK Oy 5.9.2017 Johdanto Valtuustokausittain laadittu Joensuun (kaupunki)seudun

Lisätiedot

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa?

Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? Mihin Ylä-Savo panostaa tulevaisuudessa? 16.8.2007 16.8.2007 Page 1 of 10 Sisältö 5.1 (Riski)rahoittajia Ylä-Savoon... 3 5.2 biodieselin valmistus... 4 5.3 Biodiesel ja ympäristö... 5 5.4 Asiantuntijapalvelut...

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote

Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote Ammatinharjoittajien osuuskunnat ja sote Pienosuuskuntaforum 20.9.2017 Kari Huhtala Osuustoimintajohtaja, Pellervo-Seura Osuuskunnalle voidaan antaa erilaisia tehtäviä: Jäsenet Hankinta Osk Neuvotteluvoima

Lisätiedot

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä

WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä WOODPOLIS www.woodpolis.fi 2.12.2014, Puroja-hankkeen päätösseminaari Järvenpäässä Lämmin tervehdys Kuhmosta! Tuulikki Huusko, hankepäällikkö Woodpolis Puh. 044-725 5300, tuulikki.huusko@woodpolis.fi Kuhmo

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia

Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Kajaanin ammattikorkeakoulun matkailukoulutuksen kuulumisia Mikko Keränen, kehittämispäällikkö Jari Järviluoma, matkailututkija Aktiviteettimatkailu 11.10.2012 M i k k o K e r ä n e n 1 Kajaanin ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja.

KiVi 2009 Live! Seminaari. Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille. Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja. KiVi 2009 Live! Seminaari 8.10.2009 Joensuu Innovatiivisella tuotteella kansainvälisille markkinoille Jukka-Pekka Karppinen, tekninen johtaja Flaxwood Oy YRITYS PÄHKINÄNKUORESSA Flaxwood Oy on perustettu

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Kehittämisen ja kasvun rahoitus

Kehittämisen ja kasvun rahoitus Kehittämisen ja kasvun rahoitus ELY- keskuksen rahoituspalvelut pk- yrityksille Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin 16.5.2017 Mistä suuntaa kasvulle? Kehittämiskartoitus Analyysi Yrityksen omatoimiseen kehittämistarpeiden

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj

Pk-yritysbarometri syksy Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj Pk-yritysbarometri syksy 201 Liiketoimintajohtaja Katja Keitaanniemi Finnvera Oyj 1..201 Keskeisiä havaintoja Näkymät aiempaa positiivisemmat: kasvuhalukkuus odotukset viennin suhteen investoinnit Finnverassa

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen Kajaanin kaupungin kirjastolla

Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen Kajaanin kaupungin kirjastolla Puun ja kiven mahdollisuudet piha- ja ympäristörakentamisessa kehittämishanke PÖYTÄKIRJA 14.5.2007 Piha- ja ympäristörakentamisen ideakilpailun aloitusseminaari keskiviikkona 25.4.2007 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen

Wood Valley Suomen puulaakso. Aki Saarinen Wood Valley Suomen puulaakso M. Sc. Paper Tech. (1991) MBA (2007) 1989-1997 Kymmene / UPM-Kymmene 1997-2011 Valmet / Metso Paper / Metso 2011- Humap Oy Sisältö Lähtö;lanne Näkemyksen avartaminen Wood Valley

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2. TechnoGrowth 2020 - Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke, TG 2.0 Hanketiedot Toteuttajat Navitas Kehitys Oy Iisalmen Teollisuuskylä

Lisätiedot

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry

Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Hallinnoijana Rajupusu Leader ry Suomessa 7 kalatalousryhmää Kalatalousryhmät valittu syksyllä 2008 Suomen ryhmien julkinen rahoitus ohjelmakaudelle on noin 8 400 000 /EKTR, tl 4 Tavoitteena uusi toimintamalli:

Lisätiedot

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle

Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group ja Kemijärven tehtaan avaamat mahdollisuudet puutalouden kehittämiselle Keitele Group taustaa Lappi Timber Oy saha Keitele Engineered Wood Oy liimapuutehdas Hankkeen vaikuttavuus Puuta maailman

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo

Lisätiedot

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto

Elinkeinot murroksessa -pilotti. Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO. Katja Sukuvaara, Kainuun liitto Elinkeinot murroksessa -pilotti Itä- ja Pohjois-Suomi ELMO Katja Sukuvaara, Kainuun liitto 1 ELMO pilotti: Mikä se on? Euroopan komissio hakee uusia toimintatapoja aluekehittämisen tueksi vastaamaan teolliseen

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v.

E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. E-P:n Matkailuparlamentti 1.9.09 Teema: Matkailun sähköinen liiketoiminta Etelä-Pohjanmaan Matkailustrategian toimeenpano v. 2008 2010 MATKO2 Matkailun koordinointi E-P:lla 2008-2010 hanke, SeAMK Maa-

Lisätiedot

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008

Itä-Suomen Innovatiiviset toimet ohjelma 2006-2008 Huomiota ohjelman toteutuksesta ja haasteita hyvinvointisektorin kehittämistoiminnalle jatkossa 8.1.2009 Maarit Siitonen Ohjelman tekninen toteutus: - Toiminta-alueena neljä maakuntaa: Etelä-Savo, Pohjois-Savo,

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen

PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen PELIKENTÄN YLLÄPITO OTA KOPPI! 9.12.2010 Jorma Tolonen 1 Hankkeiden taustaa Metsätalouden kehittämishankkeet on ideoitu alueellisissa metsäohjelmissa Tavoite: Toimialan kehittämisen pullonkaulat hankkeistetaan,

Lisätiedot

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys

Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys MIKÄ ON KITES? Mikä on Kites? Monikielisen viestinnän ja sisällönhallinnan kansallinen yhdistys Kites on perustettu: auttamaan suomalaisia yrityksiä pysymään mukana kansainvälistymisestä aiheutuvassa muutoksessa

Lisätiedot

TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA

TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA TOIMIALAN MUUTOS JA LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET PUURAKENTAMISESSA 21.03.2012 Jukka Lempiäinen POHJOIS-KARJALA ENERGIATEHOKKAAN PUURAKENTAMISEN EDELLÄKÄVIJÄ -HANKE ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Markkinoiden tarkastelu

Lisätiedot